Sivu 338 – Hidasta elämää

Mikään ei riitä, jos vertaamme jatkuvasti itseämme muihin – Jatkuva vertailu tekee meistä onnettomia ja aiheuttaa kärsimystä

Olenko riittävä? Olenko riittävän nopea, hidas, tuottelias? Onko kotini riittävän kaunis tai siisti? Olenko minä riittävän hoikka, timmi, nuori, tyylikäs, pullantuoksuinen, menevä, seesteinen? Teinkö riittävästi?

Liitämme riittävyyden usein siihen, mikä muiden mielestä näyttää meissä ulospäin riittävältä. Riittävyys on kuitenkin oman arviomme – tai paremminkin – vertailumme lopputulos. Ikään kuin katsomme itseämme muiden silmin koko ajan ulkopuolelta ja puntaroimme onnistumista ja riittävyyttä. Mieli skannailee kohtia, jotka olisi voinut tehdä paremminkin tai missä voisi olla vielä parempi. Käymme sisäistä kamppailua siitä, onnistummeko yhtä aikaa olemaan naistenlehtien täydellisessä kodissa suklaakakkuja leipovia timmejä ja menestyviä bisnesnaisia. Tai kravaatti kaulassa polkupyörällä ajoissa kotiin viilettäviä isiä, jotka opettavat lapsia tekemään tattarisämpylöitä. Tai jotain sellaista, mitä tiedostamaton mieli on vetänyt yhteen riittävästä ihmisyydestä – tai ihmisenä suoriutumisesta.

Meille tarjoillaan koko ajan valtavasti mahdollisuuksia olla sitä tai tätä (ja tota). Juuri kun onnistuu leipomaan suklaakakun, huomaa, että koti on kaaoksessa. Juuri kun saa siivottua, tajuaa, että lenkki tai jooga jäi väliin. Mitä ikinä saavutammekaan, se ei koskaan ole riittävästi (paitsi muutaman hengähdyshetken ajan).

Ainainen vertailu luo meille kärsimystä, ja kärsimys vähentää onnellisuutta. Vertailen itseäni ja tekemisiäni muihin, vertailen tätä hetkeä menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Menneisyyteen vertailu on tuskallista, sillä se ei koskaan palaa. Tulevaisuuden toiveisiin nähden tämä hetki on raaka pannukakku, tai tulevaisuus voi olla myös ahdistava ja pelottava – erilainen kuin tämä hetki.

Yhtenä päivänä olin tosi stressaantunut, kun ajattelin taukoamatta vuokra-asuntomme tulevaa remonttia, jossa kaikki makuuhuoneemme menevät pussiin ja korvausilmaa saa vain postiluukusta. Pelkkä tulevaisuuden ajattelukin ahdisti henkeä. Samalla ajattelin mahdollista uutta kotiamme, mutta koska en tiennyt, mistä se löytyisi tällä aikataululla, sekin ahdisti. Lähdin lasten kanssa aurinkoiselle iltakävelylle, kävimme ostamassa jätskit ja menimme laiturille syömään ne. Yhtäkkiä kaikki tuntui olevan täydellisesti. Mutta se mieli: se halusi kertoa, että kaikki ei voi olla täydellisesti, koska en ole ratkaissut asuntoasiaa. Saisin olla onnellinen vasta, kun olen saavuttanut riittävästi. Kiitin mieltäni mielipiteestä, mutta päätin valita toisin: tässä, nyt, elämä saa tuntua ja maistua hyvältä.

Riittävä ei ole saavuttamista, vaikka usein niin kuvittelemme – sillä pyrkivälle ja ongelmia alati ratkaisevalle mielelle mikään ei ole riittävä. Riittävä on lempeyttä, myötätuntoa ja rakkautta itseä kohtaan – lupaa olla onnellinen tässä ja nyt.

Mitä jos tänään vähät välittäisit siitä…

…mitä mainokset sinulle yrittävät sanoa.
…millainen ”tavallinen ihminen” on lehtien mukaan.
…millainen ”tavallinen koti” on sisustuslehtien mukaan.
…mitä jollain muulla on sellaista, mitä sinulla ei ole.
…mitä huomenna pitäisi olla.
…mitä eilen oli.
…millainen on ”hyvä kansalainen” tai ”hyvä työntekijä”.

Mitä jos hetken aikaa antaisit…

…tämän hetken vain olla, täydellisenä niin kuin se aina on.
…itsesi vain olla, täydellisenä niin kuin aina olet.
…elämälle mahdollisuuden näyttäytyä sellaisena kuin se on.
…ajatuksesi levätä – kertoisit sille, ettet hylkää, mutta hetken aikaa pärjäät ilman.
…sydämesi kuiskia kauneuksia sinulle.
…tekemisesi rakentua pala kerrallaan, vertailematta sitä muihin, päämäärään tai aikaan.

Tiesitkö nämä 3 asiaa leikin hyödyistä? – Leikki on lapselle parasta mindfulnessia

Kirjoittaja Maria Mäkelä on espoolainen viiden leikki-ikäisen lapsen äiti. Kirjoitushetkellä kotiäitinä ollut uskonnon, psykologian ja luokanopettaja oli mukana luovaa leikkiä tukevassa hankkeessa, jonka tavoite oli lisätä aikuisten tietoisuutta omaehtoisesta leikistä ja sen merkityksestä lapsille ja antaa aikuisille vinkkejä leikin tukemiseen.

Luova, omaehtoinen leikki on lapselle parasta mindfulnessia. Kun leikki saa rönsyillä luonnollisesti, lapsen kokemus on kuin jatkuva virtaus, aaltoilu, elämän flow. Omaehtoisessa leikissä lapsi elää voimakkaasti mukana. Hän ottaa tavallisesti jonkin roolin itselleen ja eläytyy tuon roolin mukaisesti. Omaehtoinen leikki ei ole aikuisen johtamaa leikkiä, vaan sen tarve ja ideat syntyvät lapsen omassa mielessä.

Lapsi oppii leikkien

Leikki on lapselle totta, ja aikuisen ei kannata vähätellä tuota tunnetta. Esimerkiksi sohvasta tehty lentokone lapsen mielestä oikeasti lentää. Ja lapsi lentäjän roolissa todella osaa sitä ohjata. Hän voi helposti matkustaa sillä vaikka Australiaan kenguruita tapaamaan, jos se on hänelle sillä hetkellä kiinnostava kohde.

Omaehtoisessa leikissä on se ihana ominaisuus, että sen lisäksi että lapsi nauttii siitä, se myös kehittää lasta hyvin monipuolisesti. Sosiaaliset, motoriset ja tunnetaidot kehittyvät luonnollisella tavalla ja siinä aikataulussa, johon lapsi on valmis. Onnistumisen kokemukset leikissä vahvistavat tutkimusten mukaan lapsen itsetuntoa jopa enemmän kuin jos hän oppisi nuorena lukemaan tai jos hän piirtäisi hienon piirustuksen. Onhan huikea kokemus osata lentää!

Ole kuulolla, aikuinen!

Leikin aiheet lapsi ottaa omista kokemuksistaan, kuulemistaan keskusteluista, luetuista kirjoista ja niin edelleen. Aikuisen olisi tärkeä tunnistaa lapsen leikkimistarpeet ja antaa niille tilaa ja aikaa. Jos lapsi saa leikkiä niitä leikkejä, mitä hän luonnostaan leikkii, samalla hän myös käsittelee asioita. Leikkiminen on lapsen paras prosessointikeino. Usein aikuinen, joka tietää mitä lapsi milloinkin leikkii, pystyy myös myöhemmin palaamaan samoihin aiheisiin jutellen lapsen kanssa.

Jos aikuinen on kartalla siitä, mitä lapset milloinkin leikkivät, hänellä on myös hyvät mahdollisuudet hoitaa siirtymätilanteet kuten nukkumaanmenot, ruoka-ajat tai asioille lähteminen leikkiä kunnioittaen. Taitavasti juoneen mukaan lähtemällä aikuinen voi hoitaa välttämättömät keskeytykset niin, että lapsen näkökulmasta leikki jatkuu vaikka muuttaakin vähän muotoaan. Tällainen aikuinen välittää lapselle kokemuksen siitä, että leikki on tärkeä asia ja tuo arvostus tukee suoraan lapsen itsetuntoa.

Luova joutilaisuus

Leikkiminen on lapsen tapa elää, ja turvallisessa ympäristössä hän kehittää aivan mahtavia mielikuvitusleikkejä. Jos me aikuiset ymmärrämme, mistä on kyse ja jos meillä on halua tukea näitä lapsen omia leikkiaiheita, lapsi jatkaa niitä. Joskus kuitenkin käy niin, että aikuinen huomaamattaan tai tahallaan katkaisee lapsen leikin yhä uudelleen. Silloin lapsi vähitellen joutuu eroon leikin maailmasta, ja menettää samalla hänelle ominaisimman tavan olla, elää, kokea ja käsitellä tunteitaan.

Koko perheen kalenteriin olisi hyvä varata aikaa luovalle joutenololle. Sen kautta lapsi voi löytää taas luovan, omaehtoisen leikin maailman, jos hän on sen kadottanut. Aikuinen, joka osaa olla rauhassa, hyväksyy keskeneräisyyden ja keskittyy positiivisiin asioihin, on hyvä malli kasvavalle lapselle. Jos aikuinen osaa olla rauhassa, lapsi kokee että ei ole hätää, ei ole kiirettä, kaikki on hyvin. Ja sitten lapsi alkaa leikkiä.

Opi lapselta onnellisuutta!

Lisäksi aikuinen voi oppia paljon leikkivältä lapselta! Utelias, kekseliäs, luova ja joustava suhtautuminen eteen tuleviin asioihin on lapsille ominaista. Leikkivä lapsi on onnellinen. Jos aikuinen oppii lapselta tällaisen suhtautumistavan elämään, voisiko se lisätä myös aikuisen onnellisuutta?

En aio enää päästää naurua elämästäni – Aikuisenkin pitää saada leikkiä!

8-vuotias poikani toi äitienpäivänä eteeni lappusen, jonka hän velvoitti allekirjoittamaan. Jos rikkoisin sopimuksen, joutuisin maksamaan euron sakon. En oikein tiennyt, mihin lappuun nimeni laitoin, mutta selvisi, että olin kirjoittanut sopimuksen leikkikuurille ryhtymisestä.

Selvä homma. Harjoitukset alkoivat käsien taputusleikillä. Muistatte ehkä: kaverin kanssa läpsytettiin käsiä yhteen, ristiin ja omiin käsiin ja niin edelleen. Tämän viikon ohjelmistoon kuuluu kuulemma myös naapurin pojan haastamista ”penkkipersikseen”.

Lapsen keksimä kuuri laittoi minut miettimään itseäni leikkijänä. Lapsena muistan leikkineeni ja touhunneeni paljon isossa porukassa ja nauttineeni yhteisistä ulkoleikeistä ihan valtavasti. Piirsin, askartelin ja muovailin mielelläni ja pelasin esimerkiksi peliä, jossa nostetaan kuula toisen yli ja ylihypätty kuula poistetaan pelistä. Jaksoin pelata kyseistä peliä satoja kertoja ja yrittää parasta mahdollista tulosta. Liikunnallisista leikeistä muistan tykänneeni kovastikin. Naru- ja twist-hyppely olivat ihan lempparitouhuja (kuurin aikana aion opettaa nämä taidot myös pojilleni). Ja hei: kuka muu tykkäsi täyttää lotto- ja muita kuponkeja? Kerran sain lahjaksi kokonaisen laatikollisen tyhjiä tilisiirtolomakkeita 😀 Joku tiesi, mistä puuhasta ihan oikeasti tykkäsin.

Hoitotätini kertoi minulle, kun olin ihan aikuinen, että halusin lapsena tehdä aina jotain järkevää ja hyödyllistä mieluummin kuin jotenkin joutavanpäiväistä. Tiskasin ja leivoin mieluummin kuin leikin mielikuvitusleikkejä. Tavoitan mielenmaisemastani jotain hyvin olennaista jo lapsuudesta ja se menee jotenkin tamperelaishenkisesti näin: ”Leikkiminen on ihan turhaa hommaa” 🙂

Pienen lapsen tähtihetkiä olivat kuitenkin ne hetket, kun sain istua hiljaa käsi poskella ja katsella ja kuunnella aikuisten juttuja ja nauraa mukana. Naurun aiheita riitti varsinkin, kun isä sisaruksineen kokoontui mummulan pirtinpöydän ääreen kahvittelemaan.

Ihan älyttömän syvälle itseen pääsee, kun miettii omaa suhdetta leikkimiseen. Mahtavaa huomata, että minähän olen vieläkin ihan tuo sama. Olen ollut aina ”huono” leikkimään. Mutta minun leikkini on ollut sanoilla leikkiminen, huumori eikä niinkään seuraleikit ja -pelit. Minulle yhdessä tekeminen ja ryhmän jäsenenä oleminen taitaakin merkitä jonkinlaista leikkiä, joka herättää ilon.

Mitä sinä tavoitat, kun kosketat itsessäsi olevaa leikkivää lasta?

Minä kadotin ison osan naurustani rankkojen elämänkokemusteni myötä moneksi vuodeksi. Nauru alkoi palautua elämääni kuin salaa viime syksynä kahdessa ryhmässä, joiden jäsenenä sain olla. Piste ii:n päällä oli vanhan ystävän puhelinsoitto viidentoista vuoden takaa – kahden tunnin huutonauru taisi palauttaa minussa jotain alkuperäisasetuksille.

Miten oikeaan aikaan lapseni laittoikaan minut leikkikuurille. Olen päättänyt, etten päästä naurua enää elämästäni. Nauruhermolle aion antaa ruokaa säännöllisesti vaikka väkisin; Sami Hedbergiä, Fingerporia ja Kummelia vuorotahtia lääkkeeksi, jos sisäinen kuplinta meinaa laimentua.

Olisko tarvetta kuurille?

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Stressivatsa? – Huomioi nämä 7 asiaa kahvinjuonnissa

1. Älä juo halvinta kahvia

Halpa kahvi on halpaa mm. siksi, että se kerätään koneellisesti. Kun kahvin marjat kerätään koneellisesti, mukana tulevat oksasta sekä kypsät että raa’at marjat. Raa’at marjat ja niiden sisässä olevat vihreät pavut aiheuttavat vatsavaivoja ja tekevät usein kahviin kitkerän maun.

2. Priorisoi myrkytöntä kahvia

Aina ei ole täysin selvää, mistä kahvisekoituksen pavut tulevat, eli varmuudella ei pystytä sanomaan mitä ja kuinka paljon torjunta-aineita ja lannoitteita kahvinviljelyssä on käytetty. Myrkyt voivat olla osasyynä vatsanpuruihin. Jos haluat juoda myrkyttömämpää kahvia, kannattaa suosia luomua tai sellaisten paahtimoiden kahveja, joissa tunnetaan viljelyprosessi – ja parhaassa tapauksessa itse viljelijät.

3. Juo tummapaahtoista kahvia

Paahdettaessa kahvipavun hapokkuus vähenee: vaaleapaahtoista on paahdettu vähemmän, tummapaahtoista enemmän. Jos kärsit vatsaoireista ja närästyksestä, kannattaa vaihtaa kahvi tummapaahtoiseen.

4. Vähennä määrää, lisää laatua

Suomalaiset juovat 4–5 kuppia kahvia päivässä – kun pannullinen on keitetty, se myös juodaan loppuun. Yksi tapa auttaa stressivatsaa toipumaan, on vähentää kahvin määrää. Samalla kun määrää vähentää, voi samalla rahalla lisätä laatua (ks. vinkit 1–3). Keitä tai valmista kahvia yksi kuppi kerrallaan.

5. Älä juo seissyttä kahvia

Älä juo kahvia, joka on seissyt yli 20 minuuttia. Kun kahvia säilytetään kahvinkeittimen lasipannussa, joka pitää kahvia kuumana koko ajan, kahviin alkaa muodostua parkkihappoa. Mitä kauemmin kahvi on seissyt, sitä enemmän siinä on happoa, joka ei tee vatsalle hyvää.

6. Hyödynnä kahvin tekemistä taukona

Kahvin tekeminen tai keittäminen itsessään on rentottavaa ja stressiä lievittävää puuhaa. Kun poistuu työpisteeltä ja tekee jotain monotonista ja helppoa, mieli pääsee lepäämään hetkeksi. Sen sijaan, että käy painamassa nappia ja juoksee kupin kanssa takaisin työpisteelle, kahvinkeitto voi olla päivän tärkein hetki luovuuden avaamiselle.

7. Ota kahvinjuontihetki Mindfulness-harjoituksena

Sen sijaan, että ryystää päivän piristyksen työpisteellä ajatukset työnteossa, mitä jos ottaisit kahvihetkesi Mindfulness-harjoituksena: tuoksuttele, maistele ja avaa aistisi rauhalliselle kahvihetkelle. Ottamalla hetken itselle kahvista alkaa löytyä vivahde-eroja, kun ei ryystä kiireessä automaatiolla.

Artikkelia varten on haastateltu seuraavia kahviasiantuntijoita Helsinki Coffee Festivaleilla: Virpi Hyvärinen (Paahtimo Papu), Janne Mahlamäki (Death Before Decaf), Jaakko Kamppinen (Kaffa Roastery) ja Kari Rinne (Kaffa Roastery)

Mitä yhteistä on kahvilla ja ilmastonmuutoksella?

Mitä ajattelit, kun viimeksi joit kupin kahvia?

Ajattelitko kädessäsi olevan kupin sisältöä – kahvin lämpöä, makua, tuoksua, maidon tai makeutuksen määrää, sen tarjoamaa piristystä tai hetken hengähdystaukoa, tai mietitkö kenties, monesko kupillinen mahtoi jo saman päivän aikana olla kyseessä?

Tai ehkä ajattelit viimeksi lukemaasi uutista, päiväkodista tullutta viestiä, työpaikalla seuraavaksi odottavaa palaveria, auton jarrujen tarkistuttamista, sitä aamiaispöydässä puolison kanssa kesken jäänyttä keskustelua, joka edelleen vähän kaihertaa…

Ehkä mikään näistä tässä listatuista asioista ei ole käynyt mielessäsi viimeisimmän kahvihetkesi aikana. Ehkä et ajatellut yhtään mitään, ja keskityit vain nauttimaan kahvistasi ja tuokiostasi kaikessa rauhassa.

Varsin todennäköisesti et kahvihetkesi aikana ajatellut ilmastonmuutosta – mutta ehkä olisi pitänyt.

Me suomalaiset olemme tunnetusti kahvikansaa. Ylellisestä, kahvikutsujen juhlajuomasta kauan sitten arkiseksi ja päivittäiseksi muuttunutta mustaa virkistettä juodaan Suomessa miljoonia kupillisia päivittäin. Kahvia saa – joko paikan päällä tai mukissa mukaan – liki mistä tahansa, milloin tahansa, ja kahvitarjoukset ovat taattuja ruuhkan aiheuttajia ruokakaupoissa.

Jos ei oteta huomioon intohimoisia kahvi-intoilijoita, jotka saattavat käyttää kahvinautintoonsa huimasti aikaa, vaivaa ja rahaa, monille meistä kahvipakettia ostaessa valintakriteereinä toimivat ensisijaisesti merkin tuttuus ja edullinen hinta. Harva uhraa montaakaan ajatusta sille, mistä ja miten kahvipavut ovat suomalaisen paahtimon ja jauhatuksen kautta siihen kaupan hyllyllä odottavaan kahvipakettiin päätyneet.

Kahvin matka Suomeen alkaa usein Itä-Afrikasta tai Etelä- tai Latinalaisesta Amerikasta, joissa ilmastonmuutos on jo alkanut vaikuttaa kahvintuotantoon monin tavoin, jotka vaikeuttavat entisestään muutenkin raskasta kahvinviljelijöiden työtä. Lämpenevä ilmasto saa kahvipavut kypsymään nopeammin, mikä heikentää kahvin laatua. Lämpötilan nousu edistää myös kahvipensaita vaivaavien tuholaisten ja kasvitautien lisääntymistä. Erityisen paljon lämpötilan vaihteluista kärsii kahvipensaista suosituin arabica-lajike, jonka pavuista valmistetaan jopa 75% kaikesta tuotetusta kahvista.

Tekninen avustaja Carlos Enrique Ramírez Díaz ja Reilun kaupan kahvinviljelijä Carmeline Carranza Diaz keskustelevat taimitarhassa kahvipensaiden taimien äärellä Guatemalassa. Kuva: Sean Hawkey.

Suuren osan maailman kahvista kasvattavat pienviljelijät, joiden usein vuoristoisilla alueilla sijaitsevat tilat ovat kastelun suhteen pitkälti sadeveden varassa. Lämpötilan nousu lisää kastelutarvetta, ja monilla pienviljelijöillä ei ole varaa kalliiden kastelujärjestelmien rakentamiseen. Lisäksi sateiden määrän lisääntyvä vaihtelu ja saapumisen aiempaa vaikeampi ennustettavuus voi vähentää satomääriä, jos sateet eivät osu oikeaan aikaan, eli kahvipensaan kukintaan tai marjojen kypsymisen ajankohtaan.

Toisin sanoen: kahvilla ja ilmastonmuutoksella on paljonkin yhteistä. Mutta mitä se sitten tarkoittaa sinun päivittäisen kahvikupposesi kannalta?

Esimerkiksi sitä, että tulevaisuudessa kahvisadot voivat vaihdella rajusti vuosittain niin määrän kuin laadun osalta. Tämän seurauksena todennäköisesti nauttimasi kahvikupillisen hinta nousee, varsinkin vuosina, jolloin sääolosuhteiden vuoksi sato jää poikkeuksellisen heikoksi. Vaikeutuvat olosuhteet voivat myös saada kahvinviljelijät siirtymään viljelemään muita kasveja, jos jo ennalta rankka kahvinviljely, josta saa huonon korvauksen, muuttuu taloudellisesti entistä kannattamattomammaksi.

Onneksi kahvinautintosi tulevaisuudenkuva voi olla myös toisenlainen.

Reilun kaupan yhdistys on aloittanut yhteistyön erityisesti Keski-Amerikan kahvinviljelijöiden kanssa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Sen puitteissa on esimerkiksi vaihdettu vanhoja kahvipensaita paremmin lämpöä sietäviin ja tuholaisia vastustaviin lajikkeisiin sekä koulutettu viljelijöitä mm. kahvipensaisiin iskevän kahviruoste-taudin torjumisessa sekä luomulaatuiseen viljelyyn sopivien lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytössä.

Jokainen kupillinen reilua kahvia, jonka juot on suora kädenojennus kaukomailla asuville kahvin pientuottajille. Valitsemalla Reilun kaupan kahvin tarjoat sen kasvattaneelle kahvinviljelijälle toimeentuloa, ja samalla paremmat mahdollisuudet toimia ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi.

Ehkäpä siis ensi kerralla, kun tartut reiluun kahvikuppiisi, voit kahvistasi nauttiessasi ajatella samalla ilmastonmuutosta – mutta ennen kaikkea myös sitä, miten olet ollut itse auttamassa kahvin pienviljelijöitä saamaan elantonsa ja taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan.

Aikamoinen saavutus yhdelle kahvitauolle.

Kansainvälisen Reilu kauppa -järjestön pyrkimyksenä on taata alkutuottajille – kehitysmaiden pienviljelijöille ja suurtilojen työntekijöille – kohtuullinen toimeentulo ja mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Reilun kaupan kanssa yhteistyötä tekevät kahvinviljelijät saavat myymästään kahvista vähintään takuuhinnan, joka kattaa tuotannon kustannukset ja joka ei ole sidoksissa kahvin markkinahintojen heilahteluun – paitsi jos maailmanmarkkinahinta on takuuhintaa korkeampi, jolloin tuottajalle maksetaan sitä.

Järjestö maksaa viljelijäyhteisöille myös koko yhteisöä kehittäviin hankkeisiin tarkoitettua Reilun kaupan lisää, joka käytöstä yhteisö päättää itse. Reilu kauppa pyrkii myös monin muin tavoin edistämään ja parantamaan viljelijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä mm. tarjoamalla heille koulutusta ja tukea esimerkiksi uusien toimeentulovaihtoehtojen löytämisessä.

Charlie Chaplinin runo: ”Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan”

”Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin pihistämästä omaa aikaani”

Charlie Chaplin oli aikansa elokuvapioneeri, joka valloitti maailman mykkäfilmeillään, sydäntä lämmittävillä tarinoillaan ja sympaattisella kulkurihahmollaan. Hän kirjoitti itsensä rakastamisen tärkeydestä 70-vuotissyntymäpäivänään näin:

”Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että ahdistus ja tunnetasolla kärsiminen olivat vain oireita siitä, että elin vastoin omaa totuuttani. Tänä päivänä tämän käytöksen korvaa AITOUS.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin kuinka pahasti voin loukata jotakuta jos yritän pakottaa hänet käyttäytymään halujeni mukaan vaikka tiedän, että ajoitus ei ole oikea ja hän ei ole valmis, ja vaikka kyse on itsestäni. Tänä päivänä tämän käytöksen korvaa KUNNIOITUS.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin kaipaamasta toisenlaista elämää ja huomasin, että kaikki ympärilläni rohkaisi minua henkiseen kasvuun. Tänä päivänä kutsun tätä KYPSYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että olen aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kaikki tapahtuu juuri oikealla hetkellä, joten voin olla rauhassa. Tänä päivänä kutsun tätä ITSEVARMUUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin pihistämästä omaa aikaani ja suunnittelemasta valtavia projekteja tulevaisuuteen. Nyt teen vain asioita, jotka tuovat minulle iloa ja onnea. Asioita, joita rakastan tehdä ja jotka saavat sydämeni soimaan. Teen ne omalla tavallani ja omaan rytmiini ja kutsun tätä YKSINKERTAISUUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, jätin taakseni kaiken, mikä ei ollut hyväksi terveydelleni – ruoat, ihmiset, asiat, tilanteet, kaiken, mikä veti minua alaspäin ja poispäin itsestäni. Ensin kutsuin tätä asennetta terveeksi itsekkyydeksi, mutta nyt tiedän, että se on ITSENI RAKASTAMISTA.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin yrittämästä olla aina oikeassa ja siitä lähtien olen ollut vähemmän väärässä. Tänä päivänä kutsun tätä VAATIMATTOMUUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, kieltäydyin elämästä menneisyydessä ja huolehtimasta tulevaisuudesta. Nyt elän tässä päivässä, päivä kerrallaan, ja kutsun tätä TYYTYVÄISYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, tajusin, että mieleni voi tehdä minut sairaaksi ja vaivata minua. Mutta kun löysin yhteyden sydämeeni, mielestä tuli sydämen arvokas liittolainen. Tänä päivänä kutsun tätä yhteyttä SYDÄMEN VIISAUDEKSI.

Meidän ei tarvitse enää pelätä riitoja, yhteenottoja tai muitakaan ongelmia itsemme tai muiden kanssa. Tähtienkin yhteentörmäyksistä syntyy uusia maailmoja. Se on ELÄMÄÄ”

Vapaasti suomentaen Liisa Ronkainen

Lähde: Tranquilmonkey

Musiikki puhdistaa, rauhoittaa ja voimaannuttaa!

Hidasta elämää -sivuston toimitus valitsi omat kotimaiset suosikkibiisinsä Spotify-listalle, jota pääset kuuntelemaan tästä tai alla olevasta soittimesta. Päivitämme listaa säännöllisesti, joten klikkaa listan painiketta Seuraa/Follow ja saat automaattisesti tiedot listalle lisätyistä uusista lauluista. Ihania rakkauslauluja, fiilistelyä, voimamusaa, luomuhittejä, muistoja… laita elämä soimaan!

Antaisinko tilaa sisäiselle lapselleni?

Olen useamman vuoden ajan ottanut tehtäväkseni antaa tilaa sisäiselle lapselleni. Mitä enemmän aikaa on kulunut sisäiseen lapseeni tutustuessa, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut siitä, että tämä lapsiosa minussa ansaitsee aikuisessa elämässänikin suuren huomion.

Me kaikki olemme kokeneet lapsuudessamme vähintään pieniä traumoja, tulleet haavoitetuiksi tavalla tai toisella. Nämä haavat voimme jakaa karkeasti kahteen osaan: hylkäämiskokemuksiin ja oman kehomielen turvalliset rajat ylittäviin kokemuksiin. Molemmat haavat aiheuttavat meille voimakkaita tunnekokemuksia: pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää.

Lapsi joutuu hänelle ylivoimaiselta tuntuvissa tilanteissa luomaan mitä erilaisimpia selviytymiskeinoja. Näiden keinojen rinnalla alkaa kulkea yhä voimakkaammin tilanteissa luodut uskomukset. Jos lapsena on esimerkiksi kokenut voimakkaita hylkäämiskokemuksia, näiden seurauksena lapsi luo itselle uskomuksia, jotka auttavat häntä selviytymään myös tulevissa tilanteessa. Ehkä hän kovettaa itsensä, hylkää mieluummin itse, ettei toinen ehdi hylätä häntä ensin.

Kun uskomus on luotu, se painuu usein alitajuntaan, vaikuttaen sitä kautta tiedostamattomasti elämään. Kun kuljemme elämänpolkuamme tietyt uskomuslasit päässä, näemme maailman, sen ilmiöt ja tapahtumat ainoastaan siten kuin juuri niillä laseilla maailma on mahdollista nähdä.

Kokemuksiemme seurauksena syntyy yksi tai useampi ydintunne. Tämä ydintunne tarkoittaa sellaista tunnetta, joka on ollut ylivoimainen kohdata, ja jonka peittämiseksi teemme vielä aikuisenakin kaikkemme, jotta tunne ei nouse pintaan. Sen seurauksena alamme kehittää vaihtoehtoisia tunteita, jotka auttavat meitä selviytymään elämässä. Tällaisia tunteita ja tunnetiloja voivat olla esimerkiksi viha, suru, masennus, ahdistus ja katkeruus.

Näihin tunteisiin liitämme tietynlaisen toimintamallin, josta esimerkkinä voi olla vihapuhe, uhriutuminen, toisten syyllistäminen, katkeruus tiettyä ihmistä tai ryhmää kohtaan tai äärimmäiset toivottomuuden ja keinottomuuden tunteet. Myös erilaiset riippuvuudet tulevat tyypillisesti turruttamaan syvemmällä olevia tunteitamme, jotta ne eivät pääsisi tietoisuuteemme.

Kehomme alkaa ennen pitkää kärsiä tämän seurauksena. Ihminen voi kokea vaikeita traumaperäisiä stressioireita: voimakasta yli- tai alivireyttä, traumatakaumia, turtuneisuutta, jähmettymistä. Vihaan ja katkeruuteen jäänyt ihminen ei ole kyennyt sulattamaan näitä tunteitaan ruoansulatuselimistössään, jolloin ne jäävät jäytämään sinne. Uppiniskaiseen ja mustavalkoiseen ajatteluun jäävä alkaa oireilla niskallaan tai polvillaan, joista ei löydy lainkaan joustoa. Masennus ja toivottomuus vievät voimat kehosta, keho tuntuu täysin erilliseltä osalta itseä, koska kontakti alati virtaavaan elämänvoimaan puuttuu.

Oman kokemukseni ja olemassa olevan tutkimustiedon mukaan nämä lapsena rakentuneet uskomus- ja toimintamallit elävät meissä aikuisenakin. Ottamalla kontakti omaan sisäiseen lapseen pääsemme kiinni siihen alkuperäiseen ydintunteeseen, jota emme vielä lapsena voineet kohdata tunteen ylivoimaisuuden vuoksi. Kun uskallamme vähitellen avata tätä jo pölyttynyttä tunnearkkua, annamme sisäiselle lapsellemme – ja samalla itsellemme – tilaisuuden vapautua tästä kehomieleen säilötystä tunteesta. Avautuminen tälle tunteelle ja kokemukselle ei välttämättä tapahdu hetkessä. Siihen voi mennä vuosia (kuten itsellä), mutta se toden totta on sen arvoista!

Tämän kaiken täytyy tapahtua oman ja sisäisen lapsen hyvinvoinnin ehdoilla, turvallisesti. Sisäinen lapsesi on hereillä sinussa joka päivä, mutta et ehkä ole ollut siitä koskaan tietoinen. Kun haluat tutustua sisäinen lapseesi, tunnistat hänet itsessäsi aina kun leikittelet, liikutat hetkestä toiseen kehoasi tunnetilojesi ohjaamana, tanssit, laulat tai teet jotakin muuta luovaa, ja kun olet tunteinesi läsnä juuri siinä hetkessä missä kulloinkin olet. Sisäisen lapsen löytäminen ei siten ole kovinkaan vaikeaa. Tässä artikkelissani on myös yksi hyvä mielikuvaharjoitus sisäisen lapsen kohtaamiseen.

Lapsuutesi kokemukset eivät lopulta määrittele sitä, mitä sinulle tapahtuu aikuisena. Se miten asennoidut aiempiin kokemuksiisi vaikuttaa siihen, miten elät elämääsi aikuisena. Kun tutustut sisäiseen lapseesi ja sallit aikuiseen olemukseesikin yhä enemmän lapsen mielentilaa, alat kokea sellaista läsnä olevaa elämän ihmettelyä, joka saa sinussa aikaan myötätuntoa ja kiitollisuutta itseä ja muita kohtaan.

Kun vapautat sisäisen lapsesi olemalla läsnä itsellesi ja hyväksymällä itsesi kaikki puolet, voit kohdata myös kanssaihmiset sellaisina kuin he ovat. Vapaudut turhasta vihasta, joka lopulta kuluttaa vain sinua ja kehoasi. Vaikka joku saisi sinussa aikaan vanhan haavan avautumista, et enää syytäkään häntä siitä, vaan huomaat oman sisäisen lapsesi tarpeen – sen mikä vieläkin kaipaa kohdatuksi ja hoivatuksi tulemista. Voit jopa kiittää tätä henkilöä, koska hänen avullaan tämä haava paljastui ja pääset auttamaan sisäistä lastasi päästämään turvallisesti ydintunteesta irti. Pääset harjoittamaan myötätuntoa itseäsi, sisäistä lastasi ja lopulta muita kohtaan.

Kun vapautat itsessäsi olevan sisäisen lapsen, huomaat, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, syytöntä tai syyllistä. Lapsi elää tätä hetkeä, jossa on kaikki. Lapsi ei arvostele toista. Hän tarvitsee toisia ihmisiä oppiakseen yhteyttä, joka on elintärkeää pienelle ihmiselle ja koko ihmiskunnalle.

Lapsen alkuperäinen elämänvoima on rakkaus, ei pelko. Kumpaa sinä haluaisit ruokkia?

Sisäiseen lapseen voi tutustua myös Matrix Reimprinting -menetelmän avulla. Lue lisää tästä.

Luonnon arvostus opitaan vanhemmilta

Valkoisia styroksin paloja, makkarapaketteja, muovipusseja, maitopurkkeja ja kaljatölkkejä… Kevään kauneudessa rantojen roskat ovat tympäisevää katsottavaa. Pieni viisivuotias tyttö pukee vanhat hanskat käteen ja lähtee äitinsä ja isovanhempiensa kanssa lähirannoille roskankeruuretkelle. Parin tunnin kuluttua kolme jätesäkkiä on aivan täynnä ja rannat ovat puhtaita. Pieni tyttö on iloinen ja tyytyväinen.

Paras oppi, jonka olen omilta vanhemmiltani saanut, on luonnon suojelemisen ja kunnioittamisen tärkeys. Se seuraa nyt minua omassa vanhemmuudessani. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka kantaa karkkipaperia tai banaaninkuorta kädessään ympäri kaupunkia, kunnes löytää roskiksen. Kun aikanaan saan lapsenlapsia, perinne siirtyy varmasti heillekin. Lapsi oppii mallista, ja siksi meillä vanhemmilla on valtava vastuu.

Emme voi elää elämäämme vain itseämme varten. Välinpitämättömyyden aika on auttamattomasti ohi. Meidän tehtävämme on opettaa lapsillemme, kuinka kallisarvoinen asia luonto on ja kuinka tärkeää sen suojeleminen on koko ihmiskunnalle. On vastuutonta tuijotella vain omaa napaansa ja sulkea silmät tulevaisuudelta. Jokaisen äidin ja isän olisi hyvä antaa luontoa kunnioittavaa esimerkkiä omille lapsilleen, jotta heilläkin olisi aikuisena puhdasta luontoa virkistäytymiseen ja puhdasta vettä janon sammuttamiseen.

Vesi on arvokasta

Nyt jo aikuisikään ehtineet lapseni ovat jo taaperoiästä lähtien saaneet luontovalistusta. Ja oppi upposi. Jos valutin vahingossa liian pitkään hanasta vettä, kommentoi esikoinen terävästi: “äiti miks sä tuhlaat vettä. “ Ja jos ulkona liikkuessamme näimme roskia, sanoivat tyttäreni moittivasti, että ketä ihmeen sottiaisia täällä on käynyt! Ja jos autoa pidettiin hetkikin tyhjäkäynnillä, moitti esikoululainen: “isi saastuttaa.”

Minusta on kasvanut vettä säästävä aikuinen. Kartan pitkiä suihkuja ja kylven ammeessa vain harvoin. Käyn silti päivittäin suihkussa ja rakastan puhtautta. Hampaita pestessäni kastelen aina hammasharjan hanan alla mutta katkaisen veden tulon pariksi minuutiksi. Suun huuhteluvettä laitan mukiin, jotta vettä ei tarvitse turhaan juoksuttaa.

Kun lapset olivat teinejä, hämmästeli silloisen taloyhtiömme hallituksen puheenjohtaja kuinka vähän meidän nelihenkinen perheemme käyttää vettä. Meitä ennen asunnossa asunut pariskunta oli lätrännyt vedellä moninkertaisesti meihin verrattuna. Silti perheemme jokainen jäsen kävi päivittäin suihkussa ja käytti ahkerasti myös saunaa.

Olin oppinut makean veden arvon lapsuuskodissani ja opetin sen myös omalle jälkikasvulleni. Nyt omillaan asuvat lapseni elävät samojen periaatteiden mukaan. Vettä ei saa turhaan valuttaa. Se on tulevaisuudessa arvokkain omaisuutemme ja siitä tullaan vielä tappelemaan.

Äiti näyttää mallia

Monissa perheissä äiti viettää eniten aikaa jälkikasvunsa kanssa. Siksi juuri äidillä on valtaa vaikuttaa lapsiinsa ja opettaa heille rakkautta luontoon, maapalloon ja kestävään kehitykseen. Äidin antama malli on tärkeä. Lapsi oppii matkimalla ja omaksuu perheen arvot. Jokainen äiti voi pienillä arkisilla teoilla rakentaa tulevaisuutta omille lapsilleen ja heidän lapsilleen.

Annetaanhan lapsille maapallo. Kylvetään luonnon rakastamisen siemeniä ja toivoa myös tuleville sukupolville. Maailmaa ei voi elää vain kvartaalitalouden mukaan. Elämä on enemmän kuin viivan alle jäävät voitot ja alituiset kasvupyrkimykset. Euroja ajatellessa niin luonto kuin lapset usein kärsivät. Maapalloa ei voi tehostaa eikä luontoa valjastaa ihmisen ikeen alle niin kuin jotkut vallanhimossaan kuvittelevat. Luonto ei taivu rahan mahtiin.

Jokainen äiti, jokainen isä, jokainen kummi tai mummi voi omilla valinnoillaan tehdä maapallolle hyvää tai pahaa. Kun sytytämme toisiimme luonnon rakastamisen kipinän, se kytee ja lopulta roihuaa isolla liekillä. Jokainen kasvi ja eläin on merkityksellinen täällä maapallolla. Ihminen on vain pieni murunen kaiken suuren keskellä. Kun oivallamme luonnon tärkeyden terveydellemme ja hyvinvoinnillemme, emme voi enää jättää yhtään kaljatölkkiä luontoon saati läträtä vedellä tuntitolkulla.

Eroperhekin voi olla kokonainen

Muistan kun minusta tuli äiti. Olin 25-vuotias. Yhdeksän kuukautta aiemmin oli tanssittu häitä. Esikoisemme oli saanut alkunsa häämatkalla Wienissä, biedermeyerbaby luki Hesarin ilmoituksessa, halusin kertoa asian koko maailmalle. Ihana Selina, rakkauslapsi. Tummat paksut hiukset päässä. Esikoistyttäremme, ihme. Ensimmäisessä äitienpäiväkuvassani istun pöllähtäneenä isossa raidallisessa kauluspaidassa ruokapöydän ääressä mieheni kanssa. Selina on kantokopassa pöydällä. Kevään valo täyttää huoneen.

Vuotta myöhemmin vietämme äitienpäivää samassa paikassa. Selina on toipunut isosta sydänleikkauksesta. Vuosi on ollut kova. Odotan jälleen lasta, Sakaria, laskettu aika on elokuussa. Kiitollisuus tyttären selviytymisestä ja toisen lapsen saapumisesta täyttää minut. On vuosi 1996, minä olen 26-vuotias. Tunsin etten voisi olla onnellisempi. Olin saanut kaiken minkä halusin. Hyvän miehen, äitiyden. En tiennyt, että kolmen vuoden kuluttua olisin kuilussa. Jätetty, epävarma ja pelokas nuori nainen, jolla olisi pätkätyö, kallis vuokra-asunto, suuri suru ja väritön tulevaisuus.

Erotyö otti aikansa ja pikkuhiljaa värit alkoivat palata elämään. Vaikka en kolmeen ensimmäiseen vuoteen kyennyt näkemään eksäni ja minun välilleni enää lämpimiä tunteita, kasvoi meistäkin viimein kaverit. Yksin yrittämällä en olisi siinä onnistunut. Samoin kuin toimivaan parisuhteeseen, tarvitaan myös toimivaan eron jälkeiseen elämään, erityisesti erovanhemmuuteen molempien hyvää tahtoa. Tarpeen vaatiessa joustoa, molemminpuolista kunnioitusta ja taitoa nähdä yhteinen mielekäs kokonaisuus, ei vain oman valokeilansa valaisemaa tahtoplänttiä.

Eron prosessointi nostaa väistämättä pintaan myös tunteita elämän aiemmista kriiseistä. Kaikki ikävät tunteet, joita erosi aikana koet eivät johdu erostasi. Se vain avaa väylät kaukaisempiinkin tapahtumiin. Eroaan käsittelevällä on suuri kiusaus laittaa entinen puoliso vastuulliseksi kaikesta tuskasta, jonka ero tuo esiin.

Pitkittyneet eroriidat ovat usein heijastusta murjotusta egosta. Vaikka sydän jo tietää, ei alhainen mieli voi irrottaa ja se pitää valtaa erovihassa yllä. Vaikka tunteita ei voi valita, tekoja voi, mutta kukapa rehellisesti haluaisi, että toinen jäisi vastentahtoisesti? Jos parilla on lapsia, on hyvin tärkeää, että kaikki uutta elämää koskevat päätökset tehdään lasten parasta ajatellen. Mitä se sitten tarkoittaa, on hyvin pitkälti kiinni lasten iästä, heidän omista toiveistaan ja vanhempien yhteistyöhalukkuudesta.

Paras ohje, jonka erovanhemmalle voi antaa on se, että tee erovanhempana vain sellaisia päätöksiä, jotka voit perustella lapsellesi myöhemminkin, kaikkina ikävaiheina. Muista että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa sekä näiden kautta elämässä mukana olleisiin ihmisiin. Monelle eronneelle vaikein on hetki, kun entisen puolison elämään tulee uusi kumppani, johon lapset tutustuvat. Muistan sen itsekin, sydäntäni väänsi kun kuulin tyttäreltäni ja pojaltani tarinoita kivasta uudesta ihmisestä, joka osasi tehdä mainiota ruokaa. Tein kuitenkin tietoisen päätöksen. Kivustani huolimatta tuin suhdetta ja puhuin kauniisti uudesta ihmisestä. Lopulta huomasin tuntevani onnea siitä, että lapsillani oli yksi uusi hyvä ihminen elämässä lisää.

Sinulle, joka käyt nyt läpi näitä tunteita, toivon rohkeutta itkeä sydänsurut, vahvuutta olla kuuntelematta egon ruikutusta ja avoimuutta kysyä itseltäsi vaikeissa tilanteissa: ”Mitä rakkaus sanoisi tähän?”. Koska lapsen silmin katsottuna olette aina perhe. Vaikka lapsellasi ei olisi mahdollisuutta tavata toista vanhempaansa, on hänellä kuitenkin oikeus omaan tarinaansa. Jokin kohta siinä tarinassa on ollut hyvä, ainakin hänen syntymänsä.

3 merkkiä, joista tiedät, että intuitiosi yrittää viestiä sinulle jotakin

Tiedätkö sen tunteen, kun intuitio, tuo viisas sisäinen äänesi, yrittää opastaa sinua toimimaan jollakin tietyllä tavalla?

Saatat olla esimerkiksi työhaastattelussa, jossa kaikki vaikuttaa todella hyvälle, mutta jokin tietämys sisälläsi kertoo, että sinun ei kannattaisi ottaa työtä vastaan.

Tai olet saattanut pohtia ratkaisua johonkin asiaan ja yllättäen saatat saada vahvan intuitiivisen tuntemuksen siitä, miten sinun tulisi toimia. Tämä saattaa olla täysin järjenvastaista. Suurta tai pientä. Saatat esimerkiksi saada tunteen, että sinun kannattaisi soittaa jollekin, käydä jossakin tietyssä paikassa, osallistua jollekin tietylle kurssille, kertoa tuttavallesi jostain asiasta, josta et yleensä hänelle juttele tai kuunnella jotakin tiettyä radiokanavaa.

Nämä välähdyksenomaiset tietämyksen hetket tulevat tietoisuuteemme hyvin nopeasti, ikään kuin tyhjästä. Eikä mene kauaa kun selkeyden hetki saa seurakseen ajatusten tulvan. ”Mitä sinä kuvittelet?” ”Aivan hullua edes ajatella moista?” ”Mitä aiot tuollakin saavuttavaa?” ”Voitko olla täysin varma?”. Yksi ajatus johtaa toiseen ja kohta olo on kaikkea muuta kuin varma ja selkeä.

Olen kuitenkin huomannut, että intuitiolla tapansa tehdä itsensä näkyväksi, jopa niinä hetkinä kun voimakas ajatusten virta pääsee sekoittamaan pään vieden selkeyden mukanaan.

Jos tunnistat omasta elämästäsi seuraavat kolme merkkiä, niin on hyvin todennäköistä, että intuitiosi yrittää kertoa sinulle jotakin.

Intuitio toistaa viestinsä uudestaan ja uudestaan

Mieli saattaa kiinnittää huomiosi sinne ja tänne. Välillä tunnet vetoa suuntaan x ja toisena hetkenä suuntaan y. Intuition viesti taas on toistuva. Se ei muutu hetkestä toiseen. Jos olet jättänyt intuition viestin huomiotta aiemmin, niin se saapuu kyllä uudelleen koputtelemaan sinua olkapäällesi.

Olen omassa elämässäni huomannut, että yleensä nämä intuitiiviset viestit, joita en halua huomioida, ovat sellaisia, joita en uskalla myöntää todeksi. Saatan sydämessäni haluta jotain, jota en uskalla rehellisesti itselleni myöntää. Tai minulle on tullut selkeys tarvittavasta elämänmuutoksesta ja haluan vastustella tätä tietämystä. Mieluummin työntäisin sen pois tietoisuudestani kuin ottaisin tarvittavat askeleet muutoksen toteuttamiseksi. Ja juuri näinä hetkinä intuitioni tulee muistuttamaan minua, uudestaan ja uudestaan, minkä sydämeni tunnistaa omaksi totuudekseni. Näyttää minulle sydämeni polun ja oikean suunnan.

Intuition mukana on rauha

Jos huomaat, että sinulla nousee jotakin asiaa kohtaan suuri pelko tai valtava innostus, niin se ei vielä kerro, että intuitiosi yrittäisi näyttää sinulle suunnan, johon kulkea. Pelko saattaa olla vanhoista uskomuksistasi ja kokemuksistasi nousevaa epämukavuutta, kun ylität omia mukavuusrajojasi (joita sinun ehdottomasti kannattaakin ylittää pelosta huolimatta) ja suuri innostus saattaa taas olla egosi halua saavuttaa lisää ja yrittää kokea itseään arvokkaammaksi.

Usein on todella vaikea erottaa, milloin sitä on vain pelkojen ja egon talutusnarussa ja milloin intuitio yrittää ohjata ja varoittaa.

Oman kokemukseni ja tutkijoiden mukaan, intuitiiviseen viestiin sisältyy enemmänkin rauha kuin voimakas tunnelataus. Itse kutsun tätä tunteettomaksi tunteeksi. Pelon ja innostuksenkin alla oleva rauha. Tietämys, että näin asia on, vaikka en ehkä järjellä pystyisi selittämään miksi.

Intuitio viestii myös kehosi kautta

Kuuntele kehoasi.

Jos jotakin asiaa kohtaan kehossasi on kevyt ja laajeneva tunne pelosta huolimatta, niin suunta on silloin mitä todennäköisemmin sinulle juuri se oikea. Voit tuntea aivan kuin joku vetäisi sinua lempeästi eteenpäin.

Jos taas kehossasi on jotakin asiaa kohtaan raskas ja supistuva olo, niin silloin sinun kannattaa pysähtyä ja kysyä itseltäsi rehellisesti ”onko tämä se suunta johon todella haluan kulkea?” Anna vastauksen vain pulpahtaa pintaan. Yleensä se tässä tapauksessa on ei.

Meistä jokainen voi oppia tunnistamaan intuitionsa ohjauksen harjoituksen avulla. Toivon sydämestäni, että näistä merkeistä on sinulle apua harjoitellessasi kommunikointia oman intuitiosi kanssa.

Rakkaudella,

Laura

16.1.2017 alkavalla Sydämen polku -verkkokurssilla pääset sukeltamaan oman intuitiosi äärelle ja opit miten sinun intuitiosi viestii. Kurssilla pääset tominnallisten harjoitusten, kirjoittamisen ja ohjattujen meditaatioiden avulla harjoittelemaan elämään intuitiosi johdatuksessa jokapäiväisessä arjessasi. Käytännönläheisesti ja hauskasti. Tervetuloa mukaan!

Nämä 7 asiaa kertovat, että olet tunneälykäs

Tunneälykäs ihminen ymmärtää itseään ja muita. Hän osaa käyttää tunteita apunaan arjen haasteissa. Hän selviää kritiikistä eikä vajoa ojan pohjalle. Epäilemättä tunneälykkyys on hyödyllistä, mutta mitä se oikeastaan on?

Karkeasti tunneälykkyys voidaan jakaa kolmeen peruspilariin, joita ovat kyky tunnistaa omat ja muiden tunteet, kyky käyttää tunteita ongelmanratkaisun apuna sekä kyky hallita tunteita. Tarkemmin tarkasteltuna tunneälykkäiltä löytyy seitsemän esille nousevaa ominaisuutta:

1. Hyväksyt muutoksen

Tunneälykkäät ihmiset eivät pelkää muutosta vaan ymmärtävät sen olevan välttämätön osa elämää. He osaavat mukautua muutokseen ja pääsevät näin elämässä eteenpäin.

2. Tunnistat omat vahvuutesi ja heikkoutesi

Tunneälykkäät ihmiset tunnistavat omat vahvuutensa ja heikkoutensa. He tietävät, etteivät heikkoudet pidättele heitä vaan ovat pikemminkin kehitettäviä ominaisuuksia. Tunneälykkäät hakeutuvat ympäristöihin, jotka ovat heille otollisia. Esimerkiksi työympäristöä valitessaan tunneälykkäät päätyvät omalle työtyylilleen otolliseen ympäristöön.

3. Ymmärrät, miltä toisesta tuntuu

Tunneälykkyyden suurin anti on kyky samaistua muihin. Luontaisen kykynsä ansiosta tunneälykkäät ymmärtävät, mitä toinen on käymässä läpi ja selviävät vaikeistakin asioista ilman suurempaa draamaa.

4. Et pyri täydellisyyteen

Vaikka tunneälykkäät ovat erittäin motivoituneita, he ymmärtävät että täydellisyyden tavoittelu on mahdotonta. Perfektionismi ei siis kuulu heidän piirteisiinsä. Tunneälykkäät ottavat takaiskut vastaan ja ovat halukkaita oppimaan virheistään.

5. Olet tasapainoinen

Tunneälykkäät ovat itsetietoisia. Tämä tarkoittaa sitä, että he tietävät, kuinka ylläpitää tasapaino elämässä ja kuinka tärkeää sen ylläpito on. Tasapainon ylläpitämiseksi tunneälykkäät syövät hyvin, nukkuvat riittävästi ja nauttivat vapaa-ajastaan työn ulkopuolella.

6. Olet utelias

Tunneälykkäät ovat uteliaita ja heitä kiehtoo mitä ympärillä tapahtuu. Tunneälykkäät eivät tuomitse vaan tutkivat erilaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia. He myös esittävät kysymyksiä ja ovat avoimia uusille ratkaisuille.

7. Olet kiitollinen

Tunneälykkäät ihmiset tietävät, että jokainen päivä tuo tullessaan jotakin, mistä olla kiitollinen. Heidän maailmankatsomuksensa koostuu kiitollisuudesta ja puoliksi täydestä lasista, ei puoliksi tyhjästä. Tunneälykkäät kokevat elämänsä hyvänä ja se myös tuntuu heistä hyvältä eivätkä he anna kritiikin tai muiden mielipiteiden vaikuttaa tunteeseensa.

Lähde: success.com