6 uskomusta luonnonkosmetiikasta – totta vai tarua?

Ravinnon alkuperään, ravintosisältöön ja lisäaineisiin tutustumisesta on tullut monelle jo arkipäivää, mutta oletko tullut ajatelleeksi, mitä imeytät kehoosi kosmetiikkatuotteiden kautta? Tässä 6 väitettä ja vastausta luonnon- ja synteettisestä kosmetiikasta:

1. Tarua. Luonnonkosmetiikka on aina 100 % luonnontuote

Synteettisten, eli ihmisen valmistamien ainesosien sijaan luonnonkosmetiikassa käytetään kyllä luonnosta peräisin olevia raaka-aineita, mutta kosmetiikkatuotteiden koostumus vaihtelee täysin synteettisestä täysin luonnonmukaiseen. Tiettyjä raaka-aineita, esimerkiksi yhtä ja samaa tuoksua, voidaan kehittää sekä luonnon raaka-aineista että synteettisessä muodossa. Luonnonkosmetiikan valmistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota ainesosien luonnolliseen alkuperään sekä siihen, miten tuotteen elinkaari vaikuttaa ihmiseen ja ympäristöön.

2. Tarua. Perinteinen, synteettinen kosmetiikka on taatusti turvallista

Kaikkia synteettisten kemikaalien terveysvaikutuksia ei välttämättä vielä edes tiedetä. Kemikaalien imeytymisen riskit pienenevät valitsemalla tuotteita, joiden raaka-aineet ovat luonnollisia ja jopa osa ruokavaliota. Kemikaalit voivat päästä elimistöösi myös hyväkuntoisesta ihosta huolimatta, koska suu ja hengitystietkin toimivat altistusväylinä. Koska herkistyminen on yksilöllistä, sekä synteettisille että luonnosta peräisin oleville kosmetiikan ainesosille voi olla allerginen. Suurin osa kuluttajista voi kuitenkin käyttää sekä luonnon- että tavallista kosmetiikkaa turvallisesti.

Kaikkien kosmetiikan raaka-aineiden, alkuperästä riippumatta, tulee olla turvallisia. Kosmetiikkalainsäädännön näkökulmasta sekä luonnosta saatavien että synteettisten raaka-aineiden tulee olla kuluttajalle turvallisia ja täyttää myös tietyt ympäristövaatimukset. Samat turvallisuusvaatimukset koskevat kaikkea kosmetiikkaa ja kaikkien valmiiden kosmetiikkatuotteiden turvallisuus on EU-lainsäädännön mukaan varmistettava kattavalla turvallisuusarvioinnilla.

3. Totta. Luonnonkosmetiikka hoitaa ihoa luonnollisesti

Kasvien aktiiviset ainesosat saadaan kokonaisuudessaan käyttöön erilaisten kasviuutosten kautta. Luonnossa esiintyvät ainesosat toimivat monien eri ainesosien yhteisvaikutuksesta, joten on hyvä pitää raaka-aineet mahdollisimman luontaisessa muodossa, eikä eristää yksittäisiä ainesosia. Luonnonkosmetiikassa käytettävät kylmäpuristetut kasviöljyt ovat ihollemme juuri sopivassa muodossa, jotta ne imeytyvät ja hoitavat ihoa. Eteerisiä öljyjä on käytetty jo muinaisessa Egyptissä ja monessa muussa kulttuurissa tukemaan ihmisen ja ihon hyvinvointia.

Luonnonkosmetiikka_3

4. Tarua. Maailma pelastuisi, jos kaikki synteettiset aineet korvattaisiin luonnon raaka-aineilla

Mikäli kaikki kosmetiikan valmistukseen käytetyt synteettiset aineet haluttaisiin korvata luonnon raaka-aineilla, ei luonnon raaka-aineita riittäisi käyttöön kestävällä tavalla. Osa raaka-aineista saadaan myös puhtaammiksi synteettisillä menetelmillä, mikä on yksi syy siihen, ettei synteettisiä aineita haluta aina korvata vastaavilla luonnon raaka-aineilla. Ainesosien käyttö on myös kustannuskysymys: luonnon raaka-aineiden kerääminen on hidasta ja niiden käsittely kallista.

5. Tarua. Synteettinen kosmetiikka on tehokkaampaa kuin luonnonkosmetiikka

Kaikkea kosmetiikkaa ja niiden raaka-aineita koskevat sama lainsäädäntö ja vaatimukset, eikä ainesosien alkuperästä voi automaattisesti päätellä tuotteen tehokkuutta. Käytetään sitten luonnon raaka-aineita tai synteettisesti valmistettuja ainesosia, kaikki tehokkuusväittämät pitää olla todistettavissa oikeiksi. Kemiallisesti ei ole merkitystä sillä, onko jokin aine synteettisesti valmistettu vai luonnosta eristetty. Jos molemmat ovat puhtaita aineita, kyseessä on täysin sama molekyyli – molemmat voivat siis olla yhtä tehokkaita.

6. Totta. Ympäristö kiittää luonnonkosmetiikan käyttäjää

Luonnonkosmetiikan raaka-aineiden tuotannossa, hankinnassa ja itse tuotteiden valmistamisessa minimoidaan ympäristöön kohdistuvat haitat. Raaka-aineet ovat suurelta osin kasviperäisiä ja näistäkin osa on luomutuotettua. Luonnosta kerättävät villikasvit kerätään vastuullisesti lajeja vaarantamatta, ja osa raaka-aineista on esimerkiksi elintarviketeollisuudessa jäävien sivutuotteiden hyödyntämistä, kuten luomualkoholi.

Tuotteiden valmistamisessa tavoitteena on kuluvan veden ja energian sekä tuotantolaitoksessa syntyvän jätteen määrien jatkuva pienentäminen. Luonnonkosmetiikkatuotteen käyttö sekä tuotteen ja pakkauksen käytön jälkeinen hävittäminen aiheuttaa luonnolle mahdollisimman vähän kuormitusta.

luomukosmetiikka_kadet

Luonnonkosmetiikan kehittyminen ja kuluttajien kasvava kiinnostus on saanut viimeaikoina myös ns. kemikaalikosmetiikan toimijat heräämään. Luonnollisten raaka-aineiden käyttö on lisääntynyt, pakkausmateriaalit vähentyneet ja painomusteitakin vaihdettu vähemmän kuormittaviin. Viherpesu on tällä saralla jatkuva riesa, mutta kaikki luonnonmukaisuutta ajavat toimet vievät koko alaa kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Lähteet: urtekram.fi, luonnonkosmetiikka.fi, joutsenmerkki.fi, teknokemia.fi


[logo_Urtekram]

Urtekram on tuottanut puhtaita, luonnonmukaisia vartalon- ja hiustenhoitotuotteita jo 1970-luvulta lähtien. Urtekramin kosmetiikkatuotteet ovat Ecocert Greenlifen COSMOS ORGANIC -luomusertifioituja, ne eivät sisällä hormonitoimintaa häiritseviä parabeeneja eivätkä synteettisiä säilöntäaineita, ja ne on valmistettu kasviperäisistä raaka-aineista. Tuotteet eivät sisällä öljyteollisuuden sivutuotteita, eivätkä ne ole eläinkokein testattuja.

Pysähtyminen tuntui ensin pahalta – sitten kiireen tilalle tulivat läsnäolo ja vapauden tunne

lukijalta

Kirjoittaja Juhani Päivärinta on 6-vuotiaan pojan yksinhuoltajaisä, joka kuvailee itseään toipuvaksi suorittajaksi.

”Kun muistelen, kuinka ma kerjännyt
olen koirana lempeä täällä,
miten rikasten porteilla pyydellyt
olen tuiskulla, tuulisäällä,
vain lämpöä hiukkasen, hiukkasen vain –
ja kun minä muistelen, mitä mä sain
ja mitä mä nielin ja vaikenin
ja mitä mä ajattelin!”

– Eino Leino

Juoksen jahdatakseni suorituksia. Kun saan vauhkota tehtävästä toiseen, tunnen edes jonkinlaista varmuutta. Heti kun elämä pysähtyy edes hetkeksi, suuri tyhjyys ottaa vallan. Se on kuin jalan asettamista juoksuhiekalle. Hitaasti alan vaipua alaspäin kohti kauhistuttavaa tuntematonta. Nostan ripeästi jalkani pois ja lähden jälleen juoksemaan entistä hikisempänä uuden tehtävän parissa. Tätä tein aikuisikäni olemalla isä, opiskelija ja työntekijä.

Jäin 24-vuotiaana yksinhuoltajaisäksi. Omaa aikaa minulla ei käytännössä ollut. Jos en ollut töissä, olin opiskelemassa. Jos en tehnyt töitä enkä opiskellut, olin lapseni kanssa. Väheksyin omia tarpeitani. Minulla oli vimmattu vietti pärjätä. Väheksyin myös niitä, jotka eivät nähneet opintoihin ja työelämään uhrautumista yhtä dramaattisesti kuin minä. Aina kun joku kysyi, miten jaksat, vastasin ”Se on pakko jaksaa”.

1

Suorittaminen on säntäilyä. Teen kaikkea kiireellistä, mutta lopulta en mitään tärkeää. Teen itseni kiireelliseksi ja tärkeäksi, mutta ilman kompassia. Suunta puuttuu.

Tunnen suurta voimattomuutta, kun ajattelen, mitä haluan. En tunne, että minulla olisi valtaa tehdä päätöksiä oman elämäni suhteen. Uhraan välittömästi omat voimavarat muiden edun nähden. Annan lentokoneessa omasta happinaamarista pyörtymiseen asti toistuvasti muille.

Kotona rajat eivät pysy, tunnen syyllisyyttä huonosta vanhemmuudesta ja jatkuvasta huutamisesta ja töissä tunnen tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Vaativuuden tunnelukko lyö rajoitinta vasten niin, että mennään pitkästi punaisella.

Janoan rakkautta ja koko maailman hyväksyntää osakseni. Parisuhteissa haluan pelastaa toiset, työnantajille haluan antaa kaikkeni. Kun suoritan, minut hyväksytään. Kun uhraudun, minua arvostetaan. Olen kuin robotti, joka on altis tunnistamaan toisten tarpeet. Jotkut oppivat käyttämään tätä myös hyväksi. Yksikään suoritus tai uhrautuminen ei tuo sitä, mitä janoan. Tilalle tulee vain tyhjyys. Se on asia, jota pelkään kaikkein eniten. Pysähtymistä.

Ihminen oppii yleensä vasta, kun jo oksettaa. En ollut poikkeus. Kaksi työuupumusta, vuosia kestänyt riitaisa kotiarki poikani kanssa ja hukassa oleminen miehenä parisuhteissa kertovat sen, mihin omalla päänsisäisellä ohjelmoinnillani onnistuin ajamaan itseni.

Vasta uupuneena pohjalla ymmärsin, että olen päätynyt sinne omien valintojeni ja päätöksieni kautta. Kukaan ei ollut sinne pakottanut. Joskus rakastumme liikaa omaan kurjuuteemme ja siitä tulee meidän tapa olla olemassa. Tuolla pohjalla lojuessani ymmärrän lopulta, että oma arkeni on toisen lapsuus. Tuolloinen arkeni oli epäsäännöllistä ja meitä molempia henkisesti kuluttavaa.

Pysähtyminen ei ole helppo laji. Ensimmäiset kokemukset ovat todella epämiellyttäviä. Alan ymmärtää, että olin itse jotain paossa, koska en ollut aiemmin malttanut asettua aloilleen ja kuunnella, mitä sanottavaa mielellä on. Aikanaan se käy kuitenkin helpommaksi. Keinotekoinen kiire alkaa mystisesti hälvetä. Tilalle tulee hitaasti havahtuminen, että kiire on ollut oma keksintö. Ja että siitä voi luopua. Oli aika antautua juoksuhiekan nieltäväksi.

Alkoi hidas toipuminen. Ymmärsin, että toisten pelastamisen juurisyy oli halu tulla itse pelastetuksi. Kun silmäni aukesivat, seurasi myöhemmin myös joukko päätöksiä. Henkisen hyvinvoinnin piirustukset laadittiin uudestaan, sivu sivulta. Määrittelin arvoni ja alustavan suunnan, jonne otan haparoivat ensimmäiset askeleeni. Olen hiljalleen valmis riisumaan kulttuurin ja omien kokemusten kovaksi keittämän naamioni ja paljastamaan ihmisen, joka on virunut vuosikausia ilman että tämän luontaisia taipumuksia olisi huomioitu.

Eheytymisen manifestaatiot kasvavat hiljalleen korkoa korolle. Aloitin pianotunnit puolitoista vuotta sitten. Tänä keväänä olen pitänyt 20-minuuttisia konsertteja lounastavalle yleisölle julkisella paikalla. Aloin tutustua rehelliseen sävyyn itseeni kaksi ja puoli vuotta sitten. Viime syksynä irtisanouduin pitkäaikaisesta työstäni, joka oli säännöllinen ja jossa olin hyvä, mutta jonka työajat eivät yksinhuoltajalle sopineet. Hitaasti, mutta toistuvasti kun autoin itseäni, päätin auttaa myös muita. Aloitin vapaaehtoistyön ryhtymällä 85-vuotiaalle leskimiehelle keskustelukaveriksi joka toinen viikko.

2

Kiireen tilalle on tullut läsnäoloa. Epätoivon tilalle on tullut luottamusta. Jokaisen aamun ensimmäinen tunne on vapaus. Turtumuksen tilalle on tullut syvää kiitollisuutta erityisesti elämän eteen heittämiä haasteita kohtaan. Ilman niitä ei olisi ollut mahdollista kasvaa. Kuoren alta paljastuu luova ihminen, jonka muistan tämän myös lapsena olleen. Tulojen puolittuminen oli varsin kohtuullinen hinta yllä mainituista.

Rajat alkavat jälleen pitää lapsen kanssa. Syyllisyys ei enää hallitse elämää. Kaikki on vasta alussa, mutta tulevaisuudella on suunta ja täysi luottamukseni.

Juhani Päivärinta

Liian myötätuntoinen ottaa kantaakseen muiden huolet – Näin estät itseäsi hukkumasta toisten tunteisiin

marikav_blogi

Herkän ihmisen, joka vetää empatian helposti yli, ihmissuhteita värittää usein antamisen ja saamisen epätasapaino, jossa molemminpuoleinen nähdyksi tuleminen jää toteutumatta. Epätasapainoisessa suhteessa herkkä ja yliempaattinen virittää itsensä äärimmilleen aistimaan toisen tunteita ja tarpeita ja kokee, että hänen on vastattava niihin jatkuvasti täyttääkseen odotukset.

”Kunhan vain näytän hänelle, miten paljon hänestä välitän, miten huomioiva olen ja miten hyvin voin vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa ilman, että hän sitä edes pyytää, pian tulee myös minun vuoroni saada häneltä huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä.”

”Kunhan vain luen tilanteita, esimiehiäni ja kollegoitani mahdollisimman hyvin, ylitän itseni projekteissa, autan toisia tekemään samoin, en aiheuta epämukavia tilanteita pyytämällä liikoja ja näytän, että haluan kehittyä, minut kyllä huomataan, pääsen etenemään ja saan lisää palkkaa.”

”Ystävälläni on (taas) vaikeaa. Minua ärsyttää välillä, että hän tuntuu soittavan minulle lähinnä silloin, kun hän tarvitsee kuuntelijaa ongelmilleen. Jos nyt kuitenkin autan häntä vielä tämän haasteen läpi, niin sitten hän varmasti pystyy vuorostaan kuuntelemaan myös minua.”

Olen kokenut jokaisen näistä tilanteista useaan kertaan. Kuten moni muukin herkkä ja voimakkaasti myötäelävä ihminen, minäkin kaipaan suhteissani vahvoja yhteyksiä, joissa molemmat osapuolet tulevat syvästi huomioiduiksi. Silti olen päätynyt yllä mainitsemieni, tiedostamattomien uskomusten ohjailemina useisiin suhteisiin, joissa molempiin suuntiin toimiva nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ei ole toteutunut ja toisen osapuolen tunteet ja tarpeet ovat ottaneet etusijan.

Romanttisissa kumppanuuksissa olen yrittänyt luoda läheisyyttä ihmisten kanssa, jotka ovat tunnetasolla etäisiä tai heilurimaisia. Kun suhteen toinen osapuoli on ollut saavuttamattomissa tai ailahteleva, olen ottanut käyttöön parhaiten tuntemani selviytymiskeinon: olen tehnyt kaikkeni kuroakseni umpeen itseni ja toisen välillä aistimani tunnekuilun lukemalla toista jatkuvasti rivien välistä ja yrittämällä sopeuttaa käytöstäni niin, että hän avautuisi kanssani syvempään yhteyteen.

Joissakin suhteissa olen kuunnellut toisten huolia jatkuvasti, vaikka omat energiavarastoni ovat olleet jo tyhjät. Sosiaaliseen verkostooni on kuulunut useita tyyppejä, jotka kamppailevat jatkuvissa henkilökohtaissa draamoissaan ja ovat hakeneet minusta itselleen väsymätöntä tukijaa. Auliisti olen siihen rooliin myös suostunut.

Ojentaa pinkkia puuta_kasitelty

Muutaman kerran epätasapainoiset suhteet ovat kärjistyneet niin pitkälle, etten ole enää pystynyt erottamaan omia ja toisten olotiloja toisistaan. Olen uponnut niin syvälle toisen tunteisiin, että minun on ollut vaikea hahmottaa, mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa. Kun tunne-energiat ovat sekoittuneet näin voimakkaasti, olen menettänyt kokonaan kosketuksen siihen, mitä itse missäkin tilanteessa tunnen ja tarvitsen.

Rakkaus ei edellytä itsesi piilottamista

Vaikka suhteet, joissa uppoudumme liian syvälle toisten tunteisiin ja tarpeisiin, ovat kuluttavia, ne ovat myös parasta maaperää tulla tietoiseksi siitä, miksi toimimme itsemme ja hyvinvointimme vastaisesti.

Kun koemme antamisen ja saamisen epätasapainoa, meillä on mahdollisuus tuntemamme turhautumisen ja väsymisen kautta tiedostaa, mitä itse asiassa ajattelemmekaan rakkauden suhteessa toisiin olevan. Minuun on ollut syvälle iskostuneena rajoittava uskomus, että ollakseni kelvollinen suhteisiin, minun on pidettävä itseni harmittomana, hyödyllisenä ja pienenä ja käytettävä herkkyyttäni ja empatiakykyjäni huolehtimaan aina ensisijaisesti toisista.

Toimimalla näin myös aikuisiän suhteissani olen hakenut epätoivoisesti ratkaisua varhaisiin kokemuksiini, joissa olen tuntenut tulleeni torjutuksi tai kokenut jääväni vaille kaipaamaani tukea ja rakkautta tunnetasolla haastavissa ihmissuhteissa. Kirjoittaja Jeff Brown kuvailee tätä pyrkimystä syväksi haluksi ”nähdä paras vaikeissa vanhemmissani. Halusin uskoa, että heissä oli sisimmässään jotain hyväntahtoista ja huolehtivaa”.

Olen alitajuisesti uskotellut itselleni, että mikäli saan puristettua tästä tunteiltaan etäisestä, ailahtelevasta tai jatkuvaa oman elämänsä saippuaoopperaa elävästä ihmisestä irti läheisyyttä ja nähdyksi ja kohdatuksi tulemista, rakkaudettomuuden haavani umpeutuu viimein. ”Kunhan vain saan tämän ihmisen tukemaan ja rakastamaan minua, olen ehjä ja parantunut.”

Kun keskitymme ylenpalttisesti toisen tunteisiin ja tarpeisiin, yritämme saada hänet elämään suhteessa meihin todeksi sen potentiaalin läheisyyteen, välittämiseen ja rakkauteen, jonka hänessä näemme. Samalla kuitenkin luovutamme ratkaisun rakastetuksi tulemisen tarpeeseemme liikaa toisen käsiin. Seurauksena on todennäköisesti jatkuva pettymysten ja uupumuksen kierre, kun emme saakaan takaisin juuri sitä, mitä haemme.

Miten voit estää lipsahduksen överiempatiaan

Eräs viisas nainen sanoi minulle kerran:

”Näe potentiaali, mutta kiinnitä huomiosi myös ihmiseen.”

Tätä neuvoa yritän soveltaa sekä muihin että itseeni. On hyvä muistaa, että vaikka näemmekin toisessa potentiaalin rakkauteen, läheisyyteen ja tukeen, ei ole itsestäänselvää, että toinen on valmis nyt tai ehkä koskaan osoittamaan niitä meille tavoilla, joita häneltä odotamme.

Kadet sydamella_kasitelty

Samalla on hyvä tiedostaa, että kun yritämme saada överiempatialla toista puoliväkisin osoittamaan näitä tunteita meitä kohtaan, haemme toisesta sitä, mikä on jo olemassa meissä itsessämme myös meitä itseämme varten ja vain odottaa käyttöönottoaan. Kun annamme myötätuntoa, hyväksyntää ja huomiota itsellemme, näytämme esimerkkiä muillekin siitä, mitä tarvitsemme ja miten haluamme tulla kohdelluiksi. Samalla otamme enemmän tilaa omille tunteillemme ja vedämme luontevasti rajoja omien ja toisten tarpeiden välille.

Kun seuraavan kerran olet tilanteessa, jossa toisen tunteet vyöryvät sinua kohti kuin hyökyaalto ja ovat imaisemassa sinua mukaansa, tämän yksinkertaisen, mutta välillä niin vaikean asian muistaminen voi auttaa:

Vaikka tunnet herkästi muiden tunteita ja aistit toisten tarpeita, se ei tarkoita, että ne kuuluvat sinun vastuullesi tai kannettavaksesi tai että sinun täytyy ylipäänsä reagoida niihin millään tavalla. Sinun ei tarvitse lunastaa paikkaasi kyseisessä tilanteessa, tai yleensäkään maailmassa, laittamalla aina muut ensin.

Sen sijaan voit kääntää huomiosi rauhassa itseesi ja siihen, miltä sinusta tuntuu. Haluanko toimia jollain tavalla tai nouseeko minussa jotain, mitä haluan toiselle ilmaista? Miten teen sen? Tarvitsenko jotain, jotta voin tässä tilanteessa paremmin? Ehkä haluan istua hetkeksi? Ja niin edelleen.

Kun tiedän paremmin, mitä itse missäkin tilanteessa tunnen ja tarvitsen, voin kertoa siitä myös muille. Tämä vaatii rohkeutta erityisesti suhteissa, jotka ovat lähteneet liikkeelle epätasapainoisesta asetelmasta, jossa olen jatkuvasti sivuuttanut ja piilottanut olotilani.

Toisinaan olen joutunut kohtaamaan sen kipeän totuuden, että toinen ei halua muuttaa välistämme dynamiikkaa ja suhde on päättynyt ainakin toistaiseksi. Niin vaikeaa kuin itselle merkityksellisistä henkilöistä ja keskeneräiseltä tuntuvista tilanteista irtipäästäminen onkin, on energian vapauttaminen yhdestä suhteesta aina avannut tilaa seuraavalle, joka vie taas eteenpäin.

Joissakin suhteissa välisemme yhteys taas on avautunut kokonaan uudelle tasolle, kun olen avoimesti näyttänyt tunteeni ja tarpeeni. Olemme voineet yhdessä tutkia, mitä voimme toisillemme antaa ja toisiltamme saada, jotta molemmat voivat kasvaa suhteessa vapaasti ja voida siinä hyvin.

Nämä kokemukset ovat olleet niin liikuttavia ja eheyttäviä, että se ovat olleet moninkertaisesti sen menettämisen riskin arvoisia, jonka olen ottanut, kun olen uskaltanut tulla pois piilosta överiempatian takaa ja näyttää itseni rehellisesti semmoisena kuin olen.

”Älä pakota asioita tapahtumaan” – 7 voimakuvaa Sinulle

Instagram-tililtämme @hidasta löydät uusimmat voimakuvat ja pieniä välähdyksiä toimituksemme tapahtumista.

1HE

2HE

3HE

HE5

HE6

HE7

8HE

@hidasta

Kun uskallat tuntea lukkosi auki, löydät itsesi

vieraskyna

Mervi profile 1Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.


 

Henkimaailma kosketti minua ensimmäisen kerran yönä, jona täytin 17. Isoisäni kuoli samana yönä. Hän oli ollut hyvin heikko jo pitkän aikaa. Hänen kuolemansa ei tullut yllätyksenä, mutta edesmenneen äitini läsnäolo tuona yönä tuli. Heräsin outoon kirkkauteen ja tunsin hänen istuvan huoneeni nurkassa vanhassa nojatuolissaan. Hänen rakkautensa ja valonsa ympäröi minut ja tiesin hänen saapuneen saattamaan isänsä toiselle puolelle. Kun aamulla isoäitini tuli kertomaan ukkini poislähdöstä, en osannut itkeä. Miksi itkisin, koska se mitä olin kokenut, oli niin kaunista.

Suljin tuon kokemuksen pois yli 20 vuodeksi. Mutta kuten sanotaan; kun henkimaailma on kerran koputtanut ovellesi, he jatkavat koputtamista niin kauan kuin avaat heille oven. Kanavani oli auennut ja vaikka en ymmärtänyt kokemaani, ei se poistanut henkimaailman läsnäoloa elämästäni.

Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon kokemuksia. Asunnossani ikkunat avautuivat ja sulkeutuivat itsestään. Valot elivät omaa elämäänsä. Tavarani hukkuivat ja löytyivät omituisista paikoista. Tiesin asioita etukäteen. Saatoin herätä keskellä yötä ja nähdä joko eläviä tai kuolleita. Sain etiäisiä ja välähdyksiä muista elämistä.

En halunnut hyväksyä tätä puolta itsessäni. Se samalla kiehtoi ja pelotti minua. Mitä enemmän yritin sulkea sitä pois, sitä enemmän se veti minua mukaansa. Keikuin kahden maailman välillä.

Sattuma ohjasi minut henkisen kirkon meedioiden kehityspiiriin, jossa tutustuin chakroihini ja opin avaamaan yhteyteni. Tutustuin henkimaailman kieleen. Siihen miten henkioppaani kommunikoi kanssani.

Tulin ulos kaapista ja aloin tehdä tulkintoja muillekin kuin ystäville. Tarot-kortteja olin opiskellut jo yli 10 vuotta. Vaikka tulkintani olivatkin käyneet toteen, en ollut ymmärtänyt, että kanavoin. Luulin itserakkaasti tiedon tulevan minusta itsestäni.

Henkinen kehitykseni on välillä ollut henkistä extremiä, josta on ollut hileet ja bileet kaukana. Mukaan mahtuu synkkä jaksokin, jonka aikana henkimaailma laittoi minut testiin. Yhteyteni katkaistiin. Murruin henkisesti. Monta kuukautta itkin pois kaikkia niitä vanhoja, patoutuneita tunteita, jotka olin kasannut todellisen minäni päälle.
Nuo tukahdetut tunteet tukkivat herkkyyteni. Ne tekivät minusta heikon kanavan. Valotyötä tekevän ihmisen on oltava nöyrä. Hän ei ole mitään muuta kuin kanava tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Se kysyy uskoa. Se kysyy uskoa siihen mitä ihmissilmä ei näe ja sydän ei aina ymmärrä. Egoni oli suurempi kuin uskoni. Minut laitettiin katkolle, jotta löytäisin todellisen minäni kaiken sen paskan alta, jonka olin kasannut.

Lahjani ei ole lahja. Se on aisti, yhteys, joka aktivoitui yönä, jolloin ukkini lähti. Se on aisti, joka on meissä jokaisessa ukukattuoliinuvana. Se on intuition ääni, joka opastaa meitä, jos vain hiljennymme tuon äänen kuulemaan.

Vaikka oma henkinen kehitykseni on ollutkin ajoittaista jaakobin painia, siihenkin on ollut syynsä. Egoni oli itsepäinen ja vierasti henkimaailmaa. Opettelen nyt silittämään egoani myötäkarvaan ja työllistän sen positiiviset, minua tukevat puolet. Pysähdyn kysymään toiminko pelosta vai rakkaudesta käsin.

Ei egoa tarvitse minnekään kadottaa. Pitää vain hyväksyä sen varjopuolet ja oppia elämään niiden kanssa rakkaudellista elämää. Pitää olla itselleen armollinen.

Energiassamme olevat tukahdetut tunteet, tunnelukot, tekevät paljon enemmän hallaa kuin pelokas ego. Nuo tukokset ovat aikojen saatossa syntyneet tuntemattomista tunteista, jotka ovat jääneet jumiin jonnekin kehon energiakeskuksiin, chakroihin.

Nuo tunteet ovat vahvaa, patoutunutta energiaa, jota heijastamme meitä ympäröivään energiakenttään. Vedämme asioita, ihmisiä ja tapahtumia puoleemme tuolla energialla. Sillä ei ole mitään väliä miten monta kertaa toistat itsellesi olevasi kaunis ja rohkea, jos energiassasi oleva arvottomuuden tunne-energia saa sinut tuntemaan olevasi mitätön raukka. Nuo tukokset saastuttavat energiaasi ja avaamattomina, negatiivisina klöntteinä saattavat jopa manifestoitua fyysisinä oireina.

Kun kohtaat tunnelukkosi ja tunnet sen pois, avaat sydämeesi tyhjän tilan, josta löytyy rakkaus. Sinun ei tarvitse ”oppia” rakastamaan itseäsi. Ei rakkaus ole mikään oppiläksy. Rakkaus on sinussa tälläkin hetkellä. Synnyit rakkauden kanssa ja kuolet rakkauden kanssa. Olet vain unohtanut missä se on, koska se on hautautunut kantamasi tunnetaakan alle.

<3 Mervi

Rakkaudellinen huumori avaa ovia myös onnistumiseen

teppo_kolumni

Tiedäthän tunteen kun työpaikalla tai muussa ryhmässä stressi alkaa puristaa ja tunnelma kiristyy. Tuloksia pitäisi saada aikaan, kello käy ja paine kasvaa.

Tällaisessa tilanteessa osuva sutkaus, pilke silmäkulmassa tokaistu hyväntahtoinen huumoripläjäys voi vapauttaa läsnäolijat ja tuloksia alkaa taas syntyä vaivattomasti.

Kun aloitin Helsingin kaupunginorkesterissa 90-luvun lopulla, tutustuin pian Aale Lindgreniin. Tämä upeasti oboeta ja englannintorvea soittava huippumuusikko, hiljattain ansaitulle eläkkeelle siirtynyt, suuresti arvostettu ja erittäin aktiivinen kollega oli työyhteisössämme myös tarkkanäköinen havainnoija, loistava tarinankertoja ja nasevista kommenteistaan tunnettu.

Aale_15-08-25_001(2)

Kerron kolme erityisesti muistiini painunutta käytännön tarinaa Aalen viljelemästä huumorista.

Finlandia-talon konserttisali oli remontissa keväällä 1998. Tämän vuoksi erästä levytystä varten soittimet, äänityslaitteet ja muusikot pakattiin busseihin ja siirrettiin Hyvinkää-saliin. Levytyksen aikana salin katsomossa alkoi piristä kännykkä. Silloinen ylikapellimestarimme Leif Segerstam kääntyi tarkastelemaan penkkiriveillä olevia soitinkoteloita ja kasseja tokaisten äkäisesti: ”Kenen on tuo punainen salkku? Se kuuluu sieltä! Käykää nyt sammuttamassa se puhelin!” Aale nosti varovaisesti kättään ja sanoi: ”Se on minun salkku.” Kapellimestari jatkoi ärtyneenä: ”No mene nyt sammuttamaan se puhelin!” Aale nousi kuuliaisesti lähteäkseen ja vastasi: ”No voisinhan minä kyllä muuten mennä, mutta kun en minä edes omista kännykkää”.

Koko orkesteri sai hyvät naurut, kännykän omistajakin löytyi ja levytystä jatkettiin rennommalla otteella.

Toinen tarina syntyi Finlandia-talolla. Kenraaliharjoitus illan konserttiin on käynnissä. Ohjelmassa on useita lyhyitä teoksia. Juuri siirryttäessä uuteen kappaleeseen huilistimme Tapio Laivaara pyytää kapellimestaria odottamaan hetken ja kollegoita tarkistamaan omat nuottimappinsa, koska häneltä puuttui kyseisen sävelmän nuotti. Alkaa kuhina ja kaikki tutkivat nuottipinojaan. Nuottia ei löydy. Kapellimestari alkaa jo hermostua ja syntyy vaivautunut hiljaisuus. Aale – joka on romanisukuinen – tokaisee: ”Ehkä mä oon sen tiedostamattani vienyt, kun mulla on toi varastelu verissä.” Taas koko orkesteri räjähtää nauramaan ja se kadonnut nuottikin löytyy pian toisen nuottivihon välistä.

Kolmas tarina liittyy yhteissoittoon. Nykyään Bergenin filharmonisessa orkesterissa työskentelevä loistava oboisti Jonna Jämsä oli keikalla orkesterissamme. Hän soitti konsertissa ykkösoboen stemmaa ja Aale kakkosta. Harjoituksessa eräässä teoksessa oli vaativa kahden oboen soolomelodia, joka ei heti alkanut soida ihan toivotulla tavalla. Kapellimestari harjoitti paikkaa uudestaan, eikä sanottavaa muutosta tapahtunut. Jonna kertoi myöhemmin minulle, että tässä kohtaa hän alkoi tuntea olonsa epävarmaksi, eikä oikein osannut korjata omaa soittoaan. Kun kyseinen kohta soitettiin kolmannen kerran, se menikin loistavasti. Jonna kysäisi vaivihkaa Aalelta vieressään: ”Mitä tapahtui? Miksi se nyt meni, kun minä en muuttanut mitään?” Aale vastasi ääntään madaltaen ja käheästi: ”Minä rrrakassstin sinua enemmän!”

Noissa neljässä sanassa kiteytyy mielestäni yhteisen tekemisen onnistumisen ydin.

Suhtautumalla kunnioittavasti ja rakkaudellisesti toisiimme saamme vääjäämättä enemmän ja parempaa aikaan asiassa kuin asiassa.

”Hyvän elämän peruskivet: Amor ja Humor”   – tuntematon

Näyttökuva 2016-05-31 kello 11.42.26

Kaikkiin näihin tapahtumiin liittyy myös meta-tarina. On luonnollista, että etsiessämme syyllistä johonkin epäkohtaan kiinnitämme helposti huomiomme ”normaalista” poikkeaviin aistiärsykkeisiin, vaikka asioilla ei olisi minkäänlaista syy-seuraussuhdetta. Häiritsevä kännykkä ja värikäs kassi voivat mielen logiikassa linkittyä toisiinsa, koska molemmat kiinnittävät huomiomme. Samalla periaatteella esim. enemmistöstä poikkeava ihonväri voi olla minkä tahansa ennakkoluulon kiinnite.

Huumorin kylväjä voi myös tietoisesti ohjata ryhmän huomion vaivaannuttavasta ongelmasta hetkeksi toisaalle tai avata uuden yllättävän näkökulman. Silloin syntyy tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, paine vähenee ja luovuus pääsee paremmin liikkeelle.

Huumori toimii parhaiten silloin kun osaa nauraa itselleen ja/tai omille ”mokilleen”. Aale kunnioittaa juuriaan romaniyhteisössä ja on tehnyt valtavasti töitä mm. romanikielen puolesta. Sen lisäksi hän osaa suhtautua pilke silmäkulmassa ja huumorilla stereotypioihin.

Klassisen musiikin tekijöitä pidetään joskus elitistisinä parempiosaisten aatelissukujen hienohelmoina. Romanitaustasta ja lastenkotilapsuudesta lähtenyt Aale on ollut roolimalli monelle. Hänen tiensä muusikon uralle sai myötätuulta  seurakunnasta ja sotilassoittokunnasta. Tämän linkin kautta voit katsoa ja kuunnella YLE:n arkistodokumentista Aalen lapsena laulaman virren ”Siunaa ja varjele meitä” (laulu alkaa linkin kohdassa 4’50’’).

”Kuinka paljon parempi onkaan itkeä ilosta kuin iloita itkemisestä” -William Shakespeare 1546-1616

Jos nyt osaamme nauraa vaikkapa 10 vuotta sitten tekemällemme mokalle, ehkä voisimme jo huomenna nauraa tämänpäiväiselle. Anteeksianto ja armollisuus on hyvä osata myös itseään kohtaan.

Aale Lindgrenin uusi soololevy Carnevale julkaistaan pian. Edellisen levyn ”Jääkukkia” voit löytää tästä linkistä.

Kuvat Antonio Gravante, Heikki Tuuli ja Inka Soveri.

Ylivilkkauden oireet vaivaavat jo terveitäkin ihmisiä – Pystytkö vielä pysähtymään ja katsomaan silmiin?

Kuvataiteilija Rafael Wardi muisteli Hesarissa sodanjälkeisestä Lauttasaarta. Hänen mukaansa se oli hirveää aikaa.

”Toisaalta siihen aikaan elämä itsessään riitti. Minäkin vain seisoin rannalla ja odotin saapuvia laivoja. Kukaan ei nykyään ole onnellinen.”

Kuinka monelle meistä olisi mahdollista istua muutama tunti venevajan seinään nojaten, ihan vain merta ja laivoja katsellen? – Ilman että vilkaisisi kertaakaan puhelinta?

~ ~ ~ ~

Tutustuin jokin aikaa sitten amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan iso osa ihmisistä ottaa mieluummin vastaan tuntuvan sähköiskun kuin istuu vartin omissa ajatuksissaan.

Tutkimusten mukaan myös jatkuva älypuhelimen räplääminen ja puhelimen erilaiset, muuta toimintaa keskeyttävät hälytykset heikentävät keskittymiskykyä ja aiheuttavat ylivilkkauden oireita terveissäkin ihmisissä. Meidän on vaikea keskittyä; tähän hetkeen, itseemme, toiseen ihmiseen.

Jatkuva ärsykevirta on fakta, eikä sitä pääse pakoon kuin suurin piirtein luostariin muuttamalla. Ärsykkeet eivät sinällään ole pahasta, mutta minäkin uskon jatkuvien keskeytysten vaikuttavan huolestuttavalla tavalla muun muassa onnellisuuteen.

Teemme asioita entistä enemmän tiedostamatta, alitajunnasta käsin. Elämä tapahtuu enemmän pään sisällä ja impulsseissa kuin todellisuudessa.

~ ~ ~ ~

Ihminen on sosiaalinen olento, ja syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Itsensä kohtaaminen on helpompaa toisen kanssa. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, mutta juuri nähdyksi tulemiseen tuntuu olevan entistä vähemmän aikaa.

Todellisuuden kokeminen, tietoisuus, on tietyllä tavalla rehellisyyttä itseä kohtaan. Jos emme ole tietoisia, emme myöskään toimi sydämestä ja todellisesta potentiaalistamme käsin. Elämä ei tule eletyksi täydellä voimallaan.

Kasvotusten kohtaaminen, tunne siitä että näkee toisen ihmisen ja samalla tulee itse nähdyksi, on kokemukseni mukaan tällä hetkellä ehkä vielä harvinaisempaa kuin tyhjyyteen tuijottelu. Vilpitön nähdyksi tuleminen on myös hyväksytyksi tulemista, sellaisena kuin on.

Meillä kaikilla on mahdollisuus antaa tämä kokemus toiselle ihmiselle, samalla meidän on kuitenkin näytettävä itsemme.

~ ~ ~ ~

Kokeile keskittyä siihen, miltä tuntuu katsoa toista ihmistä silmiin.

Jos silmiin katsominen nolostuttaa, voi sitä harjoitella ensin katsomalla keskelle, silmien väliin. (Ja pohtia, mikä juuri minua tässä nolostuttaa, se on arvokasta materiaalia itsetutkiskeluun.)

Voitko sanoa läheiselle ihmiselle ”minä näen sinut”? Voitko pysyä hetken yhteydessä tekemättä mitään? Väitän, että tällaisen yhteyden yli on mahdotonta esimerkiksi riidellä.

Näkeminen, kuuleminen ja kohtaaminen tapahtuu yhtä lailla katsojan kuin katsottavan hyväksi.

Mestariksi ei tarvitse ryhtyä hetkessä, elämä on harjoittelua. Silmiin katsomisessa lepää kuitenkin suuri mahdollisuus; yhteyden, onnen, rauhan ja totuuden siemen.

~ ~ ~ ~

Olen lukenut pari viikkoa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeistä osaa.

Kirja(sarja) on järisyttävän hieno esimerkki inhimillisyydestä, ihmisyydestä ja siitä miten meissä kaikissa on paljon enemmän samaa kuin erilaista (voisin kirjoittaa siitä sivukaupalla).

Knausgård analysoi 60 sivun verran erästä Paul Celanin runoa haastaen ainakin minut todenteolla älyllisesti. Kokonaisuudesta irrotettuna eräs säe inspiroi minua suuresti.

 

Siis
yhä on pystyssä temppeli.
Tähdellä
on kai yhä valonsa.
Eikä mitään,
ei mitään ole menetetty.

 

Minäkin nostan silmäni kirjasta, haen katseellani toiset silmät. Kokeile.

Syvä yöuni on parasta ”kauneusvoidetta”: Uni nopeuttaa ihosi korjaantumista

Unen merkitys kehon ja mielen toiminnalle on kiistämättä suuri. Jatkuvat uniongelmat aiheuttavat terveysongelmia, joten on tärkeää saada lepoa riittävästi. Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta siihen, paljonko ihminen tarvitsee unta. Jokaisella on omat yksilölliset unen tarpeensa, mutta suurin osa terveistä aikuisista tarvitsee 7-9 tuntia unta yössä. Jotkut voivat pärjätä jopa 6 tunnilla, kun toiset ovat parhaimmillaan vähintään 10 tuntia nukuttuaan.

Unen fysiologiset vaikutukset ovat kuitenkin kaikilla samat. Alla olevasta infograafista näet, mitä kehossasi tapahtuu kun nukut. (Voit klikata kuvan suuremmaksi!)

UniInfograafi_lahde
Kuvitus: Sanja Fagerström

Älä anna pettymysten riistää sinulta mahdollisuutta uuteen parisuhteeseen

 

Viime aikoina eroryhmissäni on keskusteltu paljon Tinder-treffeistä. Osa pitää sovellusta mainiona keveänä tapana tutustua ihmisiin, osalle naamaplärääminen on aivan liikaa. Monilla on kokemuksia siitä, miten on tullut heivatuksi kesken keskustelun, kun parempaa seuraa on tullut tarjolle, mutta niinkin on käynyt, että joku on löytänyt rakkautta. Omalla asenteella on Tinder-mailmassakin merkitystä.

Määrittelemme hirveän mielellämme asioita, se auttaa maailman hahmottamisessa: Ravintolasta ei voi löytää ketään, ekoilla treffeillä ei saa mennä sänkyyn, verkosta löytää vain huijareita, Tinderissä on pinnallisia ihmisiä. Kuitenkin, elämä on paljon ihmeellisempää. Vaikka todennäköisyyslaskelmilla voisi piirtää millaisia graafeja vain, se voit olla sinä, joka rakastut kaupungin kuumimmassa iskupaikassa. Se voi olla ”hän”, jonka kuvaa jäät tuijottamaan sohvallasi illalla puhelimesi ruudulta.

Tavatakseen ihmisiä pitää mennä ihmisten joukkoon. Olla rohkea, avata keskusteluja. Laittaa valot päälle. Varjoissa liikkuvaa kulkijaa ei huomata. Netissä voi tulla huijatuksi aivan samalla tavoin kuin oikeassa elämässä. On aivan mahdollista että seuraava ihastuksesi satuttaa sinua, mutta voi myös käydä niin että löydät jotain arvokasta, ihmisen joka oikeasti haluaa tutustua sinuun ja sinä häneen.

Vaikka olisit pettynyt ihmissuhteissasi, älä anna kokemusten riistää sinulta mahdollisuutta uuteen parisuhteeseen, jos sitä toivot.

Uuteen ihmiseen tutustuminen on aina samalla itseensä uudelleen tutustumista. On aika, kun huomaat ihmisen. Maaginen hetki, jolloin mielihuvittelet hänet haluamaksesi. Aika kuluu ja haaveolennosta kasvaa ihminen, jolla on ollut myös sinusta omat odotuksesi. Viimeisen näytöksen jälkeen voi käydä niin, että lyömme kannet kiinni ja arkistoimme paketin, usein pahoilla mielin ja pettyneenä, muistamatta, että tarinassa oli monta kohtaa ja johtopäätösten ei tarvitse synkentää koko yhteistä matkaa.

Hetkestä hurmioituminen, toiselle ihmiselle avautuminen ja alttiiksi asettuminen on tulemista myös itselleen näkyväksi. Tällainen minä olen, näin minä toimin. Uskallatko katsoa minua? Nähdä myös omien ennakkoluulojesi läpi?  Entä uskallanko minä kohdata sinut pelkoinesi ja arpinesi, tuomitsematta sinua hylkääjäksi, jos olet vain itsellesi rehellinen, niin kuin meidän kaikkien tulisi olla? Onko meillä loppujen lopuksi edes muuta mahdollisuutta kuin olla oma itsemme kohdatessamme toisemme?

Voi tehdä kipeää huomata olevansa tarvitseva. Vielä kipeämpää on kun toinen kääntyykin poispäin sinusta. Silloin on suuri kiusaus rikkoa yhdessä rakennettu hieno vuorovaikutusteos ja mitätöidä yhdessä koetun ajan arvo. Haukkua marjat happamiksi ja juosta luolaan karkuun.  Toisinkin voisi ehkä toimia? Tarkastella yhteistä matkaa, nauttia sen alkumetrien kauneudesta, huomioida itseään ja toista arvostaen väliin tulleet haasteet ja päästää irti.

Ihmiseen tutustuu vain tutustumalla, oikotietä toisen mieleen ei ole. Tärkeät ihmissuhteet vaativat antautumista ja heittäytymistä, aikaa. Nuorena ehkä riitti kauniit silmät ja nätti hymy. Aikuisena etsii muutakin, yhteyttä, jonka varassa on turvallista kasvaa, nauttia ja löytää. Joskus tällainen side puuttuu, se ei ole epäonnistumista, se on sen myöntämistä että se mikä ei toimi, ei toimi. Yleensä toinen vain myöntää tämän hieman toista ennen. Jos koet joutuvasi analysoimaan toista, kysy mieluummin suoraan mitä hän ajattelee ja huomioi, että toisen pidättäytyminen keskustelusta tai kohtaamisesta voi olla myös passiivista vastarintaa mahdollista suhdetta kohtaan. Jos et tunne saavasi yhtä paljon kuin annat, on todennäköistä ettei yhteytenne toimi. Rakastamalla täysiä et pysty muuttamaan toista avoimemmaksi.

Kun lähdet deittailemaan pitkän tauon jälkeen on hyvä muistaa muutama asia. Ensimmäinen (tai edes kahdeskymmenes) deitti on harvoin se oikea ja varma loppuelämän suhde. (Meillä ei ole itse asiassa milloinkaan varmuutta että kukaan tapaamistamme ihmisistä olisi se loppuelämän suhde). Paras antimme hedelmällistä ja rentoa deittailua varten on hyvä itsetuntemus. Jos aiemmasta treffailusta on jo aikaa, kuten esimerkiksi eron jälkeen on, on aivan mahdollista, että siitäkään ei ole apua alkuun. Tunteet elävät omaa elämäänsä ja todellisuus heittää monenlaisia haasteita.

 

Haluatko onnistua deittimaaimassa? Muista ainakin nämä.

1.  Muista että tapaat mielikuvitusolentosi
Uusi ihminen on aina pitkälti mielikuvituksesi tuote (erityisesti jos olet rakentanut mielikuvaa kirjoittelemalla netissä ennakkoon), kehenkään ei pysty tutustumaan sukeltamalla pää edellä täysiä sisään, anna ihmiselle aikaa tulla näkyväksi. Ihmiseen tutustuu ajan kautta ja se ottaa yleensä enemmän kuin yhdet treffit.

2. Käytöstavat pelastavat
Ole kohtelias, käytöstavat pelastavat meidät monista hankalista tilanteista ja alun jähmeydestä. Älä mene liian nopeaan henkilökohtaisiin asioihin.

3. Kunnioita tunnetta
Jos koet toisen läsnäolon hankalaksi, hän kokee todennäköisesti samoin. Älä sopeuta väkisin tilanteesta toimivaa jos tutustuminen ei etene luontevasti.

4. Ole aito oma itsesi
Tunteet ja kiinnostuksen saa näyttää. Voi olla, että se pelästyttää toisen, mutta no, etsitkö lopulta pelaajaa?

5. Vapaus jäädä tai lähteä
Ihminen saa muuttaa mieltään aina, sinulla on oikeus tehdä muutoksia myös aiemmin tehtyihin lupauksiin .Sinulla on vastuu itsestäsi, kuten deitilläsikin.

6.  Hyväksy tosiasiat
Jos et saa vastakaikua tunteillesi, tai et kykene vastaamaan toisen kiinnostukseen, ei se tarkoita sitä että sinussa tai toisessa olisi jotain vikaa. On vain harvinaista että molemmilla syttyisi yhtä aikaa lamppu palamaan tai että molemmat antaisivat sen näkyä. Treffeistä voi nauttia satunnaisena kohtaamisena, uuden ihmisen ja itsensä ihmettelynä.

7. Muista hyvä jälkihoito
Hyvin hoidettu jälkihoito tekee treffeistä ja deittikumppanista ikimuistoisen. Kiteytettynä kyse on siitä, että treffeistä kiitetään treffien jälkeen, mielellään persoonallisella ja lämpimällä otteella, oli se sitten somessa, tekstarilla, puhelulla tai postikortilla. Huom. Myös silloin, vaikkei jatkoa tulisi. Kohteliasta on myös kertoa jatkotoiveistaan tai siitä ettei niitä ole, eikä vain feidata takavasemmalle nihkeilemään. Se on toisen ihmisen arvostamista. Näistä deittikumppaneista puhutaan kauniiseen sävyyn myös silloin, kun ekat treffit jäivät viimeisiksi.

8. Jos sinua satutetaan
Jos käy niin, että deittisi käyttäytyy tökerösti ja loukkaa sinua sanoin tai katoamalla selittelemättä elämästäsi, muista että sinä et ole vastuussa toisen huonosta käytöksestä. Älä myöskään kosta tapahtunutta itsellesi menemällä luolaan piiloon ihmisiltä. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Se, että luotit toiseen, ei tee sinusta huonoa. Luota rakkauteen, se kyllä kantaa.

Miksi kipuun kannattaa suhtautua myötätuntoisesti?

Kipu on enemmän tai vähemmän osa meidän kaikkien elämää. Miksi siihen kannattaisi suhtautua myötätuntoisesti – onhan se useimmille jopa kärsimystä tuottava tuntemus?

Pitkittynyt kipu, on se sitten ajoittaista tai jatkuvaa, aiheuttaa monenlaisia epämukavuuden, ärsyyntymisen, pelon ja kärsimyksen tunteita ihmisestä ja tilanteesta riippuen. Viime aikoina on saatu yhä tarkempaa tietoa siitä, miten krooninen kipu syntyy. Jos kivun alkuperänä on loukkaantumisesta seurannut kudosvaurio, kipu saattaa joskus jäädä päälle, vaikka varsinainen kudosvaurio olisikin jo parantunut.

Aivomme ovat hyvin oppivaiset sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan, ja tämä oppiminen tapahtuu suurimmaksi osaksi automaattisesti. Jos kipuratamme ovat herkistyneet ja koemme jossakin tilanteessa uhkaa tai pelkoa, jo nämä signaalit tullessaan aivoihin aiheuttavat meille kipukokemuksen. Varsinainen kipukokemus syntyy siis aina aivoissa, monen tulkintavaiheen kautta.

Kokemillamme tunteilla on merkittävä rooli kipujen pitkittymisessä. Tiedetään mm. se, että emotionaalinen ja fyysistä alkuperää oleva kipu asustelevat samoilla aivojen alueilla. Kipukokemusta ei synny, mikäli aivot eivät tulkitse aistimusta uhkaavaksi. Näin ollen jopa alitajuinen kivun odotus lisää kivun voimakkuutta tai joissakin tilanteissa jopa aiheuttaa kipukokemuksen.

Jos koemme kivun pelkästään kärsimyksenä ja uhkana, se vie meitä yhä kauemmaksi aidosta yhteydestä kehoon. Keho saattaa tuntua irralliselta osalta itseä. Vähintäänkin joudumme turruttamaan kehoamme, koska kipu tuntuu niin epämiellyttävältä kokemukselta kohdata. Tämän seurauksena suhde kehoon muuttuu, emme luota siihen ja meillä saattaa olla jopa vihamielinen suhtautuminen omaan kehoon.

Minullakin on ollut elämäni aikana monenlaisia pitkittyneitä kipuja. Pisin suhde migreeniini kesti reilut 25 vuotta. Hankalimmissa vaiheissa vihasin kipuani, kehoani ja koko elämääni siinä samalla. Olen kuitenkin kasvanut vuosien myötä itseni ja kehoni kunnioittamiseen ja kuunteluun, ja sen avulla olen myös vapautunut monista kipuoireistani. Olenkin sitä mieltä, että jos vihaan kipuani ja kehoani, vihaan samalla itseäni.

Kipu on osa minua ja sen vuoksi minun kannattaa pysähtyä kuuntelemaan sitä. Mitä kipuni yrittää minulle viestittää? Kipu ei tupsahda sattumalta minuun, vaan kipu kertoo minulle tarkastikin sen, millaisia muutoksia minun kannattaisi elämässäni tehdä. Tulisiko minun rauhoittaa tahtia, luopua turhista taakkojen kantamisista, luopua itsekriittisyydestä? Oppia kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni, riitän kyllä. Tai kertooko kipuni minulle jopa siitä, että en ole voinut tehdä elämässäni sellaisia asioita, joissa sydämeni on aidosti mukana?

Jotta voin kohdata kipuni ja sen viestit, tarvitsen ensin myötätuntoa itselleni ja kipukokemukselleni. Tämä on mahdollista vain pysähtymällä kuuntelemaan kehoa, kipua ja kipuun liittyviä tunteita ja ajatuksia. Jos sinulla on kipuja, toivon sinun kokeilevan alla olevaa kehonkuuntelu- ja myötätuntoharjoitusta. Voit tehdä harjoituksen istuen tai makuuasennossa.

  1. Sulje silmät ja hengitä muutaman kerran hieman syvempään. Tule tietoiseksi koko kehostasi.
  2. Keskity seuraavaksi havainnoimaan kehossasi olevaa kipualuetta. Vältä tuntemuksesi arvostelua, tarkastele kipuasi vain aistimuksina. Jos kipu olisi jonkin muotoinen, millainen se olisi? Voisitko antaa kivulle jonkin värin? Onko kipu pistävää, jomottavaa, polttavaa vai jotakin muuta?
  3. Anna sitten huomio sille, millaisia tunteita ja ajatuksia tietoisuuteesi tulee juuri nyt, anna niille tilaa. Tunnetko pelkoa tai huolta kiputilanteestasi? Ärsyttääkö kipu sinua? Vai tunnetko voimattomuutta, keinottomuutta tai surua kipuun liittyen?
  4. Kun olet tehnyt edellä olevat havainnot, sano itsellesi ääneen: ”Välitän tästä kivustani, koska se on osa minua.” Tämän jälkeen kuuntele, millaisia tunteita tietoisuuteesi nousee.
  5. Kuvittele, mikä olisi myötätunnon väri sinulle. Jos se olisi vaikkapa vaaleanpunainen, anna tämän värin kulkeutua mielikuvituksesi avulla jokaisella sisään- ja uloshengityksellä kipualueesi läpi, ikään kuin voisit huuhtoa kipuasi tällä myötätunnon värillä. Hengittele näin 5-10 kertaa rauhallisesti.
  6. Kysy vielä lopuksi kivultasi, mitä se kaipaisi. Odota rauhassa vastausta. Sait vastauksia tai et, kiitä silti kehoasi kaikesta siitä, millä tavoin se pyrkii joka hetki kohti tasapainoa.
  7. Päätä harjoitus kolmeen syvään hengitykseen ja avaa silmät. Kuuntele, miten kehosi haluaa ”herätä” harjoituksesta, anna sen liikkua vapaasti vapautuen jännityksistä.

”Maailmassa ei ole mitään, mikä ei puhuisi meille. Jokainen meistä heijastaa jatkuvasti omaa luontoaan, piirteitään ja tiedostamattomia osiaan. Mitä enemmän avaudumme sisäisille aistimuksillemme, sitä enemmän ymmärrämme sisäisyytemme ja maailmankaikkeuden ääntä.”

 – Hazrat Inayat Khan (suom. Karita Palomäki)

*****************

Artikkelikuva: Timo Hölttä Photography

”Uskalla kysenalaistaa se, mihin olet panostanut” – ja 3 muuta vinkkiä unelmien toteuttamiseen

Essi Seppälä eli EssiS sai sysäyksen uusien unelmien toteuttamiselle osallistuttuaan Unelmakarttakirja-verkkokurssille viime syksynä. Essi ryhtyi tekemään menestyksekkäästi kivikoruja ja unelmasieppoja. Tässä Essin vinkit omien unelmien seuraamiseen:

1. Uskalla kyseenalaistaa se, mihin olet panostanut

Essi oli käyttänyt vuosia aikaa ja miltei kaikki aikansa kouluttautuessaan hoitoalalle. Ryhtyessään luomaan kivikoruja hän ymmärsi, että on uskallettava luopua siitä, mitä ei enää palvele. Asia, joka on joskus ollut unelma, ei välttämättä ole sitä elämän loppuun asti.

2. Valitse joka päivä unelmasi uudelleen

Vaikka Essi tekee nyt intohimoisesti kivikoruja ja unelmasieppoja, hän on ymmärtänyt, että oma unelma täytyy joka päivä valita uudelleen ja uudelleen. Omaa unelmaa ei saa lukita. ”Tiedän ja tunnen, että tämä kivikorujen tekeminen eli oman sydämen seuraaminen on avaus jollekin muullekin”, Essi sanoo.

EssiS:n tekemä koru
EssiS:n tekemä koru

3. Uskalla odottaa

Essi painottaa, että pitää uskaltaa odottaa, että asiat tulevat riittävän lähelle ja ne tuntuvat vahvana sydämessä. Asioille on aikansa, opettele tuntemaan, milloin ne ovat vahvimmillaan!

4. Mutta: ryhdy toimeen heti, kun sydän sykähtää

Essillä jäi kurssin loput tehtävät tekemättä, koska hänelle tuli niin vahva tunne, että pitää alkaa vaan tehdä koruja myyntiin. Essin vinkki on, että kun jokin asia tuntuu sydämessä, sitten vaan pitää alkaa tehdä heti. Kun tekee sydämestään, asiat alkavat soljua kuin itsestään.

Tee se, mihin pystyt – anna sydämen hoitaa loput

susanna_blogi

Romanttisen ja rajallisen rakkauden lupausten takana on avarampi maisema. Portti tuohon vapauteen löytyy omasta sydämestä. Sitä me kai lopulta etsimme – että tuntisimme olomme kotoisaksi omassa sydämessä ja missä vain.

Se on piirtynyt mieleeni. Pieni, tykyttävä piste ultraäänessä. Vauvan sydän sisälläni. Neuvolassa kuulen sen äänen monta kertaa. Syntymän jälkeen näen sen pamppailevan hauraassa vastasyntyneen rinnassa ja tunnen sen ihoani vasten. Tällainen on sydämen alku.

Toinenkin liike on piirtynyt mieleeni. Sairaalan laitteisto, jossa hengityksen tahti ja sydämen lyöntitiheys näkyvät. Ne kiihtyvät ja rauhoittuvat. Kuinka monta kertaa minuutissa se lyö, isän sydän. Kohta kaikki on peruuttamattomasti toisin, kyse on korkeintaan tunneista. Sydän, joka on kokonaisen elämän pamppaillut siinä ja suojannut minunkin tietäni alusta tähän ehdoitta, on päästämässä irti. Kun sydän lyö viimeisen kerran, sen värähtely jää ilmaan loppusoinnun lailla. Tavoittamattomiin, silti muistiin.

Sydän, kaikenlaista kokenut. Olen antanut sen viedä kohti kaunista, harvoin olen varjellut. Paljon olen sen varaan laskenut. Olen luottanut sen ohjeisiin ja kestävyyteen. Olen nähnyt elämän ja ihmiset sen läpi. Välillä se hypähtää ilosta, sitten väsymyksestä. Toisinaan sitä vihlaisee, usein pakahduttaa. On se murtunutkin ja ottanut osumaa nuolesta. Amor ei kysele. Se on tarkka, eikä sitä kiinnosta muutama verenpisara.

 tulisydan

(Ylläoleva piirustus on kuudesluokkalaisen pojan. Hän piirsi sitä historian tunnilla ja näytti minulle, opettajalle. Annoin jatkaa ja värittää, sillä mietin: sydämiä me voisimme opiskella, paljon enemmän!)

Sama sydän kokee kaiken. Vedon ja vastavedon. Avautumisen ja sulkeutumisen. Kaipauksen ja täyttymyksen. Ne asuvat samassa sydämessä, sillä se on molempien koti. Sydämelle ei riitä pelkkä plusmerkki ja onnentunne. Sydän on elämän liittolainen ja elämään kuuluvat kaikki puolet. Myös miinusmerkit ja suru. Jos kuvittelen vain saavani sydämelläni ja sydämessäni, elän harhassa.

Ihmisestä on ehkä mukavampaa saada, omistaa ja yllättyä iloisesti, kuin antaa, luopua ja menettää. Hereillä oleva sydän kuitenkin tajuaa, että molemmat ovat saman syklin osia, sen eri vaiheita vain. Sillä hetkellä, kun sydän saa tahtomansa, se jo pelkää menettävänsä. Entä jos en saakaan pitää tätä? Sydäntä ei voikaan käyttää pelkkiin riemuihin. Tunteakseen kokonaan on tunnettava myös se repivyys ja riski, joka sydämen käyttämiseen kätkeytyy. Hereillä oleva sydän ei kaihda kumpaakaan, saamista tai luopumista, sillä se tietää, että todelliseen antautumiseen tarvitaan molemmat.

Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää… …hymyile tai itket kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan.

-Haloo Helsinki, Vapaus käteen jää

Rakkauden monet muodot – lyhyt tai pitkä parisuhde, vanhemmuus, ystävyys ja lokeroita pakeneva rakkaus – ovat potentiaalisia teitä syvemmälle. Jokainen sydämeen käyvä ihminen tarjoaa mahdollisuuden tutkia läheisyyttä, etäisyyttä, omia rajoja ja toiveita. Myös kontrollinhalua, uskallusta, kiinni pitämistä ja irti päästämistä. Yhteyttä.

Persoonallisten tunteiden lisäksi sydämeen kätkeytyy aarre, jota moni etsii ympäri maailman sitä koskaan löytämättä. Sydämessä, jossain tunteiden takana, piilee vapaus. Ainoa tie tuohon vapauteen on huomata, mitä sydämessä milloinkin liikkuu ja mennä kaiken siellä olevan läpi. Astella yhä uudestaan sekä lumon että illuusioiden läpi. Ei ohi! Sydämen tien kulkeminen vaatii rehellisyyttä ja elämän häikäisevyyden katsomista suoraan ilman himmentäviä, valoa siivilöiviä verhoja. Ystäväni sanoin: zen iskee suoraan vartioimattomaan sydämeen.

Sama sydän, joka kaipaa ja ottaa vastaan elämän iskut, voi vapauttaa kulkijan. Silloin sydän tajuaa, ettei yksikään ulkoinen olosuhde tai ihmissuhde voi pysyvästi ravita tai romuttaa kulkijan elämänpoltetta, sillä pohjimmiltaan rakkaus on sisäsyntyistä. Se kulkee kulkijan mukana ja valaisee olemuksen. Se syttyy ja sytyttää, tarjoaa kipinöitä toisillekin. Sen lähde ylläpitää kokijaansa ja elämää hänen ympärillään.

Kun näet rakkauden silmin, näet hetken paitsi omin, myös muiden silmin. Se tarkoittaa kiinnittymättömyyttä vain yhteen näkemykseen. Elämä on itseä laajempi, se on päättymätön tarina. Joka rohkenee irrottaa katseensa tietystä näkökulmasta ja omien toiveiden mukaisesta päämäärästä, näkee odottamattoman rikkauden ja runsauden ympärillään.

Ehdotan: luovuta ihmissuhteet ja elämäsi maailmankaikkeuden huomaan. Tee kaikki mitä voit ja haluat ihmisten, suhteitten ja elämän eteen, mutta anna sen jälkeen olla. Anna ihmisille (sieluille) yhtäläinen mahdollisuus tulla, olla ja mennäkin, virtaa vastustamatta. Tällä en tarkoita välinpitämättömyyttä. Kyse on korkeimmasta sitoutumisesta ja luottamuksesta.

Rakkaus ei ole koskaan vain alkuja ja loppuja, vaikka on se niitäkin. Todelliselle rakkaudelle avautuneen sydämen lupaus on pitävä. Sitä ei kaada edes kuolema. Siellä olen onnellinen.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image