Sivu 335 – Hidasta elämää

Kun uskallat tuntea lukkosi auki, löydät itsesi

Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.

Henkimaailma kosketti minua ensimmäisen kerran yönä, jona täytin 17. Isoisäni kuoli samana yönä. Hän oli ollut hyvin heikko jo pitkän aikaa. Hänen kuolemansa ei tullut yllätyksenä, mutta edesmenneen äitini läsnäolo tuona yönä tuli. Heräsin outoon kirkkauteen ja tunsin hänen istuvan huoneeni nurkassa vanhassa nojatuolissaan. Hänen rakkautensa ja valonsa ympäröi minut ja tiesin hänen saapuneen saattamaan isänsä toiselle puolelle. Kun aamulla isoäitini tuli kertomaan ukkini poislähdöstä, en osannut itkeä. Miksi itkisin, koska se mitä olin kokenut, oli niin kaunista.

Suljin tuon kokemuksen pois yli 20 vuodeksi. Mutta kuten sanotaan; kun henkimaailma on kerran koputtanut ovellesi, he jatkavat koputtamista niin kauan kuin avaat heille oven. Kanavani oli auennut ja vaikka en ymmärtänyt kokemaani, ei se poistanut henkimaailman läsnäoloa elämästäni.

Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon kokemuksia. Asunnossani ikkunat avautuivat ja sulkeutuivat itsestään. Valot elivät omaa elämäänsä. Tavarani hukkuivat ja löytyivät omituisista paikoista. Tiesin asioita etukäteen. Saatoin herätä keskellä yötä ja nähdä joko eläviä tai kuolleita. Sain etiäisiä ja välähdyksiä muista elämistä.

En halunnut hyväksyä tätä puolta itsessäni. Se samalla kiehtoi ja pelotti minua. Mitä enemmän yritin sulkea sitä pois, sitä enemmän se veti minua mukaansa. Keikuin kahden maailman välillä.

Sattuma ohjasi minut henkisen kirkon meedioiden kehityspiiriin, jossa tutustuin chakroihini ja opin avaamaan yhteyteni. Tutustuin henkimaailman kieleen. Siihen miten henkioppaani kommunikoi kanssani.

Tulin ulos kaapista ja aloin tehdä tulkintoja muillekin kuin ystäville. Tarot-kortteja olin opiskellut jo yli 10 vuotta. Vaikka tulkintani olivatkin käyneet toteen, en ollut ymmärtänyt, että kanavoin. Luulin itserakkaasti tiedon tulevan minusta itsestäni.

Henkinen kehitykseni on välillä ollut henkistä extremiä, josta on ollut hileet ja bileet kaukana. Mukaan mahtuu synkkä jaksokin, jonka aikana henkimaailma laittoi minut testiin. Yhteyteni katkaistiin. Murruin henkisesti. Monta kuukautta itkin pois kaikkia niitä vanhoja, patoutuneita tunteita, jotka olin kasannut todellisen minäni päälle.
Nuo tukahdetut tunteet tukkivat herkkyyteni. Ne tekivät minusta heikon kanavan. Valotyötä tekevän ihmisen on oltava nöyrä. Hän ei ole mitään muuta kuin kanava tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Se kysyy uskoa. Se kysyy uskoa siihen mitä ihmissilmä ei näe ja sydän ei aina ymmärrä. Egoni oli suurempi kuin uskoni. Minut laitettiin katkolle, jotta löytäisin todellisen minäni kaiken sen paskan alta, jonka olin kasannut.

Lahjani ei ole lahja. Se on aisti, yhteys, joka aktivoitui yönä, jolloin ukkini lähti. Se on aisti, joka on meissä jokaisessa uinuvana. Se on intuition ääni, joka opastaa meitä, jos vain hiljennymme tuon äänen kuulemaan.

Vaikka oma henkinen kehitykseni on ollutkin ajoittaista jaakobin painia, siihenkin on ollut syynsä. Egoni oli itsepäinen ja vierasti henkimaailmaa. Opettelen nyt silittämään egoani myötäkarvaan ja työllistän sen positiiviset, minua tukevat puolet. Pysähdyn kysymään toiminko pelosta vai rakkaudesta käsin.

Ei egoa tarvitse minnekään kadottaa. Pitää vain hyväksyä sen varjopuolet ja oppia elämään niiden kanssa rakkaudellista elämää. Pitää olla itselleen armollinen.

Energiassamme olevat tukahdetut tunteet, tunnelukot, tekevät paljon enemmän hallaa kuin pelokas ego. Nuo tukokset ovat aikojen saatossa syntyneet tuntemattomista tunteista, jotka ovat jääneet jumiin jonnekin kehon energiakeskuksiin, chakroihin.

Nuo tunteet ovat vahvaa, patoutunutta energiaa, jota heijastamme meitä ympäröivään energiakenttään. Vedämme asioita, ihmisiä ja tapahtumia puoleemme tuolla energialla. Sillä ei ole mitään väliä miten monta kertaa toistat itsellesi olevasi kaunis ja rohkea, jos energiassasi oleva arvottomuuden tunne-energia saa sinut tuntemaan olevasi mitätön raukka. Nuo tukokset saastuttavat energiaasi ja avaamattomina, negatiivisina klöntteinä saattavat jopa manifestoitua fyysisinä oireina.

Kun kohtaat tunnelukkosi ja tunnet sen pois, avaat sydämeesi tyhjän tilan, josta löytyy rakkaus. Sinun ei tarvitse ”oppia” rakastamaan itseäsi. Ei rakkaus ole mikään oppiläksy. Rakkaus on sinussa tälläkin hetkellä. Synnyit rakkauden kanssa ja kuolet rakkauden kanssa. Olet vain unohtanut missä se on, koska se on hautautunut kantamasi tunnetaakan alle.

<3 Mervi

Rakkaudellinen huumori avaa ovia myös onnistumiseen

Tiedäthän tunteen kun työpaikalla tai muussa ryhmässä stressi alkaa puristaa ja tunnelma kiristyy. Tuloksia pitäisi saada aikaan, kello käy ja paine kasvaa.

Tällaisessa tilanteessa osuva sutkaus, pilke silmäkulmassa tokaistu hyväntahtoinen huumoripläjäys voi vapauttaa läsnäolijat ja tuloksia alkaa taas syntyä vaivattomasti.

Kun aloitin Helsingin kaupunginorkesterissa 90-luvun lopulla, tutustuin pian Aale Lindgreniin. Tämä upeasti oboeta ja englannintorvea soittava huippumuusikko, hiljattain ansaitulle eläkkeelle siirtynyt, suuresti arvostettu ja erittäin aktiivinen kollega oli työyhteisössämme myös tarkkanäköinen havainnoija, loistava tarinankertoja ja nasevista kommenteistaan tunnettu.

Kerron kolme erityisesti muistiini painunutta käytännön tarinaa Aalen viljelemästä huumorista.

Finlandia-talon konserttisali oli remontissa keväällä 1998. Tämän vuoksi erästä levytystä varten soittimet, äänityslaitteet ja muusikot pakattiin busseihin ja siirrettiin Hyvinkää-saliin. Levytyksen aikana salin katsomossa alkoi piristä kännykkä. Silloinen ylikapellimestarimme Leif Segerstam kääntyi tarkastelemaan penkkiriveillä olevia soitinkoteloita ja kasseja tokaisten äkäisesti: ”Kenen on tuo punainen salkku? Se kuuluu sieltä! Käykää nyt sammuttamassa se puhelin!” Aale nosti varovaisesti kättään ja sanoi: ”Se on minun salkku.” Kapellimestari jatkoi ärtyneenä: ”No mene nyt sammuttamaan se puhelin!” Aale nousi kuuliaisesti lähteäkseen ja vastasi: ”No voisinhan minä kyllä muuten mennä, mutta kun en minä edes omista kännykkää”.

Koko orkesteri sai hyvät naurut, kännykän omistajakin löytyi ja levytystä jatkettiin rennommalla otteella.

Toinen tarina syntyi Finlandia-talolla. Kenraaliharjoitus illan konserttiin on käynnissä. Ohjelmassa on useita lyhyitä teoksia. Juuri siirryttäessä uuteen kappaleeseen huilistimme Tapio Laivaara pyytää kapellimestaria odottamaan hetken ja kollegoita tarkistamaan omat nuottimappinsa, koska häneltä puuttui kyseisen sävelmän nuotti. Alkaa kuhina ja kaikki tutkivat nuottipinojaan. Nuottia ei löydy. Kapellimestari alkaa jo hermostua ja syntyy vaivautunut hiljaisuus. Aale – joka on romanisukuinen – tokaisee: ”Ehkä mä oon sen tiedostamattani vienyt, kun mulla on toi varastelu verissä.” Taas koko orkesteri räjähtää nauramaan ja se kadonnut nuottikin löytyy pian toisen nuottivihon välistä.

Kolmas tarina liittyy yhteissoittoon. Nykyään Bergenin filharmonisessa orkesterissa työskentelevä loistava oboisti Jonna Jämsä oli keikalla orkesterissamme. Hän soitti konsertissa ykkösoboen stemmaa ja Aale kakkosta. Harjoituksessa eräässä teoksessa oli vaativa kahden oboen soolomelodia, joka ei heti alkanut soida ihan toivotulla tavalla. Kapellimestari harjoitti paikkaa uudestaan, eikä sanottavaa muutosta tapahtunut. Jonna kertoi myöhemmin minulle, että tässä kohtaa hän alkoi tuntea olonsa epävarmaksi, eikä oikein osannut korjata omaa soittoaan. Kun kyseinen kohta soitettiin kolmannen kerran, se menikin loistavasti. Jonna kysäisi vaivihkaa Aalelta vieressään: ”Mitä tapahtui? Miksi se nyt meni, kun minä en muuttanut mitään?” Aale vastasi ääntään madaltaen ja käheästi: ”Minä rrrakassstin sinua enemmän!”

Noissa neljässä sanassa kiteytyy mielestäni yhteisen tekemisen onnistumisen ydin.

Suhtautumalla kunnioittavasti ja rakkaudellisesti toisiimme saamme vääjäämättä enemmän ja parempaa aikaan asiassa kuin asiassa.

”Hyvän elämän peruskivet: Amor ja Humor” – tuntematon

Kaikkiin näihin tapahtumiin liittyy myös meta-tarina. On luonnollista, että etsiessämme syyllistä johonkin epäkohtaan kiinnitämme helposti huomiomme ”normaalista” poikkeaviin aistiärsykkeisiin, vaikka asioilla ei olisi minkäänlaista syy-seuraussuhdetta. Häiritsevä kännykkä ja värikäs kassi voivat mielen logiikassa linkittyä toisiinsa, koska molemmat kiinnittävät huomiomme. Samalla periaatteella esim. enemmistöstä poikkeava ihonväri voi olla minkä tahansa ennakkoluulon kiinnite.

Huumorin kylväjä voi myös tietoisesti ohjata ryhmän huomion vaivaannuttavasta ongelmasta hetkeksi toisaalle tai avata uuden yllättävän näkökulman. Silloin syntyy tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, paine vähenee ja luovuus pääsee paremmin liikkeelle.

Huumori toimii parhaiten silloin kun osaa nauraa itselleen ja/tai omille ”mokilleen”. Aale kunnioittaa juuriaan romaniyhteisössä ja on tehnyt valtavasti töitä mm. romanikielen puolesta. Sen lisäksi hän osaa suhtautua pilke silmäkulmassa ja huumorilla stereotypioihin.

Klassisen musiikin tekijöitä pidetään joskus elitistisinä parempiosaisten aatelissukujen hienohelmoina. Romanitaustasta ja lastenkotilapsuudesta lähtenyt Aale on ollut roolimalli monelle. Hänen tiensä muusikon uralle sai myötätuulta seurakunnasta ja sotilassoittokunnasta. Tämän linkin kautta voit katsoa ja kuunnella YLE:n arkistodokumentista Aalen lapsena laulaman virren ”Siunaa ja varjele meitä” (laulu alkaa linkin kohdassa 4’50’’).

”Kuinka paljon parempi onkaan itkeä ilosta kuin iloita itkemisestä” -William Shakespeare 1546-1616

Jos nyt osaamme nauraa vaikkapa 10 vuotta sitten tekemällemme mokalle, ehkä voisimme jo huomenna nauraa tämänpäiväiselle. Anteeksianto ja armollisuus on hyvä osata myös itseään kohtaan.

Aale Lindgrenin uusi soololevy Carnevale julkaistaan pian. Edellisen levyn ”Jääkukkia” voit löytää tästä linkistä.

Kuvat Antonio Gravante, Heikki Tuuli ja Inka Soveri.

Ylivilkkauden oireet vaivaavat jo terveitäkin ihmisiä – Pystytkö vielä pysähtymään ja katsomaan silmiin?

Kuvataiteilija Rafael Wardi muisteli Hesarissa sodanjälkeisestä Lauttasaarta. Hänen mukaansa se oli hirveää aikaa.

”Toisaalta siihen aikaan elämä itsessään riitti. Minäkin vain seisoin rannalla ja odotin saapuvia laivoja. Kukaan ei nykyään ole onnellinen.”

Kuinka monelle meistä olisi mahdollista istua muutama tunti venevajan seinään nojaten, ihan vain merta ja laivoja katsellen? – Ilman että vilkaisisi kertaakaan puhelinta?

~ ~ ~ ~

Tutustuin jokin aikaa sitten amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan iso osa ihmisistä ottaa mieluummin vastaan tuntuvan sähköiskun kuin istuu vartin omissa ajatuksissaan.

Tutkimusten mukaan myös jatkuva älypuhelimen räplääminen ja puhelimen erilaiset, muuta toimintaa keskeyttävät hälytykset heikentävät keskittymiskykyä ja aiheuttavat ylivilkkauden oireita terveissäkin ihmisissä. Meidän on vaikea keskittyä; tähän hetkeen, itseemme, toiseen ihmiseen.

Jatkuva ärsykevirta on fakta, eikä sitä pääse pakoon kuin suurin piirtein luostariin muuttamalla. Ärsykkeet eivät sinällään ole pahasta, mutta minäkin uskon jatkuvien keskeytysten vaikuttavan huolestuttavalla tavalla muun muassa onnellisuuteen.

Teemme asioita entistä enemmän tiedostamatta, alitajunnasta käsin. Elämä tapahtuu enemmän pään sisällä ja impulsseissa kuin todellisuudessa.

~ ~ ~ ~

Ihminen on sosiaalinen olento, ja syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Itsensä kohtaaminen on helpompaa toisen kanssa. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi, mutta juuri nähdyksi tulemiseen tuntuu olevan entistä vähemmän aikaa.

Todellisuuden kokeminen, tietoisuus, on tietyllä tavalla rehellisyyttä itseä kohtaan. Jos emme ole tietoisia, emme myöskään toimi sydämestä ja todellisesta potentiaalistamme käsin. Elämä ei tule eletyksi täydellä voimallaan.

Kasvotusten kohtaaminen, tunne siitä että näkee toisen ihmisen ja samalla tulee itse nähdyksi, on kokemukseni mukaan tällä hetkellä ehkä vielä harvinaisempaa kuin tyhjyyteen tuijottelu. Vilpitön nähdyksi tuleminen on myös hyväksytyksi tulemista, sellaisena kuin on.

Meillä kaikilla on mahdollisuus antaa tämä kokemus toiselle ihmiselle, samalla meidän on kuitenkin näytettävä itsemme.

~ ~ ~ ~

Kokeile keskittyä siihen, miltä tuntuu katsoa toista ihmistä silmiin.

Jos silmiin katsominen nolostuttaa, voi sitä harjoitella ensin katsomalla keskelle, silmien väliin. (Ja pohtia, mikä juuri minua tässä nolostuttaa, se on arvokasta materiaalia itsetutkiskeluun.)

Voitko sanoa läheiselle ihmiselle ”minä näen sinut”? Voitko pysyä hetken yhteydessä tekemättä mitään? Väitän, että tällaisen yhteyden yli on mahdotonta esimerkiksi riidellä.

Näkeminen, kuuleminen ja kohtaaminen tapahtuu yhtä lailla katsojan kuin katsottavan hyväksi.

Mestariksi ei tarvitse ryhtyä hetkessä, elämä on harjoittelua. Silmiin katsomisessa lepää kuitenkin suuri mahdollisuus; yhteyden, onnen, rauhan ja totuuden siemen.

~ ~ ~ ~

Olen lukenut pari viikkoa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeistä osaa.

Kirja(sarja) on järisyttävän hieno esimerkki inhimillisyydestä, ihmisyydestä ja siitä miten meissä kaikissa on paljon enemmän samaa kuin erilaista (voisin kirjoittaa siitä sivukaupalla).

Knausgård analysoi 60 sivun verran erästä Paul Celanin runoa haastaen ainakin minut todenteolla älyllisesti. Kokonaisuudesta irrotettuna eräs säe inspiroi minua suuresti.

Siis
yhä on pystyssä temppeli.
Tähdellä
on kai yhä valonsa.
Eikä mitään,
ei mitään ole menetetty.

Minäkin nostan silmäni kirjasta, haen katseellani toiset silmät. Kokeile.

Syvä yöuni on parasta ”kauneusvoidetta”: Uni nopeuttaa ihosi korjaantumista

Unen merkitys kehon ja mielen toiminnalle on kiistämättä suuri. Jatkuvat uniongelmat aiheuttavat terveysongelmia, joten on tärkeää saada lepoa riittävästi. Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta siihen, paljonko ihminen tarvitsee unta. Jokaisella on omat yksilölliset unen tarpeensa, mutta suurin osa terveistä aikuisista tarvitsee 7-9 tuntia unta yössä. Jotkut voivat pärjätä jopa 6 tunnilla, kun toiset ovat parhaimmillaan vähintään 10 tuntia nukuttuaan.

Unen fysiologiset vaikutukset ovat kuitenkin kaikilla samat. Alla olevasta infograafista näet, mitä kehossasi tapahtuu kun nukut. (Voit klikata kuvan suuremmaksi!)

Kuvitus: Sanja Fagerström

Älä anna pettymysten riistää sinulta mahdollisuutta uuteen parisuhteeseen

Viime aikoina eroryhmissäni on keskusteltu paljon Tinder-treffeistä. Osa pitää sovellusta mainiona keveänä tapana tutustua ihmisiin, osalle naamaplärääminen on aivan liikaa. Monilla on kokemuksia siitä, miten on tullut heivatuksi kesken keskustelun, kun parempaa seuraa on tullut tarjolle, mutta niinkin on käynyt, että joku on löytänyt rakkautta. Omalla asenteella on Tinder-mailmassakin merkitystä.

Määrittelemme hirveän mielellämme asioita, se auttaa maailman hahmottamisessa: Ravintolasta ei voi löytää ketään, ekoilla treffeillä ei saa mennä sänkyyn, verkosta löytää vain huijareita, Tinderissä on pinnallisia ihmisiä. Kuitenkin, elämä on paljon ihmeellisempää. Vaikka todennäköisyyslaskelmilla voisi piirtää millaisia graafeja vain, se voit olla sinä, joka rakastut kaupungin kuumimmassa iskupaikassa. Se voi olla ”hän”, jonka kuvaa jäät tuijottamaan sohvallasi illalla puhelimesi ruudulta.

Tavatakseen ihmisiä pitää mennä ihmisten joukkoon. Olla rohkea, avata keskusteluja. Laittaa valot päälle. Varjoissa liikkuvaa kulkijaa ei huomata. Netissä voi tulla huijatuksi aivan samalla tavoin kuin oikeassa elämässä. On aivan mahdollista että seuraava ihastuksesi satuttaa sinua, mutta voi myös käydä niin että löydät jotain arvokasta, ihmisen joka oikeasti haluaa tutustua sinuun ja sinä häneen.

Vaikka olisit pettynyt ihmissuhteissasi, älä anna kokemusten riistää sinulta mahdollisuutta uuteen parisuhteeseen, jos sitä toivot.

Uuteen ihmiseen tutustuminen on aina samalla itseensä uudelleen tutustumista. On aika, kun huomaat ihmisen. Maaginen hetki, jolloin mielihuvittelet hänet haluamaksesi. Aika kuluu ja haaveolennosta kasvaa ihminen, jolla on ollut myös sinusta omat odotuksesi. Viimeisen näytöksen jälkeen voi käydä niin, että lyömme kannet kiinni ja arkistoimme paketin, usein pahoilla mielin ja pettyneenä, muistamatta, että tarinassa oli monta kohtaa ja johtopäätösten ei tarvitse synkentää koko yhteistä matkaa.

Hetkestä hurmioituminen, toiselle ihmiselle avautuminen ja alttiiksi asettuminen on tulemista myös itselleen näkyväksi. Tällainen minä olen, näin minä toimin. Uskallatko katsoa minua? Nähdä myös omien ennakkoluulojesi läpi? Entä uskallanko minä kohdata sinut pelkoinesi ja arpinesi, tuomitsematta sinua hylkääjäksi, jos olet vain itsellesi rehellinen, niin kuin meidän kaikkien tulisi olla? Onko meillä loppujen lopuksi edes muuta mahdollisuutta kuin olla oma itsemme kohdatessamme toisemme?

Voi tehdä kipeää huomata olevansa tarvitseva. Vielä kipeämpää on kun toinen kääntyykin poispäin sinusta. Silloin on suuri kiusaus rikkoa yhdessä rakennettu hieno vuorovaikutusteos ja mitätöidä yhdessä koetun ajan arvo. Haukkua marjat happamiksi ja juosta luolaan karkuun. Toisinkin voisi ehkä toimia? Tarkastella yhteistä matkaa, nauttia sen alkumetrien kauneudesta, huomioida itseään ja toista arvostaen väliin tulleet haasteet ja päästää irti.

Ihmiseen tutustuu vain tutustumalla, oikotietä toisen mieleen ei ole. Tärkeät ihmissuhteet vaativat antautumista ja heittäytymistä, aikaa. Nuorena ehkä riitti kauniit silmät ja nätti hymy. Aikuisena etsii muutakin, yhteyttä, jonka varassa on turvallista kasvaa, nauttia ja löytää. Joskus tällainen side puuttuu, se ei ole epäonnistumista, se on sen myöntämistä että se mikä ei toimi, ei toimi. Yleensä toinen vain myöntää tämän hieman toista ennen. Jos koet joutuvasi analysoimaan toista, kysy mieluummin suoraan mitä hän ajattelee ja huomioi, että toisen pidättäytyminen keskustelusta tai kohtaamisesta voi olla myös passiivista vastarintaa mahdollista suhdetta kohtaan. Jos et tunne saavasi yhtä paljon kuin annat, on todennäköistä ettei yhteytenne toimi. Rakastamalla täysiä et pysty muuttamaan toista avoimemmaksi.

Kun lähdet deittailemaan pitkän tauon jälkeen on hyvä muistaa muutama asia. Ensimmäinen (tai edes kahdeskymmenes) deitti on harvoin se oikea ja varma loppuelämän suhde. (Meillä ei ole itse asiassa milloinkaan varmuutta että kukaan tapaamistamme ihmisistä olisi se loppuelämän suhde). Paras antimme hedelmällistä ja rentoa deittailua varten on hyvä itsetuntemus. Jos aiemmasta treffailusta on jo aikaa, kuten esimerkiksi eron jälkeen on, on aivan mahdollista, että siitäkään ei ole apua alkuun. Tunteet elävät omaa elämäänsä ja todellisuus heittää monenlaisia haasteita.

Haluatko onnistua deittimaaimassa? Muista ainakin nämä.

1. Muista että tapaat mielikuvitusolentosi
Uusi ihminen on aina pitkälti mielikuvituksesi tuote (erityisesti jos olet rakentanut mielikuvaa kirjoittelemalla netissä ennakkoon), kehenkään ei pysty tutustumaan sukeltamalla pää edellä täysiä sisään, anna ihmiselle aikaa tulla näkyväksi. Ihmiseen tutustuu ajan kautta ja se ottaa yleensä enemmän kuin yhdet treffit.

2. Käytöstavat pelastavat
Ole kohtelias, käytöstavat pelastavat meidät monista hankalista tilanteista ja alun jähmeydestä. Älä mene liian nopeaan henkilökohtaisiin asioihin.

3. Kunnioita tunnetta
Jos koet toisen läsnäolon hankalaksi, hän kokee todennäköisesti samoin. Älä sopeuta väkisin tilanteesta toimivaa jos tutustuminen ei etene luontevasti.

4. Ole aito oma itsesi
Tunteet ja kiinnostuksen saa näyttää. Voi olla, että se pelästyttää toisen, mutta no, etsitkö lopulta pelaajaa?

5. Vapaus jäädä tai lähteä
Ihminen saa muuttaa mieltään aina, sinulla on oikeus tehdä muutoksia myös aiemmin tehtyihin lupauksiin .Sinulla on vastuu itsestäsi, kuten deitilläsikin.

6. Hyväksy tosiasiat
Jos et saa vastakaikua tunteillesi, tai et kykene vastaamaan toisen kiinnostukseen, ei se tarkoita sitä että sinussa tai toisessa olisi jotain vikaa. On vain harvinaista että molemmilla syttyisi yhtä aikaa lamppu palamaan tai että molemmat antaisivat sen näkyä. Treffeistä voi nauttia satunnaisena kohtaamisena, uuden ihmisen ja itsensä ihmettelynä.

7. Muista hyvä jälkihoito
Hyvin hoidettu jälkihoito tekee treffeistä ja deittikumppanista ikimuistoisen. Kiteytettynä kyse on siitä, että treffeistä kiitetään treffien jälkeen, mielellään persoonallisella ja lämpimällä otteella, oli se sitten somessa, tekstarilla, puhelulla tai postikortilla. Huom. Myös silloin, vaikkei jatkoa tulisi. Kohteliasta on myös kertoa jatkotoiveistaan tai siitä ettei niitä ole, eikä vain feidata takavasemmalle nihkeilemään. Se on toisen ihmisen arvostamista. Näistä deittikumppaneista puhutaan kauniiseen sävyyn myös silloin, kun ekat treffit jäivät viimeisiksi.

8. Jos sinua satutetaan
Jos käy niin, että deittisi käyttäytyy tökerösti ja loukkaa sinua sanoin tai katoamalla selittelemättä elämästäsi, muista että sinä et ole vastuussa toisen huonosta käytöksestä. Älä myöskään kosta tapahtunutta itsellesi menemällä luolaan piiloon ihmisiltä. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Se, että luotit toiseen, ei tee sinusta huonoa. Luota rakkauteen, se kyllä kantaa.

Miksi kipuun kannattaa suhtautua myötätuntoisesti?

Kipu on enemmän tai vähemmän osa meidän kaikkien elämää. Miksi siihen kannattaisi suhtautua myötätuntoisesti – onhan se useimmille jopa kärsimystä tuottava tuntemus?

Pitkittynyt kipu, on se sitten ajoittaista tai jatkuvaa, aiheuttaa monenlaisia epämukavuuden, ärsyyntymisen, pelon ja kärsimyksen tunteita ihmisestä ja tilanteesta riippuen. Viime aikoina on saatu yhä tarkempaa tietoa siitä, miten krooninen kipu syntyy. Jos kivun alkuperänä on loukkaantumisesta seurannut kudosvaurio, kipu saattaa joskus jäädä päälle, vaikka varsinainen kudosvaurio olisikin jo parantunut.

Aivomme ovat hyvin oppivaiset sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan, ja tämä oppiminen tapahtuu suurimmaksi osaksi automaattisesti. Jos kipuratamme ovat herkistyneet ja koemme jossakin tilanteessa uhkaa tai pelkoa, jo nämä signaalit tullessaan aivoihin aiheuttavat meille kipukokemuksen. Varsinainen kipukokemus syntyy siis aina aivoissa, monen tulkintavaiheen kautta.

Kokemillamme tunteilla on merkittävä rooli kipujen pitkittymisessä. Tiedetään mm. se, että emotionaalinen ja fyysistä alkuperää oleva kipu asustelevat samoilla aivojen alueilla. Kipukokemusta ei synny, mikäli aivot eivät tulkitse aistimusta uhkaavaksi. Näin ollen jopa alitajuinen kivun odotus lisää kivun voimakkuutta tai joissakin tilanteissa jopa aiheuttaa kipukokemuksen.

Jos koemme kivun pelkästään kärsimyksenä ja uhkana, se vie meitä yhä kauemmaksi aidosta yhteydestä kehoon. Keho saattaa tuntua irralliselta osalta itseä. Vähintäänkin joudumme turruttamaan kehoamme, koska kipu tuntuu niin epämiellyttävältä kokemukselta kohdata. Tämän seurauksena suhde kehoon muuttuu, emme luota siihen ja meillä saattaa olla jopa vihamielinen suhtautuminen omaan kehoon.

Minullakin on ollut elämäni aikana monenlaisia pitkittyneitä kipuja. Pisin suhde migreeniini kesti reilut 25 vuotta. Hankalimmissa vaiheissa vihasin kipuani, kehoani ja koko elämääni siinä samalla. Olen kuitenkin kasvanut vuosien myötä itseni ja kehoni kunnioittamiseen ja kuunteluun, ja sen avulla olen myös vapautunut monista kipuoireistani. Olenkin sitä mieltä, että jos vihaan kipuani ja kehoani, vihaan samalla itseäni.

Kipu on osa minua ja sen vuoksi minun kannattaa pysähtyä kuuntelemaan sitä. Mitä kipuni yrittää minulle viestittää? Kipu ei tupsahda sattumalta minuun, vaan kipu kertoo minulle tarkastikin sen, millaisia muutoksia minun kannattaisi elämässäni tehdä. Tulisiko minun rauhoittaa tahtia, luopua turhista taakkojen kantamisista, luopua itsekriittisyydestä? Oppia kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni, riitän kyllä. Tai kertooko kipuni minulle jopa siitä, että en ole voinut tehdä elämässäni sellaisia asioita, joissa sydämeni on aidosti mukana?

Jotta voin kohdata kipuni ja sen viestit, tarvitsen ensin myötätuntoa itselleni ja kipukokemukselleni. Tämä on mahdollista vain pysähtymällä kuuntelemaan kehoa, kipua ja kipuun liittyviä tunteita ja ajatuksia. Jos sinulla on kipuja, toivon sinun kokeilevan alla olevaa kehonkuuntelu- ja myötätuntoharjoitusta. Voit tehdä harjoituksen istuen tai makuuasennossa.

Sulje silmät ja hengitä muutaman kerran hieman syvempään. Tule tietoiseksi koko kehostasi.
Keskity seuraavaksi havainnoimaan kehossasi olevaa kipualuetta. Vältä tuntemuksesi arvostelua, tarkastele kipuasi vain aistimuksina. Jos kipu olisi jonkin muotoinen, millainen se olisi? Voisitko antaa kivulle jonkin värin? Onko kipu pistävää, jomottavaa, polttavaa vai jotakin muuta?
Anna sitten huomio sille, millaisia tunteita ja ajatuksia tietoisuuteesi tulee juuri nyt, anna niille tilaa. Tunnetko pelkoa tai huolta kiputilanteestasi? Ärsyttääkö kipu sinua? Vai tunnetko voimattomuutta, keinottomuutta tai surua kipuun liittyen?
Kun olet tehnyt edellä olevat havainnot, sano itsellesi ääneen: ”Välitän tästä kivustani, koska se on osa minua.” Tämän jälkeen kuuntele, millaisia tunteita tietoisuuteesi nousee.
Kuvittele, mikä olisi myötätunnon väri sinulle. Jos se olisi vaikkapa vaaleanpunainen, anna tämän värin kulkeutua mielikuvituksesi avulla jokaisella sisään- ja uloshengityksellä kipualueesi läpi, ikään kuin voisit huuhtoa kipuasi tällä myötätunnon värillä. Hengittele näin 5-10 kertaa rauhallisesti.
Kysy vielä lopuksi kivultasi, mitä se kaipaisi. Odota rauhassa vastausta. Sait vastauksia tai et, kiitä silti kehoasi kaikesta siitä, millä tavoin se pyrkii joka hetki kohti tasapainoa.
Päätä harjoitus kolmeen syvään hengitykseen ja avaa silmät. Kuuntele, miten kehosi haluaa ”herätä” harjoituksesta, anna sen liikkua vapaasti vapautuen jännityksistä.

”Maailmassa ei ole mitään, mikä ei puhuisi meille. Jokainen meistä heijastaa jatkuvasti omaa luontoaan, piirteitään ja tiedostamattomia osiaan. Mitä enemmän avaudumme sisäisille aistimuksillemme, sitä enemmän ymmärrämme sisäisyytemme ja maailmankaikkeuden ääntä.”

– Hazrat Inayat Khan (suom. Karita Palomäki)

*****************

Artikkelikuva: Timo Hölttä Photography

”Uskalla kysenalaistaa se, mihin olet panostanut” – ja 3 muuta vinkkiä unelmien toteuttamiseen

Essi Seppälä eli EssiS sai sysäyksen uusien unelmien toteuttamiselle osallistuttuaan Unelmakarttakirja-verkkokurssille viime syksynä. Essi ryhtyi tekemään menestyksekkäästi kivikoruja ja unelmasieppoja. Tässä Essin vinkit omien unelmien seuraamiseen:

1. Uskalla kyseenalaistaa se, mihin olet panostanut

Essi oli käyttänyt vuosia aikaa ja miltei kaikki aikansa kouluttautuessaan hoitoalalle. Ryhtyessään luomaan kivikoruja hän ymmärsi, että on uskallettava luopua siitä, mitä ei enää palvele. Asia, joka on joskus ollut unelma, ei välttämättä ole sitä elämän loppuun asti.

2. Valitse joka päivä unelmasi uudelleen

Vaikka Essi tekee nyt intohimoisesti kivikoruja ja unelmasieppoja, hän on ymmärtänyt, että oma unelma täytyy joka päivä valita uudelleen ja uudelleen. Omaa unelmaa ei saa lukita. ”Tiedän ja tunnen, että tämä kivikorujen tekeminen eli oman sydämen seuraaminen on avaus jollekin muullekin”, Essi sanoo.

3. Uskalla odottaa

Essi painottaa, että pitää uskaltaa odottaa, että asiat tulevat riittävän lähelle ja ne tuntuvat vahvana sydämessä. Asioille on aikansa, opettele tuntemaan, milloin ne ovat vahvimmillaan!

4. Mutta: ryhdy toimeen heti, kun sydän sykähtää

Essillä jäi kurssin loput tehtävät tekemättä, koska hänelle tuli niin vahva tunne, että pitää alkaa vaan tehdä koruja myyntiin. Essin vinkki on, että kun jokin asia tuntuu sydämessä, sitten vaan pitää alkaa tehdä heti. Kun tekee sydämestään, asiat alkavat soljua kuin itsestään.

Tee se, mihin pystyt – anna sydämen hoitaa loput

Romanttisen ja rajallisen rakkauden lupausten takana on avarampi maisema. Portti tuohon vapauteen löytyy omasta sydämestä. Sitä me kai lopulta etsimme – että tuntisimme olomme kotoisaksi omassa sydämessä ja missä vain.

Se on piirtynyt mieleeni. Pieni, tykyttävä piste ultraäänessä. Vauvan sydän sisälläni. Neuvolassa kuulen sen äänen monta kertaa. Syntymän jälkeen näen sen pamppailevan hauraassa vastasyntyneen rinnassa ja tunnen sen ihoani vasten. Tällainen on sydämen alku.

Toinenkin liike on piirtynyt mieleeni. Sairaalan laitteisto, jossa hengityksen tahti ja sydämen lyöntitiheys näkyvät. Ne kiihtyvät ja rauhoittuvat. Kuinka monta kertaa minuutissa se lyö, isän sydän. Kohta kaikki on peruuttamattomasti toisin, kyse on korkeintaan tunneista. Sydän, joka on kokonaisen elämän pamppaillut siinä ja suojannut minunkin tietäni alusta tähän ehdoitta, on päästämässä irti. Kun sydän lyö viimeisen kerran, sen värähtely jää ilmaan loppusoinnun lailla. Tavoittamattomiin, silti muistiin.

Sydän, kaikenlaista kokenut. Olen antanut sen viedä kohti kaunista, harvoin olen varjellut. Paljon olen sen varaan laskenut. Olen luottanut sen ohjeisiin ja kestävyyteen. Olen nähnyt elämän ja ihmiset sen läpi. Välillä se hypähtää ilosta, sitten väsymyksestä. Toisinaan sitä vihlaisee, usein pakahduttaa. On se murtunutkin ja ottanut osumaa nuolesta. Amor ei kysele. Se on tarkka, eikä sitä kiinnosta muutama verenpisara.

(Ylläoleva piirustus on kuudesluokkalaisen pojan. Hän piirsi sitä historian tunnilla ja näytti minulle, opettajalle. Annoin jatkaa ja värittää, sillä mietin: sydämiä me voisimme opiskella, paljon enemmän!)

Sama sydän kokee kaiken. Vedon ja vastavedon. Avautumisen ja sulkeutumisen. Kaipauksen ja täyttymyksen. Ne asuvat samassa sydämessä, sillä se on molempien koti. Sydämelle ei riitä pelkkä plusmerkki ja onnentunne. Sydän on elämän liittolainen ja elämään kuuluvat kaikki puolet. Myös miinusmerkit ja suru. Jos kuvittelen vain saavani sydämelläni ja sydämessäni, elän harhassa.

Ihmisestä on ehkä mukavampaa saada, omistaa ja yllättyä iloisesti, kuin antaa, luopua ja menettää. Hereillä oleva sydän kuitenkin tajuaa, että molemmat ovat saman syklin osia, sen eri vaiheita vain. Sillä hetkellä, kun sydän saa tahtomansa, se jo pelkää menettävänsä. Entä jos en saakaan pitää tätä? Sydäntä ei voikaan käyttää pelkkiin riemuihin. Tunteakseen kokonaan on tunnettava myös se repivyys ja riski, joka sydämen käyttämiseen kätkeytyy. Hereillä oleva sydän ei kaihda kumpaakaan, saamista tai luopumista, sillä se tietää, että todelliseen antautumiseen tarvitaan molemmat.

Kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut mitä käteen jää… …hymyile tai itket kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan.

-Haloo Helsinki, Vapaus käteen jää

Rakkauden monet muodot – lyhyt tai pitkä parisuhde, vanhemmuus, ystävyys ja lokeroita pakeneva rakkaus – ovat potentiaalisia teitä syvemmälle. Jokainen sydämeen käyvä ihminen tarjoaa mahdollisuuden tutkia läheisyyttä, etäisyyttä, omia rajoja ja toiveita. Myös kontrollinhalua, uskallusta, kiinni pitämistä ja irti päästämistä. Yhteyttä.

Persoonallisten tunteiden lisäksi sydämeen kätkeytyy aarre, jota moni etsii ympäri maailman sitä koskaan löytämättä. Sydämessä, jossain tunteiden takana, piilee vapaus. Ainoa tie tuohon vapauteen on huomata, mitä sydämessä milloinkin liikkuu ja mennä kaiken siellä olevan läpi. Astella yhä uudestaan sekä lumon että illuusioiden läpi. Ei ohi! Sydämen tien kulkeminen vaatii rehellisyyttä ja elämän häikäisevyyden katsomista suoraan ilman himmentäviä, valoa siivilöiviä verhoja. Ystäväni sanoin: zen iskee suoraan vartioimattomaan sydämeen.

Sama sydän, joka kaipaa ja ottaa vastaan elämän iskut, voi vapauttaa kulkijan. Silloin sydän tajuaa, ettei yksikään ulkoinen olosuhde tai ihmissuhde voi pysyvästi ravita tai romuttaa kulkijan elämänpoltetta, sillä pohjimmiltaan rakkaus on sisäsyntyistä. Se kulkee kulkijan mukana ja valaisee olemuksen. Se syttyy ja sytyttää, tarjoaa kipinöitä toisillekin. Sen lähde ylläpitää kokijaansa ja elämää hänen ympärillään.

Kun näet rakkauden silmin, näet hetken paitsi omin, myös muiden silmin. Se tarkoittaa kiinnittymättömyyttä vain yhteen näkemykseen. Elämä on itseä laajempi, se on päättymätön tarina. Joka rohkenee irrottaa katseensa tietystä näkökulmasta ja omien toiveiden mukaisesta päämäärästä, näkee odottamattoman rikkauden ja runsauden ympärillään.

Ehdotan: luovuta ihmissuhteet ja elämäsi maailmankaikkeuden huomaan. Tee kaikki mitä voit ja haluat ihmisten, suhteitten ja elämän eteen, mutta anna sen jälkeen olla. Anna ihmisille (sieluille) yhtäläinen mahdollisuus tulla, olla ja mennäkin, virtaa vastustamatta. Tällä en tarkoita välinpitämättömyyttä. Kyse on korkeimmasta sitoutumisesta ja luottamuksesta.

Rakkaus ei ole koskaan vain alkuja ja loppuja, vaikka on se niitäkin. Todelliselle rakkaudelle avautuneen sydämen lupaus on pitävä. Sitä ei kaada edes kuolema. Siellä olen onnellinen.

Kolme erilaista tapaa olla onnellinen – Oletko joskus iloinnut ilman syytä?

Jokainen meistä tunnistaa onnellisuuden. Vaikka onnellisuuden tarkka määritteleminen on haastavaa, voimme kuvailla tilanteita, joissa olemme onnellisia, esim. kesäaamuna teekupposen kanssa portaalla istuen hiljaisuudesta nauttien. Tai osaamme luetella asioita, jotka tuovat iloa elämäämme, kuten uusi kirja tai lapsen hymy. Onnellisuuden aiheet voivat olla hyvinkin erilaisia eri ihmisillä.

Mutta joskus tulee omalla kohdallakin ihmeteltyä, miten erilaisista asioista voi olla onnellinen ja miten eri tavoin voi olla onnellinen, vaihdellen kuplivasta ilosta tyyneen mielenrauhaan. Tai miten nopeasti juuri koettu onnellisuus voi haipua pois. Mihin se katosi? Myös oma vire tai päivän mieliala vaikuttaa voimakkaasti siihen, koemmeko onnellisuutta vai emme. Esimerkiksi läheisen lempeä kosketus nostaa toisinaan taivaisiin ja toisinaan se lähinnä ärsyttää. Olemme ikään kuin eri tavoilla auki onnellisuudelle eri hetkinä.

Miksi onnellisuus on niin epävakaata? Koko sydän huutaa halua löytää pysyvä onnellisuuden tila, mutta arki torppaa mahdollisuuden aina uudestaan. Juuri kun kuvittelet oivaltaneesi jotain syvällistä onnen salaisuuksista, jokin pieni vastoinkäyminen saattaa pyyhkäistä kumoon koko oivalluksen suuruuden. Ja jälleen onnellisuuden avain on hukassa.

Sanotaan, että onnellisuus on pienissä hetkissä. Kuitenkin tiedostamme, että onnellisuus on paljon noita hetkiä suurempi. Pääsemme noissa hetkissä kytkeytymään tuohon suureen onnellisuuteen. Mutta voisiko olla mahdollista, että olisimme pysyvästi onnellisia? Miten elämä muuttuisi, jos tietäisimme, ettei onnellisuutemme koskaan katoa minnekään? Jos ei tarvitsi enää etsiä onnellisuutta tai pelätä siitä putoamista? Tai jos ei tarvitsisi enää pelata ihmissuhdepelejä onnellisuus panoksena? Jos saisi vain luottaa, että onnellisuus on pysyvää?

Itselleni onnellisuuden epävakautta ja pysyvyyttä avasi Robert Holden kirjassaan Be happy (2009). Siinä hän kuvaa kolmea erilaista onnellisuuden tasoa. Kolmea tapaa olla onnellinen.

1. Mielihyvä eli sensorinen onnellisuus

Sensorinen onnellisuus liittyy fyysisten aistiemme tuottamaan iloon, mielihyvään. Olemme aistiemme kautta yhteydessä ympäröivään maailmaan. Arkiset mielihyvän kokemukset tuovat meidät läsnä oleviksi ja siten lisäävät jokapäiväisten hetkien arvostusta. Teekupillinen aamuauringossa ei oleellista ole pelkästään teen maku tai auringon lämpö, vaan aistieni kautta olen tuokion suuremman tietoisuuden tilassa.

Sensorisen onnellisuuden haasteena on, että se tarvitsee syntyäkseen ärsykkeen, jonka luonteeseen jo kuuluu ilmestyminen ja katoaminen. Mielihyvä ja sensorinen onnellisuus haipuu myös kokemuksen jatkuessa aivojen mielihyvähormonien vähenemisen myötä. Varmaan tunnistat, miten ensimmäinen suklaapala saattaa maistua taivaalliselta, mutta viides pala ei enää tunnukaan yhtä herkulliselta. Ja liikaa syötynä sama suklaa, sama sensorisen onnellisuuden ärsyke, tekee ihan pahaa. Mielihyvä ja paha olo ovat siis saman onnellisuuden aiheen eri puolia. Lisäksi on hyvin henkilökohtaista, mikä tuottaa kenellekin mielihyvää. Kaikki eivät tykkää suklaasta.

2. Täyttymys eli olosuhteisiin liittyvä onnellisuus

Täyttymystä tai tyytyväisyyttä koemme kun nautimme olosuhteista tai tilanteista, joiden arvioimme olevan meille suotuisia. Olosuhteisiin liittyvä onnellisuus usein jatkaa lausetta ”Olen onnellinen, koska…” Saatamme kokea tyydytystä, kun olemme saaneet hankituksi kauan haluamme kenkäparin, tai saavuttaneet ylennyksen töissä tai kun oivallamme oppineemme uutta ja kasvaneemme ihmisinä. Mutta yhtälailla myös merkityksellisyyden ymmärtäminen ihmissuhteissa tai arvojemme mukaisessa elämässä tuottaa tyydytystä.

Olosuhteisiin liittyvä onnellisuus lisää elämässämme merkityksellisyyden ja kiitollisuuden tunnetta, mikä saa aikaiseksi ylöspäin kasvavan kehän. Olemme yhä useammin avoimia ja vastaanottavaisia kiitollisuudelle, tyytyväisyydelle ja onnellisuudelle.

Valitettavasti olosuhteisiin liittyvään onnellisuuteen vaikuttaa kuitenkin syyn ja seurauksen vuorottelu. Jos ei ole syytä, ei ole onnellisuuttakaan. Totumme myös herkästi onnellisuutta tuottaviin olosuhteisiin. Huikeatkin onnellisuuden syyt, esim. lottomiljoonat, rupeavat pian tuntumaan tavanomaisilta. Ja mikä pahinta, täyttymyksen ja tyytyväisyyden vastinparina on mukana pettymys ja tyytymättömyys, joille vielä lisävauhtia antavat odotukset ja vertailu.

Olosuhteisiin liittyvä onnellisuus on siis täysin mielialan ja maailman armoilla. Jos aamulla on tullut noustua väärällä jalalla eikä aurinkokaan paista eli mielialamme on matalalla ja onnellisuutemme ehdot eivät täyty, koemme itsemme hyvin nopeasti olosuhteiden uhreiksi.
Anthony deMellon sanoin, ehdollinen onnellisuus tuo aina mukanaan kärsimystä.

3. Puhdas ilo eli onnellisuus ilman ehtoja

Voimme kokea puhtaan ilon kehomme kautta, mutta toisin kuin mielihyvässä se ei ole lähtöisin kehon tuntemuksista. Tai kuten täyttymyksessä, onnellisuus ilman ehtoja tunnetaan emotionaalisesti ja siitä voi olla kiitollinen mielen avulla, mutta se on paljon enemmän kuin tunteet tai mielen tila. Joskus tunnemme ilon puuttuvan, koska emme ole läsnä ja kytkeytyneenä todelliseen onnellisuuteemme.

Iloon ilman ehtoja liittyy seuraavia piirteitä:

Pysyvyys. Se on aina kanssamme. Se on alati läsnä oleva ja aina siellä, missä itsekin on. Se tuntuu olevan riippumaton tilasta tai paikasta. Ilo ilman ehtoja ei tule ja mene, vaan ainoastaan tietoisuutemme tuosta ilosta vaihtelee. Usein koemme sen selkeimmin pysähtymällä.
Luovuus. Ilo ilman ehtoja saa luovuuden virtaamaan.
Ei järkevää syytä. Ilo ilman ehtoja on onnellisuutta, joka ei perustu mihinkään. Se ei tarvitse syytä olemassaoloonsa. Edulliset olosuhteet ja hyvä mieliala voivat edistää sen huomaamista, mutta se on olemassa, vaikka sitä ei olisi valmis vastaanottamaankaan. Ja välillä se voi yllättää meidät ihan tavallisissakin olosuhteissa.
Häiriintymättömyys ja selkeys. Ilo ilman ehtoja ei heilu ylös-alas eikä seilaa positiivisen ja negatiivisen välillä kuten mieliala ja mieli tekevät. Sillä ei ole vastakohta. Ja mikään ei voi sitä tahrata. Se on häiriintymätön ja vapaa.
Riittävyys. Usein mielihyvän, saavutuksen tai täyttymyksen jälkeen koetaan jonkinlaista tyhjyyttä ja rupeamme kaipaamaan niitä lisää. Näin ei ole puhtaan ilon kohdalla. Sen kaunein ominaisuus on ainainen ja jatkuva riittävyys. Ilo ilman ehtoja on aina kylliksi.

Vaikka ilo ilman ehtoja on pysyvää, todellista onnellisuutta, myös mielihyvällä ja täyttymykselläkin on oma arvonsa ja paikkansa. Ne opettavat meille paljon läsnäolosta, kiitollisuudesta ja merkityksellisyydestä. Meidän tulee vain muistaa, että niiden olemukseen kuuluu tietty epävakaus. Kun sen tiedostamme, osaamme olla myös armollisia itsellemme hetkinä, kun tunnemme menettäneemme onnellisuutemme. Mutta kuten Holden sanoo, niin kauan kun emme harjoita tietoisuutta ilosta ilman ehtoja, mikään määrä mielihyvää ja täyttymystä ei tee meistä todella onnellisia.

Itse kutsun iloa ilman ehtoja henkiseksi onnellisuudeksi, sillä saan kokemuksen tuosta onnellisuudesta selkeimmin meditaation ja henkisyyden harjoittamisen kautta. Ja koen sen olevan yhtä hyväksynnän ja pyyteettömän rakkauden kanssa.

Uskon myös vahvasti, että onnellisuus on oleellinen osa ydinminuuttamme, erottamaton osa meitä jokaista. Meillä jokaisella on kyky olla onnellinen, koska meidät on luotu onnellisuudesta.

Nuoren naisen teko liikutti kodittoman miehen kyyneliin

Toimituksemme bongasi hiljattain Facebook-päivityksen, joka kosketti meitä. Nuoren naisen spontaani reaktio oli lähimmäisenrakkautta puhtaimmillaan. Pyysimme sen kirjoittajalta Jasmiina ”Jassu” Salmiselta luvan tekstin ja kuvan julkaisuun. Näin Jasmiina kirjoitti Facebookissaan 20.5.2016, paikkana hampurilaisravintola Oulun Rotuaarilla:

”Oltiin Maaritin kanssa jätskillä töiden jälkeen. Huomasin nuokkuvan miehen viereisessä pöydässä. Välillä käännyin katsomaan mitä se mies touhuaa. Hän näytti todella surulliselta ja riutuneelta. Syötii jätskit Marden kaa ja oltii tekemäs lähtöä takas hotellille. Ulko-oven luona sanoin Maaritille että mun on pakko mennä takas tonne kattoo sitä vanhaa miestä onko hänellä kaikki hyvin. Kävin kysymässä mieheltä että onko hänellä nälkä että voisin tarjota hänelle ruokaa ja juotavaa jos hän haluaa. Miehen kasvoille ilmestyi unohtamaton hymy. Hän ei pystynyt käsittämään miksi joku halusi hänelle tarjota aterian. Mies ei ollut syönyt 3 vuorokauteen. Mies kertoi taustoistaan ja sanoi että on asunut kadulla 2 vuotta. Mies oli menettänyt työnsä, perheensä, talonsa jne.

Tippa linssissä kuuntelimme hänen tarinaansa. Lopuksi halasin häntä ja miehellä alkoi valumaan kyyneleet. Mies sanoi: ’Älä huoli Jasmiina nämä ovat tällä kertaa onnen kyyneleet. En ikinä tule unohtamaan tätä hetkeä minkä sain viettää sun kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni joku tulee kysymään onko minulla nälkä ja olenko kunnossa. Sinä kuuntelit murheeni ja tarjosit mulle kahvin, ruokaa ja sain kylmää maitoa. Sä tuut aina olemaan mun sydämessä ja ajatuksissa. Sun sydän on kultaa.’
Halusin jakaa tämän tarinan teidän kanssa koska pienikin teko voi tehdä toisen todella onnelliseksi. ❤”

Jasmiina Salminen

Apua stressiin ennen lomaa

Olen stressaantunut kun lasten kesäloma on alkamassa ja työkiireet painavat päälle, niin paljon pitäisi ehtiä tehdä ennen lomaa. Millä saisin kehoni rauhoittumaan, että jaksaisin? Vitamiineja, kivennäisaineita ja rasvahappoja jo syönkin mutta olisiko vielä jotain ”stressirohtoa”, joka helpottaisi oloa?

Itse vastaavassa tilanteessa ottaisin käyttöön Reloran, josta ottaisin 2 kapselia aamulla ja 2 illalla. Se ei väsytä vaan laskee kortisolitasoja kehossa, jolloin stressi voi hellittää. Toinen jota ottaisin on Adaptix, jossa on 8 eri adaptogeenirohdosta kehoa tasapainottamaan stressaavassa tilanteessa.

Alla vielä muutamia vinkkejä arkeen kehoa rentouttamaan:

Kahvin korvaaminen Reishi-uutejauheella, joka rauhoittaa hermostoa.
Mielekkään tekemisen lisääminen, on se sitten lukeminen, kutominen tai mikä tahansa harrastus, jossa keskittyy muuhun kuin työhön, ja josta saa lisää voimaa jaksamiseen.
Keskittyminen nykyhetkeen eli mielen pysäyttäminen tietoisesti. Esimerkiksi kun tiskaa astioita kotona, niin keskittyy nimenomaan siihen ja suuntaa katseensa tekemiseen, jolloin mielen pysäyttäminen on helpompaa. Näin keho pääsee rentoutumaan helpommin. Kun mieli laukkaa tekemättömissä töissä, keho stressaantuu lisää. Siksi mielenhallinta on tärkeää. Apuna voit käyttää vaikka Stressinhallintakortteja.
Liikunta esim. jooga, uiminen, tai mikä tahansa on itselle mielekästä liikuntaa.
Luonnossa oleilu, kuten metsässä kävely rentouttaa.
Hyvät yöunet.
Mielen suuntaaminen positiivisiin ja kivoihin asioihin.

Ihanaa kesää! 🙂

Harjoituksena pysyvyys – kuinka oppia sietämään paikallaan pysymisen epävarmuutta?

Istumme tihkusateessa majatalomme pihamaalla, kahvikupeista nousee höyryä, juttelemme. Minä ja kalifornialainen vieraamme, buddhalainen munkki, maailmanmatkaaja ja rukoilija.

Mietimme kuinka kaikki, mikä eteemme tulee ja mistä itsemme löydämme, on osa harjoitusta. Osa sitä, miksi olemme maailmassa, mitä meistä on tulossa ja mitä olemme täällä oppimassa.

Luonamme hetken levähtävä munkki kertoo kuinka ei koskaan halunnut matkustaa, olisi mieluiten asettunut aloilleen ja tehnyt työtään yhdessä yhteisössä. Mutta hänen hengellinen opettajansa kertoi, että miehen tehtävä on olla tien päällä. Ja niin hän on kulkenut vuositolkulla. Euroopan halki kävelleen munkin määränpää on Intiassa, kenties.

Mies matkustaa ilman rahaa ja ottaa vastaan sen, mitä tarjotaan (pois lukien rahan ja alkoholin sekä muut mielestään vahingolliset asiat). Ja paljon tarjotaankin. Ruokaa, juomaa, vaatteita, kyytiä seuraavaan paikkaan. Tie on mutkainen ja täynnä yllätyksiä, eikä hän enää omien sanojensa mukaan odota mitään.
Kaikki, mitä elämä antaa, on lahja.

Minä taas pidän matkustamisesta. Kaipaan vaihtuvia maisemia, erilaisia tuoksuja ja vieraiden kulttuurien kiehtovuutta. Niiden sijaan pysyn paikallani, avaan majatalomme ovet maailmalta saapuville vieraille ja vapaaehtoistyöntekijöille. Nautin tästä valtavasti ja arvostan elämäni monimuotoisuutta äitinä ja majatalon emäntänä. Mutta se on myös minun harjoitukseni.

Olen muuttanut elämäni aikana 20 kertaa. Vanhempani ovat eronneet, itse olen elänyt useassa pitkässä parisuhteessa. Työtittelit ja –projektit ovat vilisseet silmissä. Rytmini on ollut kiivas, siihen olen tottunut. Monesti on ollut helpompaa lähteä, kuin jäädä katsomaan miten tilanne kehittyy.

Tuntuu, että elämäni on ollut yhtä hurjaa muutosta – kunnes pysähdyimme tänne vuorelle.

Nyt harjoittelen pysyvyyden sietämistä. Harjoittelen sen sietämistä, että muut lähtevät. Harjoittelen sitä, että kun eteeni tulee vastoinkäyminen – vuotava katto, toukokuulle jatkuva talvi ja kuopille kulunut kylätie, jota kukaan ei korjaa – en lähde etsimään hauskempia seikkailuja.

Usein aivan päinvastoin, ryhdyn toimeen pysyvyyden ylläpitämiseksi: Pyrimme mieheni kanssa paitsi asumaan tässä kylässä, sen puutteet hyväksyen, mutta myös auttamaan kyläyhteisöä eteenpäin.

Mitä useamman käytännön ongelman saamme ratkaistua, sitä tyynemmin otamme vastaan seuraavan.

Ihmiset lähellämme lähtevät, vieraat ja ystävät palaavat koteihinsa, vapaaehtoistyöntekijät jatkavat matkaansa. Alkuun minun piti työntää kumisaappaani syvälle pihamutaan, jotta en lähtenyt heidän perävalojensa perään. Onneksi en kerta kaikkiaan voinut. Onneksi purin hammasta ja jäin tänne, harjoittelemaan.

Aloilleni asettuminen on pakottanut minut kohtaamaan omia pelkojani. Pidetäänkö minusta, uskallanko, osaanko? Olenko hyvä äiti? Onko tämä onnellinen avioliitto todella totta? Pahimmillaan kärsin huijarisyndroomaoireista: “Kohta kaikki varmaan huomaavat, että olenkin huono ja tyhmä…”

Kuten ystäväni, kalifornialainen munkki on oppinut sietämään matkanteon epävarmuutta, olen minä oppinut sietämään paikallaan pysymisen epävarmuutta.

Olen löytänyt itsestäni sisua ja pitkäjänteisyyttä. Olen oppinut hellittämään ja antamaan toisille enemmän tilaa. Uskallan avata itseäni kerros kerrokselta syvemmälle.

Paikallaan pysyvä saattaa huomata, kuten minä, että syvältä itsen sisältä löytyy asioita, joita ei liikkeessä ehdi huomata. Ne ovat pelottavia, ärsyttäviä, kauniita ja herkkiä. Ennen kaikkea ne ovat tosia. Ja ne, itseni sisältä paljastuvat asiat, tekevät harjoituksesta sekä rakkaan että haastavan.

Ps. Kun pysyy paikallaan riittävän pitkään, saattaa kohdata muitakin ilahduttavia yllätyksiä: Heiluriliike tuo perheen, ystävät, vapaaehtoisetkin takaisin. Tämä kesä tuo luoksemme ystävämme (viime syksynä meillä työntekijänä olleen Hannen) uudelleen vuorelle urakoimaan sekä isäni Suomesta Sarajevoon asumaan!