Mistä jonkun erityisen tunnistaa? No sen vain tunnistaa

johanna_blogi

Pitkäaikainen rakkaussuhteeni päättyi viisi vuotta sitten. Kuvittelin kuolevani. Lakkaavani olemasta ja jääväni ikuisesti yksin.

Eron jälkeisten vuosien aikana avasin kuitenkin vähitellen silmiäni. Ja vastaani käveli lopulta useitakin kivoja miehiä. Treffailinkin. Mutta sydämeni tuntui olevan suljettu kuin rautaportti.

Mikään eikä kukaan tuntunut miltään. Olin turhautunut. Totta kai pärjäsin yksinkin, olin itsenäinen ja vapaa ja sain tehdä mitä tahansa. Arvostinkin vapauttani. Tiesin olevani onnekas pitkine matkoineni ja itsenäisine päätöksineni. Uskalsin silti jo tunnustaa, että lopulta ihminen kaipaa vierelleen jonkun, jonka kanssa jakaa asioita. Väittipä mitä muuta tahansa. Itse tunnustin lopulta sen vuolaasti ääneen. En enää hävennyt myöntää, että olin yksinäinen.

Keväällä Balilla asuessani tapasin englantilaisen miehen, joka oli paperilla puhdas kymppiplus. Mietin, että nyt pitäisi taas yrittää. Antaa mahdollisuus ja päästää lähelle. Jaoimme yhteiset kiinnostuksen kohteet, hiljaisuuskin tuntui hyvältä, ja palatessaan kotiinsa mies oli valmis kaappaamaan minulle kuun taivaalta ja matkaamaan takaisin luokseni. Mietin, että olin absoluuttisen hullu, jos en nyt yrittäisi.

Mutta en tuntenut mitään muuta kuin toveruutta. Mietin, että oliko tosiaan niin, etten vieläkään ollut valmis uuteen. Miten pitkään siinä hitto soikoon menisi, pohdin. Vai voiko se ihminen olla vain taas kerran väärä. Mistä ihmeestä sen tietäisin?

Eräs ystäväni sanoi, että kyllä sen sitten tietää. Toinen sanoi, että olisin tyhmä, jos nyt en tarttuisi tähän. Kolmas oli jo luovuttanut toivonsa eikä sanonut mitään.

Lähdin Balilta kesällä Suomeen. Yksin. Ei tullut mukaan englantilaismiestä eikä ketään muutakaan. Kukaan ei koskettanut sieluani, ja mietin, etten edelleenkään muuhun taipuisi.

Sydämeni uskoi silti edelleen, että kaikki menisi kuten kuuluisikin. Joku jossain kietoisi kultalankaa kahden ihmisen ympärille, kun heidän kuuluisi tavata. Ja minun pitäisi vain osata lukea merkit. Ja taas kerran luottaa.

Sydän vakuutteli minulle, että kyllä sen sitten tietää.

Mieleni nauroi puolestaan räkänaurua, huuteli, että olin typerä, kun en antanut kenellekään mahdollisuutta, olin sokea ja kertakaikkiaan väärässä.

Yritin huitaista ajatuksilleni kintaalla, mutta varovasti mietin, olinko sittenkin tunteiltani kyvytön, kasvanut ehkä vuosien varrella sitoutumiskammoiseksi. Vai oliko sydämeni kertakaikkiaan kuollut? Mistä hitosta sen tietäisin?

Sunset

Paluulento Balilta Singaporeen oli tupaten täynnä ja sen vihoviimeisellä rivillä ainoa tyhjä penkki. Se oli minun paikkani. Rymistin sisään kassieni kanssa viimeisenä. Olin myöhässä. Silti lentoemot jaksoivat hymyillä.

Ikkunapaikka. Tietysti. Kaikki joutuivat vielä kertaalleen irrottamaan turvavyönsä ja nousemaan. Asettelin tavarani hyllyille ja kaivaiduin kompastellen paikalleni.

Huokasin syvään, käännyin katsomaan viereeni ja hymyilin anteeksipyydellen. Ja silloin sydämeni muljahti kaikkitietävästi.

Hei, mistä te olette? kysyin.

Sitten pitkä lento olikin jo maassa, ruoka tarjottimella jäähtynyt koskemattona ja minä perillä kotona.

Kyllä sen vain sitten tietää.

PS. Tänään sain varmuuden siitä, että sydän on aika usein oikeassa. Se kyllä ilmoittaa, kun joku erityinen tulee vastaan.

5 vinkkiä unelmien toteuttamiseen: Tartu tilaisuuksiin, vaikka pelottaisi!

Talvisena päivänä vuonna 2009 palasin työpaikalleni palaverista Helsingin keskustassa. Käytävällä vastaan tuli firman toimitusjohtaja, joka huikkasi minut käymään huoneessaan. Lähdin sieltä shokissa: minut oli juuri irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Lähdin kotiin ja päässäni pyöri. Olin järkyttynyt ja samalla tiesin että näinhän tässä pitikin käydä. Olin istunut viimeiset puoli vuotta työpaikallani haaveillen aivan toisenlaisesta työstä, työstä jossa saisin auttaa ihmisiä elämäntaidon valmentajana ja NLP-kouluttajana.

Kesti 10 kuukautta kerätä rohkeutta aloittaa oma yritys. En oikeastaan enää halunnut työskennellä toisen palveluksessa, vaikka olin vannonut etten koskaan ryhdy yrittäjäksi. Näinhän siinä monesti käy: löydämme itsemme tekemästä juuri se mitä emme ikinä aikoneet tehdä.

Muutoksessa oli omalta osaltani kyse paljon enemmästä, kuin työstä. Kyse oli koko elämäntavan muutoksesta ja omalle sielun polulle astumisesta. Työ jota teen tänä päivänä on iso osa elämääni ja sitä kuka olen, sillä teen työtäni koko sydämelläni. Välillä on ollut hurjan vaikeita paikkoja, mutta nyt, 7,5 vuoden jälkeen voin sanoa eläväni unelmaani. Iso osa työtäni on auttaa asiakkaitani toteuttamaan omia unelmiaan. Mitä olen siis oppinut unelmien toteuttamisesta?

Viisi vinkkiäni unelmien toteuttamiseen ovat nämä:

  1. Kuuntele sydäntäsi. Moni yrittää ratkaista elämänsä isoja asioita puhtaasti järjellä. Näen paljon sitä, että me ihmiset valitsemme sen mikä on järkevää ja turvallista. Onnellisuutta ja merkityksellistä elämää ei kuitenkaan luoda pelkällä järjellä. Sydän ja sieltä kumpuavat toiveet ja kuiskaukset ovat paras kompassimme kun haluamme luoda todella hyvältä tuntuvaa elämää. En väitä ettäkö se olisi aina se helpoin tie, mutta ainakin omalta osaltani se on ainoa oikea tie. Pelkoon ja järkeilyyn perustuneet ratkaisut eivät ole kantaneet kovin pitkälle elämässäni.
  2. Usko itseesi. Tiedän että tämä on helpommin sanottu kun tehty. Joskus usko ei kerta kaikkiaan riitä, ja silloin on hyvä tarkastella omia ajatuksiaan. Mistä ne kumpuavat ja miksi ajattelen etten osaa, voi, uskalla tai ole riittävän arvokas? Ovatko ne edes totta vai jonkun toisen käsitys minusta? Unelmat haastavat meidät kasvamaan entistä suurempiin mittoihin ja yksi haaste matkan varrella on opetella luottamaan itseensä ja omaan visioonsa siitä huolimatta, mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä muut ajattelevat.
  3. Ympäröi itsesi ihmisillä jotka uskovat sinuun. Tämä liittyy kiinteästi edelliseen kohtaan. Silloin kun tavoittelemme unelmaa, joka saattaa olla vain hentoinen toive ensi alkuun, sitä on varjeltava ja meidän on varjeltava itseämme negatiivisilta ihmisiltä. Jos ympärilläsi on lannistajia, etsi elämääsi uusia ihmisiä. Jaa unelmasi vain niiden kanssa jotka kannustavat sinua. Itselläni on tänä päivänä ympärilläni joukko ystäviä, kollegoita ja rakas puoliso, joiden tukeen voin luottaa. Lisäksi apunani on oma mentorini Camilita, jonka tuki, kannustus, neuvot ja usko minuun ovat olleet korvaamattoman arvokkaita niinä hetkinä, kun en ole jaksanut uskoa itseeni.
  4. Tartu tilaisuuksiin vaikka sinua pelottaisi. Sellaista hetkeä kuin täydellisen valmis ei tule koskaan. Tilaisuuksiin on tartuttava silloin kun niitä tarjotaan ja ne ovat linjassa tavoitteittemme kanssa. Opettele olemaan epämukavuusalueellasi. Unelmat vaativat meitä kasvamaan täyteen potentiaaliimme ja kasvu tapahtuu venyttämällä itseään jatkuvasti uusiin mittoihin. Tekemällä oppii.
  5. Älä luovuta liian helposti. Joskus on rankkaa, mutta seuraavassa hetkessä asiat voivat järjestyä jopa taianomaisella tavalla. Jokainen joka on tehnyt jotain merkittävää elämässään on epäonnistunut lukemattomia kertoja. Olen kuluneiden vuosien aikana ollut heittämässä hanskoja tiskiin lukuisia kertoja ja tehnyt pitkiä merenrantakävelyjä itku kurkussa. En ole kuitenkaan koskaan luovuttanut, sillä syvällä sisimmässäni olen tiennyt, että tämä on minun polkuni ja jonain päivänä elän unelmaani. Asiat ovat järjestyneet aina. Välillä olen tehnyt osa-aikatyötä jollekulle toiselle. Jos tuntuu siltä ettet pärjää yksin, hanki apua. Jos sinulla ei ole rahaa hankkia apua, mene kirjastoon ja lue kirjoja ihmisistä jotka ovat onnistuneet. Mitä voisit tehdä toisin jotta asiat lähtevät rullaamaan ja mitä sellaista olet jättänyt tekemättä, minkä tiedät olevan tärkeää, muttet ole tarttunut siihen syystä tai toisesta?

Uskon vilpittömästi, että se, mikä on sinulle tarkoitettu, odottaa kärsivällisesi, että löydät sen. Onnea matkaan!

Kosmetiikan ja ravinnon vaikutukset – tämä jokaisen naisen pitäisi tietää

sari_blogi

Mistä löydän oikeat kosmetiikkatuotteet? Mistä tiedän, mitä kannattaa käyttää? Painin näiden kysymysten kanssa vuosia vartalovoide-, shampoo-, hoitoaine- ja kosteusvoidehyllyjen edessä.

Minulla ei ole ollut kovin hyvä iho ja hiukseni ovat ohuet. Sanotaan, että rasvat suojaavat ihoa epäpuhtauksilta. Toisaalta ne ainakin itselläni heikensivät ihoani, koska jouduin kierteeseen, jossa ensin pesen luonnollisen rasvan/ihon oman suojan pois ja sen jälkeen korvaan sen purkkirasvalla (ja ehkä kemikaalilla, jos en lue tuoteselosteita tarkkaan). Ihon kosteustasapaino alkoi nopeasti parantua, kun lakkasin laittamasta meikkivoidetta, koska tällöin en joudu pesemään ihoa päivittäin muulla kuin lämpimällä vedellä. Kasvojeni iho ei ole ikinä ollut näin vahva ja hyvä.

Käytän puhdistusvaahtoa vain, jos kasvoillani on meikkiä. Kasvovettä en käytä. Mineraalimeikkivoidetta en nykyään käytä kuin juhlissa. Vaikka kasvojeni iho ei ole täydellinen, ajattelen, että se on riittävän hyvä. Ensin vedellä pesemisestäkin varoiteltiin, että ihohuokoset tukkiintuvat, mutta näin ei ole käynyt. Ihoni kukoistaa enemmän kuin koskaan sen melkein parinkymmenen vuoden aikana, kun levitin joka päivä meikkivoidetta, pesin kasvot joka päivä pesuaineella ja käytin kasvovettä.

Mitä vähemmän tuotteita olen alkanut käyttämään, sitä paremmaksi ihoni ja hiusteni kunto on tullut. En olisi voinut uskoa tätä, kun etsin aina vahvimman hoitoaineen ja tehokkaimman rasvan.

Monen meistä iho pärjäisi kesäajan ilman säännöllistä rasvaamista. Talvi on iholle haasteellista ja suojausapu on tarpeen lähes kaikilla ja toki myös, jos on paljon auringossa, kannattaa ihoa kosteuttaa. Käytän luonnonkosmetiikkasarjojen voiteita ja öljyjä tarvittaessa ja etenkin talvella herkkä ihoni tarvitsee jonkinlaista suojausta.

Olen ollut aidosti hämmentynyt siitä, että puhtaana oleminen ei vaadikaan sellaista määrää purkkeja, kuin olin käyttänyt. Aikaa, hyllytilaa ja mielenvaivaa säästyy, kun kosmetiikkahyllyjen edessä ei tarvitse pähkäillä niin usein. Aikaa säästyy ihanasti aamu- ja iltarutiineissa. Myös rahaa säästyy.

Uusin kokeiluni on shampoon korvaaminen mineraalisuolalla (Mainebasella). Olen käyttänyt viimeisen parin vuoden ajan luonnonshampoita, jotka toimivat yhtä hyvin kuin tavallinen ja pesevät puhtaaksi. Käytämme paljon turhia kemikaaleja, jotka heikentävät ja herkistävät omaa ihoa, päänahkaa ja lisäksi tuottavat pesuvesien mukana kemikaaleja järviin ja luontoon, ja sitä kautta ruokaamme, kun syömme kaloja ja eläimiä.

Olemme maailma “obsessed with our hair”, jolla on pakkomielle hiuksiin, sanotaan. Goldman Sachs arvioi, että maailmanlaajuisesti hiustuoteteollisuus on noin 38 miljardin dollarin arvoinen – ja kasvaa noin 7 prosentin luokkaa vuosittain. Olen tätä ennen ehtinyt käydä kaikki kampaamojen merkit läpi ja testata niin Redkenit, Wellat, Lorealit kuin Kerastaset, koska minulla on ollut hiustenpidennyksiä, jotka ovat tarvinneet runsasta hoitoa. Liian tehokkaat kampaamon tuotteet ovat ainakin itselläni aiheuttaneet ylirasvoittumista ja kuivia latvoja, kun kehon omat suojaavat yhdisteet hangataan pois ja ne eivät pääse ylläpitämään tasapainoa. Nykyään käytän enää vain Mainebasea, luonnonshampoota ja hiusvahaa.

Ihoni uudistaa itseään aina nukkuessani, ja jos olen nukkunut huonosti, huomaan sen heti kuivemmasta ja punoittavammasta ihosta. Syvä hengitys vaikuttaa myös ihon kuntoon kuljettaen happea soluille. Hengityksen ollessa pinnallista ja aivojen käydessä stressikierroksilla happi viedään aivoille ja välttämättömiin toimintoihin ja sitä jää jatkuvasti hieman niukalti iholle ja hiuksille. Ihoni on tasaisemman värinen ja raikas, kun olen nukkunut hyvin ja hengittänyt stressittömästi.

Syön monipuolisesti sekaravintoa, mikä ylläpitää ihoni kuntoa. Otan lisänä pääsääntöisesti vain D-vitamiinia, magnesiumia ja laadukasta kalaöljyä, muita kuuriluontoisesti. Paljon kasviksia sisältävä, vähäsokerinen ruokavalio ja kosmetiikan käytön vähentäminen on tehnyt hyvää iholleni ja hiuksilleni. Olen huomannut, että mitä enemmän erivärisiä ja tummia kasviksia ja lehtivihreää käytän, sitä enemmän tummaa pigmenttiä ihoni saa ja valkoisen sokerin tai maitotaloustuotteiden hyvin runsas käyttö on aiheuttanut aina näppylöitä ja punoitusta.

Myös geneettiset ominaisuudet vaikuttavat ja jonkun elimistö kerta kaikkiaan puhdistaa moskat pois tehokkaammin, kuin toisen aineenvaihdunta. Hiuslaadut ovat geneettisesti erilaisia. Emme ole täysin samalla viivalla tässä. Toiset ovat herkempiä ja alttiimpia ympäristön vaikutuksille.

Kosmetiikkatuotteiden markkinoinnissa ei mielestäni yleensä ajatella kuluttajaa. Kuningaskuluttajan artikkelissa hiusasiantuntija paljastaa 7 kuplaa. Asiakkaalle luvataan rakennekorjausta ja suojausta, mitkä ovat mahdottomia asioita. Tällaista virheellistä tietoa kuulemme ja näemme päivittäin.

Tässä hyviä ja vähäkemikaalisia käyttämiäni luonnonkosmetiikkatuotteita:

  • Bioaroma 24h kosteusvoide kasvoille (rasvainen ja hyvä talveksi)
  • Tamera E3 Cream kosteusvoide kasvoille (rasvainen ja hyvä talveksi)
  • Lavera Sensitive shampoo
  • Acorelle deodorantti
  • Sante natural hair wax hiusvaha (aina mukana)
  • Zuii organic -meikkisarja (hyvät pigmentit)

Valitsetko rauhan?

PEKKA_BLOGI

Videossa laiturinnokka-ajatuksia sisäisen ja ulkoisen maailman rauhasta tai levottomuudesta. Pätkä on otettu kesälomalla, ulkoiset olosuhteet ovat siis kunnossa mielenrauhan kannalta. Mutta olen tehnyt aamukahvilla yhden virheen: luin sanomalehden.

Keskeiset ajatukset:

  • Uutiset tai muiden ihmisten puheet saattavat aiheuttaa levottomuutta, murehtimista, huolestumista.
  • Jos oma tilanne on rauhallinen ja miellyttävä, mutta uutiset ovat hermostuttavia, kumpaa viestiä uskon?
  • Pitäisikö minun sulkea silmäni ja korvani maailman tapahtumilta, jotta säilyttäisin mielenrauhani?
  • Ehkä on viisainta kuunnella avoimesti ulkoisen maailman viestejä, mutta ottaa vastuu omasta sisäisestä maailmastaan.
  • Minä olen se mitä valitsen ajatella ja tuntea. Samalla on hyvä huomata, että minä tapahdun suhteessa muihin. En ole muusta maailmasta erillinen kupla.
  • Itsen johtaminen on oman sisäisen maailman pelastamista, joka hetki uudelleen. Rauhan ja huolettomuuden valitsemista, silti realismi ja toimintakyky säilyttäen.
  • Ulkoinen maailma tarvitsee meidän apuamme, mutta meistä ei ole auttajiksi jos olemme peloissamme.

Katso video, jos haluat 1:46 mittaisen rauhallisen hetken, pienen laiturimeditaation ja kesän tuulahduksen. Vielä on kesää jäljellä…

https://youtu.be/2R8cTtC5dLE

Jos olet palaamassa lomatunnelmista töihin, jatka kesärauhaasi myös siellä. Se on paitsi terveellisin, myös tehokkain tapa. Autat samalla muita pysymään levollisina.

– Pexi

Mitä sinä et IKINÄ tekisi?

Nauru on voimakas ase egoa vastaan ja minä aion nyt nauraa omalle tyhmyydelleni oikein makeasti. Sitä on niin sokea itselleen, ettei täysin itsestäänselvyyksiä näe, ei kuule, ei tajua. Hienoja viisauksia jakaa muille, siitä miten se mitä eniten pelkää ja vastustaa tuo usein eniten oivalluksia, muttei osaa ottaa tätä perusviisautta omaan käyttöönsä. Luennoi työkseen henkisen ja fyysisen tasapainosta, itse on ihan pihalla ja jumiutuu toiseen. Hauskaa.

Kesän aikana halusin oikein uppoutua henkisyyteen. Ilmoitin Facebookissa tarvitsevani lomalla rauhaa ja aikaa vain olla. Mielessäni näin, miten lukisin, pohtisin ja analysoisin elämääni syvästi ja hartaasti. Olenhan minä henkinen ihminen.

Päädyin kuitenkin jostain ihme päähänpistosta konmarittamaan. Talon asukkaiden huoneetkin vaihtoivat paikkaa ja tavaroiden ja seitsenhenkisen perheen tavaroiden purku kesti viikkoja. Vaatteista lähdettiin liikkeelle ja viimeisenä luovuin kolmesta kirjahyllyllisestä kirjoja. Hikisen ja fyysisen urakan jälkeen pakettiautollinen tavaraa lähti Punaiselle Ristille ja pakettiautollinen turhaa sorttiasemalle.

Samalla kun talo tyhjeni tavaroista, tyhjeni pää ajatuksista. Olin vapaa.

Minulle ulkonäössäni on aina ollut tärkeintä hiukseni. Olen aina kadehtinut sitä mitä minulla ei ole, eli silkinpehmeitä suoria ja kiiltäviä hiuksia. Minulle annettiin hevosjouhinen käkkärätukka, jonka käkkärässä ei ole mitään logiikkaa. Olen elämäni aikana käyttänyt kauhistuttavan määrän rahaa ja aikaa hiusteni hoitamiseen ja suoristamiseen. Minulta löytyi kampaamon kalleimmat putelit ja ylpeilin käyttäväni VAIN kampaamon tuotteita. Olisin varmasti jo tehnyt merkittävän tiedekeksinnön, lampun tai lentokoneen vertaisen, jos olisin käyttänyt ne kaikki ajatukset, jotka käytin hiuksiini, johonkin hyödyllisempään.  Tukka hyvin, kaikki hyvin, on ollut tämän henkisen ihmisen motto!

Päädyin kuitenkin heittämään kaikki putelit sinne samaiselle sorttiasemalle ja aloitin no poo-projektin, eli en pese enää hiuksiani shampoolla, vaan pesen ruokasoodalla ja vedellä, hoidan omenaviinietikalla ja koivuvedellä. Annan niiden olla luonnollisina käkkäröinä, annan harmaantua rauhassa.

En uhraa enää yhtään ajatusta hiuksilleni ja kappas, kiharatkin ovat kauniissa ojennuksessa ja voivat hyvin. Miten paljon vapaata aikaa!

Minähän en urheile ja minustahan ei varsinkaan mitään joogaajaa saa. Mieleni avulla, ajatusteni voimalla pidän itseni hyvinvoivana ja hoikkana. En taivu, en ole notkea enkä kaipaa mitään kehollista aktiviteettia. Kävelen jo ajokortittomana joka paikkaan, se riittää urheiluksi.

Päädyin kuitenkin ihan itseni järjestämällä retriitillä joogaamaan joka aamu. Väännyin erilaisille kaarille, vaivattomasti, hämmästellen. Asanat sujuivat helposti, sillä olin henkisesti jo niin auki. Kaiken työn itseni kanssa olin tehnyt pääni sisällä, aina. Olisin siis koko – välillä sietämättömän raskaankin – henkisen kasvuprosessini aikana voinut auttaa itseäni myös kehollisesti!  Vihdoin ymmärsin arvostaa kehoani ja sen voimaa. Tuntui siltä kun paras ystäväni olisi tullut minua halaamaan. ”Tehdäänkö tämä yhdessä”, kehoni kysyi hymyillen, ”olenkin jo odottanut sinua”. Itkin koko kehoni vavisten ja täristen joogassa kiitollisuudesta, vaikka minun on vaikea itkeä.

Kumpi puoli odottaa sinua, henkinen vai fyysinen? Kannattaa ottaa molemmat käyttöön, neuvon tässä viisaasti. Voi olla enemmän fyysinen ja vähemmän henkinen tai toisinpäin, mutta ei kannata jumiutua pelkästään toiselle puolelle. Henkinen kesäni muuttuikin fyysiseksi kesäksi. Fyysisellä tasolla työskentely rauhoitti, tyhjensi mielen, avasi henkisiä lukkojani, poisti uskomuksiani ja toi enemmän vapauden ja onnen tunteita kuin mikään työ minkä olisin oman pääni sisällä voinut tehdä. Fyysisen kesän jälkeen jaksan ihan eri tavalla tehdä taas henkistä työtäni.

Pyydän sinua nyt miettimään mitä sinä et ikinä tekisi, mitä et ikinä olisi ja mieti myös mikä sinulle on todella tärkeää itsessäsi. Asioita, joiden ”oikeutta” olet kauan vahvistanut sanoillasi, hokemillasi ja väittämilläsi. Jos et yhtään saa mieleesi, kysele perheeltäsi tai ystäväpiiriltäsi mitä lauseita aina hoet. Ota sitten ne lähempään tarkasteluun ja katso, avautuuko sieltä jotain uutta ja vapauttavaa.

Jos otat käyttöön sen puolen itsestäsi mitä et niin kovin arvosta tai missä et tunne olevasi hyvä.

Jos luovut jostain joka määrittelee sinua ja vie kohtuuttoman paljon aikaa.

Jos uskallat tehdä sitä mitä et koskaan ajatellut tekeväsi.

Kehon viestien kuuntelu on avain kivuista vapautumiseen

vieraskyna

Kirjoittajista Juha Siira on Joensuussa asuva kipupsykologi, psykoterapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja. Karita Palomäki on Helsingissä työskentelevä psykofyysinen fysioterapeutti, NLP-työnohjaaja ja kouluttaja. Lisäksi Karita kirjoittaa Hidasta elämää –sivuston Terveys ja tunteet –artikkelisarjaa. He ovat yhdessä kirjoittaneet uutuuskirjan Kehon viisaat viestit – Vapaaksi kivusta, stressistä ja kuormittavista tunteista (Kirjapaja 2016).

Jokaisen ihmisen elämää värittää nykyisin aistiylikuormitus ja hektisyys, enemmän tai vähemmän. Vaikka ei eläisikään jatkuvassa kiireessä ja aikataulupaineissa, ympäristössämme ja sosiaalisissa suhteissamme on lähes päivittäin tekijöitä, jotka aiheuttavat meille stressiä. Lisäksi stressaavat ja traumaattiset elämäntapahtumat vaikuttavat psyykkiseen ja fyysiseen terveyteemme.

Tarvitsemme kehotietoisuutta ja kehon kuuntelutaitoja, jotta voimme vaikuttaa omaan stressaantumiseemme ja sitä kautta hyvinvointiimme. Jos olemme olleet vuosia kuormittuneisuuden oravanpyörässä, menetämme kontaktin omaan kehoomme. Emme enää tunnista kehon lähettämiä viestejä meille: hiljennä tahtia, välitä itsestäsi, elä arvojesi mukaan, tee asioita jotka tuovat sinulle iloa ja merkityksellisyyttä.

Keho pyrkii selviytymään stressaavista elämäntilanteista jännittymällä ja siirtymällä taistele-pakene-jähmety –reaktioon. Tämä on siis ikiaikainen, vanha ja viisas keino selviytyä lyhytaikaisesta stressistä. Kun stressi – ja sitä kautta jännitys – on pitkäkestoista, alamme kokea kipua, joka pohjimmiltaan yrittää herättää meitä tästä ”unesta”, oravanpyörästä johon olemme elämässämme joutuneet.

Kivulla on siis pohjimmiltaan hyvä tarkoitus. Vaikka kivuista kärsivän on todennäköisesti hyvin vaikea aluksi ymmärtää, miksi kehoa ja erityisesti kipua tulisi kuunnella, tämä on mielestämme avain siihen, että pystymme päästämään irti kehossa olevista jännitteistä ja sitä kautta myös kivuista. Kun ymmärrämme jännityksen ja kivun yksilölliset syyt, voimme sitä kautta vaikuttaa elämämme tuleviin valintoihin; mitä olisi omassa elämässä ajankohtaista muuttaa. Jollekin se voi olla omat uskomukset ja suhde itseen, toiselle vaikkapa työ, ammatti tai parisuhde.

”Ja sanoin keholleni, pehmeästi: ’Haluan olla sinun ystäväsi’. Se hengitti syvään ja vastasi: ’Olenkin odottanut tätä koko ikäni.’”

– Nayyirah Waheed (suom. Karita Palomäki)

Pitkittynyttä, kroonista kipua on alettu ymmärtää yhä paremmin. Kipukokemus sisältää muitakin ulottuvuuksia kuin kehosta tulevan signaalin mahdollisesta kudosvauriosta. Kipukokemus vahvistuu omista odotuksistamme ja tunnereaktioistamme suhteessa kipuun. Näin ollen esimerkiksi jo ennakoiva kivun pelko lisää varsinaista kivun voimakkuutta.

Kipukokemus tapahtuu aivoissa. Mikäli kipu pitkittyy, kyseessä on keskushermoston herkistymistila, joka vaatii aivan uudenlaista lähestymistapaa ja hoitoa. Tällaisessa tilanteessa tulisi keskittyä myös aivojen kuntouttamiseen, kehon kuntouttamisen lisäksi.

Erilaiset kehotietoisuus- ja stressinsäätelytaidot ovat ensisijaisia vapauttamaan keskushermostossa olevaa herkistymistä. Lisäksi on olemassa täsmäkeinoja kivun ja tunteiden säätelyyn. Esimerkkeinä näistä ovat erilaiset hengitys-, fokusointi- ja silmänliikeharjoitukset sekä akupunktiopisteiden hyödyntäminen kivun itsehoitona. EFT-menetelmässä, joka on stressaavien tunteiden vapauttamismenetelmä, hyödynnetään myös akupunktiopisteiden ”naputtelua” omilla sormilla. EFT:n tarkoitus on helpottaa niitä tunnereaktioita, joita kipukokemukseen on yhdistynyt.

On sanottu, että jos oppii kuuntelemaan kehon viestejä jo siinä vaiheessa, kun se kuiskailee, ei tarvitse kuunnella kehon huutoa myöhemmin. Tämä on meidän kirjoittajien mielestä avain oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitämiseen.


Artikkelikuva: Kirsi Heikinheimo

Mielihyvää vai hyvä mieli? 4 näkökulmaa onnellisuuteen

teppo_kolumni

Vietin juuri yön edesmenneen äitini rakennuttamalla kesämökillä hänen lapsuuden maisemissaan.

Kesäni on ollut tapahtumarikas ja tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tilaisuus pysähtyä tuohon hiljaiseen ja rauhalliseen paikkaan.

Laiturilla istuessani pohdin onnellisuuden ja hyvän mielen reseptiä. Seuraavat 4 teemaa nousivat mieleeni (tätä kirjoittaessani kuuntelen inspiraationa Joao Gilberton upeaa Bossa Nova-levyä Amoroso, jonka voit halutessasi ladata täältä):

1. Valinnan vapaus ja vastuu valinnoista

Inhimillisen hyvinvoinnin perustaan kuuluu tietty itsemääräämisoikeus. Jos eteen tuleviin tehtäviin liitttyy ulkopuolelta tuleva pakko tehdä, on aivan luonnollista, että ajan myötä olo alkaa ahdistaa.

shutterstock_301387367

Toisaalla on vastuu omista valinnoista. Mitä seurauksia valinnoistani on muille?

Jos mökillä ollessa päätän luopua varttitunnista vapaa-aikaani tiskatakseni ”yhteisen hyvän nimissä”, ei ole reilua, että uhriutuen muistuttelen muille tekemästäni urotyöstä, vaatien samalla vastapalveluksia.

Sellaiset valinnat, joista seuraa hyvää mieltä monille, ovat kaikkein palkitsevimpia. Erityisesti silloin, kun niihin ei liity vastavuoroisuuden vaatimusta. Ehkäpä äitini osasi jo mökkiä suunnitellessaan kuvitella jälkipolvien nauttivan tuosta kesäpaikasta vielä pitkään hänen aikansa jälkeen. Itse hän vain harvoin malttoi asettua aloilleen nautiskelemaan lepäilemisestä. Useimmiten hänellä oli jotain askaretta. Kenties hänen valintansa tuottikin hänelle suurimman ilon.

Vastuuseen kuuluu myös seurausten kantaminen. Me teemme kaikki virheitä. Se miten hyvin osaamme ne myöntää ja mahdollisuuksien mukaan korjata, lienee tärkeämpää kuin virheitä välttelevä elämäntapa.

”Onnellisuus on sitä, kun ajatukset, puhe ja teot ovat keskenään sopusoinnussa” Mahatma Gandhi (1883–1944)

2. Nopeat tulokset vai pitkäjänteinen omistautuminen

Useat meistä unelmoivat pikavoitoista. Arpajaiset ja rahapelit saavat monet investoimaan suuriakin summia. Mielikuvilla meille myydään myös pikadieettejä, implantteja ja kasvuhormoneja.

Kuitenkin tiedämme, että varmimmin taloutta saa kohennettua balansoimalla tulot ja menot, kehoa tasapainottamalla tankatun ja kulutetun energian ja mieltä syöttämällä sinne laadukasta sisältöä.

Netistä löytyy videoita uskomattomista domino-askarteluista, joissa kaatuvat esineet tai rataa pitkin liikkuva kuula saa aikaan hämmästyttäviä ketjureaktioita. Pienoismallin suunnittelu ja rakentaminen vaikkapa tulitikuista vaatii äärimmäistä pitkäjänteisyyttä ja keskittyneisyyttä. Uskon, että valmis lopputulos on vain pieni osa saavutettua tavoitetta. Onnistumisen tunne yhdessä vaivannäön ja omistautumisen kanssa on sellaista, jota mikään valmiina ostettu härpäke ei voi korvata.

3. Yhdessä tekeminen

Epämiellyttävienkin asioiden hoitaminen voi muuttua mielekkääksi ja palkitsevaksi, kun haasteen jakaa toisten kanssa. Yhdessä tehty selkeä suunnittelu ja työnjako voi toimia myös lasten kanssa mahtavana esimerkkinä ja valmennuksena elämän taitoihin. Tärkeää on myös jollain tavalla jakaa ilo ja kiitollisuus kaikkien osallistuneiden kanssa urakan valmistuttua, tehdä näkyväksi jokaisen osallistujan panoksen tärkeys ryhmässä.

4. Tehtävän merkityksellisyys

Motivaation kannalta tärkeää on, että tekeminen tuottaa hyvää ja/ tai ennaltaehkäisee huonoa.  NLP:n termeillä puhutaan teon ekologisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikki joita tekeminen koskettaa, tulevat huomioiduksi ja jo tekemisen suunnittelussa huomioidaan kaikki osalliset ja näkökulmat.

Itselleni erityisen merkityksellinen projekti viimeksi kuluneen vuoden aikana on ollut Anne Frank-oopperan musiikin sovittaminen 4 muusikon yhtyeelle. Työ oli taiteellisesti kiinnostava ja sopivasti osaamistani haastava.

Maailman viimeaikaiset tapahtumat ovat vain lisänneet tarinan ajankohtaisuutta. Hitlerin johtamat natsit rakensivat täysin johdonmukaisesti arjalaisen rodun ylivaltaa, syyttäen erityisesti juutalaisia kaikista epäkohdista. Syrjintä jyrkkeni asteittain ja eteni nopeasti kuvottaviin mittoihin. Keskitysleireille lähetettiin juutalaisten lisäksi mm. kehitysvammaisia, romaneja, tummaihoisia, Jehovan todistajia, kommunistipuolueen jäseniä, vastarintaliikkeen jäseniä, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja kaikkia, jotka yrittivät em. ihmisiä auttaa.

Anne Frank perheineen joutui piilottelemaan ullakolla yli 2 vuotta henkensä kaupalla. Perheen kristitty ystävä Miep Gies onnistui oman henkensä vaarantaen salakuljettamaan heille elintarvikkeita, mutta ilmiantajan toimien seurauksena kaikki nuo 7 ullakolle piiloutunutta joutuivat keskitysleireille. Heistä ainoastaan Annen isä Otto selvisi hengissä.

”Olen itkenyt tuhansia kertoja ajatellessani rakkaita ystäviäni. Samalla olen onnellinen, etteivät kyyneleeni synny katumuksesta, kieltäytymisestä auttaa vaikeuksissa olevia. Minulla ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoa. Minun täytyi auttaa Annea, hänen perhettään ja heidän ystäviään, sillä he olivat rohkeita.”  Miep Gies (1909–2010)

Viime kuukausien tapahtumat herättävät kysymään olemmeko täysin unohtaneet 2. maailmansodan tapahtumat?

”Maailmamme ei tuhoudu heidän toimesta jotka tekevät pahaa, vaan heidän jotka tyytyvät seuraamaan sivusta tekemättä mitään.” Albert Einstein (1879–1955)

Tätä taustaa vasten tuntuu erittäin tärkeältä pitää esillä niitä todellisia tapahtumia, joita mm. Anne Frank, Viktor Frankl, Nelson Mandela ja Mahatma Gandhi ovat eläneet.

Silloin kun tarinassa tai taideteoksessa yhdistyvät vastuullisuus, pitkäjänteinen omistautuminen, yhdessä tekeminen, laatu ja merkityksellinen sisältö, ollaan todellisen onnistumisen äärellä. Silloin voidaan tavoittaa sekä mielihyvää, että hyvä mieli.

The Diary of Anne Frank-oopperan kamariversion toinen esitys on tämän kolumnin julkaisupäivänä Rauman Festivo tapahtumassa, Rauma-salissa keskiviikkona 3.8. klo 19. Kantaesitys kuultiin Crusell-festivaalilla Uudessakapungissa 28.7.

Seksuaalisuus on tärkeä elämänvoima – Siksi siitä pitäisi opetella puhumaan ja nauttimaan

Seksuaalisuus, josta ei puhuta. Tai puhutaan mutta ei kuitenkaan puhuta. Sitä näkee kaikkialla, aistiärsykkeet, joita päivittäin saamme, perustuvat hyvin paljon seksuaalisiin vietteihimme. Sitä on kaikkialla, ja silti sitä ei ole meillä tarpeeksi meillä, joko määrällisesti, laadullisesti tai tyydyttävästi. Emme ymmärrä, koska meille ei ole opetettu, kuinka seksuaalisuutta voi käsitellä omassa elämässään. Puhumme paljon, mutta voisimmeko tarkastella myös sitä kehittymätöntä osaa itsessämme?

Mikä tekee meidät onnellisiksi? Olen tuota kysymystä pyöritellyt yli kymmenen vuotta päässäni. Olen löytänyt siihen mitä erilaisimpia vastauksia, välillä tullen siihen lopputulokseen, että siihen ei tarvitse edes löytää vastausta, ainoastaan elää sitä. Yksi onnellisuuden kulmakiviä on meidän seksuaalisuus ja sen ilmentäminen. Joko suoranaisesti tai epäsuorasti siitä tulevien ilmiöiden kautta, joita voivat olla kumppani, rakkaus, irti päästäminen, luottaminen, nautinto ja rentoutuminen, vain muutaman tähän hetkeen keksiessäni.

Koin tänä aamuna ison oivalluksen ymmärtäessäni, että en ole koskaan ennen tätä hetkeä kokenut seksuaalista täyttymystä ja varmuutta. Se oli iso hetki, sillä näin sen, mitä en ollut ennen uskaltanut sanallistaa, epävarmuuden ja tietämättömyyden, mikä seksuaalisuuteen liittyy. Olen kokenut aina ennen jotain ihmeellistä tunnetta, epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta, mutta en ole ymmärtänyt miksi ja mitä se on. Ja koska en ole siitä puhunut, en edes kumppanilleni, en ole voinut sitä viedä myöskään eteenpäin. Helposti elämässä hyväksyy asioita, että ne nyt on vaan näin. Minä olen tämmöinen, enkä sille mitään voi. Tähän ja muihin tarinoihin olen uskonut pitkään elämässäni, antaen niiden määrittää sitä mitä olen. Tai mitä en kuvittele olevani. Ja oma epävarmuuteni seksuaalisuudessa on väistämättä heijastunut myös kumppaneihini.

61C38E9964

Matka seksuaalisuuteen

Viimeiset vuodet olen kirjoittanut kirjaani ”miehen matka”, jossa yksi iso teema on juuri seksuaalisuus, seksi ja ihmissuhteet, erityisesti ihmisyyden näkökulmasta tarkasteltuna. Tämä ja oma harjoitteluni seksuaalisuuden saralla on avannut monia portteja, joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tietoinen. Tämä ”matka” on mahdollistanut sen näkemisen, kuinka keskeneräinen olen omassa seksuaalisessa ilmentymisessäni ollut. Seksuaalisuushan ei ole seksiä, vaikka sekin siihen voi toki kuulua. Ilman syvällisempää käsitteiden avaamista, puhutaan nyt elämänvoimasta ja sen ilmentämisestä. Koen, että meidän hyvinvointimme, avoimuutemme sekä täyttymys tästä elämästä voidaan saavuttaa laittamalla kokonaisuus kuntoon. Ja kokonaisuuteen kuuluu seksuaalisuus hyvin voimakkaasti, sillä se on meihin hyvin syvälle kirjoitettu asia.

Sen sijaan, että tukahduttaisimme elämänvoimamme ja oman ilmentämisemme, mitä jos kunnioittaisimme sen suurenmoista mahdollisuutta. Mitä jos hyväksyisimme itsemme seksuaalisina olentoina ja iloitsisimme sen tuomista uusista ulottuvuuksista. Mitä jos oman nautinnon jahtaamisen sijaan lähtisimme tarkastelemaan seksuaalisuutta, joka tuo täyttymyksen. Seksuaalisen täyttymyksen, joka avaa sydämemme ja sitä kautta tekee meistä parempia ihmisiä.

Koen, että nykyisen kumppanini kanssa olen saanut mahdollisuuden kokea aitoa, rehellistä ja voimallista seksuaalista ilmentymistä, joka on tuonut olemustani rakastavampaan, hyväksyvämpään ja täyttyneempään tilaan. Seksuaalisten lukkojen ja oman voiman kanssa työskentely on tuonut tietyn rauhan asiaan, joka on pitkään tuonut epäharmoniaa elämääni. Olla sinut oman seksuaalisuuden kanssa, silloinkin kun on täysin alastomana toisen kanssa. Kaikkine tuntemuksineen ja keskeneräisyyksien kanssa.

Kokemukset ja viime vuosien opit ovat saaneet minut uudelleen määrittelemään sen, mitä ajattelen seksuaalisuudesta. Ennen se on ollut hyvin vahvasti liitoksissa omaan nautintoon, oman hekuman kokemiseen. Jossain vaiheessa siitä tuli pakonomainen tarve tyydyttää toinen, ottaa vastuu toisen nautinnosta. Ja koska paikka mistä tulin tähän oli pelko ja epävarmuus, tuskin koskaan pystyin antamaan sitä mitä halusin, koska siitä puuttui tärkeitä ainesosia. Koen, että on tärkeää työskennellä omien keskeneräisyyksien kanssa, jos kyseinen asia on sellainen missä haluaa mennä eteenpäin. Samalla ymmärtäen, että ei ole tarvetta ”mennä” mihinkään, ainoastaan kasvaa ihmisenä valitsemallaan polulla, mikäli sen kokee itse tärkeäksi.

8O4R7W5K3N

Vaiettu palanen

Paljon puhutaan naisten seksuaalisista lukoista, traumoista ja tunnekuormista, mutta vähän vielä miesten vastaavista kokemuksista. Vaikkakin kokemukset ovat erilaisia, eikä me miehet välttämättä omata niin traumaattisia kokemuksia kuin naiset, myös meillä on omat haasteemme seksuaalisuudessa. Myös meidän on hyvä työskennellä, mennä eteenpäin, katsoa asioita mitkä ovat kipeitä ja halutessamme omistautua eheytymisen polulle, joka tuo meidän seksuaalisen voimamme entistä kirkkaammaksi. Tätä työtä voi tehdä yksin tai kumppanin kanssa, mutta aina se mielestäni vaatii oman halun työskennellä ja sitoutumisen siihen.

Kukaan ei voi muuttaa meitä, ellemme itse halua. Emmekä voi muuttaa ketään, ellei ihminen sitä itse tahdo. Halu, inspiraatio ja elämänvoima tulee sisäisestä kokemuksesta, vaikka se joskus voi tulla ulkoisenkin ärsykkeen kautta. Todellinen muutos lähtee siitä, kun itse antaudumme siihen ajatukseen.

Seksuaalisuudessa tuo muutos voi tarkoittaa sitä, että siirrymme jälleen polulla eteenpäin. Siirrymme aikaan, jossa on oma nautinto, toisen huomioiminen on toisen kanssa aitoa, läsnä olevaa kokemista ja tilan jakamista sekä tukemista. Ei siksi, että pitäisi tehdä mitään, ei siksi että pitäisi saavuttaa jotain, ei siksi että lehdessä kerrottiin kuinka asiat pitäisi hoitaa. Sen sijaan, että tulisimme pakosta ja tavoittelemisen tilasta, me vaan olisimme ja antaisimme hetkelle mahdollisuuden. Sen sijaan, että meidän pitäisi, me haluaisimme tuoda oman lahjamme kumppanillemme ja maailmalle. Ilman, että meillä on halukkuutta työskennellä oman keskeneräisyytemme kanssa, tämä voi olla haasteellista. Mutta jos meillä on halua työskennellä, luottamusta sekä itseemme että kumppaniimme, edes taivas ei ole rajana. Koska jos asioilla on rajat, se tarkoittaa, että niillä on rajallinen potentiaali. Ja näkisin, että potentiaali on rajaton, koska kukaan meistä ei ole ihmisenä vielä valjastanut kaikkea potentiaalia, mitä maailma omaa ja meille tarjoaa.

Tämä voi tarkoittaa jatkuvaa ajatonta rakastelua, seksuaalienergian kierrättämistä (menettämisen sijaan) tai se voi tarkoittaa tilan pitämistä ja sylikkäin olemista ilman tarvetta mihinkään. Se voi tarkoittaa pitkittynyttä silmiin katsomista tai rauhoittavaa hengitystä rakastelun aikana. Se voi tarkoittaa suunnatonta kiihottumista tai sydämen täyttymistä pelkästään toisen ihmisen olemassaolosta. Tai kiitollisuutta siitä, että yleensäkin saa kokea elämää ja elämänvoimaa ja vielä toisen ihmeellisen ihmisen kanssa. Tai sitten se voi tarkoittaa jotain ihan muuta, koska potentiaalilla ei ole rajoja, eikä silloin myöskään mitään etukäteen määritettyä. Kaikki on mahdollista, kaikki on mahdollista luoda ja kokea. Seksuaalisuus on meissä kaikissa ja meillä kaikilla on mahdollisuus työskennellä sen kanssa.

Mikäli olemme valmiita kohtaamaan pelkoja, epävarmuutta, kipua ja mahdollisesti jopa suurta tuskaa, on myös sydämen ja koko kehon täyttyminen mahdollista. Jokainen solu voi tuntea olevansa rakastettu, mutta se vaatii luottamista, rohkeutta ja heittäytymistä elämään.

Ja ellei meillä ole esimerkiksi luottamusta kumppaniimme, ei meillä myöskään ole täydellistä turvan tunnetta, syvää luottamusta, jotta voisimme antautua täysillä. Tiedän sen tiedon lisäksi omasta kokemuksestani; kumppanini ei voi antautua, ellen ole luottamuksen arvoinen. Ja luottamus tulee ainoastaan silloin, kun olen valmis omistautumaan koko sydämelläni, tietoisuudellani ja kehollani. Ja voinko olla koskaan täysin rehellinen muille, ellen ole täysin rehellinen itselleni.

Meistä jokainen kaipaa kosketusta. Kosketusta ihollemme, nautintokeskukseemme (sana, jota käytän kuvaamaan sukupuolielimiä), sieluumme, sydämeemme, nenänpäätämme unohtamatta. Me kaipaamme sitä, että meidät huomataan jokaisella tasolla, ja mahdollisesti myös sitä, että me saamme huomata toisen ihmisen syvemmin kuin mielemme pystyy ymmärtämään. Ja tuo kaipuu tulla kosketetuksi on mahdollista meille kaikille, vaikkakaan ei aina helpoin mahdollinen polku. Se ei aina tietenkään vaadi seksiä tai rakastelua, mutta se vaatii alastomaksi tulemista ja luottamista elämään sekä kokemiseen, joka ylittää mielen rajoitteet. Mikäli kaipaat suurempaa täyttymistä elämästä ja seksuaalisuudesta, niin ehkä tänään on hyvä päivä aloittaa tai jatkaa tuon polun kulkemista. Ei sen takia, että on pakko, vaan sen takia, koska se on mahdollista. Ole se muutos, minkä haluat maailmassa nähdä, myös sydämen ja seksuaalisuuden tasoilla.

niinan kannsa

Voit muuttaa aivojasi – tutkimus kertoo miten

sari_blogi

Blogi perustuu lukemaani kansainvälisesti tunnetun tohtori ja neuropsykologi Rick Hansonin viimeisimpään teokseen aivoista.

Aivot ovat oppiva elin

Kaikki, mitä aistimme, tunnemme, haluamme ja ajattelemme, muovaa hermostoamme hitaasti mutta varmasti. Pysyvistä mielentiloistamme tulee hermostollisia rakenteita.

Jos mielessä pyörii jatkuvasti itsekriittisyyttä, huolia, murheita, toisten sättimistä, koettuja loukkauksia ja stressiä, aivot muuttuvat tietyllä tavalla. Ne muovautuvat reaktiivisemmiksi, ja niistä tulee alttiimmat ahdistukselle ja masennukselle, niiden huomio kapenee ja keskittyy uhkiin ja menetyksiin, ne tuntevat nopeasti vihaa, surua ja syyllisyyttä. Jos toisaalta keskität mielesi hyviin tapahtumiin ja olosuhteisiin (joku oli mukava sinua kohtaan, sinulla on katto pääsi päällä), miellyttäviin tunteisiin, asioihin, jotka olet saanut hoidettua, ruumiilliseen mielihyvään ja omiin hyviin aikeisiisi ja ominaisuuksiisi, aivosi muuttuvat hyvään suuntaan. Niihin juurtuu vahvuutta ja palautumiskykyä, valoisaa mielialaa ja omanarvontuntoa.

Aivoillamme on kaksi perustilaa, responsiivinen ja reaktiivinen

Reaktiivinen tila on auttanut sopeutumaan mutta muuttuu pitkäkestoisena haitalliseksi. Reaktiivisessa tilassa ahdistuneisuus, ärtyneisyys, pakottavat tarpeet, tyytymättömyys, loukkaantuneisuus, kateus ja ristiriidat saavat yhä enemmän tilaa mielessä. Reaktiivisesta tilasta on tullut monille uusi normaali olotila. Se on eräänlaista pysyvää sisäistä kodittomuutta, joka vaikuttaa haitallisesti niin henkiseen ja ruumiilliseen terveyteen kuin ihmissuhteisiinkin.

Ihminen voi sitä paremmin, mitä enemmän hänen aivonsa ovat responsiivisessa tilassa. Tällöin keho ravitsee ja korjaa itseään. Mieli on rauhallinen ja tyytyväinen. Kun aivot totuttaa suuntaamaan huomion myönteisiin kokemuksiin, se auttaa kohtaamaan haasteet vailla pelkoa ja ylenmääräistä turhautumista ja sydänsurua. Se auttaa palautumaan stressaavasta ja surullisesta tilanteesta nopeammin.

Voit muuttaa aivojasi käyttämällä mieltäsi

Voit pyrkiä elämään responsiivisessa tilassa niin usein kuin mahdollista, ottaa vastaan ja tyynnyttää reaktiiviset tilat silloin, kun niitä ilmaantuu, ja palata responsiiviseen perustaasi heti, kun se on mahdollista. Se on vaihtoehto stressille, alakulolle, ristiriidoille ja monille terveysongelmille. Kun lähdet seuraamaan tätä tietä, sillä pysyminen muuttuu jatkuvasti helpommaksi, koska aivosi kallistuvat koko ajan sitä kohti.

Miten vahvistaa aivojen myönteistä tilaa?

Sen ymmärtäminen, että joka hetki tietoisuudessasi on yleensä jotakin myönteistä, on huomionarvoista. Jos jokin kamala asia ei ole täysin nujertanut sinua, tajunnan virrassasi on juuri nytkin rauhaa, tyytyväisyyttä ja rakkautta.

  • Huomaa myönteinen kokemus, joka on jo olemassa, tai kehitä sellainen itse.
  • Aivoissa on erilliset järjestelmät pitämiselle ja haluamiselle. On siis mahdollista pitää jostakin haluamatta sitä. Jos annat itsesi kokea myönteisiä asioita yrittämättä pitää niistä kiinni, nautit niistä enemmän, etkä ala haluta niitä pakkomielteisesti ja hermostuneesti.
  • Ole itsesi puolella.
  • Pysähdy aina hyvien kokemusten äärelle, vaikka kuntoilun tai ulkoilun jälkeen, ja syvennä, hehkuttele kokemusta mielessäsi.
  • Ota vastaan, mitä tarvitset ja salli itsesi nauttia. Pysähdy kehollisesti nautinnollisten kokemusten äärelle ja palauta niitä tarvittaessa mieleesi, jos huomaat ahdistuvasi.

Myönteisten kokemusten aktivoiminen, eli sisäisten vahvuuksien löytäminen tahdonvoiman avulla, on selviytymisen, hyvinvoinnin ja tehokkuuden perusta. Harjoittelun myötä kokemukset ja vahvuudet alkavat aktivoitua itsekseen yhä useammin.

Tahto on onnistumisen tärkeä taustavoima – Näin vahvistat tahdonvoimaasi

sari_blogi

Tahdonvoima on ollut ihmisen suurin vahvuus evoluutiossa, tahdonvoiman tutkijat Baumeister & Tierney sanovat. Se on opettanut, ettet tartu lihapalaan pomon lautasella, vaan hallitset tahdonvoimasi.

Tahdonvoima on sitä, että saa haluamansa asiat toteutumaan. Tahdonvoima antaa energiaa nousta aamulla sängystä. Tahdonvoiman valtavan merkityksen elämässä huomaa vasta, kun sen menettää.

Tahdonvoima on pelon vastakohta

Omassa elämässäni huomasin, että kun olin ahdistunut ja kaikki pelotti, minulta puuttui tahdonvoimaa. Kun opettelin näkemään pieniäkin onnistumisia ja olemaan niistä kiitollinen, tahdonvoima alkoi kasvaa. Mielen tulkintoja ja sisäistä puhettaan kannattaa seurata. Miten puhun itsestäni, arvostelevasti vai arvostavasti? Tahdonvoima heikkenee negatiivisen puheen seurauksena ja kasvaa onnistumisen tunteista.

Tahdonvoima on päätöksiä

Tahdonvoima kertoo, kuinka paljon alitajuisesti uskomme itseemme. Normaalisti emme juurikaan kiinnitä siihen huomiota, mutta tahdonvoiman heikkenemisen huomaa masentumisena. Jos tahdonvoimaansa on vahvistanut, sen voi vastaavasti huomata vahvana elämänhaluna ja energiana tehdä asioita.

Jos ajatukset ovat masentuneita tai ahdistuneita, kannattaa tehdä asioita, joista saat voimaa. Päätökset pienistä tai suuristakin muutoksista omassa elämässä, ja niissä pysyminen, vahvistavat tahdonvoimaa.

Päätöksissä pysyminen ja tahdonvoima on oleellista laihduttamisessa, tupakanpolton lopettamisessa, mistä tahansa riippuvuudesta irtautumisessa ja uuden taidon aloittamisessa. Kun tarpeeksi tahdonvoimaisesti päättää, päätöksessään myös pysyy.

Mutta usein olemme tottuneet ajelehtimaan muiden vaatimusten perässä ja tahdonvoimamme on saatettu jo lapsena tai herkkänä nuorena aikuisena nitistää. Kaikilla kuitenkin on tahdonvoima ja sen voi aina löytää uudelleen.

Tahdonvoimaa voi vahvistaa:

  • Puhumalla itselleen myönteisesti ja oppimalla näkemään, missä oma mieli on vedättänyt itseä. Usein joku läheinen ihminen on huomaamattamme imenyt tahdonvoimamme.
  • Hyväksymällä, ettei tiettyjä asioita voi muuttaa ja suuntaamalla tahdonvoima niihin, joita voi.
  • Tekemällä voimakkaita päätöksiä itsensä kanssa. Urheilemalla ja voimailemalla.

9 viisasta elämänohjetta Dalai Lamalta

Yksi maailman tunnetuimpia henkisiä johtajia on varmastikin Tiibetin buddhalaisuuden johtohahmo, 14. Dalai Lama Tenzin Gyatso. Hänet tunnetaan vankkana rauhan ja väkivallattomuuden puolestapuhujana, minkä ansiosta hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1989.

Ympäri maailman kunnioitetulla Dalai Lama on ollut suuri vaikutus maailman henkisyyteen puheidensa, esiintymistensä ja kirjoitustensa ansiosta, ja hänen sanomaansa arvostetaan laajalti myös muiden kuin tiibetinbuddhalaisten joukossa.

Alle on listattu 9 Dalai Laman lausumaa viisautta, jotka sopivat vaikkapa elämänohjeena noudatettaviksi. 

1. Elä hyvä, kunnioitettava elämä. Sitten kun vanhenet ja muistelet menneitä, pystyt nauttimaan siitä toisen kerran.

2. Kun häviät, älä menetä häviön oppituntia.

dalailama3

4. Opettele säännöt, jotta tiedät, miten rikkoa niitä oikein.

5. Älä anna pienen kiistan vahingoittaa suurta ystävyyttä.

dalailama4

7. Kun huomaat tehneesi virheen, toimi heti korjataksesi se.

8. Avaa sylisi muutokselle, mutta älä päästä irti arvoistasi.

dalailama2

Lähde: Elephant Journal

Paluu nuoruuden rakkauden luo

lukijalta

Olen Kesäniemen Kirsi. Mun teksti Amman sylissä on julkaistu sivustolla ”vieraskynä”-juttuna. Opiskelin aiemmin HIMAn henkinen valmentaja -koulutuksessa ja jatkoin sieltä Tommy Hellstenin Ihminen tavattavissa -mentor-koulutukseen. Muutama vuosi sitten kuulin itseni vastaavan kysymykseen; mikä sinua sitten kiinnostaa? – IHMISYYS. Niin vastasin, enkä vielä tiennyt mihin se tie minua vie.

Aion kirjoittaa asiasta, joka voi olla tabu (tai olla olematta sitä), mutta on kuitenkin aihe josta ei paljon puhuta.

Huomaan koko ajan ympärilläni, kuinka ihmiset palaavat ns. nuoruuden rakkauden luo. Ovat valmiit vastaanottaamaan kaikki jo elämän aikana syntyneet haasteet. Aika muovaa meille kuitenkin väistämättä omat tavat ja maneerit, tuo lapsia eri ihmisten kanssa ja saa meidät muodostamaan käsitityksen yhdestä sun toisesta asiasta. Kaikesta.

Nuorena on tavallaan puhdas taulu ja siihen rakentuu elämä. Jotain. Kenellä mitäkin. Elämän aikana. Silloin on vielä helppoa asettua toisen vierelle ja jos luoja suo niin mahdollisuus saada kasvaa yhdessä samaan suuntaan – tai suunnilleen samaan suuntaan.

En tiedä mikä on tämän kirjoituksen syvin tai päällimmäisin tarkoitus. Ehkä se, että se saattaa saada jonkun ajattelemaan asiaa vielä kerran. Eroa. Mahdollista eroa. Ruoho on aina aidan takana vihreämpää – johtuisiko siitä, ettei sitä näe niin selvästi.

Joka tapauksessa uskallan jo sanoa, että ennemmin tai myöhemmin saatat alkaa pohtimaan, olisiko ollut kuitenkin kaikille parasta jäädä suhteeseen ja alkaa tehdä töitä itsensä kanssa. Se on joka tapauksessa se duuni, joka on tehtävä. Kohdattava itsensä, varjoineen, katsottava peiliin, opittava arvostamaan itseään ja ymmärtää, että olen tärkeä ja rakastettava omana itsenäni.

Jos tämän oppii suhteessa tai on sen jopa aina osannut, voi laskea toisen luottavaisin mielin lähelle ja voi antaa hänen rakastaa. Niinkuin hän olisi tehnytkin. Nuorena vielä kuvittelee muuttavansa toista, ainakin pikkuisen. Mutta sitten huomaa, että se työ on tehtävä itsessä ja se on aikamoinen homma.

Elämä tuo kokemusta, armollisuutta ja ymmärrystä. Tässä kohtaa huomaa, että nuoruuden rakkaudessa ja rakkaassa on paljon piirteitä, joita arvostan edelleen paljon. Armosta itseäni kohtaan annan itselleni anteeksi, etten nähnyt sitä arvostusta ja rakkautta, jota hän osoitti minua kohtaan. Nyt ymmärrän.

Tämä kirjoitus siksi, että toivon ihmisille ymmärrystä, että elämä on matka, jossa työ on tehtävä ensisijaisesti itsen kanssa. Aina.

Myös viime aikoina noussut keskustelu pariterapian merkityksestä, nosti tarpeen kirjoittaa tämä juttu. Onko pariterapialla merkitystä, jos alla kytee molempien yksilöiden tarve hoitaa omat haavansa? Mulle sanottiin, että mene terapiaan. Minä menin.

Nyt osaan nähdä selkeämmin ja rakastan Elämää ! <3

Kirsi Kesäniemi

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image