Juttelimme ystäväni kanssa muutama viikko ennen hänen kuolemaansa kaikenlaisista asioista. Ihan tavallisista arkiasioista ja sitten elämästä, sen rajallisuudesta ja kuolemastakin. ”Tässä tämä elämä nyt oli” -keskustelu oli hämmentävä, surullinen ja lopullinen.
Olen itse paljon ollut noiden tunteiden ja kokemusten äärellä ystävän kuolemasta lähtien: hämmennys, suru ja kuoleman lopullisuus. Yhtenä päivänä, kuin salamaniskusta, maailma avautui minulle uudella tavalla: ”Tässä tämä elämä nyt on.” On. Nyt. Tässä. Minusta tuntui kuin kaikki aistini olisivat avautuneet elämälle – sellaisena kuin se on, puristamatta, pelkäämättä, taakatta.
Kuoleman läheisyys saa elämän tuntumaan entistä arvokkaammalta. Aloin tuoda tuota lausetta erilaisiin arkisiin tilanteisiin, myös niihin, jotka eivät aiemmin ole tuntuneet niiltä hohdokkaimmilta.
Tässä tämä elämä nyt on.
Se palauttaa minut niin tehokkasti läsnäolon tilaan, tämän hetken arvoon ja kiitollisuuteen pelkästä elämästä.
Tämä kehoa hellivä vanukas sopii täydellisesti niin aamiaiseksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. Ohje on gluteeniton ja maidoton eikä se sisällä lainkaan valkoista sokeria.
Omenasesongin viimeisenä reseptinä herkutellaan vanukkaalla. Tämä kehoa hellivä herkku sopii täydellisesti niin aamiaiseksi, välipalaksi kuin iltapalaksikin. Ohje on gluteeniton ja maidoton eikä se sisällä lainkaan valkoista sokeria. Vanukas on hirmu helppo valmistaa. Turvotat vain chian-siemenet mantelimaidossa mausteiden kera ja lopulta lusikoit valmiin vaniljavanukkaan tarjoiluastiaan vuorotellen omenasoseen kanssa. Omenasoseen ohjeen löydät halutessasi täältä.
Vinkiksi kiireiselle kokille: hyvin varustelluista kaupoista löytyy myös valmista lisäaineetonta ja sokeroimatonta omenasosetta.
Chia-siemenet ovat pienestä koostaan huolimatta täynnä terveydelle hyödyllisiä ravintoaineita kuten omega-3-rasvahappoja, kuitua, proteiinia, antioksidantteja ja kalsiumia. Muista, että Chia-siemet tulee aina turvottaa nesteeseen ennen niiden nauttimista. Nämä pienet siemenet voivat nimittäin imeä itseensä jopa 27 kertaa omanpainonsa verran nestettä. Voit vain kuvitella miten kuiville siemenille kävisi vatsalaukussa.
OMENA-VANILJAVANUKAS OHJE
ENSIMMÄINEN KERROS: VANILJAVANUKAS
2 rkl chia-siemeniä
2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
0,5 tl vaniljajauhetta
makeudeksi luomu hunajaa oman maun mukaan
TOINEN KERROS: MAKEUTTAMATONTA OMENASOSETTA
VAIHE 1)VANILJAVANUKAS: Lisää kaikki aineet astiaan ja sekoita. Tarkista maku. Anna vanukkaalle tekeytymisaikaa 30 minuutista vaikka seuraavaan päivään. Chia-siementen ansiosta seos turpoaa vanukasmaiseksi viileässä levättyään.
VAIHE 2) Valmista omenasose/ tai valitse kaupan valmis lisäaineeton ja sokeroimaton omenasose.
VAIHE 3) Lusikoi valmista vaniljavanukasta ja omenasosetta vuorotellen haluamaasi astiaan. Koristele omenapaloilla ja kuivatuilla hedelmillä.
Ja nyt, kaappaa kerrosvanukas kainaloosi ja istahda nauttimaan kiireettömästä hetkestä.
Ai että, kuinka ihanaa onkaan seurailla tänä syyskesänä entistä monipuolisempaa ja monilukuisempaa perhosmaailmaa puutarhassani, jahka olen lempeästi panostanut perhosten suosimiin kasveihin käytännön luonnonsuojelutyönä, ihmetykseksein ja puutarhani monimuotoisuuden tukemiseksi. Perhosten tanssi puutarhassain saa sieluni värähtelemään heidän hempeiden siiveniskujen tahdissa ja pysäyttää minut puutarhani hetkeen, syvempään hiljaiseen tarkkailuun.
Vaikka otan paljon kuvia puutarhassain, perhostenkaan avaamia hetkiä en voi tallettaa, voin vain elää ne tässä ja nyt. Samettisen pehmeät, vahvat siipien iskut ovat elämä itse. Syyskuun puutarhani hohkaa keltaista väriä ja hempeä syreenileimun tuoksu leviää ajoittain pihatuulen tuiverruksen tanssissa nenääni. Tässä syksyn hiljaisuudessa olen osa tätä kaikkea, kaikkea mitä perhonenkin on. Minun kaunis kehoni on muodostunut samoista voimista kuin perhosten, heidän siipensä ovat minun siipiäin.
Herkkien ja samalla voimakkaiden perhostemme rakastamia loppukesän ja suuren syksyn kukkivia perennoja ovat mm. kaikki nauhukset, syysleimu, syreenileimu, koreanhohdekukka, syysasteri, punahatut, punatähkä ja purppurapunalatva. Meillä on paljon kaunista valinnanvaraa näiden kasvien suhteen, mikä tietysti ruokkii elämänvoinmaista luovuuttamme!
Monet perhoslajit ovat vähentyneet perinnemaisemien (niityt, kedot, ahot, pellot ja pientareet) harvinaistuessa, koska yleensä juuri ketojen ja niittyjen kukkaset houkuttelevat perhosia. Myös laitumet ja kedot ovat pitkälti kadonneet tai muttuneet lajistoltaan hyvinkin yksipuolisiksi ja näin tehostunut maatalouskin vaikuttaa osaltaan perhosten elinympäristöjen vähenemiseen. Myös vieraslajit tienpientareilla, tehostunut metsätalous ja siitä seuranneiden purppuraisten kallioniittyjen sekä metsäaukeiden vähentyminen supistaapi näiden taianomaisten siivekkäiden otusten suosimia ympäristöjä entisestään. Suomessa on laskettu lentelevän n. 2500 perhoslajia, joista päiväperhosia on n. 120 ja näistä runsaat 20 on taajamien pihoissa ja puutarhoissa tavattavia kauneuksia.
Perhoset eivät ole pelkkiä kauniita siipiotuksia lepattelemassa näissä kesiemme ja syyskesiemme päivissä sekä öissä, vaan niillä on oma tärkeä roolinsa luonnon monimuotoisuudessa toimiessaan pölyttäjinä ja myös useiden lintujen ravintona. Perhoset ovat hyvin herkkiä elinympäristönsä muutoksille ja heidän kautta voimme tarkkailla monimuotoisuuden muutoksia ympärillämme suuntaan ja toiseen. Perhoset liikkuvat läpi täydellisen, uskomattoman muodonmuutoksen ja maassamme niistä jopa joka kuudes on uhanalainen tai silmälläpidettävä laji, joten perhosystävällisten kasvien viljely pihoilla ja parvekkeilla on sydämestäni äärettömän tärkeää luonnonsuojelutoimintaa fyysisellä tasolla. Taianomaiset pihapuutarhamme voivat ehdottomasti olla osaltaan korvaamassa näitä vähentyneitä, suotuisia perhosten elinympäristöjä.
Päiväsaikaan lepattelevien perhosten värinäkö on sangen erinomainen. Kasvien värikkäät kukinnot mesiviittoineen auttavat perhosia suunnistamaan ravinnon luo. Perhoset havaitsevat mieluisat ruokailupaikat myös hajuaistinsa avulla. Puutarhassasi toivottavasti lepattelevista perhosista tunnetuimpia lienee nokkosperhonen, neitoperhonen, sitruunaperhonen, ritariperhonen ja suruvaippa.
Perhosystävällinen puutarha ei silti ole pelkästään loistokkaita, tuoksuvia, hempeitä kukkasia. Toukat syövät kasvien lehtiä ja jotkut niistä ovat erikoistuneet syömään vain tiettyjä kasveja, kuten neitoperhosen toukka, ken ravitsee itseään nokkosella. Nokkonen on muutoinkin tärkeä monille muillekin perhosen toukille, joten niitä kannattaa jättää kasvamaan varsinkin pihan aurinkoisille seunustoille ja puutarhan reunoille. Monet toukat pitävät myös pietaryrtistä ja kaurhunputkesta. Jos ympäristön muutoksen seurauksena alueelta katoaa perhostoukan ravintokasvi, katoaa luonnollisesti myös perhonen itsekin, joten perhosystävällinen puutarhuri panostaa myös toukkien ravintoon.
Millainen puutarha suosii perhosia?
Kasvustoltaan monipuolinen puutarha tarjoaa suojaa ja ravintoa monille eri perhoslajeille. Perhoset suosivat myös tiheitä kasvustoja, joissa voi siirtyä helposti kukasta toiseen. Luonnonvaraisia perhoskasveja kuten voikukkia, nokkosia, pajua, suolaheiniä, hernevirnaa, metsäkurjenpolvia, ohdakkeita, puna-apilaa, mataraa, kultapiiskua, siankärsämöä, pietaryrttiä, karhunputkea kannattaa suosia omilla pihoillaan.
Kun kukkaryhmässä on lisäksi eri aikaan kukkivia mesikasveja, niin puutarhassa riittää mettä koko kesäksi. Niittykasvit houkuttelevat puutarhaan lajeja, joille keto on luonnollinen elinympäristö. Perhospuutarhalle tai niitä houkutteleville kasvilajeille olisi tärkeää valita aurinkoinen ja tuulensuojaisa paikka.
Useimmat perhoskasvit kukkivat loppukesällä ja syksyllä. On kuitenkin tärkeää, että puutarhassa kasvaa myös aikaisin kukkivia lajeja kevään ensiperhosille. Tällaisia aikaisin kukkivia lajeja on esimerkiksi herukat, voikukat, raita, pitkäpalot, ruusujuuri ja kevätvuohenjuuri.
Uskon, että perhosten suosimien kasvien joukossa on resonaatio jokaisen puutarhurin sydämelle. Elämän vapauden valinnanvaraa kun löytyy niin luonnonkasveista kuin yksi – ja monivuotisista puutarhakasveista, yrteistä, koristekasveista sekä vihanneksista. Useat puutarhan perhoskasveista ovat ruohovartisia, mutta kirjavaan joukkoon mahtunee myös pensaita ja puita.
Olkikukat ovat yksi helpoimpia kasveja luoda perhosystävällistä vehreyttä. Päiväperhoset rakastavat upeita, värikkäitä olkikukkia. Sama neitoperhos- tai amiraaliyksilö saattaa viihtyä kukkalaatikon olkikukkaistutuksessa jopa useita tunteja. Vihanneksista mm. hauska retikka ja retiisi sopivat hienosti perhospuutarhaan, vaikka ihmiselle näiden kukat saattavatkin olla mitättömiä, niin päiväperhosia ne viehättävät.
Tänään keskityn nykyhetken asioihin ja katson puutarhan perhosia kanssaluoden elinmahdollisuuksia heille kanssasi.
Moni ihminen on velvollisuuksien uuvuttama. Suorituskeskeinen elämä voi olla iso taakka ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä. Koin jonkinlaisen oivalluksen aiheen äärellä ja haluan jakaa sen sinun kanssasi.
Puhdas rakkaus
Minua puhuttelee ajatus puhtaasta rakkaudesta. Kun omaan sydämeen on esteetön pääsy, energia virtaa ja on pääsääntöisesti hyvä olla. Harvoin sydämeen on tie täysin auki. Ja siihen on yleensä ihan hyvät syyt; kivut, haavat, surut ja murheet. Eikä siitä saa syyllistyä vaan oikeastikin on niin, että harvoin on ihan puhtaan rakkaudellinen olotila. Omaan elämänkatsomukseeni liittyy vahvasti ajatus siitä, että taivallamme täällä siksi, että oppisimme löytämään tien puhtaan rakkauden äärelle. Syvälle itseemme – sinne missä on rauha ja hiljaisuus.
Velvollisuusrakkaus
Velvollisuusrakkaus on mielenkiintoinen juttu. ”Hän on niin velvollisuudentuntoinen” tai ”Se on niin hienoa, miten hän hoitaa velvollisuutensa” tai joku sanoo rinta rottingilla: ”Minä tein sen vain velvollisuudesta”. Moni meistä suorittaa rakkauden nimissä ja uupuu. Minusta se ei ole rakkautta ollenkaan vaan ihan jotain muuta.
Miksi teemme asioita velvollisuudesta?
Velvollisuusrakkauden motiivina on monesti syyllisyys, häpeä ja keino hakea hyväksyntää. Siksi se uuvuttaa ja vähän kuin tyhjentää velvollisuuden taakkojen alla painivaa. Monella velvollisuuksiin sidotulla ihmisellä on tunne siitä, että heiltä vaaditaan paljon eikä mikään riitä. Puheesta kuuluu usein: ”Kun on vaan pakko jaksaa”, ”Kukaan muu ei kuitenkaan tee asialle mitään” ja ”No kun vaan ei yksinkertaisesta oo vaihtoehtoa, jonkunhan nää asiat pitää hoitaa”. Kaikki pitäis ja täytyis ja mun on pakko -puhe viittaa sisäiseen pakkoon eikä rakkauteen.
Puhtaan rakkauden tilasta tehty hyvä teko ja auttamistyö ei koskaan väsytä vaan päinvastoin – se energisoi ja ilahduttaa myös antajaa itseään.
Mikä avuksi?
Minun yksinoikoinen vastaukseni on: tietoisuus siitä, mitä itsessä on. Itseltään voi kysyä, mikä motiivi itseä kuljettaa. Mikä ääni sisällä hiljenee sillä, että autan ja suoritan? Kysyä voi myös mitkä ovat omat tarpeet ja toiveet – eivät itsen ulkopuolelta tulevat todelliset tai kuvitellut odotukset. Itsetuntemusta lisää ehkä myös kysymys siitä, kuka alun perin käänsi hyväksyvän katseensa minuun, kun autoin ja yritin miellyttää. Rajanvetotyö vaatii rohkeutta, vastuunottoa ja pelottavaa vanhojen mallien purkamista sekä omien haavojen työstämistä.
Mieli menisi, mutta jalat eivät. Lonkkia kolottaa, vaivat valvottavat. Haastetta yli yhdeksänkymppiselle teräsmimmille, joka on ikänsä marjastanut, sienestänyt, hakannut halkonsa ja häärännyt hulluna puutarhassaan. Aikaisin leskeksi ja yksinhuoltajaksi jääneenä tarttunut toimeen kuin toimeen. Tätini.
Silmät ovat uteliaat ja ajatus juoksee kirkkaana aina kauniisti kiharrettujen valkoisten hiusten kehystämässä päässä. Mielipiteitä ja kommentteja riittää päivän politiikasta urheilutapahtumien ja automerkkien kautta huulipunien sävyihin (itselläni kuulemma liian tummaa) ja julkkisten edesottamuksiin. Pitkän iän salaisuuksiako?
Lopulta tädin sydänkin kuitenkin haurastuu ja heittäytyy perin hankalaksi. Ambulanssin punaiset vilkkuvalot välähtelevät viimeisen kesän mittaan öisellä hiekkatiellä. Sairaalaan, kotiin, sairaalaan.
Syksyllä istumme yhdessä sairaalasängyn reunalla. Täti laittaa kätensä polvelleni ja toteaa haluavansa jo pois. Ihmettelee miksi pitää näin kärsiä. Laitan oman käteni hänen polvelleen ja kuulen sanovani: ”Eevi-täti, jos kerran haluat kuolla, niin sitten vain kuolet.” Tädin syvään painuneet silmät laajenevat kapeiksi kuihtuneilla kasvoilla teevadin kokoisiksi ja hän sanoo ikään kuin ihmetellen, ettei se niin mene. Jatkan hänen olevan varsin itsepäistä ja vahvatahtoista sukuamme, joten ”se menee kyllä niin”, jos hän vain todella haluaa. Täti käy hiljaisena sänkyynsä pitkälleen.
Tyynyn laitan paremmin, hauras hymy pilkahtaa kaiken taa.
Pari yötä myöhemmin täti lähtee kauniisti ja rauhallisesti. Kaiken taa. Sanon niin, kun en vielä tiedä, minne. Niin kirjoitin lauluunkin, joka oli julkaistu jo hieman aiemmin ja jonka esitin muistotilaisuudessa häntä saattamaan ja tänne vielä jääviä läheisiä lohduttamaan.
Olin saanut viettää vuotta aikaisemmin unohtumattoman retriitin Katri Helenan ja muutamien lauluntekijöiden kanssa Villa Mandalassa. En sentään muuten vaan, vaan uusien laulujen synnyttämisen merkeissä.
Mikä suurenmoinen lahja sanoittajalle tutustua artistiin ja hänen ajatuksiinsa, kuulla, kuunnella ja keskustella. Välttämätönkin silloin, kun haasteena on maalata kuulijoille artistin omia mielenmaisemia. Kun artistille halutaan hyvin henkilökohtaisia lauluja, kuten Katri Helenalle tulevalle Taivaan tie -albumille.
Katri Helena kertoi omasta, liki satavuotiaasta äidistään. Äiti ja tytär olivat yhdessäkin keskustelleet kuolemasta. Äitihän oli jo useasti ilmoittanut varmasti kuolevansa sillä aikaa, kun tytär on keikkamatkoillansa. Katri sanoi toivovansa, että voisi olla lähdön hetkellä toivottamassa äidilleen hyvää matkaa. Myös että tietyn väriset kukat peittäisivät maan. Se olisi lohdullista.
En kuitenkaan ajatellut tekeväni aiheeseen liittyvää sanoitusta. Koin sen kovin haasteelliseksi. Ehkä sitten joskus. Joskus myöhemmin.
Tietyn väriset kukat, tietoisuus tädin lähdön läheisyydestä ja kuoleman pohtiminen valvottivat ja laulu alkoi mielessäni kirjoittaa itse itseään. Vaivihkaa ja väkisin. Laulu, johon sitten ikuistui palanen Katri Helenaa ja hänen äitiään, palanen tätiäni ja monia vanhuksia, jotka haluavat jo pois. Palanen elämän kauneutta ja kivun kirpeyttä. Elämästä luopumista. Kun on nähnyt jo lähes kaiken. Kun elämänvoima on ehtynyt.
Olin retriitissä kysynyt Jarkko Meretniemeltä, voisinko lähettää hänelle jonkun sanoitukseni sävellettäväksi. Ajattelin, että voisimme yhdessä aikaansaada merkityksellisen laulun. Saimmekin. Yhden lohdullisimmista ja rakkaimmistani.
Kaiken taa
Hän on nähnyt lähes kaiken, kajon horisonttien, nähnyt ikävän ja ilon, ihmeet vuodenaikojen, kyynelvirrat hän on nähnyt, ja kivun kirpeyden, sen, miksei mikään ollut helpompaa.
Hän on nähnyt lähes kaiken, nähnyt läpi ihmisten, nähnyt kateuden ja kaunan, alle pinnan koreuden, ystävyyden hän on nähnyt, hehkun morsiuskimppujen, sen, ettei mitään voisi omistaa.
Hän on valmis lähtemään kaiken taa, kaiken taa, kun valkovuokot peittää maan, kaiken taa, kaiken taa, kun kevät leikkii valollaan, mä tyynyn laitan paremmin, hauras hymy pilkahtaa unessaan, kaiken taa.
Hän on nähnyt lähes kaiken yli oman pienuuden, suorittanut tehtävänsä joskus vastaan rimpuillen mielen voiman hän on nähnyt, valon rakkauden, ja toivon jokaisena aamunaan.
Lue lisää Katri Helenan Taivaan tie -levyn tekemisestä täältä.
Jokainen mies etsii elämässään asioita, joita ei aina osata sanallistaa. Tietyt asiat ovat meihin koodattuna syvälle sisimpään. Osan huomaamme, osa jää huomaamatta. Miehellä on monta tärkeää asiaa, joihin kannattaa elämässään panostaa. Tämä on vain pieni raapaisu siihen mahdollisuuksien kenttään, mikä on olemassa. Syvempi tarkastelu löytyy kirjassani Elinvoimaisen miehen kirja. Nyt listan pariin.
Rehellisyys
”Mutta kun minä olen rehellinen, todella rehellinen. Minä tiskaan, minä siivoan ja kuuntelen kumppaniani äärimmäisen tarkasti, jotta tiedän miten toimia. Minä kerron tunteistanikin välillä, jopa kerron rakastavani häntä. Ja olen rehellinen näin tehdessäni.” Jep, hieno homma. Kerrotko myös sen, kuinka jäit katsomaan työtoveriasi hetken liian pitkään? Tai kerroitko sen, kuinka kassan nuoren neidon hymy sai sinut elävöitymään raskaan päivän jälkeen?
Tai kerrotko sen, kuinka haluaisit lähteä työstäsi toteuttamaan niitä unelmia, jotka on jäänyt nuorempana toteuttamatta? Kerrotko sen, kuinka haluaisit, että kumppanisi antautuisi täysin sinulle ja luottaisi näkemykseesi? Kerrotko todella sen, miltä sinusta tuntuu, kun kumppanisi neuvoo sinun ajaessa?
Me voimme olla mukavia tai me voimme olla rehellisiä. Hyvin todennäköistä on, että täysi rehellisyys saattaa näennäisesti satuttaa hetkellisesti meidän läheisiä, niinpä jätämme sen option käyttämättä. Rehellisyys ei tarkoita sitä, että lähtisit työporukan pikkujouluissa työtoverisi mukaan. Se ei myöskään tarkoita, että kassan nuoren neidon hymy veisi teidät yhteiseen seksikokemukseen. Eikä se välttämättä tarkoita myöskään sitä, että lopettaisit työsi toteuttaaksesi lapsenomaiselta tuntuvaa unelmaasi.
Ei, rehellisyys tarkoittaa sitä, että sanoitamme tuntemuksiamme, kuuntelemme niitä, kun kerromme niistä, ja sen jälkeen jätämme ne. Tai valitsemme ne tekemällä tietoisia uusia valintoja. Rehellisyys ei tukahduta, se ei hautaa eikä kasaa kuormaa liian kauan, kunnes se joskus räjähtää käsiin.
Rehellisyys poistaa tarpeen toimia, mikäli se tehdään tietoisten valintojen ja ymmärryksen kautta.
Miksi naisten on tämä hyvä ymmärtää
Koska jokainen mies kokee vetovoimaa vastakkaista energiaa kohtaan. Maskuliininen kokee vetoa feminiinisyyteen. On se sitten miestä tai naista kohtaan, riippuen omasta energiasta. Maailma toimii niin, vaikka yritämme sen monesti kieltää ja haudata. Me myös koemme tuntemuksia, joita emme kuitenkaan lähde toteuttamaan. Me koemme haluja, joita emme seuraa, vaikka niitä tunnemmekin. Emme voi paeta maailman kirjoittamia totuuksia, emme vaikka kuinka yrittäisimme elää mielen avulla elämäämme. Me olemme olentoja, joiden kokonaisuus on paljon muutakin kuin päämme sisällä oleva palanen.
Mikäli mies ei pysty olemaan kaikista (tarkoitan kaikista) asioista rehellinen, hän ei koe täydellistä rehellisyyttä sisällään. Tiedän sen, koska olen suurimman osan elämästäni piilotellut rehellisyyttäni, ja työni sekä elettyjen keskustelujen kautta huomaan, etten ole miehenä yksin. Me usein pelkäämme, että rehellisyytemme satuttaa, vieraannuttaa ja jopa poistaa ihmiset elämästämme. Niinpä teemme kompromisseja. Shit. Ei hyvä, mikäli haluamme elää elämää täysillä. Mikäli haluamme miellyttää vain muita, niin tämä koko kirjoitus on sinulle merkityksetön. En tuomitse sitäkään, jokainen tekee oman elämänsä.
Naisten on mielestäni hyvä ymmärtää miehen yritys olla rehellinen, myös niissä haastavissa asioissa. Vaikka en ole nainen niin uskallan väittää, että aika harva haluaa miehekseen mielistelijää, joka ei pysty elämään omaa elämäänsä rehellisesti. Ei edes silloin, kun rehellisyys hetken satuttaa tai aiheuttaa tunteita.
Ja selkeytyksen vuoksi, rehellisyys ei tarkoita tylyä, omahyväistä, alistavaa ja toisia halventavaa ilmaisua. Se on vanhan maailman jäänteitä miesten voimasta, joka perustuu pelkoon. Tämä on mielestäni harhakäsitys, joka tuo kuitenkin oman haasteensa olla rehellinen, koska se liitetään helposti mainittuihin piirteisiin.
Me voimme olla rehellisiä myös rakkaudellisesti, sydämestä käsin. Me voimme tuoda ilmi rehellisen ajatuksemme ilman miellyttämistä, ilman halveksimista, ainoastaan sen hetken totuutenamme. Tämän jälkeen voimme pitää tilaa ja rehellisyyttä, joka mahdollistaa keskustelun ilman tarvetta olla oikeassa. Ikuinen umpikuja, joka ei ole koskaan toiminut.
Mikäli nainen ymmärtää ja pystyy jopa tukemaan miehen yritystä olla rehellinen, ollaan menossa kohti evoluutiohyppyä, joka palvelee kumpaakin. Mikäli sinulla on kumppani, joka on rehellinen rakkaudellisesti, mahtavaa. Pidä tuosta ihmeestä hyvää huolta ja anna hänen olla rehellinen myös omalla rehellisyydelläsi. Mikäli ei vielä ole, toivottavasti pystyt antamaan tilan tuolle kasvulle ja kumppanille.
Oma polku ja voima
Itsessään rehellisyys ei vielä vie juuri mihinkään. Se voi antaa suunnan ja mahdollisuuden, mutta tarvitaan jotain todella tärkeää. Mies tarvitsee oman polun, jota hän toteuttaa omalla voimallaan ja energiallaan. Meistä on tullut karjaeläimiä. Me olemme tulleet mahtavasta metsästäjä-keräilijä -linjastosta, jossa olemme olleet omavaraisia heimonjäseniä. Olemme tehneet asioita omalla voimallamme tuodaksemme jotain hyvää heimolle.
Koska me olemme jalostettuja ja pehmennettyjä metsästäjä-keräilijöitä, me olemme antaneet oman voimamme jollekin toiselle. Milloin olemme edelleen kiinni äidissämme tai isässämme tunteellisesti heidän tehdessään isot päätökset. Tai olemme siirtyneet suurempiin äitiin ja isiin, eli laitoksiin, instituutioihin ja muihin isompiin rakennelmiin, jotka huolehtivat meistä, jotta meidän ei itse tarvitse.
Rehellisyys mahdollistaa sen, että voimme tarkastella sitä, teemmekö elämässä niitä asioita, joita todella haluamme. Elämmekö todella omaa elämää, vai toteutammeko elämää, jonka joku toinen määrittää? Elänkö oman totuuden mukaan vai sen mukaan mitä minulle on sanottu. Jonkun rehellinen polku on palvella jonkun toisen visiota. Jonkun toisen rehellinen polku on olla täysin riippumaton työn puolesta. Jonkun toisen rehellisyys on jonkinlainen välimalli. Polku voi olla koti-isä, rokkitähti, kirjailija tai vaikka siivooja. Sillä ei ole mitään väliä, koska jokainen polku on täydellinen ja samanarvoinen. Se, teetkö miljoonia, ei tee sinusta yhtään parempaa ihmistä, kuin se ihminen, joka tienaa murto-osan miljoonasta.
Polun muoto ei ole merkityksellinen, mutta se on, oletko todella omalla polullasi. Rehellisyyden jälkeen on toiminnan aika. On aika tehdä ne muutokset tai korjaukset elämään. On aika pistää parisuhde palasiksi tai tehdä siitä entistä ehompi. Oman keskeneräisyyden rehellisen tarkastelun jälkeen emme jää voivottelemaan sitä kuinka paskoja tyyppejä me ollaan. Silloin toimitaan, ruvetaan kasaamaan ja rakentamaan. Yksikään talo ei ole rakentunut sillä, että ihmiset kerääntyvät valittamaan sitä, kuinka surkeita rakennustarpeet ovat. Jokainen talo, niin kuin jokainen muukin asia, rakentuu tasan yhdellä asialla.Toimilla. Kun tiedät oman rehellisen polkusi, on aika toimia ja ottaa oman elämän lapio käteen. Voi olla että tuskastelua ja suruakin on olemassa, mutta niiden jälkeen kääritään hihat ja ruvetaan hommiin. Perkule.
Miksi naisten on tämä hyvä ymmärtää
Vanhan maailman malli on se, että nainen pyrkii hallitsemaan miestä. Mies on tossun alla, helposti kontrolloitava otus, jolla ei ole juuri omaa tahtoa. Tällöin nainen on hallitseva, tilannetta kontrolloiva olento. Tämä murtuu kun mies seuraa omaa totuuttaan. Tämä kuulostaa teoriassa loistavalta, mutta se myös tarkoittaa sitä, että nainen ei ole enää yksin ohjaksissa, mikä voi jopa pelottaa joitakin naisia.
Miehestä tuleekin itseään säätelevä soturi, joka pystyy hoitamaan oman osuutensa varsin hyvin. Koska monilla naisilla ei ole tämmöisestä kokemusta, sen tukeminen ei ole itsestäänselvyys. Se voi pelottaa ja ahdistaa, koska hallinta on ”menetetty”. Pelko on turhaa, sillä kyseessä ei ole kontrollin siirtyminen, vaan oman voiman valjastaminen, joka on täysin eri asia. Tullaan pisteeseen, jossa kumpaakaan ei tarvitse hallita, väheksyä tai pidätellä.
Tullaan paikkaan, jossa mies on vahva ja vahvan naisen tuella vielä vahvempi. Mikäli nainen pystyy luottamaan, päästämään irti ja tukemaan, hallitsemisen sijaan, hypätään koviin sfääreihin, jossa kaikki on mahdollista. Mikäli asioita ymmärretään, ei tarvitse mennä automaatiolla, jossa usein ohjaksissa on pelko. Pelko pyrkii hallitsemaan, pelko pyrkii pienentämään. Sen aika on ohi, on aika siirtyä tukemaan ja laajentumaan. Yhdessä se onnistuu kaikista parhaiten.
Lopulta tullaan siihen pisteeseen, missä kumpikaan ei tarvitse toista, vaan haluaa toisen valinnan kautta. Silloin tullaan jännään tilaan, jossa edelleen on haasteita ja tunteita, mutta täysin uudenlainen kyky mennä eri reittiä uusiin päämääriin. Kun mies ymmärtää oman voimansa, hän ymmärtää, että hän ei tarvitse naisensa rakkautta, koska hän itsessään on jo rakkaus. Silloin hän voi antaa oman lahjansa, rakkautensa ja intohimonsa tavalla, joka ylittää kaikki opitut kaavat. Rehellisyys, vahvuus, kyky kannatella sekä ohjata omaa elämää muuttuvat jokapäiväisiksi asioiksi, joista myös nainen pääsee nauttimaan kaikessa väriloistossaan.
Kuinka itse tulemme ihmissuhteisiin, kuinka itse teemme omaa työskentelyä ja kehittymistä, vaikuttavat siihen mitä energiaa annamme myös toiselle (toisille) osapuolille. Nyt on aika valita millaista elämää haluamme lähteä luomaan. Nyt on aika valita ihminen rinnalle, joka tukee matkaamme ja jolle haluamme lahjoittaa suurimman lahjamme, vahvan kaiken lävistävän rakkauden, joka tulee täyttämään jokaisen solun vastaanottajan kehosta. Ole vahva, hengitä ja anna kaikkesi. Ei siksi että sinun pitää, vaan siksi koska voit.
Mieli saattaa juputtaa epäonnistumisista, peilikuvasta, tekemättömistä asioista, kiireestä ja arjen ankeudesta. Sisäinen puheesi saattaa olla sitä negatiivisempaa, mitä väsyneeempi, kiireisempi ja stressaantuneempi olet. Tila muuttuu koko ajan pahemmaksi, sillä sinä kuuntelet!
2. Ajatukset vaikuttavat tunteisiin
Se, mitä ajattelet, tai mitä sisäinen äänesi pauhaa, siltä sinusta tuntuu. Jos et pysty pysäyttämään negakelaa, saatat tuntea epämääräistä yleistä huolestuneisuutta. Kaikki on hyvin, mutta kaikki tuntuu olevan huonosti.
3. Tunteet vaikuttavat kokemukseesi elämästä
Se, mitä yleisesti tunnet, vaikuttaa vahvasti siihen, millaisena elämäsi ja arkesi koet. Varsinkin jos koet yleistä huolestuneisuutta, joka ei varsinaisesti johdu mistään asiasta, saattaa tuntua, ettei asialle voi tehdä mitään. Koko arki alkaa näyttää harmaalta, mutta muista, että se on vain kokemus – ei totuus!
4. Et arvostele muitakaan joka hetki
Jos puhuisit ystävillesi ja työkavereillesi kuin itsellesi, kuinka monta ystävää sinulla olisi? Miksi arvostelisit itseäsi koko ajan, kun et arvostele muitakaan jokaisesta pienestä asiasta?
5. Heijastat sisäistä maailmaasi ulospäin
Usein muiden sanallista arvostelua edeltää se, että on ensin puhunut itselleen rumasti. Sanat ovat ikään kuin vain oman sisäisen maailman sanoittamista. Kun sanat tulevat ilmoille, syntyy kitkaa ja konflikteja, jotka lisäävät negatiivista kokemustasi elämästä.
6. Elät itsesi kanssa koko tämän elämän
Elämässämme tulee ja menee ihmisiä, mutta sinä olet ainoa, jonka kanssa vietät aivan koko elämäsi. Itsensä kanssa kannattaa paitsi oppia tulemaan toimeen mutta myös tehdä ystävällistä tuttavuutta: kysellä mitä kuuluu, kysellä tarpeista, olotiloista, unelmista, sydämenäänestä… Lakkaa kiusaamasta itseäsi, ja anna itsellesi huomiota riittävästi!
7. Sinä olet täydellinen
Miksi puhuisit itsellesi rumasti, sillä yrität kuitenkin koko ajan parhaasi? Ja vaikka ei olisi hyödyksi kenellekään, olet silti täydellinen koko ajan, juuri siinä kohtaa elämänmatkaa, missä oletkin. Tässä maailmassa ei ole yhtään parempaa sinää kuin sinä, siksi juuri sinä olet arvokas <3
TOIMITUKSEN VINKKI: Mitä ajatuksesi kertovat sinusta?
Kaikilla meillä on omat valomme ja varjomme, ja ne kertovat esimerkiksi siitä, millaisia olemme, mitä arvostamme ja vaikkapa siitä, miten kasvatuksemme tai muut elämämme ihmiset ja yhteiskunta ovat vaikuttaneet elämäämme. Kun haluat ymmärtää itseäsi ja omia, kenties voimakkaitakin reaktioitasi, Valot ja varjot minussa -korttipakka johdattelee ottamaan itsestäsi selvää.
Kortit sopivat sinulle, joka
…koet olevasi jotenkin vääränlainen ja haluat piilottaa piirteitä, joita pidät heikkouksina tai “huonoina puolina”
…haluat pohtia omien tai toisen ”huonojen puolien” positiivisia merkityksiä siten, että se lisää ymmärrystä ja hyväksyntää eikä tuomitsemista
…haluat ymmärtää tuomitsevaa sisäistä puhettasi ja/tai yllättäviä tunnereaktioita joitain ihmisiä kohtaan
…haluat ymmärtää niitäkin puolia itsessäsi, joita sinun on vaikea paljastaa itsellesi ja muille
…haluat oppia näkemään elämäsi roolien piirteitä, jotka ehkä ovat käyneet sinulle taakaksi.
Ihmisenä oleminen asettuu mitättömyyden ja arvokkuuden asteikolle.
Mitättömyyden kokemus vie voimat, mutta tunnustuksen saaminen omasta arvokkuudesta ylläpitää elämän paloa. Se ankkuroi elämää arvokkaaseen tarkoitukseen.
Menestys on merkityksen tavoittamista ihmisenä olemiselle. Se on oman elämän tekijäksi tulemista. Jokaisessa meissä olevien erinomaisuuksien hyödyntämistä.
Merkitys tähän hetkeen syntyy kytköksessä johonkin itsen ulkopuolella olevaan hyvään. Silloin oma elämä palvelee arvokasta tarkoitusta. Passiivinen ajelehtiminen loppuu. Elämälle löytyy syy.
Merkityksen tavoittaminen tälle hetkelle sysää menestyksen voimat liikkeelle. Se ilmenee ihmisenä olemisen arvokkuutena. Siitä seuraa elämästä haltioitumista ja humaltumista.
Menestys asuu jo sinussa. Mutta annetaan sille siivet. Se voimistuu osaksi jokapäiväistä elämääsi seuraavien askelien päättäväisellä ottamisella:
Tunnista, mikä sinua polttelee, ilahduttaa ja vie mukanaan.
Pistä tunnistamasi asia palvelemaan jotakin itseäsi suurempaa ja hyvää tarkoitusta.
Etsi ympärillesi ihmisiä, jotka auttavat edellisten kohtien entistä voimallisemmassa toteuttamisessa.
”Hei lukijani! Olen Vanhasen Reetta. Senior NLP -kouluttaja ja läsnäolon lähettiläs. Tehtäväni on saada ihmiset tuntemaan, että he tulevat nähdyiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Olen myös kahden pienen pojan äiti (26v ja 23v) ja yrittäjä viimeiset 15 vuotta. Mitäs muuta, olen myös rakkaan ”kalastusseuran” jäsen, innokas uimari talvella ja kesällä, sekä esimies. Ja me kaikki ollaan NIIN, NIIN PALJON enemmän kuin meidän roolit ja kiinnostuksen kohteet. Meissä on kaikki. Kiitos, kun valitsit luettavaksesi minun tekstini.”
Tällä kertaa haluan kirjoittaa läsnäolosta ja transsista.
Transsi on yhtä kuin oma hyvä tila
Tapanani on ollut rohkeasti nostaa uusia aiheita ja ideoita omalla tavallani esille ja niin teen myös nyt. Oli myös aika jolloin en uskaltanut olla rohkea. Nyt uskallan… uskallan olla minä. Tänään tässä ja nyt näen itseni ja sinut, ja puhun transsista ja läsnäolosta. Kuulostaako sana transsi pelottavalta? – Ei huolta, et ole pelkosi kanssa yksin. Minulta on kysytty koulutuksissa ja kohtaamisissa, että mitä se transsi oikein on? Minulle on myös kerrottu, että transsi koetaan jotenkin pelottavana ja sellaisena, ettei sitä voisi itse hallita. Transsi liitetään myös helposti pellolla tapahtuvaan hihhulointiin, jossa tanssitaan ringissä ja hoilataan. Itse asiassa. Transsi ei ole pelottavaa, eikä se ole hihhulointia. Oikeastaan ihan päinvastoin. Ja pellolla ringissä hihhuloinnissa ei ole mitään vikaa, se voi joskus olla oikein virkistävääkin. Kokeilkaa!
Transsi on niin yksinkertainen asia kuin oma hyvä tila. Tila, jota me voimme hallita ja ohjata. Sinä päätät omasta tilastasi! Ja mikä parasta, omaa hyvää tilaa voi vahvistaa. Se onnistuu missä ja milloin vain, vaikka keskellä palaveria, keskellä riitaa puolison kanssa tai siellä missä teet asiakastyötä. Sen kautta jokainen meistä voi olla paras versio itsestään. Olla yhteydessä omaan ytimeensä ja maksimipotentiaaliin ja sen kautta olla myös entistä paremmin yhteydessä muihin ihmisiin. Syntyy entistä merkityksellisempiä kohtaamisia ja mahdollisuus löytää enemmän vaihtoehtoja ja merkityksiä elämässä. Transsissa luot itse oman hyväksyvän, tietoisen läsnäolon tilasi.
Miten?
Kun tietää miten ja harjoittelee sen luihin ja ytimiin, sieluun ja sydämeen, niin omaan hyvään tilaan on entistä helpompi palata ja pysyä siinä. Kerron sinulle nyt viisi kohtaa miten voit aloittaa matkasi. Oikeastaan sinun ei tarvitse tehdä mitään. Kutsun Sinut vain kokeilemaan. Tämä matkan alku kestää 2–5 min. Sinä päätät.
Etsi rauhallinen paikka jossa voit keskittyä siihen, miltä alusta, jolla olet, tuntuu kehollasi. Kenties huomaat rajapinnan missä keho ja alusta kohtaavat, ja jos haluat, voit ikään kuin skannata itsesi päästä varpaisiin. Keskity vain siihen miltä tuntuu.
Huomaa rauhassa mitä näet ympärilläsi. Katseltuasi hetken, jossain kohtaa huomaat laittavasi silmät kiinni, tai vain lempeästi otat haluamasi kiintopisteen seinästä. Lempeästi, silmäluomet lempeän painavina.
Ja nyt pyydän, että viet huomiosi ääniin, joita kuulet ulkopuoltasi ja kehostasi.
Ja nyt, älä tee mitään, ihan vaan huomaa oma hengityksesi ja ilmavirta nenän sieraimissa. Huomaa kuinka rintakehä nousee ja kyljet supistuvat ja laajenevat hengityksen tahtiin. Vatsan kumpu laskee ja nousee. Ajatusten tullessa palauta aina huomiosi hengitykseen, nenän sieraimiin ja ilmavirtaan jonka tunnet nenässäsi.
Hengittele näin rauhassa ja älä tee mitään, vain huomaa miten rauhallinen, oma hyvä olo sinussa lisääntyy.
Ja voit milloin tahansa palata tähän omaan hyvään tilaan viemällä huomiosi hengitykseen.
Harjoittelu tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina. Niin yksinkertainen ja olemiseen olennainen asia menee luihin ja ytimiin harjoittelemalla, toistojen kautta, ja joskus yksikin kerta voi riittää. Sillä me olemme paljon enemmän kuin yksikään tekniikka.
Kiitos, kun luit. Ja ihan vaan hengitellään tietoisesti! Läsnäoloa päivääsi! Paras lahja jonka voit antaa itsellesi ja muille on läsnäolon lahja, jossa tulemme nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi aitoina itsenämme.
Kun olen saanut seurata läheltä tämän ajan pikkupoikia, olen saanut huomata, että heissä on poikkeuksellista herkkyyttä. Jotain sellaista, mikä ei ole aiemmin ollut niin näkyvää.
Kun katsotaan Suomen historiaa taaksepäin, ei tarvitse mennä pitkälle sukupolvia, kun sieltä löytyy suuri kansallinen trauma, sota. Miehet, jotka näkivät rintamalla ystäviensä kaatumisen ja tappamisen raadollisuuden, palasivat rintamalta kotiinsa. Toisenlaisina miehinä.
Jokainen jäi traumansa kanssa yksin. Joskus siitä puhuttiin kavereiden kesken suljettujen ovien takana, pullo miestä väkevämpää kyytipoikana. Toiset kieltäytyivät puhumasta kokonaan. Sota jätti (myös) miehissä jälkeensä padottujen tunteiden kaivon, jonka kansi pidettiin visusti kiinni.
Jokainen ihminen, jokaiset vanhemmat ja ihmiset yhteiskuntana muodostavat niin sanotun tunneilmapiirin. Jos kuvitellaan, että tuo tunneilmapiiri olisi todella piiri, niin tuon piirin reunat muodostuvat vanhempien tai koko ihmisjoukon tuntemisen reunoista. Tuossa tunneilmapiirissä, padottujen tunteiden piirissä, kasvoi seuraava sukupolvi.
Ja nuo reunat olivat lasten tuntemisen reunat. Niiden sisässä jokainen lapsi opetteli elämään: tiedostamattaan pyrki elämään niin, ettei ylittänyt omien vanhempien tai muiden aikuisten tunnereunaa. Aikuisen kyky ja laajuus tuntea, oli lapsen kyky ja laajuus tuntea. Sama pätee nykylapsiin ja heidän vanhempiinsa.
Jokainen sukupolvi kuitenkin parantaa trauman haavaa, vähän suurentaa tunneilmapiiriä ja tunteiden laajuutta. Päiväkodeissa ja kouluissa nyt temmeltävät lapset ovat noin kolmas sukupolvi sodasta. Heillä on jo valtavasti enemmän tilaa tuntea kuin aiemmilla sodan jälkeisillä sukupolvilla, jotka ovat pyrkineet turruttamaan tunteitaan erilaisin tavoin (alkoholi, työ, tavaran haaliminen, ronski huumori…).
Katson noita pieniä poikia, jotka itkevät spontaanisti, kieltäytyvät leikkimästä sotaleikkejä, koska niissä on liikaa ääntä ja kontaktia, eivät halua katsoa telkkarista räiskettä ja jotka tuntevat vallatonta empatiaa toista elävää kohtaan. Katson heitä ylpeydellä ja toivon, että heidän herkkyydelleen ja tunteilleen olisi tilaa meidän aikuisten tunneilmapiirissä.
Toivon, että jokainen pienen lapsen lähellä oleva aikuinen tutkailisi hetken ajan omia tunnerajojaan: edellisen sukupolven perimää, omia tunnerajojaan tai tapoja kompensoida tunteita, joita ei uskalla päästää vapaaksi. Sen sijaan että keskitytään hankkimaan lapselle parhaat mahdolliset vermeet tai hienot harrastukset rakkauden osoituksena, mitä jos tarjoaisimme lapselle tilaa mahdollisimman laajaan tunneilmapiiriin keskittymällä tutkimaan omia tai perittyjä tunnetraumojamme. Sillä sinun tunteesi rajat, ovat lapsesi tunteiden rajat.
Annetaan näiden pienten poikien itkeä ja tuntea ulos perimämme taakka, ja annetaan heille vapaus elää kokonaisina, sellaisina kuin he ovat. Yhdessä herkkien, ihanien tyttäriemme kanssa, he ovat se sukupolvi, jolle kaikki on mahdollista.
Olimme perheen kanssa sienimetsässä, rupattelimme toisen sienimetsäläisen kanssa ja vertailimme saalistamme: meillä oli suppilovahveroita ja hänellä lampaankääpää. Kohtaamamme herrasmies ihmetteli, kuinka olemme saattaneet löytää suppilovahveroita. Samalla tutkimme mielenkiinnolla hänen kääpiään, jotka olivat meille tuntemattomia.
Mies kertoi, että hän oli tullut nimenomaan etsimään lampaankääpiä, koska oli kuullut tuttavaltaan, että niitä löytyisi paljon. Me taas olimme suppilovahveroiden perässä, koska ne ovat meille tuttuja sieniä.
Hän oli myös löytänyt lampaankääpiä, ja me olimme löytäneet suppilovahveroita – ei suinkaan toisinpäin. Sillä eihän saaliimme ollut mitenkään sattumaa, vaan tietoisen valinnan tulos, joka samalla auttaa meitä näkemään sitä, mitä etsimme. Mies totesi toistemme sieniä ihmetellessämme: ”Pitää osata etsiä erilaisella silmällä, jos haluaa löytää suppilovahvereoita.”
Elämämme ja ihan tavallinen arkemmekin on yhtä sienimetsää: suuntaamme energiamme ja huomiomme johonkin, ja se valtaa koko havaintokenttämme. Ja vaikka kuinka olisimme hyviä multitaskaajia, eli monisuorittajia, emme pysty pitämään havaintokentässämme montaa asiaa kerrallaan.
Jos esimerkiksi kiire ja stressi ovat tuttuja kavereita arjessa, näemme luultavasti paljon esteitä ja uhkia. Kokemuksemme arkielämästä on siis esteiden karsintaa etukäteen (eli murehtimista) tai uhkien skannailua (eli yleistä huolestuneisuutta). Niin aivot toimivat: ne rajaavat kokemukseemme sen, mille annamme huomiota. Kyse ei suinkaan ole siitä, että arki olisi täynnä aiheita murehtimiselle tai huolestumiselle, vaan siitä, että koemme asian niin. Ei metsäkään ole täynnä pelkästään suppilovahvereoita, vaikka meidän kokemuksemme sellainen olikin.
Kun ymmärtää sen, että mielen liikkeisiin voi vaikuttaa ja opetella suuntaamaan mielen valokeilaa siihen, mikä palvelee omaa olotilaa parhaiten, voi lakata poukkoilemasta epämääräisessä huolestuneisuudessa ja murehtimisessa ja antaa elämän tarjoilla myös hyvän elämän saaliita.
Tapasimme lampaankääpä-herrasmiehen uudelleen parkkipaikalla lähtiessämme. Hän näytti koriaan ja sanoi, että ”löytyihän niitä suppiksiakin, kun osasi oikein katsoa”. Me taas esittelimme hänelle hienot lampaankäävät, joita emme osanneet aiemmin edes etsiä.
Jos emme tiedä, että jotakin on olemassa, emme osaa katsoa asioita ”sillä silmällä” – ja moni asioista vaan liukuu havaintokenttämme ohi kuin sitä ei olisi olemassakaan. Jos taas emme osaa valita sitä, miten katsomme, elämän kokemuskenttä jää kapeaksi – ja jos ”eloonjäämisaivojemme” antaa valita, se jää hyvin negatiiviseksi.
Opettele katsomaan samaa asiaa eri tavoin, niin ihan tavallisesta arjesta tulee ihana seikkailu!
”Minä olen tila, jossa olen” – Noël Arnaudi ”Talomme on nurkkamme maailmasta” – Gaston Bachelard ”Kodit ovat ihmisen minän monumentteja” – Anne-Mari Forss
Mikä saa minut palaamaan lapsuuden paikkaani tai karttamaan sitä? Onko kotini omannäköiseni, lapsuudenkotini näköinen vai puolisoni näköinen?
Itse tajusin vuoden jälkeen asuvani kodissa/talossa, joka muistutti hyvin paljon mummolaani. Keltainen puutalo vanhalla puutaloalueella, jossa ennen on ollut tehtaan työntekijöiden asuntoja. Samankaltaisessa paikassa vietin lähes kaikki lapsuuteni kesät. Tosin paikkakunta oli eri, lapsuudessa Forssa ja Finlaysonin työläisten asunnot, keltainen puutalo – ja nytkin keltainen puutalo, Arabian tehtaiden työläisten asunnot Toukolassa.
Pohdin, mikä kaikki vaikuttaa siihen, miten valitsemme paikkamme maailmassa, tilan, kodin, ja millä perustein luomme sinne tunnelman. Sitä voi kutsua myös sisustamiseksi, visuaalisen tilan ja tunnelman luomiseksi. Itselleni tuo keltainen puutalomummola oli aina turvallinen ja lämmin paikka. Sisävessaa ei ollut, ja rahaa oli niukasti, mutta lämpöä piisasi. Mummolla oli aina tuoreet leikkokukat pöydällä. Ostimme ne Forssan torilta vaarilta salaa niukan rahatilanteen tähden. Itse pyrin pitämään aina tuoreita kukkia maljakossa.
Tunne ja tila ovat kodin ilmapiirin rakentajat
Rakennus, jossa asumme joko ”pysyvästi” tai tilapäisesti, kutsummepa sitä taloksi, asunnoksi tai kodiksi, on se paikka, josta lähdemme ja jonne palaamme asioiltamme. Se on ikäänkuin oma nurkkamme maailmasta. Se on myös paikka, joka muodostaa merkittävän osan henkilökohtaista maailmaamme ja muokkaa meitä ihmisinä.
Tunne ja tila ovat kodin ilmapiirin rakentajat. Hyvinvoinnillemme on suuri merkitys, millaisessa tilassa vietämme suurimman osan elinajastamme. Tunteet taas vaikuttavat siihen, kokeeko ihminen kuuluvansa johonkin tilaan vai ei. Tunne paikkaan kuulumisesta nopeuttaa siihen sitoutumista. Voikin ajatella, että minuus ja rakennettu ympäristö ovat suhteessa toisiinsa, vuorovaikutuksessa.
Tunnelmaan voi vaikuttaa muun muassa mittakaava, rytmi, väritys, materiaalit, muototeema, tuoksut, aika ja paikka. Kun uudesta tilasta ruvetaan tekemään itselle kotia, se vaatii hieman aikaa ja vaivaa. Usein ihminen kokee, että oma kädenjälki on jotenkin nähtävä kodissa. Monille meistä oma historia tulee näkyä kodissa. Omat esineet ja tavarat tekevät kodin tunnun.
Omat tavarat ja muistot tekevät tilasta kodin. Minulla on aina kulkenut matkassa virkattu tyyny mummolastani sekä tapa pitää tuoreita leikkokukkia pöydällä. Kuva: Anssi Kienanen
Maantieteilijä Yi-Tuannin mukaan tuoksut vaikuttavat tunteisiimme enemmän kuin visuaalisesti havaitut ominaisuudet ja äänet. Täten tuoksut ovat todellinen muistojemme koti. Minulle esimerkiksi tietty aurinkorasva tuo aina mieleen tietyn paikan. Ihmisen identiteetin ja tilan välillä on edelleen kiinteä suhde: koti mielletään itseilmaisuksi, merkiksi elämäntyylistä. Siinä missä me jätämme jäljen kotipaikkaamme, myös kotipaikka jättää jälkensä meihin.
Kun olemme kerran arvioineet tilan kutsuvaksi ja miellyttäväksi tai torjuvaksi ja masentavaksi, on ensivaikutelmaa vaikea muuttaa. Kiinnymme ja kiinnitymme tiettyihin miljöihin toisten jäädessä vieraiksi, ja näitä intuitiivisia valintoja on vaikea analysoida sanallisesti. Jollekin vanha puutalo tuo ensiksi mieleen homeen, ikävän tunkkaisen hajun ja tunteen jostakin romahtamaisillaan olevasta rähjästä. Toiselle taas fiiliksen omenapuista ja puutarhoita, unelmista ja rakkaudesta. Itselleni tuo puutalo edustaa juuri tuota turvallista mummolaa.
Miljöiden, ympäristöllisten tilanteiden tai tapahtumien kokeminen, muistaminen ja kuvitteleminen aktivoi mielikuvitustamme. Emme arvioi ympäristöjä vain aisteillamme, vaan teemme niistä päätelmiä ja testaamme niitä myös mielikuvituksellamme. Anne-Mari Forssin mukaan lohduttavat ja kutsuvat miljööt antavat innoitusta alitajuisille mielikuville, uneksinnalle ja fantasioille.
Kodin tunnelmaa voidaan muokata ja luoda halutun kaltaiseksi
Lapsuuden kotimme jättää meihin joukon erilaisia tapoja, emmekä itse välttämättä huomaa, miten kävelemme portaissa, avaamme ikkunoita, suljemme roskapussin, siivoamme, silitämme, asettelemme kirjat hyllyyn, astiat ja vaatteet kaappiin tai pidämme ovenkahvasta kiinni. Kaikki kodit, asunnot, huoneistot voidaan nähdä ihmisen identiteetin tukirankana, kuten kaupungin monumentit ovat kaupungin tukiranka. Kodit ovat ihmisen minän monumentteja, sanoo Anne-Mari Forss kirjassaan. Juhani Pallasmaa toteaa, miten vaikeaa on analysoida sanallisesti intuitiivisia valintojaan. Hän myös korostaa emotionaalisten reaktioiden osuutta valinnoissaan. Forss taas painottaa lapsuuden maisemia ja tuntemuksia tilan ja paikan valinnassa. Itse uskon, että paikan/kodin valinnassa vaikuttavat nämä molemmat seikat.
Tunnelmaa voidaan siis muokata, luoda ja päämäärähakuisesti tuottaa halutun kaltaiseksi. Tilassa on aina tiettyjä tunnelmaan liittyviä elementtejä. Näitä ovat värit, tuoksut, maut, äänet, valo ja varjot. Ulkona taas liikenteen melu, askeleet kadulla, linnun laulu, vihreä ruoho jne. Nämä kaikki luovat tunnelmaa niin sisä- kuin ulkotilaan. Tietty tuoksu saattaa tuoda mieleen lapsuuden kodin, mökkitien tai kuinka maattiin rannalla. Jokin tietty väri vie ajatukset lapsuuden kodin huoneisiin tai mummolan vintille. Tietynlainen valo tai ääni tuo mieleen hammaslääkärin tuolin tai isoisän verstaan. Moni seikka ja aistimus vie ajatukset tiettyyn tunnelmaan ja yhtälailla paikkaan.
Olennaiseksi tunnelmalliseksi ominaisuudeksi paikassa nousee valo, sillä se mahdollistaa muiden visuaalisten ominaisuuksien havaitsemisen ja kokemisen ylipäätänsä. Valaistus ja värit yhditettynä rakenteisiin tai pintoihin ovat voimakkaita osatekijöitä tunnelman aistimisessa. Muodot puhuttelevat jo sellaisenaan, mutta niiden tehoa voidaan kuitenkin säädellä valojen ja värien avulla.
Pintojen rakenteilla ja kuvioinneilla voidaan synnyttää positiivisia ja negatiivisia tunnevaikutuksia. Pintarakenteiden vaikutus on olennaisesti yhteydessä valaistuksen suuntaukseen ja sen synnyttämään varjovaikutelmaan. Itselleni erityisen tärkeää on luonnonvalo. Kun astun tilaan sisään, haluan heti nähdä jostain luonnonvalon tulevan sisään. Erityisesti pienessä tilassa luonnonvalon merkitys kasvaa entisestään. Kotini tulee olla valoisa.
Anna valon tulla sisään ja karsi turha tavara pois, jotta pienikin tila hengittää. Kirkkaat ja vaaleat pinnat heijastavat valoa. Pienessä tilassa kannattaa hyödyntää säilytystila katonrajaan asti. Kuva: Anssi Kienanen
Olennaista on muistaa, miltä etäisyydeltä kohdetta tullaan pääsosin tarkkailemaan. Kuvioinnin ja värityksen tulisi olla psykologiselta vaikutukseltaan samansuuntaisia, jotta ne eivät saisi ristisiitaisia tunneaistimuksia, toteaa Seppo Rihlama kirjassaan.
6 tapaa luoda hyvä tunnelma kotiisi
1.Vähemmän on enemmän. Karsi kaikki tarpeeton pois. Anna tilan hengittää. 2. Anna luonnonvalon tulla kotiisi. Älä peitä ikkunoitasi raskailla verhoilla. Huolehdi kuitenkin, että saat öisin nukuttua (pimennysverhot tms.). 3.Pidä ne muistot esillä, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Jos jokin huonekalu, taulu valokuva tuo mieleen jotain ikävää, hävitä se. Sama periaate tuoksuissa. Käytä niitä pesuaineita, shampoita, rasvoja, yms. jotka tuottavat sinulle hyviä tunnemuistoja. 4.Huolehdi kotisi ilmanvaihdosta. Enkä tarkoita välttämättä koneellista ilmanvaihtoa, vaan tuuleta ja raikasta. Anna ilman kulkeutua sisältä ulos ja päinvastoin. 5.Aseta tärkeä esine, huonekalu, valokuva, kirje tai mikä muu tahansa tärkeä ja hyvää tuottava muisto siten, että näet sitä mahdollisimman paljon kotonasi. Jos tällaista ei ole, tee se itse tai hanki sellainen. Se voi olla vaikkapa kaunis kortti, joka juuri sillä hetkellä tuo hyvää mieltä. 6.Tuoreet kukat tuovat (ainakin minulle) aina hyvän mielen ja tunnelman. Kukka voi olla vaikka kotikadun varrelta kerätty kaunis oksa, mustikanvarpu tai voikukka.
Lähteet: Forss, Anne-Mari: Paikan estetiikka, eletyn ja koetun ympristön fenomenologiaa. Helsinki: Yliopistopaino. 2007, 94–95 Rihlama, Seppo: Valaistus ja värit sisustussuunnitelussa, Helsinki, Rakennustieto Oy./Karisto Oy Hämeenlinna Rihlama 1999, 66 Pallasmaa, Juhani: Kohtaamisia, Kirjoituksia arkkitehtuurista ja taiteesta 2014, 48, 51, 52
