Perhosia houkuttelevan puutarhan tärkeys

ulla-maija_blogi

Ai että, kuinka ihanaa onkaan seurailla tänä syyskesänä entistä monipuolisempaa ja monilukuisempaa perhosmaailmaa puutarhassani, jahka olen lempeästi panostanut perhosten suosimiin kasveihin käytännön luonnonsuojelutyönä, ihmetykseksein ja puutarhani monimuotoisuuden tukemiseksi. Perhosten tanssi puutarhassain saa sieluni värähtelemään heidän hempeiden siiveniskujen tahdissa ja pysäyttää minut puutarhani hetkeen, syvempään hiljaiseen tarkkailuun.

Vaikka otan paljon kuvia puutarhassain, perhostenkaan avaamia hetkiä en voi tallettaa, voin vain elää ne tässä ja nyt.  Samettisen pehmeät, vahvat siipien iskut ovat elämä itse. Syyskuun puutarhani hohkaa keltaista väriä ja hempeä syreenileimun tuoksu leviää ajoittain pihatuulen tuiverruksen tanssissa nenääni. Tässä syksyn hiljaisuudessa olen osa tätä kaikkea, kaikkea mitä perhonenkin on. Minun kaunis kehoni on muodostunut samoista voimista kuin perhosten, heidän siipensä ovat minun siipiäin.

Herkkien ja samalla voimakkaiden perhostemme rakastamia loppukesän ja suuren syksyn kukkivia perennoja ovat mm. kaikki nauhukset, syysleimu, syreenileimu, koreanhohdekukka, syysasteri, punahatut, punatähkä ja purppurapunalatva. Meillä on paljon kaunista valinnanvaraa näiden kasvien suhteen, mikä tietysti ruokkii elämänvoinmaista luovuuttamme!

13730856_10157099994625231_7712818713893434228_o

Monet perhoslajit ovat vähentyneet perinnemaisemien (niityt, kedot, ahot, pellot ja pientareet) harvinaistuessa, koska yleensä juuri ketojen ja niittyjen kukkaset houkuttelevat perhosia. Myös laitumet ja kedot ovat pitkälti kadonneet tai muttuneet lajistoltaan hyvinkin yksipuolisiksi ja näin tehostunut maatalouskin vaikuttaa osaltaan perhosten elinympäristöjen vähenemiseen. Myös vieraslajit tienpientareilla, tehostunut metsätalous ja siitä seuranneiden purppuraisten kallioniittyjen sekä metsäaukeiden vähentyminen supistaapi näiden taianomaisten siivekkäiden otusten suosimia ympäristöjä entisestään. Suomessa on laskettu lentelevän n. 2500 perhoslajia, joista päiväperhosia on n. 120 ja näistä runsaat 20 on taajamien pihoissa ja puutarhoissa tavattavia kauneuksia.

13988080_10157220747260231_8251988767476872316_o

Perhoset eivät ole pelkkiä kauniita siipiotuksia lepattelemassa näissä kesiemme ja syyskesiemme päivissä sekä öissä, vaan niillä on oma tärkeä roolinsa luonnon monimuotoisuudessa toimiessaan pölyttäjinä ja myös useiden lintujen ravintona. Perhoset ovat hyvin herkkiä elinympäristönsä muutoksille ja heidän kautta voimme tarkkailla monimuotoisuuden muutoksia ympärillämme suuntaan ja toiseen. Perhoset liikkuvat läpi täydellisen, uskomattoman muodonmuutoksen ja maassamme niistä jopa joka kuudes on uhanalainen tai silmälläpidettävä laji, joten perhosystävällisten kasvien viljely pihoilla ja parvekkeilla on sydämestäni äärettömän tärkeää luonnonsuojelutoimintaa fyysisellä tasolla. Taianomaiset pihapuutarhamme voivat ehdottomasti olla osaltaan korvaamassa näitä vähentyneitä, suotuisia perhosten elinympäristöjä.

13735800_10157099993665231_8756768147848306607_o

Päiväsaikaan lepattelevien perhosten värinäkö on sangen erinomainen. Kasvien värikkäät kukinnot mesiviittoineen auttavat perhosia suunnistamaan ravinnon luo. Perhoset havaitsevat mieluisat ruokailupaikat myös hajuaistinsa avulla. Puutarhassasi toivottavasti lepattelevista perhosista tunnetuimpia lienee nokkosperhonen, neitoperhonen, sitruunaperhonen, ritariperhonen ja suruvaippa.

Perhosystävällinen puutarha ei silti ole pelkästään loistokkaita, tuoksuvia, hempeitä kukkasia. Toukat syövät kasvien lehtiä ja jotkut niistä ovat erikoistuneet syömään vain tiettyjä kasveja, kuten neitoperhosen toukka, ken ravitsee itseään nokkosella. Nokkonen on muutoinkin tärkeä monille muillekin perhosen toukille, joten niitä kannattaa jättää kasvamaan varsinkin pihan aurinkoisille seunustoille ja puutarhan reunoille. Monet toukat pitävät myös pietaryrtistä ja kaurhunputkesta. Jos ympäristön muutoksen seurauksena alueelta katoaa perhostoukan ravintokasvi, katoaa luonnollisesti myös perhonen itsekin, joten perhosystävällinen puutarhuri panostaa myös toukkien ravintoon.

Millainen puutarha suosii perhosia?

Kasvustoltaan monipuolinen puutarha tarjoaa suojaa ja ravintoa monille eri perhoslajeille. Perhoset suosivat myös tiheitä kasvustoja, joissa voi siirtyä helposti kukasta toiseen. Luonnonvaraisia perhoskasveja kuten voikukkia, nokkosia, pajua, suolaheiniä, hernevirnaa, metsäkurjenpolvia, ohdakkeita, puna-apilaa, mataraa, kultapiiskua, siankärsämöä, pietaryrttiä, karhunputkea kannattaa suosia omilla pihoillaan.

14196088_10157321679105231_3995263568156260240_o

Kun kukkaryhmässä on lisäksi eri aikaan kukkivia mesikasveja, niin puutarhassa riittää mettä koko kesäksi. Niittykasvit houkuttelevat puutarhaan lajeja, joille keto on luonnollinen elinympäristö. Perhospuutarhalle tai niitä houkutteleville kasvilajeille olisi tärkeää valita aurinkoinen ja tuulensuojaisa paikka.

Useimmat perhoskasvit kukkivat loppukesällä ja syksyllä. On kuitenkin tärkeää, että puutarhassa kasvaa myös aikaisin kukkivia lajeja kevään ensiperhosille. Tällaisia aikaisin kukkivia lajeja on esimerkiksi herukat, voikukat, raita, pitkäpalot, ruusujuuri ja kevätvuohenjuuri.

Uskon, että perhosten suosimien kasvien joukossa on resonaatio jokaisen puutarhurin sydämelle. Elämän vapauden valinnanvaraa kun löytyy niin luonnonkasveista kuin yksi – ja monivuotisista puutarhakasveista, yrteistä, koristekasveista sekä vihanneksista. Useat puutarhan perhoskasveista ovat ruohovartisia, mutta kirjavaan joukkoon mahtunee myös pensaita ja puita.

Olkikukat ovat yksi helpoimpia kasveja luoda perhosystävällistä vehreyttä. Päiväperhoset rakastavat upeita, värikkäitä olkikukkia. Sama neitoperhos- tai amiraaliyksilö saattaa viihtyä kukkalaatikon olkikukkaistutuksessa jopa useita tunteja. Vihanneksista mm. hauska retikka ja retiisi sopivat hienosti perhospuutarhaan, vaikka ihmiselle näiden kukat saattavatkin olla mitättömiä, niin päiväperhosia ne viehättävät.

Tänään keskityn nykyhetken asioihin ja katson puutarhan perhosia kanssaluoden elinmahdollisuuksia heille kanssasi.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image