11 tapaa säästää omaa unelmaa varten – ”Säästäessä tärkeää on myös muistaa elää”

Kysyimme teiltä Instagramissa yhdessä Asokotien kanssa, mikä on sinun paras keinosi säästää unelmia varten? Tällaisia vastauksia annoitte:

  1. ”Palkasta laitan osan säästötilille. Ostan vain tarpeellista ja teen paljon itse mitä pystyn.”
  2. ”Laitan S-bonukset eri säästötilille ja minimoin auton käytön.”
  3. ”Vähennän ruokahävikkiä ja kierrätän.”
  4. ”Ei tee ostoksia hetken mielijohteesta. Pohtii ostopäätöstä muutaman päivän, niin into ostamiseen on saattanut jo laantua.”
  5. ”Ostan hyvin harkiten ja pyrin löytämään monet asiat kierrätettyinä. Joskus se vie aikaa että tietyn tavaran löytää, mutta siinä ajassa on ehtinyt myös punnita onko ostos todella tarpeellinen. Pyrin myös korjaamaan ja miettimään miten vanhaa voi hyödyntää uudelleen. Ruokaostoksissa säästäminen onnistuu parhaiten kun suunnittelee pidemmälle aikavälille mitä ruokaa aikoo laittaa.”
  6. ”Olen ihan tuhottoman huono laittamaan säästöön yhtään. Yleensä ostan vain mitä tarvitsee ja mihin laskujen jälkeen jää rahaa. Unelmat ovat pääsääntöisesti aineettomia tai sit sellaisia mihin ihan arkibudjetilla pääsee. Uiminen, metsäretket, lumienkeleiden teko, leffailta perheen kesken omalla sohvalla, sauna kotona tai mökillä. Mun unelmat on suhteutettu siihen mihin mulla on voimavaroja ja realistinen mahdollisuus. Ja se riittää mulle enemmän kuin hyvin.”
  7. ”Jokaisesta korttiostoksesta menee automaattisesti säästöön muutama euro.”
  8. ”Paras keino säästää on kirjata kaikki menot ylös excel-taulukkoon mahdollisimman tarkasti eri kategorioihin. Kun kaikki ostot pitää kirjata, tulee helpommin karsittua ulkona syömisiä, vaateostoksista jne. Alkaa miettimään, onko ne oikeasti tarpeen vai voisiko niissä säästää. Itse olen kirjannut kaikki kuluni jo pian kolmen vuoden ajan!”
  9. ”Lapset rakastavat keräillä ulkoa kaikenlaista, varsinkin pantillisia tölkkejä ja pulloja kulkeutuu nykyään välillä enempi ja välillä vähän enempi. Yhteisesti ollaan sovittu, että näistä aarteista kertyvät rahat laitetaan ”kesälomarahastoon” eli lasipurkkiin keittiön kaappiin. Rahat käytetään osana yhteistä kesäloman viettoa. Tämä motivoi lapsia pohtimaan rahankäyttöä monelta eri kantilta ❤ (lasipurkkiin tulee ohimennen sujauteltua muutenkin kolikoita silloin, kun tulee käytettyä käteistä ostosten teossa)”
  10. ”Minun paras vinkki on käyttää vaan käteistä. Kun maksaa paljon pieniä ostoksia kortilla, rahat vaan häipyy tililtä.”
  11. ”Moni asia kannattaa kilpailuttaa, esim. vakuutukset ja puhelinlittymät. Silti säästäessä tärkeää on myös muistaa elää 💫”

Jos haaveena on oma asunto, TÄSTÄ JUTUSTA löydät käytännön vinkkejä, miten voit säästää juuri asuntoa varten, jos pesämunaa ei juurikaan ole. Jutusta löydät nerokkaan vinkin Asokodeilta, miten voi asua mukavasti samalla, kun säästät omaa asuntoa varten!

Meillä Asokodeilla (Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy) on asumisoikeusasuntoja 31 paikkakunnalla, niin kerros-, rivi-, omakoti- kuin paritaloissakin. Asumisoikeusasuntoon et tarvitse isoa pankkilainaa eikä siitä täydy maksaa varainsiirtoveroa. Asumisesta maksat vuokran sijaan käyttövastiketta. Palvelukeskus auttaa asumiseen liittyvissä asioissa puhelimitse vuorokauden ympäri, jos esimerkiksi hana alkaa tippua tai jääkaappi tulee tiensä päähän. Onnella on osoite!

Joskus on pelastettava itsensä ja annettava toisen vajota – Vaikean suhteen sotkuja ei aina voi selvittää

Viime syksynä Estonian uppoamisen vuosipäivän tienoilla luin onnettomuudesta selvinneen virolaisnaisen Marge Rullin haastattelun. Siinä hän kertoi, kuinka jäätävässä vedessä tunsi jonkun tarraavan syvyydestä hänen jalkaansa kiinni. Hän potkaisi sen jonkun pois. Syvyyksiin, jotta itse selviäisi.

Tuo kuva jäi sieluuni kiinni. Tuo kuva on niin raju ja voimakas, että se puistattaa ja saa kylmän laskeutumaan painoksi hartioille.

Joskus näen painajaista siitä, kuinka itse olisin samassa tilanteessa. Kuinka loppuelämäni tuntisin toisen käden kosketuksen. Haamukipuna sääressä, tuskana sydämessä.

Samaa tapahtuu kuitenkin myös kuivalla maalla. Jatkuvasti. Joskus on pelastettava itsensä. Suljettava silmät, ja annettava toisen vajota. Potkaistava toinen syvyyksiin, jotta itse voisi selvitä.

Vaikeissa suhteissa lähimpiin haluaisi tukea, auttaa ja pelastaa loputtomiin. Taistelun keskellä ei huomaa, että itse ei saa happea, tai että sotkeutuu entistä tiukemmin ongelmien vyyhtiin. Sammuttaa tulipalon toisensa jälkeen, selvittää takut ja paijaa haavan. Mutta mustelmat eivät vain ikinä lopu – kummaltakaan.

Aina tulee uusi mäki.

Ja sä näät tähtii.

Rakkaudessa on joskus tilanteessa, jossa sumu kirkastuu. Kun yhtäkkiä sotkun keskellä nousetkin leijumaan kauemmas katon rajaan katsomaan tilannettasi. Katsot mielen mustelmia, valheita, kaatunutta maitoa ja toisen vaativaa katsetta, ja huomaat katsovasikin jonkun vieraan elämää.

Kuka on tuo ihminen, joka uskoo valheet, vakuuttelut ja parantumisen? Kuka on tuo, jonka vahvuus on kynnysmaton kokoinen? Kuka on tuo toinen, jonka suu puhuu, mutta selkäranka on vino?

Silloin sinä tiedät, että sinun on potkaistava. Sinun on uitava pintaan ja nähtävä maailma sellaisena kuin se on. Sellaisena kuin se sinulle voi vielä olla. Kaikkea sotkua ei voi selvittää. Joskus takku on vain leikattava irti.

On varmaa, että sielun mustelma jää kiinni ikuisiksi ajoiksi. Mutta yhtään uutta ei tule.

Onko rinnallasi ihminen, joka näkee ja kuulee sinut? – Terveet rajat syntyvät suhteen arkisissa kohtaamisissa

Se oli tapahtunut hivuttamalla. Pienissä arkisissa tilanteissa. Sanomattajättämisissä, sisäänpäin kääntyneissä huokauksissa, nielaistuissa tunteissa ja ajatuksissa. Kun vaikeni, vaikka olisi pitänyt lausua ääneen. Kun pelkäsi seurauksia, vaikka olisi pitänyt sanoa siitä huolimatta.

Rikkovat rajat. Sillä tavalla ne olivat syntyneet. Murentavat katseet. Niiden arkipäiväistyminen. Välinpitämättömyys ja ymmärtämättömyys siitä, että meitä oli kaksi. Ei yksi, vaan kaksi. Että kummallakin oli merkitystä. Rikkaruohoinen halveksunta oli juurtunut tavaksi. Pieni ilkeily tullut osaksi arkea. Mielipiteiden mitätöinnistä tullut itsestäänselvyys.

Vähitellen oli muodostunut tavaksi ja vakiintuneeksi käytännöksi, ettei toisella ollut oikein mielipiteitä. Ja toisella niitä oli sitäkin enemmän. Ettei toisen tunteille ollut minkäänlaista tilaa. Ja kaiken tilan vei sen toisen tunteet. Että toinen tarkkaili ja myötäili, toinen piti ääntä ja esitti vaatimuksia.

Luultavasti kukaan ei ollut onnellinen. Epämääräisten rajojen määrittämässä suhteessa, jossa toisen rajat olivat täysin olemattomat. Läpikuljettavat. Toisella ne olivat kuin muurit, jonka sisäpuolella oli despootin valtakunta. Äkkiväärä itsevaltias. Joka halusi valtakuntaansa ihmisen, muttei osannut sellaiselle tehdä tilaa. Ja nöyrin palvelija, joka venyi yli rajojensa, auttoi, ymmärsi, jousti ja oli myötämielinen. Täydensi ja teki mahdolliseksi.

Miten kaikki oli edes alkanut?

Terveet rajat syntyvät kohtaamisissa. Niitä luodaan kaiken aikaa, väsymättömästi ja yhä uudelleen. Ne ovat pikemminkin arjen mikrotapahtumien tulosta kuin ihmisoikeusjulistuksia, jotka määritellään kerran suhteen alussa. Niitä synnytetään olemalla jatkuvassa dialogissa, jossa toiveita, tarpeita, tunteita ja ajatuksia vaihdetaan. Rajoja luodaan kertomalla mikä on ok ja mikä ei ole ok.

Rajat syntyvät, kun se mitä on sanottu nähdään ja kuullaan. Sitä kunnioitetaan. Kunnioitetaan, vaikkei se aina omasta perspektiivistä tuntuisikaan järkevältä tai ymmärrettävältä. Se on toisen äänen kunnioittamista – silloinkin, kun toisen toiveen ja tarpeen alkuperä ja logiikka saattaa olla hienoinen mysteeri.

Terveiden rajojen edellytys on kaksi ihmistä, jotka tuntevat ja tietävät omat tunteensa, tarpeensa ja toiveensa. Hurjinkaan parisuhdefakiiri ei arvaa toisen sisäistä maailmaa kuin osittain. Siihen tarvitaan oman sisäisen maailman tunnistamista ja sen sanoittamista.

Sen voi jokainen tehdä vain itse. Vain minä voin sanoittaa minun tunteeni, tarpeeni ja toiveeni tarkasti – jos minäkään. Oma sisäinen maailma kun on joskus meille itsellemmekin suuri mysteeri. Vain sinä voit sanoittaa sinun sisäistä maailmaasi. Yhtä tarkasti – ja toisinaan yhtä sumuisesti kuin minäkin.

Ja jos olemme onnekkaita, meillä on rinnallamme ihminen, joka näkee ja kuulee – ja kunnioittaa näkemäänsä ja kuulemaansa.

Ja jos et ole onnekas, mitä teet? Jäätkö nielemään sanojasi, sisäistä maailmaasi – vai etsisitkö rinnallesi ihmisen, joka näkee ja kuulee sinut?

Sinä päätät. Vain sinä.

Jos pelkkä arki on selviytymistä, on hyvinvointiblogien neuvoja vaikea noudattaa – 5 lohdullisen humoristista ajatusta sohvanpohjalle

Suurimmalla osalla meistä on aika hyvä näppituntuma siitä, mitä meidän olisi hyvä tehdä, jotta voisimme paremmin. Siis liikkua säännöllisesti, syödä terveellisesti, nukkua hyvin, luoda oikeanlainen tasapaino työn ja vapaa-ajan välille, suhtautua itseensä myötätuntoisesti, tehdä enemmän asioita, jotka antavat voimaa ja energiaa ja niin edelleen…

Aina ei kuitenkaan suksi luista. Joskus elämä tarjoilee sellaista liisteriä, että hyvää tarkoittavat neuvot aiheuttavat lähinnä oksennusreaktion. Silloin on hyvä ottaa pieni aikalisä ja muistaa seuraavat asiat.

  1. Et ole yksin. Jokainen hyvinvointiblogistikin kamppailee oman hyvinvointinsa kanssa. Itse kirjoitan usein juuri niistä aiheista, jotka ovat myös itselleni jollain tavalla haastavia. Koitan siis samalla neuvoa ja opettaa itseäni, enkä todellakaan ole mikään kympin oppilas.
  2. Pohjalta se pienikin ponnistaa. Nykyisen tilanteen myöntäminen ja hyväksyminen on jo hemmetin hieno ja rohkea ensimmäinen askel. Mikä voisi olla sellainen seuraava askel, joka ei tunnu kohtuuttoman vaativalta?
  3. Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Välillä on hyvä ajatella isompaa kuvaa ja nähdä myös ne elämän koomiset ulottuvuudet. Onhan tämä nykyihmisen elämä melkoisen mielenkiintoinen ja haastava laji. Esimerkiksi puhelinta selatessa on hyvä pitää mielessä, että täydellisen Instagram-feedin tai täydellisten vatsalihasten takana tuskin on täydellistä elämää.
  4. Peli voi kääntyä hetkenä minä hyvänsä. Vaikka juuri nyt tuntuisikin synkältä ja toivottomalta, voi muutos olla jo kulman takana. Elämä on arvaamatonta, eikä aina yksinkertaisesti pysty suorittamaan samalla tasolla. Kysy vaikka urheilijoilta.
  5. Elämään mahtuu melkoinen väriskaala. Tummilla vesillä seilaaminen voimistaa kirkkaita värejä ja helpomman vaiheen koittaessa, sitä todella osaa arvostaa.

Selvisit tästäkin päivästä, se on kova juttu!

”Jos mä en saa levittää siipiäni, niin et saa kyllä sinäkään” – Omistushalu suhteessa voi johtua pelosta, ettei itse ole tarpeeksi hyvä

Nuorempana vedin usein puoleeni omistushaluisia kumppaneita – yksikin oli niin mustasukkainen, että tarkkaili ikkunasta alanko jutella kadulla tuntemattomien kanssa.

Hän räyhäsi kirjoista joita luin ja ajatuksista joita ajattelin. Toinen tsekkaili puhelimestani viestejäni ja sai raivarit kun vietin aikaa toisten miesten kanssa.

Jälkikäteen voi todeta, että voi mua rakasta, että suostuin sellaiseen. Mutta suostuin, koska en ollut vielä löytänyt omaa voimaani ihan täysillä. Olin itsekin mustasukkainen ja omistushaluinen; pelkäsin, että on minulta pois jos toinen säkenöi muillekin kuin minulle.

En ollut löytänyt vihan rakentavaa voimaa, positiivista aggressiota, jonka avulla ollaan yhteydessä omiin tarpeisiin ja asetetaan itsestä huolehtivia rajoja.

Mustasukkaisuus ja omistushalu voivat rönsytä ihan valtoimenaan vaikka kumppani toimisikin kunnioittavasti ja luotettavasti, ja vaikka itse olisi aivan sydänsärmänä. Omistushalu – sellainen vähän tarramallinen ote toisiin – tai toisten tarramalliseen otteeseen suostuminen – kumpuaa sieltä, missä emme ole ottaneet jotakin itsessämme vielä ihan omaksemme. Usein lahjojamme tai voimaamme.

Annamme toisten takerrella ja takertelemme itsekin silloin kun uskomme että emme riitä tällaisena, ole hyviä tai arvokkaita tai kun luulemme että on meidän tehtävämme ottaa vastuu toisen hyvinvoinnista, mielenrauhasta ja tyytyväisyydestä.

Omistushalu – sellainen vähän tarramallinen ote toisiin – tai toisten tarramalliseen otteeseen suostuminen – kumpuaa sieltä, missä emme ole ottaneet jotakin itsessämme vielä ihan omaksemme

Sen sijaan että keskittyisimme elämässä kehittämään kiinnostuksen kohteitamme ja potentiaaliamme ja otamme vastuun siitä mitä haluamme ja tarvitsemme, kehittelemme draamakeitoksia. Jos ei uskalla antaa elämänvoimansa virrata omien lahjojensa suuntaan tai siihen mikä itseä inspiroi, vaan pienentää itseään tuo alitajuinen supressio projisoituu helposti toiseen. ”Jos mä en saa levittää siipiäni, niin et saa kyllä sinäkään.”

Paradoksi on juuri uskomuksessa, että ”mä en saa”. Kukaan muu ei voi antaa lupaa omaan voimaamme, lahjoihimme ja potentiaaliimme – on oma valintamme lähteä niitä availemaan ja syventämään.

Mustasukkaisuudesta ja omistushalusta sanotaan usein, että ne nousevat epävarmuudesta. Voimauttavampi ajatus voisi olla että jokin itsessämme on vielä ihanasti löytämättä tai kukkaan puhkeamatta. Ajatuksesta että on epävarma ja siksi takertuva tai mustasukkainen voi saada taas yhden syyn sheimautua: ”niin, kun mä oon niin epävarma ja kaamea – enkä ”saisi” olla.” Mustasukkaisuudesta tai omistushaluisesta käytöksestä voi tulla mörkö ja tabu – ja silloin joutuu usein entistä kauemmas omasta voimastaan.

Takertuminen, omistushalu ja mustasukkaisuus ovat usein peitetarinoita ja toimintaa, jossa suuntaamme omaa voimaamme itsemme ulkopuolelle supistavasti sen sijaan että kohdistaisimme sitä itseemme ja omaan elämäämme avaavasti. Silloin pienennämme toisiakin, eikä kellään ole kovin mukavaa.

Kun oma liekki on vähän hukassa tai ei koskaan ole oikein löytynytkään, saatamme luulla että elämämme kukoistushommeli on toisten käsissä

Jos emme ole saaneet kannustavaa peilausta oman voimamme löytämiseen ja tutkimiseen, emme välttämättä tiedä, että meillä todellakin on laiffissa lupa löytää lahjojamme, intohimojamme ja kukoistustamme – ja käyttää siihen niin paljon paukkuja kuin sielu sietää.

Olemme ehkä sisäistäneet sellaisen mallin varhaisissa vuorovaikutussuhteissamme että (kaikkia) omia tunteita ei saa tuntea. Silloin elelemme vähän säästötulilla; jos ei ole yhteyttä tunteisiin, ei ole yhteyttä tarpeisiin. Jos ei ole lupaa omiin tarpeisiin on vaikeaa olla yhteydessä omaan voimaansa ja lahjoihinsa.

Kukaan toinen ei ole vastuussa sisäisten liekkiemme sytyttämisessä ja tulien ylläpitämisessä. Kun oma liekki on vähän hukassa tai ei koskaan ole oikein löytynytkään, saatamme luulla että elämämme kukoistushommeli on toisten käsissä.

Sen sijaan että jää möyrimään omistushalun niittaavaan kehään voisi pikku hiljaa uskaltautua kyselemään itseltään: mitä itse juuri nyt haluaisin ja tarvitsisin? Mikä minua – siis ihan vain justiin minua itseäni – tällä hetkellä kiinnostelee ja kutsuu? Voisinko antaa itselleni tilaa siihen, ja kommunikoida siitä lempeästi myös toiselle, häneltä kuitenkaan lupia kyselemättä?

Läheisriippuvaisessa suhteessa ollaan usein tilassa, jossa pyritään alitajuisesti ratkomaan jossakin omassa kehitysvaiheessa syntyneitä traumoja tai täyttymättömiä tarpeita. Kun oikein tiukkaan syheröön mennään, happi loppuu eikä kasvua oikein pääse tapahtumaan.

Suhteissa happi ja tila – ja myös läheisyys – syntyy siellä, missä kaksi tyypperöä saa olla ihan omia erillisiä ihmisiään myös suhteen ulkopuolella

Silloin voisi lempein rantaravun askelin mennä vähän sivummas (ei välttämättä etäälle tai kauas) ja kuulostella omia tarpeitaan.

Voimautuminen, oman potentiaalinsa löytäminen, usko ja luottamus kykyihinsä, riittävyyteensä, osaamiseensa ja lupaan opetella ja kehittyä lähtee sieltä missä omaa energiaansa käyttää enemmän omien kiinnostuksen kohteidensa tutkailuun kuin riittävyytensä todisteluun. Suhteissa happi ja tila – ja myös läheisyys – syntyy siellä, missä kaksi tyypperöä saa olla ihan omia erillisiä ihmisiään myös suhteen ulkopuolella.

Tietysti on kumppanuuksia ja toimintaa, jossa pelko tai turvattomuus on tosi aiheellista. Mutta jotta itseään voi kohdella kunnioittavasti ja lähteä sellaisesta tilanteesta lätkimään, tarvitaan siihenkin omaa voimautumista. Eikä se ole rakettitiedettä vaan uskallusta palata kysymään itseltään: mitä mä nyt tarvitsen ja kuinka voisin sitä itselleni antaa, toisia vastuuttamatta, muilta vaatimatta?

Oma voimautumisreissuni johti lopulta siihen, etten sietänyt enää tukahduttavaa mustasukkaista tai omistushaluista käytöstä kumppaneiltani – lakkasin taipumasta ja lähdin vain menemään (jos toinen ei suostunut ottamaan vastuuta ja tutkimaan käytöstään.) Sen jälkeen kumppanuuksissani on ollut läsnä vapaus ja syvä kunnioitus – koska olen kunnioittanut omaa elämänvoimaani enkä ole enää taipunut miellyttämiseen tai itseni pienentämiseen.

Mustasukkaisuus voi suhteessakin olla kutsu kuulostella yhdessä: kuinka juuri nyt voisimme lisätä turvaa ja tukea kasvua?

Mustasukkaisuus tunteena on ihan normaali ja ymmärrettävä – olemme epävarmoja ja haavoittuvaisia rakastamisen riskin edessä. Mutta sen ei tarvitse johtaa suhteessa supistamiseen vaan se voi olla kutsu kuulostella yhdessä: kuinka juuri nyt voisimme lisätä turvaa ja tukea kasvua?

On ihmeellinen voimavara kun vaikeiden tunteiden ei suhteessakaan tarvitse olla kiellettyjä vaan niitä uskalletaan katsoa yhdessä. Se kysyy kummankin halua kasvaa ja tulla syvemmälle yhteyteen – eli ottaa vastuu omasta voimastaan.

Kurkkaa Annan uusi kirja:

 

Lämpimästi tervetuloa valmennukseen tai konsultaatioon tästä.

Kuva: Unsplash

Tähän hyvinvointrendiin kannattaa hurahtaa – ”Alaston” treeni on paluuta siihen, mistä elämässä pohjimmiltaan on kysymys

Helsingin Sanomat julkaisi (3.1.2020) taannoin artikkelin, jossa asiantuntijat ennustivat vuoden 2020 nousevat hyvinvointitrendit. Toisena listalla oli ”alaston treeni”, jolla ei suinkaan tarkoiteta nakuna urheilua vaan liikuntaa, jossa sykemittareiden ja älykellojen sijasta keskitytään kuuntelemaan omaa kehoa.

HS 3.1.2020: ”YKSI tulevan vuoden kuumimmista liikuntatrendeistä on alaston treenaaminen, asiantuntijat arvelevat. Kuulostaa äärimmäiseltä, mutta ei oikeasti vaadi alastomuutta. Vaatteiden sijaan kotiin jätetään teknologia: älykellot, sykemittarit, älypuhelimet ja kaikki muu suoritusta mittaava laitteisto. Alastomassa treenissä liikutaan niin kuin ”ennen vanhaan”, kehoa kuunnellen.”

 Vaikka teknologiasta on eittämättä hyötyä paitsi huippu-urheilussa, myös silloin kun yhteys omaan kehoon on hakusessa, on kehon kuuntelu trendi, joka voi parhaimmillaan mullistaa monen ihmisen elämän. Sen vaikutukset eivät ulotu pelkästään liikuntaan, vaan kokonaisvaltaiseen ihmisenä olemiseen ja kokemiseen.

Tässä 7 tapaa, joilla kehon kuuntelu tukee kokonaisvaltaista hyvinvointiasi:

1. Huomaat ylikuormituksen ajoissa. Kehosi hiljaiset viestit kertovat, milloin elämässä on liian paljon vauhtia ja kuormittavia asioita meneillään. Kun otat todesta liiasta rasituksesta kertovat signaalit (kuten öisen heräilyn, sydämen tykytykset tai mielialan laskun), voit viheltää pilliin ajoissa ja palata tasapainoon ennen kuin uupuminen yllättää.

2. Autat mieltäsi palautumaan. Moni meistä elää arjessa pitkälti omassa päässään. Asiaa ei helpota yhtään jatkuva tietotulva ja viestintäteknologian kulkeutuminen yöpöydältä aina vessaan saakka. Kehon kuuntelu edellyttää huomion siirtämistä mielestä kehoon, ajatuksista tunteisiin.

Kun otat säännöllisesti aikaa oman kehosi tarkkailuun, annat samalla mielellesi tarvittavan hengähdyshetken. Yksinkertaisin tapa suunnata huomio kehoosi on sulkea silmät ja keskittyä hengitykseen.

3. Parannat itsetuntemustasi. Kehotuntemus on yksi itsetuntemuksen osa-alueista. Hyvä kehotuntemus auttaa sinua muun muassa aistimaan sisältäsi tulevia viestejä paremmin, tunnistamaan fyysiset rajasi herkemmin ja liikkumaan entistä tietoisemmin.

Mitä paremmin tunnet oman kehosi, sitä syvempiä ulottuvuuksia kehollisuus sinulle tarjoaa.

 4. Tunnistat paremmin, mikä sinulle on hyväksi. Tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Kun osaat havainnoida ja tulkita kehollisia reaktioitasi, tunnistat paremmin, mikä sinulle on hyväksi ja mikä ei. Se, minkä itse tiedostat, on helpompi sanoittaa myös muille.

5. Saat kokonaisvaltaisempaa nautintoa liikunnasta. Kun laskeudut suorittavasta mielestä keholliseen kokemiseen, tulee liikunnasta meditatiivista. Älykellon sijaan voit keskittyä tunnustelemaan kehosi asentoa, hengityksesi virtausta ja sisäisiä tuntemuksia. Ne kertovat vähintään yhtä paljon kuin numerot.

Kehotietoinen harjoittelu auttaa nauttimaan itse tekemisestä pelkkien saavutusten sijaan. Sama pätee myös liikunnan ulkopuolella, vaikkapa makuuhuoneessa. Kun päästät hetkeksi irti analysoivasta mielestä, voit heittäytyä täysin aistein käsillä olevaan hetkeen. 

 6. Voit ennaltaehkäistä rasituksesta aiheutuvia vammoja. Vaikka älylaitteet ja -kellot tarjoavat paljon arvokasta dataa, on joitakin kehollisia signaaleja, joita laitteet eivät suoraan tunnista. Tällaisia ovat esimerkiksi kipu ja asennon hallinta.

Kun pysyt hereillä kehosi lähettämille viesteille, voit ennaltaehkäistä monia rasituksesta aiheutuvia kremppoja.

7. Syvennät yhteyttä itseesi – ja muihin. Kehon kuuntelu on parhaimmillaan paljon muutakin kuin sen tunnustelua, milloin – ja miten on aika syödä, liikkua ja levätä. Mitä tietoisemmin olet läsnä omassa kehossasi, sitä syvemmin olet läsnä tässä hetkessä. Tietoisesta läsnäolosta käsin on mahdollista kohdata itsensä, toiset ja koko ympäröivä maailman syvemmin.

Olisiko jo aika hurahtaa teknologian, ihmedieettien ja bootcampien sijasta siihen, mikä on aina tässä ja nyt? Kun olet tietoinen kehostasi, olet tietoinen elämästä – niin sisällä kuin ulkopuolella. Mikä voisi olla sen arvokkaampaa?

HUOM. Mikä tahansa liikunta voi olla ”alastonta treeniä”, kun sen tekee tietoisesti ja kehoaan kuunnellen. On myös erilaisia lajeja, joissa keskitytään erityisesti kehotietoisuuden lisäämisen. Tällaisia ovat esimerkiksi jooga, pilates, Tai-chi, Alexander-tekniikka, Feldenkrais-menetelmä, Body-Mind Centering ja monet muut, yhä lisääntyvät keho-mieli -harjoitukset.

Nämä erityisherkän 6 huippuominaisuutta ovat kilpailuvaltti tulevaisuuden työelämässä

 

Ystäväni lähetti joulun alla luettavakseni VTT:n strategiajohtaja Laura Nurmen erinomaisen kirjoituksen siitä, kuinka herkkyys on kilpailuvaltti tulevaisuuden liiketoiminnassa. Olen aivan samaa mieltä. Ensimmäisen kerran havahduin jo parikymppisenä liike-elämän oravanpyörässä kamppaillessani miettimään, mikä potentiaali hukataan, jos herkkyyttä ei osata valjastaa työyhteisöissä.

Nurmi kirjoittaa: Ihmiskunnalla on edessään monimutkaisia globaaleja haasteita, joita ei ratkota virittämällä nykytekemistä yhä tehokkaammaksi, vaan luomalla uusia ajattelutapoja ja liiketoimintamalleja. Tämä vaatii ympäristön lukutaitoa, luovuutta ja kykyä kyseenalaistaa – taitoja, joissa ihmisen herkkyys on ylivoimainen. Siksi uskon, että tulevaisuudessa menestyvät ne organisaatiot, jotka ymmärtävät herkän puolemme arvon.

Herkällä ihmisellä on monia taitoja, joita voitaisiin nykyistä fiksummin hyödyntää työelämässä. Mitä nämä huippuominaisuudet sitten ovat? Tässä muutama.

  1. Empatiakyky. Tutkimukset osoittavat, että työyhteisöissä, joista löytyy empatiaa, on tyytyväisemmät työntekijät, jotka saavat myös parempaa tulosta aikaiseksi. Empaattinen kulttuuri rohkaisee kokeilemaan uusia asioita ja löytämään epätavallisiakin ratkaisuja haasteisiin, sillä epäonnistumisen pelko on vähäisempää empaattisissa organisaatioissa.
  2. Luovuus. Nykypäivän ongelmat vaativat luovaa ongelmanratkaisukykyä ja innovaatioita, kykyä ajatella laatikon ulkopuolella. Herkillä ihmisillä on huippuunsa viritetty havainnointikyky, paljon hiljaista tietoa ja kykyä hahmottaa kokonaiskuva sekä huomata pienet yksityiskohdat. Luovuus vaatii kuitenkin tilaa; ratkaisut harvemmin syntyvät väkisin puristamalla.
  3. Intuitio. Parhaat ratkaisut löydetään yhdistämällä faktat ja intuitiivinen tieto. Kaikkia ratkaisuja ei voi aina perustaa pelkkiin numeroihin, tilastoihin tai ”näin on tehty ennenkin” –perusteluihin. Tämän päivän maailma on monimutkainen ja asiat muuttuvat jatkuvasti. Sellaisessa ympäristössä menestyminen vaatii tiedon rinnalle intuitiivista viisautta.
  4. Herkkyys havaita hienovaraisia signaaleja. Herkkä ihminen on loistava havaitsemaan muutokset tunneilmapiirissä, pinnan alla muhivat ongelmat ja ristiriitaiset signaalit. Herkkä vainuaa, mitä oikeasti on meneillään riippumatta siitä, mitä annetaan ymmärtää. Tämä tekee herkästä erinomaisen ihmisten johtajan ja tarkkavainuisen neuvottelijan tai myyjän.
  5. Syvällinen prosessointi. Herkkä ihminen miettii ja pohtii, tarkastelee asioita eri näkökulmista, syventyy ja etsii merkityksellisyyttä. Herkälle ihmiselle on ominaista kyky yhdistää ympäristöstä kerättyä informaatiota, peilata sitä omaan kokemukseen ja tehdä synteesejä yhdistelemällä eri palasia toisiinsa. Tämä synnyttää uutta tietoa, uusia oivalluksia ja uusia rakenteita, joista voi syntyä kilpailuetua.
  6. Hyväntahtoisuus. Empatiakyky tekee herkistä ihmisistä yleensä myös hyväntahtoisia. Rauhaa rakastavina he pyrkivät ratkaisuihin, joissa kaikki voittavat. Se on mielestäni tulevaisuutta – ainakin mikäli mielimme rakentaa paremmin voivaa maailmaa – että ajatellaan yhteistä hyvää ja aidosti kestävää kehitystä pikavoittojen ja ahneuden asemesta.

 

Kirje kiusaajilleni: Pystyisitkö katsomaan itseäsi rehellisesti?

Tämä on kirje sinulle, teille kaikille kiusaajilleni. Se on avoin, esillä kaikkien silmien edessä, jotta se tavoittaisi teistä jokaisen.

Kuulet minut radiossa, luet tekstejäni blogeista, seuraat elämääni somesta.

Vihastut. Jokin minussa saa ärsytyksen syttymään ja sitten toimit. Laitat ilkeän viestin, kerta toisensa jälkeen.

Näin on käynyt taas, ja nyt vihan viestisi saivat tuskani tulvimaan yli. Vaikka olen ammatissani varma ja vakuuttavan kuuloinen, kannan harteillani aikamoista lastia pelkoja, epävarmuutta, yksinäisyyttä, enkä enää koe kohteluasi kohtuulliseksi.

”Huora”, ”kuole”, ”olet ihan tarpeeton ihminen”, ”olet maailman huonoin siinä mitä teet”, ovat kommenttejasi minulle.

Oletko nyt tyytyväinen? Saiko purkauksesi sinut tuntemaan vahvuutta, iloa, onnellisuutta?

Se, miksi minua haukut, ei satuta, vaan se, kuinka ajattelematon olet. Oletko pysähtynyt miettimään, että minuun saattaa todella sattua? Merkitseekö se sinulle mitään? Oletko sinäkin yksinäinen ja epävarma: Ehkä jaammekin saman kokemuksen? Ehkä sinäkin saat samanlaisia sanoja osaksesi, ja kun ei muuta keinoa ole, toistat mallia minuun.

Juuri siksi valitsen nyt myötätunnon. Myötätunto on aina paras ase pahuutta vastaan. Monet ovat kehottaneet minua vain jättämään moiset omaan arvoonsa ja antamaan olla. En voi, sillä hiljaa jääminen on hyväksymistä. Jos ei puhu, antaa ilkeän käytöksen jatkua ja sallii sen. Myötätuntoa on, että nousee rehellisesti esiin, jotta kasvaisimme molemmat ja antaisimme myös muiden oppia meiltä.  Siksi kirjoitan tämän kirjeeni sinulle kiusaajani näin avoimesti.

Minulla on nyt kriittinen hetki: On omissa käsissäni kuinka tähän asiaan tartun. Alanko uhriutua ja syylistää sinua typerästä toiminnastasi ja lisään kierroksia, vai voisinko ottaa vastuun? Pystynkö juuri nyt tätä kirjoittaessani pysäyttämään itseni, hengittämään hetken ja miettimään sitten, millaisen vaikutuksen asiaan omalla toiminnallani teen?

Jokaisella sanalla on seuraus. On omassa vallassamme, millaista maailmaa mietteillämme rakennamme. Jokainen lausuttu lause kertoo enemmän kertojasta kuin mistään tai kestään muusta, ja on vastuullallamme, millaista kuvaa itsestämme piirrämme esimerkkinä muille.

Myötätunto on valinta. Siksi valitsen nyt olla suuttumatta sinulle, vaikka tuntisinkin siihen valtavaa tarvetta. Sinä haluat ärsyttää ja ärsyyntyä, ja se on minun hyväksyttävä. Aina on joku ilkeä, mutta me muut voimme tehdä muutoksen. Siihen tarvitaan rehellinen katse itseen.

Pystyisitkö sinä siihen?

Haluan sinulle vain hyvää, ja olen samalla myös ihan avoimesti itsekäs: En tahdo jumiutua pahan pyörittelemiseen, sillä se lisäisi vain pahaa mieltä itselleni ja sitä kautta tähän maailmaan. Yksi ilkeä ajatus johtaa seuraavaan ja kasvaa kokoaan koko ajan käytettäessään. Tämän haluaisin, että sinäkin tajuaisit.

Toivoisin, että tänä vuonna kasvaisit kyvyssä pysähtyä. Miettisit, mistä tunteesta ajatuksesi kumpuaa ja mitä sillä saa aikaan ennen kuin sanoisit sen ääneen. Olisiko se mahdollista? Olisiko se mahdollista meille kaikille, jotka tätä kirjettä nyt luemme?

Olen täällä, jos haluat kirjoittaa minulle!

Myötätunnolla,
Maija

 

Tämä kirjoitus syntyi tilanteessa, jossa sain jälleen kerran ilkeitä viestejä tuntemattomalta. Tästä teemasta lisää ja kommentti, joka sysäsi tämän blogitekstin liikkeelle löytyy esimerkiksi Instagramissani, katso sieltä, ja tule seuraamaan minua @maijailmoniemi

 

Tämän opin, kun lopetin itseni rääkkäämisen ja opettelin antamaan armoa itselleni

”Minä olen Susanna ja olen toipuva itseni ja kehoni rääkkääjä. Olen ylittänyt omat fyysiset äärirajani niin monta kertaa, että tipuin jo lapsena laskuista.

Päädyin kroonistuneen rasitusvamman takia leikkauspöydälle 17-vuotiaana. Olen juossut ja itkenyt ja juossut vähän lisää. Olen elättänyt itseäni hapankorpuilla ja viinirypäleillä, kokeillut sitruunamehupaastoa, Painonvartijoita ja fitness-ruokavaliota. Olen oksentanut ruokaa ulos ja vetänyt mahaa pakonomaisesti sisään.

Olen polttanut ainutta kynttilääni molemmista päistä. Olen käyttänyt urheilua kuin huumetta.”

Jos liikunta-addikteilla olisi ollut oma anonyymi kerhonsa viisitoista vuotta sitten, minun tarinani olisi saattanut kuulostaa tältä. Hellittäminen ja lempeys itseäni ja kehoani kohtaan eivät totta vie ole tulleet helpolla – niitä on täytynyt harjoitella oikein urakalla.

Matkalla itseni rääkkääjästä itseni ymmärtäjäksi olen joutunut kohtaamaan uudelleen ja uudelleen oman päänsisäinen piiskurini. Olen opetellut silittämään sen päätä, kertomaan, että näen sinut, ymmärrän sinua, mutta on olemassa toinenkin, lempeämpi tapa toimia. Kuin vakuutellakseni sisäistä pomottajaa, olen toistanut itselleni kerta toisensa jälkeen samat kannustavat mantrat, kuten:

-kehoni on arvokas ja ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin se on

-on muitakin tapoja löytää hyvää oloa kuin pään nollaaminen treenillä

-olen ansainnut lepoa ihan vain koska olen ihminen

-hyvinvointi on sitä, että teen itselleni ja keholleni hyvää.

Olen yhä uudelleen saanut harjoitella kantapään kautta sitä, että aina ei tarvitse jaksaa. Sitä, että minulla on lupa ottaa iisimmin, liikkua keyvemmin, pitää lepopäiviä ilman huonoa omaatuntoa tai syödä intuitiivisemmin myös sitä, mikä ei ole niin kovin terveellistä.

 

Välillä olen hyvistä yrityksistäni huolimatta epäonnistunut, sivuuttanut kehoni hiljaiset pyynnöt ja seurannut sisäistä läksyttäjääni. Enemmin tai myöhemmin seinä on kuitenkin tullut vastaan. On pitänyt palata takaisin lähtöruutuun ja antaa itselleni anteeksi.

Olen harjoitellut ja harjoitellut ja vielä kerran harjoitellut taitoa, jota kutsutaan itsemyötätunnoksi. Ja kyllä, se on todellakin kannattanut. Harjoittelen yhä edelleen, mutta nykyään suosittelen lämpimästi samaa myös muille.

Itseni katsominen myötätuntoisin silmin on auttanut minua hellittämään. Se on vapauttanut minut itseni piiskaajan pakottavista kahleista ja ollut kenties elämäni mullistavin asia.

Vaikka itselleni pipon löysääminen on ollut tärkein oppiläksy, tiedän, että kaikki ihmiset eivät ole perusluonteeltaan ankaria suorittajia.

Hellittämisen toisessa ääripäässä on olotila, jota voisi kutsua itsensä ja oman kehonsa unohtamiseksi. Silloin itsensä rääkkääminen ei ole ongelma, vaan pikemminkin se, ettei saa itseään liikkeelle ollenkaan. Silloin kaikki muut arjen asiat menevät toistuvasti oman hyvinvoinnin edelle. Kehosta tulee huomaamatta itsestäänselvyys, kuin näkymätön kumppani, joka kulkee uskollisesti mukana ilman, että saa koskaan osakseen huomiota tai rakkaudenosoituksia.

Täysin päinvastaisten toimintamallien taustalta löytyy lopulta yksi ja sama sivuun jäänyt osapuoli: oma rakas keho. Se, joka piiskaa jatkuvasti menemään, ohittaa ennen pitkää kehonsa viestit. Se, joka laittaa automaattisesti muut asiat ja ihmiset itsensä edelle, laiminlyö omat tarpeensa. Osa meistä seilaa jatkuvasti näiden kahden ääripään välissä.

Keholle viesti on sama: minä en ole tarpeeksi tärkeä.

Sekä itsensä piiskaaja että itsensä unohtaja tarvitsevat kipeiten yhtä asiaa: lisää lempeyttä itseään ja omaa kehoa kohtaan. Lempeys on katse, joka hyväksyy sinut siellä missä olet ja sellaisena kuin olet, mutta lempeys on myös tekoja. Se on sitä, että haluaa itselleen hyvää ja sitoutuu toimimaan sen mukaisesti.

Koska olemme kaikki erilaisia, lempeyden harjoittaminen käytännössä tarkoittaa eri ihmisille hieman eri asioita. Yhteistä on se, että jokainen meistä eksyy joskus kultaiselta keskitieltä. Onneksi sinne on aina mahdollista palata. Ehkä siitä hyvinvoinnissa onkin pohjimmiltaan kysymys, ei jatkuvasta tasapainosta, vaan sen tietoisesta hakemisesta.

Seuraavan kerran, kun huomaat sivuuttaneesi itsesi ja kehosi arjen tiimellyksessä, kokeile seuraavaa: pysähdy, sulje silmäsi ja kuiskaa itsellesi: ”Minä olen arvokas.” Jää hetkeksi hengittämään tuohon tunteeseen ja katso, minne se sinua kutsuu.

Voisitko seurata sen mukana?

Kurkkaa keholempeyttä vahvistava Kotona kehossa -kirja:

4 parisuhdetekoa, joita kannattaa tehdä joka päivä – Vahva suhde rakennetaan arjessa, ei treffeillä tai rakkauslomilla

Tänäkin vuonna on täydellinen vuosi kokeilla parisuhdetekoja, ihan uusia tai vanhoja, jotka ovat vaan unohtuneet vuosien tai elämän tuulien saatossa. Arki haastaa parisuhteen, mutta arki on parisuhteen tärkein aika. Arjessa tehdyt parisuhdeteot ylläpitävät vetovoimaa, rakkautta ja seksuaalista kipinää.

Suhdetta ei rakenneta treffeillä tai rakkauslomilla. Se rakentuu siellä missä olemme joka päivä, arjessa.

Usein suunnittelemme uuden vuoden kynnyksellä mitä kaikkea teemme fyysisen kuntomme eteen, mutta harvoin mietimme mitä haluamme sosiaalisilta suhteilta vuoden aikana. Ennen kaikkea, mitä haluamme parisuhteeltamme arjessa.

 

1. Tarkista suhteesi tila

Suhteen tilan tarkistamisen voit aloittaa kysymällä itseltäsi seuraavat kysymykset. Voitte myös yhdessä käydä näitä kysymyksiä lävitse.

Mitä päivittäisiä rakkaudellisia arkisia parisuhdetekoja teen jo nyt oman parisuhteeni hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja parantamiseksi?
Onko parisuhteeni arvoasteikon millä sijalla? Ajatuksen tasolla? Entä käytännön tasolla arkisessa arjessa?
Annanko rakkaimmalleni sen mitä hän, minä ja me tarvitsisimme? Tiedänkö mitä itse tarvitsen ja mitä hän tarvitsee?

Arjessa helposti käy niin, ettei puhtia riitä, kun on annettu kaikki puhti jo muualle. Työlle, harrastuksille, omalle vapaa-ajalle, ystäville, lapsille. Kaikelle muulle arkiselle elämälle. Vaikka kuinka pitäisi parisuhdetta tärkeänä, ei ole enää päivän päätteeksi mistä ammentaa.

On hyvin yleistä kuulla miten illalla ei sitten enää jaksa. Ei jaksa halailla, ei kuunnella, saati rakastella. Intohimo ja kipinä hiipuvat ja meistä tulee arkinen tiimi. Sydänalassa sykkii kaipaus lähelle. Kaipaus olla rakastettu, haluttu.

Jos arjessa vain etsii sopivia tilanteita ja ei tee parisuhdeteoista päivittäisiä rutiineja, alkaa tyytymättömyys lisääntyä. Tilanne on ok satunnaisesti, mutta ei ole ok, jos näin käy toistuvasti. Jompikumpi jossain vaiheessa nostaa asian esille, ja silloin voi olla jo liian myöhäistä.

Vastaanotollani näkyy se, kun aikaa on kulunut liikaa niin, että rakkaussuhde on asetettu arvoasteikon alapäähän käytännön tekojen kautta. Ei riitä, että sydämessäsi tiedät, mikä on sinulle merkityksellistä. Arki ratkaisee, miten suhteen käy.

Rakkaus on tekoja. Parisuhde on tekoja arjessa. Arvojen mukaisia tekoja. Kysy itseltäsi uudelleen: Onko suhteesi arvoasteikon millä sijalla? Ajatuksen tasolla, entä käytännön tasolla? Annatko rakkaimmallesi sen mitä sinä, hän ja te tarvitsisitte?

Tee tarvittavat muutokset heti. Ei sitten joskus. Toista useasti.

2. Ihostelkaa

Ihostelkaa. Se tarkoittaa, että hengitä kumppanisi ihoa. Hengittäkää toisianne ihojenne kautta. Tunnustelkaa toisianne poskella, käsillä, jaloilla, huulilla. Haistakaa, maistakaa, miltä iho tuntuu.

Olkaa alasti iho ihoa vasten. Tuntekaa sen kuumuus, kylmyys, hiki, ihokarvat, muodot. Ottakaa ihoaikaa arjessa, suihkussa, saunassa, nukkumaan käydessä, vaatteita vaihtaessa. Aina, kun on vain mahdollisuus, hakekaa mahdollisuuksia.

Ihostelkaa silloinkin, kun arki tuntuu raskaalta tai enempään seksiin ei ole halua. Etsikää teille sopivin hetki ihosteluun mieluiten joka päivä. Kun toinen ei jaksa, jaksa sinä. Tulee päivä, kun toinen jaksaa ja sinä et. Tärkeää on tehdä tekoja itse eikä vain odottaa.

Jos ihokontaktista on liian pitkä aika, aloittakaa halauksesta. Halatkaa aina, kun on mahdollista. Halatkaa myös pitkiä halauksia, jotta oksitosiinia alkaa erittyä. Tehkää halaamisesta päivittäinen rutiini, rakkaudellinen rutiini.

3. Katsokaa toisianne

Synnymme maailmaan ihon kautta elämään, aistimaan ja olemaan kontaktissa rakkaiden kanssa. Ihostelun lisäksi toinen, mikä on meille merkityksellistä on katse. Haemme katseesta hyväksyntää.

Kysymme katseella, olenko rakastettu. Olenko sopiva, oikeanlainen? Näkeekö toinen minut? Kelpaanko tällaisena kuin olen, arkisenakin?

Mitä läheisempi suhde, sitä merkityksellisempää on, miten meitä katsotaan ja katsotaanko ylipäätään. Rakkaussuhteessa kahdeksan sekunnin suudelman lisäksi pidän merkityksellisenä rakkaudellisena tekona silmiin katsomista.

Katso kumppaniasi silmiin, kun hän kertoo itselleen tärkeää asiaa. Katso häntä silmiin, kun riitelette. Katso, kun sinulla on paha mieli. Luokaa merkityksellisiä, rakkaudellisia katseita. Katsokaa toisianne vaikka arki olisi läsnä.

Katsokaa välillä silmiin ilman että puhutte. Olkaa analysoimatta, viestittämättä mitään erityistä. Olet vain ja katsot tuota sinulle rakasta ihmistä. Näe hänet. Anna silmien levätä hänessä ja siinä, kuinka merkityksellinen hän on sinulle. Antakaa katseen puhua rakkauden kieltä.

4. Kehu kumppaniasi

Kehut ovat tärkeä teko kumppanin suhteen. Niiden antaminen lujittaa suhdetta. Jokaiselle on tärkeää kuulla onnistumisista, siitä miten on ihmisenä tärkeä toiselle tai siitä, miten jokin teko on ilahduttanut.

Kumppanin kehuminen julkisesti muille on erityisen merkityksellistä. Suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu kehujen jättäminen sanomatta. Ajatellaan, että kehuista ylpistyy tai ne ovat jotenkin ihmiselle pahaksi.

Harva ylpistyy liiallisesta kehumisesta parisuhteessa. Aivan liian harva kuulee julkisia kehuja. On tärkeää myös, että molemmat saavat kehuja.

Kun saat kehuja, niin muistathan kiittää niistä. Se on merkityksellistä kehujen antajalle. Usein tulee kehuttua lapsia tai ystäviä, mutta nyt olisi kumppanin vuoro.

Haastan sinut kehumaan kumppaniasi julkisesti. Voit tehdä sen ystäväporukan kesken, lasten läsnäollessa tai somessa.

Muista miettiä kehuja hieman etukäteen. Kuulostella, mistä todella haluat kehua kumppaniasi ja mistä et ehkä ole muistanut kehuja antaa. Anna kehun nousta rakkaudesta suoraan sydämestäsi. Sinun rakkaudestasi tuota ihanaa ja tärkeää kumppaniasi kohtaan, josta olen äärettömän ylpeä!

Voit kuunnella Rakkaus on tekoja arjessa -kirjan äänikirjana esimerkiksi esimerkiksi täältä.

Luonto elvyttää kuormittavan arjen keskellä – Nämä 3 asiaa madaltavat kynnystä lähteä luontoon

Kaikki tietävät, että luonto on ihmiselle tärkeä. Suurin osa tietää myös, että luonnosta saa terveyshyötyjä. Vaikka tiedämme paljon luonnosta, emme kuitenkaan enää käy luonnossa niin paljon.

Kulttuuri on tosin muuttumassa, ja mielenkiinto on taas herännyt lenkkipolkuja, laavupaikkoja, kansallispuistoja ja eräretkiä kohtaan. Ja hyvä niin, sillä meidän ihmisten arki on yleensä sellaista, että moni meistä on kuormittunut, ahdistunut ja ylivirittinyt mieleltä, alivirittynyt keholta. Moni tunnistaa tarpeen mennä lähimetsään hengittämään. Tässä kolme asiaa, joiden toivon pienentävän kynnystä mennä luontoon.

1.     Helpota hommaa

Me ihmiset tuppaamme ajattelemaan, joko-tai-tyyppisesti. Joko mennään luontoon tai ei mennä ollenkaan. Mutta olisiko siinä välimaastossa myös jotain? Entä, jos luonnon vaan yhdistää omaan elämäänsä, ilman sen kummempia määrityksiä? Emme oikeastaan edes pääse luontoa karkuun, vaikka haluaisimme.

Luontoa on kaikkialla, lähipuistoissa, takapihan metsässä, työpaikan ikkunoista nähtynä, koulumatkallamme, jopa kauppareissullamme. Toki kaikkialla ei ole koskematonta erämaata, mutta jos vaan katsomme tarkemmin, näemme kasveja, eläimiä ja jopa puualueita lähellämme, vesistöistä puhumattakaan. Yksi iso haaste monilla on juuri siinä, että asioista on tehty liian vaikeaa.

Jo 15–20 minuuttia luonnossa alkaa tehdä kehollemme ihmeitä. Madalla siis kynnystä ja lähde pienelle luontokävelylle. Se ei ole viikon erämaareissu Lappiin, mutta se on alku. Ja pienistä puroista koostuu isoja virtoja. Helpota hommaa ja käy kävelyllä vaikkapa lähipuistossa!

2.     Turvallisuus

Monet mieltävät luonnon epämiellyttäväksi, jopa pelottavaksi paikaksi. Se on ymmärrettävää, sillä luonto kokonaisuudessaan on myös karu. Siellä kuollaan, synnytään, syödään ja tullaan syödyksi. Mutta ihmiselle luonto on aikamoisen turvallinen paikka, ainakin meidän leveysasteillamme. Pelot eksymisestä, villieläimistä, maastosta ja muista potentiaalisista tekijöistä on helppo kartoittaa.

Turvallisuus on omassa työssäni yksi tärkeimmistä elementeistä. Kun teen työtä miesten kanssa, tilan pitää olla turvallinen, jotta avautumista pääsee tapahtumaan. Sama on luonnossa.

Jotta kokemus on positiivinen, kehoa rentouttava ja parasympaattista hermostoa aktivoiva, turvallisuus on tärkeää.

Toiselle lähilaavu on iso seikkailu, toiselle oman oven aukaiseminen, kolmannelle ison vuoren valloitus on arkipäivää. Tämä ei ole kilpailu ja jotta saisit miellyttävän luontokokemuksen, mieti turvallisuutta omista lähtökohdistasi.

Tarvitsetko valmiin polun vai kaipaatko penkkiä matkan varrella? Onko ystävä se, joka takaa turvallisuuden tunteesi, vai yksin mennessä tulitikut ja sytykkeitä? Ei ole olemassa oikeaa vastausta, mutta pienellä kartoituksella voit saada turvallisemman kokemuksen ja sitä kautta myös rentouttavamman ja rauhoittavamman kokemuksen luonnosta.

3.     Unohda teknologia

Teknologia on mahtava juttu, sillä on monia hyötyjä elämäämme. Mutta luontoon mentäessä on hyvä ainakin kokeilla olla ilman teknologiaa. Sen sijaan, että katsot kelloa ”joko olen ollut 20 minuuttia, että kortisolitasoni laskevat” tai ”joko otin ne helkkurin 5000-10 000 askelta tähän päivään, jotta verensokerini olisi tasaisempi!”, mitä jos relaisit?

On vaikea relata, jos mieli aktiivisesti on kaiken aikaa ylikierroksilla. Jotta kehosi pääsee havannoimaan paremmin, on hyvä päästää hetkeksi irti somesta, älykelloista ja vempeleistä. Keskity hengitykseen, kävele ja havannoi luonnon elementtejä. Voit nopeasti pudottautua rauhalliseen, tarkkaavaiseen ja läsnäolevaan tilaan. Tähän tilaan pyrkii moni meditaatioharjoituskin. Se ei välttämättä ole sen monimutkaisempaa, kuin kävele, hengitä ja jätä vempeleet.

Ja tärkein pointti on tässä se, että jättäisimme jatkuvan suorittamisen edes hetkeksi. Jos sinulle rentoutuminen tuottaa suoritusta ja kuormitusta, niin jätä sekin ja keskity siihen, mikä saa sinut oikeasti rentoutumaan.

Luonnolla on meille paljon annettavaa ja se voi tukea loistavasti meidän kokonaisvaltaista terveyttä, niin monella eri tasolla ja eri tavoilla. Ota askelia kohti vahvempaa luontoyhteyttä ja kuka tietää, ehkä siitä poikii elämääsi aivan uudenlainen taikamaailma, joka elävöittää sieluasi entistä kirkkaampaan lentoon. Kuka tietää, lähdetäänkö testaamaan?

Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed

ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on D-vitamiini. Vaikka saamme jo aurinkoa, ei se vielä riitä takaamaan meidän d-vitamiinitarvettamme. Ota siis vielä lisänä!

Aikuisen rakkauden avain on vastuun ottaminen itsestä – Vaihda draamat ihmissuhteisiin, jotka tekevät oikeasti hyvää

Aikuisen rakkauden ensimmäinen avainsana on vastuu. Mitä se on, kun otan vastuun itsestäni? Tämä vastuu ei ole ruoskivaa, vaan siellä asuu lopulta vapautemme.

Sisäinen haavoittunut lapsi meissä tarvitsee syvää myötätuntoa, se ei ole luultavasti itse saanut mallia kovin turvallisesta ja aikuisesta tavasta olla suhteessa. Se ei ole meidän vikamme. Mutta on tänään omalla vastuullamme, miten nyt valitsemme toimia. Aikuisuus saa tilaa kasvaa, kun pystymme rakentamaan sisäistä rakastavaa vanhempaa psyykeemme tueksi.

Silloin riippuvuuteen liittyvät pelit, draama, emotionaalinen sekasorto ja kaoottisuus lakkaavat vetämästä puoleensa. Niillä ei ole meille kertakaikkiaan mitään uutta tarjottavaa. Me osaamme tukea, suojata ja turvata itseämme valitsemalla ihmissuhteita, jotka tekevät oikeasti hyvää, eivätkä perustu traumakemiaan.

Vastuu voi olla esimerkiksi sitä että:

Valitsen tutkia motiivejani, intentioitani ja syviä toiveitani, valitsen olla rehellinen itselleni ja sitä kautta sinulle siitä, mikä on minulle tärkeää

Valitsen kommunikoida tarpeistani ja toiveistani lempeän rehellisesti, ymmärrän että kukaan toinen ei voi lukea ajatuksiani

Valitsen punnita viisaasti tekojeni vaikutuksia ja seurauksia: Näin voin omistaa valintani.

Valitsen huomioida läheisteni tarpeet ja rajat valinnoissani. Kunnioitan toisten ihmisyyttä. Ristiriitojen noustessa kapinoinnin tai vetäytymisen sijaan keskustelen.

Valitsen haluta ymmärtää. Ihmisillä on erilaisia elämän asenteita, persoonallisuuksia ja motiiveja. Vaikka ne eivät ole samoja kuin itsellä, ne eivät ole ”vääriä”. Ei muilla, mutta ei myöskään minulla.

Kirjoitusharjoitus: Tunnehaavat ja rakkaus

Kun tunnehaavoihini osuu, alan tyypillisesti reagoida siten, että…

Ydinpelkojani parisuhteessa ovat, että….

Yritän estää näitä pelkoja toteutumasta siten, että….

Silloin kun haavani aktivoituu, minun olisi reagoinnin sijaan hyvä…

Aikuinen rakkaus on minulle sitä, että….

Kurkkaa Eevin Tunne itsesi parisuhteessa -uutuuskirja täältä:

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image