Vaikka kehosi kuormittuisi herkästi, se ei tee sinusta heikkoa. Vaikka et jaksaisi tehdä päivässä kuin yhden asian, ja senkin vähän sinnepäin, se ei tee kehostasi huonompaa, eikä sinusta huonompaa ihmistä.
Vaikka et jaksaisi samaa tahtia, kuin ystävä tai kumppani, tai se aina virtaa täynnä oleva tuttu, joka näyttää saavan jatkuvasti jotain aikaan, kehossasi ei silti ole mitään väärin.
On ihan okei väsyä helposti ja muistaa, että se mikä ei välttämättä näy ulospäin, on kaikkein vakain ja vahvin: kehosi, joka sykkii elämää puolestasi joka hetki.
Olen lukenut jo vuosia sitten kirjan Varjominä – Löydä kätketty voimasi, ja se havahdutti jo silloin minua tämän asian ja omien varjojeni äärelle. Olen kuitenkin tullut huomanneeksi sen, että omien varjojen kanssa työskentely on jatkuva prosessi, kuin ainaista sipulin kuorien avaamista. Ystäväni kanssa tämä asia tuli taas pitkästä aikaa esiin, joten päätin taas itsekin tutkailla uudelleen tätä teosta.
Kirjan alkupuolella Deepak Chopra, yksi kolmesta kirjoittajasta, avaa varjojen taustoja ja sitä tarkoitusta, miksi jokainen meistä kantaa näitä varjoja itsessään. Chopran mukaan varjon luominen on prosessi; kukaan ei tietoisesti ryhdy aktivoimaan varjojaan, silti näin meille kaikille tapahtuu. Varjot eivät ole vain huono asia elämässämme. Varjominämme yhtenä tarkoituksena voi olla esimerkiksi se, että ymmärtäisimme ja hyväksyisimme kaikki elämämme värit ja sävyt. Sekä valon että varjon. Toista ei ole ilman toista.
Valoksi voimme kutsua niitä osia meistä, joista olemme tietoisia ja joihin ehkä olemme tyytyväisiä, koska ne tuovat esiin ”hyviä” puoliamme. Varjot, nimensä mukaisesti, ovat ”pimeitä tai hämäriä” puoliamme, joita emme joko tunnista itsessämme lainkaan tai sitten jollakin tasolla tiedostamme, muttemme haluaisi kohdata. Saatamme vastustaa tai kieltää omia varjopuoliamme.
Chopran mukaan varjoa voimistavat seuraavat toimintastrategiat:
Salaisuuksien pitäminen itseltä ja toisilta
Syyllisyyden ja häpeän elätteleminen
Itsesi ja toisten tuomitseminen
Syyllisen tarvitseminen
Omien heikkouksien suvaitseminen samalla kun arvostelet toisia
Eron tekeminen itsesi ja toisten välille
Taistelu pahuuden pitämiseksi loitolla
Minä itse ainakin löysin itseäni jokaisesta kohdasta – jos en viime aikoina aktivoituneena, niin ainakin joskus elämässäni. Entä sinä?
Kun näitä omia varjoja, puutteellisuuksia, väärin kohtelua alkaa tunnistaa itsessään, tulee helposti epämukava olo. Mitä jos en väistäisikään tätä oloa, vaan toivottaisin sen tervetulleeksi? Mitä jos kohtaamalla tämä kehossa oleva ahdistus, saisinkin jotakin helpotusta vastineeksi?
Chopran mukaan, kun en enää pakene varjojani, voin tehdä tietoisen valinnan aloittaen jostakin näistä neljästä vaihtoehdosta:
Lopeta projisoiminen (oma lisäys: eli toisten syyttely, tuomitseminen ja vastuuttaminen).
Irrottaudu ja päästä irti(oma lisäys: tietoisesti ja se mikä on mahdollista armollisuuden ilmapiirissä).
Luovu itsesi tuomitsemisesta (oma lisäys: näin vapautat häpeää ja syyllisyyttä itsestäsi).
Paranna tunnekehoasi (oma lisäys: näin parannat itsessäsi kaikilla olemisen tasoilla olevaa syvää traumaa).
Vaikka teemme varmaan päivittäin itseämme ja muita haittaavia ja tukahduttavia valintoja, meillä on joka hetki mahdollisuus valita toisin. Nämä elämää edistävät valinnat ovat jokaisen ulottuvilla. Tämä elämänmittainen prosessimme on samalla kasvuprosessi, jossa emme todennäköisesti koskaan tule täysin valmiiksi, eikä ole tarkoituskaan tulla.
Tuomitsemattomuus (itsen ja toisten) on sekä valon että varjon hyväksymistä, armon kylvämistä, anteeksiantoa ja hetkessä mahdollisimman tietoisena elämistä. Tähän tarvitsemme myös turvan kokemusta, yksin ja yhdessä. Näiden kaikkien syiden vuoksi, juuri tähän maailman aikaan, tämä aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Voisimmeko me kaikki, sinä ja minä, alkaa kohdata omia varjojamme vähitellen, itselle sopivalla tavalla? Ehkä se voisi tuoda parantavaa voimaa koko maapallollemme?
”Sä olet tuollainen herkkis, niin sä et varmasti kestäisi sitä…”
Moni meistä herkäksi (tai saati sitten sitten erityisherkäksi) tunnustautuneista on varmasti kuullut jonkin samantyyppisen toteamuksen. Etenkin erityisherkkyydestä puhuttaessa tuntuvat monet ilmiöön tutustumattomat pitävän tilaa jonkinlaisena yleisenä haurautena ja heikkoutena, jossa yksikin risahdus saattaa olla liikaa erityisherkän herkälle mielelle tai hipiälle.
On totta, että erityisherkkyyttä on yhtä montaa laatua kuin on erityisherkkiäkin. Joillakin ominaisuus ilmenee herkkyytenä esimerkiksi kovalle kielenkäytölle, synkille uutisille tai väkivaltaviihteelle. Itse kuitenkin rakastan kauhuelokuvia, eikä minua saa yleensä tolaltaan synkkä todellisuuskaan.
Itselleni erityisherkkyys merkitsee ennen kaikkea taipumusta hermoston kuormittumiseen, jolloin minun täytyy muistaa kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Suomeksi sanottuna, tarvitsen keskimääräistä enemmän palautumisaikaa etenkin vilkkaan ja intensiivisen päivän jälkeen. Minulle on tärkeää ottaa säännöllisesti ärsykkeettömiä hetkiä, jolloin aistini lepäävät ja akut saavat latautua.
Erityisherkkyys merkitsee minulle myös rikasta sisäistä maailmaa. Minulla on luova mieli ja voimakas mielikuvitus ja ajatuksillani on taipumus matkustella pitkiä päänsisäisiä matkoja. Vaikka itse olen (varsinkin kodin ulkopuolella) hyvin rauhallinen persoona, enkä viihdy suurissa väkijoukoissa ja huomion keskipisteenä, niin rakastan taidetta, joka herättää suuria tunteita.
Erityisherkkänä nautin, kun saan kotisohvalta käsin milloin kyynelehtiä, milloin nauraa katketakseni tai pelätä henkeni edestä. Eläydyn voimakkaasti musiikkiin, elokuviin ja tv-sarjoihin ja minusta on hienoa, että pääsen niiden kautta osaksi erilaisia todellisuuksia. Koenkin, että nautin esimerkiksi kauhuelokuvista niin paljon juuri erityisherkkyyteni takia.
Haluankin heittää ilmoille toivomuksen, että erityisherkkiä ei leimattaisi vain yhdeksi samanmielisten herkkisten joukoksi, koska meitä on todella moneen lähtöön. Sen sijaan, että jäätäisiin ihmettelemään erityisherkkyys-sanaa, luodaan mieluummin maailmaa, jossa meitä kaikkia yhdistää ennen kaikkea se, että olemme niin ihanan erilaisia.
Vaikeuksien äärellä voit reagoida kahdella tavalla.
Ihmistasolla lähestymme elämää usein pelosta ja erillisyydestä: vastustamalla, sulkeutumalla, eristäytymällä, vetäytymällä kuoreen, kieltäytymällä kokemuksesta. Tällöin vaikea kokemus saa sinut supistumaan, se luo sinulle uusia rajoittavia uskomuksia.
”Sen kerran kun yritin, pieleen meni. Turha on enää yrittää.” ”Rakkaus tuottaa vain kipua, en aio enää koskaan rakastua.”
Kun valitset kohdata haasteet sielun tasolla, elämän opetukset eivät pienennä ja rajoita sinua, päinvastoin. Sielun tasolla vaikeuksien on tarkoitus vahvistaa, kasvattaa ja vapauttaa. Voit lähestyä vaikeuksia antautumalla, avautumalla, kohtaamalla tunteesi, ottamalla kokemuksen vastaan. Kun valitset tuntemisen, teet sydämeesi joka kerta lisää tilaa – ennen kaikkea itseäsi varten.
”Tämä ei mennyt ihan niin kuin ajattelin, mutta opin paljon.” ”Rakkauden menettäminen teki kipeää, mutta olen kiitollinen siitä rakkaudesta, jonka sain kokea. Tiedän, että voin rakastaa vielä uudelleen.”
Mitkä elämänkokemukset ovat saaneet sinut supistumaan? Entä mitkä elämänkokemukset ovat saaneet sinut avautumaan ja laajentumaan?
Lisää sydäntä avaavia ajatuksia ja oivalluttavia tehtäviä Katri Syvärisen uutuuskirjassa Sinun tarinasi voima. Tilaa omasi!
Läsnäolo vuorovaikutuksessa tuo turvan kokemusta ja välillä myös maagista yhteyden kokemusta. Tuntuu tärkeältä tulla nähdyksi ja kuulluksi – kokea itsensä kokonaan vastaanotetuksi ja hyväksytyksi. Hyväksyvä huomioiminen tuo lämpöä kohtaamisen hetkiin.
On myös jotakin muuta, jota voi tuoda läsnäolon kautta vuorovaikutukseen. Toiselle ihmisille voi ammentaa vapauden kokemusta. Toiselle voi antaa vapautta olla oma itsensä, laajentua ja kasvaa.
Ihmisaivot haluavat säästää resursseja määrittelemällä asioita
Ihmismieli haluaa säästää resurssejaan uusien tilanteiden käsittelyyn. Siksi aivot määrittelevät ja luokittelevat asioita ja ilmiöitä. Näin niiden kohtaaminen onnistuu suuremmalla rutiinilla seuraavalla kerralla ja huomiota vapautuu muuhun.
Tämä tapahtuu myös ihmisten kanssa. Aivot laittavat aivan kuin keltaisia post it -lappuja toisen ihmiseen liittyvän mielikuvan päälle. Tässä on omat hyvät puolensa. Voi esimerkiksi ymmärtää toisen ihmisen erityistarpeita ja ennakoida niitä myönteisellä tavalla.
Post it -lapuilla voi olla myös vapautta vievä vaikutus. Tietoisesti tai alitajuisesti voi vuorovaikutuksessaan kohdata ihmisiä niin, että pyrkii viemään tilanteita sellaiseen suuntaan, jossa toinen toteuttaisi oman mielikuvan hänestä. Tällöin vie toisen kuin tanssiin, jossa haluaa itse yksipuolisesti viedä askelia ja liikettä. Jos nämä tarinat toisesta ovat myönteisiä, tämä voi olla joskus hetkellisesti inspiroivaa ja voimaannuttavaa.
Näitä vuorovaikutuksen tuttuja ja ennalta aseteltuja askelia voi usein selvästi kokea sukulaisten ja vanhempien kanssa. Samoin vuorovaikutus läheisten, ystävien ja työkaverien kanssa voi toistaa ennalta määriteltyjä askelia.
Voitko katsoa tuttuja ihmisiä kuin ensimmäistä kertaa?
Voitko antaa tutuille ihmisille lahjan, että usein katsot heitä kuin ensimmäistä kertaa? Omassa vuorovaikutuksessa annat tilaa olla, ilmaista ja kasvaa mihin tahansa suuntaan, joka on heille luontaista.
Vapauden antaminen on tavallaan myös syvää rakkautta. Yksi rakkauden laatu on se, että se ei halua muuttaa mitään. Rakkaus vain hyväksyvästi antaa tilaa kaikelle olla niin kuin se on.
Tässä viisi tapaa, joilla voit vapauttaa toista. Kun tapaat tutun ihmisen
1) Kohtaa hänet kuin ensimmäistä kertaa.
Katso ja kuuntele aivan kuin tapaisit hänet ensimmäistä kertaa. Ole kiinnostunut kaikessa hänessä. Kiinnostuksella ja hyväksyen katso hänen pieniäkin liikkeitä, eleitä ja tapaansa ilmaista itseään.
2) Ole itse syvästi läsnä.
Ole itse vahvasti läsnä ja oivalla, että oikeasti menneisyyttä ei ole olemassa kuin muistoissa. Muistoja ja tulevaisuuden kuvitelmia rakentavat aivosolutkin ovat vain tässä ja nyt.
3) Tajua, että kaikki on rajallista.
Vaikka jätätkin tulevan ja menneen sikseen ja olet läsnä, niin tajua, että tämä ihminen ei ole olemassa ikuisesti ja kaikki on rajallista. Tämä hetki on erityisen merkityksellinen. Merkityksellisyyden kokemus imee huomion pois ajatuksiin uppoutumisen tilasta ja rutinoituneesta vuorovaikutuksesta tähän ja nyt. Tämä ihminen jakaa myös hetken sinun omasta rajallisesta ajastasi tällä planeetalla.
4) Tajua, että hän on elämän lahja sinulle.
Vaikka on tärkeää osata pyytämään toiselta mitä tarvitsee ja haluaa, niin kokeile, että hetkeen et halua toiselta mitään. Usein haluamiseen tuntuu liittyvän suoraa tai epäsuoraa kaipausta kontrolloimiseen. Rentoudu. Anna itsesi tajuta, että toinen on lahja sinulle – elämän lahja. Kohtaa toinen ihminen tällaisessa kiitollisuuden tilassa haluamatta hetkeen mitään.
5) Ole autenttinen itsesi.
Ole toisen seurassa vapaasti oma autenttinen itsesi. Se vapauttaa myös toisen olemaan vapaammin oma itsensä.
Päästä myös tärkein ihmisesi vapaaksi
Kun annat muille ihmisille hyväksyvää läsnäoloa ja päästät heidät vapaiksi, niin voi tulla ajatus, että on yksi erityisen tärkeä ihminen, joka pitäisi päästää vapaaksi määrittelevistä post it -lapuista. Tällä henkilöllä on enemmän määritelmiä nahoissaan kuin äidilläsi, lapsellasi tai kumppanillasi. Arvaatko jo kenestä puhutaan? Olet ollut hänen kanssaan koko elämän ja liimannut hänen päälleen eninten määritelmiä koko maailmassa. Tämä ihminen on sinä itse.
Anna itsellesi hyväksyvää huomiota ja kuuntele itseäsi. Ja sitten päästä itsesi hetkeksi vapaaksi hyvistä ja huonoista määritelmistä ja katso itseäsi tuoreesti. Heitä post it -laput pois päältäsi.
Päästä itsesi vapaaksi. Tällöin myös muut voivat olla vapaampia seurassasi. Voit soveltaen käyttää myös edellistä viittä tapaa myös itsesi tuoreesti kohtaamiseen.
Moni herkkä ihminen, jolla on kyky aistia muiden tunteita, ohjaa liikaa voimavaroja toisten tunteista ja tarpeista huolehtimiseen.
Hän saattaa kokea, että erityisesti jännitteisten tai muuten raskaiden tunneilmapiirien purkaminen ja kannattelu on hänen tehtävänsä. Siksi hän ottaa niiden suodattamisen, helpottamisen ja ratkaisemisen autopilotilla omalle vastuulleen.
Kun liian suuri osa voimavaroistasi on sidottu toisille kuuluvien tunteiden ja asioiden käsittelyyn,
otat vastuuta asioista, tilanteista ja tehtävistä, jotka eivät oikeasti kuulu sinun vastuullesi – mutta koet syyllisyyttä, mikäli et tee niin
kannattelijan rooli tuntuu olevan ainoa sinulle sallittu osa
päädyt aina olemaan se, joka tukee muita, vaikka tarvitsisit itsekin apua
koet olevasi muiden odotusten vanki sillä seurauksella, että olet turhautunut ja tunnet, että potentiaalisi ei tule koskaan kunnolla esiin ja tunnistetuksi
koet usein voimattomuutta etkä ennätä palautua kunnolla
elämäsi ei tunnu omaltasi
Kun kykymme aistia toisten tunteita yhdistyy meissä yli vedettyyn vastuuseen siitä, mitä muissa tapahtuu, olemme ainaisessa valmiustilassa sopeuttamaan sekä sisäistä tilaamme että ulkoista toimintaamme sen mukaisesti, minkä koemme missäkin kohtaa tarpeelliseksi.
Koska olemme olleet ja eläneet näin vuosikausia, emme käsitä, miten paljon jatkuva keskittyminen muiden tunne-energioihin meitä oikeasti kuormittaa. Monesti emme edes tajua, miten kauas itsestämme ja keskuksestamme olemme jossain erityisen tiheässä tilanteessa poikenneet.
Kunnes pääsemme hieman etäämmälle ja herkkä kehomme alkaa etsiytyä pikkuhiljaa takaisin sijoilleen. Mitä sakeampi energiapommitus on ollut, sitä kauemmin palautuminen yleensä kestää.
”Rakastaako minua kukaan, jos en toimi näin?”
Vaikka olisimmekin väsyneitä käyttämään intuitiivista herkkyyttämme ja empatiakykyämme ensisijaisesti toisten tunteiden ehdoilla elämiseen, muiden kannattelusta irti päästäminen voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta.
Se voi pelottaa perustavanlaatuisesti, koska siinä on kiinni niin paljon – monesti koko kelpaavuutemme rakkauteen, ihmissuhteisiin ja tähän maailmaan.
Mieleen voi tulla monenlaista, kuten
”entä jos kukaan ei enää halua olla kanssani tai rakasta minua, jos en toimi näin?”
Vaikka kysymys nousisi kunnolla pintaan vasta nyt, niin todennäköisesti olemme kantaneet sitä mukanamme koko ikämme.
Todennäköisesti olemme kehittäneet liian pitkälle vedetyn vastuun toisten tunteista ja niiden helpottamisesta selviytymiskeinoksemme jo lapsuutemme kasvuympäristössä.
Mitä ailahtelevampi lapsuutemme tunneilmapiiri on ollut, sitä kovemmin olemme yrittäneet luoda siihen tasapainon, rauhan ja vakauden tunnetta lukemalla muita loputtomasti rivien välistä ja sopeuttamalla itseämme sen mukaisesti.
Samalla olemme omaksuneet uskomuksen, että meidän täytyy vastata ensisijaisesti toisten tunteisiin ja tarpeisiin, jotta olemme hyväksyttyjä, rakastettavia ja tervetulleita. Ja sinetöineet vastuunkantajan ja tunnesuodattimen roolimme niin lapsuutemme perheyhteisössä kuin muissakin paikoissa sen jälkeen.
Tästä johtuen emme saata edelleenkään tunnistaa, missä tasapainoisen vuorovaikutuksen, välittämisen, huolenpidon, vastuun ja kiintymyksen rajat menevät.
Koska elämämme varhaisvaiheiden suhteilla on niin pitkä historia, niiden dynamiikan muuttaminen on usein myös kaikista haastavinta.
Kun astumme ulos roolista, jossa olemme olleet vuosikymmeniä, se voi horjuttaa samalla koko yhteisön perusrakenteita ja niiden päälle kasattua, näennäistä turvallisuuden tunnetta. Vaikka tästä voi seurata myrskyä ja konflikteja, niin samalla se avaa reitin kasvuun ja tasapainottumiseen myös muille yhteisöön kuuluville.
On kuitenkin tärkeää muistaa, että aikuisina ihmisinä voimme ottaa vastuun vain ja ainoastaan omasta kasvustamme. Toisia emme voi siihen pakottaa, vaan heidän on tartuttava kasvun ja laajentumisen mahdollisuuksiinsa itse.
Kun annat toisten ottaa vastuun tunteistaan, suhteesi voivat tasapainottua
Kun tapanamme on vetää vastuu toisten tunteista yli, haastavimpia yhteyksiämme ja suhteitamme yhdistää lähes poikkeuksetta se, että suhteen toinen osapuoli on omaksunut selviytymismallikseen tunteidensa ulkoistamisen toisten vastuulle ja jopa muiden suoran syyttämisen omista haastavista tunteistaan.
Monesti kyseinen henkilö myös tarvitsee toisen jakamattoman huomion kokeakseen olevansa rakastettu – ja ylipäätään olevansa olemassa.
Överiempaattinen toimii näissä suhteissa oman selviytymismallinsa johdattamana: hän ottaa toisen tunteet perusteettomasti vastuulleen ja antaa kaiken huomionsa, voimavaransa ja energiansa toisen käyttöön.
Näin kolikon kaksi puolta ovat kohdanneet ja lyöneet haavansa yhteen.
Vaikka asetelman purkaminen voi tuntua toivottomalta, siitä voi kasvaa ulos.
Se tapahtuu niin, että vedämme huomiomme, energiamme ja voimavaramme takaisin itseemme ja alamme investoimaan niitä omaan jaksamiseemme ja kasvuumme. Samalla otamme vastuun itsestämme, hyvinvoinnistamme ja omanarvontunnostamme emmekä enää ehdollista rakastettavuuttamme siihen, miten paljon pystymme kantamaan toisten taakkoja harteillamme.
Silloin voimme vastata itse sisältämme nousevaan kysymykseen siitä, ”rakastaako kukaan enää minua, jos en toimi näin?”, että ”kyllä rakastaa”.
”Minä rakastan sinua aina ja ehdoitta juuri semmoisena kuin sinä kullakin hetkellä olet.”
Kun astumme ulos roolista, johon useat suhteemme ovat nojanneet, on mahdollista, että jotkut niistä päättyvät. Tai ainakin etääntyvät väliaikaisesti.
Voi myös käydä niin, että molemmat osapuolet kokevat aikansa eläneen asetelman purkautumisen helpottavana ja valitsevat kasvaa yhdessä eteenpäin, rakentaen yhteydestä entistä aidomman, syvemmän ja turvallisemman. Semmoisen, jossa energia virtaa molempiin suuntiin ja antaminen ja saaminen ovat tasapainossa.
Se, miten suhteissamme käy, selviää vain sillä, että astumme kasvumme seuraavaan vaiheeseen.
Ja kävi miten kävi, toivon sinun aina muistavan, että sinä et ole syyllinen toisten vaikeisiin tunteisiin etkä siihen, että joku ei ole osannut tai osaa aidosti arvostaa ja rakastaa itseään – eikä sen seurauksena muitakaan.
Sinä voit kuitenkin olla esimerkki ihmisestä, joka osaa.
Joidenkin ihmisten seurassa tuntuu kuin olisi palannut kotiin. Joskus taas luonnosta löytää paikan, joka tuntuu kuin kodilta.
Koti ei tarvitse siis seiniä, vaan joskus taivas, kallio, puut ja pensaat ympärillä ovat tarpeeksi. Joskus taas toisen tietyn ihmisen läsnäolo on tarpeeksi. Kodin kokemuksen voi löytää monesta paikasta. Toki on myös olemassa konkreettinen paikka, jota ihmiset kutsuvat kodikseen.
Koti usein ilmentää jotakin, jossa on turvassa ja, jossa voi rentoutua, pysähtyä ja olla vapaasti oma itsensä. Koti tuntuu oikealta paikalta.
Usein etsimme kotikokemusta elämässämme. Etsimme hetkeä, ihmistä ja ympäristöä, jossa todella voimme päästää irti ja hellittää. Kotikokemus on tärkeä. Voisi sanoa, että elämänlaatu ja elämä ylipäätään tuntuu paremmalta, kun koemme olevamme enemmän kotona elämän eri hetkissä.
Kuitenkin usein koemme, että olemme välillä enemmän kotona kuin toisina hetkinä.
Asiat ja ihmiset tuntuvat tutuilta
Uskon, että olemme kaikki joskus myös kokeneet, että ”olen kotona elämässä”. Tämä on ihmeellinen kokemus.
Itse olen kokenut, että kun olen ollut kotona elämässä, niin silloin jokainen ihminen tuntuu tutulta jollakin syvällä tasolla. Täysin tuntemattomatkin ihmiset tuntuvat tutuilta ja tärkeiltä. Ehkä siksi, että hekin ovat kanssani samassa elämässä ja maailmassa – samassa veneessä. Jaamme samaa elämää.
Samoin olen kokenut, että jotkut paikat tuntuvat hyvin kotoisilta. Parhaimmillaan tuntuu siltä, että jokainen hetki tuntuu kodilta, oli ympärillä mitä tahansa.
Muistan myös erään metsäkoulutukseni viimeisessä harjoituksessa, kun olimme uppoutuneet metsään ja katsoin puuta edessäni. Tuntui kuin olisin tuntenut puun siemenestä saakka. Aivan kuin olisin ollut läsnä jokaisena sen elämän päivänä. Ja sitten kaikki mitä näin ympärilläni tuntui samalla tavalla syvästi tutulta.
Jokainen hetki voi tuntua kodilta
Voisimmeko siis jotenkin löytää sukelluksen kokemukseen, että olemme joka hetki kotona elämässämme? Aivan kuin koko maailma olisi kotimme. Voisimme olla kaikissa paikoissa ja kaikkien ihmisten kanssa olla turvassa, rentoutua, pysähtyä ja olla oma itsemme.
Tämä ei tarkoita, että emme olisi sosiaalisesti älykkäitä. Joidenkin ihmisten seurassa ei oikeasti kannata viettää aikaa. Kuitenkin, jos koemme, että olemme turvassa elämässä, niin tämä näkyy sanattomassa viestinnässä. Todennäköisesti silloin selviämme monista tilanteista paremmin, kun ilmennämme ulospäin sisäistä luottamustamme ja turvaa.
Kuinka voisimme lisätä kotona elämässä olemisen kokemusta? Voimme lisätä kotikokemustamme löytämällä tietenkin elämäämme asioita, paikkoja, tekemistä ja ihmisiä, jotka tuntuvat kodilta. Näin kannattaa tehdä. Kuten myös viettää paljon aikaa näissä paikoissa ja näiden ihmisten seurassa.
Läsnäolo on tie kotikokemukseen
On myös yksi erityinen tie kotikokemukseen. Se on läsnäolo.
Syvä läsnäolo saa aikaa kokemuksen yhteydestä kaiken ympärillä olevan kanssa. Kokemuksen, että samassa veneessä kaikkien ihmisten, eläimien ja asioiden kanssa. Kokemuksen, että on tässä ja nyt kotona elämässään.
Kuinka läsnäolon ja kotona olemisen kokemusta voi löytää ja syventää?
1) Hengähtämällä syvään ulos kerran pari ja sen jälkeen huomaamalla, että keho hengittää aivan itse. Mitään ei tarvitse tietoisesti ”tehdä”, kun hengitys vain tapahtuu.
2) Rentoutumalla kokonaisvaltaisesti. Päästämällä erityisesti hartiat, pallean ja lantion alueen, rintakehän ja hartiat rennoiksi. Antamalla leuan lihasten ja kaikkien pienten lihasten silmien ympärillä rentoutua. Päästämällä kasvot ja koko kehon ja olemuksen kokonaisuudessaan rennoksi.
3) Rennosti ja kiinnostuneena huomioimalla ympäristöä ilman, että sanoittaa asioita ja niiden laatua millään tavalla. Tämä on lempeää hyväksyvää huomioimista.
Pidän täyteläisistä mauista, oli sitten kyse juomista tai ruoista. Tämä kaakao valmistui aivan kuin vahingossa, kun valmistelin eväitä pakkaspäivän retkelle. Halusin retkelle mukaan kuumaa kaakaota ja se piti valmistaa kaapista sillä hetkellä löytyneistä aineista. Kolmen ainesosan kaakao valmistui tummasta sokeroimattomasta kaakaojauheesta, kauramaidosta sekä hunajasta. Juomasta tuli ihanan täyteläinen suklaapommi.
Tämä kaakao on myös ravitsemuksellisesti perinteistä verrokkiaan terveellisempi, sillä se sisältää keholle hyödyllisiä ainesosia, kuten tummaa kaakaota ja hunajaa.
Hunaja sisältää muun muassa B- ja C-vitamiineja, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia.
Tumma kaakao puolestaan sisältää keholle hyödyllisiä flavonoideja.
Ja pssst: kaakao sopii hyvin myös maitoallergiselle.
KAAKAO-OHJE:
(ohjeesta riittää kahdelle)
5 dl kauramaitoa
1 dl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta
2-4 rkl hunajaa
VAIHE 1) Kuumenna kauramaito kattilassa
VAIHE 2) Siivilöi sekaan kaakaojauhe. Vispaa sekaisin. Lisää lopuksi hunajaa makumieltymyksiesi mukaan.
Vanhojen taakkojen ja elämän mukana kertyneiden painolastien purkaminen vaatii aikaa ja armollisuutta itseään kohtaan.
Vaikka toisinaan tuntuisi siltä, että kipu ei lopu koskaan, on vaikeistakin elämänkokemuksista mahdollista toipua. Se ei tarkoita, että haavat tulisi kokonaan unohtaa, mutta niiden kanssa on mahdollista oppia elämään vapaammin.
Jossain vaiheessa saattaa huomata, että menneisyyden koettelemukset ovat kaikessa rankkuudessaan opettaneet sinulle jotakin, mikä tekee nykyisestä elämästäsi entistä merkityksellisempää.
Nämä 5 voimarunoa ovat Sinulle, joka kaipaat juuri nyt lohtua toipumisen tielle:
Kun takana on pitkä eristäytyneisyys ja hidastunut elämänrytmi, lohduton yksinäisyys on iskenyt moneen meistä – ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässä. Yksinäisyys on kokemus erillisyydestä ja irrallisuudesta, kaipausta yhteyteen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kaiken hiljaisuuden keskellä saattaa tuntua, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä.
Yksinäisyys tuntuu möykyltä, johon on vaikea saada otetta – ja siksi siitä muodostuu myös helposti kierre, joka sysää vain syvemmälle yksinäisyyteen.
Fyysinen eristäytyminen toisista voi olla kuitenkin myös mahdollisuus. Se antaa tilaisuuden kohdata itsensä ja kehittää kykyä olla yksin kokematta yksinäisyyttä.
Yksin oleminen voi olla joskus pelottavaakin, mutta rauhassa ja turvallisesti sitä voi oppia. Olen itse tehnyt paljon töitä oppiakseni käsittelemään yksinäisyyttä, sillä tunne on seurannut minua monessa eri elämänvaiheessa. Haluan jakaa kanssasi muutaman käyttämäni työkalun yksinäisyyden tunteen helpottamiseen ja turvallisen yksinolon harjoittelemiseen.
1. Hyväksy yksinäisyyden tunne
Yksinäisyyttä vastaan ei tarvitse taistella, eikä siitä pyrkiä pääsemään pois. Tärkeää on antaa tunteelle lupa tulla, eikä kieltää sitä. Kun tunteensa kanssa lepää, siihen voi alkaa tutustua.
2. Tunnista yksinäisyyden ja yksin olemisen ero
Yksinolo ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Ero on siinä kokeeko tilanteen olevan oma valinta vai ei.
Yksinäisyys on lohduttomaksi muuttuvaa kaipausta, kuulumattomuutta ja yhteyden puutetta, josta ei tunne pääsevän pois ja joka ei täyty millään. Yksin oleminen puolestaan on vapautta: kokemus yhteydestä itseen ja muihin, vaikka olisikin vailla seuraa. Se on tunnetta siitä, että hallitsee omaa kokemustaan ja voi milloin tahansa palata läsnäoloon toisten kanssa.
3. Tutustu yksinäisyyden tunteeseesi ja ota siitä ote
Opettele tulemaan tietoiseksi tunteestasi, sen ilmenemisestä ja tavoista, joilla se vaikuttaa toimintaasi. Tätä voit auttaa sanallistamalla kokemusta. Piirrä, kirjoita tai saata muulla tavoin selkeästi eteesi ajatuksia siitä, mitä yksinäisyys sinulle tarkoittaa ja mistä se tulee.
Apuna voi toimia kysymys: ”Mitä olisin jos en olisi yksinäinen?” Se auttaa sinua miettimään, mitä voisit tuoda yksinäisyyden kokemuksen tilalle sekä kääntämään huomiosi suuntaan, jossa et koe yksinäisyyttä niin vahvasti.
4. Pysäytä lohduttoman yksinäisyyden tunne
Opettele pysäyttämään yksinäisyyden tunne heti sen ilmetessä. Pysähdy aktiivisesti ja tietoisesti tunteen äärelle sanomalla ”SEIS” ja mieti: ”Mikä on olennaisinta juuri nyt?” Joskus tämä pysäyttää vain sekunniksi, eikä vastausta kysymykseen tule. Joskus se puolestaan sysää pidempään pohdintaan siitä mihin ajattelunsa ja voimavaransa suunnata.
5. Ota yksinäisyyden tunne hallintaasi
Voit käyttää apuna mielikuvaa eräänlaisesta yksinäisyyden säätimestä, esimerkiksi kaukosäätimestä tai liu’usta, jolla tietoisesti ohjata ja säätää sitä tasoa, jolla yksinäisyyden kokemuksen antaa vaikuttaa itseensä.
Voit myös tietoisesti ohjata itsesi katsomaan yhteyteen. Kuvittele, että sinulla on kaksi erilaista mieltä: yksinäinen mieli ja yhteyden mieli, joiden välillä voit liikkua. Mieti aktiivisesti, mihin kiinnität huomiosi – yksinäisyyteen vai yhteyteen – ja ohjaa itsesi tarpeenmukaiseen suuntaan.
6. Kehitä turvallisen yksinolon kykyäsi
Rakenna itsellesi mielikuva turvapaikasta; tilasta, jossa olet onnellinen, saat olla rauhassa ja jossa osaat olla yksin kokematta häirisevää yksinäisyyttä. Ota malliksi jokin olemassa oleva paikka, jonka olet kokenut turvallisena tai sitten voit rakentaa sellaisen mielikuvissasi. Piirrä mieleesi tai konkreettisesti paperille mahdollisimman tarkka kuva siitä paikasta, jossa tunnet yksin olon ihanuuden ja vapauden. Yksinäisyyden iskiessä voit palata tuohon kuvaan ja turvapaikkaasi.
Turvapaikasta kirjoitin myös aiemmin blogissani, lue lisää täältä.
7. Luota ja tunne turva
Vaikka osaisitkin käsitellä yksinäisyyden tunnetta, se tulee nousemaan pintaan aika ajoin. Aina tunteen tullessa hengitä rauhassa ja usko itseesi; luota, että pärjäät yksin ja huomenna et enää välttämättä koekaan yksinäisyyttä. Vaikka hetkittäin tuntuisi siltä, että ratkaisuja yksinäisyyteen ei ole, se ei ole välttämättä pysyvä tila. Aina on toivoa.
Nämä työkalut ovat poimintoja kirjastani Yksinäinen. Kirjassani avaan kaikkia näitä tarkemmin ja syvemmälle. Kirjan saat omaksesi HE -puodista täältä!
Kehollinen luottamus on sitä, että riippumatta siitä miltä tuntuu, valitsee olla kehonsa puolella. Se on sitä, että kaiken kaatuilun ja horjumisen kanssa valitsee edelleen kuunnella tuntemuksiaan.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.
Etenkin sellaisina päivinä, kun olo on hankala, kun sairastuu tai kohtaa jonkin kehollisen oireen, jonka jo luuli jääneen historiaan, luottaminen omaan kehoon ei ole itsestäänselvää. Uskallan kuitenkin puhua luottamuksesta, sillä olen itse harjoitellut sitä jo useita vuosia.
Minun kehoni on aina ollut herkkä, mutta syömishäiriöstä ja uupumuksesta toipumisen jälkeen se on ollut sitä tuplasti enemmän. Vatsani ärtyy helposti, ja ylikierroksilla ollessani menetän unet.
Noissa hetkissä mieli tekisi hermostua, kun keho ei vieläkään ”toimi oikein”, siten, kuin haluaisin sen toimivan. Olen kuitenkin hiljalleen oppinut katsomaan myötätunnolla kehoani myös tällaisina elämän vaiheina.
Luottamus kuin aalto, 90 x90, esillä Galleria Foggassa 18.2. saakka.
Tässä 3 tapaa, joilla voi vahvistaa arjessa luottamusta omaa kehoa kohtaan:
*HUOM, eivät korvaa lääkäriä tai terapeuttia. Ole aina yhteydessä asiantuntijaan, mikäli sairastut tai koet vaikeita kehollisia oireita, jotka rajoittavat elämääsi.
1. Perustarpeista huolehtiminen
Kehollinen luottamus rakentuu pala palalta, ja turvallinen olo voi alkaa syntyä, kun jonkinlaiset perustukset ovat kunnossa. Aivan, kuten taloakaan ei voi rakentaa ilman perustuksia, ei suhdetta omaan kehoonsakaan voi. Suhde voi olla ilman niitä vähintäänkin hataralla pohjalla.
Se, mistä perustuksien rakentaminen lopulta alkaa, riippuu täysin omasta tilanteesta. Se voi alkaa fyysisten perustarpeiden tasapainon löytämisestä, eli syömisen, liikkeen ja levon sopivasta rytmistä. Ammattilaisen kanssa työskennellessä taas erilaiset kehoa rauhoittavat ja maadoittavat harjoitukset voivat olla pohja, josta ihan ensimmäiset rakenteet muodostuvat.
Missä tahansa oletkaan, aloita siitä. Voit kysyä itseltäsi, huolehditko arjessa kehosi hyvinvoinnista? Saako kehosi riittävästi ruokaa, lepoa, vettä, unta? Tai onko taustallani ehkä solmuja, joita minun olisi hyvä purkaa yhdessä jonkun kanssa?
2. Ankkuroituminen ja rauhoittuminen
Kehomme autonominen, eli tahdosta riippumaton hermosto koostuu kahdesta osasta: sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta. Sympaattinen hermoston haara on aktivoiva, ja sen parasympaattinen vastapari taas auttaa meitä palautumaan. Parasympaattinen hermosto viestittää kehollemme, ettei ole hätää – nyt voi hellittää.
Kun olo on levoton, ihan konkreettinen rauhoittuminen on tärkeää. Satunnaisina unettomina aikoina yön tunteja valvoessa minulle ankkuroituminen on tarkoittanut sitä, että sen sijaan, että vatvon levottomana, miksi kehoni ei nukahda, juurrun hengitykseeni. Turva voi siis löytyä kehollisen kokemuksen kautta, myös kierroksilla ollessa. Rauhallinen hengitys on siihen hyvä työkalu – se kulkee omaa rytmiään, vaatimatta sinulta mitään, aktivoiden lempeästi parasympaattista hermostoa. Myös hengityksen ja liikkeen yhdistelmä voi auttaa.
Kun olo on hankala, voisitko keskittyä hengitykseen? Jalkapohjiin vasten maata? Voisitko ehkä koskettaa pehmeästi kehoasi, silittää rintakehää tai kasvoja? Voisiko jokin meditaatio, liikeharjoitus tai jooga helpottaa? Mikä sinua lohduttaa?
3. Myötätunto
Kotona omassa kehossa oleminen ei tarkoita, että luottamuksen kehoonsa kerran löydettyään se pysyy samanlaisena. Ei, vaan elämä tapahtuu ja kehomme reagoi siihen, mitä erilaisimmilla tavoilla. Luottamus kehoon voi noiden elämän luonnollisten käänteiden keskellä horjua, mutta rakennetun ei välttämättä tarvitse sortua.
Luottamus voi löytyä sieltä, missä uskaltaa katsoa kokemustaan aidosti, ottaa itseään kädestä lempeästi – nytkin keho tekee parhaansa niillä resursseilla, jotka sillä on käytössään.
Riippumatta siitä, miltä kehossa tuntuu ja mistä se johtuu, tästäkin mennään eteenpäin.
Lempeyttä keholle -korttien harjoitukset kutsuvat sinua lempeästi pysähtymään itsesi ja oman kehosi äärelle. Kurkkaa kortit täältä.
