Mikäli olet överiempaattinen eli sekä aistit voimakkaasti että otat liikaa vastuuta toisten tunteista, käytät empatiakykyäsi itseäsi kuormittavasti.
Sinun ei kuitenkaan tarvitsee jatkaa näin, vaan saat nauttia herkkyydestäsi ja käyttää empatiakykyäsi myös itsesi hyväksi.
Tunnistatko itseäsi näistä?
Koet, että muut purkavat raskaita tunne-energioitaan sinuun
Tunnet syyllisyyttä ja syyllistät itseäsi toisten tunteista
Koet, että sinun täytyy tuntea toisten tunteita heidän puolestaan
Tunnet toistuvaa turvattomuutta ja ahdistusta
Olet jännittynyt, ylivirttynyt ja väsynyt
Sinun on vaikeaa tuntea omia tunteitasi ja tarpeitasi
Koet olevasi pois omasta keskuksestasi
Et tunnista rajojasi ja osaa asettaa niitä selkeästi
Tunnet olosi voimattomaksi, koska jumitat tilassa, jos et pääse pois
Sinulle ei jää voimavaroja luoda elämää, joka tuntuisi aidosti hyvältä, totuudelliselta ja omaltasi
Jos vedät empatian toistuvasti yli, aistit toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi. Sen lisäksi uskot, että on sinun vastuullasi helpottaa niitä.Täsmäät olotilasi toisten raskaisiin tunne-energioihin ja otat niitä kantaaksesi, jotta ne hälvenisivät.
Kun sopeutat itseäsi jatkuvasti toisten tunteisiin, sivuutat omat tunteesi ja tarpeesi eikä sinulle jää tilaa palautua. Tästä syntyy uuvuttava kierre, jossa odotat, milloin saisit vihdoin muilta takaisin sitä, mitä annat heille. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Koet jatkuvaa riittämättömyyttä ja mietit, oletko vääränlainen, koska et pysty korjaamaan toisten hankalaa oloa, vaikka miten yrittäisit. Yhteytesi itseesi heikkenee ja voi katketa kokonaan.
Sinä saat nauttia herkkyydestäsi
Kun vedät empatian överiksi, ajattelet, että jos toinen kärsii, sinun täytyy ottaa hänen kärsimyksensä kantaaksesi, jotta toimit myötätuntoisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole totta. Voit käyttää empaattisia kykyjäsi muiden auttamiseen niin, että ne eivät kuluta sinua toistuvasti loppuun.
Jotta voit toimia uudella tavalla, on ratkaisevaa, että opit ohjaamaan empaattista energiaasi myös itsesi hoitamiseen.
Koska överiempaattisen toimintamallin syntyminen ei ole älyllinen prosessi, myöskään mallista ulos kasvaminen ei tapahdu vain järjen avulla. Se edellyttää sinua kuormittavassa kierteessä kiinni pitävien tunnelatausten hoitamista myös kehollisesti ja energeettisesti.
Kun sinun omat tunnetason kipupisteesi helpottavat, et enää koe tarvetta täsmätä olotilaasi autopilotilla toisten raskaisiin tunne-energioihin, jotta ne hälvenisivät. Voit palata itsessäsi voimaan, turvaan ja rakkauteen, jotka olet kadottanut. Samalla myös empatiakykysi tasapainottuu kuin itsestään.
Kun empatiakykysi tasapainottuu, osaat tehdä turvallista tilaa muille tuntea kaikkia tunteitaan ilman, että yrität helpottaa niitä tuntemalla niitä heidän puolestaan.
Näin voit tulla myötäelämisen mestariksi, joka on kotonaan koko ihmisyyden tunneskaalan kanssa, muttei kuitenkaan ota enää kaikkia maailman murheita vain omille harteilleen.
Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut voimakas tarve miellyttää. Esimerkiksi lapsena teeskentelin jouluaattona, etten tunnistanut joulupukiksi tekeytynyttä naapuria, jottei vanhemmilleni tulisi paha mieli. Vastaavia, näin jälkikäteen hieman huvittaviltakin vaikuttavia tilanteita, tulee mieleen muitakin.
Olen myös vältellyt viimeiseen asti kaikkia konflikteja ja ristiriitatilanteita, kuten herkillä ja empaattisilla ihmisillä on usein tapana. Ikävä kyllä nämä sinällään hienot ja jalot ominaisuudet johtavat helposti omien tarpeiden ja todellisen minuuden hautautumiseen ympäristön toiveiden, vaatimusten ja niistä tehtyjen oletusten alle. Kaiken taustalla on inhimillinen tarve tulla pidetyksi ja hyväksytyksi.
Olenkin usein kadehtinut ihmisiä, joilla ei näytä olevan tarvetta miellyttää muita. Koen kuitenkin, että ”oikein käytettynä” miellyttämisen tarve ilmenee ystävällisyytenä ja huomaavaisuutena. Sen sijaan ongelmia tuottaa, jos se näkyy lähinnä omien tarpeiden ja rajojen polkemisena ja unohtamisena sekä sitä kautta päätymisenä itselleen epämieluisiin tilanteisiin ja ratkaisuihin.
Uskoin aiemmin, että jos kieltäydyn jostain tai tuon oman eriävän mielipiteeni esiin, minusta ei enää pidetä tai jos pidetään, niin pidetään hankalana ihmisenä. Viime aikoina olen opetellut ajattelemaan toisin.
Rajojen asettaminen, jos mikä on itsekunnioitusta ja jos et kunnioita itseäsi, niin miten voisit odottaa muidenkaan kunnioittavan sinua?
Nykyään ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa toisia rehdisti silmiin ja sanoa tarpeen tullen ei tai uskaltavat rohkeasti nostaa hankalan asian keskusteluun. Liian kiltti ja miellyttämisen haluinen nimittäin päätyy herkästi toisten kynnysmatoksi ja itsestäänselvyydeksi. Jossain kohtaa tämä ihana omat tarpeensa sivuun laittava ja aina muita auttava ihminen väsähtää ja seuraukset ovat ikäviä.
Meidän herkkien miellyttäjien ei pidä muuttua vain omaa etua ja hyvinvointia ajatteleviksi ihmiskilpailijoiksi. Kuitenkin jotta voimme kasvaa, kukoistaa ja levittää hyvää ympärillemme, meidän on syytä muistaa aina silloin tällöin asettaa etusijalle oman elämämme tärkein henkilö eli itsemme. Tämä ei ole itsekkyyttä tai piittaamattomuutta, vaan rakkautta.
Tomituksen vinkki: Miten olla avoin ja rehellinen itselle ja muille?
Jos myötäilee aina muita, voi käydä niin, ettei tiedä enää, mitä ihan oikeasti tuntee, ajattelee ja haluaa. Sopeutumisen vuoksi ikään kuin kaventaa ja typistää itsensä, oli kyse sitten töistä, parisuhteesta, vanhemmuudesta, suvusta tai ystävyydestä.
Rohkean rehellisyyden malli auttaa kommunikoimaan omaa ydintään. Rohkea rehellisyys on viestimistä ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa. Samalla se on myös läsnäolevaa kuuntelemista, mitä muut ajattelevat, tuntevat ja haluavat. Näin kaikki saavat tilaa olla oma itsensä, sillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Jo edellisenä päivänä suunnittelin ja visualisoin, mitä kaikkea olisi hyvä tehdä vapaapäivänä. Koti on mullin mallin. Jos saisin edes yhden huoneen siistiksi, kenties myös imuroisin? Pyykkikori pursuaa, ja poikakin valitti, ettei ole enää puhtaita sukkia. Niin ja sitten olisi laitettava järjestykseen kolmen kuukauden tositteet kirjanpitäjälle. Kahdesta yrityksestä. Tässä kohtaa mieleni ja kehoni stoppaa. Jos vielä jatkaisin tätä tekemättömien töiden listaa ja mitä minun PITÄISI tehdä, lamaantuisin, ja lamaannus kestäisi vähintään 24 tuntia.
Päätän keskittyä kännykkään sen sijaan, vain hetkeksi. Yhtäkkiä huomaan aikaa kuluneen pari tuntia kännykän ja netin selailuun. No, se on minulle ihan tuttu juttu, enkä enää sitä stressaa. Hoidinhan siinä seassa myös useamman työasian, vastasin sähköposteihin, maksoinpa mobiilipankissa yhden laskunkin. Edes jotakin hyvää…
Niin, nyt siis päästään siihen lauantaiaamuun! Herään kahdeksan paikkeilla, jumitun pariksi tunniksi sängyn pohjalle. Selaan kännykkää. Asiasta toiseen, sovelluksesta toiseen. Välillä katson mielenkiintoisen Youtube-videon. Ja jossakin välissä hoidan pari työasiaakin, siinä seassa. Vastaan ystävälle. Sitten pistän Spotifysta soimaan jotakin räväkkää (Hanoi Rocks toimii lähes aina 🙂 ), että pääsen ylös ja aamupalalle.
Aamupala on minulle yksi harvoista rutiineista. Syön kunnolla ja sellaista, joka täyttää vatsaa pidemmäksi aikaa. Ehkäpä tämä on jollain tavalla intuitiivisesti opittu malli, koska päivisin unohdan syödä, nälkä saattaa herättää vasta kahden-kolmen aikaan iltapäivällä. Ja koska vapaapäivinä lapsetkin nukkuvat pidempään, ei kukaan kaipaa lounasta ainakaan ennen kahta.
Aamupalan jälkeen katson äkkiä läppäriltä pari tärkeää asiaa, juutun taas sinne tekemään kymmentä muutakin asiaa. Yksi työasia kaipaa tarkistusta eräästä kirjasta. Valokuvamuistini tietää, että kirja löytyy makuuhuoneestani tietystä kirjapinosta. (Olen kirjafriikki, omistan satoja kirjoja, joista harvoja koskaan luen loppuun asti.) Kymmenen metrin matkalla makuuhuoneeseen unohdan jo, miksi olen menossa sinne.
Pysähdyn eteiseen miettimään. Samalla näen, että eteisen lattialla lojuu vessanpuhdistusaine. Ollut siinä pari viikkoa, mutten ole aiemmin huomannut. Vien sen vessaan. Samalla muistan, että keittiön työtasolle on viikkokausiksi jäänyt uusi hammasharjapakkaus ja deodorantti. Haen ne ja tuon vessaan. Päätän pestä vessanpöntön, kun se ainekin nyt on täällä asti. Pesen myös peilin.
Palatessani muistan sen kirjan ja haen sen. Huoneessani näen lattialla kasan vaatteitani ja muistan ne pyykit. Vien käytetyt vaatteet kylppäriin ja saan kun saankin sen pesukoneen päälle, josta olen tyytyväinen. Menen keittiön pöydän ääreen, jossa läppärini on. Mitä olinkaan tekemässä? Ai niin, se kirja jäi sittenkin sinne makkariin. Ja kaikki alkaa alusta…
Tätä on ADHD/ADD-henkilön elämä, ainakin minun. Toisaalta itse olen jo tottunut tähän, mitäpä muuta osaisin ajatella. Aivoissani on alati aktiivinen, monikaistainen moottoritie, jossa välähtelee sekunnissa useita toisiinsa liittymättömiä asioita. Läheskään kaikista niistä en saa kiinni, mutta tuo liikenne kuormittaa minua sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tekee vähintään sisäisesti levottomaksi. Jumittaa. ADHD:ssa kun on tutkitusti kyse siitä, että aivojen hermosolujen välittäjäaineista, mm. dopamiinista ja noradrenaliinista, on synnynnäisesti pulaa. Noradrenaliini kun auttaisi ryhtymään, toimimaan ja fokusoimaan, dopamiini ylläpitämään mielekkyyttä ja nauttimaan, motivoitumaan.
Tässä ei siis ole kyse siitä, että silloin tällöin multitaskaa ja jumittaa. Jokaisella on joskus tällaista menoa arjessa. Mutta jos toiminnanohjauksen ja impulssikontrollin pulmat, jatkuva ”multitaskaaminen” ja se, ettei saa ryhtymisen jälkeen tehtyä asioita loppun asti, on jokapäiväistä, on se arjessa iso ongelma. Kyse on janasta, oletko kummassa päässä janaa vai jossakin keskivaiheilla.
On niin surullista sekä itse kokea että kuulla muilta kaltaisilta, miten heidän aikuisena saatua ADHD-diagnoosia vähätellään. Tyypillisesti voi kohdata ihmettelyä, vertailua ja jopa suoranaista kieltämistä. Tätä voi tapahtua jopa sote-ammattilaisten taholta, mikä on käsittämätöntä.
Jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi ja validoiduksi tilanteessaan. Mietithän sinä, joka kohtaat ADHD-piirteisen ihmisen, miten kohtaat hänet, kunnioitatko häntä ja hänen tarinaansa? Et ole kulkenut hänen elämäänsä, hänen saappaissaan. Jos et pysty ymmärtämään, olisi parempi siinä tapauksessa olla kommentoimatta omia mielipiteitään. Mikäli kommenttisi vastaanottanut henkilö hiljenee, voit olla varma, että hän lamaantui puheestasi, koska hän on pahimmassa tapauksessa joutunut kuulemaan sitä liian monta kertaa ja todennut, että on parempi pysyä hiljaa. Kukaan ei ymmärrä. Olen ulkopuolinen, outolintu.
Sen sijaan, että sanot: ”No tuollaistahan nyt on kaikilla, minullakin”, ”ADHD kyllä tuntuu olevan nykyään muotidiagnoosi”, ”Mut eihän sulla nyt voi ADHD:ta olla, sähän oot tosi rauhallinen tyyppi ja pärjäät työelämässä!”, voisitko sanoa jotakin tämäntapaista:
”Miltä sinusta tuntuu, kun arkesi on kertomasi kaltaista, olen halukas kuuntelemaan?” ”Jos voisin olla jollakin tavalla avuksi tai tueksi, kerrothan minulle.” ”Toivon, että saat tarvitsemaasi apua ja tukea tilanteeseesi.”
P.S. Tämäkin teksti syntyi impulssin viedessä ja koska jumitin muissa suunnitelluissa asioissa 🙂 Onneksi olen jo oppinut hyväksymään sen, että näin elämässäni tapahtuu. Pystyn luomaan paljon hyvää, ja voin siten suunnata ainakin ajoittain huomioni siihen, että luovuuteni ja impulsiivisuuteni – ja joskus myös jumittuneisuuteni – voi olla myös lahja <3
Oletko huomannut joskus – ehkä useinkin – kaipaavasi jotakin? Jotakin, joka ei juuri nyt ole tässä, saatavilla, jotakin enemmän, parempaa tai epämääräisesti vain ”mitä tahansa muuta kuin juuri sitä mitä tässä ja nyt on”. Tällainen haluaminen on inhimillistä ja itsellenikin tuttua. Samalla se tuottaa kärsimystä.
Usein nimittäin kohdistamme tämän parhaimmillaankin hahmottoman haluamisemme johonkin ihmiseen teemalla ”En tiedä mitä haluan, mutta sinun on tiedettävä – ja annettava se minulle”.
Veikkaan, että jokainen meistä on elämänsä varrella liittänyt täyttymättömät toiveensa toiseen ihmiseen. Koko romanttiseen haikailuun kannustava kulttuurimme pohjaa tälle. ”Hän tuli ja pelasti elämäni”, on laulujen ja lehtiotsikoiden suosikkimatskua.
Meidät on opetettu uskomaan, että se syvä kaipuu, jota sisimmässämme tunnemme, olisi täytettävissä jostain ulkopuoleltamme, mieluiten jonkun toisen ihmisen toimesta. On oikeastaan vähän huvittavaa, mutta myös pelottavaa tajuta, miten syvälle meihin tämä ajatusvinouma on iskostunut.
Hyvät ja huonot uutiset nimittäin ovat tässä kohtaa yksi ja sama: kukaan ulkopuolellamme ei voi tunnistaa eikä täyttää pohjimmaisia tarpeitamme, eikä niin ole tarkoitettukaan. Kukaan ei voi parantaa toista, kukaan ei voi rakastaa toista ehjäksi, kukaan ei voi pelastaa.
Jokainen tiedämme edellä sanotun, mutta sen syvä ymmärtäminen omakohtaisesti voi todella muuttaa elämää.
Kokemus elämästä ja ihmissuhteista muuttuu merkittävästi siinä vaiheessa, kun emme olekaan toistemme elämässä täyttääksemme toisissamme jonkin vajeen. On eri asia antaa omasta runsaudesta ja luoda yhdessä siltä pohjalta uutta, kuin kauhoa vastapuolen vajaasta kaivosta omaan rutikuivana riutuvaan lätäkköön.
Jos olemme ehdollistuneet sille ajatukselle, että kaipuumme täyttyy ulkopuoleltamme, olemme jatkuvassa vaillejäämisen tilassa. Ei ole mahdollista tuntea olevansa täysi, jos omaan puolityhjään mukiin pitää olla jatkuvasti hamuilemassa täyttöä muualta.
Lienee tässä kohdassa syytä mainita, että toisessa äärilaidassa ovat ihmiset, jotka pelkäävät omaa tarvitsevuuttaan niin paljon, että mieluummin omaksuvat äärimmäisen itsekseen pärjäämisen eetoksen. ”En tarvitse ketään, enkä mitään” on heidän tunnuslauseensa. Aito yhteenkuuluvuus kuitenkin elää terveestä tarvitsevuudesta.
Löydä oma runsautesi viipymällä itsesi äärellä
Itselleni on ollut merkittävää huomata miltä minusta oikeasti tuntuu niissä hetkissä, kun ratkaisu tarpeeseeni tuntuu olevan jossain ulkopuolellani. On ollut hyvä huomata, että voimakas ulospäin suuntautuva tarvitsevuus ohentaa kosketusta omaan itseeni ja meneillään olevaan hetkeen.
Kun olen malttanut pysähtyä ja pysyä itseni äärellä esimerkiksi hiljentyen, kirjoittaen, kävellen tai jutellen itselleni ääneen (usko pois, viimeksi mainittu on tosi tehokas metodi!) olen saanut paremmin kiinni siitä mitä oikeastaan kyseisessä hetkessä olen vailla ja mikä voisi tähän vailla olemiseen tuoda helpotusta.
Omien tarpeiden, toiveiden ja kaipuun äärellä on hyvä harjoitella viipyilemään. Näin saamme paremmin kiinni siitä mistä ne oikeastaan meille kertovat, ja kenen tulisi nämä tarpeet kulloinkin täyttää. On ihanaa, kun joku on joskus meitä varten. Vielä ihanampaa on tuntea niitä syviä itsen kohtaamisen, lohduttamisen, kannattelun ja elämänriemun hetkiä, jotka kumpuavat halusta olla syvemmässä kontaktissa omaan itseen, tuntea omia tarpeita ja vastata niihin myös itse.
Kaipuu on osa ihmisyyttä, kaikki kaipaamme. Voimme kuitenkin suunnata kaipuutamme monin tavoin. Joskus on hyvä huomata, että kaipaammekin kohti omaa itseämme, omaa sieluamme ja sydäntämme. Silloin vastaus kaipuuseen löytyy yhteydestä itseen ja tämän kokemuksen vahvistuminen on vapauttavaa. Kun olemme terveellä tavalla itsessämme täysiä, ihmissuhteemme perustuvat vapaudesta kumpuavalle runsaudelle eivätkä tarvitsevuudelle.
Sydämen pyyntö kaipaavalle mielelle:
Olkoon niin, että
kuulen oman sydämeni
kaipuuta
herkällä korvalla ja
lempeällä mielellä
Olkoon niin, että
sallin itseni kaivata ja tarvita
väheksymättä itseäni
ja toiveitani
Olkoon niin, että
haluan oppia vastaamaan
kaipuuseeni
opettelen ravitsemaan
runsauttani
ja
muistan huolehtia itsestäni
hellyydellä.
Viime aikoina varmasti moni on saattanut nukkua hieman normaalia levottomammin, kun maailman tapahtumat pääsevät öisin valtaamaan mielen. Ehkä sinäkin olet viettänyt unettomia öitä, vaikka muuten nukkuisitkin paremmin. Tai ehkä olet luonnostaan herkkäuninen, kuten minä – ja moni muu erityisherkkä.
Yksi oman elämäni haastavimmista asioista on ollut yli 10 vuoden ajan nimenomaan nukkuminen ja tässä erityisherkkyys on yksi selittävä tekijä. Omalla kohdallani taustalla toki vaikuttaa myös krooninen pitkäaikaissairaus.
Hyvät yöunet ovat joka tapauksessa sellainen harvinaisuus, että olen valmis tekemään paljon töitä niiden eteen. Ja niin sitä täytyykin tehdä – joka päivä. Priorisoida ja nähdä vaivaa. Silti hyvät unet eivät ole taattu asia.
Onneksi uni on kuitenkin asia, mihin voimme itse ainakin jossain määrin vaikuttaa. Emme toki voi pakottaa itseämme uneen emmekä alkaa sitä suorittamaan – päin vastoin, mutta on erilaisia unta tukevia askeleita, joita voi huomioida jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.
Miten erityisherkkyys vaikuttaa?
Erityisherkkyydellä on sekä tutkitusti että ihan oman kokemuksenikin perusteella vahva yhteys nukkumiseen, unen laatuun sekä yleiseen vireystilaan.
On melko yleistä, että erityisherkillä on vilkas unimaailma ja uni saattaa olla levotonta johtuen kehon ylivirittymisestä. Itse näen todella paljon unia, myös painajaisia.
Herkkä aistii helposti ympäristön ärsykkeet ja muutokset nukkuessaankin. Tästä syystä itselläni on esimerkiksi joka yö käytössä korvatulpat. En ole enää vuosiin voinut nukkua ilman.
Usein tarvitsen kaverikseni myös silmälaput, etenkin kesällä tai herätessäni aamuyöstä. Lisäksi huoneen täytyy olla pimennetty ja viileä, jotta uni olisi mahdollisimman hyvää.
Erityisherkkyyteen liittyy myös rutiinien tärkeys. Sen takia juuri iltarutiinit ovat isossa roolissa uneni kannalta. Rauhoitan hyvissä ajoin kehoani yötä varten ja viestin sille, että nyt on aika käydä nukkumaan.
Olen yleensä aina yhdeksän jälkeen jo sängyssä (myös tavallisina viikonloppuina). Kuitenkin vireystilan säätelyn, hermoston rauhoittamisen ja kehon hälytysviestien hiljentämisen pyrin aloittamaan muutama tunti aiemmin.
Säännöllinen unirytmi ja ajoissa nukkumaan meneminen ovat tärkeitä hyvän unen kannalta.
Rauhoitan hyvissä ajoin kehoani yötä varten ja viestin sille, että nyt on aika käydä nukkumaan.
Mitä herkän kannattaa huomioida?
Jos uni ei tule, on Elaine Aronin mukaan erityisherkälle parempi vaihtoehto jäädä sänkyyn lepäämään kuin nousta heti ylös ja lisätä ylivireyttä touhuamalla jotain unta odotellessa.
Tutkimusten mukaan erityisherkkä myös tarvitsee keskimääräistä enemmän unta jaksaakseen, mikä on mielestäni myös ihan ymmärrettävää; ottaen esimerkiksi huomioon herkän kuormitusalttiuden ja keskivertoa suuremman palautumisen tarpeen.
Nukkumisolosuhteilla (äänet, valoisuus, vuodevaatteet, vieras ympäristö jne.) on myös vahva yhteys erityisherkän nukahtamiseen ja yhtenäisen sekä riittävän yöunen saamiseen. Jo pelkästään iholla epämukavalta tuntuvat lakanat voivat pilata koko yön.
Meidän erityisherkkien on siis varsin tärkeää kiinnittää huomiota niin makuuhuoneen tunnelmaan, lämpötilaan, valaistukseen, vuodevaatteisiin, ”apuvälineisiin” kuin omaan tilaan ja unirauhaan.
Jos uni ei tule, on Elaine Aronin mukaan erityisherkälle parempi vaihtoehto jäädä sänkyyn lepäämään kuin nousta heti ylös ja lisätä ylivireyttä touhuamalla jotain unta odotellessa.
Unettomuuden kokemusasiantuntija
Vuosien taistelu uniongelmien kanssa on tehnyt minusta unettomuuden kokemusasiantuntijan, vaikken sitä mitenkään virallisesti ole. Kamppailuni ovat pakottaneet hakemaan ammattiapua, ottamaan asioista selvää ja kokeilemaan melkeinpä kaikkea – etsimään uteliaasti polkuja parempaan uneen.
Joskus unta tukeva lääkityskin on tarpeen. Kun unettomia öitä on takana muutama kuukausi, keho ja mieli joutuvat yleensä niin koville, ettei päivän askareista enää selviydy ja terveys kärsii nopeasti.
Lopulta olen ymmärtänyt, että tärkeintä kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta on se, että nukun – ja jos siihen tarvitaan tukea, niin olkoon niin. Omilla valinnoilla on kuitenkin se suurin merkitys.
Nykyään minulla onkin pitkälle viilatut päivittäiset iltarutiinit, jotka auttavat herkkään uneeni. Vaikka ne eivät siltikään tee elämästäni uniongelmatonta, koen näiden askelten myötä hyvien yöunien olevan helpommin saavutettavissa. Nappaa omat suosikkisi ja kokeile!
Iltarutiinit auttavat sinua parempaan uneen.
Kamppailuni ovat pakottaneet hakemaan ammattiapua, ottamaan asioista selvää ja kokeilemaan melkeinpä kaikkea – etsimään polkua parempaan uneen.
10 lempeää askelta parempaan uneen:
Syö muutama tunti ennen nukkumaan menoa kevyesti ja juo esimerkiksi rauhoittavaa yrttiteetä. Liian raskaasti syöminen sotkee herkästi unet eikä juodakaan kannata liiaksi, ettei yö mene vessassa rampatessa.
Vältä iltaisin minkään ikävän katsomista; ahdistavia sarjoja/elokuvia tai uutisia ei kannata katsoa juuri ennen nukkumaan menoa – tai liiaksi muutenkaan ja etenkään näinä aikoina.
Sammuta elektroniset laitteet hyvissä ajoin – etenkään telkkaria ei kannata katsoa kovin myöhään tai lähellä nukkumaanmeno aikaasi.
Vältä kofeiinia aamupäivän jälkeen. Myös alkoholi vaikuttaa yöuniin, joten esimerkiksi viinilasilliset kannattaa nauttia alkuillasta ja saunaoluet korvata vaikka alkoholittomilla.
Säädä myös iltaisin kotisi valaistus sekä äänimaailma niin, että se valmistaa kehoasi nukkumaan – kirkkaat valot ja voimakkaat äänet pois. Kynttilöiden sytyttäminen voi rentouttaa.
Kuuntele ennen nukkumaan menoa rauhallista musiikkia ja aktivoi parasympaattista hermostoa rauhoittaen kehoasi vaikka joogalla, venyttelyllä tai hengitysharjoituksilla. Esimerkiksi jalkojen nostaminen muun kehon yläpuolelle, vaikka sohvan tai sängyn päälle, toimii hyvin. TRE-menetelmä on myös oma uusi lemppari!
Kirjaa päivän päätteeksi ylös asioita, joista olet kiitollinen. Nukkumaan mennessä mielesi keskittyy ajattelemaan päivän positiivisia tapahtumia.
Magnesium auttaa tutkimusten mukaan sekä unen pituuteen että tehokkuuteen. Se edistää lihasten ja mielen rauhoittumista sekä rentoutumista.
Lue sängyssäsi jotain miellyttävää kirjaa tai lehteä sen aikaa, että mielesi rauhoittuu. Päivän ajatukset ja tapahtumat hellittävät, kun keskityt johonkin muuhun.
Huolehdi huoneen pimennyksestä ja lämpötilasta. Ota korvatulpat ja unimaski tarvittaessa käyttöön. Voit nukahtaa vaikka ohjatun meditaation soidessa.
Psst. Lämpimästi suosittelen myös panostamaan hyvään tyynyyn ja painopeittoon!
Kiitollisuuspäiväkirja on ihana tapa päättää päivä.
Vaikka nämä askeleet ovat auttaneet minua, on hyvä toki muistaa; mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Jokaisen on löydettävä juuri ne itselleen sopivat rutiinit ja askeleet parempaan uneen.
Uskallan kuitenkin väittää, että säännöllinen unirytmi, rutiinit ja ajoissa nukkumaan meneminen useimmiten auttavat asiaa.
Joten mikäli kärsit uniongelmista, toivottavasti sait tästä kirjoituksesta vertaistukea ja ehkä myös uusia vinkkejä siihen, miten voit helpottaa omaa unettomuuttasi. Kaikkea kannattaa kokeilla ja etenkin silloin, kun nukkuminen ei ole itsestäänselvyys, jokaisesta hyvästä yöstä on syytä olla kiitollinen!
Minkä uuden iltarutiinin sinä voisit ottaa käyttöösi jo tänään?
Joko sinulle on @lempeampimina seurannassa somekanavissa? Sieltä löydät lisää lempeitä vinkkejä. Annukan omaan blogiin pääset tästäja muut Annukan Hidasta elämää -kirjoitukset tästä.
Palkittu psykologi Ethan Kross yhdistää kirjassaan Sisäinen hälinä – Miksi ajatukset ylikuumenevat ja miten sitä voi välttää? (Karisto, 2022) aivotutkimusta, käyttäytymispsykologiaa ja kiehtovia tositapauksia siitä, miten sisäinen äänemme vaikuttaa meihin niin hyvässä kuin pahassa. Kirjassa esiteltyjen työkalujen avulla itsekritiikin ja kielteiset ajatuskierteet voi muuttaa voimavaraksi.
Minkälaiseen sävyyn sisäinen äänesi juttelee sinulle? Se, mitä sisäinen äänemme meille sanoo, on todella merkityksellistä hyvinvointimme ja jopa mielenterveytemme kannalta.
Kun yrität työstää vaikeaa kokemusta, puhuttele itseäsi nimeltä toisessa persoonassa. Silloin aktivoit vähemmän niitä aivoalueita, jotka ovat yhteydessä haitalliseen asioiden vatvomiseen. Pystyt toimimaan paremmin, ajattelemaan viisaammin ja koet tilanteessa vähemmän kielteisiä tunteita.
2) Kuvittele, että neuvot ystävää
Mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi sinun tilanteessasi? Ajattele, että neuvot häntä, ja sovella neuvoja sitten itseesi. Muuttuuko sisäisen puheesi sävy jotenkin?
3) Sano itsellesi: Sinä selviät kyllä
Ahdistus valtaa herkästi mielen silloin, kun miellämme tilanteen uhaksi – tilanteeksi, jossa emme pärjää. Silloin olo voi tuntua jopa lamaantuneelta. Onneksi meillä on kyky muuttaa tapaa, jolla suhtaudumme kokemuksiimme. Jos pystyt ajattelemaan, että edessäsi oleva vaikeus ei ole uhka, vaan haaste, selviydyt paremmin ja sinun on helpompi toimia. Muistuta myös itseäsi siitä, miten vastaavista tilanteista on aiemminkin selvitty.
4) Muista että et ole ainoa – moni muu on kokenut saman
Et ole kokemuksesi kanssa yksin, muistuta itseäsi siitä. Ajattele, että tämäkin vastoinkäyminen on osa yleisinhimillisten kokemusten kirjoa. Useat miljoonat tai ehkä jopa miljardit ihmiset ovat joskus kokeneet saman kuin sinä nyt. Kun ajattelet ikäviä kokemuksiasi ja puhut niistä, älä käperry itseesi, vaan ajattele ”minän” tilalle ”me ihmiset”.
5) Kuvittele itsesi tulevaisuuteen
Miltä tällä hetkellä kirvelevä asia mahtaa tuntua vaikkapa kuukausien tai vuosien päästä? Joskus tulevaisuudessa ajattelet tätä ikäviä tunteita herättävää kokemusta ja huomaat, että tunteet, joita tunnet nyt, eivät tunnu enää läheskään niin ikäviltä.
6) Hoida itseäsi kirjoittamalla
Kirjoita syvimmistä kielteiseen kokemukseen liittyvistä ajatuksista ja tunteista 15-20 minuutin ajan enintään kolmena peräkkäisenä päivänä. Anna ajatusten virrata vapaasti, äläkä mieti kirjoitus- tai kielioppivirheitä.
Kokemukseen keskittyminen kertojan näkökulmasta antaa etäisyyttä. Se auttaa ymmärtämään tuntemuksiasi tavalla, joka parantaa tunnetilaasi pitkällä tähtäimellä.
7) Keksi itsellesi rauhoittava rituaali
Jokin merkityksellä ladattu säännönmukainen toiminta antaa meille järjestyksen ja hallinnan tunteen, joka voi auttaa rauhoittamaan mieltä. Esimerkiksi hiljainen rukous tai meditaatio voivat toimia, mutta rituaalin voi myös keksiä itse. Itse keksitty rituaali on aivan yhtä tehokas kuin muutkin.
Lopuksi – älä kuittaa elämäsi ilonaiheita olankohautuksella. Jos haluat pitää kiinni ihanasta kokemuksesta, uppoudu siihen – pidä siitä kiinni ja nautiskele. Pienistäkin ilahduttavista asioista kannattaa ottaa ilo irti.
Sisäinen hälinä – Miksi ajatukset ylikuumenevat ja miten sitä voi välttää? (Karisto, 2022) sisältää pakillisen mielen työkaluja, joita voi käyttää lannistavan ja ahdistavan sisäisen puheen kesyttämiseksi. Voit kuunnella kirjan äänikirjana esimerkiksi täältä.
Juuri sulanut maa tuntuu pehmeänä jalkojesi alla, hidastat vauhtiasi kuin varoaksesi etteivät talvikengät juutu viimevuotisen nurmen pohjaan. Häikäisevän kirkas kevätaurinko lämmittää ihanasti kasvojasi, saa sinut sulkemaan silmäsi ja huokaisemaan ääneen. Tunnet, miten hartiasi pehmenevät ja kaikki sinussa rentoutuu uloshengityksen mukana. Hyvä olo huljahtaa lävitsesi.
Yllä mainittu kuvitteellinen hetki kertoo kehollisesta läsnäolosta, ehkä lyhyestä kävelystä lounastauolla tai kiireettömästä ulkoilusta kevätviikonloppuna. Jokainen meistä varmasti tunnistaa arjessaan hetkiä, jolloin tunnemme itsemme täysin läsnä olevaksi ja rentoutuneeksi. Hetkiä, jolloin aistimme ovat hereillä ja nautintoa ei tarvitse etsiä. Se on syvällä meissä.
Tällaisia kokemuksia soisi kuuluvan jokaiseen arkipäivään – löytyivät ne sitten luonnosta, saunasta, liikunnasta, luovasta työstä, rakkaista harrastuksista, toisten ihmisten kohtaamisesta tai mistä tahansa, mikä saa sinut tuntemaan olevasi elossa joka solulla.
Koska arki on yleensä paljon muutakin kuin kiireettömiä hengähdyshetkiä, on todellinen taito säilyttää läsnäolo ja sisäinen levollisuus myös hässäkän ja haasteiden keskellä. Ja on täysin luonnollista, että aina siihen ei pysty.
Keholliseen läsnäoloon voi kuitenkin aina palata. Oma keho voi toimia ankkurina, joka maadoittaa takaisin tähän hetkeen, kun elämässä myrskyää. Kehon avulla sisältään voi löytää ripauksen kevätpäivästä silloinkin, kun aallot lyövät yli laidan eikä tyyntä näy horisontissa.
Mitä enemmän kehoyhteyttä ruokkii ja vahvistaa, sitä helpompi siihen on turvautua silloin, kun elämän myllerrykset ja arjen haasteet keikuttavat sisäistä tasapainoa.
Seuraavat Lempeyttä keholle -korttipakasta löytyvät 5 harjoitusta auttavat sinua vahvistamaan kehoyhteyttä arjessa:
1. Tiedosta hengityksesi liike
Ota mukava istuma-asento sulje hetkeksi silmäsi. Tuo huomio sisään ja uloshengitykseen. Miltä hengityksesi tuntuu? Mitä kehonosia sisään- ja uloshengitys sinussa liikuttavat? Miten voisit antaa hengityksesi virrata vielä vapaammin? Rentoudu hetkeksi hengityksen liikkeeseen ja anna kehosi liikkua hengitysaaltojen mukana. Tämä liike on sinussa aina.
2. Tunnustele turvan kokemusta
Kehollinen luottamus syntyy turvan tunteen kautta kokemuksesta, että omassa kehossa on erilaisista olotiloista huolimatta turvallista olla. Tutkaile hetki luottamuksen ja turvan kokemusta omalla kohdallasi. Voinko luottaa kehooni silloinkin, kun tunteet ja tuntemukset sisälläni vaihtuvat? Voinko kokea olevani turvassa silloinkin, kun horjuttaa? Muista, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja.
3. Pysähdy tarpeidesi äärelle
Pysähdy hetkeksi keskustelemaan kehosi kanssa niin kuin puhuisit sisäiselle lapsellesi. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset ja vastaa rehellisesti. Miten päivä on sujunut? Miten nukuin? Miten ruoka maistui? Olenko käynyt ulkona? Oliko päivässä jotakin erityistä? Miltä se tuntui? Kuuntele uteliaasti vastauksesi ja tunnustele, mitä ne herättävät sinussa. Onko jotakin mitä kehosi tarvitsee tässä hetkessä? Miten voisit antaa sitä itsellesi?
4. Läsnäolon hetki
Ota mukava istuma-asento ja sulje hetkeksi silmäsi. Hengitä muutama kerta syvään sisään ja huokaise suun kautta ulos, niin että tunnet kehosi rentoutuvan. Kun avaat silmät, katso ympärillesi kuin näkisit kaiken ensimmäistä kertaa. Mitä näet? Mitä kuulet? Mitä haistat? Mitä maistat? Mitä tunnet? Mitä aistit sisälläsi? Keskity vain hetki aistimaan ja olemaan läsnä. Huomaa lopuksi, miltä olosi tuntuu. Kiitä itseäsi pysähtymisestä.
5. Salli itsesi vastaanottaa
Mitä nautinto sinulle tarkoittaa? Milloin viimeksi hemmottelit itseäsi? Moni meistä on tottunut mieluummin antamaan muille kuin vastaanottamaan hyvää. Mieti hetki, miten voisit tuoda lisää nautintoa arkeesi. Voisitko sallia sitä itsellesi useammin?
Omat rajat kumpuavat sisäisestä turvasta ja niitä tarvitaan sydänjuttujensa toteuttamisessa. Yhteys omiin rajoihin on siinä mielessä perustarve, että rajat suojaavat elämänvoimaasi. Rajojen ensisijainen tarkoitus ei ole aidata mitään ulkopuolelle vaan pikemminkin hoivata sitä mitä on sisäpuolella. Rakkautta, hyvinvointia, itselle merkityksellisiä asioita, omia arvoja ja unelmia. Toisaalta joskus hyvinvointinsa vuoksi tarvitsee tehdä ihan selkeitä aitauksia ja ottaa etäisyyttä – jotkut ihmissuhteet tai tilanteet eivät tee hyvää. Vaikka miten osaisi huolehtia sisäisyydestään, ei kenties ole viisasta pyöriä henkisesti tai fyysisesti haitallisissa skeneissä loputtomiin.
Jos elämänvoimasi jää jollain laille vaille suojaa, omissa jutuissa eteneminen on haastavaa. Siksi rajat suojaavat myös omaa tunne-elämää: ne ovat sisäistä vanhemmuutta. Rajojen vuotaminen voi olla joko toisten rajojen ylittämistä tai sitä, että muut saavat ylittää sinun rajojasi. Yleensä rajattomuus kulkee molempiin suuntiin. Se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, ettet osaa sanoa mihinkään ei. Huomioi sitä, missä asioissa osaat ja uskallat sanoa ei ja asettaa rajoja sen sijaan, että survot itseäsi tilanteista joissa se vielä on vaikeaa.
Muiden rajojen ylittäminen voi olla:
Toisten asioihin puuttumista ja säätämistä
Sitä ettei huomioi toisen olo- ja tunnetilaa vaan puskee omaa asiaansa
Oletusten tekemistä toisen puolesta
Suoraan puhumattomuutta, vihjailua
Sheimaamista
Omien tunteiden purkamista vastuuttomasti, syyttävästi ja loukkaavasti toiseen
Sen olettamista, että toinen aikuinen huolehtisi minun tarpeistani
Selän takana toimimista
Egosta kumpuavaa rehellisyyttä eli asioiden töksäyttelyä, hienotunteisuuden puutetta (sen sijaan, että ilmaisee myötätuntoisesti ja vastuullisesti sitä mikä itselle on totta)
Manipuloimista ja vallankäyttöä – esimerkiksi marttyroimista, uhriutta, uhkailua, kiristämistä, kaupankäymistä
Vaatimista ja kontollia, miellyttämistä
”Too much information” – asioidensa ylijakamista
Toisiin ainaista nojaamista sen sijaan, että opettelee luomaan itselleen turvaa
Toisen fyysisen tilan ja kehon koskemattomuuden kunnioittamattomuutta
Omien rajojen ylittäminen voi olla:
Sitä, ettei luota omaan tunteeseensa kurjasta olosta vaan alkaa selittää sitä pois: ”olen liian herkkä, ei tässä nyt ole mitään ongelmaa, olen liian vaativa, mä voin joustaa”
Ei:n sanomattomuutta eri tilanteissa
Miellyttämistä, ylikilteyttä
Suostumista manipuloiduksi
Oman fyysisen koskemattomuuden ylittämistä suostumalla sellaiseen, mikä ei tunnu täysin hyvältä
Paahtamista ja suorittamista hyvinvointinsa kustannuksella
Uupumusta (kun omat rajat ylittyvät tarpeeksi pitkään, uuvumme)
Sitä, ettei uskalla suuttua – ilman toimivaa yhteyttä omaan kiukkuun eli positiiviseen aggressioon emme aseta rajoja
Toisten syyttämistä
Omien tunteiden ja tarpeiden ohittamista
Toisten jatkuvaa kannattelua
Sitä ettei hoivaa ja auta itseään
Vihaan ja pelkoon täytyy olla toimiva suhde, jos haluaa voida elämässään hyvin. Koska moni meistä on oppinut, ettei oma viha ole tervetullutta tai että pelkojen äärellä pitäisi reipastua, joudumme opettelemaan rajahommelin aikuisena ihan alusta asti.
Vihan / kiukun / ärtymyksen / kipsahtamisen tunne morsettaa rajoista siinä missä pelon ja häpeän tunteet viestivät turvan, rakkaudellisuuden ja autenttisuuden tarpeesta. Vihasta ja pelosta ei siis todellakaan tarvitse, pidä tai kannata yrittää päästä eroon tai henkistellä itseään johonkin rakkauspölyvaaleanpunavalopalleroon jossa vain ”rakastaa kaikkia” eikä tunne vihaa. Seurauksena on rajattomuutta, rauhattomuutta, rahattomuutta, uhriutta ja epäreiluuden kokemusta, hyväksikäyttöä ja sitä, etteivät omat sydänhommat ota tuulta alleen.
Viha ei ole mitään räyhäämistä vaan virtaavaa elämänvoimaa, leijonaisä sisällämme. Viha on sananan voimakas, mutta tunteena usein esimerkiksi ärtymystä
Leijonaisän kuuluukin ärähtää, jos joku tulee sisäiseen puutarhaamme häsmäköimään. Rajojen asettaminen on ei:n sanomista, joskus näennäistä tylyyttä ja etäisyyden ottamista sellaisesta, mikä ei tee hyvää. Rajat ovat sen ilmaisemista, mikä minulle ei käy, mitä en halua ja mitä haluan. Läheisriippuvaiselle (eli lähes kaikille meistä) terveiden, kunnioittavien rajojen opettelu on haastavaa koska omista tarpeistaan on ohjelmoitunut käymään kauppaa.
Rajojaan voi lähteä ihan aluksi kuulostelemaan niin että tutkii, miten sivuuttaa itsensä hoivaamisen ja turvan luomisen arkisia toimenpiteitä. Rajattomuus näkyy ihan päällimmäisenä meissä aina niin, ettemme ota tilaa ja hoivaa yhteyttä itseemme. Kun alkaa sitoutua itsensä hoivaamisen ja turvan luomiseen, alkaa tulla yhä tietoisemmaksi rajoistaan: siitä mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kun alkaa huomioida itseään, näkee selkeämmin asioita ja tilanteita, joissa sivuuttaa sisäisyyttään.
Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja, niitä ei tarvitse selitellä
Toinen jutska on alkaa kuulostella, minkä tekemättä jättäminen tai mistä etäisyyden ottaminen tekisi hyvää. Yleensä tiedämme kyllä intuitiivisesti, mitkä tilanteet, asiat tai ihmissuhteet juuri nyt kuluttavat ja rasittavat. Se ei tarkoita, että ihmisistä tai asioista pitäisi hankkiutua eroon vaan sitä, että ottaa vähän välimatkaa tai alkaa kertoa, kun jokin ei tunnu hyvältä. Rajoistaan täytyy siis ottaa itse vastuu – niitä ei voi sälyttää toisten kontolle ja narista nurkassa, että toi ylittelee mun rajoja. Vain sinä tiedät, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, ja on sinun oikeutesi ja duunisi opetella ilmaisemaan sitä toisille. Kutsun tätä kuumottavaa opettelumatkaa Sydänvoimautumiseksi.
Kommunikointi on yksi kaunis väylä yhteyteen ja ymmärrykseen, mutta voi miten herkästi tällä alueella kompuroimmekin! Monista inhimillisistä syistä käsin, toki.
Kommunikointi ei ole vain sitä mitä sanomme vaan myös sitä MITEN sanomme ja vielä lisäksi: millä intentiolla sanomme. Sanat ovat väline, mutta jos kehomme tai tunneilmasto on ristiriidassa sanojen kanssa: aistimme sen kyllä. (Jokainen tietää että vihan voi aistia huoneessa vaikka ei sanottaisi sanaakaan).
Olemme myös jokainen nähneet jonkinlaisen mallin kommunikoinnista ja siitä miten vaativia asioita käsitellään (vai jätetäänkö ne käsittelemättä) ja usein olemme taipuvaisia toistamaan sitä mikä on tuttua. Onneksi uusia tapoja voi oppia ja harjoitella.
Yksi vähemmän puhuttu kommunikoinnin muoto on kuuntelu. Niin usein mietimme jo omaa vastausta, ehkä argumenttia tai selitystä, että kuuntelu jää. Kuuntelu ontärkeää myös siksi, että sen turvin saa aikaa reflektoida ja sulattaa kuulemaansa ja tarkistaa: ymmärsinkö oikein? Todella tyypillisesti mm. Parisuhteiden kommunikoinnissa kompuroidaan väärinkäsityksien kanssa, sillä alamme tulkita toista haavoistamme käsin. (Tämä tarkoittaa sitä että hän ei välitä minusta, tämä tarkoittaa sitä että jään taas yksin).
Oikeasti kommunikoinnin muotoja on varmasti satoja, mutta selkeyden vuoksi jaotellaan kommunikointi kolmeen kategoriaan.
Passiivis-aggressiivinen kommunikaatio
Mahdollisesti alistuvaa, piiloiteltua vihaa, epäsuoraa, kerryttää tunnekuonaa joka usein jossain kohtaa poksahtaa yli. Vaikeus ilmaista omaa toivetta ja tunteita suoraan, sillä pelkää konfliktia.
Aggressiivinen kommunikaatio
Voi olla syyllistävää ja dominoivaa, keskittyy siihen että saa oman tahdon läpi, toisen kokemus tai tasavertaisuus ei toteudu.
Assertiivinen/selkeä kommunikaatio
Tasavertaista. Haluan tulla kuulluksi ja haluan kuulla sinua. Huomioi itsen ja toisen ja ilmaisee selkeästi toiveensa. Löytyisikö tähän jokin yhteinen ratkaisu? Missä sinä menet asian kanssa? Minä toivoisin xxx.Sopisiko että yyy? Mitä ajattelet tästä?
Millainen kommunikaation malli on sinulle tyypillisin?
Katso lisää kommunikoinnista ja siitä miten sitä voi harjoitella parisuhteessa videolta!
On ajanjaksoja, jolloin ahdistus ja pelko ulottavat lonkeronsa kokonaisvaltaisesti päästä varpaisiin. Tapahtuu paljon samaan aikaan, kaikki ympärillä uhkaa romahtaa. Oma elämä tuntuu merkityksettömältä eikä mistään saa oikein otetta. Oman mielen valtaa epätoivo, ja tekee mieli sukeltaa peiton alle nukkumaan väsymys ja maailman vallannut kaaos pois.
Kun pelko ja ahdistus tuntuvat leviävän pandemian lailla, olen huomannut, että yksi sanapari nousee esiin muita useammin.
Mitä jos. Mitä? Jos.
Pienissä sanoissa yhdistyvät suuret asiat: epätieto ja ehdollisuus. Ahdistava tiedonpuute ja pelottava uhkakuva. Mitä jos jotain (pahaa) tapahtuu?
Olen vuosien ajan opetellut nyt-ajattelua; unohda menneet, älä murehdi huomisesta, elämä on nyt. On ainoastaan tämä hetki. Mitä jos -ajattelu tähtää päinvastaiseen, se keskittyy ainoastaan tulevaisuuteen — tulevan ja tuntemattoman murehtimiseen.
Pohdin hiljan, miksi pelon ilmapiiri ja siihen liittyvä loputon jossittelu ahdistavat ja kaihertavat minua niin paljon: mitä jos -ajattelu uhkaa romuttaa kaiken vaivalla oppimani ja koko tapani elää.
Uskon, että pelko ja ahdistus tarttuvat. Kenties silloin, kun tuntuu erityisen vaikealta, ei kannata ympäröidä itseään ihmisillä, jotka heijastavat näitä tunteita tai maalaavat maailmaan pelkkiä uhkakuvia.
Levottomina ja epävarmoina ajanjaksoina, mitä jos -ajattelun vallatessa kollektiivisesti ympäristöä, voin vaikuttaa ainoastaan omaan tapaani puhua asioista. Voin päättää, miten puhun itselleni ja muille. Voin rakentaa lisäksi ympärilleni minulle sopivan suojamuurin. Tiedostan ympärilläni tapahtuvat asiat, mutten ota vastaan kaikkea ikävää.
Pelottavina aikoina ja murheshakin tehdessä siirtojaan päässäni, muistutan itseäni eräästä minulle tärkeästä elämänopista. Kuulin sen vanhalta ja viisaalta gurulta Intiassa vuosia sitten. Mies kysyi minulta, mikä oli murheeni kolme murhetta sitten? Olin hämmentynyt kysymyksestä. En muistanut. Entä mikä oli murheeni kaksi murhetta sitten? Entä ihan edellinen murheeni? En ollut varma siitäkään, sillä olin niin keskittynyt sen hetkiseen murheeseeni. Intialaismies sanoikin, että miksi murehtisit nyt siis tätäkään murhetta, sillä aina tulee uusi murhe, ja silloin et muista edes edellistä.
Toki ihminen murehtii aina vähän, se kuuluu eloonjäämistaisteluumme. Mutta mitä jos vähän vähentäisi, keventäisi murehtimisen osalta? Vähentäisi kahden sanan yhdistelmän viljelyä. Sillä mitä jos? johtaa harvoin hedelmälliseen keskusteluun. Se ei oikeastaan koskaan johda mihinkään todelliseen. Se johtaa ainoastaan uhkakuvien ketjuttamiseen. Mitä jos sairastun? Mitä jos menetän rahani, kotini, työni, hänet?
Mitä jos en menetäkään?
P.S. Emme voi tietää, mihin jokin hypoteettinen ajatus johtaa, miksi siis murehtisimme etukäteen? Täsmälleen tällä hetkellä minulla on harvoin mitään hätää.
Toimituksen vinkki: Helpotusta ahdistukseen
Miten päästä ahdistuksesta eroon? Miten hallita stressiä? Miten käsitellä ahdistusta? Miten saada henkinen paha olo pois?
Kun tuntuu pahalta -kortit ovat Sinulle, joka…
…haluat kartuttaa tunnetaitoja, itsetuntemustaitoja ja stressinhallintataitoja.
…haluat itseymmärryksen lisäksi harjoittaa uusia mielen taitoja mindfulnessin avulla.
…tunnet olosi hankalaksi, ahdistuneeksi tai muutoin raskaaksi, mutta sinun on vaikea saada kiinni siitä, mistä pahassa olossa on pohjimmiltaan kyse.
Hei ihana! Täällä kirjoittelevat Lotta ja Laura auringon alta. Päästiin muuttamaan vihdoin ja viimein ulkomaille, ihanaa! Maailmassa tapahtuu tällä hetkellä paljon ja tuntuu, että ihmisten varjot ovat hyvin pinnalla ja läsnä. Maailmassa vallitsee epätasapainoa ja tästä syystä tarvitsemme toisiamme, rakkautta ja myötätuntoa entistäkin enemmän. Halusimme kirjoittaa sinulle 7 kohdan listan siitä, miten pystyt lisäämään rakkautta ja myötätuntoa elämääsi. Voit pitää listaa mukanasi ja palata siihen aina silloin, kun elämä tuntuu kuormittavalta. Tämä on muistutuksena siitä, mitä ikinä tunnetkaan, on se täysin sallittua ja että aina löytyy tukea ympäriltä.
1. Katso ympärillesi ja tiedosta asiat, joista voit olla erittäin kiitollinen.
Tietoinen kiitollisuus on hyvin tehokas tapa lisätä myötätuntoa ja rakkautta. Tiedosta se kaikki hyvä, mitä ympärilläsi ja sisälläsi on. Voit pitää esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjaa tai miettiä ennen ja jälkeen unien kolme asiaa, joista olet kiitollinen.
2. Vietä aikaa ihmisen kanssa, jolta saat tukea ja turvaa ja jolle saat kertoa vapaasti ajatuksistasi.
On hyvin tärkeää, että sinut ja ajatuksesi kuullaan ja nähdään. Hakeudu siis sellaisen ihmisen seuraan, joka ei kyseenalaista eikä tuomitse sinua ja jolle voit olla täysin rehellinen omasta kokemuksestasi. Meidän kohdalla ammennamme toisistamme iloa, turvaa ja rakkautta.
3. Anna itsesi tuntea kaikkia tunteita. Ne ovat täysin sallittuja.
Saat tuntea ahdistusta tietyistä tilanteista. Saat myös tuntea samalla onnea uudesta mahdollisuudesta. Saat tuntea kiitollisuutta ja iloa omasta itsestäsi. Saat hypettää elämää niin paljon kuin haluat. Saat myös itkeä ja räjähtää. Mitä ikinä tunnetkaan, anna tunteiden olla ilman, että podet tietyistä tunteista syyllisyyttä tai että yrität tukahduttaa toisia.
4. Huolehdi itsestäsi tietotulvan keskellä.
Tiedon tulva uutiskanavissa ja sosiaalisessa mediassa on tällä hetkellä todella suuri. Ihmisten tarinat koskettavat, pelko tulevaisuuden tapahtumista voi hiipiä mieleesi ja olosi on kuormittunut. Jos uutiset ja tieto tuntuvat laskevan omaa värähtelyäsi, on täysin sallittua sulkea itsensä hetkeksi uutisilta tai pitää itsensä ajantasalla vain silloin tällöin. Tärkeintä on, että sinulla on hyvä olla ja pystyt tuntemaan rakkautta ja myötätuntoa siltikin, vaikka elämä tuntuu välillä kuormittavalta. Se on tärkeintä, mitä voit tällä hetkellä tehdä.
5. Jos sinulla on lemmikki, paijaa sitä. Jos ei, käy paijaamassa naapurin lemmikkiä.
Lyyli on ollut meidän tuki ja turva, koska hän auttaa meitä elämään tässä hetkessä ilman huolia ja murheita. Eläimen energia on hyvin puhdasta ja pyyteetöntä, täynnä myötätuntoa ja rakkautta. Tästä syystä kehotamme ehdottomasti sinua paijailemaan eläimiä!
6. Vastaanota fyysistä kosketusta.
Toisen ihmisen fyysinen koskettaminen ja kosketuksen vastaanottaminen lievittää ahdistusta ja rentouttaa kehoa. Myös fyysinen kosketus sinulta sinulle on toimivaa. Voit halata, silitellä ja hieroa omaa kehoasi.
7. Ota hetki aikaa ja harjoita mettameditaatiota.
Sinun ei tarvitse osata erityisesti meditoida harjoittaaksesi tätä meditaatiotekniikkaa. Mettameditaatio luo heti myötätunnon ja rakkauden värähtelyä siihen tilaan, jossa olet. Kun harjoitat tätä tekniikkaa, muut tavoittavat tämän ihanan värähtelyn myös.
Sulje silmät. Laita käsi sydämelle ja ota muutama syvä hengitys. Tuo mieleesi sinulle tärkeä henkilö, jota kohtaan tunnet suurta myötätuntoa ja rakkautta. Voit toistaa: ”Olkoon niin, että olet onnellinen. Olkoon niin, että olet turvassa ja suojattu.” Tuo nyt mieleesi neutraali henkilö ja toivota hänelle onnea, turvaa ja suojausta. Lopuksi toivota tätä kaikkea kaikille olennoille. Tunne myötätunnon ja rakkauden värähtelyt.
Viime ajat ja vuodet ovat olleet monelle isoa myllerrystä. Kun ympärillä tai omassa elämässä myrskyää ja kaikki on epävarmaa, muuttuu sisäinenkin tila helposti epämääräisen levottomuuden ytimeksi.
Ahdistus tuntuu koko kehossa. Se on möykky, joka asettuu puristamaan kehoa.
Minulla se juurtuu palleaan, kiristää hengityksen pinnalliseksi. On vaikea keskittyä, ei tiedä mihin menisi, mitä tekisi, kaikki on liikaa tai liian vähän.
Niin vaikeaa kun ahdistuksen äärellä onkin olla, silläkin on aina jotain kerrottavaa. Sen alla usein tunteita, jotka vain kaipaavat nähdyksi tuloa. Joskus pelkoa, surua, jännitystä, joskus jotain muuta.
Emme voi kontrolloida elämän tapahtumia, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten niitä kohtaamme. Voimme harjoitella kääntymään kohti omaa kokemusta, sisintä, kehollisia tuntemuksia — ja olla kaikesta huolimatta läsnä niille. Ilman blokkaamista, tunteiden sivuun siirtämistä tai pakoilua. Vaikka se tuntuisi pelottavalta.
Kun levoton möykky ilmestyy puristamaan sisuskaluja, harjoittelen kääntymään kohti sen syvää ydintä, silloinkin, kun tekisi mieli tehdä kaikkea muuta. Niin epämukavaa, kuin pysähtyminen ahdistuksen äärelle voikin olla, yhtä tärkeää se on — sillä apu löytyy usein vain kokemisen kautta, ei tunteen sivuun työntämisestä.
Vaikka mieli heittelisi kärrynpyöriä vuoroin menneessä ja tulevassa, vatvoisi, analysoisi, pyörittelisi möykyn sisimpään, kehosi on ja pysyy siinä hetkessä, missä juuri nyt hengität. Ja vaikka läsnäolo ei ratkaise isompia maailman ja oman elämän solmuja, se auttaa olemaan niiden kanssa – ja keskittymään siihen, mikä on olennaista.
Kehon äärelle ja omaan kokemukseen kääntyminen ei sulje järkeä, ajattelua tai muita ihmisiä ulkopuolelleen — päinvastoin. Se luo linkin kaiken välille, maadoittuneen paikan, josta tarkastella maailmaa, tunteita, kaikkea liikkuvaa.
Ahdistuskin on vain osa ihmiskokemusta. Ja kun oppii olemaan läsnä sen kanssa, tutkimaan mitä löytyy pinnan alta, pitää käsissään valtavaa aarretta. Sillä vaikka tapahtuisi mitä, olet silti tässä,
hengittämässä tätä hetkeä.
Ja se itsessään voi tuoda helpotusta kaiken keskellä.
3 myötätuntoista tapaa olla ahdistuksen kanssa
Läsnäolo. Käänny kohti omaa kokemustasi, sitä hetkeä, missä nyt olet. Vie huomio aisteihisi — mitä näet, kuulet, tunnet, maistat, haistat? Mitä on nyt, tässä hetkessä oleellista ja käsinkosketeltavaa?
Kosketus. Asetu istumaan tai makaamaan mukavaan asentoon. Huomaa, missä ahdistus sinulla tuntuu, mitkä kehon osaset tuntuvat epämukavalta? Vie oma kätesi koskettamaan tuota osaa, ja anna kätesi levätä kehollesi hetken aikaa. Tunnustele, miltä oma kosketus tuntuu. Harjoituksen voit tehdä myös toisen kanssa.
Luonnossa olo. Luonnossa kaikki vain on, liikkuu omassa rytmissään. Käy kävelyllä, istuskele ulkona, kuuntele luonnon ääniä, mistä sitten pidätkään. Huomaa, miten rauhallisen ympäristön seuraaminen vaikuttaa omaan oloon.
