”Kun kahlaa syvemmälle, aallot ovat korkeampia.”
Joogaopettajani lausahdus on kaikunut korvissani viime viikkoina, kun lasten sairastelukierre on saanut ennen kokemattomat mittasuhteet ja elämä on tuntunut ”erikoistilanteilta” toisensa perään.
Miten kertoa maailmankaikkeudelle, että kiitos vaan, tällä erää koettelemukset riittävät? Harjoittelen sitten joskus myöhemmin lisää…
Jooga ja meditaatio liittyvät monen mielestä hyvään oloon: henkisyyden kasvu avaa oven rauhaan. Kun on lukenut monta kirjaa ja harjoittelee jatkuvasti, luulisi olevan materiaalia, jota tuoda myös käytäntöön.
Itsensä tutkiminen ja yhteyden löytäminen tuo kyllä hyvää oloa, mutta samalla se näyttää kaiken sen, mitä on aina halunnut piilottaa. Henkisyyden kasvu avaa kaikenlaisia ovia.
Kyllä, jooga laittaa kohtaamaan myös omaa tylsyyttä, vihaa, joustamattomuutta ja surua.
Henkisyys ei ole hissi, jolla kohotaan nopeasti korkeuksiin. Ilman valoa ei ole varjoa – ja päinvastoin. Jooga ei ole pelkkää valossa kylpemistä, vaan myös omaan varjopuoleen tutustumista.
Simpukka tarvitsee sisäänsä hiekkaa hioakseen siitä helmen. Timantti puristuu paineessa. Kriisitön elämä odottaa haudassa… Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan, mutta tämä tapahtuu asteittain, ensin ehkä sekunnin osan mittaisina jaksoina. Henkinen polku on loppumaton matka.
Kasvu vaatii työtä. Käsittelemättömiä asioita ei voi lakaista maton alle autuaasti hymyillen, aforismeja toistellen ja innostavia kirjoja lukien. Kipeitä tunteita, selvittämättömiä asioita tai todellisia kasvun tarpeita ei kannata välttää.
Monet meistä vaientavat, järkeistävät ja välttelevät tunteitaan jatkuvasti tai ohjaavat niitä toissijaiseen toimintaan ja muihin ihmisiin. Irti päästäminen ei myöskään ole todellista, jos ei tiedosta mistä päästää irti. Tunne on koettava, jotta siitä voi luopua.
Ja parhaita kasvun paikkoja ovat yleensä juuri ne hetket, jolloin tuntuu siltä, että koettelemukset ovat melkein liikaa.
Joogan, meditaation tai minkä tahansa henkisen harjoituksen aloittaminen on helppoa. Kuherruskuukausi on vapauttava: hengittäminen tuo rauhaa, keho ja mieli nauttivat liikkeestä.
Jossakin vaiheessa moni kuitenkin kohtaa pisteen, jossa harjoitus ei tunnu enää ”toimivan”. Esiin alkaa tulla tuntemuksia, joita moni ei joogatunnilla haluaisi kohdata: vihaa, surua, ahdistusta… Tämänhän piti olla ihanaa!
Pelot ja negatiivisuus eivät ole joogan tai minkään henkisen polun lopputulos, mutta niiden läpi on käveltävä päästäkseen eteenpäin. Itsensä on kohdattava ja katsottava pelkojaan silmiin. Jos jotakin yrittää piilottaa ja kaivaa maan alle, nousee se esiin entistä vahvempana.
Mieli osaa kertoa tuhannella tavalla, miten älytöntä kaikenlainen etsiminen ja koko henkinen polku on: ”äh, ei minusta ole tähän” tai ”miksi kellon viisarit liikkuvat (meditoidessa) niin hitaasti?”. Luovuttaminen on helppoa, mutta sillä tavoin ei pääse koskaan perille. Sitoutuminen on onnen edellytys.
Joogassa, ja elämässä ylipäätään, kysymys on rehellisyydestä. Vähän aikaa sitten lukemassani jooga-artikkelissa todetaan, ettei ”valaistuminen” ole ikävistä tunteista eroon pääsemistä vaan niiden tunnistamista ja ymmärtämistä. Anteeksianto ei ole itsensä anteliaaksi tuntemista vaan sitä, että ottaa vastuun myös vaikeista teoista. (Ja anteeksianto tulee usein automaattisesti, kun ymmärtää miten hirvittävän katkera onkaan.)
Tunteet ovat mahdollisuuksia. Tunteet ovat energiaa. Tunteet näyttävät myös, mikä osa minusta kaipaa paranemista. Tunteet ovat tiedostamisen edellytys ja tunteiden avulla viemme viestejä eteenpäin, kommunikoimme. Carl Jungin sanoin, ilman tunnetta pimeys ei muutu valoksi, eikä apatia liikkeeksi.
Apatia liikkuu, kun liikut sitä kohti. Kun ei hätkähdä pimeää sisällään, voi astua hetkeksi pimeälle puolelle itseään peilistä katsoen ja valaista koko näkymän. Henkisen kasvun tarkoituksena ei ole hävittää omaa varjopuolta, vaan katsoa silmiin myös omaa tylsistyneisyyttään, kärsimättömyyttään tai kateuttaan.
Jokaiseen tunteeseen liittyy tietynlainen hengitys, ja hengityksen tiedostaminen on iso osa tunteen ymmärtämistä. (Tästä Henrika Maikku kirjoittaa erinomaisesti tekstissään.) Aika ei välttämättä paranna, mutta kokemus parantaa. Ja meditaatio, alitajunnan roskien pois vieminen, parantaa.
Kun jaksaa ottaa seuraavan askeleen, kun tekee oman osansa rehellisesti ja parhaansa mukaan, on koko Universumin kannattelema. Kuten Yogi Bhajan sanoi: ”Keep up and you will be kept up.”
