Kannatko sisälläsi tunnetta, josta haluat päästä eroon? – 5 tapaa kulkea kohti kipeitä tunteita

Yritämme usein pyristellä irti epämiellyttävistä tunteista, joita elämänpiirimme horisonttiin ajautuu. Surun, pelon, ahdistuksen ja vitutuksen kaltaisiin tunteisiin on olemassa täsmälääkkeitä, jotka auttavat yleensä yhtä tehokkaasti kuin somen selaaminen unettomuuteen. 

Tunteille voi liimata laastarin vaikkapa ostamalla jotain kivaa, herkuttelemalla tai katsomalla Netflixistä harmitonta hömppää. Näiden ja lukemattomien vastaavien laastareiden huono puoli on niiden heikko liimapinta, jonka myötä haava aukeaa alta aikayksikön. 

Toinen suosittu lääke on kipeän tunteen analysoiminen, jolloin sen syy- ja seuraussuhteet syynätään tarkasti. Varmuuden vuoksi peilataan niitä vielä vasten omia tunnelukkoja ja ylisukupolvisia traumoja. Näiden pohjalta luodaan tilannekuva sille, miksi joku tunne tuntuu minussa juuri siltä miltä se tuntuu. 

Eikä siinä mitään, ymmärrys omista tunteista on äärimmäisen tärkeä ihmistaito. Itse tunnetta se ei silti vie pois, harvemmin edes helpottaa sen tuntemista. 

Tunteet ovat energiaa, ja energian pitää liikkua. Siksi tunteen on tärkeä antaa tuntua. Pelottaako ajatus? Kuulen sinua, myös minua se usein pelottaa. Mutta itse tunne ei voi vahingoittaa sinua. Se on vain oma ajatuksesi tai tulkintasi jostain, minkä kehosi on ostanut ja siksi myös reagoi sen mukaisesti. 

Sinä pystyt auttamaan kehoasi ymmärtämään, ettei mitään hätää ole. Helppoa se ei aina ole, mutta mahdollista. Voit halutessasi kokeilla jotain seuraavista keinoista (tai vaikka niistä jokaista). 

1. Älä tankkaa asioita sisääsi, vaan ennemmin päästä niitä ulos.

Ajattelemme usein, että pystymme järkeilemällä tukahduttamaan tunteen. Siispä tankkaamme self-help-kirjoja ja kuuntelemme viisaita podcasteja, joiden avulla luomme tunteen ympärille narratiivin. Koska tunne itsessään on harvemmin abstrakti, on siitä syytä tehdä sellainen selittämällä se järkeen käyväksi.

Paradoksaalisesti se mitä meidän tulisi tehdä, on päästää tunnetta pihalle. Haitallisimmillaan kyse on jostain, mikä aiheuttaa kipua tai vaaraa muille ihmisille. Sen sijaan luo puitteet, joissa esimerkiksi terve aggressiivisuus pääsee purkautumaan turvallisesti. Yksi hyvä keino on liikkuminen, toinen on huutaminen ja kolmas itkeminen. Metsä on käypä näyttämö näille jokaiselle.

Älä myöskään jää yksin märehtimään tunnetta, vaan puhu siitä ja tule kuulluksi.

2. Hengitätkö? Hyvä, sitten sinulla ei ole juuri nyt suurta hätää.

Tämä voi kuulostaa tylyltä silloin kun hankala tunne on päällä. Uskalla silti luottaa. Istu alas tai sulje vaan silmäsi. Hengitä, rakas ihminen. Jos suinkin kykenet, keskitä hengityksesi palleaan ja alavatsaan, ja annan uloshengityksen olla aavistuksen pidempi. Rauhoita hermostosi huomaamaan, ettet ole välittömässä hengenvaarassa. Tämä kyseinen hetki ei ole sinulle haitallinen, huomaat sen hengityksen kautta.

3. Mikä sinua oikeasti pelottaa/ahdistaa/vituttaa?

”Ai että nyt pitäisi sittenkin alkaa analysoimaan?” Ei pidä, eikä kannata. Sen sijaan kokeile seuraavaa. Mene peilin eteen tai vastaavasti sulje silmäsi. Kysy itseltäsi, mikä sinua ihan oikeasti pelottaa. Vastaa empimättä. Toista kysymys aina uudestaan ja uudestaan. Huomaatko, kuinka vastaus muuttuu kerta toisensa jälkeen?

4. ”No mitä sitten?”

Hyvä ystäväni opetti tämän neuvon tai ennemmin asenteen. Haudutamme usein tunteita päämme sisällä, jossa luomme niille tarinan (usein perin dramaattisen sellaisen). Loppupeleissä vain hyvin harvalla asialla on kuitenkin todellista merkitystä (paitsi tietysti siellä päämme sisällä rakentuvassa tarinassa). Uskalla siis kysyä itseltäsi avoimesti, ”no mitä sitten?”. Kun huomaat, ettei ole syytä panikoida tai ylipäätään reagoida pikaisesti, rakennat uutta perspektiiviä ja luottamuksesi elämää kohtaan lisääntyy.

5. Olethan muistanut syödä, nukkua ja liikkua?

Tämä voi kuulostaa holhoamiselta, mutta niin…. Olethan? 💚

Toimituksen vinkki: Miten omien pelkojen tunnistaminen ja tunteminen helpottaa oloa

Syvällä sisimmässä olevat pelot ohjaavat usein käyttäytymistämme, mutta niitä voi olla vaikea edes tunnistaa. Tällaisia pelkoja ovat muun muassa menettämisen pelko, huijarisyndrooma ja hylätyksi tulemisen pelko. Usein pelätessämme uskomme tarinaa, jota itse itsellemme sepitämme. Samat kehon ja mielen mekanismit, jotka tuottavat pelkoa, mahdollistavat kuitenkin myös uteliaisuuden.

Harri-Pekka Pietikäisen Tunne pelkosi, vapaudu elämään on kirja sinulle, joka…

…haluat tunnistaa ja ymmärtää niitä pelkoja, jotka rajoittavat elämääsi, jotta voisit kohdata ne ja päästää niistä irti

…puntaroit usein mielessäsi erilaisia riskejä tai uhkakuvia

…pelkäät pimeää, hämähäkkejä, käärmeitä, ahtaita paikkoja, korkeita paikkoja, tummaa vettä, kuolemaa, elämää, ihmisiä, jotain tiettyä ihmistä…

…et uskalla kertoa tunteistasi ihastuksellesi, sillä et halua tulla torjutuksi

…et kerro todellisista toiveistasi ja unelmistasi lähipiirillesi, sillä ajattelet heidän ehkä pettyvän.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

Vuoden tietokirja 2024: Karita Palomäen Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD

Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD (Bazar/Hidasta elämää, 2024) on Adlibriksen lukijoiden valitsema vuoden tietokirja 2024. Karita Palomäen kirjoittama naisten kokemuksiin paneutuva teos kuvaa, millaisia piilossa olleita haasteita ADHD-tyyppisesti oireilevilla naisilla on ja antaa välineitä näiden oireiden tasapainottamiseen. Vuoden tietokirja -sarjassa toiseksi tuli Pekka Töllin Minä näen sinut – Arvostuksen psykologiaa (Tammi, 2024).

”Adlibris-palkinnon erityisyys piilee siinä, että voittajat valitsee yleisö, ei raati. Tietokirjallisuuden sarjassa voiton vei Karita Palomäen Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD, joka tuo tärkeää näkyvyyttä neurokirjon naisten kokemuksille”, Adlibriksen kategoriavastaava Taru Raita sanoo.

Adlibris-tietokirjapalkinnon voitto on upea tunnustus Hidasta elämää -kirjaperheelle, joka tarjoaa inhimillistä tukea sekä tietoa elämän eri vaiheisiin ja myllerryksiin. Kuhiseva mieli -kirjaa on myyty jo yli 15 000 kappaletta, ja neljäs painos on juuri ilmestymässä.

Karitaa onnittelemassa Hidasta elämään Sanna Wikström ja Pequ Nieminen sekä Bazarin Kristina Forsström.

Syvempää ymmärrystä naisten ADHD:sta

Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD antaa syvempää ymmärrystä heille, jotka tunnistavat itsessään ADHD-piirteitä tai ovat jo saaneet diagnoosin. Tyttöjen ja naisten ADHD:ta ei tunnisteta yhtä hyvin kuin poikien. Monet peittelevät erilaisuuttaan, ja elämää leimaavat monenlaiset sisäiset ja ulkoiset kaaokset. Kirja auttaa tunnistamaan itsessä piirteitä, joiden syy voi olla ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö tai kenties ADT eli aikuisiässä syntynyt keskittymishäiriö.

Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD paneutuu nimenomaan naisten kokemuksiin. Se selittää, miten hermosto synnynnäisesti toimii ADHD-piirteisillä. Kun ymmärtää, miten juuri minun aivoissani ja hermostossani piirteet ilmenevät, voi kirjan avulla löytää konkreettisia keinoja, joilla omaan toimintaansa voi vaikuttaa.

Vertaistuen ja tiedon avulla kohti tasapainoa

Kirjailija Karita Palomäki on ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perehtynyt fysioterapeutti, joka sai itse viisikymppisenä ADHD-/ADD-diagnoosin. Hänen myötätuntoinen ja vertaistuellinen otteensa rohkaisee lukijaa olemaan itselleen armollinen, ymmärtämään kuhisevaa mieltään ja hyväksymään piirteensä. Kirjan kokemustarinat ja valaisevat esimerkit johdattavat kulkemaan kohti tasapainoisempaa elämää.

Kirja on kirjoitettu sinulle, joka kaipaat tietoa, ymmärrystä, oivallusta ja vertaistukea ADHD-piirteiden kanssa elämisestä. Se sopii myös ADHD-naisen läheisille sekä ADHD-ihmisiä työssään kohtaaville eri alojen ammattilaisille.

Adlibriksen Vuoden tietokirja -sarjan voittajaan Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD voit tutustua TÄÄLLÄ.

Eroaminen sattuu sekä jätettyyn että jättäjään – Erosta toipumisessa kannattaa huomioida nämä asiat

Parisuhteen päättyminen on yksi isoimmista kriiseistä elämän aikana ja joidenkin meidän kohdalle se osuu useamman kerran.  Ero aktivoi aina meissä myös varhaisempaa kipua, kaukaisempaa kuin mitä kyseinen suhde on kestänyt. Vaikka sinusta voi tuntua että kaikki kokemasi tuska johtuu juuri tästä tilanteesta, on osa kärsimyksesi lähteestä siis menneisyydessä. Tämä ei ole nykyisen kokemuksesi mitätöintiä vaan yksi tosiasia, joka voi auttaa sinua pääsemään paremmin eteenpäin vaikeassa tilanteessasi.

Eroaminen sattuu aina

Olen auttanut eronneita kahdenkymmenen vuoden ajan. Olen saanyt tehdä töitä kaiken ikäisten ihmisten kanssa, eri sukupuolien ja erilaisista suhdemuodoista tulevien henkilöiden rinnalla.

Tuska on on jaettu, eroaminen sattuu aina. Emme voi tehdä päätelmiä eron kipeydestä suhteen pituuden perusteella tai siitä onko ihminen ollut itse aktiivinen eron hakija vai jätetty. Näyttää kuitenkin siltä että jätetyt saavat yleensä enemmän myötätuntoa osakseen. Myös ihmiset, joilla on lapsia, näyttävät saavan tukea enemmän kuin lapsettomat eroajat, vaikka juuri he usein jäävät täysin yksin eron keskellä. Heille ei jää perheestä jäljelle ehkä mitään. Ei edes todellisuuden tarjoamaa arjen rutiinia ja vastuuta sen hoitamisesta.

Jätetyllä vaikeinta on heti eron jälkeen, jättäjä tuntee alkuun helpotusta

Jos on joutunut tekemään eropäätöksen yksin ja hylkäämään kumppaninsa on kipu syyllisyyden ja häpeän kyllästämää. Joidenkin voi olla jopa vaikea aloittaa uutta suhdetta, koska he pelkäävät omaa sitoutumiskykyään. Jätetyt kokevat alussa surua ja vihaa, ulkopuolisuutta ja häpeää.

Kun prosessi etenee, molemmille osapuolille nousee esiin myös muita tunteita. Sellaisia joita ei ede osannut odottaa. Jätetyn hankalin aika on usein heti eron jälkeen, lähtijän vaikeammat vaiheet tulevat viiveellä, koska eropäätöksen jälkeen olo usein helpottuu heillä alkuun.

Kaikissa eroissa on mahdollisuus kasvuun, oli oma rooli  siinä mikä tahansa. Lähtökohta on tuoda katse itseen. Miksi valitsin juuri hänet? Miksi suhde oli minulle tärkeä? Miksi annoin kohdella itseäni huonosti tai miksi en osannut olla hyvä kumppani? Kauemmaksikin kannattaa antaa oman mielensä tähyillä:  Mitä rakkaus minulle merkitsee? Millaiset ihmiset ovat minusta vetovoimaisia? Mitä opin jo lapsena ihmissuhteista? Osaanko ilmaista tarpeitani tai rajojani?

Oman vastuun ja toiminnan tutkiminen auttaa erosta toipumisessa

Oman vastuun ja toiminnan tutkiminen on tärkeää, ja se edistää erosta selviytymistä. Muista kuitenkin antaa itsellesi aikaa, erosta toipuminen ottaa kaikilla ihmisillä ainakin vuoden.

Tämä ei tarkoita sitä, ettet voisi alkaa deittailla jo aiemmin, mutta isoja päätöksiä ja elämänmuutoksia kannattaa tehdä varovasti heti eron jälkeen. Uudessa suhteessa pitää olla tilaa käsitellä myös menneisyyttä ilman että se herättää kumppanissa hankalia tunteita.

Tietoinen parisuhde on suhde jossa molemmat ottavat vastuuta omasta kasvustaan ja ymmärtävät että se palvelee yhteistä hyvää. Menneisyyttä ei sivuuteta vaan se käytetään hyödyksi. Vain sitä voi käsitellä minkä suostuu kohtaamaan. Halukkuus käsitellä vaikeita asioita luo tilaa uudelle elämälle.

Toimituksen vinkki tueksi eroprosessiin: Erohehku-kortit

Pitäisikö erota? Voiko erota vaikka rakastaa? Miten erosta selviää? Miksi en pääse erosta yli? Miksi ero tuntuu vieläkin pahalta, vaikka siitä on jo aikaa? Mistä tietää, että on valmis uuteen suhteeseen? Esimerkiksi näitä kysymyksiä voit käsitellä ja pohtia Erohehku-korttien avulla.

Nämä kortit ovat sinulle, joka…

…olet eron keskellä tai harkitset eroa.
…olet eronnut ehkä jo kauan aikaa sitten, mutta palaat yhä miksi-kysymysten äärelle.
…koet hankalia tunteita eroon liittyen, etkä löydä uutta suuntaa.
…haluat parantaa itsetuntemustasi uuden elämänvaiheen alussa sekä vahvistua ja oppia hyväksymään uuden elämäntilanteen.
…haluat antaa anteeksi itsellesi tai eksällesi.
…haluat vahvistaa kiitollisuutta mennyttä aikaanne kohtaan.
…haluat oppia hyväksymään erosi.
…toimit auttamistyössä, esimerkiksi terapeuttina.
…haluat auttaa eronnutta ystävääsi pääsemään eteenpäin elämässään antamalla nämä kortit lahjaksi.

Jos parisuhde puristaa, teillä saattaa olla meneillään jokin näistä kolmesta

Onko parisuhteessasi haasteita ja mieleesi on kenties noussut jonkin seuraavista ajatuksista. Pohditko, miten kumppanisi pitäisi muuttua, jotta sinä voisit olla onnellinen? Vai mietitkö, miten sinun täytyisi muuttua, jotta kumppanisi arvostaisi sinua enemmän? Vai oletko alkanut pohtimaan, voisiko joku toinen ihminen tuoda sinulle sen onnen, jota kaipaat?

Jokaisessa parisuhteessa on omat vaiheensa. Rakastumisvaiheen päätyttyä voi suhteessa alkaa arkisempi vaihe. Tällöin mahdolliset puolustusmekanismit meissä voivat aktivoitua ja kumppani, jonka piirteisiin rakastuit voi yhtäkkiä tuntuakin ärsyttävältä. Tai huomaat tai koet saavasi kumppaniltasi palautetta, joka saa sinut ärsyyntymään.

Terapiasuuntausten maailmassa viime vuosina paljon suosiota saaneen IFS (Internal Family Systems) -terapian kehittäjä Richard Schwartz ehdottaa, että suhteessa, jossa ei ole yhteyttä, on meneillään kenties jokin kolmesta projektista.

Ensimmäinen projekti on sellainen, jossa sinä toivot kumppanisi muuttuvaan toisenlaiseksi, jotta sinä voisit olla onnellinen. Toivot kenties kumppanin käytöksen muuttuvan tai jonkun muun tavan tai jopa jonkin piirteen hänessä poistuvan tai muuttuvan. Et syystä tai toisesta pidä piirrettä enää miellyttävänä vaan se jopa voi aiheuttaa sinussa ärtymystä. Tällöin puhe toista kohtaan voi muuttua arvostelevaksi, eikä yhteys toiseen ole mahdollista. Tämä arvostelu voi johtaa riitatilanteisiin, jotka tuovat suhteeseen hankausta.

Toisessa projektissa pyrit muuttamaan itseäsi, ulkonäköä tai piirteitäsi sellaisiksi, joista kumppanisi ehkä pitäisi.  Muutat kenties ulkonäköäsi ajatellen, että hoikempi tai lihaksikkaampi vartalo saa kumppanisi rakastamaan sinua enemmän. Tai painat alas tiettyjä piirteitäsi, joiden olet huomannut ärsyttävän kumppaniasi. Kuitenkin itsesi muuttaminen harvoin on hyvä strategia, sillä jos painamme alas luontaisia piirteitämme, niin ainoastaan tukahdutamme niitä ja se voi mahdollisesti johtaa huonoihin lopputuloksiin. Tämä johtuu siitä, että omat piirteemme ja ominaisuutemme ovat ainutkertaisia ja niistä muodostaa tapamme olla tässä maailmassa. Piirteisiimme tutustuminen ja niiden hyväksyminen tuottaa meille aitoa hyvinvointia.

Kolmas projekti Schwarzin mukaan on projekti, jossa mieleesi on hiipinyt ajatus, että kenties vaihtamalla paranee. Vaihtamalla kumppanisi toiseen, voisit vihdoinkin olla onnellinen. Tämä voi olla mahdollista, mutta jos et ole tutustunut omiin piirteisiisi ja tapoihisi olla ihmissuhteissa, on mahdollista, että seuraavassakin ihmissuhteessa toistuu sinussa samojen puolustusmekanismien aktivointi, mikä estää todellinen yhteyden toiseen ihmiseen.

Schwartzin mukaan tie ulos näistä yhteydettömistä projekteista on tehdä U-käännös eli sen sijaan, että keskittyy toiseen pyrkien muuttamaan toista, muuttamaan itseään toiselle mieluiseksi tai vaihtamaan toisen uuteen ihmiseen, niin ensisijaisen tärkeää on kääntää huomio omaan itseen ja niihin osiin ja piirteisiin, jotka aktivoituvat intiimissä vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Mitä nämä osat ovat ja mitä tunteita ne pitävät sisällään tai suojelevat?

IFS:n perimmäinen ajatus on, että minuutemme koostuu lukuisista osista, jotka kaikki pyrkivät suojelemaan meitä. Tämä mahdollistaa myötätuntoisemman näkökulman oman itseemme ja piirteisiimme. Ja kun tulemme tietoiseksi omista piirteistämme ja millaisia puolustusmekanismeja olemme tarvinneet selviytyäksemme, voi olla mahdollista, että emme triggeröidy enää niin herkästi ja näin mahdollisuus todelliseen kohtaamiseen lisääntyy.

Tässä näkökulmassa parisuhdetta ja sen haasteita ei nähdä ongelmana vaan mahdollisuutena löytää polku takaisin omaan, aitoon itseemme ja sitä kautta aitoon yhteyteen toisen kanssa.

IFS-terapiaan Suomessa voit tutustua täällä.

Valot ja varjot minussa-kortit ovat oiva tapa tutustua omiin piirteisiisi. Voit tutustua kortteihin ja tilata ne itsellesi täältä.

Sanoja sinulle, joka haluat tuoda hyvää ympärillesi

Ovatko sinuakin viimeaikaiset uutiset lannistaneet? Aina kun ympäröivä maailma tapahtumineen uhkaa painaa sydämen kasaan, tartun kynään ja kaivan edes ripauksen valoa sieluni sopukoista. Kirjoitin seuraavan runon meille kaikille, jotka olemme päättäneet, että tapahtui mitä tahansa, emme anna valomme hukkua.

Tämä aika tarvitsee valontuojia 

Tämä aika tarvitsee haaveilijoita, heitä, jotka eivät suostu lopettamaan taivaanrannan maalaamista, vaan uskaltavat yhä unelmoida kaikkien meidän puolesta.

Tämä aika tarvitsee vapaita sieluja, heitä, joilla on kyky nähdä kauneutta kadotuksen reunoilla, jotka eivät anna ympäristön rajoittaa mielensä kuvitusta.

Tämä aika tarvitsee parantavia käsiä ja rohkeita sydämiä, heitä, joiden sylissä niin suru kuin ikuisuuskin ovat turvassa, jotka eivät pelkää tunteiden pimeimpiäkään kuiluja.

Tämä aika tarvitsee rauhanrakentajia, heitä, jotka eivät anna vihalle valtaa, vaan etsivät ihmisyyttä sillan molemmilta puolilta.

Tämä aika tarvitsee valontuojia, sinua ja minua, jokaista pientä ihmistä, suurta askelta pitämään huolta siitä suunnasta, mihin tämä maailma on menossa.

Lisää Sielun sopukoita -runojani löydät täältä.

Elämän pahimpia kokemuksia ei tarvitse kääntää voitoksi – Silti niiden jälkeen voi kasvaa vahvemmaksi

On sitä pahemmistakin selvitty. Mitä, jos ajattelisitkin tästä jotakin positiivista. Lopulta huomaat, että tästäkin seuraa jotain hyvää.

Mutta entä jos niin ei käy? Entä jos kaikista ponnisteluistaan huolimatta traumaattisessa tapahtumassa ei pysty näkemään mitään hyvää ja positiivista? Vaikka miten olisi yrittänyt, kultareunukset eivät yksinkertaisesti suostu asettumaan hirvittävän tapahtuman koristajaksi, vaan se on aina vain täynnä synkintä mustaa.

Onko kärsimys silloin vain tuskaa ja kärsimystä vailla pienintäkään kasvumahdollisuutta?

Kysymys on hyvin luonnollinen ja perusteltu. Lisäksi vastaus siihen on selkeä: mahdollisuus kasvuun on olemassa myös silloin, kun itse tapahtumasta ei koskaan löytäisi mitään hyvää. Samanaikaisesti kysymys on itse asiassa täysin epäoleellinen, sillä traumanjälkeisessä kasvussa ei ole millään tavalla kyse traumojen ylistyksestä. Traumaattiset tapahtumat ovat nimensä veroisia, traumaattisia. Ne rikkovat, tuhoavat ja maanjäristyksen lailla pyyhkivät mennessään sen, mikä oli hyvää ja kaunista.

Trauman jälkeinen kasvu tapahtuu, kun pakotamme itsemme jatkamaan

Vaikka jopa vaikeimmatkin kokemukset ovat myös mahdollisuuksia kasvaa, kasvu ei kumpua traumaattisesta tapahtumasta, vaan on seurausta periksiantamattomasta kamppailusta, johon traumaattiset kokemukset meidät väistämättä jättävät. Se muovautuu pala palalta, kun kivusta huolimatta pakotamme itsemme ottamaan vielä yhden askeleen, kun epätoivon hetkinä pidämme kiinni elämästä, kun synkimmässä pimeydessä emme luovu valon toivosta. Ja kun olemme riittävän pitkään vain yrittäneet selvitä, voimme jonakin päivänä jopa omaksi yllätykseksemme huomata, että selviytymistaistelun rinnalla on syntynyt myös jotakin muuta.

On kohtuuton ajatus, että elämän pahimmat kokemukset pitäisi kääntää voitoksi

On täysin mahdollista, että joku pystyy jossakin vaiheessa löytämään omista traumaattisista kokemuksistaan myös jotakin hyvää – jos niin tapahtuu, se on upeaa. Niin ei kuitenkaan tarvitse tapahtua.

En esimerkiksi itse pysty keksimään ainoatakaan asiaa, joka saisi jonakin päivänä minut ajattelemaan, että lapsen menettäminen oli sittenkin hienoa, kenties jopa suuri siunaus. Ei, se tulee aina olemaan jotakin, mikä on vain ja ainoastaan sydäntä särkevä menetys, jollaista en olisi mistään hinnasta toivonut. Olisin valmis tekemään mitä tahansa, jos se toisi lapseni takaisin. Sellaista valintaa en kuitenkaan saa tehdä. Ja vaikka lapseni menetys onkin vain ja ainoastaan hirvittävää, riipivä suru on silti tuonut rinnalleen kasvaneen halun lievittää muiden tuskaa, menetyksen tuoma tyhjyys on synnyttänyt halun kohdata toiset ihmiset aiempaa syvemmin, lisääntyneellä myötätunnolla ja inhimillisyyden hyväksynnällä.

On suorastaan kohtuutonta olettaa, saati vaatia, että elämän pahimmat kokemukset pitäisi kääntää voitoiksi ja suurimmat menetykset tulisi nähdä mahdollisuuksina jollekin paremmalle. On täysin sallittua yksinkertaisesti hyväksyä, että kohdattu hirveä tapahtuma oli vain ja ainoastaan kauhea, että menetys ei tule koskaan olemaan muuta kuin epäreilua ja täysin kohtuutonta.

Itse traumaattisen tapahtuman hirveyden hyväksyntä ei kuitenkaan riistä mahdollisuutta, että kaiken läpikäynti voi muuttaa meitä myös tavoilla, jotka puristavimman kaipauksen ja kivuliaimman kärsimyksen rinnalla raivaavat tilaa myös jollekin muulle – jollekin odottamattomalle hyvälle ja kauniille.

Ja vaikka tuska, kipu ja kaipaus eivät koskaan edes vähenisi, tuo kaikki muu voi siitä huolimatta kasvaa.

Mitä traumasta selviytymisestä nykyään tiedetään ja millaisia kokemuksia traumaattisista tapahtumista selviytyneillä on?

Lue lisää traumasta selviytymisestä ja traumanjälkeisestä kasvusta Johanna Huhtamäen uutuuskirjasta Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu. Kirjassa yhdistyvät inhimilliset kokemukset ja tieteen näkökulma.

Tämä kirja on sinulle, joka…

…olet kohdannut elämässäsi menetyksiä, vastoinkäymisiä tai traumaattisia kokemuksia.
…etsit lohtua ja toivoa kärsimyksen äärellä.
…kaipaat työkaluja selviytymisen polulla.
…haluat olla tukena surevalle.
…työskentelet kärsimystä kohdanneiden kanssa.

Tutustu kirjaan TÄSTÄ.

Näin kehotietoisuus auttaa sinua vapautumaan riippuvuudestasi

”Miten tässä kävi taas näin?”, ihmettelen, kun seison kauppakeskuksen vilinässä jäätelötötterö kädessäni. Juurihan olin päättänyt, että en syö sokeria.

Perjantai-ilta. Menen raskaan työviikon jälkeen kauppaan. Olen väsynyt. Nälkä kurnii vatsassa. Kauppajonossa edellä oleva on unohtanut punnita kukkakaalinsa. ”Hitto, mikä luuseri”, ajattelen ja näen samalla viereisen Alkon valomainoksen. ”Miksikä ei. Ansaitsen viinipullon. Olenhan ollut koko tammikuun tipattomalla.”, ajattelen.

Nämä ovat esimerkkejä riippuvuuksiin taipuvaisen ihmisen elämästä, eli minun elämästäni. Kummassakin tapauksessa tuloksena on nopean helpotuksen jälkeen häpeä ja itseinho. Sokeripöhnä ja krapula vahvistavat epämukavuutta.

Jos pystyt samaistumaan edelliseen, tunnistat myös ajatukset ”Mikä ihme minussa on vikana? Miksi en vain osaa olla ilman haitallista tapaani? Minun on pakko olla perustavalla tapaa vääränlainen.”

No et ole. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet ollut automaattisten tiedostamattomien toiminta- ja ajatusmallien vietävissä. Ne ovat muodostuneet syystä. Ne ovat auttaneet sinua selviytymään elämän haasteista.

Olet oppinut pakenemaan niihin, hakemaan niistä täytettä tarpeisiisi. Tarpeeseen rentoutua, saada elinvoimaa, kuulua joukkoon, olla autenttinen itsesi. Näihin tapohin oppiminen ja niiden vahvistuminen on vienyt kenties vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Väliaikaisiksi tarkoitetut toimintamallit ovat vahvistuneet ja automatisoituneet toistojen myötä. Niistä on tullut normaali. Normaali tapa reagoida epänormaaleissa olosuhteissa. Ajan saatossa olet hyväksynyt ne osaksi itseäsi.

Kunnes on koittanut päivä, jolloin et halua olla enää näiden tiedostamattomien voimien vietävänä.

Riippuvuudesta vapautuminen lähtee kehosta

Mitä voit tehdä, jotta vapautuisit?

Vastaus on lähempänä kuin uskotkaan. Se on kehossasi.

Kun haluamisen energia alkaa nousta, se aiheuttaa kehossa muutoksia. Et ole tätä ilmiötä todennäköisesti huomannut, koska se on toiminut automaattisesti. Kehosi alkaa aktivoitua, sydän hakkaa, hengitys tihenee ja huomion valokeila kapenee. ”Epämukavaa. Tästä täytyy hankkiutua eroon. Mitä nopeammin, sitä parempi.”, kuiskii riippuvuus – usein niin hiljaa, ettet kuule sitä.

Kun tartut riippuvuutesi kohteeseen: pulloon, pullaan, vapeen, someen tai klikkaat nettikaupan ”osta tästä” -painikketta, kehosi alkaa rentoutua. Seuraa kokovartalohelpotus. Kaiken kattava syvä huokaus.

Jo ennen haluamista keho on yrittänyt saada huomiosi: se on ilmoittanut väsymyksestä, nälästä, vireystason noususta kiukun myötä. Kehon viestit ovat olemassa, mutta onko sinulla yhteys niihin? Kuuletko ne? Puhelin soi, mutta vastaatko vai annatko viesti mennä vastaajaan tai jonkun someapin varastoon. Kehon ja mielen merkkien sisäisen kellariin?

Mitä enemmän keho ja mieli ovat epätasapainossa ja sinä selviytymistilassa, sitä vähemmän toiminnanohjauksesi ja tunnesäätelysi toimivat.

Kuinka toimia vastaan riippuvuuden taipumusta

Vastaus on: treenata kehon tietoisuutta. Treenata lukemaan kehon viestejä. Treenata kuulemaan kehon perustarpeita ja täyttämään ne. Treenata olemaan kehon epämukavuuden kanssa.

Eli kun huomaat, että haluamisen energia alkaa nousta, pysähdy. Ota hyvä sisään- ja uloshengitys. Tunne jalat maata vasten. Haasta itseäsi valitsemaan toisin. Jos repsahdat vanhaan tapaasi, ole armollinen itsellesi. Takapakit kuuluvat muutoksen prosessiin. Voit aina yrittää uudestaan. Kuten silloin, kun harjoittelit kävelemään.

Joskus haluamisen energian noustessa on jo liian myöhäistä. Pakkomiellettä ei saa pysäytettyä. Tällöin ennakointi on kaiken A ja O. Jos retkahduksesi tapahtuu perjantaisen työpäivän päätteeksi, huolehdi, että olet nukkunut ja syönyt ennen markettiin menoa. Käy kaupassa jo edellisenä päivänä. Pienillä muutoksilla voi olla iso vaikutus.

Harjoittele yhteyttä kehoon. Tee kehon skannauksen meditaatioita. Pysähdy ja tunnustele vatsan seutua, rintakehää, hartioita, leukaperiä, kasvojen lihaksia. Ja hengitä. Hengitys on liittolainen. Se on lääke.

Ja jos olet jumissa, pyydä apua. Et ole yksin.

Nämä asiat jokaisen olisi hyvä ymmärtää lähisuhdeväkivallasta – Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa

Ennen ajattelin, että väkivalta on väkivaltaa, kun se ”näyttää” väkivallalta. Että pitäisi olla joku päin heilahtava objekti, ja sitten joku ikävä fyysinen lopputulos, johon kamera voisi zoomata. No niin, tässä se nyt tapahtui! Kuinka hassu olinkaan!

Kun nyt mietin väkivaltaa, voisin muotoilla sen merkityksen seuraavasti:

Kaikki se toiminta, joka antaa valtaa toiselle ihmiselle siinä, missä vallan kuuluisi olla ihmisellä itsellään.

Mustasukkaisuus, vahtaaminen, jahtaaminen, tilan antamattomuus sitä pyydettäessä. Haistattelu, liika impulsiivisuus tai toistuvan sotaisa käytös. (Mistä lähtien muuten läheisiään on voinut kohdella huonommin kuin tuntemattomia? Ei todellakaaan voi!) Ja niin moni muu. Huutaminen on ehdottomasti väkivaltaa, sitä ilmankin voi elää ja sen tarkoituksena on vain aiheuttaa tuskaa tai pelkoa toisessa osapuolessa.

En minä ole mikään nihilisti. Huuda sitten kerran. Joskus jokainen lahoaa ja ystävä hädässä auttaa eikä lyö lyötyä. Mutta jos huudat toistuvasti, joku ongelma sinulla on. Silloin käytät henkistä väkivaltaa ympäristöäsi kohtaan, toisinaan jopa huomaamattasi. Yrität vain hallita tilannetta, joka jostain syystä sinulle vaikuttaa vaaralliselta. Ja nyt toisen ihmisen kannattaa myös tehdä jotain eikä vain tyytyä siihen, kuinka sinä yrität ratkaista asiat kaikkien puolesta. Se ei toimi, ja jokainen päivä kasvattaa pahoinvointia, mikä on puolestaan yhteydessä suoraan fyysiseen terveyteen.

Myös jatkuva yritys muuttaa toista ihmistä tai puuttua tämän asioihin voi täyttää henkisen väkivallan piirteet. Parempi vaihtehto on antaa toisen lentää pois tai jos tämän siivet eivät vedä minnekään, potkaista pois pesästä.

Parempi on hylätä kerran ja antaa toisen löytää se oikeampi ihminen rinnalleen, kuin hylätä henkisesti joka ikinen päivä.

kävely pellolla

 

Uhrin vääristynyt maailma

En minä ole ainut, joka on ollut hassu.

On olemassa ihmisiä, joille ulkopuolisen täytyy suorastaan huutaa, että etkö tajua, tuohan on väkivaltaa! Sellaiset ihmiset eivät ymmärrä väkivaltaa väkivallaksi, vaikka se näyttäisi siltä ja tuntuisi siltä. Vaikka se haisisi ja maistuisi siltä. Sellaisten ihmisten maailma on vääristynyt – erittäin todennäköisesti jo lapsuudessa. Silloin, kun joku ulkopuolinen havaitsee väkivallan, sitä on yleensä kestänyt jo kauan ja tilanne alkaa olla vakava. Jotkin ihmiset todellakin ymmärtävät väkivallan väkivallaksi vasta kun siitä koituu oikeudellinen tuomio. (Älä ole yksi heistä!)

Usein väkivaltaa ei kuitenkaan huomaa kukaan muu kuin perheen sisällä olevat ihmiset. Eivätkä nämä jostain syystä puhu kirveelläkään. Niin, miksiköhän… liekö pelkäävät väkivaltaa?

Väkivallan uhri on usein huomaamattaan syyllinen tilanteen jatkuvuuteen. Lapsi ei koskaan, aikuinen lähes aina. Siinä missä terve verrokki olisi pistänyt ättäröitsijän jo pihalle, vääristynyt uhri yrittää sietää tilannetta toivomalla ja rukoilemalla, että jokin muu muuttuisi, kunhan hänen itsensä ei tarvitsisi. Valitettavan usein katseet kohdistuvat väkivaltaiseen osapuoleen, eikä kukaan kysy, mitä uhrille on tapahtunut jo ennen kuin hän lipui niin epätasa-arvoiseen suhteeseen. Varmaa nimittäin on, ettei mikään tapahdu tyhjiössä.

Kaikki me kohtaamme jonkinlaista väkivaltaa, mutta vain kaikkein rikkinäisimmät ja hylätyimmät jäävät siihen (tahtomattaankin, kun voimia ei ole). Kenties heidän isänsä tai äitinsä eivät ikinä pitäneet sylissä. Kenties he eivät koskaan saaneet kuulla olevansa rakastettuja. Niinpä he eivät ymmärrä, että arvostava turvallinen rakkaus ei ole vain ihana utopia, vaan perusasia, ihan kaiken suhdetoiminnan lähtökohta. Voi myös olla, että riitely ja rajojen ylittäminen, henkinen väkivalta, on ollut heille se normaali malli, jonka he ovat vanhempiensa suhteesta omaksuneet. Vaatii ison sisäisen muutoksen ymmärtää, ettei se ole mikään tapa elää!

Koska tunteet kuolevat?

Totuus on, että väkivaltaisia ihmisiä maailmassa riittää, ei heitä kannata jäädä katselemaan tai muuttamaan. Heihin laitettu aika, (kaikki paitsi oikeussalissa), on hukkaan heitettyä aikaa. Sen sijaan jos itse uhria ei saada suureen eheyttävään muutokseen, ei edes ero auta: tämä kapsahtaa seuraavan hyväksikäyttäjän kaulaan alta aikayksikön, useimmiten sen saman vanhan, koska tunteita on edelleen.

Tästä herääkin mielenkiintoinen pohdinta, kuinka on mahdollista rakastaa ihmistä, joka ei kohtele itseä hyvin. Ja sanomalla näin tarkoitan tietenkin hyvin jatkuvalla syötöllä: jokaisessa väkivaltaisessa ihmisessä on hyvätkin puolensa ja jokaisessa väkivaltaisessa suhteessa hyvät hetkensä. Mutta kun luottamus viedään aika ajoin, se myöskin kuluu pois. Kuinka silloin voi vielä rakastaa?

Koen, että syynä on tietynlainen ihaileva ja yksipuolinen malli rakkaudessa. Ettei rakkauden oikeastaan tarvitsekaan olla täyttymyksellistä ja tasapuolista, turvallista, vaan toisen hyvien puolien ihaileminen riittää. Niiden vastapainoksi sitten annetaan anteeksi liikaa. Se on jonkinlaista hoivan ja säälin sekamelskaa. Etenkin meillä naisilla hoivavietti on suuri.

Koska sitten tällainen rakkaus päättyy? Koska tunteet kuolevat? Näin käy silloin, kun uhri voimaantuu, alkaa rakastaa itseään ja kokee sellaista vihaa, jonka jälkeen tunteet todellakin kuolevat. Väkivaltaa käyttänyttä ihmistä ei enää kykene näkemään samoin silmin kuin ennen. Vaikka olisit palannut kymmeniä kertoja takaisin hänen luokseen, yhtäkkiä ei ole enää mitään, mihin palata. Et enää halua. Päin vastoin, haluat mahdollisimman kauas! Näet hänet nyt tervein silmin – ja alat kaivata rauhallisempaa ja arvostavampaa seuraa.

Joskus tämä väkivaltainen ”ex” voi olla kumppani, mutta ihan yhtä hyvin hän voi olla ystäväsi, äitisi, isäsi tai sisaruksesi. Samalla lailla tunteet voivat kuolla näitäkin kohtaan, sääli hiipuu.

Henkistä väkivaltaa voi olla jatkuva negatiivisuus, kontrolloivuus ja syyllistys. ”Mietoudensa” vuoksi sitä voi olla vaikea havaita siksi itsekseen – ja juuri siksi halusin tämän jutun kirjoittaa. Henkinen väkivalta on raskas, näkymätön ja naamioituva taakka, eikä siitä ole helppoa puhua.

Aina kyse ei myöskään ole narsismista, vaan periaatteessa kuka tahansa huonosti voiva tai taidoiltaan puutteellinen voi rikkoa rajojamme, kun ei muutakaan osaa. Diagnoosit ovat psykologin heiniä, meidän tehtävämme on auttaa itseämme!

Uuteen vaiheeseen

Lopuksi haluan muistuttaa, että fyysisestä väkivallasta mikään muoto ei ole ok. Tökkiminen, tönäisy tai mikä tahansa koskettaminen ilmaistessa ärtymystä on väkivaltaa. Siitä huolimatta, että näin vain on, on hyvä kommunikoida se myös toiselle.

Kun toiselle kommunikoi rajansa viiveettä, päästään seuraavaan vaiheeseen. -> Katsomaan, voiko hän niitä kunnioittaa. Usein haluamme uskoa olevamme tässä vaiheessa vuosikausia, mutta todellisuudessa vaihe on salamannopea. Muutaman virheen jälkeen kuvio on selvillä. Todellisuudessa siis tiedämme, mitä on meneillään ja -> kello on alkanut jo raksuttaa sille, milloin havahdumme, voimaannumme ja lähdemme.

Sillä muutos ei lähde toisesta ihmisestä. Avaimet ovat sinulla itselläsi, joten käytäthän niitä, kun tarvetta ilmenee.

Sydämellä, Riikka

Minusta ja palveluistani voit lukea lisää alta ja tästä.

Moni sinnittelee ahdistuksen kanssa liian pitkään yksin – Kehossa tuntuvat oireet saattavat säikäyttää

Kaupallisessa yhteistyössä lääkärikeskus Recuror. Kirjoittaja Mika Kallio työskentelee Recurorilla psykiatrian erikoislääkärinä.

Ahdistukseen apua hakevien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti

Kokemukseni mukaan yksi suurimpia muutoksia psykiatrin työssä on ollut peräti vuosia pitkittyneestä ahdistuneisuudesta ja korostuneesta huoliajattelusta kärsivien potilaiden määrän kasvu.

Jo vuonna 2006 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa perusterveydenhuollon potilaista yleistynyt ahdistuneisuushäiriö oli 4–8 prosentilla. Ahdistukseen apua hakevien määrä kasvoi räjähdysmäisesti COVID19-pandemian aikaan, eikä lukumäärä ole muuttunut pandemian jälkimainingeissakaan. Samansuuntaisia tuloksia osoittavia havaintoja on tehty tutkijoiden toimesta ympäri maailmaa. Ahdistuneisuuden yleistyminen on siis globaali ilmiö.

Ahdistusoireiden yleistymiselle on todennäköisesti olemassa useampi selittävä osatekijä. Koko maailmaa ravistelevat tapahtumat, kuten COVID19-pandemia, ilmastonmuutos ja jännittynyt geopoliittinen tilanne ovat kaikki heittäneet vettä “huolimyllyyn”. Modernin työelämän paineet, esimerkiksi jatkuvan tavoitettavuuden velvoitteet sekä töiden ja vapaa-ajan enenevä sekoittuminen ovat myös monelle jatkuva ja vaikeasti vältettävä kuormituksen lähde. Jo koulusta lähtien moderni yhteiskunta korostaa itseohjautuvuuden ja omatoimisuuden merkitystä. Ei sovi myöskään unohtaa sosiaalisen median vaikutuksia ja ainaista informaatiotulvaa, josta voi aiheutua lisäkuormaa monellakin eri mekanismilla aina laitteiden piippauksista kovaan sosiaaliseen vertailuun.

Ahdistukseen apua hakevien määrä kasvoi räjähdysmäisesti COVID19-pandemian aikaan, eikä lukumäärä ole muuttunut pandemian jälkimainingeissakaan.

Merkittävä vaikutus on varmasti myös jatkuvalla ja valtaosin ahdistavalla mediasisällöllä. Vuonna 2022 sota tuli lähemmäs meitä kuin vuosikymmeniin ja politiikan kieleen on vakiintunut repivä ja aggressiivinen keskustelukulttuuri. Me ihmiset emme primitiivisilla aivoillamme kykene luomaan täysin erillistä kuvaa median välittämien tapahtumien ja henkilökohtaisen elämämme välille. Siksi yleinen maailmanmeno voi ahdistaa siinä missä oman elämän vastoinkäymiset ja kasvanut epävarmuuskin.

Ahdistukseen liittyvien diagnoosien määrän kasvussa on kuitenkin myös myönteisiä puolia. Mielenterveysongelmiin liittyvät stigmat ovat haurastuneet, jolloin apua haetaan aiempaa matalammalla kynnyksellä. Lisäksi diagnostiset menetelmät ovat kehittyneet. Yhä harvempi kärsii ahdistuksestaan yksin, ammattiavun ulottumattomissa, kun taas yhä useampi saa yksilöllistä, kohdennettua ja tilanteenmukaisesti parasta hoitoa.

Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä huolen lähde muuttuu epämääräiseksi ja mittasuhteet irtoavat todellisuudesta

Mihin vedetään raja tavanomaiseen elämään kuuluvien stressituntemusten ja diagnoosikriteerit täyttävän sairauden välillä? Oma kokemukseni on, että tämä raja on kuin veteen piirretty viiva – todella häilyvä. Moni hakeutuu hoitoon siedettyään hiljalleen vaikeutuvia oireita pitkään. Puhutaan kuukausista, usein jopa vuosista.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (Generalized Anxiety Disorder, GAD), on sairaus, jolle tyypillistä on valtaviin mittoihin kasvanut huoli tai pelot, usein useammastakin asiasta yhtä aikaa. Keskeistä on, että huolet ja pelot ovat selvästi ylimitoitettuja yksilöön kohdistuviin suoriin, selvästi todennettaviin uhkiin nähden. Lisäksi huolet voivat liittyä asioihin, joihin henkilö ei itse pysty vaikuttamaan.

Monet tunnistavat olleensa “aina” alttiita murehtimiselle. Murehtimistaipumuksen päälle on tavallisesti kasautunut jokin suurempi huolta tai pettymystä aiheuttanut tapahtuma, joka on laukaissut oireiden asteittaisen pahenemisen. Huolta voidaan kantaa henkilökohtaisen elämän asioista, kuten terveydestä, taloudesta, omista lapsista ja ystävistä, mutta kuten mainittu, myös maailman tilanteesta, kuten esimerkiksi suurvallan presidentin vaihtumisen vaikutuksista, ilmaston muutoksesta tai sodan uhasta.

GAD ilmenee myös fyysisinä oireina, kuten sydämen tykytyksenä, hikoiluna, lihasjännityksenä, hengittämisen vaikeutena, pahoinvointina sekä kipuina rintakehän, vatsan tai tuki- ja liikuntaelimistön alueella. Myös puutumisen tunnetta tai ihon pistely voi ilmetä. Oirekuvaan voi kuulua myös voimakasta hallinnan tunteen menettämisen, tai jopa niin sanottua sekoamisen pelkoa. Olo voi tuntua epätodelliselta tai huteralta. Kokemukseni perusteella oirekuva ei yleensä ole selkeä ja tasainen, vaan se vaihtelee elämäntilanteesta ja kuormitustekijöistä riippuen. Oireisto voi myös alkaa esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä tai paniikkihäiriöstä ja ajan kuluessa muuttua yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (GAD) ilmenee myös fyysisinä oireina, kuten sydämen tykytyksenä, hikoiluna, lihasjännityksenä, hengittämisen vaikeutena,  pahoinvointina sekä kipuina rintakehän, vatsan tai tuki- ja liikuntaelimistön alueella.

Pitkittyessään ja hoitamattomana GAD voi johtaa muihin mielenterveyden ongelmiin, kuten masennukseen. Erään asiakkaan masennuksen tarinan voit lukea tästä. Onkin tärkeää, että häiriö tunnistetaan ja asianmukainen hoito aloitetaan riittävän varhaisessa vaiheessa. Näin voidaan parhaiten välttää masennuksen tai muiden liitännäissairauksien kehittyminen ja helpottaa yksilön arkea. Tärkeää on hakea apua matalalla kynnyksellä, koska sairauteen on olemassa tehokkaita hoitokeinoja. Ahdistuneisuushäiriön riittävän varhainen hoito on tärkeää, myös siksi, että ahdistuneisuudesta kärsivällä voi olla vaikeutta kouluttautua tai selvitä työelämän haasteista.

Mitkä tekijät altistavat yleistyneelle ahdistushäiriölle?

Yleistyneelle ahdistuneisuudelle on useita altistavia tekijöitä. Esimerkiksi tietyt persoonallisuuden piirteet, kuten korostunut vaativuus itseä kohtaan tai taipumus kokea kielteisiä tunteita voivat altistaa yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle. Vaativuus näyttäytyy muun muassa taipumuksena perfektionismiin erilaisissa tehtävissä. Toisaalta ns. estyneet piirteet puolestaan näyttäytyvät herkkyytenä tilanteissa, joissa voi joutua arvostelun kohteeksi. Estyneisyys voi aiheuttaa huomattavia paineita vuorovaikutustilanteissa, joka voi johtaa alati voimistuvaan ja tiheämmin esiintyvään ahdistuneisuuteen, yleensä ensin sosiaalisten tilanteiden pelkoon, mutta lopulta myös yleistyneeseen ahdistuneisuuteen.

Altistavana tekijänä voi olla myös jokin neuropsykiatrinen vaiva, kuten ADHD. Voi esimerkiksi olla, että toistuva toimeen ryhtymisen lykkääminen kasaa stressitekijöitä, mikä taas johtaa yleistyneeseen ahdistuneisuuteen. Autismikirjon piirteet taas voivat altistaa toistuvalle sosiaaliselle kuormittumiselle, jolloin ahdistuneisuushäiriöön sairastumisen riski kasvaa.

Myös erilaiset ympäristötekijät voivat altistaa yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle.  Mm. lapsuuden perheen kasvatusilmapiirin ongelmat, esimerkiksi vanhempien päihdeongelmat tai toistuvat riidat, muut lapsuuden traumaattiset kokemukset, vanhempien ylisuojelevuus tai toisaalta hylkäämisen kokemukset lapsuuden aikana. Myös vakava koulukiusaaminen sekä fyysinen tai seksuaalinen kaltoinkohtelu ovat altistavia tekijöitä.

Päihteiden, kuten alkoholin, kannabiksen tai nikotiinituotteiden käyttö ovat myös hyvin tiedettyjä ahdistuneisuudelle altistavia tekijöitä.

Milloin hakea apua?

Kiteytetysti voidaan todeta, että vaikka elämään kuuluu tietty määrä murheita ja pelkoja, kannattaa apua hakea, mikäli ahdistusoireet kehittyvät pitkäaikaisiksi ja alkavat heikentää elämänlaatua, ihmissuhteita tai toimintakykyä sekä paisuvat kohtuuttoman suuriksi ja häiritseviksi.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on yleinen ja usein hyvin fyysinen vaiva, joka voi aiheuttaa toistuvia fyysisiä oireita sekä johtaa toistuviin selvittelyihin eri alojen lääkäreillä. Lääkäreiden olisi myös hyvä muistaa yleistyneen ahdistuneisuushäiriön mahdollisuus mystisten fyysisten oireiden taustasyynä, mikäli tutkimuksissa ei löydy muuta selittävää tekijää.

Oireiston seulontaan ja vaikeustason arviointiin on tehty useampiakin oiremittareita. Esimerkiksi HUS:n ylläpitämällä erinomaisella Mielenterveystalo-sivustolla on jokaisen täytettävissä oleva GAD7-oirekysely.

Oirekyselyn tulos on luonnollisesti viitteellinen, mutta ainakin kohtalaiseen tai vaikeaan ahdistuneisuusoireistoon viittaavat pistemäärät liittyvät usein diagnosoitavissa olevaan sairauteen, jota on mahdollista hoitaa.

Yleistyneen ahdistuneisuuden hoito on tehokasta ja hoitokeinoja on useita: nettiterapiasta biologisiin hoitoihin. Psykiatrian erikoislääkäri osaa arvioida tilanteesi ja tarjota sinulle parhaiten sopivia hoitomuotoja. Apua kannattaakin aina hakea.

Recuror-lääkärikeskuksessa pääset nopeasti ahdistusta hoitavan psykiatrin vastaanotolle. Recurorin ammattilaisiin voit tutustua TÄSTÄ.

Kun usko elämään horjuu, näin voit vahvistaa luottamusta tulevaan

Pienet lapset ovat luonnostaan toiveikkaita, ellei heidän toivoaan riistetä tavalla tai toisella. Minun toivoni hiipui rankkojen nuoruusvuosien aikana, jolloin menetin jossain määrin toivon paremmasta, koska vaikeat perheolosuhteet jatkuivat niin pitkään. Minulla on useita muistikuvia siitä, kuinka makaan pimeässä huoneessa itkien hiljaa epätoivon kyyneleitä samalla pyytäen sisimmässäni helpotusta tilanteeseen ”jostakin”.

Hiljattain tunsin taas tuon saman toivottomuuden ja surun, jopa itsesäälin aallon pyyhkivän ylitseni, kun koin olevani jumissa jollain tavalla elämässäni. Oivalsin, että sisäisesti toistan edelleen jotain hyvin vanhaa ja tuttua tunnekaavaa, jota ei ole enää oikeasti olemassa ja josta voisin tässä hetkessä jo päästää irti. En ole enää tuo sama tyttö, jonka vaikutusmahdollisuudet tilanteen muuttamiseksi olivat hyvin vähäiset.

Palasin yhteen muistoistani, takaisin siihen teiniaikojen huoneeseen ja näin itseni kippurassa sängyllä. Hiljennyin ja vein mielessäni tuolle nuorelle itselleni rakkautta, toivoa ja valoa ihan kirjaimellisesti. Ympäröin hänet turvalliseen syliin ja kuiskin korvaan helliä lauseita: ”kaikki tulee vielä muuttumaan paremmaksi ja sinä selviät tästä aivan varmasti.” Samalla tunsin, kuinka nykyhetkessä kehostani lähti purkautumaan vanha tunnemöykky ja aloin itkeä. Itkun sekaisena kerroin nuorelle itselleni olevani pahoillani kaikesta ja että hän on hyvin rakastettu. Mielessäni vielä asetin nuorelle itselleni sydämeen pienen hehkuvan helmen, toivonkipinän, joka auttaisi jaksamaan vaikeimpina hetkinä. Ihmeellistä kyllä, oloni helpottui huomattavasti ja olin onnellinen, että uskalsin antaa lukittuneiden tunteiden vihdoin purkautua. Tunsin, kuinka jotain vapautui kehostani ja minun oli helpompi hengittää. Nykyhetken haasteet eivät enää tuntuneetkaan niin mahdottomilta ylittää.

 

Toivoa tarvitaan, jotta löydämme sisäisen voimamme elää läpi haastavat elämänvaiheet. Joskus haasteet tapahtuvat niin nuorella iällä ja ovat niin vaikeita, että ne suorastaan riistävät meiltä toivon paremmasta, uskon omaan itseemme ja omaan elämään sekä luottamuksen omiin mahdollisuuksiin. Lakkaamme uskomasta olevamme kaiken hyvän arvoisia tai alamme pitää itseämme ”toivottomana tapauksena”, elämän runtelemana. Kun toivo katoaa, jää jäljelle itsesääli, häpeä, syyllisyys ja pelko.

Tarvitsemme tunteen toivosta, sillä se edeltää uskoa ja luottamusta. Jos alamme virheellisesti uskoa olevamme huonompia, arvottomampia ja epäonnistuneempia kuin muut, siitä syntyy itseään toteuttava ennuste. Alamme nähdä itsemme vääristyneiden linssien läpi ja tulkitsemme kaikki tapahtumat tuosta vääristymästä käsin. Näin kokemus huonommuudesta, heikkoudesta ja kelvottomuudesta lisääntyy sekä vahvistuu. Lopulta voi käydä niin, ettemme enää osaa ottaa rakkautta vastaan (vaikka sitä olisi tarjolla), vaan suljemme sydämemme, suojataksemme itseämme erillisyyden kivulta sekä uusilta pettymyksiltä.

 

Yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja erillisyyden kipu lukittuu sydämen sopukoihin ja ohjaa näin alitajuisesti ajatuksia, tunteita ja valintoja. Mikäli meiltä puuttuu usko ja luottamus itseen sekä elämään, meiltä puuttuu ikään kuin pohja ja perustus. Silloin elämä tuntuu jatkuvalta juoksuhiekassa tarpomiselta: raskaalta ja työläältä. Yritystä kenties löytyy, mutta jossain vaiheessa väsymme loputtomasti yrittämään ja pärjäämään yksin. Pysähtyminen on toisaalta pelottavaa, sillä silloin alamme vajota. Näin suorittamisen kierre jatkuu ja jatkuu…

 

 

Mennään vielä takaisin teinivuosien huoneeseeni. Ilman uskoa selviytymisestä, toivoa paremmasta ja hyväksyvän rakkauden viemistä sille pelkäävälle sisäiselle lapselle, en ehkä olisi voinut tuntea toivoa paremmasta myöskään nykyhetkessä. Tunnehaavat täytyy hoitaa siellä missä ne ovat syntyneet. Paluu sylttytehtaalle auttaa vapauttamaan alkuperäisen tunnetaakan kehosta ja solumuistista, jotta rakkaudelle, hyväksynnälle ja myötätunnolle tulee enemmän tilaa. Olen harjoitellut tätä tapaa vuosia ja onnistunut muuttamaan sisäisiä kokemuksia sekä todellisuutta vähä vähältä. Työnsarkaa on kohdallani riittänyt, mutta samalla pidän sitä rohkeana ja välttämättömänä muutoksena. Sisäisenä siivoustyönä, jonka arvon itse tunnistan omassa elämässäni. Tätä hyvää olen halunnut jakaa työni kautta myös muille: muutos on mahdollista!

Menneisyyttä ei silti ole syytä penkoa vain penkomisen takia, sillä lantakasatkin takuulla haisevat niitä pöyhiessä. Menneisyydestä olisi hyvä päästää lopulta irti, sillä muutoin se alkaa pitää meitä henkisesti vankinaan. Toisaalta menneisyyttä karkuun juokseminen tarkoittaa, että vastustat vaikeita tunteita sekä kokemuksia ja vastustaminen vain saa ne juoksemaan entistä kovempaa perässäsi. Päästämällä irti laajennat omia mahdollisuuksien kenttää ja ajatuksesi lähtevät suuntautumaan kohti uudenlaista, valoisampaa todellisuutta. Anteeksianto itselle ja muille on yksi parhaimmista tavoista opetella irtipäästämisen taitoa.

 

Toivo on tietoisuutta siitä, että asiat voivat vielä muuttua sekä oma kokemus kaikesta voi muuttua. Usko ja luottamus tunnekokemuksina taas ovat varmaa tietoisuutta siitä, että muutos on jo alkanut ja se on jo matkalla. Toivon tunteen avulla luomme odotuksen paremmasta ja usko/luottamus alkaa vetää muutosta puoleemme. Toivon avulla pääsemme pois juoksuhiekalta ja samalla kun löydämme sisimmästämme uskon parempaan, astumme vakaalle kalliolle, jolloin luottamus elämään alkaa myös vahvistua. Itse olen elämäni aikana sahannut edestakaisin lukuisia kertoja juoksuhiekan ja kallion väliä, eikä se oikeastaan ole kovin tavatonta muillakaan. Ihmiset, joita olen työssäni auttanut, ovat kuvanneet samankaltaista vaihtelua elämässä: välillä pelko ottaa ohjat ja välillä luottamus toimii ajurina. Yhtäkaikki, jokainen kokemus on osa ihmisyyttä ja arvokasta sinänsä.

Voitko siis todellisuudessa kokea syvää luottamusta elämään, ellet olisi tuntenut sen vastakohtaa ja hyväksynyt senkin kokemuksen osana omaa elämääsi?

Elämän ei silti ole tarkoitus olla pelkkää selviytymistä, vaan ennen kaikkea virtaavuutta, iloa ja oppimista. Kun toivottomuus väistyy ja usko sekä luottamus löytyvät, herää myös uteliaisuus elämää kohtaan! Utelias asenne auttaa tutkimaan syy-seuraussuhteita omassa elämässä ja kokemuksissa sekä ottamaan kokemuksista todellisen henkisen vastuun.

Usein kaikkein vastuullisin teko on pyytää itselleen apua silloin, kun oma taakka tuntuu liian suurelta kannatella.

Miksi en saa unta?!?! – Vinkkejä unettomille

Noin kolmasosa aikuisista kärsii tilapäisestä unettomuudesta. Unettomuus vaikuttaa merkittävästi olotilaan ja mielentilaan. Tässä 5 yleisintä syytä unettomuudelle – ja vinkkejä, kuinka korjata tilanne.

  1. Stressi ja huoli

Mielen jatkuva aktiivisuus, kuten stressi ja huoli, voi pitää hereillä. Jos ajatukset pyörivät työasioiden, ihmissuhteiden tai muiden huolien ympärillä, kehosi voi olla liian “valmiustilassa” nukahtaakseen. Keho ikään kuin pysyy aktiivisena mahdollista uhkaa varten ja samalla mieli pysyy valpaana huomaamaan jotain uhkaavaa – ja ajatuksistahan saa aina kaivettua jotain, mistä stressata ja mistä olla huolissaan. 

Mitä voit tehdä?

  • Kokeile illalla esimerkiksi maksutonta äänitettä Unille johdattava mindfulness-harjoitus. Löydät harjoituksen ilmaisesta Hidasta elämää -sovelluksesta, Hetki itselle -osiosta.
  •  Vältä iltaisin huolimieltä aktivoivia ärsykkeitä, kuten uutisia, jännittäviä ohjelmia/kirjoja ja somea. Monet ärsykkeet voivat saada aikaan tiedostamattoman huolitunteen, eli ärsykkeen vaikutusta ei ymmärrä ajatuksen tasolla, mutta keho reagoi siihen.
  • Tauota päivääsi, jotta mielen kuormaa ei kerry niin paljon. Kokeile vaikka Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osion lyhyitä harjoituksia 3-7 min).

  1. Epäsäännölliset unirytmit

Epätasaiset nukkumaanmenoajat voivat häiritä kehon sisäistä kelloa. Tämä on erityisen yleistä, jos valvot viikonloppuisin tai altistut kirkkaalle valolle myöhään illalla. Pyri siis mahdollisuuksien mukaan rauhoittumaan unille samaan aikaan.

Mitä voit tehdä?

  • Mene nukkumaan ja herää samaan aikaan joka päivä. Voit auttaa itseäsi rauhoittumaan unille erilaisilla rentoutus- ja rauhoittumisharjoituksilla, joita löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.
  • Vältä ”yksi vielä” tai ”hetki vielä” -houkutuksia, jotka syntyvät esimerkiksi koukuttavien sarjojen tai kirjojen myötä. Nämä voivat venyttää aiottua nukkumaanmenoaikaa.

  1. Liian vähän liikuntaa – tai liian myöhään

Liikunnan puute voi vähentää kehon väsymistä, mutta intensiivinen liikunta myöhään illalla voi myös virkistää liikaa. 

Mitä voit tehdä?

  • Pohdi, miten voisit saada riittävästi kehorasitusta päivän aikana, jotta myös keho on iltaisin väsynyt.
  • Testaa, mikä on juuri sinulle liian myöhäistä liikkumista. Joskus kevyt liikunta myöhään ei vaikuta niin paljon kuin raskas. Mikä on juuri sinulle myöhäisin hetki rasittaa kehoa kunnolla siten, että se ei häiritse unta?
  • Kehorasituksen vastapainoksi anna kehollesi rentoutusta esimerkiksi kehorentoutusharjoituksilla, joita löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.

  1. Ympäristötekijät

Meluisat, kirkkaat tai epämukavat olosuhteet voivat häiritä unta. Myös liian kuuma tai kylmä makuuhuone voi vaikuttaa. Jos uniympäristö vaihtelee merkittävästi, on luonnollista kärsiä niin sanotusta ensiyön vaikutuksesta (First-Night Effect), jossa mieli ja keho pysyvät valppaana läpi yön. Tämä syntyy useimmin uusissa nukkumisympäristöissä. Jos siis aivojen pitää pysyä koko ajan valppaana, uni jää pinnalliseksi.

Mitä voit tehdä?

  • Tee makuuhuoneesta mahdollisuuksien mukaan viileä, pimeä ja rauhallinen.
  • Käytä tarvittaessa korvatulppia tai silmälappuja.
  • Hyödynnä mieltä ja kehoa rauhoittavia äänitteitä, kuten rauhoittavaa taustakohinaa (brown noise), joka peittää ympäristön ääniä ja vähentää ärsykereaktioita. Brown noise rauhoittaa hermostoa. Löydät brown noise -äänitteen sekä muita rauhoittavia taustaääniä Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta.

  1. Mielen myllerrykset

Hankalat ja mieltä painavat tunteet voivat vaikeuttaa nukahtamista. Käsittelemättömät tunteet yhdistettynä univajeeseen voivat saada aikaan raskasta oloa, kuten ahdistusta.

Mitä voit tehdä?

  • Keskustele tunteistasi mahdollisuuksien mukaan  luotettavan henkilön tai ammattilaisen kanssa.
  • Opettele tunnustamaan tunteita itsessäsi ja käsittelemään niitä. Löydät Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle osiosta Hankalat tunteet -harjoituksia, jotka auttavat suhtautumaan levollisesti tunteiden myllerrykseen ja rauhoittamaan oloa.

Muista, että kehon ja mielen rauhoittamisessa ei ole oikotietä onneen: on etsittävä itselle parhaat tavat. Tutkimukset tukevat meditaation vaikutuksia, mutta yksi kerta ei riitä, vaan on tehtävä yhtä sitoutuneesti ja säännöllisesti harjoituksia kuin harjaa hampaansa. Hermosto ei rauhoitu yhdellä harjoituksella silloin tällöin.

Mikäli unettomuus on jatkunut pitkään tai epäilet unihäiriöitä tai muita terveydellisiä syitä, hakeudu lääkäriin.

Näin löydät jutussa mainitut harjoitukset:

  • Lataa ilmainen Hidasta elämää -sovellus TÄSTÄ. 
  • Sovelluksen sisästä löydät Hetki itselle -osion, jossa on yli 100 meditaatioäänitettä erilaisiin tarpeisiin, podcasteja ja itsetuntemusta lisääviä workshopeja. 
  • Voit maksaa kuukausimaksun (8,90€/kk) tai vuosimaksun (79€/v) sovelluksen sisässä.
  • HUOM! Osa sovelluksen sisällöstä on maksuttomia.

Hoidatko aina kaiken liiankin tunnollisesti? – Tällaista on ylitunnollisuus, joka nakertaa jaksamista

Ajatteletko olevasi saamaton ja tehoton, laiska löysäilijä, jos et koko ajan tee ja touhua? Syytteletkö itseäsi laiskaksi? Ajatteletko kaikkien muiden olevan paljon tunnollisempia, ahkerampia ja aikaansaavampia? Koetko, ettet ole olemassa, jos et saa aina jotain aikaan?

Tiedetään, että tunnollisuus on kohtuullisessa käytössä terveellistä. Se tukee solujemme uusiutumista, millä on yhteys terveyteemme ja jopa odotettavissa olevaan elinikäämme. Tunnollisuus vahvistaa hyvinvointiamme kuitenkin vain silloin, kun se on sisältämme kumpuavaa – kun motivaatio tekemiseemme tulee tekemisestä itsestään. Kun tekemisessämme on sykettä ja sydäntä. Aidon tunnollisuuden tunnusmerkkeihin kuuluu myös innostus, joka puolestaan lisää aikaansaavuutta ja onnistumisia.

Ulkoiseen motivaatioon perustuva tunnollisuus puolestaan on haitaksi hyvinvoinnillemme. Ulkoisena motivaattorina voi toimia esimerkiksi alussa mainitsemani vertailu muihin ja heidän aikaansaamisiinsa, kehujen ja arvostuksen hakeminen muilta tai vaikkapa valtaan ja asemaan perustuva päteminen. Kun tunnollisuuden ulkoisena motivaattorina on kehujen ja muiden arvostuksen hakeminen, tunnollisuus näyttäytyy myös miellyttämisenä. Kun kehuja ja arvostusta ei sitten saa tai saa liian vähän, kolkuttaa marttyyriuskin jo ovella.

Epäterve ulkoiseen motivaatioon perustuva tunnollisuus on rankkaa ja rakkaudetonta ja johtaa suorittamiseen, puskemiseen ja täydellisyyden tavoitteluun. Kun itselle asetetut odotukset ovat kovin korkealla ja tarmo ei sitten oikein riitäkään, syyllisyys ja riittämättömyys kalvavat mieltä. Eikä kauaakaan, kun uupumuskin tulee vierailulle vieden viimeisetkin mehutipat.

Sisäisen motivaation pohjalta oman hyvinvoinnin eteen toimiminen, on siis aivan eri asia kuin muiden kiitosta ja arvostusta tavoitteleva suorittaminen. Mutta myös sisältä kumpuavan ahkeruuden ja tunnollisuuden tulee olla tasapainossa huilimisen ja mitääntekemättömyyden kanssa. Jos itselleen ei anna lupaa ottaa iisisti silloin, kun se on tarpeen, seuraukset ovat yleensä vähemmän tervetulleiksi toivotettuja. Huilimisen tarve on tietenkin opittava ajoissa tunnistamaan ja ennen kaikkea tunnustamaan, mikä on tunnolliselle vaikeaa.

Jos vastasit artikkelin alun kysymyksiin kyllä, tässä pohdittavaa, joka auttaa korvaamaan itseäsi löysäilystä soimaavia ajatuksiasi kannustavammilla.

  • Mitä ymmärrät ilmaisulla ”riittävän tarmokas”?
  • Mikä on mielestäsi löysäilyn ja huilaamisen ero?
  • Millaisen lupalapun huilaamiseen voisit kirjoittaa itsellesi?
  • Millä sanoilla kiittäisit itseäsi kyvystäsi ottaa iisisti?

Kutsun sinut pohtimaan vielä tunnollisuuden ja huilaamisen olemusta seuraavillakin kysymyksillä.

  • Entä jos oikea tunnollisuus ja tarmokkuus ovatkin kykyä rytmittää omaa tekemistä ja huilaamista itselle luontaiseksi ja sopivaksi ja siten omaa hyvinvointia vahvistavaksi?
  • Voisivatko ne olla kykyä antaa itselleen tilaa ja aikaa hengittää?
  • Voisivatko ne olla myös kykyä kokea itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi ilman suorittamisen tilaa?

Jos haluat ymmärtää ja hyödyntää asenteen ja ajatusten merkityksen elämää, unelmia ja omaa hyvinvointiasi mahdollistavana tekijänä, tutustu Anna itsellesi mahdollisuus -asennekortteihin tai kirjaan Muuta asenteesi, muuta elämäsi.

 

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image