Tällä kertaa kirjoittamaan ryhtyminen oli mielenkiintoinen: ei ajatuksen ajatusta, ei pienintäkään. Päätin antaa tyhjyyden puhua…
Tyhjäksi tunnet itsesi pieni ihminen.
Tyhjäksikö?
Tunteettomuuttako tyhjyys huutaa?
Synkkää yksinäisyyttä?
Vai odottaako vain?
Odottaa, odottaa.
Uutta, tulevaa.
Odota, odota.
Näin tyhjyys kertoi ja sanoma oli ilmeinen. Joskus elämässä on hetkiä, jolloin tarvitaan tyhjentymistä ja uudeksi syntymistä, uudistumista. Pitää tyhjentyä, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Joskus pöydän putsaaminen tapahtuu rajusti ja elämä laitetaan kerralla uusiksi. Tai sitten edetään hämäläisittäin hiukan hitaammin. Putsattavaa usein riittää, kasapäin ja kaikenlaista, siinä itse saa ihan yllättyä, mitä kaikkea sisältä nousee. Kiitollinen saa olla jokaisesta tunteesta ja jokaisesta havainnosta, jonka tällä matkalla saa tehdä. Vaikka näin kirjoitan, jokainen joka tekee puhdistustyötä tietää, että se on usein tuskallista. On kuin kulkisi ahtaassa käytävässä tai työnnettäisiin liian pienestä pullonsuusta ulos.
Taaksepäin on kiinnostavaa katsoa. Putsaamistyö etenee viisaasti askel kerrallaan. Joskus pitää käydä vanhoja ihmissuhteita läpi, pohtia, käännellä, katsoa, hyväksyä, kiittää ja päästää menemään ja voi sitä riemua, kun voi lähettää vielä kaupan päälle kiitollisia ajatuksia perään.
Monet ovat huomanneet, että näissä prosesseissa ruokavalio lähtee muuttumaan kuin itsestään. Tulee syötyä ehkä kevyemmin ja enemmän itseä kuunnellen. Ruokavalio voi tukea sisäistä puhdistustyötä. Voi myös tulla tarve lähteä metsään, lähelle vettä tai kiivetä isolle kalliolle tuulta haistelemaan.
Itselleni putsaustyö merkitsee myös yksinäisyyttä ja hiljaisuutta, eristäytymistä. Hiljaisuudessa katse on helpompi kääntää itseä kohti. Näin syksyllä se on helpompaa kuin kesällä. Kesä ikään kuin vaatii liikkumista ja sosiaalista toimintaa. Syksyn tullen tuntuu siltä, että on lupa käpertyä ja antaa suomalaisen melankolian hiipiä sisimpään, jos sellaiselle olotilalle on tilausta.
Voisiko ajoittaisesta tyhjyyden tunteesta oppia nauttimaan? Voisinko kiittää tehdystä matkasta, irti päästämisen taidosta ja uuden minän orastavasta syntymästä? Voisiko vain olla niin, ettei tarvitse pinnistellä ja puskea eteenpäin? Maltanko odottaa?
Odota, odota. Tyhjyydellä on joskus hyvin vähän sanoja. Se vain on tai virtaa hiljaa ja hitaasti kuin katsellen ja kuunnellen. Ja täyttyy, kun aika on oikea. Tyhjyys ei ole kuolema tai pysähdys, se on eteenpäin menemistä isoin askelin sitten, kun kasvaneisiin jalkoihin löytyvät taas oikeankokoiset saappaat.
Ihanaa syksyä aivan jokaiselle lukijalle, talvi on tulossa ja se tuntuu luissa ja ytimissä. Kesän aurinko on kuitenkin mielessä ja siitä voi vielä ammentaa voimaa. Kesä meni harvinaisen nopeasti tällä kertaa, niin paljon tapahtui muutamassa kuukaudessa, että se tuntuu jopa itsestäni uskomattomalta.
Pääsin ensimmäisen kerran opettamaan eläinkommunikointia ulkomaille pohjois- Ruotsiin ja opetin kolme kurssia englanniksi. Miten mahtava fiilis, juuri sitä mitä olen kaivannut. Nyt tuntuu siltä, että siivet todella kantavat ja elämä kuljettaa eteenpäin.
Olen tällä hetkellä elämäni suurimassa käännekohdassa, sellaisessa käännekohdassa missä edes minä en ole osannut nähdä itseäni. Olen aina puhunut unelmien toteuttamisesta ja oman kutsumuksen ja intohimon seuraamisesta, luottamuksesta ja uskomisesta siihen, että kaikki asiat kääntyvät aina parhain päin, aina. Niin tulen puhumaan myös jatkossa, mutta vieläkin vahvemmin. Ensimmäinen blogi-kirjoitukseni oli muutoksesta ja siitä kun kaikki muuttuu, kirjaimellisesti. En osannut edes kuvitella kuinka kirjaimellisesti oma elämäni tulisi seuraavan vuoden kuluessa muuttumaan ja kuinka suuria asioita tulee tapahtumaan.
Ruotsin matka oli ensimmäinen suuri käännekohta. Lähdin matkalle tietämättä oikeastaan mistään mitään, muuta kuin sen, että matka kestäisi kaksi viikkoa. En tiennyt missä tulemme majoittumaan tai missä kurssit järjestetään, jätin kaiken ensimmäistä kertaa elämässäni toisen ihmisen suunniteltavaksi ja järjestettäväksi. Koko matka oli lopulta kuin ihmisen elämä minikoossa. Matkalla tapasin toinen toistaan upeampia ihmisiä. Tunsin olevani kuin henkilö jostakin Paolo Coelhon kirjasta, henkilö joka matkaa paikasta toiseen tavaten toinen toistaan viisaampia tietäjiä. Tapasin paljon mm. erilaisia hoitajia, terapeutteja, shamaaneja, opettajia ja toimittajia, joista monista tuli hyviä ystäviä ja tulevaisuudessa tulemme varmasti pitämään yhteyttä ja tapaamme uudelleen jos polkumme risteävät toisiaan. Tapasin myös vanhoja ystäviä, jotka ovat todella rakkaita ja tämän matkan jälkeen vieläkin rakkaampia jos vain mahdollista.
Kiitollisuus sitä kohtaan miten täysin vieraat ihmiset ottivat minut vastaan, on todella uskomatonta. Saimme majapaikan toinen toistaan erikoisemmissa ja upeammissa paikoissa, mökeissä, matkailuvaunuissa, vierashuoneissa jne. Koko matka oli keskittymistä omaan itseeni ja sen lisäksi siihen mikä on elämäni tarkoitus, eläinkommunikoinnin opettamiseen. Matkan jälkeen katsoin itseäni, ihmistä joksi olin muuttunut, sisäisesti enemmän itseni näköiseksi, jos niin voi sanoa. Olenhan aina ollut kontrollissa elämästäni ja nyt yks kaks annoinkin vain virran viedä ja päätin hypätä kyytiin ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Matkan yksi suurimmista anneista oli se, että todella kuuntelin näitä ihmisiä ympärilläni. Katselin ja kuuntelin ja keskityin siihen mitä he halusivat minulle puhua. Miten uskomaton kokemus, varsinkin kun tietää, että minulla on moneen asiaan oma mielipide yleensä sanottavana. Jokaisen päivän iltana kiitin hiljaa päivästä ja kiitän edelleen, opin niin uskomattoman paljon muiden kokemuksista ja elämänopetuksista.
Ruotsista matkan jälkeen hyvin nopeasti seurasi heti perään matka Norjaan. Norjassa olenkin nyt käynyt muutaman kerran ja viimeksi vietin siellä kaksi viikkoa, edelleen opiskellen. Aivan kuin Ruotsin matka olisi ollut alkusoitto sille mitä tuleman pitää. Minua valmistettiin luottamaan, heittäytymään, päästämään irti ja olemaan valmiina oppimaan ja kuuntelemaan ja sisäistämään uusia asioita.
“When the student is ready, the teacher will appear” – Buddhist Proverb
Nyt viimeisten viikkojen aikana todella saanut keskittyä oppimaan uutta ja valmistautumaan elämäni suurimpaan seikkailuun. Olen saanut mentorikseni ja omaksi opettajakseni Lisa Williamsin, meedion ja selvänäkijän. Olemme tunteneet toisemme useamman vuoden ajan ja olleet yhteydessä aina välillä. Olen seurannut hänen työtään ja matkaansa ja ihaillut tuon ihmisen nöyrää asennetta, vaikka hän onkin suuri maailmantähti. Hän oli kiertueella Norjassa ja samalla opettamassa ja sain kutsun osallistua hänen kursseilleen. Olin ennen kaikkea opettelemassa opettamista, tutustumassa hänen tapaansa opettaa. Miten huikea energia noiden päivien aikana vallitsi. Uskomatonta seurata ihmistä joka on antautunut työlleen täydellisesti. Ei ole kysymys siitä, että käyttää kykyään vaan että antaa oman kykynsä käyttää itseään. Tässä edellä sanotussa piilee suurin opetukseni, jonka pakkasin laukkuuni matkatessani kotiin. Mitä tarkoittaa täydellinen antautuminen? Keskustelimme paljon tästä aiheesta noiden päivien aikana. Mitä se tarkoittaa minun elämässäni, minun työssäni? Olenko todella valmis antautumaan ja antamaan oman kykyni viedä minua ja käyttää minua eikä päinvastoin. Tie ei todellakaan tule olemaan helppo ja se tulee olemaan välillä pelottavaa ja haasteellistakin, mutta loppujen lopuksi sitäkin antoisampaa. Kuvittelin, että lähteminen päivätyöstä olisi minulle suurin käännekohta ja tuollainen antautuminen. En ole ollut totaalisen hakoteillä, mutta sen verran väärässä, että tuo muutos on ollut vain pieni askel oikeaan suuntaan.
Nyt vasta olen totaalisen hypyn edessä, antaudunko? Vastasin kyllä, antaudun ja tuntuu kuin kaikki ovet olisivat auenneet ja totaalinen läpiveto puhaltaa melkein vaatteetkin päältä. Täydellisen alaston ja haavoittuvainen olo, mutta silti seison vahvempana kuin koskaan, uuden edessä.
Myötäelämän, syvyyden ja henkisen rikkauden vähentyminen koulii meistä itseämme pakoon juoksevia sieluttomia sinnittelijöitä. Syynä on kiire. Sitä tuottaa elämäntarkoituksen kiteytyminen työssäkäymiseen ja kuluttamiseen.
Tarvitaan mielenkumous, jotta tyytymättömyyden ajama ja kulutuksen maksimoinnin ylläpitämä konemaista tehokkuutta ihannoiva työnteon muoto väistyy. Olisiko mielenkumous elämän tarkoituksen siirtämistä kulutuskeskeisyydestä merkityskeskeisyyteen? Ensisijainen tavoitteemme elämässä olisikin tarkoituksettomuuden tuhoaminen? Tällöin mielenkumouksen ytimessä olisi kolme toisiaan tukevaa tekijää:
Sinun ja minun rooliksi suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmankansalaisena tulisi passiivisen kuluttajan sijasta aktiivinen kansalainen?
Riittävyyttä ja mahdollisuuksia mittaavaksi määreeksi ottaisimme rahan sijasta ajan? Samalla rahan merkitys kaventuisi elämässämme olennaisimpaan: turvaamaan perustarpeidemme tyydyttyminen. Vapautuisimme pakosta, joka ei suostu määrittelemään minkä verran riittää.
Onnistuneen elämän mittariksi vaihtuisi vermeiden ja värmeiden sijasta aineeton pääoma? Suuntaisimme voimiamme kuluttamisen maksimoimisen sijasta yhä enemmän ihmisten välisten suhteiden rakentamiseen. Emme kiiruhtaisi tavaramarkkinoille vaan pyrkisimme rikastuttavaan vuorovaikutukseen erilailla maailmaa tulkitsevien ihmisten kanssa. Ja tavarat korvautuisivat yhä useammin palveluilla?
Kulutuskeskeisyydestä merkityskeskeisyyteen johtava mielenkumous auttaisi meitä raivaamaan sivistykselle sijaa. Se myös huomioisi, että käytössämme on yksi rajallinen planeetta, josta pitäisi riittää materiaalista hyvää myös vielä maailmaan syntymättömille ihmisille. He kun odottavat saavansa elää ainakin yhtä hyvää elämää kuin me.
Onko terveys sairauden vastakohta? Näen terveyden – ja myös sairauden – prosessina, joka pitää sisällään erilaisia vaiheita. Polariteetin käsite sopii myös terveysprosessin tarkasteluun. Maailmankaikkeus ja ihminen ovat täynnä polariteetteja; on päivä ja yö, aktiivisuus ja passiivisuus, plus ja miinus, sympaattinen ja parasympaattinen, mies ja nainen… Toista ei ole olemassa ilman toista.
Terveyteen ja kehomielen tasapainoon tähtäävä prosessi sisältää kaksi vaihetta: stressivaiheen ja stressistä elpymisen. Jos ajattelemme yksittäistä kehon solua, se ei voi olla yhtä aikaa stressissä ja elpymässä stressistä. Kun laajennamme näkökulmaa kehon elimiin tai kudoksiin, myös tietty kehon osamme on joko stressissä, elpymässä tai terveyden kannalta tasapainotilassa, jossa toteutuu normaali vuorokausirytmi autonomisen hermoston osalta.
Hormonaalisesta näkökulmasta katsoen voimme toisaalta myös ymmärtää, että kun tietyt rauhaset alkavat vapauttaa hormoneja verenkiertoon, ne kulkeutuvat koko kehoon. Voimmeko siis päätellä tästä, että aika ajoin koko kehomme on stressihormonien ”valtaama”, ja joskus taas ns. hyvänolon hormonit ovat aktiivisia kehossamme.
Tämä kuvastaa sitä, miten monitahoisesta asiasta on kysymys. Tarkastellaanpa asiaa subjektiivisesta näkökulmasta. Mistä itse tiedät olevasi stressaantunut? Stressivaiheessa voimme tuntea olevamme taistele-pakene-jähmety -tilassa, pyöritämme samoja toimimattomia ajatuskehiä ja nukumme huonosti tai ei ollenkaan. Yritämme vain selviytyä päivästä toiseen. Keho on kylmä, verenpaine nousee, ruuansulatus ja aineenvaihdunta toimivat huonosti. Ruokahalu joko puuttuu kokonaan tai sitten ahmimme kaikkea sokeripitoista syötävää ja juotavaa, koska aivomme ovat ”hälytystilassa”. Ehkä jotkut näistä ovat sinullekin tuttuja oireita?
Kun stressivaihe jossakin vaiheessa päättyy, mitä kehomielessä silloin tapahtuu? Olo on usein väsynyt ja raukea, ja uni maittaa taas. Ajatuskehät ovat poissa, mieli on rauhallinen. Keho on nyt lämpimämpi, verenpaine laskee ja ruokahalu palautuu vähitellen normaaliksi. Oletko muuten huomannut, että usein saamme erilaisia oireita juuri tässä vaiheessa, esimerkiksi päänsäryn, kuumeen tai flunssan? Miksi usein sairastumme flunssaan loman alkaessa? Tai saamme päänsäryn työpäivän päätteeksi?
Nyt niin ajankohtainen nuha on yksi hyvä esimerkki terveysprosessista ja polariteeteista. Työssä on ehkä ollut iso ja tärkeä projekti ja tiukka aikataulu, mikä on tuntunut hyvin stressaavalta. Ilmapiiri koko työyhteisössä on niin kireä, että sen voi jopa ”haistaa” nenällään! Kun projekti vihdoin saadaan päätökseen ja on tilaisuus hetki hengähtää, huomaa nuhaoireiden ilmaantuvan. Tällöin kehomieli on siirtynyt elpymisen ja tasapainottumisen vaiheeseen, jonka tarkoituksena on korjata stressivaiheen aikana tullut polariteettien epätasapainotila – sekä solujen että mielen ja toiminnan tasolla.
Nuha-esimerkki auttaa ymmärtämään kehomielemme kokonaisvaltaisuutta, ja toisaalta myös sitä, miten tietynlaiset yksilöllisesti koetut tunteet kohdistuvat stressinä sekä mielen tasolle että tiettyyn kehomme osaan. Stressivaiheessa emme siis vielä tunnista juurikaan oireita nenässämme, vaan oireet alkavat vasta, kun keho alkaa tasapainottaa itseään. Kehoomme on rakennettu tällainen älykäs järjestelmä, joka mahdollistaa samalla kehon ja mielen itseään korjaavan prosessin, kohti tasapainoa ja terveyttä!
Jos meidän koko kehomme toimii tällä tavoin, mitä voimme ajatella terveydestä ja sairaudesta? Minulle jokainen oma oireeni on merkki kehoni älykkyydestä. Kehoni ei tee virheitä, vaan kaikilla oireillani on olemassa tarkoitus ja viesti, jota pysähdyn kuuntelemaan ja tiedostamaan <3
Hermojärjestelmän herkkyys on synnynnäistä. Et voi valita herkkyytesi astetta, mutta voit valita miten suhtaudut herkkyyteesi. Saatat yrittää peittää sitä, rakentaa suojamuureja, väheksyä itseäsi ja yrittää muuttua ”sopivammaksi”.
Vai opetteletko mieluummin rakastamaan ja arvostamaan itseäsi ja herkkyyttäsi juuri sellaisina kuin olette? Tutustut itseesi paremmin, opettelet tuntemaan kehosi ja mielesi reagointitavat ja tarpeet. Alat hyväksymään itsesi sen sijaan, että yrittäisit koko ajan muuttua ja olla jotakin mitä et ole.
Kehitys tapahtuu hyväksymällä
Kysytkö usein itseltäsi, miten voisin muuttua ja kehittyä, jotta sopisin tähän tilanteeseen tai työpaikkaan? Tähän kiireeseen ja tahtiin? Tähän ympäristöön tai ihmissuhteeseen? Oletko itse asiassa jatkuvassa tyytymättömyyden vireessä itseäsi kohtaan?
Jos pysähdyt miettimään tätä ja tunnistat tyytymättömyyttä, onko se oikein ja kohtuullista Sinua kohtaan, joka varmasti teet joka hetki parhaasi tässä maan päällisessä elämässä niiden kykyjen, ominaisuuksien ja ymmäryksen pohjalta, mitä Sinulla on?
Ymmärrykseni mukaan elämme ihmisenä, jotta kehittyisimme henkisesti yksilöinä ja kokonaisuutena. Kehittyminen on siis tarpeen, mutta aina se ei tarkoita muuttumista, vaan suurin kehitys voikin seurata siitä kun hyväksyy sen mitä on ja riisuu kaiken turhan pois.
Mitä haluat tehdä itsesi ja herkkyytesi hyväksi?
Mitä jos kääntäisit kysymyksen toisin päin: Mitä haluan tehdä itseni ja herkkyyteni hyväksi, jotta ympäristöni ja toimintani tukisi minua ja lahjojani pääsemään esiin? Antaisinko itseni olla sitä mitä olen, rauhassa, omana itsenäni? Mitä seuraisi siitä, jos irtautuisin turhasta ponnistelusta ja jatkuvasta yrittämisestä?
Miten herkkyytesi kiittääkään, kun alat suhtautua siihen yhä avoimemmin, uteliaisuudella ja lempeydellä. Se alkaa näyttää kukintojaan. Se uskaltaa vähitellen tulla enemmän esille, luottavaisena ja hyväksyttynä.
Antakaamme herkkyyden kukkia ja inspiroida
Mitä tämä maailma olisikaan ilman herkkyyttä? Ehkä kokoelma faktoja, toimintoja ja materiaa. Kuka tahtoisi elää sellaisessa maailmassa? Antakaamme siis herkkyyden kukkien kukkia ja inspiroida niin itseämme kuin ympärillämme olevia.
Olet juuri oikeanlainen – sellaisena kuin olet – juuri nyt.
Miten määrittelet itsesi? Elätkö vaivojen kautta vai korostatko hyviä asioita elämässäsi ja itsessäsi? Pysähdyin tähän ajatukseen istuessani kahvipöydässä sukulaisten ja tuttavien kanssa. Mitä enemmän ikää porukalla on mittarissa, sitä enemmän puhutaan vaivoista ja sairauksista, lääkityksistä ja lääkärikäynneistä.
Miten moni ihminen estääkään itseään elämästä täyttä elämää jonkin vaivansa tähden! Kuinka usein kuuleekaan sanottavan, että en voi tehdä sitä tai tätä, koska jalassa on ongelmaa, en voi liikkua kun selkäni on kipeä. Jalka tai selkä ottaa hallinnan ja rajoittaa elämää. Ihminen polttomerkitsee itse itsensä vaivaiseksi. Mutta mitä jos toimitaankin toisin? Mitä siitä seuraa ja mihin se vie?
Polvessani on kierukan repeämä ja nivelrikkoa. Vanha juoksu- ja kaatumisvamma todennäköisesti. Sillä ei ole niin väliä. Ennen diagnoosia patikoin rotkoissa, juoksin ja jumppasin. Ortopedille menin siksi, että vuosien mittaan polveni välillä kiukutteli: se kipeytyi ja turposi. Ortopedi tutki polveani ja passitti magneettikuvaan. Kun sain kuulla kuvauksen jälkeen diagnoosin, olin typertynyt ja pettynyt. Mieli viilsi maata muutaman päivän ajan, sillä ortopedillä ei ollut miellyttävää kerrottavaa: polveni tarvitsisi leikkauksen, mutta leikkauksen jälkeen polveni voisi parantua tai huonontua. En hurrannut leikkaukselle enkä särkylääkkeiden syömiselle, vaan halusin jatkaa elämääni ihan niin kuin ennenkin. Niinpä pyysin ortopediltä aikalisää ennen operaatiota ja pyyntööni suostuttiin.
Kun parin kuukauden päästä tulin uudelleen ortopedin vastaanotolle, mies väänteli ja käänteli jalkaani ja polveani, katsoi magneettikuvaa ja taas väänteli. Lopulta hän sanoi: “Magneettikuvan perusteella suosittelisin ehdottomasti leikkausta, mutta nyt kun tutkin polveasi, leikkausta ei tarvita. Jatketaan aikalisää. “
Ohjat omiin käsiin
Mitä tuona kahtena kuukautena, aikalisän aikana, sitten tapahtui? Otin ohjakset omiin käsiini enkä suostunut siihen, että polveni määrittäisi minua ja sitä mitä voin tai saan tehdä. Aloin treenata joka ikinen päivä jalkalihaksia: vahvistaa reisiä ja pohkeita. Kuljin kotona välillä nilkkapainot jalassa ja hoin mielessäni mantraa, että polveni on kunnossa ja kestää vaikka mitä. Arvostin ja kiitin polveani siitä, että se kestää ja toimii hienosti. Popsin rannikkomännyn kuoriuutetta, greipinsiemenkapseleita ja kalaöljyä. Kävin lymfahoidossa ja akupunktiossa. Jatkoin metsälenkkejäni ja patikoin rotkossakin. Polvi pysyi tyytyväisenä. Rankan rotkovaelluksen jälkeenkään se ei kiukutellut eikä turpoillut.
Nyt puolentoista vuoden jälkeen olen tarvinnut ainostaan muutaman kerran kipulääkettä. Polveni ärtyy liiallisesta istumisesta, siksi kirjoitan tätäkin seisaaltaan. Kirjoituspöytäni nousee ja laskee nappia painamalla, joten voin istua ja seisoa päivän mittaan niin paljon kuin haluan. Polveni puolestaan tykkää liikkua kotipihalla, metsissä, rotkoissa, vuoristoissa ja kaupungillakin. Jyrkissä ja liukkaissa maastoissa se neuvoo minua turvautumaan kävelysauvoihin.
Jo kuudessa viikossa muutokseen
Miten ihmeessä tämä polviepisodini liittyy mitenkään aivoihin, minulle niin läheiseen teemaan? Nyt tarkkana: treenaaminen, positiivinen ajattelu, kiittäminen ja kannustaminen saavat ihmeitä aikaan. Aivomme muuttuvat jo kuudessa viikossa, jos lähdemme muutoksen polulle. Minä tein vakaan päätöksen, että en ole yhtä kuin nivelrikkoinen ja kierukkarepaleinen polveni. En jäänyt surkuttelemaan ja maalaillut mörköjä seinille siitä, etten voisi enää huoletta patikoida rotkoissa, lenkkeillä metsissä tai tehdä pitkiä kaupunkikävelyjä. Valitsin toisen tien. Lähdin palkitsemisen tielle jaaloin kuntouttaa itse itseäniniin henkisesti kuin fyysisesti. Tulokset näkyivät ja tuntuivat yllättävän nopeasti. Unohdin polviongelmani, sillä sitä ei ollut! Jalkajumppani positiivisine mantroineen on loksahtanut elämääni samalla tavoin kuin hampaiden pesu.
Mielen mahtava voima
Mitä voitin tällä? Mielestäni paljonkin: elän niin kuin ennenkin, jalkani kestävät jopa paremmin pitkiä patikointeja ja lenkkejä. Minun ei tarvinnut mennä leikkaukseen enkä ole joutunut syömään maksaa kuormittavia särkylääkkeitä. Olen myös oppinut paljon enemmän itsestäni, oman kehon kuuntelemisen merkityksestä ja siitä että ihmisessä itsessään on paljon uinuvia voimia, jotka odottavat valjastamistaan oikean hetken tullen. Juuri nyt on hyvä ja olkoon niin. Mitä huominen tuo tullessaan sitä en tiedä – eikä tiedä meistä kukaan.
Polviepisodini oli minulle hyvää koulutusta ja lisämateriaalia aivoinnostukseeni. Se opetti sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja positiivisuuden ja kiitollisuuden merkitystä. Se antoi konkreettista kokemusta mielen mahtavasta voimasta! Ja minä pääsin tällä elämän oppitunnilla vielä helpolla. Monet läheiseni ovat joutuneet paljon kovempaan koulutukseen. Aivotutkija, neurologi Jill Bolte-Taylor on kirjoittanut omaan elämääni valtavasti vaikuttaneen kirjan Elämäni oivallus (Otava). Kirja on toipumistarina, ihmetarina ja tositarina hänestä itsestään. Siinä mahdoton tulee mahdolliseksi. Suosittelen kirjaa kaikille.
Oletettavasti olet elämäsi aikana törmännyt käsitteeseen stressi. Yhteiskunnassamme mikäli elät, niin hyvin todennäköisesti olet sitä myös kokenut. Joko tietämättäsi tai hyvinkin tiedostaen, samalla kantaen aistiärsykekuormaa harteillasi. Onko stressi jotain, mikä on yhteiskunnassamme täysin hyväksytty osa elämäämme, normaali toimenpide, jota kaikkien on syytä tuntea? Tarkemmin ajateltuna, mitä stressi edes on, mistä se tulee?
Stressi ja terveys?
Stressin tiedetään nostavan verenpainetta, lisäävän sydänongelmia, painonnousua, unettomuutta, päänsärkyä, lihaskipuja. Pitkään jatkuessa se nostaa kehon tulehdustilaa, aiheuttaen lähes jokaisen tunnistettavan sairauden syntyperän ja mahdollisuuden kasvaa, ellei stressiin kiinnitetä huomiota. Pelkästään pintapuolisesti stressi tekee painonpudotuksen tai vastaavasti lihasten kasvun ja uusiutumisen hyvin haasteelliseksi.
Stressin merkitys?
Stressi on ollut tärkeä osa meille, onhan se pitänyt meidän tietoisena ulkona liikkuvista karhuista, tiikereistä ja muista otuksista, joita emme enää tänä päivänä luonnollisessa tilassa harvoin tule kohdanneeksi silmästä silmään. Mekanismi, joka on kertonut meille, että nyt juostaan tai sitten tapellaan hengensä edestä. Stressi on nostanut valppauttamme, kykyämme käyttää kehoamme fyysisesti.
Ongelma: Nykypäivänä emme reagoi enää kehollamme stressiin, vaan olemme paikallamme, ikään kuin keräämme stressi energiaa kehoomme, koskaan sitä ”juostaan tai tapellaan” vaihetta käymättä läpi. Vaihetta, joka on poistanut stressiämme kehosta, lopulta tasapainottaen tilansa itsestään.
Haaste: Kuinka havaita mielen tekemät karhut, puumat ja tiikerit, jotka ovat nykyisin paperi/mielikuva muodossa? Tulemmeko huomanneeksi, että tunteet voivat laukaista stressireaktioita. Tunteet kuten pelko, huoli ja murehtiminen ollessa yksi parhaita stressin laukaisijoita.
Kuinka sitten vähentää stressiä?
8 askelta stressin alentamiseen
1. Liiku
”Juokse tai taistele” jo osoittaa sen mitä meidän keho olettaa meidän tekevän, LIIKKUVAN.
Liike rentouttaa lihaksiamme ja rauhoittaa mieltämme. Mikä liike tehoaa parhaiten?
Kunhan liikut tavalla, joka sinua puhuttelee. On kyseessä sitten kävely, jooga, kuntosali, pallopelit tai mikä tahansa muoto. Liikkeen tehoa avittaa toki, jos teet sen raikkaassa ulkoilmassa luonnon lähettyvillä.
2. Nesteytä
Jos olet yhtään tutustunut teksteihini, huomaat, että mainitsen veden lähes joka kirjoituksessa. En haluaisi toistaa itseäni, mutta niin tärkeästä asiasta on kyse, että se vaan tuppaa vaikuttamaan kaikkiin elintoimintoihimme. Ei ole sattumaa, että suurin osa planeetastamme on vettä, samoin kuin kehomme. 60–70% kokonaisuudesta on sen verran, että sen vähyys vaikuttaa kaikkeen. Harmillisesti kahvi, limsat, mehut, virvoitusjuomat ja alkoholi eivät aja asiaa, itseasiassa saattavat haitata toimintaa enemmän.
Panosta veteen. Juo lasi raikasta useaan otteeseen päivän mittaan. Jopa illalla ennen nukkumaan menoa alennat lasillisella vettä kortisolitasojasi ja mikäli verensokerisi on kunnossa, yöllistä vessareissua ei tarvitse tehdä. Josta päästäänkin seuraavaan vinkkiin…
3. Nuku
Mikään ei elvytä kehoasi enemmän, kuin hyvin nukuttu yö. Ei mikään ihme/taikapilleri. Uni on täydellistä aikaa uudistua ja kasvaa. Panosta siihen, että heräät levänneenä. Mikäli herätyskello herättää sinut ja sinulla on todella haasteellista nousta, leposi ei ole riittävää. Panosta tärkeimpään tekijään hyvinvoinnissasi. Nuku ja lepää.
4. Syö hyvin
Ja lisäksi pidä suolistosi kunnossa. Panosta siihen, että saat kokonaista, oikeaa ruokaa, jonka saat mahdollisimman tuoreena lautasellesi.
5. Ilo
Tiedät varmasti tunteen, kun naurat sydämesi kyllyydestä. Koko kehossasi kihelmöi, verenkiertosi vilkastuu, onnellisuushormoonit valtaavat kehoasi, stressi kaikkoaa
6. Syvähengitys & Silmien sulkeminen
Voitaisiin tähän myös liittää meditaatio. Eikä sinun tarvitse olla buddhalainen munkki meditoidaksesi. Tee se niinkuin susta tuntuu hyvältä, sulje silmät ja vaan ole. Annat kehollesi vinkin, että nyt voidaan olla vaan hetki, just tässä, just nyt. Hengitä syvään ja tunnustele kehoasi, mitä se sinulle kertoo?
7. Ravinteiden vaikutus?
Yksinkertaistan hieman. Skippaa kofeiinipitoiset juomat, jotka nostavat kortisolitasojasi, mikäli omaat stressitilan kehossasi. Kaikelle on paikkansa. Silloin, kun elimistö on väsynyt, kuormittunut ja kokee stressiä joka suunnasta, kahvi on kuin antaisi raipaniskuja uupuneelle kilpahevoselle. Mikäli keho on enemmän tasapainossa, voit varmasti nauttia kupillisen silloin tällöin hyvällä omatunnolla. Tässä yhteydessä stressiin katsottuna, voi olla paikallaan ottaa hetki taukoa.
B-vitamiinit, magnesium, kalsium, sinkki, d-vitamiini, c-vitamiini ovat paikallaan lisättäväksi ruuasta, mikäli koet äärimmäistä stressiä. Hyvälaatuinen rasva ja proteiini pitää verensokerisi tasoissa, mikä on tärkeää hyvinvoinnillesi. Ei pelkästään ravinteiden takia, vaan niiden luodessa pohjaa aivojen välittäaineille, joista luomme olotilaamme ja tunteitamme tässä kehossa. Tietyt välittäaineet luovat tiettyjä tuntemuksia, kuten myös niiden poissaolo luo haasteellisimpia reaktioita kehossamme, jotka ilmenevät mm.stressinä.
Yrteistä erityisesti Tulsi (pyhä basilika), ashwaganda, ruusunjuuri ja schizandra ansaitsee erityismaininnan, kun halutaan tasapainottaa elimistön tilaa ja alentaa kortisolia, sekä vahvistaa vastuskykyäsi.
Ei meitä stressi ole vanhentamassa, vaan reaktiomme siihen. Siinä missä toinen kokee äärimmäistä ahdistusta tietystä tilanteesta, toiselle se on lepohetki arjesta. Valitsemme omia reaktioita, yleensä tiedostamatta, tapahtumiin, ihmisiin ja ajatuksiimme. Mitä enemmän olemme läsnä, sitä vähemmän meillä on hätää. Harmittelemme menneitä, pelkäämme tulevaa -ajatusmalli saa meidät suistumaan läsnäolon tilasta. Tilasta, jossa todella harvoin on mitään hätää, pelättävää tai reagoitavaa. Varmasti tämä on haasteellista, jos ajat autoa, puhelin soi, lapset huutavat ja olet myöhässä. Haasteellista, mutta mahdollista. Hengitä, anna itsellesi lupa olla tietyssä mielentilassa, saatat jopa nauttia elämästä. Kuka näistä tietää?
Jos saat lisättyä elämääsi kiitollisuutta, anteeksiantoa, erityisesti itselle, teet luultavasti suurimman palveluksen alentaaksesi stressiä. Ei sinun ole tarpeellista tehdä yhtään sen enempää kuin teet tällä hetkellä. Teet sen juuri mitä pystyt, teet sen niin hyvin kuin tässä hetkessä kykenet. Tässä hetkessä, askel kerrallaan. Hengitä.
Yleensä fyysinen kehomme reagoi sisällämme kuohuvaan tunnetilaan. Siispä jätän sinut tähän:
Mitä sinä tunnet päivittäin? Kuinka reagoit tapahtumiin ja ihmisiin? Voitko vaikuttaa ulkoiseen, vai olisiko mahdollista vaikuttaa reaktioitasi ulkoiseen maailmaan?
Ota iisisti, ei tää niin vakavaa oo.
Tämä on myös kuunneltavissa audiopätkänä klikkaamalla allaolevaa kuvaa:
Kutsuisin sitä ameeba-rakkaudeksi. Sen liikkeen, sen energian takia, välillä myös sen järjettömyyden ja päättömän hulluttelun takia. Ameeba meren hiljaisessa väreilevässä aaltoliikkeessä, hitaasti, soljuvasti, kevyesti, joustavasti, myötäilevästi ja periksiantavasti. Ilmavaa, hennon läpinäkyvää. Aalto antaa myöten, meri humisee äänettömästi korvissa, keinuttaa vartaloa horisontaalisesti, silmät kiinni, silmät auki antaen ja vastaanottaen. Seinä ei nouse vastaan, mennään läpi seinien, soljahdetaan toisiimme, sinä minuun, minä sinuun, saapuen ja poistuen, tullen ja mennen, lähtien ja palaten, sukeltaen ja pinnalle nousten. Veden virtaavuus. Aallot pehmeästi tuudittavat turvallisuuteen, lämpöön ja totaaliseen hyvyyteen, jossa kellun ja lillun ja hymyilen. Vesipesä, kaivattu koti.
Niin irtonaista, niin erillistä, sinä olet sinä ja minä olen minä ja samalla niin kietoutuneita toisiimme, sydämissämme sitoutuneita, helppouden edessä antautuneita omistamiselle ja samaan aikaan vapaudelle. Samaan aikaan olet-minun kuin silti-annan-sinut-pois -rakkaus. Kirpaisevaa ja kaunista, veitsen terällä elämistä, nuoralla tanssia, sydän kurkussa olemista. Ja silti niin varmaa epävarmuudessa. Tieto ja luottamus. Ja vaikka luulen, että kuolisin, selviäisin, sinä myös.
Kostean suolaiset kyyneleet taas kielellä tunnustellen, suupieliini valuneet. Liikutuksesta, koskettavuudesta, haavoittuvuudelle antautumisesta. Sydän pakahtuu kauneuden ja surun yhtäaikaisesta makeudesta, rakkauden viiltävä pisto, jos tämä ikinä loppuisi. Tässä ja nyt, ei ole muuta. Nyt on hyvä. Laskeudun yhä lähemmäksi tornistani, sinua lähemmäksi rakkauteen, joka on ei-riippuva-rakkaus, ei-tarrautuva-rakkaus. Uskallan vajota, tuntea rakkautesi väräjävän hellyyden, herkkyyden uuden ulottuvuuden, minulle vieraan. Uskallan haluta sen suloisen sensuelliuden, lämmön hivelevyyden, kosketuksen höyhenenkevyen.
Ei vaatimuksia, ei odotuksia tässä rakkaudessa, minkä vuoksi haluaa antaa kaikkensa. Kun kukaan ei huuda omia tarpeitaan etusijalle. Minä, minä…ei, vaan sinä sinä, me. Vaatimaton= ei vaatimuksia-rakkaus tekee antamisesta helpon, itsestään selvyyden, josta muodostuu antamisen ja saamisen aaltoliike.
Tyhjien seinien tuijotus minuun ja minun vastatuijotus. Olette puhtaat, olette kauniit, olette tasapainoiset. Olette maalia, kiveä, savea ja rautaa. Kylmiä ja kovia. Kristallit roikkuvat katosta kimmeltävinä, kirkkaina. Kiillotettu kultaus. Avaruuden tuntua, autiota autiomaata, onko siellä edes yksinäinen piikikäs kaktus? tyhjää, yhä tyhjenevää. Riisuttu kotini, paljas uusi pinta, hiljaisuus. Saman väreilyn aistin minussa, yksin olon ja yksinäisyyden, ei ole mitään, en ole mitään. Ja samalla olen kaikki. Tyhjentynyt turhasta. Konflikteista ja kamppailusta. Ei vastarintaa enää, ei vastustusta minulle kuuluvasta hyvästä.
Sinusta. Tyhjät seinät herättivät, aukaisivat silmäni, näyttivät totuuden, osoittivat inhimillisyyteni, auttoivat myöntämään kaipaukseni toiseen ihmiseen, mieheen. Salamyhkäisesti, lähes äänettömästi, eleettömästi olet lumonnut minut. Valloittanut varovaisesti, antanut minun olla. Tyrkyttämättä, pakottomatta. Sallien kaiken, hyväksymällä ja hyvyydellä taikonut minusta uskalluksen esiin, ottaa vastaan läheisyys. Sinut.
Avoimet kasvot, ilman hymyä tai hymyn kanssa. Katson maailmaa ja voin olla ilmeetön ilman väkinäisestä virneestä kipeytyneitä leukalihaksia. Virnuilematon totuus. Naama peruslukemilla. Syvempi syvyys, pohjaton meri. Antaudun tuntemattomille vesille, heittäydyn ajattomuuden aallokkoon.
Elämästä tulee jatkuvasti monimutkaisempaa. Niin moni ainakin ajattelee. Vähemmän ennustettavuutta, enemmän lyhytjänteisyyttä, lisää tekniikkaa, lyhyempiä ihmissuhteita ja kovempaa kilpailua. Samalla perinteet rapautuvat.
Rampautuuko siinä samalla luottamus elämään? Onko mitään, mihin voisin luottaa, jonka varaan rakentaa? Jotain sellaista, jolla saisin tanakan otteen pyörteisestä elämästäni. Ymmärrys, joka auttaisi minua olemaan vaihtelevien ja ennustamattomien tilanteiden pelinrakentaja, eikä vain pallo, jota elämän peli mäiskii mailallaan.
Liikkeelle. Oli kevättalvinen sunnuntai. Ennen lounasta lähdin kävelylle mukavassa auringonpaisteessa. Matkalla kaupalta vanhalle muuntajalle mietin mielessäni noita kysymyksiä. Vanhan, punatiilisen rakennuksen luona pysähdyin ja muistan sanoneeni itselleni. ”Elämä ei ole niin monimutkaista, mun tarvitsee vain löytää sen taustalla lymyävä yksinkertaisuus”.
No, siinä hetkessä tuo piilotteleva yksinkertaisuus ei tehnyt muuta kuin ilmoitti olemassaolostaan, ei kuitenkaan näyttänyt naamaansa. Tarkasti en muista millainen toimitusaika oli, mutta parissa viikossa tuo ujo yksinkertaisuus näytti myös sievän kasvokuvansa. En kykene palauttamaan mieleeni, kuka tai mikä sen kuvan nähtäväkseni toi, mutta muistan hyvin oman hämmästyksen- ja kiitollisuudentunteeni.
Tuo yksinkertaisuus kertoi, mikä on kaiken inhimillisen toiminnan taustalla. Siltä suunnalta suurimmat haasteeni lienevät yleensä, tai hmm … aina, kotoisin. Toki tapahtuu maanjäristyksiä ja muuta sellaista, mutta en koe niitä elämäni suurimmiksi ongelmiksi. Kaiken inhimillisen toiminnan taustalla on perimmiltään vain kaksi asiaa. Mitä ne ovat?
Minua ohjaavat pelko tai rakkaus. Toimintaani ohjaavat ajatukset ja ajatuksiani edelleen tunteet. Muut toimintaani ohjaavat tunteet ovat rakkauden tai pelon läheisempiä tai etäisempiä sukulaisia. Opin halutessani tunnistamaan tunteideni sukupuun. Sitä paitsi, tilanne vaihtelee hetkestä toiseen. Se on luonnollista ja kuulunee ihmisluontoon. Rakkauteen perustuva toiminta antaa energiaa ja pelkopohjainen toiminta kuluttaa sitä.
Kyse ei ole siitä, pidänkö itseäni tunneihmisenä vai en. Jos tunne on rakkauden sukulainen, se voi olla esimerkiksi into, kiinnostus, ilo, kiitollisuus, läheisyys, yhteisymmärrys, luottamus, helppous, selkeys, turvallisuus, tyyneys tai arvostus. Jos tunne on pelon jälkikasvua, se voi olla esimerkiksi kyllästyneisyys, turvattomuus, epävarmuus, suru, pettymys, syyllisyys, kateus, kauna, häpeä, nolous, turhautuneisuus tai epätoivo.
Mitä sitten teen, kun olen tunnistanut eri tilanteissa omaa toimintaani ohjaavien tunteideni sukupuun? Ehkä tärkein asia on päättää suunta. Mihin suuntaan haluan itseäni kehittää? Todennäköisesti jokainen kertoo haluavansa rakkauden suuntaan. Hyvä niin. Sitten vaan toimintaa – joka vaatii ajoittain totutusta poikkeamista ja siirtymistä pois tutulta polulta.
Tätä toiminnan analyysiä voi toki soveltaa ympärillään oleviin ihmisiin, mutta koko asia tulee merkitykselliseksi vasta sen jälkeen, kun sovellan sitä itseeni. Kun tiedän suuntani ja pyrin tietoisesti toimimaan rakkauden pohjalta, maailma alkaa näyttää sievemmät kasvonsa. Jaan enemmän ymmärrystä ja vähemmän tuomioita, näen enemmän hyvää pyrkimystä ja vähemmän huonoa toimintaa.
Rakkaus menee kohti, pelko poispäin. Joskus voi olla vaikea keksiä, mitä rakkaus tekisi tilanteessa, jossa esimerkiksi minua loukataan tai toisia nolataan. Lähtökohtana voin ajatella, että kerron ääneen, miten haluan itseäni tai toisia kohdeltavan. Pidän terävien hampaideni takana kaikki ne hienot arviot, jotka kertovat loukkaajalle, mikä meni huonosti ja mitä ei saa tehdä.
Oman toimintani puntarointi on tärkeää myös toisessa mielessä. Voin ymmärtää toisten toimintaa vasta, kun opin ymmärtämään omaa toimintaani. Siinä samassa tulen myös armollisemmaksi. Opin antamaan anteeksi itselleni ja samalla annan anteeksi ihmisille ympärilläni. Kun opin rakastamaan itseäni, opin askel askeleelta rakastamaan myös toisia.
Vastaamalla tähän kyselyyn voit itse arvioida omaa herkkyyttäsi. Testin on laatinut psykologi, tutkija ja erityisen herkkyyden (engl.highly sensitive person) pioneeri Elaine Aron. Suomennos on Heli Heiskasen.
Vastaa tuntemuksesi mukaan ”totta”, jos väite on Sinun kohdallasi täysin tai jokseenkin totta. Vastaa ”väärin”, jos väite ei ole kovin totta tai ei ollenkaan totta. Kirjaa vastaukset ylös erilliselle paperille.
1. Huomaan helposti yksityiskohdat ja vivahteet ympäristöstäni
2. Muiden mielialat vaikuttavat minuun
3. Olen yleensä hyvin herkkä kivulle
4. Kiireisenä päivänä huomaan tarvitsevani vetäytymistä lepäämään, pimennettyyn huoneeseen tai johonkin, missä saan olla rauhassa ja ilman ärsykkeitä
5. Olen erityisen herkkä kofeiinin vaikutuksille
6. Rasitun helposti voimakkaista ärsykkeistä kuten kirkkaista valoista, voimakkaista tuoksuista, karkeista kankaista iholla tai läheltä kuuluvasta sireenin äänestä
7. Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä
8. Minulle tulee epämukava olo kovista äänistä
9. Liikutun syvästi taiteesta tai musiikista
10. Olen tunnollinen
11. Säikähdän helposti
12. Hermostun jos minun täytyy tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa
13. Kun ihmiset kokevat epämukavuutta fyysisessä ympäristössä, huomaan helposti mitä tulee tehdä jotta olisi viihtyisämpää (esim. muuttaa valaistusta tai istuimia)
14. Ärsyynnyn kun ihmiset yrittävät saada minua tekemään liian monia asioita kerralla
15. Yritän kovasti välttää virheitä tai asioiden unohtamista
16. Pyrin aktiivisesti välttämään väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia
17. Tulen epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärilläni
18. Kova nälkä aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion, haittaa keskittymistä tai mielialaa
19. Muutokset elämässäni sekoittavat minua
20. Huomaan ja nautin hienovaraisista tuoksuista, mauista, äänistä ja taideteoksista
21. Pidän tärkeänä järjestää elämäni siten, että vältän mullistavia ja kuormittavia tilanteita
22. Kun joudun kilpailemaan tai suoritustani tarkkaillaan, tulen niin hermostuneeksi tai alan täristä, että suoriudun paljon huonommin kuin normaalisti
23. Kun olin lapsi, vanhempani tai opettajani pitivät minua herkkänä tai ujona
PISTEYTYS
Laske kuinka monta totta-vastausta annoit. Jos vastasit totta 12 tai enempään kysymyksistä, olet todennäköisesti hermojärjestelmältäsi erityisherkkä. Toisaalta vaikka olisit vastannut ”totta” vain yhteen tai kahteen kysymykseen, mutta ne ovat todella vahvasti totta, voit pitää itseäsi erityisen herkkänä. Tiedät itse parhaiten oman kokemuksesi, joka on totta Sinulle.
Vertailun vuoksi erityisherkkiä on noin 20% ihmisistä, melko herkkiä noin 30% ja oman arvionsa mukaan ei ollenkaan tai ei juurikaan herkkiä noin puolet.
Opi arvostamaan herkkyyttäsi ja pitämään huolta tarpeistasi ❤️ Suvi Bowellanin Herkän voimakorttien avulla herkkyyden voi alkaa tuntea vahvuutena. Kortteja voi käyttää itsetuntemuksen lisäämiseen ja muistuttamaan päivittäisestä palautumisesta. Katso kortit täältä.
Auto kiitää moottoritiellä lievää ylinopeutta. Ratin takana istut sinä. Koslassa olisi jos jonkinlaista pientä korjattavaa, ja toivot, että se kestää perille saakka. Et halua myöhästyä.
Apukuskin paikalla riehuu villi apina, joka pitää järjetöntä meteliä. Se hyppii ylös alas, kiipeilee välillä pääsi päälle peittäen näkyvyyden ja yrittää tarttua hetkittäin ratista. Samalla kun huidot sitä sivummalle, haluat pysyä kaistalla ja pitää vauhdin kohdallaan.
Näin moni meistä matkaa.
Ratin takana istuva sinä on sielu: todellinen sinä, puhdas ja viaton, ikuinen totuus. Auto on kehosi, sielun temppeli, josta kannattaisi pitää hyvää huolta. Sen kunto kertoo suoraan itsearvostuksesta ja rakkaudesta. Apina viereisellä penkillä on mieli – mainio renki, mutta huono isäntä.
Keho, mieli ja sielu muodostavat kolmiyhteyden, joiden ympärille joogan ydin rakentuu. Jooga tarkoittaa liittoa, monessakin mielessä. Se on liitto oman sieluni ja koko universumin välillä, ja se on kehon, mielen ja sielun liitto.
Jos sielu on kuski ja keho on matkanteon väline, niin miten mieli voidaan rinnastaa villiin apinaan?
Englanninkielinen käsite monkey-mind kuvastaa hyvin mieltä. Jokainen tietää, miten helposti ajatus lähtee harhailemaan ja poukkoilee kauppalistasta serkun synttäreihin, sieltä Luoja tietää minkä mutkan kautta eilisiltaiseen tv-dokumenttiin, sitten siihen edelleen maksamattomaan laskuun, sekä aivan yllättäen kiinnostavaan kirja-arvosteluun aamun Hesarissa… Apinan touhua?
Eikä se nyt niin ihmeellistä ole. Mieli väläyttää pääkopassa 1000 ajatusta joka sekunti. Niistä arviolta 80 prosenttia on alitajuisia, mutta 20 prosentissakin riittää kummasteltavaa. Summamutikassa mieli valitsee ajatuksista jonkun, kunnes seuraavassa sekunnissa hyppää uuteen asiaan.
Kundaliinijoogafilosofiassa mieli jaetaan vielä kolmeen: negatiiviseen, positiiviseen ja neutraaliin mieleen.
Negatiivinen mieli on suojeleva, varoittava ja harkitseva. Uuden asian tai päätöksen edessä se ryhtyy töihin ensimmäisenä: ei, ei, ei! Miksi tätä ei kannata tehdä, miksi en halua näiden riskien realisoituvan, miksi tämä ei ole minulle?
Positiivinen mieli on rohkea, innostava ja projisoiva. Se ryhtyy toimeen toisena: joo, joo, joo! Kyllä sinä tähän pystyt, anna mennä vaan, olet ennekin osannut! (Tosin, positiivinen mieli osaa tarvittaessa myös vahvistaa entisestään negatiivisen mielen alulle panemaa riskin karttamista: sama juttu kuin viimeksi, juuri niin, sinähän olet luuseri!)
Neutraali mieli on jooginen mieli. Se punnitsee ja tasapainottaa negatiivisen ja positiivisen mielen antamat vaihtoehdot, tehden näiden pohjalta nykyhetken ja tulevaisuuden kannalta parhaan päätöksen. Sanotaan, että koko kolmen mielen prosessiin menee noin yhdeksän sekuntia. Siksi välillä kannattaa laskea kymmeneen ja hengittää ennen reagointia.
Kaikkia kolmea mieltä tarvitaan. Ilman negatiivisen mielen tuomaa suojaa olisimme jatkuvasti vaarassa ja turvattomia. On terveellistä sanoa ei ja asettaa rajoja, pitää huolta itsestään. Samalla tavalla positiivisen mielen tuomaa innostusta ja riskinottoa tarvitaan. Elämään kuuluu riskejä, joita kannattaa ottaa ja itseään on terveellistä haastaa. Neutraalin mielen kehittäminen taas auttaa tekemään kestäviä, hyviä ja tietoisia päätöksiä.
Koko ajatusprosessiaan ja kolmen mielen päätöksentekoa voi kehittää kiihkottomaan suuntaan. Se kasvattaa tietoisuutta.
Sanotaan, että mielen ja kehon joustavuus ovat syvässä yhteydessä. Joustava keho tekee mielestäkin joustavan. Joustava mieli ei takerru negatiiviseen tai positiiviseen mieleen, vaan liikkuu niiden väliltä kohti neutraalia mieltä.
Silloin vieressä istuvasta apinasta voi olla suunnatonta hyötyä esimerkiksi kartanlukijana, keskustelukumppanina, apupoikana, mielenkiintoisten nähtävyyksien osoittajana ja autonkorjaajana.
Mutta jatkuva kiire määrättömään päämäärään – se onkin taas kokonaan toinen juttu.
Samalla tavalla kuin katson tuulen heiluttamaa puuta, sen taipuilevia oksia ja kahisevia lehtiä, katson jokaista sielua. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää taivutussuuntaa, toistaan parempaa liikettä. On olemassa vain täydellisiä, päämäärättömiä liikeitä ja suuntia. Riippumatta siitä, onko puu liikkumatta tai taipuuko se jousen tavoin kaarelle, se toimii juuri täydellisesti siinä hetkessä. Minulla ei ole mielipidettä siitä, miten sen pitäisi liikkua tai milloin sen pitäisi pudottaa lehtensä. Minulla ei ole sille päämäärää. Kunnioitan sitä puuna, erilaisena kuin minä, sillä meillähän on hyvin erilainen elämäntehtävä.
Samalla tavalla katson toista sielua kuin ihmettä. Katson sitä täydellisenä. Riippumatta teoista, sanoista, mielipiteistä, liikkeestä. Vaikka näkisin uskomuksia, ajatusmalleja, ”vääriä” tekoja, ”turhaa” rämpimistä ojan pohjalla. Kunnioitan sitä kohtaa, jossa sielu on, sitä liikettä, jonka se on valinnut. Toisen sielun tehtävä on toteuttaa omaa elämäntehtäväänsä, omaa polkuaan. Ja ymmärrän, että tuo polku ei ole minun polkuni. En pysty neuvomaan puuta olemaan täydellisempi puu. En voi neuvoa toista sielua olemaan täydellisempi sielu. Jokaisen omalla polulla kaikki on täydellisesti joka hetki.
En voi antaa ohjetta, suuntaa, mielipidettä, vastausta. Voin antaa jokaiselle sielulle vapauden liikkua omaan tahtiinsa omalla tavallaan omaan suuntaansa. Kun annan sille vapauden, se liikkuu kuin puu tuulessa. Aina täydellisesti.
Kun annan toiselle sielulle vapauden liikkua juuri niin kuin sen kuuluu liikkua, annan myös omalle sielulleni vapauden liikkua, niin kuin sen kuuluu. Kun sielut liikkuvat ilman mielipiteiden, päämäärien tai ennakko-oletusten häkkiä, ne voivat kohdata toisensa vapaina. Ja vain tuossa vapaassa kohtaamisessa voi tapahtua rakkaus, jumaluus, ihme – tai miksi kukakin haluaa tuota taikaa nimittää.
Ainoaa rakkautta on sielujen kohtaaminen täysin vapaina. Samaa rakkautta on antaa toisen sielun liukua pois silloin, kun se liukuu. Tai antaa oman sielun vaeltaa sinne, minne sen kuuluu mennä. Sillä rakkautta ei ole vieressä pitäminen vaan täydellinen vapauttaminen, toisen täydellisyyden ihailu ja kunnioitus juuri sellaisena kuin se parhaillaan on.
Voin katkaista puun oksan, koska se on niin kaunis ja sen katseleminen tekee minulle hyvää. Voin laittaa sen maljakkoon. Mutta kun katselen sitä kauniissa maljakossa, se ei enää liiku täydellisesti. Se ei enää taivu katkeamatta. Siltä on varastettu sen luonnollinen elinvoima, joka pitää sen liikkeessä – aina täydellisessä liikkeessä. Kun oksa irrotetaan palvelemaan jonkun toisen iloa ja elämäntehtävää, sen iloisuus ja elämäntehtävä lakkaa olemasta, jolloin se lakkaa värisemästä.
Häkissään värisevän sielun voi elvyttää vain katsomalla ihaillen sen täydellisyyttä. Tuolla kunnioituksella voi luoda vapauden. Ja vapauden kautta voi kokea rakkauden.