Voi elämäntehtävä minkä teit

Joskus aiemminkin olen kirjoittanut siitä, mitä vuoden 2012 kesällä juhannuksena mökkimetsässä tein. Olin ollut tuota juhannusta ennen seitsemän ja puoli vuotta kotona lasten kanssa ja siitä ajasta noin puolitoista olin käyttänyt sen tuskailemiseen, mitä minusta tulisi isona. Mietin ja olin epätoivoinen. Tuntui kuin seinä olisi ollut vastassa: huusin ja pyysin vastausta, mutta tyhjyys ei vastannut.

Ai mitä siellä metsässä tein? Kävelin ja tunsin, että nyt pitää tehdä jotain: nostaa kädet pystyyn. Nostinkin ja sanoin ääneen: ”Vie minut sinne, minne minun pitää mennä, ota käyttöösi”. Tunsin aidosti antautuvani jollekin.

Muutama päivä juhannuksen jälkeen minulle soitettiin vanhasta työpaikastani ja kysyttiin, olisinko käytettävissä. Ei muuten tarvinnut kahta kertaa kysyä. Siitä se sitten lähti. Ihmeitä ihmeiden perään, haaveet ovat toteutuneet yksi toisensa jälkeen ja vielä paljon enemmän – enemmän kuin olisin osannut edes toivoa.

Kysymys ”Mikä minusta tulee isona” liittyi kysymykseen elämäntehtävästäni. Tiedän tämän olevan aika monen muunkin elämälleen suuntaa etsivän ihmisen kysymys. Mitä sana elämäntehtävä sitten tarkoittaa? En taida lähteä tässä liikkeelle terminmäärittelystä vaan elämäntehtävän ihmettelystä oman kokemuksen kautta.

Itselläni on jonkinlainen käsitys siitä, mikä on elämäntehtäväni – ainakin tällä hetkellä. Kesti kauan ennen kuin tajusin, että koko siihenastinen elämäni oli ollut kulkua tätä tehtävää kohti. Toki saatoin toimittaa jotain tehtävää jo matkan ”vanhan matkani” varrella. Kun ymmärsin sen, että minua valmisteltiin, ei aina niin lempeästi, pystyin myös hyväksymään monta matkan varrella tapahtunutta kipeää asiaa; sairauteni ja suruni saivat uudenlaisen selityksen. Melkein tuntuu siltä kuin elämäni olisi yksityiskohtia myöten suunniteltu juuri tätä tehtävää ajatellen.

Miten sitten löytää oma paikka tai tehtävä tässä maailmassa? Itse löysin vastauksen niin, että pohdiskelin sitä, minkälaisten asioiden tai ihmisten läheisyyteen minua on kuljetettu uudelleen ja uudelleen. Mietin myös sitä, millaisista asioista jouduin saamaan henkilökohtaisen kokemuksen ennen kuin ymmärsin. Usein kokemus on yhdistynyt ystävän kokemukseen tai juuri lukemaani kirjaan. Aihetta ikään kuin on esitelty eri kanteilta, kolikkoa on käännelty niin, että olen voinut tavoittaa jotain kokonaisuudesta.

Elämäntehtävän saattaa tunnistaa myös syvästä hyvästä tunteesta. Silloin kun teen sitä, missä tunnen olevani omalla paikallani, tunnen kiitollisuutta, iloa, virtausta, vapautta enkä väsyä ollenkaan. Niin tunnen esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessani.

Otsikon kirjoitin suurella rakkaudella. Elämäntehtävään antautuminen on merkinnyt itselleni sitä, että saan tulla ja mennä, kirjoittaa, puhua, palvella, olla läsnä ja lähellä, käännellä kiviä ja edelleen kohdata itseä kasvattavia asioita. Niin paljon on elämässä hyvää, kun antaa tehtävän kantaa ja viedä – itse ei tarvitse oikeastaan tehdä mitään. Tai no: ottaa vastaan, jos siltä tuntuu ja sydän sanoo ”tahdon” ☺.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: