Aika oppia

Näinä päivinä tulee kuluneeksi neljännesvuosisata siitä, kun ensi kerran havahduin kesken riidan ja ymmärsin, että on aika katsoa peiliin. Katsoa ja oppia.

Tein eroa kihlattuni kanssa turkulaisessa kaksiossa ja tajusin käyväni sanasta sanaan samaan keskustelua, kuin kolmisen vuotta aiemmin. Silloisen tyttöystäväni kanssa.

”Mikä näitä riivaa, aina tätä samaa?”

Kunniakseni on todettava, ettei hiljaisuutta kestänyt kuin hetken kun jo tajusin, että ainoa yhteinen nimittäjä näissä keskusteluissa olin minä itse. Ei pakotietä. Oli aika oikeasti miettiä mitä tilanteessa olisi opittavaa. Siitä, mitä tilanteessa sanottiin, miten siihen tultiin ja mitkä asiat ohjasivat olemista ja tekoja sillä matkalla?

Luulin oppineeni tuosta oivalluksesta ja muutin tapaani olla ihmisten kanssa. Opettelin kuuntelemaan ja ymmärtämään. Iso parannus, mutta ei lopullinen läpimurto. Parikymmentä vuotta myöhemmin kävin taas näitä keskusteluja. Ja päädyin samaan lopputulokseen. (Facessa laittaisin tähän hymiön.)

Meillä on taipumus toistaa itseämme. Opettelemme tulemaan toimeen vikojemme kanssa ja hyötymään vahvuuksistamme matkalla tavoitteisiimme. Joskus oppi ei kuitenkaan vie meitä maaliin. Tai sitten universumilla on otsaa kyseenalaistaa maalimme?

Double loop learning. Oivallinen sanoitus asialle.

”In single-loop learning, individuals, groups, or organizations modify their actions according to the difference between expected and obtained outcomes. In double-loop learning, the entities question the values, assumptions and policies that led to the actions in the first place; if they are able to view and modify those, then second-order or double-loop learning has taken place.” -Wikipedia-

Huomaan kiertäväni kehää myös työssäni. Luin juuri seitsemän vuoden takaisen blogitekstini, jossa kuvailin silloista työrooliani ja siihen liittyviä haasteita.  Nauroin ääneen, sillä yhtä hyvin teksti olisi voinut olla tältä päivältä.

Ikääntymisestä on se hyöty oppimiselle, että kauempaa näkee paremmin ne isommat syklit joissa on tullut pyörittyä. Pyörteen keskellä sitä ei näe, vaan luulee olevansa virrassa. Lineaarisessa, korkeintaan hieman mutkittelevassa virrassa.

On aika hiljentyä ja ymmärtää mitkä asiat on ajateltava uusiksi. Mitkä ovat ne asiat, joiden toimimattomuudelle olen sokea? Useimmiten ne ovat arvoja ja uskomuksia. Itsestäänselvyyksiä.

Wikipedian jälkeen käännyn Tao  Te Chingin puoleen.

”We join spokes together in a wheel,
but it is the center hole
that makes the wagon move.

We shape clay into a pot,
but it is the emptiness inside
that holds whatever we want.

We hammer wood for a house,
but it is the inner space
that makes it livable.

We work with being,
but non-being is what we use.”

-Lao Tsu-


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: