Terveys ja tunteet: Trauman monet kasvot, osa 1.

Tämä artikkeli käynnistää kolmiosaisen artikkelisarjan trauma-aiheesta.

Oletko koskaan ajatellut, miten ymmärrät trauman? Itse havahdun joka kerta, kun puhutaan pelkästään fyysisistä traumoista esimerkiksi liikenneonnettomuuksien yhteydessä, ja toisaalta pelkästä psyykkisestä traumasta silloin kun joku ihminen on joutunut esimerkiksi uhkauksen tai hyökkäyksen kohteeksi. Onhan se näinkin, mutta trauma voidaan nähdä nykytiedon perusteella paljon laajempana ja monimuotoisempana käsitteenä. Koska keho ja mieli ovat yhtä, traumaattinen tilanne koetaan aina sekä kehon että mielen tasolla, yhtäaikaisesti.

Lääketieteen yksi erikoisala on traumatologia, joka tarkoittaa lähinnä fyysisten traumojen hoitamista. Miten nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme huomioi tässä suhteessa kehomielen trauman? Saako esimerkiksi onnettomuudessa loukkaantunut riittävän kokonaisvaltaista, myös tunnetason hoitoa? Kehollisen traumaterapian kehittäjä Peter A. Levine kirjoittaa kirjassaan Kun tiikeri herää (Traumaterapiakeskus, 2008): ”Ammattiauttajat ovat taipuvaisia kuvailemaan traumaa sen tapahtuman ehdoilla, joka on aiheuttanut trauman. He eivät määrittele traumaa sen omilla ehdoilla.”

Amerikkalainen neurologi Robert Scaer on tutkinut muun muassa ihmisiä, jotka ovat saaneet liikenneonnettomuudessa niskan retkahdusvamman. Joillekin saattaa jäädä onnettomuudesta voimakas krooninen kiputila, vaikka kaikki tutkimukset osoittaisivat, että anatomisesti ja toiminnallisesti kaularangan pitäisi olla kunnossa ja parantunut. Scaerin löydösten mukaan tällaisessa tilanteessa henkilö tarvitsisi hoitoa nimenomaan tunnetason trauman käsittelyyn. Traumaattisessa tilanteessa kehoomme jää tietynlainen ”lihasmuisti”, joka toimii useimmiten täysin tiedostamattomalla tasolla. Jokin aistilaukaisija, joka muistuttaa onnettomuuden tapahtumia tai ympäristöä, saattaa käynnistää yhä uudelleen kudosten stressitilan pitäen näin kroonista kiputilannetta yllä.

Onnettomuuksien ei tarvitse kuitenkaan olla luonteeltaan edes vakavia. Muistan kun joitakin vuosia sitten kaaduin liukkaalla pihalla suoraan selälleni ja lyöden samalla päänikin maahan. En kuitenkaan akuutisti loukannut kehoani, mutta mielen tasolla olin todella pitkään jännittynyt ja ylivarovainen liikkuessani ulkona; keho ja mieli olivat tapahtuneen jälkeen viikkoja eräänlaisessa stressitilassa. Vieläkin voin muistaa sekä kehon tuntemuksina että mielikuvissa sen ”humahduksen”, joka kulki kehoni läpi kun kaaduin selälleni maahan. Tiedostin myös, että kehomielessäni on säilöttynä vanhoja muistoja esimerkiksi lukuisista hevosen selästä putoamisista, josta tämä humahduksen tunne oli hyvinkin tuttu. 

Toisaalta ns. psyykkinen trauma on luonteeltaan hyvin kehollinen, vaikka se samalla näyttäytyy tunnetasolla esim. ahdistuneisuutena ja erilaisina paniikki-, pelko- ja jännitystiloina. Kysynkin usein asiakkailtani, joilla on näitä oireita: ”Mistä tiedät olevasi ahdistunut?”. Kysymys ohjaa asiakasta huomaamaan ahdistuksen kehossaan, ja jokaisella ihmisellä kehollinen tuntemus on täysin omanlainen. Lisäksi post-traumaattisessa stressissä ihminen saattaa tyypillisesti siirtyä välillä kehomielen ylivirittyneeseen, levottomaan tilaan ja välillä olla alivireässä, jopa jähmettyneessä ja tunnottomassa tilassa.

Erityisesti itämaisessa, mutta myös muissa alkuperäiskulttuureissa on aina ymmärretty kehon ja mielen ykseys. Mieli ei pelkästään vaikuta kehoon tai keho mieleen. Ihminen on enemmänkin systeeminen kokonaisuus, jossa jokaisella elinkudoksella on oma tunnetason vastineensa ”mielen kudoksessa”, jonka uusin neurotieteen tutkimus on jo kyennyt todistamaan (mm. Candace Pert sekä META-Health -malli).

Kaikki elinkudokset tuovat esille omia viestejään ajatusten, tunteiden ja aikomusten muodossa (ja päinvastoin), samalla kun ne ovat hyvin ”tietoisia” muiden elinkudosten viesteistä. Ja lisäksi, koskaan ihminen ei elä tyhjiössä, vaan on aina vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, ja aivot toimivat ympäristöstä tulevien aistimusten vastaanottajina ja tulkitsijoina. Mikäli aistimus tulkitaan aivoissa jo elettyjen kokemusten perusteella uhkaavaksi, syttyy kehomielessä välittömästi stressitila siinä kehonosassa, joka on yhdistynyt tähän kyseiseen tunteeseen.

”Vakaa uskoni on, että veri ja liha ovat viisaampia kuin äly. Kehon alitajunta on siellä, missä elämä pulppuaa sisällämme. Sitä kautta tunnemme olevamme elossa sielumme pohjia myöten ja tunnemme kaikkeuden ulottuvuuksissa olevamme kosketuksissa johonkin elävään.”

– D.H. Lawrence (teoksessa Levine: Kun tiikeri herää)

Kirjavinkki:

Peter A. Levine & Ann Frederick: Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen. Traumaterapiakeskus. Ouluprint 2008.

 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: