Some on täynnä mitä erilaisimpia keinoja stressin- ja vireydensäätelyyn. Osalle näistä, jopa yksittäisistä harjoitteista, voi olla paljonkin apua. Kaikki eivät kuitenkaan koe niistä lainkaan hyötyä – päinvastoin esimerkiksi jokin tutkitusti toimiva hengitysharjoitus voi vain lisätä ahdistusta. Tapaan tällaisia asiakkaita yhä useammin myös psykofyysisen fysioterapian vastaanotollani.
On tärkeää erotella, mistä oma kuormittuneisuus voi johtua. Usein yksittäiset harjoitteet, menetelmät tai keinot toimivat hyvin, jos kyse on hetkittäisestä ylikuormituksesta. Olet voinut joutua pusertamaan läpi haastavan työ-, opiskelu- tai vaikkapa rakennusprojektin. Tällöin on normaalia reagoida poikkeukselliseen elämänvaiheeseen stressireaktiolla, joka viestii tärkeästä tarpeesta: palautumiselle on annettava aikaa. Palautumisen keinoja on monia, ja jokainen voi etsiä itselleen sopivimmat.
Mutta mistä on kyse, jos tämä ei riitä?
Ajoittaista kuormittuneisuutta ja stressiä on meillä kaikilla, se kuuluu elämään. Mikäli tuntuu, ettei mikään “temppu” tai vinkki auta tai apu on vain hetkellistä, taustalla on usein hermoston syvempi herkistyminen.
Aivot vastaanottavat sekä kehosta että kehon ulkopuolelta tulevia aistimuksia jatkuvasti. Se, miten aivot sitten ”tulkitsevat” näitä viestejä, on yksilöllistä ja riippuu monista asioista, kuten aiemmista elämänkokemuksista. Menneistä tapahtumista jää eräänlainen “tallenne” aivoihin. Jos jokin nykyhetkessä muistuttaa tästä, aivot alkavat automaattisesti ennakoida seuraavia hetkiä tämän pohjalta.
Hermoston ja erityisesti aivojen tehtävänä on ennakoinnin avulla syvimmillään varmistaa keho-mieli-kokonaisuuden eloonjääminen. Jos historiassa on ollut vaikeita, pelottavia tai kivuliaita kokemuksia, ne eivät yksinkertaisesti katoa. Aivoissa toimii verkostomainen “skannausjärjestelmä”, joka havainnoi mahdollisia uhkia – tämänkin pohjalla on pyrkimys huolehtia tasapainosta ja turvasta. Kyse on siis paljon syvemmästä ilmiöstä kuin arkinen stressi.
Herkistynyt hermosto oppii myös suojelemaan vaikeilta emootioilta, kehon tasolla koetuilta tunteilta. Tämä voi näkyä esimerkiksi tunteiden väistelynä: täytät aikasi tekemisellä, siirrät huomion muualle tai turrutat oloasi eri tavoin, kuten doomscrollaamalla, uppoutumalla television äärelle tai syömällä, vaikka ei ole nälkä. Kun tämä jatkuu pitkään, alkuperäiset juurisyyt stressikuormituksen ja yli- tai alivireyden taustalla hämärtyvät.
Useimmiten herkistyminen on alkanut jo lapsuudessa. Erityisesti varhaislapsuudessa hermostomme on erittäin herkässä kehitysvaiheessa. Aivot ja keho oppivat jo varhain, mitä kannattaa ennakoida ja millä tavalla. Tämä ennakointi on pitkälti tiedostamatonta, kunnes alamme ymmärtää sitä.
Herkistynyt hermosto reagoi ikään kuin autopilotilla uhkaaviksi tulkitsemiinsa aistimuksiin. Tietoisella tasolla tämä voi näyttäytyä esimerkiksi ahdistuksena, varuillaan olona, jatkuvana huolestuneisuutena, pelkona ilman selkeää syytä, muiden miellyttämisen tarpeena, fyysisenä jännittyneisyytenä tai kipuna, väsymyksenä, uupumuksena tai mielialaoireina. Tällaisessa tilanteessa yksittäiset harjoitukset, säännöllisestikään tehtynä, harvoin ovat riittävä ratkaisu stressiin.
Jos tämä tuntuu sinusta tutulta…
Muista, tämä ei ole sinun syytäsi. Hermoston uudelleen suuntaaminen kohti turvaa on usein pidempi prosessi, jossa opetellaan vähitellen luottamaan siihen, että olet nyt turvassa eikä jatkuva uhkan ennakointi ole enää tarpeen.
Omien opintojeni ja kokemusteni myötä olen ymmärtänyt tätä ilmiötä sisäisen lapsen käsitteen kautta. Meissä kaikissa asuu se lapsi, joka on aikanaan kokenut nämä tunteet kehossaan ja hermostossaan. Tämä on inhimillistä ja yhteistä meille kaikille – jokaiselle syntyy lapsuudessa ainakin pieniä tunnehaavoja. Olen myös itse kokenut, miten sisäistä lasta kohtaamalla ja tukemalla on mahdollista palauttaa turvan kokemus.
Tämä on tarkoittanut elämässäni sitä, etten arjessa enää reagoi pieniin yllätyksiin säikähtämällä niin, että kehooni jäisi jatkuva ylivireys päälle (jos joskus näin käy, siihen löytyy selkeä syy). En enää murehdi tapahtuneita asioita viikkokausia, kuten ennen. En enää kärsi jatkuvista migreeneistä, jotka alkoivat lapsena. Minulla ei ole enää samanlaista tarvetta miellyttää muita omien tarpeideni kustannuksella. Uskallan mennä uutta kohti, mitä en olisi nuorena uskaltanut tehdä. Uskallan olla esillä ja ilmaista muille sellaisia asioita, jota ovat itselleni tärkeitä – tämä ei ole ollut minulle itsestäänselvyys.
Juuri tämän vuoksi halusin kirjoittaa maaliskuussa ilmestyneen kirjani Kohtaa sisäinen lapsesi. Toivon, että yhä useampi oppii ymmärtämään itseään, kehoaan ja hermostoaan syvemmin. Kaikessa reagoivuudessaan keho on viisas, se ei tee virheitä. Meidän tehtävämme on oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään sitä sekä sisällämme elävää lasta. Turvan kokemus voi vahvistua, kun opimme luomaan turvaa myös sisäisesti.
Voit tutustua kirjaan TÄÄLLÄ.
Artikkelikuva: Depositphotos
