Olen pitänyt täällä hiljaiseloa, sillä remontin lisäksi muut elämän vastoinkäymiset on vieneet energiaa. Ruoanlaiton puolella tosin valoa näkyy jo tunnelin päässä, sillä keittiömme alkaa vihdoin valmistumaan ja nyt voin jo valmistaa lämmintä ruokaa.
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin pysytellä kylmien ruokien linjalla ja hehkuttaa jopa maailman terveellisimmäksi hedelmäksi tituleerattua granaattiomenaa. Kun sen ominaisuuksiin perehtyy tarkemmin, on tämä väite helppo allekirjoittaa. Itse kiinnostuin kyseisestä hedelmästä sen hormonitoimintaa tasapainottavien ominaisuuksien vuoksi. Kärsin nimittäin vuosi vuodelta voimistumista PMS oireista ja olen epätoivoisesti koettanut löytää niihin jotain tehokasta luonnonlääkettä. Liikunta ja oikea ruokavalio auttaa kyllä, mutta silti yksi viikko kuukaudesta on todella hankalaa…
Fyysisiin oireisiin saan melko tehokkaan avun tähän tarkoitukseen kehitetyistä luontaistuotteista ja helokkiöljystä, mutta mielen puolella asia onkin hankalampi. Olen testannut nyt granaattiomenaa jonkun aikaa ja oloni on mielestäni ollut paljon parempi. Voi olla myös mielen voiman ansiota, mutta mitäs väliä sillä on. Tärkeintä on saada apu jostain ja jo asiaan uskominen voi tehdä ihmeitä. Eli jatkan valitsemallani tiellä, sillä granaattiomena on kaiken lisäksi todella hyvää!
Lisää kokemuksiani granaattiomenasta ja sen terveysvaikutuksista voit lukea täältä.
Tässä vielä “vasta-alkajille” resepti helppoon ja todella raikkaaseen granaattiomenarahkaan. Suosittelen lämpimästi!
Granaattiomenarahka
1 prk (250 g) jogurttirahkaa
1 granaattiomena
mustikoita
banaaniviipaleita
hunajaa tai intiaanisokeria tarvittaessa
Painele kokonaista granaattiomenaa aluksi siten, että tunnet siementen irtoilevan kuorista. Halkaise granaattiomena puoliksi ja koputtele siemenet lautaselle. Poista vaaleat siemenkodan rippeet lautaselta.
Sekoita siemenet ja mehu jogurttirahkan kanssa (voit myös käyttää tavallista maitorahkaa ja jogurttia tai vain toista niistä). Lisää makeutta halutessasi lisää hiukan hunajalla tai intiaanisokeria. Nauti mustikoiden ja banaaniviipaleiden kera.
Olen Sanna Wikström. Olen entinen kiltti tyttö. Nykyään olen irrottautunut kiltteydestä, sillä kiltteys on pahasta – minulle ja muille. Ja nyt kerron miksi.
Kävelen lumisella tiellä, aurinko paistaa. En ajattele mitään erityistä. Yhtäkkiä pysähdyn ja mieleeni putoaa ajatus: kiltteys estää myötätunnon avautumisen. ”Mielenkiintoista”, totean. Alan ajatella mieleeni pudonnutta asiaa. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän koen oivalluksesta syntynyttä riemua.
Kun pääsen kotiin, kuljen kengät jalassa ja takki päällä suoraan kirjahyllylle. Haluan tarkistaa, onko oivallukseni linjassa Suomen kielen perussanakirjan kiltteys-määritelmän kanssa. Kirja kertoo määritelmän sanalle kiltti: ”hyväkäytöksinen, tottelevainen; ystävällinen, avulias”.
Kiltteys on sitä, että pystyy mahdollisimman hyvin imuroimaan ympäristön odotukset ja säännöt ja noudattamaan niitä. Kiltti tyttö tai poika on koko ajan herkkänä sille, miten ympäristö reagoi. Kiltti vastaa, kun sille huudetaan. Käytöksellään.
Kuulostaa lähtökohtaisesti aika hyvältä. Yhteiskuntakelpoinen, jumalanpelkoinen, sopeutumiskykyinen. Kiltteydessä on kuitenkin yksi suuri ongelma: ulkoaohjautuvuus. Kiltti peilaa ulospäin, aina. Vastaukset tulevat järjestyssäännöistä, laista tai kymmenestä käskystä. Kiltti on aina poissa itsestään, suuntautunut itsensä ulkopuolelle.
Kun suuntautuu itsensä ulkopuolelle, ei voi kokea myötätuntoa, sitä kohtaamisen alustaa, jolle koko ihmisyys rakentuu. Sillä: Jotta voi avautua myötätunnolle kaikkea elävää kohtaan, pitää saada ensin kokemus, tunne, myötätunnosta. Ja kokemus voi syntyä vain sisäisestä – ei ulkoisesta – tiedosta.
Ainoa tapa avautua myötätunnolle on peilata sisäänpäin, kohdata itsensä myötätuntoisesti ja rakastaen, tuntea, miltä myötätunto tuntuu. Kun avaa kanavan itseensä, avaa samalla kanavan muille. Kun tietää, mitä itse on, tietää, mitä muut ovat. Ja kun tietää, mitä muut ovat, huomaa, että olemme kaikki samaa. Ja kun olemme samaa, toisen loukkaaminen on kuin pissaisi vastatuuleen. (On kiinnostavaa tarkastella kultaista sääntöä samuuden näkökulmasta!)
Kosketus elämän perusolemukseen ei siis synny tottelevaisuudesta tai käskyjen noudattamisesta, kiltteydestä. Epäonnistumisen pelkoon perustuva kiltteys antaa muille luvan tietää paremmin kuin minä itse. Ja kuitenkin meissä jokaisessa on tieto, kun tarpeksi tarkkaan kuuntelemme. Tuo sisäinen tieto ohjaa kokemukseen, joka ilmenee myötätuntoisina tekoina. Lopulta nuo teot noudattelevat esimerkiksi kymmentä käskyä, jotka lakkaavat olemasta käskyjä ja näyttäytyvät kokemuksillisina totuuksina.
Painan sanakirjan kiinni ja tulen ajattelleeksi, kuinka paljon parempi meidän olisi elää yhdessä, jos lakkaisimme olemasta kilttejä.
”Antakaa lasten olla kurittomia”, otsikoi Helsingin Sanomien Jani Kaaro kolumninsa. Arvostan Kaaroa, ja hänen kolumnissaan on kaunis perusajatus. Päätelmistä olen kuitenkin toista mieltä.
Kyse on tosiaan aikuisista, ei lapsista. Lapsissa ei yleensä ole mitään vikaa, mutta kasvatustavoissa on – tästä olemme samaa mieltä.
Mutta minun mielestäni lasten ei kannata antaa olla kurittomia.
Olen nyt melko mustavalkoinen, mutta jos kasvatusasioista yrittää puhua käsitteellisesti, on mutkia vedettävä hieman suoraksi. (Lopultahan jokainen lapsi ja jokainen vanhempi on yksilö, joka ymmärtää ja kommunikoi eri tavalla…)
Lapset tarvitsevat rakkautta – ja kuria. Aika moni kasvattaja allekirjoittaa väitteen, että lapsi tarvitsee rajat. Hän tarvitsee raamit, joiden sisällä mellastaa: turvallisen ympäristön, jossa kokeilla omia ulottuvuuksiaan ja kasvattaa itsetuntemustaan, eikö niin?
Itsensä tunteminen, oman tahdon tunnistaminen ja ilmaiseminen, on kenties tärkein asia, jonka kasvatus voi antaa arvojen lisäksi. Se on vankka peruskivi, selkäranka, johon on hyvä nojata missä tahansa elämäntilanteessa.
Juttelin viime viikolla erään pienen yläasteen koulukuraattorin kanssa. Puhuimme ehkäisevästä nuorisotyöstä, siitä, mitä nuorten ongelmien kanssa työkseen painivat ajattelevat. Kuraattori kertoi tapaavansa päivittäin ihania, vastuuntuntoisia ja reippaita nuoria. Mutta myös ongelmia on jatkuvasti enemmän. Kun kysyin, mistä se johtuu, hän totesi: kunpa nuoret söisivät kunnolla ja nukkuisivat hyvin.
Syöminen ja nukkuminen – melko perustavanlaatuisia asioita. Huono ravinto ja liian vähäinen uni johtavat huonoon keskittymiseen, kiukutteluun ja pahantuulisuuteen. Joko vanhemmat eivät tätä ymmärrä tai he eivät saa lapsiaan tottelemaan. Kuraattori kallistui jälkimmäiseen, sillä auktoriteettiongelmiin törmätään jatkuvasti myös kouluissa.
Vanhemmat haluavat olla lastensa kavereita, eivätkä niitä ikäviä tyyppejä, jotka aiheuttavat pettymystä – kunnes vanhemman kiukku kuohuu yli. Eikä sillä tavalla valitettavasti luoda niitä turvallisia rajoja.
Lasten kurittomuutta on ihan tarpeeksi, eikä sen salliminen ole vastuullista vanhemmuutta. Mielestäni ongelma on kurittomissa vanhemmissa. Siinä, että äiti tai isä ojentaa lasta raivon vallassa sen sijaan, että kykenisi suhtautumaan asiaan pitkäjänteisesti, neutraalisti ja opettamaan niitä viisaita sanoja, joita Kaartokin peräänkuuluttaa. On vanhemman tehtävä ottaa vastuu oman päänsä sisällä kuuluvasta ”kiukkuisesta äänestä” ja selvittää se.
Tätä ei voi oppia kolumnista tai kirjasta lukemalla, vaan se tulee vain omasta sitoumuksesta ja jatkuvasta harjoittelusta. Kukaan ei ole täydellinen ja jokainen ärähtää lapselleen joskus, mutta eri asia on, ymmärtääkö vanhempi, ettei tämä kiukku oikeasti johdu lapsen käytöksestä, vaan jostakin aivan muusta.
Käytännön kysymys: miten tätä harjoitellaan?
Konsteja on taatusti monia. Minä harjoitan neutraalia mieltäni päivittäisellä meditaatiolla. Kolmevuotiaan uhman keskelle on silti helppo upota.
Olen valinnut meditaatiossa käyttämäni, minua syvästi rauhoittavan mantran, jota hyräilen ja hengittelen, kun eniten kaipaan voimaa. Myös kasvojen rentouttaminen on oikotie mielenrauhaan. Muutaman sekunnin aikalisä, ja sitten uudella tarmolla ja rauhalla tilannetta selvittämään. Olen huomannut, että usein kahden vaihtoehdon antaminen toimii. Lapsi saa itse päättää, kumman ottaa.
Joskus on toki tilanteita, joissa kirjastosta kotiin lähtemisestä on neuvoteltava kevyellä painilla, mutta sekin pitää tehdä rakkaudella: näyttäen rajan ja kunnioittaen lasta, joka sitä lopulta tottelee. Pitäen oman päänsä kylmänä ja sydämensä lämpimänä.
Me olemme suunnattoman onnekkaita tässä ajassa. Saamme kokea, nähdä ja oppia asioita, mitkä ovat ennen olleet vain harvojen ja valittujen etuoikeuksia. Kaikessa kehityksessä ja muutoksessa on kuitenkin myös omat haasteensa. Yksi seikka on viljelyssä, erityisesti tehoviljelyssä käytetyn maaperän köyhtyminen. Tämän myötä meidän ruoassamme on tapahtunut ravinteiden määrän lasku. 1900-luvulla kehitetty sanonta ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla” voitaisiin tänä päivänä sanoa ”5-10 luomuomenaa päivässä pitää ehkä lääkärin loitolla”. Se mikä oli ennen, ei päde enää tänä päivänä. Mutta niinkuin kaikessa tuppaa tapahtumaan, haasteet luovat uusia mahdollisuuksia. Ravinnon lisäksi on tänä päivänä valittavana satoja erilaisia lisiä, jotka kaikki lupaavat maat ja taivaat. Onko näissä mitään perää ja kuka yleensäkin tarvitsee ravintolisiä? Vai onko niin, että tänä päivänä me kaikki tarvitaan jonkinlaista lisäystä arkiarsenaaliimme? Tarkastelussa muutamia yleisempiä.
Muista, että parhaat lähteet ovat aina KOKONAISISSA ruuanlähteissä, joita on käsitelty mahdollisimman vähän, mieluiten ei ollenkaan. Jos tämä pohja ei ole kunnossa, mikään lisä ei silloin juuri hyödytä. Panosta kokonaisuuteen, jossa pienet palaset on tukemassa.
1. D-vitamiini
Meille Suomalaisille luultavasti tärkein lisä mietittäväksi on D-vitamiini. Niinkuin moni jo asian ymmärtää, kyseessä ei ole pelkästään vitamiini, vaan asia, josta hormonimme koostuvat. Ja jokainen haluaa, että hormonit ovat toiminnassa, niiden määrittäessä lähes kaikki elintoimintomme. D-vitamiini vaikuttaa suoraan vastustuskykyymme ja sitä kautta ehkäisevästi kymmeniin sairauksiin. Sitä tarvitaan mm. kalsiumin imeytymiseen, mikä meille näkyy monesti luun haurastumisina.
Vastavaikuttaja: A-vitamiini. Joten, jos haluat maksimoida D-vitamiinisi saannin, nauti nämä erillään.
Kuinka ottaa: Harvemmin kuulee lisäravinteita puhuttaessa mainittavan tapoja kuinka niitä voisi ottaa. Luonnon rytmejä tarkastellessamme, aurinko, josta d-vitamiini luonnollisesti muodostuu, paistaa tehokkaimmin aamusta ja päivällä. Tämä olisi hyvä aika ottaa kyseinen vitamiini, yhdessä rasvan kanssa, koska d-vitamiini on rasvaliukoinen aine. D-vitamiini luonnosta otettuna piristää, eli pitää hereillä, minkä takia myös ravintolisä olisi syytä ottaa aamun ja päivän aikana. Panosta d-3-muotoon.
Bonus tietona vielä semmoinen asia, että d-vitamiinin imeytymiseen tarvitaan tiettyjä reseptoreita, jotka aktivoituvat parhaiten unessa, jolloin keho lepää ja rakentaa elintoimintojaan. Eli nuku, jotta hyödyt tästä aurinko vitamiinista.
Paras lähde: Aurinko keskipäivällä nautittuna kohtuudella.
2. Kalaöljyt
Kalaöljyt ovat aiheuttaneet kovasti kohua terveyden ja hyvinvoinnin kentällä jo pitemmän aikaa. Yksi tärkeimmistä elementeistä on omega-3 rasvahapot, joista useilla meistä on puutosta. Heti alkuun on sanottava, että monet kalaöljyt eivät ole laadultaan parhaimmasta päästä. Monet tehdään kalojen jäännöksistä ja toimintatavoissa voi olla monta aukkoja paikattavaksi. Samaan hengenvetoon on myös sanottava, että todella moni voi hyötyä kalaöljyistä. Niillä on loistava vaikutus tulehduksien ehkäisemiseen ja jopa pienentämiseen, mikäli moinen tila kehossa on. Kalaöljyillä on hermoston toimintaan äärimmäisen positiivinen vaikutus, mistä yksi miellyttävimpiä vaikutuksia on aivotoiminta ja sen parantuminen.
Kalanmaksaöljy on yksi käytetyimmistä ja sen nimeen monet vannovatkin. Kasvissyöjät turvautuvat krilliöljyihin, phytoplanktoneihin ja muihin mikroskooppisen pieniin eliöihin. On myös hyvä muistaa, että kasviksista löytyvä omega-3 on eri muotoa, kuin kaloissa oleva. Elimistön täytyy muuntaa kasviksista, kuten pellavansiemenistä saadut omegat, kalaöljyihin vastaaviin. Muutos prosessi on haasteellinen ja vain muutama prosentti nautitusta aineesta saadaan EPA ja DHA muotoon, mitkä siis löytyvät kaloista.
Kikkoja: Mikäli käytät kalaöljyjä, voit panostaa myös astaxanthiniin, mikä on yksi luonnon voimakkaimmista solusuojelijoista. Tämä suojelee kalaöljyjen härskiintymistä, mikä on seikka mitä kannattaa tarkastella myös. Henkilökohtaisesti suosin ilta aikaa kalaöljyjen ottamiseen. Luultavasti hyödyt siitä mihin aikaan tahansa otettuna. Pyrkiessäni seuraamaan luonnon rytmejä luonnon, olen kokenut tämän itselleni toimivaksi. Tämä antaa myös yöaikaan elimistölle palikoita, joilla se voi pienentää tulehduksia, palauttaa fyysisistä harjoitteista ja rakentaa uusia hermosto yhteyksiä.
Paras lähde: Villinä eläneet pienkalat, kuten muikku ja erityiseti särki! Syö särkeä, se kasvattaa järkeä. Myös merenelävät ovat loistava lähde. Kasvissyöjille pellavan/chiasiemenet, merilevät ja mikroskooppiset otukset.
3. Monivitamiinit
Monivitamiinit ovat varmasti olleet monella mukana jossain vaiheessa elämää. Jälleen on muistutettava, että parhaat lähteet ovat kokonaisissa ruuanlähteissä. Otetaan vaikka pinaatti, jossa on n.15 000 aktiivista ainesosaa. Monivitamiini parhaasta päästä! Jos kuitenkin koet, että tarvitset vitamiini & mineraalitankkausta, on monenlaisia tuotteita valittavana. Koen, että luonto tietää parhaiten kuinka luoda yhteistyötä mineraalien kesken. Tämän takia kannattaa valita monivitamiineja, jotka ovat tehty kokonaisista ruuanlähteistä. Tällöin varmistutaan siitä, ettei saada yliannostuksia, vaan kaikki tasapainottavat tekijät ovat mukana. Esimerkiksi kalassa on d-vitamiini tasapainottamassa e-vitamiinia, jotta siitä ei saada yliannostusta. Monivitamiinit voivat tehostaa myös muiden ravintoaineiden imeytymistä, joten se voi olla loistava lisä ravitsevaan ja kokonaiseen ruokavalioon.
Suurin osa vitamiineista piristää, joten nauti ne aamulla tai päivällä, jotta saat nukuttua yösi rauhassa ja leväten.
Paras lähde: Monipuolinen ruokavalio, jossa kasvikset, juurekset, marjat ja muut mukavat kamut ovat läsnä päivittäin. Mieti sateenkaarta ja syö sen värit päivittäin.
4. Msm-rikki
Kyseisellä lisäravinteella on ollut paljon positiivisia vaikuksia ihmisten hyvinvointiin. Yksi erikoisuus kyseisellä rikillä on se, että tuhoutuu kuumennettaessa. Tämän takia monella on siitä luontaisesti puutosta. Toinen tekijä on maaperän köyhtyminen ja rikin vähentyminen. Msm on valmiste, joka auttaa soluja puhdistautumaan, avaten ne syvimpiä kudoksia myöten. Tämä mahdollistaa puhdistumista solutasolta asti, jolloin pääsemme parhaimmissa tapauksissa päästämään vanhat ja kuluttavat elementit kehostamme menemään. Rikki auttaa myös kudosten uusiutumisessa, rakentaen mm. hiuksia, kynsiä ja niveliä vahvemmiksi. Tämän takia monet nivelvaivaiset ovat hyötyneet kyseisestä lisästä.
Paras aika ottaa rikkiä on aamu tai päivän aikana. Se piristää, joten iltajuomaksi se ei kaikille sovellu. Jos tarkastelemme kehon luontaisia toimintoja, aamu on loistavaa jatketta yön puhdistumisprosesseille. Tämän takia aamulla tyhjään mahaan nautittuna toisen puhdistajan, sitruunan kanssa saadaan kehon kuonat kunnolla liikenteeseen. Rikin imeytymiseen tarvitaan myös c-vitamiinia, jota sitrushedelmissä myös löytyy.
Paras lähde: Valkosipuli ja ristikukkaiskasvit raakana nautittuna.
Toisessa osassa jatkamme tarkastelua ja tutkimista ravinteiden maailmassa. Sitä odotellessa, muista syyä hyvin ja kokonaisesti. Ennenkaikkea nauttien kokemuksesta hyvässä seurassa. Parasta ruokaa on ruokaseura.
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Yhtäkkiä he kasvoivat. Lähes viiden vuoden yöheräilyt loppuivat, kodistamme tuli tutti- ja tuttipullovapaa vyöhyke ja kaikilla neljällä oli perheessämme oma ääni. Nämä neljä ääntä kukin kertoivat omaa tarinaansa. Kukin kertoi omista tarpeistaan, tunteistaan ja tahdostaan omalla tavallaan.
Kasvu tarkoitti sitä, että omat fyysiset rajani muuttuivat. Ne olivat edelleen häilyväiset, mutta kukaan ei enää, ainakaan joka päivä, roikkunut jaloissani, ei haronut hiuksiani, ei taistellut suihkukaapin ovea auki aamuisin. Kukaan ei suutuksissaan purrut paitaani rikki tai yrittänyt raapia kasvojani. Ketään ei tarvinnut koko ajan vahtia tietoisena ja valmiina pelastustoimiin. Mutta edelleen he nukkuivat mahani päällä. Edelleen rasvattiin ihon kuivia kohtia, pestiin hampaiden ylä- ja alarivejä ja harjattiin hiuspehkoja.
Kasvu tarkoitti myös toisenlaista fyysistä muutosta. Selkäni ja käsilihakseni pääsivät vähemmällä. Ketään ei tarvinnut jatkuvasti kannella toisella kädellä samalla kun toinen käsi yritti syödä, hämmentää ruokaa, keittää kahvia, laittaa ripsiväriä. Parhaimpana, sain yöuneni takaisin. Ja tiedän senkin hetken vielä koittavan, jolloin vähäuniset lapseni menevät nukkumaan ennen kello yhtätoista.
Kasvu muutti ajantajuani. Lasten kanssa aika kuluu samaan aikaan sekä erittäin hitaasti että erittäin nopeasti.Yhdeksän kuukautta on, no, pitkä aika. Mutta toiset yhdeksän kuukautta, sen pystyy kärsimään perään, eikä se olekaan enää niin pitkä aika. Ja toisaalta, varttitunti on pitkä aika. Ennen äitiyttä en osannut arvostaa varttitunnin taukoa tai hiljaisuutta. Nykyään osaan. Myös kiireen käsite on suhteellisempi – kiire minne? Tässähän sitä jo olemme ja kasvamme.
Lapset ovat sekä hyviä opettajia että hyviä oppilaita. Jos vain uskaltaa ja antaa tilaa, niin myös me aikuiset olemme sekä hyviä opettajia että oppilaita. Ei tässä mitään lapsia kasvateta, vaan kaikki kasvattavat toisiaan. Ei tässä ole myöskään kyse pelkästään siitä, että luodaan lapselle mitä parhaimmat olosuhteet kasvuun ja kehitykseen. Miksei luotaisi samalla kaikille, myös aikuisille. Ja tämä tapahtuu niin, että kaikki tukevat toisiaan olemaan mitä ovat, tietyissä rajoissa.
Lapseni ovat kasvaneet, ohittaneet taaperoiän. Heidän kehityksensä seuraaminen tähän asti on ollut huimaavaa. Mutta minäkin olen kasvanut. Kasvu ja kehitys ovat aina yksilöllisiä, mutta tärkeimpänä, olen oppinut arvostamaan omia rajojani. Sillä vain arvostamalla omia rajojaan voi luoda niitä toisille. Toisekseen olen oivaltanut, että voisin vaalia huoletonta tietoisuutta. Niin kuin lapset. Tietoisena eläminen ja oleminen ei tarkoita sitä, että pitäisi olla huolestunut ja ylitietoinen. Välillä opin myös erottamaan nämä kaksi tapaa – huolettoman ja huolestuneen tietoisen tavan olla. Jos en muista vaalia huoletonta tietoisuutta, niin katson lapsiani ja opin. Tai sitten olemme kaikki huolestuneita välillä, silloin kun siihen on todellinen syy.
Kevät on tulossa. Nuorempi tyttäreni tuo kotiin päiväkodissaan siemenestä kasvattamansa verson. Tämä pieni haikeus sisälläni on olemassa, muistuttamassa ajan kulumisesta, siitä että vauva-ajat ovat perheessämme ohi. Mutta sitten tulee ilo: tulee lisää kasvua ja lisää valoa.
Pökkelö, ylilääkitty, makuutettu ja väärin ruokittu. Kun suomalainen ihminen vanhenee, hän ei kelpaa yhteiskunnan kannalta enää kuin ongelmajätteeksi. Hän ei suorita, markkinoi, hän ei ole tuottava yhteiskunnan jäsen, vaan tyhjiin imetty laitoksen asukki.
Meillä Suomessa suorittavaa, kykenevää ja tuotteliasta ihmistä arvostetaan. Ikäihminen, muistojen, tietojen ja kokemusten arvokas kantaja ja hiljaisen tiedon osaaja, joutaa näivettymään yksinäisyydessä tai vaipoissa laitokseen – istumaan tai makaamaan itsensä ja aivonsa tohjoksi.
Välimeren maissa kahdeksaakymmentä käyvä isoisä tai isoäiti on perheen ja suvun arvostettu jäsen ja kelpaa esiteltäväksi. Häntä kuunnellaan ja hänen viisaudestaan otetaan oppia. Nuoret ovat nulikoita, joilla on vielä pitkä matka mammojen ja pappojen vertaisiksi. He ovat vielä noviiseja elämän vaiherikkailla poluilla.
Vietän paljon aikaa sielunmaisemassani Kreetalla, pienissä vuoristokylissä ja aitoina säilyneissä rantakylissä. Siellä saan seurata aitiopaikalla paikallisten perheiden ja sukujen arkea ja tarinoita.
Vakiokyläni lähitavernan omistajan isä, kohta yhdeksänkymppinen köpöttäjä, kantaa kortensa kekoon tavernassa. Hän pysyy kunnossa ja arvostuksessa kantamalla likaiset ruokalautaset keittiöön tiskattavaksi. Se riittää, mutta saa hänet tuntemaan olonsa merkitykselliseksi ja tärkeäksi palaseksi perheen ja suvun palapelissä. Häntä halaillaan, pussaillaan ja häntä kiitetään. Hän on elossa ja virtaa. Hänen aivonsakin nauttivat, sillä voidakseen hyvin aivot kaipaavat niin virikkeitä kuin kosketustakin.
Kuva: Erkki Makkonen
Meillä Suomessa on yli miljoona yksineläjää, joista kaikki eivät ole sitä omasta valinnastaan. Iso osa heistä on jo eläkkeellä ja jäänyt yksin puolison kuoleman tai avioeron myötä. Moni heistä elää kroonisessa kosketus- ja kohtaamisvajeessa ilman arvostusta ja merkitystä.
Yksinäinen seniori rutinoituu ja näivettyy niin kosketuksen kuin virikkeiden puutteessa. Elinpiiri pienenee pienenemistään. Moni vanhus ei tapaa päiviin tai viikkoihin ketään, ei pääse ulos ja elää vankina omassa kodissaan tai valvottua elämää palvelutalossa.
Jokainen ihminen janoaa kosketusta. Hiusten silittelyä, tukan kampaamista, selän pesua, kädestä pitämistä, halauksia, pusuja ja suudelmiakin. Kosketus herättää ihmisen horroksesta henkiin ja saa aivot autuuteen.
Arvostava kosketus on ihmelääke masennukseen, alakuloon, kipuihin ja kolotukseen. Se karkottaa yksinäisyyden ja lisää onnellisuuden tunteita. Aito kosketus saa rakkaushormoni oksitosiinin ja onnellisuushormoni endorfiinin virtaamaan ja rentouttaa ja rauhoittaa olon.
Minua järkyttää kuinka inhimillistä kohtaamista ja kosketusvajetta korvataan tänä päivänä roboteilla vanhusten hoidossa. Sori nyt vaan, mutta en todellakaan jaksa innostua paijattavista terapeuttisista hyljeroboteista, joita tänä päivänä jo kokeillaan joissakin vanhusten palvelutaloissa.
Nyt omantunnon kysymys: voisitko sinä antaa aikaasi ja parantavaa kosketustasi lähipiirin tai oman perheen yksinäiselle seniorille? Voisitko hieroa niskaa, päätä, sormia tai varpaita, halata – tai vaikka tarjoutua harjaamaan hiuksia? Pieniä tekoja, mutta äärimmäisen merkityksellisiä aivojen hyvinvoinnin kannalta.
Kosketuskynnyksen madaltaminen kannattaa sitä paitsi myös itsekkäistä syistä. Jos rohkenet koskettaa, hämmästyt iloisesti, sillä oksitosiini, kehon oma parantava lääke, tekee hyvää myös sinulle. Se saa sinunkin olosi tuntumaan onnelliselta ja rennolta. Se laskee verenpainetta, sydämen sykettä ja parantaa immuunipuolustusta. Se puolittaa jopa stressihormoni kortisolin määrän veressä. Oksitosiini on todellista mahtilääkettä moneen vaivaan!
Tuntuuko sinusta joskus siltä, että olemme iloisia toisen puolesta, vain kun katsomme muiden iloa turvallisen kaukaa, television ruudun toiselta puolen.
Miksi ihmiset kokevat vetoa urheilijoihin, taiteilijoihin ja julkisuuden henkilöihin?
Jokainen kerta kun samaistumme toisen henkilön suoritukseen, emmekä ole tietoisia siitä, että tunne kumpuaa sisältämme, ylläpidämme tiedostamattomuuden kuilua omaan potentiaaliimme. Tällöin ajattelemme kokemuksemme kumpuavan toisen henkilön kyvyistä. Eli kun ulkoistamme tunnepohjaisen reaktion syyn toisen henkilön suoritukseen, ylläpidämme epäuskoa omiin kykyihimme. Epävarmuus omasta kyvykkyydestä, sekä heikko minäkuva saavat meidät ulkoistamaan oman voimamme. Näin alamme elää muiden kautta.
On asia erikseen kokea puhdasta iloa toisen saavutuksista. Tämän sallivan ja vastustuksettoman tilan voi tunnistaa myös hyväksyntänä ja tyyneytenä tuon ulkoisen huomion kohteemme vastoinkäymisistä. Mitä tietoisempia olemme itsestämme, sen vähemmän koemme ympäröivien tapahtumien vaikuttavan omaan elämäämme. Toisin sanoen, pysymme tyynenä omassa keskuksessamme ulkoisista tekijöistä riippumatta.
Jos koemme ulkoisen vaikuttavan meihin, meillä on alitajuinen tiedostamaton tarve luoda eriarvoisuutta. Huonoja ja hyviä sekä heikkoja ja vahvoja, joiden luomien vastakohtien kautta peilaamme minuuttamme. On helppo väistellä omia kipukohtiaan asettamalla mielessään pelkojamme omaavat huomion kohteet etäämmälle ja muiden oletetuista odotuksista muodostunutta “valheellista minäkuvaamme” tukevat kohteet lähemmäksi itseämme vahvistamaan sen ympyrää kulkevaa pakomatkaa itsestään. Tämä “valeminä” vastustaa muutosta, se pyrkii pitämään kynsin ja hampain kiinni turvallisesta harhastaan ja heivaa elämästään pelon siivittämänä sellaiset mallit, jotka eivät tue sen toimintaa. Sen motto on: “Sitten kun minulla on sitä vähemmän, tämä toisin ja tuota enemmän, olen onnellinen!”
Mitä lähempänä toinen on, sen vahvemmin peilaamme itseämme.
Ulkoistetun voiman ilmiö heijastuu vahvana ja selkeänä mm. läheisriippuvaisessa käytösmallissa, jossa haemme jatkuvaa vahvistusta omalle identiteetillemme toisen reaktioista. Pelkäämme menettävämme ihmisiä elämästämme, sillä jos minäkuvamme sekä omanarvontunteemme muodostuvat heidän mielipiteisiinsä asettamiemme oletusten pohjalta, mitä olisimme ilman heitä? Tämä johtaa alituiseen turvattomuuden tunteeseen kun emme koe saavamme ymmärrystä, jolloin puolustaudumme. Kun pelkäämme ja olemme ulkoistaneet voimamme, käymme sisimmässämme kamppailua ulkoista harhakuvaa vastaan. Koemme ettemme voi muuttaa itseämme, vaan ulkoisen on muututtava tukemaan identiteettiämme, jotta me itse voisimme hyvin.
Olimme sitten huipputason urheilijoita, bisnesmaailman terävävainuisimpia pörssihaita, varattomia tai fyysisesti rajoittuneita, sama potentiaali onneen löytyy jokaiselta. Eikä tuo potentiaali ole hetkeksikään kadonnut, hiljalleen rakentunut epävarmuus on vain verhonnut sen ja saanut meidät hakemaan turvaa kaikilta muilta kuin siltä ainoalta ihmiseltä, joka meidät voi joko tuomita tai hyväksyä, itseltämme. Se syvän hiljaisen hyväksynnän ja seesteisyyden siemen on istutettu meihin jo ennen syntymäämme, ja mitä enemmän kastelemme sitä rakkaudella sekä annamme tietoisuutemme auringon valaista sisimpämme, sen kauniimmin se kukoistaa.
Tunnistatko itsessäsi jatkuvasti toistuvia, vailla tarkoitusta olevia toimintamalleja?
Omien tunteidensa ja tarpeidensa tiedostaminen ei välttämättä käy yhdessä päivässä, mutta polku on sitäkin antoisampi, sillä jokainen pieninkin muutos tuo yhden uuden kiitollisuuden aiheen jokaiseen päivään. Avain itsensä tiedostamiseen käy läsnäolon kautta. Kun ymmärrämme, että kaikki tuntemuksemme ja kokemuksemme lähtevät meistä itsestämme, emmekä voi vaikuttaa menneeseen ja tuleva syntyy tästä hetkestä käsin, pystymme suuntaamaan tietoisuutemme ja kaiken voimamme ainoaan kohteeseen joka pitää sisällään kaikki avaimet onneen, tähän hetkeen. Ainoa oikea aika tehdä muutos kohti sitä elämää, jota todella tahdomme sisimmässämme, on nyt.
Kaikki eivät voi juosta maratonia, säveltää kappaletta tai ratkaista tiedepiirien polttavimpia kysymyksiä, mutta jokainen voi kokea samat tuntemukset oman elämänsä kautta. Kukaan ei voi tuntea mitään puolestamme. Meissä jokaisessa on saman iättömänä helmeilevän rakkauden virran uniikki helmi, joka avautuu meille itsellemme vain elämällä, kokemalla itsemme todeksi. Kukaan ei voi lopulta kävellä askeltakaan saappaissamme, emmekä me kenenkään toisen. On oma valintamme, missä vaiheessa otamme suunnan sisimpäämme ja lähdemme tiedostamaan toistuvia ajatusmallejamme sekä tarpeitamme.
Kaikki avaimet muutokseen ovat olleet, tulevat aina olemaan, ja ovat juuri nyt sinun käsissäsi.
Ehjän kokonaiskäsityksen muodostaminen ympäröivästä todellisuudesta on yhä vaikeampaa. Pirstaleisuus repii. Usein huomaamme hääräilevämme hakoteillä. Vai huomaammeko edes? Olemme kyllästettyjä tietotulvalla, joka vaatii meitä reagoimaan. Jo pelkässä päivälehden sunnuntainumerossa on informaatiota enemmän kuin sademetsän asukas kohtaa elämänkulkunsa aikana. Suuri osa tietotulvasta johtaa meitä sivuraiteille siitä, mikä arjessa kannattelee. Takerrumme asioihin, jotka eivät meitä sivistä. Ne eivät tuota toivottua tuntumaa elämään tai anna merkitystä tähän hetkeen, ja aikakin tuntuu valuvan hiekkaan. Arkemme viihteellistyy puuhailuksi sellaisten ilmiöiden kimpussa, jotka eivät ole pohjimmiltaan sitä, mitä haluaisimme elämältämme.
Mutta mitä haluamme elämältä? Ainutkertainen elämä on liian arvokas tuhlattavaksi lillukanvarsien kimpussa pyörimiseen. Hidastaminen voi auttaa huomaamaan, mikä on oleellista ja mikä ei. Mitä tarvitaan lisää ja mitä vähemmän. Mikä antaa voimaa ja vahvistaa, eikä riko. Nopeuskin voi lisääntyä hidastamalla, sillä hidastaminen auttaa keskittymään oleelliseen?
Facebook täyttyy ystävänpäivätoivotuksilla: Hyvää ystävänpäivää!
Valmiit fraasit ovat kuin joulukortin valmiit toivotukset tai sähköpostin ”ystävällisin terveisin” -allekirjoitukset: ne ovat kohteliaisuusautomaatio. Sellaisenaan ne eivät tarkoita yhtään mitään.
Sillä: sanojen takana on yhtä monta tarinaa kuin on lähettäjää ja vastaanottajaa, mutta ne eivät pääse näkyväksi, eloon, ellemme anna niiden pulputa ensin tunteina ja sitten sanoina.
Pointtihan ei ole se, että haluan kertoa, että olen ystävällinen tai että haluan toiselle hyvää, vaan se toiminta, jolla ystävällisyyttä tai hyvää osoitan. Jos ystävä ei ole vieressä halattavana tai pusuteltavana, usein sanat ovat ainoa ”toiminta”.
Toivoisin, että tänään jokaisella olisi pari minuuttia aikaa sukeltaa yleistysten taakse: mitä ne minulle merkitsevät ja miltä ja missä ne tuntuvat?
Kokeile vaikka tätä:
1) Kun haluat toivottaa jollekin hyvää ystävänpäivää, ajattele samalla tuota ystävää. Hengitä syvään ja anna ystävän tulla ihan vierelle. Missä kohtaa kehoa se tuntuu? Mikä on tunne, jonka koet? Tunnustele ja anna tunteen kasvaa niin isoksi kuin se kasvaa.
2) Kun tunne on suuri, yritä kuvata tunnetta ja/tai kehon tuntemuksia mahdollisimman tarkkaan sanoina (mielessä, ääneen tai paperille). Esimerkiksi: Pirskahteleva, keltainen riemu pumppaa sydämeen laajuutta ja lähtee virtaamaan kihelmöintinä käsiin.
3) Pidä ystävä edelleen vieressä, suuri tunne kehossa ja kirjaamasi sanat edessäsi. Nyt kirjoita tunteiden ja tuntemusten pohjalta ystävällesi sanat, jotka syntyivät yhteydestä häneen. Esimerkiksi: Kun ajattelin sinua tänään, tunsin sydämessäni pirskahtelevaa, keltaista riemua, joka sai sydämen laajenemaan niin suureksi, että aloin tuntea kihelmöintiä käsissäni. Nuo kädet, ne olisivat niin kovin halunneet kietoutua ympärillesi kertomaan, kuinka tärkeä minulle olet.
Maailman johtava intuitiivisen älykkyyden tutkija, professori Dominique Surel sanoi intuitioluennollaan (13.2.2013), että jokaiseen käsitteeseen liittyy tunne, ja tunteen pohjalta syntyy ymmärryksemme käsitteestä. Ja jokaisen tuntemus on täysin uniikki, eli jokaiselle ihmiselle käsitteet tarkoittavat eri asiaa.
Ainoastaan tunnistamalla ja sanoittamalla omia tuntemuksiamme mahdollisimman tarkkaan, voimme tuoda käsitteidemme merkitykset näkyväksi, tuoda oman maailman näkyväksi toiselle ja avata yhteyden itseemme ja toiseen.
Parasta, mitä voit antaa ystävällesi lahjaksi, on tunne, joka on valmiiksi avattu. Jos et ehdi avaamaan kaikkia lahjoja valmiiksi tänään, onneksi on paljon muita päiviä, aivan yhtä hyviä päiviä.
“Näemme ympärillämme harvoin ihmisiä, joiden keho olisi aidosti ravittu, nesteytetty ja toimisi siitä lapsenomaisen harmonian tilasta käsin, jota jokainen solumme on suunniteltu luonnostaan ylläpitämään.
Elämme maailmassa, joka tarjoaa todennäköisesti enemmän ulkoisia stressitekijöitä kuin usein edes kykenemme kuvittelemaan. Mieltämme jokaisesta mahdollisesta suunnasta tukkiva informaation supersaturaatio, solujamme usein 24 tuntia vuorokaudessa paahtava elektromagneettinen stressi, maailmanhistorian heikkolaatuisin ilman laatu, karsinogeenisilla trihalometaaneilla ja klooratuilla furanoneilla terästetty kraanavesi, heikkolaatuisemmat ja pidemmälle prosessoidut ‘tavallisten markettien’ eines-kuolintarvikkeet ja formaldehydillä käsitelty olohuoneen matto ovat vain muutamia mieleeni nousevia muuttujia, joihin kivikautta elävä genetiikkaamme ja elimistömme pyrkii parhaansa mukaan sopeutumaan.
Kasvinjalostuksen myötä käytännössä koko ‘tavallinen’ suomalainen ruokavalio on karsittu pois terapeuttisempia ominaisuuksia tarjoavista kasviravinteista, joita geneettisesti alkuperäisemmät ja vahvemmat lajikkeet ovat tarjonneet elimistöllemme koko kehityshistoriamme ajan. Kun nämä yhdisteet jalostetaan pois ruokavalion peruspilareista, syntyy ‘tavallisen ruoan’ syömisen seurauksena krooninen kasvilääkkeiden puutos, joka ilmenee osaltaan yhteiskunnassamme radikaalisti lisääntyneinä kroonisina sairauksina.”
Jaakko Halmetoja: Pakurikääpä(J.Halmetoja Studios 2013)
Hannan mökki oli harmaa. Mökin katto oli ehjä, se piti vettä. Muutoin mökki pitikin lähinnä vain katseen. Paremmilla pakkasilla oli sisällä oli sen verran viileää, että perunat jäätyivät sängyn alla. Viileys ei kuitenkaan lannistanut talon vilkkaimpia asujia, torakoita. Tuntuivat viihtyvän hyvin. Joskus jopa siinä määrin, että kun vaihdoin Hannan matkaradioon paristot, radio täytyi ensin kopistella tyhjäksi torakoista.
Me oltiin Hannan toiseksi lähin naapuri, meille oli vajaa kilometri matsän halki. Lähin naapuri oli puolen kilometrin päässä ja sinne pääsi pellonsivua. Hanna harmaassa mökissään täytti 75 vuotta. Otin hänestä valokuvan mökkinsä rappusilla. Siitä tuli varsin hyvä – oikein mallinsa oloinen. En tiedä mahtoiko hänestä juuri muita kuvia ollakaan. Olisiko ollut samoihin aikoihin, kun Hannalle asennettiin puhelin. Sähkö tulikin siten kauppakassissa, paristoina.
Hanna on siirtynyt jo pari vuosikymmentä sitten katselemaan meitä pilven reunalta. Uskon, että hänellä on nyt lämpimmintä, kauppa lähempänä, eikä huolta torakoista. Muistan Hannaa rakkaudella. En tiedä, voiko ihminen elämässään ansaita mitään? En tiedä, mitä Hanna olisi halunnut ansaita ainaisella iloisella olemuksellaan, tyytyväisyydellään, hyväntuulisella rohkaisevalla puhellaan, anteliaisuudellaan ja kiitollisuudellaan. Tuskin mitään. Hannalla oli kaikki mitä hän koki tarvitsevansa. Hanna voi hyvin.
Mitä sitten on hyvinvointi? Ajattelen, että Hannan hyvinvointi kulminoitui lauluun, joka kuului joskus hänen mökistään. Jos rahallisesti ajatellaan, Hannalla oli varaa ruokaan, myös kahviin, kakkuun ja paristoihin. Oliko Hanna sellainen ihminen, jota me tarkoitamme puhuessamme hyvinvointivaltion ihmisistä? Jos oli tai ei ollut, niin millä perusteilla? Mitä me tarkoitamme puhuessamme hyvinvointivaltiosta? Mikä tässä käsitteessä on rahan osuus ja mikä osuus on muilla asioilla – ja millaisilla? En tiedä, mitä sinä ajattelet, mutta haluan jatkaa kertomustani Hannasta.
Hanna tiesi mitä tahtoi. Hän teki tietoisia valintoja. Hanna rakasti paikkaa, jossa asui ja halusi asua siellä kaiken hankaluudenkin uhalla. Hanna oli onnellinen siitä, mitä hänellä oli. Terveydestä, elämän rauhasta, hyvistä radio-ohjelmista, ystävistä, jotka kävivät häntä tapaamassa. Hän oli kiitollinen siitä, mitä hän sai ja varmaan siksi sai enemmän kuin joku muu olisi saanut hänen sijallaan.
Olisiko Hanna voinut valittaa jostain? No, mitä arvelet. Kuitenkaan hän ei koskaan tehnyt sitä. Hän tiesi ja tunnisti valintansa. Hänellä olisi ollut mahdollisuus muuttaa pois, mutta hän ei halunnut sitä. Hän otti vastuun valinnoistaan. Omalta osaltani uskon, että juuri siinä oli Hannan suuri viisaus. Uskallan väittää, että Hanna kuului hyvinvoiviin ihmisiin. Hanna nautti elämästä, oli iloinen ja kiitollinen, eikä koskaan syyttänyt toisia omasta tilanteestaan. Tiedän, että Hannan kaltaisia ihmisiä on keskeillämme enemmän kuin tulemme ajatelleeksi.
Ajattelen, että jokaisella on oikeus ruokaan ja suojaan. Kenellä sitä ei ole, se hänelle järjestettäköön. Mutta mitä tekemistä tällä on hyvinvoinnin kanssa? Varmaan jotain, mutta sama asia ne eivät ole. Miten autamme ihmisiä tunnistamaan omat valinnanmahdollisuutensa? Huomaamaan, että asioissa on valinnanvaraa. Miten autamme ihmisiä tunnistamaan oman ajattelunsa ja suhtautumisensa valinnanvaran? Miten autamme heitä tekemään valintansa oman tahtonsa pohjalta – ilman että uskovat olevansa pakotettuja johonkin tiettyyn valintaan?
Ehkä suurin kysymys on, haluammeko haastaa ihmiset tunnistamaan vastuu omista valinnoistaan? Vaikka vastaus tähän olisi myönteinen – se ei tarkoita, että ihmiset tulisi jättää vaille tukea. Uskon kuitenkin, että pelkkä taloudellinen tuki ilman omien valinnanmahdollisuuksien tunnistamista ja valinnoista vastaamisen tunnetta on silmänlumetta. Suoranaista tietoista hämäystä, joka enemmänkin vähentää kuin lisää hyvinvointia. Onko meillä rohkeutta sanoa tämä ääneen ensin itsellemme ja sitten toisillemme?
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta.Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään.Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Käteni on taas maitojunan ovenkahvalla, puristaa sitä ehkä vahvemmin kuin koskaan aiemmin. On vain ajan kysymys milloin painan rivan alas, avaan oven ja hyppään kyytiin.
Maitojunalla kotiin, porsaana roudan mukana takaisin Suomeen.
Tulimme juuri reissulta Helsingistä. Olimme siellä viikon, ensimmäistä kertaa yhdessä sitten Ruotsiin muuttomme.
Aika vierähti nopeasti, oli paljon tekemistä. Ihanaa! Ja nyt olen taas täällä. Arjessa. Hukassa. Tietämättömänä mitä tehdä, mihin ryhtyä. Ilman poltetta. Taskussa kokemus siitä, millaista elämäni voisi olla Suomessa.
Paluu tekee kipeää.
Olen jo pitkän aikaa ollut julkaisemassa aivan toisenlaista blogia kuin tämä. Sellaista iloa, jännitystä ja vapautumista uhkuvaa kirjoitusta siitä, mitä ratkaisevan suurta minulle on tapahtunut. Se on tuossa aivan valmiina tietokoneellani, napinpainalluksen takana kaikkien luettavaksi.
Mutta ei, lukuisista yrityksistä huolimatta en pysty julkaisemaan sitä. Sen sijaan valitsen taas kirjoittaa pahasta olostani, maitojunafantasioistani.
Miksi?
Koska minulla ei ole munaa! Koska olen pelkuri, joka ei uskalla tunnustaa, että minä itse asiassa tiedän mitä haluan. Ketut minä mitään hukassa olen. Päinvastoin; tiedän nyt täsmälleen mikä unelmani on! Sellaista suurta on tapahtunut, ja siitä haluaisin kirjoittaa.
Pelko on vahvempi. Siksi on parempi olla julkistamatta unelmaani ja kiduttaa itseään ajatuksella maitojunalle painelemisesta häntä koipien välissä.
Olen sellaisessa suloisenkitkerässä pattitilanteessa; jos lähtisin, olen epäonnistunut, ja jos jäisin, pelkään epäonnistuvani. Miten tahansa teen, voisin epäonnistua joka tapauksessa?
Unelmani tuntuu järjettömältäja saavuttamattomalta – en ole varma luotanko siihen, että se kantaisi ja toteutuisi. Jos sanoisin sen ääneen, minun olisi mentävä sitä kohti, alettava tehdä sille jotain. Koska sitten kaikki tietäisivät eivätkä ne olisi enää omia yksityisiä haaveitani. Ja mitä sitten tapahtuisi jos kaikki menisikin päin prinkkalaa?
Edessäni on valinnan paikka: valitsenko näissä maitojunafantasioissa vellomisen, vai tunnustanko ääneen mitä haluan ja alan toteuttaa unelmaani?
Tällä kertaa ajattelin kuitenkin pysytellä kylmien ruokien linjalla ja hehkuttaa jopa maailman terveellisimmäksi hedelmäksi tituleerattua granaattiomenaa. Kun sen ominaisuuksiin perehtyy tarkemmin, on tämä väite helppo allekirjoittaa. Itse kiinnostuin kyseisestä hedelmästä sen hormonitoimintaa tasapainottavien ominaisuuksien vuoksi. Kärsin nimittäin vuosi vuodelta voimistumista PMS oireista ja olen epätoivoisesti koettanut löytää niihin jotain tehokasta luonnonlääkettä. Liikunta ja oikea ruokavalio auttaa kyllä, mutta silti yksi viikko kuukaudesta on todella hankalaa…
(J.Halmetoja Studios 2013)
