Mielikirjat: Johdatus tietoiseen läsnäoloon

Bhante Henepola Gunaratana : Johdatus tietoiseen läsnäoloon (Basam Books 2011)

Mielikirjat –sarja on kirja-arvosteluille varattu tila. Aloitan sarjan lukemalla ja arvioimalla tietoisuustaitoihin, erityisesti tietoiseen läsnäoloon liittyvää kirjallisuutta. Ehkä jokin lukemistani kirjoista voi olla juuri se kirja, joka puhuttelee sinua juuri tänään.

Kirjamatkani alkoi buddhalaismunkki ja filosofian tohtori teoksesta Johdatus tietoiseen läsnäoloon.

Kirjan ensimmäisessä osiossa pyritään motivoimaan lukijaa meditaation harjoittamiseen. Toisessa ja kolmannessa luvussa käsitellään sitä, mitä meditaatio on ja mitä se ei ole ja vertaillaan erilaisia meditaatioperinteitä toisiinsa.

Teoksessa puhutaan meditaation liittyvästä asenteesta ja meditaation harjoittamisesta käytännössä, sen hyötyjä ja pohditaan sitä, miten meditaatiota voi arjessa harjoittaa. Kirjan luettuaan tietää siitäkin jotain, mitä erilaiset meditaatioperinteet ovat ja mitä läsnäololla tarkoitetaan.

Kirjassa kuvataan myös suositeltavaa meditaatioasennetta. Näistä esimerkkeinä voisi mainita lempeyden itseä kohtaan ja hyväksyvän asenteen kaikkea sitä kohtaan, mitä meditaatiossa nousee esiin. Minusta kirja tarjoaa hyviä käytännön vinkkejä meditaation harjoittamiseen, esimerkiksi meditaatioasennosta sekä vaatteista, valmistavista harjoituksista ja meditaatioon varattavasta ajasta ja niin edelleen.

Teos sisältää myös kuvauksia siitä, mitä kaikkea meditaation aikana voi esiintyä; mielen ja kehon olotiloja ja mitä niille voi tehdä. Tarkastelun alla on myös niitä mahdollisia ongelmia ja häiriötekijöitä, joita meditaatiossa voi tulla vastaan ja niihin pyritään löytämään käytännölliset ja toimivat ratkaisut.

Kirja ei ollut minulle ennestään tuttu eikä kirjailijakaan, mutta lukukokemus oli ilahduttava. Kirja on kirjoitettu hyvin ja teksti etenee loogisesti ja käytännönläheisesti. Kieli on selkokielistä eikä vaadi lukijalta suuria ponnisteluita tekstin ymmärtämistä ajatellen. Toki uskon, että omakohtainen kokemus meditaation (pitkäaikaisesta) harjoittamisesta auttaa lukijaa paremmin ymmärtämään lukijan todellista sanomaa.

Kirjan takakannessa kuvaillaan kirjaa meditaation ja tietoisen läsnäolon käsikirjana ja sellaisena sen itsekin näen ja voin lämpimästi suositella jokaiselle, joka on kiinnostunut meditaatiosta siitä huolimatta, onko kokenut vai kokematon meditaation harjoittaja.

”Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, mitä olen tehnyt” – Vapaudu turhasta taakastasi näiden sanojen myötä

Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.
Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, mitä olet sanonut.
Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, oletko saanut minut tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, pystynkö minä näkemään sisäisen valosi.
Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, työnnätkö pois vai päästätkö lähelle.
Minä kunnioitan sinua riippumatta siitä, oletko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäsi.

Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.
Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, mitä olet sanonut.
Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, oletko saanut minut tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, pystynkö minä näkemään sisäisen valosi.
Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, työnnätkö pois vai päästätkö lähelle.
Minä annan sinulle anteeksi riippumatta siitä, oletko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäsi.

Minä rakastan sinua riippumatta siitä, mitä olet tehnyt.
Minä rakastan sinua riippumatta siitä, mitä olet sanonut.
Minä rakastan sinua riippumatta siitä, oletko saanut minut tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä rakastan sinua riippumatta siitä, pystynkö minä näkemään sisäisen valosi.
Minä rakastan sinua riippumatta siitä, työnnätkö pois vai päästätkö lähelle.
Minä rakastan sinua riippumatta siitä, oletko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäsi.

Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, mitä olen tehnyt.
Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, mitä olen sanonut.
Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, olenko saanut itseni tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, pystynkö näkemään sisäisen valoni.
Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, työnnänkö sisimpäni pois vai päästänkö lähelle.
Minä kunnioitan itseäni riippumatta siitä, olenko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäni.

Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, mitä olen tehnyt.
Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, mitä olen sanonut.
Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, olenko saanut itseni tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, pystynkö näkemään sisäisen valoni.
Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, työnnänkö sisimpäni pois vai päästänkö lähelle.
Minä annan itselleni anteeksi riippumatta siitä, olenko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäni.

Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, mitä olen tehnyt.
Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, mitä olen sanonut.
Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, olenko saanut itseni tuntemaan katkeruutta, vihaa, surua, hylkäämistä, häpeää, tai syyllisyyttä.
Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, pystynkö näkemään sisäisen valoni.
Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, työnnänkö sisimpäni pois vai päästänkö lähelle.
Minä rakastan itseäni riippumatta siitä, olenko juuri nyt kykeneväinen ilmentämään sisintäni.

Ja minä toistan jokaisen näistä lauseista niin kauan, kunnes mieleni lakkaa sanomasta ”mutku”.

Hymy on hyvinvoinnin merkki

Katson videota vitsiä odotellen. Pieni tyttö puhaltaa syntymäpäiväkakkunsa kynttilät, ympärillään joukko läheisiä ihmisiä. Onnelliset ilmeet tartuttavat hymyn minunkin huulilleni. Videolla tytön arki kuitenkin muuttuu nopeasti. Taustalla pyörivä uutisvirta vie tunnelman kireistä keskusteluista tulitukseen, savuun ja lopulta pakolaisleirille. Lontoossa.

Yhdistelmä hätkähdyttää ja se on tarkoituskin. Pelastakaa Lapset ry:n videon tarkoitus on kuvata, miten tavalliset ihmiset suistuvat toiseen todellisuuteen. Tuomalla uutisvirran maailma meitä lähemmäs halutaan herättää empatia ja auttamishalu. Tukea ja apua sodan jaloissa oleville ihmisille.

Luen Youtubesta katsojien kommentteja. Monissa niistä näkyy joko täydellinen kielto tai sitten hämmentävä ymmärryksen puute. Me olemme eläneet koko elämämme maailmassa, jossa pienten lasten hätä on jossain tuolla. Tekojemme ulottumattomissa.

Katson klipin uudestaan. Kuvakulma näyttää pienen ihmisen näkökulman ympärillä muuttuvaan maailmaan. Kun uutiset kiihdyttävät tahtiaan, aikuisten keskustelut saavat yhä vakavampia sävyjä ja huolestuminen tytön kasvoilla vaihtuu pelon kautta apatiaan. Äiti on klipillä ainoa, joka säilyy tytön maailmassa ja luo jatkuvuuden tunnetta pakolaistelttaankin.

Oma kokemukseni ei kata sotilaallista kriisiä, joten en osaa sitä käsitellä. Mietin kuitenkin pienen ihmisen maailmaa ja sen vakautta. Mikä sitä horjuttaa ja mikä sen pitää yllä? Turvallisuuden tunnetta?

Hassut aivoni rakentavat sillan hetkeen, jolloin olin itse juuri tullut isäksi. Esikoiseni oli syntynyt helmikuussa ja olin sen kevään uudessa tehtävässä, jossa päivät venyivät yöhön. Kuukaudesta toiseen. Ajoin jälleen kerran myöhään illalla kotia kohti, kun radiosta soi Stingin Golden Fields. Aloin stressistä väsyneenä itkeä autossani. Lapsi oli kotona hyvässä hoidossa, mutta itselleni nousi pelko siitä, että tällä tavoin hän jää minulle vieraaksi. Havahduin ja tein päätöksen. Päätin pysyä hereillä ja kotona, läsnä lapsen ja äidin kanssa.

Viisi vuotta myöhemmin luin tarhasta saatua ”totuuksia lasten suusta” hassuttelua. Nauroin lukiessani, kunnes eteen napsahti kuvaus. ”Isä on kiva, vaik se tekee melkein aina töitä.” Säpsähdin, tunnustin ja korjasin taas tilanteen.

Ei se tuohon päättynyt, mutta ymmärrätte varmaan kaavan ja idean? Oivallukseni on, että lasten maailmaa, turvallisuutta ja rakastetuksi tulemisen kokemusta on hyvä vaalia. Ajatuksella ja teoilla. Pitää huolta siitä että on hereillä ja läsnä.

En kannata curling-vanhemmutta, kypärää leikkipuistoissa enkä lasten kietomista kuplamuoviin. Kokemukset kasvattavat ja opettavat selviytymään vaikeuksista. Lapset ovat oppimisen, mukautumisen ja kasvamisen ammattilaisia. Kolhuista ja murheista toipuu kyllä, kunhan lähellä on joku joka on läsnä ja välittää.

Läsnäololla luodaan turvaa. Asettaen rajoja ja kestäen myös niiden rikkomisen, sillä sekin kuuluu kasvamiseen. Rakkauteen. Läsnäoleva isä on hyvä, mutta hymyilevä vieläkin parempi. Läsnäoleva ilo on merkki vanhemman vakaudesta ja turvasta. Hymy vakuuttaa jatkuvuudesta ja siitä, että kaikki on hyvin. Ainakin riittävän hyvin.

Olen onnekas ja kiitollinen, sillä olen saanut nähdä ympärilläni paljon hymyileviä lapsia. Leikkiviä, nauravia, itseensä ja toisiin ihmisiin luottavia.

Hereilläolo tekee hyvää.

Kirjoittaja on Kirjoitan hahmottaakseni maailmaa ja ihmisen elämää. Aiemmin halusin ymmärtää ihmistä ja yhteiskunnan toimintaa, mutta ajan myötä huomasin, että havainnointi ilman analyysiä auttaa joskus paremmin sisäistämään asioiden olemusta.
Jokainen luo kuitenkin oman merkityksensä asioille, joiden yhteinen jakaminen auttaa ihmisiä kohtaamaan aidosti.
Olen toiminut pitkään ICT-alalla myynnin ja konsultoinnin tehtävissä, mutta tällä palstalla kirjoitan ihmisen näkökulmasta.

Aaro Löf: Taivas, tähdet ja minä – osa 3

Jätänkö toimimatta koska olen ajatellut, että tähtien mukaan varsinainen suuntani paljastuu vasta hetken kuluttua? Jätänkö tarttumatta tilaisuuksiin koska uskon, että tiedän täydellä varmuudella sitten kun on oikea hetki? Olen varma siitä, että astrologiseen karttaan perehtyminen on alkanut  vaikuttaa elämääni monella tavalla.

Olen kuunnellut tapaamisista saamiani nauhoitteita useampaan kertaan tämän vuoden aikana. Kuulen yhä useammin ajatuksia siitä, että pitäisi kuunnella nauha uudelleen, jotta tietäisin miten asioiden on tarkoitus mennä. Tiedän, että Sepon sanat ja oma tulkintani niistä vaikuttavat älyllisellä tasolla. Jos uskoisin, että asiat voivat mennä pieleen, sanoisin, että astrologialle altistuminen voisi vaikuttaa elämääni tavalla jota en toivoisi. Kuten mihin tahansa uskominen.

Sydämesi tietää aina vastauksen

Kun löydän itseni arvioimasta tätä hetkeä ajatusteni perusteella, kysyn mihin tulkintani perustuu. Samalla hengitän, avaan itseni kuulemaan omaan kehoani ja hengitän. Annan aistieni avautua ja havainnoin niiden kautta, päästämällä irti tarpeesta ymmärtää älyllisesti. Kuuntelen sydäntäni, sitä joka kerää kaikki viestit kaikilta minussa olevilta kanavilta.

Seppo tuntuu kertovan siitä, mistä on hyvä olla tietoinen, ei niinkään siitä miten asiat menevät tai niiden tulisi mennä. Olen silti mielessäni luonut hänen sanoistaan monenlaisia näkymiä tulevaisuudelleni. Tiedän, että yksikään niistä ei ole totta ja takertuessani niihin voin estää itseäni näkemästä mitä todella tapahtuu.

”Pluto purkaa ja tekee tilaa. Poistaa sellaista mikä ei enää kuulu minuun ja minulle”

Kirjoitin Sepon kertomasta itselleni muistiin nuo sanat. Kieltämättä, elämä tuntuu käyvän minussa läpi tällaista prosessia. Yksi toisensa jälkeen turhat tavat, tottumukset ja uskomukset tippuvat jalkoihin ihan itsestään. Ilman sen kummempia vastustelemisia.

”Uranus edustaa riippumattomuutta ja vapautta. Uranuksen mukana tulee vallankumous ja tarve tehdä asioita ihan eri tavalla.”

Sanat hymyilyttävät sillä ne kuvaavat monin tavoin koko elämääni. Tässä hetkessä tunnistan sen, että synnytän itsessäni jotain uutta. Uuden näkeminen tuntuu mahdottomalta koska ne rakenteet joiden kautta maailmankuvani syntyy, eivät ole vielä löysänneet niin paljoa, että näkisin mahdolliseksi sen mikä on syntymässä. Prosessi ottaa oman aikansa. Riippumattomuutta ja vapautta elämässäni voin tarkastella vaikkapa edellisen rakkautta käsittelevän blogikirjoitukseni kautta.

Viimeisen tapaamisemme tärkein anti olivat minun itselleni kirjoittamat sanat.

”Älä kirjoita Aaro kirjaa, kirjoita vaan.”

Kirjoitukseni tiivistyy näihin sanoihin. Voin vaikuttaa elämääni sen opin kautta jota luen, kuulen, kirjoitan tai koen todeksi. Toisaalta, voin elää elämääni eteenpäin itseäni kuunnellen ja antaa kaiken saamani opin avata minua kuulemaan yhä syvemmin minua.

Voin päättää noudattaa tätä uskomusjärjestelmää tai uskoa tuohon tapaan toimia. Voin jopa antaa näiden uskomusten määrittää elämääni ilman, että olen siitä tietoinen. Tai voin kuunnella sydäntäni.

Raamattu, Koraani, Läsnäolon voima, henkisen opettajan viisaat sanat tai vaikka astrologin tulkinta puhuvat yhtä tiukkaa tosiasiaa. Niin kauan kun niiden noudattaminen on älyn tulkintaa vailla sydämen ohjausta, lopputulos on usein muuta kuin mitä opettaja halusi välittää. Kun kuuntelet sydäntäsi, huomaat kulkevasi juuri sitä polkua joka on kirjoitettu tähtiin ja jota jokainen itsensä vapahtaja on kulkenut sinua ennen.

Sepon sanat tuntuvat korvaamattomalta avulta kuunnellessani omaa ääntäni.

”Huhtikuu on vallankumouksellinen ja ehdoton kuukausi. Tyytymättömyys ei minulle sopivia asioita kohtaan on huipussaan ja mikään sopimaton ei yksinkertaisesti kiinnosta. Huhtikuussa on energialataus joka pakottaa liikkeelle.”

Sepon sanat näyttävät käyvän toteen päivä päivältä. Tapahtumat menevät linjassa niiden kanssa, tavalla jota en osannut nähdä. Tavalla jota Seppokaan ei voi nähdä, kuten hän rehellisesti muistuttaa. Odotan innolla mitä huhtikuu tuo tullessaan.

 

rakkaudella, aaro

Unelmasi on jo totta – sinä päätät, annatko sille elinvoimaa

sannankynästä

Kuvittelehan pitäväsi pikkuruista siementä kädessäsi: mitä näet? Voit kuvailla sen väriä, kokoa tai muita ominaisuuksia, mutta siemen on siemen. Suhteellisen ankean näköinen.

Yksi hienoimmista tarinoista on Mies joka istutti puita, Jean Gionon kirja, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1987. Kirja kertoo paimenesta, jonka elämäntehtävänä on istuttaa puita. Hän tietää, että suurin osa istutuksista ei selviä – eikä vähiten siksi, että hän istuttaa puita täysin autioituneelle ja karulle maaperälle. Neljä vuosikymmentä mies istuttaa puita, joka päivä. Kun vihdoin koittaa se päivä, että purot taas solisevat ja alue on täynnä vihreää elinvoimaa, elpymisen uskotaan olevan ihme – ei suinkaan yhden määrätietoisen ihmisen aikaansaannos (sillä eihän se olisi mahdollista!).

Tässä päivässä on ihmeen siemen. Intialainen sananlasku sanoo: ”Kaikkien huomisten kaikki kukat ovat tämän päivän siemenissä.” Ja silti siemen on vain siemen, ei kukka tai puu. Ainoa asia, mikä kukan tai puun saa kasvamaan, on usko siihen, että siemen ei ole ikuisesti pelkkä siemen. Sillä usko saa toimimaan, motivoitumaan, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Joka päivä siemen saa sen ravinnon, jonka se tarvitsee ollakseen jonain päivänä osa kukkaniittyä tai metsää.

Siemen ei tottele mulle-kaikki-heti-nyt -käskyä. Se alkaa itää vasta, kun joku on uskonut sen elinvoimaan. Ja se pysyy elossa niin kauan kuin usko luo toimintaa, joka ylläpitää sen elinvoimaa. Ilman tuota uskoa, meillä olisi vain kasa siemeniä, pelkkiä talon perustoja, ainoastaan idea autosta tai internetistä. Näemme usein vain lopputuloksen, mutta ennen lopputulosta unelma, idea tai elämäntehtävä on vaatinut herkeämätöntä uskoa.

Nyt kun katselet pikkuruista siementä kämmenelläsi, jonka voit kuvitella olevan ajatus suurimmasta unelmastasi, voit ehkä kokea, ettei siemen, tämä hetki, ole kummoisen kaunis tai merkittävä. Mutta siinä on kaikki juuri niin täydellisessä muodossa kuin tässä hetkessä voi olla. Sinä päätät alatko kastella siementä omalla uskollasi ja vai tuijotteletko kuivaa elottoman näköistä hippusta ja toistelet, kuinka ruma ja ankea se on. Tiedäthän: ”Ei se kuitenkaan ole mahdollista.”

Unelmasi on siis jo totta. Sinä vain päätät, annatko sille elinvoimaa.

Unelma. Usko. Toiminta. Usko. Muuta ei tarvita.

VIITE: Jean Giono: Mies joka istutti puita, Basam Books 2008.

Terveys ja tunteet: Trauman monet kasvot, osa 2.

Kolmiosaisen traumasarjan toisessa osassa käsittelen trauman syntyä, ja miksi myös pienet, lähes jokapäiväiset voimakkaat tunnekokemukset vaikuttavat merkittävästi hyvinvointimme. Ensimmäisen osan voit lukea täältä.

Trauma voidaan lyhyesti kuvailla sellaiseksi kokemukseksi, joka on ihmiselle täysin yllättävä ja jossa hänellä ei ole olemassa olevia, valmiita keinoja selviytyä kyseisessä tilanteessa. META-Healthissa on traumaan liittyvä rinnakkaiskäsite UDIN, joka tulee sanoista unexpected, dramatic, isolating, no strategy to deal with it (suomeksi: odottamaton, tunnepitoinen, eristävä, ei olemassa olevaa strategiaa selvitä tilanteesta).

Trauman aikana ja sen jälkeen avuttomuuden, voimattomuuden ja keinottomuuden tunteet ovat usein niin voimakkaita, että ihminen ei kykene löytämään ratkaisua tai ulospääsytietä tilanteesta. Pelko ja jähmettyminen ottavat ihmisessä vallan. Tämä lisää entisestään ahdistuneisuutta, avuttomuuden tunteita, masentuneisuutta, turtumista elävään kehoon ja omiin aitoihin tunteisiin, ja kokemusta itsestä irtautumisesta. Oma aito itse katoaa.

Trauman ei kuitenkaan tarvitse olla aina ns. iso trauma. Myös pienet traumat ja tunnekonfliktit aiheuttavat kehomielessämme samankaltaisia reaktioita ja käynnistävät prosessin alun, stressivaiheen. Ajattele tilannetta, jossa joku ihminen yllättäen vaikkapa arvostelee sinua tiukkaan äänensävyyn, etkä ole millään tavoin valmistautunut tilanteeseen. Mitä siinä tilanteessa tapahtuu kehosi, tunteidesi ja ajatustesi tasolla? Miten toimit tilanteessa; jähmetytkö, muututko sanattomaksi, pakenetko paikalta vai kykenetkö puolustautumaan, taistelemaan vastaan? Mitä alat ajatella ja uskoa itsestäsi, toisesta ja maailmasta ylipäätään tapahtuman jälkeen?

Voit kokea näitä pieniä traumoja yllättävänkin usein; stressi voi aktivoitua saadessasi parkkisakot, kuultuasi puhelimessa yllättäviä suru-uutisia tai kohdatessasi ihmisen, joka muistuttaa vuosia siten tapahtuneesta ikävästä tilanteesta. Kyse on siitä, miten omalla yksilöllisellä tavallasi reagoit elämäsi tapahtumiin. Mitkä tapahtumat tyypillisesti toimivat ”stressinappuloina” elämässäsi.

Ison ja myös pienen trauman kokenut ihminen jää helposti omien ajatustensa ja itseä koskevien käsitysten ja uskomusten vangiksi. Koska ihminen ei jähmettymisreaktion vuoksi kykene aktivoitumaan ja orientoitumaan tilanteessa tarkoituksenmukaiseen toimintaan, hän joutuu samanaikaisesti myös syrjäyttämään sellaiset tärkeät tunteet, ajatukset ja kehon tuntemukset, jotka auttaisivat häntä tunnistamaan, tiedostamaan ja muuttamaan tilaansa ja olemaan läsnä juuri siinä hetkessä.

Traumaattisessa stressissä on kyse autonomisen hermoston yli- ja alivireystiloista. Autonominen hermostomme sijaitsee aivorungossa, niin sanotuissa matelija-aivoissa, joka on evolutiivisesti varhaisin aivojemme osa. Siellä vastataan kaikenlaisesta vaistonvaraisesta selviytymisestä, myös hengissä selviytymisestä.

Koska meillä on olemassa edelleenkin nämä alkukantaiset ja ”eläimelliset” selviytymiskeinot, meidän kannattaa pyrkiä ymmärtämään niitä paremmin. Tällöin ymmärrämme paremmin myös trauman luonnetta – erityisesti sen kehollisuutta – ja sitä, mikä sytyttää meissä myös arkista stressiä. Trauma on kuitenkin osa luonnollista fysiologista prosessia, jota ei jostakin syystä ole voitu kehon, mielen ja henkisyyden tasoilla saattaa päätökseen.

Mikä tahansa pelkoa, voimattomuutta tai keinottomuutta aiheuttava tilanne herättää tämän selviytymisjärjestelmän toimintaan. Aivot eivät erottele tai tulkitse sitä, millaisesta tilanteesta on ollut konkreettisella tasolla kyse. Sen sijaan aivot tulkitsevat kehomielessä virtaavaa tai jumiutunutta tunne-energiaa, liittyykö siihen vaaraa vai ei. Aivot tekevät tulkinnan salamannopeasti, ja sytyttävät sen perusteella kehoon erilaisia kemiallisia ja hormonaalisia, solutason prosesseja. Mikäli energia lukittuu kehoon, energia jumiutuu samanaikaisesti myös aivoihin, käynnistäen elimistöömme stressitilan.

Sekä luonnolla että meillä ihmisillä on oma biologinen rytmimme. Tämä rytmi on hyvin usein paljon hitaampi kuin se rytmi, missä me nykyaikana elämme. Tämä saattaakin olla yksi syy siihen, miksi tunnepitoisten kokemustemme jälkeen emme vapaudu traumoista. Emme anna luonnollisille biologisille rytmeillemme riittävästi aikaa viedä prosessia päätökseen. Trauman energian muuntamisessa nämä yksilölliset rytmit ovat tärkeässä asemassa.

Jos yrität päästä pihallasi eroon jostakin kasvista katkaisemalla sen läheltä maanpintaa, huomaat, että sillä tavalla et pääse kasvista lopullisesti eroon. Kuten tässä esimerkissä, myös traumassa on mentävä juuriin asti. On tunnistettava kehomieleen säilötty alkuperäinen traumaenergia ja autettava sen vapautumisessa. Vasta tämä prosessi takaa sen, että traumasta on mahdollista vapautua lopullisesti. META-Healthissa ymmärretään se mekanismi, miten traumaattiset kokemukset käynnistävät kehomielen erilaisia stressitiloja ja oireita. Tällöin on myös mahdollista avata se kaava, joka toimii alkuperäisenä stressitilan laukaisijana (ns. root cause).

Lähteenä käytetty: Peter A. Levine 2008: Kun tiikeri herää. Trauma ja toipuminen.

Sarjan kolmannessa osassa paneudutaan erilaisiin keinoihin vapautua kehomielen traumoista.

Sannan kynästä: Ihme nimeltä IHMINEN

Vastasyntyneen vauvamme ensimmäinen möngerrys rintani päällä synnytyssalissa sai avattua näkökentässäni aivan uuden ulottuvuuden: kuinka viisas jokainen ihminen on syntyessään.

Pieni ihminen on täynnä informaatiota, viisautta, joka ei ole opittua. Muutaman minuutin ikäisenä hän osaa möngertää kohti tissiä ja imeä. Hänessä on tietoa enemmän kuin mieli kykenee ymmärtämään. Kaikessa viisaudessaan hän on täysin viaton; tai kuten mieheni sanoo: täysin ilman vikoja.

Jokainen vauva syntyy viattomana, täydellisenä. Mutta mitä sitten tapahtuu…

Ajattelepa elämäsi ihmisiä. Etenkin häntä, joka on tehnyt väärin, sanonut rumasti, käyttäytynyt ahneesti, antanut potkut, huutanut raivon partaalla, saanut sinut itkemään. Miltä tuo ihminen näyttää silmissäsi, kun kuvittelet hänet pienenä limaisena möykkynä ryömimässä äitinsä rinnan päällä?

Jokainen viaton vauva alkaa oppia ensimmäisistä minuuteistaan lähtien. Hän ei vielä opi ajatuksia vaan tunnelmia (energiaa?). Koska hänellä on kaikki viisaus, hän aistii tunnelmia tarkkaan. Tunnelmat opettavat vauvaa olemaan ihminen. Ja ihmisen mallina toimivat hoivaajat. Hoivaajien tunnelma on siis pienelle vauvalle oppimisen perusta. Sille maaperälle rakentuu kaikki muut opit myöhemmin.

Uskon siihen, että jokainen hoivaaja tekee parhaansa – omien elämänoppien puitteissa. Kaikki hoivaajat ovat siis täydellisiä. Silti siirrämme pieneen viattomaan, viisaaseen vauvaamme paljon sellaista, mitä emme näe tai mitä emme haluaisi tai mikä tuntuu oikealta, mutta ei välttämättä ole lapselle parhaaksi. Mutta silti: jokainen hoivaaja toimii omista lähtökohdistaan parhaan arvionsa ja kykyjensä mukaan.

Pieni ihminen elää monenlaiset vaiheet siihen pisteeseen, kun hän käyttäytyy ”väärin”, ”julmasti”, ”epäoikeiudenmukaisesti” tai vaikka ”epäinhimillisesti”. Olipa käytös tai teot miten vääriä tahansa, jokainen meistä täällä on vain opein marinoitu limainen möyrivä möykky.

Jokaisen ihmisen sisässä on alkuperäinen viisaus, rakkaus, tieto. Ja tuo on meille kaikille yhteistä – toisilla se näyttää olevan syvemmällä ja toisilla enemmän pinnassa. Mutta meillä kaikilla on täysin sama määrä viisautta, rakkautta ja tietoa kaiken sen opitun marinaadin (jota kai kutsutaan myös karmaksi ja oman tulkintani mukaan synniksi) alla.

On aika oppia olemaan ihminen niissä puitteissa, mihin on syntynyt. Ja on aika kuoria noita oppikerroksia pois, jotta pääsee taas kosketuksiin viisauden, rakkauden ja tiedon kanssa.

Pieni tyttäremme, joka syntyi helmikuun alussa, sai minussa aikaan vahvan (muisti)kokemuksen siitä, mistä tässä kaikessa on kyse – kehojen ja mielien alla.

Siellä olemme kaikki samaa.

Teksti on julkaistu myös Sannan koulutussivustolla: sannawikstrom.fi. Sannan seuraava avoin koulutusryhmä on UNELMAtyöpaja, lue lisää TÄSTÄ.

Tarpeiden taikinaterapiaa

Kiltti tyttö (ja poika) kuuntelee, kunnioittaa, kantaa muita ja ottaa muiden taakat kantaakseen, palvelee…ja muuttuu tapetiksi ja seinäkukaksi ja harmaahiirulaiseksi. Niin kävi itselleni ja niin on käynyt tuhansille muillekin. Mutta se, missä nyt olen, onkin yllätys itselleni. Jossain kohtaa jotenkin kuvittelin jo päässeeni eroon harmaista hiirenkarvoistani.

On tärkeää tunnistaa ja tiedostaa omat tarpeet. Minusta tuo kuulostaa hienolta. Mutta itse olen vasta nyt alkanut ymmärtää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Tai mitä on oma voima. Sekin on minulle vieras juttu, mutta yritän tässä tänään selvittää, mistä on kysymys.

Ihmisen fysiologisia perustarpeita ovat esimerkiksi uni, ruoka, juoma ja seksi. Maslowin mukaellen seuraavaan tarvetasoon kuuluvat turvallisuuteen liittyvät asiat. Sitten tulevat rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet, tämän jälkeen itsensä kunnioittamisen ja arvostuksen tarpeet ja tarpeiden huipulla itsensä toteuttamisen tarpeet. Maslowin teorian mukaan huippua ei voida saavuttaa, mikäli alemman tason tarpeet eivät ole täyttyneet.

En halua nyt tarkastella teoriaa kriittisesti vaan halusin saada kiinni siitä, mistä tarpeista puhuttaessa tarkoitetaan. Miten mieleeni tässä tulee nyt sana luottamus? Eikö niin, että kaikki tarpeet eivät oikeasti voi yhtä aikaa kaikki olla tyydytettyinä. Mutta jokin vinouma ihmiseen syntyy, jos jokin tarve ei täyty pitkällä aikavälillä. Joskus ihminen tietää, mitä tarvitsee, jotta voisi tuntea elävänsä täyttä elämää. Ihmisellä taitaa olla myös taipumus jäädä jumiin siihen, että jokin juttu elämästä puuttuu: lapsi, elämänkumppani, täydellinen työpaikka ja niin edelleen. Silloin elämä muuttuu ei-läsnäolevaksi tulevaisuuden odotteluksi ja tämä hetki jää elämättä.

Tai sitten käy kuten minulle. Olen ollut täysin tietämätön joistakin tarpeistani, mutta tunteeni ovat yrittäneet jo pitkään kertoa sanomaansa. En ole ollut valmis kuulemaan ennen kuin nyt. Eikä siinä vielä kaikki. Kun alan tunnistaa omia tarpeitani, tarvitsen myös peloista luopumista. Tarpeita kohti meneminen vaatii joskus isojakin elämänmuutoksia. Omien tarpeiden kuuleminen, niiden kunnioittaminen ja pelko eivät ymmärrykseni mukaan sovi sopuisasti samaan eteiseen; syntyy ristiriitatilanne. Siinä eteisessä voi sitten seisoskella ja mietiskellä, että kumman päästää ovesta ulos ja kumman ottaa kotiinsa asumaan. Joku osaa ratkaista asian nopeammin, joku hitaammin.

Voisiko olla niin, että jo luottamus luo kokemuksen siitä, että tarve onkin jo tyydytetty. Kun luottaa siihen, että tarve tulee vielä tyydytetyksi, voi siirtyä ylemmille portaille tarvehierarkiassa. Saan mieleeni tässä myös sanan aarrekartta. Aarrekartta tekee näkyväksi syvät tarpeemme ja toiveemme ja taitaa lisätä myös luottamusta siihen, että aarrekartan asiat tulevat vielä toteutumaan.

Mistä voima sitten syntyy? Siinäkin taikinassa lienee monta ainesosaa, mutta luulisin, että taikinaan tarvitaan ainakin aika paljon tyydyttyneitä tarpeita, hyppysellinen tai kaksikin hyväksymisen taitoa, ei pelkoa ollenkaan, aimo annos läsnäolon taikaa ja hiivana, joka kohottaa ja nostattaa…niin, ehkä juuri luottamusta. Ja leipurina Hiivana leipuri, joka rakastaa itseään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Yhdessä eteenpäin

Ihmisten voima

Meistä ihmisistä on vaikka ja mihin. Oletko milloin viimeksi miettinyt sitä, kuinka pitkälle olemme tulleet lajina. Olemme oppineet käyttämään tulta, keskittämään energiaamme ja voimaamme, välillä luovasti ja kehittäen, välillä tuhoten ja hajottaen. Molemmissa kuitenkin piilee suunnaton voima takana, joko yksittäisenä ihmisenä, tai yhteisöllisenä osana. Väkiluvun maanpäällä ollessa korkeampi, kuin koskaan, lienee tärkeämpää kuin koskaan myös ruveta ymmärtämään ihmisiä, sekä itsemme, että toisten näkökulmasta. Meistä on vaikka ja mihin, mutta mihin?

Yhteisö

Heräämme aamun ensimmäiseen sarastukseen. Aurinko tekee tuloaan horisontista. On uuden seikkailun ja kokemisen päivä. Laitamme kirveet ja seipäät valmiiksi, valmistaudumme hankkimaan ravintoa koko yhteisölle. Minun tai sinun käsitettä ei ole, on vain meidän yhteinen missio. Päivän saalistuksen aika luolamies aikakaudessa. Naiset jäävät hoitamaan leiriä ja lapsia, miehet tekevät parhaansa tuodakseen ravintoa jaettavaksi. Yhteisö, joka toimii yhdessä, saalistaen, keräten ja poimien hyväksi opitut asiat. Yhteisö toimii huomattavasti paremmin, kuin yksinäinen susi. Kaikki tietävät sen ja kunnioittavat sitä tosiasiaa. Suurempi todennäköisyys päästä syömään, on mitä useampi metsästäjä on liikkeellä. Yhdestä kalaapajasta tai mammutti kaadosta riittää kyllä kaikille. Yhdessä joukkueena toimien, toisia tukien, kaikki jaetaan.

Tämä periaate toimii luonnossa edelleen lauma eläimille, joita me ihmisetkin ollaan, laumaeläjiä.


Erillisyys

Heräämme herätyskelloon, kiroamme naapurin mummoa olemassaolostaan. Kadulla vastaantulija näyttää siltä, niin kuin molemmat olisivat valmistautumassa kehässä nyrkkeilyotteluun. Luodaan muutama epäilyttävä mulkaisu ja tuhistaan päälle. Tämä on minun jalkakäytäväni, minun ei kenenkään muun. Mitä nää katot, tapellaanko?

Saavumme töihin, eli päivän aktiviteetteihin. Samalla kentällä työskentelevät voisi kuvitella yhteisinä pelikavereina. Ihmiset, joiden kanssa luodaan yhteinen päivän kaato. Mutta erillisyys saattaa ottaa vallan. Kumppanista tuleekin vihollinen, se tyyppi, joka vie mun työt, mun kumppanin ja vielä vaatteetkin päältä. Vihollinen. Todellisuudessa mitään ei tapahdu toisin, päässämme oleva rummutus luo sotatilanteeksi verrattavan taistelukentän. Metsästäjistä tuleekin vihollisia, jotka ovat metsästämässä sinua.

Haasteet ja mahdollisuus

Aika luo meille monenlaisia tilanteita eteemme, alati kiihtyvällä vauhdilla. Kulttuurilliset yhteentörmäämiset ovat valonnopeudella kiihtyvä todellisuus ja erilaiset ideat ajatuksineen näkevät toisensa päivänvalossa useammin kuin koskaan. Samaan aikaan luovat ratkaisut kaikkialla maapallolla kehittävät ihmisen olemista moneen suuntaan tekniikan ja elämisen tasoilla, luovuudesta puhumattakaan. Ymmärrämme toisten ihmisten samanlaisuuden, samasta energiasta kumpuavan inhimillisyyden, johon on helppo samaistua. Toinen on kuin itsekin, ihminen keskeneräisenä täydellisyytenä. Ystävä.

Kuulemme paljon murheista ja haasteista pallollamme. Voisiko olla, että ne ovat jo parhaillaan etenevää yhdistysprosessia? Asiat ovat kulminoituneet jo niin pitkään, että ne repeävät liitoksistaan, jälleen yhdistyäkseen. Hyvinvoinnissa ymmärrämme nykyisin, kuinka sairaus on itse asiassa jo kehon paranemismekanismi. Korjaus prosessi, jossa luodaan jo uutta pohjaa seuraaville solukudoksille. Se mikä pienessä mittakaavassa, toteutuu aina myös isossa mittakaavassa ja toisinpäin. Yhtenevä maailma vaatii, sen että se tulehtuu ensin parantaakseen itsensä kokonaiseksi jälleen. Se ei aina ole mukavaa, ei edes miellyttävää, mutta näin se luonto meitä hoitaa. Omalla erikoisella otteellaan, muistuttaa meitä olemassaolollaan, pakottaen meidät kasvamaan.

Nyt on hyvä aika meillä kaikilla miettiä omaa panostamme, jonka voimme tähän palapeliin antaa. Yhteisöllistä ajatusta levittäen, tai yksilöllisyyttä korostaen. Ne tuntuvat hieman eriltä omassa itsessämme, koska todellisuus on, että asumme kaikki samalla pallolla. Luonto ei tunne maanrajoja, joita ihminen on kuvitteellisesti karttaan piirtänyt. Yhdessä edeten, toisia kuunnellen, pyrkien ymmärtämään, ainakin yrittämään on hyvä paikka aloittaa. Meissä asuu suunnaton voima, äärimmäinen mahdollisuuksien lottovoitto, jonka voimme yhdessä lunastaa. Mitä se tarkoittaa? Sen jokainen saa itse omassa elämässään päästä todistamaan. Lopetan lainaamalla erästä hienoa miestä, joka on inspiroinut jo monta monituista vuotta aika montaa meistä.

”Me ollaan laumaeläimiä, niinkuin leijonat ovat”
-Teemu Selänne-

Elämän äärellä: Mikään ei ole lopullista…

…mietin tässä taas eräänä aamuna. Kaikki menee ohi, niin ilo ja suru, onni ja epäonni, mikä tahansa tunne tai tilanne. Mikään ei jatku loputtomiin ainakaan tismalleen samanlaisena. Sen ymmärtäminen auttaa olemaan kiitollinen hyvistä hetkistä. Sen ymmärtäminen lohduttaa silloin, kun on vaikeaa.

Kun ihminen kokee hätää tai turvattomuutta, on keskellä elämänkriisiä, epäilee olevansa tilanteessa, josta ei selviä, on hyvä tiedostaa juuri tuo, että mikään ei ole lopullista. Lopulta tunteet jollain tapaa haalenevat ja hiipuvat. Mutta kas, itsekin olen oivalluksen tehnyt kantapään kautta, kuten niin monesti muissakin asioissa.

Siitä, että on pitänyt asioita itsestäänselvyyksinä tai jotenkin pysyvinä, on turha syyllistää tai syytellä itseään. Sen sijaan kannattaa olla kiitollinen siitä, että saa käydä läpi omaa muutosta, kasvaa ja kehittyä. Sitä voi tarkkailla itseään välillä kuin ulkopuolisen silmin. Ai tuon se on nyt oivaltanut, ja tuon asian. Mieli tai ego eivät enää olekaan ainoita, jotka määräävät, vaan sydän ja tunteet ovat vahvasti mukana. Tällainen muutos ei käy päivässä, eikä siksi, että minäminäminä haluaa. Itselläkin polku on ollut pitkä ja jännittävä, eikä loppua näy. Milloinkaan sitä ei ole valmis, mutta jokainen päivä tuo uusia mahdollisuuksia oppia. Kun herää jokaiseen aamuun innoissaan siitä, mitä tulossa onkaan, on se makea tunne.

Itse olen kulkenut pitkän matkan siitä, kun syytin omasta ahdingostani muita ihmisiä. On pitkä matka siitä, kun kysyin, että miksi minä sen sijaan, että olisin vain nauraen todennut, että no miksipä en minä, miten asiat nyt näen. Se tuolloin loputtomalta epätoivon putkelta tuntunut tunneli tuntuu nyt jälkikäteen minimaaliselta pikku pätkältä, jossa valoa kajastaa jo sisään astuessa. Itselläni ei vain tuolloin ollut palikoita käsitellä arjessani olleita haasteita enkä osannut luottaa enää oikein mihinkään, en edes omaan selviämiseeni. En uskonut sitä, että mikään tilanne tai tunne tai jakso elämässä ei ole lopullinen. En tiennyt, että lopulta kaikki menee ohi. En tunne sinua enkä sinun tragedioitasi ja murheitasi, mutta jos nyt voisin palata elämässäni kuusi tai seitsemän vuotta taaksepäin, sanoisin minä omalle itselleni seuraavat sanat, joista ehkä sinäkin saat tiukassa paikassa lohtua:

Ensinnäkin, mitään hätää ei ole. Et ole yksin. Asiat menevät ja tulevat menemään kuin on tarkoitettu. Tulet vielä näkemään, että se mitä nyt tapahtuu, tuo mukanaan hyvää ja tulet vielä kiittämään näistä asioista monta kertaa. Nyt sinun tulee nähdä oma voimasi sisälläsi ja pyytää viisautta ja energiaa selvitä kaikesta kohtaamastasi. Lakkaa keskittymästä lopputulokseen, sillä lopputuloksella ei juuri tällä hetkellä ole mitään väliä, koska olet tässä ja nyt. Luota siihen, että maailmankaikkeudessa asiat järjestyvät lopulta kuten parhaaksi on. Kiitä tilanteista ja ihmisistä, jotka olet elämääsi saanut. Ne, jotka sinua kipeimmin satuttavat, opettavat sinulle eniten ja suorastaan työntävät sinua eteenpäin matkallasi parhaaksi versioksi itsestäsi, siksi, kuka oikeasti olet kaikki nämä vuodet ollutkin. Onnea ei voi olla ilman surua, kaikella on vastakohtansa. Kun uskot itseesi, oli kyse kuinka tiukasta paikasta tahansa, vedät puoleesi sitä energiaa, joka lopulta oikealla ajallaan auttaa palasia loksahtamaan kohdilleen. Sinun ei tarvitse kysellä, määritellä, analysoida tai luokitella sitä, miksi asiat menivät, kuten menivät. Ota täysi vastuu elämästäsi ja siitä, mitä se nyt on tai ei ole. Usko, että sattumia ei ole ja tiedosta se, että kaikkeen mielestäsi negatiiviseen liittyy opetus. Lakkaa syyttämästä, lakkaa taistelemasta, lakkaa tuntemasta syyllisyyttä. Anna asioiden olla ja tulla sellaisina kuin ne ovat ja tulevat. Heikkenet taistellessasi jotain vastaan, vahvistut hyväksymisen ja anteeksiannon kautta. Ja kun kaikki tämä on ohi, olet viisaampi, rakastavampi, empaattisempi ja lempeämpi kuin ikinä olisit voinut kuvitellakaan.

No, parempi lausua nämä sanat itselle myöhään kuin ei milloinkaan. On hyvä pitää mielessä, että mikään ei ole itsestäänselvää eikä pysyvääkään. Tänään mietin sitä, miten ihanaa on elää ilon kautta ja kiitollisena vaikka vain sitten juuri juodusta aamukahvista tai siitä, että polvi kestää juoksulenkit. Ja koska kukaan ei ole täydellinen, on myös ihana tiedostaa se ärsyyntymisen tunne siitä, kun vaikkapa lapset nahistelevat.

Kaikille pulmien kanssa painiskeleville toivotan voimaa ja luottoa elämään. Kaikille, joiden elämä vain on juuri nyt yksinkertaisen ihanaa, toivon kykyä arvostaa sitä todella.

Wayne W. Dyerin sanoja lainatakseni:

”Jos pidät asioita ja ihmisiä elämässäsi itsestäänselvyyksinä, se riistää sinulta ilon, jota kiitollisena tuntisit. Kun pitää kaikkea selviönä, elää elämänsä tiedostamatta sitä runsautta, joka ympäröi meitä joka hetki. Muistuta itseäsi siitä, ettei tavallisia hetkiä ole olemassakaan. Kun potkit palloa lapsen kanssa, katselet aamutaivaalla leijuvia pilviä, kuulet vuodenaikojen äänet, toivotat hyvää yötä rakkaimmalle – liki jokainen hetki elämässä on mahdollisuus kokea kiitollisuutta. Kysymys on valinnasta.”

P.s. Tervetuloa myös lueskelemaan kehoon, mieleen, sieluun ja tunteisiin keskittyvää Vastaisku ankeudelle -hyvinvointiblogiani, jonka löydät lisäksi Facebookista.

Jostain tulee aina valoa.

 

 

Olet enemmän kuin tekosi osoittavat!

Hyvä lukija. En todennäköisesti tunne sinua ja silti väitän tietäväni sinusta jotain sellaista, jota et ehkä itse tiedä. Josko sinä tämän tiedätkin, uskon, että 95 % ihmisistä ei ole tietoinen asiasta.

Mitä siis uskon tietäväni? Sen, että sinä olet paljon, suuresti, suorastaan giganttisesti enemmän kuin tekosi kertovat. Upeaa vai pelottavaa. En yritä arvailla, miten väittämääni suhtaudut, mutta luulenpa, että haluat kuulla perustelut.

Teemme asioita, joita emme oikeastaan haluaisi.

Sinä, minä ja me kaikki teemme asioita, joita emme oikeastaan haluaisi. Teemme niitä vahingossa ja usein vähintään puolittain tahallisesti. Väsyneenä, kiireisenä, ajattelemattomuuttamme, ahneuttamme, joskus ihan tarkoituksella. Loukkaamme, nöyryytämme, kostamme, äksyilemme, syytämme, häpäisemme – riittäähän noita.

Koska tuon tyyppisiä asioita tapahtuu, se saa helposti ajattelemaan, että ihminen on perusolemukseltaan toisia ihmisiä halventava ja pikkusieluinen. Sellaiseltahan noiden asioiden olemus näyttää. Emmekä tee noita asioita vain kerran elämässämme, vaan toistuvasti. Ikäänkuin ne olisi istutettu erityisen syvälle ihmisluontoon. Jos hyväksymme ajatuksen, että ”ihminen on sellainen”, noiden tekojen toistaminen on entistä helpompaa. Silloin ”emme voi asialle mitään”.

Ihminen ei kuitenkaan ole perimmiltään sellainen, mitä noiden tekojen ajattelisi osoittavan. Asian selkeyttämiseksi kannattaa keskittyä siihen, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Vaikka et olisi asiaa ajatellut, tunnistat, että tuskin koskaan noiden tapahtumien jälkeen olet kokenut kiitollisuutta siitä, mitä teit. Olet ehkä tuntenut surua, noloutta, häpeää, syyllisyyttä tai ahdistusta.

Olet enemmän.

Mikä osa sinussa, katselee tekemisiäsi ja ilmaisee tunteilla näkemyksensä  siitä, mitä teit? Se on korkeampi minäsi. Se osa sinusta, joka on kaiken muun olemisesi ja tekemisesi taustalla. Korkeampi minäsi ei ole kiinnostunut mielesi tuottamista perusteluista, esimerkiksi: ”Se oli sille aivan oikein”, ”Itsehän aloitti”, ”Saahan kokea samaa kuin minä” tai ”Toivottavasti edes oppii tuosta”.

Tekoihisi liittyvien tunteidesi taustalla on se osa sinusta, joka ei luokittele asioita esimerkiksi oikeiksi/vääriksi, hyviksi/huonoiksi tai rumiksi/kauniiksi. Korkeampi sinä kertoo sen, palveleeko tekosi ja ajatuksesi sinua ja elämää vai ei. Se voima olet perimmäinen sinä, etkä voi sitä mitenkään itsestäsi poistaa. Voit tukahduttaa sitä, mutta et tuhota.

Kuunteletko vai potkitko itseäsi?

Korkeampaa itseään, voi ajatella taimena. Sinä päätät annatko sen kasvaa vai potkaisetko sen kumoon kun se häiritsee rationaalista mieltäsi, joka usein ajattelee asioita voitan/häviän näkökulmasta. Et kuitenkaan voi hävittää taimen elämänvoimaa. Se on aina valmiina kasvamaan, kun annat sille tilaa ja oikeuden kasvaa. Eikä se tarvitse kasvaakseen muuta lannoitetta, kuin halusi kuunnella sitä.

Kyse on pohjimmiltaan siitä, kuunteletko itseäsi. Kuunteletko sitä viisauttasi, jonka rationaalinen mielesi usein mielellään vaientaisi? Sinä valitset, haluatko tutustua korkeimpaan minääsi syvemmin vai et. Usein kasvun tulpaksi muodostuu luottamus rationaaliseen järkeen, eli oma pää.

Ihmisten kanssa on helpompi keskustella, kun tietää heidän nimensä. Sama koskee korkeampaa itseäsi. Sillä ei ole valmiina nimeä ja siksi se kannattaa nimetä. Koska korkein minäsi puhuu tunteiden kielellä, sen on helppo keskustella kanssasi, kun annat sille jonkin tunteen nimen. Valitse korkeamman minäsi nimeksi se tunne, jota haluat olla, esimerkiksi eheys. Kutsu ja puhuttele sitä nimellä. Se auttaa mielellään kun teet valintoja, päätöksiä. Kysy esimerkiksi ”mitä eheys tekisi”.

Isäntä vai renki

Huomaat, että korkeampi minäsi kertoo mielellään näkemyksensä ja että sydämesi kuulee ne ilolla. Samalla havaitset, että rationaalinen mielesi saattaa protestoida sen näkemyksiä vastaan. Siitä tiedät, että korkein minäsi on rehellinen. Sen tavoite on haastaa sinut olemaan sitä, mitä perimmiltäsi olet, ei sinun miellyttämisesi. Korkeampi minäsi ei ole järkesi tai mielesi, jotka pyrkivät miellyttämään. Ne ovat huiputtaneet sinua elämäsi aikana tuhannesti. Ne ovat mm. yrittäneet kertoa, miksi olet ollut oikeutettu tekemään asioita, joista et kuitenkaan ole ollut kiitollinen.

Vaikka asiaa voi olla vaikea tunnustaa, rationaalista mieltä ohjaa usein pelko. Pelko esimerkiksi siitä, ettet ole muiden ihmisten silmissä riittävä. Pelko taas tuottaa asioita, joita emme yleensä haluaisi kokea. Korkeampi minä ja rationaalinen mieli voivat toimia yhdessä. Mieli on tärkeä osa elämäämme. Kyse on siitä, kumpi on isäntä ja kumpi renki. Niiden välillä tämä asetelma on aina olemassa. Voit ottaa korkeamman minäsi isännäksi vain kun tunnistat sen olemassaolon. Muussa tapauksessa totutut ajattelumallimme asettavat sen vähempään kuin rengin apupojan asemaan.

Korkeampi itsesi on ja on aina ollut sinussa, riippumatta siitä, oletko tietoisesti tunnistanut sen olemassaoloa. Kun haluat sen kasvavan, ravitse sitä kuuntelemalla. Sinä olet korkeampi minäsi. Rakkaus, eheys, ilo, vapaus, mitä ikinä haluat. Se haluaa kasvaa sinussa ja ohjata myös tekojasi, että nekin osoittaisivat sen, mitä olet.

Tarinoita kirkkaasta luolasta: Ero on myös uusi mahdollisuus

marika_artikkeli_valiaikainen

Tarinoita kirkkaasta luolasta on kuusiosainen artikkelisarja, jossa käsittelen rakkaussuhteen päättymiseen liittyvää tunnekäsittelyä logoterapeuttisesta viitekehyksestä. Logoterapiasta löysin filosofian omalle elämänkatsomukselleni. Kirkkaalla luolalla kuvaan tilaa, jossa ihminen elää elämäänsä silloin, kun ei ole parisuhteessa, vaan pystyy reflektoimaan omaa itseään sopeuttamatta käytöstään toiseen ihmiseen. Samalla omat toiveet ja halut löytävät selkeämmät ääriviivat ja mahdollisuus oppia kokemaan rakkautta kasvaa.

Logoterapiassa ajatellaan, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisen on mahdollista löytää itsessään oleva potentiaali kestää lähes mitä tahansa elämässä vastaantulevaa. Ihmisellä ei ole aina vapautta valita eikä muuttaa olosuhteitaan, mutta hänellä on aina vapaus valita suhtautumisensa niihin. Ihminen on myös aina vapaa tekemään valintoja, joista hän on vastuussa. Logoterapiassa usein käytetty voimalause onkin: ”Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä”.

Eroryhmissäni pohditaan paljon uuden, eron muuttaneen elämän tarkoitusta. Moni kokee elämäntarkoituksensa kadonneen, osa saaneensa sen takaisin. Jos on elänyt omaa elämäänsä vain toisen ihmisen kautta, voi oman elämän tarkoitus olla pitkään hukassa eron jälkeen ennen kuin sen löytää uudelleen. Mikään suhde toiseen ihmiseen ei tulisi olla niin kaiken kattava, että se täyttää merkityksellään koko oman elämän.

Logoterapiassa puhutaan menneisyyden sänkipelloista ja vilja-aitoista. Sillä kuvataan sitä että menneisyydessä tapahtuneet asiat eivät katoa milloinkaan. Ne eivät ole tyhjiä ja ankeita sänkipeltoja, vaan aika, jonka sato on korjattu talteen vilja-aittoihin. Näissä aitoissa ovat rakkaussuhteennekin kaikki hetket tallessa. Vaikka suhteen loppunäytökset sisältävät usein paljon vaikeita tunteita, ei niiden pitäisi kadottaa sitä hyvää mitä välillänne kerran on jaettu. Niitä aikoja ei kukaan pysty sinulta milloinkaan ottamaan pois.

Jos olet irtautunut tuhoavasta ihmissuhteesta, voi olla että koet vilja-aittasi olevan tyhjiä. Silloin vastuullasi on kylvää uudet siemenet ja hyödyntää maaperän käyttämätön potentiaali nyt. Aurata pelto hengen uhmavoimin niin, että siinä on hyvä uuden viljan kukoistaa. Työssäsi sinua auttaa kaikki aiemmassa suhteessasi oppimat asiat. Kuten Soren Kierkegaard sanoo: ”Elämää voi elää eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin.”

Voit myös auttaa itseäsi löytämään uuden tarkoituksen elämällesi, varaa aikaa itsellesi koko päivä jos suinkin voit tai ota hetki lasten mentyä nukkumaan. Anna tunteiden tulla ja anna niiden mennä. Kirjoita kirje jossa sanot hyvästit entiselle rakkaussuhteellesi. Tee se niin rakkaudellisesti kuin kykenet. Jäähyväiskirje voi sisältää eron lisäksi ajatuksen: ”Jää hyvästi. Jää niin, että voit olla onnellinen yhteisestä ajastamme, jää niin että voit oppia siitä tulevaa rakkaussuhdettasi varten, jää niin hyvin että sinulla on hyvä olla itsessäsi, koska lopulta se on tärkein suhde, joka sinulla elämäsi aikana on.”

Jos sinusta tuntuu että vihaa tai surua on yhä liikaa tehtävän suorittamista varten, lykkää tehtävää myöhemmäksi. Voit halutessasi myös osoittaa kirjeen itsellesi. Kertoa kuinka paljon merkitset itsellesi, mitä lupaat nyt kun sinulla on kaikki päättyneen suhteen antama kokemus käytössäsi tulevaisuuttasi varten. Kerro itsellesi miksi pidät itsestäsi. Ihminen joka on itsensä paras ystävä ei jää silloinkaan yksin, jos toinen ihminen hylkää.

Logoterapian viitekehyksestä voisi ehkä tulkita sitä niin, että itsensä rakastaminen on oman henkisen puolensa vahvistamista. Kun vahvistut rakkaudessa, voit liittyä jonakin päivänä toiseen kokonaisempana ihmisenä. Toinen ei ole enää se joka antaa sinulle rakkauden tai elämän merkityksen vaan hän on ihminen, joka rikastaa sinua ja jonka kanssa voit kasvaa, oppia ja kokea rakkautta.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image