Onko arkesi jotain, jota haluat paeta – vai juuri sitä elämää, jota haluat elää?

Facebook-kaverini raportoi lyhyttä keskustelua perheessään. Keskustelun aiheena oli Arki-merkkiset elintarvikkeet, kuten juusto. Joku oli kommentoinut juuston nimivalintaa, että se on vähän sama kuin nimeäisi juuston ripuliksi. Ehkä mainostoimistolla on ollut samansuuntainen pelko arki-sanasta syntyvästä mielikuvasta, joten lisäkuvaukseksi on lisätty ”Hyvä suomalainen Arki-juusto”.

Myöhemmin juttelin tästä Arki-nimestä ystäväni kanssa, joka totesi, että nimestä tulee mielikuva, että kyseessä on halpa tuote, ei ainakaan mikään luksusjuusto.

Arki on se aika tai paikka, jossa suurimman osan elämästämme elämme. Se on sitä tavallista ja sitä, johon kuuluu rutiinit. Usein arki saattaa tuntua saman päivän toistolta – mitä väliä onko maanantai tai keskiviikko, helmikuu tai huhtikuu. Aamulla kun kello herättää, sama kaava lähtee alusta. Päivät toistuvat toisensa kaltaisina.

Aivomme alkavat myös käydä automaatiolla. Automaatio on aivojen tapa säästää energiaa. Vähän niin kuin pyörällä ajo: sinun ei tarvitse ajatella, miten se tapahtuu. Siinä vaiheessa kun koko arkemme alkaa olla automaattiohjausta, staattista saman ympyrän pyörimistä, se alkaa haiskahtaa ripulilta. Joltain, mistä halutaan nopeasti eroon. Arjesta lähtee värit ja se alkaa tuntua suorittamiselta. On turvallista tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta samalla mielenkiinto elämää, arkea, kohtaan alkaa hiipua. Elämä on elämää vasta ”sitku”: viikonloppuisin ja lomilla. Kontrasti Arjen ja Elämän välillä kasvaa – pyrimme pois toisesta, kohti toista. Tässä ei ole hyvä.

joki

Kun rutiinit pyörivät, tiedämme etukäteen, mitä on tulossa ja miten päivä etenee. Tai ainakin luulemme tietävämme. Haluamme tietää, jotta pysymme aikataulussa. Kontrolli on paras ystävämme ja muutokset vihollisemme. Mitä vähemmän elämässä on muutoksia, sitä tiukemmaksi aikataulua voimme kiristää. Aikatauluttaminen on yritystä kontrolloida elämän tapahtumia haluamallamme tavalla, ja kontrolli luo turvaa. Ja samalla kun se on turvallista, se on tylsää – koska se on automaattista.

Automaatio alkaa jossain kohtaa tuntua ankealta, koska siitä puuttuu läsnäolon kokemus. Kun toimii automaatiolla, ei ole läsnä, ja ilman läsnäoloa on mahdotonta kokea todellista onnellisuutta (näin uskon). Läsnäolon tila on kuin avoin kirja: jokainen sivu avautuu uutena ja odottamattomana. Turvallisuuden tunne ei kytkeydy siihen, että saa asiat tapahtumaan haluamallaan tavalla, vaan siihen, että luottaa siihen, että jokaisessa hetkessä on vihjeitä suunnasta mihin kulkea ja kuinka toimia.

Jos arjen kohtaa automaatiolla, se alkaa haiskahtaa varmasti ripulilta. Mutta jos arjen kohtaa läsnäollen – ihmetellen, uteliaana ja avoimin aistein, arki alkaa tuoksua (myös) syreeneiltä, pullalta tai juuri leikatulta ruoholta. Etenkin tähän vuodenaikaan meille tarjoillaan niin paljon aisti-ihmeitä, että sanoisin niiden olevan todellista luksusta, ja ne ovat koko ajan olemassa siellä – riippumatta siitä pyyhällämmekö niiden ohi kiireisinä vai uppoudummeko hetkeksi aistinautintoihin.

Minulle arki on luksusta, jossa maistuu elämän vivahteet, nousut ja laskut, mielenkiinto, uteliaisuus, toiminta ja oleminen. Sanoisinkin, että arki ei sittenkään ole aika tai paikka, se on asenne. Ja omaa asennettaan voi aina muuttaa.

Keinoja epäreilun käytöksen kohtaamiseen – mindfulness tunnetaidot

ALEKSI_BLOGI

Sydämellisesti tervetuloa seuraamaan Hetkinen –vlogia! Vlogissa käsitellään asioita letkeällä otteella ja mindfulnessin näkökulmasta. Ensimmäisessä osassa on aiheena mindfulness tunnetaidot. Katso videolta vinkkejä päästää irti ”epäreiluksi” kokemasi tilanteen vatvomisesta ja märehtimisestä mindfulnessin keinoin. Riemukkaita katseluhetkiä toivoo Aleksi!

Mistä me tiedämme?

TOMI

ainohuotarinkuvaan-kuinkapaljonrohkeutta-tomiparkkinen

Sain tuossa yksi päivä itseni kiinni itse teossa, kun havaitsin arvostelevani ohikulkevia ihmisiä kaupungilla istuessani. Huomasin olevani analyyttinen ja luulevani paljon asioita. ”Tuo on varmaan sellainen ihminen, että…” , ”Tuolla taas on niin tuollainen tuo, mutta…”. Jakelin mielipiteitäni kahvikupin takaa terhakkaasti, kuin itse Zeus olisi heitellyt salamoitaan edessä joen lailla kirjavana vyöryvään väkijoukkoon.

Hetken ajan sisimmässäni kaikuvat arvosteluun suuntaavat mielen mallistot olivat ottaa valtaa, mutta otin tietoisemman lähestymistavan ja päätin laskeutua egoni Olympus-vuorelta hieman lähemmäksi sydäntäni. Olin nyt syyllistynyt ihmisyyteen ja päätinkin anti-rankaista itseäni tästä johtuen pohtimalla sitä, että kuinka hienoa on, kun osaa tarkkailla omaa mieltään ja havaita arvostelevansa, sekä olla sen lisäksi arvostelematta sitä, että arvosteli. Tämän jälkeen otin neutraalimman lähestymistavan ajatteluuni. Voi olla, että moni on tehnyt upeampia tai vähemmän upeita asioita kuin osaan olettaa, mutta mistä minä tiedän?

Sen mitä tiedän, on se, että jokainen on rakastanut ja tuntenut samankaltaisia tunteita kuin minä. Kaikki ovat tehneet omat valintansa ja virheensä, sekä oppineet niistä enemmän tai vähemmän. Jokainen näkee maailman omalla tavallaan ja aivan yhtä todellisesti. Olen nuorempana ollut kova arvostelemaan itseäni ja nyt vanhempana hyvin tietoinen, että aina kun olen arvostellut jotakuta toista, on se kertonut itseasiassa vain minusta itsestäni, eikä mitään toisesta ihmisestä.

Sieltä se kävelee mustassa resuisessa takissa. Parta rehottaa vapaana ja paidasta on nappeja auki. Mistähän on tulossa, minnehän matkalla?

Ohitseni käveli vanha mies, jota äkkiseltään arvioisi puliukoksi ja hieman kaihtaisi alitajuisesti, mutta mitä jos tietäisin hänen pelastaneen pienen kissan pennun hukkumasta oman henkensä uhalla eräänä sateisena aamuna ranskalaisen sataman edustalla, tai käyvän auttamassa vanhuksia omalla ajallaan, ihan vain sydämensä iloksi? Mistä minä tiedän? Ajattelisinko toisin jos tietäisin sen ja hän pyytäisi minulta lanttia? Entä mitä nuo ohikulkijat ajattelisivat minusta jos tarjoaisin tuolle miehelle lounaan, ihan sydämeni iloksi? Ja mitä sillä, olisi lopulta merkitystä? Muiden ajatuksilla ja mielipiteillä, entä omillani?

Voisi melkein luulla kultasepänliikkeen ovien olevan portti menneisyyteen, niin arasti, mutta ylväästi hän katselee ympärilleen. Hän pistää merkille jokaisen liikkeen ja äänen, kuin kettu metsässä. Yhtäkään askelta hän ei jätä sattuman varaan, vaan asettaa jalkansa kerta toisensa perään harkitusti, aivan kuin katukivetys olisi ohutta lasia.

Seuraavana asteli edestä turkikseen pukeutunut vanha nainen. Minä en pidä turkiksista eettisistä syistä, mutta mitä se, mitä tällä naisella on päällään kertoo hänestä todella? Mitä kaikkea hän on mahtanut kokea? Tiedänkö minä? Vaikka näkisikin maailmaa eri tavalla, onko hän yhtään enemmän tai vähemmän rakkauden arvoinen? Kerroppas minulle mieleni, kuinka monesti hän on ehtinyt rakastua, mennyt rikki, luopunut, ottanut vastaan. Kuinka kauniita tarinoita hän osaa kertoa? Kuinka paljon? Ja kun kysyn itseltäni, mistä minä tiedän, hiljenee tämä mieleni tuomitseva osa syvään äänettömyyteen kuin olisi itse hiljaisuuden retriittejä vuosikymmeniä käynyt mestari.

Sen tietäminen, ettei tiedä, on vapauttavin ajatus kaikessa paradoksaalisuudessaan jonka kykenemme mielemme kautta luomaan. Sen takana avautuu läsnäolo ja iätön viisaus. Avoimuus elämälle ja sen ihmeille. Neutraali, oletuksista ja muistoista vapaa mieli on luova mieli, se on kaunis mieli. Se on mielentila johon olemme syntyneet. Tyhjä taulu. Tuomitseminen rajoittaa ainoastaa meitä itseämme kokemasta elämää kaikessa sen monimuotoisuudessaan.

Muistutin näillä mietteillä itseäni, ja toivottavasti sinuakin siitä, että joskus sen rikkinäisimmän, kovimman ja ryppyisimmän pinnan alla voi olla kaikkein silein ja lämpimin sydän. Jättäessämme monet polut käymättä ja kivet kääntämättä, kuinka paljon sellaista menee ohitse josta olemme voineet vain unelmoida? Jos emme ota asioita ja ihmisiä avoimesti vastaan, sellaisina kuin ne ovat juuri tällä hetkellä, mistä me tiedämme?

Tutkimusten mukaan yhteys luontoon on elintärkeää terveydelle: Oleskelu luonnossa parantaa itsetuntoa ja vähentää vihaa

Elämää eletään teknologian myötä yhä nopeampaan tahtiin. Harvassa ovat ne kerrat, kun bussissa jutellaan vierustoverin kanssa, eikä olla uppoutuneena kännyköihin. Olemme saatavilla joka hetki, emmekä osaa irtautua siitä. Elämän rytmi on kiihtynyt tuoden mukanaan korkeampia odotuksia yhä nopeammin, ja tosiasia on, että joudumme ponnistelemaan pysyäksemme mukana.

koivunrungot

Maailmassa, joka kannustaa äänekkyyteen ja kiireeseen, voi olla vaikea olla vain hiljaa ja paikoillaan. On muistettava, että esimerkiksi työn ohella tulisi myös elää omaa elämää. Yhteiskunta painostaa maksimoimaan hyödyn jokaisesta sekunnista tekemällä jotakin. Jotkut ajattelevatkin, että rentoutuminen ja oman ajan ottaminen ei ole tuotteliasta vaan ennemminkin itsekästä, hyödytöntä toimintaa. Samalla unohdetaan, että pysähtymisestä ja virkistäytymisestä hyötyvät yksilöiden lisäksi myös työkaverit, pomot, ystävät ja perhe.

Alkaako aamusi Facebookin, sähköpostien ja uutisten selaamisen ohella hotkaistulla aamupalalla? Kokeile elämää ilman televisiota ja internetiä itse määrittelemänäsi aikana. Luultavasti yllätyt siitä, kuinka paljon lisää aikaa saat päivääsi. Aikaa nauttia aterioista, olla läsnä, huomioida ympäristöäsi ja puhua ihmisille ympärilläsi. Tulet huomaamaan, että palatessasi sähköpostien, Facebookin ja uutisten maailmaan et olekaan jäänyt paitsi mistään elintärkeästä.

Pienikin tauko teknologiasta tekee hyvää. Voit esimerkiksi päättää olla katsomatta Facebookin uutisvirtaa joka aamu, pitää television suljettuna yhtenä päivänä viikossa tai kokeilla olla erossa teknologiasta jopa viikon ajan. Joskus tarvitaan virtuaalisesta maailmasta poistumista, jotta on mahdollisuus saada uudelleen yhteys omaan itseensä.

mantymetsa

Jätä betonikorttelit taaksesi ja lisää ulkoilmaa työhösi. Vietämme yhä enemmän aikaa sisällä eläen kaupungeissa ja työskennellen betonikortteleissa. Monet ovat kadottaneet yhteyden luontoon, joka on useiden tutkimusten mukaan elintärkeää terveydelle. Pyrähdys luonnossa hivelee kaikkia aistejasi, selkeyttää ajatuksiasi ja helpottaa keskittymistä. Inspiraation on vaivattomampaa syntyä luonnossa kuin esimerkiksi yksitoikkoisessa toimistoympäristössä. Ehkä voisitte pitää seuraavan kokouksen kävellen läheisellä viheralueella lisäten samalla terveyttä, luovuutta ja tuotteliaisuutta.

Hyödyt luonnosta myös terveytesi kannalta. On tutkittu, että oleskelu luonnossa parantaa mielialaa ja itsetuntoa, ja vähentää vihantunnetta, hämmennystä ja kireää olotilaa. Samalla se voi alentaa verenpainettasi, vähentää kipua ja vahvistaa vastustuskykyäsi. Esimerkiksi kymmenen minuutin päivittäinen happihyppely kantaa jo arvokasta lastia terveytesi vaakakupissa.

Istumatyötä voidaan pitää uutena tupakoinnin kaltaisena uhkana koko yhteiskunnalle. Työpisteellä, autossa ja television äärellä vietetyt tunnit luovat suuren riskin terveyden ylläpidolle. Välillä kannattaa kääntää katse ruudusta ja tarttua mahdollisuuteen katkaista yhteys.

Lähde siis ulos! Metsässä ei ole Wi-Fiä, mutta saat siellä sitäkin vahvemman yhteyden – itseesi.

Lähde: Tinybuddha

Toimituksen vinkki: Mitä minussa tapahtuu, kun menen luontoon?

Teemu Syrjälän Paluu juurille – Tunneyhteydessä luontoon avaa luonnon ja luontoyhteyden hyvää tekeviä vaikutuksia.

Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.

10 asiaa, jotka tekevät elämästä ihanampaa

1. LÄSNÄOLO
Täydellinen sitoutuminen siihen, mitä juuri nyt teet. Juuri nyt. Tämän hetken täydellinen mindfulness on jotakin, mitä emme saavuta aivan 100% koskaan, mutta sen ei pitäisi estää meitä yrittämästä. Mitä tahansa välineitä käytät täydellisen läsnäolon saavuttamiseen, on aika hioa niitä.

2. HAAVOITTUVAISUUS
Halu näyttää muille, kuka todellisuudessa on. Haavoittuvaisuus on sen myöntämistä, että on ihminen, ettei ole täydellinen ja joutuu kamppailemaan vastoinkäymisten kanssa, aivan kuten toisetkin. Brené Brown opettaa, että haavoittuvaisuus ei ole heikkous: se on oikeastaan hienoin asia, mitä voimme olla. Vain, kun olemme haavoittuvaisia, voimme todella olla yhteydessä muihin ja avoimia läheisyydelle.

3. SELKEYS
Avoimuus sekä näkemyksen ja ajatuksen selkeys. Selkeys on se ”ahaa”-hetki, kun asiat muuttuvat kristallin kirkkaiksi ja kaikki käy vihdoin järkeen. Sen voi saavuttaa, kun lakkaa jahtaamasta sitä, silloin kun antaa ajatuksen rentoutua ja mielen keskittyä. Se on yksi niistä asioista, jotka vain menevät kauemmaksi, mitä enemmän niitä yrittää jahdata.

4. MIELENTYYNEYS
Mielen tasaisuus, kun kohtaa stressiä tai haasteita. Kaikki on hyvin.

5.  KIITOLLISUUS
Sisäinen hyväksyntä elämäsi ihmisiä ja asioita kohtaan. Elämän tuomien asioiden ja tapahtumien tiedostaminen ja hyväksyminen. Sitä, ettei pidä mitään tai ketään itsestään selvyytenä. ”Kiitollisuus tarjoaa meille mahdollisuuden juhlia tätä hetkeä” – Robert Emmons

_MG_6984 vol 2
Kuva: Matilda Aaltonen, matildacantdance.tumblr.com

6. LUOVUUS
Mielikuvituksen käyttämistä silloin, kun haluaa luoda jotakin. Mielikuvitus edellyttää lapsenkaltaista leikkisyyttä ja rohkeutta tehdä virheitä. Tarvitsemme lisää mielikuvitusta työpaikoille ja kouluihin. Älä unohda: Olet joskus ollut lapsi, ja osa sinua tulee aina olemaan.

7. AITOUS
Omana itsenään oleminen. Oman polun kulkeminen. Rehellisin olemisen muoto. Aitouden voi saavuttaa hyväksymällä itsensä ja tarjoamalla sen maailmalle. Haasteena onkin löytää ensin itsensä ja sitten olla sinut sen kanssa.

8. INTOHIMO
Uskomattoman voimakas ja vakuuttava halu jotakin kohtaan. Sitä on lähes mahdotonta hillitä. Ja se juuri on se juttu. Intohimon tulisi olla niin käsin kosketeltava, että silmätkin lähes pullistuvat päästä. Se saa sinut sijoittamaan koko olemuksesi siihen, jahtaamaan unelmiasi ja inspiroimaan muita seuraamaan perässä.

9. MYÖTÄTUNTO
Rakkaus ja hyväksyntä toisia kohtaan. Heidän kohteleminen, niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Käveleminen heidän kengissään. Näkeminen asiat heidän silmiensä läpi. Myötätunto itseään kohtaan on ensimmäinen askel, jotta voi tuntea myötätuntoa toisia kohtaan.

10. RAKKAUS
”Hyväksymme rakkauden, jonka ajattelemme ansaitsevamme” – Stephen Chbosky

 

Lähde: mindbodygreen.com

Ajan palapeli

Teksti: Paula Savelius

Ajan suhteellisuus on kiehtova asia. Sen tiedostaa eniten kiireessä, jolloin aika pinkoo edellä ja itse painelee perässä kuin juoksisi maratonia piikkikorkokengissä. Kiireettöminä hetkinä aika taas keinuttelee kuin riippumatossa loikojaa, ja sen tasaiseen raksutukseen voi torkahtaa ja jopa matkustaa unessa toiseen aikaan.

Usein kuulee sanottavan, että pitää muistaa elää nykyhetkessä eikä haikailla menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Jos tarkkoja ollaan, niin kirjaimellisesti ottaen hetkessä eläminen ei ole mahdollista, sillä nykyhetki muuttuu menneeksi heti kun sen tiedostaa tai sitä pohtii. Aikaa ei siis voi saada kiinni ”itse teossa”. Käytännössä hetkessä elämiseen onneksi riittää, että ei murehdi liikaa menneitä tai tulevia, vaan ottaa hetket vastaan sellaisinaan kun ne tulevat.

Saimaa_PaulaSaveliusfb

Seuratessa läheltä läheisen ihmisen sairauden etenemistä, kun ei ole tietoa kuinka paljon aikaa on jäljellä, tulee aikaan uusi ulottuvuus. Jokainen päivä ja viikko ovat silloin merkityksellisiä. Ennen viikot saattoivat soljua ohitse lähes huomaamatta, mutta nyt jokaisen päivän laskee tarkoin, koska saatiin yksi päivä lisää.

Ajan, elämän ja kuoleman pohtiminen tuo elämään uuden asenteen myös työn ja vapaa-ajan suhteen. Tavoitteena on elää sellaista elämää, josta ei tarvitse lomaa. Jos käy töissä kuin erillisenä osana elämäänsä ja vain lomia odottaen, ei elä täyttä elämää. Myös arki ja työ ovat omaa ja todellista elämää, eivätkä erillinen ja ajaton saareke elämän aalloilla.

Kun ei pidä kiirettä kunniamerkkinä, jokaiseen päivään saa varmasti mahtumaan hitaan hetken, joka palauttaa maan pinnalle kiireiden korkeuksista. Tuo ”ajaton” hetki voi olla lämmin kylpy, kirjaan syventyminen, kissan tai koiran rapsuttelu, auringonlaskun seuraaminen, iltauinti, jooga tai mikä vain toiminto, jossa ei tarvita kelloa.

Aika on oikeastaan kuin palapeli, jota on niin kiinnostavaa tehdä, ettei sen haluaisi koskaan valmistuvan. Kiirehtiminen loppuu kun tajuaa, että hoppuilemalla omasta palapelistä tulee kyllä monipalainen ja näyttävä, mutta sen tekemisen ilosta ei ole ehtinyt nauttia. Paljon palkitsevampaa on tehdä pienempi palapeli, joka on juuri oman näköinen ja jonka jokaisen palan paikalleen loksahtamisen muistaa.

Paula Savelius

Henkisen kehityksen viisi vaihetta

NOORA_BLOGI

Ihminen on otollisimmillaan henkiselle heräämiselle tietyssä iässä.

Joogan oppien mukaan tämä on keski-ikään liittyvä kriisi, jonka useimmat kokevat  35–42-vuotiaana. – Kyllä vain, joogit ovat osanneet määritellä tämän tarkkaan!

Lyhyesti selitettynä, joogisen käsityksen mukaan keho syntyy maasta ja palaa maahan. Sielu erkanee taivaasta ja palaa sinne. Jossakin vaiheessa nämä kaksi puoliympyrää mahdollisesti kohtaavat, ja se on juurikin tuossa iässä.

keski_ika

35–42-vuotiaana nuoruus alkaa olla takanapäin, ja elämässä on tehty jo isoja valintoja. Käynnissä ovat mahdollisesti ruuhkavuodet, tai ne alkavat jo helpottaa. Tietyt rutiinit ovat vakiintuneet. Arki ei vaadi jatkuvaa järjestämistä. Mieleen hiipii helposti kysymys, tätäkö elämä on, tämänkö minä sain aikaan.

Henki koputtelee samaan aikaan ovelle, ja monelle tulee aavistus, että elämässä voisi olla muutakin kuin arkinen aherrus.

Tässä vaiheessa on mahdollista hypätä toiselle puolikaarelle, identifioitua enemmän henkeen kuin ruumiiseen. Keho kun alkaa samoihin aikoihin väkisinkin rapistua. (Identifioituminen sieluun voi saada alkunsa jo kohdussa tai koska tahansa muulloin, mutta otollisin ajankohta henkiselle heräämiselle on silloin, kun kaksi kurvia ovat lähinnä toisiaan.)

*

Henkinen polku ei ole lomamatka sekään, vaan ajoittain repivän kivuliasta mutta myös toivoa ja voimaa antavaa.

Kundaliinijoogan oppien mukaan jokainen käy henkisellä matkallaan läpi samat vaiheet (pätevät mielestäni myös ihmissuhteisiin ja uuden oppimiseen muutenkin). Kasvu tapahtuu epämukavuusalueella ja vaatii sitoutumista. Niinpä näiden vaiheiden tiedostamisesta saattaa olla lohtua, apua ja hyötyä.

Ensimmäisessä vaiheessa polku esitellään kulkijalle, ja tapahtuu oivallus, joka imee mukaansa. Tämä on Saram Pad, alku. Se on kuherrusvaihe: kaikki on hullaannuttavan täydellistä. Henkinen koti on löytynyt.

Jonkin ajan päästä kritiikitön alkuihastus laimenee ja seuraa Karam Pad, toiminnan vaihe. Henkinen harjoitus vetää edelleen puoleensa, mutta vähemmän maanisesti. Harjoituksesta tulee monitahoisempi ja koska kokemusta karttuu, tulee myös vertailukohtia. Toiminnan vaiheessa tärkeää on toisto, tekeminen ja kokeminen. Oppipojan on tutustuttava henkiseen harjoitukseen monelta kantilta.

Kun oppimista on tapahtunut tarpeeksi (joogan oppien mukaan siihen kuluu neljästä seitsemään vuotta), seuraa vaiheista raskain, Shakti Pad. Nyt ego ottaa vallan.

Tältä tasolta päädytään joko mestariuteen tai pysytään ikuisena oppipoikana. Tässä vaiheessa koko polun hylkääminen on helppoa (”ei tämä ollutkaan minulle, naurettavaa touhua”). Jotkut myös lumoutuvat oppimistaan taidoista niin, etteivät muista matkan todellista päämäärää. Avainsanoja ovat sitoutuminen, epäilyksen ylittäminen ja omiin arvoihinsa nojaaminen.

Tämän ja seuraavan vaiheen välissä ei ole köyttä. On vain kuilu, jonka reunalta loikataan eteenpäin täydellä luottamuksella siitä, että tulee kannatelluksi. Kun luottamus on egon melskeestä huolimatta kasvanut hiljalleen horjumattomaksi, kun on loikan aika, loksahtavat palaset kohdalleen. Elämästä tulee virtaus, kaikki sopii yhteen. Se on Sahej Pad. Neljäs taso on puhdasta iloa, helppoutta ja myötätuntoa. Kokonaisuus ja sen osien vaikutus toisiinsa ovat ilmeisiä.

Tätä seuraa enää Sat Pad, joka on täydellistä harmoniaa universumin kanssa, mestarin taso.

*

Kehitys tapahtuu tässä järjestyksessä, mutta liike tasojen välillä voi olla hetken aikaa edestakaista, kunnes uudesta tasosta tulee vakaa ja vahva perusta. Kaikki (henkisen) elämän osa-alueet eivät myöskään kehity samassa tahdissa. Samanaikaisesti voi siis olla usella eri tasolla.

(c) freeimages

Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, eivätkä oivallukset tapahdu kirjoissa. Vaikka osaisi ulkoa teorioita, ajatusmalleja ja aforismeja, ei niistä ole hyötyä, elleivät ne siirry käytäntöön.

Yogi Bhajanin sanoin: Jos haluat oppia jotakin, lue siitä. Jos haluat tietää jotakin, kirjoita siitä. Jos haluat tulla mestariksi jossakin, opeta sitä.

Jokainen opettaja on myös oppilas, itsensä suurin oppilas. Tai vielä oikeammin, itsensä ainoa oppilas.

Sisäinen työ mahdollistaa onnellisen parisuhteen

andyn-kuvaAndy Hopi on Täysii-seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja. Andyn polku on kulkenut urheiluvalmennuksesta hyvinvoinnin pariin ja sieltä liiketoiminnan kehittämiseen. Säännöllisen epäsäännölisesti Andyn voi bongata myös kuntosalilta tai lenkkipolulta, ehkä jopa uimarannaltakin.

 

 


Olet unelmoinut onnellisesta parisuhteesta.

Niin minäkin.

Ehkä elät suhteessa, ehkä Se Oikea etsii sinua juuri tällä hetkellä.

Joka tapauksessa toivon teille antoisaa yhteiselon opettelua kahdestaan.

Uskon, ettei oppiminen lopu koskaan, vaikka yhteisiä vuosianne laskettaisiin jo vuosikymmenissä.

Varo mitä toivot, sillä…

Mennään hieman ajassa taaksepäin. Kurkistetaan kesään 2013, jolloin parisuhde oli minulle vain unelma. Unelma jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, jonka en välttämättä edes uskonut toteutuvan.

Tuolloin päätin tietoisesti alkaa valmistamaan itseäni, jotta olisin sitten siellä kaukaisessa tulevaisuudessa valmis, kun Hän ilmestyisi elämääni.

Kaikki on mahdollista

Sain mitä toivoin, kun löysin sielunkumppanini. Istuin kotisohvallani, kun hän ilmestyi eteeni.

Monesti olen kuullut sanottavan, että ”Ei kukaan sinua tule kotisohvalta hakemaan!” No, ehkä tätä sanontaa täydentää toinen sanonta, ”Poikkeus vahvistaa säännön.”

Olennaisinta ei kuitenkaan ollut tapa, miten toisemme löysimme. Olennaisinta oli se, että olin aloittanut sisäisen työn. Ulkoisilla olosuhteilla kun tuppaa olla vaikutus mukautua vastaamaan sisäistä maailmaamme.

andyn-vieraskynan-kuvituskuva

Kaikki on mahdollista Sinulle

On helppoa luetella erilaisia ominaisuuksia, joita puolisossasi toivot.

On huomattavasti vaikeampaa kasvaa omaan mittaansa, jotta vetää toista ihmistä puoleensa.

On huomattavasti vaativampaa kasvaa ihmiseksi, jonka kanssa toinen ihminen haluaa elämänsä jakaa.

Monet oikeasti arvokkaat asiat vaativat siis usein hieman työtä, mutta olen varma että pystyt siihen. Sinulla on toivoa.

Oppiminen jatkuu aina

Jatkuvasti oppii ja ymmärtää enemmän, vaikka tiedon vieminen käytäntöön ottaa usein oman aikansa.

Muista kuitenkin aina, että meistä jokainen toimii sillä hetkellä olevien voimavarojen ja ymmärryksen pohjalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Yhdessä eläminen vaatii siis hieman kärsivällisyyttä. Aina jaksaa kuitenkin yrittää vielä yhden kerran, kun kyseessä yksi elämäsi tärkeimmistä asioista.

– Andy

Deepak Chopran 19 vinkkiä elämän helpottamiseksi

Kokonaisvaltainen näkemys ihmisestä ja sen myötä myös henkinen hyvinvointi kiinnostaa yhä useampaa ihmistä: Kuinka voin voida hyvin ja olla onnellinen? Mitä yksilön hyvinvointi tarkoittaa? Kyse on lopulta yksinkertaisesti arjen valinnoista. Amerikkalainen, Intiassa syntynyt lääkäri Deepak Chopra listaa kirjassaan Vapauta energiasi, toteuta itseäsi (Otava) 19 vinkkiä elämän helpottamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.

1. Pidä työ-, ruokailu- ja nukkumisajat säännöllisinä.

2. Vältä ruokavalion ja aktiivisuuden tason suuria muutoksia.

3. Luo itsellesi hyvässä järjestyksessä oleva työympäristö.

4. Vähennä keskeytyksiä.

5. Lepää hiljaa kerran pari päivän aikana, jotta kehosi saa tilaisuuden elpyä.

6. Lähde pois stressaavista tilanteista mahdollisimman pian.

7. Toimi rauhallisesti, älä kiirehdi.

8. Tee päätöksiä, kun tarve vaatii. Älä lykkää niitä tai käännä huomiotasi muualle.

9. Suuntaa huomiosi tähän hetkeen. Keskity yhteen asiaan kerrallaan.

10. Älä tee montaa asiaa yhtä aikaa. Huomion hajaannuttaminen johtaa hämmennykseen ja heikentää keskittymistäsi.

11. Vältä houkutusta syöksyä hyvin riskialttiisiin tilanteisiin.
lepo

12. Pysyttele mukavuusvyöhykkeelläsi.

13. Järjestä asunto- ja raha-asiasi kuntoon.

14. Työstä piilevää ahdistuneisuuttasi.

15. Vapauta tukahdutetut vihantunteesi. Opettele tekemään se menemättä itsehallintaasi ja loukkaamatta toisia.

16. Luovu väkivaltaisista ajatuksista ja puheista.

17. Vahvista itseäsi henkisesti.

18. Poista kaaosta synnyttävät tekijät työympäristöstäsi ja läheisimmistä ihmissuhteistasi.

19. Elä niin kuin sinulla olisi aikaa rajattomasti.


Lähde: Deepak Chopra: Vapauta energiasi, toteuta itseäsi(Otava)

Pitääkö sinut suhteessasi pelko vai rakkaus?

Toimimaton, kipua molemmille tuottava ihmissuhde johtaa usein siihen, että toisen täytyy olla vahvempi tekemään päätös suhteen lopettamisesta. Moni läheisriippuvainen tai muuten vain kiltti tai ahdistusherkkä pari sinnittelee vuodesta toiseen yhdessä peläten mahdollisen eron tuottamaa arpea. Molemmat voivat huonosti, kumpikaan ei pysty tekemään ratkaisevaa askelta.

Jesuiittamunkki Anthony de Mello kirjoitti, että maailmassa on kaksi alkulähdettä, joista syntyvät kaikki muut tunteet. Nämä ovat rakkaus ja pelko. Rakkaus-lähteestä nousee kaikki hyvä ja kasvua edistävä. Tapa olla lempeästi läheinen ja vahvistava vierellä kulkija. Kyky antaa hyvää itselleen ja muille. Huomioiminen, rakastaminen, rakkaudellinen läsnäolo. Pelko-lähteestä nousee kaikki tuhoava, ahdistava. Kasvua ja tietoisuutta estävä. Se mahdollistaa kohtaamattomuuden, vihan ja häpeän. Pakenemisen, hyökkäämisen ja passiivisen poissaolemisen. Kun elämä kysyy sinulta tärkeitä asioita liittyen suhteesi jatkamiseen, voit etsiä vastausta itseltäsi kysymällä, mitä rakkaus tähän vastaisi? Entäpä pelko?

Ihminen on löytöretkellä itseensä läpi koko elämänsä.

Hankalimmat tilanteet ja ahdistavimmat asiat opettavat usein meille eniten ja antavat mahdollisuuksia kasvuun. Kärsimys sinänsä ei jalosta ketään, mutta sen kautta voi oppia elämästä ja itsestään paljon. Pelon paras anti on se,että se antaa meillä näkymän tärkeisiin, huomiota vaativiin asioihin sisällämme. Kun suostut tutkimaan pelkosi motiiveja, voit ottaa pelkosi hallintaasi. Voit myös kyseenalaistaa ajatuksesi ja kysyä itseltäsi mitä pelkäät? Seuraava kysymys voisikin jo olla, että näetkö mitä vaille jäät?

Moni ihminen pysyy tuhoavissa tai mitään antamattomissa ihmissuhteissa vain eroamisen pelon takia. Suostuminen suurelle elämänmuutokselle pelottaa niin paljon, että ennemmin siedetään kohtaamattomuutta, väkivaltaa, alistamista, pettämistä, alkoholismia tai hyväksikäyttöä.  Ero pelottaa usein siksi, että viimeistään sen jälkeen on otettava vastuu omasta onnellisuudestaan. Onneton elämä ei ole enää toisen ihmisen tai ulkoisten olosuhteiden vastuulla.

Eron hetkellä maisemat ovat usein polarisoituneet. Toisesta tulee jättäjä ja toisesta jätetty, vaikka molemmat olisivat voineet huonosti jo pitkään. Voi myös olla, että eroa enemmän jo ennalta pohtinut henkilö kokee viime kädessä tulleensa jätetyksi. Moni viime metreillä tapahtunut uskottomuuskin on vain väkivaltainen repäisy irti liitosta, josta ei muulla tavoin ole pystytty irtautumaan. Pettäminen tai uuden suhteen virittely on silloin keino paeta tai tulla ulosheitetyksi. Parisuhteen loppumiselle se ei ole selitys, vaikka helpon syy-yhteyden tarjoaakin.

Kun rakkaussuhde päättyy, tarvitsee molempien saada aikaa irrottautua suhteesta. Kumpikaan ei voi toimia toisen saattohoitajana. Irrottautumiseen tarvitaan suostumista tunteille, erityisesti surulle ja vihalle. Kykyä pysytellä toisesta kauempana, rakentaa omaa uutta elämää pala palalta. Kun tarpeeksi aikaa on kulunut,on mahdollista rakentaa uutta ihmissuhdetta entiseen kumppaniin. Joskus voi käydä myös niin, että entisestä rakastetusta kasvaa ystävä.

Kuinka rakentaa ystävyyttä avioliiton jälkeen?     

  • Käsittele vaikeat tunteesi jonkun muun kuin entisen puolisosi tai lastesi kanssa, esimerkiksi terapeutin kanssa tai eroryhmässä, muista että erosta selviytymiseen menee ainakin vuosi.
  • Muista että kaikilla tunteilla on sinulle tärkeä viesti, älä työnnä niitä kauemmaksi, vaan hyväksy ne, niin ne kyllä työnsä tehtyään poistuvatkin.
  • Erotunteet ovat vaikeita molemmille, toisen kärsimys ei välttämättä näy sinulle. Älä tunkeile ja prässää.
  • Älä puhu pahaa exästäsi lastesi kuullen, entinen puolisosi on heille joka tapauksessa oma vanhempi, johon he myös samaistuvat. Myös tapa jolla puhut ihmissuhteista ja muista ihmisistä jää vaikuttamaan lastesi ajatuksiin.
  • Keskity omaan elämääsi, mieti mitä mahdollisuuksia uusi tilanne sinulle avaa. Varmin merkki irrottautumisesta on kun huomaat olevasi kiinnostuneempi omastasi kuin exäsi tekemisistä.
  • Jousta kun exäsi pyytää apua, näin sinullakin on apua käytössäsi jonakin päivänä.
  • Osoita exällesi sanoin ja teoin että haluat rakentaa siltaa. Ystävyys ei ole parisuhteen jatko vaan uuden ihmissuhteen alku.
  • Muista, että eron jälkeinen ystävyys pääsee kasvamaan vasta kun molemmat ovat käsitelleet eroon liittyvät tunteet tahoillaan.
    Ystävyys ei tarkoita välttämättä sitä että pitää tiivistä yhteyttä, vaan sitä, että voi luottaa siihen, että toinen on sinua kohtaan hyväntahtoinen ja tarvittaessa apunasi.

Haluamme olla osa jotakin itseämme suurempaa ja merkityksellistä

arto_artikkeli

Tuskin kukaan haluaa lisää lapsityöläisiä meille t-paitoja ompelemaan tai kaakaota tuottamaan. Eikä ilmastonmuutoksen kiihdyttäminenkään ole ToDo-listallamme. Haluamme olla olemassa jotakin itseämme suurempaa asiaa varten. Haluamme liittyä sellaisiin ratkaisujen ketjuihin, joista seuraa hyvää.

Rahan vallan ulottaminen sinne, minne se ei kuulu, tappaa ihmisyyden ytimen. Vessaan saattava työntekijä korvautuu vaipalla ja maissisato päätyy polttoaineeksi autoille. Lapset jäävät nälkään. Elämässä on asioita, jotka ovat itsessään arvokkaita sellaisenaan.

Pitää pysähtyä ja kysyä kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jos en tee sitä, mitä syvimmiltäni koen oikeaksi, olen falski ja huijaan itseäni. Voinko koskaan olla onnellinen, jos en ole lojaali arvoilleni? Henkinen krapula johtuu siitä, että tekoni ovat ristiriidassa arvojeni kanssa. Puheeni eivät vastaa tekojani.

Teot ratkaisevat. Tekojen vakiintuessa niistä syntyy rutiineja. Rutiineilla on suuri voima hyvässä ja pahassa. Määrittelemättömän arvokasta elämää elettäessä on keskityttävä siihen, mikä voimistaa tämän hetken merkitystä ja antaa elämälle syvempiä tarkoituksia.

Oleellista on asettua omilla valinnoilla osaksi ratkaisua. Yksittäisistä ratkaisuista kasvaa puroja, jotka muodostavat suuren joen. Se joki muuttaa maailman.

Jokainen meistä liittyy arjessaan johonkin yhteisöön. Mitä jos koko yhteisö ryhtyy muuttamaan maailmaa sellaiseksi, että tulevat sukupolvet voivat olla meistä ylpeitä. Silloin elämme jotakin itseämme suurempaa merkitystä varten. Falskius väistyy. Avautuu merkitysnäköaloja olemiselle ja tekemiselle. Voimme katsoa ylpeänä itseämme peilistä.

30.5.–5.6.2015 on eurooppalainen kestävän kehityksen viikko. Ota asia puheeksi ja liity osaksi itseäsi suurempaa myönteistä muutosta, josta tulevat sukupolvetkin muistavat meidät. Tee yhteisösi kanssa julkinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Se onnistuu osoitteessa www.ym.fi/sitoumus2050

yhteiskuntasitoumus

Näin voit seurata unelmiasi

Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström kertoo Täysii-seminaarin järjestäjän, Andy Hopin, haastattelussa unelmien merkityksestä ja antaa vinkkejä unelmien todeksi elämiseen. Syksyn Täysii-seminaarin teemana on Unelmat, jossa myös Sanna on luennoimassa.

Miten unelman toteuttaminen on mahdollista heti?

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image