Mistä me tiedämme?

TOMI

ainohuotarinkuvaan-kuinkapaljonrohkeutta-tomiparkkinen

Sain tuossa yksi päivä itseni kiinni itse teossa, kun havaitsin arvostelevani ohikulkevia ihmisiä kaupungilla istuessani. Huomasin olevani analyyttinen ja luulevani paljon asioita. ”Tuo on varmaan sellainen ihminen, että…” , ”Tuolla taas on niin tuollainen tuo, mutta…”. Jakelin mielipiteitäni kahvikupin takaa terhakkaasti, kuin itse Zeus olisi heitellyt salamoitaan edessä joen lailla kirjavana vyöryvään väkijoukkoon.

Hetken ajan sisimmässäni kaikuvat arvosteluun suuntaavat mielen mallistot olivat ottaa valtaa, mutta otin tietoisemman lähestymistavan ja päätin laskeutua egoni Olympus-vuorelta hieman lähemmäksi sydäntäni. Olin nyt syyllistynyt ihmisyyteen ja päätinkin anti-rankaista itseäni tästä johtuen pohtimalla sitä, että kuinka hienoa on, kun osaa tarkkailla omaa mieltään ja havaita arvostelevansa, sekä olla sen lisäksi arvostelematta sitä, että arvosteli. Tämän jälkeen otin neutraalimman lähestymistavan ajatteluuni. Voi olla, että moni on tehnyt upeampia tai vähemmän upeita asioita kuin osaan olettaa, mutta mistä minä tiedän?

Sen mitä tiedän, on se, että jokainen on rakastanut ja tuntenut samankaltaisia tunteita kuin minä. Kaikki ovat tehneet omat valintansa ja virheensä, sekä oppineet niistä enemmän tai vähemmän. Jokainen näkee maailman omalla tavallaan ja aivan yhtä todellisesti. Olen nuorempana ollut kova arvostelemaan itseäni ja nyt vanhempana hyvin tietoinen, että aina kun olen arvostellut jotakuta toista, on se kertonut itseasiassa vain minusta itsestäni, eikä mitään toisesta ihmisestä.

Sieltä se kävelee mustassa resuisessa takissa. Parta rehottaa vapaana ja paidasta on nappeja auki. Mistähän on tulossa, minnehän matkalla?

Ohitseni käveli vanha mies, jota äkkiseltään arvioisi puliukoksi ja hieman kaihtaisi alitajuisesti, mutta mitä jos tietäisin hänen pelastaneen pienen kissan pennun hukkumasta oman henkensä uhalla eräänä sateisena aamuna ranskalaisen sataman edustalla, tai käyvän auttamassa vanhuksia omalla ajallaan, ihan vain sydämensä iloksi? Mistä minä tiedän? Ajattelisinko toisin jos tietäisin sen ja hän pyytäisi minulta lanttia? Entä mitä nuo ohikulkijat ajattelisivat minusta jos tarjoaisin tuolle miehelle lounaan, ihan sydämeni iloksi? Ja mitä sillä, olisi lopulta merkitystä? Muiden ajatuksilla ja mielipiteillä, entä omillani?

Voisi melkein luulla kultasepänliikkeen ovien olevan portti menneisyyteen, niin arasti, mutta ylväästi hän katselee ympärilleen. Hän pistää merkille jokaisen liikkeen ja äänen, kuin kettu metsässä. Yhtäkään askelta hän ei jätä sattuman varaan, vaan asettaa jalkansa kerta toisensa perään harkitusti, aivan kuin katukivetys olisi ohutta lasia.

Seuraavana asteli edestä turkikseen pukeutunut vanha nainen. Minä en pidä turkiksista eettisistä syistä, mutta mitä se, mitä tällä naisella on päällään kertoo hänestä todella? Mitä kaikkea hän on mahtanut kokea? Tiedänkö minä? Vaikka näkisikin maailmaa eri tavalla, onko hän yhtään enemmän tai vähemmän rakkauden arvoinen? Kerroppas minulle mieleni, kuinka monesti hän on ehtinyt rakastua, mennyt rikki, luopunut, ottanut vastaan. Kuinka kauniita tarinoita hän osaa kertoa? Kuinka paljon? Ja kun kysyn itseltäni, mistä minä tiedän, hiljenee tämä mieleni tuomitseva osa syvään äänettömyyteen kuin olisi itse hiljaisuuden retriittejä vuosikymmeniä käynyt mestari.

Sen tietäminen, ettei tiedä, on vapauttavin ajatus kaikessa paradoksaalisuudessaan jonka kykenemme mielemme kautta luomaan. Sen takana avautuu läsnäolo ja iätön viisaus. Avoimuus elämälle ja sen ihmeille. Neutraali, oletuksista ja muistoista vapaa mieli on luova mieli, se on kaunis mieli. Se on mielentila johon olemme syntyneet. Tyhjä taulu. Tuomitseminen rajoittaa ainoastaa meitä itseämme kokemasta elämää kaikessa sen monimuotoisuudessaan.

Muistutin näillä mietteillä itseäni, ja toivottavasti sinuakin siitä, että joskus sen rikkinäisimmän, kovimman ja ryppyisimmän pinnan alla voi olla kaikkein silein ja lämpimin sydän. Jättäessämme monet polut käymättä ja kivet kääntämättä, kuinka paljon sellaista menee ohitse josta olemme voineet vain unelmoida? Jos emme ota asioita ja ihmisiä avoimesti vastaan, sellaisina kuin ne ovat juuri tällä hetkellä, mistä me tiedämme?

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: