Ajan suhteellisuus on kiehtova asia. Sen tiedostaa eniten kiireessä, jolloin aika pinkoo edellä ja itse painelee perässä kuin juoksisi maratonia piikkikorkokengissä. Kiireettöminä hetkinä aika taas keinuttelee kuin riippumatossa loikojaa, ja sen tasaiseen raksutukseen voi torkahtaa ja jopa matkustaa unessa toiseen aikaan.
Usein kuulee sanottavan, että pitää muistaa elää nykyhetkessä eikä haikailla menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Jos tarkkoja ollaan, niin kirjaimellisesti ottaen hetkessä eläminen ei ole mahdollista, sillä nykyhetki muuttuu menneeksi heti kun sen tiedostaa tai sitä pohtii. Aikaa ei siis voi saada kiinni ”itse teossa”. Käytännössä hetkessä elämiseen onneksi riittää, että ei murehdi liikaa menneitä tai tulevia, vaan ottaa hetket vastaan sellaisinaan kun ne tulevat.
Seuratessa läheltä läheisen ihmisen sairauden etenemistä, kun ei ole tietoa kuinka paljon aikaa on jäljellä, tulee aikaan uusi ulottuvuus. Jokainen päivä ja viikko ovat silloin merkityksellisiä. Ennen viikot saattoivat soljua ohitse lähes huomaamatta, mutta nyt jokaisen päivän laskee tarkoin, koska saatiin yksi päivä lisää.
Ajan, elämän ja kuoleman pohtiminen tuo elämään uuden asenteen myös työn ja vapaa-ajan suhteen. Tavoitteena on elää sellaista elämää, josta ei tarvitse lomaa. Jos käy töissä kuin erillisenä osana elämäänsä ja vain lomia odottaen, ei elä täyttä elämää. Myös arki ja työ ovat omaa ja todellista elämää, eivätkä erillinen ja ajaton saareke elämän aalloilla.
Kun ei pidä kiirettä kunniamerkkinä, jokaiseen päivään saa varmasti mahtumaan hitaan hetken, joka palauttaa maan pinnalle kiireiden korkeuksista. Tuo ”ajaton” hetki voi olla lämmin kylpy, kirjaan syventyminen, kissan tai koiran rapsuttelu, auringonlaskun seuraaminen, iltauinti, jooga tai mikä vain toiminto, jossa ei tarvita kelloa.
Aika on oikeastaan kuin palapeli, jota on niin kiinnostavaa tehdä, ettei sen haluaisi koskaan valmistuvan. Kiirehtiminen loppuu kun tajuaa, että hoppuilemalla omasta palapelistä tulee kyllä monipalainen ja näyttävä, mutta sen tekemisen ilosta ei ole ehtinyt nauttia. Paljon palkitsevampaa on tehdä pienempi palapeli, joka on juuri oman näköinen ja jonka jokaisen palan paikalleen loksahtamisen muistaa.
Ihminen on otollisimmillaan henkiselle heräämiselle tietyssä iässä.
Joogan oppien mukaan tämä on keski-ikään liittyvä kriisi, jonka useimmat kokevat 35–42-vuotiaana. – Kyllä vain, joogit ovat osanneet määritellä tämän tarkkaan!
Lyhyesti selitettynä, joogisen käsityksen mukaan keho syntyy maasta ja palaa maahan. Sielu erkanee taivaasta ja palaa sinne. Jossakin vaiheessa nämä kaksi puoliympyrää mahdollisesti kohtaavat, ja se on juurikin tuossa iässä.
35–42-vuotiaana nuoruus alkaa olla takanapäin, ja elämässä on tehty jo isoja valintoja. Käynnissä ovat mahdollisesti ruuhkavuodet, tai ne alkavat jo helpottaa. Tietyt rutiinit ovat vakiintuneet. Arki ei vaadi jatkuvaa järjestämistä. Mieleen hiipii helposti kysymys, tätäkö elämä on, tämänkö minä sain aikaan.
Henki koputtelee samaan aikaan ovelle, ja monelle tulee aavistus, että elämässä voisi olla muutakin kuin arkinen aherrus.
Tässä vaiheessa on mahdollista hypätä toiselle puolikaarelle, identifioitua enemmän henkeen kuin ruumiiseen. Keho kun alkaa samoihin aikoihin väkisinkin rapistua. (Identifioituminen sieluun voi saada alkunsa jo kohdussa tai koska tahansa muulloin, mutta otollisin ajankohta henkiselle heräämiselle on silloin, kun kaksi kurvia ovat lähinnä toisiaan.)
*
Henkinen polku ei ole lomamatka sekään, vaan ajoittain repivän kivuliasta mutta myös toivoa ja voimaa antavaa.
Kundaliinijoogan oppien mukaan jokainen käy henkisellä matkallaan läpi samat vaiheet (pätevät mielestäni myös ihmissuhteisiin ja uuden oppimiseen muutenkin). Kasvu tapahtuu epämukavuusalueella ja vaatii sitoutumista. Niinpä näiden vaiheiden tiedostamisesta saattaa olla lohtua, apua ja hyötyä.
Ensimmäisessä vaiheessa polku esitellään kulkijalle, ja tapahtuu oivallus, joka imee mukaansa. Tämä on Saram Pad, alku. Se on kuherrusvaihe: kaikki on hullaannuttavan täydellistä. Henkinen koti on löytynyt.
Jonkin ajan päästä kritiikitön alkuihastus laimenee ja seuraa Karam Pad, toiminnan vaihe. Henkinen harjoitus vetää edelleen puoleensa, mutta vähemmän maanisesti. Harjoituksesta tulee monitahoisempi ja koska kokemusta karttuu, tulee myös vertailukohtia. Toiminnan vaiheessa tärkeää on toisto, tekeminen ja kokeminen. Oppipojan on tutustuttava henkiseen harjoitukseen monelta kantilta.
Kun oppimista on tapahtunut tarpeeksi (joogan oppien mukaan siihen kuluu neljästä seitsemään vuotta), seuraa vaiheista raskain, Shakti Pad. Nyt ego ottaa vallan.
Tältä tasolta päädytään joko mestariuteen tai pysytään ikuisena oppipoikana. Tässä vaiheessa koko polun hylkääminen on helppoa (”ei tämä ollutkaan minulle, naurettavaa touhua”). Jotkut myös lumoutuvat oppimistaan taidoista niin, etteivät muista matkan todellista päämäärää. Avainsanoja ovat sitoutuminen, epäilyksen ylittäminen ja omiin arvoihinsa nojaaminen.
Tämän ja seuraavan vaiheen välissä ei ole köyttä. On vain kuilu, jonka reunalta loikataan eteenpäin täydellä luottamuksella siitä, että tulee kannatelluksi. Kun luottamus on egon melskeestä huolimatta kasvanut hiljalleen horjumattomaksi, kun on loikan aika, loksahtavat palaset kohdalleen. Elämästä tulee virtaus, kaikki sopii yhteen. Se on Sahej Pad. Neljäs taso on puhdasta iloa, helppoutta ja myötätuntoa. Kokonaisuus ja sen osien vaikutus toisiinsa ovat ilmeisiä.
Tätä seuraa enää Sat Pad, joka on täydellistä harmoniaa universumin kanssa, mestarin taso.
*
Kehitys tapahtuu tässä järjestyksessä, mutta liike tasojen välillä voi olla hetken aikaa edestakaista, kunnes uudesta tasosta tulee vakaa ja vahva perusta. Kaikki (henkisen) elämän osa-alueet eivät myöskään kehity samassa tahdissa. Samanaikaisesti voi siis olla usella eri tasolla.
Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, eivätkä oivallukset tapahdu kirjoissa. Vaikka osaisi ulkoa teorioita, ajatusmalleja ja aforismeja, ei niistä ole hyötyä, elleivät ne siirry käytäntöön.
Yogi Bhajanin sanoin: Jos haluat oppia jotakin, lue siitä. Jos haluat tietää jotakin, kirjoita siitä. Jos haluat tulla mestariksi jossakin, opeta sitä.
Jokainen opettaja on myös oppilas, itsensä suurin oppilas. Tai vielä oikeammin, itsensä ainoa oppilas.
Andy Hopi on Täysii-seminaarin ja Tekijäakatemian perustaja. Andyn polku on kulkenut urheiluvalmennuksesta hyvinvoinnin pariin ja sieltä liiketoiminnan kehittämiseen. Säännöllisen epäsäännölisesti Andyn voi bongata myös kuntosalilta tai lenkkipolulta, ehkä jopa uimarannaltakin.
Olet unelmoinut onnellisesta parisuhteesta.
Niin minäkin.
Ehkä elät suhteessa, ehkä Se Oikea etsii sinua juuri tällä hetkellä.
Joka tapauksessa toivon teille antoisaa yhteiselon opettelua kahdestaan.
Uskon, ettei oppiminen lopu koskaan, vaikka yhteisiä vuosianne laskettaisiin jo vuosikymmenissä.
Varo mitä toivot, sillä…
Mennään hieman ajassa taaksepäin. Kurkistetaan kesään 2013, jolloin parisuhde oli minulle vain unelma. Unelma jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, jonka en välttämättä edes uskonut toteutuvan.
Tuolloin päätin tietoisesti alkaa valmistamaan itseäni, jotta olisin sitten siellä kaukaisessa tulevaisuudessa valmis, kun Hän ilmestyisi elämääni.
Kaikki on mahdollista
Sain mitä toivoin, kun löysin sielunkumppanini. Istuin kotisohvallani, kun hän ilmestyi eteeni.
Monesti olen kuullut sanottavan, että ”Ei kukaan sinua tule kotisohvalta hakemaan!” No, ehkä tätä sanontaa täydentää toinen sanonta, ”Poikkeus vahvistaa säännön.”
Olennaisinta ei kuitenkaan ollut tapa, miten toisemme löysimme. Olennaisinta oli se, että olin aloittanut sisäisen työn. Ulkoisilla olosuhteilla kun tuppaa olla vaikutus mukautua vastaamaan sisäistä maailmaamme.
Kaikki on mahdollista Sinulle
On helppoa luetella erilaisia ominaisuuksia, joita puolisossasi toivot.
On huomattavasti vaikeampaa kasvaa omaan mittaansa, jotta vetää toista ihmistä puoleensa.
On huomattavasti vaativampaa kasvaa ihmiseksi, jonka kanssa toinen ihminen haluaa elämänsä jakaa.
Monet oikeasti arvokkaat asiat vaativat siis usein hieman työtä, mutta olen varma että pystyt siihen. Sinulla on toivoa.
Oppiminen jatkuu aina
Jatkuvasti oppii ja ymmärtää enemmän, vaikka tiedon vieminen käytäntöön ottaa usein oman aikansa.
Muista kuitenkin aina, että meistä jokainen toimii sillä hetkellä olevien voimavarojen ja ymmärryksen pohjalta parhaaksi katsomallaan tavalla.
Yhdessä eläminen vaatii siis hieman kärsivällisyyttä. Aina jaksaa kuitenkin yrittää vielä yhden kerran, kun kyseessä yksi elämäsi tärkeimmistä asioista.
Kokonaisvaltainen näkemys ihmisestä ja sen myötä myös henkinen hyvinvointi kiinnostaa yhä useampaa ihmistä: Kuinka voin voida hyvin ja olla onnellinen? Mitä yksilön hyvinvointi tarkoittaa? Kyse on lopulta yksinkertaisesti arjen valinnoista. Amerikkalainen, Intiassa syntynyt lääkäri Deepak Chopra listaa kirjassaan Vapauta energiasi, toteuta itseäsi(Otava) 19 vinkkiä elämän helpottamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
1. Pidä työ-, ruokailu- ja nukkumisajat säännöllisinä.
2. Vältä ruokavalion ja aktiivisuuden tason suuria muutoksia.
3. Luo itsellesi hyvässä järjestyksessä oleva työympäristö.
4. Vähennä keskeytyksiä.
5. Lepää hiljaa kerran pari päivän aikana, jotta kehosi saa tilaisuuden elpyä.
6. Lähde pois stressaavista tilanteista mahdollisimman pian.
7. Toimi rauhallisesti, älä kiirehdi.
8. Tee päätöksiä, kun tarve vaatii. Älä lykkää niitä tai käännä huomiotasi muualle.
9. Suuntaa huomiosi tähän hetkeen. Keskity yhteen asiaan kerrallaan.
10. Älä tee montaa asiaa yhtä aikaa. Huomion hajaannuttaminen johtaa hämmennykseen ja heikentää keskittymistäsi.
11. Vältä houkutusta syöksyä hyvin riskialttiisiin tilanteisiin.
12. Pysyttele mukavuusvyöhykkeelläsi.
13. Järjestä asunto- ja raha-asiasi kuntoon.
14. Työstä piilevää ahdistuneisuuttasi.
15. Vapauta tukahdutetut vihantunteesi. Opettele tekemään se menemättä itsehallintaasi ja loukkaamatta toisia.
16. Luovu väkivaltaisista ajatuksista ja puheista.
17. Vahvista itseäsi henkisesti.
18. Poista kaaosta synnyttävät tekijät työympäristöstäsi ja läheisimmistä ihmissuhteistasi.
19. Elä niin kuin sinulla olisi aikaa rajattomasti.
Toimimaton, kipua molemmille tuottava ihmissuhde johtaa usein siihen, että toisen täytyy olla vahvempi tekemään päätös suhteen lopettamisesta. Moni läheisriippuvainen tai muuten vain kiltti tai ahdistusherkkä pari sinnittelee vuodesta toiseen yhdessä peläten mahdollisen eron tuottamaa arpea. Molemmat voivat huonosti, kumpikaan ei pysty tekemään ratkaisevaa askelta.
Jesuiittamunkki Anthony de Mello kirjoitti, että maailmassa on kaksi alkulähdettä, joista syntyvät kaikki muut tunteet. Nämä ovat rakkaus ja pelko. Rakkaus-lähteestä nousee kaikki hyvä ja kasvua edistävä. Tapa olla lempeästi läheinen ja vahvistava vierellä kulkija. Kyky antaa hyvää itselleen ja muille. Huomioiminen, rakastaminen, rakkaudellinen läsnäolo. Pelko-lähteestä nousee kaikki tuhoava, ahdistava. Kasvua ja tietoisuutta estävä. Se mahdollistaa kohtaamattomuuden, vihan ja häpeän. Pakenemisen, hyökkäämisen ja passiivisen poissaolemisen. Kun elämä kysyy sinulta tärkeitä asioita liittyen suhteesi jatkamiseen, voit etsiä vastausta itseltäsi kysymällä, mitä rakkaus tähän vastaisi? Entäpä pelko?
Ihminen on löytöretkellä itseensä läpi koko elämänsä.
Hankalimmat tilanteet ja ahdistavimmat asiat opettavat usein meille eniten ja antavat mahdollisuuksia kasvuun. Kärsimys sinänsä ei jalosta ketään, mutta sen kautta voi oppia elämästä ja itsestään paljon. Pelon paras anti on se,että se antaa meillä näkymän tärkeisiin, huomiota vaativiin asioihin sisällämme. Kun suostut tutkimaan pelkosi motiiveja, voit ottaa pelkosi hallintaasi. Voit myös kyseenalaistaa ajatuksesi ja kysyä itseltäsi mitä pelkäät? Seuraava kysymys voisikin jo olla, että näetkö mitä vaille jäät?
Moni ihminen pysyy tuhoavissa tai mitään antamattomissa ihmissuhteissa vain eroamisen pelon takia. Suostuminen suurelle elämänmuutokselle pelottaa niin paljon, että ennemmin siedetään kohtaamattomuutta, väkivaltaa, alistamista, pettämistä, alkoholismia tai hyväksikäyttöä. Ero pelottaa usein siksi, että viimeistään sen jälkeen on otettava vastuu omasta onnellisuudestaan. Onneton elämä ei ole enää toisen ihmisen tai ulkoisten olosuhteiden vastuulla.
Eron hetkellä maisemat ovat usein polarisoituneet. Toisesta tulee jättäjä ja toisesta jätetty, vaikka molemmat olisivat voineet huonosti jo pitkään. Voi myös olla, että eroa enemmän jo ennalta pohtinut henkilö kokee viime kädessä tulleensa jätetyksi. Moni viime metreillä tapahtunut uskottomuuskin on vain väkivaltainen repäisy irti liitosta, josta ei muulla tavoin ole pystytty irtautumaan. Pettäminen tai uuden suhteen virittely on silloin keino paeta tai tulla ulosheitetyksi. Parisuhteen loppumiselle se ei ole selitys, vaikka helpon syy-yhteyden tarjoaakin.
Kun rakkaussuhde päättyy, tarvitsee molempien saada aikaa irrottautua suhteesta. Kumpikaan ei voi toimia toisen saattohoitajana. Irrottautumiseen tarvitaan suostumista tunteille, erityisesti surulle ja vihalle. Kykyä pysytellä toisesta kauempana, rakentaa omaa uutta elämää pala palalta. Kun tarpeeksi aikaa on kulunut,on mahdollista rakentaa uutta ihmissuhdetta entiseen kumppaniin. Joskus voi käydä myös niin, että entisestä rakastetusta kasvaa ystävä.
Kuinka rakentaa ystävyyttä avioliiton jälkeen?
Käsittele vaikeat tunteesi jonkun muun kuin entisen puolisosi tai lastesi kanssa, esimerkiksi terapeutin kanssa tai eroryhmässä, muista että erosta selviytymiseen menee ainakin vuosi.
Muista että kaikilla tunteilla on sinulle tärkeä viesti, älä työnnä niitä kauemmaksi, vaan hyväksy ne, niin ne kyllä työnsä tehtyään poistuvatkin.
Erotunteet ovat vaikeita molemmille, toisen kärsimys ei välttämättä näy sinulle. Älä tunkeile ja prässää.
Älä puhu pahaa exästäsi lastesi kuullen, entinen puolisosi on heille joka tapauksessa oma vanhempi, johon he myös samaistuvat. Myös tapa jolla puhut ihmissuhteista ja muista ihmisistä jää vaikuttamaan lastesi ajatuksiin.
Keskity omaan elämääsi, mieti mitä mahdollisuuksia uusi tilanne sinulle avaa. Varmin merkki irrottautumisesta on kun huomaat olevasi kiinnostuneempi omastasi kuin exäsi tekemisistä.
Jousta kun exäsi pyytää apua, näin sinullakin on apua käytössäsi jonakin päivänä.
Osoita exällesi sanoin ja teoin että haluat rakentaa siltaa. Ystävyys ei ole parisuhteen jatko vaan uuden ihmissuhteen alku.
Muista, että eron jälkeinen ystävyys pääsee kasvamaan vasta kun molemmat ovat käsitelleet eroon liittyvät tunteet tahoillaan.
Ystävyys ei tarkoita välttämättä sitä että pitää tiivistä yhteyttä, vaan sitä, että voi luottaa siihen, että toinen on sinua kohtaan hyväntahtoinen ja tarvittaessa apunasi.
Tuskin kukaan haluaa lisää lapsityöläisiä meille t-paitoja ompelemaan tai kaakaota tuottamaan. Eikä ilmastonmuutoksen kiihdyttäminenkään ole ToDo-listallamme. Haluamme olla olemassa jotakin itseämme suurempaa asiaa varten. Haluamme liittyä sellaisiin ratkaisujen ketjuihin, joista seuraa hyvää.
Rahan vallan ulottaminen sinne, minne se ei kuulu, tappaa ihmisyyden ytimen. Vessaan saattava työntekijä korvautuu vaipalla ja maissisato päätyy polttoaineeksi autoille. Lapset jäävät nälkään. Elämässä on asioita, jotka ovat itsessään arvokkaita sellaisenaan.
Pitää pysähtyä ja kysyä kuka minä olen ja mitä minä haluan. Jos en tee sitä, mitä syvimmiltäni koen oikeaksi, olen falski ja huijaan itseäni. Voinko koskaan olla onnellinen, jos en ole lojaali arvoilleni? Henkinen krapula johtuu siitä, että tekoni ovat ristiriidassa arvojeni kanssa. Puheeni eivät vastaa tekojani.
Teot ratkaisevat. Tekojen vakiintuessa niistä syntyy rutiineja. Rutiineilla on suuri voima hyvässä ja pahassa. Määrittelemättömän arvokasta elämää elettäessä on keskityttävä siihen, mikä voimistaa tämän hetken merkitystä ja antaa elämälle syvempiä tarkoituksia.
Oleellista on asettua omilla valinnoilla osaksi ratkaisua. Yksittäisistä ratkaisuista kasvaa puroja, jotka muodostavat suuren joen. Se joki muuttaa maailman.
Jokainen meistä liittyy arjessaan johonkin yhteisöön. Mitä jos koko yhteisö ryhtyy muuttamaan maailmaa sellaiseksi, että tulevat sukupolvet voivat olla meistä ylpeitä. Silloin elämme jotakin itseämme suurempaa merkitystä varten. Falskius väistyy. Avautuu merkitysnäköaloja olemiselle ja tekemiselle. Voimme katsoa ylpeänä itseämme peilistä.
30.5.–5.6.2015 on eurooppalainen kestävän kehityksen viikko. Ota asia puheeksi ja liity osaksi itseäsi suurempaa myönteistä muutosta, josta tulevat sukupolvetkin muistavat meidät. Tee yhteisösi kanssa julkinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Se onnistuu osoitteessa www.ym.fi/sitoumus2050
Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström kertoo Täysii-seminaarin järjestäjän, Andy Hopin, haastattelussa unelmien merkityksestä ja antaa vinkkejä unelmien todeksi elämiseen. Syksyn Täysii-seminaarin teemana on Unelmat, jossa myös Sanna on luennoimassa.
Hidasta elämää ja Tampereella järjestettävän Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopi innostavat ja kannustavat rohkeaan unelmointiin ja unelmien tavoitteluun. Tästä jutusta löydät omia unelmiaan jo toteuttaneen ja seuraavaa suurta unelmaansa – Täysii-seminaarin järjestämistä Ratinan stadionilla vuonna 2021 – tavoittelevan Andyn ajatuksia unelmoinnista ja vinkkejä unelmointiin sekä siihen, miten unelmia voi löytää ja lähteä toteuttamaan.
Mikä on unelmoinnissa tärkeää? Millainen on hyvä unelma? Andy: ”Mun mielestä unelmoinnilla on itseisarvo. Unelmointi on tärkeää, koska tavallaan se vie jo puoleenväliin matkalla kohti sitä, mitä ikinä tavoitteletkaan – mutta toisaalta se vie vasta puoleenväliin, koska toteutus on sitten se toinen puoli. Jokainen voi itse määritellä, mikä on hyvä unelma ja mitä unelmat omassa elämässä merkitsevät. Olen itse löytänyt kaksi kriteeriä, millä hyvää unelmaa voi mahdollisesti mitata.
Ensimmäinen on, että unelma antaa energiaa. Jos saat unelman olemassaolosta elämääsi jotain, mitä haluat saada, unelmalla on iso itseisarvo ja periaatteessa sen toteutumisella ei ole merkitystä. Toinen kriteeri on unelman toteutettavuus: jos se tuo elämään konkreettisesti niitä juttuja, joita haluaa, silloin sillä ei tarvitse olla niin paljon itseisarvoa. Toisessa vaakakupissa on se, mitä unelma antaa mielelle, ja toinen vaakakuppi on enemmän tavoitteellisuutta ja konkretiaa.”
Unelmointi vie sinut jo puoleenväliin matkalla kohti tavoitettasi.
Mitä hyötyä unelmoinnista on? Andy: ”Unelmointi laajentaa mieltä, koska sen avulla voi löytää uusia mahdollisuuksia, joita realistisesti miettimällä ei näe. Jos jatkuvasti miettii hyvin realistisesti, pysyy niissä tutuissa ajatuskuvioissa ja ajatusketjuissa, siinä miten itse ja lähiympäristö toimii ja ajattelee.
Unelmoinnin kautta saattaa tulla joku korkealentoinen ajatus, jonka muuten ampuisi alas ajattelemalla, että ’tosta ei tule mitään’, mutta kun pitää mielen auki, voi päästä johonkin toiseen ajatukseen, jonka onkin realistista toteuttaa. Jos olisi samantien ollut realistinen, ei olisi nähnyt kaikkia mahdollisuuksia. Varsinkin ryhmässä ideoidessa tämä korostuu: saatat heittää jonkun korkealentoisen jutun, jota joku toinen pystyy jatkojalostamaan. Jos et olisi kertonut ideaasi, se toinen ei olisi saanut siitä ajatuksesta kiinni.
Unelmoinnissa se oma uusi ajatus ikään kuin alkaa elää. Hyvä esimerkki tästä on Inception-elokuva, jossa ajatus istutettiin ihmisen päähän. Se ajatus on todella pieni, mutta se alkaa elää omaa elämäänsä. Samalla tavoin unelmoinnin avulla voi avata mielen ovet tai laskea mielen muureja niin, että sinne saadaan syötettyä joku uusi ajatus. Kun ryhtyy jälleen toimimaan realistisesti, mielen ovet ovat kiinni ja muurit ylhäällä, mutta se ajatus on siellä sisällä ja lähtee kehittymään.”
Miten unelmoidaan? Andy: ”On tärkeää tietoisesti eriyttää unelman suunnittelu sen toteutuksesta. Kun suunnittelee unelmaansa, siihen alkaa helposti saman tien suhtautua kriittisesti. Silloin ei pääse edes sinne puoliväliin, kun alkaa miettiä, onko tämä mahdollista, ja torppaa hyviä ideoita. Vastaavasti silloin, kun pitää toteuttaa, saattaa helposti alkaa suunnitella jotain muita juttuja. Tällöin tekee molempia asioita samaan aikaan, jolloin ei tehdä kumpaakaan kunnolla.
On hyvä tehdä tietoisia valintoja, että nyt on se hetki, kun unelmoin ja suunnittelen, ja nyt on se hetki, kun toteutan. Unelmointivaiheessa kannattaa ajatella, että kaikki on mahdollista. Katsoa niin kauas kuin voi, unelmoida niin isosti kuin pystyy, ja mitä ikinä mieleen tulee, pistää kaiken paperille. Vasta tämän jälkeen kannattaa miettiä, mitkä ovat niitä konkreettisia asioita, mitä voin tehdä tällä viikolla, tänään, nyt, niin että kuljen valitsemaani suuntaan. Koskaan ei voi tehdä kaikkea, mutta aina ehtii tehdä ne tärkeimmät asiat.
Toteutuksesta voi tehdä suunnitelman: joko niin, että laittaa tiettynä päivänä tietyn verran aikaa toteutukseen, tai sitten laittaa toteutukseen niin paljon aikaa, että unelman saa vietyä tietylle tasolle. Tärkeintä on pyrkiä parhaansa mukaan eriyttämään suunnittelu ja toteutus ja pitää ne oikeassa suhteessa toisiinsa: että unelmoi sopivasti, ja sopivasti myös vie unelmia toteutukseen. Jos vain unelmoi, koskaan ei tapahdu mitään, tai jos pelkästään toteuttaa, tekee paljon, mutta mitään ei tapahdu.”
Mitä voin tehdä tällä viikolla, tänään, nyt, niin että kuljen valitsemaani suuntaan?
Kun on löytänyt unelmansa, miten sitä voi lähteä tavoittelemaan? Andy: ”Soveltamalla tietoisia toimintamalleja käytäntöön. Käytän itse montaa taktiikkaa ja strategiaa, ja yksi keskeisimmistä on tuo suunnittelun ja toteuttamisen eriyttäminen. Toinen iso juttu on erilaiset syklit, joiden avulla voi purkaa unelmakokonaisuuden pienempiin osiin. Kun ensin katsoo kauas, siihen suureen unelmaan, sieltä voi sitten kulkea taaksepäin ja miettiä, mitä keskimäärin pitää tapahtua milloinkin, että unelma voi toteutua kuten haluan.
Tätä pitkän ajan suuntaa lähden sitten jakamaan vuosisykleihin. Vuosisykleissä mietin, mitä tämän vuoden aikana pitää tehdä, ja miten se jaetaan kuukausi-, viikko- ja päiväsykleihin. Viikko- ja päiväsyklit olen itse jakanut viiteen toimenpiteeseen, joita pitää tehdä jatkuvasti. Halutessani voin tehdä viitenä arkipäivänä jokaista toimenpidettä yhden päivän, tai tehdä joka päivänä kaikkia viittä. Käytännössä se usein on näiden kahden kombinaatio.
Päiväsykli ei vaadi muita työvälineitä kuin Excel-taulukon, johon joka päivän päätteeksi tekee suunnitelman, mitä teen huomenna. Tämä on sitä suunnittelun ja toteuttamisen eriyttämistä: suunnittelen tässä hetkessä sen, mitä teen huomenna, ja aamulla herätessä alkaa toteutus. On tärkeää, että päiväsuunnitelma on tehty edellisenä päivänä. Voi vaikka ajatella kirjoittavansa suunnitelmaa toiselle ihmiselle, koska aamulla suunnitelman nähdessään ei välttämättä pysty samaistumaan siihen, miksi siinä olevat asiat ovat tärkeitä.
Jos suunnitelmaa ei ole tehnyt tietoisesti, helposti iskee olo, että ’no en mä nyt oikein jaksa, ehkä mä voisin alkaa tehdä tota toista juttua ja teen ton myöhemmin’. Kun muistaa tehneensä eilen tietoisen valinnan, että kannattaa tehdä nämä asiat, on helpompi alkaa toteuttaa suunnitelmaa. Nämä ovat sinänsä pieniä juttuja, mutta kun toimintatapa on oikein, kuukausien ja vuosien saatossa pienet jutut johtavat suuriin muutoksiin, haluttuun tai ei-haluttuun suuntaan.”
Miten paljon unelman toteutumisella on merkitystä? Andy: ”Elämässä on erilaisia hetkiä, joilla on erilainen painoarvo: jotkut hetket jäävät muistoihin, toiset eivät niin helposti. Niitä muistoihin jääneitä hetkiä voi mielessään elää monta kertaa uudestaan, ja niistä saa paljon energiaa. Siitä hetkestä, kun unelma on toteutunut, pystyy ammentamaan tulevaisuudessa jatkuvasti voimaa ja energiaa, jos unelma on ollut tarkoituksenmukainen. Parhaimmillaan se hetki maksaa kaiken vaivannäön takaisin: ’on niin hienoa, että tämä toteutui, onneksi tein tämän matkan’.
Jos unelma on ollut enemmänkin tavoite, johon on menty itsekurin tai kiukunkin kautta, vastaavassa tilanteessa saattaa olla jopa vähän tyhjä olo – kun on siinä, mihin on halunnut päästä, ja tiedostaa tehneensä isompia uhrauksia, kuin mitä unelman toteutuminen antaa takaisin. Se on sellainen totuuden hetki. Siinä hetkessä myös usein ymmärtää paremmin, millaisen matkan on käynyt. Päivittäinen arki ja matkan tekeminen unelmaa kohti saattaa olla vähän puurtamista, mutta sitten se hetki kirkastaa, onko puurtaminen ollut fiksua vai ei; onko se antanut vai ottanut.”
Unelmansa toteutumisen muistaa ja siitä saa energiaa vielä vuosienkin päästä.
Mitä pessimisti-Pekka tai realisti-Raija voi oppia unelmoinnista? Andy: ”Ryhmädynamiikassahan on tärkeää, että ryhmässä on eri rooleja: pahin pessimisti, pahin optimisti ja kaikkea siltä väliltä. Myös yksilön näkökulmasta ajateltuna on hyvä katsoa, että yksilössä on nuo samat olemuspuolet. Todella pessimistisellä saattaa jäädä rikkauksia löytämättä. Todella positiivinen taas saattaa olla huomaamatta erilaisia vaaranpaikkoja ja riskejä, mikä voi myöhemmässä vaiheessa kostautua. Realistille tämä on ehkä helpompaa, he ovat eniten tasapainossa.
Pessimisti katsoo heti pahimpia riskejä. Pessimisti ei tosiaan pety, mutta silloin ei todennäköisesti myöskään yllä kauhean korkealle, vaan toiminta on varman päälle pelaamista. Olisi hyvä, jos pessimistikin löytäisi itsestään ne yltiöoptimistiset puolet ja antaisi niille tilaa, avaisi mieltään ja avautuisi erilaisille vaihtoehdoille. Kun on ensin avannut mielensä, voi sen jälkeen palata normaaliin toimintatapaan yhden näkökulman rikkaampana.
Hyvin positiivisella elämänkatsomuksella on mahdollisuudet yltää isoihin onnistumisiin, mutta riskitkin saattavat olla isompia. Positiivisenkin henkilön on hyvä välillä katsoa, mitä vaaroja tai riskejä unelmaan liittyy, tiedostaa ne, mutta ei jäädä niihin jumiin, ja sen jälkeen palata siihen positiiviseen näkemykseen.”
Ratinan stadionilla Tampereella puhaltaa aurinkoisena kevätpäivänä kylmä viima. Katsomoiden punaiset penkit ovat tyhjillään, ja kentän viheriön ovat kaivinkoneet myllertäneet ympäri. Tämän keskeneräisyyden keskellä kohtaan Andy Hopin – miehen, jolla on hullu unelma: vuonna 2021 hän aikoo järjestää tällä stadionilla ihmisiä itsensä kehittämiseen kannustavan Täysii-seminaarin. Millainen tyyppi lähtee toteuttamaan näin huimaa ideaa?
Ratinan stadionin katsomo odottaa. Kuva: Katri Mäkinen
Kalsea kelikään ei hyydytä Andyn hymyä, kun fiilistelemme hetken stadionin puitteita ja tunnelmaa ennen kuin siirrymme jatkamaan keskustelua läheisessä kahvilassa. Itse itselleen asettamansa tavoitteen suuruus ei tunnu rentoa tamperelaista hätkähdyttävän, vaan miehen puheesta ja asenteesta paistaa innostus ja usko omaan visioon. ”Jos joku idea on ’ihan kiva’, siitä ei vielä syty”, Andy toteaa. ”Vasta kun itselle tulee fiilis, että tuohan on lähes mahdotonta – silloin leimahtaa se liekki, että laitan sen tapahtumaan.”
Yrittäjäksi ja unelmatyöhön
Vuodesta 2008 yrittäjänä toiminut Andy päätyi Täysii-seminaarien pyörittäjäksi mutkien kautta: tie vei ensin urheilusta hyvinvointiin ja siitä liiketoiminnan pariin. Nykyään hän tarjoaa ihmisille keinoja luoda omaa unelmaelämää. ”Ensimmäinen vaihe oli unelmatyön luominen itselleni”, Andy kertoo. ”Kun on oppinut kantapään kautta, aikansa hakannut päätä seinään ja lopulta saanut jonkin jutun ratkaistua omassa arjessa, niitä vinkkejä haluaa jakaa eteenpäin. Itselläni unelmaelämä kiteytyy unelmatyöhön, koska koen, että mulla on annettavaa nimenomaan työsektorilla.”
Andy loi oman unelmatyönsä hyppäämällä rohkeasti tyhjän päälle: hän lopetti opinnot, pisti kaikki panokset yrittäjyyteen ja perusti urheiluseuran. ”Olin opiskellut pari vuotta, ystäväpiiri koostui opiskelijoista enkä tuntenut ketään yrittäjää. Muut opiskelivat itselleen ammattia ja tavoittelevat valmistuttuaan hyväpalkkaista työtä. Omassa kuviossa ei ollut mitään rikastumisen vaaraa”, Andy nauraa, ”mutta se ei ollutkaan se pointti. Tärkeää oli, että jokin loksahti kohdilleen korvien välissä.”
Andy Hopi uskaltaa unelmoida täysillä. Kuva: Katri Mäkinen
Urheiluseuraa pyörittäessään hän järjesti erilaisia tapahtumia ja huomasi pitävänsä niiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Siitä lähti kipinä uuteen muutokseen: vuonna 2010 hän totesi urheiluseuran olevan noin 98-prosenttisesti unelmatyötään – mutta se ei ollut tarpeeksi. ”Tiedostin voivani valehdella itselleni vähän aikaa, että se riittää, koska se on paljon enemmän kuin muilla. Se olisi ollut kuitenkin vääjäämättömän pitkittämistä”, kertoo Andy.
Urheilupiireistä seminaarilavoille
Vuotta myöhemmin Andy kulki jo nykyistä tietään Täysii-seminaarien parissa. Niiden esiaste pidettiin 2011 marraskuussa Tampereella Scandic-hotellissa. ”Paikalla oli suunnilleen 10 ihmistä, mun lisäksi oli yksi toinen puhuja, eli lähdettiin pienellä liikenteeseen”, Andy kuvailee, ”mutta siitä syttyi heti se kipinä, että tässä on jotain, ja että seuraavana vuonna tehdään isommalla meiningillä. Unelmana oli pitää seminaari Tampere-talossa.”
Elastisen Täysii-biisin mukaan nimetty seminaari järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012, ja mukana oli noin 200 ihmistä. Seminaari Tampere-talossa toteutui vuonna 2014, ja 500 ihmisen tapahtuma oli välietappi kohti kasvaneita tavoitteita. ”Jossain vaiheessa mietin, että unelman pitää olla tarpeeksi hullu. Asun Ratinan stadionin vieressä ja näen sen joka päivä, siitä se jotenkin tuli. Vuosi 2021 on Täysii-seminaarin kymmenes vuosi, joten mietin, että olisi sopivaa pitää se 10. kerta Ratinalla”, Andy kertoo.
Kymmenes kerta mennään Täysii Ratinalla? Kuva: Katri Mäkinen
Inspiraatiota stadionseminaariin löytyi Cheekin Olympiastadionin keikalta. ”Siellä näin, että tuollaiseen pystytään Suomessa. Ajattelin, että seminaarinkin voisi viedä stadionille, vaikka kukaan Suomessa käsittääkseni ei ole niin tehnyt”, Andy sanoo. ”Jos miettisin, miten ja millaisia seminaareja muut järjestää, juuttuisin siihen, enkä näkisi stadionia vaihtoehtona. Kun katsoo asiaa laajemmin, alkaa miettiä, voisiko se olla mahdollista, ja kun tarpeeksi miettii, saattaa todeta, että kyllähän se voisi olla”, hän naurahtaa.
Unelmoi – ja kerro siitä kaikille
Andy on julkaissut Instagramissa ja Facebookissa Ratinan stadionista yli 100 kuvaa. Kuvaamisen tarkoitusperiä on kaksi: toinen on itselle jatkuva muistutus siitä, mitä tekee, toinen on kertoa unelmasta muille. ”Ihmiset voivat kokea, etteivät muut auta heitä heidän unelmansa kanssa. Usein se johtuu siitä, että muut eivät tiedä koko unelmasta. On melkeinpä oma velvollisuus kertoa unelmastaan muille”, Andy naurahtaa. ”Silloin toiset saavat tietää siitä ja voivat ottaa yhteyttä, jos heidän polkunsa menee samaan suuntaan.”
”Kun kertoo unelmastaan ensimmäistä kertaa, ihmiset saattavat naureskella että joo, hyvä läppä. Jossain vaiheessa ne samat ihmiset alkavat miettiä, että ’hetkinen, eihän se ollut mikään läppä vaan sehän oli TOSISSAAN’, kun huomaavat, että se unelma alkaa toteutua”, Andy nauraa ja jatkaa: ”Teen kaikkeni tavoitteeni eteen. Silloin kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja pystyn kohdistamaan ne kommentit siihen, että teen vain entistä enemmän töitä unelman saavuttaakseni.”
Syksyn 2015 Täysii-seminaari pidetään vielä Tampere-talossa, samoin kuin vuosien 2016 ja 2017 seminaarit, mutta jossain vaiheessa talon rajat tulevat vastaan. Välietappina ennen Ratinan stadionia on jäähalli, joka on iso hyppäys 1800 kävijän tapahtumasta isompaan, mutta tarjoaa kuitenkin väliportaan ennen 32 000 hengen ulkoilmatapahtumaa. Hurja tavoite tai unelman epäonnistuminen ei kuitenkaan Andya hirvitä: ”En oikeastaan pelkää unelman epäonnistumista yhtään, koska pelosta käsin tekeminen ei välttämättä ole hyvä lähtökohta.”
Huolehdi perustasta ennen taivaiden tavoittelua
Andylta ei puutu motivaatiota tai paloa unelmansa suhteen, mutta perusasioiden pitää olla kunnossa, jotta innostuksen liekit voivat roihuta. ”Ravinto, lepo ja liikunta, niiden merkitys on helppo unohtaa. Kun niistä pitää jatkuvasti huolta, on vakaa perusta, jonka päälle voi rakentaa suurisuuntaisempaa. Silloin asiat tekee oikeassa järjestyksessä. Jos koko ajan koittaa tehdä korkealentoisia juttuja, saattaa kaikki romahtaa kokonaan, jos perustaan tuleekin pieni halkeama”, Andy toteaa.
Kun perusta on kunnossa, voi tavoitella taivaita. Kuva: Katri Mäkinen
Perustan ylläpitämistä helpottaa myös miehen vuosina 2013–2014 tekemä elämänmuutos: työajan puolittaminen. ”Se on vaikuttanut aika paljon moneen asiaan omassa arjessa”, sanoo Andy. ”Mukanaan se toi myös lomat. Aiemmin pidin vuoden lomat jouluna neljässä päivässä: yksi päivä oli hiihtoloma, kesäloma, syysloma ja joululoma. Tänä vuonna tuo neljä päivää on vaihtunut neljään viikkoon.”
Täysii-seminaarin ja -biisin kuvaama asenne näkyy myös Andyn mentaliteetissa lepoon ja lomailuun: ”Kun tekee täysillä ne jutut, mitkä haluaa tehdä, voi vastaavasti myös levätä täysillä. Siitä saa eniten irtikin: kun tekee haluamansa kunnolla, pystyy lepäämään kunnolla, ja vastaavasti kun ottaa kunnolla aikaa levolle, tulee automaattisesti se fiilis, että nythän mä haluan lähteä taas tekemään juttuja.”
Valitse suunta ja kulje sitä kohti
Andyn mielestä on tärkeää, että itselleen on miettinyt suunnan, missä haluaa olla 70 vuoden päästä, kuuden vuoden päästä tai tänä vuonna. ”Jos ei ole määritellyt suuntaa, on vähän hankala lähteä kulkemaan mihinkään, mutta toisaalta, jos kaiken toiminnan perustaa tavoitteisiin, matkanteko ei ole kauhean mielekästä. Olen huomannut vuosien varrella, muiden ja omasta kokemuksesta, että tavoite saattaa kääntyä itseään vastaan ja alkaa rajoittaa elämää, jos siihen lukittuu.”
Täysii-seminaarin suhteen suunta on Andylle selkeä. Mies on kuitenkin tavoitteensa suhteen realistinen: ”Voi olla, että unelma Täysii-seminaarista Ratinan stadionilla tapahtuu täysin vision mukaisesti, voi olla, että se tapahtuu vasta vuoden tai viiden vuoden päästä tavoitteesta tai jopa vuotta aikaisemmin, tai että se ei tapahdu koskaan. Elämä on arvaamatonta, ja omilla valinnoilla voi vaikuttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, joten on tärkeää muistaa kulkea tässä hetkessä, koska matka voi loppua vaikka tänään.”
Hyvästeltyäni tunnin keskustelun jälkeen Andyn ja poistuttuani kahvilasta palaan vielä Ratinan stadionille. Istahdan hetkeksi autioon katsomoon katselemaan tuulessa liitäviä lokkeja ja kentällä kohoavia kaivinkoneiden kauhoja. Kuka tietää, kenties istun kuuden vuoden päästä samalla punaisella penkillä, yhtenä 32 000 ihmisestä, jotka ovat stadionilla todistamassa tämän hullun unelman toteutumista.
Tutkimustietoa hyvinvoinnin vaikutuksesta työn tekemiseen on paljon. Miksi työnantajan kannattaa huolehtia työhyvinvoinnista ja työntekijän omasta hyvinvoinnistaan?
Great Place to Work® -Instituutin teettämien tutkimusten mukaan tunne siitä, kohdellaanko työntekijää kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti, määrää sen, miten paljon panosta työntekijä työhönsä laittaa. Olennaisinta menestykseen johtaneen yrityskulttuurin luomisessa eivät ole olleet tietynlaiset prosessit tai käytännöt, vaan luottamusta ja yhteishenkeä kasvattavien vuorovaikutussuhteidenmuodostaminen työpaikalla. Kun toiminnassa tulee aidosti esille, että työntekijöitä arvostetaan ja heidän hyvinvointinsa nostetaan tärkeäksi, he arvostavat työnantajaansa enemmän, ovat ylpeitä työpaikastaan ja valmiimpia hyödyntämään täyttä potentiaaliaan. Nämä tietyt inhimilliset periaatteet näyttävät saavan aikaan parhaan menestyksen maasta ja kulttuurista riippumatta.
Kun esimiehet suhtautuvat työntekijöihin aidosti rehellisesti ja arvostavasti, ihmiset haluavat saavuttaa hyviä tuloksia yhteisönsä hyväksi. Ihminen pyrkii luonnostaan vastavuoroisuuteen ja antaa sitä kohtelua, mitä saa. Yksittäisillä keinoilla, kuten työnantajan antamalla ekstrabonuksella ja toivomuksella, että työntekijä vastaa tähän antamalla kaikkensa työssään, ei kuitenkaan saada aikaan samaa tulosta. Vastavuoroisuus toimii vuorovaikutuksessa vain, jos toisten ihmisten kunnioitus ja arvostus on aitoa. Tällöin työnantajan edustajat rehellisesti kaikessa toiminnassaan tähtäävät yhteiseen hyvään.
Työelämätutkija ja tohtori Merja Fischer on tarkastellut väitöskirjassaan positiivisen vuorovaikutuksen merkitystä yritysten välisen palveluliiketoiminnan tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen. Hän sanoo, että välittämisen kulttuurista puhutaan paljon, mutta se ei välttämättä näy vielä käytännön tasolla. Kun autamme toisiamme töissä ja kannamme vastuun omasta hyvästä käytöksestämme, koemme työmme ja työpaikkamme merkitykselliseksi, mikä synnyttää positiivisia tunteita. Fisher sanoo, että tutkimuksissa on osoitettu positiivisten tunteiden yhteys asioiden näkemiseen laajemmasta näkökulmasta, innovatiivisuuteen ja asiakastyytyväisyyteen. (Positiivisten tunteiden ja mielialojen kokeminen tyypillisesti lisää yksilön ja organisaation suorituskykyä. Myönteiset tunteet työpaikalla näkyvät vahvana sitoutumisena hankkeisiin, hyvänä yhteistyökykynä ja uuden luomisen haluna. (Wihuri Antti-Juhani. 2014. Mindfulness työssä Tietoinen läsnäolo vapauttaa onnistumaan.)
Hyvinvoinnin merkityksellisyydestä liiketoiminnan menestykselle puhuvat maailmalla tunnetut yritysvalmentajat. Clayton Chistensen valittiin vuoden 2013 Thinkers50-gaalassa maailman kärkiajattelijaksi johtamisen alalla. Hän neuvoo kiitospuheessaan käyttämään ylitöiden ja uran tekemiseen aiotun 10 tuntia ylimääräistä aikaa ennemmin läheisille ihmissuhteille. Se on hyvä vaihtokauppa kahdestakin syystä. Ensiksikin sijoitat onnellisuuteen, ja tulet hyvinvoivemmaksi. Toiseksi tulet kuitenkin myös ammatillisesti menestyneemmäksi. Hän on havainnut, että voimavarojen antaminen ihmissuhteisiin on ollut avain menestykseen myös työssä. Tasapainoinen ihminen on energinen ja jaksaa tehdä työnsä hyvin.
Kun Transport for London otti mindfulness -ohjelman käyttöön henkilöstön kehittämisessä, tuloksena oli sairauspoissaolojen määrän puolittuminen. Samantapaisia tuloksia ovat saaneet myös muut yritykset. Maailmalla isot yritysjätit, kuten Google, Facebook, Twitter, General Motors ja Intel, ovat ottaneet tietoisuustaitoja ja keskittymiskykyä kehittäviä ohjelmia käyttöön. Tällaiset kehitysohjelmat tarjoavat paljon hyötyjä organisaatiolle. Vaikutuksia voi lähestyä monesta näkökulmasta, kuten stressinhallinnan, sairauspoissaolojen vähenemisen, paremman keskittymiskyvyn, ajankäytön priorisointitaidon, myönteisemmän suhtautumisen työyhteisöön tai luovuuden. (Mindfulness työssäTietoinen läsnäolo vapauttaa onnistumaan.)
Hyvinvoinnillamme on suora yhteys tuottavuuteen työssä, alhaisiin poissaoloihin ja työssä pidempään jaksamiseen. Työn tekeminen on meille luontaista, kun se mahdollistetaan oikealla ja myönteisellä tavalla. Työnantaja ei pysty suoraan kohentamaan työntekijöiden tai esimiesten fyysisen ja henkisen tasapainon tilaa mutta voi kannustaa ihmistä itse kehittämään sitä toimimalla roolimallina, kannustamalla keskusteluun, jakamalla tietoa ja tarjoamalla valmennusta ja tukea. Hyvinvointiamme ja tasapainoisuuttamme vahvistettuamme pystymme tekemään työtä paremmin motivoituneena, energisempänä ja paremmin tuloksin.
”Johtaminen on ihmisten vapauttamista”, kirjoitti Heikki Peltola facebookin päivityksessä. Mitä se tarkoittaa? Kun johtaminen on ihmisten vapauttamista, se on heidän elämänenergiansa kuulemista ja kunnioittamista, heidän haparoivien askeltensa kannustamista ja unelmiinsa uskomista. Se on heidän kauneutensa huomaamista ja vapaan tahdon rakastamista. Se on inhimillisyyden rohkeutta ja uskallusta tuntea.
Edward Decin & Richard Ryanin kehittämän itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta; omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys. Näiden tarpeiden täyttyminen on tärkeimpiä merkityksellisen elämän rakennusaineita. Vapaus tehdä omalla tavalla, oppiminen ja onnistuminen sekä turvan ja porukkaan kuulumisen tunne herättävät sisäisen motivaation, joka on niin jokaisen ihmisen kuin yrityksen keskeisin menestystekijä.
Vapautunut ihminen on yhteydessä lähteeseensä, hän kulkee omalla polttoaineellaan. Sisäinen motivaatio on monitasoisesti tuottavaa. Se tuottaa yhtä hyvin elämän energisyyttä, kykyä innostua ja tarttua käsillä oleviin asioihin, välittää toisista kuin tehdä taloudellisesti kovaa tulosta. Nykyinen motivaatiotutkimus ei onneksi ole enää niin kiinnostunut siitä, kuinka kontrolloida ihmisiä ulkopäin vaan siitä, miksi ihmiset valitsevat sitä mitä valitsevat ja mikä tukee ihmisten vapaaehtoista sitoutumista johonkin tavoittelemisen arvoiseen. Merkityksellisyys ja todelliset onnistumiset syntyvät hyvissä teoissa yhdessä muiden kanssa. Yrityksistä voittajiksi nousevat ne, jotka pystyvät johtamaan ihmisten sisäisen motivaation ja yrityksen tavoitteen samansuuntaisiksi.
Miten sisäisen motivaation hehkua voi tukea? Omaehtoisuuden tukeminen tarkoittaa yksinkertaisimmillaan aitoa kiinnostusta toisen kokemusta ja unelmia kohtaan. Se tarkoittaa toisen vapaan tahdon kunnioittamista ja tilan antamista tehdä asioita sillä tavalla kuin hän itse haluaa. Hyvät, perustellut pelisäännöt ja kannustava palaute tukevat oppimista ja onnistumista sekä lopulta kyvykkyyden kokemusta.
Mukaan ottaminen, myötätunto ja kokemus siitä, että toiset välittävät ja haluavat hyvää ovat keskeisiä yhteenkuuluvuuden vahvistajia. Kun ihminen kokee olevansa turvassa eikä energiaa mene turhaan ihmissuhdekiemurointiin, vapautuu tilaa kokeilla, luoda ja ajatella uudenlaisia ajatuksia.
Kuinka lopettaa koulukiusaaminen? Kuinka löytää työ, jota rakastaa? Ja kuinka auttaa isiä olemaan turvallisia ja luotettavia lapsilleen? Sohvi Haukkala haastatteli Unelmauutisiinsa Itseohjautuvuusteorian kehittäjää Richard Ryania.
Toukokuun loppuun liittyy vahvoja lapsuusmuistoja. Koivujen hiirenkorvien yhtäkkinen posahtaminen lehdiksi ja niiden kirpeän keväinen maku. Kirsikkapuiden huumaava väriloisto.Koulun päättyminen, Suvivirsi ja suuri vapauden tunne. Haikeus siitä, että joitakin ystäviä tai etäisiä kiinnostuksen kohteita ei tulisi tapaamaan pitkään aikaan.
Jäämme helposti tuijottamaan oppimisen tuloksia oppiaineiden ja arvosanojen kautta. Kuitenkin monet elämässä todella tärkeät asiat opitaan lukujärjestyksen ulkopuolella. Sosiaaliset taidot ja kommunikointi, toisen henkilön mielipiteiden arvostaminen ja kuunteleminen, empaattinen suhtautuminen, rakentava palautteen antaminen ja vastaanottaminen, omien ja toisen rajojen huomioiminen ja kunnioittaminen. Kaikkia näitä voi oppia hyvältä esikuvalta.
Jos painotetaan pelkästään kaavojen, taulukoiden, vuosilukujen ja sääntöjen oppimista, lopputuloksena saattaa olla paljon asioita tietäviä ja muistavia osaajia. Se ei kuitenkaan takaa, että samalla olisi omaksuttu soveltamistaitoja, tiedon välittämistä tai toisen osapuolen hienovaraista tulkitsemista.
Soitonopetuksessa vallitsee yhä vanha traditio – kahdenkeskinen opettaja-oppilas asetelma. Henkilökohtaisessa ohjauksessa oppilaan on mahdollista saada juuri hänelle muokattua opetusta. Taitava opettaja opastaa jokaista oppilastaan yksilöllisesti, tunnistaen oppilaansa tason, vastaanottokapasiteetin, vahvuudet, omaksumistavat, vireystilan ja persoonalliset erityispiirteet. Parhaassa tapauksessa tällainen oppimistilanne, rohkaisevan huomion kohteena oleminen on oppilaalle erittäin motivoivaa ja innostavaa.
Taideaineiden puolella opettajilla on myös suuri vastuu. Amerikkalainen tutkija Brené Brown on perehtynyt laajalti häpeän ja haavoittuvuuden kokemuksiin. Hänen mittavan tutkimusaineistonsa mukaan suurimmat ja syvimmät häpeän kokemukset syntyvät luovia tekoja ja tuotoksia kritisoitaessa ja nolattaessa.
Ammattimuusikkona kohtaan erittäin usein ihmisiä, jotka kutsuvat itseään epämusikaalisiksi ja/tai laulutaidottomiksi. Nämä tarinat pohjautuvat usein koulujen laulukokeisiin. Luokan edessä, kaikkien kuullen piti esittää laulu, suorituksesta annettiin numero ja sen perusteella kukin saattoi sitten päätellä oman ”musikaalisuutensa”.
Itse olen sitä mieltä että musikaalisuutta on sekin, että tunnistaa eri ihmisiä puheäänestä. Jo siihen tarvitaan tarkka sävelkorva ja –muisti. On tyystin eri asia, miten tarkka äänihuulien hallinta meillä on. Useimmat meistä erottavat piirretyn ympyrän soikiosta. Vaatii kuitenkin harjaannusta osata piirtää vapaalla kädellä monta virheetöntä ympyrää peräkkäin. Useimmat meistä erottavat myös kuulemansa musiikin sävelpuhtauden. Kuullun melodian laulaminen tarkasti muistista vaatii lisäksi tarkkaa lihaskontrollia äänentuottolihaksistossa, sekä jonkin verran harjaannusta.
Paras perusta oppimiselle on luottamuksellinen, kunnioittava ja innostava ilmapiiri. Oman äänen ja ilmaisukanavan löytäminen voi olla erittäin tärkeä prosessi myös yleisemmin luovuuden ja ongelmanratkaisun saralla. Omaa ääntään voi etsiä myös soittimen, kuvataiteen, kirjallisen ilmaisun, tanssin tai vaikkapa hitsaamalla tehdyn ite-taiteen kautta.
Tapasin viime viikolla ensimmäisen viuluoppilaani. Koskapa hän on valinnut orkesterimuusikon ammatin, iloitsen etten nuorena ja kokemattomana opettajana torpedoinut hänen uraansa heti alkumetreillä. Vahvempi osuus muusikon ammattiin hakeutumisella oli toki sillä, että molemmat hänen vanhempansa ovat erinomaisia musiikin ammattilaisia.
Milloin sitten osaan riittävästi voidakseni opettaa toisia? Usein opittuamme jotain itse, palamme halusta päästä jakamaan oppimaamme muille. Siinä hötäkässä saattaa toisen osapuolen havainnointi jäädä katveeseen. Jos itse lähtisin nyt etsimään itselleni opettajaa johonkin tiettyyn taitoon, selvittäisin todennäköisesti ainakin seuraavia asioita: Onko hänellä käytännön kokemusta aiheesta? Onko hän edelleen itse innostunut ja kiinnostunut oppimaan lisää? Soveltaako hän oppimaansa toisen osapuolen tarpeiden ja tilanteen mukaan? Elääkö hän kuten opettaa? Saako hän toiset yltämään parhaimpaansa? Miten hän suhtautuu kollegoihinsa ja muihin koulukuntiin? Kuinka itsenäisiä hänen muut oppilaansa ovat?
Joskus tiettyyn asiaan perehtyminen saattaa aiheuttaa yllättäviä lisähaasteita. Pieni paradoksi oli siinäkin, että tehdessäni stressin poistoon tarkoitettuja äänimaljarentoutustallenteita, en arvannut kuinka stressaavaa levyn julkaiseminen kaikkine lupa-asioineen ja jakelukanavien etsintöineen voi olla. Loppujen lopuksi stressin keskellä käytin itse omia nauhoitteitani rentoutumiseen ja yksi ympyrä sulkeutui. Paras palaute tuli kuitenkin tekstiviestinä vakavasti sairastuneelta ystävältä: ”… jo pari kuuntelukertaa on vaikuttanut rentouttavasti.”
Pieni stressi voi olla oppimiselle tarpeellinen, liikkeelle laittava impulssi. Jos stressi kasvaa liian suureksi, se voi syödä ilon ja inspiraation. Ilman näitä oppiminen ja opettaminen tulee raskaammaksi ja työläämmäksi. Useissa kielissä soittamiselle ja leikkimiselle on sama verbi. Usein sanotaan myös että leikki on lasten työtä. Voisiko oppiminen, opettaminen ja työ olla aikuisille useammin kuin leikkiä?
(Otava) 19 vinkkiä elämän helpottamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
