Luonnollista suojaa aurinkoon

EMILI

Minulla on herkkä iho ja saan monista aurinkovoiteista ihottumaa, mistähän tämä johtuu? Olisiko jotain luonnollisempaa keinoa suojautua, vai pitääkö minun vain välttää aurinkoa ja suojautua vaatteilla?

Tavallisessa kosmetiikassa auringolta suojautumiseen käytettävien, kemiallisten UV-suojien toiminta perustuu reaktioihin iholla ja ihon kanssa. Niistä seuraavat kemialliset prosessit voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia ihmisille. Herkillä myös ihottuma on mahdollista, kun iho reagoi jonkin voiteen ainesosaan. Synteettisinä ainesosina ne myös rasittavat ympäristöä. Lisäksi niiden on todettu vaikuttavan kehon estrogeenihormoniin ja mahdollisesti myös kilpirauhashormoneihin eli ne voivat toimia ns. hormonihäiritsijöinä. Hormonaalisia haitta-aineita on kosmetiikan lisäksi muun muassa ruokapakkauksissa ja huonekaluissa. Niiden haitallisia vaikutuksia on jo todettu, mutta yhteisvaikutuksia vasta tutkitaan.

Luonnonkosmetiikan sisältämät fysikaaliset aurinkosuojat ovat turvallinen ja ympäristöystävällinen valinta. Luonnonkosmetiikkapuolelta löytyy hyviä aurinkosuojia kuten Laveralta. Itse käytän BioAroman Aurinkoöljyä. Kannattaa kokeilla mikä omalle iholle sopii parhaiten. Itse olen päätynyt BioAromaan, koska se on itselleni ollut paras ja luonnollisin. Luonnollisesta aurinkosuojasta huolimatta auringossa kannattaa olla oma ihotyyppi huomioonottaen ja keskipäivän aurinkoa välttäen, jotta iho ei pääse palamaan. D-vitamiinin saannin kannalta aurinkoa ei kannata kokonaan välttää, vaan suojautua itselle sopivalla tavalla.

Aurinko tekee myös mielelle hyvää, on ihanaa nauttia auringon lämmöstä, muistetaanhan nauttia! 🙂

Nautitaan auringosta!
Nautitaan auringosta!
Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image