Voiko ihminen olla ylpeä itsestään, jos hän toimii omasta mielestään väärin?

arto_artikkeli

Elämä maistuu jos koen eläväni merkityksellistä elämää, saan ehdottoman hyväksynnän sellaisena persoonana kuin olen, sitoudun arvojeni mukaiseen hyvään, pystyn muuttamaan ajatteluani teoiksi ja olen oppinut säilyttämään kohtuullisen myönteiset tunteet vastoinkäymisissä.

Kokemus elämän merkityksellisyydestä kumpuaa siitä, että tunnistaa olemassaololle tarkoituksen. Tarkoitus syntyy kytköksestä johonkin itseään suurempaan asiaan tai ilmiöön kuten yhteisöihin, taiteisiin, luontoon tai uskontoon.

Myönteiset ihmissuhteet perustuvat hyväksyntään, joka on niin kokonaisvaltaista, että oman itsen muuttaminen tai mukauttaminen toisenlaiseksi ei tule mieleenkään. Tällaisessa hyväksynnän tilassa ihmisestä vapautuu luovuutta. Turvallisuus antaa mahdollisuuden ottaa riskejä ja ajatella uusilla tavoilla. Kaikenlainen edistys edellyttää kykyä nähdä nykyiselle tilalle vaihtoehtoja.

Voiko ihminen koskaan olla ylpeä itsestään jos hän toimii omien syvimpien arvojensa vastaisesti? Sitoutuminen omien arvojen mukaisiin tekoihin lisää itsekunnioitusta. Ihmisenä olemisen heikkous on siinä, että tekomme ovat erisuuntaisia kuin ajattelumme. Kiireen kulttuuri on omiaan vieraannuttamaan meitä itsestämme. Emme ehkä edes tunnista niitä asioita, joita pidämme luovuttamattomina.

Tavoitteiden muuttaminen teoiksi tuottaa aikaansaamisen kokemuksia. Tämä tekstikin syntyy osittain juuri aikaansaamisen tarpeen motivoimana. Asioiden loppuunsaattaminen on ihmiselle tärkeää juuri aikaansaamisen kokemukseen pääsemiseksi. Ajattelusta on hyötyä, mutta lopulta vasta teot ratkaisevat. Teot muuttavat ympäröivää todellisuutta, mutta tekojen laadun ratkaisee ajattelu.

Myönteisten tunteiden säilyttäminen vastoinkäymisissä lisää palautumiskykyä. Vastoinkäymisiä tarvitaan, sillä valkoista ei ole olemassa ilman mustaa. Kiitollisuus siihen mitä on, on mahdollista jos tunnistaa myös nykytilan vastakohtia. Myönteisten tunteiden säilyttämisessä auttaa moniin mahdollisuuksiin havahtuminen. Elämälle on mahdollista löytää useita hyviä reittejä.

Suomalainen olemassaolemisen ihanne korostaa materiaalista menestystä, vaikka materiaaliset perustarpeemme ovat jo tyydytettyjä. Valtavirtaistuneen kapean olemassaolemisen ihanteen vuoksi saattaa tulla tunne siitä, että oma elämä on sivuraiteilla, vaikka se onkin raiteilla. Haasteena suomalaisessa yhteiskunnassa onkin meidän kansalaisten henkisten perustarpeiden parempi huomioiminen niin yksilöiden ja yhteisöjen tasoilla kuin politiikassakin.

Pitäisikö meidän yhteistuumin ryhtyä kannattelemaan toinen toistemme kukoistamista? Aineettomien hyvän elämän tekijöiden vahvistuminen ei ole keneltäkään pois – päinvastoin. Niiden lisääntymisellä ei myöskään ole rajoja kuten materiaalisilla hyvän elämän tekijöillä väistämättä on.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: