Haastattelin viisasta vihapioneeri Jari Koposta, joka sanoo, että kaikki väkivalta on pelkoa. Ihminen voi käyttää vihaa (neutraalia perustunnetta) tasapainoisesti rakkautta suojatakseen tai väkivaltaisesti pelkoa peittääkseen.
Pelon tunne ja teot syntyvät siitä, ettei ihminen ole yhteydessä ytimeensä. Olemisemme ydin on rakkaus (tai miksi nyt haluaa sitä tasapainon, rauhan ja myötätunnon tilaa nimittääkin). Pelko eli yhteydettömyys rakkauteen ei poistu pelkoa ruokkimalla eikä myöskään peittämällä, vaan luomalla myötätuntoista yhteyttä, turvaa, jossa pelkoa saa kokea ja käsitellä rauhassa.
Tämä yhteys on silta ydinolemukseemme: rauhaan ja myötätuntoon itseämme ja toisia kohtaan.
Ruusujuuri on aivan käsittämätön kasvi! Se tyynnyttää ylikierroksilla laukkaavan kehon ja mielen. Se antaa urheilijalle viimeisen takapotkun. Se piristää ja tasapainottaa uupuneen ja alakuloisen olon. Ja kaiken huipuksi se pistää vipinää myös vällyjen väliin.
Rakkauteni ruusujuureen alkoi reilu 10 vuotta sitten. Luin ruotsalaisen kirjailijan Sara Hedmanin kirjan Mirakelörterna som skyddar dig ja haastattelin häntä lehtijuttuun. Tuon jälkeen olen nauttinut joka syksy ruusujuurikuurin.
Vakuutuin, että reilut 3000 vuotta kansanlääkinnässä käytetty kasvi sopii minulle kaamosajan oireiluun. Ja niin se on: ruusujuuri sytyttää sisäiset valot ja pistää vipinää myös libidoon.
Pitkät perinteet tehokasvina
Viikingit saivat voimat ja siivet valloitusmatkoilleen ruusujuuresta. Kasvin avulla he myös palautuivat paremmin. Kaukoidässä taas ruusujuurta on käytetty jo tuhansia vuosia lemmennostatukseen. Ruusujuuri on tunnettu Ihmekasvina, joka herättää niin miehen kuin naisen halut.
Siperiassa ruusujuuren avulla on selvitty ankarista pakkasolosuhteista. Entisessä Neuvostoliitossa ja nyky-Venäjällä ruusujuuri on ollut huippu-urheilijoiden ykköskasvi, joka parantaa kestävyyttä vaativia urheilusuorituksia. Kasvilla jaksaa ja jaksaa…
Ja ruusujuurella on matkattu myös avaruuteen. Sen avulla kosmonautit ovat kyenneet sopeutumaan paremmin vaativiin ja stressaaviin olosuhteisiin. Ja kun kotiplaneetta on taas kutsunut, avaruusmatkaajat ovat ruusujuuren avulla pystyneet helpommin palautumaan tämän ilmanalan olosuhteisiin ja elämään.
Toki ruusujuuren taikavoimat tunnetaan urheilussakin. Belgialaisten tutkijoiden mukaan ruusujuuren nauttiminen tuntia ennen fyysistä suoritusta lisää elimistön kykyä kestää pitkäaikaista rasitusta pitempään. Vaikutuksen aiheuttajana pidetään salidrosidia, joka on yksi tärkeimmistä ruusujuuren ainesosista. Salidrosidi helpottaa hermosolujen energia-aineenvaihduntaa.
Monisuorittajan ja stressaajan täsmäkasvi
Vaikka käytän ruusujuurta kaamosoireiden torjuntaan, ruusujuuri sopii paremmin kuin hyvin juuri 2010-luvun monisuorittajille ja stressaajille. Ruusujuuren vaikutuksia on tutkittu paljon ja sen on todettu lisäävän kehon stressinsietokykyä ja keskittymiskykyä sekä piristävän. Lisäksi kasvin tiedetään tasapainottavan kehoa sekä lisäävän henkistä ja fyysistä kestävyyttä.
Ruusujuuren paras anti minulle on kehon toimintojen normalisoituminen. Kun otan ruusujuurikuurin, tunnistan taas itseni. Kasvi on siitä ihana, että vaikka se vaikuttaa ilmiömäisen nopeasti ja tehokkaasti, se on turvallinen eikä aiheuta mitään sivuvaikutuksia. Kasvi virkistää väsyneen ja tyynnyttää ylikierroksilla kulkevan.
Ruusujuuren ihmeellisyys ja taikavoimat johtuvat siitä, että se on nk. adaptogeeni. Adaptogeenivaikutus tarkoittaa sitä, että kasvin aineet tehostavat elimistön henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja puolustuskykyä poikkeustilan, esimerkiksi stressin tai muun kovan fyysisen tai psyykkisen kuormituksen aikana. Adaptogeeneille tyypillistä on se, että niitä kannattaa käyttää vain kuuriluontoisesti, jotta teho säilyy.
Ruusujuuri on tutkitusti turvallinen, mutta poikkeuksia aina löytyy. Jätä käyttö väliin, jos olet raskaana tai kärsit verenpainetaudin tai reuman akuutista vaiheesta. Älä myöskään käytä ruusujuurta, jos kärsit kilpirauhasen liikatoiminnasta.
Avuksi myös masennukseen
Ruusujuuresta voi olla apua myös masentuneille. Muun muassa parin ruotsalaistutkimuksen mukaan ruusujuuri helpottaa lievää ja keskivaikeaa masennusta yhtä tehokkaasti kuin masennuslääkkeet. Tutkimuksissa käytettiin ruotsalaista ruusujuurivalmistetta nimeltään SHR-5, joka helpotti ahdistusta, tasapainottomuutta, univaikeuksia ja psykosomaattisia vaivoja. Ruusujuuren plussaksi laskettiin se, että sillä ei ole haittavaikutuksia eikä sen käyttö häiritse muiden lääkkeiden vaikutuksia.
Luonnonvaraista ruusujuurta löytyy myös Suomesta. Ruusujuuri kasvaa karuilla, tuulen pieksämillä tuntureilla ja kylmän kivikkoisissa kosteikoissa arktisilla alueilla mm. Siperiassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomen Lapissa, Islannissa, Grönlannissa ja Alaskassa.
Vaikka ruusujuuri on vahva rohtokasvi, sen tuoreita lehtiä voi myös syödä. Lehdissä on runsaasti C-vitamiinia. Ruusujuuri on ollut inuiittien hortaa eli villiä vihreää luonnosta löytyvää syötävää eläinpainotteisen ravinnon rikastamiseksi.
Villiä ruusujuurta on kuitenkin niin harvassa, että suosittelen viljellyn kasvin hyötykäyttöä. Minun syksyn annokseni tulee usein uutteesta tai luontaistuotekaupan purkista. Olenpa kokeillut myös ruusujuurella terästettyä sienikahvia ja monenmoisia tehouutteita.
Niinpä jos väsyttää ja arki on kuin hernerokkasumussa tarpomista, kokeile Pohjolan ikivanhaa ihmeyrttiä. Voit nähdä ja aistia sumun hälvenevän ja olon kevenevän. Ruusujuuri antaa siivet ja tuo valoa pimeään.
Voit lukea lisää selviytymiskeinoja kaamokseen täältä.
Vietin jokin aika sitten viikonlopun hyvien ystävieni seurassa Varsovassa. Kolme naista, jotka aikoinaan asuimme samassa kaupungissa ja nyt elämä on johdattanut meidät kolmen eri maan asukeiksi.
Matkustin Varsovaan junalla. Koska matka Puolaan oli ajallisesti pidempi kuin perillä vietetty aika, tuntui raiteilla liikkuminen rituaaliselta. Tein merkittävää matkaa, hitaassa junassa ehdin ajatella.
Ystäväni muutti puolisen vuotta sitten, ja tämä ensimmäinen visiitti oli meille kaikille tärkeä. Käymme sinetöimässä itsellemme ja toisillemme muutoksen. Ihastumme uuteen kotiin, kikatamme ystävämme lempikuppilassa, ihastelemme maisemia. Toteamme yhdessä, että kaikki on muuttunut.
Yksi meistä totesi viikonlopun jälkeen tajunneensa lähes kyyneleet silmissä, että me kaikki olemme todellakin maailmalla. Enää emme törmää hetken mielijohteesta lauantaikahveilla tutussa jokivarsikahvilassa. Se osa elämää on kenties peruuttamattomasti takana.
Ja vaikka ajatus on vain pieni, hetken ymmärrys nykyisyydestä, siihen sisältyy isompi kokonaisuus. Yksi Varsova-viikonloppumme eniten puhuttaneista aiheista: pienten, mutta ratkaisevien hetkien lopullisuus.
Usein porhallamme elämässä eteenpäin ja huomista suunnitellen niin vauhdilla, että tämä hetki uhkaa viilettää huomaamatta ohi. Itsekin tunnistan kiirehtiväni liian usein, ja siksi olen kehittänyt tavan pysäyttää ajan. Haluan elää niin, että edes joskus ilmassa on vain yksi pallo.
Konstini on yksinkertainen: hengitän ja toistan mielessäni ”Olen nyt tässä. Ja tässä hetkessä, juuri nyt, kaikki on hyvin”. Merkkaan sen mielessäni ratkaisevaksi hetkeksi. Kun huomaan kiirehtiväni tilannetta, pysähdyn, konkreettisesti, vaikka keskelle metsäpolkua.
Varsovassa seisahduin puistossa, kun ystäväni jatkoivat kävelyä. Katselin heitä ja ruska-asuista, valtavan kaunista maisemaa ja ajattelin ”olemme tulleet tähän”. Olemme aikuisia, vastuullisia, meillä on perheemme ja työmme, omat kokonaiset elämämme.
Ja samalla olemme tässä. Minä olen vain minä. Hyvällä tavalla ihan vain minä. Merkityksellinen näille ystävilleni. On tärkeää, että tulin tänne, on tärkeää, että pysähdyn ja muistan tämän hetken.
Puhuimme ystävieni kanssa siitä, kuinka olemme tehneet valintoja, joiden vuoksi ovet ovat sulkeutuneet, ja toisia on avautunut. Olemme kaukana lapsuudenperheistämme. Emme tiedä olemmeko lähellä silloin, kun se on todella merkityksellistä. Emme voi varmistaa, että voimme olla läsnä, kun meitä tarvitaan.
Yhtäkkiä, näennäisesti pienen valinnan vaikutuksesta, meidän elämämme tapahtuu kaukana synnyinkodista ja lapsuudenmaisemista. Lapsemme kasvavat toisessa kulttuurissa, kotikielemme on jotain muuta kuin äidinkielemme.
Nautin siitä, että yksi kohtaaminen tai keskustelu muuttaa kaiken – olen fatalisti. Hellin risteyskohtia elämässäni. Myös niitä, joissa olen menettänyt.
Hengitin tietoisen syvään ja rauhallisesti viedessäni erään merkityksellisen ihmissuhteen päätökseensä. Hieman myöhemmin, tavatessani nykyisen mieheni, painoin mieleeni maisemia, tuoksuja, katseita.
Hengitin ja olin läsnä.
Kohtaamiset ja jäähyväiset, konkreettiset tai vertauskuvalliset, ystävien, perheen tai tuntemattomien kesken, ne ovat merkityksellisiä. Ne ovat ratkaisevia hetkiä, ja usein niiden merkitys paljastuu vasta myöhemmin.
Miten käytät oman elämäsi ohikiitävät, mutta merkitykselliset tuokiot, se riippuu sinusta. Huomaatko ratkaisevan hetken? Vai kiitääkö se ohi?
En ole asiantuntija, mutta suosittelen hengittämistä. Pysähdy. Merkkaa hetki mieleesi. Ja lähde liikkeelle.
Löysin, jälleen kerran, itseni pohtimasta rakkautta. Tällä kertaa sitä, miten paljon siitä menee ohi, koska ei osaa ottaa sitä vastaan. Koko huomio on kiinnittynyt ottamaan vastaan tietynlaista rakkautta. Sellaista, minkä on määritellyt etukäteen hyvin tarkasti. Odottaa sen tulevan tietynlaisessa paketissa, eikä siksi ota vastaan muuta.
Vanhempien ja lasten väliset suhteet tekevät tämän hyvin näkyväksi.
Viime aikoina olen keskustellut useamman ihmisen kanssa siitä, miten vanhemmat eivät ole rakastaneet tarpeeksi, oikein, riittävästi, oikeaan aikaan. Rakkaus on ollut puutteellista. Jäin miettimään tätä rakkauden puuttumista.
Useammalla kuin yhdellä ystävälläni on isä tai äiti, joka ei kuulemma osaa rakastaa. Ei puhu tunteista, ei ilmaise itseään. Verbaalinen kommunikaatio on olematonta. Vanhemmat vain antavat rahaa. Auttavat muutoissa, korjaavat asioita, pesevät pyykkiä, tekevät ruokaa. Jotkut vaikuttavat välinpitämättömiltä.
Kaipaamme keskustelua tunteista, turvallisuudesta, turvattomuudesta, pettymyksistä. Rakkaudesta, välittämisestä, läheisyydestä.
Jos katsomme puuttuvien asioiden sijaan niitä asioita, joita nämä vanhemmat meille osaavat antaa, mitä näemme? Voisimmeko nähdä, että nämä vanhemmat rakastavat kaikilla niillä tavoilla, joilla he osaavat rakastaa?
Voi olla, etteivät he osaa rakastaa sillä tavalla kuin olisimme toivoneet. Eivät puhu tunteistaan, eivät ehkä olleet paikalla silloin kun heitä olisi tarvittu. Toisaalta kaikki tuntemani ihmiset rakastavat niin hyvin kuin osaavat.
Harmitellessamme sitä mikä puuttuu, odotamme tietoisesti tai tiedostamattamme, että nämä ihmiset joiden rakkautta vaille ajattelemme jäävämme, käyttäytyisivät, puhuisivat ja ajattelisivat toisin. Toivomme että he muuttuisivat. Suomut putoaisivat heidän silmiltään, ja äkisti he rakastaisivat meitä juuri sillä tavalla kun olimme toivoneet. Miten realistinen, tai reilukaan, toiveemme on?
Meillä on hyvin kirkkaita mielikuvia ja voimakkaita mielipiteitä siitä, kuinka haluamme tulla rakastetuksi. Tapamme katsoa rakkautta voi muodostua myös kilveksi eteemme. Minkälaista rakkautta meiltä menee ohi, koska kontrolloimme ja arvostelemme rakkauden toteutumista? Emme suostu ottamaan sitä vastaan kuin yhdenlaisessa muotissa. Kaipaamme sitä mikä puuttuu, vaan emme näe sitä mitä saamme.
Määrittelemällä minkälaista rakkautta haluamme ja suostumme ottamaan vastaan – missä muodossa sitä haluamme, mihin aikaan, missä määrin – suljemme rakkaudelta reittejä tulla luoksemme. Odotamme, että se tulee haluamallamme tavalla ja silloin kun käskemme. Samalla olemme sokeita sille, että saatamme olla rakkauden ympäröimiä. Emme vain tunnista sitä rakkaudeksi – koska se ei näytä siltä mitä odotimme.
Huomiomme on puutteessa. Kaikessa siinä, mitä paitsi jäämme, mikä puuttuu, mitä emme saa. Kun huomio on puutteessa, näkee puutetta.
Pidän vesilasi-metaforasta. Onko kuppisi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä? Kysehän on perspektiivistä. Objektiivisesti ottaen kupissa on sama määrä nestettä. Sinä vain näet siinä joko tyhjää tai täyttä.
Tyhjää tuijottaessa jää näkemättä runsaus. Kaikki se rakkaus ympärillämme.
Tämä on omistettu äidilleni: Nyt kun ajattelen omaa äitiäni näen, kuinka hän on rakentanut ympärilleni runsautta, jota olen joskus pitänyt itsestäänselvyytenä. Monet kerrat olen toivonut jotain muuta, ja ollut sokea sille, miten hän rakastaa. Ymmärtämättä, että hän on tehnyt ratkaisuja, jotka ovat olleet valintoja niukkuudessa ja aina rakkaudesta. Hän on tehnyt eteeni enemmän kuin olen osannut ymmärtää. Kiitos äiti.
Keiju Vihreäsalon uutuuskirja Jotta voisin rakastaa on kirja rakkauden anatomiasta. Me kaikki haluamme rakastaa ja olla rakastettuja, mutta miksi toisen kohtaaminen on toisinaan elämän suurin haaste? Kirjassa tarkastellaan lämpimällä analyyttisella otteella rakkautta ja pelkoamme rakastaa. Kun tunnemme pelkomme, voimme valita rakkauden.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo että hyvään unirytmiin pääseminen voi viedä vähän aikaa, mutta sen löytyminen palkitsee.
Timo Partonen, nukkumisrytmini on viime kesän jälkeen ollut vaihteleva. Minua alkaa usein ramaisemaan jo puoli kymmenen aikaan, mutta monesti touhuan siihen aikaan vielä jotain ja menen nukkumaan myöhemmin. Silloin unetus on mennyt jo ohi ja odottelen unta pahimmillaan pitkäänkin. Jos otan säntillisen tavan painua pehkuihin aina samaan aikaan, niin kuinka pääsen uuteen rytmiin?
”Ehkä viikon sisään alkaa jo nähdä tuloillaan olevan vaikutuksen, jos on pitänyt nukkumaanmenoaikansa säännöllisenä. Vaikutus ei tietenkään ole välittömästi näkyvillä. Heti seuraavana päivänä ei välttämättä huomaa mitään, mutta noin viikossa kyllä, tämä on varovainen arvaukseni.
Unen tuloa voi ihan rauhallisesti odottaa noin puolisen tuntia, mikä on ihan normaali nukahtamisviive – tosin vähän pidemmästä päästä. Tuommoinen kymmenen minuuttia on ihan tavallista, ja viisitoista minuuttiakin, ei tarvitse hätäillä vielä siinäkään vaiheessa.”
Entä jos uni ei ole vielä puolen tunninkaan jälkeen tullut?
”Kannattaisi nousta pois sängystä, ettei jää virkeänä vain makaamaan ja tekisi sitä virhettä, että yrittäisi pakottaa itsensä nukahtamaan. Jos tuolloin ei nouse ylös tapahtuu helposti ehdollistuma, että makaa virkeänä vuoteessa, jonka lisäksi on tunne siitä ettei ole onnistunut nukahtamaan. Yleensä se vain estää unen tuloa, joten kannattaa nousta vuoteesta ja olla tekemättä mitään mikä aktivoisi aivoja kovasti. Siinä vaiheessa saisi olla mahdollisimman tylsää, odottaa että väsymys tulee uudelleen ja käyttää sen hetken hyväkseen.
Rentoutusharjoitukset kannattaisi tehdä ennen kuin menee ensimmäisen kerran vuoteeseen nukkumista varten. Järjestele iltarutiineja siten, että ehdit tehdä ne edeltävän puolen tunnin aikana vuoteeseen menoa.”
Vuodenajat vaikuttavat unen määrän tarpeeseen, mutta siinä tuntuu toisinaan olevan muutakin heittoa. Joskus riittää vähempi, toisinaan taas huomaa ettei entinen määrä riitäkään. Mistä tietää ja tunnistaa että on nukkunut tarpeeksi?
”Siihen ei ole mitään mittaria tai mittalaitetta, vaan ratkaisevaa on oma kokemus siitä että herää virkeänä. Vielä tärkeämpää on ettei seuraavan päivän aikana tule uneliaisuutta tai väsymystä siinä määrin, että olisi nukuttava päiväunet. Eikä myöskään ole torkahtelua tai nukahtelua, vaan vireys säilyy kohtuullisen hyvänä aina seuraavaan yöuneen asti. Silloin yöuni on ollut riittävä sekä määrällisesti että laadullisesti.
Jos yöuni on ollut ajallisesti normaalipituinen, mutta silti tulee voimakasta väsymystä päivän aikana, niin todennäköisesti uni on ollut katkonaista ja kevyttä. Se näkyy aamulla herätessä siten, että herää tavallista väsyneempänä eikä yöuni ole virkistänyt yhtä hyvin. Usein katkokset ovat niin lyhyitä, ettei niitä pysty itse muistamaan aamulla kun herää. Katkoksista on nukahtanut uudestaan mutta niitä on ollut paljon, ja se johtaa siihen, että uni on jäänyt liian kevyeksi. Unisyklit eivät ole toistuneet sillä tavalla normaalisti, että siellä olisi ollut riittävästi virkistymiseen tarvittavaa syvää unta, sekä sopivasti REM-unta.”
Saamme lukea paljon unettomuuden tai univajeen haittavaikutuksista sekä kehoon että mieleen. Entä toisin päin: miksi hyvä uni vaikuttaa positiivisesti mielialaan?
”Sen kun tietäisi. Mitä kautta hyvin nukutun yön vaikutus heijastuu mielialaan on tieteessä edelleen arvoitus. Se näyttää liittyvän siihen, että yöunessa on ollut riittävästi syvää unta. Koko yöunen täytyy kuitenkin noudattaa univaihesykliä niin että on REM-unta, sitä josta unet muistetaan parhaiten jos herää aamulla kesken REM-univaiheen, ja että on myös kevyen unen vaiheita.
Terveeseen yöuneen kuuluu myös lyhyitä hereille havahtumisia, mutta jos ne laskee yhteen niin noin prosentti nukutusta ajasta sisältää valvetta, lyhyine havahtumisineen ja nopeine uudelleennukahtamisineen.
On tietysti yritetty selvittää monin tavoin mistä on kysymys, ja todennäköisesti kyse on siitä, että hermosolujen väliset liitokset huolletaan kuntoon. Solut myös käyttävät viestinsiirrossaan aktiivisesti mielialan säätelylle tärkeitä hermovälittäjäaineita, kuten dopamiinia ja serotoniinia, yöunen aikana. Yksityiskohdittain ei tällä hetkellä kuitenkaan osata sanoa, miten nukuttu yöuni muuttuu mielialavaikutukseksi.”
Suo itsellesi jokaiseen aamuun ainakin 15 minuuttia aikaa herättää kehosi uuteen päivään. Se, kuinka päiväsi aloitat, määrittelee paljon sen jatkumisen laatua. Fysiologisella tasolla on tärkeää saada yöunien jälkeen selkärankaa eläväksi ja hengityksen laajuutta suuremmaksi.
Aamuharjoitus on päivän ensimmäinen ilon lähde! Itsestään huolta pitäminen tuottaa nautintoa. Oma elämäni muuttui muutamia vuosia sitten kun annoin itselleni luvan nauttia elämästä päivän ensimmäisistä sekunneista saakka. Samalla kun hellitin sisäisestä suorittamisesta, kehoni muuttui ulkoisesti pehmeämmäksi. Vatsa pehmeni, piirteet sulivat naisellisemmiksi ja suorittaminen väheni. Mieleni on tasapainoisempi. Uudenlainen, pehmeä, hyväksyvä voima helpotti esimerkiksi haastavana pidettyä päälläseisontaa.
Harjoitus auttaa hyväksymään kehoa sellaisena kuin se on ja löytämään reittejä uusiin voimavaroihin.
Aloita joogaharjoituksesi jo sängystä
Herätyskello soi, on uusi päivä! Laita puhelin tai kello vielä pois ja jää sänkyyn:
Venytä koko keho avoimeksi, haukottele makeasti ja pyörittele ranteet ja nilkat.
Tuo polvesi koukkuun ja kädet vatsan päälle. Hengitä muutaman kerran syvään.
Käänny hitaasti kylkesi kautta istumaan. Hengitä keuhkot täyteen ja nouse ylös seisomaan tuntien jalkojen alla maan vakauden.
Pyöritä lantiota. Ensin pienin liikkein ja sitten suurilla spiraalein. Toista molempiin suuntiin.
Juo päivän ensimmäinen lasi raikasta vettä nautiskellen. Ole kiitollinen hanasta tulevasta puhtaasta vedestä!
Olin vastikään osallisena konfliktissa, jossa oli useita osapuolia. Konfliktissa oli erilaisia vaiheita: selvittelyä, erimielisyyttä, halua ymmärtääkin. Lopulta tilanne jäi omasta näkökulmastani selvittämättömäksi. Pohdin jälkikäteen, että syyttelyn ja oman näkökulmani esiintuomisyritysten sijaan olisin ehkä voinut kysyä konfliktin osapuolilta erilaisia kysymyksiä, kuten mitä olisin voinut tehdä toisin? Mikä omassa toiminnassani meni puihin? Mitä minulta tarkalleen toivottiin?
Olin niin asemoitunut omaan onnistumiseeni tilanteessa ja niin kiinni siinä, että tunsin antaneeni kaikkeni, etten kyennyt kuin hetkittäin ottamaan askelen taaksepäin. Halusin sekä yhteisen luomuksemme että konfliktin lopputuloksen olevan sellainen, kuin minä halusin. Konfliktissa oli kysymys näkemyseroista ja vallasta, siitä, kuka päättää ja miten. Olisin toivonut, että pääsemme yhteisymmärrykseen ja että tilanne rauhoittuu. Silti en ollut siihen selvästikään täysin valmis, sillä omalta osaltani tilanne jäi epäselväksi ja olo ikäväksi.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän.
Konfliktit ovat mahtava asia. Epämiellyttävä, tunteita herättävä, mukavuusalueilta pois haastava. Ne nostavat meissä esiin sen, joka ei halua tai vielä kykene olemaan myötätunnossa ja hyväksymisessä, rauhan tilassa. Yleisesti käytetään sanaa ego; se osa meissä, joka marssii määrätietoisesti ja pöyhkeästikin siihen suuntaan, jossa ollaan oikeassa ja osoitellaan toiselle, että tämä on hakoteillä. Ego kysyy, miksi meidän tarvitsisi olla myötätunnon tilassa, jos voimme olla oikeassakin? Usein ego nähdään jotenkin kielteisessä valossa, ja siksi käytänkin mieluummin ilmausta ”se osa minussa, jota en vielä omassa sydämessäni ole hyväksynyt”.
Koen, että kaikki, mitä tapahtuu kahden tai useamman ihmisen välillä, tapahtuu myös sisällämme. Kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka ristiriitatilanteessa nousevat esiin, ovat jo valmiina meissä. Heitämme vastuun omista tunteistamme itsemme ulkopuolella oleville asioille, vaikka tosiasiassa todellisuutemme palvelee meitä täydellisesti heijastamalla ulkoisen kautta näkyväksi sen, mitä sisällämme tapahtuu.
Jokainen konflikti palvelee osoittamalla meille sen osan tai asian itsessämme, jonka hyväksymisessä meillä on haasteita. Se mikä toisessa rassaa, on sisällämme jollain tapaa hyväksyntää vailla. Usein se liittyy johonkin haavaan tai traumaan, joka meissä konfliktin kautta aktivoituu. Esimerkiksi siihen, ettemme koe tulevamme kuulluksi. Koemme, että meitä jyrätään, mitätöidään tai sivuutetaan. Ja jotta meidän ei tarvitsisi kohdata tätä haavaamme, pyrimme osoittamaan, että olemme oikeassa. Kontrolloimme, manipuloimme, syyllistämme ja käytämme valtaa. Vakuutumme omasta tarinastamme ja siitä, miltä tilanne meidän kannaltamme näyttää. Joko kieltäydymme kohtaamasta toista osapuolta, tai kohtaamme vähän ja ehkä ymmärrämmekin, mutta silti koemme olevamme oikeutettuja omaan loukkaantuneisuuteemme. (Tällä en tarkoita, ettemekö saisi tuntea loukkaantuneisuutta, vaan sitä, että sen ei tarvitse olla kokemuksemme päätepysäkki. Voimme myös valita kulkea kohti myötätuntoa, joka onkin matkan työläs osuus).
Näemme konfliktin osapuolet uhkana oikeaksi olemisellemme ja syyksi torjutuksi tulemisen tunteellemme. Toinen vaihtoehto on leikkiä, ettei mitään konfliktia olekaan. Lakaista ristiriidat maton alle ja painella eteenpäin esittäen, että kaikki on ok. Olla näennäisesti ”kypsä”. Todennäköisesti silloin jokin jäytää sisällämme, koemme levottomuutta, ahdistusta, ehkä kipua kehossa. Emme kykene rehellisyyteen, itsemme ja toisen kohtaamiseen. Uskon, että kyse on siitä, ettemme uskalla kohdata sisäisiä ristiriitojamme. On niin paljon helpompi syyttää toisia omista tunteistamme, kuin tunnustella kipua sisällämme. Väitän, että tämä johtaa jonkinlaiseen puolivaloilla elämiseen.
Konfliktin toisen osapuolen voi nähdä myös ystävällisenä peilinä, joka rajusti kysyy, voisimmeko itse olla torjumatta itseämme. Voisimmeko lakata takertumasta siihen tarinaan (nk. egoon), joka pitää meitä torjutuksi tulemisen tilassa? Yrittämättä olla oikeassa. Suremalla sitä surua, joka meissä on haavoittumisen seurauksena syntynyt. Antamalla itsellemme sitä myötätuntoa, jota emme ulkopuolelta tunne saavamme.
Kyllä elämä saa sattua! Sisällämme saa olla kipua, vihaa, loukkaantuneisuutta, surua ja torjutuksi tulemisen kokemusta. Niitä ei tarvitse ”henkistymällä” tai muilla keinoilla paeta. Uskon, että joka kerta, kun torjumatta ja syyttelemättä kohtaamme, mitä sisällämme (ja toisessa ihmisessä) todella tapahtuu, kun otamme läsnäolevasti todelliset tunteemme laimentamattomina ja kypsentämättöminä vastaan, avaudumme suuremmalle rakkaudelle itsessämme. Väitän, että jos ihminen on todella kiinnostunut voimaan paremmin ja kokemaan olemisen rauhaa ja riemua, tie kulkee hyvin inhimillisten ja kivulloistenkin tuntojen kautta.
Emme tarvitse tähän sitä, että kaikki muut näkevät meidät myötätuntoisesti. Väitän, että ristiriidat ja angstit ovat hyvinvointia haluavan kartta ja matkalippu. Reissu voi olla rasittava ja aiheuttaa kärvistelyä, mutta jos sen uskaltaa kulkea, perillä odottavat huikeat kokemukset. Vapautumista haavoistamme ja sen myötä entistä enemmän rohkeutta ja kykyä valita ja vastaanottaa asioita, joita pohjimmiltaan haluamme. Tervettä riippumattomuutta. Syvää hyvää oloa. Syviä kohtaamisia sellaisten kanssa, jotka myös ovat valmiita kohtaamaan itsensä. Kiitollisuutta jokaisesta kokemuksesta, joka on tuonut meidät suuremman lämmön, myötätunnon, eheytymisen ja hellyyden äärelle. Itsemme luo, karvoineen päivineen.
Mies istuu työhuoneeni sohvalla. Asento jähmettyy. Näen hänen pidättelevän itkua. Kurkkua kuristaa. Minuakin itkettää. ”Iso mies itkee – säälittävää”, hän saa sanotuksi. Isot kyyneleet tippuvat käsille, hartiat tärisevät.
Näen pienen pojan, jonka isä kuoli aikana, jolloin isot pojat eivät saaneet itkeä. Näen miehen, jonka avioliitosta on tullut käytännön asioiden hoitamista, työstä menestyksestä huolimatta turhaa ja tyhjää. Miehen, joka miettii miten oikein elää, jotta olisi parempi olla. Hän on kuka tahansa meistä. Milloin me oikein aloimme häpeämään kyyneleitämme, itkuamme, herkkyyttämme? Milloin itkusta tuli heikkouden merkki?
Kyyneleet ovat yksi kauneimmista asioista ihmisyydestä. Ne syntyvät vain silloin, kun joku sisälläsi tulvii ylitse – yhtä hyvin suru tai pettymys kuin pakahduttava rakkaus, myötätunto tai ilo. Todellisuudessa kyynelillä ei ole mitään tekemistä vain surun tai ilon kanssa. Mikä tahansa joka täyttää sydämesi ääriään myöten, niin täyteen, ettet voi mahduttaa sitä sisääsi, tulvii kyynelin ylitse. Puhdistaen kaiken vanhan ja turhan vedellään.
On luonnollista, että me haluamme kaiken olevan onnellista ja positiivista, mutta ihmisyys on niin paljon muutakin. Se on tukahdutettua vihaa, joka syöksyy kutsumattomana esiin, surematonta surua ja totuuksia, joita emme näe. Se on pakenemista kiireeseen, ruokaan, viinaan tai työntekoon. Se on alakuloa ja masennusta. Väsymystä ja haluttomuutta.
Meillä on kaksi vaihtoehtoa – niin yksilöinä kuin kollektiivisestikin. Voimme teeskennellä, ettei kipua ole tai että syyllinen on aina jossain muualla kuin itsessämme. Kieltää, tukahduttaa ja kieltäytyä näkemästä. Tai voimme antaa itsellemme luvan olla. Olla monenlainen, monitasoinen ja rikas. Joissain asioissa pihalla, hajalla ja rikki. Ja joissain toisissa tilanteissa ehjä, selkeä ja tyyni. Tunteva ja analyyttinen. Intohimoinen ja hillitty. Leikkisä ja levollinen.
Kun sinulla on seuraavan kerran paha olo, anna itsellesi lupa kertoa tai ainakin ajatella, mitkä asiat satuttavat. Kerro konkreettisesti, mitä tapahtui. Itsekseen ääneen puhuminen toimii hyvin ainakin suihkussa, saunassa, keittiön lattialla tai omassa sängyssäsi. Kuuntele myös kehoasi. Mihin kohtaan sattuu? Mitä tunnet? Surua, pettymystä, vihaa, häpeää, yksinäisyyttä? Leuan ja hengityksen vapauttaminen auttaa päästämään tunteet ulos.
Itku on räkäistä, sotkuista ja onnetonta, lohduta itseäsi. Kuvittele, että otat itsesi syliin. Silitä käsivarsiasi tai kerro itsellesi, että olet paikalla. Näet ja lohdutat. (Tiedän, että tämä voi vaikuttaa aivan lapselliselta, mutta vastustaminen tuo suurimman kärsimyksen.) Anna itsellesi lupa olla juuri sitä, mitä tällä hetkellä olet. Ole itsesi puolella.
Meillä on mahdollisuus luoda uusi aika, uusi olemisen tapa omissa parisuhteissamme, perheissämme, työpaikoissamme ja harrastuksissamme. Uusi aika perustuu yhteisen hyvän rakentamiseen, lupaan ilmaista tunteita ja olla totta.
Lupa ilmaista tunteita ei tarkoita toisen syyttämistä ja likakaivon kaatamista toisen niskaan vaan oman kivun omistamista ja siitä vastuun ottamista, omille kyynelille ja vihalle luvan antamista niin, ettei satuta sillä itseään eikä toista.
Kun me pystymme katsomaan varjoamme, ilmaisemaan sitä ääneen, hyväksymään sen ja rakastamaan toisiamme kaikkien keskeneräisyyksien kanssa, olemme vapaita. Haava ei poistu teeskentelemällä ettei sitä ole. Se paranee nähdyksi tulemisella, lohdutuksella, toivolla ja rakkaudella.
Olimme kiukutelleet iltapesuista toisillemme 5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän lähti vihaisena itkien suihkuun. Kuulin ensin itkun veden lorinan läpi, sitten alkoi laulu ja lopulta tuli hiljaista. Kuului kirkas oivalluksen heläköittämä ääni: ”Äiti, äiti, nyt mä sen hokasin. Itku on sitä, että sydän käy suihkussa!”
Vuosia sitten nukuin huonosti ja heräilin usein aamuöisin. En osannut pysähtyä, kun työ oli mielenkiintoista, harrastukset haasteellisia ja kaikki muutkin ympärilläni täyttivät kalenterinsa aamusta iltaan asioilla ja tapaamisilla.
Oivalsin, että jos joku nyt katsoo elämääni, näyttää siltä, että minulla on kaikki hyvin. On haastava työ, kiva perhe ja läheisiä, mutta silti minusta tuntuu hyvin levottomalta ja väsyneeltä.
Tajusin, että voimattoman oloni täytyy olla omista valinnoistani kiinni, ei siitä, mitä teen tai mitä minulla on. Samoilla ulkoisilla olosuhteilla voin voida huonommin tai paremmin. Tajusin, että ihmiset, joilla on hyvin vähän mitään, saattoivat voida paremmin kuin minä. Päätin, että ykkösprioriteettini elämässä siitä hetkestä alkaen on saada elinvoimani takaisin.
Silloin, kun on se hetki, että ”nyt riittää, en enää jaksa tätä”, voi toipuminen alkaa. Huomasin, että ensin piti levätä tosi paljon ja ajattelin, etten ikinä selviä, jos pitää nukkua näin paljon. Jätin kissanristiäisiä ja harrastusmenoja pois.
Myöhemmin, kun sain enemmän voimia, saatoin ottaa joitakin asioita takaisin arkeeni. Jotakin taas jäi luonnostaan pois. Jos on kovin väsynyt, voi joutua jättämään hetkeksi pois jopa niitä menoja, joista nauttii, jotta saa levättyä. Sen jälkeen voi taas alkaa tekemään asioita uudella tarmolla.
Minulla meni vuosia saada elinvoimani takaisin, koska muutokset tapahtuvat hitaasti. En lähtenyt vuodeksi joogaamaan, vaan elin arkista elämää. Mielestäni yksi tärkeimpiä asioita elämässä on huomata, milloin omasta voimasta ei enää riitä tarpeeksi jaettavaa, ja milloin pitää ottaa aikaa sen palauttamiselle.
Näen elämän ajanjaksoina, joissa välillä käännytään itseen päin ja ollaan rauhassa ja välillä on aika jakaa ja tehdä enemmän asioita muille.
On aika rasittavaa, jos pitää joka päivä jaksaa samalla energialla, koska energiamme ei ole päivästä toiseen sama. Siihen vaikuttavat ravintomme, terveydentilamme, elämäntilanteemme ja jopa luonnonrytmit. Jos käymme läpi jotakin raskasta henkistä prosessia, vaikkapa eroa, ei keskittymiskyky työhön ole sama ja lepoa tarvitaan enemmän kuin seesteisemmän elämänvaiheen aikana.
Olisi hienoa, jos mahdollisimman monella työpaikalla olisi ymmärrystä ja luottamusta siihen, että työntekijä ei tuota samanlaista panosta joka päivä, vaan joinakin viikkoina tulosta syntyy ja toisina voi ottaa rauhallisemmin. Olemme ihmisiä, joiden henkinen tila ja valmius antaa itsestään vaihtelee.
Pyrin antamaan itselleni luvan tehdä pidempää päivää silloin, kun keskittymiskyky on hyvä ja yhtä lailla olemaan kokematta huonoa omaatuntoa siitä, että välillä teen vain puolen päivän työt.
Luodaan ympärillemme kulttuuria, jossa annamme itsellemme ja toisillemme luvan priorisoida lepoa, koska se hyödyttää vuosien aikana meitä kaikkia ja maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin – vastustuskyky paranee ja sairauspoissaolot vähenevät, luovuus lisääntyy, onnettomuusherkkyys vähenee ja tärkeisiin ihmissuhteisiin on voimaa panostaa enemmän.
Jos olet kaivannut nukuttavan iltapalan reseptiä, se on tässä. Tämä iltapuuro on paitsi lämmittävä ja helposti sulava, siinä on aineksia jotka alkavat ramaisemaan.
Niiden sisältämä tryptofaani muuttuu elimistössäsi vaiheittain melatoniiniksi, joka tunnetaan myös unihormonina. Nukahtamisvaikeuksien takana voi toisinaan olla melatoniinivaje, joten tällä herkulla voit vaikuttaa asiaan.
Unipuuro (1 annos):
1 dl kaurahiutaleita
2 dl maitoa (tai vettä)
½–1 banaani tai 1–2 kuivattua viikunaa
hunajaa
ripaus suolaa
Kuumenna maito tai vesi kiehumispisteeseen, lisää kaurahiutaleet ja alenna lämpöä. Anna puuron hautua 5–15 minuuttia ja lisää suola. Anna puuron jäähtyä hetki, lisää hunajaa tee- tai ruokalusikallinen makusi mukaan, ja pilko puuron päälle viikunaa tai banaanisiivuja.
Myös mm. cashewpähkinät ja kurpitsansiemenet ovat erinomaisia tryptofaanin lähteitä, joten pieni määrä niitä antaa puurolle buustia. Mikäli olet liottanut niitä päivän aikana ja käytät niitä kohtuullisesti, pidät iltapalan vähäproteiinisena ja helposti sulavana.
Nauti puuro jo alkuillasta, sillä elimistösi tarvitsee aikaa ennenkuin ruoka alkaa ramaisemaan. Tryptofaani muuttuu nimittäin ensin 5-HTP:ksi, joka muuttuu serotoniiniksi, ja se muuttuu lopulta melatoniiniksi. Saatat myös huomata pienen virkistymisen ennen nuupahtamista – huoli pois, se on vain serotoniinin vaikutusta, ja menee pian ohi.
Muistan lapsuudesta auktoriteetin, johon vedottiin kasvatuksessa useammin kuin joulupukkiin. Tuo mainitsemisen arvoinen taho, johon oli olennaista tehdä hyvä vaikutus, oli nimeltään ”naapurit”.
Kasvatusmenetelmän ydinviesti tiivistyi kysymykseen:”Mitähän naapuritkin ajattelevat?”. Se ilmaistiin painokkaasti, kevyesti syyllistäen ja ehkä häpeillenkin, hieman kysyvästi mutta silti enemmän toteavasti. Ikään kuin naapurien ajatukset olisivat jo tiedossa.
Sovellus samasta ydinviestistä teini-ikäiselle kuului:”Mitähän pojatkin ajattelevat?”. Eikä tarvinnut olla enää teinikään – ”poikien” ajatuksiin vedottiin kohdallani vielä ollessani reilusti yli parikymppinen. Pohtiessani elämänvalintojani minun olisi kuulemma pitänyt olla huolissani siitä, vieläkö minut joku huolii. Eipä tullut mieleenkään.
Riittävien toistomäärien jälkeen lapsi – ja miksei aikuisempikin – alkaa vähitellen uskoa, että naapurien (ja poikien) ajatuksiin voisi teoillaan vaikuttaa. Toinen vahva ennakko-oletus oli se, että naapurien (ja poikien) minusta muodostamalla käsityksellä olisi jotakin merkitystä. Lopulta sitä pienessä mielessään huomaamattaan laskee yhteen, että naapurit + pojat = kaikki ihmiset. Heidän mielipidettään varten minä täällä elän ja olen, eikö?
Tottakai toimiva yhteiselo vaatii jonkinlaisia sosiaalisia normeja ja niiden noudattamista. Satakymmenenprosenttinen vapaus ja vallattomuus ei välttämättä onnistuisi. Mutta jos lakkaisimme huolehtimasta, mitä muut meistä ajattelevat, ja lakkaisimme tuomitsemasta muita silloin, kun he poikkeavat omista ihanteistamme, meiltä vapautuisi käsittämättömät määrät energiaa.
Mitä väljemmät mielikuvat meillä on ”oikeanlaisesta elämästä”, sitä vähemmän kuluu aikaa ja voimia toisten tekemisten taivasteluun sekä epäonnistumisten ja ulkopuolelta tulevien tuomioiden pelkäämiseen.
Olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset ajattelevat mitä ajattelevat. Jos joku haluaa ajatella minusta hyvää, hän löytää siihen syyn. Jos hän haluaa ajatella pahaa, siihenkin varmasti löytyy syy. Kyse ei ole minusta vaan siitä, millaisten linssien läpi hän haluaa katsella minua ja tekojani.
Eivätkä naapurit tai pojat luultavasti mieti minua ollenkaan niin paljon kuin lapsuudessa opin luulemaan. Nyt ymmärrän, että heillä on varmaan parempaakin tekemistä. Mutta pienistä, harmittomista, lapsille viljellyistä lausahduksista voi kasvaa kokonainen uskomusten vyyhti, joka saa ihmisen asettautumaan mahdollisimman harmittomaan muottiin. Sellaiseen, ettei kukaan vahingossakaan ajattelisi mitään pahaa.
Pahoittelut naapureille (ja pojille), mutta siihen muottiin en enää mahdu.
Tuntuuko siltä, että maailma on jatkuvasti sinua vastaan? Elämä potkii päähän eikä mikään onnistu, vaikka kuinka yrität?
On helppo alistua ajattelemaan, ettei vallitsevalle tilanteelle voi mitään. Mutta jos olet valmis tekemään hieman ajatustyötä, voit heittää hyvästit olosuhteiden uhrina kärsimiselle ja ottaa ohjat omiin käsiisi. Tässä poimintoja edesmenneen Dr. Wayne Dyerin vinkeistä:
1. Ilo on luonnollinen tilasi
Olemme kiireisessä arjessa tottuneet siihen, että paha olo, levottomuus, stressi ja jopa masennus koetaan normaaliksi tilaksemme ja satunnaiset ilon hetket ovat poikkeuksia, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.
Muistuta itseäsi aika-ajoin, että sinä valitset, mikä on luonnollinen tilasi. Ilon kuljettamana tavoitteesi ovat saavutettavissa.
2. Ajatuksesi hankaloittavat elämääsi – eivät olosuhteet
Ajatukset, kuten ”en voi”, ”en osaa”, ”pelkään” tai ”on liian myöhäistä” aktivoivat kehossasi stressireaktion. Tunnista, kun nämä ajatukset uhkaavat ottaa vallan, ja ajattele toisin – olosi helpottuu. Tekemällä tietoisen päätöksen olla murehtimatta, pääset polulle kohti uuden luomista ja iloa.
Kysy itseltäsi: Onko nyt hyvä olla? Jos vastaus on kieltävä, toista mielessäsi ”Haluan tuntea oloni hyväksi” ja sitten ”Aion tuntea oloni hyväksi”. Huomioi ajatuksesi, ja kuinka usein ajattelet stressaavia tai masentavia ajatuksia. Käännä ajatuksesi mielessäsi kohti hyvää, ja vähä vähältä lannistavat ajatukset vähenevät kannustavien ajatusten vallatessa tilaa.
3. Hiljaisuudessa ja meditaatiossa piilee tie onneen
Mikään ei helpota stressiä, masennusta ja levottomuutta kuten hiljaisuus ja meditaatio. Niiden avulla löydät yhteyden itseesi ja rauhaan.
”Löydämme meditoimalla ajatustemme rivien väleistä rauhallisen, stressittömän ja terveellisen elämän avaimet.” – Dr. Wayne Dyer
4. Ota oppia lasten vilpittömästä ilosta
Lapset eivät ole voineet itse tehdä mitään ilonsa eteen, mutta he silti rakastavat kaikkia ja ilahtuvat mitä pienimmistä asioista. He eivät osaa vastustaa iloa takertumalla ankeuteen aikuisen tavoin – ota oppia: Et tarvitse erityistä syytä olla onnellinen, pelkkä halu riittää.
5. Valitse rakkaus
Kun vaihtoehtoina on olla oikeassa tai olla ystävällinen, valitse ystävällisyys. Näin estät lannistavien tunteiden hyökkäyksen tilanteeseen.
Kun huomaat houkuttuvasi ajatuksista olla ensimmäinen, nopein, etuoikeutettu tai oikeassa, sivuuta houkutukset ajatellen, että siellä se egosi vaan yrittää kutsua stressiä luoksesi.
6. Ole kiitollinen
Arvosta kaikkea sitä, mitä olet, näet ja mitä sinulla jo on. Kiitollisuus pysäyttää sellaisen sisäisen puheen, joka yrittää viedä sinut kauemmaksi ilosta ja rauhasta. Kiitollinen ihminen vetää puoleensa lisää asioita, joista olla kiitollinen.
