Onnivaattorin joulukalenteri twitterissä @Onnivaattori on ollut mukava kokemus. Luukkujen avaukset ovat kirjasta “Onnivaattori – Itsen johtamisen keveys” lainattuja pilkahduksia. Näetkö tässä kokoelmassa joukon irrallisia heittoja, vai alkaako mielessäsi rakentua jokin itsellesi merkityksellinen tarina?
Uskon olemiseen, joka nousee mielen hiljaisuudesta. Olemisesta nousevat teot, ja niiden merkitykset.
U-teoria on sekä linssi (miten katsoa maailmaa) että metodi (miten muuttaa maailmaa)
Kuka sinä olet, pohjimmiltasi? Mikä on tehtäväsi, tässä elämässä?
Miten aiheutan itseeni muutoksia, sysään itseni liikkeelle jumiutumisen suosta?
Mikä riittäisi tänään? Voisinko tehdä vain sen, ja olla tyytyväinen saavutukseeni?
En aio odottaa, että maailma rauhoittuu. Minä rauhoitun. Nyt.
Avoin mieli haluaa kuulla mitä muilla on mielessään. Hyvät kysymykset nousevat uteliaisuudesta.
Kysymyksestä tulee elävä vasta sitten, kun kysyjä jaksaa kuunnella vastauksen.
Mitä alkaa tapahtua, jos suhtaudun vastuullisesti mielentilaani ja toimintaani tässä hetkessä?
Miten olen ja toimin tässä hetkessä siten, että Hosuvuus pienenee ja Osuvuus kasvaa?
Voiko onnen puutarhurillakin olla kasvuhimoa? Voiko onni kasvaa rajattomasti?
Seison mieleni olohuoneessa, katselen ympärilleni ja mietin, mikä täällä on turhaa ja joutaa jo lähteä.
Minkä riskin otan tänään, mitä pelkoa päin käyn?
Miksi teen niin pitkiä työpäiviä? Puuttuuko puuhastani osuvuus, vaikuttavuus, voima ja selkeys?
Jouluna saa ja kuuluukin herkutella. Olen koittanut tulehdusta estääkseni välttää sokeria mahdollisimman tarkkaan. Sokeriton elämä on hankalaa, sillä lähes kaikessa vähänkään prosessoidussa ruoassa on lisättyä sokeria jossain muodossa. Kaikki on kuitenkin mahdollista, jos tahtoa ja itsekuria vain riittää. Sokeriton elämä vaatii hiukan enemmän aikaa omassa keittiössä, mutta lopputulos myös palkitsee.
Olen suklaan ystävä, joten siitä luopuminen tuntuu inhottavalta, ja kaupan steviasuklaat sisältävät lähes poikkeuksetta jotain maitotuotetta. Päätin testata raakasuklaan tekoa itse, stevialla makeutettuna. Nyt vihdoin lopputulos alkaa olla lähellä alkuperäistä ajatustani ja on siten myös julkaisukelpoinen. Tällä suklaalla voit herkutella hyvällä omallatunnolla vaikka koko joulun.
Steviasta kirjoitellaan paljon suuntaan ja toiseen, mutta olen aika vakuuttunut, että luonnontuotteena se on makeutusaineista koivusokerin rinnalla yksi parhaista. Itse käytän kokonaisesta steviakasvista uutettua steviauutetta (NutraMedix), jonka sanotaan olevan terveydelle parempi vaihtoehto kuin pelkät kasvista eristetyt stevioglykosidit eli kasvin makeuttavat osat. Steviakasvista uutetulla yrttitipalla on myös borreliabakteeria tuhoava vaikutus, joten käytän sitä muutoinkin päivittäin borrelioosin hoidossa.
Lucumajauhe on tämän suklaan toinen makeuttaja. Se tuo suklaaseen sen kaipaamaa kermaista pehmeyttä ja on siten tärkeä ainesosa. Lucumajauhe sisältää vain vähän sokereita, sillä on erittäin matala glykeeminen indeksi ja se ei nosta verensokeria. Lucumassa on myös A- ja B-vitamiinia sekä beetakarotenia ja rautaa, joten se on oikein hyvä ja luonnollinen vaihtoehto makeuttajaksi.
Ravintona raakasuklaa on todellinen aivojen herättäjä. Sen sisältämä kookosöljy sisältää paljon meille ja erityisesti aivoille tärkeitä keskipitkiä rasvahappoja, ja sen vaikutuksen huomaa vireystilassa nopeasti nauttimisen jälkeen. Keskipitkät rasvahapot imeytyvät kehossa helpommin ja nopeammin kuin muut rasvahapot ja ne nopeuttavat kehon aineenvaihduntaa ja rasvan polttoa. Kookosöljy on myös vahvasti antibakteerinen aine, eli se tuhoaa elimistöstä viruksia ja bakteereja, sekä häätää mahdollista hiivaa elimistöstä. Raakasuklaan idea on siis se, että suklaa ei kuumene missään vaiheessa yli 45 asteen, jolloin suklaan sisältämät vitamiini- ja hivenaineet ei katoa.
Raakasuklaa on todellinen antioksidanttipommi ja se virkistää tehokkaasti kehoa ja mieltä näinä pimeinä talvipäivinä. Sen valmistaminen on hauskaa ja yllättävän helppoa. Eri makujen kanssa leikkiminen on vain mielikuvituksesta kiinni. Tässä olen käyttänyt makuna raastettua tuoretta inkivääriä, joka sopii täydellisesti raakasuklaan sekaan. Mutta voit hyvin käyttää erilaisia pähkinöitä, rusinoita, erilaisia marjoja tai vaikka chiliä suklaan maustamiseen. Suosittelen lämpimästi raakasuklaan tekemistä, mieluusti kynttilän valossa, hyvässä seurassa ja vaikka lasi hyvää punaviiniä nauttien.
Huom! Jos et pidä stevian mausta, niin voit korvata sen karppisokerilla. Jos sokeri pienissä märin sopii sinulle, voit käyttää hyvin hunajaa tai palmu-, kookos- ja intiaanisokeria. Voit myös käyttää reilummin lucumajauhetta, joka tuo suklaaseen makeutta. Jos haluat täysin sokerittoman suklaan, jätä lucumajauhe kokonaan pois.
Inkivääri-steviasuklaa
1 dl kookosöljyä
1,5 dl raakakaakaovoita
4–8 tl lucumajauhetta (jätä pois, jos haluat täysin sokeritttoman suklaan)
1,5 dl raakakaakaojauhetta
1–1,5 dl mantelijauhoja
1 tl luomuvaniljauutetta tai ¼ tl jauhettua vaniljaa
1 rkl lesitiiniä (ei välttämätön)
10–30 tippaa steviauutetta (huomaa, että steviauutteissa on eroja)
1/8 tl puhdistamatonta merisuolaa tai ruususuolaa
Pala tuoretta inkivääriä
Mittaa kookosöljy metalliseen tai lasiseen kulhoon ja sulata se vesihauteessa nestemäiseksi.
Vaihda lämpöhauteen vettä lämpimämmäksi tarvittaessa ja lisää kookosöljyn sekaan kaakaovoi. Sekoittele vispilällä, kunnes kaakaovoi on sulanut ja sekoittunut kookosöljyyn täysin.
Lisää kaakaojauhe ja muut kuivat aineet.
Lisää lopuksi makeutusaine pienissä erissä ja säädä suklaan makeusaste sopivaksi maistelemalla.
Raasta inkivääri ja ripottele se kakkuvuoan pohjalle (tai voit käyttää hyvin myös esim. muffinssivuokia tai suklaamuotteja).
Ripottele inkivääriraastetta tasaisesti vuoan pohjalle.
Kaada löysä suklaataseos ohuelti vuoan pohjalle siten että inkiväärit juuri ja juuri peittyy. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään.
Kumoa suklaa vuoasta ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa ja syö päivittäin!
Joulu on monille vuoden kohokohta: keskitalven juhla tuo hengähdystauon pimeän vuodenajan keskelle ja valoa ihmisten sydämiin. Kuitenkin se, mikä kullekin meistä joulussa on merkityksellisintä, on yksilöllistä: joku rakastaa joulupöydän herkkuja, toiselle tärkeintä on kuulla jouluaattona Oi jouluyö lempiartistinsa laulamana, kolmannen kohokohta on pääsy joulusaunan lämpimään syleilyyn – ja joku on yksinkertaisesti onnellinen vapaapäivistä, jolloin voi viis veisata velvollisuuksista.
Seuraavassa Hidasta elämää -sivustolla keskiviikkokolumneja kirjoittaneet bloggarit Anna Taipale, Jukka Suuniitty, Miia Moisio ja Teppo Ali-Mattila kertovat kukin kolme asiaa, jotka ovat heille joulussa ne kaikkein tärkeimmät.
Anna Taipale
Pimeys ja valo
Tarkkailen paljon valoa: hämärässä veden pinnasta heijastuva päivän kajo ja taivaan sävyt lyhyinä päivinä, tai ennen sinistä hetkeä ovat uskomattoman kauniita. Valon ja pimeyden vaihtelu ja suhde toisiinsa muistuttaa niistä omassa itsessäni: ne kuuluvat yhteen, ja haluan sisäisyydessäni kunnioittaa kumpaakin.
Tunnelmointi
Joulu- ja kesäkuu ovat minusta maagisimmat kuukaudet. Joulussa on taianomaisuutta, pimeyden ja valon leikkiä, joka houkuttelee tunnelmoimaan. Rakastan joulun aistinautintoja ja rauhaa, jonka sylissä on ihana levätä.
Itsensä äärelle pysähtyminen
Joulusta sanotaan, että se on rakkauden ja valon juhla. Yeshuan ja Maria Magdalenan elämistä kertoviin, vaihtoehtoisiin tulkintoihin perehtyneenä koen, että heidän opetuksensa ydin on itsensä rakastaminen. Minulle joulu on nimen omaan itsensä rakastamisen juhla (joka kestää useamman viikon – tai koko elämän). Hiljaisina hetkinä pysähdyn kiittämään itseäni olemassaolosta ja siitä, että saan jakaa sitä rakkaiden kanssa.
Jukka Suuniitty
Millaisen joulun rakentaisin, jos muistini ja muistoni nollattaisiin, enkä tietäisi mitään perinteistä, vain joulun idean? Valon tuojan syntymäjuhla keskellä vuoden pimeintä aikaa. Miten sitä tulisi juhlia?
Ruokaa, tuoksuja ja tunnelmaa? Valon sanomaa ja läheisten muistamista. Googlaamalla löytäisi helposti koko kirjon perinteitä sukupolvien takaa. Hyvin erilaisen menneen maailman tapoja tähän päivään tuotuna.
Mitkä niistä ottaisin itselleni? Joulun johtotähdeksi?
Tiedän, että valitsen rauhan ja hiljentymisen. Rakkaita ihmisiä viereen ja mieleen. Miettisin, mikä tekee heidät iloiseksi ja mikä loisi oikeaa tunnelmaa?
Joulupuuro ja kävely kirkolle, rauhaisaan paikkaan. Hyvän olon joulupöytä. Lauluja, joista silmiin syttyy valo.
Ei siis tarvetta muutokseen nyt, mutta tietoinen valinta tuntuu tärkeältä. Ownshifting. Yhdessä ja itselleen.
Miia Moisio
Lapset
Minulle joulussa tärkein ovat kaksi poikaani. Tuntuu aina yhtä tärkeältä yhdessä lasten kanssa laittaa kotia ja valmistautua jouluun. Lasten ilo on joulussa parasta ja vaalittava asia.
Perheyhteys
Toisena asiana joulussani on merkittävää perheyhteys omaan lapsuudenperheeseen ja sukulaisiin. Tänä jouluna perheyhteyteen liittyy myös surua ja kaipausta.
Kristuksen syntymäjuhla
Minulle joulussa tärkeää on se, miksi joulua juhlitaan. Joulu on Kristuksen syntymäjuhla. Kristus on valon ja rakkauden lähettiläs, mikä voisi olla rakkautta tärkeämpää? Joulun aikaan veri vetää entistäkin enemmän kirkkoon etsimään rauhaa, hiljaisuutta ja yhteyttä Jumalaan.
Teppo Ali-Mattila
Hiljentyminen ja rauha
Joulun odotukseen liittyy yleensä kiirettä, stressiä, valmisteluja ja paljon muistamista. Kun samalla päivät lyhenevät ja pimeyttä riittää, tuntuu tarve hiljentymiseen sitäkin suuremmalta. Kun kaikki on valmista, on hienoa hengähtää. Useimmiten meidän perheessä tilanne on käytännön sanelemana ollut niin, että toteamme: ”Nyt on riittävän valmista”. Julistamme joulurauhan ja siirrymme suorittamisesta nauttimiseen. Kaiken touhuamisen jälkeen on upeaa pysähtyä, sytyttää kynttilöitä ja kuunnella: itseä, toisia, musiikkia, hiljaisuutta. Vain hiljaisuudessa voi kuulla todella tarkasti. Monille on tuttu ajatelma: ”Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä, muistaen mikä rauha onkaan hiljaisuudessa…”
Kohtaaminen
Arjen pysähdyttyä on enemmän aikaa valita, pysähtyä ja avautua. Nähdä ja tulla nähdyksi. Läheisten kanssa jakaa tuntemuksia, satunnaisten vastaantulijoiden kanssa muutama lämmin tai keventävä sana. Kohdata myös itsensä: missä kohtaa olen elämässäni nyt ja mihin haluan seuraavaksi olla menossa.
Toivo ja luottamus
Talvipäivän seisaus on ohi. Päivät alkavat pidetä hitaasti, mutta varmasti. Jossain syvällä tiedämme kulkevalle kohti uutta kevättä. Kristillinen traditio tuo meidät syntymän ihmeen äärelle ja valaa uskoa paremmasta tulevaisuudesta, oikeudenmukaisesta hallitsijasta ja armosta. Näkymättömän todellisuuden läsnäolo voi koskettaa, kutsumme sitä sitten millä nimillä tahansa. Hiljentymisen ja kohtaamisen jälkeen on mahdollista saavuttaa luottamus ihmiseen ja inhimillisyyteen.
Olemme taitavia täyttämään päivämme askareilla heräämisestä iltaan asti. Sen takia harjoitus kannattaakin tehdä heti aamulla, ennenkuin päivän toimet vievät mukanaan. Joogaharjoitus suositellaan tehtäväksi aamuisin – tee päätös ja ala tietoisesti poistamaan esteitä säännölliseltä harjoitukselta. Laita herätyskello soimaan 15 minuuttia aikaisemmin. Siitä on hyvä alkaa!
Tee harjoitus aamulla, ennenkuin maailma tarjoaa mielenkiintoisia ärsykkeitä.
Aloita spiraloimalla lonkat
Tällä liikkeellä aloitan aina aamuni. Ensimmäiset helpot liikkeet voi tehdä silmät kiinni ja hakien yhteyttä laajenevaan hengitykseen. Pehmeän sängyn jälkeen on mukava herätellä tuntemuksia selässä hieroen rankaa maata vasten. Kurkkaa tarkempi ohje aiemmasta artikkelista.
Aamuaurinko – kiertoliike
Jatka keinuttelemalla polvia puolelta toiselle hieroen alaselkää maahan. Kun heijausliike suurenee, vie polvet yhdessä kehosi oikealle puolelle. Päälle jäävä käsi tekee rentoja kiertoja hengityksen tahdissa. Sisäänhengitys avaa ja uloshengitys sulkee ympyrän. Anna pään keinua maassa liikkeen mukana. Kun kierto syvenee ja vasen hartia tulee rennommaksi maata kohti, jää hengittämään 8 syvää hengityksen kierrosta. Toista toinen puoli.
Lepäävä sammakko
Jatka harjoitusta selälläsi. Tuo isovarpaasi yhteen ja anna polvien avautua lisää. Ota kiinni nilkoista ja anna käsien ojentua suoraksi. Vedä kevyesti napaa kohti maata jotta selkä ei jää suurelle notkolle. Lepää tässä hauskassa sammakkoasennossa useiden syvien hengitysten ajan ja tunne kuinka lonkat vapautuvat ja hartiat venyvät. Kun tunnet lonkkiesi vapautuvan, pyöritä vielä hännänpäällä pientä ympyrää, tunne mikroliike lonkkakupeissa. Lopuksi pyöristä alaselkä tuomalla polvet yhteen tiiviisti rintakehää kohti.
Istut töissä ja tuijotat tietokoneen ruutua silmät lasittuneina mitään aikaansaamatta. Saapuessasi töistä kotiin mikään ei tunnu oikein kiinnostavan. Heittäydyt sohvalle ja selailet TV-kanavia. Pitäisi kai lähteä salille, mutku ei vaan ole motivaatiota.
Tällaisessa tilanteessa saatamme ajatella, että ”kyllä mä olen tosi laiska” tai kun ”duunikin on niin tylsää”. Itsesyytöksiä ja mustaa mielialaa riittää. Ystävät voivat kommentoida aikaansaamattomuutta, että ”Hei Ekström, nyt pikkasen asennemuutosta kehiin ja jalkaa toisen eteen!” Mutta sekään ei auta – sohva kutsuu.
MOTIVAATIO RIITTÄÄ VAIN SOHVALLA MAKAAMISEEN.
Lisämotivaation löytämiseksi moni saattaa miettiä, työn tai elämän merkityksellisyyttä. Jos asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, myös motivaatio tärkeiden asioiden toteuttamiseksi pitäisi olla hyvä – totta. Mutta, mitä jos merkityksellisyyskään ei riitä? Mitä jos työ, perhe tai vaikka terveys on sinulle elämän tärkeimpiä asioita, mutta silti et löydä motivaatiota niiden eteen työskentelemiseksi?
Stressi aiheuttaa tulehdusta
On jo pitkään tiedetty, että krooninen tai liian kova stressi vaikuttaa mielialaan negatiivisesti. Jos tilanne on tarpeeksi paha, voi oireisto muistuttaa masennusta. Tällöin tyypillistä on myös motivaation ja kiinnostuksen puute. Mikä tämän aiheuttaa? Nyt syynä pidetään ainakin osittain stressin aiheuttamaa tulehduksellisuuden lisääntymistä. Tulehduksellisuus ei tietenkään ole ainoa asia joka vaikuttaa meidän motivaatioon, mutta ehkä se on yksi niistä asioista, joita et ole tullut vielä ajatelleeksi.
STRESSI LISÄÄ TULEHDUKSELLISUUTTA.
On huomattu, että stressin yhteydessä tiettyjen tulehdustekijöiden määrä lisääntyy. Tulehdustekijät muokkaavat aivoja niin, että niiden toiminta muuttuu. Samalla aivojen aktiivisuuteen liittyvien välittäjäaineiden noradrenaliinin, adrenaliinin ja serotoniinin määrä vähenee. Tällöin saatamme olla alttiimpia ärsykkeille sekä vähemmän kiinnostuneita ravinnosta, liikunnasta tai työstä. Tällaisessa tilanteessa motivaation suunta muuttuu innostuneesta, liikunnallisesta ja työtä rakastavasta paikoilleen jämähtäneeseen innostumattomuuteen ja jopa sosiaaliseen vetäytymiseen. Ei kovinkaan hyvä pohja tuottavalle työlle tai hyvälle parisuhteelle.
Tulehduksellisuutta lisäävät myös asiat kuten huono ruokavalio, liian vähäinen tai liiallinen liikunta, univaje, lihavuus tai jokin sairaus. Aika moni asia voi siis vaikuttaa motivaatioosi. Ehkä elämä ei olekaan niin tylsää. Ehkä kysymys onkin ”vain” tulehduksellisuudesta.
KIINNOSTUS PALKINTO- JA TUTKIMUSHAKUISTA KAYTTÄYTYMISTÄ KOHTAAN LASKEE.
Tulehdus voi johtaa sairauskäyttäytymiseen
Tulehduksen aiheuttaman sairauskäyttäytymisen myötä yleisen motivaation, mielialan ja liikkumisen laskiessa myös kiinnostus palkinto- ja tutkimushakuista käyttäytymistä kohtaan laskee. Pomona tai työnantajana ottaisin tämän huomioon. Vaikka kuinka olisi maailman isoin palkka tai universumin hohdokkain duuni tarjolla, ei homma välttämättä kiinnosta parastakaan työntekijääsi. Syynä tähän voi olla jatkuvien paineiden, työyhteisön konfliktien ja stressin aiheuttama tulehduksellisuuden lisääntyminen. Eikä niinkään se, että työntekijä olisi laiska tai epäkiitollinen.
Tasapuolisuuden nimissä vinkki myös työntekijöille: ehkä nykyinen duuni ei olekaan niin tylsää tai hohdotonta kuin kuvittelet. Ehkä kyse onkin enemmän kiinni siitä mitä kehossasi tapahtuu. Ainakin asiakaskokemukseni viittaa tähän suuntaan.
Lauri ja uni
Otetaan lyhyeksi esimerkiksi univaje ja Laurin tapaus. Univajeen lisääntyessä myös kehon tulehduksellisuus voi nousta.
OLON PIRISTYESSÄ ”TYLSÄ” TYÖ ONKIN TAAS ALKANUT KIINNOSTAMAAN.
Lauri oli jo pitkään paahtanut duunissa unista tinkien. Työ alkoi pikkuhiljaa tuntumaan pakkopullalle ja ajatukset työpaikan vaihtamisesta oli käynyt mielessä. Päätimme Laurin kanssa katsoa, että mitä taphtuu, jos hän lisää hiukan unta. Eräänä päivänä tavatessamme Lauri vain totesi, että olon piristyessä ”tylsä” työ onkin taas alkanut kiinnostamaan. Ehkä kyse oli osaksi tulehduksellisuuden vähentymisestä.
Alta löydät tulehduksellisuuden mahdollisia vaikutuksia käyttäytymiseen.
Motivaation vähentyminen palkkiohakuista ja tutkivaa käyttäymistä kohtaan
Heikkoutta ja väsymystä
Unirytmin muutoksia
Vähentynyttä motivaatiota liikkumista kohtaan
Sosiaalista vetäytyneisyyttä
Negatiivisia tulevaisuuden ajatuksia – pessimismiä
OIREET OVAT KUIN AUTON BENSAMITTARI – NE KERTOVAT SINULLE TARPEESTA PYSÄHTYÄ.
Yllä olevat oireet voivat tuntua ikäville ja jopa pelottaville. Ajattele asiaa näin: yllä mainitut oireet ovat kuin auton bensamittari. Kun mittari menee punaiselle, on aika pysähtyä ja tankata. Jos epäilet sinulla olevan näitä oireita, on se merkki siitä, että nyt on aika pysähtyä ja miettiä mistä oireisto johtuu. Oireet ovat siis positiivinen asia, jos vain pysähdyt ja tankkaat.
Tulehdus on myös hyvästä
Tulehdus on myös oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan elämän pelastaja ja parantaja. Se esimerkiksi auttaa parantamaan vartalon vaurioita, taistelemaan pöpöjä vastaan sekä auttaa pitämään ”pakkolomaa” ja palautumaan liiaallisesta treenistä tai liian hektisestä elämästä.
Älä menetä uskoa.
Alla on 5 ensiaskelta, joista voit valita vain yhden toteutettavaksi vähentääksesi motivaatiota rosvoavaa tulehdusta. Haasta ystäväsi mukaan kahdeksi viikoksi!
UNI. Lisää unta ja vähennä ruutuaikaa (TV, PC ja älypuhelin). Kirkkaat ruudut iltaisin pitävät aivosi liian aktiivisena ja vähentävät mm. unihormoni melatoniinin määrää. Suosittelen sulkemaan ruudut ja himmentämään kodin valoja klo 19.00.
LIIKUNTA. Liiku. Käy vaikka lyhyellä iltakävelyllä päivittäin, jos et vielä kuntosi puolesta muuhun pysty. Pidä töissä taukoja ja käytä apuna MikroMetodi liikunta-ideaa (ohje). Vältä iltaisin rajua liikuntaa, koska se heikentää unta ja palautumistasi.
RAVINTO. Keskity aidon ruoan syömiseen ja jätä valmisruoat sekä hötöt pois. Näin hallitset verensokerin heilahteluja, tulehduksellisuutta ja stressireaktoita helpommin. Syö ainakin 3-5 tunnin välein ja riittävästi. Älä mene liian vähähiilarisella ruokavaliolla. Lisäämällä kasviksia saat suoja-aineita stressiä vastaan (salaattiohje). Jos et syö rasvaista kalaa, voit saada mahdollisesti apua tulehduksellisuuteen kalaöljystä. Pidä huolta myös suolistostasi. Suoliston ongelmat muuttavat myös keskushermoston toimintaa huonompaan suuntaan.
RENTOUDU. Monilla rentoutusharjoitteilla on huomattu olevan tulehduksellisuutta vähentävä vaikutus. Meditoi ja tee syvähengitys- tai mindfulnessharjoituksia (ohje). Jos sinusta tuntuu hyvälle käy vaikka metsässä kävelemässä.
HAE APUA. Toisinaan tarvitsemme käyntiä fyysisessä hoidossa, lääkärillä tai terapiassa, jotta pääsemme asian ytimeen. Älä kainostele näitä vaihtoehtoja. Älä myöskään anna kipujen kroonistua. Tulehdus itsessään pahentaa kipuja ja kipu lisää negatiivista stressiä.
Muista nauttia ystävien seurasta. Se vahvistaa immuunitoimintaa.
Olit sitten työnantaja, työntekijä, opiskelija tai koti-isä/äiti toivottavasti huomasit, että voit yksinkertaisillakin asioilla parantaa mielenhallintaasi – ilman mielenhallintaa. Aina ei tarvitse etsiä jotain suurempaa tai merkityksellisempää, että motivaatio, innostuneisuus ja hyvä mieli tulevat takaisin.
Kävelen lumisessa joulukuun puutarhassa ja katson sen taianomaista, uinuvaa olemusta. Mietin tuleeko puutarhurista puutarhansa kaltainen vai seuraanko minä Hänen luomuksensa taivalta läpi vuodenaikojen? Koko pitkältä tuntuvan syksyn, alkutalven ennen puhtaan, valkean lumen satamista suojaksi maan, olen nukkunut, uinunut enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tuntuu vahvasti, jotta tämän puutarhurinnan on aika levätä ja kuunnella puutarhansa hiljaiset tarinat.
Täyteläisen lumipeitteen hiljentävä taivasvaippa rauhoittaa mieleni. Ruusupensaassa on vielä muutama marja linnuille ravinoksi. Lehdettöminä piharuusut paljastavat piikkinsä selkeämmin ja kuulen, kuinka se kuiskaa minulle ”elämä on ruusuilla tanssimista”. Tuo vanha sanonta saa uuden merkityksen, kun katson tuon ruusun teräviä piikkejä – elämä todellakin on ruusuilla tanssimista. Piikit kuuluvat elämään siinä missä tuoksuvat terälehdet.
Vihdoin taivaasta satanut lumi herätti sydäntäni, mutta edelleen tänäänkin minä painaudun talviuneen, tahdon käpertyä punaisen viltin alle ja tuumailla sekä ihastella kuurankukkasia akkunoissa. Pakkaspäivät kutsuvat kuitenkin luokseen, ja puutarhassa riittää ihmeteltävää talvipäivinäkin.
Uinuva puutarhuri talsii aamuhangessa, tutkii pienten eläinten taaksensa jättämiä jälkiä lumessa. Pupusten jäljet kulkevat ristiin rastiin pitkin pihapuutarhaa, ruokaa etsivän jäljet ovat jo löytäneet pienen tammen. Tammi on menettänyt latvansa, omenapuut ovat suojattuina säästyneet ja kiitos siitä.
Talvinen puutarha on kovin hiljainen, tosin lintulaudalla ruokailevat monituiset siivekkäät elävöittävät sen olemusta ikiaikaisesti. Monimuotoinen ruoka tuo pihamaalle monilajisen parven ruokailemaan talvipäivän valoisaan aikaan, joka meillä Herttatuvalla kestää hieman alle 4 tunteroista. Sitten se aurinko jälleen laskee.
Koen lintujen talviruokinnan hyvin tärkeäksi, ja samalla se antaa minulle mahdollisuuden syventää suhdettani heihin ja ihmetellä uusia tulokkaita jo tuttujen lintusten seassa. Viime viikolla närhet löysivät puutarhan ja ruokailevat nyt päivittäin laudalla. Voi ihme, kuinka paljon iloa se herättää minussa. Ja ajatella, että pikkiriikkisten sinitiaisten on syötävä moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä yli tähtikirkkaan pakkasyön.
Muistathan myös, jotta verkottomat pötköt ovat turvallisin valinta linnuille ja niistä tulee myös vähemmän roskaa. Itse tarjoan heille kauppahallista hankittua suolatonta talia, joka on tietysti säilöntäaineetonta, eikä sisällä soijaa, kuten monet kaupalliset talituotteet. Parasta heillekin.
Linnut kiittävät puutarhuria myös keväällä, sillä ruokinnan avulla linnut voivat paremmin kevään pesimäaikana, ja puutarhan lisääntyvä lintujoukkohan pitää tietysti sitten ns. tuholaiskantaa tasapainossa.
Pidetään kaikista elämän ilmentymistä huolta. Ihanaa talviaikaa sinulle, juuri sinulle siinä.
Tässä sinulle kuvien muodossa 7 voimalausetta Hidasta elämää -instagramista (@hidasta). Voit valita niistä yhden, joka tuntuu tähän hetkeen sopivimmalta, ja palauttaa sen avulla itsesi lempeästi hetkeen aina silloin, kun kiireen vauhtipyörä tai arjen murheet uhkaavat viedä sinut mennessään. Tai voit vaikka ottaa nämä kaikki harjoitukseksi viikon ajan ja vaihtaa voimalauseen päivittäin – onhan niitä yksi viikon jokaiselle päivälle.
Minulla on mahtava aamun hetki. Sohvaltani katselen, kuinka tämän pimeimmän ajan aurinko säteilee kultaisesti maisemaan. Tunnen olemisen riemua. Täältä ihanuudestani käsin haluan ilmaista jotakin.
Ja sitten.
Kuulen, kuinka sisälläni puhuu joku toinen. Hän toivoisi, että olisin hiljaa. Haluaisi, että minulla olisi peiton alle hakeutuva, inspiroimaton olo. Hän ei ole lainkaan vakuuttunut siitä, että olen sanomassa mitään sanomisen arvoista. Hän on se, joka sai minut illanistujaisten jälkeen pohtimaan teinkö jotain väärin. Viihtyivätkö vieraat? Puhuinko liian raskaista asioista?
Näin tämä toinen saapuu: nautin olostani. Jaan ajatuksiani ja kerron kipeistä tunnoistani. Avaan sydäntäni, innostun niin, että käteni kuumenevat ja energia kohoaa. Haaveilen, suunnittelen, sovin ja edistän. Luon jotakin, jossa sisimpäni on läsnä, herkkänä ja avoimena.
Ja samassa hän on täällä. Nostaa palan kurkkuun, kiristää päänahkaa, tiukentaa niskalihakset. Pysäyttää sanat matkallaan, ilmaantuu hämmennyksenä ja epämääräisenä olona. Joskus hän tekee itsensä tiettäväksi toisen ihmisen hahmossa. Antaa ymmärtää toisen sanoin tai teoin, suoraan tai epäsuorasti, että todella olen tehnyt jotakin väärin.
Tämä haamu on se, joka on saanut minut tuntemaan, että aina pitäisi tehdä enemmän ja paremmin. Saanut levottomana nousemaan rakkaani vierestä ihanan hetken jälkeen sen sijaan, että olisin jäänyt lepäämään hänen lähelleen. Estänyt ilmaisemasta, mitä todella ajattelen tai haluan. Saanut kuuntelemaan toisia enemmän kuin omaa intuitiotani. Vienyt etäämmälle taitojeni tai unelmieni ääreltä. Haamuni pyrkii tekemään minusta vähemmän näkyvän ja kuuluvan, jotta kellekään ei tulisi epämukava olo. Hänen vuokseen olen yrittänyt kovasti ennakoida elämän tulevia tapahtumia, jotta olisin niihin sitten valmis ja osaisin toimia oikein.
Aiemmin en tunnistanut tämän varjon lymyilevän nurkissani, ja siksi se on pitänyt vain enemmän meteliä itsestään. Se on saanut minut toimimaan rajattomasti, itsetuhoisesti tai pakkomielteisesti. Sähläämiseni herättämänä tunne on saanut nimen ja näennäisesti myös syyn – vaikka todellisuudessa tunne on ollut minussa jo valmiina, mutta tiedostamattomana. Nykyään, kun fiilikseni romahtaa, pysähdyn. En lähde lenkille, katso salaliittoteoriavideoita, syö litraa jätskiä, siivoa tai soita kellekään. Istun tässä ja hengitän. En puske vastaan, kun kehossa tuntuu kipua.
Häpeä pienentää, lannistaa ja pidättelee, koska uskomme – yleensä tiedostamattamme – ettemme ole riittäviä ja rakastettavia juuri tällaisena. Näine lahjoinemme ja inhimillisyyksinemme. Häpeä syntyy, kun koemme, että meitä ei nähdä – kun perusolemuksemme tulee torjutuksi. Ellei meillä ole mahdollisuutta käsitellä torjutuksi tulemisen surua, opimme kiertämään sen. Sanoisin, että myös itsensä kehittämisen halulla on tekemistä häpeän kanssa. Haluamme voida paremmin, koska meillä on kipua. (Täysin ymmärrettävää! Emmehän kenties muuten alkaisi tutustua itseemme). Mutta sen sijaan, että pysähtyisimme ydinhaavamme äärelle, lähdemme tavoittelemaan jotain. Paradoksi on siinä, että etsimme sitä, mikä on koko ajan olemassa meissä. Löytämiseen ei tarvita vippaskonsteja, vaan turvaa olla kipumme äärellä, eli usein myös toisten apua.
Hassua kyllä, häpeään liittyy pelko nähdyksi tulemisesta. Pelko siitä, että toinen tajuaa, että eihän minua voi rakastaa tai hyväksyä. Tässä pelossa hakeudumme pois yhteydestä itseemme ja toisiin. Asetumme eriarvoiseen asemaan, arvostelemme, vetäydymme. Suostumme epäreiluuksiin ja huonoon kohteluun. Olemme epäsuoria, epärehellisiäkin. Jauhamme mennyttä mielessämme ja annamme sen määrittää sitä, mitä nyt on. Törmäämme uudestaan ja uudestaan samoihin seiniin työssä tai ihmissuhteissa. Annamme toisten luulla ja tuntea, että nämä ovat tehneet tai sanoneet jotakin väärin, koska meissä syntyy kipua.
Tiedän lähes satavarmuudella, että häpeäni nousee esiin aina, kun tapahtuu jotain mahtavaa. Häpeä kysyy, oletko mielestäsi todellakin tämän ihanuuden arvoinen. Olen alkanut kääntää tätä tuttua, mutta viekkaan alitajuisesti esiin nousevaa kysymystä muotoon ”pystynkö avautumaan näin suurelle rakkaudelle?” Eli kohtaamaan myös sen kivun ja ahdistuksen, joka minussa syntyy häpeän kirratessa iloa vasten. Häpeä ilmaantuu kehiin usein silloinkin, kun tapahtuu jotain kamalaa. Se ilmoittaa alitajuntaani, että tämä kokemus on todistus arvottomuudestani. Lopulta kykenen yleensä tietoisesti kysymään itseltäni, voisinko hyväksyä myös tämän riittämättömyyden tunteeni. Silloin kokemusta ei tarvitse enää laukata karkuun, vaan se muuttuu osaksi matkaani, viisaudeksikin.
Kun istumme tässä sohvalla rauhassa ja kiirehtimättä, Haamuni ja Minä, käsitän, että valoni tarvitsee tätä varjoa. Haamuni vieressä myötätunto itseäni kohtaan tulee näkyväksi ja todeksi.
Mediasta saa helposti sellaisen kuvan, että asiat menevät huonoon suuntaan. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska myös parempi elintaso, myötätuntoisuus ja hyveellisyys nousevat maailmassa. Maapallolla on aina tapahtunut paljon pahoja asioita, mutta tieto niistä ei ole tullut tunti tunnilta muiden ruuduille ja tietoisuuteen. Muutos ei ole tapahtunut niinkään ikävien asioiden määrässä, vaan tavassa, jolla saamme niistä tietoa.
“Maailmanlaajuisesti ihmiset ovat vuonna 2015 koulutetumpia, terveempiä, vapaampia, suvaitsevaisempia ja rikkaampia kuin koskaan ennen.” (The Atlantic 18.12.)
Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan edes vuoden suuret terrori-iskut eivät ole niin poikkeuksellisia, vaikka kyse onkin pahoista teoista. ”Niitä on edelleen ollut suhteellisen harvakseltaan Euroopassa. Enemmän meitä uhkaa ylireagointi terrori-iskuihin. Kaikkein vaarallisinta olisi mennä tiukkaan tai tiukalta vaikuttavaan valvontaan. Turvallisuusjärjestelyitä on käytetty muun muassa kansalaisjärjestöjä vastaan.”
”Informaation aikakausi on todellisuudessa median aikakausi”, sanoo tunnettu toimittaja John Pilger. Suhteellisen pieni joukko ihmisiä päättää, mitä suuri joukko tietää ja mistä puhutaan. Voit valita mediat, joita seuraat, ja toimesi siellä, koska olemme kaikki osa sosiaalista mediaa. Sosiaalisen median kautta meillä on toisaalta mahdollisuus ennennäkemättömään yhdentymiseen ja yhteistyöhön.
Media voi yksittäisten asioiden pelkäämisen lisäksi synnyttää sosiaalisen torjunnan pelkoa, joka on tunne siitä, että emme ole hyväksyttyjä omana itsenämme. Tällöin emme uskalla olla omana itsenämme ja käynnistyy kierre, jossa alamme esittää erilaisia rooleja. Vastakkainasettelua syntyy, kun vaikkapa maahanmuuttajaa ei hyväksytä mihinkään joukkoon. Aina kun torjumme toisen, häneen syntyy pelkoa ja häpeää. Pelko lisää vihaa, viha lisää torjuntaa ja kierre, joka johtaa ryhmittymiin, on valmis.
Meidän pitää muistuttaa itsellemme, että olemme hyväksyttyjä ja rakastettuja, jotta voimme tuntea yhteyden ja toisiin ihmisiin kuulumisen tunnetta. Kun jokin uutisjuttu nostattaa sinussa huolia, soita isovanhemmillesi ja muistuta itsellesi, että pelkästään sinun äänesi kuuleminen tuo toisille iloa. Voit myös valita medioita, joiden jutut eivät yhtä usein aiheuta ikäviä tunteita.
Tee arvokkaita valintoja sen suhteen, mitä medioita seuraat. Se, että valitsee tarkemmin, mitä lehtiä tilaa, mitä ohjelmia katsoo, mitä sivustoja seuraa ja lukeeko iltapäivälehden, ei tarkoita uutispimentoa, vaan asioiden ottamista omiin käsiinsä. Tietoa tulee varmasti kuitenkin riittävästi myös kahvipöydissä ja taustaradiossa.
Voimme vahvistaa hyveellisyyttä ja vastata vihaan ja pelkoon niiden vastakohdilla mieluummin kuin niillä itsellään. Pelon, irrallisuuden ja erimielisyyksien ilmapiiriä ei pitäisi lietsoa medioissa. Pelon ja huolien ilmapiiriä tuottamalla puolustetaan omia tarpeita. Mitä vähemmän pelkoja ja levottomuutta, sen avoimempi mieli. Järkevä toiminta ei edellytä pelkäämistä vaan päinvastoin. Mediassa pitäisi rohjeta vahvistaa enemmän hyveitä ja yhtenäisyyttä.
Monien vuosien ajan olen ollut radion ääressä ensimmäisen adventin viikonloppuna kuullakseni Hoosiannan, se soi usein jo lauantain toivotuissa levyissä, sitten sunnuntain jumalanpalveluksessa ja vielä illalla uudelleen. Nyt olin adventtina vieraan kulttuurin parissa etelä-Euroopassa, joten jäin ilman Hoosiannaa. Huomasin kaipaavani sitä, sillä sen kuuleminen on aina virittänyt jouluun valmistautumiseen, odotuksen tunnelmaan. Joulu on minulle siis oikeastaan sisäinen tunne, mielentila, joka syntyy traditioista, totutuista tavoista. Adventti kaukana Suomesta sai huomaamaan tämän – ja kaipaamaan kotiin. Mielessä soi Sylvian joululaulu enkä ihmettele, että runoilija ikävöi Suomeen.
Joulukuisen aamun hämärässä laitan soimaan Vivaldin vuodenajat, sytytän kynttilän pöydälle ja odottelen sielunkin palaavan matkalta kotiin. Katselen ulos tuttuun maisemaan, jossa vanhojen puiden siimeksissä voi hyvin kuvitella tonttujen hiippailevan. Suunnittelen joulun aterioita ja lastenlasten lahjoja. Olen onnellinen kotiinpaluusta. Tutut asiat antavat turvallisuuden tunteen.
Jonain aamuna aloitan joululeipomiset karjalan piirakoista. Ajelen kuoret vanhan tavan mukaan käsin, hitaasti ja kuunnellen kaulimen suhinaa. Olen kiitollinen äidilleni, joka opetti piirakoiden tekemisen taidon. Pienten joulupullien ja pipareiden paistaminen tuo tupaan ihanan joulun tuoksun. Muistan lapsuusjouluista äidin kiireet: pullat ja karjalanpiirakat leivottiin vasta aattoaamuna, sillä pakastimia ei ollut vielä tuolloin; miten paljon helpotuksia meillä tämän päivän emännillä onkaan – ja siitä huolimatta puhumme usein kiireestä. Lapsena odotimme aattoiltaa ja joulupukkia ja pitkin päivää tulimme ulkoleikkien välillä kyselemään, montako tuntia vielä on iltaan. Aika tuntui silloin pitkältä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen nopeammin aika tuntuu juoksevan; ehkä siihen vaikuttaa sekin, että nyt ei odota aattoiltaa lahjoineen, vaan ajattelee sitä mitä kaikkea ehtisi vielä tehdä.
Yhtään lumetonta joulua en elämäni varrelta muista. Nyt maasto on vielä vähäluminen, vettäkin sadellut, joten voin metsälenkillä kerätä mustikan varpuja maljakkoon, niihin voi tulla kukkanuppuja tuvan lämpimässä. Joulukuusen olen katsonut valmiiksi lähimaastosta jo hyvissä ajoin; se haetaan yhteisvoimin lastenlasten kanssa aatonaattona tupaan. Kiireentuntua en aio ottaa vastaan, vaikka se vaanii ajatusten laidalla. Hiljennyn hyräilemään tuttuja joululauluja. Näin vähitellen virittäydyn sisäisesti joulun iloon, valoon ja rauhaan.
Kuuntelin tänään tunnetun Kanadassa asuvan lääkärin Gabor Matén haastattelua. Hänen mukaansa meitä kaikkia yhdistää maailmassa yksi asia: trauma. Jokainen meistä on kokenut elämässään vähintään pieniä traumoja, ja melko suuri osa myös isoja.
Itse ymmärrän traumakäsitteen hyvin laajasti; minulle pieni trauma voi olla se, että joku ihminen kohtelee minua töykeästi, jonka seurauksena jähmetyn ja koen voimattomuutta, enkä pysty pitämään tilanteessa terveellä tavalla puoliani. Iso trauma taas on omaa henkeä ja olemassaoloa uhkaava tilanne, joka voi tapahtua minkä ikäisenä tahansa – jopa äidin vatsassa ollessa, jos äiti kokee ison trauman odottaessa vauvaa.
Sekä isossa että pienessä traumassa on aina läsnä jähmettyminen, keinottomuus ja avuttomuus – vaikka ympärillä olisikin ihmisiä jotka voisivat auttaa tai tukea. Traumatilanteessa ihminen kokee jäävänsä täysin yksin selviytymään. Mitä nuorempana tällaisia kokemuksia on ihmiselle tullut, sitä voimakkaammin ja laaja-alaisemmin nämä kokemukset vaikuttavat ihmisen koko stressijärjestelmään, aivoissa ja kehon tunne-stressireaktioissa.
Mikä on mielestäni kuitenkin unohtunut yleisestä keskustelusta, on trauman spirituaalinen taso. Gabor Maté sanoi haastattelussa seuraavasti: ”Trauma on syvä yhteydettömyys itseen.”Jos kokee tällaista yhteydettömyyttä, on vaikea tiedostaa, kuka minä olen, ja mikä on suhteeni muihin ihmisiin ja ympäristöön.
Trauma saattaa aiheuttaa rakkaudettomuutta, häpeää ja anteeksiantamattomuutta itseä kohtaan, kuten myös kyvyttömyyttä rakastaa toisia ja kokea empatiaa. Ylipäätään kyvyttömyys tuntea aitoja spontaaneja tunteita voi puuttua, koska kehomieli on alituisessa turtuneisuuden ja tunnottomuuden tilassa. Ja sitten, kun ”tunnesäiliö” tiedostamatta täyttyy ja vuotaa yli, se näkyy esimerkiksi voimakkaina pelko- tai vihareaktioina.
Sitten kun alamme toipua ja eheytyä traumasta, alamme löytää syvää yhteyttä itseen. Alamme vihdoin tuntea rakkautta, hyväksyntää, anteeksiantoa ja empatiaa, sekä itseä että muita kohtaan. Näin voimme eheytyä ja parantua kokonaisvaltaisesti, sekä kehon, mielen että henkisyyden tasoilla (vrt. META-Health).
Jos sinä koet olevasi stressaantunut, traumatisoitunut ja/tai voimakkaiden tunteiden valtaama, haastan sinut pohtimaan tätä teemaa seuraavien kysymysten ja ajatusten kautta:
1. Onko sinun helppo rakastaa itseäsi ja kokea myötätuntoa itseäsi kohtaan? Jos ei ole, miten voisit aloittaa prosessin kohti itsesi rakastamista ja hyväksymistä? Jos kehossasi olisi jokin paikka, jossa myötätunto ja rakkaus itseäsi kohtaan asuu, missä se olisi? Jos et tiedä, niin koeta arvata. Kun löydät oman paikkasi, se on jo hyvä alku. Vietä pieniä aikoja päivittäin kuunnellen tätä osaa. Lähetä hengityksen ja mielikuvien avulla myötätuntoista virtausta myös koko kehoosi.
2. Onko sinun helppo osoittaa hyväksyvää rakkautta ja myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan? Jos ei ole, oletko valmis ensin itse muuttumaan? Tuntemaan ensin myötätuntoa itseäsi kohtaan, jotta mahdollistat myötätunnon muita kohtaan?
3. Jos koet sisäistä yhteyttä siihen kuka syvimmilläsi olet, mistä tiedät, että se tapahtuu? Kuinka usein päivän mittaan saat kontaktin sisäisyyteesi? Miten tunnet yhteyden kehossasi? Aktivoituuko jotakin tunne- tai ajatustasolla? Mitä uskomuksia sinulla on itsestäsi? Kuka todellisuudessa olet?
4. Jos sinun on vaikea saada yhteys itseesi, kokeile seuraavaa: Kuvittele tilanne, jossa olet keskellä isoa ihmisjoukkoa. Joku henkilö tuntuu huutavan nimeäsi, muttet ole ihan varma, tarkoittiko tämä henkilö sinua. Näytät tälle ihmiselle kädelläsi; MINÄKÖ? Mitä kehosi kohtaa sinä silloin näyttäisit? Keskity tähän kohtaan nyt, hengitä tietoisesti kohti tätä kehonosaa. Miltä se alkaa tuntua, kun saat siihen kontaktin? Tutustu siihen rauhassa, ole läsnä osasi kanssa pieniä hetkiä päivittäin. Se on jo hyvä alku yhteyden saamiseen ja eheäksi tulemiseen. Alat vähitellen tuntea, että elät ja hengität joka solullasi, SINÄ OLET SINÄ <3
5. Hyödynnä myös erilaisia itsehoitomenetelmiä eheytymisprosessissasi. TRE- ja EFT-menetelmät edistävät sekä keho- että tunnetietoisuutta, ja siten ne auttavat sinua löytämään aidon itsesi kaiken stressin ja turtuneisuuden keskeltä. On myös muita hyviä keinoja, kuten Basic Body Awareness Therapy (BBAT), meditaatio, jooga, chikung, taichi, Feldenkreis, Essential Motion, sekä erilaiset keho-tunneprosessit, esim. mindfulness ja Mind-Body Bridging (MBB).
