Jokainen meistä tietää, miltä alakuloisuus tuntuu kehossa. Ryhti ja hartiat ovat painuneet kasaan, kasvot kääntyneet alapäin ja katse viipyilee lattianrajassa. Koko olemus viestittää ulospäin kokemaamme tunnetta. Valitettavasti olemuksemme lähettää saman viestin myös omille aivoillemme. Viestin perusteella aivomme tulkitsevat tilanteen huonoksi ja näin ollen lisäävät alakuloa.
Yleisesti ajatellaan, että ulkoiset hyvän tai pahan olon merkit ovat seurausta sisäisestä tunteesta, jonka katsotaan olevan reaktio johonkin tapahtuneeseen. Esim. ollaksemme onnellisia tarvitsemme jotain, joka vaikuttaa mieleemme positiivisesti. Tuo jokin aiheuttaa meissä myönteisen tunteen. Jolloin tuo sisällämme oleva hyvän olon tai onnellisuuden tunne muuttuu ulkoiseksi reaktioksi saaden meidät hymyilemään tai askeltamaan reippaasti eteenpäin.
Näin ajateltuna meillä täytyisi siis olla jokin selkeä syy onnellisuuteemme. Pyrimme etsimään tuota syytä itsemme ulkopuolelta. Kunpa elämässä olisi jotain, joka piristäisi mieltäni tai tekisi minut onnellisemmaksi, saatamme ajatella. Tai ryhdymme ponnistelemaan pitääksemme ajatuksemme positiivisina. Näin haluamme vaikuttaa aivoihimme ja omaan onnellisuuteemme. Ja toki näin tapahtuukin. Mutta on toinenkin tie.
Aina emme tarvitse syytä ollaksemme onnellisia. Voimme vaikuttaa tunteisiimme myös suoraan kehomme kautta. Voimme kehomme avulla ikään kuin herättää meissä luontaisesti olemassa olevan hyvän olon ja onnellisuuden jälleen virtaamaan.
Keholta aivoihin tulevat viestit vaikuttavat hyvin nopeasti mieleemme. Sen lisäksi kehon kautta vaikuttaminen on äärettömän helppoa, sillä nämä keinot ovat aina mukanamme.
Kolme helppoa tapaa
1. Ryhti
Istutpa tai seisotpa juuri nyt, kiinnitä huomio hetkeksi omaan asentoosi. Korjaa ryhtiäsi ja ojenna selkäsi sen täyteen mittaansa. Ihan kuin kasvaisit pituutta useita senttejä. Nosta vielä katse vaakatasoon. Huomaatko muutoksen olotilassasi?
On vaikea olla alakuloinen ryhdikkäänä ja katse kohotettuna. Sillä avatessamme ryhdin ja katsoessamme eteenpäin myös mielemme avautuu uusille asioille. Ryhti avoimena koemme itsemme vahvemmiksi ja voimakkaammiksi, stressi vähenee ja itsetunto kohoaa. Kaiken tämän taustalla on asentomme aivoille välittämä viesti, joka saa aivojemme hormonitasot muuttumaan.
2. Hymy
Samoin kuin hyvä ryhti, hymy lähettää aivoille viestin, että kaikki on hyvin. Vedäpä siis juuri nyt kasvoillesi leveä hymy. Ja anna hymyn viipyä huulillasi ainakin tämän jutun loppuun asti. Lupaan hymyillä sinulle takaisin.
Aivomme eivät erota, käytetäänkö hymylihaksia tietoisesti vai tahattomasti. Joten tekohymykin välittää aivoille hyvän olon viestiä. Valitettavasti mielemme – ja erityisesti kulttuurimme – helposti tulkitsee tekohymyn niin valheelliseksi, että sitä on kaikin keinoin vältettävä. Ole kiltti ja vapauta itsesi tuosta tulkinnasta! Aivoillemme tekohymy on yhtä totuudellinen kuin hymy, jonka aiheuttaa jokin ulkopuolinen tapahtuma.
Ja hymyn hyvää tekevät vaikutukset ovat aivan kiistattomat. Itsemme ja mielemme lisäksi se vaikuttaa positiivisesti myös ympärillä oleviin. Anna siis hymysi levitä.
3. Hengittäminen
Tietoinen syvähengitys on erittäin tutkittu tapa rentouttaa oma mieleensä. Sen tiedetään mm. laskevan stressitasoa, hidastavan sydämen sykettä sekä alentavan verenpainetta. Se saa myös pelkoreaktion laantumaan. Tietoinen hengittäminen rauhoittaa mielemme aivan kuten meditaatio. Hengittäminen on vain paljon helpompi ja yksinkertaisempi toteuttaa.
Juuri nyt kuvittele jalkapohjiisi reiät, joiden kautta hengität rauhallisesti syvään sisään neljään laskien. Ja sitten yhtä rauhallisesti neljään laskien hengitä ulos. Toista muutaman kerran. Mielenrauha ja onnellisuus on vain muutaman rauhallisen syvähengityksen päässä.
Kaikkia näitä kolmea tapaa voit käyttää missä tahansa tilanteessa, istutpa sitten palaverissa tai seisoit kaupan kassajonossa. Joka tapauksessa sinä hengität ja pidät kehoasi jollakin tavalla pystyssä. Ja joskus jopa hymyilet. Kaiken tämän voit tehdä myös tietoisesti ja siten vaikuttaa positiivisesti mielialasi ja avata itsesi onnellisuudelle.
Meillä jokaisella on kyky olla onnellinen. Meidän tarvitsee vain tunnistaa onnellisuutemme ja antaa itsellemme lupa kytkeytyä siihen.
Syötkö joka aamu aamupalan? Vai oletko niitä, joille ruoka ei yksinkertaisesti maistu aamuisin? Vai ovatko ehkä aamusi aivan liian kiireisiä aamupalan nauttimiseen?
No syöt sitten aamiaista tai et, niin on hyvä muistaa, että kehosi tarvitsee tietyn määrän ravinteita toimiakseen optimaalisesti. Syömällä säännöllisesti saat todennäköisesti riittävän määrän keholle tarpeellisia ravintoaineita päivän aikana. Järkevä aterioiden rytmittäminen antaa myös ruoansulatukselle riittävästi aikaa ravinnon prosessoimiseen ruokailujen välillä.
Tässä 5 syytä miksi aamiainen kannattaa syödä:
Kun aloitat aamun ravinteikkaalla aamupalalla ja syöt tasaisesti päivän aikana, saat todennäköisesti riittävän määrän keholle elintärkeitä ravintoaineita.
Aamupala auttaa pitämään verensokeriarvot tasaisena. Tämä helpottaa muun muassa painonhallinnassa.
Aivosi tarvitsevat energiaa. Aamupala auttaa sinua olemaan virkeämpi ja vastaanottavaisempi heti aamusta.
Aamiaisen tehtävä on lopettaa edellisenä iltana alkanut paasto.
Saat kulutettua aamulla syömäsi energiamäärän todennäköisesti paremmin päivän aikana, sen sijaan, että söisit ison määrän ruokaa kerralla juuri ennen nukkumaan menoa.
Henkiset pyrkimykset saattavat harhauttaa ihmisen ajattelemaan, että elämän kuuluu olla vain positiivista, helppoa ja iloista. Se saattaa kääntää ihmisen poispäin kivuliaista kokemuksista, estää käymästä läpi epämiellyttäviä tunteita ja kipua.
Jos suostuu tuntemaan vain positiivisia tunteita, joutuu myöhemmin tekemisiin melkoisten sivuvaikutusten kanssa. Tunteet, joilla ei ole ”lupaa” olla olemassa, varastoituvat, kasvavat ja löytävät lopulta hallitsemattoman tien itsensä ilmaisuun.
Emme voi valita paletista vain tiettyjä tunteita, eikä tunteita voi ohittaa.
~ ~ ~ ~
Henkinen opettaja Jeff Foster sanoo tunteiden olevan kuin orpolapsia, jotka tulevat ovellesi kolkuttamaan. Jos vastauksesi on kateuden, häpeän, surun tai vihan kohdalla ”mitä sinä täällä vielä teet, mene matkoihisi!”, palaavat ne aina uudelleen hakemaan hyväksyntääsi.
Jos sen sijaan avaat oven ja otat tulijan lämmöllä ja uteliaisuudella vastaan, saat kuulla tunteen tuoman tärkeän viestin. Tunteet eivät halua tulla ”parannetuiksi”, ne haluavat tulla hyväksytyiksi ja vastaan otetuiksi.
Vain hyväksymällä tunteesi voit todella hyväksyä itsesi.
~ ~ ~ ~
Jokainen kokemasi tunne on sinun. Viha ei ole puolison, naapurin tai kaupan kassan syytä, vaan se on tällä hetkellä sinun vihasi.
Kateus, pelko, suru, inho, ilo, innostus… ne ovat kaikki sinun tunteitasi ja niillä on vissi tarkoitus. Kun tunnet epämiellyttäviäkin tunteita aidosti, saat huomata kuinka rikas olet.
Tunteiden sietäminen vaatii usein kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Samalla se lisää näitä. Voima sietää omia tunteita ilman ulkoisia tekoja kasvaa harjoittelulla.
~ ~ ~ ~
Tee itsellesi ahdistuksen tai epämääräisen olon keskellä suuri palvelus: ota hetken aikalisä, vetäydy rauhalliseen tilaan ja tutki, mistä on kysymys. Hengitä keskelle kipua ja kysy itseltäsi, mistä on kysymys. Ota vastaan se, mitä mieleesi juolahtaa. Tutki kipua syvemmälle ja luota kykyysi ymmärtää itseäsi.
Usein tunteen nimeäminen auttaa (minuahan pelottaa! / tämähän on kateutta! / minua jännittää), mutta aina se ei ole mahdollista tai välttämätöntä. Kun keskityt kipuun tai tunteeseen, huomaat kyllä vähitellen, mitä se on sinulle kertomassa. Tämä ei suinkaan aina tapahdu yhdeltä istumalta. Sama tunne tai kipu voi vaatia monia kohtaamisia ja pulpahdella pintaan aina uudelleen.
Hyväksy tämä hetki täydellisesti, antaudu tunteelle. Hengitä sitä, mene sen ytimeen, anna sen olla ja kuuntele. Voitko hyväksyä sen, että juuri nyt olet surullinen tai epävarma? Voitko hyväksyä sen, että jännität tai olet kateellinen?
~ ~ ~ ~
Jotkut tunteet avautuvat paremmin liikkeessä (tanssien, juosten, huitoen…). Tutki erilaisia tapoja, mutta älä juokse tai tanssi pakoon tunteita, liiku niiden kanssa.
Avain on juurikin hyväksyminen. Se tuo mukanaan suurta rakkautta ja myötätuntoa itseäsi kohtaan. Silloin sinä hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.
Mutta miksi siis häpeäkin on hyvä asia?
Koska se on niin pirun inhimillistä.
Kun ihminen pystyy hyväksymään omaa häpeäänsä ja rakastamaan jopa rakkaudettomuuttaan, on hän ison oivalluksen äärellä.
Minulla on aika ihana mies. Olen ollut totaalisen kypsynyt talven loputtomalta tuntuvaan liukasteluun ja jäätikköratoihin, joten pohdin aamiaisella, mitä ihmettä kivaa tänään voi tehdä: ”Tuodaanko hevonen keittiöön kylään!?”
Mies oli hiljaa, huokaisi ja myöntyi sen kummempia kyselemättä. Niin tehtiin. Pieni ori johdatettiin rappuset ylös, ulko-ovesta sisälle ja keittiöön. Se seurasi luottavaisena korvat höröllä, ylähuuli tötteröllä silloinkin, kun maalattu lattia oli liukas sen kavioiden alla, kissat säntäilivät ja jääkaappi hurisi oudosti. Olimme psykologisen turvallisuuden ytimessä.
Kun tunnet, että olet turvassa, olet valmis kokeilemaan sellaistakin, joka on uutta, outoa ja jännittävää. Kun tunnet että olet turvassa, voit luottaa. Kun tunnet että olet turvassa, voit tehdä outoja ehdotuksia, intoilla, kertoa epäilyksistä. Kun olet turvassa, tiedät ettei sinulle tahdota pahaa, ettei sinua nolata tai sinulle naureta.
“Olenko turvassa?” onkin ollut yksi elämäni suurista kysymyksistä. Yksin? Yhdessä? Ikinä? Niin omakohtaisten hankaluuksien kuin psykoterapeutin työn pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että se, voiko ihminen tuntea olevansa turvassa muiden kanssa on yksi tärkein meidän henkistä hyvinvointia tai terveyttä määrittävä asia.
Psykologinen turvallisuus on aina elävien olentojen välisessä suhteessa. Se tarkoittaa varmuutta siitä, että voi olla muiden seurassa oma, kokonainen itsensä. Ettei itseään tarvitse pienentää tai pelätä että muut häpäisevät, hylkäävät tai rankaisevat siitä, että ilmaisee oman kokemuksensa jostain asiasta. Psykologisen turvan tunne ystäväporukassa, työtiimissä, perheessä, parisuhteessa on valtava lahja. Kun tunnemme, että yhdessä olemme turvassa, avautuvat sellaiset mahdollisuudet, kauneudet ja häikäisevyydet, jollaisia emme ennen tienneet olevankaan.
Charles Duhigg avaa aivan loistavassa The New York Timesin artikkelissa Googlen projektia, jossa selvitettiin, millaiset tiimit ovat tuottavimpia. Aluksi ajateltiin, että parhaat tiimit muodostuvat parhaista, osaavimmista yksilöistä. Näin ei kuitenkin ollut, vaikka tietysti taitoakin tarvitaan. Loppujen lopuksi löytyi vain yksi muista erottuva parametri – psykologisen turvallisuuden tunne.
Ihminen haluaa olla kokonainen ja tulla kohdatuksi kaikkinensa. Niin parisuhteessa kuin töissäkin. On ahdistavaa, jos tuntuu, että osa itsensä täytyy jättää aamulla töihin lähtiessä kotiin. Tai jos parisuhteessa ei ole tilaa innostua, kehittää omia juttujaan tai rakastaa itselle omanlaisilla tavoilla. Psykologinen turvallisuus mahdollistaa vaikeista asioista puhumisen, kaikenlaisten tunteiden sallimisen, epävarmuuden ja sisäisen sotkun. Se mahdollistaa anteeksiannon ja luottamuksen rakentamisen uudelleen silloinkin kun siihen on tullut säröjä.
Vein hevoslapsen takaisin tarhaan. Se huikkasi ”minä tulin nyt!” hirnunnat kavereille ja jäi vierelleni, katsoi ja hymyili. Pienen hevoseni maailma avautui tänään valtavasti. Tiedän, että hän yhdistää rohkeuden ja uljauden tunteen meihin hänen ihmisiinsä. Saamme olla hänelle ne ystävät, joiden kanssa hän uskaltaa astua uusille mantereille. Saamme hänet tuntemaan itsensä vielä vähän rohkeammaksi. Elämän ihana seikkailu tulee yhdessä todeksi. Ja samalla me ihmiset laajennumme ja kasvamme taas hiukan rikkaammaksi. Sellaista on ystävyys. Ja psykologisen turvallisuuden lahja.
Kymmeniä ja kymmeniä särkyneitä sydämiä, surullisia tarinoita rakkaudesta. Päättyneitä rakkauksia, romahtaneita unelmia. Odotuksia, jotka eivät kohdanneet. Toiveita, joilta katosi pohja. Tunne, joka vedettiin jalkojen alta. Pettymystä siitä, että se mitä rakennettiin vuosia, ei kestänytkään elinikää.
Luen kertomuksia särkyneistä rakkauksista – ja rakkauksista jotka eivät koskaan ehkä edes alkaneet.
Näitä tosielämän kertomuksia lukiessani jään miettimään, miltä tuntuisi rakastaa, jos jokainen rakkaus olisikin totta? Ettei rakkauden onnistumista arvioisikaan siltä pohjalta, kestikö se loppuiän. Ettei sitä määriteltäisikään lopputuloksesta käsin.
Mitäpä, jos jokainen kokemasi rakkaus olisi yhtä totta, yhtä oikeaa, yhtä lailla omalla paikallaan tarkoituksenmukaista?
Sillä me osaamme rakastaa juuri niin hyvin ja siitä kohdasta käsin, missä me kulloinkin olemme. Ja me yritämme tosissamme, ja juuri niin hyvin kuin sen hetkisillä resursseillamme osaamme.
En tunne lopulta ketään, joka tietoisesti valitsisi rakastaa huonosti, vain hetken, ja välinpitämättömästi. Mutta tunnen paljonkin ihmisiä, jotka pelkäävät rakkautta ja siksi jarruttavat rakkaudessa. Tunnen ihmisiä, joilla on pelkoja ja tunteita, jotka tekevät rakastamisesta vaikeaa. Ihmisiä, jotka unelmoivat suuresta rakkaudesta, mutta väistelevät rakkautta, jos se näyttää lähestyvän.
Ja hekin, myös he, rakastavat niin hyvin kuin he osaavat. Mutta kaikki rakkaudessa ei ole osaamisen alueella.
Se, mitä tuomme rakkauteen tiedostamattamme ja omissa haavoissamme – se on se osa-alue rakkaudessa, jota elämme rakkauteen, vaikkemme haluaisi. Vaikka haluaisimme osata paremmin, rakastaa rohkeammin, rakastaa kokonaisemmin.
Ja jokainen rakkaus, joka ikinen kesken jäänyt huuma ja lento, jokainen niistä antaa mahdollisuuden itselle nähdä oma haavansa, oma tiedostamaton maailmansa, kaiken sen, mitä tuomme rakkauteen, vaikka niin kovasti haluaisimme vain rakkautta. Kestävää, elinikäistä, kaunista rakkautta täynnä toisen kunnioitusta, arvostusta, toisen näkemistä. Suurinta hellyyttä ja arvonantoa.
Mitä jos jokainen rakkautesi olisi yhtä totta? Myös se, josta jälkeenpäin ajattelit, että se oli suurin erehdyksesi. Mitä opit siitä rakkaudesta – itsestäsi, ei siitä toisesta? Jospa rakkaus tarjosi sinulle mahdollisuuden nähdä itsesi, katsoa sinua ja oppia jotain sinusta. Jotta osaisit rakastaa kokonaisemmin, rohkeammin ja ehjästi. Sitten seuraavalla kerralla.
Rakkaus on päättynyt. Se on särkynyt. Mutta mitäpä jos kaikki onkin hyvin? Ja olet lähempänä sinua kuin koskaan ennen.
Ihmiskeho on erittäin älykäs. Se viestii meille tarpeista ja toiveista. Keho kertoo, kun jostain on pulaa tai kun kaikki on juuri niin kuin pitää. Tärkeää onkin kysyä, kuuntelemmeko kehoamme ja vaikka kuuntelisimme, ymmärrämmekö sitä?
Keho reagoi sisäisiin ärsykkeisiin aiheuttamalla ulkoisia ”oireita”. Kun sisäinen tasapaino kehossa järkkyy, näkyy se ulospäin esimerkiksi ihossa tai erilaisina mielitekoina. Jotta oppisimme vastaamaan kehomme tarpeisiin, meidän tulee tietää mistä se yrittää viestiä. Alla muutamia kehon viestejä tulkittuna ravinnon näkökulmasta:
Kuiva iho
Jatkuva ihon kuivuus on epämukavaa ja jopa ärsyttävää. Iho on suurin elimemme ja se tarvitsee toimiakseen vitamiineja. Mikäli iho ei saa riittävästi tarvitsemiaan vitamiineja, se halkeilee ja kutiaa. Tärkein ihon toimintaan liittyvä vitamiini on E-vitamiini. Lisää ruokavalioosi kalaa, pähkinöitä ja öljyjä mikäli kärsit kuivasta tai kutiavasta ihosta.
Hauraat hiukset, halkeilevat kynnet
Kuten ihon kuivuus, myös kynsien ja hiusten hauraus kertoo riittämättömästä vitamiinin saannista. Etenkin riittämätön B-vitamiinin saanti tai alhainen kalsiumtaso saa kynnet halkeilemaan ja hiukset tuntumaan kuivilta. Helpotusta tähän voi löytää lisäämällä ruokavalioonsa kasviksia ja täysjyvää.
Suolanhimo
Lisääntynyt suolaisen ruuan himo voi viitata mineraalin puutostilaan. Lihakset tarvitsevat natriumia toimiakseen ja koska ruokasuola on natriumyhdiste, voi suolahimo viitata riittämättömään natriumin saantiin.
Lisäämällä ruokavalioosi porkkanaa, äyriäisiä ja himpun verran ruokasuolaa (kohtuus kaikessa) voit kohottaa kehon natriumtasoa. Suolaisen kaipuu voi myös kertoa kehon tulehdustilasta. Ennen muinoin käytettiinkin suolaliuosta lievittämään kipua ja tulehdusta.
Sokerinhimo
Kun sokerihammasta kolottaa oikein urakalla, kertoo se usein puutteista ruokavaliossa. Himon hillintään auttavat veden juominen ja tuoreet vihannekset.
Pidemmällä aikavälillä sokerihimoa voi hillitä ja poistaa muokkaamalla oma ruokavalio ravitsevaksi (terveellisemmäksi) ja huolehtimalla tasaisista ruoka-ajoista. Useimmiten liika verensokerin lasku saa makeanhimon nostamaan päätään vaikka todellisuudessa keho tarvitsisi energiaa eli ruokaa.
Sokerihimo voikin kertoa riittämättömästä energian saannista. Mikäli epäilet sokerihimon johtuvan tästä, voit kokeilla lisätä aterioin hiilihydraatteja kuten täysjyväriisiä.
Raa’an rouskutus
Raaka ruoka lievittää tehokkaasti epämukavia vatsakramppeja. Suuri himo raakaan ruokaan voi kertoa epätasapainosta ruuansulatuselimistössä. Tasapainotukseen voi kokeilla tuoreita vehreitä kasviksia ja hedelmiä.
Mahan täydeltä mereneläviä
Mieliteko mereneläviin voi kertoa joko ravinteiden, usein proteiinin, tai mineraalien kuten jodin puutoksesta. Merenelävät ovat toki terveellisiä, mutta ruokavalio olisi hyvä pitää tasapainoisena.
Proteiini on solujen rakennusaine, jota löytyy lihan lisäksi palkoviljoista, linsseistä, siemenistä ja pähkinöistä. Kehon aineenvaihdunnan säätelylle tärkeää jodia puolestaan löytyy muun muassa oliiveista ja merilevästä.
Psoriasis
Psoriasis on tulehduksellinen ihosairaus, jonka tyypillisin oire on läikikäs hilseilevä ihottuma. Ihottumaa esiintyy yleensä kyynärpäissä, hiuspohjassa tai polvien takana. Psoriasis on sairaus, jonka diagnostiikkaa ei valitettavasti täysin tunneta.
Tiedetään kuitenkin, että sen oireet lievittyvät useilla vitamiineilla. Hilseilevä ihottuma voi siis kertoa vitamiinin puutteesta, vaikkei varsinainen psoriasis olisikaan kyseessä. Parhaiten apua ihottumaan antavat vitamiinit A ja D. Kumpaakin näistä saa auringonvalosta, mutta myös porkkanoista, aprikoosista ja kalasta.
Lihaskrampit, heikko uni tai unettomuus
Heikko unenlaatu tai unettomuus ovat monimutkaisia ongelmia, sillä niiden taustalla on monesti enemmän kuin yksi tekijä. Ruokavalio on yksi tekijä, sillä ruuasta saatavat ravinteet vaikuttavat unenlaatuun merkittävästi.
Magnesium lievittää hermoston aktiivisuutta ja palauttaa lihaksia. Huolehdi riittävästä magnesiumin saannista syömällä pähkinöitä, manteleita ja vihreitä vihanneksia.
Kalium on tärkeä mineraali aivoille, mutta myös lihaksistolle ja sydämelle. Lisäämällä ruokavalioosi siemeniä, banaania ja kookosvettä huolehdit elimistön riittävästi kaliumin saannista.
Hapanta
Hormonimuutokset voivat aiheuttaa himoa happamiin ruokiin. Hapan herättää maksan ja virtsarakon toimintaa. Näin happaman kaipuu voisi kertoa esimerkiksi virtsatientulehduksesta. Lievitystä tähän voi saada karpaloista, sitruunoista ja limestä.
TOIMITUKSEN VINKKI: Kuule ja ymmärrä kehon viisaat viestit
Kehomme ja mielemme ovat viisas kokonaisuus, jolla on kyky hoitaa itseään. Stressi ja kiire voivat kuitenkin vieraannuttaa meidät kehostamme, jolloin emme osaa enää kuulla sen viestejä. Väsymyksellä ja kivulla on silti tärkeää sanottavaa – ne kertovat siitä, miten todella voimme.
Kehon viisaat viestit on kirja, joka auttaa lukijaa ymmärtämään kehoaan ja luomaan siihen kokonaisvaltaisen yhteyden. Konkreettiset harjoitukset auttavat vapautumaan stressistä, säätelemään vireystiloja sekä vaikuttamaan kipukokemukseen ja muihin kuormittaviin tuntemuksiin.
Kirjan uudistetussa versiossa käsitellään stressin ja traumaattisten kokemusten yhteyttä erilaisiin kiputiloihin ja toiminnallisiin oireisiin. Lisäksi tarkastellaan liikunnan roolia hyvinvoinnissa sekä muun muassa kroonisen väsymysoireyhtymän ja pitkittyneen koronataudin hoitoa.
Onko itsen johtaminen itsekästä puuhaa? Eikö meidän pitäisi oppia keskustelemaan ja tekemään yhteistyötä? En koe tarvetta kärjistää yksilö vs. yhteisö -väittelyä. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä, eikä niitä ole olemassa ilman toisiaan. Yksilö tarvitsee yhteisöjä ja yhteisö yksilöitä.
Pohditaan hetki itsen johtamista. Kuka siinä johtaa ja ketä? Käytän harkiten termiä itsen johtaminen, ei itsensä johtaminen. Tarkoitan tällä sitä, että katsoessani sisäistä maailmaani en odota löytäväni sieltä persoonaa, vaan yhteyden kollektiiviseen tajuntaan. On siellä pikkuinen Pekka myös, mutten kiinnitä siihen löytöön kovin suurta huomiota. Itsen johtaminen ei ole egotrippi.
”Your vision will become clear only when you can look into your own heart. Who looks outside dreams, who looks inside awakes.” – Carl Jung
En johda itseäni parempaan iskuun, jotta voittaisin muut kilpailussa. Tarkoituksenani on etsiä sisäistä voimaa ja rauhaa, jotta näkisin muut ihmiset kirkkaammin, uskaltaisin kuunnella heitä, olla avuksi ja avautua yhteisille mahdollisuuksille. Ennen kaikkea etsin jatkuvan uudistumisen kykyä, muutosta syleilevää tapaa elää ja tehdä työni.
”You do not suffer because things are impermanent. You suffer because things are impermanent and you think they are permanent.” – Thich Nhat Hanh
Itsen johtaminen parantaa toki sisäistä olotilaani, mutta sen on näyttävä myös muiden ihmisten silmissä. Itsen johtamisen päätavoite on kutistaa egoa, jotta tulisi mahdolliseksi kytkeytyä tehokkaammin muihin. Itsen johtaminen on yhteyden oivaltamisen ja todeksi elämisen polku.
Mutta mitä tämä tarkoittaa työelämässä? Annan esimerkin johtoryhmistä. Olen tavannut huippuryhmiä, joiden kyky ajatella ja toimia yhteen on aivan huikaiseva. Olen myös tavannut ryhmiä, jotka ovat kokoelma organisaation kilpailullisimpia ihmisiä, jotka keskittyvät oman tonttinsa korostamiseen ja kuuntelevat heikosti toisiaan. Loistoyksilöitä, jotka uskovat itseensä ja kykyihinsä, syystäkin.
Tällaisen ryhmän potentiaali nousee huimasti, jos yksilöt ryhtyvät yhteiseen itsen johtamisen harjoitteluun. Kun egopanssarit hieman laskevat, ryhmäläiset alkavat huomata toisensa ja keskinäiset suhteensa. Alkaa itsen johtamisen keveys, josta tulee johtoryhmää nostava kierre. Ja mikä nostaa johtoryhmää, nostaa koko organisaatiota. Myös asiakkaat kokevat saman nosteen.
Haluatko lisää konkreettisia esimerkkejä? Katso ympärillesi – ja sisällesi. Mitä havaitset työpaikaltasi tai elämästäsi? Miten haluat muuttaa olosuhteita – mistä luopua, mitä vahvistaa, mitä uutta luoda? Millaisilla kokeiluilla pääset liikkeelle? Keneltä aiot pyytää apua? Itsen johtaminen on uuden ajan organisaatioiden kansalaistaito, joka mahdollistaa energian suuntaamiseen itse työhön.
Entä miksi itsen johtamisen yhteydessä on hyvä puhua keveydestä? Siksi, että oma kokemukseni on nimenomaan järisyttävä keveys. Paradoksaalisesti keveyden tunne on seurausta vastuun otosta. Kun hyväksyn täyden vastuun mieleni laadusta ja liikkeistä, saan myös täyden vapauden. En voi hallita ulkoisia tapahtumia ja olosuhteita, mutta voin valita, miten suhtaudun niihin. Tämä vapaus on yhtä kuin elämisen väljyys ja keveys.
“This is my secret: I don’t mind what happens.” – Eckhart Tolle
Itsen johtaminen ei ole kurikampanja ja omien vikojen raju rankaisuleiri. Se on oman, luonnollisen olemisen tavan löytämistä, esiin laskemista, avautumista uusille ihmisille, ajatusmaailmoille, tunteille ja mahdollisuuksille. Oman polun kulkeminen on kevein mahdollinen tapa elää ja tehdä työnsä.
Usein oma polku on myös tuottavampi, luovempi ja vähemmän yksinäinen. Tutkimusten mukaan muiden ihmisten auttaminen pidentää elinikää. Menestystä on mukavampi juhlia yhdessä. Jo siksi kannattaa kytkeytyä muihin. Itsen johtaminen on itseä kohti kulkeva matka, jonka varrelta löytyvät muut. Tai muita kohti vievä matka, jonka varrelta löytyy oma itse.
Miten sinä luot oman polkusi ja keiden kanssa haluat sen kulkea? Mitä päätätkin, tavoittele mestaritasoa. Miten teräväksi taitosi hiotkin, älä hukkaa myötätuntoa. Katso tarina yksinäisestä mestarista, joka löytää kumppanin ja uuden mestaruuden tason – The Misguided Monk:
Ahdistuksen tunne on mitäpä muuta kuin ahdistava. On enemmän kuin ymmärrettävää haluta välttää vaikeaa tunnetta (kuten muitakin vaikeita tunteita). Ja silti näyttää siltä, että itseasiassa juuri yritys välttää tunnetta sattuukin pitkässä juoksussa enemmän, kuin tunteen kohtaaminen ja salliminen.
Ihmiselämään kuuluu tunteet, vaikeat, ihanat, kevyet, rennot, kaikki. Näin se vain on. Sen sijaan, että pyrkisimme pääsemään tunteista eroon (jota itse ainakin myönnän kiivaasti yrittäneeni) voimme opetella kohtaamaan, tutkimaan, sallimaan, tuntemaan, nauttimaan ja irtipäästämään niistä. Jälleen, helppohan se on sanoa…
Ahdistus on kulkenut kanssani pitkään. Syömishäiriövuosinani se oli jatkuvasti taustalla. Kuin radio, jonka taustaääneen on jo niin tottunut, että ihmettelee jos onkin hiljaista. Se oli ollut mukanani niin pitkään etten enää tiennyt, että se ole minä. Syömishäiriöstä, kontrolloinnista, addiktiosta ja suorittamisesta tuli keinojani koittaa hallita ahdistusta. Ja myönnän, ne toimivatkin hetkellisesti. Tosin niiden hintana oli ahdistus, yksinäisyys ja valtavat paineet.
Mikään ei riittänyt sisäisille vaatimuksilleni. Kohta ahdisti jo se, että miten pystyy toteuttamaan keinoja, joilla ahdistusta pitää poissa. Ahdistus vain lisääntyi.
Itsetuntemuksen tiellä, terapiassa ja erilaisilla kursseilla aloin hitaasti, mutta varmasti harjoitella ahdistuksen kohtaamista ja sen käsittelyä terveemmillä keinoilla. Olisi valehtelua väittää, että se olisi sujunut ilman ahdistusta: Kun sisäisistä säännöksistään alkaa hitaasti irroittamaan, se tuo esiin sen mitä pinnan alla on. Ja nämä eivät ole niitä ”järjen asioita”. Omasta kivusta ja ahdistuksesta voi olla vaikea kertoa sillä pelkää että sitä vähätellään tai koitetaan järkeillä pois. Tunne tuntuu todelta ja ansaitsee tulla nähdyksi, vaikka sen viesti ei totta olisikaan.
Sisäisistä säännöistään irroittaminen ei ole helppoa. Jos se olisi, niin kellään ei näitä haasteita enää olisi. On viisasta hakea tukea tai kertoa luotettavalle ystävälle mitä olet läpikäymässä. Voit kysyä, että saatko vaikeana hetkenä soittaa. Toisen ei tarvitse ”ratkaista” mitään, mutta hän voi olla tukena.
Se on kuin lohikäärme, joka vaanii pihallasi. Jos lähdet talostasi ulos, se on vastassa syöksemässä tulta. Se haluaa, että pysyt sisällä, kuten aina ennenkin. Ja voi pojat se on ilkeä, se osaa iskeä juuri kaikkiin kipeisiin kohtiin. Sitä alkaa välttelemään ulos lähtöä välttääkseen lohikäärmeen,m utta elämä sisällä käy ahtaaksi. Et halua enää antaa pelon pitää sinua lopun elämää jumissa. Et ole yhtäkkiä pelosta vapaa, vaan haavoittuvaisena, aidosti rohkeana halukas kohtaamaan sen. Tiedät, että se ei ole helppoa, mutta tiedät ettet voi jäädä sisällekään. Otat askelia ulos ja siellä se lohikäärme on vastassa. Se sylkee taas tulta, loukkauksia, sääntöjään.
Tällä kertaa et käänny pois. Pysyt paikallasi, tunnet kivun ja kuljet pihan läpi. Se sattui. Todella. Mutta lohikäärme ei todellisuudessa pysty tekemään mitään.
Onko loppuelämä helppoa?
Ei. Lohikäärmeen saa kohdata luultavasti useamman kerran. Sen ilkeät kommentit eivät kuitenkaan pian tunnukaan enää niin lamaannuttavilta.
Se ei enää päätäkään elämäsi rajoja.
Sen vierailut harvenevat. Se oppii, että et usko siihen. Se menee nukkumaan. Välillä jokin elämässä yllättää ja lohikäärme koittaa tulla takaovesta sisään. Sinä voit huomata sen, käyttää uusia, terveitä selviytymiskeinoja ja ohjata lohikäärmeen taas nukkumaan.
Lohikäärme on pelko. Sille ei kannata olla vihainen, sitä ei kannata paeta, eikä sitä kannata kieltää.
Syömishäiriöstä toipuminen on kysynyt monia kohtaamisia lohikäärmeen kanssa. Välillä palasin peloissani taloon piiloon, keräämään voimia.
Välillä lohikäärme on jollain ovelalla lepertelyllä huijannut minua. Sen vierailut ovat harventuneet ja harventuneet. Minulla on uusia keinoja selvitä. En ole peloton tai vapaa ahdistuksesta. Ymmärrän niiden olevan inhimillisiä tunteita, joita osaan kohdata. Jos koen, etten yksin jaksa, haen tukea. Lohikäärme ei saa enää elää puolestani.
Ahdistus on tunne, josta usein vaietaan. Silti, enemmän tai vähemmän se koskettaa jokaista. Toivon, että tämänkin hankalan tunteen suhteen uskallamme enemmän jakaa, koska jaettuna monen tunteen voima alkaa hellittää. Jos tunnetta häpeää, sen voima usein vain vahvistuu.
Ahdistus kertoo usein, että vaadimme itseltämme jotain epäinhimillistä, kohtuutonta tai asioita, jotka eivät ole kontrollissamme todellisuudessa.
Mitä tarinaa ahdistus kertoo sinulle? Voisiko samalla sallia tunteen olemassa olon ja irroittaa tarinasta, jota se sepittää?
Vasta se oli riittävän raju kehon hätämerkki tunkeutumaan Katri Syvärisen tietoisuuteen tuoden viestin siitä, että nyt ihan oikeasti riittää. Kun katsoo valoisasti hymyilevää ja vapautuneesti puhuvaa Katria, on vaikea tästä hetkestä käsin enää nähdä, miten tämä joogaohjaajana, kouluttajana ja henkisenä valmentajana toimiva nainen on muutamaa vuotta aiemmin ollut syvällä suorittamisen suossa.
Katri oli lukiovuosista asti tottunut tekemään paljon töitä asioiden eteen. Hän suoritti yliopisto-opintonsa ”kiltisti ja kunnolla”, ja valmistui unelmalta tuntuvaan toimittajan työhön. Muutaman vuoden päästä hän kuitenkin tunsi jonkin olevan pielessä. Vuonna 2007 hän vaihtoi vakituisesta toimittajan työstä yrittäjäksi. Työnsä rinnalla Katri koitti koko ajan selvittää, mitä oikeasti tahtoisi tehdä, mutta vastausta ei tuntunut heti löytyvän.
Itseä kehittävän kirjallisuuden opiskelun ohella hän lähti vuonna 2010 NLP-kurssille. ”Sieltä bongasin ne ajatukset, jotka tukivat omaa tarvetta mennä aina eteenpäin ja olla parempi. Poimin oppeja tavoitteiden asettamiseen tai nopeampaan oppimiseen. Katsoin maailmaa näiden linssien läpi: miten tulla paremmaksi ja saavuttaa haluamani”, Katri kuvailee.
Opit siivittivät Katria tekemään entistä enemmän itselleen tärkeitä asioita. Muutaman vuoden sisään hän toteutti unelmansa hevosen omistamisesta ja sillä kilpailemisesta, kirjoitti kolme kirjaa, opiskeli lisää NLP:tä ja alkoi rakentaa siitä uutta uraa. Työn määrä ei koskaan helpottanut.
”Saatoin aloittaa työt seitsemältä aamulla, lopettaa seitsemältä illalla, lähteä tallille, tulla kotiin puoli kahdeltatoista, laittaa ruokaa ja sen jälkeen kesti vielä, että pääsin nukkumaan. Nukahdin yhden jälkeen, ja seitsemältä aloitin saman. Tahti oli aika hurja.”
Käännekohdan kevät
”Tunnistin pitkään olevani väsynyt, mutta kun sammutti tulipalon ja lepäsi yhden illan, se meni ohi. Parin kuukauden päästä huomasin taas, että on menossa överiksi, ja lepäsin yhden illan, mutta eihän se riittänyt. Olin aika tietoinen arvoistani ja siitä, mikä on minulle tärkeää. Olin siirtymässä toiselle uralle ja ajattelin elämän olevan koko ajan parempaa. Sitä vain en tajunnut, että sitä parempaa oli aivan helvetin paljon liikaa siihen nähden, mitä vuorokaudessa on tunteja”, Katrin nauru helähtää.
Kriittinen piste koitti vuonna 2012. ”Sain yhden paniikkikohtauksen, joka oli minulle merkki, että NYT homma on aivan överi”, Katri kertoo. ”Se oli ensimmäinen vuosi, kun koulutin työkseni, minkä lisäksi viimeistelin kolmatta kirjaani, käynnistin kollegan kanssa toista yritystä, valmensin ryhmiä ja tein vanhan ammatin töitä, kaikkea yhtä aikaa. Muistan siltä keväältä – juuri ja juuri – miten koulutusreissuilla minun piti aina varmistaa ryhmän edessä seisoessani, että takanani on jotain, mihin nojata. Olin niin väsynyt, että pelkäsin voivani romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Se oli tosi syvä sekä fyysinen että henkinen uupumus”, hän luonnehtii silloista olotilaansa.
Alkaessaan ymmärtää tilansa vakavuuden Katri myi hevosensa vuoden 2012 alussa. Kuitenkin sen korvikkeeksi hän aloitti salitreenin. ”Aina pitää olla joku projekti”, hän nauraa hersyvästi. ”Kävin 3–4 kertaa viikossa salilla. Tein ihan överitreenejä. Tavallaan ne olivat sen uupumuskevään henkireikä, mutta ne myös vetivät minut fyysisesti lopullisesti paskaksi.”
”Vasta tekemisen kautta olen arvokas”
Paniikkikohtauksen hätämerkin jälkeen Katri hoiti pakolliset velvollisuutensa ja alkoi sitten purkaa tilannettaan. Toipumislomalla Thaimaassa hän kävi parantajan hoidossa, jossa esille nousi riittämättömyyden tunne. ”Ensin se ei tuntunut yhtään tutulta, kunnes tajusin sen hallinneen kaikkea: vasta suorittamisen kautta olen ’ollut jotakin’. Uskoin, että elämä menee hukkaan, jos en koko ajan mene eteenpäin ja saavuta enemmän”, Katri kuvailee.
”Minulle on opetettu sellaista mallia, että vasta kun jotain hyödyllistä on tehty, päivä on kelvollinen ja voi olla tyytyväinen itseensä. Lupaa ’hyödyttömyyteen’ ei ole kauheasti ollut, ja sitä sain opetella pitkään.”
Katrin onkin täytynyt opetella, että lepo voi olla hyvä asia. ”Jos vaikka haluaisin ottaa torkut, tarvitsen edelleen oikeasti sellaista heittäytymistä, että annan itselleni luvan nukahtaa, koska helposti tulee mieleen, että ’jos nyt vaan nousisin ja ryhdyn tekemään, niin ehkä tämä väsymys menee ohi’. Kyllä niitäkin hetkiä on, että näille ajatusmalleille voi nauraa. Se on yksi tapa muuttua, kun tajuaa, että nämä ajatuksethan ovat ihan älyttömiä”, Katri naurahtaa.
Pois suorittamisen suosta – väkisin puskemisesta sallimiseen ja iloon
Uupumuksen tärkein opetus on Katrin sanojen mukaan ”ärsyttävän kliseinen klassikko”: vähemmän on enemmän. ”Takavuosina en ymmärtänyt tätä ollenkaan, ihmettelin vain, miten se muka voi olla mahdollista. Minun mottoni oli todellakin, että enemmän on enemmän!”, nauraa Katri heleästi.
”Paljon hoetaan, että kaikki on mahdollista ja voit tehdä mitä vain, mutta olen tajunnut, että en mä voi. Ei voi tehdä kaikkia asioita yhtä aikaa. Aika on rajallista, ja kehoni jaksaminen on rajallista. Minulla ne rajat tuli konkreettisesti vastaan: enää en pysty, tai kroppani prakaa.”
Katri puhuu ja kirjoittaa uupumuksesta paljon. ”Jos joku voi herätä kokemukseni kautta, se on tosi hyvä. Mutta minun ei tarvitse tuputtaa omaa kokemustani kenellekään”, hän toteaa. ”Kaikilla on oma prosessinsa. Kun ihminen itse kysyy aiheesta, silloin hän on valmis myös kuulemaan ja ottamaan apua vastaan.”
”Kuka tahansa voi järjellä ymmärtää, että ihminen voi uupua ja että tekemisessä pitää olla joku järki”, Katri jatkaa, ”mutta monien pitää juosta pää edellä kallioon, että sen oikeasti sisäistää. Niin moni sanoo, että ei tämä koske minua – niinhän minäkin sanoin, että ei tulisi mieleenkään uupua. Siksi juuri se tapahtuu, kun sitä mahdollisuutta ei näe.”
Valoisa hymy välähtää Katrin kasvoilla, kun hän kuvailee tilannettaan nyt. ”Minun ei tarvitse elämässäni niin paljon väkisin rakentaa uutta, vaan kaikki uusi tapahtuu itsestään, kun vanhat turhat uskomukset ja esteet on raivattu tieltä pois.” Tätä vapautuneen oloista naista katsoessa on helppo uskoa, että vaikka prosessi parempien tapojen vakiinnuttamiseksi onkin kestänyt monta vuotta, paniikkikohtauksen uusimisesta ei liene pelkoa. Sen hätämerkin Katri otti tosissaan.
Kuvat Katri Syvärisen kirjasta Löydä elämän taika, kuvaajana Paula Ojansuu.
Juureni ovat huippu-urheilussa – siis mikäli lumilautailua voi sanoa huippu-urheiluksi – ja tämän lisäksi olen perheessäni porissut pienestä pitäen ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyden padassa. Tavoitteiden asettaminen, ihanteellisessa tulevaisuudessa vierailu mielikuvaharjoittelun avulla, hyvän fiiliksen tunneankkurointi ja erilaiset työkalut osaamisen sekä onnistumisten kasvattamiseksi ovat olleet elämässäni peruskauraa – gluteenitonta!
Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän pohtinut kunnianhimon rajoja ja näkökulmia. Kaksi pääteemaa on noussut voimakkaimmin esiin. Nimitän näitä sisäiseksi ja ulkoiseksi vahvistumiseksi.
Ulkoisella vahvistumisella tarkoitan muille ihmisille konkreettisesti näkyviä ”saavutuksia”: firman kasvattaminen, tuloksen tekeminen, taloudellinen vapaus, palkinnot, esillä olo, kisojen voittaminen, uraputki, name dropping (tunnettujen ihmisten tunteminen), jne. Asioita, jotka vaikuttavat päällisin puolin, somesta ja mediasta seurattuina hyvinkin tärkeiltä asioilta. Ja niinhän ne ovatkin – ainakin egolle! Ei nää mitään pahisjuttuja olekaan. Paracelsuksen sanoin: ”All things are poison and nothing is without poison, only the dosage makes a thing not poison.” No okei, mä sanoisin ton vähän keveemmin ja positiivisemmin 🙂
Sisäisellä vahvistumisella tarkoitan tiettyä ”mielenrauhaa”, joka seuraa sisäisestä harjoittamisesta (mindfulness-meditointi, jne.) ja tämä ei välttämättä näy muille. Toki uskon, että se jollain tavalla säteilee ihmisestä, tämä ei kuitenkaan näy suoraan CV:ssä tai numeroina muille ihmisille – ainakaan yhtä konkreettisesti kuin ulkoisen vahvistumisen asiat. Ego loistaa tässä vireystilassa poissaolollaan ja sehän sitä harmittaakin! Huomaan meneväni pikkuhiljaa enemmän sisäiselle puolelle ja samalla ego tai jokin (pelko) minussa muistuttaa, miten pidän ulkoiset asiat tarkoituksenmukaisesti käynnissä? Olisi hienoa sanoa tällä hetkellä, etteivät ne juurikaan kiinnosta, mutta totuus on, että kyllä kiinnostaa. Ja siksihän tässä kirjoittelenkin!
Nolottaa myöntää, mutta ajatukset seikkailevat mahdolliseen tulevaisuuden tilanteeseen, missä isoissa juhlissa tuttavat juttelevat uristaan. Miten kohdata tilanne, missä ulkoisen vahvistumisen asiat kisaavat keskenään siitä, kenellä on kirkkain fasadi? Mikä on tässä tilanteessa oman sisäisen vahvistumisen (tai ulkoisen surkastumisen!) ja kunnianhimon suhde? Millä tavalla kunnianhimo voi vaikuttaa sisäisessä vahvistumisessa, vai onko sillä edes paikkaa siellä? Voiko kunnianhimosta poimia vain parhaat palat sekä ulkoiseen että sisäiseen vahvistumiseen? Onko kunnianhimo edes tarpeellinen, kun haluaa toteuttaa suuria tavoitteita?
“By breaking down our sense of self-importance, all we lose is a parasite that has long infected our minds. What we gain in return is freedom, openness of mind, spontaneity, simplicity, altruism: all qualities inherent in happiness.” ~Matthieu Ricard
Toisaalta tuntuu, että olen riittävän hyvässä vaiheessa sisäisen ja ulkoisen vahvistumisen yhteistyön kanssa – toki matkaa riittää 🙂 Koen tekeväni merkityksellistä työtä, jossa on ainakin ajoittain yllä mainitsemiani ulkoisia asioita – vaikka kokisin työni varmasti merkitykselliseksi ilman niitäkin. Tämän vuoden alussa teimme ihanuusperheen (tyttöystävä, hänen poikansa, tyttäreni ja mä) kanssa tavoitteita tälle vuodelle. Olin niistä innoissani ja kunnianhimo oli myös mukana, kunnes huomasin edellisen elämänvaiheen varjon pidentyvän ylleni. Voimavarani olivat jonkin aikaa pohjamudissa ja huomasin tarvitsevani muutosta. Itsemyötätuntoisin teko, minkä keksin hankaluuksien äärellä, oli unohtaa osa asettamistani tavoitteista. Oli yllättävän luontaista päästää irti tavoitteista ja asioista, jotka olisivat olleet entisille urheilija-, TV-tuottaja- tai urheilumanageri-Alekseille äärimmäisen vaikeita.
Ehkä juuri se onkin hämmentävää, että enenevässä määrin en koe kaipaavani ulkoisia asioita, koska sisäisestä tilasta tuntuu virtaavan tällä hetkellä tarpeeksi. Huomaan kuitenkin ajattelevani, että miten käy muiden ihmisten antamalle arvostukselle, hyväksynnälle ja kunnioitukselle? On varmaan vain uskottava siihen, että kun ihminen kohtaa ihmisen aidosti, tulevat nämä asiat luonnostaan siinä mukana ja jos niin ei tapahdu, onko silloin edes tarvetta haikailla näiden perään?
Tässä onkin sopivasti opittavaa ja pohdittavaa tälle vuodelle!
Kun maailma nipistää tai murjaisee, on apu todella lähellä. Sinussa itsessäsi. Sisäiset tukijoukkosi ovat aina valmiina auttamaan, kunhan opettelet kutsumaan ne paikalle. Ja kunhan uskot, että apua, tukea ja lämpöä ei tarvitse ansaita tekemällä jotakin oikein.
Kaikki ansaitsevat myötätuntoa riippumatta siitä miksi kärsivät. Sinäkin. Jopa silloin kun paha mielesi ja murheesi johtuu siitä, että koet tehneesi jotain väärin ja suomit itseäsi ajatellen ansaitsevasi kärsimyksesi, koska vika oloosi on omassa käyttäytymisessäsi. Uskomus, että vain kritisoimalla itseään oppii tilanteista ei pidä paikkaansa. Ruoskimalla itseäsi lisäät vain riittämättömyyden tunnetta ja epävarmuutta.
Itsemyötätunnon voima on niin valtava, että se voi mullistaa maailmasi. Itseensä ystävällisesti suhtautuva voi kokeilla uutta ja epäonnistua maailman siitä kaatumatta. Hyväksyä itsensä omana epätäydellisenä itsenään. Tukea itseään elämän kolhuissa.
Kristin Neff on kehittänyt pienen, mutta tehokkaan itsemyötätuntoharjoituksen. Se on ollut ainakin minulle tärkeä apuri monessa käänteessä. Niin pienissä murheissa kuin järeissä, elämän perustuksia ravistelevissa suruissakin. Uskomatonta, mitä paljon voimaa mahtuu lyhyeen, kolmivaiheiseen harjoitukseen. Ja aikaa itsensä auttamiseen tällä tavoin kuluu vain muutama minuutti.
Itsemyötätunto on taito ja sitä voi treenata ihan samalla tavoin kuin kuntosalilla hauista. Neffin ’Itsemyötätuntoinen tauko’- harjoitusta kannattaa siis tehdä jo hyvinä hetkinä. Silloin on tekniikka hallussa niitä hetkiä varten, kun arki ripottelee polulle ei-toivottuja asioita.
Itsemyötätunto koostuu kolmesta osasta: tietoisesta läsnäolosta, ihmiselon kokemusten yleisinhimillisyyden näkemisestä sekä siitä, että haluaa kohdella itseään hyvin. Tässä harjoituksessa ovat mukana kaikki nämä elementit.
Itsemyötätuntoinen tauko
Aloita etsimällä muististasi joku pienehkö harmitus viime päiviltä ja harjoittele sen käsittelyä tällä kolmivaiheisella tekniikalla.
Askel 1: Pysähdy ja huomaa kärsimyksesi
Joskus elämä läimäyttää kasvoille niin, ettei kipua ja tuskaa voi olla huomaamatta. Yllättävän monesti käy kuitenkin niin, ettemme huomaa kärsimystämme. Näin varsinkin silloin kun koemme, että tuska on itse aiheutettua. Jos olemme sanoneet jotain tyhmää, tehneet virheen tai toimineet jotenkin muuten omien normiemme vastaisesti, olemme niin keskittyneet ruoskimaan itseämme, ettemme huomaa kärsivämme.
Ajatus siitä, ettei saa valittaa saa meidät usein ohittamaan tuskamme. Kyse ei olekaan valittamisesta. Kyse on siitä, ettei ohiteta tilannetta, muttei myöskään suurennella sitä.
Pysähdy ja huomaa tilanne ja tunne juuri sellaisena kuin se on. Tunnustele miltä sinusta tuntuu. Pysähdy ja sano itsellesi (ääneen tai äänettömästi) ’Minulla on nyt vaikeaa’, ’Tämä on tuskallinen hetki’ tai mitkä sanat tilannetta mielestäsi kuvaavatkaan. Pääasia on, että pysähdyt havainnoimaan oloasi ja huomaat miltä tuntuu.
Askel 2. Ymmärrä, että tämä on osa ihmisenä olemista
Kun olet pysähtynyt huomaamaan huonon hetkesi voit ajatella, että kärsimys kuuluu elämään. Me kaikki kärsimme. Jokaisen ihmisen elämään kuuluu niin hyviä kuin huonojakin pätkiä. Surutta ei selviä kukaan. Tuska ja murheet ovat osa jokaisen ihmisen polkua, osa jaettua ihmisyyttä. Et ole yksin tuskasi kanssa.
Usein kärsimyksen hetkellä ajattelemme, että tuskamme on henkilökohtaista ja ainutlaatuista. Tällainen ajattelu saa meidät kokemaan itsemme muista erilliseksi ja ajattelemaan, että olemme maailman ainoa ihminen jolle käy näin. Ajatus siitä, että kaikki kärsivät yhdistää meitä muihin. Olemme kaikki samassa veneessä.
Askel 3: Mieti mitä voit tehdä parantaaksesi oloasi
Tässä kohtaa voit laittaa käden sydämellesi ja tuntea sen lämmön. Voit myös vaikka silittää omaa poskeasi tai kättäsi. Osoittaa kosketuksella, että välität itsestäsi. Keho reagoi omaan kosketukseesi ihan niin kuin toisen kosketukseen erittämällä hyvän olon hormonia, oksitosiinia, ja rauhoittumalla.
Samalla voit miettiä, miten voisi kohdella itseäsi hyvin tällä kärsimyksen hetkellä. Mikä saisi sinut voimaan paremmin? Kuppi teetä, merenrantakävely, elokuva – mikä juuri nyt saisi sinut tuntemaan olosi paremmaksi? Ole siis ystävällinen itsellesi ja kohtele itseäsi kuin parasta ystävääsi, jota haluat auttaa.
Muutaman kokeilukerran jälkeen ota harjoitus mukaan arkeesi ja katso mitä tapahtuu…
Lähde: Kristin Neff: Self Compassion. Stop beating yourself up and leave insecurity behind. 2011
Tunteiden tukahduttaminen ei tee hyvää kenellekään, mutta herkälle ja empaattiselle tunteiden patoamisen kulttuurissa eläminen on erityisen raskasta.
Kun aistii helposti toisten pinnan alla kuplivia tunne-energioita ja olotiloja ja yhdistää siihen omat voimakkaat tunteensa, joiden ilmaiseminen ei ole sallittua, elämä tuntuu välillä todella kuormittavalta.
Koska meidät on kulttuurillisesti ohjelmoitu uskomaan, että tunteemme – ja varsinkin negatiiviset sellaiset – ovat vääriä ja tekevät meistä epäonnistuneita, pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä. Tunteiden tukahduttaminen on yleisesti hyväksytty ja ”normaalina” pidetty toimintatapa parisuhteissa, perheissä, työpaikalla ja muissa ihmissuhteissa. Ajattelemme, ettei ”hyvä”, ”menestynyt” ja ”henkinen” ihminen koe tai ainakaan näytä negatiivisia tunteita. Ja että olemme jotenkin viallisia, kun niitä meissä joka tapauksessa nousee.
Kun vangitset tunteesi, vangitset itsesi
Kun vangitsemme omat tunteemme, vangitsemme itsemme kierteisiin, joissa kulutamme ison osan energiastamme ei-toivottujen tunteidemme tukahduttamiseen. Teemme tätä muun muassa suorittamalla elämäämme ulkopuolelta tulevien odotusten mukaisesti. Saatamme pistää tukahduttamiseen niin paljon paukkuja, että energiaa ei jää mihinkään muuhun ja uuvumme kokonaan.
Kun padotut tunteet kuitenkin pyrkivät väkisellä pintaan, painamme ne upoksiin pakonomaisilla riippuvuussuhteilla eri asioihin, kuten alkoholiin, huumeisiin, lääkkeisiin, shoppailuun, seksiin, syömiseen, ulkonäkömme muokkaamiseen, uhka- ja tietokonepeleihin, työhön, rahaan, treenaamiseen, Netflixiin, itsemme kehittämiseen, sosiaaliseen mediaan, tavoitteiden saavuttamiseen ja kipeisiin ihmissuhteisiin.
Erityisen näkyviksi tuskalliset tunnemallit tulevat läheisissä ihmissuhteissamme. Herkällä ja empaattisella tunteiden patoaminen ilmenee usein ylivedettynä empatiana ja ylivastuullisuutena toisten ihmisten tunteista ja tarpeista. Voimakkaasti toisten tunteita aistivalle keskittyminen toisten olotiloihin on keskeinen keino olla kokematta omia tunteitaan. Vaikka kuormitummekin toisten tunne-energioista, on silti usein helpompaa tuntea toisten tunteita kuin omiaan.
Kierre juontaa lapsuudestamme. Kun herkkä, empaattinen ja vanhempiensa edessä täysin auki oleva lapsi syntyy perheeseen, jossa sukupolvien ajan tukahdutetut tunteet keräävät painetta pinnan alla, hän aistii tämän pakkautuneen tunne-energian voimakkaasti. Tästä perheen epävakaasta tunneilmapiiristä muodostuu herkän ja intuitiivisen lapsen todellisuus. Siihen kuuluvat käsittelemättömistä tunteista johtuva jatkuva turvattomuuden tunne ja ristiriita siitä, miten tunteiden kanssa tulisi ylipäätään olla ja elää.
Lapsi hakee tasapainoa ja turvaa lukemalla vanhempiensa tunteita ja olotiloja rivien välistä. Hän sopeuttaa omaa sisäistä tilaansa ja ulkoista toimintaansa semmoiseksi, mikä milläkin hetkellä sopisi parhaiten hänen huoltajiensa oloon ja auttaisi välttämään tilanteet, joissa lasta häpäistään siitä, että hän on kaikkine tunteineen hankala, vaativa ja kelpaamaton. Lapsi kehittää toisten tunteiden aistimisesta ja oman toimintansa muokkaamisesta niiden mukaisesti selviytymiskeinon, jonka turvin hän yrittää navigoida myös aikuisena.
Kunnes tunteiden tukahduttaminen käy liian raskaaksi eikä kaltaisemme herkkä ihminen pysty enää pidättelemään sisällään kuplivaa elämää. Silloin voi tehdä ainakin nämä kolme asiaa, jotka auttavat purkamaan vanhoja rakenteita ja antamaan lisää tilaa sille tunnemallien takana odottavalle itsellemme, joka odottaa vuoroaan tulla näkyväksi ja puhjeta kukkaan.
1. Tunteidesi tunteminen
Se, että pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä, estää meitä ottamasta ratkaisevia askeleita itsetuntemuksemme syventämisessä ja itsemme ja elämämme tärkeimmäksi auktoriteetiksi tulemisessa. Kun yritämme väistellä jotain meille niin ominaista asiaa kuin tunteemme, pidämme itsemme pieninä, pelokkaina ja ulkopuolelta helposti manipuloitavina.
Tunteidemme tunteminen avaa oven uskomuksiimme itsestämme ja maailmasta. Monet uskomukset, joita meillä on, ovat erilaisia versioita siitä, että emme ole pohjimmiltamme riittäviä, hyväksyttyjä, oikeanlaisia, rakastettuja ja rakastamaan kelpaavia. Ne perustuvat muun muassa lapsuuden kokemuksiimme ja tiedostamattomiin tulkintoihimme, joita sillon teimme kokemastamme.
Niin kauan, kun emme tiedosta näitä uskomuksiamme, olemme niiden armoilla olevia heittosäkkejä. Meitä voi ohjailla uskomustemme mukaisesti esimerkiksi ostamaan tavaroita, joita emme tarvitse ja roikkumaan ihmissuhteissa, jotka tuhoavat meidät. Tämä tapahtuu vahvistamalla uskomuksiamme erilaisin viestein riittämättömyydestämme ja kelpaamattomuudestamme. Ympäristömme ja media ovat näitä viestejä pullollaan. Ja jokainen näistä viesteistä, joka saa meidät toimimaan totutuilla tavoillamme, vetoaa ensin kyseiseen uskomukseen liittyvään tunteeseemme, kuten syyllisyyteen tai huonommuuteen.
Niin kauan, kun emme ole valmiita kokemaan näihin uskomuksiimme liittyviä negatiivisia tunteitamme, emme voi myöskään vapautua niiden vaikutuksesta. Kun uskallamme tuntea tunteemme ilman tuomitsemista, opimme tunnistamaan, missä yhteyksissä tietyt negatiiviset tunteet leimahtavat liekkeihin kerta toisensa jälkeen. Ne ovat tilanteita, joissa koemme esimerkiksi voimakasta hylätyksi tulemisen pelkoa.
Näissä tilanteissa tunteemme viestittävät meille, että tunnekehossamme on kipeä kohta, jota kannattaisi tarkastella lähemmin. Kipu kertoo meille, että tilanne, jossa olemme lapsuudessamme tai nuoruudessamme kokeneet hylätyksi tulemista ja torjuntaa erityisen haavoittavasti, on säilöytyneenä tunnekehoomme ja aktivoituu joka kerta, kun koemme vastaavaa uhkaa aikuiselämässämme. Samalla aktivoituu myös tunnehaavaan liittyvä negatiivinen uskomus. Tunnehaavamme ja rajoittavat uskomuksemme toimivat siis yhteistyössä.
Mikäli haluamme kypsyä tunne-elämältämme, tunnekehoomme jumahtanut, tukahdutettu energia on laitettava liikkeelle. Kun tunteen antaa tulla ja sen läpi elää, avautuu sen jälkimainingeissa tyyni tila, jossa tunteen takana olevan uskomuksen voi nähdä kerta kerralta selkeämmin. Tukena voi käyttää erilaisia kehollisia harjoitteita, kuten sydänkeskusmeditaatiota, jotka auttavat keskittymään meistä itsestämme nouseviin viesteihin ja muuntamaan tunne-energioita tietoisesti. Kerron tästä esimerkin.
Olin vähän aikaa sitten viikonloppumatkalla tanssitapahtumassa, jossa minun oli tarkoitus myös kilpailla. Tanssiminen on minulle todella tärkeää ja rakasta tekemistä, mutta siinä kilpaileminen on minulle haastavaa. Koen siinä syvää riittämättömyyden ja epännistumisen pelkoa.
Heti ensimmäisenä iltana, ennen kuin olin kerennyt ottaa askeltakaan tanssilattialla, minulle nousi kuume. Jäin hotellille lepäämään. Seuraavana päivänä, kaiken järjen vastaisesti, nappasin kuitenkin särkylääkkeeen ja osallistuin kilpailuun. Se meni totaalisesti penkin alle. Koska oloni vain huononi, vietin loput viikonlopusta sängyssä maaten. Aikani netissä roikuttuani tunsin, että en enää voinut väistellä sisälläni kasaantuvaa pettymystä ja häpeää siitä, että en pärjännyt. Sillä, että olin tanssinut kipeänä, ei ollut merkitystä.
Annoin siis kaiken häpeän, pettymyksen ja pelon tunteiden tulla. Se ei ollut todellakaan kivaa. Se, että siirsin huomioni kehooni ja keskelle rintaani sydänkeskukseeni, helpotti ja nopeutti tunne-energioiden kokemista.
Tunnemyrskyä seurasi selkeys, jonka ilmestymiseen olen jo oppinut luottamaan. Siinä tyynessä pisteessä näin, miten kaikki torjunta ja epäonnistuminen, jota olin kokenut tuona viikonloppuna ja aikaisemmin harrastukseni parissa, iskivät kuin tikari suoraan lapsuudenaikaisiin riittämättömyyden haavoihini. Tajusin edelleen uskovani, että minussa oli pohjimmiltani jotain niin pielessä, että en voi olla kelpaava johonkin niin hyvältä tuntuvaan kuin tanssiin, saatikka kehittymään ja kilpailemaan siinä itselleni sopivassa tahdissa.
Oli helpottavaa nähdä, mitä ahdistavan jännityksen, epäonnistumisen pelon ja häpeän takana piilotteli. Oli myös huojentavaa huomata, että herkkyys omille tunteille on kuin onkin vahvuutta. Niiden kautta on mahdollista avata portteja entistä kirkkaampaan selkeyteen siitä, mikä minua pitää jumissa kierteen lailla toistuvissa, tuskallisissa tunnemalleissa.
Kun vaikeat tunteet sallii ja päästää pintaan silloin, kun ne tulevat, niiden energia vapautuu ja vapauttaa omaa olemista kerros kerrallaan.
2. Sydämesi ääneen luottaminen
Koska herkkä ja empaattinen aistii ympäristöstään ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä asioita, joita muut eivät vaikuta tiedostavan tai ottavan tosissaan, hän alkaa helposti ajatella olevansa vääränlainen ja ulkopuolinen. Käsitystä vahvistavat suhteet emotionaalisesti etäisiin ihmisiin, jotka pitävät herkän havaintoja outoina, vaivaannuttavina ja pelottavina. Pystyäkseen toimimaan ihmissuhteissa ja osana yhteiskuntaa herkkä sopeuttaa itseilmaisunsa ja toimintansa yleisiin tapoihin sopivaksi. Hänen voimakas tunne-elämänsä ja vahva intuitionsa hukkuvat arjen alle.
Mitä enemmän käytämme energiaamme tunteidemme tukahduttamiseen ja itsemme sovittelemiseen ulkopuolelta tuleviin muotteihin, sitä vähemmän meillä jää kaistaa kiinnittää huomiotamme sydämemme ääneen. Tämä näkyy erilaisina kehon ja mielen epätasapainotiloina, pahoinvointina ja viihtymättömyytenä omissa nahoissamme ja elämässämme. Niin kauan, kun luotamme johonkin ulkopuoliseen enemmän kuin omaan sisäiseen opastukseemme, olemme myös muilta tulevan hyväksynnän ja palautteen armoilla.
Jotta voimme testata sydämemme opastusta ja opetella luottamaan siihen yhä vahvemmin, meidän on ensin kuunneltava sitä. Sydämen viestit eivät riehu ja revi, vaan nousevat meissä ennemminkin tilaan ja hiljaisuuteen. Siksi ne eivät pääse pintaan, mikäli negatiiviset tunnemallit ja muu hälinä varastavat kaiken huomiomme draamallaan. Kun tunnetaakat purkautuvat, se, kuka olet niiden takana, pääsee esiin ja virtaamaan sinussa vapaammin ja täydemmin.
Omalla kohdallani ratkaiseva askel oli se, että aloin päästää irti entisestä, kuormittavasta työelämästäni ja riippuvuuteen perustuvista ihmissuhteista. Otin aikaa – uupumisen ja haastavien kokemusten seurauksena – itseeni tutustumiseen ja tuskaisten tunnemallieni työstämiseen. Sisäinen pusku muutokseen oli tuntunut jo muutaman vuoden ajan. Kun siivosin hiljentymiselle ja tekemättömyydelle enemmän tilaa, sydämeni ääni voimistui ja aloin tunnistaa paremmin sen viestit ja visiot. Sen seurauksena arjestani on muovaantunut vuosi vuodelta yhä enemmän semmoista, joka tuntuu omalta ja jossa viihdyn.
Sisäinen, intuitiivinen viisautesi ja sen kuunteleminen on siis ratkaisevassa roolissa siinä, että pystyt huolehtimaan ja tukemaan itseäsi juuri sinulle sopivilla tavoilla kussakin elämäntilanteessa. Siksi sille kannattaa tehdä tilaa voimistua ja hengittää.
3. Sytyttävimpien visioidesi toteuttaminen
Kun tunnekehomme kipukohdat paranevat eivätkä enää pidä meitä otteessaan, se, mitä haluat ilman niiden pelokasta vaikutusta, kirkastuu. Meissä saattaa nousta kokonaan uusia visioita ja suuntia. Tai joku aihio, joka on kulkenut mukanamme jo vuosien ajan, saa uudenlaista voimaa. Usein kaikki nämä.
Kun padotut tunteemme purkautuvat ja sisäiset, sytyttävät visiomme saavat tarpeeksi tilaa tulla pintaan ja nähdyiksi, olemisemme muuttuu yhä enemmän semmoiseksi, joka tuntuu meistä itsestämme totuudelliselta ja vapaalta. Silloin meitä ei enää rajoita tarve miellyttää muita tai sopia mihinkään ulkopuolisiin uskomuksiin ja järjestelmiin, joiden mukaan ennen arvotimme itsemme ja toiset.
Vaikka aloitin tanssiharrastuksen aktiivisesti vasta kolmekymppisenä, olen nähnyt unia ja visioinut tanssimisesta nuoresta asti. Erityisen eläväisiä ja lohduttavia nuo visiot ovat olleet stressaavina ajanjaksoina, jolloin olen sukeltanut mielikuvitukseeni saadakseni lohtua, innoitusta ja turvaa. Todeksi ne alkoivat käydä tässä materiaalisessa elämässäni siinä vaiheessa, kun annoin niille aikaa ja tilaa osana viikoittaista arkeani.
Se, että joku visio sytyttää sinut erityisesti, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen toteuttaminen olisi täysin haasteetonta. Usein ne suunnat, jotka tuntuvat meille kaikista tärkeimmiltä, vaativat meitä myös kohtaamaan itsemme yhä uusilla tasoilla. Kun sydämemme kutsuu meitä laajentumaan, se todellakin laittaa meidät kasvotusten kipeimpien rajojemme kanssa. Erona aikaisempaan kuitenkin on, että opit tuntemaan itseäsi ja kasvat asioiden parissa, jotka tuntuvat sinusta omilta ja merkityksellisiltä.
Tanssi on minulle hyvällä tavalla laajentavaa myös siksi, että en ole koskaan erityisemmin viihtynyt fyysisessä kehossani. Olen tuntenut sen rajoittavaksi vankilaksi, jossa kaikki tapahtuu liian hitaasti, jossa joudun tuntemaan fyysistä ja henkistä kipua, joka reagoi liian herkästi kaikkeen ja vaatii puuduttavia rutiineja voidakseen hyvin. Tanssin kautta olen kuitenkin opetellut läsnäoloa kehossani ja hyväksymään sen uudella tavalla. Kehoni turhauttaa minua edelleen välillä suunnattomasti, mutta saan siitä myös käsittämättömän paljon iloa. Koen viimein käyttäväni fyysistä olemustani johonkin, mikä kumpuaa suoraan sielustani. Paradoksaalista on, että koen nyt olevani monella tapaa vapaampi ja kukoistavampi kuin ennen, juuri kehoni ansiosta.
Mikäli haluamme viedä maailmaa suuntaan, jossa ihmisyys, inhimillisyys, herkkyys ja aitous saavat lisää tilaa, se maailma syntyy meidän kauttamme. Kun työstämme patoutuneita tunne-energioitamme, pelkomme arvottomuudestamme ei voi enää ohjata meitä. Sen sijaan voimme nauttia siitä, miten elämä virtaa meissä ja kauttamme vuolaasti ja vapaasti.
