Kirjoittaja Maria Mäkelä on kotiäiti ja osa-aikainen kouluttaja, joka opettelee tietoisempaa, armollisempaa suhtautumista itseen, lapsiin ja elämään. Taustalla on TM:n koulutus ja työt uskonnon, psykologian sekä luokanopettajana. Leikkipedagogina hän haluaa lisätä tietoisuutta luovan leikkimisen merkityksestä lapsen hyvinvoinnille sekä aikuisen hyvinvointitaitojen merkityksestä lapsen kehittymiselle. www.leikiniloa.fi
Lapsi on herkkä olento. Hän vaistoaa lähellään olevien aikuisten tunnetilat kuten epävarmuuden, stressin tai surun usein jopa ennen kuin aikuiset itse niitä tiedostavat. Samoin lapsi tunnistaa aikuisessa ilon, onnellisuuden, kiitollisuuden ja rakkauden. Lapsella on taipumus imeä häntä hoitavan aikuisen tunnetila omaksi tunnetilakseen. Meillä aikuisilla on siis suuri vastuu siitä, millaisten tunteiden vaikutuspiirissä lapsemme kasvavat.
Leikkivä lapsi on onnellinen
Yksi hyvä keino lukea lapsen tunnetilaa ja hänen tulkintaansa kodin tai hoitopaikan ilmapiiristä on seurata hänen leikkimistapojaan. Jotta lapsi pystyisi leikkimään oma-aloitteisesti luovaa mielikuvitusleikkiä, ympäröivän tunneilmapiirin olisi hyvä olla riittävän turvallinen, riittävän välittävä ja riittävän armollinen. Jos lapsi leikkii omaehtoista luovaa leikkiä, yleensä perusasiat ovat kunnossa. Täydellisyyttä ei kannata tavoitella, koska jos niin tehdään, ainakin tuo kolmas kohta eli armollisuus jää toteutumatta, ja helposti turvallisuuden tunne sekä välittämisen kokemuskin kärsii.
Aito läsnäolo tuo turvaa
Turvallisuus muodostuu monista käytännön asioista kuten lapsen perustarpeiden – nälän, janon ja unentarpeen – tyydyttämisestä ajallaan. Näiden lisäksi se, että aikuinen ottaa vastuun omista tunteistaan ja omasta hyvinvoinnistaan, tuo lapselle turvallisuuden tunnetta. Näin aikuinen voi kohdata myös lapsen tunneryöpyt myötätuntoisesti mutta lähtemättä liikaa mukaan kuohuihin.
Olonsa turvalliseksi tunteva lapsi voi elää täysillä leikin maailmoissa, kun ei tarvitse olla varuillaan ja skannailla vaaroja tai riskejä. Joskus lapsi käy kesken leikkien kysymässä aikuiselta jotakin. Jos aikuinen katsoo silmiin ja aidosti kuuntelee lapsen asian, ei ole niin paljon väliä sillä toteuttaako hän lapsen toiveen vai ei. Tärkeintä on läsnäoleva kohtaaminen, jonka avulla lapsi tankkaa lisää turvaa.
Olenko minä tärkeä?
Välittävässä ilmapiirissä jokainen kokee olevansa arvokas ja rakastettu. Lapset kokevat aikuisen välittävän heistä, jos kosketus on lempeää, ääni ystävällinen ja katse hyväksyvä. Leikin maailmassa touhuava lapsi saa lisää puhtia puuhiinsa, jos huomaa aikuisen ihastelevan häntä ja hänen leikkiään.
Jos taas aikuinen väheksyy ja paheksuu leikkiä, se tyrehtyy hyvin äkkiä. Pikalääke riitoihin ja kiukkukohtauksiin on yksinkertaisesesti syli ja lapsentasoinen, aidosti läsnäoleva juttelu pienen mielen mietteistä.
Armollisuus vapauttaa luovuutta
Armollinen asenne itseä ja muita kohtaan sallii inhimillisyyden, virheet ja epätäydellisyyden. Se ei anna lupaa vääriin tekoihin kuten toisen satuttamiseen, mutta on valmis antamaan anteeksi jos joku mokaa. Luovuuden elinehto on tunne, että kaikkea voi kokeilla: ei haittaa vaikka tulos olisi ennakoimaton.
Suorituskeskeisessä, tehokkaassa arjessa armollisuus ja myötätuntoisuus usein unohtuu ja vaihtuu stressiin. Stressi toimii lapsen aivoissa jarrun tavoin. Se on kuin hälytystila, joka estää normaalin toiminnan. Suorittavan aikuisen lähellä lapsi harvoin pystyy leikkimään omaehtoista, luovaa leikkiä.
Sen sijaan, jos aikuinen kykenee hyväksymään oman keskeneräisyytensä, lapsikin kokee olevansa hyväksytty – vaikka on lapsi – pieni, kasvava olento joka leikkiessään aiheuttaa myös epäjärjestystä ja meteliä.
Mitä enemmän olen itseeni tutustunut, olen huomannut, että ei ole niin oleellista mitä teen, vaan se miten siihen suhtaudun. Olen saanut monesta hyvästä asiasta tehtyä itselleni pakkomielteen ja uuden stressin aiheen. (Joskaan en ole tätä myöntänyt itselleni ihan helposti)
Näin kävi terveellisen syömisen suhteen.
Näin kävi treenaamisen suhteen.
Näin kävi joogan suhteen.
Näin kävi henkisyyden suhteen.
Henkisyydestä tuli minulle pakkomielle. Tai siitä mitä kuvittelin henkisyyden olevan.
Olin rakastunut ideaan, jossa uskoin, että kunhan tarpeeksi harjoitan mieltäni, se hiljenisi ja voisin kokea pelkkää tyyneyttä ja olla niin hemmetin sinut kaiken kanssa. Ei enää ahdistaisi. Ei enää pelottaisi. En enää triggeroituisi mistään. Vaikeat tunteet katoaisivat. Olin käsittänyt koko homman ihan väärin.
Toimin tiedostamattani niin, että henkisyyden tavoittelusta tulikin pakopaikka, jotta minun ei tarvitsisi kohdata elämää, sellaisena kuin se on.
Elämä on. Välillä rosoista. Siellä on välillä konflikteja. Siellä on välillä epämukavaa. Siellä on välillä tylsää. Siellä täytyy välillä katsoa itseään tiukasti peiliin. Siellä tarvitaan joskus kykyä vetää rajoja. Kykyä ilmaista itseään rehellisesti. Kykyä pitää huolta jaksamisestaan. Kykyä pyytää anteeksi. Kykyä antaa anteeksi. Kykyä hyväksyä elämän epätäydellisyys ja huomata, että itseasiassa juuri siellä se henkinen kasvu on. Elämä on kokovartalolaji, jossa ei voi välttyä osumilta.
Kuten viisas ystäväni sanoi: ”Kuka tahansa voi näytellä viikonlopun henkistä, mutta oikeassa elämässä näkyy koko ihmisyys.”
Yritin tehdä henkisyyttä suorittajalle tyypillisesti.
Ahmin henkisiä kursseja, kirjoja ja videoita. Nämä ovat parhaimmillaan todella arvokkaita juttuja ja olen kiitollinen, että olen voinut ammentaa niistä voimaa. Silti, ne itsessään eivät tee minusta ”henkistä” tai vapaata.
Jos vaan joogaan tarpeeksi, niin sitten.
Jos vaan työstän kaikki tunnelukkoni.
Jos opin vielä yhden tekniikan.
Pian olin niin syvällä juoksuhaudassa, että ahdistuin jos en voinut joogata. Yritykseni löytää mielenrauha olikin tehnyt minusta yhä ahdistuneemman! Se ei ole minkään tekniikan vika. Minun oli vain viimein hyväksyttävä, että elämään kuuluu kaikki. Jos taistelen jotain vastaan, vahvistan sen voimaa.
Tunsin itseni epäonnistuneeksi, kun koin ihan inhimillisiä tunteita ja reagoin välillä (ok, aika usein) kuin pikkulapsi, enkä ollut vieläkään reaktioideni yläpuolella. Todellisuudessa elämä oli ihan vaan elämää, mutta olin pettynyt itseeni, kun en ollutkaan ”kyennyt parempaan”.
Minulla oli niin kiire suorittaa henkisyyttä, että en nähnyt mitä elämässäni tapahtui, ihan silmieni edessä. Osallistumistani elämään kysytään nyt, ei sitten joskus.
Luulin, että minussa on jotain syvästi vialla, mutta kappas, olinkin ihan vaan ihminen. Minun oli irtaannuttava yrityksestä olla henkinen ja palattava miettimään, mitä olisikin, jos sallisin itseni olla tavallinen. Ihan minä vaan. Ehkä minun ei tarvitsisikaan puskea henkisyyttä.
Usein, kun havahdumme johonkin toistamaamme kaavaan, korvaamme sen uudella. Ulkoisesti asiat muuttuu, mutta tapa jolla asiaan suhtaudumme on sama kuin ennenkin. Näin kävi minulle, moneen kertaan.
Siinä ei ole mitään väärää. Todellinen muutos on ennenkaikkea suhtautumisessa, ei siinä mitä tekee. Todellinen muutos tapahtuu ajan kanssa, usein hitaammin kuin tahtoisimme. Se kysyy kärsivällisiä toistoja, inhimillistä kompurointia ja ennen kaikkea itsensä hyväksymistä siellä missä oikeasti on.
Spiritual bypassing (Henkinen välttäminen) on ilmiö, jossa henkisyyden nimellä koitetaan välttää elämän ja sen sisältämän vaikeampien tunteiden kohtaamista. Henkisyydestä tehdään todellisen haavoittuvaisuuden suojaksi laastari.
Kun olin viimein väsynyt yrityksiin muokata elämää sellaiseksi kuin minä haluan, aloin kysyä, mitä elämä haluaa minulta.
Ei mennyt kauaa kun tulin raskaaksi. Sen ei pitänyt kuulua suunitelmiini, mutta elämän suunitelmiin se kuului. Onneksi.
Myönnän, että äidiksi tulossa minua pelotti myös se, että en sitten enää ehdi vaikkapa joogata, meditoida tai kirjoittaa. Itseasiassa näyttää siltä, että välillä ehdin. Tosin, joskus se on vain 5 minuuttia. Joskus silti valitsen mielummin tehdä jotain ihan muuta. Eikä pointti ole se mitä ”teen”. Äitiydessä itsessään on ihan mukavasti harjoitusta. Minulle henkisyyden suorittamisesta hellittäminen on opettanut mm. joustavuutta, antautumista ja hetki kerrallaan -asennetta. En ole myöskään niin vakava enää, vaan ilo on luonnollinen osa arkeani.
Luenko edelleen kirjoja? Välillä. Joogaanko ja meditoinko? Välillä. Ja silloin, kun en, olen silti ihan ok. Ihmisarvoni ei ole mielessäni enää kiinni näistä asioista.
Henkisyyden sijaan pyrin mielummin kohti inhimillisyyttä.
Kevät ja kesä tekee tuloaan. Kun vanhat kalusteet ovat talven aikana kulahtaneet, on aika vetäistä uusi maalikerros pintaan. Maalaa tuoleja, pöytiä, puupöllejä tai vaikka liitutaulu. Puukeinuun tai puumajaankin voi vetäistä uuden maalikerroksen.
Pihakalusteiden maalaamisen työvaiheet:
-Rapsuttele vanha irtoileva maali pois.
-Hio kalusteiden pinta tämän jälkeen hiekkapaperilla.
-Pyyhi kalusteiden pinnat vielä kostealla rätillä.
-Kuivaa kalusteet ja maalaa uutta maalia pintaan.
-Maalaa pari ohutta kerrosta, jolloin lopputulos on tasaisempi.
-Anna maalin kuivua.
6 vinkkiä lastenjuhliin ja kalusteiden tuunaamiseen
Maalaa rohkeasti eri väreillä vanhat ulkokalusteet. Sisäkalusteetkin säilyvät ulkokäytössä jos vetäiset pintaan säänkestävän maalin esim. Tikkurilan ulkokalustemaalin.
Pihalla kannattaa hyödyntää kaikki, mikä irtoaa esim. vanhat pöllit voi maalata haluamallaan värillä ja laittaa istuimiksi pöydän ääreen.
Ulkojuhlissa voi huoletta sekoittaa eripariastioita. Keräile tarvittava kokonaisuus astioita mitä kaapista löytyy ja täydennä vaikka kirppislöydöillä. Kertakäyttöastioita voi myös sekoittaa posliiniastioiden kanssa.
Erivärisillä tekstiileillä ja tyynyillä luot haluamasi tunnelman hetkessä. Voit myös virittää kankaita pihamaalle perheen pienimpiä varten. Erilaisia viirejä on helppo virittää pihan puihin.
Valitse tarjoiltaviksi herkuiksi sellaisia, mitkä on helppo kantaa pöytään ja mitkä mahdollisessa auringonpaahteessa eivät sula. Lastenjuhlien herkkuasetelmiin voi lisätä pikkupehmoja tai muita leluja legoja yms.
Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Osta valmiita keksejä tai muffinsseja ja koristele ne haluamallasi tavalla sekä asettele kauniisti esille. Lopputulos on kuin itsetehty. Tuoreet kukat voit kantaa ulkojuhlien jälkeen kotisi ja mielesi piristeeksi.
Värikästä ja lämmintä kevään ja kesän odotusta! Pidetään toisistamme huolta ja siinä sivussa myös puutarhakalusteistamme sekä juhlitaan kera ystävien 🙂
Kun on löytänyt elämäntehtävänsä, alkaa kuulla muilta kysymyksiä:
”Miten minäkin löytäisin oman unelmatyöni?”
Se on yksi kauneimpia kysymyksiä maailmassa. Siitä heijastuu kaipaus kohti iloa, intohimoa ja tarkoituksen tunnetta. Yksi ihmisyyden suurimpia ihmetyksen aiheita on se, miksi me kukin olemme täällä.
Toisaalta kysymyksessä heijastuu usein häivähdys kiirettä ja kärsimättömyyttä. Olisi ihanaa, jos unelmatyön saisi tarjottimella, nyt heti. Ja voi kuulkaa, minä todella tunnistan tuon tunteen jo yli kymmenen vuoden takaa!
Mutta kymmenen vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että kutsumus harvoin näyttäytyy kenellekään kertaheitolla. Joillekin se voi olla itsestäänselvyys, ja jos näin on, huomaat sen kyllä. Mutta jos et, silloin ei auta muu kuin lähteä tutkimusmatkalle itseensä.
Minäkin yritin aikoinaan shoppailla elämäntehtävääni, niin kuin vaikkapa kukkaa kaupan hyllyltä. Kukkakaupassa on toki kiva ihastella, mitä kaikkea on tarjolla. Mutta jos ostat sieltä sen, joka näyttää nyt kauneimmalta, se kukoistaa hetken – ja ennemmin tai myöhemmin nuupahtaa maljakkoonsa.
Kutsumusta ei kuitenkaan hankita hetken huumaa varten. Se ei ole mitään ulkoa ostettavaa ja nopeasti nautittavaa, vaan se on tutustumista siihen, kuka ja mikä sinä pohjimmiltasi olet. Kutsumus kuoriutuu vähitellen esiin tuon matkan myötä. Sinun tehtäväsi nousee sinusta.
Kukkakaupan sijaan tarvitset sopivan kasvupaikan, johon kylvää siemenet. Sen jälkeen lannoitat ja vaalit maaperää – joka olet sinä itse. Välillä annat vain olla. Aikoihin et edes näe minkään kasvavan, mutta pinnan alla tapahtuu silti. Et tarkkaan tiedä, miltä lopputulos näyttää, mutta luotat siihen, että jotakin kaunista nousee esiin ajallaan. Samaan aikaan riisut rajoittavia uskomuksiasi ja ruokit rohkeuttasi. Oivallat, että juurikin suurimmat särösi ja hankalimmat haasteesi, joita olet eniten hävennyt ja piilottanut, ovatkin tärkeintä, mitä sinussa on.
Kun kukka lopulta avautuu, sillä on juuret, sillä on oma paikkansa täällä. Se on täysin ainutlaatuinen – ymmärrät, että sinun tehtäväsi on erinäköinen kuin kenenkään muun. Se mikä syntyy nyt, ei välttämättä elä ikuisesti, mutta seuraavana keväänä se herää uudestaan henkiin, taas uusien kriisien ja kaaosten kautta, entistä vahvempana ja kauniimpana. Juuret vahvistuvat vuosi vuodelta.
Omalla matkallani pysähdyin yhä uudestaan kysymään itseltäni seuraavia kysymyksiä.
Millaiset asiat minua kiinnostavat?
Missä minä olen parhaimmillani?
Missä voin auttaa muita?
Mikä on minulle tärkeää?
Mitä teen, jos saan tehdä mitä tahansa?
Minkä asioiden äärellä sytyn loistooni ja tunnen olevani kotona?
Millaisia yhtymäkohtia vahvuuksistani ja intohimojeni kohteista löytyy?
Vuosi vuodelta vastaukset alkoivat kirkastua. Aloin antaa yhä enemmän aikaa niille asioille, jotka tuntuivat tärkeimmiltä ja oikeimmilta. Mikään intohimoistani ei muuttunut työksi hetkessä, vaan vasta vuosien vaalimisen ja opiskelun jälkeen, vähitellen.
Matkaan on mahtunut monta epätietoisuuden hetkeä ja harha-askelta, joita en kuitenkaan laske epäonnistumisiksi – ainoastaan kokeiluiksi ja tienviitoiksi siihen, mikä on minun suuntani, mikä taas ei. Ja vieläkään en ole lopullisesti perillä – uskon matkan jatkuvan aina. Mutta kymmenen vuoden kokemuksella uskallan sanoa myös, että anna kutsumuksellesi tilaisuus. Se tulee herättämään sinut kukoistukseen, josta et ole koskaan osannut edes haaveilla.
Haaveiletko luovasta elämästä? Ehkä kirjoittamisen parissa? Tule mukaan Kasva kirjoittajaksi -etäretriitille la 14.8. Ihana, inspiroiva tapahtuma auttaa sinua herättämään luovan unelmasi henkiin ja antaa voimaa alkavaan syksyyn!
Keskeltä arjen kaaostakin on mahdollista löytää tasapainoa ja rauhaa. Ikiaikainen joogafilosofia auttaa ymmärtämään omia tunteita ja lisäämään henkistä voimaa vastoinkäymisistä selviämiseen.
Noora Lintukankaan kirja Viihdy omassa arjessasi – mielen ja kehon harjoituksia kaaoksen keskelleilmestyy 20.4.2017 Otavan Hidasta elämää -kirjaperheessä. Lue lisää uutuuskirjasta täältä!
Kirjan julkaisua juhlistetaan joogatunneilla ja -kursseilla, joilla tehdään Nooran opastuksella kirjan aiheisiin liittyviä harjoituksia, rentoudutaan, meditoidaan ja hiljennytään oman itsen äärelle. Samalla on mahdollista ostaa teos alennettuun hintaan (25 €), omistuskirjoituksella.
Lauantai 6.5. klo 16–19 Ong Namo Joogakoulu, Tampere (hinta 35 €, ilmoittautumiset: ongnamo.fi)
Keskiviikko 10.5. klo 19–20.30 Kotkan Hyrrien sali, Kotka (Karhula) (hinta 15 €, ilmoittautumiset: noora@kundaliini.fi)
Helatorstai 25.5. klo 10–14 Kundaliinijoogajoulu, Helsinki (hinta 45 €, ilmoittautumiset: kundaliinijoogakoulu.fi)
Muistan elävästi parikymppisenä ihmetelleeni työpaikkani, Englannissa olevan luksushotellin laukunkantajia. He olivat kaikki hyvin yksinkertaisia miehiä, mitäänsanomattomia turhuuksia. Olin parikymppinen ja egoni vallassa, joten leimasin heidät oitis rumiksi ja tyhmiksi. Kadehdin silti heidän silminnähtävää onnellisuuttaan enkä saanut katsettani irti heistä. Muutaman vaimo lapsineen kävi hotellilla ja muistan ajatelleeni, että onpa outoa, että noin rumilla laukunkantajilla on vaimo ja perhe. Minusta heidän olisi pitänyt kiemurrella häpeästä ja selitellä olemassaoloaan ja alhaista ammattiaan jollain tekosyillä.
Nämä miehet hymyilivät aina, olivat lempeitä ja kohteliaita ja vaikka kuinka heitä vakoilin, he eivät koskaan näyttäneet olevan mitään muuta kuin äärimmäisen ylpeitä työstään. Ärsyttävää! He olivat auttavaisia ja tunnollisia ja aidon kiinnostuneita hotellin vieraista. Minäkin olin kiinnostunut, heiltä saatavan tipin määrästä. Mutta arvanette ketkä uiskentelivat tipeissä, nuo laukunkantajat vai minä.
Muistan edelleen jokaisen nimen ja kasvot, niin suuren vaikutuksen he minuun tekivät.
Olen juuri palannut Thaimaan lomalta. Kävimme poikani kanssa monasti hieronnassa ja aina samassa paikassa, ränsistyneessä hökkelissä rannalla. Tämän paikan naiset muistuttivat minua laukunkantajista. He tekivät 12-tuntista työpäivää kikattaen, höpötellen ja työstään nauttien. Sitä ilon energiaa joka heillä oli, ei voi teeskennellä. Se oli aitoa ja se veti meitä ja kovin monia muitakin puoleensa, ja paikka olikin aina täynnä.
Huomasin länsimaalaisen minussa ensin ajattelevan, että näin edullinen hieronta on varmasti aika huono. Ei ollut, se oli joka kerta täyden kympin arvoinen ja aina saimme vielä bonukset päälle. Pieni poikani hemmoteltiin piloille, häntä suukoteltiin ja hänet hukutettiin herkkuihin. Toinen hieroi ja toinen laittoi suklaata suuhun! Minun kireät paikkani saivat lisähuomiota ja olivat jopa käyneet ostamassa ihan minua varten jotain linimenttiä, jolla nyrjähtäneen nilkkani jättämä arkuus lähtisi lihaksistani. Viimeisellä hierontakäynnillä saimme pienet lahjat ja lämpimät halaukset. Vannon nähneeni kyyneleitä poikani oman hierojan silmissä. Kyllä, he saivat tippiä ja paljon.
Nyt kotona, taas työn äärellä loman jälkeen, en voi lakata ajattelemasta näitä naisia ja miehiä heitä ennen. Kunnioitan heidän suurenmoista palvelualttiuttaan, halua tehdä työtään koko sydämellään muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen.
Nolona joudun myöntämään, että käytän henkisyyttä joskus tekosyynä siihen, etten voi tai muka jaksa tehdä jotain.
Keskittymällä itseeni ja omaan prosessiini paisuttelen normaalin ja elämään kuuluvan tunneaallon, kasvun sekä kehityksen jotenkin hienommaksi ja erikoislaatuisemmaksi kuin sen tulisi olla ja saan näin luvan olla laiska ja poissaoleva, työssä ja kotona. Kun on näitä tunteita, on tätä läpikäytävää, on tätä henkistä prosessia. Kaikilla meillä on, omat prosessimme, henkiset ja fyysiset haasteemme.
Katson siis peiliin ja päivitän ajatukseni henkisyydestä. Henkisyys on rakkaudellista palvelemista. Se on oman sielunsa kuuntelua ja tunteidensa hyväksymistä ja vapauttamista. Se on lahjojensa ja rakkautensa jakamista muille niillä keinoilla mitä meille on suotu. Se on yksinkertaista elämää, iloista ja tunnerikasta, sisäänpäin ja ulospäin suuntautunutta, yksilöllistä ja yhteisöllistä. Se on jakamista. Se on elämästä nauttimista, oli se elämä millaista hyvänsä ja kuului siihen mitä tunteita tahansa.
Nuo hotellin miehet ja hierontapaikan naiset ovat henkisyydessään paljon pidemmällä kuin minä.
He ovat suorastaan neroja. Olemme kaikki syntyneet neroina, mutta ajan mittaan tuo nerous karisee pois. Ego ottaa vallan ja alamme haluta enemmän. Unohdamme oleellisen ja lipsumme ääripäihin. Nuo miehet ja naiset ovat jotenkin säilyttäneet neroutensa. Uskoakseni heiltä puuttui liian analysoinnin ja ajattelun tarve, sekä länsimaalaisille niin tutut halut ja himot johonkin parempaan ja syvempään. He olivat lapsenomaisen lumoutuneita kovin tavallisesta, ja ah niin yksinkertaisen onnellisesta elämästään. Se elämä näytti ja tuntui sellaiselta, että haluan elää samalla tavalla. Kunnioitan henkisyyttä itsessäni mutta haluan yhä enemmälti maadoittua olemaan yksinkertainen elämän eläjä ja muiden ihmisten palvelija.
Tällä hetkellä olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on ja palan halusta jakaa sitä runsautta mitä minulla on. Sen sijaan että käperryn hienostellen itseeni ja ajattelen vain omaa napaani, omia asioitani ja omia tunteitani, aion ilmestyä joka päivä perheeni ja yhteisöni eteen innolla palvelemaan. Katseella, hymyllä, halauksella, lempeillä sanoilla, aidolla tunteella ja rehellisellä palveluksilla, huomionosoituksilla ja arkisella työnteolla – yhtä pienillä ja samaan aikaan niin järisyttävän suurilla asioilla kuin nuo suuret nerouden opettajani Englannissa ja Thaimaassa.
Lähden Tikapuut rakkauteen- luentokiertueelle touko- ja kesäkuussa. Luennot ovat maksuttomia.
Kirjoittaja Alma Sipilä on laulaja-lauluntekijä, kirjoittaja, psykologi, kehorakkausradikaali ja lempeyden vahvaääninen puolestapuhuja.
Kirje jokaiselle miehelle, jota olen koskaan rakastanut
Joku teistä tietää sen vahvemmin,
toinen ehkä vain aavistuksena,
joku ei ehkä enää usko ollenkaan.
Mutta minä olen rakastanut. Sinua.
Ja paljon.
Minä olen nähnyt sinussa sellaista kauneutta,
joka vetää hengityksen mukanaan, vie melkein kokonaan.
Sellaista, joka saa silmät kostumaan ja palan nousemaan kurkkuun.
En usko, että sinä tiedät lainkaan, miten paljon sinussa näin.
Vaikka siitä yritinkin kertoa, tuskin sain sanottua puoliakaan.
Minä olen nähnyt sinussa myös kovuutta ja kipua,
joka on painettu alas niin monta kertaa, että varmaan usein uskot, että sellainen paino siellä kuuluukin olla.
Olen jo oppinut, ettei ole minun tehtäväni ole koittaa ottaa sitä pois.
Anteeksi minä tahdon pyytää sitä, että yritin.
Sinun se oli, sinulle se kuului ja jos nyt alkaisimme alusta,
toivon, että osaisin pysyä rinnalla, mutta olla yrittämättä tehdä puolesta.
Minä olen päästänyt sinua lähelle, vaihtelevasti.
Aika paljon useammin olin mielummin se vahva,
se tyyni, se muka rohkea kuin se, joka hajoaa murusiksi.
Niinä muutama kertana kun en pystynytkään pistämään vastaan,
kun murenin ja annoin näkyä sen herkän ja haavoittuvan, jota olin niin kovasti koittanut pitää piilossa,
sinä näytit minulle, että ainoa tapa olla todella yhdessä on uskaltaa olla sekä se, joka tukee, että se, jota tuetaan.
Vieläkin minä opettelen, pääosin kauhuissani.
Mutta kun eniten vapisen, minä muistan sinun sanasi ja kasvosi
ja uskallan ehkä vähän,
ehkä vähän enemmän.
Minä olen sinulle kiitollinen. Aina.
Kiitollinen niistäkin päivistä,
joiden sumeudessa ja raskaudessa me hukkasimme toisemme,
kadotimme itsemme, hetkittäin kokonaan.
Niistä, jolloin muutuimme väsyneiksi kaiuiksi ja katkeruudeksi,
kaivaten niin kovasti lähelle, työntäen niin hurjasti pois.
Kiitollinen kaikesta siitä, mikä oli niin kovin hyvää ja kaikesta siitä,
mikä oli niin tajuttoman kestämätöntä.
Ilman kaikkea sitä, ei olisi minua tällaisena, nyt.
Sydän on lihas, joka vahvistuu käytössä,
viisaus on voima, joka kasvaa eläessä,
ja rakkaus on jotain,
mikä ei koskaan kulu hukkaan.
Minä olen saanut rakastaa. Sinuakin.
Se on aika paljon,
se.
Kun sanon, mitä sinulle toivon,
en voi olla toistamatta jo niin usein toistettuja lauseita.
Onneksi tämä on maailma, jossa niitä on toistettu ja,
jossa niitä toistetaan.
Minä toivon sinulle rakkautta.
Toivon sitä lämpimänä, elämääsi kantavana voimana.
Toivon sitä kaiken sen vuoksi, mitä olet,
ja kaikesta siitä riippumatta.
Ja toivon,
että vaikka vain ohikiitävästi,
sinä näkisit itsessäsi edes vilauksen siitä kaikesta,
mitä minä sinussa näin.
Kaikki revontulten miljoona väriä.
Laulut, jotka ovat liian kauniita ääneen laulettaviksi. Miehen.
Ehjän ja rikkinäisen samaan aikaan.
Kaiken pelkonsa kanssa niin hemmetin rohkean. Rakastetun.
Teemu Syrjälä kirjoitti loistavan ja puhuttelevan tekstin otsikolla ”4 asiaa mitä miehenä toivon naiselta”. Inspiroiduin kirjoittamaan aiheesta naisellisen vastineen. Tämä teksti on luonnollisesti vain minun näkökulmani naisen toiveisiin.
Naisena toivon mieheltä…
Vastuun ottamista
Moni nainen joutuu elämään aika miehisesti ja pärjäämään kotona ja töissä yli omien voimavarojensa. Nainen osaa ja on taitava ja pystyy huolehtimaan hyvin monesta asiasta yhtä aikaa, mutta se ei tarkoita sitä, että nainen voisi velvollisuuksiensa kanssa hyvin.
Suomalainen nainen on hyvin vastuullinen. Ylivastuullinen nainen kannattelee miestä ja on hänelle kuin äiti eikä nainen. Naisesi ei ole sinun äitisi, vaikka hän lastenne äiti olisikin. Älä erehdy luulemaan, että pyykkisi pesevä ja ruokasi laittava nainen olisi tyytyväinen. Kiukku ja katkeruus hiipivät hitaasti naisen sisimpään ja se kiltti tyttö, johon ihastuit, alkaa muuttua noita-akaksi.
Nainen kokee usein syyllisyyttä siitä, että väsyy eikä jaksa suorittaa – on niin paljon tekemättömiä töitä. Miehen on hyvä nähdä naisen väsy, antaa huilaamiselle lupa ja järjestää asiat niin, että nainen saa levätä. Vinkki: mitä väsyneempi nainen on, sitä pontevammin hän suorittaa ja tappelee pysähtymistä ja lepäämistä vastaan.
Naiselle liika vastuu tekee oikeasti huonoa, se sairastuttaa naisen. Jos nainen tarjoaa sinulle vastuuta, ota vastuusta koppi. Ja jos ei tarjoa, ota vaivihkaa naisen taakasta puolikas itsellesi. Ylivastuullisesta naisesta tulee väsynyt ja vihainen taakankantaja, joka kontrolloi, pitää lankoja yksin käsissään, näivettyy ja menettää yhteyden itseensä.
Parisuhteen tärkeänä pitämistä
Vastuun ottaminen tarkoittaa myös hereillä olemista suhteen eteen. Naiset pohtivat paljon parisuhteitaan, jakavat keskenään, mutta jäävät usein yksin siinä kohtaa, kun suhdetta pitää alkaa erityisesti hoitaa kriisin tai muun erityistilanteen vuoksi.
Hyvin moni mies kieltäytyy esimerkiksi pariterapiaan lähtemisestä. Vastuun ottaminen tarkoittaa myös sitä, että mies ottaa vastuun omasta hyvinvoinnistaan työstämällä vanhoja haavojaan tai esimerkiksi riippuvuusongelmaa, ottamalla vastuun omasta osuudestaan parisuhdetaidoissa ja tilanteissa, joissa pitää katsoa omaa osuuttaan ongelmakohtiin ja pitämällä huolta fyysisestä hyvinvoinnistaan ja puhtaudestaan. Jos nainen sanoo, että hänellä on suhteessa paha olla, ota se todella todesta.
Nainen toivoo mieheltä hereillä olemista keskinäisen suhteen äärellä, suhteen tärkeänä pitämistä ja yhteistä työtä, jonka parisuhteen hoitaminen vaatii. Naiset pohtivat eroa usein pitkään ja hartaasti. Odottavat ja toivovat muutosta, selittävät miesten välinpitämättömyyttä parhain päin ja lopulta tekevät päätöksiä, jotka saattavat tulla miehelle yllätyksenä.
Läsnäoloa ja yhteyttä, ei ongelmanratkaisua
Läsnä oleminen on aistien äärellä olemista. Se on sitä, että keho ja mieli ovat samassa osoitteessa. Voitko laittaa tv:n, tietokoneen ja puhelimen kiinni ja antaa naisen olla etusijalla? Vain läsnä olemalla voi kuulla ja rakentaa yhteyttä. Henkisesti lukemattomia kertoja hylätty nainen tuntee olonsa yksinäiseksi ja tyhjäksi.
Yleensä nainen kaipaa yhteyttä. Moni nainen on yhteydenrakentaja. Naiset keskenään luovat yhteysverkostoja, mutta nainen kaipaa yhteyttä omaan mieheensä enemmän kuin miehet osaavat arvatakaan. Yhteyden rakentamisen tapoja on monia, mutta kyllä perinteinen puhuminen ja koskeminen (ilman että vongataan seksiä!) ovat usein ihan riittäviä yhteyden luomisen tapoja.
Moni mies menee naisen kanssa eksyksiin siinä, että hän yrittää ratkaista naisen ”ongelmaa”. Olen huomannut, että naisen tunteet; suru, kiukku tai muu ”negatiivinen” tunne on miehelle hankala ja herättää syyllisyyttä ja avuttomuudentunnetta. Naisen tunne ei ole ongelma, mutta se ettei tunnetta hyväksytä ja oteta vastaan, on naiselle ongelma. Anna naisen kertoa, ota tunne vastaan, tue ja vahvista ja nainen kehrää kuin kissa.
Naiseuden ja ilon vaalimista
Nainen on kaunis kuin kukkanen ja herkkä kuin perhonen. Naiseus on naiselle vaikea laji. Vaali naisen iloa kaikin tavoin. Ota selvää, mitä naisesi kaipaa kohotakseen ja vahvistuakseen naisena; pitääkö kukista tai muista lahjoista, kauniista sanoista, halista, yhteisestä ajasta…
Nainen toivoo mieheltä oman kehonsa täydellistä hyväksyntää kaikissa elämäntilanteissa. Ihaile, näe naisen kauneus ja kerro se kauniisti. Naisen keho on herkkä suojelukohde, johon ei saa tehdä haavoja henkisellä eikä fyysisellä väärinkohtelulla. Naisen elämään kuuluvat olennaisesti hormonivaihtelut, jotka riepottavat naisen kehoa ja mieltä. Älä naureskele tai tee pilkkaa aiheesta, joka on yksi naiseuden ydin.
Nainen kaipaa miehen voimaa ja vahvuutta oman naiseutensa tueksi. Miehen henkinen voima saa naisen tuntemaan iloa. Kun mies seisoo jalat vahvasti maassa ja katsoo naista hyväksyvästi, nainen saa mahdollisuuden luomiseen ja iloon. Kupliva ja kieppuva nainen voi hyvin. Hän nauraa ja luo ja jakaa omastaan niin, että mies pääsee ilosta osalliseksi.
Henkisesti vahvan miehen ei tarvitse luoda naiselle sääntöjä, rajoittaa vapautta eikä olla mustasukkainen. Nainen kaipaa miehen vakautta ja pelottomuutta. Kun nainen on heikko, hän kaipaa tukea, kohottamista ja suojelemista. Ei nainen mihinkään karkaa, jos saa pitää vapautensa. Vankilaan sidottu nainen on se, joka karkaa toisen matkaan tai muuten vaan omille teilleen. Lapsellinen huomion kerjääminen ja kitinä sammuttavat ilon ja vapauden. Nainen kaipaa naiseuden suojelemista, äitiyden ja koko perheen suojelemista.
Kun vastuun ottaminen, naisen ja parisuhteen tärkeänä pitäminen, läsnäolo ja yhteys sekä naiseuden vaaliminen ovat ainakin jossain määrin kohdillaan, avautuu nainen myös seksuaalisuudelle. Naisen kipinä nousee yhteydestä ja läsnäolosta, kehon hyväksymisestä ja siitä, että miehelle naisen nautinto on tärkeää.
Nettiystäväni, joka asuu noin 6500 kilometrin päässä siitä missä minä ja aivan toisenlaisessa kulttuurissa, kysyi Facebook-ystäviltään kysymyksen: Jos kertoisit elämäntarinasi yhdellä sanalla, mikä se olisi? Kysymys kiinnosti heti ja lähes 200 ihmistä eri puolilta maapalloa vastasi siihen.
Ytimekkyydessään ja mahdottomuudessaan kysymys onkin kiehtova. Voiko ihmisen elämää ilmaista yhdellä sanalla? Mikä kuvaisi kaikkea? Mikä kuvaisi sitä osuvimmin?
Jäin seuraamaan julkaisua ja samalla huomasin jotain kaunista. Yksi sana, toinen, kolmas. Sanojen määrän kasvaessa tuli selväksi, että tässä näkyy elämän kuva. Ei se yksi sana, eikä yksi ihminen, vaan kaikki nämä yhdessä piirtävät kuvan.
Elämän sanalistaan tuli samojakin sanoja. Ja hieman eri tavalla sanottuja samoja sanoja. Aivan erilaisia sanoja myös. Ja mitä, kokeeko joku elämänsä noinkin?
Näiden sanojen takana on valtavan paljon elämää ja sen oppitunteja:
Kysyin kysymyksen esittäjältä lupaa suomentaa nuo alunperin englanniksi kirjoitetut sanat ja julkaista ne tässä blogikirjoituksessa. Vastaus oli varaukseton kyllä. Näin maailma joskus avartuu Sipoon ja Jeddan välillä.
Elämän vaihtuvat tunnelmat ovat samansuuntaiset kaikkialla: epäuskoa ja uskoa, yllätystä ja tasaisuutta. Kaikki tunteet. Särkyneet sydämet, seesteiset hetket, hehku, kauneus ja pyhä hallitsemattomuus kuultavat valittujen sanojen läpi. Jokaista listan sanaa voisi miettiä pitempäänkin. Tunnustella ja tunnustaa, mitä sana herättää suhteessa omaan elämään.
Tee se, jos haluat – mieti yhtä sanaa kerrallaan aamulla, illalla, ruuhkabussissa tai ruokaa laittaessa. Mitä sana sinulle tarkoittaa? Miten jatkaisit listaa?
Mikä on sinun sanasi?
Minua koskettaa monikin, mutta hienoin kaikista saattaa olla tuo sanojen keskelle lähes hukkuva kysymysmerkki.
Jokainen meistä tuntee joskus olevansa ihan hukassa oman elämänsä kanssa. Teinkö oikean päätöksen? Mitä oikeastaan elämässä haluan? Kelpaanko tällaisena kuin olen? Ovatko nämä niitä asioita tai ihmisiä, joita toivon elämääni?
Olipa kyseessä sitten iso tai pieni päätös, kysymys, ongelma tai risteyskohta elämässä, voimme tuntea olevamme eksyksissä vastuun, päätöstenteon ja seuraamusten viidakossa. Kaipaamme kristallipalloa, josta voisi nähdä tulevaisuuteen ja saada siten tietää, miten tämä tai tuo ratkaisu tulee vaikuttamaan elämäämme.
Valitettavasti elämä ei toimi tällä tavoin, että voisimme etukäteen saada vastaukset kaikkeen, mitä haluamme tietää. Meidän täytyy vain tehdä parhaamme, yrittää oppia tulemaan toimeen elämän epävarmuuden kanssa, ja pyrkiä elämään elämäämme omien uskomustemme, tavoitteidemme ja periaatteidemme mukaan.
Joskus tämä kaikki on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Jos koet juuri nyt olevasi hieman elämässä eksynyt, tässä 7 ajatusta, jotka voivat helpottaa oloasi.
1. Nykytilanteesi ei ole lopullinen määränpääsi – paras on vielä edessä
Sinun ei tarvitse ratkaista kaikkia ongelmiasi juuri nyt. Kun tunnet olosi eksyneeksi, kiinnitä huomiota siihen, mitä hiljaisuus puhuu sinulle. Kun pystyt löytämään sisäisen hiljaisuutesi, löydät sieltä myös kaipaamasi vastaukset. Hengitä, nauti matkasta, äläkä ota elämää niin kovin vakavasti. Kun uskot itseesi ja teet oman osuutesi, pääset sinne, missä haluat olla.
2. Hankala polku voi johtaa kauniiseen päämäärään
On yleensä mahdotonta sanoa, miten jokin asia elämässäsi vaikuttaa tulevaisuuteesi. Yleensä kuitenkin elämämme suurimmat hankaluudet ja vastoinkäymiset vievät meidät sille polulle, joka johtaa kohti upeaa uutta alkua. Luota siihen, miten tapahtumat etenevät, ja tukeudu ystäviisi ja perheeseesi, kun vaikeat ajat koittavat. Myrskyn jälkeen odottaa poutasää.
3. Jos et pidä siitä, missä olet, siirry – et ole puu
Pääsemme elämässä tekemään valintoja – mutta usein vain käy niin, että lamaannumme mielen tasolla pelkästä seuraavan askeleen ajattelusta. Pysymme vihaamassamme työpaikassa paikkakunnalla, josta emme pidä, vain siksi, että se on tuttua ja turvallista. Pelkäämme muuttaa elämäämme.
Ja kuitenkin: jos haluat elää mahdollisimman tyydyttävää ja onnellista elämää, muutos on tarpeellista. Olet itse oman elämäsi ohjaksissa, joten sinä itse voit päättää, miten elämäsi avautuu. Muista kuunnella sydäntäsi.
4. Et voi aloittaa uutta lukua elämässäsi, jos jatkat edellisen luvun lukemista
Katso taaksesi ainoastaan nähdäksesi, kuinka kauas olet tullut – ei siksi, että haikailisit menneitä ja toivoisit voivasi palata ajassa taaksepäin. Muista, mitä menneisyytesi kokemukset ovat sinulle opettaneet, ja suuntaa katseesi eteenpäin kohti kaikkia niitä hyviä asioita, jotka odottavat sinua tulevaisuudessa.
5. Jos ovi ei avaudu, se ei ole sinun ovesi
Kun törmäät esteeseen matkallasi, voit aina kääntyä takaisin ja löytää uuden reitin eteenpäin. Elämässä voi kulkea monenlaisia polkuja, ja ehkä vielä etsit sitä, joka on sinulle oikea. Ota aikaa ja etsi kaikessa rauhassa. Kohtaloa ei kannata kiiruhtaa.
6. Joskus pitää puhua kolmivuotiaan kanssa voidakseen jälleen ymmärtää elämää
Aikuiset usein tuntevat olonsa elämässä eksyneeksi: olemme kokeneet niin paljon ja joutuneet selviytymään monista vaikeuksista. Elämä saattaa kovettaa meidät ja saada meidät kyynistymään ja sulkemaan itsemme maailmalta. Joskus paras lääke, jonka avulla elämä alkaa tuntua taas paremmalta, on taaperon kanssa jutteleminen. Jotenkin kummallisesti lapset nimittäin usein vaikuttavat oivaltaneen elämästä monia asioita todella mainiosti.
7. Sinun ei tarvitse olla ratkaissut kaikkea voidaksesi siirtyä eteenpäin
Joskus tunne siitä, että on ihan hukassa, on peräisin taipumuksesta yliajatella kaikkea. Onnelliseen elämään ei tarvita mitään suurta suunnitelmaa. Sinun tulee vain seurata sydäntäsi ja tehdä ratkaisuja, sen sijaan, että odottelet täydellisen vastauksen ilmestyvän jostain kohdallesi. Löytääksesi oman polkusi seuraa intuitiotasi äläkä koskaan luovuta. Ole sinnikäs äläkä anna negatiivisten ajatusten vetää sinua liian syvälle.
Kun tunnet olevasi eksynyt elämään, koeta ennen kaikkea jaksaa uskoa itseesi ja luottaa maailmankaikkeuteen. Kohtaamme kärsimystä ainoastaan silloin, kun meidän on tarpeen oppia siitä jotakin. Pimeys on välttämätöntä, että voimme arvostaa valoa. Löydät kyllä oman polkusi – jatka vain sitkeästi eteenpäin, äläkä anna valheellisten ajatusten viedä rohkeuttasi. Älä koskaan lakkaa uskomasta. Ihmeitä tapahtuu joka päivä.
”Vain myötätunto on terapeuttista – sillä kaikki pahoinvointi ihmisessä johtuu rakkauden puuttumisesta.” – Osho
Myötätunto, sydämen pehmeä voima, on tärkeä elementti matkalla omaa ihmisyyttämme ja henkisyyttämme kohti. Lue alta niistä seitsemästä eri tavasta, joilla se hoivaa meitä.
Myötätunto avaa tarvittavan lempeyden itseämme kohtaan
Jokaisessa meissä on sellaisia osia, jotka eivät halua tulla läheiseksi itsemme kanssa, hyvästä syystä. Olla rehellisiä ja katsoa tärkeitä asioita, silloinkin, kun se ei ole miellyttävää. Me pelkäämme muutosta. Luopumista ja sellaisten asioiden kohtaamista, jotka ovat pelottavia.
Asia, jonka tarvitsemme avuksi, on pehmeys, joka ymmärtää ja suhtautuu myötätuntoisesti itseämme kohtaan haasteidemme kanssa. Itseasiassa, ilman myötätuntoa, emme tule avautumaan näille asioille. Kaipaamme jonkun ymmärtävän ja hyväksyvän vaikeutemme, jotta avaudumme. Sitä, että joku kuulee sen, että emme halua tätä. Kun tulemme kuulluksi, olemme jo avautuneet.
Se, mikä itseasiassa kuulee meitä, olemme me itse. Se, joka syleilee pelkojamme ja haluttomuuttamme, on oma sydämemme. Sen pehmeys, herkkyys ja myötätunto omaa kokemustamme kohtaan.
Myötätunto auttaa hoivaamaan henkisiä haavojamme
Kenties olet kuullut Rumi-nimisen tunnetun mystikon ja runoilijan lauseen siitä, että haava on paikka, josta valo loistaa sisään. Henkinen työskentely on muutakin, kuin omien haavojen katsomista, mutta haavat ovat tärkeitä ovia. Niiden kokemusten sisällä, joissa olemme kokeneet jotain kipeää, on jotain, jonka tarvitsemme. Olemme menettäneet osia itseämme, kun meidän on ollut tarpeen sulkea yhteys sellaisiin kokemuksiin, jotka olivat liian kivuliaita sen hetkiselle itsellemme. Tai olemme sulkeneet herkkyyttämme pois, jotta välttäisimme kokemusten toistumisen.
Sydämen pehmeä voima, on kuin pehmeä käsi, joka laskeutuu näiden kipeiden kohtien päälle. Syleilee niitä, antaen niiden olla ja hyväksyen kipeyden. Hoitaen ja parantaen, vailla tarvetta korjata, ollen vain läsnä niille, antaen pehmeydellään luvan avautua sellaisella tavalla ja tahdilla, jonka haava itse valitsee.
Tämä pehmeys on ainoa asia, joka auttaa haavojamme parantumaan. Se on se jokin, jonka sielumme ja psyykemme tarvitsee, voidakseen uskaltaa ja luottaa parantumiseen.
Henkinen soturi ei anna kenenkään viedä häneltä kykyä tuntea maailman kosketus sydämessään.
Myötätunto auttaa avautumaan ulospäin elämälle
Pehmeys josta puhun, on myös herkkyyttä. Se on herkkyyttä ja pehmeyttä omaa kokemustamme kohtaan, toisia kohtaan ja myös koko maailmaa kohtaan. Mitä enemmän sydämemme avautuu myötätunnon kosketuksesta omalle kokemuksellemme ja haavoille joiden vuoksi olemme sulkeutuneet, sitä enemmän avaudumme maailmalle ja sille, kuinka se koskettaa sydäntämme.
Yksi tapa katsoa henkistä kasvua, on se, kuinka avoimia olemme todellisuudelle. Jotta voimme olla avoimia sydämissämme, tarvitsemme avoimuutta ja herkkyyttä, jonka myötätunto tuo mukanaan. Myötätunto saa sydämemme herkistymään siten, että näemme elämän kiertokulun kauneuden ja kykenemme koskettumaan siitä. Elämän ihmeellisyys alkaa näyttäytyä taivaan kauneudessa, siitä kuinka lehdet putoavat puista ja siinä, kuinka arvokas ihmisen elämä on kaikkien niiden ponnistusten ja vaikeidenkin hetkien kanssa, jotka kuuluvat osaksi sitä.
Elämä näyttäytyy meille kauneudessaan ja hoitaa meitä kauneudellaan, kun herkistymme sen kosketukselle.
Myötätunto auttaa ymmärtämään muita
Yogi Bhajan nimisen henkisen opettajan opetuksiin nykyajan ihmiselle kuului lause; ”ymmärrä myötunnon kautta, tai ymmärrät väärin aikamme luonteen.”
Lausetta voi tutkia monin tavoin. Se kertoo vahvasti siitä, että voimme ymmärtää aikamme tapahtumia, itseämme tai toisia vain myötätunnon kautta. Maailmamme tapahtumat, kuten myös ratkaisut, joita nyt tarvitsemme, ovat ymmärrettävissä vain, kun pystymme näkemään ja tuntemaan sydämellämme sen pinnallisen tason tuolle puolelle, jossa suuri osa elämästämme tapahtuu, ja josta maailman tapahtumat kumpuavat.
Sydän, avoin ja myötätuntoinen sydän, näkee aina toisen sisälle saakka. Se ymmärtää miksi ja miten. Se antaa siunauksensa ja kutsuu tuolla siunauksellaan toistakin lähemmäs sydäntään. Tätä pehmeyttä tarvitsemme, paitsi ymmärtääksemme, myös kutsuaksemme toisiamme lähemmäs parantumista. Tiedät tämän varmasti, kun kuvittelet tai muistelet sellaista hetkeä, kun joku oli sinulle paikalla vailla halua vaikuttaa. Kuunteli herkästi ja ymmärtäen, kutsuen sinun sydämesi herkkyyttä luottamaan.
Myös anteeksianto edellyttää myötätuntoa. Myötätuntoa sitä kohtaan, miltä meistä tuntuu. Sydämen ymmärrystä sitä kohtaan, mistä toisen toiminta kumpuaa.
Miten myötätunto toimii?
Myötätuntoa voi harjoittaa monin tavoin. Jo se, että luo sisällään ajatuksen ja intention siitä, että on lämmin ja pehmeä toisia kohtaan, on merkityksellistä ja parantavaa. Pehmeä ja lämmin toiminta toisia kohtaan, silloinkin, kun tunnemme sydämessämme muuta kuin lämpöä toisia kohtaan, on merkityksellistä. Luomme sillä pehmeyttä ja lämpöä itsellemme ja välillemme.
Suorin ja lopulta todellisin tapa kutsua myötätunto esiin, on avautua sille, mitä sydämellämme on. Sydämemme voi olla juuri nyt kivun, vihan, surun tai sulkeutuneisuuden tilassa. Tai voimme olla tilassa, jossa välttelemme sitä, mitä sydämellämme on. Meidän ei tarvitse muuttaa sitä, miten asiat ovat, vaan riittää, että annamme huomiomme sille, mitä sydämellämme on. Kun olemme avoimia sille sellaisena kuin se on, myötätunto saapuu paikalle ja koskettaa kokemustamme. Se on kuin kuin tuki, joka saapuu antamaan lempeytensä sille kokemukselle, joka sydämessämme on.
Pohjimmiltaan emme voi pakottaa myötätuntoa, sillä myötätunto on jotain suurempaa kuin yrittämisemme. Voimme kuitenkin luoda sille tilan, jonne se voi saapua.
Mitä myötätunto on?
Myötätunto ei ole tunne, eikä se se ole toimintaa, vaikkakin myötätunto voi vaikuttaa molempiin. Se ei ole tapa kuunnella toista, tai toiselle tai itselle olemista, vaikkakin se tuo mukanaan kyvyn molempiin. Myötätunto on oman pohjimmaisen olemuksemme ominaisuus. Siinä ilmenevä maku ja tuoksu. Yksi sen ominaisuuksista. Myötätunnon harjoittaminen ja oman sydämensä lähestyminen tavalla, joka antaa myötätunnolle mahdollisuuden ilmentyä, on tärkeää siksi, että sen kautta olemme kosketuksissa sen kanssa, mitä pohjimmiltamme olemme.
On olemassa henkisiä perinteitä, jotka ovat valinneet harjoituksekseen myötätunnon ja sille avautumisen. Miksi? Varmasti siksikin, että tarvitsemme myötätuntoa maailmassa, mutta myös siksi, että kun lähestymme yhtä pohjimmaisen luontomme ominaisuutta tai makua, lähestymme sen kaikkia ominaisuuksia, itseämme. Vaikka aluksi koemme, että tämä energia on jotain, joka koskettaa meitä, ajan myötä alamme huomata, että tämä energia, kenttä tai tietoisuus, joka toisinaan maistuu pehmeältä ja myötätuntoiselta, on itseasiassa oma tietoisuuteni. Se, mitä olen.
Myötätunto on kuin ravintoa, jonka voimin sydän alkaa avata omia terälehtiään.
Kun pehmeys sanelee tahdin
Myötätunto muuttaa käsitystämme matkasta ja sisäisestä työskentelystä erilaiseksi. Alamme ymmärtää, että meidän ei tarvitse puskea itseämme minnekään.
Itseasiassa, huomaamme, että hyvästä syystä suojautunut sielumme avautuu itselleen luonnollisimmin sen kautta, että se tulee kohdatuksi lempeydellä ja pehmeydellä. Rakastettuna, kunnioitettuna ja täysin ymmärrettynä. Kun se kokee, että kukaan ei enää pakota sitä mihinkään, se alkaa luottaa. Myötätunnon mukanaan tuoman pehmeyden myötä se tulee kohdatuksi tavalla, jota se on kaivannut. Se alkaa avautua sille luonnollisella tavalla, kerros kerrokselta, omassa tahdissaan. Herkän kukan tavoin, se avaa teräkehden kerrallaan ja paljastaa meille ihmeellisyytensä.
Alla myötätunnon mantranakin tunnettu Om mani padme hum -mantra.
