Kirjailija Riku Korhonen kirjoitti eräässä kolumnissa, että eniten häntä häiritsee elämäntaito-oppaissa manipuloiva sävy, ”kuin vastaanottaisi ylivoimaisia kehotuksia parantua länsimaisuudesta yhden ihmisen yrtein”.
Miksi meidän pitäisi tuoda länsimaiseen kulttuuriin jotakin sellaista, mikä ei sinne sovi?
Meillä on markkinatalous, kasvu, pärjääminen, materialismi, menestys ja individualismi. Ne edustavat kieltämättä erilaista arvomaailmaa kuin vaikka ikivanhat intialaiset opit.
~ ~
Länsimaisuus, niin kuin ihmisyys, on kuitenkin paljon muutakin. Se on esimerkiksi valinnan- ja liikkumavapautta, mahdollisuuksia tehdä toisin, ottaa kantaa, ottaa vastuuta ja vaikuttaa.
Elämme keskellä turbulenssia. Geopoliittisesti ja maailmantaloudessa tapahtuu vähän väliä yllätyksiä, joita ei osattu ennustaa. Globaalissa taloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja pankkikriisi näkyy myös tavallisen suomalaisperheen kukkarossa.
Elämänrytmi kiihtyy eksponentiaalisesti (viisi vuotta sitten oli hitaampaa, puhumattakaan kymmenistä vuosista), ja entistä useammat eivät yksinkertaisesti kestä tämän ajan painetta. Monet meistä uupuvat, harva voi väittää ettei huomaisi sitä lähiympäristössään.
~ ~
Kundaliinijoogan mestari Yogi Bhajan kehotti oppilaitaan olemaan kuin majakoita, jotka loistavat ja mahdollistavat alusten rantaan pääsyn. Ja suurinta käyttöä majakoille on myrskyisillä ja karikkoisilla vesillä.
Opastaminen ei tapahdu neuvomalla, vaan esimerkillä. Ei sillä, että näyttää kartalta, kuinka luovia, vaan seisomalla majakkana keskellä tyrskyjä. Monet yrittävät niin kovasti neuvoa muita tai toteuttaa muiden neuvoja (tai molempia), että hukkaavat itsensä aallokkoon.
~ ~
Hyvinvointikirjallisuutta kirjoitetaan paljon, sillä sille on tarvetta. Mutta henkinen kasvu ei tapahdu kirjoissa – vaan elämällä. Länsimaisessa yhteiskunnassa ei monellakaan alalla arvosteta ikää ja kokemusta, mutta joogille niistä ei ole mitään muuta kuin etua. Ja kun katsoo, miten Aasia jatkuvasti kehittyy ”länsimaisempaan” suuntaan, on jooga kenties saapunut länteen selvitäkseen.
Valitettavasti kukaan ei pysty kertomaan kenellekään muulle, kuinka elää hyvin. Oman äänen on löydyttävä itsestä – mutta sen löytämiseen on olemassa paljon työkaluja. Minun työkaluni on kundaliinijooga.
On silti aivan sama, löytyykö apu ja voima arkeen kundaliinijoogasta, kestävyysurheilusta tai säännöllisestä päiväunien ottamisesta. Uskon kuitenkin, että ihmiset jotka tiedostavat elävänsä keskellä hullunmyllyä ja ottavat vastuun ja sitoutuvat itseensä, selviävät arjesta paremmin. He käyttävät omaa napaansa sen sijaan että tuijottaisivat sitä.
On aivan sama mitä elämässäsi teet, kunhan teet sen sydämestäsi.
Ja sitä tehdessäsi, muista hengittää, sillä happi on polttoainetta, jolla majakan liekki loistaa.
En nyt puhu vahvuudesta, jossa voimakas tunne-elämä ja kyky aistia herkästi muiden ihmisten tunnetiloja ja ympäristön ärsykkeitä teljetään paksun panssarin ja lävistämättömän kuoren taakse.
En myöskään tarkoita sitä, että ottaa toisten tunnetiloja vastuulleen ja taakkoja kantaakseen. Se ei ole vahvuutta, vaan turhaa itsensä uhraamista, joka vie voimat ja tekee herkkyydestä raskaan kivireen.
Ennemminkin tarkoitan sitä, että uskaltaa kohdata elämän semmoisena kuin se tulee, vaikka se tuntuu luissa ja ytimissä ja saattaa välillä haavoittaa meitä syvältä. Samalla siihen sisältyy se, että sallii itsensä vetää rajoja ulkopuolelta tuleville vaatimuksille, vaikutteille ja kuluttaville tunne-energioille, jotta voi huolehtia hyvinvoinnistaan ja elää itseään kuunnellen.
Herkkyyden ja vahvuuden suhde on hakenut minussa muotoaan koko ikäni. Muistan, kun pohdimme lukion filosofian tunnilla sitä, mitä vapaus on ja nuoruuden voimassani sanoin: ”Annan toisille vapauden ajatella minusta, mitä he haluavat.” ”Eikö tuo ole todella vahvaa?”, opettaja kysyi. Muistan jääneeni miettimään opettajani kommenttia pitkäksi aikaa.
Vaikka lukioaikainen näkemykseni on kulkenut matkassani jossain muodossa, olen kuitenkin käynyt läpi myös murtumisen vaiheen, jossa tunsin olevani totaalisen epäonnistunut ja kelpaamaton tähän maailmaan. Koin olevani kaikella tapaa niin vääränlainen, että jopa kaupan kassan myrtynyt ilme sai minut ottamaan itseeni, syyllistymään ja kyseenalaistamaan ihmisarvoni.
Ennen tuota kipeätä, mutta tarpeellista murtumista elin kauden, jossa en todellakaan ollut auki itselleni ja elämälle. Pidin herkkyyttäni piilossa ylivastuullisen suorittamisen ja tekovahvuuden takana.
Minulla oli hommat hallussa – sekä omat että muiden. Koin, että lunastaakseni paikkani erityisesti työssäni, minun piti joka päivä varmistaa, että olinhan yhä tervetullut ja tarvittu. Koska aistin herkästi toisten ihmisten tunnetiloja, menin kerta toisensa jälkeen liikaa mukaan työyhteisön tunneilmapiirin heittelyihin ja yritin muokata omaa toimintaani siihen sopivaksi. Kulutin paljon voimia tapahtumiin ja asioihin, joiden kannatteleminen tai ratkaiseminen ei kuulunut minun vastuulleni. Hymyilin ja hillitsin itseni, vaikka miten olisi väsyttänyt, ärsyttänyt, vihastuttanut ja olisin itse ollut tuen tarpeessa.
Kun tätä oli jatkunut muutaman vuoden, puuduin joksikin aikaa lähes kokonaan niin omille kuin muidenkin tunteille. Pahimman turtumisen aikaan ystäväni, joka oli myös työkaverini, sanoi, että minusta olit tullut niin välinpitämätön, ettei hän ei enää tunnistanut minua. Se kommentti oli minulle merkittävä herätys. Tajusin olevani ihan poikki. En jaksanut omalta uupumukseltani asettua enää juuri lainkaan toisten ihmisten asemaan tai välittää siitä, miten he näkivät asiat.
Se, mikä tasapainoisesti käytettynä on yksi herkkyyteni mukanaan tuomista vahvuuksista – voimakas myötäelämisen kyky – oli kääntynyt itseään vastaan, kun en ollut huolehtinut jaksamisestani.
Mitä enemmän olen antanut tilaa herkkyydelleni ja sen eri puolille näkyä ja tuntua, sitä enemmän myös käsitykseni vahvuudestani on muuttunut.
Nykyään vahvuus tarkoittaa minulle sitä, että antaudun kokemaan kaiken, mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu kiertelemättä, piiloutumatta ja kovettumatta. Jos en olisi herkkä nainen, joka kokee elämän voimakkaasti, mihin tarvitsisin vahvuutta ja uskallusta antautua sille, mitä elämä ja ihmiset eteeni heittävät? Mihin tarvitsisin rohkeutta kohdata itseni yhä syvemmin ja mennä kerros toisensa jälkeen minussa nousevan pelon läpi, vaikka tuntuu, että kuolen? Ja antaa kuoleman tulla yhä uudestaan niille rakenteille itsessäni, joita en enää tarvitse?
Herkkyyteen juurrutettu vahvuus tarkoittaa minulle elämistä täydesti, itseni ja toisten kohtaamista ihmisyytemme kaikissa puolissa totaalisesti. Ja samalla luottamuksen säilyttämistä siihen, että elämä toimii loppupeleissä aina minun parhaakseni haasteista ja epäilyksistä huolimatta.
Se ilmenee tilanteissa, joissa itseen sattuu todella paljon, mutta pohjimmiltaan haluaa silti hyvää muille, edes pienen häivähdyksen verran. Kun tuntee kuristavaa kateutta, mutta on sen syövereistä noustuaan avoin näkemään, että tunne on vain viesti omasta käyttämättömästä potentiaalista. Kun tunnustaa, että tämä kaikki on nyt vähän liikaa, ei enää jaksa ja tarvitsee apua. Kun sanoo ”ei” pyynnöille silloin, kun on aika levätä. Kun on läsnä omille ja toisen tunteille ja kokemuksille tuomitsematta, vastustamatta, kieltämättä ja yrittämättä muuttaa, korjata tai parantaa itseä tai toista.
Herkkyydestä kumpuava vahvuus sisältää koko elämän kierron hyväksymisen ja juhlistamisen: niin syvän haavoittuvuuden ja vanhojen kahleiden hajoamisen kuin takaisin jaloilleen nousemisen, lentoon lähdön, pakahduttavan ilon, yltäkylläisen kukoistamisen ja vapaana virtaavan rakkauden ja luovan energian voiman. Meistä jokainen voi kokea tämän kaiken, jos vain sallimme sen itsellemme.
Jos olet tyytymätön oloosi, tekemiseesi ja elämääsi, on sinun ryhdyttävä muuttamaan tilannetta. Miten yksinkertaista ja kuitenkin niin monimutkaista. Monille.
Joku nokkela on loihenut lausumahan, että tuumasta toimeen on maailman pisin työmatka. Ei pöllömmin lausuttu. Tätä tukee omakin näppituntumani vuosien valmennuskokemuksen pohjalta. Kuilu sanoista tekoihin on suuri ja pelottava. Monelle mahdoton ylitettävä.
Voit lukea satoja viisaita kirjoja ja kirjoituksia, saada briljantteja oivalluksia, kehitellä oivalluksia ideoiksi ja ideoita suunnitelmiksi, ymmärtää itseäsi ja analysoida pelkojasi, mutta tämä kaikki ei muuta vielä mitään, jos jäät sohvan nurkkaan istumaan ja odottamaan ihmeitä tapahtuvaksi. Uskon kyllä ihmeisiin. Niitä tapahtuu. Mutta vasta, kun ryhdyt hommiin antaaksesi niille tilaa ja mahdollisuuden. Ryhdyt itsekin niitä tekemään.
Unelmiesi toteutuminen riippuu siitä, mitä teet tänään. Aloita siis heti.
Olemme varsinaisia taitureita kehittelemään varteenotettavaltakin kuulostavia syitä lykätä ryhtymistä. ”Pitää miettiä” on kaikkien muiden mutkujen ja sitkujen lisäksi yksi yleinen vitkuttelukeino. Muutos on usein ja useimmille pelottavaa. Niinpä mielellä on otollinen maaperä suoltaa ilmoille innostuksen sijaan riskiä riskin perään. Kaikkea kamalaa ja kamalasta kamalinta. Mieli on supertaitava suurentelemaan kauhukuvia. Sillä ei ole mitään häpyä eikä rajaa. Ja niin se saa muutoshaluisimmankin tyypin tarttumaan rystyset pinkeinä kauhukahvoihin ja painamaan jarrupoljinta nilkka krampissa.
Mielenasiallakin on kuitenkin upea ja mahdollisuuksia täynnä oleva kääntöpuolensa. Voit halutessasi valjastaa mielen apuriksesi ja matkakumppaniksesi. Voit luoda erinäisten kehon rentoutustekniikoiden, visualisointien ja mielikuvittelun avulla innostusta, mielettömiä mahdollisuuksia ja nerokkaita ratkaisuja riskien, uhkien ja ongelmien sijaan. Mielikuvituksella ei ole mitään rajaa hyvässäkään.
”Kunnon rentoutus on paras voimistava lääke, mitä voit itsellesi antaa.”– José Silva
Mitä suurempaa muutosta haluat, sen pienemmin askelin on hyvä lähteä liikkeelle. Vaikka sinulla onkin suunta ja päämäärä, mihin olet menossa, keskity askeliisi sekä ”tässä ja nyt -hetkiin”. Nauti tekemisestäsi ja matkastasi. Ole myös joustava ja valmis muuttamaan suunnitelmiasi, jos ja kun jokin ei toimi, tai löydät jotain parempaa.
”Tekeminen ei koskaan riitä, jos laiminlyöt olemisen.” – Eckhart Tolle
Jos tavoittelet päämäärää väkisin vääntäen ja puskien – kuvitellen sen tuovan onnen ja autuuden – tulet todennäköisesti pettymään, luovuttamaan ja ehkä katkeroitumaankin. Energia on matalaa kaikessa tekemisessä, jonka päätarkoituksena on rahan, ihailun, kiitoksen ja kunnian tavoittelu. Energia on korkeaa ja vapaana virtaavaa, kun tekemisessä on tunteita, innostusta, intohimoa, lämpöä ja rakkautta.
Se miten ja mihin käytät energiaasi, vaikuttaa siihen, käytätkö elämäsi tarjoamat mahdollisuudet hyvinvointisi hyväksi. Käytä energiasi ja askeleesi viisaasti. Olet sen arvoinen!
Odotan innolla tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
Tein ilahduttavan havainnon rakkauden saralla. Jälleen. Huomasin, että olen oppinut rakastamaan ihmistä sellaisena kuin hän on – kaikkine vikoineen ja inhimillisine puutteineen. Näkemään rakastamani ihmiset epätäydellisyydessään täydellisenä. Se on ihana tunne. Tekee rakkaudesta pienestä järkähtämätöntä.
Luulisi, että tämä on itsestäänselvyys, mutta näin ei ole ollut aina. Ei minulla, eikä monilla muillakaan. Haluamme nähdä rakastetuissamme heidän hyvät puolensa, mutta petymme kun he tekevät inhimillisiä virheitä. Meidän on vaikea antaa niitä anteeksi ja ponnistelemme palataksemme tilaan, jossa rakkautemme kohde oli virheetön. Ajattelumme on helposti mustavalkoista. Meidän on vaikea hyväksyä harmaan eri sävyjä, sateenkaaren väreistä puhumattakaan.
Jäin miettimään, miten mustavalkoinen ajatteluni on muuttunut sallivammaksi? Sillä vaikka toki olen aiemminkin rakastanut inhimillisiä ihmisiä, on rehellisyyden nimissä myönnettävä, että minun on ollut vaikea antaa toisen olla toinen. Sellainen kuin on. Olen nähnyt loputtomasti paranneltavaa, virheitä, heikkouksia, ärsyttäviä piirteitä. Kuin katselisi työmaata.
Muutoksen syitä pohtiessani ensimmäiseksi mieleeni tulee avioero ja sen yhteydessä kokemus kaiken hallitsemattomuudesta. Miten ymmärsin, kuinka merkittävä osa minulle tärkeistä asioista on kokonaan kontrollini ulkopuolella. Se oli eksistentiaalinen erillisyyden, yksinäisyyden ja voimattomuuden kokemus, joka havainnollisti tuntuvalla tavalla sen, että rakkaudessakin toinen ihminen on erillinen ja tekee minusta riippumatta valintoja, joilla on vaikutus minuunkin. Toinen ihminen on toinen ihminen. Hänen valintansa eivät ole minun käsissäni.
Avioerokokemus oli tähänastisen elämäni surullisin, mutta samalla se loi edellytykset huomattavasti aiempaa terveemmälle käsitykselle siitä, missä minä lopun ja toinen alkaa.
Jatkumona tälle ymmärsin, mikä on oma vastuuni rakkaudessa.
Mitä ovat ne asiat, joita minä laitan liikkeelle? Miten minun ajatukseni, uskomukseni, reaktioni ja tekoni ohjaavat minun rakkauselämääni? Mikä on minun reviirini rakkaudessa – se alue, johon minä voin vaikuttaa?
Tämä havainto sai minut avioeroni jälkeisinä vuosina suhteissani toimimaan toisin kuin olin tottunut toimimaan. Suhtauduin rakkauteen kuin empiiriseen tapaustutkimukseen: mitä minä (tutkimuksen subjekti) voisin tehdä toisin laittaakseni rakkaudessa (tutkimuskohde) liikkeelle jotain muuta kuin aiemmin (kausaalisuhteet)? Miten voisin rakastaa toisin? Jos haluaisin rakastaa toisin, minun täytyisi myös ajatella, uskoa, reagoida ja toimia toisin.
Näin myös tein. Kun havaitsin itsessäni halun reagoida tietyllä tavalla, kokeilinkin toimia toisin. Ihan vain kuriositeettina – mitä jos en toimisikaan siten kuin olin tottunut toimimaan? Ainahan voisin palata vanhoihin tapoihini, jos kokeiluni osoittautuisivat tuloksiltaan heikoiksi.
Kokeiluni näyttivät minulle, etteivät ”tunteeni” aina opasta oikeaan suuntaan ja että minulla on aina enemmän vaihtoehtoja kuin kuvittelen. Tunteet on tässä hipsukoissa siksi, että päänsisäisestä kakofoniasta tottumaton tuskin erottaa mikä on tunne ja mikä jotain muuta. Havaitsin, että minussa oli skitsofreeninen määrä eri suuntaan vetäviä ääniä. Sisäinen viisas, emootiot, järjen ääni, pikkutyttö, Drama Queen, ego ja ties mitä muuta porukkaa ihan ruuhkaksi asti. Niiden kaikkien seuraaminen samanaikaisesti ei ollut edes mahdollista eikä olisi mitenkään tuottanut johdonmukaista tulosta.
Ne myös tekivät näkyväksi, miten suuri osa vanhoista toimintamalleistani perustui erilaisiin pelkoihini ja suojautumisen tarpeeseen. Toimin usein tilanteissa tietyllä tavalla säilyttääkseni kasvoni tai varmistaakseni selustani, ollakseni sosiaalisesti tai emotionaalisesti turvassa.
Samalla olin emotionaalisesti yksin ja defensiivinen, poltin siltoja perässäni. Tämä oli ehkä vallitsevin suojamekanismini: kiirehtiä lähtemään ja päästämään irti hiukan arvaamattomasti. Omat tunteeni muodostivat muurin, joiden yli en enää päässyt. Voisi sanoa, että kyse oli pelosta ja vallasta.
Tässä yhtälössä toinen ihminen oli jatkuva uhka – ja hänen inhimilliset puutteensa riskejä, jotka olivat vaaraksi minulle ja rakkaudelle. Hain täydellisyyttä ja täydellisyyteen perustuvaa balanssia, joka ei – tietenkään — sietänyt epätäydellisyyttä.
Kokeilujeni myötä opin hyväksymään toiseutta ja inhimillisyyttä, asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään, että tulkintani toisen olemassaolosta eivät aina olleet oikeita. Opin antamaan anteeksi tilanteita, joiden ylitse en aiemmin olisi millään päässyt. Pääsin mustan ja valkoisen ääripäistä ensin harmaan sävyihin ja sitten sateenkaaren väreihin. Menin kokeiluissani yli mukavuusrajojeni ja näin tekemällä opin paljon – ennen kaikkea itsestäni.
Jälkeenpäin arvelen, että muutos tapahtui kahdella alueella: ensinnäkin suhteessa toiseen. On helppo antaa toisen olla sellainen kuin on, kun ymmärtää eksistentiaalisesti rajalliset vaikutusmahdollisuutensa. Toisen rinnalla olemiseen tulee syvä kunnioitus hänen elämäänsä ja valintojaan kohtaan.
Toisaalta suhteessa itseen olen ottanut vastuuta tavalla ja tasolla, joka oli vierasta aiemmin. Oman osuutensa näkeminen voi olla aluksi varsin nöyryyttävää, sillä jos on tottunut löytämään syyt omaan tilanteeseensa olosuhteista, on melkoinen kokemus nähdä oma osuutensa. Pidemmällä tähtäimellä vastuun ottaminen itsestä johtaa voimaantumiseen, sillä samalla kun päästää irti yrityksistä kontrolloida toista, voi löytää oman voimansa.
Muutos on tehnyt samanaikaisesti mahdolliseksi olla etäällä ja tulla lähelle. Se on luonut paremmat edellytykset antaa toisen olla erillinen, mutta myös uskallusta päästää lähelle sekä kykyä tunnistaa omia defenssejä ja nähdä minkälaista yksinäisyyttä omat puolustusmekanismit voivat saada aikaan. Ei tarvitse olla yksin suojamuurien takana, sillä ei ole mitään menetettävää. Päinvastoin. Kohtaamalla toisen voi vain saada. Rakkautta.
Hienointa tässä oivalluksessa on ehkä kuitenkin se, että tämä rakastamisen kyky ei viimekädessä liity toiseen, vaan se on minussa. Se on tehnyt mahdolliseksi rakastaa ehdoitta ja kokonaan, ihmistä sellaisena kuin hän on. Se on tehnyt mahdolliseksi antaa anteeksi, hyväksyä virheitä, antaa tilaa ja kunnioittaa.
Vaikka sateenkaaren värinen rakkaus liittyy kaikin mahdollisin tavoin rakastamiini ihmisiin, se on ennen kaikkea minussa. Se ei katoa minnekään. Milloinkaan. Kulkee mukanani, minne ikinä menenkin.
**
Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.
Joogaharjoitukset opettavat sitoutumista, rohkeutta ja nöyryyttä. Ne tuovat elämään kuria ja armoa sekä itsensä ja totuuden kohtaamista.
Parhaimmillaan joogasali luo turvalliset laboratorio-olosuhteet tunteiden kokemiseen, epämukavuusalueella käymiseen, irti päästämiseen ja kasvuun. Harjoittelemme kuitenkin tavallista arkea varten.
Joogaharjoitusten avulla on mahdollista luoda edellytykset onnelliselle ja tasapainoiselle elämälle. Jooga voi olla arkielämässä mukana kulkeva voimanlähde.
Joogamatolla opittua voi soveltaa, kun nelivuotias saa uhmakohtauksen kaupan karkkihyllyä ohitettaessa, kun kaikki ei puolison kanssa suju kuin romanttisessa komediassa tai kun elämä hiertää ja tekisi mieli mennä talviunille.
~ ~
Minulle kundaliinijoogasta on tullut jokapäiväinen harjoitus. Se on auttanut minua löytämään henkisen selkärangan, johon voin maailman melskeessä nojata.
On mieletöntä huomata kesken valtavan tunteen aallon, etten ole yhtä kuin tunteeni vaan syvällä sisimmässäni on jotakin pysyvää ja rauhallista. Voin turvallisesti antaa tunteen tulla, elää sitä – ja päästää irti.
Löydän joogasta voimaa myös henkisen ja fyysisen kivun selättämiseen sekä sitoutumiseen vastoinkäymisistä huolimatta. Joogan opeilla on ollut valtava vaikutus omaan arkeeni, jaksamiseeni ja elämänilooni.
Jooga ei tietenkään ole ainoa tekniikka tietoisemmaksi kasvamiseen, erilaisia väyliä on lukemattomia. Alitajunnan puhdistamiseen voi yhtä hyvin toimia mindfulness, terapia, kestävyysurheilu, päiväkirjan kirjoittaminen…
Ratkaisevaa on kuitenkin se, että valitsemaansa harjoitukseen sitoutuu, eikä vaihda uuteen heti kun alkaa hieman tylsistyttää.
~ ~
Kundaliinijooga on tuhansia vuosia vanha ja voimakas joogamuoto. Se on tavallisen työssäkäyvän ihmisen polku, eikä kyse ole asketismista tai muusta maailmasta eristäytymisestä. Itsetutkiskelua voi harjoittaa ja tietoisuuttaan kasvattaa ihan tavallisessa arjessa. Riittää, että harjoittelulle varaa pienen hetken päivästä ja tekee siitä rutiinin.
Totuttujen kaavojen muuttaminen omassa elämässä vaatii sitoutumista ja harjoittelua. Se ei tapahdu vain kirjoja lukemalla.
~ ~
Itsensä kohtaaminen vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta. Se on uroteko, ja kunnioitan suuresti kaikkia, jotka avaavat oven oman sisäisen maailmansa tarkkailuun ja haluavat ymmärtää itseään ja ihmisyyttä paremmin. Kun oven kerran on avannut, sitä ei enää saa kiinni.
Henkisen kasvun tie ei ole helppo, mutta palkitseva se on. Matka on ikuinen, mutta juuri se tekee elämästä mielenkiintoista. Kaikki me olemme vaiheessa, kaatuilemme ja nousemme vuorotellen. Kysymys ei kuitenkaan ole kaatuilun lopettamisesta ja pyhimykseksi kasvamisesta, vaan jatkuvasti nousemaan opettelusta; viihtymisestä omassa arjessa, ihmisenä elämisestä.
Lantionpohjaa kannattaa harjoittaa omana harjoittelunaan. Pelkkä syvien vatsalihasten vahvistus kun ei riitä. Myös pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Kun olet harjoittanut lantiopohjaa yhden vuodenajan verran, esim. kesän tai syksyn, alkavat vaikutukset olla selkeitä.
Kuten muitakin lihaksia, myös lantionpohjaa kannattaa harjoittaa monipuolisesti ja eri tavoin, niin että saat kestävyyttä sekä nopeaa supistusvoimaa. Vahvat lantionpohjanlihakset estävät virtsankarkailua ja lisäävät nautintoa yhdynnässä. Lantionpohjanlihakset joutuvat koville esimerkiksi synnytyksessä ja iän myötä. Paras tapa pitää ilolihakset kunnossa läpi elämän, on alkaa treenata niitä heti, ei vasta ”sitku”.
Iloinen uutinen on se, että lantionpohjaharjoitukset ovat parhaimmillaan ihanan mehukkaita ja lisäävät nautintoa, ryhtiä ja naisellista voimaa koko elämään!
Kokeile erilaisia tapoja löytääksesi lantiosi sisäisen tuen:
1. Laita sormi sisääsi ja kokeile supistaa emättimesi sormesi ympärille. Tunne on sama kuin jos kävisit pissalla ja päättäisit lopettaa pissaamisen kesken. Tarkista että pepun pinnalliset lihakset pysyvät rentona.
2. Katso peilistä koko vulvaasi. Kun supistat, huomaat miten lantionpohjasi liikkuu. Tunnista liike sisälläsi.
3. Suu on lantionpohjan heijaste sekä toisinpäin. Vie kieli kitalakeen ja napsauta kieli vasten kitalakea. Keskity samalla lantionpohjan kohoamiseen kohti napaa.
Tutustu lantionpohjaasi, iästäsi ja elämäntilanteestasi huolimatta. Hyvinvointi lähtee rennosta mielestä ja yhteydestä ytimeesi.
Joogaliike lantionpohjalle: hartiasilta
Voit sisällyttää lantionpohjaharjoituksen helposti jooga-, tai jumppaohjelmaasi. Tärkeintä on viedä fokus ytimeesi. Tunnetko yhteyden jaloista lantioon? Joogassa lantio edustaa maa-energiaa ja yhteyttä maahan. Lantion sisälle saakin parhaiten yhteyden jalkojen ja keskittymisen kautta.
Hartiasilta
Käy selinmakuulle ja koukista polvet. Tarkista että jalat ovat lantionleveydellä ja kantapäät lähellä lantiota. Varpaat osoittavat suoraan eteenpäin. Harottele varpaat leveiksi ja tunnustele jalkapohjilla tietoisesti maata.
Aseta napakka, pullea sohvatyyny reisien väliin. Tuo kädet lantion viereen, kämmenet alassuin. Työnnä hartioita kauemmiksi korvista tuoden lisää tilaa niskaan.
Aloita liike: Hengitä ensin paikallasi sisään. Uloshengityksellä paina jalkapohjat maahan ja tunne sisäreisistä yhteys lantionpohjaan ja istuinluihisi. Tunne voima. Sisäänhengityksellä rullaa selkä ilmaan häntäluista aloittaen ja nikama kerrallaan. Paina jalkapohjia ja koko käsiä maahan ja reisiä kevyesti tyynyä vasten. Tunnista, että polvet eivät käänny sisäänpäin. Kun lantio on kohotettu, pidennä selkää, vedä kevyesti napaa sisään ja säilytä lantion napakkuus. Hengitä kolme syvää hengityksenkierrosta. Uloshengityksellä palaa selkä rullaten maahan.
Rentoudu jokaisen kierroksen jälkeen: Avaa polvet sivulle ja jalkapohjat toisiaan vasten. Hengitä vatsa aivan pehmeäksi.
Tee yhteensä viisi kierrosta näin, jokaisen kierroksen jälkeen rentoudu ja hengitä keuhkot täyteen.
Jätä tietoisuus lantionpohjaasi koko päiväksi, mutta hellitä tiukimmasta jännityksestä ja vapauta myös leukaperät. Hymyile oman harjoituksesi päätteeksi. Ole tyytyväinen, vaikka et heti saisikaan tuntumaa lantionpohjaan. Toista sarja vaikka joka päivä!
Keskellä elämää
Arjen keskellä helpoin tapa on yksinkertaisesti ryhdistäytyä juuresta latvaan asti. Tuntea jalat tiiviisti maassa, pää lepäämässä selkärangan varassa, hartiat rentoina.
Lantionpohjan kuuluisi jännittyä itsestään yllättävissä tilanteissa, esimerkiksi naurunpyrskähdyksen kaikuessa ilmoille, auringonvalon kutitellessa aivastuksen esille.
Tunnista vahvuus myös pitkäkestoisemmassa työssä esimerkiksi nostaessa tavaroita sekä urheillessa. Voit arvioida lantionpohjan lihastesi vahvuutta myös hyppimällä. Jos tuki pettää ja housuun lirahtaa tai koet ettet saa yhteyttä ytimeesi, lisää tietoisia lantionpohjaharjoituksia elämääsi ja arkeesi.
Muista myös että yhtä tärkeää kuin lantionpohjan vahvistaminen, on myös sen rentouttaminen. Tiukka lantionpohja ei välttämättä ole vahva, vaan kuten muidenkin lihasryhmien harjoittelussa on tärkeää löytää joustavuutta, liikkuvuutta ja nopeita toimintasignaaleja.
Rentoudu näin: Opettele päästämään asteittain rennoksi lantionpohja. Käy selin makuulle. Jokaisella uloshengityksellä, tunne pehmeä rentoutuminen. Ehkä aistit jopa lantionpohjan aistettaisen hellittämisen. Yhä syvemmältä, yhä pehmeämmäksi. Käytä rentoutumiseen ainakin 5 minuuttia ja nauti kaiken kontrollin hälvenemisestä.
Säännöllisellä lantionpohjajumpalla ja hieman elämäntyyliäsi muuttamalla voit vähentää odottamattomia pisaroita tai päästä niistä jopa kokonaan eroon. Siihen asti pärjäät hyvin käyttämällä oikeanlaisia tuotteita, joiden ansiosta voit elää täysillä. TENA Lady Discreet -suojat pitävät olosi raikkaana ja varmana koko päivän!
TENA Lady Discreet -suojat ovat nyt 20% ohuemmat, mutta silti yhtä varmat. Lue lisää TENA Lady Discreet -tuotteista TÄÄLTÄ.
Hidasta elämää ja Tena toivovat lisää naurua! Yhteisessä Facebook-kisassamme arvotaan kaikkien 4.–10.9. vastanneiden kesken kaksi lippua Sami Hedberg On Ice -hallikiertueelle.
Kiertueen paikkakunnat näet alta:
21.10. OULU – Jäähalli
3.11. KUOPIO – Jäähalli
10.11. TAMPERE – Jäähalli
11.11. JYVÄSKYLÄ – LähiTapiola Areena
17.11. HELSINKI – Jäähalli
18.11. LAHTI – Isku-Areena
24.11. MIKKELI – Ikioma Areena
25.11. HÄMEENLINNA – Ritari-Areena
2.12. PORI – Isomäki Areena
8.12. TURKU – Gatorade Center
Jokaista ihmissuhdettamme voidaan pitää heijasteena siitä, millainen suhde meillä on omaan itseemme. Vastuu siitä, että elämässämme on oikeanlaisia ja hyviä ihmissuhteita, on pitkälti omilla harteillamme.
Kun luotamme itseemme ja osaamme kuunnella omia ajatuksiamme, tunteitamme ja tuntemuksiamme, meistä tulee aidompia. Aitous puolestaan avaa meille oven siihen, että opimme olemaan onnellinen omissa nahoissamme ja hyväksymään itsemme sellaisina kuin olemme.
Jos emme ole sinut itsemme kanssa, heijastamme itsemme ulkopuolelle toisiin ihmisiin kaiken sen, mitä emme voi hyväksyä itsessämme.
Alla on listattuna 9 merkkiä siitä, että et arvosta itseäsi. Jos tunnistat jostain näistä itsesi, voisitko opetella arvostamaan itseäsi ja tarjoamaan itse itsellesi kaikkea sitä hyvää, mitä elämässäsi ansaitset?
9. Olet tuomitseva
Joka kerta, kun purat paineitasi hyökkäämällä sanallisesti toista ihmistä kohtaan – olipa se sitten päin naamaa tai hänen selkänsä takana – hyökkäät todellisuudessa oman itsesi varjopuolta kohtaan. Käännä toiselle ihmiselle suuntaamasi sanat takaisin kohti itseäsi: se, mitä päästit suustasi, on juuri se, mitä sinä tarvitset parantaaksesi, hyväksyäksesi ja muuttaaksesi sisälläsi jotain sellaista, mitä et vielä pysty hyväksymään.
Kun päästät suustasi toista ihmistä arvostelevia ja kritisoivia sanoja, se on varma merkki siitä, että et tunne oloasi hyväksi omissa nahoissasi. Olet liian ankara itseäsi kohtaan, ja sinulta puuttuu kykyä hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Jos koet samalla vihaa, se on merkki, että et ole tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseesi, joko tunnetasolla tai psykologisesti. Perustarpeesi eivät tule täytetyksi ja egosi ”minä” koittaa kertoa sinulle kovaan ääneen, että sinun tulisi kohdella itseäsi hieman paremmin.
8. Etsit hyväksyntää itsesi ulkopuolelta
Kun meistä itsestämme puuttuu jotain, haemme huomiota ja hyväksyntää muista ihmisistä. Sisällämme on tyhjiö, joka kaipaa täytettä. Jos meillä ei ole vaadittavaa halua, taitoa tai uskallusta katsoa sisäänpäin, tutkailla tämän tyhjiön syntysyitä ja antaa itse itsellemme sitä hyväksyntää, mitä haluamme, etsimme tämän tyhjiön täytteeksi reaktioita itsemme ulkopuolelta.
Todellisuudessa kaikki se, mitä haet ulkopuoleltasi – rakkaus, arvostus, hyväksyntä, kunnioitus… – on jo olemassa sisälläsi. Sinun tulee vain löytää ne sieltä.
7. Asetat itsesi viimeiseksi
Asioiden tekeminen toisia ihmisiä varten voi tuoda suurta iloa ja tyydytystä. On kuitenkin tietty terve itsekkyys, jota meidän olisi hyvä harjoittaa. Saatamme kuvitella, ettei siitä voi olla mitään haittaa, jos joskus vedämme överiksi sen, miten paljon aikaamme, energiaamme ja hyvyyttämme jaamme muille.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että samalla tavalla kuin auto tarvitsee säännöllisin välein polttoainetta pystyäkseen kulkemaan eteenpäin, myös me ihmiset tarvitsemme välillä sitä, että tankkaamme itse omat säiliömme täyteen.
Mitä tapahtuisi, jos asettaisit itsesi etusijalle? Unohtaisit kaiken sen, mitä muut sinulta haluavat tai vaativat, ja keskittyisit ihan vain itseesi ja kysyisit ”mitä minä juuri nyt haluan”?
6. Teet toistuvasti asioita, joista et pidä
Onpa kyseessä sitten työ, elämäntyyli tai ihmissuhde, epämiellyttävässä tilanteessa pysyminen ei palvele sinun parastasi. Sinulle vastenmieliseen tilanteeseen jumiin jääminen ei ole terveellistä; pahimmassa tapauksessa se saattaa pitkän ajan kuluessa jopa synnyttää ahdistusta ja masennusta.
Jos huomaat, että tunnet jatkuvasti olevasi jumissa kulkemassa samoja latuja, tiedät, että on korkea aika vaihtaa suuntaa. Kyseinen tilanne ei tee sinulle hyvää – ei nyt, eikä tulevaisuudessa – joten uskalla hypätä kyydistä ja luota siihen, että kulman takana sinua odottaa jotain paljon parempaa.
5. Annat toisille ihmisille liikaa sananvaltaa elämässäsi
Saamme aina neuvoja (riippumatta siitä, pyydämmekö tai haluammeko niitä vai emme) elämämme eri ihmisiltä: vanhemmilta, ystäviltämme, työkavereilta, pomolta… Neuvojen antajilla voi olla hyvät tarkoitusperät, mutta sinun kannattaa suhtautua neuvoihin lähinnä kiinnostavina ehdotuksina, joita ei ole mikään pakko hyväksyä, saati toteuttaa.
Tunnustele tuntemuksiasi: tuntuuko se, mitä sinulle neuvottiin, sinusta hyvältä? Jos tuntuu, neuvoa voi kuunnella (muttei tietenkään ole pakko). Muista: tämä on sinun elämäsi, ja sinä olet se, joka elämääsi elää – ja vain sinä voit lopulta tietää, mikä on parasta sinulle.
4. Kerrot valkoisia valheita
Pieninkin hätävalhe on heijastus omasta itseluottamuksestasi. Älä koskaan alenna itseäsi tehdäksesi vaikutuksen toiseen ihmiseen. Ole oma itsesi. Ole aito. Olet riittävä juuri tuollaisena kuin olet. Jokainen ihminen, joka ei osaa kunnioittaa todellista sinua sellaisena kuin olet, ei ole aikasi arvoinen.
Jos kerrot valheita sen takia, että yrität niiden avulla piilottaa tai pienentää menneisyydessä tekemiäsi virheitä tai tilanteita, joissa olet mielestäsi mokannut, muista tämä: elämässä on kyse kasvamisesta ja oppimisesta, ja virheet ovat arvokkaita oppitunteja.
Kun pystyt antamaan itsellesi anteeksi menneisyyden mokat ja ymmärtämään, että toimit tuolloin parhaalla mahdollisella tavalla ja sillä ymmärryksellä ja tietämyksellä, joka sinulla silloin oli, vapautat itsesi tästä menneisyyden taakasta. Olet kantanut sitä jo ihan riittävän kauan. Kun annat sen mennä, koet ja osoitat itseäsi kohtaan rakkautta ja hyväksyntää.
3. Naamioit tunteesi
Monet meistä valitsevat naamioida tai piilottaa kaiken sen, mitä aidosti tuntevat – joko siksi, että emme ymmärrä itsekään, miksi tunnemme niin, tai siksi, että pelkäämme sitä, mitä oman mielen syövereistä saattaa löytyä, jos sinne kurkistaa liian syvälle.
Yrittäessämme tukahduttaa tunteemme, vaimennamme samalla myös tarkat vaistomme (eli intuition). Turvaudumme alkoholiin, tupakkaan, herkutteluun… mihin tahansa, joka tarjoaa sopivan häiriötekijän ja soveltuu siihen, että vältymme kohtaamasta meissä heränneet tunteet.
Mikä surullisinta: samalla kun vältämme kohtaamasta negatiivisia tunteitamme, tulemme samalla piilottaneeksi itseltämme myös positiiviset tunteemme.
2. Et voi hyväksyä sitä, että elämässä on hyviä JA huonoja asioita
Jos kuppisi on jo täynnä, siihen ei voi kaataa yhtään enempää vettä. Kun emme kykene päästämään irti menneisyyden kokemuksista – eli kohtaamaan ja työstämään niitä henkisesti, psykologisesti ja tunteiden avulla – saatamme jossain vaiheessa tuntea, että mittamme on aivan täysi. Emme siedä enää yhtään ainutta vastoinkäymistä, ja saatamme ajatella, että ”jos yksikin asia menee vielä pieleen, hajoan tähän paikkaan.” Keskitymme elämän hauskoihin puoliin ja pesemme kätemme kaikesta vastuusta. Usein tämä ilmenee keski-iän kriisin muodossa.
Kaikki ne asiat, joita olemme vältelleet niin kovin kauan, nousevat ennemmin tai myöhemmin lopulta pintaan. Kukaan ei voi paeta loputtomiin.
Kun olemme lopulta valmiita lopettamaan karkuun juoksemisen ja kohtaamme oman kipumme ja kärsimyksemme, pääsemmekin siitä irti ja vapautamme jumissa ollutta energiaa. Tällöin voimme taas ottaa elämän tapahtumia – niin hyviä kuin huonoja, sillä elämä tarjoilee väistämättä molempia – vastaan uudella tavalla. Joten anna itsellesi lupa tyhjentää kuppiasi.
1. Et seuraa sydäntäsi
Kauan ennen kuin tietoinen mielesi on ehtinyt prosessoida tuntemuksesi, sydämesi tietää jo. Kaikissa elämäsi tilanteissa sisäinen kompassisi antaa sinulle pehmeän töytäisyn, sisäisen tietämisen kokemuksen, joka kertoo sinulle, kannattaako jotain asiaa tehdä vai ei. Tämä pieni sisäinen töytäisy jää monesti huomiotta. Useimmiten se jää aivojen synnyttämien tunnereaktioiden alle, jotka sumentavat mielen ja ohjaavat sinut syrjään sydämesi polulta.
Kun teet päätöksiä, anna itsellesi aikaa harkita, jotta opit erottamaan tämän sisäisen tietämisesi aivoista lähtöisin olevista tunnereaktioistasi. Kun olet oppinut tunnistamaan tämän eron, luota sydämeesi. Luota vaistoihisi ja siihen, että sydämesi osaa aina ohjata sinut oikeaan tässä elämässä.
LUKUVINKKI sinulle, joka toivoisit, että osaisit arvostaa itseäsi enemmän, saada elämääsi lisää hyviä asioita ja löytää oman onnesi lähteitä: Olet kaiken hyvän arvoinen.
Luultavasti ihan jokainen meistä on kokenut läheisessä ihmissuhteessa ollessaan sen, että toinen yhtäkkiä katoaa kuoreensa.
Ja luultavasti ihan jokainen meistä on ollut itse se, joka menee kuoreen piiloon.
Ja usein käy niin, että kun toinen menee kuoreensa, se usein laukaisee toisessa hämmennyksen joka saa toisen… menemään omaan kuoreensa.
Näin kaksi toisilleen tärkeää ihmistä eivät enää kohtaakkaan. Toiselle mökötetään, tiuskitaan, vaietaan, tuhahdellaan tai poistutaan tilanteesta kokonaan. Kaikki nuo mallit ovat inhimillisiä. Mutta ne sattuvat MOLEMPIA.
Silloin kun minä vetäydyn, mökötän tai poistun, minua sattuu. Kuoressa oleminen sattuu.
Yksi kipeimmistä asioista läheisessä ihmissuhteessa on yhteyden puute.
Tie ulos kuoresta kulkee oman haavoittuvaisuuden paljastamisen kautta. Ja siellä missä paljastetaan oma haavoittuvuus, voi syntyä ymmärrys ja myötätunto. Siellä voi syntyä jälleen yhteys.
Kaikissa suhteissa mennään ajoittain kuoriin ja luoliin. Sitä ei tarvitse, eikä voi täysin välttää. Mutta sen voi huomata. Ja huomata sen, miten kuorissa olo koskee. Se rohkaisee ottamaan askeleen kohti läheisyyttä ja yhteyttä.https://soundcloud.com/eevi-minkkinen/podcast-kuinka-tulla-ulos-kuoristaan-laheisessa-ihmissuhteessa
Kuuntele lisää podcastilta, jolla vastaan kuulijan kysymykseen siitä kuinka tulla ulos kuorestaan parisuhteessa.
Oletko valmis ottamaan vastuun omasta osuudestasi – armollisesti, rehellisesti ja myötätunnolla? Parisuhteessa kysytään tiimipelaus taitoja, yhä uudestaan ja uudestaan me-henkeen palaamista.
Aito ja läheinen parisuhde verkkokurssi avaa inhimillisesti ja myötätuntoisesti tärkeitä itsetuntemuksen ja parisuhteen teemoja tuoden konkreettisia harjoituksia.
Kurssi on tarjouksessa 79€ hintaan (norm. 99€) kesäkuun loppuun saakka. Kurssi materiaali on käytössäsi syyskuun loppuun.
Aroniaa voi hyvällä syyllä kutsua marjamaailman kuninkaaksi. Mustanpuhuvat ja todella mehevät marjat kypsyvät keruukuntoon syyskuussa eikä pakkasen hyytävä suudelma tee niille hallaa, vaan vain parantaa makua.
Moni karsastaa aronian marjoja ja pitää niitä jopa myrkyllisinä. Sitä ne eivät suinkaan ole. Mutta marjojen hapottomuus ja karvaus tuntuvat joidenkin suussa kummalliselta. Kannustankin maistelemaan eri pensaiden marjoja ja valitsemaan omaan suuhun sopivimmat antioksidanttipommit. On todella haaskausta jättää terveyspommit räkättien herkuksi.
Näin syksyllä C-vitamiinipommi aroniaa tarvitaan, sillä se vahvistaa immuniteettia. Marja sisältää runsain määrin myös kivennäisaineita, kuten magnesiumia, folaattia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja jodia.
Buustia terveydelle
Moni tuntee mustikan ja mustaherukan terveysvaikutukset. Harva kuitenkin tietää, että aronia sisältää kaikista marjoista eniten fenoliyhdisteitä, jotka suojaavat soluja härskiintymiseltä. Mustat antioksidanttipommit voivat suojata mm. aivoja ikääntymisen aiheuttamilta vaurioilta ja ehkäistä kroonisten sairauksien puhkeamista. Jos kamppailet korkean verenpaineen kanssa, ota ihmeessä aronia ruokavalioosi. Musta antioksidanttipommi laskee tehokkaasti verenpainetta ja hellii muutenkin niin sydämen kuin aivojen terveyttä.
Ota ihmeessä aronia elämääsi äläkä jätä huikeaa antioksidanttipommia räkättien herkuksi.
Kerääminen on helppoa
Aronia on siitä kiitollinen marja, että sen kerääminen on helppoa. Astia täyttyy nopeasti isoista marjoista ja kerätä voit joko käsin tai poimurilla. Kerätessä ei tarvitse kyykistellä, sillä marjat kypsyvät pensaissa. Pientä kurottelua voi tarvita mutta sehän tekee istumatyöläiselle vain hyvää! Älä laita keruureissulle vaaleita vaatteita, sillä marjat tahraavat paljon enemmän kuin mustikat.
Smoothieen, puuroon, raakakakkuihin
Aroniaa voi mehustaa, heittää smoothien joukkoon tai ottaa tehoaineet talteen vaikka herkullisten villikakkujen avulla. Aroniahilloa voi tehdä joko keittämällä tai chiageelin avulla. Hapokkuutta marjoihin saat kotimaisista omenoista tai vaikkapa luomusitruunoista. Jo muutamalla marjalla saa puhtia ja tarvittavia antioksidantteja syksyn pimeneviin iltoihin.
Lähde siis aroniajahtiin! Pakasta mustia marjoja tai tee itsellesi omaa marjajauhetta talven varalle. Saat ikiomaa ravintolisää, jolla voit rikastaa aamupuurot, smoothiet ja leivonnaiset. Teelusikallinen kuivattua aroniajauhetta vastaa paria desiä tuoretta marjaa. Sillä pääsee jo pitkälle!
Jokaisella on oma kakkunsa ja kaikilla eri yhteisöillä, parisuhteilla, perheillä, harrastus- ja työpaikoilla on myöskin omansa. Millaisen viipaleen sinä otat mistäkin kakusta? Tuleeko makean nälkäsi tyydytettyä?
Kun tyttäreni oli vuoden ajan sairas, hän vei koko kakun. Hänen veljilleen jäi murusia ja minä olin kokonaan syömättä. Näin piti alkuun olla, sillä sairaus oli tullut opettamaan pelokkaalle tyttärelleni miten vaatia osaansa elämän herkuista. Hän oli ennen sairastumistaan ujo, hiljainen ja vaatimaton, eikä ikinä pyytänyt mitään. Hän inhosi aluksi olla huomion keskipisteenä, mutta kyllähän meille kaikille kakku maistuu, joten hänkin alkoi tottua herkutteluun.
Tyttäreni alkoi muuttua itsevarmemmaksi, vaativammaksi ja rohkeaksi. Hänen muutoksensa antoi luvan meidän muidenkin muutokseen. Minä aloin ottaa rohkeasti pieniä viipaleita, sillä kuolisin nälkään muuten. Kun minäkin olin uskaltanut herkutella, kaivoivat poikanikin lusikkansa esiin.
Kun tyttäreni parani – henkisesti ja fyysisesti – oli poikien vuoro ottaa isompia paloja, vaatia äidin huomiota. Annoin runsaasti huomiota, mutta pidin omasta palastani tiukasti kiinni. Muistin millaista oli olla nälkiintynyt, enkä aikonut päästää enää ikinä itseäni siihen tilaan.
Näin tämän kakkujaon kuuluu vaihdella. Isoin pala kakkua kuuluukin mennä hänelle, jolla on suurin henkinen nälkä ja tarve muutokselle. Tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Kun tämä nälkä on tyydytetty, hänelle riittää taas pienempi pala ja muille jää enemmän.
Tarpeet perheessä vaihtelevat ja tämän nälän energian tuntee, jos osaa olla toisten tarpeista tietoinen. Lapset osaavat tämän oman osansa vaatimisen hienosti, mutta osaammeko me aikuiset? Olemmeko me omista tarpeistamme tietoisia?
Kehtaatko sinä ottaa lisää kakkua?
Ota paperia ja piirrä oma kakkusi.
Mistä osista kakkusi palaset koostuvat? Minkä kokoiset palat ovat omalle hyvinvoinnille, unelle, työlle, perheelle, parisuhteelle, harrastuksille? Kuinka paljon kakustasi syöt itse ja kuinka paljon jaat muille?
Jos olet parisuhteessa, piirrä parisuhteesi kakku.
Kumpi teistä vie tällä hetkellä isomman palan ja miksi? Oletteko tyytyneet oman palanne kokoon ja tunnette annoskateutta? Mitä henkisiä tarpeita suuremman osan ottajalla on ja mitä toinen voisi tehdä, että hänen nälkänsä tyydyttyisi, jotta parisuhteenne antamisen ja ottamisen energia olisi tasapainossa?
Jos sinulla on perhe, piirrä perheesi kakku.
Kuka perheessäsi vie eniten energiaa ja vaatii itselleen isointa palaa? Miksi, mitä tarpeita hänellä on? Onko joku, jolla on selvästi liian pieni pala ja joka haluaisi lisää, mutta ei uskalla pyytää sitä? Eihän kukaan ole kuihtumassa nälkään? Miten pääsisitte perheenä enemmän kohti tasapainoista kakkujakoa?
Nautinnollista herkuttelua, elämän kuuluu maistua makealta!