Nolaaminen tai vähättely lapsuudessa voi aiheuttaa epäonnistumisen pelkoa – Epäonnistumisen tunnelukko avautuu pienin askelin

Epäonnistumisen tunne on tuskin kenenkään lempitunne. Silti ihan jokainen on joskus kokenut epäonnistuneensa.

Epäonnistumisen tunnelukko voi syntyä, jos on kokenut toistuvasti tulleensa nolatuksi tai vähätellyksi. Se voi syntyä, jos itseen on kohdistettu epärealistisia vaatimuksia ja jos on odotettu osaavan asioita ilman opastusta tai tukea.

Epäonnistumisen tunnelukko saa jokaisen reagoimaan vähän eri tavoin.

Yksi keino koittaa välttää epäonnistumista on paineen alla koittaa menestyä, onnistua ja saavuttaa. Toimintaa ohjaa uskomus, että tekemällä voi ratkaista epäonnistumisen kivun. Vaikka miten saisi meriittejä ja titteleitä, se ei tunnu riittävän. Sisällä on edelleen kipu.

Toinen tapa, jolla epäonnistumisen tunteen kipua yritetään välttää, on kirjaimellisesti välttämällä. Se on sitä, että ei uskalla tehdä asioita, joissa on mahdollisuus tuntea epävarmuutta ja epäonnistumisen kipua.

Kolmas keino on se, että ottaa pieniä askelia ja altistaa itseään uusille asioille mutta usein tämä on vielä varsin kuormittavaa ja vaatii “psyykkausta”. Kokemuksien ja myös “epäonnistumisten” myötä henkinen kyky tulla toimeen epävarmuuden ja epätietoisuuden kanssa kasvaa ja uusia askeleita uskaltaa ottaa huolettomammin.

Minulla epäonnistumisen tunnelukko on ollut hyvin kahlitseva. Itsetuntemustyöskentelyn ja tuen myötä se on kuitenkin alkanut hellittämään, pikku hiljaa. Se ei tarkoita, että en enää pelkäisi tuota tunnetta tai ettenkö edelleen kompuroisi sen kanssa. Pelkään. Ja kompuroin. Mutta useimmiten valitsen siitä huolimatta ottaa ne pienet askeleet, jotka sydämessä tuntuvat todelta. Joskus tämä tapahtuu nopeammin ja joskus hitaammin. Ja sitten on takuulla asioita, joita en vielä itse näe tai kuule. Ja sekin on ihan ok.

Mitä tekisit, jos sinun ei tarvitsisi pelätä epäonnistumisen tunnetta? Mitä uskaltaisit tehdä (tai jättää tekemättä) jos luottaisit, että sinä et hylkää itseäsi – vaikka joskus mokaisitkin tai asiat menisi toisin, kun toivoit?

Tunnelukkojen työstämisestä voit lukea aiemmasta kirjoituksesta TÄÄLTÄ.

_________________________________________________________________________

Haluatko löytää lisää ymmärrystä tunnelukoista ja työkaluja niiden inhimilliseen eheyttämiseen?

Eevin verkkokurssi tunnelukoista on nyt ostettavissa tarjoushintaan 44,90€ (norm. 69€)

✅ Verkkokurssilla tutkitaan 18 eri tunnelukon syntymekanismia, sitä miten ne näkyvät käyttäytymisessä ja mitä tunnelukoilla yritetään ”ratkaista” – varsin usein tavalla, joka tuo elämäämme henkistä kipua ja kärsimystä. Sen lisäksi käsitellään sitä, mikä on kunkin tunnelukon vapautumisessa ja työstämisessä tärkeää.

✅ Kurssi sisältää myös harjoituksia ja itsereflektio tehtäviä

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan  tarjoushintaan!

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image