Arjesta saattaa kasvaa viidakko, johon oikeasti tärkeät asiat katoavat – Näin teet tilaa elämäsi arvokkaille asioille

Kirjoittaja Marjaliisa Majavesi on vuodesta 2011 alkaen ohjannut logoterapiaa, tietoisuustaitoja ja stressinhallintaa sekä yksityisesti että kursseilla ja tilaisuuksina myös yhteisöille ja organisaatioille. Hänen lähtökohtanaan terapeuttina ja ohjaajana on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ja tasavertainen, läsnäoleva kohtaaminen.


Jos sinulta kysyttäisiin mitkä ovat tärkeimpiä asioita elämässäsi, mitä mieleesi nousee ensimmäiseksi? Tärkeimpien elämänarvojen lista saattaa nousta sekunnissa selkäytimestä, mutta entä arjessa, miten arvosi näkyvät arjessa? Elätkö arvojesi näköistä elämää?

Viktor Franklin kehittämän logofilosofian mukaan elämän mielekkyys syntyy itselle tärkeiden arvojen todeksi elämisestä. Toimimalla siis omien elämänarvojemme mukaisesti ja tekemällä niitä asioita, jotka koemme tärkeiksi ja arvokkaiksi. Ajatus on selvä, mutta toteutus usein tökkii ja vaatii valintoja, ainakin omalla kohdallani jatkuvasti, päivittäin itse asiassa!

Arki on monin paikoin niin kova viidakko, että ympäristön paineet, omat ja muiden meille asettamat tavoitteet ja odotukset voivat olla aikamoinen savotta.

Arvot arjen puristuksissa

Suurin osa ajastamme on jokapäiväistä arkea. Jos se on kovin täyttä tai hektistä ja riepoo meitä moneen suuntaan, saattaa omien arvojen mukaiset valinnat ihan huomaamatta siirtyä sivummalle. Ellei omille tärkeille asioille tunnu olevan aikaa eikä tilaa, voi pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, ettei oikein elä omannäköistä elämää.

On tuskallisen tuttua, miten helposti moni itselle tärkeä asia, harrastus, aikomus tai toive siirtyy sitku-osastolle ja himmenee sivuosaan, ”sitten kun on kesäloma… sitten kun on aikaa.”

On selvää, että omia arvojaan joutuu sovittamaan toimintaympäristön kanssa esimerkiksi ihmissuhteissa ja töissä. Mutta törmäysvaaran vältteleminen alituisilla kompromisseilla ja omien tärkeiden arvojen ohittamisella on kuitenkin itseään vastoin toimimista ja voi tuntua pidemmän päälle todella kuluttavalta.

Jos ajautuu kovin kauas omien arvojen ytimestä voi elämää alkaa kalvaa tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden tunne. Silloin viimeistään on pohdinnan paikka.

Sukella arvomaailmaasi – tutki ja kirkasta!

Arvojen tarkastelu voi nostaa esiin tärkeitä asioita, joilla on meille merkitystä, mutta jotka ovat jääneet elämän pyörteissä syystä tai toisesta taustalle. Sen kautta voi avautua myös aivan uusia asioita, joita huomaamme kaipaavamme ja joiden viljeleminen arkeenlisää elämään mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä.

Arvojen käsittely voi myös avata uusia merkityksiä, näkökulmia ja asenteita niihin asioihin elämässämme, joita emme voi tällä hetkellä muuttaa.

Omin arvojen kirkastamiseen voi ottaa mallia logofilosofiasta ryhmittelemällä arvot luoviin arvoihin, elämysarvoihin ja asennearvoihin:

  • Luovia arvoja ovat esim. työ, tehtävät, harrastukset (tekeminen, luominen). Luovien arvojen toteuttamista on kaikki se mitä teet ja luot maailmaan esim. työsi, tehtäviesi tai harrastustesi kautta (blogin kirjoittaminen, ruoan laittaminen, kuorolaulu, nikkarointi, hyväntekeväisyys jne.)
  • Elämysarvoihin kuuluu esimerkiksi taide, musiikki, luonto, lukeminen, hiljaisuus ja mm. rakastaminen.
  • Asennearvoja toteutamme silloin kun valitsemme suhtautumisemme olosuhteisiin.

Miten esimerkiksi valitset suhtautua työpaikan menetykseen, sairauteen tai muuhun takaiskuun? Tai käänteisesti, naapurin lottovoittoon, omaan onnenpotkuun? Asennearvojen toteuttaminen on mahdollista silloinkin, kun muiden arvojen toteuttaminen on mahdotonta, esimerkiksi vakavasti sairaana. Voimme aina ja kaikissa olosuhteissa valita suhtautumisemme.

Hyvä ja virkistävä tapa herätellä himmenneitä tai uinuvia arvojaan on ottaa hetki heittäytyä kynän ja paperin kanssa ja ihan konkreettisesti kaivella esiin listaamalla asioita, jotka ovat itsellesi tärkeää ja merkityksellistä.

Kokeile käyttää arvomaailmasi hahmottamiseen tukena logofilosofista arvojen ryhmittelyä, mutta älä anna sen sitoa sinua, koska monessa asiassa eri arvot yhdistyvät limittäin, jaotteluun ei siis kannata juuttua! Esim. marjastuksessa voi yhdistyä luovat arvot (tekeminen, retkeily, hyötyliikunta), elämysarvot (nautinto luonnosta, tuoksut ja värit, äänet metsässä) ja asennearvot (kiitollisuus metsän antimista ja ilo siitä, että vaikka on kokenut esim. menetyksen tms. haastava tilanne elämässä, on mahdollisuus liikkua metsässä jne.).

Arvot ohjaavat kohti myötävirtaa

Omien arvojen ja motiivien tunnistaminen vahvistaa itsetuntemusta ja itseluottamusta. Näillä on merkittävä vaikutus myös stressinhallintaan, koska selkeys omista arvoista lisää kykyä priorisoida ja tehdä tietoisia valintoja sekä arkisissa pienissä hetkissä että isoissa elämän kysymyksissä. Arvojemme toteuttaminen käytännössä lisää luottamustamme itseemme ja elämän myötävirtaan.

Kompassia säätäessä voi pohtia mm. seuraavia kysymyksiä:

  • Mitkä ovat sellaisia luovia arvoja (työtä, tekemistä, harrastuksia, puuhia) joiden tekeminen on sinulle tärkeää?
  • Muistele myös mistä olet lapsena pitänyt. Millaisista leikeistä /tekemisestä?
  • Mitä elämysarvoja arvostat nyt? Millaisista elämyksistä nautit silloin kun olit lapsi?
  • Tutki avoimesti myös asennearvojasi ja sitä mistä ne kumpuavat.
  • Millä asenteella olet elämäsi aikana esimerkiksi suhtautunut omiin ja toisten vastoinkäymisiin ja onnistumisiin?
  • Mitkä ovat kantavia asennearvojasi, mitkä asenteet ovat auttaneet sinua selviytymään elämäsi haasteista aikaisemmin?
  • Miten voisit toteuttaa, ravita ja lisätä näitä itsellesi tärkeitä asioita/asenteita arkeesi?
  • Mitä asioita/asenteitasi arjessasi voit muuttaa mielekkäämmäksi ja enemmän omia arvojasi vastaaviksi, miten?
  • Mitä asioita/asenteita karsia arjessa/elämässä, mitä muuttaa, mitä lisätä ja miten?
  • Miten pitää kompassi oikeassa suunnassa?

Paljon kysymyksiä, joiden pohdiskelu jo on kuin siemenen istuttamista multaan!

”Rakkautta on, kun istun vieressäsi, tekemättä mitään, ja tunnen oloni täysin onnelliseksi” – 5 voimakuvaa rakkaudesta

Onko sinun elämässäsi ihminen, joka saa sinut tuntemaan olosi täysin onnelliseksi? Lisää voimakuvia rakkaudesta löydät Instagram -tililtämme @hidasta.


@hidasta

Milloin on liian myöhäistä hankkia parempi loppuelämä?

Onko 46-vuotias liian vanha kouluttautumaan aivan uuteen ammattiin?

Törmäsin kysymykseen somessa ja sehän innoitti kirjoittamaan. Olen myös saanut useita meilejä viidenkympin tienoilla olevilta seuraajiltani, jotka kertovat heränneensä siihen, että ovat eläneet muiden määrittelemää elämää, eivät omaansa.

Esimerkiksi ammatinvalinta ei ole ollut omaehtoinen. Työ on kutistanut ja elämästä on tullut harmaata mössöä ja suorittamista. Se ”aito ja alkuperäinen”, iloinen nuori ihminen on kadonnut jonnekin. Itsen arvostus ja itsestä tykkääminen ovat pakkasella. Tuntuu, ettei voimia ole mihinkään.

”Kannattaako enää edes lähteä muuttumaan, kun kohta varmaan jo kuoleekin.”

Elämä on arvokas lahja 

Jokainen vuosi, jokainen päivä ja jokainen hetki on lahja. Lahjan aitoa arvostamista on, että elää mahdollisimman hyvin. Omaehtoista ja omannäköisestä, rikasta elämää. Iässä kuin iässä.

Tyytymättömyys voi olla hyväkin juttu. Sehän on merkki siitä, ettei ole vielä vaipunut välinpitämättömyyteen. Merkki siitä, että ”jotain tarttis tehdä”. Jotain täytyisi muuttaa.

Mutta se on hyvä juttu vain, jos lähtee muutoshommiin. Pitkään jatkuva tyytymättömyys, jolle ei tee mitään on iso riski. Ehkä isoin kaikista.

”Meidän itse on oltava se muutos, jota maailmalta haluamme. Se vaatii meiltä rohkeutta ja jääräpäisyyttä”
– Mahatma Gandhi

Kukaan ei ole koskaan liian vanha muuttumaan ja oppimaan, etsimään ja löytämään omaa juttuaan – omaa kutsumustaan. Vaatiihan se rohkeuden ja jääräpäisyyden lisäksi myös vahvaa tahtoa, omalle epämukavuusalueelle uskaltautumista sekä oppimiselle avointa mieltä ja sydäntä. Ja ennen kaikkea omien ajatusten ja uskomusten uudelleen ohjelmointia sekä tekoja.

Rohkaisuksi

Uskallan väittää tietäväni, mistä puhun ja toivon, että oma polkuni 45-vuotiaasta nykyhetkeen olisi rohkaisuna mahdollisimman monille.

Tuolloin, 20 vuotta sitten, ripustin hammaslääkärin takkini naulaan ja ryhdyin laulamaan iskelmiä, mikä oli mielen sopukoihin polttelemaan jäänyt nuoruuden haave.

Laulaminen ei toteutuessaan kuitenkaan ollut enää se nuorena kuvittelemani Mun Juttu. Mutta rohkea hyppy tuntemattomaan laittoi liikkeelle ketjun uusia hyppyjä, alkuja, tekemisiä, osaamisia ja ammatteja. Koulutuskoordinaattori, toiminnanjohtaja, laulujen sanoittaja, valmentaja, intohimoyrittäjä.

Tekemällä olen oppinut eniten ja parhaiten, mutta ohessa olen myös koko ajan ”opiskellut” hauskasti ja tehokkaasti eri juttuja eri oppijatiimeissä. En todistusten ja pätevyyksien vuoksi, vaan puhtaasta halusta ja innosta oppia, ymmärtää ja hyödyntää oppimaani tekemisissäni.

Myös halusta kyseenalaistaa ja peilata oman pään myllerryksiä muiden oppijoiden ja valmentajien ”pään sisälmysten” kanssa sekä halusta altistaa itseni kollektiivisen innostuksen tartunnalle.

Ahmin myös ihmisyyteen liittyvien kirjojen ja kirjoitusten antia. Otan koppeja ja kokeilen omassa elämässäni.

Kaiken seurauksena olen elänyt kaikkein ominta juttuani vahvasti ja omaehtoisesti todeksi viimeiset kuusi vuotta.

Riemukas oppiminen ei tokikaan ole loppunut. Se ei lopu koskaan, jos ei sitä itse lopeta.

Mahdottomia möhkäleitä ei ole

Haluan jakaa myös rohkaisuksi yhden viimeisimmistä ”ihanankamalista” oppimiskokemuksistani. Kollega heitti pari vuotta sitten idean verkkokurssin luomisesta ”valmennusperheeseeni”. Se tuntui ”ei diginatiivina ihmisenä” teknisiltä osiltaan täysin mahdottomalta ajatukselta, jota vastustin pitkään ja ankarasti.

Pidän kuitenkin haasteista ja tekosyy tekosyyltä suostuttelin mieltäni asialle suotuisammaksi. Yhtenä kauniina päivänä päätin vain ryhtyä hommiin.

Alkuun ei ollut harmainta hajuakaan, mistä aloittaisin, miten ja mihin kohtaan tuota tuntematonta ja mahdotonta möhkälettä tarttuisin. Pelotti hemmetisti. Olin niin epämukavuusalueellani, kuin vain voi olla – melkein jo ahdistusalueen laidoilla.

Tein ja erehdyin, olin epätoivoinen, itkin ja soittelin apuja ympäri kyliä. En lopettanut tekemistä, vaikka eteneminen oli aluksi vaivalloista. Ihmeen nopeasti aloin kuitenkin uskoa onnistuvani.

Hämmentävän hämmästyttävä oli hetki, jolloin huomasin kaikkien ponnistelujen jälkeen osaavani sekä oppivani. Salakavalasti oli jopa innostus päässyt mieleni valtaamaan.

Intohimo ei ole iästä kiinni

Innostus on yksi intohimon syttymisen edellytyksistä. Intohimoon tarvitaan itseä innostavan  tekemisen lisäksi tarpeeksi riemullisia haasteita omaan osaamiseen, tai enemmänkin omaan oppimishaluun nähden.

Intohimoa ei löydy omalla mukavuusalueella. Mutta intohimoa tekemiseen ja omaan elämään voi kokea missä iässä tahansa, kun vain pitää mielensä ja sydämensä auki oppimiselle ja ryhtyy tekoihin.

Hyvin ehtii. Jokainen ikä on hyvä ikä oppimiseen, muutokseen ja parempaan loppuelämään.

 

 

Addiktioiden hinta on häpeä ja riittämättömyyden tunne

Terveellisestä addiktiosta ja syömishäiriöstä toipuessani tunsin itseni epäonnistuneeksi, koska tiesin teoriaa parantumisesta ja eheytymisestä, mutta en ollut kyennyt toimimaan tiedon mukaan mielestäni tarpeeksi nopeasti. Luulin, että toipumisessa on kyse vain tahdonvoimasta. Sanotaan, että ensimmäinen askel toipumiseen onkin myöntää oma voimattomuus addiktion edessä.

Tämä sisältää taas paradoksin: Vasta, kun hyväksymme todellisen tilanteemme ja itsemme siellä missä TODELLA olemme, voimme alkaa muuttua. Ei siksi että meidän pitäisi. Vaan siksi että haluamme itsellemme parempaa.

Addiktioihimme sisältyy aina kuherruskuukausi.

Aluksi me todella saamme siitä jotain.  Ehkä se tuo hormonaalisesti dopamiiniryöpyn, joka tuntuu hyvälle. Riippuvuus voi tarjota hetkellisen pakopaikan, hetkellisen helpotuksen. Ehkä se peittää jonkin tunteen taakseen.

Onkin hyvin tärkeä kysymys: Mitä saan addiktiostani?

Se selittää, mihin olemme oikeasti jääneet koukkuun. Addiktion varjot alkavat tulla meille näkyväksi vasta ajan kuluessa. Silloin, kun oman addiktion kanssa eletään vielä kuherruskuukautta, siitä ei todella halua luopua. Miksi haluaisi?

Addiktiomme ovat aina selviytymiskeinoja ja ne ovat jotakin, joita kannattaa elämässä kunnioittaa. Olemme jostakin vaiheesta selvitäksemme oppineet tavan, joka näennäisesti auttaa meitä. Ehkä yläasteen epävarmuus ja pelko muuttuu koviksen rooliin. Ehkä kokemus hylätyksi tulosta ja sen tuottama kipu koitetaan ratkaista treenaamalla kovaa: sittenhän olen vahva. Tai ehkä konfliktien pelko ajaa aina mukautumaan ja toimimaan ylivastuullisesti. Tai ehkä sisäinen arvottomuuden tunne on saanut ajattelemaan, että menestys on ratkaisu: ei kun sitä tavoittelemaan.

Addiktiomme ovat siis ”taitoja”, joilla yritämme auttaa itseämme.

Addiktioiden luonne on se, että mikään ei lopulta riitä. Ei mikään. Ei miljoona euroa, ei koko maailman tunnustus, ei se ”unelmien keho”, ei mikään. Addiktiomme vaatimukset kovenevat ja, kun ne elävät meitä, todellinen elämä alkaa supistua. Tulee asioita, joita ”pitää tehdä” ja tämä todella tuntuu pakottavalta.  Addiktiot voivat lopulta  tuhota elämämme. Kyllä, silloinkin, kun ne olisi perusteltavina ”terveinä ja hyvinä asioina”.

On hyvä muistaa, että se mitä ulospäin näkyy ei kerro totuudesta mitään. Emme tiedä mikä todellisuus sen menestyvältä vaikuttavan ja aina niin positiivisen kaverin takana on.

Addiktioni ovat lopulta ajaneet minut loppuun, valtavaan ahdistukseen, sairastuttanut kehoni, tuhonneet ihmissuhteitani ja vieneet elämänhaluni.  Puhumattakaan taloudellisista haasteista. Nämä eivät ole leikin asioita. Maksamme niistä hinnan. Se hinta on yksinäisyys, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Elämästä eristäytyminen. Hinta on jokaisella omanlaisensa.

On tärkeä hyväksyä, että addiktio ei halua muutosta. Mutta sinä voit haluta. Muutos on mahdollinen, kun kykenee hyväksymään myös sen, että osa sinusta ei halua muutosta.

Sinä voit silti ottaa askelia. Riittää, että SINÄ HALUAT.

Tästä aiemmasta kirjoituksestani voit lukea Kolmesta inhimillisestä askeleesta riippuvuudesta toipumiseen

Harjoitus: Todellisuustarkistus

Jos valitset lähteä hellittämään addiktion sanelemista säännöistä, on hyvä varautua siihen, että tulee hetkiä jolloin addiktio haluaa taistella valtansa takaisin. Tätä edeltää usein ahdistuksen tunteet. Addiktio haluaa että toimit vanhoilla tavoilla. Älä koita kieltää impulsseja, äläkä luule, että siinä että niitä nousee olisi mitään väärää. Päinvastoin: se että niitä nousee, on merkki, että teet itsellesi jotain todella oikein.

  1. Hyväksy ahdistus. Kyllä, nyt ahdistaa.
  2. Tunnista addiktion impulssit. Kirjoita ylös ne muodossa ”Addiktioni haluaa nyt että teen XXXX” .
  3. Laita ajastin soimaan 3 minuutin päähän. Sulje silmäsi ja istu tai makaa sinulle hyvässä asennossa. Sitoudu siihen että kolmeen minuuttiin et tee mitään. Hengittele rauhassa.  Voit toistaa vaikka hiljaa mielessäsi mantraa: Saa tuntua.
  4. Tee todellisuustarkistus: Mitä jos nyt toimisit addiktiosi mukaan? Katso elämää eteenpäin siitä vuorokauden päähän, viikon päähän ja kuukauden päähän. Mitä seurauksia addiktioosi turvautumisella olisi?
  5. Tee todellisuustarkistus: Mitä jos et toimi addiktiosi mukaan? Mitä jos valitset olla tunteen kanssa, ja antaa sen mennä ohi? Miltä se oletettavasti näyttää vuorokauden päästä? Viikon päästä? Kuukauden päästä?
  6. Mitä ikinä valitsetkin, olet ainakin punninnut valintaasi ja voit ottaa siitä vastuun. Se on hienoa. Kiitä itseäsi kärsivällisyydestäsi ja rohkeudestasi tutkia.

Teksti on poimittu osittain kirjastani Ole itsellesi armollinen.

Lasten tunteet ovat yhtä isoja kuin aikuisen – ota todesta nämä 5 lapselle vaikeaa kokemusta

Lapset kohtaavat isoja tunteita jo pienenä – kuten aikuisetkin. Joskus aikuisen on vaikea jäsentää lapsen tunteita, koska lapsen kokemus satuttaa aikuistakin niin paljon. Kuinka puhua lapsen kanssa yksinäisyydestä, kuolemasta tai esimerkiksi kiusaamisesta?

Tässä viisi vaikeaa asiaa lapselle, joihin hän tarvitsee meiltä aikuisilta sanoittamista ja tukea. Lainaukset ovat tunteita käsittelevistä Jukka Hukka -lastenkirjoista, jotka on suomentanut Arja Pikkupeura.

1. Yksin jääminen

”Jukka jähmettyy, rinnastakin ahdistaa. Hänet jättääkö Katri? Niin käydä ei saa! Vaan pois juoksee Katri, ei vilkaise taakseen… Hukan hyljätyn sydän lyö haljetakseen.” (kirjasta Jukka Hukka ja hirveä harmi – Itseluottamuksen vahvistaminen)

2. Läheisen menettäminen

”Jukka, surusi helpottaa voi itkien. Kyynel poskella viesti on rakkauden. Hän lähellä on myös pois lähdettyään, sen tuntea, nähdä voi sydämellään.” (kirjasta Jukka Hukka ja Iso Hukka – Menetyksestä ja surusta selviäminen)

3. Huolet

”Hän huoliaan repussa piilossa kantaa, niiden aina itseään vaivata antaa. Ei osaa hän murheita mielestään päästää, kavereitaankin hän niiltä koettaa säästää.” (kirjasta Jukka Hukka ja lohikäärmevauva – Rauhoittumisen harjoitteleminen)

4. Kiusaaminen

”Jotkut, joita on loukattu itseään, pahan tahtovat panna kiertämään. Jotkut kiusaavat muita, kun eivät voi tietää, miltä toisesta tuntuu ilkeyttä sietää. He rakkautta, lempeyttä tarvitsevat, oma urhea itsesi siis olla saat.” (kirjasta Jukka Hukka ja kirjava takki – Ystävällisyys ja toisten huomioiminen)

5. Pelko ja sen kohtaaminen

”Syvään hengitä, selkäsi voit suoristaa. Mielikuvitus kamalan saa muuttumaan. Teet hassuksi, söpöksi, pieneksi sen, koettaa kannattaa taikaa rohkeuden!” (kirjasta Jukka Hukka ja varhohirviö – pelon ja jännityksen kesyttäminen)

Palkitun kirjailijan Avril McDonaldin kirjat pohjautuvat psykologisiin tutkimuksiin, mutta toimivat kuitenkin hyvin käytännön kasvatustilanteissa. Suomennettuihin kirjoihin on myös lisätty tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Tehtävät on koonnut kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen.

Lue lisää kirjoista ja Jukka Hukka -tunnekorteista: jukkahukka.fi

Luovuus on leikin ja seikkailun energiaa

En voinut olla päättämättä Vapaustrilogiaani ilman, että puhun luovuudesta, joka on itselleni nykyisin elinehto. Luovuuden kautta voimme olla vapaita toteuttamaan itseämme. Kun meillä täällä reaaliaikaisessa elämässä voi olla paljon haasteita ja rajoitteita, mielikuvituksen rajattomassa maailmassa kaikki on mahdollista.  Toisaalta luovuus tarvitsee elääkseen ja kukoistaakseen vapautta. Sen voit löytää sinäkin.

Kutsun luovuutta usein aikuisen leikiksi. Lapselle luovuus on helppoa ja itsestään selvää, mutta aikuisilta on monesti unohtunut, miten mielikuvituksella leikkiminen ja asioiden tekeminen ilon kautta voi olla hyvinkin hedelmällistä ja tuottaa uusia ideoita. Sen sijaan aikuinen on alkanut uskoa siihen, että vain ”kovalla työllä” saa tuloksia aikaan, ja kaikki muu hömpötys on vain lapsellista ajanhukkaa (ja sitten ihmettelemme, miksi olemme niin kamalan stressaantuneita!).

Minä väitän, että jokainen on luova jollakin tavalla. Esteeksi ovat vain muodostuneet esimerkiksi erilaiset uskomukset, mikä on sallittua ja missä on itse hyvä, suorittaminen, täydellisyyden tavoittelu ja vertailu toisiin. Luovuus tarvitsee vapauden olla erehtyväinen ja haavoittuvainen. Ollakseen luova, ihminen ei siis välttämättä tarvitse mitään lisää. Päinvastoin, kun saa raivattua rajoittavia ajatuksia ja tunteita pois tieltä, luovuus voi tulla esiin.

Se minkä olet unohtanut

Moni sanoo, ettei tiedä, mitä haluaisi elämässään tehdä. Minä taas väitän: kyllä tietää. Tiesimme sen jo lapsena. Muistatko, mistä sinä pidit silloin, kun olit lapsi – ennen kuin kasvoit isommaksi ja aloit tehdä ”järkipäätöksiä”?

Minä olin lapsena kova ”nyhräämään” eli kirjoittamaan satuja, piirtämään ja askartelemaan. Lukioikään mennessä olin kadottanut luovan minäni ja päädyin kuntoilualalle. Kävin kokeilemassa monenlaista töitä, joihin en koskaan kunnolla sopeutunut. Viimein siistissä sisätyössä istuessani ja täytellessäni Excel-taulukoita selkäni alkoi protestoida vastaan. Selkä kipuili lopulta niin pahasti, että se kirjaimellisesti esti minua jatkamasta noita töitä.

Elämä laittoi minut niin sanottujen epäonnistumisten kautta miettimään, mitä ihan todella haluan tehdä. Tajusin, että olin voinut huonosti sekä fyysisesti että psyykkisesti, koska en ollut päässyt toteuttamaan itseäni luovasti – koska kukaan ei ollut sanonut, että luovuudesta voisi jopa saada elannon. Vasta kun kesämökkireissulla taukopaikan kirjakaupassa käteeni osui Julia Cameronin kirja Tie luovuuteen, uskomukseni menivät uusiksi. Sen jälkeen elämäni on ollut innostavaa seikkailua vapaana kirjoittajana. Olen päivä päivältä muutenkin palaamassa vahvemmin takaisin lapsuuden lempipuuhiini, kuten visuaalisen puolen ilmaisuun.

Luovuus suosii rohkeita

Luovuus on seikkailua ja muutoksen energiaa. Se on vastakohta ajattelulle: ”Näin meillä on aina ennenkin tehty”.

Luovuus ei siis ole vain jokin taito. Se on esimerkiksi kykyä ajatella uudella tavalla, ratkaista asioita, olla ennakkoluuloton, peloton, utelias ja rohkea, se on kokeilemista, yrittämistä, erehtymistä, onnistumisen hurmaa, itsetuntemuksen kehittämistä, eheytymistä, omien taitojen valjastamista, maailman katsomista eri vinkkelistä, merkityksen antamista arkisille asioille, yksityiskohtien näkemistä, kauneuden näkemistä, yksilöllisyyttä, mahdollisuuksien löytämistä, herkkyyttä, intuitiota, käsien jälkeä, huumoria ja terapiaa sielulle…Oletko sinä esimerkiksi hyvä yhdistelemään eri vaatteita toisiinsa? Tai onko sinulla kaunis koti? Osaatko koota tai korjata tavaroita ilman ohjeita? Sinä olet siis luova.

Pahin pään jumittaja on epäonnistumisen pelko, joka on itse asiassa häpeän välttelemistä. Se voi estää edes aloittamasta minkään luovan asian tekemistä tai sanomasta ääneen uusia ideoita. Tai se voi näkyä perfektionismina, jolloin asettaa riman niin korkealle, että on turha edes lähteä yrittämään. Toinen kriittinen kohta on yleensä siinä vaiheessa, jolloin projektin loppu jo häämöttää. Moni luovuttaa juuri ennen viimeistä rutistusta, koska valmis työ alitajuisesti pelottaa. Entä jos muut nauravat sille? Entä jos saan murskakritiikkiä? Tai mitä jos ketään ei kiinnosta!

Luovuus vaatii rohkeutta. Mutta sen sijaan, että alkaa vältellä kiusallisia tunteita, kuten pelkoa ja häpeää, ne kannattaa vain hyväksyä osaksi prosessia. Rohkeakin saa pelätä. Yleensä suurimmat möröt ovat täysin oman mielikuvituksen tuotetta ja menevät ohi. Mitä jos leikkisitkin sillä mielikuvalla, kun olet onnistuneesti tehnyt jotakin, jonka vain sinä olet voinut luoda omalla tyylilläsi?

Löydä intohimosi intuitiivisesti

Joku on joskus sanonut, että jos et ole koskaan tehnyt virheitä, et ole tehnyt mitään. Kukaan luova ihminen ei ole ”heti valmis”. Minäkin kirjoitin aikoinaan kolme romaania, jotka tulivat bumerangina kustantamoista takaisin. Kieltämättä koin aika ajoin epätoivoisia hetkiä ja aikoja, mutta jatkoin kirjoittamista. Ja tulin paremmaksi. Seuraavat kolme kirjaani julkaistiin.

Mikä sai minut jatkamaan? Intohimo. Se on luovuuteni polttoainetta. Minulla on palo kirjoittamiseen, riippumatta lopputuloksesta. Ihaninta onkin kokea se flow-tila, kun sujahdan ihan muuhun maailmaan ja olen läsnä juuri siinä mitä olen tekemässä, miettimättä mihin se johtaa. Silloin olen totaalisen vapaa.

Intohimo voi olla mitä tahansa, mikä innostaa sinua. Sen ei tarvitse olla jotain suurta ja räiskyvää, extremeä. Joku voi olla intohimoinen lukutoukka, toinen kokkaa intohimoisesti, kolmannen intohimona on koristella koti joulukuntoon jo lokakuussa.

Intohimo on tunne, joka tulee sydämestä. Se ei löydy miettimällä ja analysoimalla, vaan tuntemalla.  Kuullakseen sydämensä äänen, tulee itselle varata aikataulutonta aikaa. Itse suosin haahuilua. Se voi olla lueskelemista, kävelemistä, musiikin kuuntelua, tanssimista tai tiskaamista. Kun kädet tekevät jotain ja keho on liikkeessä, mielenkin on helpompi liikkua. Tee mitä tahansa, millä pääset kiinni alitajuntaasi, jossa ne vastaukset jo ovat. Ja entä jos kysyisitkin itseltäsi antaen intuition vastata: jos voisit tehdä ihan mitä tahansa maailmassa – jos sinulla olisi kaikki aika ja resurssit käytössäsi, mitä tekisit?

Vapaustrilogian 1. osan löydät täältä: Rajaton vapaus ei ole oikotie onneen sekä 2. osan täältä: Sisäinen vapaus voi vaatia kapinaa.

Saatko riittävästi B12-vitamiinia? – Kiinnitä ainakin näihin 4 asiaan huomiota!

Tämä artikkeli on ote Biomedin B12-vitamiinioppaasta. Maksuton opas on ladattavissa TÄÄLTÄ.


B12-vitamiinilla on elimistössä useita tehtäviä. Se edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa, hermoston toimintaa, psykologisia toimintoja, veren punasolujen normaalia muodostumista ja tukee immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. B12-vitamiiinin varastot elimistössä ovat suhteellisen suuret ja ne kuluvat hitaasti, mutta joissakin tapauksissa varastot hupenevat huomaamatta. Tässä neljä syytä, jolloin kannattaa kiinnittää huomiota siihen, onko B12-vitamiinin saanti riittävää:

1. Ikääntyminen

Erityisesti iäkkäillä esiintyy erilaisia B12-vitamiinin imeytymishäiriöitä, sillä kehon mahahapon tuotanto heikkenee, jolloin sen sisältämä suolahappo vähenee. Koska suolahappoa tarvitaan liottamaan B12-vitamiinia ruoka-aineista, B12:sta imeytyminen eli saanti vähenee.

2. Sairaudet ja yksipuolinen ravinto

Pitkäaikaset sairaudet, etenkin ruoansulatuselimistön taudit voivat heikentää ravintoaineiden imeytymistä. Lisäksi erilaiset syömishäiriöt, yksipuoliset ruokavaliot ja laihduttaminen voivat estää riittävää ravintoaineiden saantia ja siten lisätä myös B12-vitamiinin puutoksen riskiä.

Myös raskaus, imetys, e-pillereiden käyttö, tupakointi ja runsaskuituinen ruoka lisäävät B12-vitamiinin tarvetta.

3. Kasvissyönti tai veganismi

Koska B12-vitamiinia on eniten eläinkunnan tuotteissa, kasvissyöjien on usein syytä täydentää ruokavaliotaan B12:ta sisältävällä ravintolisällä.

4. Muistihäiriöt, uupumus, univaikeudet tai erilaiset tuntohäiriöt

Puutos voi ilmetä muistihäiriöinä tai masennuksen oireina, pistelyinä säärissä tai lihasheikkouksina, sillä B12 edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston normaalia toimintaa. B12-vitamiini osallistuu myös keskeisesti melatoniinin tuotantoon, joten ilman sitä unensaanti vaikeutuu.

Jos epäilet puutosta, keskustele aina asiasta lääkärisi kanssa ja pyydä tarkistusta B12-vitamiinin taseeseen laboratoriomittauksilla. Voit lisätä ruokavalioosi B12-vitamiinia sisältäviä ruoka-aineita, kuten lihaa, siipikarjaa, kalaa tai kananmunia, tai käyttää sellaisia B12-ravintolisiä, joissa vitamiini on hyvin imeytyvässä muodossa. 

Lue lisää B12-vitamiinista ja lataa ilmainen opas TÄÄLTÄ.

Päämäärätön hauskanpito hellii aivojasi – Milloin viimeksi teit jotain, mikä ei tähtää mihinkään?

En alkuun ymmärtänyt täysin ystäväni kysymystä.

Teenkö kaikki asiat elämässäni ainoastaan siksi, että ne tähtäävät johonkin päämäärään?

Loukkaannuin vähän. Puolustelin tekemisiäni. Listasin ystävälleni asioita, joita teen siksi, että pidän niistä. Hän nyökytteli päätään ja sanoi, että onpa hienoa, että ihminen nauttii työstään. Mutta että kaikki listaamani asiat kuuluivat johonkin työprojektiini. Hän pysäytti minut kesken seuraavan lauseeni ja lisäsi, että niin kuuluivat tulevat matkani ja reittisuunnitelmanikin.

Entä lenkkeily, joogaharrastukseni tai orastava meditointi-innostukseni? No ne taas tähtäsivät itseni rauhoittamiseen, keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden lisäämiseen. Lopulta kai vähän myös kropan kiinteyttämiseenkin.

Mutta oliko minulla mitään sellaista, mikä ei tähdännyt työelämän maaleihin? Mikä ei jollain lailla valmistellut seuraavaa projektiani? Jotain missä ei ollut kunnon kohottamisen tai edes henkistymisen agendaa?

Jäin miettimään ajatusta pitkäksi aikaa.

On yllättävän vaikea keksiä jotain sellaista tekemistä, mikä ei tähtää mihinkään. Miten usein tekee jotain ainoastaan sen takia, että pitää siitä, että jokin asia on puhtaasti ja pelkästään hauskaa?

Ystäväni mukaan jotain sellaista pitäisi tehdä joka päivä. Aivot ja mieli tarvitsevat levätäkseen asioita, joita ei suorita päästääkseen tiettyyn maaliin. Jos tekee ainoastaan asioita, joilla tähtää johonkin tavoitteeseen, aivot saattavat ylikuormittua.

Voisiko se tekeminen olla minulle pitkä kävelylenkki metsässä? Vai mietinkö lenkeillänikin työprojekteja tai ihmissuhdesotkuja? Otanko puolivälissä juoksuaskeleita edellispäivän pullan tai viinilasin syyllistämänä?

Kun tapaan ystäviäni, sorrumme usein suunnittelemaan elämämme uuteen järjestykseen. Monesti tapaamisetkin siis tähtäävät johonkin.

Hyppäisinkö ehkä benji-hypyn? En, se taas tähtäisi pelkästään itseni ja pelkoni voittamiseen.

Hyvän kirjan lukeminen, käsitöiden tekeminen, suosikkialbumin kuunteleminen, rauhallinen kävelylenkki, jonka aikana ei ajattelisi tavoitetta juhlamekon vetoketjun kiinni saamisesta. Jokaiselle löytyy kaiketi se oma ”aivot narikkaan” -tekeminen. Jolloin ainoastaan Olisi.

Ei tähtäisi mihinkään.

Nauttisi vain siitä mitä tekee.

Tarjoaisi tauon tekemiseen.

PS. Tänään haluaisin löytää yhden asian, jonka tekeminen veisi minut pois työasioista, oman elämän järjestämiseltä.

PPS. Huikatkaa, jos keksitte. Sillä tunnustan; tehtävä tuntuu minulle yllättävän haastavalta…

Pieni pakomatka arjesta tuo paljon piristystä

Tämä talvi on tuntunut jostain syystä tavallista pidemmältä. Mahtaakohan syynä olla kesällä hieman vajaaksi jääneet auringonvalovarastot? Tämän pitkän talven pelastus on ehdottomasti ollut jo syksyllä kalenteriin merkityt pienet matkat ja muut mukavat menot. Matkailu tuo aina piristystä arkeen ja mielestäni yksi sopiva kohde arjen keskelle on Tallinna. Niin lähellä, mutta kuitenkin sopivasti erilainen, eikä siellä useampaankaan kertaan käyneenä tule tunne, että kaikki olisi nähty. Tämän vuotinen matka varattiinkin jo vuosi sitten, kotimatkalla Tallinnasta. Silloin teemana oli ooppera, joten tämän vuoden teemaksi valittiin baletti. Matkaan siis lähdettiin tutulla, mukavalla kolmen pariskunnan kokoonpanolla.

Matkasimme Tallinnaan naistenpäivänä ja yllätys olikin melkoinen, kun meille selvisi miten suuresta juhlapäivästä on kyse Virossa. Jo kirjautuessamme majapaikkaamme, meille kerrottiin vastaanotossa, että kyseessä on suuri juhlapäivä ja myös kaikki ravintolat on täyteen varattuja. Ravintolat tosiaan olivat täynnä, miehet odottelivat naisia kukkien kanssa ja muutenkin lähes jokainen mies kulki kukkapuska kädessään. Vanhan kaupungin portilla olevilla kukkakioskeilla kävikin melkoinen vilinä.

Lauantai-illan kruunasi Estonia baletin Joutsenlampi esitys. Kokeneiden baletissa kävijöiden mielestä tämä oli oikea valinta ensikertalaisille ja sitä se tosiaan oli!

Majoituksen suhteen suosimme jo kolmatta kertaa suurempaa huoneistoa, jossa voimme majoittua samaan huoneistoon ja kuitenkin makuuhuoneita oli kolme. Sijainniltaan huoneisto oli täydellinen, ulko-ovesta sai astua suoraan Raatihuoneentorille. Varustukseltaan huoneisto oli täydellinen, niin keittiön, kuin muidenkin tilojen suhteen. Nautimme kiireettömistä aamuista, itsetehdyn aamupalan äärellä ja kyllähän se kiireetön aamusaunakin on arjen luksusta.

Ruokapaikkojen valinta on aivan oma lukunsa. Tarjontaa on runsaasti, eikä valinta missään tapauksessa ole helppo. Onneksi matkaseurue on hyvin yksimielistä, eli sen suhteen ei vaikeutta paikan valinnan suhteen ole. Tällä kertaa valittiin jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain turvallista. Kaikki valinnat osuivat nappiin ja tyytyväisinä, vatsat täynnä saimme joka paikasta lähteä. Tallinnassa onneksi löytyy vielä ruokapaikkoja, joissa ruokailu on suht edullista ja hyvällä omallatunnolla voi syödä pitkän kaavan mukaan. Vain pari korttelia raatihuoneentorilta vaikuttaa hintoihin ja mielestäni myös laatuun paljon!

Mukava, kolmen yön reissu katkaisi arjen mukavasti. Paljon mukavia hetkiä mahtui taas tähänkin reissuun ja perinteisesti jo seuraavaa suunniteltiin. Mihin on suunta seuraavaksi, se on vielä arvoitus… Kiitos koko matkaseurueelle jälleen niin piristävästä matkasta. Taas jaksaa!

Myrskyä tyynen edellä – tätä on itkun puhdistava voima

Olin radiohaastattelussa ja toimittaja kysyi millainen on villi nainen? Sanoin spontaanisti että villi nainen uskaltaa nauraa ja itkeä äänekkäästi. Ja jäin miettimään itkun voimaa.

Itken lähes päivittäin, milloin mistäkin syystä. Ilosta, surullisista muistoista, turhautumisesta, harmistumisesta, empatiasta, nautinnosta, naurusta, onnesta ja yhteyden tunteesta, sekä koskettavista tarinoista.

Lähiaikoina olen havainnut kuinka käsittelen turhautumisen tunnetta. Jos minut ajetaan nurkkaan, osaan valita yleensä näistä kolmesta: älyllinen argumentointi, joka tunnepuuskassa tuntuu täysin pakotetulta ja lisää ahdistusta, ärtymys ja pistävät sanat, joita en ”oikeasti tarkoita” tai painetta purkava, puhdistava itku. Viimeinen purkaa tilanteen nopeiten sisältäni. Se myös nollaa ulkoisen tilanteen ja antaa mahdollisuuden vetää henkeä.

Olen siis kehittynyt sen verran, etten enää lähde vaikeasta tilanteesta ovet paukkuen, kuten nuorempana. Minua ei enää hävetä itkeä toisen edessä. Ja kun itkee usein, se ei ylly enää myrskyksi ja draamanhakuisuudeksi, vaan voi olla jopa levollinen kokemus.

”Älä siinä pillitä”. Minulle on sanottu että itku on naisen keino käyttää valtaa riitatilanteessa. En voi allekirjoittaa tuota väitettä, koska itku on aito, äkillinen ja ei-älyllinen. En osaa tekoitkeä. Uskallan väittää, että aikuisen itku harvemmin on strategiaa.

Kirjani julkaisemisen myötä olen kokenut uusia tilanteita. Olen löytänyt itsestäni sisäisen jännittäjän. Yksi selviytymiskeinoni on puhdistava itku jännittävän kokemuksen jälkeen. Se puhdistaa ja purkaa, rauhoittaa ja rentouttaa. Märkä poskilla ja punainen nenä muistuttavat inhimillisyydestä. Olen täällä oppimassa, ja niin ovat kaikki muutkin.

Itkeminen helpottaa kaikkia, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Kyyneleiden valuminen poistaa stressiä ja vähentää pitkäaikaisen painekattilan syntymistä.

Kyyneleet ovat merkki rohkeudesta, voimasta ja autenttisuudesta.

Milloin viimeksi itkit?

Valokuvat: PublicCo, pixel2013 / PixaBay

 

Kenen kipua kannat? – Menneiden sukupolvien tunnetaakoista on mahdollista vapautua

Jokaisen elämässä on välillä lyhyempiä tai pidempiä kausia, jolloin koemme kantavamme jaksamiseemme nähden aivan liian isoja taakkoja. Nämä taakat usein tuntuvat sekä emotionaalisina että kehollisina kipuina – oikeastaan näitä kahta kipua ei edes voi täysin erottaa toisistaan. Tunneperäinen kipu on aina myös kehollinen kokemus ja päinvastoin.

Silloin kun elämme kipujemme kanssa sietokyvyn äärirajoilla, on hyvä pysähtyä ja kysyä itseltään tärkeitä kysymyksiä. Jos on jäänyt kantamaan kipujaan, sen ei tarvitse olla elämän loppuun asti kestävä ”kohtalo”. Jos tunnemme näin, koemme helposti olevamme voimattomia elämän edessä ja uhriudumme. Uhrina taas tulemme tiedostamattamme siirtäneeksi omaa taakkaamme ja vastuutamme muille ihmisille. Oma kohtalomme ei ole tällöin itsemme käsissä, vaan koemme syyn olevan itsemme ulkopuolella, olosuhteissa ja muissa ihmisissä.

Kannattaa muistaa, että tämä on täysin inhimillinen selviytymiskeino, johon lähes jokainen jossakin vaiheessa elämäänsä jää kiinni. Jos kuitenkin jäämme vuosiksi tai vuosikymmeniksi kiinni tähän tapaan reagoida ja kantaa kipuja, saatamme sairastua taakkamme ja kokemamme avuttomuuden seurauksena. Tiedostaminen on lähtökohta oman selviytymismallin tunnistamiselle ja muutokseen havahtumiselle.

Vaikka muutos voikin tuntua pelottavalta tai epämukavalta, se kannattaa. Hyväksymällä mennyt ja tämä hetki avaudut mahdollisuudelle muuttaa tulevaisuutta. Vapaudu siis myös omista syyllisyyden tunteistasi, mikäli niitä koet. Olet tehnyt joka hetki parhaasi sillä ymmärryksellä, joka sinulla on kulloinkin ollut.

Jos koet jääneesi kipuinesi yksin, tässä on sinulle joitakin kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin. Pysähdy, hengitä ja avaudu kehollesi jokaisen kysymyksen kohdalla. Tunnista kehosi vastaukset, salli tunteiden tulla. Tunnista myös sisäinen puheesi, tuleeko se aidosti sydämestäsi vai onko se pelosta ja vanhoista uskomuksista ohjautuvaa sisäistä puhetta.

Salli itsesi virittäytyä kokemallesi kivulle, ota se vastaan ja toivota tervetulleeksi. Tunne mitä tunnet kehossasi. Kysy itseltäsi:

”Kuinka paljon tästä kivustani todella on minun ja kuinka paljon tämä tulee jostakin itseni ulkopuolelta?”

Voit antaa prosenttiluvut näille osille, esimerkiksi 40% on omaa kipua ja 60% tulee muualta. Keskity ensin tutkimaan muualta tullutta kipuasi ja anna sille osalle kipua tilaa. Kysy:

”Mistä tai keneltä tämä kipu oikein on peräisin? Voisiko olla niin, että olen ottanut kantaakseni muiden kokemaa kipua ja kärsimystä?”

Voi olla, että olet ottanut jo lapsesta saakka kantaaksesi esimerkiksi vanhempiesi tunteita ja kipuja. Nämä tunteet ovat saattaneet olla lapsilta salattuja (ja silti lapsi aistii ne), tai ne ovat saattaneet olla suora vaatimus lapselle alkaa kantaa oman vanhemman kärsimystä. Koska lapsi on vielä kovin riippuvainen vanhemmistaan, hän tekee kaikkensa ollakseen ”oikeanlainen” vanhempiensa edessä. Jos tämä vaatimus tarkoittaa toisten tunteiden kantamista ja vastuun ottamista, lapsi toimii näin selviytyäkseen ja kokeakseen itsensä edes jollakin tavalla hyväksytyksi.

Mieti seuraavaksi, millaisia voimavaroja tarvitsisit, jotta voisit luovuttaa ainakin osan kokemastasi kiputaakasta heille, jotka sen omistavat. Kysy myös, millaisia voimavaroja taakan omistajat tarvitsisivat, jotta he kykenisivät ottamaan vastuuta omasta kivustaan ja kärsimyksestään. Mieti, miten voisit symbolisesti luovuttaa kantamasi taakat sinne minne ne kuuluvat.

Jos kohdallasi olisi kyse edesmenneistä vanhemmista, tee silti nämä kysymykset. Mieti, olisivatko he, samoin kuin sinä, tarvinneet kokemusta myötätunnosta, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Usein tämä on sukupolvelta toiselle siirtyvä tunnemalli. Edellisillä sukupolvilla ei ole vielä ollut ymmärrystä eikä kykyä katkaista jatkumoa, mutta me elämme jo uudessa tietoisuudessa, jossa on sekä tietoa että keinoja päästää irti vanhoista malleista.

Siirry sitten kohtaamaan se osaa kivustasi, jonka koet itse omistavasi. Kuten vanhempasikin tai muu taho kenen kipuja olet kantanut, sinunkin tulee oppia ottamaan vastuuta omista tunteistasi. Aluksi voi olla haastavaa vain olla omien tunteittensa kanssa, ole siis itsellesi armollinen.

Kehosi auttaa sinua tässä. Jos koet tunnekokemuksesi epämukavaksi tai jopa pelottavaksi, se voi johtua siitä, että olet oppinut väistelemään tai tukahduttamaan tunteitasi. Sen vuoksi kehossa tuntuva tunne tuntuu oudolta tai pelottavalta. Voit opetella olemaan pieniä aikoja tunteittesi kanssa aistimalla samaan aikaan sitä, miten tunnet kehosi olevan jotakin pintaa, esimerkiksi tuolia, vasten. Tällä tavoin hermostosi rauhoittuu, kehosi oppii kokemaan turvaa, eivätkä aivosi enää tulkitse tunnetta ”vaaralliseksi”. Aina kun tällainen vaaratulkinta tapahtuu, koemme kipua.

Vapaudut siis kivustasi ottamalla vastaan tunteesi ja luopumalla niistä tunnetaakoista, jotka eivät kuulu sinun kannettaviksi. Jos koet tarvitsevasi apua prosessiisi, kannattaa hakea itselle sellainen kehollisuutta ymmärtävä terapeutti tai hoitaja, jonka kanssa voit opetella turvallista kehosi ja tunteittesi kohtaamista. Terveydenhuollon ammattilaisten osalta tällaisia terapeutteja löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.


Kuva: Depositphotos


Lisätietoa psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.

Muistathan tämän vaikeina hetkinä: On inhimillistä välillä ajatella, ettei jaksa enää sekuntiakaan

Välillä on niitä päiviä, kun tarvitsee muistaa äidin inhimillisyysrukous.

Tämä rukous syntyi yhtenä kesäisenä iltana, kun olin menossa nukkumaan. Mieleeni tulvi riittämättömyys ja syyllisyys.

Olin ollut hyvin väsynyt, keskellä elämän muutosta, ja vaikka rakastan lastani pohjattomasti, olin ollut häneen ärsyyntynyt ja se oli varmasti näkynyt olossani.

Olin niin valtavan pahoillani. Olin niin surullinen, että en ollut pystynyt enempään.

Rukoilin, että saisin pyytää anteeksi poikani sielulta. Sain myös kehotuksen rukoilla itselleni inhimillisyyttä. Niin tein. Ehkä tämä rukous on meille kaikille äideille. Niihin hetkiin, jotka eivät ole niitä helpoimpia, mutta silti osa äitinä olemista.

”Rakas, olet tehnyt parhaasi.

Anna minun päästää irti itsesyytöksistä

Anna minulle inhimillisyyttä hyväksyä väsymys

Anna minulle joustavuutta sopeutua muuttuneisiin tilanteisiin

Ja samalla anna minun hyväksyä siitä nouseva pettymys tai ärsytys, ne eivät tee minusta huonoa äitiä

Anna minun muistaa, että asiat eivät mene aina niin kuin haluaisin, mutta ne menevät kyllä kuten kuuluu

Anna minulle inhimillisyyttä kuunnella omia voimiani

Anna minulle rohkeutta pyytää apua ja herkkyyttä vastaanottaa sitä

Anna minun olla vertaamatta itseäni toisiin, ja kuitenkin kun joskus niin teen, anna minun muistaa, että olen äiti omalla tavallani

Anna minun muistaa, että on inhimillistä välillä ajatella ettei jaksa enää sekuntiakaan

Anna minun ymmärtää, että väsyneenä välillä kiukuttelen ja reagoin toisin kun haluaisin

Anna minun antaa se itselleni anteeksi

Ja anna minun myös pyytää anteeksi lapseltani

Anna minun muistaa, että en ole täydellinen, mutta voin olla inhimillinen.” 


Kirjoitus on poimittu Lasten oppeja äideille -kirjasta. Mukana 11 ihanaa ja inhimillistä Hidasta elämää -kirjoittajaa ja äitiä.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image