Sivu 261 – Hidasta elämää

Aina löytyy linttaajia – Älä sinä linttaa itseäsi!

Olen ollut tyyppi, joka poimii tarjoiluastialta sen repaleisen karjalanpiirakan, jotta ehjät jäävät toisille. Olen valinnut sen vähemmän maksavan viinin, ostanut kaksi paitaa sen yhden ihanan hinnalla. Olen pysytellyt työpaikoissa ja tilanteissa, jotka ovat kohtuullisen hyviä – koska jotain niistä olen saanut sen paljon eteen, jota olen antanut. Olen ollut hiljaa, kun toinen on keuhkonnut henkisyyttään tai yleistä kyvykkyyttään eikä kysy minulta mitään kun on kiireessä julistaa itseään. Ymmärtäväisyydessäni olen kompannut, kun toinen epävarmuuksissaan on ottanut ylästatuksen eikä uskaltautunut yhteyteen. Olen usein tehnyt kompromissin siitä, mitä eniten haluaisin. Oli se sitten paikalta poistumista tai eri sukkien jalkaan laittamista.

Olen usein tehnyt ihan automaattiohjauksella kompromissin siitä, mitä eniten haluaisin

Nykyään olen laatutietoisempi. Hokasin, että minulla oli uskomus jonka vuoksi valitsin aina korkeintaan toiseksi parhaan vaihtoehdon. Tarkemmin ottaen: en uskonut olevani ihan parhaan mahdollisen arvoinen. Repaleisissa karjalanpiirakoissa ei sinällään ole mitään vikaa – mutta ei niitä tarvitse kaavamaisesti lautaselleen latoa, jotta toiset saisivat ehjät.

Monet elämäni ihmiset tottuivat kiltin tukijan rooliini. Tai siis: olin kasvanut jo varhaisissa vaiheissa selviytymiskeinooni huomioijan rooliin (huomaaminen voi olla myös vahvuus, kun se ei vie omaa elinvoimaa). Usein jostain pusikosta ilmaantui ihminen, joka terotteli ylemmyydentuntojaan eli epävarmuuksiaan minuun, koska sisäisesti ajattelin, että olen itse vahvempi ja kestän näytellä alastatustani. Tai: toiset ovat suostuneet näyttelemään kanssani ylemmyydentuntoista, koska sitä oma, arvoani alitajuisesti väheksyvä energia on vetänyt puoleensa.

Hippunenkin alitajuista uskomusta siitä, että jotenkin minut palkitaan, koska olen näin kiltti, huomioiva ja hyvä on uhriutta. Marttyyriutta on asettaa itseään yhtään vähemmän kuin parhaan arvoiseksi, vaikka ei edes yrittäisi saada mistään mitään vaan suorastaan väistellä elämää. Tällä melko vääristyneellä tavalla suhtautua itseensä on pitkät juuret ja moni meistä elää koko elämänsä ehdollistuneena uskomukselle, että itsessä on vikaa tai vähempiarvoista.

En valinnut rikkinäisiä ruokia saadakseni jotain, vaan koska uskoin, että ehjät kuuluvat muille. On egon ja ihmismielen rajoittunut uskomus, että olen ytimeltäni vähemmän kuin Luoja. Itsensä rakastamisen ydin on minulle sitä, että tunnistan sisäisen jumaluuteni ja elän sitä todeksi. Jos tämä tuntuu turhan diipiltä, voi itseään oppia rakastamaan ihan vaan siksi, että elämä on silloin hitsin paljon kivempaa.

Itsensä ykköseksi arvostaminen kuuluu kaikille (ja sitä voi ja saa oppia ja opetella!)

Itsensä ykköseksi arvostaminen kuuluu kaikille, ei vain niille jotka ovat jotenkin tosi upeita. Valtarakennelmille – puhun nyt ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista dynamiikoista – ja voimaantumattomuudelle tämä on vähän haastava setti: ai että ihan oikeasti olisimme kaikki samanarvoisia ja yhtä arvokkaita? Ai miten niin muka luon todellisuuteni – ai kaikki elämäni shittijututkin, vai? Ai miten niin kaikessa röpelössäni olen täysin hyvä?

Tällaista vastuullisuutta ja voimaantumisen ensiaskelta ei voi elämässäsi kukaan puolestasi ottaa. Onneksi, sillä sydänvoimaantumisen riemua ei myöskään kukaan voi sinulta riistää. Mutta itse pitää valita olla arvottamatta itseäsi sen mukaan mitä töissä, ihmissuhteissa, elämäsi yhteisöissä ja laiffissasi ylipäänsä tapahtuu. Eivät kaikki ole valmiita katsomaan sinua arvostavasti – omilta arvottomuuden tunteiltaan. Aina löytyy linttaajia. Älä sinä linttaa itseäsi.

Itseni arvostamisen laatutietoisuus näkyy kaikessa elämässäni: viimeksi Ikeassa pohdiskelin, otanko vastaanotolleni nämä vai nuo korituolit. Nämä olivat puolet halvemmat, mutta nuo tuntuivat ihanammilta. Otin tietysti nuo, koska haluan tarjota parasta asiakkailleni ja itselleni. Eikä paras ole kalleinta vaan sitä, mikä tässä hetkessä tuntuu hyvältä ja energiaani arvostavalta. Oloni on vauras, koska minulla on minut. Ja se rakkauden yltäkylläisyys minulla on myös maailman kanssa jakaa.

Itsensä rakastaminen ei voisi olla kauempana itsekkyydestä – kun tunnistaa oman arvonsa, osaa arvostaa syvästi myös sitä, mitä kaikkea itsellä on muille antaa. Ei siksi, että itse saisi vihdoin jotain vaan siksi, että on vähintään yhtä ihanaa antaa ja virrattaa rakkautta, kuin vastaanottaa elämän hyvää.

Oloni on vauras, koska minulla on minut

Voin ottaa repaleisen karjalanpiirakan, mutta en autopilotilla. En valitse sellaista, mikä on turvallista ja näennäisesti tuottaa elämääni hyvää, jos se syö hyvää fiilistä itseni kanssa. Jos hintana on miellyttäminen, ahtaus tai oman energiani kuluminen, valitsen mieluummin tyhjiön tai etäisyyttä kuin kompromissin.

Elän sisäistä jumaluuttani ja luojuuttani arvostaen, en sitä ansaiten. Olen parasta, mitä minulle on tapahtunut, koska olen itse sallinut näin syvän rakkauden itselleni.

Kuva: Unsplash / David Clode

Näin voi saada hetkistä kiinni arkirumbassa

Palasin viime syksynä työelämään neljän kotivuoden jälkeen. Kotona ollessa aikaa riitti sopivasti sekä lasten kanssa yhdessäoloon; sekä leikkiin ja ulkoiluun että kotitöiden hoitoon. Nyt huomaan päivittäin kamppailevani saman asian kanssa: leikinkö lasten kanssa vai pesenkö pyykkiä ja siivoan keittiön työpäivän jälkeen? Samaan aikaan huomaan kadehtivani mieheni taitoa heittäytyä lasten kanssa lattialle leikin pauloihin heti töistä tultuaan.

Lasten sanotaan elävän läsnäolosta. Tässä on mielestäni suuri totuus. Lapset janoavat aikuisen huomiota ja nimenomaan sataprosenttista läsnäoloa. Voit yrittää samalla miettiä seuraavan päivän to do -listaa tai sivusilmällä seurata uutisia televisiosta, kun pelaat muistipeliä lapsen kanssa. Pelikaverisi palaute on kuitenkin välitön, mikäli hän huomaa, ettet ole täysin läsnä tilanteessa. ”Äiti keskity nyt! ”Karjaisee nelivuotias tyttäreni jo sujuvasti.

Tutkimusten mukaan kaikissa Pohjoismaissa yksi lasten ongelmien riskitekijä on liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika. Päiväkoti-ikäinen lapsi saattaa kiukutella, huutaa ja riehua saadakseen aikuisen pysähtymään ja oikeasti keskittymään itseensä. Koululainen voi kotiin tultuaan kadota omaan huoneeseensa kännykän kanssa ja ajatella, etteivät vanhemmat jaksa työpäivän jälkeen olla kiinnostuneita hänen kuulumisistaan.

Lapsen perustarve on kuitenkin tulla huomatuksi ja rakastetuksi.

Hän rakentaa omaa persoonallisuuttaan vanhemman huomiosta ja läsnäolosta. Vuorovaikutussuhteilla aikuisten kanssa on kauaskantoisia vaikutuksia lapsen kehitykseen ja myöhempään elämään. Vuorovaikutus vanhempien kanssa luo lapselle turvallisuuden tunnetta, vaikuttaa oppimiskykyyn ja muokkaa tunne-elämää. Ensimmäiset kiintymyssuhteet antavat mallia tuleviin ihmissuhteisiin.

Usein pienikin hetki vanhemman jakamatonta huomiota riittää. Ruoanlaitto tai leipominen yhdessä, pelailu, ulkona pulkkailu tai juttelu päivän kulusta on osoitus lapselle, että hän on tärkeä ja hänestä ollaan kiinnostuneita. Arkikin voi sujua mutkattomammin, kun vanhempi päiväkoti- tai koulupäivän jälkeen keskittyy hetkeksi täysin lapseen. Iltakiukuttelut saattavat jäädä väliin ja lapsen käytös on kaiken kaikkiaan tasapainoisempaa. Myös koko perheen ilmapiiri voi olla tyynempi. Näin ollen valtuutan itseni jättämään kotityöt sivuun ja keskityn työpäivän jälkeen Frozen-pelin pelailuun ja legoilla rakentamiseen.

Emmi Rantakallio
Asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.

Kun älykkyys menettää merkitystään, mitä tulee tilalle?

”New world” Myhäilen huvittuneena autossa kuunnellen tuota Dvorakin sinfoniaa, jonka iPhonen Siri minulle juuri valitsi.

Valinta huvittaa, koska olin sitä ennen päättänyt äänikirjan, joka kuvasi maailmaa, jossa usko datan ja keinoaölyn liittoon ottaa uskonnon paikan. Eikä siinä kaikki, seuraavaksi näiden tietovirtojen kasvattaminen tekee ihmisistä onnettoman tehottomia keinoälyyn verrattuna.

Kirjailijan mukaan keinoälyn algoritmit tulevat olemaan ylivertaisia verrattuna ihmisalgoritmiin.

Algoritmeista puhutaan paljon näinä aikoina ja tässä tarkoitan sillä yksityiskohtaista kuvausta tai ohjetta siitä, miten jokin tehtävä tai prosessi suoritetaan; jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma. Esimerkiksi ihmislajin selviytyminen kilpailussa muun luomakunnan kanssa.

Sillä ihminenkin on evoluution synnyttämä algoritmi; toteutamme vuosimiljoonien evoluution myötä kehittynyttä onnistumisen mallia, kun taas keinoäly oppii nopeammin ja sen oppi kumuloituu maailmanlaajuisessa verkossa ja siksi Harari uskoo sen ohittavan meidät väistämättä tiedon jalostajana.

Tiukkaa settiä.

Hararin teos, Homo Deus – Huomisen lyhyt historia, on ajatuksia herättävä ja vahvasti provosoiva kirja, joka haastaa miettimään ihmisen ja teknologian kehitystä ja suhdetta.

Kun oppiva keinoäly (tiedostamaton algoritmi) ja kasvava datavirta ohittavat ihmisen (tiedostava algoritmi) kapasiteetin, nousee esiin montakin tärkeää kysymystä.

Algoritmien, eli siis onnistumista jäljentävien käyttäytymismallien, maailmassa ihmisen erottaa eläinkunnasta lähinnä tietoisuus ja kyky luoda abstraktioita.

Mitä siis tapahtuu ihmiskäsitykselle, kun oppivan keinoälyn algoritmit ohittavat tehossaan ihmisen algoritmit? Varsinkin kun ”tietoisuus” on toistaiseksi vältellyt paljastamasta salaisuuksiaan. Tieteellä ei ole aavistustakaan siitä, mikä se on ja mistä se tulee.

Ajatus evoluutiosta kehittyvänä algoritmina on äärimmäisen kiinnostava.

Jos koko nykyinen maailmanjärjestys rakentuu ihmisen itsenäisten ja vapaiden valintojen varaan (demokratia, markkinatalous, humanismi, jopa kristinusko) niin mitä tapahtuu, jos vapaata tahtoa ei ole?

Kun asemamme älyn jättiläisenä menetetään, onko mahdollista, että meidät ohittava luomus näkee meidät samalla tavoin alempana otuksena, kuin me näemme vaikka kanan? Mikä on meidän paikkamme ja mitä meille jää, jos luomuksemme tekee kaiken tuon meitä paremmin?

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että meille jäisi kuitenkin ainakin yksi merkittävä vahvuus.

Epätäydellisyyden hyväksyminen on jotain jota huomaan työstäväni päivittäin muodossa tai toisessa. Parhaimmillamme meillä on kyky rakastaa ihmisiä silloinkin, kun he eivät sitä vähässäkään määrin ansaitsisi. Puhumattakaan itsestämme.

Inhimillinen erikoispiirre on myös kyky luoda merkityksiä tapahtumille ja kohtaamisille silloinkin, kun mitään merkittävää ei näytä tapahtuvan.

Havahduin tähän viime viikolla ajaessani aamusumussa läpi hiukan hylätynoloisen satakuntalaisen pikkukylän. Olen aikaisemmin huomannut hiukan ahdistuvani miettiessäni miten rapistuvat talot kertovat huonoista suhdanteista ja ihmisten muutosta kaupunkeihin. Tällä kertaa kokemukseni oli kuitenkin toinen.

Selittämättömällä tavalla taustalla soiva kaunis klassinen musiikki ja sumuinen maisema muuttivat autiotalon umpeen kasvaneen ja juuri lumen alta paljastuneen pihapiirin luonnolliseksi osaksi luontoa. Noin sen kuuluu mennäkin. Elämän kiertokulun.

Kuten talven jäljiltä luonto on ruskea ja kuollut ennen kevään kukoistusta, oli tuo pihapiirikin luopunut kiivaan elämän vaiheesta, ja odotti joko lahoamistaan tai uuden kodin rakentamista vanhojen villiintyneiden omenapuiden keskellä.

Luonnon kierron hyväksyminen synnytti uuden kokemuksen, joka tuntui merkitykselliseltä minulle.

Arvostan vuosi vuodelta enemmän tuloksellisuutta tekemisessä, ja otan siksi mielelläni tiedostamattomat algoritmit avuksi saadaksemme enemmän aikaan vähemmällä. Samaan aikaan pidän kuitenkin luovuttamattomana oikeutenani kerryttää myös sellaisia kokemuksia, joilla ei ole suoraan tunnistettavaa hyötyarvoa.

Jos jonain päivänä käy niin, että robotiikka ja keinoaäly tuottavat ison osan tarvitsemistamme hyödykkeistä, on tehtävämme jakaa ne oikein ja antaa siten aikaa niille asioille, jotka nyt jäävät kiireen jalkoihin. Niiden merkitys voi aueta vasta myöhemmin, mutta se saattaa olla myös jotain aivan uutta ja olennaista.

Inhimillisen elämän korkea veisu on olemisen kokemus. Sitä on hankala muuttaa datavirraksi.

Oletko oikeasti läsnä omassa kehossasi? – Kehotietoisuus auttaa sinua takaisin yhteyteen itsesi kanssa

”Tajusin itseni kohdalla, miten tärkeää on kehotietoisuus. Olen koko ikäni leijaillut liikaa irti maasta ja itsestäni.”

”Nyt olen huomannut, että kehotietoisuusharjoitukset auttavat nimenomaan meditoimaan ja silti pysymään kehossa. Kun olen harjoittanut kehotietoisuutta, niin meditaatiokin on alkanut sujua.”

Moni kurssilainen on kertonut minulle, kuinka tärkeää heille on ollut palata syvemmin kehotietoisuuteen.

Nykyisessä vauhdikkaassa ja ajatuksiin kutsuvassa maailmassa tarvitaan kehollisuutta ja kehotietoisuutta enemmän kuin koskaan. Monelle ihmiselle niin työ, viihde kuin rentoutuminen saattavat olla paljolti ajatuksiin, tarinoihin tai ruutuun uppoutumista. Toisin oli aikoinaan metsästäjä-keräilijöillä tai maanviljelijöillä, joille fyysinen työ, toiminta ja liike olivat selviytymisen perusta. Nykyelämässä kehoon voi palata vaikkapa saunassa vihtomisella tai liikunnalla. Tämän jutun lopussa on myös hyvä harjoitus.

Tässä viisi syytä, miksi kehotietoisuutta kannattaa lisätä. Syventämällä kehotietoisuutta voit myös lisätä

Läsnäoloa

Keho on aina tässä ja nyt. Lisäämällä kehotietoisuutta tämä käy ilmeisemmäksi. Kehotietoisuusharjoitukset ovat monille meditaatiotakin nopeampi ja helpompi keino palata läsnäoloon. Toisaalta voi myös vain olla henkisesti ja älyllisesti rehellinen ja todeta, että tämä paikka, jossa keho juuri nyt on, on oikeasti itselle ainoa konkreettinen aistittava todellisuus. Kaikki muut paikat ja ajat ovat vain mielen kuvitelmaa tässä ja nyt -hetkessä olevilla aivosoluilla.

Yhteyttä tunteisiin

Tunne muuttuu todelliseksi silloin, kun se muuttuu fysiologiseksi. Paras paikka tutkia ja kohdata tunteita on keho. Kehotietoisuuteen palaaminen ja kehossa herkästi läsnä oleminen auttavat myös olemaan pakenematta vahvoja kielteisiä tai myönteisiä tunteita ajatuksiin, tulkintoihin ja tarinoihin.

Elävyyttä

Elossa olemisen kokemus on kehollinen. Se on seurausta kehossa läsnä olemisesta ja tunteiden tuntemisesta. Vahva elävyyden tunne on lähellä myös sisäisen täyttymyksen kokemusta. Täyttymystä, jota monet ihmiset etsivät muutoksille alttiista ulkoisista asioista, tilanteista ja ihmistä. Kehotietoisuus voi siten olla myös tie sisäiseen tyytyväisyyteen.

Intuitiivisuutta

Tuntemukset kehossa, ”gut feeling”, antavat usein tietoa siitä, mikä on hyväksi tai ei, jo paljon ennen ajatuksia ja mielen loogisia perusteluita. Kehollinen vaistoaminen on yksi hyvä apu päätöksentekoprosessille. Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka keho tietää nopeammin kuin mielen ajatteluprosessi. Herkistämällä ja vahvistamalla kehotietoisuutta voi lisätä kykyä aistia kehon hienovaraisia ja hyödyllisiä viestejä.

Myötätuntoa

Kun oman kehon elävyys ja elossa oleminen käy ilmeisemmäksi, niin se synnyttää myös spontaanisti myötätuntoa. Vahvasti omasta elollisuudestaan tietoinen ihminen oivaltaa myös muiden elävän, hengittävän ja tuntevan. Voidakseen vahingoittaa tietoisesti muita eläviä olentoja, ne on kohdattava mielessä vain oman mielen ajatuskuvajaisina eikä itsensä kaltaisina elävinä ja hengittävinä olentoina.

Kehotietoisuuden lisääminen

On monia tuttuja keinoja lisätä kehotietoisuutta esimerkiksi: urheilu, tanssi, jooga, chi kung (kiinalainen voimistelu), kosketus, hieronta ja seksi. Nämä kaikki voivat oikein käytettyinä syventää kehotietoisuutta.

Seuraavalla kehotietoisuusharjoituksella voit lisätä erityisesti läsnäoloa ja elävyyden kokemusta sekä rentoutua. Tämä harjoitus on myös osa opettamani ja luomani metsään uppoutumisen menetelmän ensimmäistä vaihetta. Olen opettanut tätä harjoitusta paljon vuosien varrella erilaisilla chi kungin ja mindfulnessin kursseilla, valmennuksissa ja retriiteillä, ja se on minusta yksi parhaimpia harjoituksia, joita tiedän. Harjoitus tuo vahvasti huomion ja tietoisuuden kehoon.

Kehotietoisuusharjoitus – taputtelu ja koputtelu

Voit käyttää sormia, avokämmentä ja nyrkkiä taputteluun. Ole lempeä etenkin kasvojen ja vartalon kanssa. Käsivarsia ja jalkoja taas voi taputella ja koputella reilummalla voimalla.

Pidä suusi raollasi, niin voit vapauttaa jännityksiäsi suun kautta pois ja vaikka huokaista syvän irtipäästämisen huokauksen. Halutessasi voit pitää myös silmiäsi kiinni. Näin voi uppoutua vielä helpommin kehollisiin aistimuksiin.

HUOM! Jos sinulla, jokin kohta, jota ei olisi hyvä taputella, niin jätä ihmeessä tämä alue taputtelematta. Älä kumarra liian alas, jos sinulla on verenpaineen kanssa ongelmia. Kiinalaisen lääketieteen mukaan ei suositella kovaa koputtelua nyrkillä hartian päältä, jos on raskaana. Muutenhan hartiaa kannattaa todella koputella reilummin nyrkillä.

Keho käydään läpi ylhäältä alas esimerkiksi seuraavassa järjestyksessä:

pää+niska+kasvot

lapaluut+hartiat

käsivarret (ulkokautta alas ja sisäkautta ylös)

kyljet

rintakehä (varo sydäntä)

ylävatsa (navan yläpuolelta)

alavatsa

selkä+ristiselkä

pakarat+jalkojen takasivusyrjät+jalkapöydät+jalkojen sisäsyrjät+lonkat

Voit tehdä useampia kierroksia yhtä aluetta. Itse esimerkiksi usein ohjaan ihmisiä kiertämään jalkoja (alkaen pakaroista ja päätyen lonkkiin) yhteensä 5-7 kierrosta.

Halutessasi voit myös auttaa taputtelulla ystävääsi, kumppaniasi tai lastasi palaamaan läsnäoloon, rentoutumaan ja päästämään irti stressaavista ajatuksista, tulevasta ja menneestä. Jos taputtelut muita, niin usein on hyvä jättää kasvot, rintakehä ja vatsa taputtamatta. Usein nämä alueet ovat herkkiä taputtelulle, vaikka niitä taputtelisi läheinen ihminen. Toisaalta toiselle voi selän taputella paremmin kuin itselleen. Keskiselän alueella ole lempeä, koska siellä ovat munuaiset eivätkä ne pidä kovasta käsittelystä.

Hyvän kokemuksen harjoituksesta ja vaikutuksista saa noin 10 minuutissa. Joskus jopa pieni muutaman minuutin hartioiden ja käsivarsien taputtelu, voi rentouttaa ja tehdä läsnäolon ilmeisemmäksi. Joskus taas 40 minuuttia voi olla mahtava uppoutuminen kehoon ja menneisyydestä sekä tulevaisuudesta (mielestä) vapautumisen ja kaikesta tauon ottamisen seremonia.

Kehosi kiittää aina, kun todella tulet siihen läsnäolevaksi. Yksi tällainen kiitoksen merkki on esimerkiksi, kun suusi kautta pääsee spontaani syvä huokaus. Kehosi voi rentoutua, kun emäntä tai isäntä eli tietoisuus on palannut taloon.

loistavaa kehollista läsnäoloa sinulle

5 erilaista tapaa ilmentää rakkautta – Tunnistatko omasi, lastesi ja läheistesi tavat?

Miten lapsi ilmentää itseään?

Lasten äärellä saa havahtua monenlaisiin juttuihin. Kirjoitin yhtenä Hidasta elämää -äitinä tekstejä kirjaan Lasten oppeja äideille ja vaihde jäi niin sanotusti päälle – aloin entistä enemmän tiedostaa sitä, mitä kaikkea lapsiltani koko ajan opin.

Istuin eräänä iltana kahden poikani kanssa iltapalapöydässä ja juttelimme. Olin pyörittänyt työpäivän aikana rakkauden kieli -teemaa. Ja yhtäkkiä havahduin ymmärtämään, että varmaan myös lapsillani on oma rakkauden kielensä samoin kuin meillä aikuisilla. Niinpä kysyin lapsiltani, mistä he tietävät sen, että minä rakastan heitä.

9-vuotias kuopukseni vastasi välittömästi, että ”se kun me istutaan joka ilta iltapalapöydässä ja jutellaan”. Isoveli oli pikkuveljensä kanssa tästä samaa mieltä. Pikkuveli pitää myös koskemisesta ja siitä, että hänen kanssaan pelataan esimerkiksi lautapelejä. Hän itsekin koskee paljon, halii minua ja silittelee kissojamme. Hänelle on tärkeää se, ettei hän syö herkkuja yksin vaan jälkiruoka maistuu hänelle vain, jos joku syö jälkiruokaa hänen kanssaan.

Viisi rakkauden kieltä

Gary Chapman on kirjoittanut kirjassaan Rakkauden kieli viidestä rakastamisen tavasta, jotka ovat:

1. Sanat

2. Yhdessä vietetty aika

3. Lahjat

4. Auttaminen ja palveleminen

5. Fyysinen kosketus

Rakkauden kieli on paitsi tapa osoittaa itse rakkautta, mutta myös vastaanottaa rakkautta. Nämä kaksi voivat olla eri kieliä. Itse esimerkiksi olen kova auttamaan ja palvelemaan, mutta minä itse ymmärrän, että minua rakastetaan, kun saan puhua, viettää aikaa rakkaitteni kanssa ja minua kosketaan.

Ristiriitoja ihmissuhteissa voi syntyä siitä, että rakkauden kielet eroavat kovasti toisistaan. Jos koen antavani rakkautta palvelemalla ja auttamalla, ja jos toiselle se ei ole mikään juttu vaan hän kaipaisi lahjoja, koen tulleeni torjutuksi ja toinen kokee itsensä hylätyksi. Jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä, on tärkeää miettiä omaa ja läheisten tapaa rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan.

Kurkkaa Lasten oppeja äideille.

Lapsi ja rakkauden kieli

Oman poikaseni rakkauden antamisen kieliä ovat puhuminen ja fyysinen kosketus. Hän ottaa rakkautta vastaan erityisesti yhdessä vietetyn ajan ja puhumisen kautta. Ehkä rakkauden kieli voi selittää pienen osan siitäkin, miksi joku kokee tulleensa lapsena rakastetuksi ja joku taas ei. Vanhempana voi antaa lapselle paljon elämän matkalle, rakkauden kielen tunnistaminen ja tiedostaminen voi olla yksi merkittävä eväs itsetuntemuksen rakentumiseen ja apu ihmissuhteisiin.

Mistä tiedät sen, että olet rakastettu?

Millä tavalla osoitat rakkautta?

Havainnoi lastasi, puhu hänen kanssaan ja kysy samat kysymykset myös häntä koskien.

Sinun ei tarvitse muuttua paremmaksi, vaan löytää oma tehtäväsi – Sinulla on kokonaisuudessa suuri merkitys

Paljon urheileva tuttavani kertoi, että kävisi mielellään joogatunnilla, se tekisi hänen jäykille lihaksilleen hyvää.

”Mutta minua häiritsee joogatunneilla oletus, että jokainen haluaisi kasvaa paremmaksi ihmiseksi ja olla paras versio itsestään. Olen aika tyytyväinen elämääni ja koen olevani kohtalaisessa tasapainossa. Miksi aina pitäisi yrittää enemmän?”

Kieltämättä monet joogatunneille osallistuvat tai henkisistä opeista kiinnostuneet ovat jollakin tavalla tyytymättömiä elämäänsä ja haluavat ottaa koko potentiaalinsa käyttöön.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi kasvaa aina iloiseksi ihmiseksi, jonka koko elämä on mah-ta-vaa, eivätkä huolet koskaan paina. Ei, ennemmin kysymys on siitä, että osaa tulla toimeen omien huoliensa kanssa.

Joogaharjoittelu ei ole kaikille. Se on yksi mahdollinen tekniikka lukuisten muiden joukossa kohti parempaa itsetuntemusta. Jotakin joogatunnilla on siis tarkoitus oppia – kuten elämässä ylipäänsä.

Oppiminen kannattaa: kun ihminen ei enää opi, hänen elämänpiirinsä ja kokemuksensa alkavat supistua. Supistuminen on luonnollinen tendenssi, se tapahtuu automaattisesti, jos lopetamme ulospäin kurkottamisen. Jos emme käytä aivojamme, taitojamme, kehoa… pienenee se, mihin niiden avulla pystymme.

Voimme oppia erilaisia taitoja, mutta ennen kaikkea tarkoitus on oppia sietämään, olemaan armollisempi ja elää takertumatta, luottamaan, sallimaan tunteita, muttei muuttua toiseksi tai tulla ”paremmaksi ihmiseksi”. On tarkoitus löytää se mitä oikeasti on, elää merkityksellisesti, virrata elämän mukana.

Kaikenlaiset tekniikat voivat viedä sinut lähemmäs itseäsi. Mutta kysymys ei ole siitä, että olisit jotenkin epätäydellinen. Älä rimpuile vaan tanssi.

Elämä ei muutu tämän paremmaksi. Yksittäiset vastoinkäymiset tai onnenhetket ovat nyansseja, yksityiskohtia, joiden takana on suuri kokonaisuus.

Hyvän ystäväni lempilausahdus on ”ei tässä helppoa suoritusta haeta”. Joku saattaa kuulla sen ankarana, minusta se on armollinen. Elämän ei ole tarkoitus olla vain helppoa, muuten se on kiiltokuva, ei kokonainen elämä.

Joogit puhuvat polariteeteista eli saman asian kahdesta eri ääripäästä, jotka vaikuttavat toisiinsa (ilman pimeää ei olisi valoa, ilman rentoutta ei olisi stressiä jne.). Liikumme jatkuvasti erilaisten ääripäiden välillä. Voinko suvaita sitä, että minussa on valtavaa valoa ja valtavaa pimeyttä?

Samalla, kun tutustun valooni, on minun välttämätöntä tutustua myös varjooni. En voi valita vain toista – ja samalla kun käyn varjojen syövereissä, vahvistan myös valon määrää.

Jotkut meistä ovat valinneet tähän elämään ison tehtävän ja ilmentävät ihmiskunnan pimeyttä, jotta me muut saisimme peilata myös omaa valoamme siitä. Kaikilla meillä on tehtävämme.

Sinun ei tarvitse muuttua paremmaksi, vaan löytää oma tehtäväsi. Sinulla on kokonaisuudessa suuri merkitys.

Anita Moorjani kirjoittaa osuvasti kirjassaan Kuinka kuolema pelasti elämäni:

”Jos joku Guru, opettaja tai mestari saa teidät tuntemaan, että ette ole ’vielä’ valaistuneet ja teillä on vielä paljon ’opittavaa’, ’irti päästettävää’ tai ’vapautettavaa’, ennen kuin pääsette tavoitteeseenne, hän ei opeta teitä kunnolla, keitä te todella olette, tai olette ymmärtäneet hänet väärin.”

Naisen aggressio on edelleen tabu

Naisiin (kuten toki miehiinkin) mahtuu sekä valot että varjot. Viha ja aggressio ovat edelleen aikamoinen tabu. Vihan tunne nousee usein, kun kokee avuttomuutta, tulleensa väärinkohdelluksi ja silloin kun omat tarpeet ovat toistuvasti jääneet paitsioon. Vihaa voidaan myös ajatella merkkinä siitä, että jokin itselle tärkeä asia ei ole tullut kuulluksi, eikä usein sanoitetuksi.

Naisihanne, jota poimimme mediasta ja kulttuuristamme, on usein itsenäinen, pärjäävä nainen, joka ei muita tarvitse. Päinvastoin, nainen on itse muita varten!

Moni meistä on myös kasvanut ympäristössä, jossa suhde vihaan on ollut latautunut. Ehkä kiukulle ja ”hankaluudelle” ei ole ollut tilaa. Ehkä on itse ollut toisen vihan purkauksien uhrina.

Pahimmillaan aggressio äityy väkivallaksi. Tähän liittyy monesti syvää häpeää ja syyllisyyttä, ja kynnys hakea apua on vielä monelle liian suuri.

Väkivalta on jotain, joka aina satuttaa itseä tai toista. Tyypillisesti sanasta väkivalta tulee mieleen väkivallan fyysiset muodot, lyöminen tai pahoinpitely. Toki nämäkin ovat väkivaltaa, mutta äärimmilleen vietynä.

Väkivaltaan kuuluu siis myös henkinen, sosiaalinen, taloudellinen, uskonnollinen ja seksuaalinen väkivalta sekä itseen kohdistuva väkivalta.

Voisi siis ajatella, että jollain tavoin väkivalta on koskettanut meitä ihan jokaista, jossain elämän vaiheessa. Se on myös kohta, jota meistä jokaisen olisi hyvä olla valmis katsomaan itsessään.

Hallitsemattomien aggressioiden takana on lähes aina taustalla omia vaillejäämisiä lapsuudessa sekä kokemuksia siitä, että ei ole tullut nähdyksi ja kuulluksi.

Vihaa voi oppia hallitsemaan, ja kuulemaan sen kertomat viestit. Toivoa on. Eikä koskaan ole liian myöhäistä. Tähän luultavasti jokainen tarvitsee tukea. Ei tarvitse jäädä yksin.

Sain kunnian keskustella Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeen vetäjien Freian ja Maijan kanssa tästä valtavan tärkeästä ja arkaluontoisesta aiheesta, naisen vihasta ja vihan hallinnan haasteista.

Podcastilla keskustellaan mm. seuraavista aiheista:

Mitä väkivalta oikeastaan on? Mistä viha oikeastaan kertoo?
”Kun kiltti tyttö löytää raivon itsessään” – miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua?
Millaisen lapsuuden mallin olemme saaneet vihan kohtaamisesta
Naismyytti
Kun omaa varjopuolta on vaikea kohdata
Häpeä ja syyllisyys

Naisenväkivalta.fi -hanke tarjoaa apua maksutta naisille, jotka kaipaavat tukea aggression, itsehillinnän ja vihan rakentavaan ja turvalliseen kohtaamiseen.

”Me uskallamme kohdata – älä jää yksin!” Sivustolta löytyy mm. chat jossa keskustelun voi aloittaa. Käy tutustumassa!

https://soundcloud.com/eevi-minkkinen/aiti-raivoava-eukko-ihana-nainen

Kiireinen viikko takana? Nyt relaamaan siitä! – 5 vinkkiä nollaukseen

Tiedätkö sen tunteen, kun rojahdat raskaan työpäivän jälkeen sohvalle ja yrität rentoutua, mutta olosi on kaikkea muuta kuin levollinen? Ajatuksesi poukkoilevat ja päässäsi suhisee, kun käyt läpi kaikkea päivän aikana tapahtunutta. Asioita, jotka jäivät painamaan mieltäsi, kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä tänään ja mikä odottaa sinua huomenna. On vaikea pysyä läsnä ja nauttia tästä hetkestä. Se on kaikkea muuta kuin rentouttava olotila, eikö?

Vaikka ajatus illasta kotisohvalla voi tuntua houkuttelevalta, se ei välttämättä ole hyvä vaihtoehto. Levollisen mielentilan löytäminen työpäivän jälkeen on keskeistä palautumiselle, läsnäololle ja stressinhallinnalle. Lisäksi se auttaa sinua suuntaamaan kohti hyviä yöunia. Sillä, miten vietät iltasi, on siis paljon merkitystä.

Tässä viisi hellivää iltarutiinia, jotka auttavat sinua rentoutumaan raskaan työpäivän jälkeen, nukkumaan paremmin ja heräämään seuraavaan aamuun entistä ehompana – keho ja mieli kiittäen.

1. Liiku kevyesti

Kevyt liikunta auttaa kehoa ja mieltä palautumaan. Käy rauhallisella iltakävelyllä, venyttele tai tee muutama lempeä jooga-asana. Katso mallia esimerkiksi täältä ja nosta jalat ylös seinää vasten. Mikäli ajatukset meinaavat edelleen palata päivän tapahtumiin, keskity rauhalliseen hengittämiseen ja kehosi tuntemuksiin. Hengitä erityisesti siihen kohtaan kehoa, jossa tunnet jännitystä.

2. Sulje elektroniikka ja mobiililaitteet ajoissa

Keskity olemaan online itsellesi. Sulje elektroniikka, mukaan lukien televisio ja Netflix, mahdollisimman aikaisin. Ota tavaksi laittaa mobiililaitteesi offline-tilaan tiettyyn aikaan illasta. Facebook, Pinterest, Instagram, Twitter ja sähköposti odottavat kyllä. Mobiilipaastoaminen auttaa myös saamaan paremmin unta, kun älypuhelimen kirkas valo ei huijaa kehoa luulemaan, että on päiväsaika.

3. Luo kotiisi rauhoittava tunnelma

Himmennä valoja, sytytä kynttilöitä ja laita rentouttavaa musiikkia soimaan. Anna kehollesi viesti, että on aika rauhoittua ja valmistautua lepoon.

4. Tee makuuhuoneestasi houkutteleva

Tee makuuhuoneestasi levon keitaasi. Panosta kunnon sänkyyn, sinulle sopivaan tyynyyn ja pehmeään peittoon. Kiinnitä huomiota myös siisteyteen ja seesteiseen värimaailmaan. Tuuleta huone tarvittaessa. Houkutteleva nukkumisympäristö auttaa pitämään kiinni säännöllisistä nukkumaanmenoajoista. Jos olet huono nukahtamaan, anna itsellesi vähintään tunti rentoutumisaikaa ennen nukkumaanmenoa.

5. Lue tai kirjoita stressi pois

Lukemisen avulla voit kiinnittää huomiosi jonnekin muualle kuin pään sisäiseen meteliin. Se on myös oiva tapa rentoutua ja vähentää stressiä. Toisille taas sopii paremmin kirjoittaminen. Kun saat huolesi ylös paperille, voit samalla siirtää ne symbolisesti pois mielestäsi. Kirjoittamalla on myös mahdollista käsitellä ja vapauttaa päivän aikana koettuja negatiivisia tunteita. Kun opit tunnistamaan ja kohtaamaan stressin takana olevia tunnetiloja, sinun on helpompi päästää niistä irti.

Lähteet: Unikortit, Thrive Global , Mind body green ja Meri Mort,

Haluaisitko olla täydellinen äiti? – Näillä ohjeilla (epä)onnistut varmasti!

Lasta tulisi kasvattaa juuri sopivassa suhteessa lempeästi mutta ei liian sallivasti, autoritäärisesti mutta ei liian rajoittavasti, rakkaudella mutta reilusti, joutilaasti mutta ei laiminlyövästi, ohjaavasti mutta vapaasti, ilman ylilyöntejä helikopteroinnissa, curlingissa, vaistovanhemmuudessa tai maalaisjärjessä.
Kasvatustavoista eri tilanteista pitää olla selkeät ja yhtenevät säännöt puolison kanssa. Ennen poikkeusten sallimista on hyvä lukea muutamia kasvatusoppaita, keskustella asiasta Facebookin eri ryhmissä ja etsiä tutkimusviitteitä puolesta ja vastaan.
Tarha pitää valita huolella. Montessori vai Steiner, ryhmä- vai perhepäivä, kunnan vai yksityisen? Kieli-, musiikki-, taide- tai liikuntapainotteinen?
Äidin pitäisi tuoda kasvatuksessa esille tunnemaailmaa, henkimaailmaa, hammaskeijuja, ihmeitä ja yksisarvisia. Lapsella olisi hyvä olla muutamia vaatteita, joihon olisi kirjailtu inspiroiva ja lasta voimauttava lause. Lapsen olisi hyvä antaa tuoda kotiin kiviä ja keppejä ja hänellä pitäisi olla pieni kasvimaa, jotta hän saisi yhteyden Äitimaahan ja maadoittuisi säännöllisesti.
Äidin pitäisi tuoda kasvatuksessa esille vastuuta ympäristöstä ja maailman tilasta. Äidin olisi hyvä kuulua muutamiin kansalaisjärjestöihin, edistää ja tukea maailman rauhaa sekä ihmisoikeustyötä. Paikka vanhempainyhdistyksessä tarhassa sekä koulussa on välttämätön.
Lapsella pitäisi olla ainakin yksi kehittävä ja lapsen tulevaisuuden tavoitteita tukeva harrastus, johon äiti osallistuu leipomalla ja rahastoa hoitamalla. Lapsellekin pitäisi opettaa rahan arvo ja hänelle pitäisi lukea opettavaisia ja kehittäviä tarinoita joka ilta.
Trendeistä on hyvä olla tietoinen ja lapsen pitää saada NinjaGo- tai MyLittePony-leluja tai Kånkenin reppu, Iphone ja Adidaksen housut, jotta hänet hyväksyttäisiin yhteisönsä jäseniksi. Syntymäpäiväjuhlien teema pitäisi harkita tarkkaan.
Lasten vaatetus tulisi olla kotimaista ja luomua, värikästä ja muodikasta, sukupuolineutraalia, mutta lapsen taitoja ja persoonaa korostavaa. Sopivassa suhteessa kirppislöytyjä ja uutta suomalaista designia. Heijastimien tulisi olla oikeissa kohdissa, napit, nepparit ja lenksut toimivia. Asukokonaisuuksien tulisi olla yhteensopivia ja päiväkodin helposti huollettavia. Kaapeista pitäisi löytyä aina seuraavalle vuodelle jo valmiiksi hankitut ja oikean kokoiset sukset, monot, luistimet, kypärät sekä järkevät, vilustumista estävät ulkoiluvaatteet.
Asuinpaikkana pitäisi olla homevapaa, kemikaalittomilla maaleilla maalattu, energioiltaan ilmava, shamaanin ja pankin siunaama omakotitalo takapihalla. Talo tulee sisustaa niin, että se näyttää aikuisten talolta, jossa asuu myös lapsia. Näiden sisustusten tulee sopia toisiinsa saumattomasti ja vaihtua sesonkien mukaan. Lapsilla pitää olla minimivarusteluina kiipeilytelineet, trampoliini, keinu ja hiekkalaatikko.
Lapselle tulisi hankkia sisaruksia ainakin kahden vuoden ikärajalla, jotta lapsen aivot ehtivät kehittyä ja hän ehtii saada tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan. Sisaruksia ei saa olla liian vähän tai liikaa, 1,5 olisi sopiva luku. Olisi hyvä, jos kotona puhuttaisiin kahta, mielellään kolmea eri kieltä – tämä auttaisi lasta hänen akateemisissa tavoitteissaan.
Äidin pitäisi päivittäin huolehtia, että lapsi saa tarpeeksi haastetta ja stimulaatiota, mutta varoa, ettei hän saa liikaa stimulaatiota ja kuormitu. Äidin tulee rajoittaa peliaikaa intuitiivisesti niin, että lapsi saa juuri sopivan verran haastetta, mutta ei turhaudu tai koukutu peliaddiktiksi. Ruutuaikaa tulee rajoittaa ja varmistaa, että lapsi katsoo vain sellaisia lastenohjelmia, joiden arvot tukevat perheen arvoja. Puolison kanssa on hyvä säännöllisesti käydä keskusteluja ja päivittää arvoja lasten iän ja sosiaalisten normien mukaan.
Äidin tulisi näyttää lapselle mallia hyväksyvästä kehoasenteesta, joten äidin tulisi urheilla vähän, mutta ei liikaa. Äidin tulisi kehua itseään peilin edessä, mutta aina sillä oikealla energialla, sillä lapset haistavat teeskentelijän kaukaa ja lapsen kehitykselle on harmillista kokea äidin valehtelevan hänelle. Äidin tulee pitää hyvää huolta kehostaan ja ulkonäöstään, mutta ei liian hyvää huolta, etteivät lapset ajattele ulkoisten arvojen olevan tärkeämpiä kuin henkisten arvojen.
Hoitotuotteiden tulee olla luonnonkosmetiikkaa ja lapsille pitää syöttää D-ja B-vitamiinia, oikeata merkkiä ja oikeassa muodossa. Ilman kalaöljyä ei lapsi kehity. Ennen lääkkeisiin turvautumista pitää kokeilla kaikki muut vaihtoehdot, eli käyttää lapsi vyöhyketerapiassa, osteopaatilla, homeopaatilla ja ravitsemusterapiassa. Sokerit ja viljat pitää jättää pois, mielellään myös kananmuna ja muut suolistoa herkistävät aineet. Äidin pitäisi olla aina valmis perustelemaan huolellisesti ja tutkimusviitteillä, miksi käyttää tai ei käytä lääketeollisuuden tai vaihtoehtoisten hoitomuotojen palveluita.
Äidin pitää syödä ja syöttää lapsiaan terveellisesti, mutta sallia myös herkuttelu välillä. Ruuan pitäisi olla lähellä tuotettua, GMO-vapaata luomua ja mielellään ei muoviin pakattua. Aterioissa pitäisi päivittäin olla kaikki sateenkaarin värit ja äidin pitäisi olla aina valmis perustelemaan huolellisesti ja tutkimusviitteillä, miksi käyttää tai ei käytä maito- tai lihatuotteita. Lapsen tulisi oppia syömään ja juomaan monipuolisesti, joten ruokavalioon tulisi sisällyttää soijamaito, vihermehut, smoothiet, luuliemi, sushit, rullat, nyhtökaura, osterit ja parapähkinät. Kookosöljyä on hyvä laittaa loraus kaikkiin ruokiin.

Huhhuh! Unohdinko jotain?

Lapselle riittää se, että hän tuntee olonsa turvalliseksi, nähdyksi, kuulluksi, tunnetuksi, kosketetuksi ja rakastetuksi.

Jokaisen lapsen hartain toive on onnellinen äiti, jonka kanssa on kivaa olla ja leikkiä. Miten helppoa onkaan langeta markkinamiesten ja täydellisyyden odotusten ansaan ja kuinka vaivattomasti lapset osaavatkaan pudottaa meidät maan pinnalle pilviin kurottautuvista tavoitteistamme.

Minä vein vuosia sitten lapseni Disneylandiin, mutta kun kysyin heiltä, mikä oli ollut parasta siinä kesässä, niin se oli lasten mielestä voileipäkeksien syöminen takapihan viltillä! Pelkkää jauhoa ja vettä, eikä edes voita päällä! Kun muistelen sitä päivää, taisin olla huoleton ja iloinen, läsnä lapsilleni. Me painimme ja nauroimme ja murusia tippui joka puolelle.

Disneylandistä on satoja valokuvia, tästä tapahtumasta ei yhtään, mutta se on se, joka säilyi lasteni muistoissa.

Meille äideille moni asia saa olla, ja pitääkin olla hyvin tärkeä ja tarpeellinen, aidoista ja sydämellisistä syistä, mutta kun monimutkaisuudesta tulee itseisarvo ja riittämättömyydestä stressinaihe, vie se meitä pois oleellisen ääreltä.

Jokainen äiti on riittävä omalle lapselleen, ihan juuri sellaisena kuin on.

Pelkäätkö, että kumppanisi jättää sinut? – Paras tapa estää pelkojesi toteutuminen on keskittyä siihen, mitä haluat suhteelta

Kirjoittaja Anneli Pohjola on yrittäjä, skeematerapeutti, kognitiivinen lyhytpsykoterapeutti, mindfulnessohjaaja ja voimavarakeskeinen työnohjaaja. Anneli on kirjoittanut blogia tunnelukoista vuodesta 2013 saakka.

Kirjassaan Havahtuminen Anthony de Mello siteeraa muinaista kiinalaista tietäjää Tranxua näin:

”Kun jousiampuja ampuu ilman minkään erityisen palkkion toivoa, hänellä on hallussaan kaikki taitonsa. Kun hän ampuu voittaakseen pronssisoljen, hän on jo hermostunut. Kun hän ampuu kultaisen palkkion tähden, hän tulee sokeaksi, näkee kaksi maalia, ja joutuu pois tolaltaan. Hänen taitonsa ei ole muuttunut mutta palkinnot hajottavat hänet. Hän välittää! Hän ajattelee enemmän voittamista kuin ampumista ja voittamisen tarve sekoittaa hänet.”

Tapahtuuko juuri se, mitä eniten pelkäät?

Sama ilmiö tapahtuu, kun pelkäät jatkuvasti vaikkapa parisuhteessa, että kumppanisi pettää tai jättää sinut. Silloin huomiosi ei ole ihmissuhteen hyvinvoinnin ylläpitämisessä, eikä se ihminen ja persoona, joka oikeasti todella olet, pääse esiin.

Olet muuttunut joksikin, joka keskittää huomionsa vain siihen, että kumppani toimisi ja olisi sinun haluamallasi tavalla sinulle olemassa. Tämä on tietysti inhimillistä, mutta vie fokuksen pois olennaisesta, eli juuri siitä mitä toivoisit olevan, siis kestävä ja hyvä parisuhde.

Jos keskityt siihen, että et saa tulla petetyksi tai hylätyksi tai että et saa kokea suhteessa tai elämässä vaikeuksia, niin silloin keskityt juurikin näihin asioihin. Keskityt vahtimaan ja vaatimaan, että sinua ei hylätä. Ajattelet, että jos et koko ajan ole varuillasi ja koita estää mahdollista hylkäämistä sinut hylätään. Kuvittelet, että voit estää hylätyksi tulemisen vahtimisella.

Näin alat jatkuvalla epäilyllä ja vahtimisella työntää toista pois päin, vaikka toiveesi on juuri päinvastainen.

Tietenkään kukaan ei halua tulla petetyksi tai jätetyksi. Mutta et voi saada vahtimalla toteutumaan uskollista parisuhdetta. Voit vain antautua haavoittuvaksi, jos olet mielestäsi löytänyt hyvän ja arvoisesi ihmisen.

Onko sinulla uskomus, että sinä voit murehtimalla estää jotain tapahtumasta?

Et voi. Tulet hylätyksi taikka et tule hylätyksi, sitä ei voi tietää. Mutta jos lakkaat huolehtimasta ja välittämästä sellaisesta, mitä et voi hallita, niin silloin keskityt juurikin siihen, mitä elämä on nyt ja miten haluaisit toimia suhteessa. Keskityt tekemään parhaasi omalta osaltasi ja vain omalta osaltasi, koska muuta et voi. Silloin olet oma viehättävä itsesi ja keskityt elämässä siihen, mikä on hyvää ja mitä haluat vahvistaa.

Keskity siis siihen, miten sinä toimit.

Huomaa, että jos elät uskomuksessa, jossa sinun tulee keskittyä ihmissuhteissa ”voittamiseen” eli siihen, että ihmiset toimivat kuten sinä haluaisit kuvitellen, että toisten ihmisten tekemiset tekevät sinut onnelliseksi, huomaa, että tämä on väärä tavoite ja pyrkimys.

Ala keskittyä siihen, miten sinä voisit toimia, jotta sinulla ja läheisilläsi olisi mahdollisimman hyvä olla. Ala keskittyä siihen mikä on hyvää ja mitä toivoisit lisää. Mieti miten sinä omalla toiminnallasi voit kasvattaa tuota hyvää.

Mustasukkaisuus liittyy hylätyksi tulemisen pelkoon ja vajavuuteen; siihen, että ei usko itse olevansa toiselle merkityksellinen ja tärkeä.

Toki voi olla myös niin, että ajautuu toistuvasti suhteeseen ihmisen kanssa, joka myös todellisuudessa pettää, ja näin vahvistaa itsessään olevaa hylätyksi tulemisen pelkoa ja sitä kautta mustasukkaisuutta.

Sen sijaan, että toimisit mustasukkaisuuden tunteen ohjaamalla tavalla, raivoamalla, syyttämällä, vahtimalla, epäilemällä, pyri keskittymään mustasukkaisuuden tunteeseen. Kuuntele ja katsele miltä se tuntuu, mitä se sanoo, mitä se yllyttää sinua tekemään.

Kuuntele ja katsele tuota tunnetta ja kysy siltä, mihin se pyrkii suhteessa sinuun. Tekeekö se sinulle hyvää vai pahaa.

Kiitä tunnetta siitä, että se yrittää suojella sinua. Kiitä ja kerro, että sen keinot ovat vääriä ja sinä tiedät paremmin.

Lue lisää Avaamon blogista.

Näetkö kaikki elämäsi värit?

Kiinnitin talvisena päivänä Ateenassa huomiota siihen, että ihmiset olivat pukeutuneet aivan yhtä synkästi kuin Suomessakin talvella on tapana. Koko katukuvassa näkyi yksi ainoa väripilkku, yksi sinapinkeltainen takki. Tokaisin lapselleni: ”Täälläkin kaikki on pukeutuneet mustaan.” Lapseni katsoi minua kummissaan: ”Miten niin, eihän täällä näy mustaa missään!” Olin hämilläni. Hän jatkoi: ”Minullakin on tämä ihana tummanharmaa villatakki – se on minusta niin piristävä! Ja katso näitä kaikkia muitakin värejä – ihanaa tummanliilaa, tummanvihreää, tummanruskeaa, -sinistä, -luumua…!” Hämmästelin lapseni näkemystä, mutta tosiaan, kun katsoin tarkemmin, aloin itsekin nähdä värien kirjon ympärilläni.

Synkkä tummuus muuttuikin silmissäni kauniiksi värien leikiksi.

Huomasin, että olin jaotellut värit vain kirkkaisiin, joita pidin väreinä, ja tummiin, jotka kuuluivat kaikki kategoriaan musta. Jäin miettimään, kuinka paljon elämässäni lokeroin muitakin asioita samalla tavalla, tunnistamatta niiden hienosyisiä vivahteita ja monimuotoisuutta.

Kuinka paljon minulta jääkään huomaamatta vain siksi, etten pysy avoimena erilaisille sävyille.

Lokerointi kaventaa näköalaa. Näkemällä ihmiset ja asiat vain sellaisina kuin olen päättänyt ne nähdä, suljen pois paljon erilaisia mahdollisuuksia.

Tunnistamalla ja kunnioittamalla asioiden elävyyttä, monimuotoisuutta ja erilaisia vivahteita luon pohjaa uusille vaihtoehdoille. Havaitsemalla pienet yksityiskohdat ja sävyt voin tunnistaa hiljaiset viestit ja löytää uusia mahdollisuuksia yllättävissäkin yhteyksissä.

Kiireessä ja stressaantuneena en kykene erottelemaan asioiden nyansseja. Aivojen ollessa kuormittuneet niiden kapasiteetti ei riitä erittelemään hienovaraisia piirteitä ja vivahteita, vaan ihminen on ja toimii hyvin mustavalkoisesti. Stressaantuneena erottelen kaiken hyvin karkealla tasolla: hyvä – paha, hyödyllinen – hyödytön, tärkeä – yhdentekevä. Väsyneenä ja kuormittuneena uraudun ja kangistun vanhoihin kaavoihin.

Henkinen tila ja väljyys, avoimuus, joustavuus ja hengittävyys auttavat näkemään ja arvostamaan värien kirjoa.

Pysähtymällä ja hellittämällä hetkeksi, kerään itseni henkisesti yhteen paikkaan ja teen havaintoja ympärilläni. Huomaa tumman luumun ja tumman viininpunaisen ero ja kaikki harmaan eri sävyt. Henkinen avoimuus lisää kykyäni selviytyä hektisessä elämässä ja auttaa minua myös uusiutumaan.

Uskaltamalla heittäytyä elämän väreihin, niihin tummiinkin, asiat alkavat taas tuntua joltakin ja elämä alkaa maistua.

Teksti julkaistu kirjassa Lasten oppeja äideille.

Lisätietoa Eveliina Salosen vetämistä johtamisen ja työyhteisöjen valmennuksista tästä.

Onko sinua katsottu lapsena rakastavin silmin? – Hyväksyvän katseen voiman voi oppia vielä aikuisenakin

Varhaislapsuus on tärkeä ajanjakso, koska elämämme ensimmäiset vuodet ovat hermostollisen kehityksen herkkyyskautta. Syntyessämme meillä on miljardeja hermokytkentöjä, potentiaaleja, jotka vaikuttuvat sisäisistä ja ulkoisista tapahtumista ja joista muodostuu se ”käyttöliittymä”, jolla toimimme elämässämme.

Vaikka elämämme ensimmäiset 20 vuotta ovat parasta aivojen muovautuvuusaikaa, kyky aivojen ja hermokytkentöjen muuntumiseen jatkuu vanhuuteen asti. Toki hyvin erilaiset tekijät, kuten perimä, vaikuttavat siihen, millaiseksi käyttöliittymämme muodostuu. Tärkein tekijä varhaislapsuudessa – ja ehkä koko eliniän – on kuitenkin kohtaamamme vuorovaikutuksen laatu. Vauvoina tarvitsemme hoivaa ja turvaa.

Oletko koskaan miettinyt, millä tavoin sinua on lapsena katsottu silmiin?

Jo vastasyntyneellä vauvalla on kyky hahmottaa äidin kasvot parhaiten ollessaan äidin rinnalla. Vauva on kuin puhdas tyhjä paperi, valmiina ottamaan vastaan kaiken rakkauden ja hoivan huoltajiltaan heti ensimmäisistä elinhetkistä alkaen.

Vaikka tämäkin asia on ollut itselleni kovin tuttua neljän lapsen äitinä, havahduin toden teolla asiaan vasta neljännen lapseni syntymän jälkeen. Kerron tämän tarinani syvällisemmin kirjassa Lasten oppeja äideille. Olin “iltatähteni” kanssa erityisen läheinen, koin että ensimmäisten kuukausien ajan juuri tämä lapsi tarvitsi täydellistä läsnäoloani sekä öin että päivin.

Havahduin aivan erityisellä tavalla katseidemme kohtaamisen voimaan. Nyt vasta ymmärsin kunnolla rakastavan katseen merkityksen. Kuinka paljon tunteita ja hiljaista, intuitiivista tietoa kulkikaan noissa hetkissä, kun katseemme lukemattomia kertoja kohtasivat.

Nämä olivat herkälle äidille myös hyvin hoitavia hetkiä. Kukaan äiti ei ole täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Kehoni muisti lukemattomia tapahtumia omasta lapsuudesta, kun en ollut saanut osakseni rakastavaa ja hyväksyvää katsetta. Opin tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää, koin olevani viallinen. Mutta mikä tärkeintä, pystyin ymmärtämään ja antamaan anteeksi äidilleni ja muille kohtaamilleni aikuisille. Oivalsin sen, että en itsekään ole ollut äitinä läheskään täydellinen, ja silti voin armahtaa myös itseni.

Koen, että tämä on samalla paras lahja omille lapsilleni. Kun kykenen olemaan itselleni ja muille armollinen, lapsenikin kykenevät näkemään itsensä armon valossa.

Rakkaudelliseen katsekontaktiin sidottu eheyttävä energia sukeltaa syvälle hermostoomme ja vaikuttaa positiivisella tavalla käyttöliittymäämme. Polyvagaaliteorian mukaan vagus- eli kiertäjähermo on evolutiivisesti jakautunut kahteen osaan. Takimmainen osa vastaa hengissä selviytymisestä lamaantumisreaktion kautta. Etummainen osa vastaa rauhoittumisesta ja levollisuudesta. Kun koemme olevamme turvassa muiden ihmisten kanssa, voimme rentoutua ja rauhoittua.

Vaikka kokisitkin, että olet elämässäsi saanut liian vähän rakkaudellisia ja hyväksyviä kohtaamisia, koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tilannetta ja opettaa omaa käyttöliittymääsi uusiin, rauhoittaviin hermokytkentöihin. On mahdollista opetella katsomaan itseään hyväksyvästi ja rakastavasti silmiin peilin kautta. Voi päättää sopivissa tilanteissa olla itse se ihminen, joka katsoo ensin toista ystävällisesti silmiin ja laittaa siten hyvän kiertämään.

Tämä tuntuu olevan melkoinen haaste monelle suomalaiselle. Mutta mitä jos sinä ja me kaikki lupaisimme, että katsoisimme edes kerran päivässä toista, ventovierastakin ihmistä, hyväksyvästi silmiin. Olisiko se mahdollista? Mitä arvelet, että elämässä alkaisi tapahtua sen seurauksena? Itse uskon, että vain hyvää.

“Me voimme äiteinä, lapsina, puolisoina, missä tahansa roolissa, vahvistaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Katseen kautta tämä yhteys menee syvälle, katse ei valehtele. Katseiden kohtaaminen on samalla niin herkkä hetki, että joskus voi olla ylivoimaista jäädä siihen hetkeen. Kun siihen uskaltautuu, näemme toistemme ihmisyyden. Voimme hyväksyä toinen toisemme sellaisena kuin olemme, jokainen yhtä aikaa keskeneräisenä ja samalla niin täydellisenä.”

Ote kirjasta Lasten oppeja äideille

Lähteenä käytetty myös psykologi, aivotutkija Tiina Parviaisen luentoa (21.4.2018, Hämeenlinna).

Lisätietoa psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.