Varoitus. Seuraa yleistyksiä, kenties hivenen asenteellisuutta, mutta kaikkein eniten omakohtaisia ja vilpittömiä kokemuksia vuosien varrelta.
Moni kenties tietää, että vietän paljon aikaa pois Suomesta. Lähinnä Aasiassa, jossa törmään tietysti aasialaisiin ja suomalaisiin kulttuurieroihin, mutta myös ympäri maailmaa Aasiaan matkanneisiin kanssavaeltajiin.
Olen miettinyt paljon, miksen viihdy enää niin kovin hyvin Suomessa. Miksi olen onnellisempi vaikkapa Intiassa tai Indonesiassa. Sydämeni laulaa siellä eri tavalla. Ja vaikka se laulu on toisinaan hyvinkin epävireistä, keskeneräistä, noloakin, uskallan silti laulaa. Kotona se laulu toisinaan sammuu.
En tiedä yhtä yksittäistä syytä siihen, mutta rehellisyyden nimissä olen pohtinut sitä jo jonkin aikaa. Siksi päätin listata alle (itsellenikin muistiin) kymmenen asiaa, jotka tekevät minut siellä ”Muualla” onnelliseksi.
1. Onni pienissä asioissa
Mitä enemmän ihminen voi saada, omistaa tai ostaa, sitä suurempia asioita ihminen tarvitsee tullakseen onnelliseksi. Meillä länsimaissa vallitsee usein ”Mikään ei tunnu missään” -tautologia. Kaikki on paremmin kuin hyvin. On uusimmat sisustustrendit sohvalla, pöytävaraus hienoon ravintolaan työviikon päätteeksi ja pihassa auto, joka pykiessään korvataan uudella. Silti jokin on aina vähän huonosti. Pienille onnen lähteille on tullut sokeaksi. “Muualla” onneen riittää usein se meille itsestäänselvyys.
2. Onni muiden menestyksestä
Joskus tuntuu siltä, että kehumme toisiamme liian harvoin. Usein tuntuu kuin toisen menestys tai muutos elämässä olisi itseltään pois. Kerron esimerkin. Olin ollut pois ”normaalista” työelämästä kaksi vuotta, kun sain ihan kivan työtarjouksen ihan kivasta paikasta, mutta se olisi heittänyt minut takaisin oravanpyörään, jolloin kirjaprojektini ja muut intohimoni olisivat jääneet taka-alalle. Ja olin juuri uskaltanut hypätä pois siitä oravanpyörästä! Eräs tuttuni riemastui työtarjouksesta ja tokaisi, että ”Onpa hienoa, kai sinä otat työn vastaan?” Tunsin jostain syystä epäonnistuneeni siihen astisissa valinnoissani täysin. Koin, että onnistuisin ainoastaan, jos asettaisin itseni siihen perinteiseen arkimuottiin.
3. Yhteisöllisyys ja perheen voima
Välillä kadehdin varsinkin Aasiassa perhekeskeisyyttä. Vaikkei olisi naimisissa tai parisuhteessa, koskaan ei jäisi yksin. Monesti lähiperheen lisäksi samassa talossa asuu muutakin sukua. En tiedä olisiko se lopulta hyvä idea tällaiselle introvertille, mutta perheettömänä olen kokenut välillä yksin asuessani ja ystävien perhebileistä pois jätettäessä viiltävää yksinäisyyttä. Mutta kulttuurissani olisi ainoastaan noloa asua nelikymppisenä samassa talossa sukulaistensa tai vanhempiensa kanssa.
4. Riittävyyden asteen madaltuminen
Olen törmännyt kotona usein sellaisiin kysymyksiin, kuin Mitä muuta teet kun kirjoitat kirjoja? Miten oikein täytät päiväsi? Mistä saat rahaa? Kaikki kysymyksistä ovat mielestäni aika alentavia ja lisäksi hyvin henkilökohtaisia. Hypättyäni pois oravanpyörästä vastailin kiltisti näihin kysymyksiin. Listasin kaikkia asioita joita teen ja kerroin, että rahaa tulee milloin mistäkin, ja paljon on ollut säästöjä ja että vanhempanikin ovat auttaneet taloudellisesti ja ja ja. Mitä hittoa? Miksi?
Se iski tajuntaani vasta ehkä viidennellä kerralla, kun joku kysyi minulta ”Muualla”, että mitä teen työkseni. Olin varautunut listaamaan samat asiat kuin kotimaassanikin. Mutten ehtinyt kuin vähän häpeillen kertoa kirjoittavani yhtä kirjaa, kun vastaus olikin että Onpa hienoa! Mistä kirjoitat? Onko jotain jo julkaistukin? Ketään ei kiinnostanut mitä kaikkea MUUTA tein saati mistä kaikkialta sain RAHAA. ”Muualla” olin enemmän kuin riittävästi.
5. Suorittamisesta luopuminen
En ole koskaan kokenut niin ikään ”Muualla”, että minun pitäisi ajaa itseni loppuun suorittamalla niin vimmatusti. Se johtunee siitä, ettei kukaan ole koskaan esittänyt minulle ”Muualla” sitä kysymystä, että mitä MUUTA sitten teet. Se riisuu itsestään suorittamisen pakon ja näyttämisen tarpeen muille.
6. Erilaisuuden ihailemisen – ei tuomitseminen
Matkustaessa näkee varsinaisen sekoituksen kulttuureita ja tapaa ihmisiä mitä erilaisimmista paikoista. Samassa pöydässä saattaa istua suomalainen kirjailija, hollantilainen vaihtoehtoislääkäri, intialainen munkki ja israelilainen entinen sotilas. Kaikkien tarinat ovat yhtä arvokkaita. Jokainen kohtaaminen tuo omaan elämään jotain lisää. Monikulttuurisuus on ”Muualla” rikkaus, ei painolasti tai kirous.
7. Kiitollisuus, ihan kaikesta
Kiitollisuus ei ole kauaakaan kuulunut meidän jokapäiväiseen sanavarastoomme. Viime aikoina on erilaisissa tsemppausyhteyksissä kehotettu pitämään ”kiitollisuuspäiväkirjoja” ja miettimään joka aamu jokin asia, mistä on kiitollinen. ”Muualla” (erityisesti Intiassa) kiitollisuus on elämässä koko ajan läsnä. Kiitollisuus ei kaipaa sen suurempia asioita kuin uuden päivän, vatsan täyttävän aterian, ystävän kauniin lauseen. Kiitollisuuspäiväkirjoihin ei tarvitse siellä ”Muualla” sitä edeltävää masennusta tai loppuunpalamista.
8. Kateuden korvaaminen kannustuksella
Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kateuskorttia käytetään toisinaan väärin. On helpompi kuitata itseensä kohdistuva arvostelu sillä, että ”No se on vaan mulle kateellinen.” Aina se ei kuitenkaan niin ole ja toisinaan tulisi katsoa kenties peiliin. Silti en ole koskaan, missään “Muualla” törmänyt tilanteeseen, jossa olisin haistanut kateutta, vaikka monesti rikkaan ja köyhän maan edustajien kohdatessa voisi olla syytäkin. Miten se sanonta meni? Kateus on kansantauti?
9. Rakkauden määritelmä
Olen sanonut aiemminkin, että minulta kysytään usein palatessani Suomeen löytyikö rakkautta. ”Muualla” rakkaudella on laveampi merkitys. Rakkaus on kaikkialla ja kaikessa. Eikä rakkaudella tarkoiteta aina pelkästään parisuhdetta. “Muualla” sydämen rakkaus ajaa usein tärkeydessään keskinäisen rakkauden ohi.
10. Oman heimon löytyminen
Kun olen tavannut ”Muualla” uusia ystäviä ja ihmisiä, olen tunnistanut silloin tällöin jonkun sielunsisarekseni tai -veljekseni, heimolaiseksi, jonka edessä voikin olla täysin oma itsensä. Silloin olen oppinut itsestänikin paljon. Millainen minä oikein olen ja millaisia ihmisiä kaipaan elämääni? Jostain syystä heimolaisiin on ollut helpompi tutustua siellä ”Muualla”. Siellä tuntemattomienkin kanssa saa jutella.
P.S. Matkustan kesän lopussa taas ”Muualta” takaisin Suomeen. Toivon, että voin todistaa, että ”Muualla”-listani on ollut ainoastaan vääristyneenä muistileimana päässäni.
Olet saattanut kokea sen huumaavan tunteen, kun olet tavannut Hänet. Olet ollut sillä sekunnilla varma, että NYT olet löytänyt elämäsi rakkauden, sielunkumppanisi. Veto häntä kohtaan on ollut vastustamaton, ja seksikin on ollut niin hyvää, ettei mielessäsi ole ollut epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi vuosisadan rakkaustarina. Kunnes yhtenä päivänä oletkin joutunut huomaamaan, että rakastavan suhteen sijaan oletkin saanut raastavan suhteen tai jopa äkillisen eron. Mitä ihmettä tapahtui?
Toisaalta saattaa olla, että et ole kokenut vielä mieletöntä rakastumisen huumaa, mutta haluaisit kokea sen. Toivot kerta toisensa jälkeen treffeille mennessäsi, että tällä kertaa tapaisit jonkun, joka veisi jalat alta. Minä ymmärrän. Se olisi niin helppoa! Ei enää tylsiä treffejä, joissa kerrataan aina uudestaan omaa elämäntarinaa – olisi niin ihanaa joskus TUNTEA jotain. Ei enää arvuuttelua ja arpomista, sen vain tietäisi.
Mutta aina ei tiedä. Vaikka rakastumisen tunne iskisi kuin salama kirkkaalta taivaalta, tunne ei aina tulekaan suoraan sydämestä – vaan alitajunnasta. Joskus kolahtaa siksi, että:
1. Hän ei ole sielunkumppanisi, vaan oppiläksy
Et ehkä tarkkaan tiedä mikä hänessä kolahtaa, mutta tunnet sydämessäsi, että tässä on nyt Jotain. Hän tuntuu jotenkin niin tutulta. Vaikka jokin pieni ääni saattaisikin kuiskia sinulle, että hän ei kohtele sinua ihan niin kuin pitäisi, ajattelet, kyllä sydän tietää! Tuo pauhaava pää vain pitää hiljentää.
Joskus se, mitä luulemme rakkaudeksi, onkin vanhan tunnelukon aktivoitumista. Erään teorian mukaan me koetamme aikuisina kirjoittaa historian uusiksi ja korjata ne asiat, joita vaille jäimme lapsena. Vaikka luulisi, että hakisimme vastakohtaa sille, mitä emme halua, se on juuri päinvastoin: vedämme alitajuisesti puoleemme sitä, mihin olemme jo tottuneet. Jos pelkäät hylätyksi tulemista, etsit alitajuisesti juuri sellaisia miehiä, jotka taatusti hylkäävät. Jos lapsuudessasi totuit, että sinua vähäteltiin, kumppanin rumat sanat eivät tunnu niin pahoilta – eikös niin kuulu puhua? Olet ehkä oppinut, että sinua ei kuulukaan kehua ja arvostaa. Jos kotona on ollut väkivaltaa, löydät hyvin todennäköisesti miehen, joka lyö aikuisenakin. Saatat tuntea voimakasta vetoa juuri sellaista ihmistä kohtaan, jonka omat haavat natsaavat sinun haavojesi kanssa. Mitä omituisemmat asiat voivat koukuttaa, eikä siinä tunnu olevan mitään järjen häivää, mutta ehkä juuri siksi pidät tuota vahvaa kemiaa rakkautena.
Kannattaakin olla tietoinen siitä, miksi joku tuntuu niin tutulta. Jos tuttuus on sitä, että toistat jotain samaa kaavaa aina uudestaan, rakkautesi kohde ei ehkä olekaan sielunkumppanisi, vaan läksy, joka kehottaa sinua muuttamaan toimintamallejasi. Ja se tapahtuu sukeltamalla alitajuntaasi, joka sinua ohjailee.
2. Rakastut rakastumisen tunteeseen
Ihminen, joka on valmiiksi virittäytynyt rakastumiselle, sen todennäköisesti myös kokee. Tosin rakkauden sijaan voi virittäytyä myös sille, että vain haluaa jonkun täyttämään oman yksinäisyydentunteen, sekä turvallisuuden ja hyväksynnän tarpeen tai seikkailun halun.
Keho tukee tuota halua ja tarvetta löytää romanssi. Huomaamattamme koko elimistömme limbisine aivoineen alkaa vilkastua, jolloin se näkyy ihmisessä flirttailuna ja ”antennit ojossa” olemisena. Kun rakastuminen tapahtuu, se ryöpsäyttää sellaiset mielihyvähormonit liikkeelle, että se aktivoi aivoissa samat kohdat kuin huumeita käytettäessä. Huumaantuneet aivot saavat kumppanin näyttämään prinssiltä, jossa ei ole mitään vikoja. Trippi kuitenkin päättyy viimeistään puolentoista, kahden vuoden kuluttua, kun rakastumisesta tulisi siirtyä seesteisempään rakastamiseen. Kun arki astuu kuvioihin, jotkut lähtevät narkkaamaan uutta rakastumisen tunnetta.
3. Sekoitat himon rakkauteen
Aina ei ole helppoa tietää alussa, onko kyse himosta vai rakkaudesta. Rakastuminen voi tuntua yhtä juovuttavalta kuin himo ja toisaalta myös himo voi johtaa rakkauteen, sillä sen tarkoituksena on ollut aikojen alussa varmistaa lisääntyminen ja siten perheen muodostaminen.
Himon ja rakkauden erottaa toisistaan parhaiten aika. Himolla alkanut suhde yleensä syttyy nopeasti ja sammuu vielä nopeammin. Himo perustuu usein täysin ulkoisiin seikkoihin, ulkonäköön ja kehoon. Jos sinua tai kumppania ei oikeasti kiinnosta tutustua toiseen, kuunnella rehellisesti toistenne tunteita ja jutella muusta kuin pinnallisista asioista, kyseessä on hetken seikkailu.
Himo perustuu fantasiaan. Pelimiehet ovat erityisen hyviä käyttämään hyväkseen tiettyä mysteerisyyttä ja etäisyyttä (varmasti myös pelinaiset). Vahva kemia voi tuntua koko kehossa, mutta kumppanissa on jotain, mistä ei ihan saa kiinni. Toisissa naisissa se herättää halun jahdata miestä ja todistella hänelle omaa hyvyyttään. Joskus mysteerisyys saattaa olla pelkästään sitä, ettei toinen edes kykene aitoon läheisyyteen. Tiedät rakastumisen ja himon eron siitä, että kun todellinen ihminen paljastuu, kiinnostus katoaa.
Rakkaus syvenee ajan kuluessa, vaikka himo voi laantua. Himo on helppoa. Rakkaus on kärsivällistä. Rakkaus voi alkaa ”ensisilmäyksellä”, mutta yhtä hyvin myös pikku hiljaa syvenemällä. Aito rakkaus ei perustu idealisointiin tai projisointiin, vaan luottamukseen. Jos se on rakkautta, sinun ei tarvitse arvuutella, milloin näette seuraavan kerran, eikä sinun tarvitse tehdä paljon töitä kiinnittääksesi hänen mielenkiinnon taas itseesi. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että himo vie sinulta järjen, mutta rakkaus palauttaa sen.
Haluaisitko tavata samanhenkisiä Hidasta elämää -sinkkuja, löytää uuden ystävän tai jopa rakkauden kipinän? Tule kanssamme viettämään Sinkkujen iltaa Helsingin Kaivohuoneelle torstaina 8.9.2022. Lue lisää täältä.
P.s. Sinkkujen oma Facebook -voimaryhmä Hidasta sinkkuelämää löytyy täältä. Liity mukaan!
Kannustimme teitä lukijoita pohtimaan, mistä omalle äidilleen voisi olla kiitollinen. Pyysimme teitä kirjoittamaan kauneimmat kiitokset äidillenne täällä, ja näitä käyttäen kasasimme kiitoskortin kaikille äideille.
Joku tuijottaa selkään. Jotenkin vaan tiedän, mitä tehdä. En pysty etenemään, jokin estää minua. Vanha tuttu soittaa juuri, kun häntä ajattelin. Saan aavistuksen siitä, mitä tapahtuu. Tulen tilaan ja “haistan”, että jotain on juuri tapahtunut.
Arjessa saattaa tulla vastaan paljon tilanteita, joissa tiedämme jotain, mitä meidän ei pitäisi tietää. Joskus on myös sellainen olo, että tuntee jotain, mutta ei oikein saa kiinni, mistä on kyse. Toisinaan on ihan varma, että telepatiaa on olemassa muuallakin kuin 90-luvun hittibiisissä. Saamme sisältämme tai ympäristöstämme viestejä, joita on vaikea pukea sanoiksi tai selittää toiselle. Usein kyse on intuitiivisesta tiedosta.
Aalto-yliopistosta väitellyt intuitiotutkija Asta Raami puhuu intuitiosta ”sisäisenä tietämisenä”, sillä intuitio sanana saattaa aiheuttaa ihmisissä erilaisia reaktioita riippuen siitä, mitä sanaan liittää. Intuitio on saattanut saada taakakseen vivahteita yliluonnollisesta tai jostain mystisestä huuhaasta. Tämä epämääräisyyden viitta saattaa johtua siitä, että intuitiota ei ole tutkittu kovin paljon. Näin ollen ei ole myöskään yhteisiä sanoja keskustella asiasta, ja on vaikea luottaa mutu-tietoon, jos sitä pidetään täysin irrationaalisena.
Intuitiota on kuitenkin tutkittu kansainvälisellä kentällä jo vuosikymmeniä. Yhdysvalloissa uraauurtavaa työtä on tehnyt professori Dominique Surel, joka on toiminut myös Asta Raamin väitöskirjan ohjaajana. Astan kiinnostus sisäisen tietämisen prosesseja kohtaan syntyi, kun hän toimi pitkään lehtorina taideteollisessa korkeakoulussa:
”Lahjakkaimmat opiskelijat kärsivät siitä, että luovassa prosessissa on alue, jota ei ole sanoitettu eikä sisäistä tietämistä ole tehty näkyväksi. Kun opiskelijat saavat tietoa sisäisen tietämisen prosesseista, he kuvasivat, että tuntuu kuin palaisi kotiin.”
Intuitiota hyödynnetään koko ajan joka puolella, myös bisneksessä ja työelämässä. Jotkut hyödyntävät sisäistä tietämistään tietoisesti ja toiset tiedostamattaan.
Omaa intuitiokykyään työssään hyödyntää musiikkivaikuttaja, Warner Music -levy-yhtiön tuotantopäällikkö Asko Kallonen, jolle ihmisen monimuotoiset henkiset kyvyt ovat tulleet tutuksi omien kiinnostusten kautta: hän on harjoittanut buddhalaisuutta parin vuosikymmenen ajan ja suhtautuu suurella kiinnostuksella ihmisen henkisiin prosesseihin.
Asko hyödyntää sisäistä tietämistä, intuitiota, omassa työssään valitessaan artisteja ja rakentaessaan heidän uraansa.
”Esimerkiksi kun laulaja Sanni käveli ovesta sisään, tuli heti vahva intuitio, että toi ihminen on täynnä tahtoa ja uskoa eli tähtiainesta – ja tämä tapahtui ennen kuin olin kuullut yhtään biisiä. Kun myöhemmin kuulin Sannin lauluja, olin helpottunut, että hän myös osasi laulaa”, nauraa Asko, jonka monet saattavat myös muistaa Idolsin ensimmäisiltä vuosilta lempeänä tuomarina.
Mitä intuitio on?
Intuitiosta on välillä vaikea puhua, kun se tuntuu olevan kuin liukas saippua käsissä: juuri kun saa siitä otteen, se lipsahtaa käsistä. Samalla kun yrittää määritellä sitä, sanat pakenevat. Siinä tuntuu olevan monta ulottuvuutta.
Jos tutkailemme psykologiaa, löydämme käsitteet intuitio ja päättely. Psykologiassa intuition piiriin kuuluvat vaistot, automaattiset toiminnot ja muut tiedostamattomat prosessit, kun taas päättelyyn luetaan kaikki tietoiset kognitiiviset prosessit. Kaikesta tiedostamme vain 5–10 prosenttia on tietoista päättelyä ja 90–95 prosenttia ei-tietoista.
”Tietoisen päättelyn tiedon käsittelyn nopeus on noin 40–50 bittiä, kun taas tiedostamattomien ärsykkeiden määrän eri aistikanavien kautta arvioidaan olevan 11 miljoonaa bittiä. Mutta tuo luku voi olla paljon suurempikin”, Asta tarkentaa.
Ei-insinöörikielellä tämä tarkoittaa sitä, että tietoinen mielemme käsittelee vain murto-osan siitä kaikesta informaatiosta, jonka otamme vastaan.
”Intuitiivinen puoli esikäsittelee koko ajan valtavaa tietovirtaa, joista vain pieni osa, tärkeät asiat, nousee tietoiselle puolelle jatkokäsittelyyn. Tärkeää voi olla esimerkiksi ongelmanratkaisu tai hengissäsäilyminen”, Asta sanoo.
Kun esimerkiksi istut bussissa selailemassa päivän uutisia kännykälläsi, tietoinen mielesi on kiinni sanoissa, ajatuksissa ja havainnoissa siitä, mitä luet. Samalla aistit ottavat vastaan valtavan suurta määrää informaatiota esimerkiksi liikkeestä, tilasta, omista kehon toiminnoista, tuoksuista, äänistä – aivan kaikesta. Et ole tietoinen noista asioita, ellei bussi yhtäkkiä nytkähdä odottamattomasti. Saatat myös kuulla ”sivukorvalla” ääniä, jotka aiemman tietosi pohjalta viittaavat esimerkiksi siihen, että joku nousee rattaiden kanssa bussiin. Kaikki tuo taustahälinä saattaa mennä sinulta ihan ohi, mutta silti ikään kuin tiedät, mitä ympärilläsi on tapahtunut.
”Intuitio on monien aistimusten yhdistämistä. Kun näkee ja aistii asioita ympäristöstä, kaikesta aistimuksesta syntyy kokemus, joka joko vahvistuu tai heikkenee seuraavassa kokemuksessa. Tämän seurauksena tulee tunne siitä, mihin kaikki on muuttumassa: mitä ihmiset tuntee yksilöinä, ja miten se muokkaa kollektiivista alitajuntaa”, Asko kuvailee ja jatkaa:
”Esimerkiksi artistin seuraavia singlebiisejä valitessa saan tietoa monesta suunnasta: aistin ja kuuntelen tuntemuksia ja mielipiteitä sekä ympäristöstä että musiikista, ja minun tehtäväni on olla siinä välissä päättelemässä, miten nuo kaksi maailmaa kohtaavat. Musiikki on konkreettisesti ilmanvärähtelyä, abstraktia materiaalia ja sitä kautta tunteen välittämistä, ja on monien aistimusten ja tietojen synnyttämä kokemus, mikä biisi esimerkiksi valikoituu singleksi.”
Asta löysi kirjallisuudesta tutkimustensa aikana erilaisia tietämisen tapoja, jotka pohjautuvat erilaisiin kognitiivisiin prosesseihin:
1) Mutu-perstuntuma-tieto pohjautuu pitkälti oppimiseen ja assosiaatioihin. Ihminen kerää elämänsä varrella monenlaista tietoa, joka ikään kuin kerääntyy yhteen, kun tehdään tai arvioidaan päätöksiä. Tämä voi olla epäluotettavaa ja epävarmaa.
2) Asiantuntijan tieto syntyy 10 000 aktiivisen harjoittelutunnin jälkeen. Asiantuntijuus voi olla myös sanatonta tietoa, jota saattaa olla vaikea opettaa muille. Asiantuntija ”vaan tietää”, koska hänellä on niin paljon kokemusta erilaisista tilanteista. Ei-tietoiseen on varastoitunut valtava määrä tietoa.
3) Radikaali innovointi on kykyä ylittää oman asiantuntijuuden rajat ja luoda täysin uutta oman asiantuntemuksensa ulkopuolella. Tähän kuuluvat esimerkiksi nobelistit, jotka kykenevät visioimaan seuraavalle vuosisadalle, tai keksijät, jotka pystyvät luomaan sellaista, joka ei perustu olemassaolevien asioiden uudelleen yhdistelyyn.
4) Suora tietäminen tarkoittaa asioita, joita ei niin sanotusti pitäisi voida tietää. Se voi olla epätavallista tietämistä, kuten ennalta aavistamista. Kyse ei ole yliluonnollisesta asiasta.
Millaista on intuition kieli?
”Intuitio on minulle joskus epämääräinen, kiusaava tuntemus tai ääni, joka ei jätä rauhaan. Ajatus tai tuntemus on niin heikko, että se ei välttämättä pysäytä, mutta jälkeenpäin tajuaa, että oikea aavistus oli taustalla”, Asko kuvailee oman intuitionsa kieltä.
Astan mukaan monet puhuvat Askon tavoin äänestä, valmiista ajatuksesta (joka on jo seuraus), kuvista, väreistä tai symboleista. Joku näkee tähden tai välähdyksen. Intuition kieli on hyvin erilainen kuin se kieli, jota ajattelemme tai puhumme. Siitä saattaa olla vaikea päästä selville, sillä se ei ole niin johdonmukaista kuin rationaalisen ajattelun kieli.
”Aina kun ajattelee, että intuitio toimii tietyllä tavalla ja pääsee selville siitä, seuraavassa hetkessä se saattaakin toimia eri tavoin. Sisäinen tietäminen on moniulotteista, ja sitä on vaikea tiivistää kielelliseen muotoon”, Asta sanoo.
Usein saatetaankin sanoa, että intuitio on epäluotettavaa. ”Silloin ei huomioida sitä, että ne, jotka ovat taitavia käyttämään intuitiota, saavat intuitionsa kautta hyvin luotettavaa ja tarkkaa tietoa – joka on jopa luotettavampaa kuin päättely. Intuitio on tietämisen tapa, joka oikein käytettynä tuottaa luotettavampaa tietoa kuin päättely. Ihmiset, jotka ovat tutustuneet omaan intuitioonsa, puhuvat erilaisista tuntemuksista tai signaaleista, jotka alleviivaavat intuition tiedon lisäksi sen merkityksellisyyttä”, Asta tarkentaa.
Monet ihmiset kertovat, että intuition kieli on kehollista, eli keho kertoo vastauksia. Asta kertoo ystävästään, joka tekee aina ”karvatestin”: jos karvat nousevat pystyyn käsivarressa, idea on hyvä. Asko taas kertoo, että joskus hän saattaa kuulla jotain, mistä intuitio sanoo, että ’tästä ei tule mitään’, mutta yrittää järjellä perustella toisin – silloin häntä alkaa nukuttaa.
”Jos vaikka kilpaillaan artistista, jonka kaikki haluavat, ja kaikki ulkoiset mittarit näyttävät hyvältä, saattaa silti joskus tulla fiilis, että ’tässä on jotain pielessä’. Kaikki ympärillä olevat ihmiset tai mittarit näyttävät, että tämä on hyvä juttu. Syntyy vaikea tilanne: olen sisäisen tiedon ja ympäristön paineessa.”
Intuition kieli saattaa paineisissa tai yllättävissä tilanteissa sekoittua pelkoon, jonka reaktio syntyy liskoaivoissa ja on nopea. Eli sekä intuitiossa että pelkoreaktiossa saattaa olla merkkinä salamannopea kehollinen reaktio.
”Intuition erottaa pelosta siinä, että intuitioon ei useinkaan liity tunteita. Sisäinen tieto on neutraali, ja tunne seuraa vasta jälkikäteen. Jos intuitioon liittyy tunne, tieto on usein jollain tavalla vinoutunut, jolloin se ei ole luotettavaa”, Asta kertoo.
”Olen huomannut, että pelko syntyy ajattelun tai ympäristön paineen seurauksena, intuitio on enemmän positiivisen kokemuksen kautta syntyvää suunnan näyttämistä”, Asko lisää.
Miten intuitiota voi vahvistaa?
”Aivokuoren tietoisuus ja sosiaalisuus häiritsevät intuition tunnistamista. Mitä enemmän pääsee irti häiriötekijöistä, sitä paremmin intuition kuulee. Esimerkiksi meditaatiolla pääsee irti tietoisesta ajattelusta. Kun aivokäyrän taajuus laskee lähemmäs unitilaa, on helpompi saada kiinni intuitiosta. Siksi esimerkiksi sunnuntaiaamuna hiljalleen heräillessä ja lintujen laulua kuunnellessa on helpompi saada kontakti intuitioonsa kuin perjantaina ruuhkassa kaupan kassalla”, Asko kertoo ja jatkaa:
”Mitä enemmän olen kiinni tietoisessa ajattelussa, sitä huonommin kuulen intuitiota, sitä enemmän on sumua. Intuition kuva sumenee. Ikään kuin olen autossa, jossa on ikkunat huurussa, ja pitää yrittää ajaa pelkkien mittareiden mukaan.”
Asta mainitsee kolme B:tä, jotka ovat tyypillisiä luovuutta tukevia tilanteita, joissa sisäisen tiedon vastaanottaminen on helpompaa: bed (sänky – unen ja valveen rajamailla päättely ei ole niin hereillä), bus (bussi – kun maisema virtaa ohi ja mieli uppoutuu siihen), bath (kylpy – olemme rentona).
Astan mukaan intuitiota voi myös kehittää. Kun intuitio on vahva, sen viesti on usein hyvin selvä, mutta aina intuitiivinen tieto ei ole selvästi puolesta tai vastaan. Sitä voi sekoittaa myös pelko tai toiveajattelu. Asta antaa neljä vinkkiä intuition kehittämiseen:
1. Mielen laajentaminen
Koska intuitio ei toimi tietoisen mielen ahtaassa boksissa, mielen käyttöalaa täytyy laajentaa. Meditaatio ja tietoisen mielen hiljentäminen ovat hyviä keinoja. Myös monotoninen tekeminen – juoksu, tiskaaminen, imurointi – irrottavat tietoisesta ajattelusta. Parhaiten pään sisäistä boksia laajentaa itselle täysin uusiin asioihin tutustuminen, sillä se haastaa perinteisiä uskomuksiamme.
2. Havaintokyvyn kehittäminen
Havaitsemme usein sen, minkä tiedämme. Havaitsemme koko ajan paljon enemmän, kuin ymmärrämme havaitsevamme. Kampaaja ja biotieteilijä näkevät ihmisestä eri asiat – vaikka molemmat näkevät koko ajan kaiken saman. Kun opettelee havaitsemaan asioita laajemmin, alkaa nähdä enemmän.
3. Erottelukyvyn kehittäminen
Kaikesta informaatiosta on myös osattava erotella merkitykselliset asiat, ne asiat, joilla on painoarvoa esim. päätöstä tehdessä. Mistä tieto tulee? Mikä on opittua? Mikä on ehkä pelkoreaktiota? Mikä mutu-perstuntumaa tai mikä suoraa tietämistä? Miten erottaa merkitykselliset havainnot kohinasta?
4. Esimerkkimenetelmä: Sydänkoherenssin vahvistaminen
Jos sydän on koherentissa tilassa, se tahdistaa koko kehoa, ja suurin hyöty on aivoille ja intuitiolle. Koherenssia parhaiten aktivoi kiitollisuuden tunne, sillä se luo hyvän pohjavireen intuition kuulemiselle.
Onko olemassa ”yhteistä tietoa”?
Joku puhuu kollektiivisesta tai yhteisestä tiedosta tai tajunnasta, joku puhuu kollektiivisesta mielestä tai yhteisestä tietoisuudesta, joku kuvailee, että ”tieto on ilmassa”. Tiede pitää salonkikelpoisena käsitteenä Jungin kollektiivista alitajuntaa. Yhtä kaikki: tuntuu olevan jotain, joka ei ole yksilöihin rajattua kokemusta, vaan paljon laajempaa.
”Meillä on yhteinen, kollektiivinen mieli, josta irrottaudumme yksilöiksi, egoiksi. Yksilöt haluavat olla erityisiä ja erilaisia. Mutta mitä kauemmaksi pääsemme erillisyydestä, sitä vahvemmin saamme kokemuksen siitä yhteisestä tietoisuudesta, mikä on olemassa ja josta tieto tulee tosi nopeasti. Tuota kollektiivista mieltä voi oppia aistimaan ja lukemaan, sillä tieto on kaikkien saatavilla”, Asko kuvailee.
Myös työssään Asko on tämän ison, yhteisen tiedon äärellä joka päivä:
”Musiikissa etsin ja haistelen jatkuvasti sitä, mikä on se yhteinen nimittäjä kollektiivisessa tietoisuudessa. Miksi joku biisi on sellainen, että niin moni haluaa sen kuulla? Yritän havainnoida koko ajan, miten maailman tietoisuus kehittyy, mikä on kollektiivista tietoa ja miten pääsen käsiksi tuohon tietoon. Olisi hyvä koko ajan joutua poisoppimaan niin sanotusta ennakkokäsitysten mukaisesta totuudesta, jotta voin olla avoin jatkuvasti uusiutuvalle ja kehittyvälle kollektiiviselle tietoisuudelle.”
Jos jotain on ”ilmassa”, sen voi napata sieltä kuka tahansa. Mutta jos ilmassa on koko ajan valtava määrä informaatiota, ja ihminen aistii koko ajan 11 miljoonaa tai miljardia tiedonjyvää tiedostamattaan, mikä tuosta kaikesta aineksesta tulee intuition merkkeinä tai vaikka ajatuksina tietoisuuteemme? Miksi joku toinen nappaa jonkun tiedon ja toinen ei?
Astalla on asiaan näkemys. Kyse on intentiosta, siitä, mihin huomionsa suuntaa. Kaikki ovat eri asioissa hyviä, ja havainnoivat erilaisella tietopohjalla asioita. Asko esimerkiksi on ammattilainen aistimaan ympäröivää musiikin maailmaa ja omia intuitioviestejään löytääkseen hittibiisit, jotka värähtelevät tuota tuntemusta, jonka hän aistii. Suurimmalle osalle nuo Askon aistimat viestit menevät ohi, sillä se ei ole merkityksellistä heidän maailmassaan – he eivät ole suunnanneet kiinnostustaan ja huomiotaan samaan asiaan. Asta sanoo: ”Ihminen näkee, mutta ei huomaa.”
Myös omat uskomukset, ennakkokäsitykset ja esimerkiksi toiveajattelu saattavat estää tiedon poimimisen kollektiivisesta alitajunnasta: ”Sinulla on kuva tästä hetkestä, ja näet maailman sen mukaan. Näet sen, mihin uskot. Jos on vahva ennakkokäsitys siitä, mitä tapahtuu, et näe sitä, mitä oikeasti tapahtuu”, Asko kuvailee, ja Asta on samoilla linjoilla:
”Intuition opettelussa on tärkeää poisoppiminen, eli päästetään irti virheellisistä uskomuksista.”
Astalla on myös herättäviä kokemuksia siitä, miten lapset ”lukevat ajatuksia”; monesti puhutaan myös telepatiasta.
”Oli aika, kun silloin 3-vuotias lapseni luki ajatuksiani, ja sitä tapahtui niin paljon, etten keksinyt keinoja selittää sitä sattumilla. Usein kun ajoin autoa ja ajattelin jotain, lapsi vastaili kysymyksiini, joita juuri ajattelin.”
Samaa tapahtui Astalla muidenkin lasten kanssa:
”Kun nuorimmaiseni oli 4-vuotias, luin yhtenä päivänä Hesaria ja mietin, mistäköhän saisin töitä. Siinä hetkessä keksin, ihan ensimmäistä kertaa, että lähtisin ulkomaille töihin, kun saisin väitöskirjani valmiiksi. Kun menin nojatuoliin istumaan, neljävuotias tuli syliin ja sanoi: ’Äiti, mä en tahdo, että sä lähdet mihinkään toiseen maahan’.”
Sopivatko intuitio ja järkiajattelu samaan neuvottelupöytään?
Järkiajattelua ja rationaalista ongelmanratkaisua painotetaan yleisesti niin paljon, että etenkin työelämässä saattaa olla vaikea antaa intuitiolle tilaa. ”Musta nyt vaan tuntuu tältä” ei ole välttämättä se kaikkein painokkain argumentti neuvottelupöydässä. Ja silti: intuitio on osa jokaista ihmistä.
”Intuitio on aina ensisijainen, ja päättely vasta toissijainen. Intuitio siis vaikuttaa kaikkeen, myös päätöksentekoon. Jos se suljetaan kokonaan pois, ollaan muka järkeviä, mutta samalla pelot ja toiveajattelu voivat jyllätä taustalla ja vaikuttaa järkipäättelyyn tiedostamatta. Jos intuitiota ei oteta huomioon, ei oteta huomioon niitä asioita, jotka saattavat vaikuttaa järkipäätöksiin. Niiden eteen vain ikään kuin vedetään verho ja todetaan, että ’näitä ei ole olemassa’”, Asta kertoo.
Tutkimuksissa on todettu, että intuitio on päättelyyn verrattuna ylivertainen silloin, kun tietoa on liikaa ja tietoinen ajattelu ei rajallisuutensa vuoksi pysty arvioimaan kaikkia vaikuttavia tekijöitä. Intuitio lyö päättelyn myös silloin, kun on liian vähän tietoa ja on liian suuria aukkoja, jotta voitaisiin tehdä päättelyä.
Warner Musicin neuvottelupöydässä ”musta tuntuu” on hyväksyttävä argumentti, mutta tuota tietoa ja sen lähdettä pitää osata myös reflektoida.
”Saatamme puntaroida esimerkiksi kannattaako jollekin artistille järjestää stadionkeikka vai ei. On faktoja puolesta ja vastaan, mutta lopputulos ei välttämättä ole täysin selvä. Joskus vaikka kaikki mittarit näyttävät, että kannattaa, saattaa silti olla jokin fiilis, ettei kannata – eikä tuo tieto perustu mihinkään heti havaittavaan mittariin”, Asko kertoo, mutta myöntää, että harvoin intuitiiviset vastaukset ovat täysin selviä, ja ne intuitiivisten heikkojen signaalien aiheuttajat pitäisi pystyä tuomaan esille.
Astan mukaan juuri lähde voi olla osa intuitiivisen tiedon luotettavuuden arviointia. Meillä on intuitiiviselle tiedolle erilaisia lähteitä: esimerkiksi kehollista tietoa, kollektiivisia ajatuksia tai toisen ihmisen lukemista. On vain opittava tunnistamaan, mistä suunnasta tieto tulee.
Sen sijaan että intuition epämääräisyydelle naureskellaan, suljetaan se kokonaan pois tai pelätään sitä, olisi hedelmällisempää olla kiinnostunut sen tuomista mahdollisuuksista.
”Intuitiivisen tiedon havainnoiminen ei tarkoita sitä, että sen mukaan pitäisi tehdä päätöksiä. Mutta intuitio on yksi tietämisen tapa siinä missä päättelykin. Ratkaisu on helppo silloin, kun sekä intuitio että järkeily puoltavat asiaa. Mutta jos intuitio ja päättely osoittavat eri suuntiin, voi kiinnittää huomiota siihen, kertooko intuitio esimerkiksi jotain, mitä ei ole osattu ottaa huomioon arviossa tai järkipäättelyssä”, Asta painottaa ja lisää:
”Kun intuitiivinen puoli otetaan mukaan havainnointiin, päätöksenteon jälkeinen tyytyväisyys kasvaa: Jossittelu jää pois, ja kaikkien tietojen ristiriidat on käsitelty jo päätöksentekovaiheessa.”
Astan mukaan intuitiolta voi kysyä tarkkojakin kysymyksiä: ”Mitä tarkempaan muotoon kysymykset asettaa, sen selvemmin saa vastauksia. Kannattaa asettaa kysymyksiä siten, että vastaus on kyllä tai ei. Usein käy niin, että jo kysymystä muotoillessa tietää vastauksen.”
Tuleeko sisäisen tietämisen huomioiminen lisääntymään tulevaisuudessa?
Astan väitöskirja käsittelee intuitiota, mutta ennen kaikkea sitä, miten tietoista mieltä voidaan käyttää apuna, jotta voidaan hakea tietoa intuitiiviselta puolelta. Astan mukaan intuition kautta voi saada miltei mitä tahansa tietoa. Hän mainitsee neljä erilaista tietämisen tapaa, joista intuition voi sijoittaa kohtien 3–4 alueelle:
1 Auktoriteetteihin tai asiantuntijuuteen perustuva tieto 2 Päätelty tieto 3 Kokemusperäinen tieto 4 Noeettinen tieto
Kolme ensimmäistä tietämisen tapaa ovat käytössä varmasti kaikilla meistä, mutta noettinen tieto, jolle ei oikein ole löytynyt edes hyvää suomennosta, on tähän asti tieteessä pääosin ohitettu. Kyse on tiedosta, jota meidän ei pitäisi tietää. Asta kertoo amerikkalaisesta psykiatrista Diane Powellista, joka on väitellyt Harvardin lääketieteellisestä tiedekunnasta, ja joka kiinnostui tästä tietämisen tavasta, kun hän tutki autisteja.
Diane tutki intialaisia autistilapsia, joilla on sellainen matemaattinen lahjakkuus, että he pystyvät antamaan vastauksen saman tien 7-numeroisista luvuista muodostetuista kertolaskuista. Kun tutkija oli tehnyt kokeissa kahden laskun kohdalla laskimella laskuvirheen, lapsi oli antanut tuon tutkijan laskeman virheellisen vastauksen – molemmilla kerroilla.
Diane kiinnostui tapauksista ja alkoi tutkia asiaa enemmän. Suomessa vieraillessaan Diane oli näyttänyt videon, jonka Astakin näki: Tilanteessa tutkija on toisella puolella verhoa, ja lapsi ja hoitaja toisella puolella. Ensin tutkija antaa lapsille 7-numeroisia laskutoimituksia, ja lopulta tutkija sanoo: ”En anna sinulle edes laskettavia numeroita, vaan kirjoita ensin numerot ja laske ne sitten.” Asta kertoo, että sitten videolla näkyy, kun lapsi kirjoittaa tutkijan edessä olevat numerot ja laskut – parhaimmillaan 162 numeroa ilman yhtäkään virhettä.
Dianella on tutkimuksissaan hypoteesi, että autisteilla aivokuori, jossa tietoinen ajattelu tapahtuu, on hiljentynyt tai pois toiminnasta, jolloin he pääsevät helposti lukemaan tällaista tietoa – eli lukemaan tietoa toisen ihmisen mielestä.
Nämä tutkimukset ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa, sillä selittämättömät ”sattumat” ovat tieteelle hankalia. Astan mielestä tieteen reunalla on kuitenkin valtavasti kiinnostavaa tutkimusta, joka tulee mullistamaan tiedon käsityksen tulevaisuudessa.
Intuition hyödyntäminen voisi mullistaa tulevaisuudessa myös työelämää ja Suomen kilpailukykyä, kun saamme käyttöön enemmän tietoa.
”Intuition käyttö lisää tutkitusti työhyvinvointia, sillä intuitio ja empatia korreloivat: jos on empaattinen, pääsee helpommin käsiksi intuitiiviseen tietoon ja pystyy hyödyntämään intuitiota – tai päinvastoin. Työyhteisöt, joissa on empatiaa, ovat hyvinvoivempia ja lempeämpiä. Empaattinen ja sisäistä tietoa hyödyntävä ihminen pystyy aistimaan toisen tilaa ja ylittämään oman näkökulman. Jos intuitiota opittaisiin hyödyntämään ja johtamaan, voitaisiin saada käyttöön uutta potentiaalia ja ideoita – jotain, mitä ei ole ajateltu mahdolliseksi tai osattu pelkällä järkiajattelulla nähdä”, Asta arvioi, johon Asko lisää:
”Intuition johtamista on se, että pitää itsensä tilassa, jossa voi hyödyntää intuitiota. Isojakin päätöksiä joudutaan nimittäin tekemään intuitiolla – vaikka se ei olisi tietoista.” Tutkimuksissa on esimerkiksi laskettu, että asunnon valitseminen ja kaikkien siihen liittyvien asioiden arvioiminen veisi pelkällä päättelyllä yli neljä vuotta; intuitio tekee saman salamannopeasti – samoin kuin puolisonvalinnan.
”Kun intuitio ja päättely tuodaan yhteen ja niitä hyödynnetään yhdessä, päästään niin sanottuun laajennettuun ajatteluun”, Asta kiteyttää.
Vai onko joku, joka uskaltaa ajaa autoa ikkunat huurussa – pelkkien mittareiden varassa?
Haastateltavat:
Asta Raami on Aalto-yliopistosta väitellyt intuitiotutkija, joka on kirjoittamassa myös populaarikirjaa sisäisestä tietämisestä.
Asko Kallonen on Warner Music Finlandin tuotantopäällikkö ja pitkän linjan musiikkivaikuttaja, joka tunnetaan myös Idols-ohjelman ensimmäsiltä tuotantokausilta.
Lapsuuden tunneilmastolla on merkittävä vaikutus siihen, miten lapsi oppii käsittelemään tunteita. Lapsi on hyvin herkkä aistimaan, mitkä tunteet ovat tervetulleita ja mitkä eivät. Näin lapsi oppii sopeuttamaan ilmaisuaan sen mukaisesti. Usein vanhempien omat käsittelemättömät ja tukahdutetut tunteet ovat juuri niitä, mitä heidän on vaikea lapsessaan kohdata. Tukahdutetut tunteet kulkevat usein sukupolvien yli kulkevina ketjuina. Tarkoitus ei ole etsiä syyllisiä, vaan enemmänkin lisätä ymmärrystä niitä eväitä kohtaan, joita kukin on elämään saanut.
Lapsi oppii tukahduttamaan sen, mille ei ole turvallista tilaa. Tämä herättää turvattomuutta ja hämmennystä lapsessa, joka jää vaikeiden tunteidensa kanssa yksin. Lapsi ikään kuin sisäistää tavan joilla omassa perheessä vaikeita tunteita kohdattiin.
Tyypillisesti tukahdutettuja tunteita ovat mm. viha, pelko, kauhu ja suru, mutta yhtä lailla myös välittämistä ja rakkautta tukahdutetaan.
Kun tunteita tukahduttaa, tukahduttaa herkästi samalla yhteyttä omiin inhimillisiin tarpeisiin. Omiin tarpeisiin tutustuminen onkin keskiössä, kun lähdetään tutkimaan mitä omien aggressioiden taustalla oikeastaan onkaan. On varsin yleistä, että juuri se ”kiltti ja reipas tyttö” on hämillään omien vihan tunteidensa suhteen, eihän hänellä kuulunut olla sellaisia!
Viha on voimakasta energiaa, jonka takana on hyvin usein pelkoa tai surua, jotain jota on ehkä tukahdutettu niin pitkään, ettei itse enää oikein edes muista sen juuria.
Tunteiden tukahduttaminen vie valtavasti energiaa ja tuo jännitettä sekä kireyttä elämään. Osa kokonaista ihmisyyttä onkin harjoitella tulemaan itse itselleen rakastavaksi aikuiseksi ja tueksi, joka uskaltaa katsoa myös vaikeita tunteita. Tunteiden myötätuntoinen kohtaaminen ehkäisee sitä, että reagoisimme niiden mukaan.
Suosittelen lämmöllä tutustumaan naisenväkivalta.fi hankkeeseen. He tarjoavat maksutonta tukea naisille, jotka käyttävät väkivaltaa tai pelkäävät aggressioidensa äityvän väkivallaksi.
Kävelen töistä kotiin Helsingin keskustassa kahdeksalta illalla toukokuisena iltana 15 vuotta sitten. Takana on intensiivinen työpäivä huipputyöpaikassa. Huipputiimi, huippupalkka, huippuhyvät kehittymismahdollisuudet, huippuedut ja huippuvaativat työtehtävät. Ainoa vaan, että oma olo on huippuväsynyt.
Minua kehutaan pelottomaksi ja hyvällä asenteella varustetuksi. Olenkin pelottomasti mennyt eteenpäin urallani, mutta olen väsynyt liian vaikeisiin työtehtäviin, liian pitkiin työpäiviin, globaaleihin prosesseihin ja budjettien tekoon. Miten tässä nyt näin kävi?
Valmistumiseni jälkeen pääsin vahvan motivaationi vuoksi todella mielenkiintoisiin rekrytointitehtäviin kansainväliseen konsultointiyritykseen. Siellä olikin kaikki hyvin, kunnes tuli yt-neuvottelut, joiden jälkeen päädyin kilpailijalle tekemään vielä vaativampia töitä. Innoissani, ja vähän peloissani otin uuden huipputehtävän vastaan. ”Pärjään kyllä, ainahan olen pärjännyt” hoin itselleni.
Mutta: Mitkä ovat todellisia vahvuuksiani, ja pääsenkö hyödyntämään niitä tässä tehtävässä?Osaamiseni ja persoonani sopivat kyllä tehtävään hyvin, myös soveltuvuustestien mukaan.
Lopulta sain työuupumuksen ja päädyin lähes vuodeksi pois työelämästä, alle kolmikymppisenä! Toteutin sinä aikana privaattielämän unelmani, matkan maailman ympäri. Vuodesta syntyi kirjakin: Elämysseikkailu – Matka maailman ympäri. Sapattivuoden aikana erosin poikaystävästäni, löysin itseni, oivalsin elämäntehtäväni ja aloin nähdä maailman eri valossa kuin aiemmin.
Uraoivallus syntyi vuoren huipulla, Thaimaan Montevistassa
Omia vahvuuksia hyödyntämällä voi tulla todella onnelliseksi työssä.
Mitä vahvuudet ovat?
Monilla menee sekaisin osaaminen ja haluaminen. Ne kun ovat kaksi täysin eri asiaa! Voit osata jotain, muttet enää halua tehdä sitä. Voit haluta tehdä jotain, muttet osaa vielä. Mitä luulet, kummanlaisia tehtäviä kannattaa hakea? Ideaalitilanteessa sekä osaat että haluat. Mutta tärkeimpänä on motivaatio, haluaminen eli intohimo tehtävää kohtaan. Se on myös työnantajien mielestä tärkein valintakriteeri.
”Vahvuus on taito, johon liittyy intohimo.”
Itse uskon, että meillä on ominaisuuksia. Joissain tilanteissa ne näyttäytyvät vahvuuksina, toisissa heikkouksina. Salaisuus onkin hakeutua tehtäviin, joissa omat ominaisuudet ovat vahvuuksia! Karrikoidusti: Sosiaalisesti puheliaan ei kannata hakeutua yksin tutkijankammioon vuosiksi, eikä numeroita rakastavan hoitamaan vanhuksia. Silti monet päätyvät työelämässä paikkaan, joka ei tunnu yhtään omalta! Otathan aina ykköskriteeriksi uutta työtä hakiessa oman kiinnostuksesi sitä kohtaan.
Viisi vinkkiä vahvuuksiesi tunnistamiseen
Työssä ollessasi:
1. Tee osaamis- ja vahvuuskartta. Tsekkaa ohjeet tästä.
2. Analysoi oma työnkuvasi: listaa kaikki työtehtäväsi siinä järjestyksessä, kuinka paljon aikaa sinulla kuluu niihin. Arvioi jokainen asteikolla —+++ (miinuksia ja plussia) mielekkyyden mukaan. Esimerkiksi:
Sähköpostien kahlaaminen +
Koulutusmateriaalien tekeminen ++
Kouluttaminen +++
Matkalaskujen tekeminen —
Blogien kirjoittaminen +++
3. Pohdi, miten saisit enemmän plussia saaneet tehtävät listan kärkipäähän. Miten voisit vähentää miinus-tehtäviä ja lisätä mielekkäitä plus-tehtäviä? Mitä hyötyä siitä olisi työnantajalle?
4. Keskustele tarvittaessa esihenkilösi kanssa ja hyödynnä listaa kehityskeskusteluissa.
5. Ole uskollinen sille, että pääset toimimaan vahvuuksiesi ja intohimojesi mukaisesti. Jos pääsääntöisesti et pääse, neuvottele lisää. Jos se ei onnistu, vaihda työpaikkaa. Sinua odottaa unelmatyö, joka on vahvuuksiesi mukainen.
Jos et ole töissä:
1. Tee osaamis- ja vahvuuskartta. Tsekkaa ohjeet tästä. Vastausten perusteella tiedät sinulle sopivimmat tehtävät, joille hakeutua.
2. Tee muitakin osaamisen tunnistamisen tehtäviä ja harjoituksia. Katso ilmainen video, jossa esittelen työkaluja tarkemmin.
3. Tee intohimokartta. Mistä kaikesta olet aidosti kiinnostunut? Millaiset asiat, ihmiset ja ilmiöt vetävät sinua puoleensa? Vastausten perusteella tiedät sinulle sopivimmat toimialat, joille hakeutua.
5. Tee piilotyönhakukampanja TOP10-kohdeyrityksiin. Miten? Katso Riikan video: Miten piilotyöpaikkoja löydetään, luodaan ja lähestytään.
Toukokuussa 2018
Kävelen töistä kotiin Helsingin keskustassa toukokuisena iltana kahdeksalta illalla vuonna 2018. Olen täynnä kiitollisuutta, iloa, energiaa, hyvää oloa ja en voi lakata hymyilemästä. Kohtasin juuri webinaarissa noin 300 valmennettavaa, joille sain antaa rohkeutta, käytännön työkaluja ja uutta virtaa oman unelmatyön löytämiseen. Spontaani palaute oli huikeaa jo webinaarin lopussa. Tästä oli hyötyä! Tein jälleen jotain todella merkityksellistä!
Yksi salaisuus näiden kahden toukokuisen illan välillä on: toisessa työssä en käyttänyt vahvuuksiani, toisessa eli nykyisessä työssäni käytän. Voiko tämä olla näin yksinkertaista? No VOI!
Mene rakas ystävä kohti Sinun vahvuuksia ja käytä niitä rohkeasti, sillä maailma odottaa sitä! Sinun osaamisestasi on hyötyä jollekin muulle. Olemalla oma itsesi annat eniten maailmalle.
”Tunnista vahvuutesi
Aseta päämääräsi
Uskalla toimia!”
Tutustu Riikan valmennuksiin ja Montevistaan lisää tästä.
Kuuntele maaliskuussa 2019 pitämäni FB-live: Urakriisistä unelmatyöhön – kohti omannäköistä työelämää tästä.
Kiitos – niin helppo mutta suuri sana, ja välillä sitä kuitenkin pihistellään. Miksi?
Se, miten suhtaudumme muihin ja miten puhumme muille, on pitkälti heijastusta siitä, miten kohtelemme itseämme ja puhumme itsellemme. Luultavasti jos joku ihminen kiittää harvoin, vaikka mielestäsi olisi siihen hyvä syy, hän myös kiittää itseään harvoin.
Sisäinen vaatimustaso on monella niin suuri, että sättimisten sekaan ei mahdu kiitoksia. Kun kiitos ei mahdu sisäiseen sanavarastoon, sitä ei kuule myöskään puheessa paljon. Ja toisinpäin: Hän, joka muistaa joka käänteessä mielessä kiittää itseään ja elämää, kiittää helposti myös muita.
Stressaantuneena usein ihminen on suorittamisen putkessa, jossa ajatusta ohjaa pelko. Silloin kiitos harvoin mahtuu sanavarastoon. Kun taas alkaa kiittää, pelko eli stressi kaikkoaa helpommin. Niin yksinkertainen mielemme on. Se uskoo sen, mitä sille tarjoilee.
Olen ollut elämässäni pitkään itseni sättijä. Kun tulin tietoiseksi oman sisäisen puheeni laadusta, aloin muuttaa sitä ihan teknisesti: Sanoin kävellessäni itselleni tai elämälle ”kiitos”, vaikka en osannut oikein kohdistaa sitä mihinkään. Siinä kohtaa, kun mieli huusi ennen ”voihan prkle”, korvasin sen sanalla ”kiitos” – riippumatta, mitä asia koski.
Aina kun katson peiliin, sanon kiitos. Ei tarvitse tietää, mistä kiittää. Riittää, että kiittää. Kun elämä tuo vastaan hyviä asioita, hymisen mielessäni ja sisuksissani kiitosta.
Kiitollinen mieli ja sanat tekevät ihmisen olemukseen loistetta ja vetovoimaa – hänen seurassaan tuntuu mukavalta (vaikka aina ei tajua edes, mistä se johtuu).
Kun mieli alkaa tuottaa kiitosta, se lipsahtaa vahingossa myös ääneen. Sitten kiitokset alkavat soljumaan suusta miltei jokaisessa tilanteessa. Mieli on täynnä kiitosta ja olo on täynnä kiitollisuutta, niin suu pulputtaa kiitosta automaattisesti.
Meillä oli juuri muutto, ja kun muuttomiehet roudasivat laatikoita ja huonekaluja, sanoin ehkä sata kertaa kiitos heille muuton aikana. Välillä olin näkevinäni hämmentyneitä ilmeitä. Mietin, että kuulevatkohan he kiitosta työstään, josta ainakin itse koin syvää kiitollisuutta sillä hetkellä.
Minulle itselleni tulee tosi hyvä mieli siitä, kun toinen ihminen kiittää – ihan pienistäkin asioista. Kiitollinen mieli ja sanat tekevät ihmisen olemukseen loistetta ja vetovoimaa – hänen seurassaan tuntuu mukavalta (vaikka aina ei tajua edes, mistä se johtuu). Mutta kaikkein paras lahja kiitos on kuitenkin kiittäjälle itselleen. Kiitollisuus tuo elämään levollisuutta, luottamusta ja positiivista virettä. Mitäpä muuta sitä ihminen voisi elämältään toivoa?
Muistakaa siis kiittää itseänne joka käänteessä. Silloinkin, kun tuntuu, ettei sille ole mitään syytä. Tai paremminkin: juuri silloin.
Muistakaa kiittää muita joka käänteessä– et koskaan kiitä toista liikaa. Kiitos voi pelastaa toisen päivän – ihan konkreettisesti.
Usein juuri silloin kun luulemme tarvitsemamme itsekuria tai kontrollia, tarvitsemme oikeasti myötätuntoa itseämme kohtaan.
Hyväksy, että mielen arvostelevasta osasta ei voi päästä eroon, mutta voit oppia tunnistamaan milloin kovat vaatimukset ja armottomuus alkaa. Kun tunnistat tämän osan, voit kieltäytyä lempeästi ja napakasti uskomasta. Kirjassani ole itsellesi armollinen kirjoitan mielen psykodynaamisesta mallista jossa tätä osaa kutsutaan nimellä superego.
Suuntaa katse kohti herkkyyttä. Lähes aina kun armottomat ajatukset (Tätä osaa kutsun kirjassani Superegoksi), on taustalla oikeasti joku epävarmuus, pelko, suru tai muu haavoittuvainen tunne. Laske toinen käsi lempeästi sydämellesi, sulje silmäsi ja sano hiljaa itsellesi: Olen tässä. En hylkää minua. Sallin tunteiden tulla turvassa näkyville.
Kysy itseltäsi: Mitä tässä hetkessä tarvitsen? Tarvitsetko kuulluksi tuloa, konkreettista apua, jonkin asian selkeyttämistä tai ihan vaan sitä että tulet ymmärretyksi ilman että tunteita yritetään ratkaista mitenkään? Entä mitä sanoisit ystävällesi, joka olisi vastaavassa tilanteessa?
Elämäni ensimmäisenä äitienpäivänä 14 vuotta sitten oli kaunis kesäisen lämmin päivä, kuten tänään. Tosin olin niin naatti univajeen takia, että en muista tuosta päivästä juuri mitään muuta kuin sen, että tein pahennusta herättävän, mutta omaa jaksamistani palvelevan ratkaisun: lähetin mieheni vauvan kanssa oman äitinsä luo ja menin itse viettämään äitienpäivää oman äitini, tätini ja isoäitini kanssa. Isä ja lapsi pärjäsivät hyvin ja kotiin palatessani olin rennompi kuin pitkiin aikoihin.
Esikoiseni viihtyi ainoastaan sylissä, nukkui huonosti ja huusi kaikki illat. Jos nyt voisin neuvoa silloista stressaantunutta itseäni, antaisin itselleni seuraavat neuvot:
Ole armollisempi itsellesi. Maailmassa ei ole yhtäkään äitiä, joka ei olisi koskaan tehnyt yhtäkään virhettä.
Älä lue vauvapalstojen neuvoja ja lannistu kun ne eivät toimi sinun lapsesi kanssa. Kuuntele itseäsi ja opettele tuntemaan lapsesi rytmi.
Säilytä kontakti ulkomaailmaan ja pyydä enemmän apua.
Puhu tunteistasi ja itke kun siltä tuntuu. Aina ei tarvitse olla urhea ja pärjäävä.
Vauvan itku ei ole sinun syytäsi, etkä ole huono äiti jos et saa lastasi heti rauhoittumaan.
Tee jotain hauskaa aina kun suinkin jaksat.
Saat olla väsynyt ja vihainenkin. Se on ihan ok.
Suorita vähemmän. Jos et jaksa laittaa ruokaa, syökää eineksiä.
Salli itsellesi kaikkea mahdollista hyvää ja ihanaa. Kun sinulla on hyvä, perheelläsi on hyvä.
Paina jokainen ihana hetki sydämeesi. Lapset kasvavat valtavan nopeasti.
Kun nyt muistelen monen vuoden takaisia aikoja, on helppo hymähdellä huvittuneena ja tuntea myötätuntoa silloista ylirasittunutta itseäni kohtaan. Kunpa olisin silloin osannut vetää henkeä ja sietää epätäydellisyyttä tietäen, että se kaikki helpottaa muutaman kuukauden kuluessa. Olisin antanut tiskien olla silloin kun oli tilaisuus levätä. Olisin syöttänyt perheelle pakastepizzaa puoli vuotta yhteen soittoon. Olisin pessyt vähemmän pyykkiä. Olisin useammin paennut hetkeksi paikalta ja tehnyt jotain kivaa. Olisin kuunnellut vähemmän muita ja enemmän omaa intuitiotani.
Olen 28 vuotias, rikkinäisen ja eronneen perheen keskimmäinen lapsi. Nykyisin kolmen lapsen äiti (7v,3v ja 1v), mieheni kanssa ollaan oltu 10v yhdessä, joka on ainut ystäväni. Olen osa-aikatöissä ja harrastan tanssia. Ainut ystäväni kuoli 1,5v sitten syöpään. Koen olevani todella yksinäinen, hengetön, tyhjä, sekä onneton. Haluaisin luopua maallisesta mammonasta. Elämän nälkä on suuri, haluan nähdä ja kokea sekä tavata ihmisiä. Elämä tuntuu kuitenkin tyhjältä ja aivan kuin olisin hukassa, enkä pysty keskittymään hetkeen.
Haluaisin tietää, miltä aito ystävyys ja luottamus tuntuu? Voiko aikuisena löytää ystävää? Sanotaan, että kuuntele sydämesi ääntä, niin miten erotan sen mieleni ailahteluista?
Helin vastaus:
Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi. Ystävyys ja luottamus ovat suuria aiheita ja ne herättävät paljon ajatuksia. Valitsin tähän vastaukseen joitakin mielestäni tärkeitä asioita ystävien löytämisestä ja yhteyden luomisesta.
Kerrot tuntemuksistasi, kuten yksinäisyyden tunteesta, elämän nälästä ja kaipuustasi tavata ihmisiä. Tyhjyyden ja hukassa olemisen tunne voi olla paitsi tukalaa, myös mahdollisuuksien välitila, joka voi johtaa uudistumiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Yleensäkin tyytymättömyys ja merkityksettömyyden tunne ajavat ihmistä löytämään uusia puolia itsestään ja elämästä. Silloin on tärkeää hakea tapoja toteuttaa sisäisiä kaipuitaan.
Samoista asioista kiinnostuneiden ryhmiin
Ystävystyminen aikuisenakin on hyvin mahdollista. Toki aikuisiällä monien arjen kuviot ja ihmissuhteet saattavat olla jo vakiintuneita, joten tarvitaan aktiivisuutta ja kärsivällisyyttä ystävien löytämisessä. Ystävystymisessä on ainakin kaksi tärkeää asiaa: hakeutua samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten seuraan sekä avautua yhteyden mahdollisuudelle toisten kanssa. Näistä ensimmäinen on usein helpommin toteutettavissa kuin toinen, mutta molempia tarvitaan.
Aikuisena ystävät löytyvät yleensä työpaikalta, harrastuksista tai lasten kautta esimerkiksi toisista vanhemmista. Kannattaa kokeilla ja tutustua erilaisiin ryhmiin ja ihmisiin, livenä ja netissä. Kun löytää hyvän tuntuisen ryhmän, kannattaa siihen liittyä pidemmäksi aikaa, jotta tulee mahdolliseksi tutustua ihmisiin paremmin.
Yhteyden kokemiseen tarvitaan luottamusta
Kuten kaikki tietävät, joukossakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi, joten muiden seurassa oleminen ei välttämättä riitä ystävystymiseen. Tarvitaan myös uskallusta avautua kokemaan yhteyttä toisten kanssa. Luottamuksen kokeminen ihmissuhteissa on toisille helpompaa kuin toisille. Siihen vaikuttaa aikaisemmat kokemukset etenkin lapsuuden perheen läheisimmistä ihmissuhteista ja myös myöhemmät ihmissuhteet.
Kerrot, että olet kasvanut rikkinäisessä perheessä, joten luottaminen voi olla sen vuoksi sinulle haastavaa. Lisäksi kerrot menettäneesi ystäväsi ja suru siitä saattaa yhä vaikuttaa taustalla ja saada ehkä pelkäämään uusia menetyksiä. Sen vuoksi onkin tärkeää antaa itselle lupa kaikkiin tunteisiin, käsitellä tarvittaessa aikaisempia kokemuksia ja uskaltautua omassa tahdissa harjoittelemaan luottamusta.
Turhien suojakuorien purkaminen
Monilla ihmisillä on suojakuoria, jolla tarkoitan erilaisia rooleja ja käyttäytymismalleja, joiden avulla peitetään ja suojataan aitoja tunteita ja minuutta. Tyypillisiä suojakuoria voi olla vaikkapa liiallinen miellyttäminen ja mukautuminen, suorittamiseen pakeneminen tai hiljaiseen kuoreen vetäytyminen. Voi jopa ajatella, että monesti etenkin vieraampien ihmisten kesken suojakuoret saattavat keskustella keskenään ennemmin kuin kaksi aitoa ihmistä, jolloin yhteys heidän välillään jää etäiseksi.
Parhaimmillaan suojakuoret auttavat sopeutumaan joukkoon ja tuntemaan itsensä hyväksytyksi. Ne voivat suojata tunteiden haavoittumiselta ja auttaa selviytymään arkisissa tilanteissa. Suojakuoret ovat hyödyllisiä myös niin kauan kuin ihmisen sisällä oleva minuuden herkkä taimi tarvitsee suojaa vahvistuakseen. Kuoret voidaan nähdä ikään kuin suojarakenteena siihen asti, kunnes on valmis olemaan sellainen kuin todella on. Pahimmillaan suojakuoret voivat kuitenkin olla suuri kuormitustekijä sekä rajoittava panssari oman itsensä, elämän ja muiden ihmisten välillä. (Herkkyyden voima -opas omannäköiseen elämään, Heli Heiskanen)
Omia tyypillisiä suojakuoria kannattaa tunnistaa ja vähitellen purkaa turhia kuoria ja rooleja. Ei kuitenkaan ole tarkoitus pakottaa itseään luopumaan suojakuorista vaan oppia valitsemaan tietoisemmin milloin on syytä suojautua ja milloin voisi olla avoimempi.
Yhteyden luominen tapahtuu mielessä ja kehossa
Turvattomuutta kokeneilla voi olla taipumus suojautua ikään kuin omaan kuplaan toisten seurassa ja se saattaa olla hyvinkin syvällä kehossa oleva automaattinen reaktio. Se voi olla ainakin osasyynä, miksi saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi muiden seurassa ja aidon yhteyden kokeminen voi tuntua vaikealta. Näin voi siis olla, vaikka mielessään haluaisi tutustua ihmisiin ja löytää ystäviä. Siksi ystävyydelle avautuminen ei ole vain mielessä tehtävä päätös, vaan voi olla tarpeen tehdä myös kehollisia harjoituksia ja työstää asioita syvällisemmin.
Vanha sanonta ”niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” pitää yllättävän hyvin paikkansa monissa asioissa ja myös ihmisten kohtaamisissa. Jos itse on esimerkiksi varautunut tai epäluuloinen toisia kohtaan, heilläkin saattaa olla vaikea tuntea lämpöä ja kiinnostusta takaisin. Jos taas itse on mahdollisimman aito, rento ja ystävällinen toisia kohtaan, toisetkin ovat todennäköisemmin avoimia ja ystävällisiä takaisin.
Näin ollen harjoittelemalla itsensä (ja toisten) hyväksymistä, tietoista läsnäoloa ja rentoutumista parantaa mahdollisuuksiaan ystävystyä. On hyvä harjoitella aitoja kohtaamisia muiden kanssa mahdollisimman turvallisesti. Tottumisen ja hyvien kokemusten myötä kyky luottaa itseen ja muihin vahvistuu ja yhteyden luominen helpottuu, kun itse osaa rauhoittua olemaan aito itsensä muiden seurassa.
Luottamus tuntuu rauhalliselta, iloiselta ja turvalliselta
Miltä aito ystävyys ja luottamus sitten tuntuu? Sitä voisi varmasti kuvailla monella tavalla, mutta minusta aito ystävyys ja luottamus tuntuu rauhallisena, iloisena ja turvallisena olona kehossa ja mielessä. Silloin on helppo rentoutua ystävän seurassa ja nauttia yhdessä olosta, kun huomio ja energia ei kulu varuillaan oloon ja suojautumiseen. Luottamuksen tilassa pystyy olemaan avoimesti oma itsensä olematta liiaksi huolissaan siitä, tuleeko hyväksytyksi tai satutetuksi. Silloin tuntee aitoa kiinnostusta tutustua toiseen ja jakaa asioita hänen kanssaan.
Aidossa ystävyydestä molemmat pyrkivät ottamaan huomioon sekä omat että toisen tunteet ja tarpeet. Molemmat uskaltavat kertoa ja ilmaista todellisia ajatuksia ja tunteita. Aidolle ystävälle voi sanoa myös, kun on eri mieltä tai ei pidä jostakin asiasta. Molemmat arvostavat itseään ja toisiaan sellaisina kuin he ovat ja toimivat luottamuksen arvoisesti toisiaan kohtaan.
Kysyit myös, kuinka erottaa sydämen ääni mielen hälinästä. Sydämen ääni tuntuu minusta itse asiassa aika samanlaiselta kuin aito ystävyys ja luottamus: rauhalliselta, selkeältä ja turvalliselta. Kehon tuntemukset kertovat usein paljon enemmän kuin mielessä risteilevät ajatukset. Ajatukset kun muuttuvat jatkuvasti ja mieli tekee asioista monimutkaisia. Tietoisen läsnäolon ja kehon kuuntelun kautta voi oppia tuntemaan kehossaan, mikä olisi oikein ja hyväksi itselle ja mikä taas ei.
***
Kerrot haluavasi nähdä ja kokea sekä tavata ihmisiä. Siispä toimi sen eteen yksi askel kerrallaan. Voit harjoitella rentoutumista ja tietoista läsnäoloa ja opetella avautumaan yhteyden mahdollisuudelle toisten kanssa. Tarvittaessa hae tukea esimerkiksi keskustelu- tai kehoterapioista. Onneksesi sinulla on oma perhe, mies ja lapset, ja voit olla siitä todella kiitollinen, koska moni elää myös ilman perhettä. Heidänkin kanssaan voit harjoitella luottamuksen ja yhteyden kokemusta päivittäisessä elämässä.
Hakeudu sitten kokemaan asioita muidenkin ihmisten kanssa, yksin tai perheenä. Jokaisesta kohtaamisesta voi nauttia tietämättä johtaako se sen pidempään tutustumiseen. Joskus yhteys saattaa syntyä hetkessä, mutta luottamus rakentuu pidemmän ajan ja yhteisten kokemusten myötä. Vähitellen huomaat löytäneesi ystäviä.
Lisää tietoa ja vinkkejä itsetuntemukseen löydät kirjastani Herkkyyden voima -opas omannäköiseen elämään ja monilta kursseiltani, katso tarkemmin täältä.
Lasten oppeja äideille -kirjan kirjoittajat kertovat, mitä äitien laukuista ja taskuista löytyy.
Noora Lintukangas: ”Laukussani on kauhea pino ryppyisiä ja tahmaisia servettejä, joita tulee napattua joka paikasta mukaan ja jotka jäävät kassin pohjalle – kunnes niitä tarvitaan. Siihen mennessä niihin on kuitenkin ehtinyt jo tarttua ainakin xylitol-pastilleja, purkkaa, teenpurua, huulirasvaa ja laastari. Mutta parempi kuin ei mitään… Välillä on löytynyt lasten alkkarit (joita kulki laukussa ennen kuin kuopus oppi sisäsiistiksi). Joskus on tullut roskiksen puutteessa sullottua kakkavaippa laukkuun, josta se on löytynyt seuraavana päivänä…
Yleensä mukana on Uno-pelikortit kassissa: alakouluikästen ja nuorempien lasten kanssa se on verraton ajanviettotapa odottelutilanteissa.”
Eevi Minkkinen: ”Multa löytyy Himalajan suolaa, vaippoja tietysti joka laukussa ja vaihtosukkia. Cappucinojen kylkeen annettuja suklaakonvehteja, joita on ihana löytää just oikealla hetkellä.”
Keiju Vihreäsalo: “Löytyy kahdet nappikuulokkeet, pinnejä ja lenksuja. Kiviä, sekä äidin omia kivikaupasta ostettuja että kuopuksen kadulta keräämiä, kyniä, legopää, kolme ostoslistaa, kolme kourallista kuitteja, servettejä ja nenäliinoja (ei erota mitkä on käytettyjä ja mitkä käyttämättömiä), ostoskasseja, kahvilasta hunajaa, sokeria ja syömättömiä suklaakonvehteja. Heittotähti, noin 7 cm pitkä kuminen lisko, joka tuntuu nenälimalta, joka kerta kun käsi osuu siihen, tietysti kukkaro.
Pussukassa vielä erikseen särkylääkkeitä, kuopuksen matkapahoinvointi-homeopaattiset, postimerkkejä, epämääräinen kasa kanta-asiakkuuskortteja. Tietenkin siteitä ja tampooneja pyörii laukun pohjalla myös. Ja toki olen kassalla vetänyt esiin kukkaron, johon on takertunut pikkuhousunsuoja. Lisäksi lähes aina mukana tietokone, muistikirja, hanskoja (omia ja kuopuksen).”
Tara Lange: ”Mä oon niitä äitejä, jotka ei oo ikinä kantanut mitään mukanaan. Never ollut esim. nenäliinaa. Miten mun lapset on hengissä, ken tietää?”
Karita Palomäki: ”Vajaa neljä vuotta sitten olin hieman kiireinen, kun mulla oli yhtä aikaa sekä kodin että työhuoneen muutto. Ihmettelin monta kuukautta joka välissä, että miksi mun laukku painaa niin vietävästi, mutten ehtinyt missään välissä tsekkaamaan mitä siellä on. Sitten ehkä kolmen kuukauden päästä tyhjensin laukkuni, joka oli muuttunut siis muuttojen myötä myös työkalupakiksi; sieltä löytyi mm. painava vasara, rullamitta, mattoveitsi, nauloja ja ruuveja sekä kipsilevyseinään kiinnitettäviä taulukoukkuja. Ja näiden lisäksi siis sitä ”normaalia”: iso kasa kaupan kuitteja, lapsen lahjoittamia kiviä sekä pussista pudonneita cashewpähkinöitä laukun pohjalla, servettejä, pilaantunut mandariini hedelmäpussissa.
Tällä hetkellä laukusta löytyy: yli 100kpl kaupan kuitteja, kuittilomakevihko, 2x kertakäyttösadetakki, yhdet sukat, karkkiroskia, kolikoita, lapsen antamat (sepeli)kivet (ovat olleet siellä 3-4v.), pussi pieniä nauloja, ompelumittanauha, monisteita, postimerkkejä, 5 kynää, nahkahanskat, tikkari, 2x lompakko, Voimauttavat kysymykset -kortit ja Stressinhallintakortit.”
Joskus äideistä tuntuu tältä…
Eveliina Salonen: ”Tarpeellisin löytö tämän äidin laukusta oli kerran tyhjä hedelmäpussi. Lensimme pienellä lentokoneella. Kaksivuotiaalle, jo kuivaksi oppineelle tuli kesken lennon kakkahätä. Mutta selvisi, että koneessa ei ollut vessaa. Eipä muuta kuin laukun pohjalle jäänyt pussi esiin, lapsi kyykistyi penkillä pussille, pussi kiinni ja hymyillen lentoemännälle. Hätä keinot keksii!”
Sanna Wikström: ”Löysin juuri takin taskusta omat hanskat, mökin avaimet, maalisävylastuja ja LAPSEN ULKOHOUSUT. Äidin taskut ovat ehtymättömät. Tyypillisesti taskusta ja kassista löytyy ”ihania kiviä” (eli sepeliä), käpyjä ja keppejä. Pari viikkoa sitten kaivoin kassalla lompakkoa laukusta, ja hihnalle pomppasi lapsen pikkarit. Ei ne puhtaat tällä kertaa.”
Marika Rosenborg: ”Kiviä ja kirjoja, ennen ja nyt.” (Huom! Lapset jo aikuisia.)
Kimmo Huhtimo on DI ja ArtSense Oy:n toimitusjohtaja, joka yhdistää taiteilijoiden osaamista yritysten ja yhteiskunnan uudistustilanteisiin. Aiemmin Kimmo on ollut johtotehtävissä mm. Mehiläisellä ja L&T:llä. Hänet tunnetaan erityisesti asiakas- ja työyhteisökokemuksen uudistajana. Kimmo innostuu ihmiskeskeisistä jutuista, taviskahvista, lenkkareista ja Vespailusta Välimerenmaiden tyyliin.
Todellista johtajuutta on saada tiimi loistamaan. Siihen ei pääse johtamisoppaiden iskulauseita toistelemalla. Tiedättehän ne tyhjät katseet strategia-powerpointtien äärellä. Aamen siihen käytetylle ajalle. Julistamalla muuttuu muun muassa ei mikään.
Yliyrittäminen ei ole urheilijoiden yksinoikeus. Kun hype-johtaja kohtaa ”tavistiiminsä”, yhteys puuttuu. Tämä hämmästyttää. Teen kaiken oikein, mutta tiimi polkee paikallaan. Riittämättömyyden tunne istahtaa iholle jäädäkseen. Tuskaa voi lisätä kertailemalla innostaviksi kuviteltuja uhkakuvia: nopeammin, pakko, kuoleman laakso.
Kun porukka ei loista, esimies paikkaa tilannetta ja pidentää päivää. Esimiehen pelastajarooli kasvaa, samoin verenpaine. Umpikuja lähestyy. Olisiko aika luopua esimiehen sankarimyytistä? Tilalle haettaisiin jotain rennompaa ja enemmän ihmistä muistuttavaa, arjessa elävää ”tavisjohtamista”.
Esimies, vaihda hattua. Löysä pipo ei vielä tee kenestäkään loistavaa esimiestä, mutta tiukka voi estää paljon. Rentoa tekemisen meininkiä et saa, jos et löydä iloa tekemiseesi. Siksi ensimmäinen vapautettava asia on tunnelma. Rentous elää siitä.
Johtajuuden kehittäminen on samalla ihmiskäsityksen ja kohtaamiskyvyn kehittämistä. Olenko aidosti kiinnostunut toisen näkökulmasta ja hänen auttamisestaan? Haluatko ymmärtää muitakin kuin itsesi kaltaisia? Siitä johtajuudessa on kysymys. Entä miten suhtaudun itseeni? Annos armollisuutta ei mene koskaan hukkaan.
Onnistuminen vaatii koko tiimin. Jokaisen on tunnettava, että juuri häntä tarvitaan. On tärkeää tehdä merkityksellisiä asioita. Vielä hienompaa on olla yhteisölle merkityksellinen. Anna tiimisi tuntea tämä merkityksellisen olemisen keveys. Käytin tarkoituksella sanaa keveys. Sitä me tarvitsemme. Se on energiaa. Raskas ei lennä.
Jos sinulla on taipumusta ottaa asiat liian vakavasti, ota vakavasti kepeyden edistäminen. Kuka haluaa elää elämänsä pelkän vakavamielisyyden vallassa? Ilo ei ole pois tärkeiltä jutuilta. Sama sukua ovat unelmat. Ilman unelmia ja leikkimieltä emme olisi koskaan käyneet avaruudessa. Siinäkin lajissa vakavuus ja lapsenmieli kohtaavat.
Opettele nauttimaan virheistä. Tämä ei päde, jos kyse on turvallisuudesta ja ihmishengistä. Meille muille virheettömyys merkitsee sitä, että emme kokeile riittävän rohkeasti uutta. Jos esimies pelkää virheitä, tiimikin tekee niin. Voit yrittää peitellä, mutta kulmakarvan asentosi ja kirskuvat hampaat paljastavat totuuden. Harjoittelu tekee mestarin. Töppäile, opi ja naura virheillesi – julkisesti. Vahvistuva tiimi palkitsee.
Tiimiä ei korulauseilla hämätä. Ole ihminen, älä suoritus. Siitä seuraa ihmeitä. Kumman tiimi valitsisi vetäjäkseen: supersankarin vai hänet, joka ymmärtää ihmistä ja haluaa onnistua yhdessä? Ihmisenä oleminen on oikeastaan aika tavallista puuhaa. Niin pitäisi olla johtamisenkin. Johtajan tärkein linjaus voi olla: ”En minä tiedä. Mietitäänkö yhdessä?”
Tavisjohtaminen on jotain hypeä ja trendejä syvällisempää. Ensimmäinen askel voi olla vaikein – ja samalla antavin.
Esimies, relaa vähän!
Haastan seuraavaksi kirjoittajaksi toimitusjohtaja Minna Saranpään Wilhelmiina Palvelut Oy:stä.
