10 yllättävää masennuksen oiretta – Opi tunnistamaan hälytysmerkit itsessäsi tai läheisessäsi

Usein masennuksen ajatellaan näyttäytyvän ulospäin surumielisyytenä. Masentunut ihminen ei silti läheskään aina vaikuta apealta – ainakaan muiden ihmisten seurassa. Oireet voivat olla huomattavasti salakavalampia ja yllättäviäkin.

Masennuksen oireiden moninaisuus voi tehdä sairauden tunnistamisesta vaikeaa. On kuitenkin paljon tyypillisiä oireita, joiden tunnistaminen on keskiössä tiellä kohti toipumista. Epäilit sairautta sitten itsessäsi tai läheisessäsi.

Listasimme 10 tyypillistä ja yllättävääkin masennuksen oiretta.

1. Fyysinen kipu

Masennus ja kipu jakavat samoja vaikutuskanavia ja välittäjäaineita. Tutkimusten mukaan noin 75% masentuneista ihmisistä kärsii toistuvasta tai kroonisesta kivusta. Masennusta sairastavat ihmiset potevat neljä kertaa todennäköisemmin voimakasta niska- tai alaselkäkipua kanadalaisen tutkimuksen mukaan.

Kun mieli on virittäytynyt negatiivisesti, tuntuvat myös fyysiset negatiiviset tuntemukset voimakkaammin. Masentunut ihminen saattaa huomata kipukynnyksensä madaltuneen tai potea tavallista enemmän mahakipua ja päänsärkyä.

2. Lihominen

Yksi masennuksen hälytysmerkki voi olla vyötärölle kertyneet ylimääräiset kilot. Masentunut saattaa tuntea ruoanlaiton ylitsepääsemättömäksi tehtäväksi ja turvautua yhä useammin pikaruoan ja pakasteaterioiden kaltaisiin ruokiin tai löytää itsensä ahmimasta suklaata tai jäätelöä päivittäin.

Vaikka lohturuoka nostaa hetkellisesti mielialaa “onnellisuushormoninakin” tunnetun serotoniinin tasojen noustessa, johtaa pidemmällä aikavälillä painonnousuun sekä epäterveellisen ruokavalion aiheuttamaan syyllisyyteen sekä häpeään.

Tutkimusten mukaan masennus ja korkeat stressitasot vaikeuttavat painonpudotusta sekä säännöllisessä ja terveellisessä ruokavaliossa pysymistä. Toisaalta joillain ihmisillä masennus vähentää ruokahalua, minkä johdosta paino voi pudota rajusti.

3. Hermot ovat tavallista kireämmällä

Pienikin vastoinkäyminen saattaa saada masentuneen raivon valtaan ja ärtyneisyydestä on voinut tulla normaali olotila. Erään tutkimuksen mukaan jopa yli puolet masentuneista kokee itsensä ärtyneeksi, hermostuneeksi tai vihaiseksi. Kun masentuneen ajatukset pyörivät valmiiksi negatiivisten tunteiden – kuten toivottomuuden ja syyllisyyden – ympärillä, saavat myös ärsyyntyneisyys ja turhautuneisuus enemmän valtaa.

Masentunutta ihmistä ei siis välttämättä tunnista pelkästä surusta ja lohduttomuudesta. Myös hermostuneisuus sekä vihaisuus ovat yleisiä oireita. Tämä voi muodostaa ongelmia masentuneen ihmissuhteiden saralla. Surullista ihmistä kohtaan on helpompi tuntea empatiaa, kun taas läheisilleen äyskivä saattaa karkoittaa ihmisiä ympäriltään helpommin.

4. Tunteettomuus

Masentuneet kuvailevat vointiaan usein sanoilla kuten tyhjä, turta ja tunnoton.

Useimmilla ihmisillä on aamuisin motivaatio nousta sängystä. Oli tarkoitus suunnata sitten töihin, liikunnan pariin, sosiaalisiin aktiviteetteihin tai vaikkapa vain aamupalan tekemiseen. Kun ihminen masentuu, näiden normaalien motivaattoreiden veto vähenee. Sängystä nouseminen voi tuntua tarpeettomalta ja toivottoman vaikealta.

Asiat, jotka ennen toivat kasvoille hymyn tai kyyneleitä, eivät saa aikaan värähdystäkään. Tämän kaltainen tunnottomuus on yleinen merkki masennuksesta. Tällöin muut voivat nähdä masentuneen kylmänä, etäisenä tai varautuneena. Samalla masentunut työntää pois juuri niitä ihmisiä, joilta eniten kaipaa rakkautta ja tukea.

5. Viinilasillinen on muuttunut viinipulloksi

Tilastojen mukaan lähes kolmasosalla masentuneista ihmisistä on myös alkoholiongelma. Alkoholi saattaa internetin tai lohtusyömisen tavoin olla helppo pakotie ahdistuksesta, jonka negatiiviset kokonaisvaikutukset ovat kuitenkin hetkellistä mielihyvää suuremmat.

Rentouttava olut työpäivän jälkeen saattaa helposti äityä säännölliseksi tissutteluksi ja alkoholin liikakäytöksi. Vaikka yksi lasillinen voi rentouttaa, toinen tai kolmas voivat voimistaa negatiivisia tunteita: vihaa, aggressiivisuutta tai ahdistusta.

Jo muutama alkoholiannos tekee sen, että ruumis ja mieli eivät palaudu normaalisti yön aikana. Töihin herääminen ja koko päivä voivat tuntua raskaalta ja ahdistavalta. Alkoholin onkin todettu lähes poikkeuksetta pahentavan masennusta. Liikakäyttö on usein tekijä, joka saattaa laukaista masennusperiodin.

6. Ruuturiippuvuus

Masentunut saattaa viettää tunteja Facebookissa, nettikasinoilla tai shoppaillen internetissä. Internet voi olla helppo pakokeino oikeasta elämästä ja ahdistavista ajatuksista. Lohtusyömisen tavoin se tarjoaa kuitenkin vain hetkellisen helpotuksen, jota usein seuraa syyllisyys surffaamiseen tuhlatuista tunneista.

Liiallinen verkon selailu myös eristää ihmisiä kasvottain tapahtuvista ihmiskohtaamisista. Lukuisten tutkimusten mukaan internetissä eniten aikaa viettävät harrastavat vähemmän sosiaalista kanssakäymistä ja ovat keskimääräistä masentuneempia. Asian syy-seuraus-suhteista ei ole kuitenkaan selvyyttä: aiheuttaako liiallinen internetin käyttö masennusta vai ovatko masennukselle alttiit ihmiset myös taipuvaisia suurempaan internetin käyttöön?

Joka tapauksessa omaa tai läheisen liiallista netissä surffaamista kannattaa pitää silmällä, sillä se voi olla masennuksen varomerkki.

7. Läsnäolon vaikeus

Keskittymiskyvyn heikkeneminen on yleisiä masennuksen oireita. Masentunut voi kokea raskaaksi olla läsnä nykyisessä hetkessä ja löytää itsensä uneksimasta.

Psykologit ovat todenneet, että ihmiset ovat onnellisimmillaan ollessaan mahdollisimman läsnä nykyisessä hetkessä ja ympärillä tapahtuvassa todellisuudessa.

Liiallinen omissa ajatuksissa ja päiväunissa harhailu puolestaan lisää itsekeskeistä ajattelua sekä märehtimistä, ja voi sitä kautta lisätä tai entuudestaan pahentaa masennusoireita. Kun ihmismieli pääsee harhailemaan, se tekee meidät useimmiten haikeiksi, ahdistuneiksi ja onnettomiksi.

8. Päätöksenteon vaikeutuminen

Kun ihminen on masentunut, hänen kognitiivinen suorituskykynsä toimii puoliteholla. Pikkuasiat, joilla ei normaalisti vaivaa päätään sekuntia pidempään, voivat muuttua vaikeustasoltaan elämänkumppanin valinnan tasoisiksi päätöksiksi.

Ihminen tekee joka päivä tietoisia päätöksiä – pieniä ja suuria. Heräänkö vai painanko torkkua? Puenko päälle vai jäänkö pyjamaan? Syönkö aamupalaksi puuroa vai muroja?

Masentuneena ihminen saattaa helposti jäädä sänkyyn makaamaan päättämättömänä tai kokea ylitsepääsemättömiä vaikeuksia yrittäessään tehdä päätöksiä kaupan hyllyjen välissä.

9. Hampaiden pesun tai hiusten harjaamisen väheneminen

Masentunut ihminen voi kokea raskaaksi pitää omasta ulkonäöstä ja hyvinvoinnista huolta. Hampaiden pesu saattaa vähentyä jokapäiväisestä rutiinista jokaviikkoiseksi ponnistukseksi. Vuonna 2014 tehdyn australialaisen tutkimuksen mukaan kolmella viidesosalla masentuneista oli ongelmia suuhygienian kanssa. Mitä enemmän ongelmia hampaiden kanssa oli, sitä vakavampaa masennusta ihmiset keskimäärin sairastivat.

Ulkonäön ja hyvinvoinnin laiminlyönti voi entisestään lisätä ahdistusta ja syyllisyyttä. Kiinnostuksen lopahtaminen omasta ulkomuodosta huolehtimiseen saattaakin olla merkki omasta tai läheisen masennuksesta.

10. Sekava unirytmi

Masennus tunnetusti aiheuttaa energiattomuutta, väsymystä ja uupumusta. Tämä voi myös johtua unihäiriöistä, jotka niin ikään lukeutuvat masennuksen oireisiin. Monet kärsivät unettomuudesta, eivätkä saa iltaisin unta tai heräilevät useita kertoja yön aikana. Masennus voi myös vaikuttaa päinvastaisesti. Masentunut saattaa nukkua jatkuvasti kellon ympäri ja tuntea voivansa jatkaa unia päivälläkin.

Riittämättömän unen on todettu voivan pahentaa masennusta ja jopa aiheuttavan sitä. Sekava unirytmi saattaa siis olla hälytysmerkki jo olemassa olevasta masennuksesta tai ennusmerkki sen puhkeamisesta tai pahenemisesta.

Kuulostaako tutulta?

Jos tunnistit itsesi tai läheisesi yllä listatuista masennuksen oireista, tee ilmainen masennustesti, jolla voit arvioida omaa tai läheisesi vointia.


TUSTUSTU MYÖS UUTEEN MASENNUSVERKKOKURSSIIN: Lifeclassin luoma videopohjainen verkkokurssi tarjoaa kaiken tarvittavan tiedon masennuksesta helposti ja kootusti. Kurssi auttaa sekä masennusta kokevaa että lähipiiriäkin kohtaamaan paremmin sairauden mukana tuomat haasteet – ennen kuin tilanne kehittyy vakavaksi. Kurssin alun voi käydä maksutta.

Lue lisää kurssista TÄSTÄ