Epätäydellisyyttä sietävillä on hauskempaa – Opi hyväksymään nykyhetki sellaisena kuin se on

Meillä on valtavasti mahdollisuuksia muuttaa itseämme ja maailmaa, jossa elämme. Haluamme hallita todellisuutta ja parantaa sitä kohti hienoja kuvitelmiamme. Tämä on toki hyvä asia.

Ongelmia syntyy, jos koet, että nykyhetki voisi olla toisenlainen, parempi. Voit aina toki luoda mielikuvissasi paremman version todellisuudesta. Nykyhetki on kuitenkin juuri sellainen kuin se on juuri nyt.

Jos arvostat houkuttelevia mielikuviasi jatkuvasti enemmän kuin nykyistä todellisuutta, koet tyytymättömyyttä. Todellisuudella ei ole kuitenkaan mahdollisuutta pärjätä mielikuvillesi.

Nykyhetki on ohikiitävä. Se oli vain sekunti sitten tulevaisuutta ja sekunnin päästä se on jo menneisyyttä. Saatat murehtia nykyhetkeä ja tilannettasi, koska se ei ole sellainen kuin haluaisit sen olevan. Perfektionistinen mieli keskittyy usein kuviteltuun maailmaan, joka voisi olla teoriassa.

Jos erehdyt ajattelemaan, että nykyhetken kuuluisi olla hienojen mielikuviesi mukainen, taistelet todellisuutta vastaan. Se on turhauttava ja tyytymättömyyttä aiheuttava taistelu, jonka häviät joka kerta.

Todellisuus on kuitenkin tällä hetkellä juuri sellainen kuin se on. Sitä on myöhäistä enää muuttaa. Jollet pidä todellisuudestasi, voit alkaa tehdä nykyhetkessä asioita tulevaisuuden muuttamiseksi.

Lukemattomat eri tapahtumat ovat ajan myötä johtaneet sinut juuri tähän hetkeen. Vaikka nykyhetki voisi olla toisenlainen kuvitelmissasi, se ei voi olla toisenlainen tässä hetkessä, tässä todellisuudessa. Siksi nykyhetki kannattaa opetella hyväksymään.

Lainaus kirjasta Täydellinen kirja:

 

Jos haluat käytännön vinkkejä nykyhetken hyväksymiseen, epäonnistumisen pelon käsittelemiseen ja perfektionismista vapautumiseen, tule mukaan maksuttomalle Facebook Live -luennolle maanantaina 12.11.2018 klo 18.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image