Minulta kysytään toisinaan, miksi olo ei muutu vaikka on työstänyt itseään paljon, tekee sisäistä turvaa vahvistavia ja hermostoa rauhoittavia juttuja ja hoivaa itseään. Mikä on pielessä – vai onko mikään?
Jos voimme huonosti, olemme ahdistuneita tai pelokkaita, pelkkä 10 minuutin mediteeraus ei muuta isossa kuvassa kenenkään oloa dramaattisesti. Joskus eheytyminen, itsemme työstäminen ja halu voida paremmin nousevat juuri niistä haavoista joissa olemme jääneet yksin tunteidemme ja sisäisyytemme kanssa. Tuntuu, ettei mikään muutu ja teemme jotain väärin vaikka olisimme miten työskennelleet itsemme kanssa.
Mikään maailman tieto tai mentaalisesti asioiden työstäminen ei transformoi tai muuta oloamme – tarvitsemme oikeasti hyvää, kohtaavaa apua tunnetasolla ja työkaluja itsemme kanssa lempeämmin olemiseen, jotta turvamme voi vahvistua ja haavamme eheytyä. Joskus itsemme eheyttäminen on suorittamista, jossa vain yritämme päästä pois siitä mitä koemme – mutta eheytyminen tapahtuu syvän kohtaamisen kautta.
Videolla avaan, miksi pitkistä terapioista huolimatta hommelit eivät aina muutu ja miksi sisäisen turvan vahvistuminen saattaa aluksi huonontaa oloa sen sijaan, että meihin landaa ihana zen. Avaan myös syytä sille, miksi ihanan, syvän rauhan, oivallusten, selkeyden, rakkaudellisten olojen ja kohtaamisen jälkeen joku ihme shitti iskee tuulettimeen ja tulee “tapakakkia”. Entä MIKÄ alkaa muuttaa oloa syvästi?
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Sain kutsun teeseremoniaan ja muistin jotain tärkeää.
Meillä on tapana syödä ja juoda tyydyttääksemme nälkämme ja janomme. Usein hotkaisemme ruoan puhelimen ääressä kiireessä, jotta pääsemme nälän tunteesta. Teen seremoniallinen nauttiminen muistutti toisenlaisesta, aina saatavilla olevasta näkökulmasta.
Kun hidastat ja nautit kupin teetä meditatiivisesti, voit kokea kutsun teen maailmaan. Sen sijaan että joisit teen omaan elimistöösi, voit seurata teen kutsua toiseen suuntaan, teen maailmaan.
Kun pysähdymme lämpimän teekupin äärelle, pääsemme kokemaan teen olemuksen kaikilla aisteilla. Kun tee saapuu lämmittämään suutasi, teekupista tulee portaali: voit saapua teelehdeksi intialaisten vuorten rinteille.
Nyt olet yhtä teen kanssa. Tunnet muut teen lehdet veljinä ja sisarina, jotka kasvavat ja värisevät tuulessa vierelläsi. Tiedostat, mitä tarkoittaa olla osa teepuiden ekosysteemiä, ja saatat jopa tuntea matojen hellävaraisen kutittelun juurissasi. Ymmärrät, kuinka antelias teeperhe tarjoaa lahjojaan ihmisille jokaisella sadollaan, palvellen jatkuvasti miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.
Kun lähestyt ruokailua ja juomista portaalina, pääset olemaan erottamaton osa luontoa. Ota kutsu vastaan ja muista, miltä tuntuu olla kaura, lammas tai viiniköynnös. Sen sijaan että ruoka vain vierailisi kehossasi ja mielessäsi, seuraa kutsua ruoan ja juoman maailmoihin.
Irtaantuminen ja lopullinen eroaminen satuttavista/narsistisista suhteista on vähintäänkin työlästä ja usein monen yrityksen lopputulema.
Eron työstäminen yhdessä tai yhteisymmärryksessä satuttavan kumppanin kanssa on mahdotonta mm. siksi, ettei satuttava osapuoli näe osuuttansa mihinkään toksisiin tekoihinsa ja hän syyttää näistä yleensä kumppaniaan.
Tässä kolme yleistä syytä miksi palaamme joskus jopa useita useita kertoja satuttaviin suhteisiin ennen kuin pääsemme lopullisesti irtaantumaan:
1. Kun eron todellisuus alkaa näkyä konkreettisesti muuttaa satuttava kumppani toimintaansa juuri sellaiseksi mitä hänen kumppaninsa on häneltä odottanut, pyytänyt ja toivonut ikuisia aikoja.
Alkaa lupauksien tulva, muutosten vannominen ja juuri sellainen käyttäytyminen jota satuttava kumppani pystyi olemaan ja tekemään suhteen alussa, kun kaikki vielä vaikutti normaalilta.
Näin toivo paremmasta herää ja kutsuhuuto takaisin vanhaan tuttuun vetää puoleensa.
On niin paljon helpompi asettua tutuille ja (valheellisen) turvallisille uomilleen kuin lähteä luomaan uutta tyhjästä ja mahdollisesti vielä ihan yksin.
2. Epänormaalista on tullut normaalia.
Kaikkeen tottuu, jopa väkivaltaan, tutkitusti.
Totumme vuoristorataan joka satuttavissa suhteissa aina vallitsee. Totumme kaaokseen ja sen jälkeiseen hyvittelyyn ja rauhaan. Totumme siihen, että anteeksipyytämällä, vaikka itsellä ei ollut mitään osaa tai arpaa koko asiaan saa aikaan rauhan.
Ja tottumisen lisäksi tämä kaikki on myös hyvin addiktoivaa.
3. Väsymys, uupuminen ja itsetunnon- ja luottamuksen murskaantuminen
Jo pelkästään edellämainittujen kohtien perusteella voi pystyä ymmärtämään kuinka kovassa paineessa ja ympäristössä ja kuinka kovan kohtelun alla satuttavan ihmisen kumppani on.
Jos tämä ei veisi voimia, kuluttaisi, uuvuttaisi ja tuhoaisi luottamusta itseen ja omiin kykyihin selviytyä elämässä olisi se suoranainen ihme.
Jokainen satuttava suhde jättää merkittävän negatiivisia jäkiä sen kokijalle ja jokainen satuttavassa suhteessa ollut pohtii usein kyysmystä:
”Mitä jos hän sittenkin on tällä kertaa muuttunut?”
Lisää tietoa ja ymmärrystä satuttavista ja narsistisista suhteista, sekä keinoja toipumiseen löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!
Katso täältä tulevat Zoom-luentoni loka- ja marraskuun lopulla, joissa autan sinua voimaantumaan satuttavan/narsistisen suhteen jälkeen ja opetan valitsemaan jatkossa terveitä ja hyvinvoivia suhteita!
Miellyttäminen voi muuttua pakonomaiseksi tarpeeksi hakea muiden hyväksyntää. Milloin miellyttämisestä on tullut riippuvuus? Ja mitä sille voi tehdä?
Kirjoittaja Johanna Pohjola on tietokirjailija, ratkaisukeskeinen valmentaja ja mindfulness-ohjaaja. Hänen intohimojaan ovat ihmisyys, totuudellisuus ja tarpeettoman häpeän vähentäminen. Hän on erikoistunut liialliseen miellyttämiseen ja ohjaa työpajoja siitä toipumiseksi.
Olet ihana. Tuntuu kuin olisimme tunteneet aina. Seurassasi tuntuu tosi hyvältä. Olet tosi kiva. Tällaiset kommentit saivat minut aiemmin onneni kukkuloille. Ne olivat koukuttavia ja jopa päihdyttäviä. Ne toivat minulle tunteen, että olen hyväksytty ja turvassa.
Muiden ihmisten hyväksyntä ja pidetyksi tuleminen oli pitkään ykköspäihteeni. Jahtasin muiden suopeutta ihmiskohtaamisissa lähes pakonomaisesti, aivan kuin alkoholisti tai huumeriippuvainen seuraavaa annostaan.
Kemiallisten päihteiden tavoin hyväksyntä vapauttaa aivoissa dopamiinia, mistä seuraa mielihyvää. Kun sain hyväksyvän kommentin, eleen tai ilmeen, oloni helpottui hetkellisesti.
Hyväksytyksi ja rakastetuksi tuleminen on ihmisen ehdoton ja perustavanlaatuinen ydintarve. Lapsina tarvitsemme lähi-ihmistemme hyväksyntää, jotta selviäisimme hengissä. Myös aikuisina lauman ulkopuolelle jääminen tuottaa psyykkistä kipua ja rinnastuu alitajunnassamme kuolemaan.
Hyväksynnän tarpeessa ei siis ole mitään väärää. Sen tavoittelu voi kuitenkin mennä liialliseksi, jolloin siitä tulee raskasta ja uuvuttavaa.
Mistä pakonomaisen hyväksynnän hakemisen sitten tunnistaa?
Hyväksynnän tarve hallitsee suhteita
Englanninkielisissä populaaripsykologisissa teksteissä puhutaan hyväksyntäriippuvuudesta, approval addiction. Riippuvuuksissa päihde pyörittää arkea ja ajatuksia. Hyväksyntäriippuvainen saattaa vatvoa ja murehtia kohtuuttomasti sitä, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat. Etenkin ne, joiden hän kokee vieroksuvan itseään.
Dopamiini saa haluamaan lisää. Pakonomaiselle hyväksynnän hakijalle ei yleensä riitä, että tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset hyväksyvät hänet. Hyväksyntäpalkintoja on pikemminkin saatava lähes aina ja kaikilta, eritoten uusilta ihmisiltä. Muiden miellyttäminen on tässä yleinen pikakeino.
Taustalla on yleensä kivuliaita hylätyksi tai torjutuksi tulemisen kokemuksia sekä vaikeus tuntea tuskallisia tunteita. Miellyttämällä manipuloimme toisilta turvaa, jota emme kykene antamaan itsellemme. Myös täydellisyydentavoittelu ja suorittaminen voivat olla hyväksyntäriippuvuuden oireita.
Riippuvuuksissa kohde jyrää lopulta kaiken muun edelle. Pakonomainen hyväksynnän tarve ohittaa muut tärkeät tarpeet, kuten aitouden, totuuden ja integriteetin eli sisäisen eheyden tarpeet. Omia tarpeita voi olla vaikea edes tunnistaa.
Palkinnon arvaamattomuus koukuttaa
Psykologi Harriet Braikerin mukaan muiden hyväksyntä koukuttaa, koska suopeita sanoja tai muita vastaavia palkintoja ei ole tarjolla jatkuvasti. Logiikka on sama kuin rahapeliriippuvuudessa, jossa voitot ovat satunnaisia ja epäsäännöllisiä. Sellainen addiktoi enemmän kuin varmuus, Braiker perustelee teoksessaan The Disease to Please.
Hyväksyntäriippuvuudesta toipuminen alkaa sisäisen turvan vahvistamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi itsetuntemuksen lisäämistä, tunteisiin suostumista, epämukavuuden sietämistä ja omien tarpeiden kuuntelemista.
Nykyään ylistävät kommentit saavat minut valppaaksi. Ne varoittavat minua siitä, että olen saattanut esimerkiksi kuunnella kohtaamisessa huomattavasti enemmän kuin puhua. Se oli aiempi luottokeinoni hakea hyväksyntää, mistä seurasi epätasapainoisia ihmissuhteita.
Nautin edelleen muiden hyväksynnästä, mutta en tarvitse sitä kroonisesti kaikilta kaiken aikaa. Arvostan eniten sitä hyväksyntää, jonka saan olemalla totta ja rehellinen. Käytännössä se on ainoa todellinen hyväksyntä, sillä sen saa aito minä eikä helppo ja harmiton suojakuoreni.
Onko sinulla taipumusta miellyttämiseen? Tutustu Johannan kirjoittamaan kirjaan:
Narsisti-sanaa käytetään nykyään hankalista eksistä tai muuten vaan haastavista ihmisistä aika helposti. Narsistiksi nimittäminen on loukkaavaa ja satuttavaa ja sillä voi saada ihmisen tosi ikävään henkiseen kuoppaan itsensä kanssa. Tuon sanan käyttö lyömäaseena on julmaa ja väärin.
Mutta.
Narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö on kuitenkin totta. Vahvoja narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä on paljon ja he ehtivät elämänsä aikana satuttaa hyvin montaa ihmistä. Prosentuaalisesti narsistista persoonallisuushäiriötä esiintyy noin prosentilla väestöstä, mutta on hyvä muistaa, ettei läheskään kaikkia narsistisia persoonia diagnosoida. Narsistiset ihmiset eivät läheskään aina hakeudu avun piiriin, koska eivät tunnista omaa haavaisuuttaan. Tuota tiedostamatonta haavaa lähtee uhri usein alitajuisesti hoivaamaan ja pelastamaan (kuten saattoi lapsuudessaan yrittää pelastaa esimerkiksi omaa vanhempaansa).
Narsistin uhri on poikkeuksetta ihminen, jolla on ylikorostunut vastuullisuus ja empaattisuus. Ja narsistilla päinvastoin. Tätä perusasetelmaa suhteessa kipuillaan usein tiedostamattomasti. Uhri yrittää opettaa toiselle vastuullisuutta ja myötätuntoa, jaksaa yrittää itsensä tuossa hommassa uuvuksiin ja pettyy lukemattomia kertoja.
Narsisti nimittää uhriaan narsistiksi
Hyvin moni narsistisia piirteitä omaavan ihmisen uhri joutuu sen kohteeksi, että häntä itseään nimitetään narsistiksi eli narsisti kääntää itsessään olevan piirteen toisen kannettavaksi samaan tapaan kuin hän kääntää kaiken muunkin itsessään olevan ikävän. Narsistinen ihminen ei pysty kohtaamaan itsessään olevia ikäviä puolia ja ”ratkaisee” tämän heittämällä kaiken toisten kasvoille. Tuo on alkukantainen selviytymiskeino, jolla narsistinen ihminen yrittää pärjätä itsensä kanssa. Narsistin minäkuva on niin heikko, että hän suojelee sitä keinoja kaihtamatta.
Narsistiksi nimittäminen sattuu erityisen paljon uhriin, joka on muutenkin herkkä katsomaan itseään peiliin, kokee muutenkin huonommuutta ja joka vaatii itseltään paljon.
Uhri yrittää saada ihmiset näkemään totuutta
Narsistien uhrien kokemukset ovat hämmästyttävän samanlaisia. On hyvä muistaa, että narsistinen ilmiö ei ole vain muotijuttu vaan todellinen tosiasia niille, jotka ovat kokeneet ihmissuhteen, jossa kaiken kaltoinkohtelun ja väkivallan jälkeen mustamaalataan ja häpäistään muiden ihmisten silmissä.
Narsistin uhri, joka on muutenkin satutettu, joutuu hyvin usein käymään läpi myös sen tunnehelvetin, etteivät ihmiset ymmärrä ja usko hänen kokemuksiaan. On tosi ikävää uupumuksen keskellä yrittää saada lähellä olleet ihmiset näkemään totuus ja sietää sitä, että itsestä uskotaan keksittyjä ja valheellisia tarinoita.
Mihin narsistin sormi osoittaa, sinne katseet kääntyvät
Moni uhri tietää, ettei narsistin jäljiltä mikään puhe auta, jos joku on sitä mieltä, että hän oli tarinan pahis – se mustasukkainen hullu, epäilevä ja omistushaluinen sekopää. Et ehkä tiedä, että narsistinen ihminen peittelee tuolla puheella esimerkiksi uskottomuuttaan. Hän osoittaa sormella toista, jotta ihmisten silmät kääntyisivät pois hänestä itsestään.
Kun katseet osuvat uhriin, on uhrilla yleensä tosi vaikeaa. Hän ei enää tiedä, ketä uskoisi. Sitä mitä muiden katseet kertovat vai sitä totuutta, joka hänen sisällään on. Uhria sumutetaan suhteessa alusta loppuun asti niin, ettei hän enää tiedä, mikä on totuus hänestä itsestään ja kaikesta tapahtuneesta. On yleensä viisainta luopua totuuden kertomisesta ja nostaa kädet pystyyn ”häviämisen” merkiksi. Jos ihmiset eivät näe totuutta, et voi sitä heihin kaataa.
Lopulta totuus paljastuu
Aika on usein armollinen. Kun kaikkeen tapahtuneeseen saa riittävää etäisyyttä ja aikaa kuluu, alkaa uhri nähdä kaiken sen, mitä suhteessa todella tapahtui.
Parasta on se, että uhri pääsee parhaimmillaan työstämään omia kipujaan, vahvistuu tosi paljon, löytää omat rajansa, tunteensa ja tarpeensa ja alkaa pitää niitä tärkeinä.
Ja kaiken sen jälkeen, kun hänestä on puhuttu vaikka mitä tarinoita, oppii luopumaan tarpeestaan saada hyväksyntää kaikilta ihmisiltä. Totuus paljastuu lopulta, vaikka siihen menisi aikaa. Ja jos ja kun totuus tulee julki, uhri on jo niin pitkällä itsensä ja oman totuudellisuutensa kanssa, ettei totuuden paljastumisella ole hänelle oikeastaan enää merkitystä.
Psykoterapian erikoispsykologi Satu Pihlaja vastaa Entä jos -podcastissa kysymykseen: Miksi jotkut tunteet koetaan vääriksi tai niin sanotusti epäkorrekteiksi?
”Kyllähän tämä sieltä lapsuudesta tietenkin alkaa. Meille opetetaan, että kun ollaan hyvällä tuulella ja iloisia, niin sitten meihin suhtaudutaan kannustavasti: ai ai, onpas ihana lapsia, onpas mukavaa. Ja sitten, jos on kiukkua, harmia tai muuta kurjaa fiilistä, moititaan ja ojennetaan, että älä itke tai älä kiukuttele ja että nyt ollaan kunnolla. Sitten sanotaan vielä, että ihmiset katsoo, eli annetaan ymmärtää, että on nolo juttu, jos lapsi reagoi tunteeseen.
Kun toistuvasti tulee palaute tunteen ilmaisusta vääränlaisena käytöksenä,alkaa kertyä ymmärrys maailmasta: tämä ei ole ok. Siinä vaiheessa lapsi kyllä oppii, että tämä ei ole nyt ok. Mutta vanhemmathan eivät tee tätä tahallaan, vaan he ovat myös itse oppineet tämän omista aiemmista kokemuksistaan.
Ympärillä olevat ihmiset menevät kiusaantuneeksi tai eivät halua olla lähellä, jos toinen reagoi jotenkin sosiaalisesti epäsopivalla tavalla. Esimerkiksi räjähtäviä tunteita voidaan pitää epäsopivana. Kun pienet lapset alkavat kiukutella bussissa tai kaupan karkkihyllyllä, se on näkyvä osa tunteesta, joka ei ikään kuin ole ok, vaikka tunne sinänsä olisi täysin ok.
Tavallaan tunnereaktion kuuluukin tulla, jos lapsella on jokin toive, mikä ei toteudu, niin hänen pitää turhautua, suuttua ja harmistua. Se on normaalia. Tunteen pitää tulla.
Mutta tunteen käsittely ei vielä pieneltä lapsella yksinään onnistu. Siihen tarvitsee sitä aikuisen apua ja empaattista ja ymmärtävää suhtautumista.”
Entä jos -podcastit ja muut audiosisällöt löydät maksuttomasta Hidasta elämää -sovelluksesta. Jos sinulla ei ole vielä sovellusta, voit ladata sen TÄSTÄ.
Entä jos on Sanna Wikströmin luotsaama podcast, jota voit kuunnella maksutta Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiossa.
Onko tuttu hommeli: jokin ei tunnu hyvältä tai oikealta, tai tuntuu jotenkin pahalta, mutta sivuutat olosi ja teet vaan? Ikään kuin omaan tunteeseesi ei olisi lupa tai se ei olisi validi. Silloin herkästi vääntyy mutkalle ja tekee kompromisseja siitä mikä olisi itselle hyväksi. Samalla luulee olevansa itsekäs, jos ei aina ensimmäisenä huomioi toisia.
Olen todellakin itse sivuuttanut omaa sisäistä tunnettani, koska olen mm. luullut saavani siten jonkin ihmissuhteen toimimaan, konfliktin ratkaistua, yhteyttä luotua tai ylläpidettyä tai ”päästäkseni eteenpäin”. Rajojamme ja olojamme sivuuttamalla haemme aina tosi luonnollisten tarpeidemme täyttymistä, eli taustalla on tavallaan hvyä tarkoitus. Tunnetta turvasta, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisesta, yhteenkuulumisesta, siitä että olemme ihan okei.
Itsensä sivuuttaminen on selviytymiskeino, johon sisältyy uskomus, että omat tunteet ja tarpeet eivät ole tärkeitä, ja saadakseen mitä tarvitsee ne pitää ohittaa. Se on siis läheisriippuvainen toimintamalli, jossa omien tarpeiden täyttyminen riippuu ulkoisesta. Tietysti saamme tarvita – ja tarvitsemmekin toisia – mutta riippuvuus vie meiltä elämänvoimaa. Paradoksaalisesti myös yksinpärjääminen ja muille avautumattomuus on selviytymiskeino – ja osa itsemme sivuuttamista.
Kun sivuuttaa itseään, oman arvon ja turvan tunne nakertuilee ja murustuu. Se pitää oloa itsestä vähän pienenä ja riittämättömänä. Itsensä ohittaminen on sitä, että vaikka jokin tuntuisi pahalta tai ei ihan oikealta, pyyhältää vain eteenpäin. Silloin pidä omaa oloaan kovin tärkeänä, eikä luota sisäiseen tunteeseensa. Ehkä ei ihan edes huomaa oloaan. Ajattelee vain,että “kyllähän mun nyt täytyy”. Ahdistuspäissään yrittää saada tilanteet rauhoittumaan hommelit haltuun, ja tehdä sitä mitä “pitää”.
Mutta kun sivuuttaa itseään ja tekee jotain mikä ei oikeasti oikein tunnu hyvältä (ja usein sen jollain tapaa tunnistaa), vahvistaa sitä alitajuista uskomusta, että mun pitää luopua itsestäni – tehdä kompromissi – saadakseni mitä tarvitsen. Se kuluttaa energiaa ja syö turvan kokemusta. Jatkamme sitä, koska uskomme,että jossain vaiheessa olo helpottuu. Samalla annamme voimamme pois.
Itsensä sivuuttamisen selviytymiskeino syntyy, kun on oppinut nielemään ja piilottamaan olonsa. On oppinut uskomaan, että pitää ponnistella tai sivuuttaa itseään, tai että omat tunteet tai tarpeet eivät ole tärkeitä. Se synnyttää tunnetta, etten kelpaa omana itsenäni. En ihan riitä, enkä ihan saa levätä ja olla vaan mä.
Oma voima ja sisäinen turva alkaa löytyä, kun opettelee toimimaan sen mukaan, miltä asiat omassa kehossa ja olossa tuntuvat. Oppii ottamaan koppia sisäisestä kokemuksestaan. Opettelee rajaamaan, pyytämään ja tarvitsemaan. Ei niin kovin syytä tai vastuuta muita olostaan, vaan on itselleen turvallisempi henkilö.
Itsensä sivuuttamisesta oppii pois, kun interoseptio eli kyky aistia kehon tuntemuksia, omia oloja ja tarpeita sisältä päin vahvistuu. Sen myötä voi opetella kysymään itseltään: “Mitä tämä olo mussa nyt tarvitsee, kuinka voin itseäni nyt jeesata?” Interoseptio on sisäisen turvan elementti joka alkaa syntyä, kun opimme rauhoittamaan hermostoamme ja vähän pysähtymään itsemme kanssa kuulolle. Kun oppii tunnustelemaan ja kuulemaan itseään “sisältäpäin”, ja harjoittelee olonsa huomioimista ja kunnioittamista eri tilanteissa, sisäinen turva ja lempeä riippumattomuus alkavat vahvistua.
Olennainen steppi on siis oppia laskeutumaan kehoon – ja alkaa kokea sisäisiä tuntemuksia, meidän joota ja ei:tä. Siihen tarvitaan, että aivot kytkeytyvät usein “onlineen”. Se vahvistaa turvaa, sydänvoimautumista, syvempää yhteyttä itseen. Allaolevalla videolla kerron hommasta lisää.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Olen valmentanut parikymmentä vuotta musiikkialalle pääosin lauluntekijöiksi opiskelevia aikuisia, joista useimmilla on taskussaan paperit ja työkokemusta jostain aivan muusta ammatista. Oma missioni on rohkaista ihmisiä elämään omannäköistään elämää ja toteuttamaan myös ammatillisia unelmiaan, joten arvostan valmennettavieni valintaa seurata omaa intohimoaan.
Itkuitta ja kivuitta matka ei kuitenkaan useimmilta taitu. Heidän mukanaan matkaavien pelkojen kirjo on moninainen, epäonnistumisen pelko ja siihen liittyvä häpeä niistä monien sitkein ja kenkuin seuralainen. ”Mitä kaikki muut sanovat, jos en pärjääkään?”
Ala on kilpailtu ja tuulinen, joten pärjääminen ei ole itsestään selvää. Ala on myös monien ihmisten aliarvostama, sitä pitäisi suorastaan hävetä. ”Menkää oikeisiin töihin.”
Eräs pitkän painiskelun jälkeen opiskelemaan uskaltautunut nelikymppinen mies kertoi kuulevansa päässään koko ajan syyllisyyttä ja häpeää nostattavan isänsä äänen: ”Kyllä miehellä pitää kunnon ammatti olla.”
Eräs toinen mies ei ollut rohjennut kertoa edes läheisilleen päässeensä unelmaopintoihinsa. Muihin opiskelijoihin ja heidän pelkoihinsa tutustumisen ja ensimmäisen asennevalmennuspäivän jälkeen hän kertoi uskaltaneensa sanoa kaupan kassalle opiskelevansa lauluntekijäksi. Hän itki sydäntä särkevästi kertoessaan tätä meille, niin kova juttu se hänelle oli. Itkimme koko porukka, niin koskettava se hetki meille oli.
Hän ei ole oman valmentajamatkani varrella valitettavasti ainoa, joka ei ole kehdannut kertoa unelmistaan ja opinnoistaan kenellekään. Heitä on aivan liian monia. Olen saanut kuulla melkoisen repertuaarin myös muiden kuin lauluntekijävalmennettavieni pelkojen ja häpeän taustalta löytyviä uskomuksia, joista yksi useasti toistuva on: ”Jos paljastaisin unelmani muille, eivätkä ne toteutuisikaan, niin ajattelen, että minulle naurettaisiin.”
Pelko ja häpeä yhdessä kaventavat ja rajoittavat elämää tukahduttaen pahimmillaan omat mahdollisuudet, unelmat ja niiden myötä myös innostuksen, ilon ja oman hyvinvoinnin.
Pelkoa ei pidä pakottaa pois, vahvuutta on myöntää pelkäävänsä, sillä vahvinkin meistä pelkää jotain. Pelon ei kuitenkaan saa koskaan antaa tehdä valintoja ja päätöksiä puolestamme. Pelkoajatuksia ja siten unelmiaan hidastavia ja estäviä uskomuksia voi korvata myönteisillä ajatuksilla, kuten luottamuksella, innostuksella ja intohimolla.
Tässä avuksesi muutamia kysymyksiä haitallisten ajatustesi ja uskomustesi tutkimiseen ja korvaamiseen unelmiasi edistävillä ajatuksilla.
Keiden ajattelet nauravan, jos unelmasi ei toteutuisikaan?
Minkälaisia todisteita sinulla on siitä, että he nauraisivat?
Keiden ihmisten suulla päässäsi kuuluvat äänet puhuvat?
Millä tavoin ne perustelevat valintasi vääräksi?
Minkälaista rohkaisua ja apua voisit saada, jos antaisit itsellesi luvan kertoa unelmistasi muille ihmisille?
Laadi itsellesi viiden kohdan perustelu sille, miksi ammatti- tai muu valintasi on juuri se oikea sinulle.
Miten voisit kiittää itseäsi viisaasta valinnasta?
Anna itsellesi mahdollisuus -asennekorttien avulla voit tutkia monia mahdollisuuksiasi rajoittavia ajatuksiasi ja uskomuksiasi ja korvata niitä innostusta, onnistumista ja hyvinvointiasi ravitsevilla.
Otsikon lause voi olla tajunnan räjäyttävä muiden miellyttämiseen ja liialliseen kiltteyteen taipuvaiselle. Kun itse luin sen erään terapeutin artikkelista aikanaan, ensireaktioni oli hätkähdys. Olin niin tottunut kameleonttina oloon; sopeuttamaan omaa rytmiäni, äänensävyäni, energiaani, käytöstäni, jopa koko persoonaani ja mielipiteitäni säilyttääkseni rauhallisen tunnelman tilanteessa kuin tilanteessa. Sopuisuus ja toisten rytmiin meneminen on hyvä taito esimerkiksi terapeuttisessa työskentelyssä, kun halutaan luoda tunneyhteyttä, turvallista tilaa ja luottamusta, mutta jatkuva muiden tunnetilojen skannaaminen ja niiden myötäily on uuvuttavaa.
Monet tilanteet vaativat meiltä itsehillintää, toisten huomioimista ja sosiaalista pelisilmää. Jotta ihmissuhteet toimivat, on meidän otettava toistemme tunteet huomioon. Töissä meidän täytyy käyttäytyä tietyllä tavalla ja olla tietyssä roolissa, jotta asiat sujuvat. En puhu nyt siitä, vaan miellyttämiseen ja liialliseen kiltteyteen taipuvaisen ihmisen refleksinomaisesta toimintamallista, joka saa luopumaan omista rajoista rauhan ylläpitämisen nimissä. On luonnollista haluta tulla hyväksytyksi ja pidetyksi. Osalle se kuitenkin on niin voimakas tarve, että toisten hyväksynnän saaminen ja ristiriitojen välttely alkaa tehdä hallaa omalle hyvinvoinnille.
Mitä sitten olisi hyvä tehdä, jos huomaa toistuvasti uhraavansa omat tarpeensa, nielevänsä mielipiteensä ja tukahduttavansa todelliset tunteensa? Tässä joitain asioita, joista on apua opetellessa irti liiallisesta miellyttämisestä:
Harjoittele rajojen asettamista. Mieti mitä itse haluat, tarvitset ja arvostat sen sijaan, että taivut aina toisten tahtoon. Opettele ilmaisemaan tahtosi.
Hae apua torjutuksi tai hylätyksi tulemisen pelon lievittämiseksi. Jos miellyttämisen taustalla on traumaa ja haasteita kiintymyssuhteissa, on hyvä kääntyä asiansa osaavan terapeutin puoleen.
Harjoittele hankalienkin tunteiden kanssa olemista turvallisesti. Taipumus pyrkiä leivittämään muiden tunteita tai paeta omia hankalia tunteitaan ei aina ole hyvä juttu. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään, ja kun sietää vaikeitakin hetkiä, ei tule niin helposti antaneeksi periksi itselle tärkeissä asioissa.
Opettele sanoittamaan omat tunteesi ja tarpeesi. Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita, joten ne täytyy osata ilmaista. Tämä on iso juttu sellaiselle, joka on tottunut asettamaan toisten tarpeet omiensa edelle. Sinulla on aivan yhtäläinen oikeus tarpeisiisi kuin kenellä tahansa muulla.
Tee enemmän niitä asioita, joita aidosti haluat tehdä. Itselle mieluisien juttujen tekeminen lisää iloa ja itseluottamusta. On ihan ok tehdä toiselle mieliksi ja lähteä mukaan johonkin sellaiseen, mikä ei itseä kiinnosta, mutta on myös sallittua kieltäytyä kun siltä tuntuu.
Opettele kieltäytymään sellaisista asioista, jotka tekevät hallaa itsellesi. Jos aina suostuu sellaiseen, mikä ei tunnu hyvältä tai oikealta miellyttääkseen jotakuta toista tai ylläpitääkseen sopua ja rauhaa, se voi johtaa katkeruuteen ja uupumukseen.
Opettele sietämään pettymysten tuottamista. Jos on vaikeaa sietää toisten mielipahaa, tulee suostuneeksi sellaiseenkin, mikä ei sovi itselle. Hyväksy se, että huono omatunto on seuralaisena jonkin aikaa kun opettelee uusia rajoja ja toimintamalleja. Kun pidät mielessä, että et tee sitä kiusataksesi muita, vaan huolehtiaksesi itsestäsi, toisten pettymykset on helpompi sietää.
Jos tarvitset konkreettista apua päästäksesi eroon liiallisesta miellyttämisestä kurkkaa uutuuskirja Nyt riittää – rajat kiltteydelle
Jossain mielesi perukoilla hän tietää omistavansa ihan liikaa kenkiä, joita ei käytä koskaan. Hän saa meiliin mainoksen ostoskeskuksen hullunhauskoista shoppailupäivistä ja ennen kuin hän huomaakaan, hän selaa alennuksia. Parilla klikkauksella hän on ostanut itselleen ”pakko saada” -ajatuksella uudet juhlakengät, koska ”ne nyt sai 70% alennuksella, eikä sellaisesta voi kieltäytyä”. Hän käyttää kenkiä kerran ja sitten ne hautautuvat muiden löytöjen lailla jonnekin vaatekaappisi uumeniin. Hän ei uskalla kertoa sinulle, että on ostanut tavaroita, koska pelkää, että suutut hänelle tai pidät häntä tyhmänä.
Hän menee työpäivän jälkeen ruokakauppaan väsyneenä. Hän pystyy vastustamaan kiusausta aina kassalle asti. ”Kas uutta sinistä perinnesuklaata korvapuustihippusilla. Pakkohan sitä on maistaa.” Kotiin päästyään hän istuu sohvalle ja syö yhdeltä istumalta puoli levyä. Hän häpeää ja inhoaa itseään. Tätä tapahtuu liian usein.
Pikkujoulut töissä. Hän ei haluaisi mennä, mutta kokee sen velvollisuutena. Häntä hermostuttaa ennen lähtöä ja hän ottaa pari siideriä, jotta rauhoittuisi. Juhlissa hän juo boolia ihan liikaa ja flirttailee naimisissa olevalle kollegalle. Osa illasta on pimeän peitossa, koska hänellä meni muisti. Tätä on alkanut tapahtua useammin ja useammin. Häntä hävettää ja ahdistaa mennä töihin maanantaina. Bilemokailuille naureskellaan kahvihuoneessa ja hän nauraa mukana, vaikka ei tiedä, miksi. Hän ei haluaisi juoda niin paljoa. Sinulle hän vähättelee juomistaan.
Kaikissa näissä on kyse tilanteesta, jossa läheisesi haitallinen tapa on salakavalasti lipsunut käsistä. Se toiminta tai aine, joka toi joskus hänelle hyvää mieltä ja joka oli ”arjen luksusta” on alkanut muistuttaa enemmän ja enemmän riippuvuutta.
Riippuvuuden neljä H-kirjainta
Mitkä riippuvuuden tunnusmerkit sitten ovat? Minä jaan ne neljään H-kirjaimeen: haluaminen, hyöty, haitat ja hallitsemattomuus.
Haluaminen – Haluaminen ilmenee kehon ja mielen energiana. Se on joskus seitinohutta levottomuutta ja joskus kokonaisvaltaisempi hermoston ylivirittyneisyyden kokemus. Ajatus kiertää monesti kehää riippuvuuden kohteen ympärillä. Dopamiini virtaa.
Hyödyt – Toiminta tai päihde täyttää jotain tarvetta. Se voi olla esimerkiksi tarve elinvoimaan, innostukseen, rentoutumiseen tai yhteenkuuluvuuteen. Nopea hyöty on se, että ikävät tunteet, kuten tylsistyminen tai ahdistus kaikkoavat, kun antaa itselleen luvan tarttua haluamisen kohteeseen.
Haitat – Nämä voivat olla esimerkiksi fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia tai taloudellisia haittoja. Painonnousu, luottotietojen menetys, valehtelu läheisille ja itselle, piilottelu, masennus, painnonnousu tai unihäiriöt ovat esimerkkejä haitoista. Riippuvuuden kieltomekanismin vuoksi riippuvaisen itsensä on vaikea huomata haittoja ja myöntää omaa riippuvuutta.
Hallitsemattomuus – Homma lähtee lapasesta. Tapahtuu ylilyöntejä. ”Mieluummin överit kuin vajarit”, läheisesi sanoo ja naurahtaa päälle. Hän voi olla kenties välillä ilman päihdettä tai haitallista toimintaa. Tällä hän haluaa osoittaa itselleen ja muille, sinut mukaan lukien, ettei ongelmaa ole.
Riippuvuudessa nämä kaikki neljä kohtaa täyttyvät. Tämä on hyvä huomata, koska on ihan ookoo nauttia elämästä. Kun kyse on elämästä nauttimisesta, viipyillään kahden ensimmäisen tunnusmerkin ympärillä.
Olet itse prioriteetti numero yksi
Jos olet huolissasi läheisesi käytöksestä ja haluat auttaa, on hyvä muistaa pari seikkaa. Ensinnäkin läheisesi ei ole tyhmä. Häneltä ei puutu selkärankaa, koska hän käyttäytyy riippuvaisesti. Kysymys ei ole itsekurista tai älykkyydestä.
Riippuvuuden taustalla ovat tunnemaailman asiat. Pinnan alla on kipua ja kyvyttömyyttä käsitellä haastavuutta rakentavasti. Siellä on täyttymättömiä tarpeita, joihin läheisesi hakee täyttymystä käyttäytymisensä tai päihteen kautta.
Jos haluat auttaa, hyvä kohta on olla läsnä myötätuntoisesti ilman syyttelyä ja vähättelyä. Auttajan on tärkeää osata sanoittaa omat tarpeensa ja huolensa suhteessa läheiseen. Yhtä lailla on tärkeää vetää rajat ja olla mahdollistamatta. Pitää huolta itsestä ensisijaisesti.
Tärkeintä kaikessa on hakea apua matalalla kynnyksellä. Puuttua kannattaa heti. Niin autat parhaiten läheistäsi ja itseäsi.
Syksyn merkittävä kulttuuritapahtuma Helsingin kirjamessut järjestetään 24.-27.10. Helsingin messukeskuksessa.
Kirjamessujen Vallisaari -lavalle astuu tänä vuonna seitsemän valovoimaista Hidasta elämää -kirjoittajaa haastateltavaksi henkisen hyvinvoinnin teemoista.
Lauantai 26.10.
13:00 – 13:30 Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD, Karita Palomäki
Sunnuntai 27.10.
14:30 – 15:00 Nyt riittää – Rajat kiltteydelle & Viha voimaksi, Suvi Bowellan, Heli Pruuki ja Terhi Ketola-Huttunen
17:00 – 17:30 Varmistelusta vapauteen & Avaudu rakastamaan itseäsi, Marika Rosenborg ja Auli Malimaa
Hidasta elämää -kirjat ja valikoidut korttipakat löydät WSOY:n osastolta.
Täältä löydät lisätietoja Helsingin Kirjamessuista: https://kirjamessut.messukeskus.com/
Ihmisinä me yritämme olla kovasti rakkaudenarvoisia, hyviä ja kelpaavia muille ihmisille. Samoin yritämme oppia itsemme hyväksymistä ja rakastamista – ikään kuin se olisi jonkinlainen tehtävä, joka meidän pitäisi osata suorittaa. Ja usein koemme epäonnistuvamme tuossa tehtävässä. Emme kykene rakastamaan itseämme.
Mutta oikeasti rakkaus ei ole jotain, mitä meidän olisi kyettävä tekemään. Rakkaus ei ole seurausta tai palkinto jostain, mitä olemme tehneet. Se ei ole jotain, johon pitää yrittää ylettyä. Sitä ei tarvitse voittaa tai saavuttaa teoillamme.
Rakkautta ei tarvitse myöskään ansaita. Meidän ei tarvitse muuttua tai kehittyä paremmiksi – rakastettavimmiksi – ihmisiksi. Meidän ei tarvitse yrittää olla rakkauden arvoisia.
Minkään ei tarvitse muuttua ollaksemme rakkauden arvoisia. Minkään ei tarvitse muuttua rakastaaksemme itseämme. Ei yhtään minkään. Ei meidän itsemme eikä ympärillä olevien ihmisten tai olosuhteiden, joissa elämme.
Sillä Rakkaus on aina meissä. Se ei ikinä lopu tai pääty.
Meidän ei tarvitse yrittää oppia rakastamaan itseämme. Meidän ei tarvitse edes yrittää rakastaa tai kyetä rakastamaan, sillä me emme tee tai valmista rakkautta. Elämänvoimana rakkaus virtaa meissä aina, vaikka meillä on taipumus unohtaa tuo totuus.
Meistä jokainen on rakkauden arvoinen, koska rakkaus on jo meissä. Rakkaus on ytimemme, se on ydinolemuksemme. Rakkaus on, mitä me pohjimmiltamme olemme. Meidän tarvitsee vain avautua sille, jolloin rakkauden esteet haipuvat pois. Meidän tarvitsee vain antaa rakkaudelle lupa virrata.
Itsensä rakastaminen on rakkauden hyväksymistä. Rakkauden hyväksymistä osana itseämme. Sen hyväksymistä, että me olemme rakkautta. Sen hyväksymistä, että sinä olet rakkautta. Tässä ja nyt. Aina.
Rakkaus on rajaton. Niinpä emme voi rajata itseämme rakkauden ulkopuolelle, sillä rajattomana rakkaus ei voi jättää ketään ulkopuolelle. Vaikka itsellä olisi kuinka huono päivä ja tuntisi itsensä täysin epäonnistuneeksi, emme siltikään voi sulkea rakkautta pois itsestämme. Sillä rakkaus on suunnattomasti meitä suurempi voima, joka on ja pysyy.
Rakkaus ei kuitenkaan vaadi tai pakota meitä rakastamaan itseämme tai muita. Täysin lempeästi ja kärsivällisesti se vain odottaa, että jonain päivää olemme halukkaita rakastamaan. Olemme valmiita päästämään irti rakkauden pelosta ja halukkaita avautumaan rakkaudelle.
Saatamme tuntea rakkauden virtauksen meissä katsoessamme lapsemme iloa säteileviin silmiin, muistaessamme vastasyntyneen lapsen sylissämme tai rapsuttaessamme lemmikkieläimemme turkkia. Voimme antaa rakkaudelle luvan virrata myös nähdessämme ruskan värjäämiä lehtiä maassa, syventyessämme kynttilän liekkiin tai tuntiessamme teemukin lämmön käsiemme välissä.
Kun annamme rakkaudelle luvan virrata, tunnemme rakkauden täyttävän meidät. Kun rakastamme ja täytymme rakkaudella, tunnemme itsemme myös täysin rakastetuiksi. Rakkaus on kuin aurinko, joka säteille kaikkialle, joka ikiselle rikkaruohollekin.
Annatko tänään rakkaudelle luvan virrata? Annatko tänään itsellesi luvan rakastaa? Sillä itsensä rakastamiseen riittää, että rakastaa.
Lue lisää uudesta kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten avautua rakkaudelle ja antaa sille lupa virrata.
Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ
