Kun puhutaan rajojen asettamisesta, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Mitä rajat ovat?
Rajat ovat ehtoja ja sääntöjä, jotka
– kertovat, mikä sinulle on ok ja mikä taas ei
– huolehtivat antamisen ja vastaanottamisen tasapainosta
– säätelevät voimavarojasi, kuten aikaa, energiaa, omaa voimaa ja jaksamista
– määrittyvät tarpeidesi mukaan ja
– vahvistavat omaa voimaasi.
Rajat ovat tapa säädellä elinvoiman ja energian virtausta. Ne auttavat hahmottamaan, mihin sinä päätyt ja mistä toinen ihminen alkaa.
Rajat voidaan jakaa suojaaviin ja hillittyihin rajoihin.
Suojaavia rajoja tarvitset kaikissa ihmissuhteissasi oman voimasi säilyttämiseen. Suojaat siis itseäsi muiden pyynnöiltä ja tunteilta.
Hillitsevät rajat puolestaan toimivat toisinpäin: ne suojaavat muita ihmisiä sinulta. Et siis käyttäydy toisia ihmisiä kohtaan miten sattuu vaan kunnioitat heidän tilaansa.
Mistä tunnistat, että et uskalla asettaa rajoja? Pelko toisen suututtamisesta estää sinua pitämästä puoliasi. Suostut kaikkeen, mitä sinulta pyydetään. Vastaat muiden tarpeisiin ja unohdat omasi. Annat toisten kaataa tunteensa päällesi silloinkin, kun sinulla ei ole kapasiteettia kannatella heitä. Päiväsi kaikki tunnit ovat muiden ihmisten käytettävissä, jos niin pyydetään.
Jos tämä jatkuu pitkään, elinvoimasi hiipuu.
Mitä rajattomuudesta seuraa?
– Menetät voimasi, jäät monenlaisten tilanteiden uhriksi.
– Energia vuotaa ulkopuolellesi: joku muu päättää elämästäsi kuin sinä. Et ole enää oman elämäsi ohjaksissa.
– Valheellinen harmonia toisen ihmisen kanssa säilyy, mutta tilalle tulevat sisäiset ristiriidat.
– Lopulta rajattomuudesta seuraa itsensä hylkääminen. Et enää uskalla olla omalla puolellasi etkä muista omia tarpeitasi.
Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, on mahdollista, että menet liikaa mukaan toisten tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.
Vaikka ei ole sinun tehtäväsi helpottaa toisten tunteita, olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.
Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat niiden tuntemisen vastuullesi, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.
Kun toimit överiempaattisesti, vedät empatian ja myötäelämisen kykysi yli ja käytät sitä itseäsi kuormittavasti. Et erota, mihin sinun tunnetason toimialueesi päättyy ja mistä toisen vastuu tunne-energioistaan alkaa. Uskot, että sinun täytyy helpottaa ja poistaa muiden raskaita tunteita, jotta riität ja jotta tilanteet sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti.
Mitä latautuneempi tilanne, sitä herkemmin suuntaat tuntosarvesi toisten tunteisiin ja muokkaat omia tunnetilojasi, ilmaisuasi ja toimintaasi niihin sopiviksi. Tätä tapahtuu niin pari- ja lähisuhteissa, perhe- ja sukulaissuhteissa, työelämässä, ystävyyksissä kuin muissakin vuorovaikutustilanteissa.
Koska olet jatkuvassa valmiudessa keventämään toisten tunne-energioita, olet investoinut paljon voimavarojasi ihmisiin, jotka ulkoistavat raskaat tunteensa toisten koettaviksi. He odottavat, että muut ottavat heidän tunteensa koettavikseen, jotta heidän ei tarvitsisi tuntea niitä.
Koska yrität pelastaa muita heidän hankalilta tunteiltaan, olet tehnyt ylen määrin tunnetyötä toisten puolesta. Moni suhteesi on saattanut rakentua sen varaan, että olet keskittynyt ensisijaisesti muiden tunteisiin. Sama se, miten kuormittunut olet itse ollut.
Syyllistätkö itseäsi toisten tunteista?
Empatiakyky eli monitasoinen kykymme myötäelää toisten kokemuksissa on keskeinen osa ihmisyyttämme. Sen avulla luomme yhteyksiä, joissa voimme tulla molemmin puoleisesti nähdyiksi, kuulluiksi ja tuetuiksi.
Jos kuitenkin vedämme empatian jatkuvasti yli niin, että menemme autopilotilla mukaan toisten tunteisiin kuin ne olisivat omiamme, siitä tulee taakka.
Kun toimimme suhteissamme överiempaattisesti, tunnemme syyllisyyttä toisissa nousevista tunteista, vaikka ne eivät liittyisi meihin millään tavalla. Jos emme onnistu helpottamaan toisen olotilaa, syyllistämme itseämme usein lisää.
Miksi tuosta henkilöstä tuntuu tuolta? Olenkohan tehnyt jotain, mikä aiheuttaa sen? Mitenköhän minun pitäisi nyt olla, jotta voisin helpottaa tilannetta? Pitäisiköhän minun sanoa jotain? Vai olenko hiljaa? Että konfliktilta vältyttäisiin ja voisimme edetä hyvässä hengessä? Ja niin edelleen.
Ajaudumme kierteeseen, jossa kelaamme jatkuvasti, johtuiko jonkun epämukava tunne meistä ja olisiko meidän pitänyt toimia toisin, jotta tilanne olisi mennyt paremmin. Uskomme, että meidän täytyy aina ensin poistaa toisten vaikeat tunteet ja täyttää heidän tarpeensa. Vasta sitten voimme tulla itse huomioiduiksi.
Kun hoidat itseäsi, överiempatia helpottaa
Kun överiempaattisesti toimiva lunastaa paikkansa sopeuttamalla itseään toisten tunteiden mukaisesti, hän sivuuttaa jatkuvasti omat tunteensa ja tarpeensa. Koska hän uskoo, että on hänen vastuullaan täsmätä olotilansa toisten tunnetiloihin, hän ei useinkaan ennätä tuntea omia tunteitaan silloin, kun ne hänessä tapahtuvat.
Hän on näkymättömän tunnetyön vapaaehtoinen, jonka aika ja voimat menevät isolta osin kuormittavista suhteista ja tilanteista selviytymiseen. Kun yksi kuormittava kierros saa päätöksensä, seuraava odottaa jo vuoroaan.
Jos käytämme empaattisten lahjojemme voiman toisten perusteettomaan ja yksipuoliseen kannatteluun ja väsytämme sillä itsemme, emme pääse koskaan kokemaan sitä kevyttä ja virtaavaa luomisvoimaa, joka meissä on ja jota voisimme kanavoida kykyjemme avulla myös toisten tueksi niin, että hyödymme ja saamme siitä iloa itsekin.
Siksi on ratkaisevaa, että empatian överiksi vetävät katkaisevat uuvuttavan kierteen ja ohjaavat voimakasta myötätunnon energiaansa myös itsensä hoitamiseen. Silloin se, miten he käyttävät empaattisia kykyjään muita kohtaan, tasapainottuu kuin itsestään.
Kun olemme tasapainoisesti empaattisia, osaamme tehdä turvallista tilaa muille kokea kaikkia tunteitaan. Vaikka aistimmekin toisissa nousevat tunne-energiat, emme enää mene heidän tunnetonteilleen siinä uskossa, että on meidän vastuullamme, pystyvätkö he elämään tunteidensa läpi ja koheneeko heidän olonsa.
Kun kasvamme ulos överiempatiasta, emme enää valjasta empatiakykyämme toisten tunteiden työstämisen, jotta olisimme kelpaavia, riittäviä ja rakastettavia. Sen sijaan voimme antaa vapaan, voimallisen, arvokkaan ja rakastavan itsemme astua viimein esiin. Sen, joka on herkkyydessään ja empatiakyvyssään aidosti ja voimallisesti läsnä sekä itselleen että muille.
Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!
Olen kirjoittanut paljon turvattomista kiintymyssuhteista. Mitä tasavertaiseen suhteeseen sitten kuuluu?
On toki hyvä muistaa, että hyvissäkin suhteissa on joskus haasteita, konflikteja ja kriisejäkin. Se miten näitä vaativia asioita käsitellään on ratkaisevaa. Jokainen meistä tuo myös suhteeseen mukanaan menneisyydessä opittuja malleja, jotka eivät ole välttämättä aina kovin toimivia. Vaatii rohkeutta uskaltaa katsoa myös omia varjoja ja ottaa ne vastuulleen.
Onneksi suhteessa on myös mahdollista lisätä turvaa ja tasavertaisuuden kokemusta, kun kumpikin sitä haluaa ja on oikeasti valmis tuomaan asioita sanoista tekoihin. Ihmisyys on myös keskeneräisyyttä ja parisuhteessa jos missä tämän kohtaamme.
Mitä osa-alueita tasavertaiseen suhteeseen sitten kuuluu? (Ja onneksi kaikkia näitä asioita voi harjoitella!)
1️⃣ Me- henki. Tämä näkyy toisen huomioimisena mm. päätöksien teossa (versus sooloilu). Tämä tuo tunteen kunnioituksesta. Luonnollisestikaan toisen huomioiminen ei tarkoita sitä, että kaikki tulisi tehdä yhdessä tai aina tulisi olla prikulleen samaa mieltä. Jo toisen huomioiminen ja yhdessä keskustelu siitä mikä on meille hyväksi, tuo turvaa. Jos toinen taas toimii aina oman mielensä mukaan keskustelematta ja huomioimatta toista, voi tästä tulla olo että toinen ei oikein arvosta suhdetta. Siitä ei ole välttämättä kyse, vaan ehkä ihan opitusta tavasta.
Mistä asioista on sinun mielestäsi hyvä keskustella ja sopia yhdessä?
2️⃣Avoin kommunikaatio. Joo joo, miten tähän muka itsestään selvään asiaan aina palataan kun puhutaan parisuhteista? Varmasti siksi, että kommunikoimattomuus tai epäsuora kommunikaatio johtaa helposti oletuksiin ja tulkintoihin, jotka voivat mennä hyvin paljon pieleen. Avoimuus on myös mahdollisuus aitoon läheisyyteen. Kun kertoo avoimesti vaikkapa omista toiveista, tunteista ja yhtälailla peloista, päästää toisen lähelle. Se on arvatenkin pelottavaa ja voi nostaa esiin kysymyksiä siitä, tuleeko torjutuksi tai hylätyksi.
Avoimuuden ilmapiiriä voi vahvistaa myös sillä, että harjoittelee kuuntelemaan. Avoimuus kysyy luottamusta ja turvallista tilaa. Luokaa suhteeseen tilaa, jossa viestitte omasta kokemuksesta käsin ja ottakaa tavaksi tarkistaa: Ymmärsinkö oikein että ….? Tarkoitatko sitä että ….? Huomaan että tämä herättää minussa tulkinnan että …..
Mitä asioita sinun on vaikea kommunikoida? Mitä pelkäät että tapahtuu, jos tuot nämä aiheet näkyville?
3️⃣ Kunnioitus. Tasavertainen suhde on kunnioittava suhde. Mitä se sitten tarkoittaa? Se on myös sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että toinen on oma yksikkönsä, oma persoonansa jolla on omat näkemykset, taipumukset ja tahto.
Toisen ihmisarvioa, persoonaa ja oikeutta tehdä elämässä omat valintansa tulee kunnioittaa. Kunnioitus ei tarkoita sitä, että mikään ei koskaan ärsyttäisi tai etteikö meillä olisi omasta mielestämme parempia ideoita ja tapoja mielessä….mutta me kunnioitamme toisen yksilöllisyyttä. Läheisriippuvissa ja epäterveissä suhteissa on lähes aina jotain pyrkimystä muuttaa toista tai toisen käytöstä. Siihen voi olla monia syitä (ja myös hyvin ymmärrettäviä sellaisia). On tärkeää muistaa, että se kuka toinen on ihmisenä ja se miten hän KÄYTTÄYTYY ovat kaksi eri asiaa. Jos ei pysty hyväksymään kumppania sellaisena kuin hän on tai jos suhteessa on jokin niin turvaton kuvio meneillään, että voidaakseen kokea turvaa jonkin olisi isosti muututtava, on ehkä tarpeen pysähtyä sen vaikean kysymyksen äärelle: Voinko voida tässä suhteessa hyvin?
Tasavertaisessa suhteessa täytyy olla tila kertoa, jos jokin toisen käyttäytymisessä loukkaa tai herättää turvattomuutta.
Erilaisuus on lahja ja rikkaus. Miten kauniit voivatkaan olla sanat ”En halua muuttaa sinussa mitään”. (Ja silti sukkasi lattialla saattavat joskus ärsyttää).
Tunteet vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme itseemme, muihin ihmisiin ja maailmaan. Hankalat tunteet saattavat kuitenkin kuormittaa kohtuuttomasti. Tunteiden kanssa on onneksi mahdollista opetella pärjäämään missä tahansa elämänvaiheessa. Tässä apuna voi olla esimerkiksi täytettävä Tunnekarttakirja, jonka voit tilata täältä.
Usein yksinkertaiset neuvot ovat parhaita. Ne ovat usein myös niin yksinkertaisia, että niitä ei tahdo kuulla ja ne on helppo sivuuttaa. Tämä seuraava ajatus on juuri tätä, mutta ehdottomasti yksi toimivimmista, mitä tulee riitojen ratkaisemiseen. Jos ja kun olet auttamassa konfliktin ratkaisemisessa, niin kuuntele aina riidan molemmat osapuolet ja heidän sanottavansa avoimesti. Lähtökohtaisesti ihan aina.
Tämä ajatus on hyvin yksinkertainen, mutta olen omassa elämässäni saanut huomata kerta toisensa jälkeen, mitä tämä toimiva seikka kohti sovinnollisempaa ympäristöä sivuutetaan. Asiassa yritetään päästä toimivaan ratkaisuun ilman, että tarinan ja riidan toinen puoli jää kokonaan tai lähes kokonaan kuulematta. Lähtökohtaisesti ei ole olemassa riitaa ilman vähintään kahta osapuolta. Mieleen piirtyy usein kuva mustasta ja valkoisesta, mutta todellisuudessa näin on harvoin. Kyse on enemmänkin harmaan erilaisista sävyistä.
Kuuntele aina molemmat osapuolet…Lähtökohtaisesti ihan aina.
Tilanne on myös siinä mielessä haastava, että ensimmäinen oman versionsa kertonut saa helposti puolelleen sovinnossa auttavan ulkopuolisen henkilön. Toisesta riitapukarista voidaan maalata kamala työpaikkakiusaaja tai hiekkalaatikon ilkeä kuningas ja mieleen piirtynyt yksipuoleinen ajatus lähtee ohjaamaan koko tilannetta. Tämä on seikka, mikä on hyvä tiedostaa riidan sovittelijana. Mieli lähtee helposti laukalle ja omaa ajattelua on hyvä muistaa kyseenalaistaa. Helposti käy niin, että ”on olemassa totuus ja sitten se sinun versio”.
Mainittakoon tähän väliin, että oikeaoppisesti sovittelija ei valitse työssään puolta. Hän toimii neutraalisti tilanteessa ja sikäli vastakkaisilla tarinoilla ei ole väliä. On olemassa muutamia tärkeitä piirteitä, joita riidassa apuna olevan olisi hyvä pitää mielessä sovintoa tehdessä. Oman sävyn olisi hyvä olla arvostava, hyväksyvä, aito, uskottava ja luotettava. Tähän listaan lisäisin vielä erikseen korostaen yhden tärkeimmistä: ei moralisoiva. Kyse on paljolti siitä, että ensin rakennetaan luottamus ja sen jälkeen puhutaan vaikeista asioista.
Helposti käy niin, että ”on olemassa totuus ja sitten se sinun versio”.
Käytännössä se, että toinen osapuoli jää kuulematta voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että kotona yksi lapsista juoksee vanhemman syliin itkien. Sisarus on lyönyt hiekkalapiolla päähän. Tämä saa lohdutusta ja toinen saa rangaistuksen tulematta kuulluksi. Lyöminen on ilmeinen merkki siitä, että on tehty väärin. Mutta mikä on johtanut siihen, että näin tapahtui?
Usein yksikertaiset neuvot ovat parhaita.
Väkivalta on aina väärin, siihen voi tosin olla jokin syy johon olisi myös syytä puuttua. Tässä tapauksessa kyse voi olla vaikka siitä, että lyönnin kohteeksi joutunut on ensin rikkonut kaikki toisen tekemät hiekkakakut. Nopeasti katsottuna meillä on tilanteessa vain yksi paha ja yksi hyvä, mutta näin se todella harvoin on. Olipa kyse sitten kuinka vakavista haasteista, niin taustalla voi olla paljonkin tapahtumia ja niistä seuranneita tunteita. Tämä sama asia toistuu myös isompien tyttöjen ja poikien hiekkalaatikoilla.
Lisää toimivia käytännön keinoja riitatilanteiden selvittelyyn ja ratkaisuun löydät Riidan ratkaisu -korteista.
Mikäli olet överiempaattinen eli sekä aistit voimakkaasti että otat liikaa vastuuta toisten tunteista, käytät empatiakykyäsi itseäsi kuormittavasti.
Sinun ei kuitenkaan tarvitsee jatkaa näin, vaan saat nauttia herkkyydestäsi ja käyttää empatiakykyäsi myös itsesi hyväksi.
Tunnistatko itseäsi näistä?
Koet, että muut purkavat raskaita tunne-energioitaan sinuun
Tunnet syyllisyyttä ja syyllistät itseäsi toisten tunteista
Koet, että sinun täytyy tuntea toisten tunteita heidän puolestaan
Tunnet toistuvaa turvattomuutta ja ahdistusta
Olet jännittynyt, ylivirttynyt ja väsynyt
Sinun on vaikeaa tuntea omia tunteitasi ja tarpeitasi
Koet olevasi pois omasta keskuksestasi
Et tunnista rajojasi ja osaa asettaa niitä selkeästi
Tunnet olosi voimattomaksi, koska jumitat tilassa, jos et pääse pois
Sinulle ei jää voimavaroja luoda elämää, joka tuntuisi aidosti hyvältä, totuudelliselta ja omaltasi
Jos vedät empatian toistuvasti yli, aistit toisten tunteita kuin ne olisivat omiasi. Sen lisäksi uskot, että on sinun vastuullasi helpottaa niitä.Täsmäät olotilasi toisten raskaisiin tunne-energioihin ja otat niitä kantaaksesi, jotta ne hälvenisivät.
Kun sopeutat itseäsi jatkuvasti toisten tunteisiin, sivuutat omat tunteesi ja tarpeesi eikä sinulle jää tilaa palautua. Tästä syntyy uuvuttava kierre, jossa odotat, milloin saisit vihdoin muilta takaisin sitä, mitä annat heille. Näin ei kuitenkaan tapahdu.
Koet jatkuvaa riittämättömyyttä ja mietit, oletko vääränlainen, koska et pysty korjaamaan toisten hankalaa oloa, vaikka miten yrittäisit. Yhteytesi itseesi heikkenee ja voi katketa kokonaan.
Sinä saat nauttia herkkyydestäsi
Kun vedät empatian överiksi, ajattelet, että jos toinen kärsii, sinun täytyy ottaa hänen kärsimyksensä kantaaksesi, jotta toimit myötätuntoisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole totta. Voit käyttää empaattisia kykyjäsi muiden auttamiseen niin, että ne eivät kuluta sinua toistuvasti loppuun.
Jotta voit toimia uudella tavalla, on ratkaisevaa, että opit ohjaamaan empaattista energiaasi myös itsesi hoitamiseen.
Koska överiempaattisen toimintamallin syntyminen ei ole älyllinen prosessi, myöskään mallista ulos kasvaminen ei tapahdu vain järjen avulla. Se edellyttää sinua kuormittavassa kierteessä kiinni pitävien tunnelatausten hoitamista myös kehollisesti ja energeettisesti.
Kun sinun omat tunnetason kipupisteesi helpottavat, et enää koe tarvetta täsmätä olotilaasi autopilotilla toisten raskaisiin tunne-energioihin, jotta ne hälvenisivät. Voit palata itsessäsi voimaan, turvaan ja rakkauteen, jotka olet kadottanut. Samalla myös empatiakykysi tasapainottuu kuin itsestään.
Kun empatiakykysi tasapainottuu, osaat tehdä turvallista tilaa muille tuntea kaikkia tunteitaan ilman, että yrität helpottaa niitä tuntemalla niitä heidän puolestaan.
Näin voit tulla myötäelämisen mestariksi, joka on kotonaan koko ihmisyyden tunneskaalan kanssa, muttei kuitenkaan ota enää kaikkia maailman murheita vain omille harteilleen.
Niin kauan kuin muistan, minulla on ollut voimakas tarve miellyttää. Esimerkiksi lapsena teeskentelin jouluaattona, etten tunnistanut joulupukiksi tekeytynyttä naapuria, jottei vanhemmilleni tulisi paha mieli. Vastaavia, näin jälkikäteen hieman huvittaviltakin vaikuttavia tilanteita, tulee mieleen muitakin.
Olen myös vältellyt viimeiseen asti kaikkia konflikteja ja ristiriitatilanteita, kuten herkillä ja empaattisilla ihmisillä on usein tapana. Ikävä kyllä nämä sinällään hienot ja jalot ominaisuudet johtavat helposti omien tarpeiden ja todellisen minuuden hautautumiseen ympäristön toiveiden, vaatimusten ja niistä tehtyjen oletusten alle. Kaiken taustalla on inhimillinen tarve tulla pidetyksi ja hyväksytyksi.
Olenkin usein kadehtinut ihmisiä, joilla ei näytä olevan tarvetta miellyttää muita. Koen kuitenkin, että ”oikein käytettynä” miellyttämisen tarve ilmenee ystävällisyytenä ja huomaavaisuutena. Sen sijaan ongelmia tuottaa, jos se näkyy lähinnä omien tarpeiden ja rajojen polkemisena ja unohtamisena sekä sitä kautta päätymisenä itselleen epämieluisiin tilanteisiin ja ratkaisuihin.
Uskoin aiemmin, että jos kieltäydyn jostain tai tuon oman eriävän mielipiteeni esiin, minusta ei enää pidetä tai jos pidetään, niin pidetään hankalana ihmisenä. Viime aikoina olen opetellut ajattelemaan toisin.
Rajojen asettaminen, jos mikä on itsekunnioitusta ja jos et kunnioita itseäsi, niin miten voisit odottaa muidenkaan kunnioittavan sinua?
Nykyään ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa toisia rehdisti silmiin ja sanoa tarpeen tullen ei tai uskaltavat rohkeasti nostaa hankalan asian keskusteluun. Liian kiltti ja miellyttämisen haluinen nimittäin päätyy herkästi toisten kynnysmatoksi ja itsestäänselvyydeksi. Jossain kohtaa tämä ihana omat tarpeensa sivuun laittava ja aina muita auttava ihminen väsähtää ja seuraukset ovat ikäviä.
Meidän herkkien miellyttäjien ei pidä muuttua vain omaa etua ja hyvinvointia ajatteleviksi ihmiskilpailijoiksi. Kuitenkin jotta voimme kasvaa, kukoistaa ja levittää hyvää ympärillemme, meidän on syytä muistaa aina silloin tällöin asettaa etusijalle oman elämämme tärkein henkilö eli itsemme. Tämä ei ole itsekkyyttä tai piittaamattomuutta, vaan rakkautta.
Tomituksen vinkki: Miten olla avoin ja rehellinen itselle ja muille?
Jos myötäilee aina muita, voi käydä niin, ettei tiedä enää, mitä ihan oikeasti tuntee, ajattelee ja haluaa. Sopeutumisen vuoksi ikään kuin kaventaa ja typistää itsensä, oli kyse sitten töistä, parisuhteesta, vanhemmuudesta, suvusta tai ystävyydestä.
Rohkean rehellisyyden malli auttaa kommunikoimaan omaa ydintään. Rohkea rehellisyys on viestimistä ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa. Samalla se on myös läsnäolevaa kuuntelemista, mitä muut ajattelevat, tuntevat ja haluavat. Näin kaikki saavat tilaa olla oma itsensä, sillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Jo edellisenä päivänä suunnittelin ja visualisoin, mitä kaikkea olisi hyvä tehdä vapaapäivänä. Koti on mullin mallin. Jos saisin edes yhden huoneen siistiksi, kenties myös imuroisin? Pyykkikori pursuaa, ja poikakin valitti, ettei ole enää puhtaita sukkia. Niin ja sitten olisi laitettava järjestykseen kolmen kuukauden tositteet kirjanpitäjälle. Kahdesta yrityksestä. Tässä kohtaa mieleni ja kehoni stoppaa. Jos vielä jatkaisin tätä tekemättömien töiden listaa ja mitä minun PITÄISI tehdä, lamaantuisin, ja lamaannus kestäisi vähintään 24 tuntia.
Päätän keskittyä kännykkään sen sijaan, vain hetkeksi. Yhtäkkiä huomaan aikaa kuluneen pari tuntia kännykän ja netin selailuun. No, se on minulle ihan tuttu juttu, enkä enää sitä stressaa. Hoidinhan siinä seassa myös useamman työasian, vastasin sähköposteihin, maksoinpa mobiilipankissa yhden laskunkin. Edes jotakin hyvää…
Niin, nyt siis päästään siihen lauantaiaamuun! Herään kahdeksan paikkeilla, jumitun pariksi tunniksi sängyn pohjalle. Selaan kännykkää. Asiasta toiseen, sovelluksesta toiseen. Välillä katson mielenkiintoisen Youtube-videon. Ja jossakin välissä hoidan pari työasiaakin, siinä seassa. Vastaan ystävälle. Sitten pistän Spotifysta soimaan jotakin räväkkää (Hanoi Rocks toimii lähes aina 🙂 ), että pääsen ylös ja aamupalalle.
Aamupala on minulle yksi harvoista rutiineista. Syön kunnolla ja sellaista, joka täyttää vatsaa pidemmäksi aikaa. Ehkäpä tämä on jollain tavalla intuitiivisesti opittu malli, koska päivisin unohdan syödä, nälkä saattaa herättää vasta kahden-kolmen aikaan iltapäivällä. Ja koska vapaapäivinä lapsetkin nukkuvat pidempään, ei kukaan kaipaa lounasta ainakaan ennen kahta.
Aamupalan jälkeen katson äkkiä läppäriltä pari tärkeää asiaa, juutun taas sinne tekemään kymmentä muutakin asiaa. Yksi työasia kaipaa tarkistusta eräästä kirjasta. Valokuvamuistini tietää, että kirja löytyy makuuhuoneestani tietystä kirjapinosta. (Olen kirjafriikki, omistan satoja kirjoja, joista harvoja koskaan luen loppuun asti.) Kymmenen metrin matkalla makuuhuoneeseen unohdan jo, miksi olen menossa sinne.
Pysähdyn eteiseen miettimään. Samalla näen, että eteisen lattialla lojuu vessanpuhdistusaine. Ollut siinä pari viikkoa, mutten ole aiemmin huomannut. Vien sen vessaan. Samalla muistan, että keittiön työtasolle on viikkokausiksi jäänyt uusi hammasharjapakkaus ja deodorantti. Haen ne ja tuon vessaan. Päätän pestä vessanpöntön, kun se ainekin nyt on täällä asti. Pesen myös peilin.
Palatessani muistan sen kirjan ja haen sen. Huoneessani näen lattialla kasan vaatteitani ja muistan ne pyykit. Vien käytetyt vaatteet kylppäriin ja saan kun saankin sen pesukoneen päälle, josta olen tyytyväinen. Menen keittiön pöydän ääreen, jossa läppärini on. Mitä olinkaan tekemässä? Ai niin, se kirja jäi sittenkin sinne makkariin. Ja kaikki alkaa alusta…
Tätä on ADHD/ADD-henkilön elämä, ainakin minun. Toisaalta itse olen jo tottunut tähän, mitäpä muuta osaisin ajatella. Aivoissani on alati aktiivinen, monikaistainen moottoritie, jossa välähtelee sekunnissa useita toisiinsa liittymättömiä asioita. Läheskään kaikista niistä en saa kiinni, mutta tuo liikenne kuormittaa minua sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tekee vähintään sisäisesti levottomaksi. Jumittaa. ADHD:ssa kun on tutkitusti kyse siitä, että aivojen hermosolujen välittäjäaineista, mm. dopamiinista ja noradrenaliinista, on synnynnäisesti pulaa. Noradrenaliini kun auttaisi ryhtymään, toimimaan ja fokusoimaan, dopamiini ylläpitämään mielekkyyttä ja nauttimaan, motivoitumaan.
Tässä ei siis ole kyse siitä, että silloin tällöin multitaskaa ja jumittaa. Jokaisella on joskus tällaista menoa arjessa. Mutta jos toiminnanohjauksen ja impulssikontrollin pulmat, jatkuva ”multitaskaaminen” ja se, ettei saa ryhtymisen jälkeen tehtyä asioita loppun asti, on jokapäiväistä, on se arjessa iso ongelma. Kyse on janasta, oletko kummassa päässä janaa vai jossakin keskivaiheilla.
On niin surullista sekä itse kokea että kuulla muilta kaltaisilta, miten heidän aikuisena saatua ADHD-diagnoosia vähätellään. Tyypillisesti voi kohdata ihmettelyä, vertailua ja jopa suoranaista kieltämistä. Tätä voi tapahtua jopa sote-ammattilaisten taholta, mikä on käsittämätöntä.
Jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi ja validoiduksi tilanteessaan. Mietithän sinä, joka kohtaat ADHD-piirteisen ihmisen, miten kohtaat hänet, kunnioitatko häntä ja hänen tarinaansa? Et ole kulkenut hänen elämäänsä, hänen saappaissaan. Jos et pysty ymmärtämään, olisi parempi siinä tapauksessa olla kommentoimatta omia mielipiteitään. Mikäli kommenttisi vastaanottanut henkilö hiljenee, voit olla varma, että hän lamaantui puheestasi, koska hän on pahimmassa tapauksessa joutunut kuulemaan sitä liian monta kertaa ja todennut, että on parempi pysyä hiljaa. Kukaan ei ymmärrä. Olen ulkopuolinen, outolintu.
Sen sijaan, että sanot: ”No tuollaistahan nyt on kaikilla, minullakin”, ”ADHD kyllä tuntuu olevan nykyään muotidiagnoosi”, ”Mut eihän sulla nyt voi ADHD:ta olla, sähän oot tosi rauhallinen tyyppi ja pärjäät työelämässä!”, voisitko sanoa jotakin tämäntapaista:
”Miltä sinusta tuntuu, kun arkesi on kertomasi kaltaista, olen halukas kuuntelemaan?” ”Jos voisin olla jollakin tavalla avuksi tai tueksi, kerrothan minulle.” ”Toivon, että saat tarvitsemaasi apua ja tukea tilanteeseesi.”
P.S. Tämäkin teksti syntyi impulssin viedessä ja koska jumitin muissa suunnitelluissa asioissa 🙂 Onneksi olen jo oppinut hyväksymään sen, että näin elämässäni tapahtuu. Pystyn luomaan paljon hyvää, ja voin siten suunnata ainakin ajoittain huomioni siihen, että luovuuteni ja impulsiivisuuteni – ja joskus myös jumittuneisuuteni – voi olla myös lahja <3
Oletko huomannut joskus – ehkä useinkin – kaipaavasi jotakin? Jotakin, joka ei juuri nyt ole tässä, saatavilla, jotakin enemmän, parempaa tai epämääräisesti vain ”mitä tahansa muuta kuin juuri sitä mitä tässä ja nyt on”. Tällainen haluaminen on inhimillistä ja itsellenikin tuttua. Samalla se tuottaa kärsimystä.
Usein nimittäin kohdistamme tämän parhaimmillaankin hahmottoman haluamisemme johonkin ihmiseen teemalla ”En tiedä mitä haluan, mutta sinun on tiedettävä – ja annettava se minulle”.
Veikkaan, että jokainen meistä on elämänsä varrella liittänyt täyttymättömät toiveensa toiseen ihmiseen. Koko romanttiseen haikailuun kannustava kulttuurimme pohjaa tälle. ”Hän tuli ja pelasti elämäni”, on laulujen ja lehtiotsikoiden suosikkimatskua.
Meidät on opetettu uskomaan, että se syvä kaipuu, jota sisimmässämme tunnemme, olisi täytettävissä jostain ulkopuoleltamme, mieluiten jonkun toisen ihmisen toimesta. On oikeastaan vähän huvittavaa, mutta myös pelottavaa tajuta, miten syvälle meihin tämä ajatusvinouma on iskostunut.
Hyvät ja huonot uutiset nimittäin ovat tässä kohtaa yksi ja sama: kukaan ulkopuolellamme ei voi tunnistaa eikä täyttää pohjimmaisia tarpeitamme, eikä niin ole tarkoitettukaan. Kukaan ei voi parantaa toista, kukaan ei voi rakastaa toista ehjäksi, kukaan ei voi pelastaa.
Jokainen tiedämme edellä sanotun, mutta sen syvä ymmärtäminen omakohtaisesti voi todella muuttaa elämää.
Kokemus elämästä ja ihmissuhteista muuttuu merkittävästi siinä vaiheessa, kun emme olekaan toistemme elämässä täyttääksemme toisissamme jonkin vajeen. On eri asia antaa omasta runsaudesta ja luoda yhdessä siltä pohjalta uutta, kuin kauhoa vastapuolen vajaasta kaivosta omaan rutikuivana riutuvaan lätäkköön.
Jos olemme ehdollistuneet sille ajatukselle, että kaipuumme täyttyy ulkopuoleltamme, olemme jatkuvassa vaillejäämisen tilassa. Ei ole mahdollista tuntea olevansa täysi, jos omaan puolityhjään mukiin pitää olla jatkuvasti hamuilemassa täyttöä muualta.
Lienee tässä kohdassa syytä mainita, että toisessa äärilaidassa ovat ihmiset, jotka pelkäävät omaa tarvitsevuuttaan niin paljon, että mieluummin omaksuvat äärimmäisen itsekseen pärjäämisen eetoksen. ”En tarvitse ketään, enkä mitään” on heidän tunnuslauseensa. Aito yhteenkuuluvuus kuitenkin elää terveestä tarvitsevuudesta.
Löydä oma runsautesi viipymällä itsesi äärellä
Itselleni on ollut merkittävää huomata miltä minusta oikeasti tuntuu niissä hetkissä, kun ratkaisu tarpeeseeni tuntuu olevan jossain ulkopuolellani. On ollut hyvä huomata, että voimakas ulospäin suuntautuva tarvitsevuus ohentaa kosketusta omaan itseeni ja meneillään olevaan hetkeen.
Kun olen malttanut pysähtyä ja pysyä itseni äärellä esimerkiksi hiljentyen, kirjoittaen, kävellen tai jutellen itselleni ääneen (usko pois, viimeksi mainittu on tosi tehokas metodi!) olen saanut paremmin kiinni siitä mitä oikeastaan kyseisessä hetkessä olen vailla ja mikä voisi tähän vailla olemiseen tuoda helpotusta.
Omien tarpeiden, toiveiden ja kaipuun äärellä on hyvä harjoitella viipyilemään. Näin saamme paremmin kiinni siitä mistä ne oikeastaan meille kertovat, ja kenen tulisi nämä tarpeet kulloinkin täyttää. On ihanaa, kun joku on joskus meitä varten. Vielä ihanampaa on tuntea niitä syviä itsen kohtaamisen, lohduttamisen, kannattelun ja elämänriemun hetkiä, jotka kumpuavat halusta olla syvemmässä kontaktissa omaan itseen, tuntea omia tarpeita ja vastata niihin myös itse.
Kaipuu on osa ihmisyyttä, kaikki kaipaamme. Voimme kuitenkin suunnata kaipuutamme monin tavoin. Joskus on hyvä huomata, että kaipaammekin kohti omaa itseämme, omaa sieluamme ja sydäntämme. Silloin vastaus kaipuuseen löytyy yhteydestä itseen ja tämän kokemuksen vahvistuminen on vapauttavaa. Kun olemme terveellä tavalla itsessämme täysiä, ihmissuhteemme perustuvat vapaudesta kumpuavalle runsaudelle eivätkä tarvitsevuudelle.
Sydämen pyyntö kaipaavalle mielelle:
Olkoon niin, että
kuulen oman sydämeni
kaipuuta
herkällä korvalla ja
lempeällä mielellä
Olkoon niin, että
sallin itseni kaivata ja tarvita
väheksymättä itseäni
ja toiveitani
Olkoon niin, että
haluan oppia vastaamaan
kaipuuseeni
opettelen ravitsemaan
runsauttani
ja
muistan huolehtia itsestäni
hellyydellä.
Viime aikoina varmasti moni on saattanut nukkua hieman normaalia levottomammin, kun maailman tapahtumat pääsevät öisin valtaamaan mielen. Ehkä sinäkin olet viettänyt unettomia öitä, vaikka muuten nukkuisitkin paremmin. Tai ehkä olet luonnostaan herkkäuninen, kuten minä – ja moni muu erityisherkkä.
Yksi oman elämäni haastavimmista asioista on ollut yli 10 vuoden ajan nimenomaan nukkuminen ja tässä erityisherkkyys on yksi selittävä tekijä. Omalla kohdallani taustalla toki vaikuttaa myös krooninen pitkäaikaissairaus.
Hyvät yöunet ovat joka tapauksessa sellainen harvinaisuus, että olen valmis tekemään paljon töitä niiden eteen. Ja niin sitä täytyykin tehdä – joka päivä. Priorisoida ja nähdä vaivaa. Silti hyvät unet eivät ole taattu asia.
Onneksi uni on kuitenkin asia, mihin voimme itse ainakin jossain määrin vaikuttaa. Emme toki voi pakottaa itseämme uneen emmekä alkaa sitä suorittamaan – päin vastoin, mutta on erilaisia unta tukevia askeleita, joita voi huomioida jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa.
Miten erityisherkkyys vaikuttaa?
Erityisherkkyydellä on sekä tutkitusti että ihan oman kokemuksenikin perusteella vahva yhteys nukkumiseen, unen laatuun sekä yleiseen vireystilaan.
On melko yleistä, että erityisherkillä on vilkas unimaailma ja uni saattaa olla levotonta johtuen kehon ylivirittymisestä. Itse näen todella paljon unia, myös painajaisia.
Herkkä aistii helposti ympäristön ärsykkeet ja muutokset nukkuessaankin. Tästä syystä itselläni on esimerkiksi joka yö käytössä korvatulpat. En ole enää vuosiin voinut nukkua ilman.
Usein tarvitsen kaverikseni myös silmälaput, etenkin kesällä tai herätessäni aamuyöstä. Lisäksi huoneen täytyy olla pimennetty ja viileä, jotta uni olisi mahdollisimman hyvää.
Erityisherkkyyteen liittyy myös rutiinien tärkeys. Sen takia juuri iltarutiinit ovat isossa roolissa uneni kannalta. Rauhoitan hyvissä ajoin kehoani yötä varten ja viestin sille, että nyt on aika käydä nukkumaan.
Olen yleensä aina yhdeksän jälkeen jo sängyssä (myös tavallisina viikonloppuina). Kuitenkin vireystilan säätelyn, hermoston rauhoittamisen ja kehon hälytysviestien hiljentämisen pyrin aloittamaan muutama tunti aiemmin.
Säännöllinen unirytmi ja ajoissa nukkumaan meneminen ovat tärkeitä hyvän unen kannalta.
Rauhoitan hyvissä ajoin kehoani yötä varten ja viestin sille, että nyt on aika käydä nukkumaan.
Mitä herkän kannattaa huomioida?
Jos uni ei tule, on Elaine Aronin mukaan erityisherkälle parempi vaihtoehto jäädä sänkyyn lepäämään kuin nousta heti ylös ja lisätä ylivireyttä touhuamalla jotain unta odotellessa.
Tutkimusten mukaan erityisherkkä myös tarvitsee keskimääräistä enemmän unta jaksaakseen, mikä on mielestäni myös ihan ymmärrettävää; ottaen esimerkiksi huomioon herkän kuormitusalttiuden ja keskivertoa suuremman palautumisen tarpeen.
Nukkumisolosuhteilla (äänet, valoisuus, vuodevaatteet, vieras ympäristö jne.) on myös vahva yhteys erityisherkän nukahtamiseen ja yhtenäisen sekä riittävän yöunen saamiseen. Jo pelkästään iholla epämukavalta tuntuvat lakanat voivat pilata koko yön.
Meidän erityisherkkien on siis varsin tärkeää kiinnittää huomiota niin makuuhuoneen tunnelmaan, lämpötilaan, valaistukseen, vuodevaatteisiin, ”apuvälineisiin” kuin omaan tilaan ja unirauhaan.
Jos uni ei tule, on Elaine Aronin mukaan erityisherkälle parempi vaihtoehto jäädä sänkyyn lepäämään kuin nousta heti ylös ja lisätä ylivireyttä touhuamalla jotain unta odotellessa.
Unettomuuden kokemusasiantuntija
Vuosien taistelu uniongelmien kanssa on tehnyt minusta unettomuuden kokemusasiantuntijan, vaikken sitä mitenkään virallisesti ole. Kamppailuni ovat pakottaneet hakemaan ammattiapua, ottamaan asioista selvää ja kokeilemaan melkeinpä kaikkea – etsimään uteliaasti polkuja parempaan uneen.
Joskus unta tukeva lääkityskin on tarpeen. Kun unettomia öitä on takana muutama kuukausi, keho ja mieli joutuvat yleensä niin koville, ettei päivän askareista enää selviydy ja terveys kärsii nopeasti.
Lopulta olen ymmärtänyt, että tärkeintä kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta on se, että nukun – ja jos siihen tarvitaan tukea, niin olkoon niin. Omilla valinnoilla on kuitenkin se suurin merkitys.
Nykyään minulla onkin pitkälle viilatut päivittäiset iltarutiinit, jotka auttavat herkkään uneeni. Vaikka ne eivät siltikään tee elämästäni uniongelmatonta, koen näiden askelten myötä hyvien yöunien olevan helpommin saavutettavissa. Nappaa omat suosikkisi ja kokeile!
Iltarutiinit auttavat sinua parempaan uneen.
Kamppailuni ovat pakottaneet hakemaan ammattiapua, ottamaan asioista selvää ja kokeilemaan melkeinpä kaikkea – etsimään polkua parempaan uneen.
10 lempeää askelta parempaan uneen:
Syö muutama tunti ennen nukkumaan menoa kevyesti ja juo esimerkiksi rauhoittavaa yrttiteetä. Liian raskaasti syöminen sotkee herkästi unet eikä juodakaan kannata liiaksi, ettei yö mene vessassa rampatessa.
Vältä iltaisin minkään ikävän katsomista; ahdistavia sarjoja/elokuvia tai uutisia ei kannata katsoa juuri ennen nukkumaan menoa – tai liiaksi muutenkaan ja etenkään näinä aikoina.
Sammuta elektroniset laitteet hyvissä ajoin – etenkään telkkaria ei kannata katsoa kovin myöhään tai lähellä nukkumaanmeno aikaasi.
Vältä kofeiinia aamupäivän jälkeen. Myös alkoholi vaikuttaa yöuniin, joten esimerkiksi viinilasilliset kannattaa nauttia alkuillasta ja saunaoluet korvata vaikka alkoholittomilla.
Säädä myös iltaisin kotisi valaistus sekä äänimaailma niin, että se valmistaa kehoasi nukkumaan – kirkkaat valot ja voimakkaat äänet pois. Kynttilöiden sytyttäminen voi rentouttaa.
Kuuntele ennen nukkumaan menoa rauhallista musiikkia ja aktivoi parasympaattista hermostoa rauhoittaen kehoasi vaikka joogalla, venyttelyllä tai hengitysharjoituksilla. Esimerkiksi jalkojen nostaminen muun kehon yläpuolelle, vaikka sohvan tai sängyn päälle, toimii hyvin. TRE-menetelmä on myös oma uusi lemppari!
Kirjaa päivän päätteeksi ylös asioita, joista olet kiitollinen. Nukkumaan mennessä mielesi keskittyy ajattelemaan päivän positiivisia tapahtumia.
Magnesium auttaa tutkimusten mukaan sekä unen pituuteen että tehokkuuteen. Se edistää lihasten ja mielen rauhoittumista sekä rentoutumista.
Lue sängyssäsi jotain miellyttävää kirjaa tai lehteä sen aikaa, että mielesi rauhoittuu. Päivän ajatukset ja tapahtumat hellittävät, kun keskityt johonkin muuhun.
Huolehdi huoneen pimennyksestä ja lämpötilasta. Ota korvatulpat ja unimaski tarvittaessa käyttöön. Voit nukahtaa vaikka ohjatun meditaation soidessa.
Psst. Lämpimästi suosittelen myös panostamaan hyvään tyynyyn ja painopeittoon!
Kiitollisuuspäiväkirja on ihana tapa päättää päivä.
Vaikka nämä askeleet ovat auttaneet minua, on hyvä toki muistaa; mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Jokaisen on löydettävä juuri ne itselleen sopivat rutiinit ja askeleet parempaan uneen.
Uskallan kuitenkin väittää, että säännöllinen unirytmi, rutiinit ja ajoissa nukkumaan meneminen useimmiten auttavat asiaa.
Joten mikäli kärsit uniongelmista, toivottavasti sait tästä kirjoituksesta vertaistukea ja ehkä myös uusia vinkkejä siihen, miten voit helpottaa omaa unettomuuttasi. Kaikkea kannattaa kokeilla ja etenkin silloin, kun nukkuminen ei ole itsestäänselvyys, jokaisesta hyvästä yöstä on syytä olla kiitollinen!
Minkä uuden iltarutiinin sinä voisit ottaa käyttöösi jo tänään?
Joko sinulle on @lempeampimina seurannassa somekanavissa? Sieltä löydät lisää lempeitä vinkkejä. Annukan omaan blogiin pääset tästäja muut Annukan Hidasta elämää -kirjoitukset tästä.
Palkittu psykologi Ethan Kross yhdistää kirjassaan Sisäinen hälinä – Miksi ajatukset ylikuumenevat ja miten sitä voi välttää? (Karisto, 2022) aivotutkimusta, käyttäytymispsykologiaa ja kiehtovia tositapauksia siitä, miten sisäinen äänemme vaikuttaa meihin niin hyvässä kuin pahassa. Kirjassa esiteltyjen työkalujen avulla itsekritiikin ja kielteiset ajatuskierteet voi muuttaa voimavaraksi.
Minkälaiseen sävyyn sisäinen äänesi juttelee sinulle? Se, mitä sisäinen äänemme meille sanoo, on todella merkityksellistä hyvinvointimme ja jopa mielenterveytemme kannalta.
Kun yrität työstää vaikeaa kokemusta, puhuttele itseäsi nimeltä toisessa persoonassa. Silloin aktivoit vähemmän niitä aivoalueita, jotka ovat yhteydessä haitalliseen asioiden vatvomiseen. Pystyt toimimaan paremmin, ajattelemaan viisaammin ja koet tilanteessa vähemmän kielteisiä tunteita.
2) Kuvittele, että neuvot ystävää
Mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi sinun tilanteessasi? Ajattele, että neuvot häntä, ja sovella neuvoja sitten itseesi. Muuttuuko sisäisen puheesi sävy jotenkin?
3) Sano itsellesi: Sinä selviät kyllä
Ahdistus valtaa herkästi mielen silloin, kun miellämme tilanteen uhaksi – tilanteeksi, jossa emme pärjää. Silloin olo voi tuntua jopa lamaantuneelta. Onneksi meillä on kyky muuttaa tapaa, jolla suhtaudumme kokemuksiimme. Jos pystyt ajattelemaan, että edessäsi oleva vaikeus ei ole uhka, vaan haaste, selviydyt paremmin ja sinun on helpompi toimia. Muistuta myös itseäsi siitä, miten vastaavista tilanteista on aiemminkin selvitty.
4) Muista että et ole ainoa – moni muu on kokenut saman
Et ole kokemuksesi kanssa yksin, muistuta itseäsi siitä. Ajattele, että tämäkin vastoinkäyminen on osa yleisinhimillisten kokemusten kirjoa. Useat miljoonat tai ehkä jopa miljardit ihmiset ovat joskus kokeneet saman kuin sinä nyt. Kun ajattelet ikäviä kokemuksiasi ja puhut niistä, älä käperry itseesi, vaan ajattele ”minän” tilalle ”me ihmiset”.
5) Kuvittele itsesi tulevaisuuteen
Miltä tällä hetkellä kirvelevä asia mahtaa tuntua vaikkapa kuukausien tai vuosien päästä? Joskus tulevaisuudessa ajattelet tätä ikäviä tunteita herättävää kokemusta ja huomaat, että tunteet, joita tunnet nyt, eivät tunnu enää läheskään niin ikäviltä.
6) Hoida itseäsi kirjoittamalla
Kirjoita syvimmistä kielteiseen kokemukseen liittyvistä ajatuksista ja tunteista 15-20 minuutin ajan enintään kolmena peräkkäisenä päivänä. Anna ajatusten virrata vapaasti, äläkä mieti kirjoitus- tai kielioppivirheitä.
Kokemukseen keskittyminen kertojan näkökulmasta antaa etäisyyttä. Se auttaa ymmärtämään tuntemuksiasi tavalla, joka parantaa tunnetilaasi pitkällä tähtäimellä.
7) Keksi itsellesi rauhoittava rituaali
Jokin merkityksellä ladattu säännönmukainen toiminta antaa meille järjestyksen ja hallinnan tunteen, joka voi auttaa rauhoittamaan mieltä. Esimerkiksi hiljainen rukous tai meditaatio voivat toimia, mutta rituaalin voi myös keksiä itse. Itse keksitty rituaali on aivan yhtä tehokas kuin muutkin.
Lopuksi – älä kuittaa elämäsi ilonaiheita olankohautuksella. Jos haluat pitää kiinni ihanasta kokemuksesta, uppoudu siihen – pidä siitä kiinni ja nautiskele. Pienistäkin ilahduttavista asioista kannattaa ottaa ilo irti.
Sisäinen hälinä – Miksi ajatukset ylikuumenevat ja miten sitä voi välttää? (Karisto, 2022) sisältää pakillisen mielen työkaluja, joita voi käyttää lannistavan ja ahdistavan sisäisen puheen kesyttämiseksi. Voit kuunnella kirjan äänikirjana esimerkiksi täältä.
Juuri sulanut maa tuntuu pehmeänä jalkojesi alla, hidastat vauhtiasi kuin varoaksesi etteivät talvikengät juutu viimevuotisen nurmen pohjaan. Häikäisevän kirkas kevätaurinko lämmittää ihanasti kasvojasi, saa sinut sulkemaan silmäsi ja huokaisemaan ääneen. Tunnet, miten hartiasi pehmenevät ja kaikki sinussa rentoutuu uloshengityksen mukana. Hyvä olo huljahtaa lävitsesi.
Yllä mainittu kuvitteellinen hetki kertoo kehollisesta läsnäolosta, ehkä lyhyestä kävelystä lounastauolla tai kiireettömästä ulkoilusta kevätviikonloppuna. Jokainen meistä varmasti tunnistaa arjessaan hetkiä, jolloin tunnemme itsemme täysin läsnä olevaksi ja rentoutuneeksi. Hetkiä, jolloin aistimme ovat hereillä ja nautintoa ei tarvitse etsiä. Se on syvällä meissä.
Tällaisia kokemuksia soisi kuuluvan jokaiseen arkipäivään – löytyivät ne sitten luonnosta, saunasta, liikunnasta, luovasta työstä, rakkaista harrastuksista, toisten ihmisten kohtaamisesta tai mistä tahansa, mikä saa sinut tuntemaan olevasi elossa joka solulla.
Koska arki on yleensä paljon muutakin kuin kiireettömiä hengähdyshetkiä, on todellinen taito säilyttää läsnäolo ja sisäinen levollisuus myös hässäkän ja haasteiden keskellä. Ja on täysin luonnollista, että aina siihen ei pysty.
Keholliseen läsnäoloon voi kuitenkin aina palata. Oma keho voi toimia ankkurina, joka maadoittaa takaisin tähän hetkeen, kun elämässä myrskyää. Kehon avulla sisältään voi löytää ripauksen kevätpäivästä silloinkin, kun aallot lyövät yli laidan eikä tyyntä näy horisontissa.
Mitä enemmän kehoyhteyttä ruokkii ja vahvistaa, sitä helpompi siihen on turvautua silloin, kun elämän myllerrykset ja arjen haasteet keikuttavat sisäistä tasapainoa.
Seuraavat Lempeyttä keholle -korttipakasta löytyvät 5 harjoitusta auttavat sinua vahvistamaan kehoyhteyttä arjessa:
1. Tiedosta hengityksesi liike
Ota mukava istuma-asento sulje hetkeksi silmäsi. Tuo huomio sisään ja uloshengitykseen. Miltä hengityksesi tuntuu? Mitä kehonosia sisään- ja uloshengitys sinussa liikuttavat? Miten voisit antaa hengityksesi virrata vielä vapaammin? Rentoudu hetkeksi hengityksen liikkeeseen ja anna kehosi liikkua hengitysaaltojen mukana. Tämä liike on sinussa aina.
2. Tunnustele turvan kokemusta
Kehollinen luottamus syntyy turvan tunteen kautta kokemuksesta, että omassa kehossa on erilaisista olotiloista huolimatta turvallista olla. Tutkaile hetki luottamuksen ja turvan kokemusta omalla kohdallasi. Voinko luottaa kehooni silloinkin, kun tunteet ja tuntemukset sisälläni vaihtuvat? Voinko kokea olevani turvassa silloinkin, kun horjuttaa? Muista, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja.
3. Pysähdy tarpeidesi äärelle
Pysähdy hetkeksi keskustelemaan kehosi kanssa niin kuin puhuisit sisäiselle lapsellesi. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset ja vastaa rehellisesti. Miten päivä on sujunut? Miten nukuin? Miten ruoka maistui? Olenko käynyt ulkona? Oliko päivässä jotakin erityistä? Miltä se tuntui? Kuuntele uteliaasti vastauksesi ja tunnustele, mitä ne herättävät sinussa. Onko jotakin mitä kehosi tarvitsee tässä hetkessä? Miten voisit antaa sitä itsellesi?
4. Läsnäolon hetki
Ota mukava istuma-asento ja sulje hetkeksi silmäsi. Hengitä muutama kerta syvään sisään ja huokaise suun kautta ulos, niin että tunnet kehosi rentoutuvan. Kun avaat silmät, katso ympärillesi kuin näkisit kaiken ensimmäistä kertaa. Mitä näet? Mitä kuulet? Mitä haistat? Mitä maistat? Mitä tunnet? Mitä aistit sisälläsi? Keskity vain hetki aistimaan ja olemaan läsnä. Huomaa lopuksi, miltä olosi tuntuu. Kiitä itseäsi pysähtymisestä.
5. Salli itsesi vastaanottaa
Mitä nautinto sinulle tarkoittaa? Milloin viimeksi hemmottelit itseäsi? Moni meistä on tottunut mieluummin antamaan muille kuin vastaanottamaan hyvää. Mieti hetki, miten voisit tuoda lisää nautintoa arkeesi. Voisitko sallia sitä itsellesi useammin?
Omat rajat kumpuavat sisäisestä turvasta ja niitä tarvitaan sydänjuttujensa toteuttamisessa. Yhteys omiin rajoihin on siinä mielessä perustarve, että rajat suojaavat elämänvoimaasi. Rajojen ensisijainen tarkoitus ei ole aidata mitään ulkopuolelle vaan pikemminkin hoivata sitä mitä on sisäpuolella. Rakkautta, hyvinvointia, itselle merkityksellisiä asioita, omia arvoja ja unelmia. Toisaalta joskus hyvinvointinsa vuoksi tarvitsee tehdä ihan selkeitä aitauksia ja ottaa etäisyyttä – jotkut ihmissuhteet tai tilanteet eivät tee hyvää. Vaikka miten osaisi huolehtia sisäisyydestään, ei kenties ole viisasta pyöriä henkisesti tai fyysisesti haitallisissa skeneissä loputtomiin.
Jos elämänvoimasi jää jollain laille vaille suojaa, omissa jutuissa eteneminen on haastavaa. Siksi rajat suojaavat myös omaa tunne-elämää: ne ovat sisäistä vanhemmuutta. Rajojen vuotaminen voi olla joko toisten rajojen ylittämistä tai sitä, että muut saavat ylittää sinun rajojasi. Yleensä rajattomuus kulkee molempiin suuntiin. Se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, ettet osaa sanoa mihinkään ei. Huomioi sitä, missä asioissa osaat ja uskallat sanoa ei ja asettaa rajoja sen sijaan, että survot itseäsi tilanteista joissa se vielä on vaikeaa.
Muiden rajojen ylittäminen voi olla:
Toisten asioihin puuttumista ja säätämistä
Sitä ettei huomioi toisen olo- ja tunnetilaa vaan puskee omaa asiaansa
Oletusten tekemistä toisen puolesta
Suoraan puhumattomuutta, vihjailua
Sheimaamista
Omien tunteiden purkamista vastuuttomasti, syyttävästi ja loukkaavasti toiseen
Sen olettamista, että toinen aikuinen huolehtisi minun tarpeistani
Selän takana toimimista
Egosta kumpuavaa rehellisyyttä eli asioiden töksäyttelyä, hienotunteisuuden puutetta (sen sijaan, että ilmaisee myötätuntoisesti ja vastuullisesti sitä mikä itselle on totta)
Manipuloimista ja vallankäyttöä – esimerkiksi marttyroimista, uhriutta, uhkailua, kiristämistä, kaupankäymistä
Vaatimista ja kontollia, miellyttämistä
”Too much information” – asioidensa ylijakamista
Toisiin ainaista nojaamista sen sijaan, että opettelee luomaan itselleen turvaa
Toisen fyysisen tilan ja kehon koskemattomuuden kunnioittamattomuutta
Omien rajojen ylittäminen voi olla:
Sitä, ettei luota omaan tunteeseensa kurjasta olosta vaan alkaa selittää sitä pois: ”olen liian herkkä, ei tässä nyt ole mitään ongelmaa, olen liian vaativa, mä voin joustaa”
Ei:n sanomattomuutta eri tilanteissa
Miellyttämistä, ylikilteyttä
Suostumista manipuloiduksi
Oman fyysisen koskemattomuuden ylittämistä suostumalla sellaiseen, mikä ei tunnu täysin hyvältä
Paahtamista ja suorittamista hyvinvointinsa kustannuksella
Uupumusta (kun omat rajat ylittyvät tarpeeksi pitkään, uuvumme)
Sitä, ettei uskalla suuttua – ilman toimivaa yhteyttä omaan kiukkuun eli positiiviseen aggressioon emme aseta rajoja
Toisten syyttämistä
Omien tunteiden ja tarpeiden ohittamista
Toisten jatkuvaa kannattelua
Sitä ettei hoivaa ja auta itseään
Vihaan ja pelkoon täytyy olla toimiva suhde, jos haluaa voida elämässään hyvin. Koska moni meistä on oppinut, ettei oma viha ole tervetullutta tai että pelkojen äärellä pitäisi reipastua, joudumme opettelemaan rajahommelin aikuisena ihan alusta asti.
Vihan / kiukun / ärtymyksen / kipsahtamisen tunne morsettaa rajoista siinä missä pelon ja häpeän tunteet viestivät turvan, rakkaudellisuuden ja autenttisuuden tarpeesta. Vihasta ja pelosta ei siis todellakaan tarvitse, pidä tai kannata yrittää päästä eroon tai henkistellä itseään johonkin rakkauspölyvaaleanpunavalopalleroon jossa vain ”rakastaa kaikkia” eikä tunne vihaa. Seurauksena on rajattomuutta, rauhattomuutta, rahattomuutta, uhriutta ja epäreiluuden kokemusta, hyväksikäyttöä ja sitä, etteivät omat sydänhommat ota tuulta alleen.
Viha ei ole mitään räyhäämistä vaan virtaavaa elämänvoimaa, leijonaisä sisällämme. Viha on sananan voimakas, mutta tunteena usein esimerkiksi ärtymystä
Leijonaisän kuuluukin ärähtää, jos joku tulee sisäiseen puutarhaamme häsmäköimään. Rajojen asettaminen on ei:n sanomista, joskus näennäistä tylyyttä ja etäisyyden ottamista sellaisesta, mikä ei tee hyvää. Rajat ovat sen ilmaisemista, mikä minulle ei käy, mitä en halua ja mitä haluan. Läheisriippuvaiselle (eli lähes kaikille meistä) terveiden, kunnioittavien rajojen opettelu on haastavaa koska omista tarpeistaan on ohjelmoitunut käymään kauppaa.
Rajojaan voi lähteä ihan aluksi kuulostelemaan niin että tutkii, miten sivuuttaa itsensä hoivaamisen ja turvan luomisen arkisia toimenpiteitä. Rajattomuus näkyy ihan päällimmäisenä meissä aina niin, ettemme ota tilaa ja hoivaa yhteyttä itseemme. Kun alkaa sitoutua itsensä hoivaamisen ja turvan luomiseen, alkaa tulla yhä tietoisemmaksi rajoistaan: siitä mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kun alkaa huomioida itseään, näkee selkeämmin asioita ja tilanteita, joissa sivuuttaa sisäisyyttään.
Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja, niitä ei tarvitse selitellä
Toinen jutska on alkaa kuulostella, minkä tekemättä jättäminen tai mistä etäisyyden ottaminen tekisi hyvää. Yleensä tiedämme kyllä intuitiivisesti, mitkä tilanteet, asiat tai ihmissuhteet juuri nyt kuluttavat ja rasittavat. Se ei tarkoita, että ihmisistä tai asioista pitäisi hankkiutua eroon vaan sitä, että ottaa vähän välimatkaa tai alkaa kertoa, kun jokin ei tunnu hyvältä. Rajoistaan täytyy siis ottaa itse vastuu – niitä ei voi sälyttää toisten kontolle ja narista nurkassa, että toi ylittelee mun rajoja. Vain sinä tiedät, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei, ja on sinun oikeutesi ja duunisi opetella ilmaisemaan sitä toisille. Kutsun tätä kuumottavaa opettelumatkaa Sydänvoimautumiseksi.
