Tuijotan kuvaa violetista tötteröpäästä ja syljeneritykseni alkaa välittömästi. Tunnen suussani tuon kaunottaren aromaattisen maun ja laitan silmät kiinni ja rauhoitan hengitystäni. Vielä on sinniteltävä huhtikuun loppupäiville. Hortoilijan piinaviikot ovat alkaneet…
Vaikka yöpakkaset ovat vielä todella kirpakoita, päivisin lämmittävä aurinko rei’ittää lumihanget sienimäisiksi ja hurmaavan kimaltaviksi. Paahteisilla paikoilla lumi sulaa silmissä ja samaan aikaan minä muutun malttamattomaksi. Etsin luonnossa pälviä, nuuhkin ilmaa ja odotan kulinaristin keväistä ihmettä: violettia tötteröpäätä – maitohorsmaparsaa.
Samaan aikaan kun intohimoiset viherpeukalot kasvattavat pieniä hyötykasvien taimia ikkunalaudoillaan munakennoissa tai turveruukuissa ja suunnittelevat mielessään hyötypuutarhansa jokaisen kolkan istutukset, me hortoilijat laskemme vielä pakasteessa olevien voikukkien, vuohenputkien, nokkosten, ja siankärsämöiden määrän ja säännöstelemme syömistämme, jotta antimia riittää vielä huhtikuulle. Aika maaliskuun alusta huhtikuun loppuun tuntuu usein ikuisuudelta.
Etelässä huhti-toukokuussa
Meillä eteläisessä Suomessa hortoilusesonki alkaa huhti-toukokuun vaihteessa hyvinä keväinä. Mitä pohjoisempana isoa maatamme asutaan, sitä kauemmin hortoilija joutuu odottamaan. Vaikka suu jo napsaa vihreiden herkkujen perään, mielenhallintaa on harjoitettava. Kevättä ei voi jouduttaa.
Aivan kuin intohimoinen oliiviöljyn rakastaja tai viineihin hurahtanut odottaa uuden sadon ensimmäisiä maistiaisia, minä odotan maitohorsmaparsaa, pientä pönöttävää, sinipunaista tötteröpäätä, joka puskee pintaan vielä muuten melko värittömästä maasta.
Kerään näitä kaunottaria suodatinpusseihin ja maltan tuskin odottaa kotiin pääsyä. Siellä herkut saavat lempeän muutaman minuutin höyrytyksen, luomuvoita, sormisuolaa ja sitruunaa hunnukseen ja ah, makuelämys on vuodesta toiseen yhtä ihana. Minun suussani tavallinen parsa jää selkeästi alakynteen.
Ensi hortan maku on joka vuosi yhtä nautinnollinen. Raikas, aromaattinen ja jäljittelemätön. Sitä paitsi jokainen suupala saa kehonkin euforiaan. Hyvästi väsähtänyt iho, maksa ja munuaiset. Uusi kevät tuo luonnon omat superfoodit tullessaan ja hortoilija on kiitollinen.
Äitienpäiväksi herkkuaamiainen
Äitienpäivän aikaan hortan satokausi täällä eteläisessä Suomessa on nupullaan. Pihamaalla kasvun ihmettä saa seurata päivittäin. Kas siellä ovat ensimmäiset vuohenputkivauvat, kas tuolla vanhalla tutulla paikalla valoa kohti kurottelevat sileälaitaiset voikukanlehdet ja siankärsämöt.
Aamiainen muuttuu juhlalliseksi, kun leivänpäälliset voi hakea omalta kotipihaltaan ja smoothien superraaka-aineet kasvavat muutaman askeleen päässä. Toki tiedän olevani etuoikeutettu, kun voin hakea ruokapöydän parhaimmat ja terveellisimmät antimet kilometrin säteeltä ja omasta pihapiiristä. Kuljen paljain jaloin pihalla yöpaidassa ja iloitsen siitäkin, että tämän satokauden antimien hiilijalanjälki on nolla.
On vaikeaa istua tietokoneella ja keskittyä Hulluna hortaan -kirjamme viimeisiin metreihin, kun jokainen kappale, jota kirjoitan tai kuva, jota katson, muistuttaa tulevan satokauden ihanuudesta. Olen onnellinen kevään tulosta, jotta taas kerran saan jakaa hortoilun ilosanomaa ja sytyttää ihmisissä kipinän villivihannesten ihmeelliseen ja herkulliseen maailmaan. On palkitsevaa saada meilejä juuri hortoiluun hurahtaneilta nuorilta tai vaikkapa eläkeikää lähestyviltä pariskunnilta, jotka ovat hortoilusta löytäneet yhteisen harrastuksen, joka tuo elämään lisää terveyttä, herkullisia makuelämyksiä ja luonnossa liikkumisen iloa.
Tunnetko sinä villivihannesten kutsun? Jos kaupan ruukkusalaatti tökkii tai haluat elämääsi lisää virkeyttä, terveyttä ja herkullisia makuelämyksiä, kurkkaa nettisivuillemme www.hortoilu.fi. Saat sieltä esimakua villivihannesten innostavasta maailmasta.
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Havahduin siihen, että olen tornitalomme ainoa vaaleahiuksinen nainen. Huolimatta siitä, mitä teen, sanon tai miten toimin, erotun joukosta. ”Mitä muut ajattelevat” menettää tai muuttaa merkitystään. Kieltä ei ymmärrä, sanoilla ei ole merkitystä. Vain eleillä, katseella, ryhdillä.
Kesällä tulee kaksi vuotta siitä, kun muutimme vieraaseen kulttuuriin. Tässä ajassa koen, että minusta on ensi kertaa elämässäni tullut erillinen. Seison omilla jaloillani. Mutta yhtä tärkeänä: osaan nojata muihinkin. Fyysinen erillisyys ja jatkuva kokemus jonkintyyppisestä eristyksestä ovat muokanneet minusta myös henkisesti erillistä. Ne ovat ravinneet minua itsenäisyydellä – ja paradoksaalisesti eristyksen kokeminen on ollut myös kokemus vapaudesta.
Kun kokee olevansa erillinen tai eristynytkin, on luonnostaan helpompi olla mitä on.Ei tarvitse verrata muihin. Ei ole valmiita malleja. Kun fyysinen välimatka vanhaan on niin pitkä, ettei ole helppoa turvapaikkaa, minne palata, kun haluaa lohtua tai kun keho huutaa ”juokse”. Silloin ei auta muu kuin hakea – ja löytää – turvaa siitä, mitä sillä hetkellä on. Vieraasta ympäristöstä, ja siitä tutusta, joka on sisälläni.
Mutta ei tarvitse muuttaa kaukomaille kokeakseen erillisyyttä. Saman kokemuksen voi saavuttaa montaa eri reittiä pitkin, vaikka meditaatiolla. Vain yksi henkilö hengittää, hengittäminen on itsenäistä ja oikeastaan hyvin henkilökohtaista. Mutta meditaatiokin on vain toinen tie, tie voi olla vaikka sauvakävelyä tai mökille menemistä.
Erillisyys on erityisen tärkeää myös parisuhteessa ja suhteessa lapsiin. Lapsille se opettaa rajoja (jokainen on oma kokonaisuutensa, jokaisen erillisyyttä pitää kunnioittaa, jokainen lapsi tarvitsee läheisyyden lisäksi erillisyyttä). Parisuhteessa sen sijaan en usko parisuhteen kestävyyteen, jos toisen erillisyyttä ei kunnioita tai toiselle ei anna tilaa kokea yksinoloa.
Erillisyyden kokeminen on välillä myös surullista. Olen yksin. Oma hengitys, itsenäinen, irrallaan muista. Mutta näinhän se lopulta on, halusi tai ei. Erillisyys ei kuitenkaan ole riippumattomuutta, tai riippuvuuden vastakohta. Kaikki me olemme riippuvaisia toisistamme, niin yksilötasolla kuin maidenkin välillä.
Menen tornitalon hissiin, nyökkään hissiin tuleville aasialaisille. Hyppään taksiin metelin keskellä, suljen oven, nojaan ja hengitän. Olen yksin tämän kaiken keskellä, ja onnellinen.
Kahvi on veden jälkeen juoduin neste koko maailmassa. Jotain erikoistahan siinä täytyy olla, kun sitä kerran suurin osa väestöstä nauttii. Monille se maistuu, monille se on jopa pakko, että saa silmät auki. Jotkut kokevat sen vaikutukset pieniksi, osa hyvinkin voimakkaiksi. Itse kuulun viimeiseen ryhmään. Olen kuitenkin halunnut antaa kahville mahdollisuuden. Viime vuonna nautittu kahvi määrä on ollut suurin koskaan, myöskin laadultaan parhain. Mitä ajatuksia tuo musta kiehuva saakaan minussa virtaamaan. Kurkataanpa.
Juuri sen takia, että kahvia kulutetaan paljon, on aiheuttanut tietyn arvon laskun sen tuotannossa. Laatu on vaihdettu määrään ja markkinat (eli ihmiset) määrää pitkälti sen tehotuotannon. Kahvia viljellään niin laajasti, että sen käytössä käytetään kemikaalisia myrkkyjä enemmän kuin juuri missään muussa kasvatetussa tuotteessa. Nämä torjunta-aineet eivät ole kehollemme parasta mahdollista polttoainetta. Sen viljelyssä myös monesti riistetään pientuottajilta, jotka itse eivät välttämättä edes pääse nauttimaan tuotoksista. Surullisimimman esimerkin kuulin Etelä-Amerikan matkalta palanneelta ystävältäni, joka kertoi, että laadukas kahvi, jota paikallisesti tuotettiin meni muihin suihin. Itse paikalliset eivät saaneet kyseistä laatua juodakseen. Se lähetettiin rikkaille ja ”paremmille”, kun itse työntekijät saivat jämät mitkä kerättiin lattioilta.
Suosi luomua ja tuotteita, joissa pystytään tarkistamaan alkuperä ja tuotantoprosessit, mikäli kyseiset asiat sinua kiehtovat. Toki aina Luomu ei ole mikään tae rehdistä pelistä. Monet laadukkaimmat kahvit eivät omaa luomu/virallisia sertifikaatteja. Parasta on suora yhteys, tai tieto siitä mistä juoma tulee. Tämä vaatii paljon aikaa ja resursseja. Vai hetkinen, vaatiiko sittenkään, vai onko tämä ajatus helppo luoda, jotta kupinsa voi rauhassa juoda? Nykyään tieto on hyvinkin vapaata ja toimintatavat saa halutessaan hyvinkin helposti selville. Kerran tehty työ kantaa hedelmää pitemmällekin. Mutta kohtuuden ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että en itsekään tiedä suurinta osaa ajasta miten kahvini on tuotettu. Voimme kuitenkin panostaa aina mahdollisuuksien ja hetken mukaisesti. Ennenkaikkea hyväksyvästi.
Mitä kahvi edes on?
Kahvi on puussa kasvava papu, joka itse asiassa on siemen. Ensimmäistä kertaa maistaessani kahvipapuja suoraan puusta, yllätyin suuresti sen makeudesta. Se oli kaikkea muuta kuin olin siltä odottanut. Tämä johtuu siitä, että meillä myytävä kahvi on paahdettu. Se on siis kuumakäsitelty, parhaassa tapauksessa useita kuukausia, jopa vuosia sitten.
Paahtamisessa käytetään korkeaa lämpötilaa hyvin pienen ajan, jonka jälkeen sen annetaan jäähtyä myös nopeasti, jotta saavutetaan haluttu paahtamisaste. Tämän vuoksi meillä nautittava kahvi ei ole tuoretta, ellet saa käsiisi käsittelemättömiä kahvipapuja.
Mietitäänpä perunaa. Kun keität ne, yleensä nautit ne samantien. Mitä tapahtuisi, jos keittäisit perunat ja söisit ne viikon päästä? Entä jos keittäisit, pistäsit ne pakettiin ja jättäisit ne hyllylle useiksi kuukausiksi?
Tuore on aina tuoretta, silloin saamme siitä eniten elämänvoimaa. Tuotantotapa vaikuttaa aina kokonaisuuteen.
Tämä kaveri käytti aitoa tulta paahtamisessa.
Tarkoittaako tämä sitä, että meidän nauttimamme kahvi on täysin hyödytöntä?
Ei missään nimessä, jo pelkästään tummalla paahdolla on havaittu suuria terveysvaikutuksia makunsa ohella. Kahvi luonnollisessa muodossa on täydellinen pakkaus, jonka luonto on meille suuunnitellut. Kuten moni luonnon yrtti ja kasvi, se sisältää lääkinnällisiä ja terapeuttisia vaikutuksia kohtuudella käytettynä.
Suurin osa (ellei kaikki?) tutkimuksista mitä kahvista on toteutettu, on tehty paahdetulla kahvilla. Ei siis luonnosta löytyvässä käsittelemättömässä muodossa. Tutkimuksissa tummalla paahdolla on ollut parempia vaikutuksia terveyteen, kuin mitä vaaleammalla serkulla. On myös hyvä muistaa, että kahvista tehdään hyvin monenlaisia tutkimuksia, monenlaisilla eri rahoittajilla, joilla on aina tietty tarkoitus tutkimuksissa. Kahvin haittavaikutuksista ollaan puhuttu myös paljon. Erityisesti kofeiinista kiistellään kovasti. Hyvä on kuitenkin muistaa, että kofeiinitutkimukset tehdään usein eristämällä ainesosaa itse kahvista. Kokonaisuus pistetään palasiksi ja unohdetaan kaikki kahvipavun ympärillä olevat asiat, jotka vaikuttavat sen vaikutuksiin. Kofeiini ei ole koko tarina kahvista.
Yksi elementti mitä harvoin käsitellään on kahvin karvas maku. Mistä se johtuu, että moni meistä halajaa kahvia? Johtuisiko se opitun tavan lisäksi, karvaiden makujen puuttumisesta ruokavaliostamme? Näistä makuelämyksistä opimme pitämään iän ja kokemuksen karttuessa. Monella meistä saattaa ruokavalio koostua pelkästään makeista ja suolaisista kohtaamisista kielenpäillämme, karvaan ja happaman (sekä umamin) jäätyä huomattavasti vähemmälle. Kyse on kuitenkin aina tasapainosta, myös makuelämyksissä. Tasapainon uupuminen, yksi syy lisää miksi monille kahvi maistuu?
Kahvi ja terveys?
Kahvi sisältää runsaasti antioksidantteja, lisäksi kahvi on yhdistetty pitkäikäisyyteen, sekä mm. näitä vaivoja sen on koettu hyödyntävän: Diabetes, alzhaimer, aivoperäiset ja muistiin liittyvät tilat, sekä veren kulkua se voi avittaa. Kahvissa, kuten raaka kaakaossakin on satoja, ellei tuhansia aktiivisia ainesosia, joiden vaikutusta ei vielä täysin ymmärretä. Tulevaisuus tulee meille varmasti paljastamaan mitä taikavoimia löydämmekään täysin tuoreista kahvin pavuista. Mutta sitä odotellessa, jos sinulla on mahdollisuus, niin paahda omat kahvin siemenet, mikäli haluat päästä askelta lähemmäs tuoreempaa versiota.
Tai valitse aina tilanteen mukaan parasta mahdollista. Jo paahdetuista kokonaisista kahvipavuista tehty kahvi on huomattavasti tuoreempaa, kuin valmiiksi murskatut siemenet. Kahvissakin, kuten pähkinöissä ja siemenissä, on paljon rasvaliukoisia yhdisteitä, jotka alkavat härskiintymään, kun kuori murretaan. Tämän takia se säilyy mukavasti suojissa kokonaisessa muodossaan.
Ja muista nämä on vaan ehdotuksia, ehdottomuuksien sijaan. Ehkäpä huoltoasemalla nautittu koko päivän seissyt kahvi ja erityisesti hetki ystävien seurassa, on terveydellesi se kaikkein tärkein tekijä, ei niinkään juoman takia, vaan sosiaalisen kohtaamisen vuoksi. Sitähän kahvi parhaimmillaan on, aktivoivaa, seurusteluun yllyttävää nautintoa. Ei tehdä asioista liian vaikeita tai pakonomaisia.
Tässä vielä muutamia ajatuksia kahvin käyttöön.
Mahdollisuuksien mukaan puhtaasti viljeltynä kokokahvinsiemeniä.
Mitä tummempaa, sen parempaa. Reilukauppa toimi ainakin Karibialla vieraillessani. Toimiiko reiluus kaikkialla, hyvin vaikea sanoa. Tutkimukset jatkuvat.
Mustana käytettynä hyödyt positiivisista vaikutuksista. Maito, kuten myös sokeri jättävät hyvät ominaisuudet varjoonsa, joten nauti mustana, tai kokeile seuraavia.
Kahvi + 1tl raakakaakaota + 1 tl kuumentamatonta hunajaa. Tämä on loistava hormonitoiminnan buusteri, joka mahdollistaa mm. b-12 vitamiinin paremman imeytymisen. Lisää halutessasi vielä kanelia ja kardemummaa, jotka tuovat terveyden lisäksi unohtumattoman makuelämyksen kielen päillesi.
Kahvi + Pakurikääpätee. Toimii kuljetusaineena pakurin lääkinnällisille ainesosille, jotka tasapainottavat myös kahvin vaikutuksia. Henkilökohtaisesti olen kokenut erittäin miellyttäväksi yhdistelmäksi yhdistää Reishi (supernatural mushroom)-nimistä sientä kahvin joukkoon. Saatat yllättyä aivotoiminnan ja selkeyden lisääntymisestä, puhumattakaan yleisen elämänlaadun noususta.
Yksi huomio mikä monesti tehdään on, että kahvi olisi epäterveellistä elimistölle. Niinkuin meillä länsimaissa on tapana, takerrumme helposti yksittäisiin asioihin, unohtaen suuremman kuvan. Alkuperäiskansat ovat perinteisesti nauttineet kofeiinipitoisia kasveja ympäri maailmaa. Ei kuitenkaan päivittäin samoja, vaan vaihdellen ja rytmittäen eri kasveja, jolloin lääkinnällisyys pääsee kukoistamaan ja ruoka-aineissa saadaan suurempi vaihtelevuus. Niinkuin kasveissa, myös stimulanteissa tämä on hyvä pitää mielessä. Vaihtelevuus, kohtuus ja laatuun panostaminen.
On toki mahdollista, että ylikäytämme kahvia, jolloin se on kaikkea muuta kuin hyödyllistä. Aktivoiden kehoamme liikaa, vieden yöunia, pistäen elimistöä ja hermostoa ylikierroksille, vaikeuttaen mm. uusiutumisprosesseja. Kyse on kohtuudesta. Mikäli keho on väsynyt ei se kaipaa lisää kahvia, vaan lisää LEPOA.
Avain onneen löytyy sisimmästä ja sen toteuttamisesta täydellä sydämellä, jakaen rakkautensa kaikille läheisille. Eli luultavasti kahvin tärkein elementti on sen tuoma jakamisen hetki. Se nautitaan juhlallisesti, irrottaen mielen hetkeksi meneillään olevista askareista. Tällöin se tuo meidät läsnäolevaan tilaan, hienojen ihmisten seuraan. Suosittelen rentoa lähestymistapaa, sellaista joka juuri sinulle sopii. Kahvin kera tai ilman, suhtaudutaan asioihin suvaitsevasti ja jokaisen valinnat hyväksyen. Nautinnollisia ja kanelin tuoksuisia hetkiä sinulle ystävä hyvä.
Tein pitkästä aikaa Hummusta. Se jaksaa aina yllättää hyvällä maullaan. Tarjoilin sitä ystävilleni tsatsikin, salaatin ja yrttilihapullien kera. Hyvää ilmeisesti oli, koska mitään ei jäänyt. Hummuksen pääainesosassa kikherneissä on paljon proteiinia, joten varsinkin kasvisruokavaliota noudattaville se on hyvä tuttavuus.
Hummus on helppo valmistaa, vaikka isompikin määrä kerrallaan. Se säilyy hyvin jääkaapissa ja sitä voi käyttää lisukkeena ihan sellaisenaan tai vaikka alkuruokana tsatsikin ja oliivien kera. Se on myös hyvä voin korvike leivän päälle. Parhaimmillaan se on kuitenkin mielestäni falafelien tai mausteisten lihapullien lisukkeena.
Tämä resepti on suhteellisen suureen annokseen. Puolita se jos et halua syödä sitä montaa päivää.
Hummus
2 tlk luomu kikherneitä
½ dl sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä
4 rkl tahinia
2 kynttä valkosipulia
1dl vettä
2 – 3 tl jeeraa, eli juustokuminaa
1 tl ruususuolaa
päälle oliiviöljyä + paprikajauhetta
Sekoita kaikki aineet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Tarkista maku. Lisää suolaa/sitruunaa/valkosipulia/jeeraa omien mieltymyksiesi mukaan. Laita hummus kulhoon ja valuta päälle hiukan oliiviöljyä ja koristele paprikajauheella. Halutessasi voit ripotella päälle myös pinjansiemeniä. Nauti sellaisenaan alkuruokana tai esim. falafel- tai lihapullien, sekä tsatsikin kera.
… vaan se on jotain, joka vain on, tässä ja nyt. Sen oivaltaminen tuntuu hyvältä.
Viimeisen reilun vuoden työstin erästä unelmaani. Ja vaikka kyse oli unelmasta, jonka tekemisestä olin haaveillut jo vuosia, en voi sanoa, että unelman toteuttaminen muun arjen ohella olisi ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä toki fiilistelin täysillä mahdollisuutta kirjoittaa kirja, välillä taas olin valmis heittämään hanskat tiskiin hetkenä minä hyvänsä. Tunteet rullasivat vuoristorataa. Hämmennyin. Mietin, että eikö mun nyt pitäisi vain olla onneni kukkuloilla, kun kerran saan tehdä sitä, mitä haluan? Huomasin, että yritin jopa pakottaa itseäni olemaan onnellinen, vaikka oikeasti tunnetilasta toiseen paiskautuminen turhautti. Podin myös huonoa omaatuntoa. Mietin, olinko kiittämätön, kun en ollutkaan koko ajan happyhappyjoyjoy, vaikka puuhastelin unelmani parissa. Välillä toivoin, että osaisinpa vain puurtaa tasaisesti ja olla koko ajan tyytyväinen. Kunnes eräänä päivänä oivalsin sen, että unelmien toteuttamisessa on kyse samasta kuin arjessa yleensäkin: aina fiilis ei voi olla naminamijee, vaan ihmisen on siedettävä epämukavuutta ja epämukavia tunteita saavuttaakseen jälleen niitä huippufiilareita. Tiesihän Muumipappakin jo sen: Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.
Sama pätee myös onnellisuuteen, ei sekään ole pelkkää auringonpaistetta. Moni vain tuntuu suhtautuvan onnellisuuteen kovin yksioikoisesti. Kuvitellaan, että onnellisuus on jokin ihmeellinen tila, jonka tulee vallita 24/7 ja että usein sen voi saavuttaa jonkin aineellisen asian avulla. En voi olla onnellinen, koska naapurilla on hienompi auto kuin minulla. Olen onnellinen vasta sitten, kun olen rakentanut sen unelmieni talon. Miten voisinkaan olla onnellinen nyt, kun kaikki on ihan jees, mutta hei aina voi tulla jotain vielä parempaa!
Toki uudet asiat, materiakin, innostavat hetken, mutta ihminen tottuu kaikkeen. Huomasinhan itsekin, että aika lyhyen ajan jaksaa fiilistellä jotain asiaa, vaikka se olisikin saavuttamisen hetkellä tuntunut maailman mahtavimmalta jutulta.
Onnellisuus ei tarkoita sitä, että olisi vapaa kielteisistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Onnellisuus ei tule pakolla tai vain siksi, koska mä nyt vain haluan. Enemmänkin meistä tulee onnettomia, kun yritämme väkisin hallita jotain, mikä ei ole hallittavissa. Kukaan meistä ei voi täysin tietää, mitä huomispäivä tuo tullessaan. Me ihmiset leijailemme maailmassa höyhenen lailla ja tuuli voi kääntyä milloin tahansa. Elämää ei voi pakottaa eikä loppuun asti ohjata. Sama pätee onnellisuuteen: mitä vähemmän pakotamme onnellisuutta tulemaan luoksemme, sitä onnellisempia olemme.
Vaikka arjessa kaikki ei olisi aivan tip top, onnellinen voi olla. Kun opettelee hyväksymään vaihtelevat tunnetilat ja arjen vastoinkäymiset eli asiat, jotka eivät mene, kuten itse toivoisimme, on paljon helpompi hengittää. Hyvinvointia ja mielihyvää saa toki tavoitella, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi samalla vältellä elämän nurjempaa puolta henkemme kaupalla. Se, että pyrimme tuntemaan olomme hyväksi, ei tarkoita sitä, että meidän tulee tukahduttaa huonot fiilikset. Usein kärsimystä aiheuttaa se, että nousemme henkisesti barrikadeille ja pistämme hanttiin kaikilla voimillamme. Onnellisuuteen, unelmiin ja elämään yleensäkin lukeutuu koko tunteiden kirjo ja hyvä niin.
Yksi merkittävimpiä kirjan tekemisen aikana nousseita oivalluksiani oli se, että ne pienet arjen asiat ovat kuitenkin lopulta ne, joista sen ilon ja energian arjessani ammennan. Ne, jotka vaikuttavat pieniltä, mutta ovatkin niitä elämän suurimpia juttuja. Ne asiat, jotka otamme välillä itsestäänselvyytenä tavoitellessamme jotain muka parempaa, suurempaa ja mahtavampaa, mutta joilla onkin valtava merkitys. Toki olen kiitollinen kirjasta, mutta eniten minua lämmittää se oivallus, ettei onnellisuuteen tarvita mitään kovin suurta, oikeasti ei edes niiden suurien unelmien toteutumista. Meidän ei tarvitse tehdä elämäämme hankalaksi ja yrittää tavoitella kuuta taivaalta. Onnellisuus lisääntyy, kun todella pysähtyy haistelemaan ruusuja, silittää lapsen pehmoisia jalkapohjia, halaa ystävää tai nauttii siitä, että aamulla sai herätä uuteen päivään.
Viimeksi tänään koin pakahduttavaa onnellisuutta, kun aamulla astuin ovesta pihamaalle ja kuulin lintujen laulavan. Se oli totaalinen tässä ja nyt -hetki, eikä mikään olisi voinut sillä hetkellä olla paremmin.
Onnellista, pienten suurten hetkien täyttämään arkea sinulle!
P.s. Olet tervetullut lueskelemaan myös säännöllisesti päivittyvää Vastaisku ankeudelle -blogiani, joka löytyy myös Facebookista.
Näiden uhmaikäisten varpaiden näkeminen on yksi arkeni huippuhetkiä!
Viimeisen viikon sisällä olen tehnyt hämmentäviä havaintoja arkipäiväisistä asioista. Meille suomalaisille merkittävässä lehdessä maailmaa on selitetty ja tutkittu tavalla, joka ei kestä tuntevan ihmisen tarkastelua.
Juuri Suomen ensi-iltansa saanut elokuva Cloud Atlas kuvaa ihmisen valintoja tilanteissa, joissa oma etu ja yleisempi, tai toisen ihmisen etu, näyttäisivät olevan ristiriidassa. ”Pysynkö piilossa ja säästän henkeni, vai menenkö ystävän avuksi ja tulen tapetuksi?” ”Lähdenkö taistelemaan orjien oikeuksia vastaan, ja riskeeraan hyvinvointini, vai kuljenko joukon mukana ja hyödyn riistosta ilman, että minun tarvitsee itse olla siinä toimijana mukana?”
Miksi riskeerata oma hyvinvointinsa tässä ja nyt jonkin sellaisen vuoksi, jonka onnistuminen on hyvin epävarmaa, ellei jopa varmuudella tuhoon tuomittua?
Perustavanlaatuinen kysymys, josta on kirjoitettu hyllykilometreittäin punnittuja ajatuksia. Samaisen Helsingissä ilmestyvän päivälehden kriitikon mukaan Cloud Atlas epäonnistuu vastauksessaan. Hänen mukaansa se ei kerro, miten ahneus ja pahuus pysäytetään. ”Tuska ei jalostu varteenotettavaksi pelastusohjelmaksi. Vapahtajaksi tarjotaan epämääräistä vapauden ja rakkauden sanomaa.”
No voi hyvää päivää!
Ja aiemmin samalla viikolla, samassa mediassa oli kerrottu, miten usko kristillisiin perusoppeihin on romahtanut. Saatanaan ja Jeesuksen neitseestä syntymiseen uskovia on puolet vähemmän kuin kymmenisen vuotta sitten. Nämäkö ovat perusoppeja? Mihin jäivät armo ja rakkaus?
On kuin The Voice of Finland olisi muuttunut BB-taloksi. Ketään ei kiinnosta millainen laulajan ääni tai laulelman tarina on. Enemmän tuntuu kiinnostavan se, kuka oli kenen kanssa ja missä lymyilee porukan luuseri?
Mistä ihmeestä tulee se ääni ja vimma, joka hakee pelastusohjelmaa pelosta, halveksunnasta ja pahisten peittoamisesta? Eivätkö vapaa tahto, vastuu valinnoista ja kyseenalaistamaton rakkaus ole sen verran kovia juttuja, että niitä käyttävälle ihmiselle voisi antaa ’bad-ass-motherfucker’ leiman passiin?
Ei sentään.
Oman haavoittuvuuden ja sisäisten prosessien kohtaamisen pelko saa meidät tarrautumaan entistä tiukemmin kuolemattomuuteen ja voiman ylistämiseen. Rationaalinen, tavoiteohjautuva suorittaja on ihanne tässä omaa heikkouttaan pelkäävässä yhteiskunnassa. Sellaiseksi me haluamme, sillä siihen meidät on opetettu. Ja siksi rakkaudella ja kunnioituksella toisia kohtelevat pitää tallata. Pelosta ja varoitukseksi. Sillä sellainenhan on uhka maailmanjärjestykselle. Sille, missä heikot ovat olemassa vain vahvempien ravitsemiseksi.
Nyt vain on niin, että kun arvostukset muuttuvat, muuttuu myös käsitys vahvuudesta ja selviytymisestä. Ja sitä myötä puheemme ja toimintamme. Samaan aikaan kun vihapuhe lisääntyy, lisääntyy myös rakkauspuhe. Ei tarvita vastavoimaa, kun on voimaa rakastaa. Vahvasti ja peräänantamattomasti. Aina ja kaikille sitä ei ole, mutta asiaan voi vaikuttaa. Tekemällä tästä yhtä näkyvää ja väkevää, kuin vihapuheestakin.
Me tiedämme, mikä on selviytymisellemme ja onnellisuudellemme välttämätöntä, ja samaan aikaan kaikki mitä olemme oppineet, ohjaa meitä toiseen suuntaan. Mikä neuvoksi? Miten tulla tolkulliseksi ihmiseksi tässä perusteellisesti muuttuvan paradigman maailmassa?
Hallinnan ja kovuuden pakkomielteestä irrottaminen voisi auttaa. Se, joka kantaa itseään ja hallitsee elämäänsä, ei tarvitse muita. Ei ketään. Sellaisiksi meitä kasvatetaan. Itsenäisiksi selviytyjiksi. Sellaisen maailmanko oikeasti haluamme?
Eikä kannata selittää asiaa itselleen ymmärtämällä tahallaan väärin tuota itsenäisyyden kritiikkiä. Vastuu valinnoistamme meillä on, jakamattomana. Jokaisella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme selvitä elämästä yksin. Että yksin pärjääminen olisi itsetarkoitus. Tätä kannattaa miettiä.
On aika nostaa valokeilaan rakkaus ja armo. Kannustaa toisiamme vaillinaisen ja rikkinäisen ihmisyyden hyväksyntään ja kunnioittamiseen. Ottaa ne voiman lähteiksi ja sielunmaisemaksemme.
Sellaisessa maailmassa on nimittäin mukavampi kulkea. Riippumatta kelistä ja kartan topografiasta.
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta.Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään.Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Enpä olisi vuosi sitten osannut kuvitella millaisia ajatuksia liikkuu päässäni juuri tällä hetkellä.
Tämähän oli itsekäs prosessi: Minä mietin miksi Minä olen olemassa ja mitä Minä haluan. Angstaan ja ahdistun omassa ylhäisyydessäni. Mutta sitten elämääni astui toinen ihminen; onnellisin asia, joka tapahtua saattaa!
Ja mitä minä teen? Nalkutan, mökötän, itken, huudan, kiukuttelen – siirrän pahan oloni suoraan häneen. Välillä tahtomattani, välillä täysin harkitusti ja tahallani.
Kuinka voimakkaita satuttamisen muotoja hiljaisuus tai nakertava valittaminen voivatkaan olla!
On varmasti sanomattakin selvää, että meillä eletään välillä melko haastavia aikoja niiden ihanan rakkaudentäyteisten hetkien lisäksi.
Jäätäviä suorastaan.
Iltaruokouksissani pyydän hiljaa, että joku ottaisi pois edes pienen siivun tätä temperamenttiani. Olen draaman mestari! Käännän jokaisen asian itselleni epäedulliseksi, poljen maata tasajalkaa kuin kunnon kaksivuotias pikkuprinsessa konsanaan. Huonolla tuulella oleminen tuntuu olevan välillä minulle kokopäivätyötä.
Paha oloni heijastuu väistämättä puolisooni, onhan hän nyt ainoa lähellä oleva ihminen, jolle voin ajatuksiani purkaa.
Tämä on sellainen kummallinen kierre; minä voin pahoin, hän voi pahoin ja minä voin tuplasti pahoin. En halua satuttaa, mutta en osaa toimia muutoinkaan. On kovin lohdutonta, kun tietää tarkalleen, ettei voi purkaa kaikkea toiseen, mutta samalla ei löydä muutakaan vaihtoehtoa toimia.
Miksi satutan toista tahtomattani?
Kuinka paljon ympärilläni olevat on kärsittävä minun eksyksissä oloni takia?
Kuinka paljon hän kestää, kuinka paljon rakkaus kestää? Kuinka paljon minä itse kestän?
Aivan viime päivinä olen kohdannut jonkinlaisen kulminaatiopisteen: havahduin siihen, että perhana, tämä vaatii työtä. Meiltä molemmilta. Nyt asialle on alettava tehdä jotain. Minulla on kaikki avaimet käsissäni, mutta käytän niitä nyt väärin.
Ei ole itsestäänselvyys, että toinen seisoo loputtomiin vierellä sillä verukkeella, että “tuolla nyt on vähän vaikea aika, kyllä tämä tästä vielä paremmaksi muuttuu.” Ei muutu, ellei haluta tehdä työtä sen eteen. Ellei sitouduta yhteiseen hyvään oloon. Ellei keskitytä olennaiseen olivatpa olosuhteet millaiset tahansa.
Sanna aloitti elokuussa 2012 True Heartsissa puolen vuoden mittaisen NLP Practitioner -koulutuksen. Oivalluksia-blogissa Sanna kirjoittaa omista ajatuksistaan ja oivalluksistaan koulutuksen aikana. Myös kouluttaja Reetta Vanhanen vierailee Oivalluksia-blogissa kirjoittamalla NLP:stä.
Tämä on Oivalluksia-blogin kymmenes ja toistaiseksi viimeinen oivallus.
Elokuun helteessä puuskutan junalta ison laukkuni kanssa ensimmäistä kertaa Malmille True Heartsin toimistolle, hiki valuu norona selkärankaani pitkin. Saavun keltaiseen eteisaulaan, jossa vastaan tulee lempeäkatseinen ja aurinkoinen kouluttaja, True Heartsin omistaja Reetta Vanhanen. Halaamme. Olen tullut tapaamaan Reettaa ennen koulutuksen alkamista, kyselemään NLP:stä.
Keittiössä Reetta istuu viereen ja lähestyy lämpimästi katseellaan eri suunnista, huomaan. ”Mitköhän se noilla ruskeilla silmillään näkee, ehkä enemmän kuin muut?” ajattelen. Mahtaakohan Reetta nähdä, kuinka kallon sisällä puristan rystyset punaisena paksua köyttä, hauikset, olkapäät, hartiat ja koko keho hapoilla, mahtaakohan?
Viikon päästä istumme vajaan 30 hengen ryhmän kanssa True Heartsin koulutustilassa. Ikkunoista paistaa sisään varovainen elokuinen aamuaurinko, ulkona on vieläkin helle. Joku istuu sohvalla, minä lattialla säkkituolissa, mutta suurin osa istuu hyväryhtisenä tuoleilla. Riippukeinu uinuu yksinäisenä nurkassa. Ketä olemme ja mitä tästä oikein tulee?
Jännitän omaa esittelyvuoroani, mitä oikein sanoisin? Kuka minä oikeastaan olen? Mistä tulossa ja mihin menossa? Päässä kiristää ja puristaa, mutta siellä ei ole yhtään ajatusta. Omalla vuorollani alan kertoa. En enää muista mitä, mutta tunnen kuinka puna nousee koko kehooni, alan itkeä ja tuntuu kuin mielen rystyset alkaisivat vähitellen muuttua tunnottomiksi. Nytkö se voima loppui?
Tunnen painokkaan hiljaisuuden ympärilläni. Taidan puhua pitkään, kertoa tarinani. Hiljaisuus ei tunnu hämmentyneeltä eikä arvostelevalta. Hiljaisuus on voimallista, siinä tuntuu olevan kannattelua. Koko ryhmän energia tiivistyy voimalliseksi verkoksi niin, että uskallan ja jaksan kertoa. Tuntuu kuin katsoisin viimeisen kerran alas, jossa näen suuren verkon, ja vihdoin otteeni irtoaa köydestä. Nytkö se sitten tapahtui?
Irtipäästäessäni irroitan puristusotteeni ”totuuksista”, tiukoista näkökulmista, uskomuksista ja jopa sanoista, jotka ovat miltei ainoa työvälineeni. Elin kaksi kuukautta ilman sanoja, koska niiden vanhat merkitykset lakkasivat olemasta. Irtipäästäminen on tarkoittanut hetkellistä tyhjiötä mielen sopukoissa: on annettava vanhojen mielenrakenteiden mennä.
Pimeänä, lumisena pakkasaamuna kävelen True Heartsille. Kipakassa viimassa oivallan, että irtipäästäminen ei vielä riitä, sillä irtipäästäminen tarkoittaa sitä, että lakkaan puristamasta. Elämä ei ole puristuksen lopettamista, elämä on antautumista sille, mitä on. Joka aamu. Aina uudelleen ja uudelleen. Luottavaisena ja rohkeana, vaikka vähän pelottaisikin. Taas kerran mieleeni tulee Tove Janssonin sanat: ”Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota.”
Kerran kuukaudessa katson verkkoa ja opettelen hyppäämään. Luotan, että verkko ottaa vastaan aina, kun hyppään. Silloin kun pelottaa, Reetta luo tilan, jossa minun ei tarvitse tarttua turvaköyteeni enää. Levitän kädet sivulle, hengitän syvään, luotan, että tämä verkko kantaa – ja hyppään.
Hyppään, hyppään ja hyppään. Mitä luottavaisemmin hyppään, sitä kauniimmalta maisemat korkealta alkavat näyttää. Nautin, katselen, tunnustelen. Uskallan vihdoin katsoa taakse- ja eteenpäin, kiittää mennyttä, tulevaa ja tätä hetkeä. Katson myös sitä rajoittunutta plänttiä, jonka päällä olen seissyt silmät kiinni ja pitänyt kaikilla voimillani kiinni turvaköydestä, joka on vienyt kaikki voimani.
Kun viimeisenä viikonloppuna (entisenä esiintymispelkääjänä) nauroin katketakseni impro-harjoituksen tekstittäjänä ja itkin sydämeni sulaksi, kun seisoimme käsi kädessä isossa ympyrässä ja laitoimme ”viestin” viimeistä kertaa kulkemaan, koin ensimmäistä kertaa, että olin antautunut niille tunteille, jotka halusivat nousta pintaan. Minua ei enää hitustakaan kiinnostanut, kuinka muut reagoisivat tunteisiini. Niillä oli nyt tilaa tulla ja kasvaa niin suureksi kuin ne sillä hetkellä kasvoivat. Sain tuntea, miten omien tunteiden täydellinen vapautuminen sai elämän… niin… tuntumaan suklaarasialta, jossa jokainen suklaa maistuu aina erilaiselta. Aiemmin kun tuli vain järjesteltyä rasian makeisia täydelliseen järjestykseen sormet klähmäisenä mutta vailla makukokemusta. (Ysäriteininä suklaarasiavertaus kolahtaa!)
Jälkeenpäin on helppo kuvata NLP-polkua kauniisti – ja sitähän se täältä käsin katsottuna onkin: voimallista, kaunista, kannattelevaa, mahdollistavaa. Mutta niinä hetkinä kun suurin pelko on toivotettavana tervetulleeksi, koko maailma sumenee ympärillä ja ainoa reaktio on puristaa entistä kovemmin kiinni pelosta. Nyt ymmärrän, että jollen joka aamu antaudu uudelleen, tartun uusiin köysiin. Mieli on sellainen. Se hakee kaavaa, mallia. Samalla se sulkee itse elämän ulos. Sellaisena kuin se olisi juuri tänään halunnut näyttäytyä.
Viimeisenä viikonloppuna Reetta kertoo, kuinka eräs sukulaislapsi oli kiertänyt Reettaa hämmentyneenä, lähestynyt eri kulmista ja pitkän tutkailun jälkeen katsonut Reetan ruskeita silmiä ja kysynyt: ”Näkeeks noilla hyvin?”
Puolen vuoden NLP-kurssin jälkeen vihdoin tiedän, että kyllä, noilla silmillä näkee hyvin.
Oivallus nro 10:Irtipäästäminen ei vielä riitä, on myös uskallettava antautua elämälle.
Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksenOrigonovassa. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
Tässä blogitekstissä Sanna kyselee Heliltä energiasta, intuitiosta ja intuitioon perustuvasta energiahoidosta.
Kaikki on energiaa.
Miten kuvailisit energiaa?
”Ymmärrän energian arkipäiväisenä asiana, vaikkei siitä useimmiten puhuta energiana, vaan arkisemmin termein esim. tuntemuksina tai jonkun kanssa samalla aaltopituudella olemisena.
Kaikki ihmiset aistivat energiaa ja vaikuttavat ympäristöönsä energeettisesti, tiedostamme sitä tai emme. Esimerkiksi kun astut huoneeseen jossa on ihmisiä, aistit tunnelman eli toisin sanoen aistit energiaa. Se voi ilmetä Sinussa miellyttävinä tai epämiellyttävinä tuntemuksina esim. kananlihana, ilon tunteena, lämpönä tai kylmänä, kireytenä tai jännittyneisyytenä. Vastaavasti oma mielen ja kehon tilasi vaikuttavat ympärilläsi oleviin. Ilo tarttuu niin kuin pelkokin.
Fysiikan näkökulmasta maailmankaikkeus ja kaikki asiat maapallolla rakentuvat energiasta. Energia toimii eri olomuodoissa ja värähtelytaajuuksina, materiana tai ei-materiaalisena.”
Miksi energia-asioita pidetään niin usein huuhaana?
”Etenkin länsimaissa arvostetaan sanoja, järkeä ja logiikkaa sekä niiden perusteella tehtyä tieteellistä tutkimusta. Siksi monille voi olla vaikea ymmärtää edellä kuvatunlaista energiaa, jota on vaikea selittää sanoilla tai perustella loogisilla järkiperiaatteilla. Energiaa voi paremmin ymmärtää esim. aistien ja oman kokemuksen pohjalta. Menetelmiä energian tutkimiseksi kehitetään jatkuvasti.
Toinen syy voi olla huonot kokemukset energia-asioista. Samoin kun on puhdasta ja korkeavärähteistä hoitavaa energiaa, maailmassa on tietenkin myös karkeaa ja epäpuhdasta energiaa. Parhaiten ne erottaa siitä, että puhdas energia tuntuu miellyttävältä, kevyeltä, turvalliselta ja rentouttavalta. Epäpuhdas energia tuntuu jollakin tavalla pahalta, epämiellyttävältä ja pelottavalta.
Olen myös huomannut, että me ihmiset usein pelkäämme omaa voimaamme ja kaikkea sitä hyvää, mitä sisältämme löytyy. Voi tuntua turvallisemmalta pitäytyä vanhassa ja tutussa, vaikka olisikin tyytymätön siihen. Energia-asiat voivat tuntua uudelta ja ennalta tuntemattomalta ja siksi hieman pelottavalta, mutta myös kiehtovalta.
Ihmiset ovat kaiken kaikkiaan avautumassa energeettiselle ymmärrykselle, mikä näkyy mm. siinä että yhä useammat ns. tavalliset ihmiset hakeutuvat energiahoitoon ja kokevat siitä apua. Tämän vuoksi tarvitaan myös lisää energiahoitajia.”
Mitä on intuitio?
”Ymmärrän intuitiossa yhdistyvän kaikki eri tiedon kanavat kuten järki, tunne ja vaisto. Täten se on kattavin tiedon muoto, mitä ihminen voi kokea. Intuitio ilmenee usein sanattomasti kehon tuntemuksina, mielikuvina tai yksinkertaisesti ”tietämisenä”. Se voi olla myös sanoja tai lauseita, jolloin ajatukset ovat neutraaleja, eikä niihin ole sekoittunut tunteita (esim. pelkoa tai toiveita). Voidaan myös puhua esim. sydämen äänestä tai sisäisestä äänestä. Kaikilla ihmisillä on intuitio, joskin se on monesti aliarvostettu ja sen välittämä tieto helposti mitätöidään järjellä.”
Kuinka intuitiota voi harjoittaa?
”Nähdäkseni tärkeintä on tietoinen läsnäolo ja avoin mieli ilman ennakko-oletuksia. Intuition äänen voi tunnistaa eri aistien kautta ja sitä voi vahvistaa luottamalla sen kautta tulevaan tietoon. Rationaalinen mieli eli järki tavoittaa murto-osan todellisuudesta. Intuitiossa parhaimmillaan yhdistyy kaikki saatavilla oleva informaatio eri muodoissaan. Monissa intuitio-tutkimuksissa on todettu intuitiivisten päätösten olevan onnistuneempia kuin pelkän järjen tai tunteen perusteella tehtyjen.”
Pidät intuitiivisen parantamisen koulutuksen maaliskuusta ensi syksyyn. Kerrotko, mitä tarkoittaa ”intuitiivinen parantaminen”? Miten se poikkeaa muista energiahoitomuodoista?
”Intuitiivinen parantaminen on vahvasti intuitioon perustuvaa energiahoitamista. Hoitamisen oppimisen perustana on oma avautumis- ja kasvuprosessi. Koulutuksessa opiskelijalle avautuu valotietoisuuden kanava. Tuon puhtaan kanavan kautta virtaa korkeavärähteinen valo, joka on laadultaan kristallista ja auttaa kaikkea vanhaa, raskasta ja matalavärähteistä energiaa vapautumaan hoidettavan kehosta. Samaan aikaan koulutuksessa käydään läpi syvällinen itsetutkiskelu- ja kasvuprosessi sisältäen transformaatiota- eli muuntumista uuden ajan tietoisuuuteen.
Koulutuksessa tarjotaan perustietoa ja ymmärrystä energiasta ja hoitamisesta, mutta ei ole tarkoitus opetella tiettyjä ulkoa-annettuja tekniikoita tai ajatuksia. Sen sijaan harjoitetaan omaa intuitiota ja tehdään runsaasti käytännön hoitoharjoituksia heti ensimmäisestä jaksosta alkaen. Jokainen vähitellen löytää oman sisäisen ymmärryksen, hoitamisen ja aistimisen tavan, jotka kehittyvät loppuelämän ajan eteenpäin.
Tämä intuitiivisen parantamisen koulutus pohjautuu Anna-Liisa Nuutisen kehittämään perustason koulutukseen (huom! samantapaisella nimellä on muitakin erilaisia koulutuksia ja hoitoja). Hän on tehnyt intuitiivista parantamista yli 30 vuoden ajan ja kouluttanut jo 22 ryhmää. Koulutukseen on valittu oppimisen kannalta parhaimmiksi havaittuja harjoituksia ja sisältöjä.
Valmistuin intuitiivisen parantamisen kouluttajaksi, ja ohjasin ensimmäisen ryhmäni viime vuonna. Monia muita mm. henkisen kasvun ryhmiä olen ohjannut vuosien ajan ja tämä on vaikuttavuudessaan ainutlaatuinen ja inspiroiva kokonaisuus. Olen lisännyt koulutuksen punaiseksi langaksi egon ja sisäisen minän omakohtaista tunnistamista, mikä on tärkeää puhtaan ja eettisen hoitamisen oppimisessa.
Koulutus eroaa monesta muusta energiahoitomuodosta mm. siinä, että tämä on uuteen aikaan syntynyt hoitomuoto, jolla ei ole uudistumista rajoittavia historiallisia perinteitä, ja jonka olennainen tarkoitus on tukea ihmisiä transformaatioprosessissa. Lisäksi koulutus on oman henkisen kasvun kannalta erityisen syväluotaava.”
Mitä koulutus pitää sisällään ja kuka siihen voi osallistua?
”Koulutukseen kuuluu viisi lähijaksoa Jyväskylässä viikonloppuisin, kaksi henkilökohtaista ohjaus- ja hoitokertaa kouluttajan kanssa, kotitehtävät ja hoitoharjoitukset. Koulutus alkaa 22.–24.3.2013 ja jatkuu syksyyn asti. (Huom! Kimppakyytiä järjestetään pääkaupunkiseudulta tuleville.)
Lähijaksot sisältävät mm. energia-anatomiaan ja henkiseen kasvuun liittyviä alustuksia, valotietoisuutta avaavia meditaatioita, luontoyhteyden ja elementtien käyttöä hoitamisessa, elämänkaarityöskentelyä sekä ohjattuja energiahoitoharjoituksia.
Koulutus on tarkoitettu kaikille energiahoitamisesta kiinnostuneille. Voit tulla oman kasvun vuoksi, itsesi ja läheisten hoitamisen oppimiseksi, hoitoammatin täydennyskoulutukseksi ja/tai energiahoitajaksi kehittyäksesi. Haastattelun avulla varmistetaan koulutuksen soveltuvuus.”
Nyt seuraa lupaamaani raporttia. Gluteeniton ruokavalioni on jatkunut ja tuntunut hyvältä. Tosin joulun ja remontin vuoksi poikkeuksia tein useampaankin otteeseen, mutta se sallittakoon… Yleinen olotila on virkeämpi ja selkein muutos on ollut ihon kunnon paraneminen. Minulla on ollut yhtenä vaivana todella häiritsevät hormonifinnit tai aikuisiän akne, miksi niitä kiusallisia paiseita nyt haluaakaan kutsua. Nyt tässä kuussa, ensimmäistä kertaa useaan vuoteen niitä ei ole tullut kuin muutama. En keksi mitään muuta syytä tähän muutokseen kun ruokavalioni muutos.
Toinen yllättävä yhteys on löytynyt alaselkäkipujeni ja viljan välillä. Voi kuulostaa hullulta, mutta heti viljaan ”retkahtamisen” jälkeen 1 – 2 päivän päästä alaselkäni on tajuttoman kipeä. Sama oire on ollut yhdellä siskoistani, jonka vuoksi älysin asiaa alkaa seurailemaan. Vaikka tätä kovasti aluksi epäilin, niin nyt olen asian testannut niin monta kertaa että pakko se vaan on uskoa. Harmillista on ainoastaan se, että loistava osteopaattini taisi menettää yhden uskollisen asiakkaan.
Vatsaongelmat ovat myös vähentyneet, mutta eivät vielä kokonaan poissa. Närästyslääkitystä joudun käyttämään edelleen, mutta onneksi vähenevissä määrin. Vatsaongelmien jatkumisesta johtuen olen koittanut välttää myös kaupassa myytäviä gluteenittomia tuotteita, sillä niiden jälkeen olo ei ole ollut paras mahdollinen. Olen käyttänyt lisukkeina vain riisiä, quinoaa, perunaa ja erilaisia kasviksia. Nyt meneillään on kokeiluvaihe, jossa koetan selvitellä erilaisien raaka-aineiden sopivuutta vastalleni – hidasta, loputonta, mutta palkitsevaa hommaa… Nyt meneillään on erilaiset mausteet, hedelmät ja myös erilaiset gluteenittomat viljat.
Tässä vielä resepti todellisen ”pikapastaan” joka ei ole ehkä ihan paras resepti herkkävatsaisille, mutta maku oli mielenkiintoinen. Käytin tässä perinteisen kerman tilalla kookosmaitoa, joka toimi mausteiden kanssa mielestäni hyvin. Basilika sekä purjo toi kivasti raikkautta muutoin aika raskaaseen kastikkeeseen ja chili taas tarvittavan lisäpotkun. Korvaan usein pastan suikaloiduilla kesäkurpitsalla. Pyöräytän joskus kesäkurpitsan suikaleet nopeasta pannulla oliiviöljyssä tai sitten dippaan ne alle minuutiksi kiehuvaan suolaveteen. Niitä voi myös pehmentää höyryttämällä tai sitten käyttää ihan sellaisenaan, niin kuin tällä kertaa tein.
Lohipasta ilman pastaa
Voita tai kookosöljyä nokare
1 purjosipuli
1 tuore chili tai chilipaprika
2 – 4 kynttä valkosipulia
1 dl valkoviiniä
500 g lämminsavulohta
ripaus mustapippuria
1 tlk kookosmaitoa
1 nippu basilikaa
½ sitruuna
Kuullota pilkottu purjo pannulla. Lisää silputtu valkosipuli, chili ja mustapippuri. Pasta hetki. Lisää valkoviini ja kiehauta siitä alkoholi pois. Murskaa joukkoon lämminsavulohi. Lisää lopuksi kookosmaito ja silputtu basilika, tarkista maku ja lisää tarvittaessa vettä. Purista joukkoon sitruunan mehu jos kastike kaipaa mielestäsi edelleen happoa. Tarjoa gluteenittoman pastan tai kesäkurpitsasuikaleiden, sekä parmesanin kera!
Huom! Jos valkoviiniä ei satu olemaan hyllyssä, voit hyvin käyttää myös pelkästään sitruunaa. Tällöin varmaan 1 sitruunan mehu olisi oikea määrä, mutta maistamalla saat aina parhaan lopputuloksen.
Kuminauha päässä, puristava vanne rinnan ympärillä ja niska ihan jumissa. Polvi kipuilee ja mahassa pulputtaa. Stressi hivuttautuu elämään usein erilaisten ruumiintuntemusten kautta. Vaikka pää kestäisi, ruumis ratkaisee ja ilmentää aivojen ylikuormitusta monenlaisin oirein.
Jos stressaantuneena istua nököttää päivästä toiseen töissä ja kotona teknisiä laitteita töllötellen, on selvä, että muisti alkaa pätkiä ja haluttomuus ryhtyä yhtään mihinkään luikertelee elämään. Jos tämän valjuuden keskellä syödään mitä sattuu tai nappaillaan vielä mielialalääkkeitä, voi todellakin puhua syöksykierteestä. Pää pehmenee entisestään, paino nousee ja liikkeelle lähtemisen kynnys nousee korkealle. Olo on tahmea eikä mikään tunnu miltään.
Jo ennen kuin stressi hiipii uupumuksen kautta masennuksen suuntaan, on tärkeä havahtua ja miettiä omia arkisia rutiinejaan. Onko arki velvollisuuksien hoitamisen lisäksi yhtä istumista? Johtuvatko väsymys, ahdistuneisuus, säryt, kireys ja monenlaiset pimahdukset siitä, että ruumista ei liikuteta eikä haasteta?
Istuminen on yksi tämän ajan suurimmista aikapommeista. Alituinen istuminen saa aivot ahdinkoon, selän ja niskan kipuilemaan, verisuonet tukkoon ja verensokerin kohoamaan.
Vaikka en muuten oikein syty teknisille vempaimille, tykkään kulkea askelmittari mukanani. Se on oiva anturi, joka kertoo menikö päivä istumiseksi ja aivosumuksi, vai saivatko pää ja ruumis tuuletusta ja tärinää. Jos mittari näyttää toistuvasti vain pari tuhatta askelta, on matka uupumuksen suuntaan jo pitkällä, vaikka kuulonsa osaisi sulkea hälytyskellojen kilkatukselta ja sivuuttaa kehon oireilut tietoisesti taka-alalle.
Jos taas askeleita on mittarissa useimmiten kymmenen tuhannen hujakoilla, voi kuormittavimmastakin arjesta selvitä kuiville. Aivojen hyvinvoinnin voi varmistaa vielä syömällä oikeaoppisesti, nukkumalla kohtalaisesti ja nauttimalla buusteriksi ruusujuurta, voikukkaa, fosfolipidejä ja gingko bilobaa.
Juuri silloin kun arki iskee ankarimmat kurituksensa elämään, eikä rumban keskellä jaksaisi muuta kuin nukkua, on hyvä lähteä edes muutamaksi minuutiksi ulos haistelemaan tuulta, kävelemään nurmikolla paljain jaloin, kiertämään kortteli tai piipahtamaan puistoon tai metsään. Ulkona voi laahustaa, hyppelehtiä tai pyrähtää vaikka pieneen spurttiin. Tärkeintä on että liikkuu jotenkin, jos ei muuten niin vaikka ryömimällä. Ruumis, oma temppelimme, kaipaa vanuttamista, venyttämistä, kurittamista ja rajojen paikoilleen asettamista. Ylikuumentunut pää tarvitsee liikuntaa ja maadoittamista.
Jo muutaman minuutin oma hetki ulkona jollakin tavalla liikkuen saa tuskaisimmankin arjen tuntumaan siedettävämmältä. Pää on kirkkaampi, vanne rinnan ympärillä hieman löysempi eikä suolistokaan kenkkuile niin kipakasti. Sitä paitsi jokainen askel, jonka otamme, tuo toivoa, luo uusia yhteyksiä aivosolujen välille ja myös lisää uusia aivosoluja. Aivosolujen keräily kannattaa jo siitäkin syystä, että stressi rohmuaa aivosoluja ja kutistaa pitkäkestoisen muistin kotia hippokampusta. Siksi muisti pätkii ja pää tuntuu sumuiselta. Hippokampuksen kimppuun ja sitä kutistamaan käy myös monen pelkäämä Alzheimerin tauti.
Liike on aitoa, sivuvaikutuksetonta lääkettä. Tutkimusten mukaan jo parikymmentä minuuttia hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa lisää iloa elämään ja helpottaa stressi-, masennus- ja ahdistusoireita yhtä tehokkaasti kuin masennuslääkkeet! Liikunta saa kehon omat täsmähuumeet endorfiinin, serotoniinin ja dopamiinin virtaamaan ja niillä saamme olomme autuaaksi ilman synteettistä lääkekuormaa.
Jos mieli sukeltelee niin alamaissa, että liikkuminen ulkoilmassa ei kiinnosta pennin vertaa, on viisautta nousta silti sohvalta tai sängyn pohjalta ja hissutella yöpaidassa pitkin huushollia. Kaikenlainen liike kerryttää uusia aivosoluja ja tuo toivoa.
Tervehdys kaikki rakkaat Hidasta elämää -blogin lukijat. Tässä onkin vierähtänyt tovi sitten edellisen kirjoituksen. Olin matkoilla ja kerron myös matkaterveisiä hiukan myöhemmin. Se mikä oikeastaan saa minut nyt kirjoittamaan on tuo otsikossa oleva kysymys. Mitäs jos ei osaakaan?
Kirjoitin aikaisemmassa blogissani Farmisäätiö-projektista, joka on tällä hetkellä edennyt ihan mukavasti. Eikä vähiten juuri tämän blogin ja Farmin Facebook-sivun ansioista. Vaati jo tuhottoman määrän rohkeutta pistää oma suurista suurin unelma kaikkien nähtäville. Olemme tällä hetkellä siinä vaiheessa, että tarvitaan lakimies, joka kirjoittaa säätiön paperit kuntoon.
Olen jälleen kerran elämässäni sellaisessa tilanteessa, että välillä tuntuu, että tuleekohan tästä yhtään mitään. Koettaa pusertaa ja pusertaa, soittelee ja kirjoittelee ja informoi ihmisiä ja erilaisia tahoja päivästä toiseen. Välilä mennään hurjaa formulavauhtia eteenpäin ja sitten tulee taas tilanne, että kaikki tuntuu tyssähtävän paikoilleen. Säätiön perustamisesta minulla alkaa olla jo melko vahva tietämys sinällään, mutta kaikki se valtava paperimäärä, joka siihen tarvitaan, tuottaa juuri sen tunteen; entäs sitten, jos en osaakaan?
Mitä tapahtuu, jos en osaa sanoa oikeita sanoja tai kirjoittaa oikealla tavalla jotakin hyvin merkittävää meiliä tai paperia tai tietoa. Osaanko tuoda asian julki niin, että siitä saa parhaan mahdollisen käsityksen? Miksi juuri minä osaisin tehdä nämä asiat? Jälleen kerran huomaan kuinka vanhat projektit ja saavutetut tavoitteet menneisyydessä antavat uskoa ja voimaa tähänkin asiaan.
Minusta tuli aikoinaan lentokoneasentaja ja sen jälkeen ja siinä ohessa minusta tuli eläinkommunikoija. Molemmat täysin toisistaan poikkeavat ammatit, mutta molemmat ovat elämässäni tasavertaisesti opettaneet. Tajuan katsoessani elämää taaksepäin, että kumpaankaan ammattiin en syntynyt valmiina vaan molemmat olen oppinut matkan varrella. Matka on välillä tuntunut pitkältä ja raskaalta, mutta jälkikäteen katsoen todellakin kaiken vaivan arvoiselta. Moni muu asia elämässä on opettanut aivan yhtä paljon, välillä asiat ovat pienempiä, välillä suurempia.
Tärkeintä varmaan tässäkin säätiön perustamisasiassa on se, että opin matkan varrella, yrityksen ja erehdyksen kautta. Siis mitä muuta voin sanoa itselleni kuin että mene ja tee, opettele, kaiva tietoa, haastattele ihmisiä jotka ovat samanlaisen asian jo tehneet. Jos usko siihen, että onnistuu ja asia jonka puolesta työtä tekee, on kaiken opettelemisen ja matkalla kompastelemisen arvoista niin ei siinä sitten muuta kuin eteenpäin vaikka polvet ruvella. Toisaalta, tässä vaiheessa minun pitäisi jo tietää, että polvillaan ei tarvitse kontata, etenee vain niin hitaasti että ehtii omaksua sen mikä eteen tulee.
Aikaa on opetteluun, sitä parempi tulee lopputuloksesta mitä enemmän aikaa käyttää matkan varrella. Uskon myös, että löytyy ihmisiä joilla on se tieto ja taito ja ennen kaikkea tekemisen halu niihin asioihin joihin minulla ei osaamista ole. Kaikki eivät osaa kaikkea eikä tarvitsekaan. Eli mitäs sitten vaikka en osaakaan, joku kyllä osaa. Huojentava ajatus. Nyt sitten vaan pitäisi kaivaa nuo osaajat esiin. Missä luuraa tämän maan eläinrakkaat lakimiehet, joilla on kokemusta säätiöiden perustamisesta?
Tämä on kuin kaivaisi kultaa tai etsisi neulaa heinäsuovasta. Välillä etsiminen ja kaivaminen on vähintäänkin yhtä haastavaa kuin sen oman osaamattomuuden kanssa kamppailu. Kaikki on aina mahdollista, pysähtyä ei voi eikä antaa asioiden jäädä niin sanotusti makaamaan paikalleen. Ei kuitenkaan tarvitse mitään pakottaa, sinä aikana kun minä tuumailen ja hidastan, Universumissa muut palikat loksahtelevat kohdalleen ja oikeat ihmiset ja tapahtumat löytävät toisensa, sen uskon tässäkin asiassa tapahtuvan.
Jos sinua kiinnostaa muuten Farmin idea laajemmin niin laita vain minulle meiliä ja lähetän sinulle toimintasuunnitelman tulemaan. Mitä useampi ihminen puhaltaa tuulta purjeisiin vaikkapa vain ajatuksissaan, sitä nopeammin asiat alkavat tapahtua!
Matkakuulumisia Hawajilta
Palasin muutama viikko sitten kotiin unohtumattomalta Hawajin matkalta. Tämä oli toinen kerta kun pääsimme nauttimaan noiden upeiden saarien energioista. Hawajilla on minuun kummallinen vaikutus ja sen takia uskon kyllä kun sanotaan että noilla saarilla on oma erikoinen energiansa. Missään muualla maailmassa en koe sellaista rauhaa ja missään en ole kokenut sellaista luontoyhteyttä kuin siellä.
Hawajille meneminen oli aikanaan yksi suurimmista unelmistani, jonka toteutumiseen en aina jaksanut itsekään uskoa. Nyt sekin on sitten koettu muutamaan kertaan ja oikeastaan toteuttaminen oli lopulta vain valinta siitä mihin matkustaa.
Tähän aikaan vuodesta henkilökohtaisesti suurin asia Hawajilla ovat valaat, suuret valtavat uljaat ryhävalaat, jotka matkaavat Alaskasta noiden saarien ympärille synnyttämään ja parittelemaan. Keväällä ne sitten matkaavat takaisin Alaskaan poikasineen, missä on enemmän ravintoa.
Hawajilla olen nähnyt luonnossa oikeastaan muutamaa eläintä lukuun ottamatta luonnossa omassa ympäristössään kaikki ne eläimet mistä aina olen haaveillut. Villit delfiinit, jättiläiskilpikonnat ja mahtavat hait. Tällä matkalla pääsimme uimaan villien delfiinien kanssa, miten huikea ja herkistävä kokemus se olikaan, sanoilla on vaikea kuvailla sitä tunteiden kirjoa jonka nämä kauniit eläimet saavat aikaan. Tällä hetkellä merenelävien suurin uhka on ihmisten tuottama jäte ja varsinkin kotitalouksien käyttämät kemikaalit, pesuaineet jne. Tämä jos mikä pistää ainakin minut hiljaiseksi ja miettimään jokaista pesuainepulloa esim. hotellin siivoojan kärryssä ja omia pullojani kylppärissä.
Matkalla tapahtui delfiinien kanssa uimisen lisäksi muitakin ihmeellisiä asioita, mutta monesti suurimmat asiat ovat todella yksinkertaisia. Kerroin tämän tarinan jo Facebookissa silloin kun se tapahtui mutta kerron sen nyt kuitenkin uudelleen.
Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä, puu nimeltään Nellie! Yhtenä päivänä olimme jälleen katselemassa valaita kiikareidemme kanssa rinteessä. Istuimme useimmiten samassa paikassa, koska näkymä tuolta kukkulalta on loistava. Siinä istuessamme vanhempi naisihminen käveli viereemme ja alkoi nyppiä kuivia lehtiä yhdestä hyvin matalasta hiukan traakkipuulta näyttävästä palmusta.
Puu näytti tosi terveeltä ja hyvinvoivalta vaikka se olikin aika lyhyt. Nainen huomasi meidät ja uteliaat katseemme ja kertoi meille pitävänsä huolta ”hänestä”. Hän kertoi, että aikanaan joku oli sahannut puun poikki, mutta jättänyt juuret maahan. Siitä saakka hän oli pitänyt huolta tästä puusta ja kertoi, että tämä kyseinen puu on todellinen selviytyjä. Kysyimme pitääkö hän huolta muistakin kasveista? Ei, hän vastasi ja sanoi pitävänsä huolta ainoastaan Nelliestä. Meille selvisi, että puun nimi tosiaan on Nellie. Nainen oikoi aikansa puun lehtiä hyvin hellästi ja sitten hän toivotti meille mukavaa päivää ja lähti.
Jäin todella sydän täynnä suunnatonta lämpöä katselemaan tuota puuta. Koko paikka missä istuimme sai ihan uuden merkityksen. Ohi ajaessamme huomasimme, että joka päivä ihmisiä istui samassa paikassa, Nellien lähellä. Itse uskon, että tuolla puulla oli ja on jotakin uskomatonta vetovoimaa ja energiaa, mikä sai meidätkin aina parkkeeraamaan juuri siihen, hänen viereensä. Muutamaa päivää myöhemmin puolisoni luki minulle Hawajin historiaa ja uskontoja käsittelevää kirjaa. Hän sanoi, että Hawajilla uskotaan, että Pele, tulivuoren jumalatar (heidän tärkein jumalansa) ilmestyy yleensä vanhemman naisen muodossa.
Olipa niin tai näin, itse uskon, että tuon Nellietä hoitavan naisen muodossa näimme ainakin yhden kauneimmista ihmisyyden muodoista, eikä hänellä varmasti ole aavistustakaan millaisen lahjan hän minulle antoi. Voin vain sanoa kiitos, koskaan ei voi tietää missä tai milloin kohtaat enkelin, siis pitäkäämme silmät auki.
