Olemmeko kaikki kykeneviä kuulemaan sydämemme äänen? Sielun, syvimpämme – tai hieman arkisemmin sen ehdollistumista vapaan minämme. Olen pohtinut asiaa jo pitkään. Kokien hetkin todeksi sen, että se on kaikkien kuultavissa, hetkin nähden ja kuullen toista. Muistaen, että olen elänyt kuurona itsekin. Hyvin pitkään.
Olen hyväksynyt sen, että sydämensä kuuleminen näyttää olevan jollain tapaa tietoisuutemme sen hetkisestä tilasta tai ”tasosta” riippuvainen asia, sen sijaan, että se olisi tavoitettavissa jokaisessa hetkessä jokaiselle. Samalla tunnen toivoa ja iloa sen vuoksi, että yhä useampi näyttää kuulevan sen. Ymmärtämättä, huomioimattakin, tulkiten ja muovaten, mutta silti kuullen – tavalla jota ei ihan täysin voi sivuuttaa.
Kysyn luennoilla yhä useammin sitä, etkö sinäkin tiedä mikä on oikein? Silloinkin kun et toimi sen mukaisesti? Eikö jossain syvällä oleva tieto, tunne, viisaus tai ääni ole joka hetkessä läsnä? Kun viimeksi toimit tavalla joka ei ollut rakastavaa sinua tai toista kohtaan, etkö tiennyt silloinkin sisälläsi mikä on oikein?
Yhä useampi laskee silmänsä lattiaan ja huokaa, pää hitaasti nyökäten. Yhä useampi katsoo ylöspäin ja hymyilee itsekseen. Yhä useampi jää katsomaan minua, etsien jotain itsestään – ja hyväksyy. Yhä useammin näen myös ne silmät, jotka eivät haluaisi kuulla. Ne jotka katsovat vihaten ja syyttäen siitä, että muistutan. Ne silmät, joilla joskus katsoin itsekin.
Mutta kaikki eivät silti kuule.
Se ei ole älyllinen, mutta mieli pukee sen sanoiksi ymmärryksensä mukaan. Se ei ole sanoja. Se ei ole halua eikä se vedä pois tai työnnä sinua johonkin. Eikä se arvota. Se on paikallaan oleva, hyväksyvä ja avoin – molempiin suuntiin. Läsnä, ymmärtävä – mutta ei älyllisesti, empaattinen, vahva, rakkaudellinen ja totta.
Se on syvä tieto, joka ilmenee suoraan. Tunteena. Kokemuksena. Syvänä viisautena. Jonain, jolle ei ole sanoja, koska se on älymme ulkopuolella. Se kertoo, mikä on kussakin hetkessä totta ja oikein. Mikä on rakastavaa, hyväksyvää, avointa, tuomitsematonta, sallivaa, ymmärtävää, hoitavaa, ravitsevaa, valaisevaa, rehellistä, myötätuntoista ja totta. Mikä on oikein. Tässä, juuri nyt.
Sen ääntä on vaikea ymmärtää älyllään ja usein se tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa. Sen viisaus on niin paljon mielen ymmärrystä suurempi, että sitä on vaikea käsittää mielen rajallisesta tiedosta käsin. Sen sekoittaa helposti haluihin, toiveisiin ja kauniisiin tunteisiin. Erilaisiin ääniin sisälläsi. Sellaisiin, jotka haluavat liikuttaa sinua johonkin suuntaan. Luokseen tai luotaan. Makeisiin makuihin, värisyttäviin ja syviin kokemuksiin, jotka vahvistuvat kun koet ne sillä avoimuudella, joka olet avatessasi korvasi tälle äänelle. Pelkoihin, kipuun ja suruun, jotka virtaavat voimallisemmin sinuun kun olet avoin niin omalle kuin toisten äänille.
Ja silti, se ei koskaan petä luottamustasi. Se on aina oikeassa ja ohjaa sinua kohti sitä mikä on sinulle ja muille todella hyväksi. Se on aina linjassa totuuden kanssa ja puhuu sen äänellä. Muuttuen ja muuttaen. Rakkaudella murtaen. Repien joskus rikki sen mikä estää sinua olemasta totta. Sulattaen joskus rakkaudeksi sen mikä on oikeuden tiellä. Valaisten nurkat ja pölypallot – yksi kerrallaan ne lempeästi puhdistaen.
Sen kuuleminen on elämässä ja sen joka tasolla elettävän henkisyyden alku. Todellisen henkisyyden ja hengellisyyden ja tarkoituksesi elämisen ehto. Se on sinun oppaasi tähän hetkeen ja sinun itsesi luokse. Se olet sinä. Sillä sinä olet sydämesi ääni. Kaiku kaikkeudesta.
Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksenOrigonovassa. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
Kun lakkaan kontrolloimasta elämän tapahtumia, alkaa tapahtua ihmeitä. Ihmeet ovat niitä, joita en ennen nähnyt, kun käytin kaiken keskittymiseni ja energiani kontrollointiin – katsoin sitä, minkä haluan nähdä. Ihmeet vaativat oletuksista luopumista, jotta niillä on tilaa tulla ja tapahtua.
Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.
Kundaliinijoogassa puhutaan seitsemästä askeleesta onnen; sellaiseen arkielämän onneen, joka tekee elämästä jatkuvasti elämisen arvoista.
Askeleista ensimmäinen on sitoutuminen, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Sitoutuminen itseensä ja omaan elämäänsä mahdollistaa elämän onnellisuuden. Minä olen tästä vakuuttunut. Kerronpa hieman tarkemmin miksi.
Aloitan siitä onnellisuudesta. Onko onni elämässä tavoittelemisen arvoista ja mitä se edes tarkoittaa?
Onni on mielestäni perusonnellisuutta elämästä. Se ei tarkoita jatkuvaa iloa ja nautintoa. Yogi Bhajanin sanoin ”real happiness lies in that which never comes or goes but simply is”.
Onni on siis asenne, mahdollinen pysyvä tila, jonka läpi elämän myötä- ja vastoinkäymisiä voi katsoa. Onnellinen voi siis olla kaikista koettelemuksistakin: surusta, luopumisesta, pelosta.
Joogaopettajaystäväni kertoo sanovansa itselleen vaikeina päivinä: ”Onko tässä tosiaan kaikki, mitä universumi pystyy tällä kertaa antamaan? Anna tulla, olen valmiina!”
Elämänvirran vastaanottaminen voi tehdä onnelliseksi, vaikka virta liikuttaisi hyökyaallon lailla. Se kaikki kuuluu elämään. Joskus lukemani mietelausetta mukaillen: Kun teet mitä tahdot, olet vapaa. Kun pidät siitä mitä teet, olet onnellinen.
(Kuulin muuten tällä viikolla Yle Puheelta mielenkiintoisen keskustelun siitä, miten lapset eivät tee onnelliseksi. Minunkaan mielestäni lapset eivät tee ketään onnelliseksi, ihminen itse tekee sen itselleen, mutta olen huomannut, että juuri lasten kanssa tätä on erityisen hyvä harjoitella.)
Mielestäni onnellisuus on siis elämästä nauttimista ja elämistä. Pidän sitä ehdottomasti tavoittelemisen arvoisena. Uskon myös, että onnen ensimmäinen askel tosiaan on sitoutuminen.
Sitoutuminen tekee elämän helpommaksi ja päämäärät mahdollisiksi. Jos tässä mahdollisuuksien maailmassa siirtyy aina vihreämmän ruohon perässä aidan toiselle puolelle, joutuu jatkuvasti empimään, arpomaan ja kyseenalaistamaan valintojaan. Kaikkea ei voi saada. Kuluneen, mutta käyttökelpoisen sanonnan mukaan kakkua ei voi syödä ja säästää samalla kertaa.
Valinta kannattaa siis tehdä ja sen jälkeen lopettaa kyseenalaistaminen. Kun perheessä on lapsia, on turha haikailla menetetyn vapauden perään. Parisuhteessa joko ollaan tai ei olla, muttei toista uhata erolla jokaisen sanaharkan yhteydessä. Työ, opiskelu, harrastus, uuden asian oppiminen… Palkinto seuraa aina pitkäjänteistä tekemistä. Mestariksi tullakseen vaaditaan 10 000 tuntia harjoitusta, oli kyse sitten meditaatiosta, pianonsoitosta tai italiankielestä.
En tietenkään tarkoita, etteikö suuntaa voisi muuttaa, erota tai valita toisin – kunhan tämänkin tekee sitoutuneesti. Sitoutuahan voi vaikka vapauteen.
Koska valintojaan ja mielipiteitään ei joka hetki tarvitse arpoa uudestaan, tuo sitoutuminen vahvuutta. Se johtaa automaattisesti toiseen askeleeseen onnen portailla: sitoutuminen tuo luonnetta.
Elämäänsä, itseensä ja omiin valintoihinsa sitoutuneella ihmisellä on luonne: kykyä sanoa kyllä tai ei, ilmaista mielipiteensä ja seisoa sanojensa takana.
Luonne tuo arvokkuutta. Ihmiset ympärilläsi luottavat sinuun ja arvostavat sinua.
Arvokkuus tuo jumalaisuutta. Ihmiset ympärilläsi eivät epäile tai pelkää sinua, he luottavat sinuun ensisilmäyksellä.
Jumalaisuus tuo armoa. Armo poistaa kuilun ja kommunikaation häiriöt kahden ihmisen väliltä, eikä vuorovaikutuksessa ole mukana minkäänlaista piiloagendaa.
Armo tuo voimaa uhrautua. Voit ottaa toisen puolesta vastaan mitä tahansa kipua, voit uhrautua toisen puolesta ilman, että oma egosi taistelee vastaan ja ilman että tunnet itsesi uhriksi.
Itsensä uhraaminen tuo onnen. Se on vahvasti sanottu, mutta kun oman egonsa ja omat vaatimuksensa unohtaa, voi olla onnellinen ilman että jatkuvasti tarvitsee jotakin lisää. Voi antaa itsestään ilman että menettää mitään.
Jokainen askel seuraa toista, eikä portaita voi harppoa ylöspäin käymättä kaikkia vaiheita läpi. Onnellisuus ja tyytyväisyys kasvavat hiljalleen ja ovat elämänmittainen matka. Mutta riittää, että ottaa ensimmäisen askeleen ja sitoutuu elämäänsä.
Kivutonta kasvua ei ole. (Joka sellaista lupaa, on huijari.) Mutta myös elämään olennaisesti kuuluvasta kasvusta ja kivusta on mahdollista olla onnellinen.
Kevääseen ja kesään sopii hedelmät. Niistä saa lämpimällä säällä nesteitä sekä paljon vitamiineja. Hedelmien sisältämä hedelmäsokeri eli fruktoosi, on paljon parempi vaihtoehto jäätelön, suklaan tai muun makean herkun sisältämälle sokerille. Hedelmät eivät nimittäin tee niin suuria piikkejä verensokerin heittelyssä, vaan se pitää veren insuliini- ja glukoositason kohtuullisena.
Olen ollu aina hiukan huono syömään hedelmiä, sillä ruoan jälkeen tai kanssa en niitä kaipaa ja välipaloja syön harvoin. Olen ostanut niitä aina kotiin paljon erilaisia ja viikon päästä huomaankin poimivani päivittäin pehmenneitä hedelmiä hedelmävadista kanojemme ruokakuppiin. Kanat kyllä tykkää, mutta hedelmien hyödyt muuttavat ehkä hiukan muotoaan kananmunissa nautittuna.
Suomalainen ravitsemussuositus on 500g kasviksia ja hedelmiä päivässä, mutta niitä olisi hyvä syödä jopa kilo päivässä. Kuitenkin on syytä muistaa, että suurin osa päivän kasvis/hedelmämäärästä olisi hyvä koostua kasviksista ja hedelmien osuus voisi olla puolestaan muutama annos päivässä. Olen nyt vatsani vuoksi koettanut syödä kasviksia ja hedelmiä päivittäin tuon 500-1000g ja vaikutuksen huomaa olotilassa kyllä heti.
Tein jokin aika sitten hedelmäsalaattia josta tuli todella koukuttavaa. Ihanan raikas vitamiinipommi, jota olenkin syönyt kulhollisen lähes joka aamu. Granaattiomena tuo superhedelmänä tähän lähes kaiken tarvittavan, passionhedelmä antaa ihanan kirpeyden ja avocado taas antaa hyvää rasvaa ja pehmeyttä makuun. Vaihtelua herkkuun saat testailemalla eri hedelmiä, mutta granaattiomena ja passionhedelmä on tässä kuitenkin ”se juttu”. Suosittelen!
Super hedelmäsalaatti
1 granaattiomena
1 omena
1 avocado
1 passionhedelmä
1 appelsiini, päärynä tai banaani (tai vaikka kaikkia)
halkaise granaattiomena ja puristele siemenet kulhoon. halkaise passionhedelmä ja kovera sisälmys kulhoon. Pilko loput hedelmät joukkoon, sekoita ja nauti vaikka tuoreen basilikan kera.
Toimivia hedelmiä joukkoon olisi varmasti myös erilaiset melonit, kiwi ja ananas.
Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Edessäni on tämän elämäni, jota nyt elän ja koen, kolmas hyppy.
Ensimmäisen hypyn koin kaksivaiheisesti silloin, kun odotin esikoistani ja sairastelin ja kun odotin pienimmäistäni ja sairastelin. Se pakotti hidastamaan, kuuntelemaan ja pelkäämään ihan eri tavalla kuin ennen. Se pakotti päästämään irti. Se pakotti myös kohtamaan vanhaa, käymään läpi huonoja malleja ja kestämään enemmän kuin luulin pystyväni. Välillä en pystynytkään ja sekin oli terve huomata.
Toinen hyppy tapahtui silloin, kun muutimme yhden vauvan ja yhden taaperoikäisen kanssa kehitysmaahan. Samalla palasin töihin. Muutos oli melkoinen ja maailma oli uusi. Myös uhat olivat uusia. Ensimmäinen vuosi oli silkkaa selviytymistä, toinen vivahteikkaampi ja vapaampi. Molemmat olivat erittäin elämänmakuisia välillä kiusaavasta uskonpuutteesta huolimatta.
Tämän nykyisen elämäni kolmas hyppy on nyt edessäni. Muutamme kesällä Keski-Eurooppaan, jälleen kaupunkiin, jossa en ole ennen käynyt. Kolmannen hypyn ennakointi on jo opettanut kaikenlaista. Ensin mietin nopeaa tahtia, elämänhaluani tehdä ja kokea. Tajusin: hidastamisessa ei ole kyse tahdista. Hidastamisessa on kyse itsensä kuuntelemisesta. Itseään voi pystyä kuuntelemaan paremmin vauhdissa kuin staattisessa sohvaperunatilassa. Tai näiden välimuodossa.
Tästä oivalluksesta seurasi lisää kysymyksiä: Olen pitkään säästellyt energiaa ”johonkin”. Voisiko joskus olla parempi antaa kaikkensa eikä säästellä voimia siihen seuraavaan koitokseen? Voisiko saada enemmän energiaa siitä, että kuluttaa energiaansa enemmän? Kokemus epävarmuudesta ja itsensä säästeleminen laittavat helposti ihmisen säästöliekille. Ja toisaalta epävarmuus vie tunteista erittäin paljon energiaa.
Tietoisuus kolmannesta hypystä herätti myös muutosstressin. Sydän pamppailee, huimaa, hengitys muuttuu pinnalliseksi. Mutta: miksi nämä reaktiot? Ja tajusin: koska stressi on usein opittua. Opittu stressi hiipii sängyn viereen ja on valmiina herättämään heti aamulla, vaikka mitään mitään järkevää syytä stressiin ei ole ja vaikka eläisi elämänsä tähtihetkiä. Tai opittu stressi kipittää luokkahuoneeseen juuri silloin, kun on oman esitelmän aika. Näin se menee, ja antaa mennä vaan. Luulen, että tietoisuus opitun stressin olemassaolosta riittää.
Kolmas hyppy on edelleen edessäni. Antaa sen olla ja tulla, sitten kun tulee. Juuri nyt on tämän elämäni tähtihetki.
Tuliko käytyä eilen polvillaan? Pohjalla? Tiedän, sitä sattuu. Onneksi sieltä pääsee kuitenkin vain ylöspäin. Tulit samalla saaneeksi erinomaisen tilaisuuden nousta uudelle tasolle. Sankariksi.
Vai tiedätkö yhtäkään sankaria, jonka elämä olisi kohdusta hautaan loistavaa menestystä? En minäkään.
Kaikki suurimmat tarinat toistavat samaa kaavaa. Sankarin on lähdettävä kotoa, turvasatamastaan. On pyrittävä kohden tehtävää, kohtaloa tai näkyä, joka vie mukanaan vastaansanomattomasti. Huolimatta ympäristön mielipiteistä. Sankari asettaa visionsa yhteisön normien ja ohjeiden yläpuolelle. Siksi yhteisöjä rakentavien instituutioiden opetus on ristiriidassa sankaritarinoiden, myös useimpien uskontojen opetusten kanssa.
Pintakiiltoisissa kertomuksissa ulkoinen vastus pistää sankarimme polvilleen, mutta ne kaikkein kiinnostavimmat tarinat syntyvät lankeemuksesta. Sankari tekee virheen. Rikkoo lakia, omaa moraaliaan tai yhteisöään vastaan.
Me emme rakasta virheettömiä ihmisiä. Tahraton puhtaus on epäilyttävää. Ja kuitenkin sitä tavoitellaan, joskus epätoivoisestikin. Kasvojen menetys ja häpeä ovat joillekin kuolemaakin pahempi kohtalo. Siitäkin huolimatta, että virheetön elämä ei vakuuta ketään ihmistä. Varsinkaan oikeasti aikuista. Se mitä egomme pelkää kuollakseen, voi olla sielullemme askel eteenpäin.
Me tarvitsemme egoa antamaan meille itseluottamusta ja arkipäivän elämän jäsennystä, mutta vallan luovuttaminen sille vastaa elämän koulussa luokalleen jäämistä. On kaaduttava tietääkseen mitä nouseminen tarkoittaa. Hyväksyttävä rajallisuus ja elämämme alkupuoliskon menestyksen mittareiden kääntyminen miinukselle.
Elämälle antautuminen on sankaritarinan ja elämän todellisen ”haltuunoton” edellytys. On antauduttava elämän, sielunsa, tarinalle sen sijaan että tavoittelee virheetöntä tarinaa, joka on kopio jonkun toisen tarinasta. On uskottava elämään. On luotettava sen kantavuuteen. Muutoin et voi löytää omaa elämääsi. Et rakkauttasi. Ilman uskoa ja luottamusta ei ole myöskään rakkautta. Tästä puhutaan myös siinä R-alkuisessa isossa kirjassa.
Tullaksemme sankareiksi, oman elämämme ja muidenkin, meidän on rakennettava itsellemme linna, täydellinen turvasatama, joka kannattelee meitä ja antaa meille tyydytyksen. Ja sen jälkeen hylättävä se. Antauduttava sateelle, tuulelle ja epävarmuudelle.
Eikä siihen uskaltaudu, ellei ensin ole kaatunut. Kokenut pudotusta, kaatumisen tuskaa ja häpeää. Kipua menettämisestä ja epävarmuudesta. Tuttu tunne?
Verenpaine on kiehtova asia, meille Suomalaisille varsin tuttu nykyajan ilmiö. Yleensä verenpainetta ajatellaan pahana asiana. On sitä sanottu hiljaiseksi tappajaksikin. Pitkään jatkuessa se toki on vaarallinen. Mutta myös samaan aikaan, se on hieno asia. Kyllä luit oikein, toivottavasti luet eteenpäin, jotta saan hieman kertoa enemmän kyseisestä oireesta. Verenpaine on tila, se kertoo minkälaisella koetuksella keho on. Se on hieno asia siksi, koska se ilmaisee kehon rasitusta ja antaa kantajalleen merkkejä muuttaa jotain.
Verenpaine ei ole mikään vakiona pysyvä asia. Se vaihtelee päivän aikana moneen otteeseen. Erilaiset reaktiot, jotka tulevat ärsykkeiden seurauksena päivän tapahtumista, luovat kehomme tilan. Verenpaine vaihtelee siis päivittäisistä rutiineistamme riippuen. Sydänrytmi vaikuttaa suoraan verenpaineeseemme. Tämä tieto on hyvä ymmärtää, koska kun sydämen rytmi nousee, nousee myös verenpaine.
Suomalaiset syövät lähes eniten verenpainelääkkeitä maailmassa. Kohonnut verenpaine ei ole lääkkeiden puutostila. Se on enemmänkin valinta, joko tiedostamaton tai tietoisesti tehty teko, joka vaikuttaa henkilön olotilaan.
Silti usein suositellaan lääkitystä verenpaineen laskemiseen. Tällöin keskitymme oireeseen, emmekä siihen mikä aiheuttaa oireita. Verenpaine aiheutta pelkästään yhdysvalloissa useiden miljardien kuluja. On jälleen hyvä muistaa, että kuka hyötyy lääkityksistä eniten. Kaikista parhaat tulot tulevat oireiden hoidosta, joita joudutaan jatkamaan yleensä koko elämänverran. Mutta se tarinointi jääköön toiseen kertaan, keskitytään nyt vahvistumiseen, voimistumiseen ja kehon tasapainotilan luomiseen.
Mitkä asiat vaikuttavat verenpaineeseen?
Hormonit, lääkitykset, huumeet, sekä lailliset, että laittomat, liikunta määrittävät verenpainettamme. Myös ravinto ja hermoston toiminta, eli elimistön reaktio stressiin. Kuinka näemme ja koemme jokapäiväiset haasteet, vaikuttavat suoraan siihen kuinka jaksamme juurikin noita haasteita kohdata. Ei meitä stressi ole tappamassa, vaan reaktiomme siihen. Ja näihin reaktioihin voi halutessaan vaikuttaa.
Verisuonten tila vaikuttaa hyvinkin siihen, mikä on verenpaineemme. Erityisesti kalkkiutuminen on monella tilana, mikä nostaa verenpainetta. On useita tutkimuksia, jotka eivät puolla kalkkilisäravinteita, niiden jopa luodessa enemmän sydänkohtauksia, kuin vähentäessä niitä.
Mutta se tärkein tekijä?
Stressi. Stressihormonit tulevat suoraan vereen, joka voi hankaloittaa veren kulkemista mutkattomasti. Tämä on suora reaktio stressiärsykkeisiin. Vaikkakin stressilläkin on paikkansa, nykyisessä maailmassa me elämme monesti niin suuresti näiden ärsykkeiden alaisena, että se syö kehomme voimavaroja. Ja kaikista hassuinta asiassa on se että, stressiä aiheuttavat vaaralliset leijonat on korvattu paperileijonilla. Elimistömme ei vaan tunnista tätä vaaran muuttunutta muotoa, vaan antaa edelleen saman ärsykkeen, kuin aikoinaan metsässä kohdattuun vaaraan.
Kuten alussa jo mainitsin, kohonnut verenpaine on loistava asia. Se kertoo muutoksen tarpeesta hyvin selkeästi. Meillä on uskomattoman viisas keho, joka tietää kaiken aikaa, milloin epätasapainotila pääsee kehoon valloilleen. Se pyrkii meille aina kertomaan, että ”hei, kuule rakkaani, nyt olisi syytä tehdä jotain. Jooko? Ei oo vielä mitään hätää, mutta kohta voi tulla, mikäli emme saa tätä rakkaussuhdettamme toimimaan. Ymmärrätkö rakas”? Ilman näitä signaaleja, emme välttämättä koskaan huomaisi muutoksen tarvetta.
Kuinka ravinto vaikuttaa?
Yllättäen syömämme ruoka vaikuttaa suoraan siihen, kuinka voimme. Kyseessä on varsin yksinkertainen asia, joka usein jää käsittelemättä. Verenpaine nousee kasvaviin insuliinitasoihin. Mikäli tämän lauseen ymmärrämme, voimme heti muuttaa ravinnosta saataviin insuliinipiikkeihin. Kyse on valinnoistamme. Ei sen kummallisempaa. Sanon varmuuden vuoksi asian vielä toistamiseen. Insuliini nostaa verenpainettamme. Mitä enemmän valkaistuja hiilihydraatteja, sekä prosessoituja ruokatuotteita, sen kohonneemmat insuliinitasot. Liialliset määrät huonolaatuisia hiilihydraatteja vaikuttavat verenpaineeseemme kohottavasti.
Liian yksinkertaista? Älä minua usko, vaan kokeile itse.
Ravinnossa se tarkoittaa lähes kaikkea käsiteltyä ruokaa aina pastasta, kekseihin, karkeista, riisiin, leipiin, muroista, jopa makkaroihin, jotka harvemmin ovat lihaa nähneetkään. Markkinoilla kovasti käytetty sana ”kokojyvä” on yleensä, vain loistavasti naamioitu väite, jolla pyritään löytämään asiakkaita ostamaan kyseisiä tuotteita. Seuraavan kerran, kun näet kokojyvätuotteen, niin pysähdy ja mieti hetki. Jos laitan nämä kokojyvät maahan tai multaan, niin kasvaako niistä uutta jyvämuotoa? Kasvaako kyseisestä tuotteesta uutta elämää?
Suola ei ole koko tarina.
Monesti puhutaan suolasta, siitä kuinka paha ja haitallinen asia se on. Ensinnäkin aina viitataan teolliseen suolaan, josta on luontaiset mineraalit puhdistettu ja poistettu. Ja toiseksi, kyseessä on huomattavasti isompi kokonaisuus, kehon tarpeet huomioiden, suola on elinehto. Täysin suolaton ei ole millään tavoin olemuksellemme täydellinen tila. On toki täysin eriasia saada päivittäinen suola-annoksensa käsitellyistä juustoista, kuin puhdistamattomasta merisuolasta. Niinkuin aina, kyse on tässäkin tapauksessa laadusta, määrästä ja käyttötavoista.
Suolaa tarkastellessamme huomaamme tärkeän asian. Missä on suolaa, on myös vettä. Vesi seuraa suolaa. Neste on yksittäisistä osista helpoin ja vaivattomin lisätä päivittäisiin rutiineihimme, joka vahvistaa kokonaisolemustamme. Annan sinulle esimerkin, joka iski minulle istuessani trooppisessa vesisateessa.
Mieti, että olet saasteisessa, tai muuten vaan kuivassa ympäristössä, jossa on epämiellyttävä hengittää. Kuiva, epäpuhdas ilma, joka ikäänkuin leijuu lähistöllä, vaikuttaen siihen, kuinka voit ja jaksat. Mutta yllättäen alkaa satamaan, pilvet aukeavat ja symbolisesti ilmassa oleva vesi puhdistaa maata lempästi ja suvaitsevasti. Miten käy ilmanlaadulle? Yhtäkkiä kuivuus ja epäpuhtaus on kaikonnut ja sen tilalla ilmassa leijuu puhdas, raikas, syvähengitettävä ilmamolekyyliarmeija. Tätä vedettäessä sisuksiin, olo on hyvin erilainen, kuin ilman vesisadetta. Tämä kyseinen ilmiö tapahtuu myös kehomme sisällä. Mikäli emme saa riittävästi vettä, kaikki elintoiminnot vaikeutuvat. Elimistön epäpuhtaudet leijailevat samoin kehossamme, samoin kuin epäpuhtaassa ympäristössämme. Kun nesteytämme itsemme hyvälaatuisella vedella on soluilla mukavampi olla.
Tämä on tärkeää tietää myös kohonneessa verenpaineessa. Nesteytys helpottaa elimistön toimintaa.
Sisäelinten toimivuus ja niiden ymmärtäminen.
Yksi tärkeimmistä elimistä elimistä mikä säätelee verenpainetta on munuaiset. Kun saamme liikaa sokeriyhdisteitä, se nostaa hormonia, joka vaikuttaa munuaisiin. Ja taas voimme ymmärtää, että verenpaine on yksi tärkeimmistä tekijöistä munuaisongelmiin. Tehostamalla munuaisten toimintaa alennamme verenpainettamme. Alentamalla verenpainetta tehostamme munuaisten toimintaa. En tiedä sinusta, mutta minusta tämä yksinkertaisuus on ihan käsittämätöntä ihmeellisyyttä. Keho on täydellinen kokonaisuus viisautta, joka mahdollisuuden saadessaan, toimii niin hyvin kuin siinä hetkessä on mahdollista.
Auttamalla sisäelimiäsi, autat itseäsi. Jatkamme seuraavalla kerralla, jolloin käymme 8 askelta, joilla voit alentaa verenpainettasi helposti ja vaivattomasti.
Sitä ennen, elä sydämelläsi ja keskity olennaiseen.
Istuin viime viikonloppuna saunan jälkeen ensimmäisen kerran talven jälkeen terassilla paljain jaloin, jalkapohjat tiiviisti koleaa maata vasten. Maa oli vielä oljenkeltainen ja viherrystä näkyi tuskin nimeksi. Silti varpaat kaipasivat maan kosketusta. Sormilleni olin antanut jo maadoittumishoitoa pitkin kevättä, kosketellut kukkien ja yrttien multaa ja möyhinyt sitä sormillani.
Kaipuu maan yhteyteen on ollut minulle luontainen jo lapsesta asti. Äitini kertoo mielellään tarinaa ojassa möyrivästä pörrötukkaisesta olennosta, joka hänen kauhukseen paljastui minuksi. Lapsena tongin multaa, kuljin metsissä ja keräsin lasipurkkeihin horsmakiitäjän toukkia ja monenlaisia koppakuoriaisia. Luonto oli paras temmellyskenttä.
Luonto on edelleen paras lataamoni. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän löydän tieteellisiä syitä luonnon ylivertaisuuteen ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehtona. Luonto on samanaikaisesti leikkipuisto, rentoutuskeidas, maadoittamo, virikepankki ja ruoka-aitta. Vaikka olen matkustellut maailmalla ja nähnyt paljon, voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan missään muualla päässyt samanlaisiin tiloihin ja onnellisuuteen kuin luonnossa.
Lataamoa tarvitaankin tämän päivän maailmassa, sillä nykyihmisen arki on täynnä sähköistä tykitystä ja langatonta saastetta. Mitä enemmän perehdyn tutkimuksiin ja tapaan tutkijoita maailmalla, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että langattomat verkot, kännykät, tukiasemat, nettitikut sekä WLAN-modeemit ja niiden säteily kuormittavat todella paljon terveyttä. Siksi kannustan kaikkia laitteitaan räpeltäviä irrottautumaan kaikesta teknologiasta ja menemään ainakin kerran päivässä luontoon.
Luontoäiti hoitaa stressaantuneen ruumiin, alentaa stressihormoni kortisolin tason, rentouttaa ja rauhoittaa, laskee sydämen sykkeen ja verenpaineenkin. Siinä samalla luonto myös piristää ja aktivoi. Luonto onkin paras mahdollinen lääke arjessaan säteilystä ja stressistä kuormittuneelle.
Kun käppäröin keväästä pitkälle syksyyn paljain jaloin pihalla, meren tai järven rannalla, kun möyhin multaa tai istuskelen nurmikolla piknikillä ystävien kanssa, hoidan terveyttäni. Tätä samaa olen tehnyt aina, mutta nyt tällaisesta elämäntavasta on tehty lukuisia kirjoja ja tieteellistä tutkimustakin. Maailmalla kohistaan maadoittumisesta, joka on juuri sitä mitä minäkin olen vuosikymmeniä harrastanut.
Maadoittumisen terveyshyöty on erittäin tärkeää myös sähkömagneettiselle säteilylle vahvasti altistuvalle. Moni miettii elämäänsä ja terveyttään vasta kun jokin paikka oireilee, kun syöpä vie pohjan pois elämältä, kun verensokerin tasot kertovat karua viestiä aikuistyypin diabeteksesta tai kun sydän ei pysy enää arjen tahdissa. Ennaltaehkäisy ei kuulosta seksikkäältä eikä innostavalta. Moni tyrmää suojautumisen ja varautumisen, mutta on halukas kuuntelemaan kaiken mahdollisen tiedon silloin, kun arjen tasapaino järkkyy mielen tai ruumiin sairastumisen tähden.
77-vuotias äitini kertoo tarinaa lapsuuden kotikylänsä kunnanlääkäristä, joka hoiti kaikki kotikäyntinsä kävelemällä keväästä loppukesään paljain jaloin. Mies oli tyylikäs tummassa puvussaan mutta aina ilman kenkiä. Hän myös kehotti kaikkia kyläläisiä kävelemään kesäisin paljain jaloin ja hoitamaan näin terveyttään.
Tämän enolaisen kunnanlääkärin 70 vuotta sitten jakelemat opit ovat tänä päivänä suurinta huutoa terveysrintamalla maailmalla. Paljasjalkakävely, paljasjalkajuoksu, nurmikolla istumiset ja makailut on nostettu esiin uudessa valossa. Maadoituksesta on tehty bisnestä, joka ulottuu hiirimattoihin, lattiamattoihin, lakanoihin ja makuupusseihin.
Mitä jos tämä kevät ja kesä pyhitettäisiin maadoittumiselle ja seurusteltaisiin vähemmän laitteiden kanssa? Mitä jos kesään kuuluisi aistillisia paljasjalkakävelysessioita, auringonottoa paljasta kalliota vasten, rantahiekalla ilman pyyhettä makailua, vesirajassa kävelyä niin, että varpaat uppoavat viileään hiekkaan. Entä jos tänä kesänä nurmikolla istuskeltaisiin porukalla ilman huopia ja iltakahvit juotaisiin pihalla niin, että paljaat varpaat koskettavat maata? Ja mitä jos metsäretkillä nojailtaisiin ikivanhoihin honkiin ja pötköteltäisiin sammalikossa? Aika ihanaa ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja aivojen autuutta, ainakin minun mielestäni. Maadoittuminen on hieno termi, mutta toiminta on niin kovin yksinkertaista. Tutkijoiden mukaan vain 40 minuuttia maadoittumista päivässä pitää niin pään kuin kehon kunnossa.
Meillä Kivimetsässä maadoitutaan kohta myös hortoilemalla intohimoisesti pihapiirissä, lähiniityillä ja -metsissä. Villivihannesvauvoja on jo näkyvissä, mutta suuren sesongin makuun päästään normaalivuonna äitienpäivän tienoilla. Hortoilu on ihanaa ja voimaannuttavaa. Oma oloni on keväisin ja kesäisin kuin varsalla, joka on päästetty laitumelle kirmaamaan. Vaaleanvihreää ihanuutta ympärillä ja niin herkullista ja ilmaista syötävää!
Sain lapseni iltapäiväkerhosta lapun, jossa kerrottiin siitä, miksi leikkiminen on lapselle tärkeää. Lapussa on lista asioista, jotka leikin avulla kehittyvät ja mihin leikki vaikuttaa: suunnitteleminen, aistihavainnot, joustavuus, tasa-arvoisuus, käsitteen muodostaminen, eläytyminen, keskittyminen, kieli, sukupuoliroolit, säännöt ja normit, hienomotoriikka, karkea motoriikka, ongelmanratkaisu, ristiriitojen selvittäminen, huomaavaisuus, kehon hahmottaminen, ilo, ystävyys, tilan hahmottaminen, ajattelu, pettymys (tarkoittanee, että saadaan kokemuksia pettymyksistä ja niistä selviytymisestä), kommunikaatio, vastuun ottaminen, havainnoiminen, turvallisuus, identiteetti, ”irrottelu”, itsenäisyys, mielikuvitus, itsenäisyys, itsehillintä ja luovuus.
Edellä kuvatun listan luettuani alkoi mieleen hiipiä ajatus: tuossa saattaisi olla jotain vähän isommallekin ihmiselle. Taidan opetella uudelleen leikkimisen jalon taidon. Ryppy otsalta vähän vähemmälle, pipoa löysemmälle ja tolkkuruuvi tosi pitkälle. Mutta asiantuntija-apu, se on tarpeen. Siksi kysyinkin lapsiltani, että miten aikuinen voi leikkiä. Tässä haastattelun tulos: ”emmä oikein tiiä”. ”Ne voi vaikka painia”. ”Onkohan juoksukisa leikkiä?”. Missäköhän noikin lapsen on kasvatettu, kun ne ei sitä tiiä, että miten aikuiset voi leikkiä? Meillä. Mun kotona. Voi apua. Oikeesti. Lapseni eivät tiedä, koska eivät ole nähneet, miten aikuiset leikkivät.
Miten minä leikin? Miten sinä leikit? Aikuisten leikkejä – nehän me siis tiedetään, mutta jotain uuttakin vois keksiä (*hymiö*) Minä tanssin, leikin vakavilla asioilla, kirjoitan (rennosti ja vakavasti) ja askartelen aarrekarttoja. Mutta hitsi jos heittäisin ranttaliksi, laittaisin kumpparit jalkaan ja pyöräilisin vesilätäköissä, laittaisin neljä palaa vaaleanpunaista Hubba Bubbaa yhtä aikaa suuhun ja tekisin maailman isoimman purkkapallon, vaklaisin naapureita aidan takaa, tekisin kurakakkuja paljain sormin ja paistaisin kakut takapihan kaasugrillissä, kieputtaisin perunamuusia täysiä lautasella niin, että muusi lentäisi pitkin keittiön pöytää, kaataisin sokeria kokislasiin ja levittäisin kaikki kodin tyynyt lattialle enkä saisi astua lattialle ollenkaan. Että tekis hyvää. Ja mikä estää? EI MIKÄÄN! Ja sitten voisinkin jo leikkiä aikuista ja sanoa, että ”se joka sotkee, siivoaa myös”. Joo ja se ilo olis sitten siinä.
Mihin ihmeeseen leikki jää, vaikka sisäinen lapsi asuu meissä aina ja ikuisesti? Jossain kohtaa elämää saatamme pahoinvoinnin kautta huomata sisäisen lapsen olemassaolon, olotilan ja opimme hoivaamaan häntä ja ottamaan syliin. Tästä usein kirjallisuudessakin puhutaan. Onkohan leikillä, ilolla ja sisäisellä lapsella jotain tekemistä keskenään? Jospa onkin niin, että leikki, mitä ikinä se itse kullekin merkitsee, herättää ilon ja hoivaa sisäistä lasta, ennaltaehkäisee pahoinvointia, hykerryttää, naurattaa ja nostattaa energiaa? Ja leikkikavereita tarvitaan kans: ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo”.
Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta.Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään.Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Minulla on ollut paljon aikaa ajatella. Liikaakin. Etsiä merkitystä. Pohtia mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys: miksi en innostu elämästäni, mikä tässä maailmassa mättää?
Helsinki talvella on yksi universumin lamaannuttavimmista paikoista. Ihmiset tungeksivat kaduilla eteenpäin kovaa vauhtia, katse maassa. Kukaan ei hymyile, on pimeää ja kylmää. Sisällä sielussakin. On kiire. Mihin?
Minä olin tuollainen. Suoritin tehtävääni. Juoksin eteenpäin rahan, asiakkaiden ja menestyksen perässä. Halusin olla jotain.
Olinkin jotain: asiantuntijayrityksen omistaja ja johtaja. Kun katsoin työyhteisöämme, tuntui, että meiltä puuttui jotakin. Jokin energia esti meitä kehittymästä. Olin viestintäkonsultti; rakensin menestystä ja myyvempää sanomaa. Katsoessani asiakasyrityksiäni huomasin niistäkin puuttuvan jotain. Stressienergia esti innostuksen ja luovuuden!
Meillä on päämäärä, tavoitteet ja selkeä suunta. Olemme vakavia aikuisia! Istumme tietokonepäätteillämme ja kuormitamme aivojamme; tavaraa tungetaan päähämme kovaa vauhtia, ja uutta pitäisi puskea sieltä ulos vielä nopeammin. Meidän täytyy tuottaa. Ja samalla pyöritämme itsemme syvemmälle väsymykseen, ilottomuuteen ja haluttomuuteen. Olemme menettäneet yhteyden kehoomme ja tunteisiimme.
Jokin tässä ei täsmännyt. Miten voimme olla tuottavia, jos olemme aivan lukossa?
Ja sitten tuli se yksi kummallinen päivä, jolloin päätin lähteä. Hypätä tuntemattomaan. En jaksanut enää. Piste.
Heti yrityksestä luovuttuani ajauduin kuin jonkin suuremman ohjauksesta opiskelemaan teatteria ja näyttelijäntyötä. Pieni, silloin todella tyhmältä ja nololta tuntunut ajatus johti opintoihin hakemiseen ja kurssille pääsemiseen. En tiennyt miksi olin mukana, en nähnyt opintojen päämäärää tulevaisuuteni kannalta. Mutta päätin heittäytyä mukaan ja katsoa mitä syntyy. Ilman että minulla on ennalta suunniteltua ja laskelmoitua tavoitetta – toisin, kuin elämässäni aina ennen.
Me leikimme, heittäydymme, mokailemme, tutkimme itseämme ja teemme havaintoja maailmasta, hiljennymme ja keskitymme. Jo ensimmäisen opiskelupäivän jälkeen huusin ääneen: miksi en ole pitkiin aikoihin tehnyt tällaista, mikä nuoruudessani oli yksi suurimmista intohimoistani! Ja miksi tämä ei ole pakollista kaikille: jokaisen tulisi kokea tällainen vapautumisen tunne, naurun ja kehollisuuden voima, kuinka ne puhdistavat mieltä ja antavat uutta voimaa!
Kun sitä tarkastelen nyt ajassa taaksepäin, elämäni tuntuu olleen aika hullua; täynnä odottamattomia, kummallisia tapahtumia. Epätoivoa, rakkautta, pelkoa, täyttymystä ja pettymystä. Polku, jota en millään tavoin suunnitellut päättäessäni luopua entisestä – silloin päästin vain irti, pyysin apua ja antauduin elämälle.
Ja nyt – vihdoin! – jokin on muuttunut. Viimeisten viikkojen aikana olen tuntenut uskomattoman sisälläni kasvavan voiman. Virran joka tunkee lävitseni.
Aivan yhtäkkiä ymmärsin, että minusta on kadonnut ilo ja leikkimielisyys. Siksi voin pahoin. Siksi en ole ollut innostunut elämästäni.
Ja minä luulen että siitä tässä kaikessa on kysymys; että en vain minä, vaan meidän yhteiskuntamme, yrityksemme, koulumme – koko maailmamme – on ajautunut pois leikistä ja leikkimielisyydestä.
Pam. Tässä se on. Tiesin heti. Minun tehtäväni on puhua ilosta, leikistä ja leikkimielisyydestä, ja kertoa kuinka minä olen nyt ymmärtänyt näiden olevan elämän ydin, voimamme lähde. Maailma tarvitsee lisää leikkimielistä asennetta, ja minä haluan saada kaltaiseni vakavat, itsensä aikuisuuden vaateiden alle hukanneet ihmiset leikkimään ja nauramaan: heittäytymään, kokeilemaan, tuntemaan, mokailemaan ja juhlimaan epäonnistumisiaan. Ja siten voimaan paremmin, jaksamaan arjessa ja työssä.
Lapsena suosikkiherkkuni oli tuulihatut. Mielestäni ne oli todella helppo tehdä ja kivaa niissä oli myös se että niistä voi tehdä sekä makeita, että suolaisia versioita.
En tosiaan ole mikään sokerileipuri, koska en juuri välitä makeasta. Mutta nyt olen hiukan testaillut viljattomia leivonnaisia ja tässä lapsuuteni klassikko sovellettuna nykyiseen ruokavaliooni. Vehnäjauhot korvasin kookosjauhoilla ja perunajauhoilla. Myös riisijauhot toimii varmasti hyvin perunajauhojen tilalla. Tein myös suolaisen kinkku, kurkku, majoneesi täytteen, mutta tässä nyt se perinteisempi makea versio; kermavaahdolla ja vadelmahillolla. Hyvää oli.
Tuulihatut
100 g voita
3 dl vettä
1 dl kookosjauhoja (myös mantelijauhot käy)
1 dl perunajauhoja (myös riisjauhot käy)
1/2 tl leivinjauhetta
3 munaa
täytteeksi:
vispattua luomukermaa
hyvää vadelmahilloa
Mittaa voi ja vesi kattilaan ja lämmitä niitä liedellä kunnes voi on sulanut. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon kookosjauhot (ei vielä perunajauhoja) kokoajan puulastalla sekoittaen. Kun seos on hiukan jäähtynyt voit lisätä myös leivinjauheen ja perunajauhot (jos laitat perunajauhot kuumaan nesteeseen ensiksi, ne jähmettyy klimpiksi – testasin tämänkin). Lisää lopuksi jäähtyneeseen nesteeseen kananmunat sähkövatkaimella sekoittaen. Nostele taikinasta lusikalla nokareita pellille. Paista 200 asteessa noin 20 – 25 minuuttia, kunnes hatut on päältä valmiin näköisiä. Älä avaa uunia ensimmäisen 15 minuutin aikana. Halkaise hatut ja laita väliin vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Nauti.
Onpa ollut tuuhea alkuvuosi. Kirjoittelut ovat jääneet vähemmälle mutta meditoinnit ovat pysyneet matkassa. Tietenkin. Viimeksi jäimme siihen, että valmistelin sinua meditointiin ja pyysin sinua lataamaan tueksesi tekemiäni äänimeditaatioita, toivottavasti olet kokeillut niitä. Ne auttavat sinua laskeutumaan tämän arkisen hälinän tuolle puolen.
Sydämen ääni
Meditaatio on rauhoittumista ja sisäiseen hiljaisuuteen laskeutumista. Se on sisäisen viisauden kuuntelemista ja sen nostamista mukaan jokapäiväiseen elämään. Tuo niin sanottu Sydämesi ääni, Sydämesi viisaus tai minkä nimen sille nyt haluatkin antaa, on aina tiennyt mikä on sinulle parhaaksi. Se ei ole ollut ikinä väärässä, eikä tule olemaan. Sinun pitää vain tunnistaa tuo ääni ja ottaa sen vinkeistä vaari.
Aivojen uusi aika
Samalla kun alat kuulla sydämesi ääntä, alkavat aivojesi sähköiset kytkennät mennä uusiksi. Se, minkälaisia reittejä pitkin signaaleja on aikaisemmin kuljetettu, muuttuu. Ne eivät enää mene niin reaktiivisia polkuja pitkin kuten ennen vaan mukaan tulee mahdollisuus kuunnella tuota äsken mainittua sydämen ääntä. Uusi reitti on rauhallisempi ja rakastavampi. Tämän allekirjoitan mieluusti.
Meditaatio on hyväksymistä.
Kun päästät irti tarpeesta taistella oman käsityksesi puolesta, sallit samalla uuden tulla mukaan kuvaan. Uusi näkökulma, uusi ymmärrys ja uusi viisaus saa nyt mahdollisuuden. Se mitä olet haaveillut tai se mitä olet toivonut ja pyytänyt, saa tuekseen universumin voiman koska kaikki mikä on sydämen äänesi mukaista, alkaa vahvistumaan. Sinussa on todellakin tilaa uudelle.
Get yourself a life.
Meditaation myötä suhtautumisesi päivittäisen elämän haasteisiin alkaa muuttumaan ja sinusta alkaa huokumaan uudenlainen rauha. Et olekaan enää se sätkynukke, joka säpsähtää jokaista ulkoista ärsykettä. Alat elää omaa elämääsi, tehdä omia valintojasi ja asiat alkavat hakeutua kohti sisäistä ja ulkoista tasapainoa.
Yoga ja Meditaatio
Ja tasapainosta tässä nimenomaan on kysymys. Juuri siitä mitä tämä ikivanhan Yoga tradition henkinen ulottuvuus pohjimmiltaan tarkoittaa. Yoga tarkoittaa liittoa ja tasapainoa, harmoniaa eri asioiden kesken. Se on ulkoisen ja sisäisen yhdistymistä, se on henkisen ja fyysisen harmoniaa, se on hyvinvointia.
Hyvinvoiva Sinä
Aivan kuten Yogakin, meditaatio voi laukaista meissä käyntiin puhdistumisprosessin, joka tekee tilaa uudelle ajattelulle, uusille arvoille. Meditaatiossa ohitamme mielen mylläkät ja annamme itsellemme luvan voida hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Se antaa kehollemme ja mielellemme mahdollisuuden parantaa itsensä ja usein tekeekin sen. Mielen merkitystä hyvinvoinnissa ja paranemisessa aletaan pikkuhiljaa ymmärtämään yhä paremmin ja paremmin ja viesti on selvä: Mielen merkitys on hallitseva, suorastaan määrävä. Siksi meditaatio nousee tärkeään rooliin.
Parantajan avain
Meditaation on todettu vaikuttavan selvästi niin fyysiseen kuin henkiseenkin terveyteemme ja siksi yhä useampi lääkärikin suosittelee Meditaatiota vähintään osaksi potilaidensa parantamisohjelmaa. Soluissamme syntymähetkellämme ollut täydellinen immuniteetti katoaa vuosien saatossa mutta kehityskulku on käännettävissä toisin päin. Meditaatio todellakin edistää immuniteetin palautumista ja säilymistä. Meditaation myötä myös sinulle itsellesi avautuu mahdollisuus hallita elintoimintojasi aivan uudella tavalla. Vai mitä sanoisit vaikkapa kyvystä säädellä sykettäsi tarpeen mukaan?
Aivot narikkaan
Ensi kerralla jatkamme näiden vaikutusten seuraamista yhden sortin tieteellisellä ”eläinkokeella”: Laitoin nimittäin itseni alttiiksi perusteelliselle aivomittaukselle, jossa seurataan muutoksia aivojeni toiminnassa kun muutan meditaatiotapaani ja muutamia muita tekijöitä. Ensimmäinen mittaus on tehty ja jo sen anti on mielenkiintoinen. Pysykää kanavalla ja jatkakaa meditointia. Se kannattaa varmasti!
