Sivu 403 – Hidasta elämää

Eläminen vaiheissa

Lapsella sanotaan olevan vaihe vaiheen perään. Minun henkinen kasvuni on myös edennyt vaiheissa. Tyttäreni sairastuminen oli paistinpannulla päähän-tyylin herätys, eikä se pannu ole sen jälkeenkään ihan toimettomana ollut. En pysty kontrolloimaan vaiheitani sen enempää kuin lapsikaan voi vaikuttaa vaiheisiinsa. Jokainen vaihe on ollut tarpeellinen ja opettava. Vaiheet pitää hyväksyä, pitää antaa niiden tulla ja mennä, mutta niihin ei pidä uppoutua liikaa.

Ensimmäinen vaihe oli lukea kaikki mahdolliset henkiset kirjat. Osallistuin kursseille ja luennoille, kävin imemässä viisaampien neuvoja, sillä en vielä luottanut omaan viisauteeni tarpeeksi. Ihastuin siihen kollektiiviseen hurmioon, joka vallitsi henkisissä tapahtumissa. Kalenterini oli täynnä menoja ja tavoitteena oli itseni kehittäminen. Janosin henkisyyttä, arki oli tylsää ja vaikutti tarpeettomalta. Lentelin egoistisessa hurmiossa tapahtumasta toiseen ja tunsin tyytymättömyyttä kotioloihin, olinhan löytänyt syvemmän viisauden!

Sitten tuli vaihe, jolloin mikään tapahtuma ei enää vedonnut minuun. En pystynyt keskittymään kirjoihin. Hiljennyin kotiini integroimaan kaiken kuulemani ja lukemani sisääni. Aloin uskoa, että me kaikki olemme yhtä viisaita, me kaikki olemme yhtä. Koemme vain asiat eri tavalla, eri ajassa, sielunsopimuksemme mukaan. Piti sovittaa uusi ymmärrys parisuhteeseen ja arkeen lasten kanssa. Piti oppia tunnistamaan ego, nöyrtyä takaisin tavalliseksi ihmiseksi, nähdä arvo ja oppimisen mahdollisuus jokaisessa arjen hetkessä.

Olen onnekas, että minulla on suuri perhe ympärilläni, tasapainoittamassa taipumustani ylilyönteihin. Jos uppoudun liikaa oman pääni sisälle analysoimaan ja ymmärtämään, niin unohdan elää elämää. Syvempi ymmärrys on koukuttavaa ja on haastavaa tutkia omia rajojaan.

Tällä hetkellä enimmäkseen uin mudassa tai liitelen korkealla, tasaista maata minulle tarjoillaan harvemmin. Syvän tietoisuusvaiheen sisällä en saa oikein tehtyä mitään. Olemiseni rajoittuu sekaviin ajatuksenpätkiin, joista en saa otetta, sillä ne ovat tunteista kumpuavia, uudistavia ja tuntemattomalla tavalla merkittäviä. Pitää vain olla ja antaa vyöryä. Olen kuin koomassa, uin liimassa ja odotan että sieluni käy läpi jotain, mitä en aina edes ymmärrä sen käyvän läpi. Jos vastustan tätä prosessia, tulen yleensä kipeäksi. Sieluni ohjaa minut sellaiseen tilaan, mikä minulle kulloinkin on parasta. Kesti kauan ymmärtää ja hyväksyä tämä, kuunnella ja antautua vietäväksi.

Syvän ja matalaenergisen vaiheen jälkeen lähden aina liitoon. Ideoita kumpuaa niin, etten pysy perässä. Luovuuden määrä on rajaton, kirjoitan koneella ja odotan kärsimättömästi, että kirjaimet tulisivat näytölle yhtä nopeasti kuin niitä kirjoitan. Syleilen ja rakastan elämää, riemuitsen kun ymmärrän kaikki selkeääkin selkeämmät ajatukseni. Olen todella kiitollinen tästä vaiheesta, mutta muistutan itseäni siitä, että liitovaihe ei ole parempi kuin matalan energian vaihe, molempia tarvitaan. Ei ole valoa ilman pimeyttä.

Näiden kahden vaiheen aikana on muistettava myös elää. Molemmat vaiheet ovat jumittavia, toinen sängyn pohjalle, toinen tietokoneen eteen. Huomaan näiden vaiheiden vaihtelevan niin tiheästi, että tietoisena oleminen merkitsee minulle sitä, että tiedostan kummassa vaiheessa mennään ja sitten muistutan itselleni, että olen tavallinen ihminen, jolla on perhe. Olen tullut tänne elämään tavallista elämää.

Koomassakin pitää tehdä ruokaa ja siivota. Vääntäytymällä väkisin leikkimään pihalle lasten kanssa, tasapainoitan jumitusta. Liitovaiheessa tasapainotan oloani hiljentymällä ja keskittymällä lasten kanssa palapeliin sekä lukemalla iltasatuja, vaikka kuinka tekisi mieli koneen ääreen luomaan uutta.

Eräs viisas nainen on sanonut minulle: ”Ole niiden lastesi kanssa, kukaan henkinen opettaja ei voi sinulle opettaa yhtä paljon kuin omat lapsesi.”

En tässä vaiheessa tarvitse mitään henkisiä tapahtumia. Minun pitää jo uskoa, että sisältäni ja kotoani löytyy kaikki tarvittava viisaus. Minulla on upeat lapset, jotka osaavat helposti kiskoa minut tasaiselle maalle, jos annan heille siihen mahdollisuuden.

Kun olen hukkua ajatuksiini, on parasta lähteä lasten kanssa metsään. Lasten ilolla ja luonnon kauneudella ei ole rajoja. Siellä tietoisuuteni laajenee näkemään elämäni suuremmaksi kuin minun ajatukseni. Siellä ajatuksia ei edes tarvita.

Tolle sanoo: ”Jos et pysty olemaan läsnä edes normaaleissa olosuhteissa, kuten istuessasi yksin kotona, kävellessäsi metsässä tai kuunnellessasi jotakuta, niin et tietenkään kykene pysymään tietoisena, kun jokin menee pieleen tai kohtaat vaikeita tilanteita ja ihmisiä. Nuo haasteet ovat testejäsi tietoisuustilastasi.”

Minulle suurin henkisyyden mittari tällä hetkellä on se, miten hyvin osaan olla rauhan tilassa perheeni kanssa kotona. Pyykkivuorten, ruuan laiton ja kinastelevien lasten ympäröimänä, eläen tavallista elämää. Mittari heiluu vielä kovasti, joten tämä tasapainon etsimisen vaihe kestänee tovin.

En voi pakottaa ketään kokemaan asioita minun tavallani – Miksi siis kiistellä siitä, kenen kokemus on oikea?

”Makuasioista ei voi kiistellä” -sanonnan voi hyvin laajentaa koskemaan myös kokemuksia: ”Kokemuksista on turha kiistellä”. Miksi sitten kiistelemme?

Ego kokee erilaisuuden uhkana

On ihmeellistä, kuinka helposti ihmisen ego kokee erilaisuuden uhkana ja haluaa olla aina oikeassa. Siksi ego antautuu yhä uudestaan väittelemään mielipiteistä, tunteista ja kokemuksista. Se on oikeastaan aika huvittavaa, vaikka egolle se on totisinta totta. Egojen keskinäinen väittely tuottaa harmi kyllä vain rikottuja hetkiä. Voittoisan egon tyytyväisyyskin on haihtuvaa sorttia, koska kohta ego löytää uuden kilpailutilanteen ja väittelyn.

Ihmisten erilaisuus ja erilaiset kokemukset eivät oikeasti ole uhka, kuten sisäinen todellinen minämme tietääkin. Jokaisella on oma kokemus ja vapaus olla omanlainen toisia kunnioittaen. Moninaisuus on rikkaus. Se antaa ajattelemisen aiheita, uusia näkökulmia elämään ja on myös kasvattavaa. Pelkästään kaltaistensa kanssa ruusutarhassa eläminen voisi toki olla harmonista, muttei välttämättä kovin kehittävää. Haasteet pakottavat pysähtymään ja kohtaamaan itseä. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan.

Kokemuksesi on tärkeä

Avoin ja utelias mieli niin omaa kuin toisen kokemusta kohtaan luo yhteyttä sen sijaan, että egomme taistelisivat siitä kuka on oikeassa. Voimme edellyttää toiselta kunnioitusta kokemustamme kohtaan ja vähintään itse kunnioittaa omaa kokemustamme. Emme kuitenkaan voi vaatia toista kokemaan samoin tai olemaan samaa mieltä kuin me.

Se etteivät toiset aina ymmärrä kokemustasi, ei tarkoita sitä ettei se olisi tärkeä. Kova kuori – niin omasi kuin toisenkin – voi pelästyä herkkyyttä ja olla torjuva sen vuoksi. Vähättely voi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että toinen kokee toisin eikä ymmärrä muuta. Jokainen on vastuussa omasta kokemuksestaan ja myös siitä kertomisesta toisille silloin kun se on tarpeen.

Avoin kokemusten vaihto avartaa

Kohtaaminen molemminpuolisen kunnioituksen ja avoimuuden hengessä on ihmeellinen kokemus. Saat olla se mitä olet. Ei tarvitse esittää tai yrittää olla mitään muuta. Saat kertoa omasta kokemuksestasi ilman että kukaan kiistää, arvostelee tai väittelee siitä. Sallit myös toisen olla sellainen kuin hän on. Hyväksynnän valo lämmittää sydämet, ja rauha asettuu taloksi. Silloin molempien maailmankuva ja sydän saa mahdollisuuden avartua.

Näin voimme kohdata myös herkkien ja vähemmän herkkien kesken. Uteliaina ja hyväksyvinä niin omaa kuin toisen kokemusta kohtaan. Erilaiset ihmiset ja kokemukset täydentävät toisiaan. Herkän kokemus voi tuoda vivahteita, syvyyttä ja uusia näkökulmia. Vähemmän herkkä näkee asiat usein yksinkertaisemmin ja joskus raikkaan suoraviivaisesti. Jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä ja antinsa yhteiselollemme.

Aina hyvä kohtaaminen ei ole mahdollista. Silloin voi olla viisainta suojella itseään, pysytellä hiljaa, poistua paikalta, puolustautua tai pyytää apua. Joka tapauksessa Sinulla on aina mahdollisuus harjoitella itsesi ja toisten kohtaamista hyväksyvästi.

Rakasta kokemustasi ja päästä siitä irti

Miltä tuntuu katsoa kokemustasi ja tunteitasi aitoina ja alkuperäisinä? Kun vaalit niitä sisälläsi kuin kalleimpia aarteitasi, koskemattomina, kauniina, vahvoina, Sinun omina kokemuksinasi. Kun tunnet kokemuksesi ja tunteesi pystypäin, arvostaen niitä juuri sellaisina kuin ne ovat.

Puhdas kokemus ja tunne tuntuu yleensä kehossa, soluissa ja aistien kautta. Ajatukset, sanat ja mielipiteet astuvat askeleen kokemuksen ulkopuolelle, eivätkä siksi koskaan täysin voi kuvata sisäistä kokemusta. Senkin vuoksi sanoilla taisteleminen on aika turhaa tai ainakaan se ei tapahdu asian ytimessä.

Samalla ehkä huomaat, että vaikka tunteesi ja kokemuksesi ovat todellisia ja oikeutettuja Sinulle, ne ovat ohimeneviä elämän ilmiöitä, virtaavia ja muuttuvia kokemuksia, eivät siis perimmäinen totuus. Voit havainnoida kokemuksiasi lempeän hyväksyvästi tietäen, että niistä voi päästää myös irti ja antaa niiden mennä, kun ne ovat ensin saaneet huomiosi ja hyväksyntäsi.

Mitä Sinä koet ja tunnet juuri nyt? Se on totta. Se on osa muuttuvaa elämän virtaa.

Me herkkyytemme säilyttäneet ja kuorten sisältä pikku hiljaa vapautuneet olemme muutoksen tekijöitä. Eläköön herkkyys ja herkät kokemukset!

Haista home ja juokse karkuun!

Tyttäreni nauraa kirjapinolleni, sillä kirjojen nimet eivät lupaa mitään kepeää lukuelämystä. My house is killing me –kirja huvittaa kyllä nimenä minuakin. Siihen ei kirjakaupassa tartu kukaan muu kuin homeista ja monikemikaaliyliherkkyydestä kiinnostunut tai sisäilmaongelmille altistunut. Tai sitten minunlaiseni intohimoisesti aivoterveyteen hurahtanut.

Olen tuoksuallergikko ja altistunut sisäilmaongelmille. Virallisella termillä puhutaan Sairas rakennus -syndroomasta. Voin toimia nenälläni jopa homenuuskijana. Bongaan heti jo kerrostalojen rappukäytävistä, että tässä talossa on kosteusongelmia tai hometta. Haistan myös ihmisten vaatteista, että heillä taitaa olla kotona kosteusvaurio tai hometta. Julkisista tiloista on tänä päivänä niin moni paikka homeessa, että ihan hirvittää. Helsingin kaupunginteatterin teatterielämyksistä en voi kovinkaan usein nauttia, sillä siellä on sellainen sisäilmaongelma, joka saa keuhkoni tukkoon. Tunne on samanlainen kuin joku painaisi rautavannetta voimalla rintaa vasten.

Tainnuttavan keuhkotuntemuksen koin pari vuotta sitten myös Helsingin yliopiston päärakennuksen suuressa luentosalissa. Kiertelin nostalgisena yliopistolla ja kävelin kyseiseen saliin muistelemaan lopputenttiäni, joka kruunasi maisteriksi valmistumiseni. Mutta jo ensi metreiltä tajusin, että salissa on sisäilmaongelma, on pakko päästä heti pois. Rautavanne ehti onneksi vain hetken puristua rinnan ympärille. Sairas rakennus –syndroomassa oireilu voi nimittäin helpottaa tai jopa hävitä, kun kontaminoituneesta tilasta pääsee pois.

Kavahdan myös vanhojen junavaunujen ummehtunutta ja pistävää hajua. Samettiset ja kulahtaneet penkit ovat imaisseet itseensä kosteutta ja pölyä. Hajucocktailiin sekoittuu myös ihmisten ominaishajua, pistävää parfyymiä, hiuslakkaa, märkiä takkeja, jopa virtsan löyhkää. Tuoksuyliherkkänä joukkoliikenteessä matkustaminen ei ole totisesti aina herkkua.

Hyvästi hajuvedet ja hyasintit

Tuoksuille herkistyneenä olen välillä piinaava läheinen. Haistan enemmän ja vahvemmin kuin muut. En kestä voimakkaita pesuaineita, vahvoja hajuvesiä, hyasintteja. Saan puistatusta ja pahoinvointia vahvasta hienhajusta, tupakansavusta, maaleista, liuottimista ja pakokaasuista. Kun aikoinaan asuimme sellutehtaan läheisyydessä, yöt menivät tietyn tuulen puhaltaessa ympäri taloa kävellessä, kun katkut kiemurtelivat sisätiloihin. Rikin lemu oli niin puistattava, että vieläkin oksettaa.

Nuorempana en ollut niin herkkä, vaan tiedän nyt herkistyneeni hajuille sisäilmaongelmille altistumisen myötä. Homeelle altistuminen tapahtui salakavalasti todennäköisesti jo koululaisena. Muistan selvästi, kuinka minua ällötti tietyn koulun makeahko haju, johon sekoittui pesuaineita ja ruuankäryä. En nuorena tietenkään osannut aavistaa, että olin matkalla kohti sisäilmaoireilua. Siksi ihmettelen todella paljon kuinka kevytkenkäisesti homekouluihin, -sairaaloihin, -virastoihin ja -päiväkoteihin suhtaudutaan. Korjauksiin ei riitä rahaa ja väärillä korjaustavoilla luodaan lisää surmanloukkoja. Homekoulut ovat mielestäni terveyden- ja mielenterveydenkin sieppareita. On paradoksaalista, että lasten pitäisi jaksaa opiskella hermomyrkkyjä sisältävässä sisäilmassa. Niin ja opettajien opettaa… Eihän kenenkään pää kestä toistuvaa myrkytystä päivästä ja vuodesta toiseen. Joidenkin tutkimusten mukaan langaton sähkömagneettinen säteily saa homekasvustot villiintymään. Ja mihinkäs meillä Suomessa ollaankaan matkalla? Kohti langattomia kouluja…

Homeesta hajuihin

Homeet kannattaa ottaa vakavasti, sillä kyse on aivoihin vaikuttavista hermomyrkyistä. Homealtistuksen on tutkimuksissa todettu aiheuttavan fyysisiä, neurologisia, kognitiivisia ja emotionaalisia oireita. Salakavala home hyökkää hengitysteihin, niveliin ja päähän. Home voi saada muistin takkuilemaan ja migreenin yltymään. Tutkimusten mukaan pitkäaikainen altistuminen homeelle ja kosteusvaurioille voi lisätä niin ADHD:n, Alzheimerin taudin kuin MS-taudin riskiä. Syövästä, astmasta ja nivelsairauksista puhumattakaan.

Homeelle tai kosteudelle altistunut herkistyy usein myös hajuille ja monille kemikaaleille. Meitä tuoksuyliherkkiä on 10-40 prosenttia väestöstä, valtaosa herkistyneistä on naisia.

Homealtistus ilmenee mitä moninaisimmin oirein, siksi oireilun alkuperää voi olla vaikea jäljittää. Joku masentuu, ahdistuu, kärsii kroonisesta väsymyksestä ja muistihäiriöistä. Toisella taas pettävät hengitystiet: poskiontelo- ja keuhkoputkentulehdukset seuraavat toisiaan, yskä pitkittyy ja silmiä kirvelee ja pistelee. Kolmatta huimaa ja rintaa puristaa, ja neljännellä nivelet turpoavat ja tulehtuvat. Allergiat, astma ja limakalvoärsytykset ovat tavallisia.

Tieto lisää tässä tapauksessa tuskaa. Aika moni suomalainen elää kodissa, joka on terveydenkaappari ja tuota tietoa on todella monen vaikea sulattaa. Karu totuus on nimittäin se, että yli 50 prosenttia suomalaisesta rakennuskannasta on kosteusvaurioista tai homeessa! Varovaisten arvioiden mukaan 25 prosenttia suomalaisista sairastuu jossakin vaiheessa elämäänsä homeesta.

Kosteus- ja homeongelmat eivät ole pelkästään vanhojen talojen haaste, vaan monet upouudet asunnotkin voivat olla potentiaalisia homepesiä. Tänä päivänä rakennetaan nopeasti eikä jakseta odotella betonin kuivumista, selluvillat rötköttävät vesisateessa kipsisten seinälevyjen kaverina. Kun kaverukset ovat kostuneet, on sisäilmaongelman syntyminen hyvin todennäköistä.

Homekouluja on 25 prosenttia kaikista kouluista. Sairaaloista 15 prosenttia kaipaa äkillistä korjausta homeiden takia. Lisäksi 75 prosenttia päiväkodeista on vakavasti sisäilmaongelmaisia. Noita 60- ja 70-luvun tasakattoisia kouluja ja virastoja katsellessa voi jo haistaa homeen ulos asti.

Toivo elää

Vaikka tieto tekee kipeää, se myös kannustaa tekemään valintoja oman ja läheistensä hyvinvoinnin eteen. Mitä sinä teet, jos lapsesi viettää arkipäivät hermomyrkyllisessä päiväkodissa? Tai jos murrosikäisesi viettää ison palasen päivästään umpihomeisessa koulussa? Entä mitä sinä lääkäri sanot, jos potilaasi toipuu leikkauksesta homemyrkkyjen saastuttamalla teho- tai vuodeosastolla? Lääkärinä saatat tietää, että homeisella osastolla leikkauksesta toipuvien kuolleisuus voi nousta hurjiin lukemiin.

Kun on homeiden myrkyllisyyden oivaltanut, ei sitä voi painaa villaisella. Jos minä joutuisin työskentelemään homeisessa työpaikassa, vetoaisin työturvallisuuslakiin ja laittaisin hengityssuojaimen ensin itselleni ja kehottaisin sitten muitakin tekemään niin. Arvostan aivojani, keuhkojani, maksaani, verisuoniani ja niveliäni niin paljon, että suojaudun kunnolla tai lähden hometta karkuun enkä jää sankarillisesti tuleen makaamaan. Homeen kanssa ei kannata leikkiä. Sen leikin häviää aina.

Toivon silti, että vaikka voit järkyttyä lukemastasi, et lannistu tai masennu. Aina on toivoa ja aina voi tehdä jotain oman terveyden ja läheisten terveyden tähden. Pienillä arkisilla valinnoilla voi tehdä paljon silloinkin, jos ihmettelee mikä kumman susi on syönyt kaikki voimat tai tuntee joutuneensa flunssien ja kummallisten kipujen syöksykierteeseen.

Vahvista itseäsi vihreällä

Aivan ensimmäiseksi ala vahvistaa itseäsi. Buustaa kehoa, suolistoa ja ikiomaa myrkynputsaria, maksaasi. Homealtistuksessa maksa-reppana joutuu todella koville. Syö runsain määrin vihreää: nauti vihreitä vihanneksia, nokkosta, pinaattia, voikukkaa, spirulinaa ja siankärsämöä. Vältä sokeria ja viljatuotteita. Nauti maitohappobakteereita, mutta muista, että hapatetut ja maitohappokäytetyt vihannekset ja juurekset eivät välttämättä sovi sisäilmaongelmille altistuneelle. Heitä hyvästit myös usein hometoksiineja sisältäville maapähkinöille ja maissille. Puhumattakaan makeisista ja limsoista.

Hommaa ympärillesi runsaasti ilmaimurikasveja. Suosi kultaköynnöstä, viirivehkaa ja rönsyliljaa. Hanki kotiin tai työpaikalle myös tehokas ilmanpuhdistaja, joka oikeasti puhdistaa ilmaa eikä kierrätä saastunutta ilmaa sisätiloissa. Jos kärsit ihmeellisistä ja toistuvista infektioista, osta kaikki kodin pesuaineet hajusteettomina ja suosi hygieniatuotteissakin vain hajusteettomia vaihtoehtoja. Luonnonmukaisissakin tuotteissa on harmillisesti tuotteita, jotka ei sovi homeille ja kosteudelle altistuneille. Ulkoile ja voimaannu luonnossa. Harrasta myös kiitollisuutta ja anna aivoillesi hermomyrkkyjen sijaan ihanaa lepoa mindfulnessin, hoitavan musiikin ja meditaation avulla. Tärkeintä on pysyä pinnalla ja hakea jokaisesta päivästä jotakin hyvää.

Seuraavassa blogipostauksessa jatkan hometeemalla ja keskityn ravintoon ja ravintolisiin sekä omiin yrityksen ja erehdyksen kautta omaksuttuihin ruokavalintoihini. Maksan terveys nousee väistämättä enemmän tapetille kun puhutaan homeista ja homeille altistumiselle. Ei maksa vaivaa, kun sitä muistaa pitää tyytyväisenä. Kun maksa voi hyvin, myös aivot ja suolisto hurraavat tyytyväisyyttään.

Ja vielä sokerina pohjalla WHO:n listaus Sairas rakennus –oireyhtymästä kärsivien oireista:

Silmien, nenän ja kurkun ärsytys sekä yskä
Ihon kuivuus, punoitus ja kutina
Heikkous, päänsärky, keskittymiskyvyn puute
Toistuvia hengitystieinfektioita
Äänen käheys, vinkunat ja hengenahdistus
Pahoinvointi ja huimaus
Lisääntynyt tai muuttunut herkkyys hajuille ja tuoksuille

Kun elämänmuutos pyyhkäisee jalat alta, muista että herkkuhetket ovat vielä edessä

Olen kuluvalla viikolla kuullut ihmisten usein sanovan sitä, että elämä on yhtä kriisistä toiseen kulkemista – ”kriisistä kriisiin”, kuten Ismo Alanko osuvasti laulaa. Aika osuva on minusta muukin kuin pelkkä otsikko – kannattaa vilkaista laulun sanoja.

Kriisit jaetaan tavallisesti kehityskriiseihin ja traumaattisiin kriiseihin. Kehityskriisejä tai elämäntilannekriisejä ovat esimerkiksi lapsen syntymä, ”viidenkympin villitys” ja eläkkeelle siirtyminen. Ne ovat siis kriisejä eri elämänvaiheisiin siirryttäessä. Tällaiset tapahtumat voivat olla positiivisia tai negatiivisia, mutta jotka joka tapauksessa haastavat ihmisen voimavaroja.

Traumaattiset kriisit ovat äkillisiä tapahtumia, joihin liittyy suuri tunnejärkytys ja jonka käsittelyyn ihmisen omat voimavarat eivät hetkellisesti riitä. Traumaattisen kriisin voi laukaista esimerkiksi läheisen ihmisen kuolema, vakava sairastuminen, uskottomuus ja niin edelleen.

Johan Cullbergin mukaan kriisillä on neljä vaihetta: sokki-, reaktio-, läpityöskentely- ja uudelleensuuntautumisen vaiheet, joista kaksi ensimmäistä muodostavat kriisin akuutin vaiheen. Useinkaan kriisi ei kulje näppärästi ja nätisti vaihe vaiheelta vaan joskus joudutaan astumaan kriisissä yksi askel eteenpäin ja kaksi taakse. Yleensä kuitenkin, ei aina, tulee aika, jolloin kriisi asettuu osaksi omaa elämänkaarta eikä arpeuduttuaan muistuta enää ihan joka päivä niin kipeästi olemassaolostaan.

Kriisi on usein hyvin kipeä henkinen matka, joka haastaa ihmisen koko olemuksen muutokseen. Kriisi on tilanne, joka järkyttää oman elämän tasapainoa ja jossa aiemmin opitut ongelmien ratkaisukeinot eivät toimi. Sanana kriisi tarkoittaa käännekohtaa mutta myös mahdollisuutta.

Se teoriasta ja sitten varsinaiseen pohdiskeluun. Jostain syystä lasteni kanssa puhuimme siitä, milloin he olivat oppineet kävelemään. Ja muistin, miten heidän vauva-aikoinaan ihailin luonnon viisautta saattaa ihminen kahdella jalalla käveleväksi otukseksi. Vauva vahvistaa viisaasti eri lihasryhmiä: opettelee kannattelemaan päätään, punnertaa pystyasentoon istuakseen ja maassa masullaan maatessaan on lentoon lähtevässä asennossa selän lihaksia vahvistaakseen, näin ainakin maalaisjärkisesti ajattelen. Ihmistaimi saa usein palkinnon sinnikkäästä harjoittelusta ja nousee noin vuoden iässä pystyyn ja ottaa ensimmäiset askeleensa.

Ymmärsin, että samalla sisäsyntyisellä sinnikkyydellä meillä ihmisillä on pyrkimys selviytymiseen. Kriiseistä ja muista elämän haasteista lähdemme alun järkytyksen jälkeen tiedostamattomasti kulkemaan kohti kohtaa, jossa voimme varovasti sanoa selviytyneemme. Ja aina on poikkeuksia, mutta aika usein kuitenkin lähdemme uudelleen kurkottamaan kohti valoa, nousemme taas jaloillemme kuten tapaamme sanoa.

Polvilleen putoaminen on käännekohta. Ei ole enää paluuta vanhaan elämään vaan vaaditaan paljon surutyötä ja muuta psyykkistä työtä sen hyväksymiseksi, että elämä on lopullisesti muuttunut. Siinä matkan varrella itsekin muuttuu – joku joskus kyynistyy ja katkeroituu, mutta moni myös viisastuu ja vahvistuu.

Se mikä minua itseäni tässä hetkessä puhuttelee, on se, että kun itse kriisin myötä muuttuu, joutuu hetken elämään vähän kuin tyhjässä tilassa ennen kuin löytää sen uuden elämän, johon itse sopii.

Kriisi on myös mahdollisuus. Kun ei enää oikein sovi vanhaan elämään, on mahdollisuus alkaa luoda uutta. Minun kokemukseni mukaan elämä itse auttaa tässäkin: koen, että näinä hetkinä näytetään paljon erilaisia asioita ja vaihtoehtoja aivan kuin kysyttäisiin, mitä ihminen todella haluaa. Siinä sitten voi kuljeskella ja poimia koriin kaikenlaista herkkua; ottaa ja jättää ja jos vielä osaisin nauttia – korillinen kun ei taida koskaan tulla valmiiksi.

Voisikohan vajaasta korista ja jo pelkästä matkanteosta oppia nauttimaan?

Millaisia herkkuja sinun korissasi on? Herkkujen herkkua ehkä ja joukossa jotain vanhentunutta ja pois heitettävää?

Mikä siinäkin on, että vanhentuneiden herkkujen pois heittäminen on niin vaikeaa?

Ja miksi joskus herkkukorin runsaudesta tuntee syyllisyyttä?

Ja miksi kaverin kori näyttää niin paljon herkullisemmalta kuin oma?

Tätä se elämä kai on: oman korin täydentämistä ja tyhjentämistä sekä korin kunnon tarkistamista ja paikkailemista myös. Kriisiä kriisin perään ja herkkuhetkiäkin silloin tällöin.

Vimmainen suorittaja ei pääse eteenpäin lisäämällä vauhtia – vaan lempeyttä

Minulle tuli valmennettavaksi monilla mittareilla menestynyt, kunnianhimoinen ja tunnollinen yrittäjä. Hän oli kuitenkin stressaantunut ja väsynyt. Saadakseen haluttuja tuloksia aikaan hän oli tottunut tekemään paljon asioita nopeassa rytmissä.

Toimintamalleillaan hän oli saavuttanut paljon, mutta samalla tekemisen intensiteetti ja sen taustalla olevat uskomukset olivat saaneet hänet siihen tilaan, että hän oli avun tarpeessa.

Valmennusprosessin alkaessa ymmärsin pian, mistä ongelmat johtuivat. Ylisuorittamisen malli oli saatava lempeästi ohjattua tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Haaste tuli vastaan, kun aistin, että valmennettavani odotti myös valmennusprosessilta samaa intensiteettiä, johon hän oli muuallakin tottunut. Hänen maailmassaan parhaat tulokset syntyivät tekemällä enemmän, paremmin tai nopeammin. Kun en antanutkaan hänelle liutaa haastavia kotitehtäviä, vaatinut tai puskenut häntä, hän koki alkuun valmennuksen tehottomaksi.

Jo Einstein mainitsi aikoinaan, että ongelma ei lähde samalla ajattelulla, jolla se on syntynyt. Henkilökohtaisessa kehittymisessä se tarkoittaa usein sitä, että jos jokin asia tuntuu mielessäsi tutulta ja helpolta, saat luultavasti aikaan samoja tuloksia kuin ennenkin. Mieli pyrkii löytämään mukavuutta ja välttämään kipua, joten monesti vanha ajatusmalli on mielelle turvallisin, vaikka se ei pitkällä tähtäimellä parhaita tuloksia tuottaisikaan.

Jos olet tyytyväinen tuloksiin, jatka ihmeessä samalla ladulla kuin tähän asti ja nauti siitä. Jos taas haluaisit saada elämääsi hyödyllisempiä käyttäytymismalleja, miellyttävämpiä tunnetiloja, toimivampia ihmissuhteita tai parempia elinolosuhteita, muutos kannattaa aloittaa omista ajatuksista asti.

Ajatusmallien muuttamista voisi verrata muihin elämäntapakorjauksiin, vaikkapa liikunnan aloittamiseen tai ruokavalion parantamiseen. Ensimmäiset treenit saavat sykkeen korkealle ja lihakset jumiin. Terveellinen ruoka saattaa aluksi laittaa vatsan sekaisin. Mielikin voi reagoida detox-oirein. Terveellisemmät ajatusmallit tuntuvat ehkä aluksi oudoilta yksinkertaisesti siksi, että ne ovat uusia ja vieraita. Saatat ehkä jopa ajatella, että uusi tapa ei ole sinua varten. Mutta kun keho ja mieli tottuvat, ne myös kiittävät.

Ymmärrän valmennettavaani enemmän kuin hyvin. Kun on vuosikausia tai jopa -kymmeniä paahtanut suorittamismoodissa, hidastaminen saattaa konkreettisesti sattua. Vaikka järjen tasolla tietäisi, mikä itselle on hyväksi, tunne kiljuu toista. Keho on tottunut jännittyneisyyteen, mielen rentoutumislihakset eivät ehkä ole saaneet harjoitusta sitten lapsuusvuosien. Kun ne laittaa ensimmäisen kerran hommiin, ne huutavat hoosiannaa. Vieressä säännölliseen treeniin tottuneet kontrolli- ja pyrkimismuskelit ihmettelevät hetkellistä työttömyyttään.

Sama tuska voi koskea vaikkapa sitä hetkeä, kun opettelee vetämään rajoja ja sanoo ensimmäisen kerran EI. Mutta epämukavuuden tunteesta ja sisäisen äänen vastusteluista pääsee yli. Uudet ajatus- ja toimintamallit ovat aikuisenkin opittavissa.

Suorittamista ei voi lopettaa suorittamalla itsensä kehittämistä mahdollisimman tehokkaasti. Kun täydellisyyden tavoittelija haluaa päästä eroon perfektionismista, hänen on opeteltava hyväksymään, että prosessi ei etene täydellisesti. Juju on juuri siinä, että hänen ei tarvitse yrittää noudattaa jokaista saamaansa vinkkiä sataprosenttisen oikein. Monesti tärkein oppiläksy ei olekaan tehtävä, joka sinulle annetaan, vaan se, kuinka suhtaudut itseesi sitä tehdessäsi. Ja kun opit olemaan itsellesi lempeämpi ja hyväksyvämpi suoritustasosta riippumatta, olet jo pitkällä.

Sanna Wikström HelsinkiReal-videohaastattelussa

Hidastaelamaa.fi -sivuston toinen perustajista, hyvinvoinnin sekatyöläinen Sanna Wikström vieraili Juha Häkkisen ja Maija Ilmoniemen vieraana HelsinkiReal-ohjelmassa.

Haastattelun kesto 28:40.

Painonhallinnan uusi aika – 9 askelta keveyteen

Oletko koskaan kokeillut uutta diettiä, joka lupasi sinulle uuden elämän, sekä kehon muutamassa viikossa? Oletko koskaan tehnyt itsellesi lupausta, jota et pystynyt yli kuukautta kuitenkaan pitämään? Oletko koskaan kokeillut painonpudotusta, ilman pitkäaikaista tulosta? Ehkä olet yksi niistä, joka elää tässä ajassa kokien paineita, ehkä jopa ahdistusta ja stressiä siitä, miltä sinun kuuluisi näyttää? En tiedä sinusta, mutta minä ainakin olen sitäkin kokenut. Tämän tekstin tarkoitus on löytää muutamia toimivia keinoja, jotta näin ei tarvitsisi olla. Tämä on painonhallinan uusi aika, joka etsii vastauksia ajattomista viisauksista, jotka ovat olleet täällä aina olemassa. Kaivetaan niitä esiin ja löydetään sisäinen potentiaalimme.

Paino

Mikä on optimaali paino? Mikä on täydellinen keho? Miltä näyttää hyvinvoiva ihminen? Paino ihannointi määritellään monesti ulkoisten ajatusmallien perusteella, jotka suurin osa nappaa yhteiskunnallisista ihanteista. Tämä antaa alkusysäyksen lähes mahdottomalle tehtävälle. Ulkoistamme oman onnemme ja myös sen miltä meidän kuuluisi näyttää, jonkun toisen käsiin, toisen ihanteisiin, sekä ajatusmalleihin. Paino on monille ihmisille elämän mittainen taistelu tanner, jota koskaan ei saada hallintaan ja sen parissa pyörii enemmän negatiivisia ajatuksia, kuin iltauutisissa. Miksi? Se onkin hyvä kysymys, joka saa aikaan monia syvemmälle meneviä ajatuksia, kumpuamaan sisämmästämme. Miksi en kelpaa tällaisena? Miksi en voi löytää omaa onneani, juuri siitä painosta minkä PÄÄTÄN itselleni hankkia / pitää? Ja ennenkaikkea mitä oikeastaan painonpudotuksella yritän itselleni hankkia?   Voi olla, että moni ei koskaan kysy itseltään kysymystä syvemmistä motiiveista. Mikäli tavoitteena on painonpudotus, jonka voimme määritellä tavoitteeksi / päämääräksi, on tärkeää kurkata asiaa hieman syvemmälle.

MIKSI haluan pudottaa painoa? Mikä on MOTIIVINI tämän tavoitteen taustalla? Vastauksena voi olla, halu pudottaa 5,678kg itseltään, tai se voi olla halu mahtua niihin housuihin, joissa olit kymmenen vuotta sitten. Kuitenkin jos tarkastelemme näitä motiiveja, monesti taustalta löytyy MENETTÄMINEN. Haluan pudottaa, täten menettää painoa, päästää jostain irti. Jälleen kerran kysymys nousee, MIKSI? Mitä sitten tapahtuu, jos pudotat painoa, miten näkisit itsesi eri tavalla? Hyväksyisitkö jotenkin kehosi syvemmin, rakastaisitko itseä enemmän, tai rakastaisiko sinua joku aidommin, mikäli kehostasi lähtisi muutama kilo?   Optimaalipainoa ei ole olemassakaan. Me näemme kaaviot, joissa muodostetaan massoille sopiva määritelmä painosta. Perustuuko suositukset johonkin tieteelliseen tutkimukseen, johonkin osuvaan määritelmään, joka määrittää sen kunka paljon meillä pitäisi painaa. Näkemykseni mukaan eivät, vaan ne perustuvat keskiarvoihin ja ympäri pyöreisiin määritelmiin. Silti näitä eletään todeksi, aivan kuin painokaaviot olisivat pyhä graali, jota juotuamme, taivaat aukenevat, tähtien ollessa oikeassa linjassa, lintujen laulaessa pyhiä sävelmiä. Oikeastiko? Se on hyvä kysymys se.

Stressi

Jos olet lukenut tekstejäni, ehkä tiedät, että minulle kehotietoisuus on tärkeää. Se, että me tullaan enemmän kehoomme, kuulemme kehon viisautta parhaan mahdollisen kyvymme mukaisesti, mahdollistaa monia prosesseja käyttöömme. Myös painonpudotuksessa tämä on suunnattoman tärkeää. Kuinka monesti ihmiset aloittavat uuden ”DIEtin”, kuuntelematta koskaan sitä, miltä se kehossa tuntuu? Minä ainakin olen siihen nuorempana syyllistynyt useaan otteeseen. Kehomme ei ole tyhmä, se on suunnattoman viisas kokonaisuus, joka pyrkii kaiken aikaa auttamaan meitä, olemaan puolellamme, tukemaan matkaamme täysin rakastavasti. Mutta annetaanko me sille mahdollisuutta tehdä omaa osaansa, vai luotammeko ulkoiseen tietoon enemmän, kuin kehomme viisauteen? Kun meillä on nälkä, se on signaani jostain, jota on hyvä kuunnella, tukahduttamisen sijaan. Kun meillä sattuu, se on signaali jostain. Jostain syvemmästä, kuin pelkästään, kuinka saan kivun heti ja nyt pois kehostani.

Keho, stressi ja painonpudotus kulkevat käsi kädessä. Stressi, tuo ihana reaktio, joka voi olla puolellamme, tai meitä vastaan määrittää hyvin pitkälti sen, onnistummeko kehollisissa tavoitteissamme. Mikäli otamme painonpudotuksen tavoitteeksemme stressaantuneesti, pakonomaisesti, ei väksin puurtaminen auta kehon omia mekanismeja toimimaan halutulla tavalla. Mitä enemmän meillä on stressihormonit yllä (mm. kortisoli), sitä vähemmän meillä on kehon rakentavat, rasvaa polttavat hormonit toiminnassa. Kysymys mikä on hyvä kysyä aina, kun syömme; Olenko kehossani? Miltä minusta tuntuu? Olenko rentoutunut, vai olenko ärsyyntynyt jostain? Yksi syy, miksi hidastaminen, rukous tai meditaatio toimii ennen ruokailua, on varmasti niiden tuodessa meitä enemmän tähän hetkeen, rauhoittaen kehoa, pienentäen mm. kortisolin määrää samalla. Stressi ei ole paha, mutta sen vaikutus on hyvä myöntää ja ymmärtää elämässämme.

  Ilo

Toivoisin, että miettisimme meidän kauneusihanteitamme omasta näkökulmastamme. Se on haasteellista tässä ajassa, kun meitä pommitetaan mainoksilla, ihannekuvilla, erilaisilla autuaaksi tekevillä tuotteilla joka kulman takaa. Oman äänen kuuntelemin alkaa olla entistä tärkeämpää tässä markkinavoimia kumartavassa ajassa. Mistä löytäisimme ilon ja leikkimielisyyden koko tähän touhuun? Mistä voisimme lähteä liikenteeseen omassa elinvoimaisuuden metsästyksessämme? On sitten tavoitteena painonpudotus tai energisyyden löytäminen, parhaimpina keinoina näkisin innostuksen, ilon ja voimaantumisen kautta lähestymisen näitä aiheita.

Meille on jo ihan riittävän pitkään painotettu nihkeyden, kiristämisen ja kieltäytymisen polkua, joka ei tue meidän täydellistä kukkaan puhkeamista. Painonhallinta on iso bisnes, joka tietää mitä tekee. Tavoitteena on saada tuotteita myytyä mahdollisimman paljon, mahdollisimman usein. On aika murtaa vanhat kahleet ja löytää voimavarat meistä itsestään, sisältä päin kumpuavaa elämäniloa. Meistä jokainen on sen arvoinen ja jokaisen synnyinoikeus on kokea hyvää oloa omassa kehossaan, riippumatta siitä millainen onni sinulla kävi synnytys arpajaisissa.

9 askelta auttamaan matkaasi

1. Hengitä. 
Hengitä 5-10 kertaa syvään ennen kuin syöt. Happi on parhaita kehomme elvyttäjiä ja tuo meidät huolista tähän hetkeen.

  2. Kuuntele. 
Kuuntele mitä kehosi kaipaisi tässä hetkessä syötäväksi. Keho pyrkii keskustelemaan meidän kanssa jatkuvasti, pyrkien opastamaan meidän ruokavalinnoissamme. Kuuntele mikä olo sinulla on ennen ruokailua ja ruokailun jälkeen. Ystävysty oman kehosi kanssa.

  3. Rentoudu .
Mitä enemmän pystymme rauhoittamaan kehoamme ruokailu hetkinä, sitä enemmän pääsemme parasympaattisen hermoston puolelle, joka mahdollistaa ruuansulatuksen ja rennon, rauhoittuneen mielen.

4. Pysähdy 
Jokaista ruokailua ennen pysähdy hetkeksi, edes muutamaksi sekunniksi. Tällöin pystymme tekemään valintoja, reaktiivisuuden sijaan. Valitsemme ruokamme monesti täysin hetkessä tulevien impulssien kautta, jotka olemme itsellemme opettaneet. Pysähdy, kuuntele ja ennenkaikkea tee valinta itse mitä syöt!

5. Kiitollisuus .
Miten suuri ero kehossa koettuun kokemukseen on silloin, kun siirrymme syyttelemisestä ja kurjuudesta, kiitollisuuteen. Vaihtamalla ainaiset ”ei saa”- syönnit, ”kyllä kiitos” – asenteeseen, ennenkaikkea raikkaaseen, ravitsevaan ja täyttävään ruokaan, saamme kiitollisuuden lisäksi mahdollisuuden tarkastella omaa hyväksyntäämme ravinnon parissa. Voimakas sana – kiitos.

6. Jatka eteenpäin.
Kun olet syönyt, päästä irti ruokailusta. Monesti jäämme miettimään, murehtimaan ja jopa itseämme syyttelemään syödystä ruasta. On aika päästä tästä tuhoisasta tavasta irti. Syö ravitsevasti, olemalla kiitollinen ja päästämällä irti, kun olet syönyt. Jopa ”repsahtamalla” päästä irti kaikesta itsesyytöksestä. Keskity elämiseen itsessään.

7. Tee valinta .
Teemme jatkuvasti valintoja. Kun käyt kaupassa, ravintolassa, ystävien luona, juhlissa, kuka päättää mitä syöt? Sinä, koska itse valitsemme aina mitä suuhumme laitamme. Tee valintoja, jotka tukevat sinun tavoitteitasi. Ymmärrä valintojen vaikutus pitkällä juoksuvälillä.

8. Ota vastuu. 
Nyt jos, koskaan on aika ottaa vastuu omiin käsiin. Olemme tulosta siitä, mitä valintoja olemme elämässämme tehneet. Ovatpa ne olleet mitä tahansa, omista ne. Omista jokainen osa kehostasi, ylpeästi ja vastuun kantaen. Mikäli syytät jostain syystä itseäsi, ota vastuu siitäkin ja opetellaan päästämään irti tästä syytöksen kierteestä. Ottamalla vastuun, taakka helpottuu, koska emme pääse enää itseämme karkuun. Otetaan vastaan tämä mielenkiintoisena haasteena ja mahdollisuutena muokata kehomme ja elämämme meidän mieleiseksi. Vastuu on sinulla, otatko kopin?

9. Nauti saavutuksista .
Ja se tärkein, nauttia matkasta kohti saavutuksia. Nauti jokaisesta salaatista, jokaisesta ravitsevasta aamupalasta, lounaasta, päivällisestä. Nauti siitä, kuinka tiedät mikä olo erilaisista ruokalajeista sinulle tulee. Nauti siitä, kuinka tunnet, kuinka kehosi hyrisee ravitsevan kala-aterian jälkeen. Nauti siitä, kuinka tunnet elinvoimaa kunnon munakas – salaatti aamiaisen jälkeen. Nauti jokaisesta hetkestä, jokaisesta suupalasta, jokaisesta askeleesta, joka vie sinua lähemmäs kohti tavoitettasi. Mikäli et vielä sitä osaa, niin aina voimme ruveta harjoittelemaan. Elämä on tarkoitettu elettäväksi täysillä, ilman kompromisseja, ilman kurjuutta. Nyt on aika nauttia tästä hetkestä, tehdään se yhdessä!

Elä täysillä!

10 voimauttavaa ajatusta elämästä – ”Päivä ilman naurua on hukkaan mennyt päivä”

1. Vastoinkäymiset ovat vain tilapäisiä.
”Päästäksesi läpi helvetin, sinun on jatkettava loppuun asti.” — Winston Churchill

2. Ole avoin ja myötätuntoinen.
”Ihminen on osa kokonaisuutta, jota kutsumme universumiksi – osaa, joka on rajoitettu aikaan ja paikkaan. Koemme itsemme, ajatuksemme ja tunteemme erillisenä muusta. Se on eräänlainen optinen tietoisuuden harha. Tämä harha on kuin vankila, joka rajoittaa henkilökohtaiset halumme ja kiintymyksemme vain muutamiin meille läheisiin ihmisiin. Tehtävänämme on vapauttaa itsemme tuosta vankilasta. Laajentaa myötätunnon kenttämme kaikille eläville ja luonnolle sen kaikessa kauneudessa.” — Albert Einstein

3. Asiat eivät aina mene suunnitelmiesi mukaan.
”Aloittelijan mielestä mahdollisuuksia on paljon, mutta asiantuntijan mielestä niitä on vain muutama.” — Shunryu Suzuki

4. Muiden mielipiteet eivät määrittele sinua.
”Jokaisella näyttää olevan selvä käsitys siitä, kuinka muiden tulisi elää, mutta kuinka he oman elämänsä eläisivät, heillä ei ole tietoakaan.” — Paulo Coelho

5. Tulet epäonnistumaan.
”Suurin loistomme ei ole se, ettemme koskaan epäonnistuisi. Suurin loistomme on, kun kaaduttuamme nousemme joka kerta ylös.” — Ralph Waldo Emerson

6. Löydä joka päivä syy nauraa.
”Päivä ilman naurua on hukkaan mennyt päivä.” — Charlie Chaplin

7. On hyviä ja huonoja päiviä.
”Elämä on sarja luonnollisia ja yllättäviä muutoksia. Älä vastustele niitä — se aiheuttaa vain pahaa mieltä. Anna todellisuuden olla. Anna asioiden soljua omillaan. Olipa ne millaisia tahansa.” — Lao Tzu

8. Tee joka päivä sitä, mitä rakastat.
”Antaudu sen vietäväksi, mitä todella rakastat” — Rumi

9. Löydä aikaa meditaatiolle.
”Minulla on niin paljon tekemistä tänään, että täytyy meditoida kaksi tuntia yhden tunnin sijaan.” — Gandhi

10. Kapinoi — syystä.
”Kapinoin. Sitä varten olen olemassa.” — Albert Camus

Lähde: www.elephantjournal.com

Toimituksen vinkki: Voimauttavat kysymykset

Voimauttavat kysymykset -korttipakka auttaa käymään keskustelua oman itsen kanssa sekä tutkailemaan omia ajatuksia ja tuntemuksia. Näiden korttien avulla löydät oman sisäisen äänen ja saat vahvistusta siitä, millaisia toiveita sinulla on elämästä ja mihin suuntaan haluat jatkaa. Korttipakka sisältää elämäsi tärkeimmät kysymykset, jotka vahvistavat sinua elämäsi jokaisena päivänä.

Tutustu kortteihin TÄÄLLÄ.

Mielettömästi miellyttävä

Hyväksyttehän minut? Olenhan sellainen, jonka haluatte seuraanne? Täytänhän odotuksenne? Kertokaa, että minussa on ainakin jotain hyvää, kivaa tai haluttavaa.

Harvoinpa tuollaisia asioita tulee ääneen sanottua. Paljon useammin ne pyörivät mielessä – ei ehkä ihan tiedostettuna, vaan tiedostamattomina. Tarve olla hyväksytty, tulla nähdyksi, myötätunnolla ja arvostuksella kohdatuksi. Ja paljon muutakin. Noihin asioihin meistä jokaisella on oikeus ja meidän on helppoa kannustaa toisiamme saamaan niitä.

Jo matkan alussa tulee hankala tienhaara. Sellainen, jota on erityisen vaikea huomata. Polku haarautuu lähes näkymättömästi kahtaalle. Poluista vain toinen etenee kohti tarpeemme täyttymistä. Se toinen päätyy upottavalle, mutta kauniin oloiselle suolle. Toisella polulla yritän ansaita myötätuntoa, arvostusta ja hyväksyntää. Aluksi saatan jopa uskoa saavani sitä. Sillä toisella polulla olen vain sitä, mitä olen. Hyväksyn keskeneräisyyteni, että aina en ole (esimerkiksi myötätuntoinen). Kumpi polku johtaa kohti tarpeeni täyttymistä?

Kulttuurisesti ajatellen, asioiden yrittämistä pidetään yleensä hyvänä ja kannustettavana. Rohkaisemme toisiamme yrittämään. Joissain asioissa sillä on toki sijansa. On hyvä opetella esimerkiksi ajamaan turvallisesti, tekemään maistuvaa ruokaa tai käyttämään älypuhelinta. Mikäpä siinä. Mutta mitä sitten, kun yritän olla jotain muuta kuin olen.

Yritän??

Yritän olla – kärsivällinen, arvostava, empaattinen ja toiset huomioivia. Joku voisi sanoa, että ”upeaa”. Mitä minä kerron itselleni, kun sanon yrittäväni olla jotain? Ainakin alitajunnalle viesti on, että en ole. Eihän minun tarvitsisi yrittää olla myötätuntoinen tai positiivinen, jos jo kokisin olevani sitä. Silloin ei tarvitsisi yrittää mitään, vaan voisin keskittyä olemaan. Joka kerta, kun yritän olla jotain, kerron itselleni, että en ole.

Samalla voi tapahtua myös muuta isomittaista tuhoa. Jos esimerkiksi yritän suhtautua myötätuntoisesti toisten ihmisten toimintaan, tulen helposti valehdelleeksi toiselle ja itselleni siitä, miltä minusta tuntuu. Kertoessani muuta kuin tunnen tai ajattelen, petän itseäni. Kerron, että minun on tärkeämpää olla mieliksi muille kuin itselleni. Ajattelen, että minun tulee kuunnella enempi toisten odotuksia kuin olla rehellinen itselleni. Hetkinen – tämähän ei ollut se suunta, johon haluan.

Miten eteenpäin?

Miten toimin niin, että kehityn tavalla, joka ei riko ympäristöä ja on samalla rehellinen itselleni? Mistä löydän keinon olla eilistä enemmän myötätuntoinen tai arvostava ja kunnioittaa samalla omia tunteitani? Uskonpa, että siihen ei tarvita erityisiä taitoja. Meistä jokainen osaa sen. Tarvitaan vain sopiva asenne. Asenne, joka antaa halun nähdä pieniä onnistumisia – asenne, jolla voi huomata helmiä hiekan seassa.

Silloin voin nähdä ja tuoda esille pieniä onnistumisia. Itsestäni, omasta toiminnastani ja toisten ihmisten toiminnasta. Voin rehellisesti kertoa missä olin sitä, mitä halusin ja erottaa ne asioista, joita vielä haluan kehittää. Silloin voin helpommin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Hyväksymällä itseni luon samalla ehjää pohjaa kyvylleni hyväksyä muita. Ilman itseni hyväksyntää, muiden ihmisten arvostus tapahtuu usein itseni aliarvioimisen ja halventamisen kautta.

Mörköjen ruoaksi?

Niin – tällä tavoin voi käydä minun tai sinun yritykselle olla jotain muuta kuin olemme. Polku, joka saattaa näyttää helposti kuljettavalta alamaalta ja saattaa olla kukkasilla sievistetty, johtaa itsensä kieltämisen suolle. Siellä on tarjolla häpeää, pelkoa, surua möröille, jotka käyttävät toisten hyvinvointia omaksi ravinnokseen. Voin välttää niiden kitaan joutumisen, antamalla itselleni oikeuden olla matkalla oleva, keskeneräinen, epätäydellinen, ihan miten haluat asian sanoa.

Tuo epätäydellisyys on kuitenkin elämän silmissä täydellisyyttä. Jos olisimme jo perillä, täydellisesti myötätuntoisia ja kunnioittavia, mikä merkitys olisi elämällä. Elämä on meille mahdollisuus etsiä ja löytää itsestämme sitä kauneutta, mitä emme vielä koe olevamme. Kiitos siitä Elämä, että tuota mahdollisuutta jatkuvasti ja pettymättä tarjoat, vaikka aina emme osaa siihen tarttua.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Menestyskirjailija Pam Grout Suomeen: “Energiakentistä tulisi opettaa koulussa”

Pam Groutin kirjan, E2 — yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi, takakannessa lukee, että ”henkiset periaatteet ovat yhtä luotettavia kuin painovoima”. ”Niin varmaan”, ajattelin, sillä en tiennyt ensimmäistäkään asiaa energiakentistä. En edes tiennyt, mitä ne olivat.

Olin skeptinen, mutta päätin antaa kirjalle mahdollisuuden; asennoiduin lukemiseen lähinnä leikkimielisesti: ”No niin universumi, näytähän, mitä sinulla on annettavaa. Koskaan en ole kyllä tällaisiin uskonut, mutta anna tulla. Tämä on ainoa mahdollisuutesi. Olen valmis.”

Skeptisyys ja humoristinen asenne jatkui kunnes… energiakenttä, noh, jysähti vasten kasvojani.

Ensimmäinen testi onnistui: ”Haha, aika hauska”.

Toinen testi onnistui: ”Mitääää?”

Ja kolmas: ”Miksi kukaan ei kertonut tästä kirjasta aikaisemmin?!”

Testi testiltä vanhat uskomukset ja skeptisyys tätä ”hömppää” kohtaan rapistuivat, ja universumi antoi viestejä viikoittain. Joskus ne olivat ilmiselviä: juuri kun punnitsin ”kyllä” ja ”ei” -vastauksia, sain keittiöveitsen jalkapöydälleni. Toisinaan tajusin vasta päiviä myöhemmin, että se yllättävä puhelu olikin juuri se, mitä olin pyytänyt.

Omien kokemusteni jälkeen halusin kysyä kirjan kirjoittajalta, Pam Groutilta, muutaman kysymyksen:

Mikä on kirjan keskeisin sanoma?
“Koko maailmankaikkeudessa on voima, johon olemme yhteydessä ja jota voimme käyttää oman maailmamme sekä ympärillä olevan maailman muuttamiseen.”

Miksi päätit kirjoittaa kirjan?
“Koska se on tärkeää tietoa. Kuten kirjassa mainitsin, tietoa energiakentistä tulisi opettaa koulussa yhtä lailla kuin lukemista, kirjoittamista ja laskemista.”

On rohkeaa väittää, että energiakentät ovat yhtä luotettavia kuin maan vetovoima. Pelottiko kirjan julkaisu?
“Ei laisinkaan. Ihmiset ovat läpi historian ajatelleet, että uudet ideat ovat hulluja, kunnes he ovat tajunneet, etteivät ne olekaan. Sanomani leviää koko ajan. Valitettavasti vastakkainen mielipide saa kaiken julkisuuden. Mutta asia tulee vielä kääntymään ylösalaisin ja ihmiset ymmärtävät, kuinka hyödyllinen universumi onkaan.”

Uskotko sattumaan?
“Uskon, että ihmiset kutsuvat universumilta saaneitaan merkkejä ja viestejä sattumiksi.”

Ovatko energiakentät kertaakaan pettäneet sinua?
“Ei ole. Ainoastaan henkinen ajatusrakennelmani, joka vastaanottaa energiakenttien viestit, on pettänyt. Tiedän, että voimakenttä haluaa vain hyvää ja on täällä vain minun ja muiden parhaaksi.”

Mitä haluaisit toimittajan sinulta kysyvän?
“Ehkäpä: ”Haluaisitko miljoona dollaria? Tai enemmän rakkautta? Tai rauhaa?” Vastaukseni olisi: ”Kyllä!”

Ketä ihailet?
“Ihailen monia ihmisiä – jokaista, joka elää omaa totuuttaan, joka luo ja on yhteydessä tähän suureen voimaan, josta kaikki hyvä on lähtöisin.

En tiennyt paljoakaan energiakentistä ennen kuin luin E2-kirjan. Mitä suosittelisit seuraavaksi kirjaksi?
“Seuraavaa kirjaani E3, tietenkin.”

Uskomattomin tarina, jonka olet lukijoiltasi kuullut?
“Yksi lukijoista löysi 20 000 dollarin arvoisen Applen osakkeen, jota hän ei tiennyt omistavansa. Toinen voitti 1 500 dollaria TV-kilpailusta. Eräs löysi jopa 40 uutta sukulaista, joiden olemassa olosta hän ei tiennyt. Uusin kirjani E3 on täynnä näitä tarinoita. Niitä on kymmenittäin luvussa nimeltä: ”Well, duh?””

Olen vieläkin hämmentynyt uudesta näkökulmasta todellisuutta kohtaan. Usean onnistuneen testin jälkeen ajatus siitä, että kaikki onkin ollut vain hullunkurista sattumaa, kuitenkin lymyää mieleni syövereissä. Toisaalta, olipa asia miten tahansa, arjesta on ainakin tullut kaikin puolin hauskempaa ja mielenkiintoisempaa! Onko siinä vaiheessa enää faktoilla väliä?

Pam Groutin seuraava kirja, E3 julkaistaan USA:ssa 16.9.2014. Aionko lukea sen? – No arvaa!

Pam Grout luennoi Helsingissä I love me -messuilla lauantaina 18.10. klo 11–13. Liput (10€) voi ostaa ennakkoon osoitteesta: shop.messukeskus.com

Keltaisessa talossa: Omenantäyteinen syksy

Viimeiset viikot ovat olleet Keltaisessa talossa melko lailla omenantäyteisiä! Omenasato on ollut valtava, joten puuhaa on riittänyt. Niitä on riittänyt yltäkyllin omiin ja muidenkin tarpeisiin ja harmillisesti paljon on myös jouduttu kuskaamaan kompostiin.

Perinteiseen tapaan olen keittänyt hilloa ja mehua. Tänä vuonna on kokeiltu myös hillon valmistusta uunissa ja se olikin tosi herkullista ja helppoa, kun se itsekseen uunissa valmistui. Töissä tätä herkkua sain maistaa jäätelön kera, joten olihan sitä kokeiltava.

Aikaisemmin olen kuivannut omenalastuja kiertoilmauunissa, viime syksynä minulla oli lainassa kuivuri ja tänä syksynä sen hankin itselle. Kuivatut omenat ovat meillä aivan erityisessä suosiossa ja purkkiin ei paljon jää laitettavaksi, kun erä valmistuu. Mitään hätäisen hommaa kuivaaminen ei ole, kuivurillinen kestää kuivua 5 tuntia, mutta toisaalta se hoituu siinä sivussa ihan itsekseen. Niitä on ollut kiva viedä myös Ystäville tuliaisina ja niinpä syntyi ”Keltaisen talon luomu omenalastut”. Purkki syntyi minun ja tyttären yhteistyönä. Minä päätin pysytellä suunnittelupuolella, kun liimaa oli enemmän sormissa, kuin liimattavassa paperissa! Toteutuksessa jouduin sitten turvautumaan tyttären näppärämpiin sormiin. Jostain kumman syystä minulle ei ollut kerrottu kätevästä kaksipuoleisesta teipistä, vai olikohan vika siinä, että en ymmärtänyt sitä tässä hyödyntää, mene ja tiedä.

Kova työ omenissa on, kun niitä paljon tulee, mutta kyllä se vaivan talvella palkitsee. Niin mukava on ottaa omaa omenamehua pakastimesta ja kääretortun väliin laittaa omenahilloa.
Yhden asian olen näissä syksyn säilöntähommissa pannut merkille tänä vuonna; säilöttyä tulee huomattavasti enemmän nyt, kun väki on vähentynyt talosta, mutta toisaalta kulutus on kasvanut roimasti. Olisikohan syynä tähän vienti, joka on onneksi on alkanut vetämään tuonne nuorison uuden kotikaupungin suuntaan! Se tosin on pelkästään positiivista, on mukava laittaa ja säilöä, kun niille löytyy käyttöä ja käyttäjiä.

Kuvat: Emilia Perälampi

5 askelta kohti aitoutta – Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään

Minulla on viime vuosina ollut tapana sanoa, että kun tekee oikeita asioita oikeista syistä, elämä virtaa kuin itsestään oikeaan suuntaan. Voisin lisätä mukaan vielä sanat ”oikealla asenteella”. Sen merkitystä en itse vielä joitakin vuosia sitten ymmärtänyt lainkaan.

Olen malliesimerkki siitä, miten tavoitteellinen elämä voi viedä lujaa metsään. Alettuani tutustua itsensä kehittämiseen suunnistin tohkeissani kohti tarkoin viilattuja tavoitteita. Keskityin unelmien toteuttamiseen selvittämättä, miksi ne olivat minulle tärkeitä. En tajunnut, että hyvinvoinnin näkökulmasta tavoitteisiin suhtautumisen tapa on vähintään yhtä tärkeä kuin itse tavoitteet. Niinpä tekemiseni oli väkisin puurtamista ja loputonta täydellisyyteen pyrkimistä ilman lepoa.

Vuosien ylisuorittamisen ja sitä seuranneen uupumisen myötä aloin oivaltaa, että hienojenkaan unelmien toteuttaminen ei vielä tarkoittanut, että eläisin oikeasti hyvää elämää. Sen sijaan halusin päästä eteenpäin, koska elämääni hallitsi syvään juurtunut uskomus siitä, etten ollut riittävän hyvä sellaisena kuin olen. Yritin täyttää ulkopuolisten mallien pohjalta muotoilemiani saappaita, joiden reunoja ei kuitenkaan tuntunut tulevan vastaan ollenkaan (koska perfektionistilla ei tule vastaan sitä hetkeä, jolloin hän olisi tyytyväinen nykytilanteeseen).

Kun aloin toipua, tajusin, että ennen matkalipun hankkimista on syytä selvittää, kuka minä matkustajana oikeastaan olen. Oikeat asiat ja erityisesti syyt niiden tekemiseen löytyvät, kun luopuu pakosta saavuttaa asioita ja alkaa ymmärtää, millaiset asiat ovat samalla taajuudella oman sielun kanssa.

Millaisista askelista aidon itsensä löytämisen polku koostuu?

1. Tulet tietoiseksi ajatuksistasi, uskomuksistasi ja toimintamalleistasi. Tämä vaihe jatkuu yleensä jossain mittakaavassa hamaan loppuun. Tietoiseksi tulemisen merkitys koskee erityisesti tiedostamattoman mielemme sisältöä, mutta usein emme ole aidosti tietoisia edes sellaisista uskomuksista, joita toistelemme päivittäin ääneen. Tässä kohtaa siirrät siis huomion ulkoisesta maailmasta sisäiseen ja ryhdyt tarkkailemaan, millaisia ajatuksia pidät totena.

2. Alat tunnistaa, mikä ajatuksissasi ja toiminnassasi on omaa ja mikä muualta opittua. Kysyt itseltäsi, oletko oikeasti samaa mieltä ajatustesi kanssa ja palvelevatko nämä uskomukset ja toimintamallit sinua enää. Alat etsiä motiiveja tekemisen taustalta: mikä saa sinut tekemään sen, mitä olet tekemässä? Entä millainen on ”pitäisi tehdä” -listasi? Useimmilla meistä on tunteita, että ”pitäisi” tehdä yhtä sun toista, jotta täyttäisi omat tai muiden meihin kohdistamat vaatimukset. Mistä tuo ”pitäisi”-tunne tulee – onko se oma valintani vai jonkun toisen minuun kohdistama (tai kuvittelemani) odotus? Pitääkö oikeasti?

3. Olet tullut tienhaaraan, joka tarjoaa mahdollisuuden valita. Haluatko jatkaa vanhalla tavalla vanhoihin ajatuksiin uskoen vai haluatko alkaa purkaa kerroksia ympäriltäsi ja lähteä uuteen suuntaan? Kun päätät haluta muutosta, alat opetella tarpeettomista uskomuksista ja toimintamalleista irtipäästämistä. Tärkeää on sekin, että annat itsellesi ja muille anteeksi. Kaikilla meillä on kuormamme eikä omaa historiaa voi pyyhkiä pois, mutta menneisyytensä kanssa voi oppia olemaan sinut. Kuorma kevenee ratkaisevasti, kun katkot turhat energeettiset siteet, jotka pitävät sinua paikoillaan.

4. Alat kuulla omaa ääntäsi. Kun ylimääräinen painolasti kevenee ja poistuu, sydämestäsi alkaa nousta esiin omimpia ajatuksiasi. Millaisia ne ovat? Mitä oikeasti haluat? Mitkä asiat vetävät sinua puoleensa? Mikä sinulle on tärkeää? Samalla opettelet hyväksymään sen, mitä löydät – ja vähitellen jopa rakastamaan sitä. Pikku hiljaa uudet ajatukset alkavat realisoitua olosuhteiden muutoksina elämässäsi. Opit tekemään sydämesi viestien mukaisia valintoja ja elämään itsesi näköistä elämää.

5. Opit ilmaisemaan tunteitasi ja mielipiteitäsi rakentavalla tavalla, vapaasti ja silti hallitusti. Olen kuullut monta kertaa ja myös itse kokenut samantyyppisen, ristiriitaiseltakin kuulostavan tarinan: ennen tietoisempaa itsetutkiskelun aikaa tuli välillä sanottua muille mitä sattuu. Tunteet tulivat kyllä julki – mutta samaan tapaan kuin olisi kaatanut lokaämpärin toisen niskaan. Silti monissa tilanteissa saattoi olla vaikeaa ilmaista rehellisesti mielipidettään tai pahaa oloaan. Henkisen kehittymisen myötä ymmärrät, mistä tunteet milloinkin kumpuavat ja ennen kaikkea otat niistä itse vastuun. Samaan aikaan uskallat aina vain paremmin ilmaista, mitä mieltä aidosti itse olet, mitä haluat ja missä rajasi menevät.

Nämä askeleet saattavat myös lomittua, eikä prosessi välttämättä pysähdy koskaan. Ajatukset, joita silloinen minäsi joskus piti tuoreina ja vallankumouksellisina, voivatkin myöhemmin tuntua vanhoilta ja kuluneilta – olet kasvanut niistä ohi. Sielusi elää kehittyessään samanlaista jatkuvaa kiertoa kuin luonto kukoistaessaan kesällä, valmistautuessaan talveen sekä herätessään uudelleen kevääseen. Tämä polku matkan varrelle mahtuvine oivalluksineen on aina yhtä ihmeellinen.