Vastustuskyky – terveenä pysymisen salat

Tähän aikaan vuodesta ihmiset ovat valmiita saamaan kaikenlaisia pieniä pöpöjä kehoonsa ja sitä kautta saamaan itsensä sairaaksi – hetkelliseen epämukavaan oiretilaan. Tämä on hyvä uutinen kaikille, jotka tuottavat rokotteita, sun muita tuotteita, joiden luvataan pitävän sinut terveenä.

Harvoin kuitenkaan kuulee sanottavan valtamediassa, miten pitäisimme itsemme terveenä kaiken aikaa. Miten TUKISIMME omaa vastustuskykyämme, jotta se toimisi meidän puolesta, eikä meitä vastaan? Tämä kirjoitus hyppää siihen, mitä sinä voit ITSE tehdä omasta puolestasi, ilman ulkoisia potentiaalisesti vaarallisia aineita kehoosi laittamatta. Ei vastustamalla, vaan tukemalla, hypätään immuniteettiimme.

Mikä tähän vaikuttaa?

Jotta voisimme ymmärtää sitä, mikä voimistaa meitä, on meidän hyvä ymmärtää myös se, mikä heikentää meidän vastustuskykyämme. Tässä mielestäni tärkeimmät:

1. Henkinen ja tunteellinen kuormitus

Jokainen tietää jo tässä vaiheessa, että stressi ei ole jatkuvasti hyväksi kehollemme. Pienissä määrin se voi olla meidän kumppanimme, nostamaan valmiuttamme, mutta pitkään jatkuessaan se syö meidän voimavaroja. Viime vuosina olen paljon pyrkinyt ymmärtämään mielen toimintaa ja sen fyysistä vastinetta kehossamme. Nopeasti huomaamme, että tunteellinen, sekä henkinen kuormitus on yksi raskaimmista taakoista, joita voimme kantaa.

Viha, suru, sekä huoli ovat parhaimpia aseita laskemaan omaa vastustuskykyämme. Raskas kuormitus, jota kannamme pitkän aikaa tuottaa negatiivisia ajatusmalleja, joita pyöritämme päässämme. Näitä ajatuksia keho tulkitsee stressimekanismein, tuottaen entistä enemmän kortisolia, joka taas laskee meidän immuniteettiämme harmittavan paljon.

Jokainen meistä kokee kuormitusta mentaali- ja henkisellä tasolla ajoittain. Kuitenkin nämä tilanteet ja tunteet on mahdollista kokea, tuntea, sekä hyväksyä, jolloin voimme päästää niistä irti ja tuoda rakkautta, turvallisuutta, sekä luottamista elämäämme, joka alentaa meidän stressikuormaa, näin ollen nostaen vastustuskykyämme.

r

2. Kemiallinen kuormitus

David Wolfen mukaan toisen maailmansodan jälkeen meille on esitelty yli 70 000 synteettistä kemikaalia, jotka löytyvät ravinnostamme, sekä hygienia-/kodin tuotteista. Se on aikamoinen hyppäys puhtaammasta maailmasta, suoraan 2000-luvun haasteisiin. Tämä kuormitus on meidän keholle haaste, josta kannattaa olla tietoinen, mkäli tarkoituksenasi on nostaa omaa vastustuskykyä.

Yksi harvoin mainittu seikka, varsinkaan detox-kuureja suosittelevilta ihmisiltä on se, että kehomme on kykeneväinen puhdistautumaan itse. Se on suuri ymmärrys, pienessä lauseessa, joka vaatii toistamisen; KEHO KYKENEE PUHDISTAUTUMAAN MYRKYISTÄ ITSE – Mikäli emme kuormita sitä liikaa ja annamme sille peruspalikat toimimiseen.

Ratkaisu on kovin yksinkertainen ja monille tuttu. Syömällä puhtaampaa ruokaa, jossa minimoidaan kemialliset aineet, suosien fermentoituja (maitohappokäymisellä tehtyjä) ruokia ja juomia. Suosia kannattaa myös haasteellisissa suolistotilanteissa hyvälaatuista probioottivalmistetta. Myös hyvälaatuinen proteiinivalmiste on paikallaan. Heinäsyötöllä olleista eläimistä saatu heraproteiini, nostaa kehomme glutationitasoja, joka on enemmän kuin plussaa kehollemme. Glutationi (antioksidanttien mestari) on kehomme voimakkaimpia antioksidantteja, joka puhdistaa kehoamme, nostaa vastustuskykyämme, korjaa suolistoa, sekä taistelee lähes kaikkia länsimaalaisia oiretiloja vastaan. Tässäkin luonto on vetänyt pitemmän korren, sillä ravinnosta saatu toimii paremmin, kuin eristettynä lisäravinteena.

Panosta myös vahvaan d-vitamiiniin, sinkkiin, seleeniin, k2-vitamiiniin, c-vitamiiniin, magnesiumiin, sekä ennenkaikkea fermentoituihin ruokiin, jotka auttavat suolistobakteereita tekemään tehtävänsä. Myös sienillä on positiivisia vaikutuksia meidän vastustuskykyymme. Myös vahvat mausteet, kuten inkivääri, valkosipuli, kurkuma, sekä yrteillä on hyviä ominaisuuksia. Unohtamatta kotimaisia marjoja, sekä hyvälaatuisia proteiini- ja rasvanlähteitä. Suolisto on kuitenkin huomattavasti merkittävämmässä roolissa vastustuskyvyssämme, kuin monet muut tekijät.

vä
Sokeri ruokkii parasiittejä ja vähentää kehomme tärkeitä ravinteita, kuten c-vitamiinia, glutationia, sinkkiä yms. Juuri näillä ravinteilla on tärkeä rooli vastustuskyvyllemme. Sokeri myös kuormittaa soluja, sekä suosii epänormaalia solutoimintaa. Jos siis haluat heikentää vastustuskykyäsi, niin suosi sokerisia tuotteita, sekä valkaistuja ja puhdistettuja viljatuotteita, erityisesti vehnätuotteita.

3. Fyysinen kuormitus

Keho tarvitsee liikettä, seisomista, kävelyä ja kyykistymistä. Tämän ajan istumailmiö tukkeuttaa kehon omia mekanismeja, joita tarvitsemme terveenä pysymiseen. Huono asento vaikeuttaa myös vastuskykyämme toimimasta täydellä teholla. Paikallaan oleminen vaikeuttaa lymfajärjestelmämme toimintaa, joka on äärimmäisen tärkeä ”puhdistuspartio” kehossamme.

Solumme tarvitsevat happea, mieluusti syvähengitystä raikkaassa ulkoilmassa luonnon keskellä. Se tuskin yllättää ketään, mutta ehkä antaa lisämotivaatiota, hyppäämään pihamaastoon heti tämän kirjoituksen jälkeen! Tai vielä parempaa, hypätä avantouinnin mahtavaan maailmaan.

188674_183506971791701_1540109287_n

Kävely, syvähengitys, sekä intensiivisempi, raskaampi painoharjoittelu nostaa hormonitasojamme, joka auttaa vastustuskyvyssämme huomattavasti. Harjoittelu antaa kudossoluille happea ja nostaa energian tuotantoa vastustuskyvyllemme.

4. Uni & vesi

Tämä on yksi tärkeimmistä asioista, joille ruokimme hyvinvointiamme. Se on kaiken pohjusta, että nukumme riittävästi. Jos nukumme liian vähän, nostamme tulehdustilaamme, joka altistaa kaikille perussairauksille. Näin ollen se myös laskee vastustuskykyämme.

Sama homma on riittämättömän veden saanti. Monet oireista voidaan linkittää riittämättömän veden saantiin. Tai tarkemmin imeytymättömän veden saantiin. Harva putkistovesi on enää käsittelemätöntä vettä, joka imeytyisi kehoomme täydellisesti.

Yksi helppo tapa lisätä puhdistettuun veteen mineraaleja, on lisätä puhdistamatonta merisuolaa veteen. 1 l vettä + 1tl puhdistamatonta suolaa ajaa hyvin asian. Toki ei tämä lähdevettä korvaa, mutta joillekin se on helppo tapa aloittaa veteen panostamisen, joka ruokkii myös kehon omia puhdistusmekanismeja, näin ollen auttaen vastustuskykyämme kukoistamaan.

mahla
Loppupäätelmät

Kiehtovaksi homma menee siinä vaiheessa, kun tulemme tietoisen mielemme vaikutuksiin vastustuskykyymme liittyen. Aiheesta on jonkin verran tutkimuksia ja hyvin todennäköistä, että tulevaisuudessa entistä enemmän. Voimme tässä vaiheessa jo käyttää kuitenkin hyväksemme vanhaa ymmärrystä, jota nykyaikainenkin tieto tukee; meditaatio on erittäin tehokas tapa nostaa tietoisuuttamme, sekä nostaa aivojen kapasiteettia työskennellä, rentouttaa aivojen hermoratoja, vähentää sydänkohtauksen riskiä, parantaa muistia, rauhoittaa keskushermostoa ja näin ollen myös nostaa vastustuskykyä.

Vielä voimakkaampi keino parantaa vastustuskykyäsi on rakastua. Jokainen joka on ollut joskus rakastunut tietää, kuinka voimakas tunne se on. Rakastuminen tuottaa positiivista stressiä keholle, joka näkyy elinvoimana, innostuneisuutena, aivokemian muuttumisena (mm. serotoniinin, dopamiinin ja oksitosiinin nousuna), sekä suunnattomana ilona. Kaikki ovat ominaisuuksia, jotka vähentävät kortisolin vaikutuksia, laskien stressitilaa ja nostaen omaa vastustuskykyä. Silloin, kun ihmiset innostuvat esim. ravinnosta, yksi tekijä on juuri tuossa innostumisessa, joka tuo heille hyvää oloa. Samoin ihmissuhteissa, uusissa harrastuksissa ja muutenkin iloisissa elämäntapahtumissa.

Mitä voimme sitten oppia tästä kaikesta?

Meidän kehomme on vahvin vastustuskykyä tukeva tekijä. Haasteena on se, että meille on opetettu sen olevan heikko, hauras ja kykenemätön selviämään omillaan. Tämä uskomus itsessään luo meissä tiettyjä kemiallisia reaktioita, kuten myös positiivisessa mielessä.

Tämän hetken parhaimpia tekoja mitä voimme tehdä, on alkaa luottamaan kehon ja luonnon viisauteen, joka meille on annettu. Ruokkia itseämme parhaalla mahdollisella tavalla, pienentää kuormitusta siinä mittasuhteessa mitä pystymme ja luottaa elämän monimuotoisuuteen myös kehomme sisällä.

Emme ole särkyviä otuksia, vaan voimakkaita ekosysteemiin kuuluvia luonnon kappaleita, joilla on jo kaikki tieto itsessään sisään rakennettuina. Hyppäämällä ulkoilmaan, hakeutumalla luontoon, kaivamalla puutarhaa tai marjametsää annat itsellesi luvan olla kosketuksissa siihen osaa itseäsi, josta olemme pyrkineet erkaantumaan ihmisrotuna jo pitemmän aikaa. Luotetaan, vahvistutaan ja pysytään elinvoimaisina.

Terveydeksi ystäväni!

Kurkkaa myös kollegani Erkki Palviaisen kanssa tehty haastattelu, jossa Erkki vie vastustuskyvyn ja terveyden uudelle tasolle. Kurkkaa video TÄÄLTÄ

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: