1. Aivot eivät ymmärrä todellisuuden ja mielikuvituksen eroa.
— Aivot reagoivat mihin tahansa ajatuksiisi niin kuin ne oikeasti tapahtuisivat. Tähän perustuu myös plasebovaikutus.
Kokeile vaikka tätä: istu alas ja kuvittele, että jotain todella pahaa tapahtuu sinulle rakkaalle ihmiselle. Vaikka tämä henkilö seisoisi vieressäsi, alat tuntea ahdistusta ja puristusta vatsassasi. Aivot uskovat tilanteen todeksi ja laukaisee kortisolin erityksen elimistöösi. Sama toimii myös positiivisilla ajatuksilla: kun ajattelet positiivisesti, elimistössäsi vapautuu hyvän olon hormoneja.
2. Koet sen, mitä ajattelet eniten.
— Mitä ikinä ajattelet eniten, se alkaa ilmenemään elämässäsi. Esimerkiksi, jos ostat uuden auton, alat näkemään kyseisiä autoja joka puolella. Ennen kuin omistit auton, et ajatellut sitä, se ei ollut osa elämääsi. Kun omistat itse sellaisen, ajattelet sitä useammin. Kun ajattelet jotain todella paljon, alat näkemään kaikki mahdollisuudet, jotka vahvistavat ajatuskuviotasi.
Miksi tämä on tärkeä ymmärtää? Jos vedät puoleesi vääränlaisia ihmisiä tai stressaavia tilanteita, sinun olisi hyvä muuttaa ajatusmalliasi. Positiiviset ihmiset vetävät puoleensa postiivisia ihmisiä. Ennen kuin toivot jonkun toisen muuttuvan, muuta itseäsi ja katso mihin kaikkeen se johtaakaan!
Stressinhallintakorteissa hyödynnetään mm. kohtaa 1 ja 3. Osta kortit täältä: hidastaelamaa.fi/puoti/
3. Aivosi toimivat autopilottina.
— Keskimäärin ihmisellä on 60 000 ajatusta päivässä. Ongelma ei ole vain siinä, että monet niistä ovat samoja ajatuksia kuin eilen vaan jäämme myös helposti rypeämään negatiivisiin ajatuksiin, mitä joskus on tapahtunut tai voi tapahtua tulevaisuudessa.
Ja vieläkin, aivot eivät ymmärrä ajatuksen ja todellisuuden eroa. Negatiiviset ajatukset voivat patoutua alitajuntaamme. Voit kuitenkin ”uudelleen ohjelmoida” aivosi ajatellen enemmän positiivia ajatuksia, jolloin aivosi alkavat toimimaan uudella tavalla ja näet elämässäsi koko ajan enemmän hyviä kokemuksia ja asioita.
4. Ajatuksien sammuttaminen on ”must do”.
— Negatiivisten ajatusten sammuttaminen parantaa vastustuskykyä, terveyttä ja vetää puoleensa positiivisia ihmisiä ja tilanteita elämääsi. Mutta kaikki tämä alkaa ajatuksista.
Tärkein asia mitä voit tehdä terveydellesi on meditaatio. Sen ei tarvitse olla mysteeri. Se yksinkertaisesti tarkoittaa ajatusten sammuttamista. Jos ihmisellä on keskimäärin 60 000 ajatusta päivässä, me todella tarvitsemme välillä niiden sammuttamistakin. Ajattele mieltäsi työkaluna: sitä tulisi käyttää silloin kun sitä tarvitset ja kun se on tuotteliasta, ja muutoin tulisi vain olla vain läsnä, ajattelematta mitään.
5. Voit kirjaimellisesti muuttaa aivojasi.
— Kun keskität huomiosi siihen, mitä haluat, uusien hermoyhteyksien muodostuminen alkaa. Esimerkiksi, jos sinulla on alitajunnassasi uskomus ettet pysty pudottamaan painoa, mutta alatkin yhtenään ajattelemaan, että olet hyvässä kunnossa, luot uusia hermoyhteyksiä aivoissasi. Kun tämä tapahtuu, alat huomaamaan kaikki mahdollisuudet, joiden avulla tuot uuden uskomuksesi todeksi.
Sinussa on kyky muuttaa elämäsi ajatustesi avulla. Sinulla on mahdollisuus vetää puoleesi tasan sitä mitä haluat. Sinulla on mahdollisuus muuttaa aivojasi fyysisesti. Kaikki lähtee ajatuksista. Ajatuksesi luovat.
Kello oli lähellä puolta yötä. Sain nostettua itseni ylös sohvalta, jossa olin turhan intensiivisesti istunut PC:n seurana. Keho kyseli iltapalan perään. Päätin olla sille myötämielinen ja tein pari voileipää. Sattuivat mukavasti onnistumaan ja oikein pydähdyin nauttimaan niistä. Siihen hetkeen maistuivat liki täydellisiltä.
Hetkinen, mitä sanoin. Täydellisiltä. Joo kyllä se oli sana joka oli mielessäni. Vaikka siltä maistuivat, voileivän syöntiin tuli tauko. Pysähdyin miettimään, mitä se on, kun jokin on täydellistä. Mikä tekee jostain asiasta täydellistä?
Minulle täydellistä löytyy helposti luonnosta. Kukat, kasvit, muodot, maisemat, värit. Usein jotain sellaista, johon ihminen ei ole edes sormellaan koskettanut. Sieltä minun aistini löytävät usein asioita, joita ilolla kutsun täydellisiksi.
www.pixabay.com
Vaan, miten on meidän ihmisten kanssa. Koska, miksi ja missä tilanteissa koemme itsemme tai toisemme täydellisiksi. Vaikka kuinka yritän terästää muistiani, minulle ei tule mieleen, että joku olisi sanonut itseään täydelliseksi. En tiedä, oletko sinä sanonut toista ihmistä täydelliseksi tai onko sinulle sanottu, että olet täydellinen. Mikä meitä estää, tai vähintään isosti vaikeuttaa, kokemasta täydellisyyttä itsessämme ja toisissamme?
Onko elämä töpännyt?
Kun elämä on tehnyt muusta luonnosta, sen kasveista, eläimistä ja systeemeistä täydellisiä, niin miksi ihmeessä se olisi mokannut meidän ihmisten kanssa. Emmekö noudata elämän lakeja, vai onko yksinkertaisesti niin, että emme ymmärrä täydellisyyttämme? Jep – minä kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa ja jatkan täydellisen voileivän syömistä.
Kun epäilemme täydellisyyttämme, kannattaa kysyä, kenelle tai mille meidän ”tulisi” olla täydellisiä. Puolisolle, pomolle, lapsille, kavereille, itselle vai kenties elämälle. Jos täydellisyyden ajatellaan olevan oman tarkoituksensa täyttämistä, niin millaisia asioita eri osapuolet odottavat.
Ihmisissä on taipumus erilaisiin odotuksiin. Eri ihmisten odotukset ovat keskenään erilaisia ja yhdenkin ihmisen odotukset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Kun esimerkiksi odotan saavani itselleni vapautta, voi hyvällä syyllä kysyä, olenko valmis edistämään muiden vapautta. Tästä näkökulmasta katsoen ihmisten odotusten täyttäminen tuntuu varsin haasteelliselta. Voi syystä kysyä onko ”ongelma” odotuksissa vai hänessä, jolta jotain odotetaan.
Kuitenkin myös me, ihmiset, olemme osa elämää ja luontoa. Mitä elämä meiltä odottaa? Absoluuttista vastausta tuskin saamme, mutta tehdäänpä ajatusleikki. Josko meidän elämämme tarkoitus olisi löytää itsemme. Löytää itsestämmeserakkaus, jota olemme ja oppia elämään se todeksi. Minulle tuo ajatus kelpaa mainiosti elämän tarkoitukseksi.
Etsimässä itseämme
www.pixabay / Mikko Paloranta
Miten minä voin etsiä itseäni ja itsessäni olevaa rakkautta? Yksinkertaisesti etsimällä. Huomaamalla toisinaan valintani toimiviksi ja joskus sellaiseksi, että ne kannattaa ensi kerralla valita toisin. Etsiminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, josko välillä en voi myös eksyä. En voi löytää toimivaa, jos en voi kokeilla myös toimimatonta. Ihmisen täydellisyys on siis kyvyssä etsiä itseään. Löytää ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
Kykymme etsiä itseämme tekee meistä elämälle täydellisiä. Olemme elämälle täydellisia riippumatta siitä, etsimmekö itseämme tietoisesti tai tiedostamattamme. Emme yksinkertaisesti voi elää ohi elämän tarkoituksen. Elämä on viisaasti antanut meille sellaisen hiekkalaatikon, jossa kaikki mitä siellä voi tehdä, toteuttaa elämän tarkoitusta. Siinä hiekkalaatikossa voi tehdä myös asioita, jotka on ihmisajatuksella helppo tuomita. Silti nekin ovat osa mahdollisuuttamme valita.
Oikea tuomitsee
Tuomitsemisen perustana toimii usein uskomus oikeasta ja väärästä. Meillä kuitenkin on erilaisia käsityksiä siitä, kenen mielipiteellä ja tulkinnalla oikea määritellään. Usein oikean ja väärän uskotaan jonkin ulkopuolisen tahon määrittelemäksi, jolloin vastuu valinnasta samalla ulkoistetaan.
Kun vastuu ulkoistetaan, pyrkimys elää oikein puhaltaa innolla ilmaa tuomion pasuunoihin. Ne soivat tietysti kanssaihmisillemme ja vähintään huomaamatta myös itsellemme. Vaikka emme sitä huomaisi, tuomitsemme toisemme, koska emme usko omaan täydellisyyteemme.
Olisimmeko me valmiita hyväksymään täydellisyytemme, josko olemme täydellisiä äiti elämälle? Sille, jonka lempeää tarkoitusta joka hetki täytämme. Millaiseksi maailmamme muuttuisi, jos uskoisimme itseemme, niin että olisimme valmiit hyväksymään myös toisten ihmisten täydellisyyden? Voisimme tulla esille ylpeänä kuin eläin, joka ei tunne vajavaisuuden ajatusta, vaan elää täydellisyyttä, jota se on.
Entä, jos hyväksyisimme sen, että olemme jokainen täyttämässä samaa elämän tarkoitusta. Mitä voisimme saavuttaa, jos kaikki hyväksyisimme olevamme etsimässä ja elämässä todeksi itsessämme olevaa rakkautta? Hyväksyisimme myös harhailun, jonka mahdollisuutta etsiminen edellyttää. Mihin suuntaan uskoisit yhteisen matkamme kääntyvän? Joka tapauksessa, matkalla ollaan – sinä, minä ja me kaikki!
Täydelliset voileivät syöty. Sänky, täältä tullaan …
Olen viime päivinä ollut moneen kertaan tilanteissa, joista voisin suoriutua suunnattomalla tahdonvoimalla. Toisella puolella vaakakupissa ovat puolestaan olleet itsensä kuunteleminen ja oman kehonsa kunnioittaminen.
Tahdonvoima on ihmeellinen asia. Monet huikeat saavutukset ovat sen ansiota, että joku on saanut niin houkuttelevan ajatuksen, että se on päätetty toteuttaa, vaikka se ensin tuntuisi kuinka mahdottomalta ja vaikka matkalla olisi minkälaisia vastoinkäymisiä.
Tahdonvoima on energiaa, joka syntyy näennäisesti tyhjästä, ajatuksesta ja tunteesta, silloinkin kun energiaa ei oikeastaan olisi.
Itsekin sain tahdonvoimalla aikaan vaikka mitä. Toteutin sillä useita unelmia: kirjoitin esimerkiksi työn ja kouluttautumisen ohella ratsastuskirjoja sekä treenasin oman hevoseni kanssa myöhäisinä talvi-iltoina, siihen aikaan kun kaikki täysjärkiset olivat jo suloisesti sohvansa syleilyssä. Tuloksia tulikin – jonkun aikaa.
Mutta jatkuvan tahdonvoiman käyttämisen tulosta oli myös uupumukseni, joka johti monenlaisiin terveysongelmiin. Sen myötä ymmärsin, että aivan kaikki ei ole ajatuksella kontrolloitavissa, ainakaan loputtomiin. Keholla ja mielellä on rajansa, joita on syytä kunnioittaa.
En silti ole heivaamassa tahdonvoimaa romukoppaan. Mutta olen alkanut suhtautua siihen työkaluna, jota kannattaa opetella käyttämään oikein. Muuten saa aikaan vahinkoja.
Mikä on turvallinen tapa käyttää tahdonvoimaa?
Yksi näkökulma on tarkastella, kuinka usein toimit tahdonvoimalla. Jos sitä joutuu käyttämään tunnista, päivästä ja viikosta toiseen, et luultavasti tee sitä, mikä sinulle olisi mielekkäintä ja antoisinta. Tekeminen muuttuu suorittamiseksi, ilo katoaa. Kun taas teet sinulle oikeita asioita, motivaatio syntyy ikään kuin itsestään, sitä ei erikseen tarvitse mistään ammentaa.
Toiseksi voit tarkastella sitä, kuinka paljon venytät rajojasi tahdonvoiman avulla. Harvakseltaan voit ylittää kehollesi ja mielellesi tutun mukavuusalueen rajoja paljonkin, mutta päivittäisenä ylivoimaiset ponnistukset nostavat elimistön stressitasoa kohtuuttomasti.
Jos esimerkiksi haluaa parantaa kehonsa sairaudesta, kannattaa olla aika tarkka tahdonvoiman annostelussa. Jos keho on fyysisesti sairas, en tahdonvoiman avulla pomppaisi sängystä ja teeskentelisi tervettä. Lepo mahdollistaa sen, että elimistön paranemisprosessit voivat käynnistyä ja toimia rauhassa. Tällöin kannattaa varata kaikki energia siihen.
Sen sijaan pyrkisin hyödyntämään ajatuksen voimaa keskittymällä paranemista tukeviin ajatuksiin ja positiivisiin tunteisiin. Silmät kiinni levätenkin voi visualisoida, miltä keho näyttää ja tuntuu terveenä, tai mitä hyvää elämässä tapahtuu paranemisen myötä. Sillä ei ole merkitystä, vaikuttavatko ajatukset ja tunteet suoraan juuri halutulla tavalla. Olennaisempaa on se, että ne pitävät potilaan luottavaisena, ja rento keho paranee varmasti nopeammin kuin stressaantunut.
Tahdonvoimassa on paljon mieltä – nimenomaan mieltä. Oma kokemukseni on, että monesti tahdonvoimalla tehdyt asiat ovat lähtöisin pikemminkin egosta, peloista, tarpeesta olla jotain enemmän kuin on.
Sen sijaan silloin kun kuuntelee egon sijaan kehoaan ja sydäntään, ei tahdonvoimaa enää tarvita niin paljon: asiat sujuvat vapaammin omalla painollaan. Voi luottaa siihen, että asiat tapahtuvat oikealla hetkellä ilman jatkuvaa väkisin puristamista ja rutistamista.
Tahdonvoima on enemmän maskuliinista, suorittavaa, tekevää energiaa. Sen käytön vähentäminen helpottaa intuition käyttöä, olemista, tuo elämään enemmän feminiinistä energiaa.
Molemmissa on puolensa, mutta tästä eteenpäin voit jälleen olla astetta tietoisempi siitä, kummalla laidalla kulloinkin liikut. Parasta tässä(kin) on tasapaino.
Oletko koskaan kuullut kun jostain sanotaan englannin kielellä ”he’s in denial”? Tai oletko joskus ajatellut toisesta ihmisestä näin? Väittämä voi tällä kertaa olla perätön, mutta kieltäminen on osa jokaisen ihmisen toimintaa.
Ihminen voi kieltää niin ulkoisen tapahtuman kuin sisäisen kokemuksen. Olemme kykeneviä kieltämään osallisuutemme tapahtumiin, seuraamuksiin ja toisten ihmisten kokemukseen. Mikä parasta, kiellämme kieltävämme.
Tämäkin defenssi on pääasiassa tiedostamaton ja aiheen tarkistelussa ei kannata soveltaa itsesyytöstä, vaan lempeää asennetta.
Jokainen meistä sulkee pois niin pienempiä, kuin isompiakin osia todellisuudesta.
Kieltäminen on perus defenssi jonka voi sanoa olevan myös monen muun defenssin taustalla. Monen defenssin nähdään syntyvän tukemaan kieltämistä ja toista perus defenssiä, eli torjuntaa.
Kuten muidenkin defenssien kohdalla voidaan todeta, kieltäminen on hyödyllinen toimintatapa oikeassa paikassa. Traumaattisten kokemusten keskellä kieltäminen toimii usein ensimmäisenä vaiheena, jolloin sen tarkoitus on antaa mielelle aikaa kerätä voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Optimi tilanteessa kielletty asia alkaa nousta tietoisuuteen nopeudella joka on yksilön psyykelle sopiva.
Toisinaan kielletty asia pyritään pitämään tiedostamattomassa. Koska elämä tuo eteemme tilanteita jotka muistuttavat kielletystä asiasta, joudumme kohtaamaan sen luomaa jännitettä. Tällöin muut defenssit ryhtyvät usein tukemaan kieltämistä. Kielletyn asian herättämien tunteiden sijoittaminen toisiin ihmisiin (projektio/sijoittaminen) voi esimerkkinä auttaa meitä vähentämään jännitettä tällaisessa tilanteessa. Kielletyn asian pitäminen tiedostamattomassa syö aina henkilön psyyken energiaa.
Kieltäminen liittyy yleensä myös erilaisiin addiktioihin. Addiktion haitallisuus ja vaikutus kiellettään, vaikka todisteet haitallisuudesta voivat olla täysin selvät.
Kieltäminen voi olla myös osittaista. Esimerkiksi perheväkivallan tapauksessa henkilö voi myöntää, että puoliso solvaa häntä mutta ei myönnä lyömistä.
Esimerkkejä kieltämisestä:
elät suhteessa jossa pohjimmiltasi et haluaisi enää elää. Koska asian tiedostaminen aiheuttaisi syyllisyyttä ja pelkoa muutoksesta, kiellät tunteesi. Saatat keskittyä tosiasioiden myöntämisen sijaan korjaamaan suhteessa olevia haasteita itsessäsi (sisällytys)
pidät kiinni työpaikasta tai urasta jossa olet aina nähnyt itsesi, vaikka olet alkanut voida pahoin. Et suostu tiedostamaan sisäistä kokemustasi, sillä et ole valmis kohtaamaan jännitettä jonka uusille urille siirtyminen toisi tullessaan. Lisäät urheilun määrää elämässäsi ja siitä tuleekin jokapäiväinen tapa irtautua työn aiheuttamasta jännitteestä (sublimaatio)
olet sairastunut vakavasti mutta koska sairauden myöntäminen aiheuttaisi pelkoa, kiellät tiedon itseltäsi. Saatat esittää voimakkaita mielipiteitä ihmisistä jotka eivät huolehdi terveydestään (sijoittaminen)
oma toimintasi on haitallista sinua tai muita kohtaan mutta koska haittojen kohtaaminen tai vastuun kantaminen aiheuttaa ikäviä tuntemuksia, kiellät asiat itseltäsi ja muilta. Saatat selitellä (rationalisaatio) toimintaasi ja siihen johtavia tekijöitä tai kieltää tapahtuvan kokonaan
suljet silmäsi julkivallan epäjohdonmukaiselta toiminnalta sillä toiminnan kyseenlaistaminen tarkoittaisi perusturvallisuuden uudelleen arviointia ja aiheuttaisi sisälläsi epävarmuuden tunteen
kiellät tuntevasi aggressiota läheisiä ihmisiäsi kohtaan sillä aiemmin elämässäsi nämä tunteet ovat johtaneet hylkäämiseen ja pelkäät niin käyvän uudelleen. Aggression sijaan saatat osoittaa korostuvaa ystävällisyyttä aggression herättäviä ihmisisä kohtaan (vastareaktio)
kieltäydyt ajattelemasta omaa kuolemaasi sillä se herättää sinussa voimakasta ahdistusta
Kysymyksiä:
muistatko elämästäsi hetkiä joissa tunsit ikäänkuin ”suostuvasi” todellisuuteen? Myönsit asian joka ei ollut täysin tiedossasi mutta oli tuntunut kuin pienenä kutittavana jännitteenä sisälläsi?
tuntuuko jokin tiedostamatta kielletty asia juuri nyt kehossasi kutituksena tai jännitteenä?
havaitsetko läheisissäsi jonkun joka on ”in denial” jonkin asian suhteen?
”On turha armoo viivyttää” lauloi Vesku Vain Elämää-sarjassa Apulannan sanoin. Uskon, että elämämme ottaa askeleen parempaan jokainen kerta kun suostumme todellisuuteen. Mitä sinun elämällesi tapahtuisi, jos antaisit itsellesi hyväksynnän ja tilaa nähdä itsesi ja elämäsi?
Etsi intohimosi. Se löytyy elämällä ja koke(ile)malla.
Tee sitä, mitä rakastat, ja tee sitä mahdollisimman usein.
Anna itselle Ei mitään -aikaa. Tuolloin toimi spontaanisti, fiiliksellä.
Syö ravitsevaa ruokaa. Tuore ja raikas ruoka antaa elinvoimaa.
Kunnioita nukkumista. Jos voit valita unet, valitse.
Liiku. Anna keholle liikettä ja raitista ilmaa mahdollisimman paljon.
Hengitä. Rauhallinen ja syvä hengitys rauhoittaa, ja hengitys pitää meidät elämässä kiinni.
Kohtaa rakkaudella. Jokaisella ihmisellä on oma elämänpolkunsa, josta emme tiedä mitään. Kohtaa siis jokainen ihminen rakkaudella.
Naura ja iloitse. Ilo on sisällämme, ulkopuolellamme olevat asiat saavat sen heräämään. Anna ilon ja naurun virrata ulos.
Kiitä kaikesta. Kiitollisus lisää kiinnostusta tätä hetkeä kohtaan.
Nauti elämästä. Anna jokaikinen päivä itsellesi sellainen hetki, jolloin koet nauttivasi – olemisesta, tekemisestä, kohtaamisesta, teekupposesta, kynttilän liekistä tai siitä, mikä tuottaa itsellesi hyvää.
On kulunut viikkoja, jotka ovat kääntyneet kuukausiksi, on aika päivittää tapahtumia elämässä ja sen ympärillä.
Elämä ei kovin hidasta ole ollut viimeisten kuukausien aikana, mutta onko kiihtyvästä tahdista ollut haittaa? Ei, ei ole ollut, kerron tässä miksi ja mitä on tapahtunut.
Koko viimeinen vuosi, joka nyt kääntyy loppupuolelleen, on ollut yhtä seikkailua. Seikkailu alkoi jo alkuvuodesta kun saimme tutustua Jay Perrettiin, josta jo kirjoitinkin aiemmassa blogissani. Jaye viivähti Suomessa kesällä seitsemän viikon ajan ja saimme kuulla monta luentoa eläinten hyvinvoinnista ja hänen huikeasta urastaan sheriffinä Amerikassa. Hänen työnsä oli ainoastaan pelastaa elämiä ja sitä hän tekee vieläkin, nyt tosin eläkkeellä ja täysin vapaaehtoisesti saamatta työstään penniäkään palkkaa. Tässä on yksi näistä ihmisistä, joita suuresti arvostan, ihminen joka on antautunut elämänsä intohimolle. Tämän vuoden seikkailut tulevat päättymään siihen mistä alkoivat, Jayen kanssa. Seuraava matka suuntautuu nyt vuorostaan hänen luokseen ja nähtäväksi jää millainen seikkailu meitä odottaa siellä. Varmaa on vain se, että mitä tahansa voi tapahtua ja odotamme innolla kaikkea mitä tuleman pitää. Lisää Jayesta voit siis lukea aiemmasta blogistani.
Mitä se oikein tarkoittaa, että on löytänyt intohimonsa? Miltä se tuntuu ja miten se näkyy?
Kevät meni opettaessa eläinkommunikaatiota kymmenille innokkaille oppilaille, sen ajan minkä Suomessa vietin. Samoin syksy, ei viikonloppua ilman luentoa tai kurssia jossakin päin Suomea ja lopulta myös Ruotsissa. Ruotsalaisten innostus oppia kommunikointia yllätti minut positiivisesti, aivan upeita oppilaita rakkaassa naapurimaassamme. Kilometrejä kertyi ja uusia tuttavuuksia syntyi, inspiroiduttiin yhdessä. Syksyn kruunasivat upeat Velho-oppilaat, jotka ottivat vastaan huikean haasteen opiskella kanssani yhteensä kuuden viikon mittaisen kokonaisuuden eläinkommunikointia. Kaikki ihanat Velhot valmistuivat eläinkommunikoijiksi ja kukin tahoillaan jatkavat kommunikointia, jokainen omalla tavallaan.
Yhteinen matkamme oli todellinen sukellus yhteiseen intohimoomme. Raskaskin matka oli, paljon työtä ja opiskelua, mutta sitäkin antoisampi. Saimme tutustua toisiimme ja viettää aikaa yhdessä, nauraa ja itkeä, olla toinen toisemme tukena. Suurimpana tunteena minulle itselleni kuitenkin näiden kahden ryhmän läpikäymisen jälkeen jäi valtava kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saan tehdä tätä työtä, oppia itse jokaiselta jotakin. Kiitollisuus uusista ystävistä ja kollegoista, joista jokainen tekee maailmasta paremman paikan eläimille ja heidän ihmisilleen. Kiitos rakkaat Velhot että olen saanut tutustua teistä jokaiseen!
Intohimo omaa tekemistä kohtaan tuntuu siltä, että ajalla tai paikalla ei ole väliä. Kun ihminen löytää oman intohimonsa, hän voi tehdä sen kanssa työtä yötä päivää, väsymättä ja jos se olisi mitenkään mahdollista niin myös ilman palkkaa. Intohimonsa kanssa työskentelevä ihminen loistaa ja näyttää hyväntuuliselle. Intohimoisesti elämään suhtautuva ihminen vetää muita ihmisiä puoleensa ja toimii heille inspiraation lähteenä. Ihminen intohimonsa äärellä osaa suhtautua vastoinkäymisiin jotenkin poikkeavalla tavalla ja löytää kaikesta mahdollisuuden kasvaa ja ammentaa voimaa.
Tämän vuoden matka on ollut pitkä ja polku mutkikas, moneen paikkaan se on meitä johdattanut ja todella kauaskin välillä. Olemme juuri palanneet Uudesta Seelannista, ihmeelliseltä matkalta Maorien maahan. Lopulta yhteensä 19 rohkeaa matkaajaa lähti tutkimusmatkalle kaukaiseen maahan, sen kauemmaksi ei luultavasti pääsekään. Matkan pituudesta todistivat ainakin lennot maasta toiseen ja mantereelta toiselle. Kotiin paluu kesti yhteensä sellaiset 46 tuntia ja vieläkään kellot eivät ole täysin kääntyneet oikeaan asentoon. Takana on sanoinkuvaamaton matka yhteen maailman salaperäisimmistä kolkista. Olen syvän liikutuksen vallassa kaikesta siitä mitä saimme matkalla kokea. Toivon voivani edes hiukan välittää matkan tuntemuksia sinulle rakas lukija. Henkilökohtaisesti matkan päällimmäiseksi anniksi itselleni nousivat erilaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Ihmisten jotka tavalla tai toisella ovat löytäneet elämänsä intohimon ja elävät ja hengittävät sitä. Alkuperäiskulttuuri aidoimmillaan, niin aitona kuin se turistin on mahdollista kokea.
Matkaan liittyi voimakkaasti myös tunne siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, annetaan tuulen kuljettaa, joustetaan ja muutetaan suunnitelmaa sen mukaan miten se kulloinkin parhaiten taipuu. Selkeästi jokainen merkittävä kohtaaminen liittyi ihmiseen intohimonsa äärellä, alkaen matkaoppaastamme Astridista, joka teki matkaa kanssamme nämä kaksi viikkoa. Pääsimme nauttimaan kiiltomatojen yöllisestä näytöksestä asiaansa intohimoisesti suhtautuvat Damien oppaan kanssa. Paikalliset Maorit Will ja kumppanit kutsuivat meidät kotiinsa nauttimaan perinteistä Maori illallista ja kuulemaan heidän tarinoitaan ja historiaansa, mikä sana voisi kuvata paremmin tunnelmaa kuin intohimo. Ihmiset joilla on intohimo ja ylpeys kantaa omaa perimätietouttaan ja jakaa sitä muille, ovat kerrassaan mielenkiintoista ja ihanaa seuraa.
Vierailimme aidossa Maori-kylässä, missä vietimme yön heidän Marae-kylätalossaan. Kylän vanhin Auntie Christie nukkui yön kanssamme ja illalla saimme nauttia hänen tarinoistaan ja syvästä viisaudestaan. Samalla selvisi miksi emme nähneet delfiinejä aiemmin viikolla tehdyllä meriretkellämme. Whakatane nimisessä paikassa oli tapahtunut Pilottivalaiden yllättävä rantautuminen. 70 valasta ajautui rantaan ja näistä vain 20 saatiin pelastettua. Auntie Christie kertoi meille, että mitä luultavimmin tämä on merkki mannerlaattojen liikkeistä ja on odotettavissa olisi ehkä maanjäristys tai jokin muu luonnonmullistus. Kylässä olevista kuumista lähteistä yksi käyttäytyi oudosti ja hän sanoi tämän vahvistavan käsitystään siitä, että jotain on tulossa. Ja niin tulikin, maanjäristys, juuri kun olimme lähteneet maasta kotimatkalle. Kylävierailumme aikana tutustuimme paikalliseen korujen tekijään ja muihin Maorien kulttuuriin liittyviin asioihin, tanssiin ja lauluun ja käsitöihin. Jälleen kerran yhdistävä tekijä kyläläisten välillä, intohimo elämää ja omaa kulttuuria kohtaan.
Matkalle mahtui paljon luontoa, luonnonvoimia sekä kokemuksia erilaisten eläinten kanssa. Kaikkea ei pysty sanoiksi pukemaan. Oli erilaisia lintuja, mereneläviä, lehmiä ja lampaita ja upeita luolasirkkoja muutamat mainitakseni ja kaikkia näitä eläimiä katsoessani ja kohdatessani, oman elämäni intohimo tuntui syttyvän liekkiin. Mikä valtava intohimon palo joka yltyi suoranaiseen roihuun välillä. Miten onnellinen ja kiitollinen voinkaan olla, että olen löytänyt oman intohimoni ja saan elää ja hengittää sitä joka päivä. Miten suuri lahja onkaan kun saan koskettaa ihmisten ja heidän eläintensä elämää, uskomatonta unelmaa. Matkalla avautui itselleni aivan uudenlainen tapa myös tulkita ihmisille heidän lemmikkiensä viestejä. Lienevätkö tähän syynä Uuden Seelannin taianomaiset energiat vai mikä, mene ja tiedä, tunne on kuitenkin upea, melkein kuin olisin unessa. Kiitos kaikille teille ihanille matkalaisille, jotka jaoitte tämän matkan kanssamme, kiitos.
Tässä vaiheessa lienee paikallaan myös kiittää kaikkia kuluneen vuoden kurssilaisia ja kurssien ja luentojen järjestäjiä! Teistä jokainen tekee minun elämästäni merkityksellistä ja uskomattoman mielenkiintoista. Moni kurssilainen on innoissaan kun pääsee oppimaan eläinkommunikointia, mutta te ette varmasti osaa kuvitellakaan kuinka innoissani minä olen kun saan teidät tavata ja teihin tutustua. Opin jokaiselta vastaantulijalta uskomattoman paljon, koen että tässä vaiheessa voin sydämestäni sanoa että elämäni on todellinen intohimon ilmentymä.
Nyt kun olemme kääntämässä lehden vuodessa pian Joulukuulle, niin toivoisin jokaisen löytävän itsestään sellainen kohdan johon ja jonka kanssa on hyvä hiljentyä. Luin juuri sanonnan missä sanottiin, että mitä hiljempaa olet, sen enemmän kuulet ja tämä todella pitää paikkansa. Kuunnellaan itseämme, sitä tärkeintä, sydämen ääntä. Monien kanssaihmisten tarinoista oppineena, kuten omastakin elämästäni, elämä on tässä ja nyt. Huomista ei ole, se tulee jos on tullakseen. Rakastetaan nyt, eletään tässä ja nyt, tehdään sitä mitä sydämemme sanoo eikä sitä mitä joku muu meiltä odottaa. Jokainen sekunti on kallisarvoinen lahja, hengitetään intohimoisesti universumin uskomatonta ja niin nopeasti muuttuvaa energiaa!
Matkalla on nyt menossa pyykinpesutauko ja pian starttaamme jälleen kohti uusia kokemuksia, repussa matkaeväänä rohkeutta, seikkailumieltä ja ennen kaikkea jälleen sitä intohimoa. Keväällä sitten taas tapaamme uusien luentojen ja kurssien ja seikkailujen merkeissä Suomessakin.
Uutisvirta kertoo taustalla vallitsevista ihmiskäsityksistä ja herättää tunteita. Mediassa on esillä paljon kielteisiä tunteita herättäviä asioita. Noora Lintukangas neuvoo viimeisimmässä blogissaan tunnistamaan tunteita. Erityisesti kielteisillä tunteilla on aina jokin viesti, johon tulisi keskittää huomiota ja ymmärtää. Meidän pitäisi rakentaa tuleville sukupolville myönteisempää kulttuuria. Voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ja miten tunteita käsittelemme.
Yhteiskunnassamme tapahtuu kaikenlaista, mikä vaikuttaa meihin. Toisaalta voimme vaikuttaa, ja mitä enemmän meitä välittävästi ja myötätuntoisesti ajattelevia ihmisiä on, sitä enemmän kehitys suuntautuu ihmisiä ja ympäristöä arvostavasti. Mitä tunteita Räsänen, Ebola, ravintosuositukset ja Putin sinussa herättävät?
Räsänen
Päivi Räsänen vastustaa aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Minusta lainsäädännön tai osan ihmisistä ei pitäisi määritellä sitä, ketkä voivat solmia avioliiton, jos kyseessä ovat aikuiset ihmiset ja asia tapahtuu kummankin osapuolen tahdosta. Räsänen on eri mieltä mutta en silti halua kohdistaa häneen kielteisiä tunteita.
Se, että ihminen ei näe asioita samalla tavalla kuin minä tai hänellä on erilaisia suhtautumistapoja, ei saa minua enää hyljeksimään ketään. Se saa lähinnä tuntemaan myötätuntoa siitä, että ihmisellä ei ehkä ole täysin rakkaudellinen sisäinen olotila, jos hän suhtautuu jyrkästi toisenlaisiin tapoihin elää ja pyrkii kieltämään niitä. Jos omista poikkeavat elämäntavat tekevät ihmiset onnellisiksi, eivätkä ne vahingoita muita, ei niitä kai pitäisi kieltää asenteiden, periaatteiden tai uskontojen nojalla.
Kansanedustajien kantoja aloitetta kohtaan tutkittaessa havaittiin, että siihen vaikuttaa erityisesti sukupolviero. Räsänen edustaa oman aikakautensa asenteita, jotka näyttävät muuttuvan joskus vain uusien sukupolvien myötä.
Räsänen edustaa myös uskontoa. Vaikka itse näen uskonnot kulttuurimme tuotteina, en silti halveksi kristinuskoa Räsäsen kantojen perusteella. Yhden ihmisen mielipiteitä ei pitäisi koskaan yleistää edustamaan mitään ryhmää, jossa on yleensä muita täysin erilaisestikin ajattelevia ihmisiä. On jokaisen omalla vastuulla, mitä uskomuksia elämässään elää todeksi ja mihin syvällä sisimmässään uskoo.
Ebola
Stand up -esitys oli tehty siitä, miten eri tavoin briteissä ja jenkeissä uutisoidaan Ebolasta. Brittien teeveessä rauhoiteltiin lopussa katsojaa, kun taas jenkkiversiossa suorastaan huudettiin vaaran lähestyvän. Pelko saa kehomme fysiologisesti reagoimaan niin, että kaikki kehon normaalit toiminnot häiriintyvät. Meidän pitäisi pyrkiä peloista eroon kohti tasapainoa, eikä nostattaa niitä.
Median skandaalihakuisesti luomat jännitteet eivät ole erityisen hyväksi. Ainoastaan tietoisuus vaaroista on aiheellista mutta kaiken muun pitäisi olla mielen ja sitä kautta kehon rauhoittamista, jolloin pystymme vastaamaan tilanteisiin valppaasti. Kehomme saattaa jopa pelkotilassa olla alttiimpi tapaturmille ja viruksille kuin se tasapainoisessa ja vahvassa puolustustilassa olisi. Tiedostan, mitä ympärilläni tapahtuu, mutta en pelkää.
Voimme vahvistaa ja tyynnyttää mieltämme selittämällä sille, ettei aihetta pelkoreaktiolle juuri nyt ole, vaikka jotkut asioita ympärillämme kauhistelisivat tai jopa panikoisivat.
Hengitykseen keskittyminen on parhaita konkreettisia keinoja rentoutua, mistä Henrika Maikku valloittavasti kirjoittaa viimeisimmässä blogissaan.
Ravintosuositukset
Ravintoon liittyvää tutkimusta tehdään koko ajan ja uusi tieto aika ajoin muuttaa suosituksiamme. On myös tutkimusta, joka ei nouse heti muuttamaan suosituksia, vaan hämmentää otsikoissa. Esimerkiksi D-vitamiinilisän tarpeesta talviaikaan on kansainvälisesti erilaisia arvioita. Mikä on oma tuntumasi siihen, olisiko sittenkin hyvä ottaa sitä lisänä enemmän kuin nykyinen saantisuositus määrittää?
Seuraan uutta tietoa mutta kyseenalaistan ja pohdin, pitääkö tämä aikaisempaan tietoon ja omiin sekä muiden kokemuksiin perustuen mahdollisesti paikkansa. Testaan ja seuraan asian vaikutusta olotilaan. Kuuntelen ystävien kokemuksia ja luen blogeja. Niistä oppii silloin, kun huomaa, että jossain asioissa ollaan päädytty samoille linjoille. Vain rohkeimmat lähtevät heti testaamaan, kun kuulevat ensimmäisen kerran jostakin uudesta. Kaikkien ei tarvitse, vaan voimme odottaa toisten käyttökokemuksia ja kun useammat ovat todenneet jonkin asian hyväksi ja terveysvaikutteiseksi, sitä voi kannattaa jo kokeilla. Kehomme ovat uskomattomia selviytyjiä joskus epäterveellisestä ravinnosta ja ympäristöstä saamistaan saasteista huolimatta, joten muutamaan terveyden edistämiseksi tehtyyn maltilliseen kokeiluun ne harvemmin kaatuvat.
Kansainvälisesti tunnettu hyvinvointiguru David Wolfe sanoo, että jos jokin uskomusjärjestelmä tai yleistys ei tunnu sinusta syvällä sisimmässä hyvältä, se ei ole oikein. Mielen ja kehon tuntemuksia kuuntelemalla oppii paljon ja saa varmuuden tunnetta siitä, mikä itselle toimii.
Putin
Ukrainan rajalla kenraalit uhoavat sotaisaa asennetta ja venäjän armeija tukee heitä, koska ei halua osoittaa heikkoutta. Näinkö se menee, samaan valtioon syntyneitä tuetaan aina, vaikka rajan taakse syntyneitä ampumalla? Ehkä joskus voisimme päästää hieman irti kansallistunnosta ja nähdä asiat ilman tätä kuohuvaa tunnetilaa, joka saattaa sokaista oikeustajun. Voima on luonnollisesti syntyvissä yhteisöissä, tekemisessä ja nykyhetkessä, ei tunnepohjaisesti rakentuneissa asenteissa, kostossa tai vanhan suuruuden kaipuussa.
Voima on myös luottamuksessa epäilyksen ja suojautumisen sijaan. Voimme valita luottaa ihmisiin. Jos joku pettää luottamuksen, meidän täytyy pettyä, surra ja käsitellä asia. Vaikka lähtökohtaisesti emme luottaisi, joku silloinkin pettää luottamuksemme. Vuorovaikutusta emme pysty välttämään ja kaikelta emme voi koko elämäämme suojautua. Ei auta kuin laittaa oma itsensä likoon luottamalla, koska siitä kuitenkin ehtii elämässä kertyä paljon onnellisuutta. Vanha intiaanitaru kertoo siitä, kuinka ihmiset elivät sovussa ja hyvinvoiden, kunnes joku kylvi epäilyksen siemenen ihmisten mieliin, naapurikylän ihmisten epäileminen synnytti poliisin, armeijan ja valtiot.
Vaikka Venäjän armeijan päättäjät toimivat vastoin rauhan periaatteita, en silti syytä venäläisiä. Näen venäläiset samanlaisina ihmisinä kuin mekin olemme. Kasvatuksen myötä lapsille siirtyy vanhempien ja ympäröivien ihmisten asenteita. Kaikissa valtioissa osalle lapsista on siirretty vihaa lietsovia asenteita. Jos ihminen ei havahdu tiedostamaan näitä itsessään, ne vaikuttavat toimintaan ja lapsista kasvaa tiedostamattomia ja vihaa sisällään kantavia naapureita.
Surua aiheuttaa se, että kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset kansojamme ja maapalloamme yhdistävään suuntaan tapahtuvat hitaasti ja moni joutuu kärsimään.
*****
Voimme kuitenkin uskoa myönteiseen muutokseen. Voimme olla kiitollisia siitä, että poliitikoista suurin osa vilpittömästi pyrkii parhaaseensa, elämme vapaassa maassa, jossa ruoantuotanto on vielä puhdasta verrattuna moneen muuhun maahan ja Ebolakin on kaukana. 🙂
*****
Jos haluat yritykseesi monipuolista valmennusta työhyvinvoinnista ja tukea kehityshankkeisiin: http://intohimonahyvinvointi.fi
Joogaopettajani lausahdus on kaikunut korvissani viime viikkoina, kun lasten sairastelukierre on saanut ennen kokemattomat mittasuhteet ja elämä on tuntunut ”erikoistilanteilta” toisensa perään.
Miten kertoa maailmankaikkeudelle, että kiitos vaan, tällä erää koettelemukset riittävät? Harjoittelen sitten joskus myöhemmin lisää…
Jooga ja meditaatio liittyvät monen mielestä hyvään oloon: henkisyyden kasvu avaa oven rauhaan. Kun on lukenut monta kirjaa ja harjoittelee jatkuvasti, luulisi olevan materiaalia, jota tuoda myös käytäntöön.
Itsensä tutkiminen ja yhteyden löytäminen tuo kyllä hyvää oloa, mutta samalla se näyttää kaiken sen, mitä on aina halunnut piilottaa. Henkisyyden kasvu avaa kaikenlaisia ovia.
Kyllä, jooga laittaa kohtaamaan myös omaa tylsyyttä, vihaa, joustamattomuutta ja surua.
Henkisyys ei ole hissi, jolla kohotaan nopeasti korkeuksiin. Ilman valoa ei ole varjoa – ja päinvastoin. Jooga ei ole pelkkää valossa kylpemistä, vaan myös omaan varjopuoleen tutustumista.
Simpukka tarvitsee sisäänsä hiekkaa hioakseen siitä helmen. Timantti puristuu paineessa. Kriisitön elämä odottaa haudassa… Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan, mutta tämä tapahtuu asteittain, ensin ehkä sekunnin osan mittaisina jaksoina. Henkinen polku on loppumaton matka.
Kasvu vaatii työtä. Käsittelemättömiä asioita ei voi lakaista maton alle autuaasti hymyillen, aforismeja toistellen ja innostavia kirjoja lukien. Kipeitä tunteita, selvittämättömiä asioita tai todellisia kasvun tarpeita ei kannata välttää.
Monet meistä vaientavat, järkeistävät ja välttelevät tunteitaan jatkuvasti tai ohjaavat niitä toissijaiseen toimintaan ja muihin ihmisiin. Irti päästäminen ei myöskään ole todellista, jos ei tiedosta mistä päästää irti. Tunne on koettava, jotta siitä voi luopua.
Ja parhaita kasvun paikkoja ovat yleensä juuri ne hetket, jolloin tuntuu siltä, että koettelemukset ovat melkein liikaa.
Joogan, meditaation tai minkä tahansa henkisen harjoituksen aloittaminen on helppoa. Kuherruskuukausi on vapauttava: hengittäminen tuo rauhaa, keho ja mieli nauttivat liikkeestä.
Jossakin vaiheessa moni kuitenkin kohtaa pisteen, jossa harjoitus ei tunnu enää ”toimivan”. Esiin alkaa tulla tuntemuksia, joita moni ei joogatunnilla haluaisi kohdata: vihaa, surua, ahdistusta… Tämänhän piti olla ihanaa!
Pelot ja negatiivisuus eivät ole joogan tai minkään henkisen polun lopputulos, mutta niiden läpi on käveltävä päästäkseen eteenpäin. Itsensä on kohdattava ja katsottava pelkojaan silmiin. Jos jotakin yrittää piilottaa ja kaivaa maan alle, nousee se esiin entistä vahvempana.
Mieli osaa kertoa tuhannella tavalla, miten älytöntä kaikenlainen etsiminen ja koko henkinen polku on: ”äh, ei minusta ole tähän” tai ”miksi kellon viisarit liikkuvat (meditoidessa) niin hitaasti?”. Luovuttaminen on helppoa, mutta sillä tavoin ei pääse koskaan perille. Sitoutuminen on onnen edellytys.
Joogassa, ja elämässä ylipäätään, kysymys on rehellisyydestä. Vähän aikaa sitten lukemassani jooga-artikkelissa todetaan, ettei ”valaistuminen” ole ikävistä tunteista eroon pääsemistä vaan niiden tunnistamista ja ymmärtämistä. Anteeksianto ei ole itsensä anteliaaksi tuntemista vaan sitä, että ottaa vastuun myös vaikeista teoista. (Ja anteeksianto tulee usein automaattisesti, kun ymmärtää miten hirvittävän katkera onkaan.)
Tunteet ovat mahdollisuuksia. Tunteet ovat energiaa. Tunteet näyttävät myös, mikä osa minusta kaipaa paranemista. Tunteet ovat tiedostamisen edellytys ja tunteiden avulla viemme viestejä eteenpäin, kommunikoimme. Carl Jungin sanoin, ilman tunnetta pimeys ei muutu valoksi, eikä apatia liikkeeksi.
Apatia liikkuu, kun liikut sitä kohti. Kun ei hätkähdä pimeää sisällään, voi astua hetkeksi pimeälle puolelle itseään peilistä katsoen ja valaista koko näkymän. Henkisen kasvun tarkoituksena ei ole hävittää omaa varjopuolta, vaan katsoa silmiin myös omaa tylsistyneisyyttään, kärsimättömyyttään tai kateuttaan.
Jokaiseen tunteeseen liittyy tietynlainen hengitys, ja hengityksen tiedostaminen on iso osa tunteen ymmärtämistä. (Tästä Henrika Maikku kirjoittaa erinomaisesti tekstissään.) Aika ei välttämättä paranna, mutta kokemus parantaa. Ja meditaatio, alitajunnan roskien pois vieminen, parantaa.
Kun jaksaa ottaa seuraavan askeleen, kun tekee oman osansa rehellisesti ja parhaansa mukaan, on koko Universumin kannattelema. Kuten Yogi Bhajan sanoi: ”Keep up and you will be kept up.”
Kirjoittaja Samuel Glassar on 20-vuotias visionääri, mielenrauhan tavoittelija, yrittäjä ja valokuvaaja Vaasasta. Oman yrityksensä (ranDom photo) hän perusti 18-vuotiaana. Glassar voitti tanskalaisen AIP – valokuvauskilpailun 2014 syksyllä 7 kuvan sarjalla Touches of Iceland. Glassarin intohimo on kulkea omalla polullaan ja inspiroida muita tekemään samoin.
Aloitin valokuvaamisen tarkalleen neljä vuotta sitten. Järjestelmäkamerat olivat alkaneet olla muodissa, ja moni kaveresitani oli ostanut omansa. Harmittelin, ettei minulla ollut varaa.
Jostain syystä kamerakuume nousi kuitenkin niin suureksi, että tyhjäsin koko tilini ja hommasin Nikonin D90:n. En ikinä ajatellut, että valokuvaamisesta tulisi minulle rakas harrastus, tai varsinkaan duunia. Olin vain 15-vuotias poika, joka himosi uutta lelua. Isälleni perustelin kameran hankintaa järjestelmäkameran kuvan uskomattoman tarkalla laadulla ja sen teknisillä ominaisuuksilla. Hän sanoi, ettei hyvä kamera takaa hyviä kuvia. Mutta oli itsekin vähän innoissaan uudesta laitteesta.
Toin kamerani kotiin samana päivänä, kun lähdimme viikoksi mökille. Kameran mukana tuli 100-sivuinen kirja, jossa kerrottiin järjestelmäkameralla kuvaamisen perusteita. En ikinä unohda sitä, miten tuolla viikolla imin valtavalla innolla tietoa kirjasta ja pistin oppeja käytäntöön. Luin ja mietin jokaista lausetta, kunnes ymmärsin sanoman. Se oli ensimmäinen kosketukseni itsensä kehittämisen maailmaan. Oppimisen maailmaan.
Tuon viikon jälkeen minulla oli hyvä pohjatieto kameran käytöstä. Kuvasin kuitenkin suhteellisen vähän. Ennemminkin luin ja opiskelin asioita kuvaamisen sijaan. Katselin netistä huippukuvaajien valokuvia ja yhden kuvaajan teokset loisti kirkkaasti muiden kuvien seasta. Hän oli Mikko Lagerstedt. Ihailin kuvia, ja päätin, että joku päivä otan yhtä hienoja kuvia. Lagerstedtin sommitelmiltaan yksinkertaisista kuvista välittyi yksinäisyys, mystisyys ja Suomen maisemien erikoinen kauneus.
Minulla oli monesti palava halu lähteä ulos valokuvaamaan, mutta häpesin uutta harrastustani. Se ei sopinut imagooni, kuuluin kategoriaan ‘futaaja’, joka teki vain tiettyjä asioita. En uskaltanut näyttäytyä kameran kanssa julkisilla paikoilla. Kävin kuvaamassa iltaisin ja öisin toivoen, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan.
Jäin kuitenkin koukkuun maisemien kuvaukseen ja fiilikseen, kun yksin pimeällä kiertelin kaupunkia kamera kädessä. Kuvauksesta tuli minulle terapiaa. Kuvasin aina, kun minulla oli ollut huono päivä tai kaipasin tilaa ajatuksilleni. Innostuin siitä, että sain olla luova. Olin aina halunnut osata piirtää, mutten koskaan oppinut taitoa. Valokuvaamalla pystyin toteuttamaan omia taiteellisia näkemyksiä ja tuomaan esiin tunteitani. En ollut aikaisemmin pystynyt toteuttamaan itseäni missään muodossa ja yhtäkkiä olin löytänyt tavan siihen.
Hitaasti aloin ymmärtää elämästä sen, että minä itse voin valita. Voin itse valita, millä asenteella elän päivittäin ja ennen kaikkea mitä teen. Yksitellen aloin poistaa asioita elämästäni, joista en enää nauttinut. Nykyään osaan järjestää elämäni siten, että saan tehdä juuri sitä, mitä haluan. En voi mainita elämästäni mitään, minkä haluaisin tällä hetkellä poistaa. Nautin siitä, että minulla on tarkoitus nousta sängystä joka päivä (torkuttamatta). Se ei ole pelkästään valokuvaus. Se on jotain suurempaa ja tärkeämpää kuin valokuvaus. Valokuvaus on vain tapa, minkä kautta välitän ‘tarkoitustani’.
Rentouta leuka. Anna hampaiden irrota toisistaan ja huulten avautua. Tunne miten kasvojen lihakset päästävät irti. Hengitä. Aisti uloshengitys. Pallea, vatsa ja rintakehä. Tunne tila ympärilläsi – edessä, sivuilla, takana, ylä- ja alapuolella. Anna silmien sulkeutua hetkeksi ja pysähdy. Hengitä. Anna itsellesi lupa olla sinä. Vain olla.
Eilen nuori nainen uskalsi tuntea, miten keho jähmettyy vanhan väkivaltamuiston aktivoituessa. Hän palasi uudelleen, yhä uudelleen hengitykseen, sen vapauttamaan energiaan ja keho purki luonnollisesti, uskomattoman taitavasti jännitystään tärinällä, kyynelillä, äänellä. Tänään toinen upea nainen kertoi hengitystyöskentelymme tuomasta vapaudesta. Miten hän on oppinut katkaisemaan ahdistavia ajatuskehiä, miten hän uskaltaa nykyään paljon enemmän, miten paljon rauhallisempi hän on.
Hengitys on tehokkain tuntemani työkalu, jolla voimme vaikuttaa hermostomme toimintaan. Bioenergetiikan kehittäjä Alexander Lowen kirjoittaa vapaasti käännettynä näin: keho luo kroonisten lihasjännitysten kautta haarniskan, jonka tehtävänä on sitoa tai lukita kaikki se energia, jota ihminen ei syystä tai toisesta uskalla vapauttaa ja kokea. Ihminen, joka ei hengitä syvästi kaventaa ja supistaa elämää kehostaan. Ihminen, joka ei liiku vapaasti, kieltää elämän kehostaan. Ihminen, joka ei tunne täydesti, kapeuttaa elämän kehostaan.
Kulttuurimme kehoon liittyvät kauneususkomukset tuovat hengitykseen lisäjännitteen. Tiedättehän – litteä vatsa, miehillä tiukat rintalihakset, naisilla esille tulevat rinnat ja sitä kaikkea. Kuitenkin kun sisäänhengitys on luonnollinen, vatsa työntyy hieman ulos, rintakehä laajenee, ja pallea laskee alaspäin. Uloshengityksessä keho päästää irti, palaa lepoon ja pehmenee lisää. Todellisuudessa näin tapahtuu häkellyttävän harvoin. Kun muutama vuosi sitten aloin tietoisesti kiinnittää huomiota hengitykseeni, huomasin että pidätän hengitystä usein ja mitä kummallisemmissa tilanteissa – kengännauhoja sitoessa, puhelinta näppäillessä, autoa startatessa, ja kaikissa tilanteissa, joissa hiukankaan jännitin. Niitä oli paljon.
Hengitys toimii hermostomme molempien osa-alueiden eli sympaattisen ja parasympaattisen hermoston osana. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaikka et voit komentaa verenkiertoa tai sydämensykettä hidastumaan, hengitystäsi voit ohjata. Sen kautta lähetät koko keholle rentoutumispyynnön, joka menee ketjumaisena reaktiona koko olemuksemme läpi. Mitä stressaantuneempi, kiireisempi tai pelokkaampi olet, sitä kapeutuneempi hengitys on ja sitä vaikeampaa hengittää vapaasti ja rauhallisesti.
Vapaa hengitys saa kehon loistamaan. Se vapauttaa ajattelun, hengen ja kehon pitäen meidät elinvoimaisina ja rakastavina. Kun pidämme hengitystä itsestään selvänä, emme ymmärrä sen voimaa ja jatkamme hengittämistä pinnallisesti, jännittyneesti ja rajoittuneesti. Kun hengitys on rajoittunutta, elämä on rajoittunutta. Kun hengitys vapautuu, elämä vapautuu. Hengitys vapauttaa elämän sen täyteydessään. Se vapauttaa sinut rakastamaan kehoasi ja seksuaalisuuttasi. Se vapauttaa ajattelusi ja luovuutesi laajentaen tietoisuuttasi ja syventäen läsnäoloasi. Hengitys on ankkuri ja ovi, joka on aina edessäsi ja sisälläsi. Se on elämän lahja sinulle.
Näpäytän hermostuneena vierelläni yöpöydällä olevan iPhonen virtanappulaa. Näytössä lukee peukalonkynnen kokoisin numeroin 3:52. Kun edellisen kerran katsoin, niin puhelimen kello ilmoitti ajaksi 2:50. Sitä aiemmin 1:14. Kello on kohta neljä aamuyöllä ja olen yrittänyt nukahtaa jo yli neljän tunnin ajan. Yrittänyt ja hieman jo turhautunut.
Kun puhelimeni herättäisi minut, niin näyttö kertoisi ilkikurisesti ajaksi 6:30. Arvelin, että sovellus, joka mittaa uneni laatua lakanan alle liimatun liuskaisen anturin avulla, tulisi varmasti antamaan tälle yölle kaikkien aikojen huonoimmat unipisteet. Pisteistä viis, mutta unta täytyy nyt saada. Huomenna on tärkeä tapaaminen ja haluan olla skarppina. Tähän asti olen vain seurannut ajatuksia, joita tulee ja menee kovaa vauhtia. Antanut niiden elää omaa elämäänsä. Kokeilen paria nukahtamismetodia, jotka ovat joskus toimineet. Luultavasti ne ovat toimineet juuri silloin, kun en olisi niitä muutenkaan tarvinnut. Toisessa niistä piirretään ja ympyröidään hitaasti mielen liitutaululle numeroita sadasta alaspäin, tavoitteena tylsistyttää tietoinen mieli. Pääsen vaivoin numeroon 86.
Kuva: Depositphotos
Pyörittynä vielä hetken sängyssä myönnän itselleni, että ei tästä nukkumisesta taida nyt tulla mitään. Ei tällä tavalla. Annan periksi ja kävelen työhuoneeni nojatuoliin. Laitan lukulampun päälle työntämällä himmennintä hieman varpaallani ja palaan kirjan ”Puulattian kunnossapito” maailmaan, jossa vierailin viimeksi ennen sänkyyn kömpimistä. Romaani kertoo perfektionismista ja siitä, miten tarkkaa huolenpitoa aito puulattia vaatii. Tiedän tämän hyvin itsekin, sillä talomme vaalea koivuparketti hiottiin, sävytettiin ja lakattiin keväällä. Vaalean parketin naarmuttomana pitäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä.
Kirja on suoraan sanottuna hieman tylsä, eikä yhtään niin mukaansatempaava kuin Dan Brownin uusin romaani, jonka sain päätökseen muutama ilta sitten. Ehkä se on hyväkin, sillä luettuani puoli tuntia palaan sänkyyn ja nukahdan. Ennen nukahtamista muistan ajatelleeni, että nyt jokainen nukuttu minuutti on vain plussaa ja oikeastaan taitaa olla aivan sama nukunko tänä yönä ollenkaan.
Miten tässä sitten näin kävi? Kelataanpa takaisinpäin iltaan, jolloin päätin, että seuraavana yönä panostan tavallista enemmän nukkumiseen. Edellisten öiden unissa ei ollut sinänsä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Olin nukkunut jo pidempään yli kahdeksan tunnin yöunia ja saanut Beddit-sovellukselta kerta toisensa jälkeen vahvistukseksi parhaan mahdollisen pistemäärän, 115 unipistettä.
Tasan vuosi sitten kärsin unettomuudesta ja opiskelin silloin paljon unen laadun parantamiseen liittyvää tietoa. Ajattelin, että nyt voisinkin ottaa uniopit taas tietoiseen käyttöön ja varmistaa, että aivoni toimisivat skarpisti seuraavana päivänä. Hienoa. Tein illalle mentaalisen to-do-listan, joka oli suunnilleen tällainen:
Lopetan tietokoneen ja iLaitteiden käytön klo 21. Itse asiassa vältän kaikkia sinistä aallonpituutta sisältäviä valonlähteitä, sillä sininen valo tutkitusti estää pimeähormoni melatoniin eritystä. Normaalisti olen toki ruudun edessä pidempään.
Silitän seuraavan päivän vaatteet valmiiksi tuolin selkänojalle, että voisin säästää aamun toimissa ja nukkua mahdollisimman pitkään. Teen aamupalankin valmiiksi jääkaappiin samasta syystä. Normaalisti en tietenkään tee näin.
Alan hidastaa elämää tämän päivän osalta
Syön kevyen iltapalan, joka sisältää muun muassa kehon tryptofaanitasoja nostavia avokadoa ja baanaania. Tryptofaani toimii melatoniinin ja serotoniinin esiasteena ja auttaa siten nukahtamisessa.
Juon kupillisen teetä, jossa on mm. suomalaista luomuhunajaa, valeriaanaa ja kamomillaa. Kukapa aivojen GABA-välittäjäaineesta pitäisi huolta, ellen minä…
Luen ”Puulattian kunnossapito” -kirjaa ja menen sänkyyn vasta kun alkaa nukuttaa. Tiedän, että en voi mennä kovin aikaisin nukkumaan, koska lifestyle-yrittäjän unirytmini on säätynyt viime aikoina myöhäistä heräämistä kohti.
Hengästyttääkö? Niin minuakin, kun luen tätä listaa 🙂
Olin muutama viikko sitten Oslossa kuuntelemassa ruotsalaista menestysvalmentajaa Anders Haglundia. Anders kertoi tositarinan Michelin-tähtiravintolan johtajasta, joka antoi epäröimättä potkut sellaiselle kokille, joka kehtasi kysyä reseptejä hänen ravintolansa annoksiin. Huippuravintolassa ei voi luottaa resepteihin, sillä päivän raaka-aineiden koostumus ja tuoreus vaikuttaa aina lopputulokseen. Michelin-tähtiravintolan kokin täytyy pystyä toimimaan ammattitaitonsa ja intuitionsa varassa. Parhaat inhimilliset suoritukset eivät ole purettavissa yksiselitteisiksi ohjeiksi, joita seuraamalla voisi päästä aina toivottuun lopputulokseen.
Nukahdin kun lakkasin yrittämästä liikaa. Onnistuin kun hyväksyin tilanteen sellaisena kuin se on ja päästin irti tietynlaisen lopputuloksen tavoittelusta. Haluamani lopputulos ei ollut lopulta uni, vaan onnistuminen seuraavan päivän palaverissa. Mitä pidemmälle uneton yö eteni, sitä väsyneemmältä peilistä tuttu päähenkilö näytti päässäni etenevässä elokuvassa, jonka fiktiivinen juoni oli seuraava päivä. Itse asiassa onnistumista tärkeämpää taisikin olla epäonnistumisen välttäminen.
Tämä oli taas yksi niistä hetkistä, joissa vasta jälkikäteen huomasin sisäisen perfektionistini päässeen valloilleen. Olen nukkunut varsin onnistuneesti noin yksitoista ja puoli tuhatta yötä, joten eiköhän tätä ole jo harjoiteltu tarpeeksi. Yritin korjata jotain sellaista, joka ei ollut rikki. Se tuli automaationa. Sorruin yliyrittämiseen kun yritin kontrolloida untani ja halusin varmistaa haluamani lopputuloksen.
Uni on luonnollinen asia ja tapahtuu parhaiten itsestään, kun antaa sen tapahtua. Niin on monen muunkin asian laita elämässä. Menestys pakenee niin kauan kun yrität ottaa sitä kiinni. Keskity prosessiin, niin lopputulos pitää kyllä huolen itsestään.
Muista, että elämä toteutuu harvoin sellaisena kuin ajattelet sen toteutuvan. Päässäni pyörinyt yön pitkä elokuva ei toteutunut sellaisena kuin kuorensa mukana sängyssä pyörivät aivoni sen käsikirjoittivat. Tapaaminen meni nimittäin hyvin siitä huolimatta, että olin nukkunut alle pari tuntia. Opinpa taas luottamaan, että elämä kantaa. Ajaessani takaisin pääkaupunkiseudulta Tampereelle huomasin väsymyksen tulleen kylään. Kiittelin sitä, että malttoi odottaa näin pitkään, kurvasin rampista lähimmän huoltoaseman pihaan, laitoin pipon päähän ja nukahdin tyytyväisenä.
On ihan tavallinen päivä: vauva on valvottanut yöllä, jo vähän pidempään, ja päivällä väsyttää valtavasti. Tiedättehän ehkä millaista se on, kun väsyttää eikä saa nukkua. Tai kun uni ei tule. Univaje on yhtä kuin maailmanlopun fiilis.
Vuosia sitten kiireisen työelämän tuoksinassa havahduin siihen, että minä, joka olin aina nukkunut hyvin, sikeästi ja pitkään – ja nukahtanut helposti – en saanutkaan illalla unta. Pää papatti niin vietävästi, vanne kiristi nupin ympärillä ja keho ja mieli tuntuivat muurahaisten valtaamilta. Ajatusmörkö se siellä minua valvotti.
Mörkö ei pelkästään valvottanut minua, vaan se alkoi säikytellä päivisin: Väsyneenä se huuteli epätoivoisia ja voimattomia ajatuksia. Se sanoi: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen.
Jossain vaiheessa kun huomasin nukkumaan mennessäni itkeväni pelkkää väsymystäni ja epätoivoa, menin meditaatio-oppiin. Se oli käännekohta elämässäni.
Ensikosketuksestani meditaatioon on nyt seitsemän vuotta aikaa. Alun välttämättömyyden jälkeen meditaatiokerrat harvenivat. Yöllä valvottavien lasten myötä meditaatiot ovat vaihtuneet uniin – kun pitää valita. Mutta on jotain, mitä meditaatiokokemus olennaisesti muutti.
Tänään, kun olen väsynyt, ajatusmörkö sanoo BÖÖÖ. Se sanoo: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen. Ero vuosien takaiseen kokemukseen on se, että aiemmin olin täysin ajatusteni vietävissä. En pysty on totta. Maailma kaatuu päälle on totta. Työt kaatuu päälle on totta. Kun ajatusmörkö saa aikaan tällaista pelottelua, tunne on sen mukainen. Ja tunne vahvistaa epätoivoisia ajatuksia. Ja niin edelleen. Ja illalla uni ei tule. Nykyään kuulen edelleen väsyneenä sisäisen puheen, mutta ymmärrän koko ajan, että yksikään noista möröistä ei ole totta. En anna ajatusmörölleni valtaa niin paljon, että se nappaa mukaansa tunnereaktion.
Katselen ja kuuntelen kuinka mörkö sisälläni latelee pelotteluitaan ja solvauksiaan. Näen mielikuvan ajatus- ja tunnevirrasta, joka tulee oikealta puoleltani, pysähtyy silmieni kohdalle. Ja tässä kohtaa tulee apuun meditaation (itselleni) syvin oppi: Näen ja kuulen ajatuksen ja tunteen, mutta minun ei tarvitse tarttua siihen kiinni. Siinä se on silmieni edessä ja saan päättää otanko siitä kiinni ja laitanko myllyn pyörimään vai annanko sen hiljalleen lipua silmieni ohitse vasemmalle, kuin kaarnalaiva konsanaan. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee…
Usein käyn sellaisen sisäisen keskustelun, että ”ääh, taas tuo ajatusmörkö, lopetanpa ajattelun kokonaan”. Kun huomaan, että ajatukset eivät palvele minua, annan niiden olla. Mitäpä minä niillä päivääni pilaamaan.
Olen arjen tuoksinassa oppinut, että voin valita millaisia ajatuksia vien eteenpäin ja millaisia en. Väsyneenä nimittäin ajatuksiaan ei aina voi valita, sillä ne syntyvät fyysisen energian puutteesta, mikä saa kehossa aikaan ”minulla ei ole voimia” -reaktion, mikä taas vaikuttaa mieleemme samansisältöisenä heijastuksena. Jos en voi valita ajatusteni sisältöä, valitsen, mitä ajatuksistani kasvatan.
Kun aurinko taas nousee hyvin nukutun yön jälkeen, on helppo huomata, että synkkä ajatusmörkö ei vastannutkaan todellisuutta, se kertoi vain fyysisen energian puutteesta. Kun kehossa on taas virtaa ja voimaa, mielikin kiittää.
