Motiivi on sielun peili

Ellei Charlie Hebdon tapahtuma olisi ollut inhimillinen murhenäytelmä, sen voisi sanoa palvelleen yhteiskuntaamme tässä ja nyt. Kreivin aikaan.

Ihmiset Suomessa ja lähialueillamme ovat enemmän kuin hämillään kaikesta, mitä viime vuosina on tapahtunut. Se alkoi taloudesta ja ympäristöstä, mutta on tiivistynyt lähemmäs ydintämme. Mitä me olemme, miksi ja mihin olemme menossa? Mitä haluaisimme olla.

Keskustelu vapauden, erilaisuuden kunnioittamisen ja arvojen puolustamisen tiimoilta on ollut aktiivista ja kiihkeää. Millaista on se ihmisenä oleminen, jota voidaan pitää hyvänä ja johon kannattaa pyrkiä? Millaisia asioita sen ihmisyyden perustalta ei voida hyväksyä ja mitä silloin on oikein tehdä, kun raja tulee vastaan?

Uskontojen välinen rajankäynti on vain osa sitä keskustelua, vaikkakin se juuri nyt näyttäisi olevan keskiössä. Uskonnon rooli keskustelussa on kuitenkin ymmärrettävää,  maallisenkin yhteiskunnan normistot pohjautuvat usein uskontojen opetuksiin ja uskomuksiin.

Lisääntyvä keskustelu asioiden tärkeysjärjestyksestä, arvoista ja muuttuvista normeista on paikallaan. Juuri nyt. On uskomusten puhdistuksen aika.

Kansojen keskinäiset riippuvuudet ovat tänään talouden, ympäristön ja verkottuvan kommunikaation vuoksi aivan uudella tasolla.Tämän yhteen kietoutuvien kansojen tanssin askelien sujuvuus määrätään arkisten valintojen kautta. Haenko yhteyttä ja yhteistä huomista vai paalutanko rajat ja kohtelen ulkomaailmaa uhkana?

Kansojen kohtaloiden ohella samaan aikaan työstetään uskomuksia uusiksi myös yksilöiden tasolla . Kun vielä viime vuosituhannella ”raskas työ vaati raskaat huvit” ja ”töitä sai aina kun vain tosissaan halusi”, on tämän päivän todellisuus moniulotteisempaa.

Olemme alkaneet kyseenalaistaa työn määrän siunauksellisuutta ja itseisarvoa. Tuottavuus ja tekemisen merkityksellisyys haastavat uudistamaan toimintaamme monestakin syystä. On tultu tietoiseksi siitä, että joskus enemmän on vähemmän, ja että velvollisuutemme on kohdistaa rajalliset resurssit oikeisiin asioihin. On myös ymmärretty, että inhimillisen kuormituksen kasvattamisella on hintansa, niin työn kuin huvinkin puolella.

Yhä useampi on havahtunut kyseenalaistamaan totuttujen toimintatapojen kautta asetettuja tavoitteita, niin omassa elämänpiirissään, kuin laajemminkin taloudessa ja yhteiskunnassa.

”Mutta eihän se yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että kaikki vaan kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa. Jonkun pitää nämä työtkin tehdä!”

On viisasta olla varovainen ja tiedostaa, mitkä asiat ovat inhimillisesti ottaen välttämättömiä ja missä on pakko tehdä kompromisseja lyhyen tai pitkän aikavälin etujen ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Samaan aikaan on kuitenkin viisasta myös tunnustaa, että jotkin aiemmin hyvinä pitämämme asiat, elintavat ja unelmat ovat muuttuneet haitallisiksi itsellemme ja uhkaksi meidän jälkeemme tänne tuleville.

Pohdinnan tulisi johtaa havaintoon ja oivalluksiin. Ajoittain on otettava tyhjä paperi eteen, ja alettava kirjoittaa uutta käsikirjoitusta; kirjoitettava auki se, minkä tietää oikeaksi.

Onko sisimpäsi silloin peloissaan vai hakeeko se rohkeasti uutta alkua, uutta mahdollisuutta jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa, sekä tuntemattomien että läheisimpien ihmisteni kanssa?

Oman toiminnan vaikuttimien tunnistaminen ja ymmärtäminen pelon ja rohkeuden hetkinä on portti minuuden lähteille.

Motiivi
on sielun peili.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: