Käymme jatkuvaa dialogia itsemme kanssa. Otamme kantaa persoonaamme ja kehoomme, ulkonäköömme ja viisauteemme. Suurin osa siivilöityy lähimmäistemme palautteiden kautta ja mitä merkityksellisempi ihminen on meille, sitä suuremman arvon annamme hänen sanoilleen. Sillä on siis merkitystä, keiden seurassa elämämme vietämme.
Suuret elämänmuutokset, kuten henkinen kasvu, päihteiden käytön lopettaminen, avioero, sairastuminen tai sairaudesta parantuminen sekoittaa useimmiten uusiksi myös ystävyyssuhteemme, koska muutos kutsuu meitä arvioimaan uudelleen tehtäväämme maailmassa ja asemaamme elämässä. Vaikka sisimmässään tietää että jonkin ihmissuhteen taakse jättäminen on tarpeellista, tekee se useimmiten myös kipeää. Luopuminen, niin luonnollista kuin se onkin, on meille yksi vaikeimmista tehtävistä elämässä.
Kun elämä kutsuu meitä muutokseen, jää meille vapaus valita.
Sekin ettei suostu astumaan elämän tarjoamaan mahdollisuuteen, ulos entisestä, on valinta. Tämä on tärkeää huomata, koska tyypillisesti näemme vain liikkeen uuteen aktiivisena päätöksenä, emme jäämistä paikallemme. Kuitenkin jokaisella päätöksellä on merkitystä. Joskus päätös olla muuttumatta on oikea valinta. Jotta pystyisimme pitämään mielessämme hetkien merkityksen on meidän vahvistettava tietoista läsnäoloa ja näin samalla myös omaa asemaamme elämämme olennaisimpana päätöksentekijänä. Kasvattaa rohkeutta, häivyttää pelkoa. On täysin mahdollista ajelehtia oman elämänsä halki kasvamatta oman ainutlaatuisen potientaalinsa kokoiseksi. Vastaamatta elämän kysymyksiin, löytämättä tarkoitusta. Mutta tällainen elämä on hukkaan heitettyjen mahdollisuuksien maa.
Logoterapiassa ajatellaan, että niin kauan kuin on elämää on toivoa. Tarkoituksen kautta saamme vapautta valintoihimme, koska tarkoitus ohjaa meitä elämässämme. Onneen ei ole oikotietä, se on aina oheistuote. Meillä kaikilla on mahdollisuus alkaa kukoistaa milloin vain. Ensimmäistä kertaa tai uudelleen pettymysten jälkeen. Se kysyy myös asennetta, mutta ennen kaikkea rakkautta ja tarkoitusta.
Rakkaus on aina lähelläsi, kunhan annat sen tulla itseesi ja tarkoituksen löydät kun tarkastelet kutsumustasi.
Eroryhmien vahva energia syntyy ennen kaikkea vertaistuesta, siitä, että saa monta erilaista peiliä käyttöönsä vaikeassa tilanteessa. Kokemus siitä että voi liittyä joukkoon, jossa tunnistetaan sama tuska on vahvistava. Pettymyksen keskellä on valtavan upeaa kokea, että en minä epäonnistunut, en minä ole kelpaamaton.
Yhteys muihin, mahdollisuus katsoa, kuunnella ja puhua kaltaistensa kanssa on hyvin hoitava kokemus. Pikku hiljaa oma usko itseen alkaa kasvaa ja tunne siitä että saa itsensä takaisin tai jopa löytää itsensä ensimmäistä kertaa vahvistuu. Suuri merkitys tässä on ”toisilla silmillä”. Ryhmäläisillä joita alun perin yhdisti vain yksi asia: rakkaussuhteen päättyminen, onkin valtava ja kaunis mahdollisuus hoitaa osallistujiaan myös kokonaisvaltaisemmin.
Yhdessä tarkasteltu eletty elämä ja nykyhetken haasteet antavat näkökulmia, joiden valossa oma minäkuva alkaa saada uusia piirteitä. Ei ihme, että eroryhmiin hakeutuu yhä enemmän myös henkilöitä, joiden erosta voi olla aikaa, mutta vahva halu lähentyä omaa itseä kutsuu mukaan työskentelemään muiden saman kokeneiden kanssa.
On hyvä pohtia ja kyseenalaistaa omaa ympäristöään. Niin tekemällä voi päästä eroon opituista näkemyksistä ja uskomuksista, jotka ovat saattaneet tarttua esimerkiksi vanhemmilta ja yhteiskunnalta. Tässä kuusi vinkkiä, kuinka hyödyntää uteliaisuutta arjessa.
1. Kohtaa pelkosi
Hyväksy pelkosi ja ylitä ne! Jos haluat voittaa pelkosi, sinun on ystävystyttävä niiden kanssa.
2. Löydä itsesi uudelleen joka päivä
Jos haluat elää uteliaampaa elämää, sinun on luovuttava vanhasta minästä. Sinun ei tarvitse muuttaa syvintä olemustasi, mutta vanhoista tavoista ja ärsyttävistä äänistä pään sisällä on päästettävä irti. Kuulostaako hauskalta? Se voi olla joskus vaikeaa mutta varmasti epämukavuuden arvoista.
3. Kysy kysymyksiä, niin saat vastauksia
Utelias mieli kysyy paljon kysymyksiä. Oletko koskaan ollut lapsen seurassa, joka kysyy yhtenään ”miksi”? Yritä päästä takaisin tuolle tasolle. Utelias ihminen kyseenalaistaa kaiken ympärillään. Aivan kuten jokainen hyvä toimittaja kysyy kysymyksiä ja päättää saada niihin vastauksia. Tutki ja kaiva, kunnes saat selville totuuden.
4. Lue, niin avarrat näkemyksiäsi
Lue joka päivä jotakin. Aivan sama mitä. Lukeminen ruokkii uteliaisuutta ja auttaa katsomaan elämää uudelta kantilta.
5. Kysy ihmisiltä heidän elämästään
On tärkeää kysyä ihmisiltä kysymyksiä heistä itsestään, sillä jokaisella on ainutlaatuinen tarina kerrottavanaan. Kun kysyt erityisesti heidän kokemuksistaan ja näkemyksistään, saatat saada vastauksia, joita et ollut aiemmin tullut edes ajatelleeksi. Monet hienot ideat syntyvät keskusteluissa ihmisen kanssa, joka näkee maailman täysin eri tavalla kuin sinä itse.
6. Löydä uusia ympäristöjä
Oletko kyllästynyt samoihin seiniin ja reitteihin? Tämän takia matkustaminen on uteliaille ihmisille tärkeää. Välillä on hyvä nähdä ja hengittää jotain uutta, saada uusi ympäristö katseltavaksi ja uusia asioita opittavaksi. Rutiinista poikkeaminen ruokkii uteliaisuutta – uusi kokemus voi olla matka ulkomaille tai uusi reitti tutussa kaupungissa.
Halusin jakaa sinulle vastauksen jonka kirjoitin taannoin eräälle kurssilaiselleni.
”Ajattelin joskus, etten voi hyväksyä syvimpiä osia itsestäni koska ne ovat sairaita ja pahoja. Niistä ei voi puhua, niitä ei voi jakaa ja mitä paremmin pidän tämän puolen poissa tietoisuudestani, sen parempi.
Aaro tuli eteeni vasta pitkän ”henkisen työskentelyn” jälkeen. Kun tajusin ensimmäistä kertaa, että ratkaisu jota etsin löytyy omasta ihmisyydestäni, taisin sanoa ihan ääneen, että ”ei saatana, en mä voi mennä tänne”.
Olihan ja onhan siellä vieläkin vaikeita asioita. Mutta lopulta ”kattilan” pohjalla olevat asiat eivät ole sitä mitä me kuvittelemme.
Häpeä on riittämättömyyttä ja huonommuutta. Vääryyttä, epäonnistuneisuutta ja likaisuutta.
Sairasta ja pahaa siellä ei ole laisinkaan, vaikka se osa joka puolustaa näitä arkoja paikkoja onkin toisinaan aika ärhäkkä. Minun matkani oli pitkään sitä, että kun annoin tilaa jollekin itsessäni, olin aina hetken helpottunut ja onnellinen mutta pian uusi alkoi pelottaa ja palasin vanhaan. Jokainen uskallus tarkoitti myös sitä, että sain kestää ytimissä tuntuvaa pelkoa, sisäistä syyllistystä ja häpeää. Nämä asiat heijastuivat sitten toisiinkin. On vaatinut hermoja istua alas ja antaa huomiota tuolle tyypille 🙂 Edelleen hän ilmestyy paikalle kun löydän jotain uutta ja uskallan antaa sille tilaa itsessäni. Yritän arvostaa sitäkin osaa itsessäni, sillä auttaahan se vain haluaa
Syöminen on helppo tapa vältellä itseään. Minun henkilökohtainen ennätykseni suklaan syömisessä on 28 patukkaa peräjälkeen 🙂 Pelaaminen, vieraissa käyminen, päihteet ja työnteko toimivat toisilla. Jokaisella meistä on omat keinomme. Lähes jokainen meistä pelkää ja häpeää itseään. Häpeämme myös sitä mitä teemme välttääksemme itsemme.
Et ole ainoa jota alastomuus ja nähdyksi tuleminen jännittää. Kerroinkin toisessa ryhmässä, että ensimmäinen ajatus vaatteet riisuessani on edelleen se, kuinka pieneltä penikseni näyttää. Toinen taisi olla se kuinka iso minun vatsani on. Tämän vuoksi sekä genitaali alue että vatsani jännittyvät, hengitykseni muuttuu ja niin edelleen. Molemmat asioita jotka pitkään jatkuessaan sairastuttavat.
Ei se ole helppoa, suostua olemaan ihminen. Vielä juuri se ihminen joka siinä hetkessä näytän olevan :)”
Olen kirjoittanut aiemmin tälle sivustolle siitä kuinka puolustaudumme sisäistä jännitettä vastaan erilaisin defenssein. Häpeä on yksi niistä tuntemuksista joita vastaan puolustaudumme.
Häpeän tunne on vaikea kohdata. Sen kanssa on vaikea olla ja meidän on vaikea tiedostaa, että syyttävä ja häpeää herättävä tuomitsija sisällämme ei ole oikeassa. Isän, äidin ja muiden auktoriteettien super-egoon sisällytetyt äänet kuuluvat sisällä voimakkaina ja saavat meidät reagoimaan automaattisesti.
Minua nähdyksi tuleminen on auttanut. Kuten myös muiden häpeän näkeminen. Sen, että jaamme tämän asian ja taakan yhdessä. Sen, että asiat joista tunnen häpeää ovat yhteisiä meille ihmisille. Haluankin kysyä mitä sinä kannat sisälläsi? Mitä et halua hyväksyä itsessäsi? Mitä sinä häpeät?
Kun koittaa hetki, jolloin synnymme, sinetöimme oman tulevaisuuden myös päättyväksi jokin päivä. Elämä on ihmeellistä, mutta muutama asia elämässä voi jättää ihmeellisyydet kokematta. Yksi niistä voi olla kuolema. Kuolema on meidän jokaisen ihmisen fyysinen päätepysäkki. Mitä sen jälkeen tapahtuu, sitä en tiedä, mutta ajattelin kurkata mitä sitä ENNEN voisi tapahtua.
Tabu?
Väkisinkin nousee kysymyksiä, että tiedämmekö kuolevamme? Saatat ajatella, että hölmö ajatus, tottakai tiedämme! Mutta mietitäänpä hetki. Onko sinulla kumppania tai elämänrakasta? Tiedätkö hänen toiveensa kuoleman jälkeen? Tiedätkö hänen ajatuksia, kuinka hän haluaisi kuoleman koittavan? Tiedätkö mitä hän haluaisi tehdä omaisuudelle kuoleman jälkeen? Vaikkakaan nämä eivät liity sinällään itse kuolemaan, voivat ne kuvastaa meidän ajatuksia kuoleman käsittelystä ja asiasta puhumiseen. Ei ehkä ole perinteistä tulla työpäivän jälkeen kotiin ja alkaa keskustelemaan kuolemasta. Joillakin tämä koittaa vasta sitten, kun se on jo todella lähellä. Siinä ei tietenkään mitään vikaa ole. Pointtini on lähinnä tarkastella sitä, miten tabu aiheet, voivat olla pyörimässä taustalle, ilman että voisimme niille tehdä jotain tietoisesti. Me kuolemma joka tapauksessa, sinä, minä ja kumppanisi. Ehkä voisimme käsitellä kuolemaa, tarkastella sitä ja ehkä tulla jopa ystäväksi sen kanssa.
Ystävä?
Muistan nuorempana, kuinka pelkäsin kuolemaa. Ajatuskin oli ahdistusta herättävä, että joku päivä hyppään johonkin tuntemattomaan jättäen kaiken taakseni. Oman isäni kuolema reilu kymmenen vuotta sitten oli ensimmäinen kerta elämässäni, joka pakotti minut kurkkaamaan kuolemaa silmiin. Sen tuoma suru, ahdistus, raivo ja toivottomuus oli jotain, jota en ollut koskaan kokenut tässä kehossa. Se oli myös pysäyttäjä. Se oli myös katalysaattori sille polulle, jossa nyt olen hyvinvoinnin ja ihmisyyden parissa. Niinpä aloin miettimään, onko kuolema oikeastaan ystävämme? Onko se suurin opettajamme, jonka kanssa voimme yhdessä kasvaa ja kehittyä? Ja tarviiko meillä kokea kuolemaa ympärillämme, ennen kuin pystymme nämä opit ottamaan vastaan? Isäni kuolemasta alkoi oma matkani muuttaa käsitystä kuolemasta, vaikkakin hitaasti, välillä tahmeasti edeten. Mitä enemmän asiaa miettii, niin väistämättä tulee mieleen yksi asia; Minkä tarkoituksen annamme kuolemalle?
Minkä merkityksen luomme yksittäiselle tapahtumalle, jonka jokainen pääsemme kokemaan? Minkälaisia sanoja, tunteita, kokemuksia käytämme kuolemasta; onko se jotain, joka tulee meille pakosta vai onko se jotain, jonka pääsemme kokemaan? Huomaatko eron?
Onko se jotain pahaa, mustaa ja ikävää, vai onko se vapaaksi pääsemisen yksi askel matkalla? Onko kuolema pelottavaa, vai onko ajatus pelosta pelottavampaa itsessään?
Siispä kysymykseni sinulle, minkä merkityksen sinä olet kuolemalle antanut? Oletko luonut sen tietoisesti, omista näkökulmista, vai hyväksynyt perinteiset ajatukset kyseisestä asiasta, ilman sen kummempaa ajatusta, puhumista tai käsittelemistä kuolemaan liittyen?
Elämä vai kuolema?
Elämä vai kuolema, mieti miten totista meininkiä. Jos valintamme ovat elämää tai kuolemaa, jo perusasioihin latautuu suunnattomasti painetta ja stressiä, mikä voi poistaa tärkeimmän elementin meidän elämästä, elämisen. Jos mietimme jokaisella kerralla, että tämä on elämän ja kuoleman valinta, voi olla että jätämme valinnnat tekemättä, kyseisen paineen takia. Pelkäämme kuolemaa niin paljon, että pelkäämme elämää myös siinä matkan varrella. Pelkäämämme pelko voi estää meitä kokemasta jokapäiväisiä ihmeen aiheita, joita jokaisella meistä on elämässään. Voisiko olla, että mitä enemmän pystymme katsomaan kuolemaa, pystymme elämään myös omaa elämäämme täydellä teholla? Enkä tarkoita nyt hölmöilemistä ja itsensä myrkkyttämistä, vaan elämälle avautumista koko sydämellämme. Elämä ja kuolema ovat yhtä, kumpaakaan ei voi olla olemassa ilman toista. Voimmeko siis elää täysin, ellemme uskalla avautua myös kuolemalle? Sen jokainen saa itse päättää omassa elämässään.
Mieti vielä hetki;
– Sinä kuolet
– Rakkaasi kuolee
– Lapsesi kuolee
– Kaikki ystäväsi kuolevat
Ennen, kuin kuollaan, niin voisimmeko kuitenkin hetken elää tätä elämää itsessään? Sydämestäni toivon niin.
Onneksi meillä on ihmisiä, jotka uskaltavat elää. Yksi heistä, monia meitä inspiroiva Henriika Maikku. Klikkaa ja kuuntele, niin ymmärrät mitä tarkoitan.
Kuvat: Ulla- Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com
1. Aivot eivät ymmärrä todellisuuden ja mielikuvituksen eroa.
— Aivot reagoivat mihin tahansa ajatuksiisi niin kuin ne oikeasti tapahtuisivat. Tähän perustuu myös plasebovaikutus.
Kokeile vaikka tätä: istu alas ja kuvittele, että jotain todella pahaa tapahtuu sinulle rakkaalle ihmiselle. Vaikka tämä henkilö seisoisi vieressäsi, alat tuntea ahdistusta ja puristusta vatsassasi. Aivot uskovat tilanteen todeksi ja laukaisee kortisolin erityksen elimistöösi. Sama toimii myös positiivisilla ajatuksilla: kun ajattelet positiivisesti, elimistössäsi vapautuu hyvän olon hormoneja.
2. Koet sen, mitä ajattelet eniten.
— Mitä ikinä ajattelet eniten, se alkaa ilmenemään elämässäsi. Esimerkiksi, jos ostat uuden auton, alat näkemään kyseisiä autoja joka puolella. Ennen kuin omistit auton, et ajatellut sitä, se ei ollut osa elämääsi. Kun omistat itse sellaisen, ajattelet sitä useammin. Kun ajattelet jotain todella paljon, alat näkemään kaikki mahdollisuudet, jotka vahvistavat ajatuskuviotasi.
Miksi tämä on tärkeä ymmärtää? Jos vedät puoleesi vääränlaisia ihmisiä tai stressaavia tilanteita, sinun olisi hyvä muuttaa ajatusmalliasi. Positiiviset ihmiset vetävät puoleensa postiivisia ihmisiä. Ennen kuin toivot jonkun toisen muuttuvan, muuta itseäsi ja katso mihin kaikkeen se johtaakaan!
Stressinhallintakorteissa hyödynnetään mm. kohtaa 1 ja 3. Osta kortit täältä: hidastaelamaa.fi/puoti/
3. Aivosi toimivat autopilottina.
— Keskimäärin ihmisellä on 60 000 ajatusta päivässä. Ongelma ei ole vain siinä, että monet niistä ovat samoja ajatuksia kuin eilen vaan jäämme myös helposti rypeämään negatiivisiin ajatuksiin, mitä joskus on tapahtunut tai voi tapahtua tulevaisuudessa.
Ja vieläkin, aivot eivät ymmärrä ajatuksen ja todellisuuden eroa. Negatiiviset ajatukset voivat patoutua alitajuntaamme. Voit kuitenkin ”uudelleen ohjelmoida” aivosi ajatellen enemmän positiivia ajatuksia, jolloin aivosi alkavat toimimaan uudella tavalla ja näet elämässäsi koko ajan enemmän hyviä kokemuksia ja asioita.
4. Ajatuksien sammuttaminen on ”must do”.
— Negatiivisten ajatusten sammuttaminen parantaa vastustuskykyä, terveyttä ja vetää puoleensa positiivisia ihmisiä ja tilanteita elämääsi. Mutta kaikki tämä alkaa ajatuksista.
Tärkein asia mitä voit tehdä terveydellesi on meditaatio. Sen ei tarvitse olla mysteeri. Se yksinkertaisesti tarkoittaa ajatusten sammuttamista. Jos ihmisellä on keskimäärin 60 000 ajatusta päivässä, me todella tarvitsemme välillä niiden sammuttamistakin. Ajattele mieltäsi työkaluna: sitä tulisi käyttää silloin kun sitä tarvitset ja kun se on tuotteliasta, ja muutoin tulisi vain olla vain läsnä, ajattelematta mitään.
5. Voit kirjaimellisesti muuttaa aivojasi.
— Kun keskität huomiosi siihen, mitä haluat, uusien hermoyhteyksien muodostuminen alkaa. Esimerkiksi, jos sinulla on alitajunnassasi uskomus ettet pysty pudottamaan painoa, mutta alatkin yhtenään ajattelemaan, että olet hyvässä kunnossa, luot uusia hermoyhteyksiä aivoissasi. Kun tämä tapahtuu, alat huomaamaan kaikki mahdollisuudet, joiden avulla tuot uuden uskomuksesi todeksi.
Sinussa on kyky muuttaa elämäsi ajatustesi avulla. Sinulla on mahdollisuus vetää puoleesi tasan sitä mitä haluat. Sinulla on mahdollisuus muuttaa aivojasi fyysisesti. Kaikki lähtee ajatuksista. Ajatuksesi luovat.
Kello oli lähellä puolta yötä. Sain nostettua itseni ylös sohvalta, jossa olin turhan intensiivisesti istunut PC:n seurana. Keho kyseli iltapalan perään. Päätin olla sille myötämielinen ja tein pari voileipää. Sattuivat mukavasti onnistumaan ja oikein pydähdyin nauttimaan niistä. Siihen hetkeen maistuivat liki täydellisiltä.
Hetkinen, mitä sanoin. Täydellisiltä. Joo kyllä se oli sana joka oli mielessäni. Vaikka siltä maistuivat, voileivän syöntiin tuli tauko. Pysähdyin miettimään, mitä se on, kun jokin on täydellistä. Mikä tekee jostain asiasta täydellistä?
Minulle täydellistä löytyy helposti luonnosta. Kukat, kasvit, muodot, maisemat, värit. Usein jotain sellaista, johon ihminen ei ole edes sormellaan koskettanut. Sieltä minun aistini löytävät usein asioita, joita ilolla kutsun täydellisiksi.
www.pixabay.com
Vaan, miten on meidän ihmisten kanssa. Koska, miksi ja missä tilanteissa koemme itsemme tai toisemme täydellisiksi. Vaikka kuinka yritän terästää muistiani, minulle ei tule mieleen, että joku olisi sanonut itseään täydelliseksi. En tiedä, oletko sinä sanonut toista ihmistä täydelliseksi tai onko sinulle sanottu, että olet täydellinen. Mikä meitä estää, tai vähintään isosti vaikeuttaa, kokemasta täydellisyyttä itsessämme ja toisissamme?
Onko elämä töpännyt?
Kun elämä on tehnyt muusta luonnosta, sen kasveista, eläimistä ja systeemeistä täydellisiä, niin miksi ihmeessä se olisi mokannut meidän ihmisten kanssa. Emmekö noudata elämän lakeja, vai onko yksinkertaisesti niin, että emme ymmärrä täydellisyyttämme? Jep – minä kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa ja jatkan täydellisen voileivän syömistä.
Kun epäilemme täydellisyyttämme, kannattaa kysyä, kenelle tai mille meidän ”tulisi” olla täydellisiä. Puolisolle, pomolle, lapsille, kavereille, itselle vai kenties elämälle. Jos täydellisyyden ajatellaan olevan oman tarkoituksensa täyttämistä, niin millaisia asioita eri osapuolet odottavat.
Ihmisissä on taipumus erilaisiin odotuksiin. Eri ihmisten odotukset ovat keskenään erilaisia ja yhdenkin ihmisen odotukset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Kun esimerkiksi odotan saavani itselleni vapautta, voi hyvällä syyllä kysyä, olenko valmis edistämään muiden vapautta. Tästä näkökulmasta katsoen ihmisten odotusten täyttäminen tuntuu varsin haasteelliselta. Voi syystä kysyä onko ”ongelma” odotuksissa vai hänessä, jolta jotain odotetaan.
Kuitenkin myös me, ihmiset, olemme osa elämää ja luontoa. Mitä elämä meiltä odottaa? Absoluuttista vastausta tuskin saamme, mutta tehdäänpä ajatusleikki. Josko meidän elämämme tarkoitus olisi löytää itsemme. Löytää itsestämmeserakkaus, jota olemme ja oppia elämään se todeksi. Minulle tuo ajatus kelpaa mainiosti elämän tarkoitukseksi.
Etsimässä itseämme
www.pixabay / Mikko Paloranta
Miten minä voin etsiä itseäni ja itsessäni olevaa rakkautta? Yksinkertaisesti etsimällä. Huomaamalla toisinaan valintani toimiviksi ja joskus sellaiseksi, että ne kannattaa ensi kerralla valita toisin. Etsiminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista, josko välillä en voi myös eksyä. En voi löytää toimivaa, jos en voi kokeilla myös toimimatonta. Ihmisen täydellisyys on siis kyvyssä etsiä itseään. Löytää ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
Kykymme etsiä itseämme tekee meistä elämälle täydellisiä. Olemme elämälle täydellisia riippumatta siitä, etsimmekö itseämme tietoisesti tai tiedostamattamme. Emme yksinkertaisesti voi elää ohi elämän tarkoituksen. Elämä on viisaasti antanut meille sellaisen hiekkalaatikon, jossa kaikki mitä siellä voi tehdä, toteuttaa elämän tarkoitusta. Siinä hiekkalaatikossa voi tehdä myös asioita, jotka on ihmisajatuksella helppo tuomita. Silti nekin ovat osa mahdollisuuttamme valita.
Oikea tuomitsee
Tuomitsemisen perustana toimii usein uskomus oikeasta ja väärästä. Meillä kuitenkin on erilaisia käsityksiä siitä, kenen mielipiteellä ja tulkinnalla oikea määritellään. Usein oikean ja väärän uskotaan jonkin ulkopuolisen tahon määrittelemäksi, jolloin vastuu valinnasta samalla ulkoistetaan.
Kun vastuu ulkoistetaan, pyrkimys elää oikein puhaltaa innolla ilmaa tuomion pasuunoihin. Ne soivat tietysti kanssaihmisillemme ja vähintään huomaamatta myös itsellemme. Vaikka emme sitä huomaisi, tuomitsemme toisemme, koska emme usko omaan täydellisyyteemme.
Olisimmeko me valmiita hyväksymään täydellisyytemme, josko olemme täydellisiä äiti elämälle? Sille, jonka lempeää tarkoitusta joka hetki täytämme. Millaiseksi maailmamme muuttuisi, jos uskoisimme itseemme, niin että olisimme valmiit hyväksymään myös toisten ihmisten täydellisyyden? Voisimme tulla esille ylpeänä kuin eläin, joka ei tunne vajavaisuuden ajatusta, vaan elää täydellisyyttä, jota se on.
Entä, jos hyväksyisimme sen, että olemme jokainen täyttämässä samaa elämän tarkoitusta. Mitä voisimme saavuttaa, jos kaikki hyväksyisimme olevamme etsimässä ja elämässä todeksi itsessämme olevaa rakkautta? Hyväksyisimme myös harhailun, jonka mahdollisuutta etsiminen edellyttää. Mihin suuntaan uskoisit yhteisen matkamme kääntyvän? Joka tapauksessa, matkalla ollaan – sinä, minä ja me kaikki!
Täydelliset voileivät syöty. Sänky, täältä tullaan …
Olen viime päivinä ollut moneen kertaan tilanteissa, joista voisin suoriutua suunnattomalla tahdonvoimalla. Toisella puolella vaakakupissa ovat puolestaan olleet itsensä kuunteleminen ja oman kehonsa kunnioittaminen.
Tahdonvoima on ihmeellinen asia. Monet huikeat saavutukset ovat sen ansiota, että joku on saanut niin houkuttelevan ajatuksen, että se on päätetty toteuttaa, vaikka se ensin tuntuisi kuinka mahdottomalta ja vaikka matkalla olisi minkälaisia vastoinkäymisiä.
Tahdonvoima on energiaa, joka syntyy näennäisesti tyhjästä, ajatuksesta ja tunteesta, silloinkin kun energiaa ei oikeastaan olisi.
Itsekin sain tahdonvoimalla aikaan vaikka mitä. Toteutin sillä useita unelmia: kirjoitin esimerkiksi työn ja kouluttautumisen ohella ratsastuskirjoja sekä treenasin oman hevoseni kanssa myöhäisinä talvi-iltoina, siihen aikaan kun kaikki täysjärkiset olivat jo suloisesti sohvansa syleilyssä. Tuloksia tulikin – jonkun aikaa.
Mutta jatkuvan tahdonvoiman käyttämisen tulosta oli myös uupumukseni, joka johti monenlaisiin terveysongelmiin. Sen myötä ymmärsin, että aivan kaikki ei ole ajatuksella kontrolloitavissa, ainakaan loputtomiin. Keholla ja mielellä on rajansa, joita on syytä kunnioittaa.
En silti ole heivaamassa tahdonvoimaa romukoppaan. Mutta olen alkanut suhtautua siihen työkaluna, jota kannattaa opetella käyttämään oikein. Muuten saa aikaan vahinkoja.
Mikä on turvallinen tapa käyttää tahdonvoimaa?
Yksi näkökulma on tarkastella, kuinka usein toimit tahdonvoimalla. Jos sitä joutuu käyttämään tunnista, päivästä ja viikosta toiseen, et luultavasti tee sitä, mikä sinulle olisi mielekkäintä ja antoisinta. Tekeminen muuttuu suorittamiseksi, ilo katoaa. Kun taas teet sinulle oikeita asioita, motivaatio syntyy ikään kuin itsestään, sitä ei erikseen tarvitse mistään ammentaa.
Toiseksi voit tarkastella sitä, kuinka paljon venytät rajojasi tahdonvoiman avulla. Harvakseltaan voit ylittää kehollesi ja mielellesi tutun mukavuusalueen rajoja paljonkin, mutta päivittäisenä ylivoimaiset ponnistukset nostavat elimistön stressitasoa kohtuuttomasti.
Jos esimerkiksi haluaa parantaa kehonsa sairaudesta, kannattaa olla aika tarkka tahdonvoiman annostelussa. Jos keho on fyysisesti sairas, en tahdonvoiman avulla pomppaisi sängystä ja teeskentelisi tervettä. Lepo mahdollistaa sen, että elimistön paranemisprosessit voivat käynnistyä ja toimia rauhassa. Tällöin kannattaa varata kaikki energia siihen.
Sen sijaan pyrkisin hyödyntämään ajatuksen voimaa keskittymällä paranemista tukeviin ajatuksiin ja positiivisiin tunteisiin. Silmät kiinni levätenkin voi visualisoida, miltä keho näyttää ja tuntuu terveenä, tai mitä hyvää elämässä tapahtuu paranemisen myötä. Sillä ei ole merkitystä, vaikuttavatko ajatukset ja tunteet suoraan juuri halutulla tavalla. Olennaisempaa on se, että ne pitävät potilaan luottavaisena, ja rento keho paranee varmasti nopeammin kuin stressaantunut.
Tahdonvoimassa on paljon mieltä – nimenomaan mieltä. Oma kokemukseni on, että monesti tahdonvoimalla tehdyt asiat ovat lähtöisin pikemminkin egosta, peloista, tarpeesta olla jotain enemmän kuin on.
Sen sijaan silloin kun kuuntelee egon sijaan kehoaan ja sydäntään, ei tahdonvoimaa enää tarvita niin paljon: asiat sujuvat vapaammin omalla painollaan. Voi luottaa siihen, että asiat tapahtuvat oikealla hetkellä ilman jatkuvaa väkisin puristamista ja rutistamista.
Tahdonvoima on enemmän maskuliinista, suorittavaa, tekevää energiaa. Sen käytön vähentäminen helpottaa intuition käyttöä, olemista, tuo elämään enemmän feminiinistä energiaa.
Molemmissa on puolensa, mutta tästä eteenpäin voit jälleen olla astetta tietoisempi siitä, kummalla laidalla kulloinkin liikut. Parasta tässä(kin) on tasapaino.
Oletko koskaan kuullut kun jostain sanotaan englannin kielellä ”he’s in denial”? Tai oletko joskus ajatellut toisesta ihmisestä näin? Väittämä voi tällä kertaa olla perätön, mutta kieltäminen on osa jokaisen ihmisen toimintaa.
Ihminen voi kieltää niin ulkoisen tapahtuman kuin sisäisen kokemuksen. Olemme kykeneviä kieltämään osallisuutemme tapahtumiin, seuraamuksiin ja toisten ihmisten kokemukseen. Mikä parasta, kiellämme kieltävämme.
Tämäkin defenssi on pääasiassa tiedostamaton ja aiheen tarkistelussa ei kannata soveltaa itsesyytöstä, vaan lempeää asennetta.
Jokainen meistä sulkee pois niin pienempiä, kuin isompiakin osia todellisuudesta.
Kieltäminen on perus defenssi jonka voi sanoa olevan myös monen muun defenssin taustalla. Monen defenssin nähdään syntyvän tukemaan kieltämistä ja toista perus defenssiä, eli torjuntaa.
Kuten muidenkin defenssien kohdalla voidaan todeta, kieltäminen on hyödyllinen toimintatapa oikeassa paikassa. Traumaattisten kokemusten keskellä kieltäminen toimii usein ensimmäisenä vaiheena, jolloin sen tarkoitus on antaa mielelle aikaa kerätä voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Optimi tilanteessa kielletty asia alkaa nousta tietoisuuteen nopeudella joka on yksilön psyykelle sopiva.
Toisinaan kielletty asia pyritään pitämään tiedostamattomassa. Koska elämä tuo eteemme tilanteita jotka muistuttavat kielletystä asiasta, joudumme kohtaamaan sen luomaa jännitettä. Tällöin muut defenssit ryhtyvät usein tukemaan kieltämistä. Kielletyn asian herättämien tunteiden sijoittaminen toisiin ihmisiin (projektio/sijoittaminen) voi esimerkkinä auttaa meitä vähentämään jännitettä tällaisessa tilanteessa. Kielletyn asian pitäminen tiedostamattomassa syö aina henkilön psyyken energiaa.
Kieltäminen liittyy yleensä myös erilaisiin addiktioihin. Addiktion haitallisuus ja vaikutus kiellettään, vaikka todisteet haitallisuudesta voivat olla täysin selvät.
Kieltäminen voi olla myös osittaista. Esimerkiksi perheväkivallan tapauksessa henkilö voi myöntää, että puoliso solvaa häntä mutta ei myönnä lyömistä.
Esimerkkejä kieltämisestä:
elät suhteessa jossa pohjimmiltasi et haluaisi enää elää. Koska asian tiedostaminen aiheuttaisi syyllisyyttä ja pelkoa muutoksesta, kiellät tunteesi. Saatat keskittyä tosiasioiden myöntämisen sijaan korjaamaan suhteessa olevia haasteita itsessäsi (sisällytys)
pidät kiinni työpaikasta tai urasta jossa olet aina nähnyt itsesi, vaikka olet alkanut voida pahoin. Et suostu tiedostamaan sisäistä kokemustasi, sillä et ole valmis kohtaamaan jännitettä jonka uusille urille siirtyminen toisi tullessaan. Lisäät urheilun määrää elämässäsi ja siitä tuleekin jokapäiväinen tapa irtautua työn aiheuttamasta jännitteestä (sublimaatio)
olet sairastunut vakavasti mutta koska sairauden myöntäminen aiheuttaisi pelkoa, kiellät tiedon itseltäsi. Saatat esittää voimakkaita mielipiteitä ihmisistä jotka eivät huolehdi terveydestään (sijoittaminen)
oma toimintasi on haitallista sinua tai muita kohtaan mutta koska haittojen kohtaaminen tai vastuun kantaminen aiheuttaa ikäviä tuntemuksia, kiellät asiat itseltäsi ja muilta. Saatat selitellä (rationalisaatio) toimintaasi ja siihen johtavia tekijöitä tai kieltää tapahtuvan kokonaan
suljet silmäsi julkivallan epäjohdonmukaiselta toiminnalta sillä toiminnan kyseenlaistaminen tarkoittaisi perusturvallisuuden uudelleen arviointia ja aiheuttaisi sisälläsi epävarmuuden tunteen
kiellät tuntevasi aggressiota läheisiä ihmisiäsi kohtaan sillä aiemmin elämässäsi nämä tunteet ovat johtaneet hylkäämiseen ja pelkäät niin käyvän uudelleen. Aggression sijaan saatat osoittaa korostuvaa ystävällisyyttä aggression herättäviä ihmisisä kohtaan (vastareaktio)
kieltäydyt ajattelemasta omaa kuolemaasi sillä se herättää sinussa voimakasta ahdistusta
Kysymyksiä:
muistatko elämästäsi hetkiä joissa tunsit ikäänkuin ”suostuvasi” todellisuuteen? Myönsit asian joka ei ollut täysin tiedossasi mutta oli tuntunut kuin pienenä kutittavana jännitteenä sisälläsi?
tuntuuko jokin tiedostamatta kielletty asia juuri nyt kehossasi kutituksena tai jännitteenä?
havaitsetko läheisissäsi jonkun joka on ”in denial” jonkin asian suhteen?
”On turha armoo viivyttää” lauloi Vesku Vain Elämää-sarjassa Apulannan sanoin. Uskon, että elämämme ottaa askeleen parempaan jokainen kerta kun suostumme todellisuuteen. Mitä sinun elämällesi tapahtuisi, jos antaisit itsellesi hyväksynnän ja tilaa nähdä itsesi ja elämäsi?
Etsi intohimosi. Se löytyy elämällä ja koke(ile)malla.
Tee sitä, mitä rakastat, ja tee sitä mahdollisimman usein.
Anna itselle Ei mitään -aikaa. Tuolloin toimi spontaanisti, fiiliksellä.
Syö ravitsevaa ruokaa. Tuore ja raikas ruoka antaa elinvoimaa.
Kunnioita nukkumista. Jos voit valita unet, valitse.
Liiku. Anna keholle liikettä ja raitista ilmaa mahdollisimman paljon.
Hengitä. Rauhallinen ja syvä hengitys rauhoittaa, ja hengitys pitää meidät elämässä kiinni.
Kohtaa rakkaudella. Jokaisella ihmisellä on oma elämänpolkunsa, josta emme tiedä mitään. Kohtaa siis jokainen ihminen rakkaudella.
Naura ja iloitse. Ilo on sisällämme, ulkopuolellamme olevat asiat saavat sen heräämään. Anna ilon ja naurun virrata ulos.
Kiitä kaikesta. Kiitollisus lisää kiinnostusta tätä hetkeä kohtaan.
Nauti elämästä. Anna jokaikinen päivä itsellesi sellainen hetki, jolloin koet nauttivasi – olemisesta, tekemisestä, kohtaamisesta, teekupposesta, kynttilän liekistä tai siitä, mikä tuottaa itsellesi hyvää.
On kulunut viikkoja, jotka ovat kääntyneet kuukausiksi, on aika päivittää tapahtumia elämässä ja sen ympärillä.
Elämä ei kovin hidasta ole ollut viimeisten kuukausien aikana, mutta onko kiihtyvästä tahdista ollut haittaa? Ei, ei ole ollut, kerron tässä miksi ja mitä on tapahtunut.
Koko viimeinen vuosi, joka nyt kääntyy loppupuolelleen, on ollut yhtä seikkailua. Seikkailu alkoi jo alkuvuodesta kun saimme tutustua Jay Perrettiin, josta jo kirjoitinkin aiemmassa blogissani. Jaye viivähti Suomessa kesällä seitsemän viikon ajan ja saimme kuulla monta luentoa eläinten hyvinvoinnista ja hänen huikeasta urastaan sheriffinä Amerikassa. Hänen työnsä oli ainoastaan pelastaa elämiä ja sitä hän tekee vieläkin, nyt tosin eläkkeellä ja täysin vapaaehtoisesti saamatta työstään penniäkään palkkaa. Tässä on yksi näistä ihmisistä, joita suuresti arvostan, ihminen joka on antautunut elämänsä intohimolle. Tämän vuoden seikkailut tulevat päättymään siihen mistä alkoivat, Jayen kanssa. Seuraava matka suuntautuu nyt vuorostaan hänen luokseen ja nähtäväksi jää millainen seikkailu meitä odottaa siellä. Varmaa on vain se, että mitä tahansa voi tapahtua ja odotamme innolla kaikkea mitä tuleman pitää. Lisää Jayesta voit siis lukea aiemmasta blogistani.
Mitä se oikein tarkoittaa, että on löytänyt intohimonsa? Miltä se tuntuu ja miten se näkyy?
Kevät meni opettaessa eläinkommunikaatiota kymmenille innokkaille oppilaille, sen ajan minkä Suomessa vietin. Samoin syksy, ei viikonloppua ilman luentoa tai kurssia jossakin päin Suomea ja lopulta myös Ruotsissa. Ruotsalaisten innostus oppia kommunikointia yllätti minut positiivisesti, aivan upeita oppilaita rakkaassa naapurimaassamme. Kilometrejä kertyi ja uusia tuttavuuksia syntyi, inspiroiduttiin yhdessä. Syksyn kruunasivat upeat Velho-oppilaat, jotka ottivat vastaan huikean haasteen opiskella kanssani yhteensä kuuden viikon mittaisen kokonaisuuden eläinkommunikointia. Kaikki ihanat Velhot valmistuivat eläinkommunikoijiksi ja kukin tahoillaan jatkavat kommunikointia, jokainen omalla tavallaan.
Yhteinen matkamme oli todellinen sukellus yhteiseen intohimoomme. Raskaskin matka oli, paljon työtä ja opiskelua, mutta sitäkin antoisampi. Saimme tutustua toisiimme ja viettää aikaa yhdessä, nauraa ja itkeä, olla toinen toisemme tukena. Suurimpana tunteena minulle itselleni kuitenkin näiden kahden ryhmän läpikäymisen jälkeen jäi valtava kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että saan tehdä tätä työtä, oppia itse jokaiselta jotakin. Kiitollisuus uusista ystävistä ja kollegoista, joista jokainen tekee maailmasta paremman paikan eläimille ja heidän ihmisilleen. Kiitos rakkaat Velhot että olen saanut tutustua teistä jokaiseen!
Intohimo omaa tekemistä kohtaan tuntuu siltä, että ajalla tai paikalla ei ole väliä. Kun ihminen löytää oman intohimonsa, hän voi tehdä sen kanssa työtä yötä päivää, väsymättä ja jos se olisi mitenkään mahdollista niin myös ilman palkkaa. Intohimonsa kanssa työskentelevä ihminen loistaa ja näyttää hyväntuuliselle. Intohimoisesti elämään suhtautuva ihminen vetää muita ihmisiä puoleensa ja toimii heille inspiraation lähteenä. Ihminen intohimonsa äärellä osaa suhtautua vastoinkäymisiin jotenkin poikkeavalla tavalla ja löytää kaikesta mahdollisuuden kasvaa ja ammentaa voimaa.
Tämän vuoden matka on ollut pitkä ja polku mutkikas, moneen paikkaan se on meitä johdattanut ja todella kauaskin välillä. Olemme juuri palanneet Uudesta Seelannista, ihmeelliseltä matkalta Maorien maahan. Lopulta yhteensä 19 rohkeaa matkaajaa lähti tutkimusmatkalle kaukaiseen maahan, sen kauemmaksi ei luultavasti pääsekään. Matkan pituudesta todistivat ainakin lennot maasta toiseen ja mantereelta toiselle. Kotiin paluu kesti yhteensä sellaiset 46 tuntia ja vieläkään kellot eivät ole täysin kääntyneet oikeaan asentoon. Takana on sanoinkuvaamaton matka yhteen maailman salaperäisimmistä kolkista. Olen syvän liikutuksen vallassa kaikesta siitä mitä saimme matkalla kokea. Toivon voivani edes hiukan välittää matkan tuntemuksia sinulle rakas lukija. Henkilökohtaisesti matkan päällimmäiseksi anniksi itselleni nousivat erilaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Ihmisten jotka tavalla tai toisella ovat löytäneet elämänsä intohimon ja elävät ja hengittävät sitä. Alkuperäiskulttuuri aidoimmillaan, niin aitona kuin se turistin on mahdollista kokea.
Matkaan liittyi voimakkaasti myös tunne siitä, että mitä tahansa voi tapahtua, annetaan tuulen kuljettaa, joustetaan ja muutetaan suunnitelmaa sen mukaan miten se kulloinkin parhaiten taipuu. Selkeästi jokainen merkittävä kohtaaminen liittyi ihmiseen intohimonsa äärellä, alkaen matkaoppaastamme Astridista, joka teki matkaa kanssamme nämä kaksi viikkoa. Pääsimme nauttimaan kiiltomatojen yöllisestä näytöksestä asiaansa intohimoisesti suhtautuvat Damien oppaan kanssa. Paikalliset Maorit Will ja kumppanit kutsuivat meidät kotiinsa nauttimaan perinteistä Maori illallista ja kuulemaan heidän tarinoitaan ja historiaansa, mikä sana voisi kuvata paremmin tunnelmaa kuin intohimo. Ihmiset joilla on intohimo ja ylpeys kantaa omaa perimätietouttaan ja jakaa sitä muille, ovat kerrassaan mielenkiintoista ja ihanaa seuraa.
Vierailimme aidossa Maori-kylässä, missä vietimme yön heidän Marae-kylätalossaan. Kylän vanhin Auntie Christie nukkui yön kanssamme ja illalla saimme nauttia hänen tarinoistaan ja syvästä viisaudestaan. Samalla selvisi miksi emme nähneet delfiinejä aiemmin viikolla tehdyllä meriretkellämme. Whakatane nimisessä paikassa oli tapahtunut Pilottivalaiden yllättävä rantautuminen. 70 valasta ajautui rantaan ja näistä vain 20 saatiin pelastettua. Auntie Christie kertoi meille, että mitä luultavimmin tämä on merkki mannerlaattojen liikkeistä ja on odotettavissa olisi ehkä maanjäristys tai jokin muu luonnonmullistus. Kylässä olevista kuumista lähteistä yksi käyttäytyi oudosti ja hän sanoi tämän vahvistavan käsitystään siitä, että jotain on tulossa. Ja niin tulikin, maanjäristys, juuri kun olimme lähteneet maasta kotimatkalle. Kylävierailumme aikana tutustuimme paikalliseen korujen tekijään ja muihin Maorien kulttuuriin liittyviin asioihin, tanssiin ja lauluun ja käsitöihin. Jälleen kerran yhdistävä tekijä kyläläisten välillä, intohimo elämää ja omaa kulttuuria kohtaan.
Matkalle mahtui paljon luontoa, luonnonvoimia sekä kokemuksia erilaisten eläinten kanssa. Kaikkea ei pysty sanoiksi pukemaan. Oli erilaisia lintuja, mereneläviä, lehmiä ja lampaita ja upeita luolasirkkoja muutamat mainitakseni ja kaikkia näitä eläimiä katsoessani ja kohdatessani, oman elämäni intohimo tuntui syttyvän liekkiin. Mikä valtava intohimon palo joka yltyi suoranaiseen roihuun välillä. Miten onnellinen ja kiitollinen voinkaan olla, että olen löytänyt oman intohimoni ja saan elää ja hengittää sitä joka päivä. Miten suuri lahja onkaan kun saan koskettaa ihmisten ja heidän eläintensä elämää, uskomatonta unelmaa. Matkalla avautui itselleni aivan uudenlainen tapa myös tulkita ihmisille heidän lemmikkiensä viestejä. Lienevätkö tähän syynä Uuden Seelannin taianomaiset energiat vai mikä, mene ja tiedä, tunne on kuitenkin upea, melkein kuin olisin unessa. Kiitos kaikille teille ihanille matkalaisille, jotka jaoitte tämän matkan kanssamme, kiitos.
Tässä vaiheessa lienee paikallaan myös kiittää kaikkia kuluneen vuoden kurssilaisia ja kurssien ja luentojen järjestäjiä! Teistä jokainen tekee minun elämästäni merkityksellistä ja uskomattoman mielenkiintoista. Moni kurssilainen on innoissaan kun pääsee oppimaan eläinkommunikointia, mutta te ette varmasti osaa kuvitellakaan kuinka innoissani minä olen kun saan teidät tavata ja teihin tutustua. Opin jokaiselta vastaantulijalta uskomattoman paljon, koen että tässä vaiheessa voin sydämestäni sanoa että elämäni on todellinen intohimon ilmentymä.
Nyt kun olemme kääntämässä lehden vuodessa pian Joulukuulle, niin toivoisin jokaisen löytävän itsestään sellainen kohdan johon ja jonka kanssa on hyvä hiljentyä. Luin juuri sanonnan missä sanottiin, että mitä hiljempaa olet, sen enemmän kuulet ja tämä todella pitää paikkansa. Kuunnellaan itseämme, sitä tärkeintä, sydämen ääntä. Monien kanssaihmisten tarinoista oppineena, kuten omastakin elämästäni, elämä on tässä ja nyt. Huomista ei ole, se tulee jos on tullakseen. Rakastetaan nyt, eletään tässä ja nyt, tehdään sitä mitä sydämemme sanoo eikä sitä mitä joku muu meiltä odottaa. Jokainen sekunti on kallisarvoinen lahja, hengitetään intohimoisesti universumin uskomatonta ja niin nopeasti muuttuvaa energiaa!
Matkalla on nyt menossa pyykinpesutauko ja pian starttaamme jälleen kohti uusia kokemuksia, repussa matkaeväänä rohkeutta, seikkailumieltä ja ennen kaikkea jälleen sitä intohimoa. Keväällä sitten taas tapaamme uusien luentojen ja kurssien ja seikkailujen merkeissä Suomessakin.
Uutisvirta kertoo taustalla vallitsevista ihmiskäsityksistä ja herättää tunteita. Mediassa on esillä paljon kielteisiä tunteita herättäviä asioita. Noora Lintukangas neuvoo viimeisimmässä blogissaan tunnistamaan tunteita. Erityisesti kielteisillä tunteilla on aina jokin viesti, johon tulisi keskittää huomiota ja ymmärtää. Meidän pitäisi rakentaa tuleville sukupolville myönteisempää kulttuuria. Voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ja miten tunteita käsittelemme.
Yhteiskunnassamme tapahtuu kaikenlaista, mikä vaikuttaa meihin. Toisaalta voimme vaikuttaa, ja mitä enemmän meitä välittävästi ja myötätuntoisesti ajattelevia ihmisiä on, sitä enemmän kehitys suuntautuu ihmisiä ja ympäristöä arvostavasti. Mitä tunteita Räsänen, Ebola, ravintosuositukset ja Putin sinussa herättävät?
Räsänen
Päivi Räsänen vastustaa aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Minusta lainsäädännön tai osan ihmisistä ei pitäisi määritellä sitä, ketkä voivat solmia avioliiton, jos kyseessä ovat aikuiset ihmiset ja asia tapahtuu kummankin osapuolen tahdosta. Räsänen on eri mieltä mutta en silti halua kohdistaa häneen kielteisiä tunteita.
Se, että ihminen ei näe asioita samalla tavalla kuin minä tai hänellä on erilaisia suhtautumistapoja, ei saa minua enää hyljeksimään ketään. Se saa lähinnä tuntemaan myötätuntoa siitä, että ihmisellä ei ehkä ole täysin rakkaudellinen sisäinen olotila, jos hän suhtautuu jyrkästi toisenlaisiin tapoihin elää ja pyrkii kieltämään niitä. Jos omista poikkeavat elämäntavat tekevät ihmiset onnellisiksi, eivätkä ne vahingoita muita, ei niitä kai pitäisi kieltää asenteiden, periaatteiden tai uskontojen nojalla.
Kansanedustajien kantoja aloitetta kohtaan tutkittaessa havaittiin, että siihen vaikuttaa erityisesti sukupolviero. Räsänen edustaa oman aikakautensa asenteita, jotka näyttävät muuttuvan joskus vain uusien sukupolvien myötä.
Räsänen edustaa myös uskontoa. Vaikka itse näen uskonnot kulttuurimme tuotteina, en silti halveksi kristinuskoa Räsäsen kantojen perusteella. Yhden ihmisen mielipiteitä ei pitäisi koskaan yleistää edustamaan mitään ryhmää, jossa on yleensä muita täysin erilaisestikin ajattelevia ihmisiä. On jokaisen omalla vastuulla, mitä uskomuksia elämässään elää todeksi ja mihin syvällä sisimmässään uskoo.
Ebola
Stand up -esitys oli tehty siitä, miten eri tavoin briteissä ja jenkeissä uutisoidaan Ebolasta. Brittien teeveessä rauhoiteltiin lopussa katsojaa, kun taas jenkkiversiossa suorastaan huudettiin vaaran lähestyvän. Pelko saa kehomme fysiologisesti reagoimaan niin, että kaikki kehon normaalit toiminnot häiriintyvät. Meidän pitäisi pyrkiä peloista eroon kohti tasapainoa, eikä nostattaa niitä.
Median skandaalihakuisesti luomat jännitteet eivät ole erityisen hyväksi. Ainoastaan tietoisuus vaaroista on aiheellista mutta kaiken muun pitäisi olla mielen ja sitä kautta kehon rauhoittamista, jolloin pystymme vastaamaan tilanteisiin valppaasti. Kehomme saattaa jopa pelkotilassa olla alttiimpi tapaturmille ja viruksille kuin se tasapainoisessa ja vahvassa puolustustilassa olisi. Tiedostan, mitä ympärilläni tapahtuu, mutta en pelkää.
Voimme vahvistaa ja tyynnyttää mieltämme selittämällä sille, ettei aihetta pelkoreaktiolle juuri nyt ole, vaikka jotkut asioita ympärillämme kauhistelisivat tai jopa panikoisivat.
Hengitykseen keskittyminen on parhaita konkreettisia keinoja rentoutua, mistä Henrika Maikku valloittavasti kirjoittaa viimeisimmässä blogissaan.
Ravintosuositukset
Ravintoon liittyvää tutkimusta tehdään koko ajan ja uusi tieto aika ajoin muuttaa suosituksiamme. On myös tutkimusta, joka ei nouse heti muuttamaan suosituksia, vaan hämmentää otsikoissa. Esimerkiksi D-vitamiinilisän tarpeesta talviaikaan on kansainvälisesti erilaisia arvioita. Mikä on oma tuntumasi siihen, olisiko sittenkin hyvä ottaa sitä lisänä enemmän kuin nykyinen saantisuositus määrittää?
Seuraan uutta tietoa mutta kyseenalaistan ja pohdin, pitääkö tämä aikaisempaan tietoon ja omiin sekä muiden kokemuksiin perustuen mahdollisesti paikkansa. Testaan ja seuraan asian vaikutusta olotilaan. Kuuntelen ystävien kokemuksia ja luen blogeja. Niistä oppii silloin, kun huomaa, että jossain asioissa ollaan päädytty samoille linjoille. Vain rohkeimmat lähtevät heti testaamaan, kun kuulevat ensimmäisen kerran jostakin uudesta. Kaikkien ei tarvitse, vaan voimme odottaa toisten käyttökokemuksia ja kun useammat ovat todenneet jonkin asian hyväksi ja terveysvaikutteiseksi, sitä voi kannattaa jo kokeilla. Kehomme ovat uskomattomia selviytyjiä joskus epäterveellisestä ravinnosta ja ympäristöstä saamistaan saasteista huolimatta, joten muutamaan terveyden edistämiseksi tehtyyn maltilliseen kokeiluun ne harvemmin kaatuvat.
Kansainvälisesti tunnettu hyvinvointiguru David Wolfe sanoo, että jos jokin uskomusjärjestelmä tai yleistys ei tunnu sinusta syvällä sisimmässä hyvältä, se ei ole oikein. Mielen ja kehon tuntemuksia kuuntelemalla oppii paljon ja saa varmuuden tunnetta siitä, mikä itselle toimii.
Putin
Ukrainan rajalla kenraalit uhoavat sotaisaa asennetta ja venäjän armeija tukee heitä, koska ei halua osoittaa heikkoutta. Näinkö se menee, samaan valtioon syntyneitä tuetaan aina, vaikka rajan taakse syntyneitä ampumalla? Ehkä joskus voisimme päästää hieman irti kansallistunnosta ja nähdä asiat ilman tätä kuohuvaa tunnetilaa, joka saattaa sokaista oikeustajun. Voima on luonnollisesti syntyvissä yhteisöissä, tekemisessä ja nykyhetkessä, ei tunnepohjaisesti rakentuneissa asenteissa, kostossa tai vanhan suuruuden kaipuussa.
Voima on myös luottamuksessa epäilyksen ja suojautumisen sijaan. Voimme valita luottaa ihmisiin. Jos joku pettää luottamuksen, meidän täytyy pettyä, surra ja käsitellä asia. Vaikka lähtökohtaisesti emme luottaisi, joku silloinkin pettää luottamuksemme. Vuorovaikutusta emme pysty välttämään ja kaikelta emme voi koko elämäämme suojautua. Ei auta kuin laittaa oma itsensä likoon luottamalla, koska siitä kuitenkin ehtii elämässä kertyä paljon onnellisuutta. Vanha intiaanitaru kertoo siitä, kuinka ihmiset elivät sovussa ja hyvinvoiden, kunnes joku kylvi epäilyksen siemenen ihmisten mieliin, naapurikylän ihmisten epäileminen synnytti poliisin, armeijan ja valtiot.
Vaikka Venäjän armeijan päättäjät toimivat vastoin rauhan periaatteita, en silti syytä venäläisiä. Näen venäläiset samanlaisina ihmisinä kuin mekin olemme. Kasvatuksen myötä lapsille siirtyy vanhempien ja ympäröivien ihmisten asenteita. Kaikissa valtioissa osalle lapsista on siirretty vihaa lietsovia asenteita. Jos ihminen ei havahdu tiedostamaan näitä itsessään, ne vaikuttavat toimintaan ja lapsista kasvaa tiedostamattomia ja vihaa sisällään kantavia naapureita.
Surua aiheuttaa se, että kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset kansojamme ja maapalloamme yhdistävään suuntaan tapahtuvat hitaasti ja moni joutuu kärsimään.
*****
Voimme kuitenkin uskoa myönteiseen muutokseen. Voimme olla kiitollisia siitä, että poliitikoista suurin osa vilpittömästi pyrkii parhaaseensa, elämme vapaassa maassa, jossa ruoantuotanto on vielä puhdasta verrattuna moneen muuhun maahan ja Ebolakin on kaukana. 🙂
*****
Jos haluat yritykseesi monipuolista valmennusta työhyvinvoinnista ja tukea kehityshankkeisiin: http://intohimonahyvinvointi.fi
Joogaopettajani lausahdus on kaikunut korvissani viime viikkoina, kun lasten sairastelukierre on saanut ennen kokemattomat mittasuhteet ja elämä on tuntunut ”erikoistilanteilta” toisensa perään.
Miten kertoa maailmankaikkeudelle, että kiitos vaan, tällä erää koettelemukset riittävät? Harjoittelen sitten joskus myöhemmin lisää…
Jooga ja meditaatio liittyvät monen mielestä hyvään oloon: henkisyyden kasvu avaa oven rauhaan. Kun on lukenut monta kirjaa ja harjoittelee jatkuvasti, luulisi olevan materiaalia, jota tuoda myös käytäntöön.
Itsensä tutkiminen ja yhteyden löytäminen tuo kyllä hyvää oloa, mutta samalla se näyttää kaiken sen, mitä on aina halunnut piilottaa. Henkisyyden kasvu avaa kaikenlaisia ovia.
Kyllä, jooga laittaa kohtaamaan myös omaa tylsyyttä, vihaa, joustamattomuutta ja surua.
Henkisyys ei ole hissi, jolla kohotaan nopeasti korkeuksiin. Ilman valoa ei ole varjoa – ja päinvastoin. Jooga ei ole pelkkää valossa kylpemistä, vaan myös omaan varjopuoleen tutustumista.
Simpukka tarvitsee sisäänsä hiekkaa hioakseen siitä helmen. Timantti puristuu paineessa. Kriisitön elämä odottaa haudassa… Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan, mutta tämä tapahtuu asteittain, ensin ehkä sekunnin osan mittaisina jaksoina. Henkinen polku on loppumaton matka.
Kasvu vaatii työtä. Käsittelemättömiä asioita ei voi lakaista maton alle autuaasti hymyillen, aforismeja toistellen ja innostavia kirjoja lukien. Kipeitä tunteita, selvittämättömiä asioita tai todellisia kasvun tarpeita ei kannata välttää.
Monet meistä vaientavat, järkeistävät ja välttelevät tunteitaan jatkuvasti tai ohjaavat niitä toissijaiseen toimintaan ja muihin ihmisiin. Irti päästäminen ei myöskään ole todellista, jos ei tiedosta mistä päästää irti. Tunne on koettava, jotta siitä voi luopua.
Ja parhaita kasvun paikkoja ovat yleensä juuri ne hetket, jolloin tuntuu siltä, että koettelemukset ovat melkein liikaa.
Joogan, meditaation tai minkä tahansa henkisen harjoituksen aloittaminen on helppoa. Kuherruskuukausi on vapauttava: hengittäminen tuo rauhaa, keho ja mieli nauttivat liikkeestä.
Jossakin vaiheessa moni kuitenkin kohtaa pisteen, jossa harjoitus ei tunnu enää ”toimivan”. Esiin alkaa tulla tuntemuksia, joita moni ei joogatunnilla haluaisi kohdata: vihaa, surua, ahdistusta… Tämänhän piti olla ihanaa!
Pelot ja negatiivisuus eivät ole joogan tai minkään henkisen polun lopputulos, mutta niiden läpi on käveltävä päästäkseen eteenpäin. Itsensä on kohdattava ja katsottava pelkojaan silmiin. Jos jotakin yrittää piilottaa ja kaivaa maan alle, nousee se esiin entistä vahvempana.
Mieli osaa kertoa tuhannella tavalla, miten älytöntä kaikenlainen etsiminen ja koko henkinen polku on: ”äh, ei minusta ole tähän” tai ”miksi kellon viisarit liikkuvat (meditoidessa) niin hitaasti?”. Luovuttaminen on helppoa, mutta sillä tavoin ei pääse koskaan perille. Sitoutuminen on onnen edellytys.
Joogassa, ja elämässä ylipäätään, kysymys on rehellisyydestä. Vähän aikaa sitten lukemassani jooga-artikkelissa todetaan, ettei ”valaistuminen” ole ikävistä tunteista eroon pääsemistä vaan niiden tunnistamista ja ymmärtämistä. Anteeksianto ei ole itsensä anteliaaksi tuntemista vaan sitä, että ottaa vastuun myös vaikeista teoista. (Ja anteeksianto tulee usein automaattisesti, kun ymmärtää miten hirvittävän katkera onkaan.)
Tunteet ovat mahdollisuuksia. Tunteet ovat energiaa. Tunteet näyttävät myös, mikä osa minusta kaipaa paranemista. Tunteet ovat tiedostamisen edellytys ja tunteiden avulla viemme viestejä eteenpäin, kommunikoimme. Carl Jungin sanoin, ilman tunnetta pimeys ei muutu valoksi, eikä apatia liikkeeksi.
Apatia liikkuu, kun liikut sitä kohti. Kun ei hätkähdä pimeää sisällään, voi astua hetkeksi pimeälle puolelle itseään peilistä katsoen ja valaista koko näkymän. Henkisen kasvun tarkoituksena ei ole hävittää omaa varjopuolta, vaan katsoa silmiin myös omaa tylsistyneisyyttään, kärsimättömyyttään tai kateuttaan.
Jokaiseen tunteeseen liittyy tietynlainen hengitys, ja hengityksen tiedostaminen on iso osa tunteen ymmärtämistä. (Tästä Henrika Maikku kirjoittaa erinomaisesti tekstissään.) Aika ei välttämättä paranna, mutta kokemus parantaa. Ja meditaatio, alitajunnan roskien pois vieminen, parantaa.
Kun jaksaa ottaa seuraavan askeleen, kun tekee oman osansa rehellisesti ja parhaansa mukaan, on koko Universumin kannattelema. Kuten Yogi Bhajan sanoi: ”Keep up and you will be kept up.”
