Joogaopettajani lausahdus on kaikunut korvissani viime viikkoina, kun lasten sairastelukierre on saanut ennen kokemattomat mittasuhteet ja elämä on tuntunut ”erikoistilanteilta” toisensa perään.
Miten kertoa maailmankaikkeudelle, että kiitos vaan, tällä erää koettelemukset riittävät? Harjoittelen sitten joskus myöhemmin lisää…
Jooga ja meditaatio liittyvät monen mielestä hyvään oloon: henkisyyden kasvu avaa oven rauhaan. Kun on lukenut monta kirjaa ja harjoittelee jatkuvasti, luulisi olevan materiaalia, jota tuoda myös käytäntöön.
Itsensä tutkiminen ja yhteyden löytäminen tuo kyllä hyvää oloa, mutta samalla se näyttää kaiken sen, mitä on aina halunnut piilottaa. Henkisyyden kasvu avaa kaikenlaisia ovia.
Kyllä, jooga laittaa kohtaamaan myös omaa tylsyyttä, vihaa, joustamattomuutta ja surua.
Henkisyys ei ole hissi, jolla kohotaan nopeasti korkeuksiin. Ilman valoa ei ole varjoa – ja päinvastoin. Jooga ei ole pelkkää valossa kylpemistä, vaan myös omaan varjopuoleen tutustumista.
Simpukka tarvitsee sisäänsä hiekkaa hioakseen siitä helmen. Timantti puristuu paineessa. Kriisitön elämä odottaa haudassa… Jooga on äärettömyyden kokemista oman rajallisuuden sijaan, mutta tämä tapahtuu asteittain, ensin ehkä sekunnin osan mittaisina jaksoina. Henkinen polku on loppumaton matka.
Kasvu vaatii työtä. Käsittelemättömiä asioita ei voi lakaista maton alle autuaasti hymyillen, aforismeja toistellen ja innostavia kirjoja lukien. Kipeitä tunteita, selvittämättömiä asioita tai todellisia kasvun tarpeita ei kannata välttää.
Monet meistä vaientavat, järkeistävät ja välttelevät tunteitaan jatkuvasti tai ohjaavat niitä toissijaiseen toimintaan ja muihin ihmisiin. Irti päästäminen ei myöskään ole todellista, jos ei tiedosta mistä päästää irti. Tunne on koettava, jotta siitä voi luopua.
Ja parhaita kasvun paikkoja ovat yleensä juuri ne hetket, jolloin tuntuu siltä, että koettelemukset ovat melkein liikaa.
Joogan, meditaation tai minkä tahansa henkisen harjoituksen aloittaminen on helppoa. Kuherruskuukausi on vapauttava: hengittäminen tuo rauhaa, keho ja mieli nauttivat liikkeestä.
Jossakin vaiheessa moni kuitenkin kohtaa pisteen, jossa harjoitus ei tunnu enää ”toimivan”. Esiin alkaa tulla tuntemuksia, joita moni ei joogatunnilla haluaisi kohdata: vihaa, surua, ahdistusta… Tämänhän piti olla ihanaa!
Pelot ja negatiivisuus eivät ole joogan tai minkään henkisen polun lopputulos, mutta niiden läpi on käveltävä päästäkseen eteenpäin. Itsensä on kohdattava ja katsottava pelkojaan silmiin. Jos jotakin yrittää piilottaa ja kaivaa maan alle, nousee se esiin entistä vahvempana.
Mieli osaa kertoa tuhannella tavalla, miten älytöntä kaikenlainen etsiminen ja koko henkinen polku on: ”äh, ei minusta ole tähän” tai ”miksi kellon viisarit liikkuvat (meditoidessa) niin hitaasti?”. Luovuttaminen on helppoa, mutta sillä tavoin ei pääse koskaan perille. Sitoutuminen on onnen edellytys.
Joogassa, ja elämässä ylipäätään, kysymys on rehellisyydestä. Vähän aikaa sitten lukemassani jooga-artikkelissa todetaan, ettei ”valaistuminen” ole ikävistä tunteista eroon pääsemistä vaan niiden tunnistamista ja ymmärtämistä. Anteeksianto ei ole itsensä anteliaaksi tuntemista vaan sitä, että ottaa vastuun myös vaikeista teoista. (Ja anteeksianto tulee usein automaattisesti, kun ymmärtää miten hirvittävän katkera onkaan.)
Tunteet ovat mahdollisuuksia. Tunteet ovat energiaa. Tunteet näyttävät myös, mikä osa minusta kaipaa paranemista. Tunteet ovat tiedostamisen edellytys ja tunteiden avulla viemme viestejä eteenpäin, kommunikoimme. Carl Jungin sanoin, ilman tunnetta pimeys ei muutu valoksi, eikä apatia liikkeeksi.
Apatia liikkuu, kun liikut sitä kohti. Kun ei hätkähdä pimeää sisällään, voi astua hetkeksi pimeälle puolelle itseään peilistä katsoen ja valaista koko näkymän. Henkisen kasvun tarkoituksena ei ole hävittää omaa varjopuolta, vaan katsoa silmiin myös omaa tylsistyneisyyttään, kärsimättömyyttään tai kateuttaan.
Jokaiseen tunteeseen liittyy tietynlainen hengitys, ja hengityksen tiedostaminen on iso osa tunteen ymmärtämistä. (Tästä Henrika Maikku kirjoittaa erinomaisesti tekstissään.) Aika ei välttämättä paranna, mutta kokemus parantaa. Ja meditaatio, alitajunnan roskien pois vieminen, parantaa.
Kun jaksaa ottaa seuraavan askeleen, kun tekee oman osansa rehellisesti ja parhaansa mukaan, on koko Universumin kannattelema. Kuten Yogi Bhajan sanoi: ”Keep up and you will be kept up.”
Kirjoittaja Samuel Glassar on 20-vuotias visionääri, mielenrauhan tavoittelija, yrittäjä ja valokuvaaja Vaasasta. Oman yrityksensä (ranDom photo) hän perusti 18-vuotiaana. Glassar voitti tanskalaisen AIP – valokuvauskilpailun 2014 syksyllä 7 kuvan sarjalla Touches of Iceland. Glassarin intohimo on kulkea omalla polullaan ja inspiroida muita tekemään samoin.
Aloitin valokuvaamisen tarkalleen neljä vuotta sitten. Järjestelmäkamerat olivat alkaneet olla muodissa, ja moni kaveresitani oli ostanut omansa. Harmittelin, ettei minulla ollut varaa.
Jostain syystä kamerakuume nousi kuitenkin niin suureksi, että tyhjäsin koko tilini ja hommasin Nikonin D90:n. En ikinä ajatellut, että valokuvaamisesta tulisi minulle rakas harrastus, tai varsinkaan duunia. Olin vain 15-vuotias poika, joka himosi uutta lelua. Isälleni perustelin kameran hankintaa järjestelmäkameran kuvan uskomattoman tarkalla laadulla ja sen teknisillä ominaisuuksilla. Hän sanoi, ettei hyvä kamera takaa hyviä kuvia. Mutta oli itsekin vähän innoissaan uudesta laitteesta.
Toin kamerani kotiin samana päivänä, kun lähdimme viikoksi mökille. Kameran mukana tuli 100-sivuinen kirja, jossa kerrottiin järjestelmäkameralla kuvaamisen perusteita. En ikinä unohda sitä, miten tuolla viikolla imin valtavalla innolla tietoa kirjasta ja pistin oppeja käytäntöön. Luin ja mietin jokaista lausetta, kunnes ymmärsin sanoman. Se oli ensimmäinen kosketukseni itsensä kehittämisen maailmaan. Oppimisen maailmaan.
Tuon viikon jälkeen minulla oli hyvä pohjatieto kameran käytöstä. Kuvasin kuitenkin suhteellisen vähän. Ennemminkin luin ja opiskelin asioita kuvaamisen sijaan. Katselin netistä huippukuvaajien valokuvia ja yhden kuvaajan teokset loisti kirkkaasti muiden kuvien seasta. Hän oli Mikko Lagerstedt. Ihailin kuvia, ja päätin, että joku päivä otan yhtä hienoja kuvia. Lagerstedtin sommitelmiltaan yksinkertaisista kuvista välittyi yksinäisyys, mystisyys ja Suomen maisemien erikoinen kauneus.
Minulla oli monesti palava halu lähteä ulos valokuvaamaan, mutta häpesin uutta harrastustani. Se ei sopinut imagooni, kuuluin kategoriaan ‘futaaja’, joka teki vain tiettyjä asioita. En uskaltanut näyttäytyä kameran kanssa julkisilla paikoilla. Kävin kuvaamassa iltaisin ja öisin toivoen, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan.
Jäin kuitenkin koukkuun maisemien kuvaukseen ja fiilikseen, kun yksin pimeällä kiertelin kaupunkia kamera kädessä. Kuvauksesta tuli minulle terapiaa. Kuvasin aina, kun minulla oli ollut huono päivä tai kaipasin tilaa ajatuksilleni. Innostuin siitä, että sain olla luova. Olin aina halunnut osata piirtää, mutten koskaan oppinut taitoa. Valokuvaamalla pystyin toteuttamaan omia taiteellisia näkemyksiä ja tuomaan esiin tunteitani. En ollut aikaisemmin pystynyt toteuttamaan itseäni missään muodossa ja yhtäkkiä olin löytänyt tavan siihen.
Hitaasti aloin ymmärtää elämästä sen, että minä itse voin valita. Voin itse valita, millä asenteella elän päivittäin ja ennen kaikkea mitä teen. Yksitellen aloin poistaa asioita elämästäni, joista en enää nauttinut. Nykyään osaan järjestää elämäni siten, että saan tehdä juuri sitä, mitä haluan. En voi mainita elämästäni mitään, minkä haluaisin tällä hetkellä poistaa. Nautin siitä, että minulla on tarkoitus nousta sängystä joka päivä (torkuttamatta). Se ei ole pelkästään valokuvaus. Se on jotain suurempaa ja tärkeämpää kuin valokuvaus. Valokuvaus on vain tapa, minkä kautta välitän ‘tarkoitustani’.
Rentouta leuka. Anna hampaiden irrota toisistaan ja huulten avautua. Tunne miten kasvojen lihakset päästävät irti. Hengitä. Aisti uloshengitys. Pallea, vatsa ja rintakehä. Tunne tila ympärilläsi – edessä, sivuilla, takana, ylä- ja alapuolella. Anna silmien sulkeutua hetkeksi ja pysähdy. Hengitä. Anna itsellesi lupa olla sinä. Vain olla.
Eilen nuori nainen uskalsi tuntea, miten keho jähmettyy vanhan väkivaltamuiston aktivoituessa. Hän palasi uudelleen, yhä uudelleen hengitykseen, sen vapauttamaan energiaan ja keho purki luonnollisesti, uskomattoman taitavasti jännitystään tärinällä, kyynelillä, äänellä. Tänään toinen upea nainen kertoi hengitystyöskentelymme tuomasta vapaudesta. Miten hän on oppinut katkaisemaan ahdistavia ajatuskehiä, miten hän uskaltaa nykyään paljon enemmän, miten paljon rauhallisempi hän on.
Hengitys on tehokkain tuntemani työkalu, jolla voimme vaikuttaa hermostomme toimintaan. Bioenergetiikan kehittäjä Alexander Lowen kirjoittaa vapaasti käännettynä näin: keho luo kroonisten lihasjännitysten kautta haarniskan, jonka tehtävänä on sitoa tai lukita kaikki se energia, jota ihminen ei syystä tai toisesta uskalla vapauttaa ja kokea. Ihminen, joka ei hengitä syvästi kaventaa ja supistaa elämää kehostaan. Ihminen, joka ei liiku vapaasti, kieltää elämän kehostaan. Ihminen, joka ei tunne täydesti, kapeuttaa elämän kehostaan.
Kulttuurimme kehoon liittyvät kauneususkomukset tuovat hengitykseen lisäjännitteen. Tiedättehän – litteä vatsa, miehillä tiukat rintalihakset, naisilla esille tulevat rinnat ja sitä kaikkea. Kuitenkin kun sisäänhengitys on luonnollinen, vatsa työntyy hieman ulos, rintakehä laajenee, ja pallea laskee alaspäin. Uloshengityksessä keho päästää irti, palaa lepoon ja pehmenee lisää. Todellisuudessa näin tapahtuu häkellyttävän harvoin. Kun muutama vuosi sitten aloin tietoisesti kiinnittää huomiota hengitykseeni, huomasin että pidätän hengitystä usein ja mitä kummallisemmissa tilanteissa – kengännauhoja sitoessa, puhelinta näppäillessä, autoa startatessa, ja kaikissa tilanteissa, joissa hiukankaan jännitin. Niitä oli paljon.
Hengitys toimii hermostomme molempien osa-alueiden eli sympaattisen ja parasympaattisen hermoston osana. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vaikka et voit komentaa verenkiertoa tai sydämensykettä hidastumaan, hengitystäsi voit ohjata. Sen kautta lähetät koko keholle rentoutumispyynnön, joka menee ketjumaisena reaktiona koko olemuksemme läpi. Mitä stressaantuneempi, kiireisempi tai pelokkaampi olet, sitä kapeutuneempi hengitys on ja sitä vaikeampaa hengittää vapaasti ja rauhallisesti.
Vapaa hengitys saa kehon loistamaan. Se vapauttaa ajattelun, hengen ja kehon pitäen meidät elinvoimaisina ja rakastavina. Kun pidämme hengitystä itsestään selvänä, emme ymmärrä sen voimaa ja jatkamme hengittämistä pinnallisesti, jännittyneesti ja rajoittuneesti. Kun hengitys on rajoittunutta, elämä on rajoittunutta. Kun hengitys vapautuu, elämä vapautuu. Hengitys vapauttaa elämän sen täyteydessään. Se vapauttaa sinut rakastamaan kehoasi ja seksuaalisuuttasi. Se vapauttaa ajattelusi ja luovuutesi laajentaen tietoisuuttasi ja syventäen läsnäoloasi. Hengitys on ankkuri ja ovi, joka on aina edessäsi ja sisälläsi. Se on elämän lahja sinulle.
Näpäytän hermostuneena vierelläni yöpöydällä olevan iPhonen virtanappulaa. Näytössä lukee peukalonkynnen kokoisin numeroin 3:52. Kun edellisen kerran katsoin, niin puhelimen kello ilmoitti ajaksi 2:50. Sitä aiemmin 1:14. Kello on kohta neljä aamuyöllä ja olen yrittänyt nukahtaa jo yli neljän tunnin ajan. Yrittänyt ja hieman jo turhautunut.
Kun puhelimeni herättäisi minut, niin näyttö kertoisi ilkikurisesti ajaksi 6:30. Arvelin, että sovellus, joka mittaa uneni laatua lakanan alle liimatun liuskaisen anturin avulla, tulisi varmasti antamaan tälle yölle kaikkien aikojen huonoimmat unipisteet. Pisteistä viis, mutta unta täytyy nyt saada. Huomenna on tärkeä tapaaminen ja haluan olla skarppina. Tähän asti olen vain seurannut ajatuksia, joita tulee ja menee kovaa vauhtia. Antanut niiden elää omaa elämäänsä. Kokeilen paria nukahtamismetodia, jotka ovat joskus toimineet. Luultavasti ne ovat toimineet juuri silloin, kun en olisi niitä muutenkaan tarvinnut. Toisessa niistä piirretään ja ympyröidään hitaasti mielen liitutaululle numeroita sadasta alaspäin, tavoitteena tylsistyttää tietoinen mieli. Pääsen vaivoin numeroon 86.
Kuva: Depositphotos
Pyörittynä vielä hetken sängyssä myönnän itselleni, että ei tästä nukkumisesta taida nyt tulla mitään. Ei tällä tavalla. Annan periksi ja kävelen työhuoneeni nojatuoliin. Laitan lukulampun päälle työntämällä himmennintä hieman varpaallani ja palaan kirjan ”Puulattian kunnossapito” maailmaan, jossa vierailin viimeksi ennen sänkyyn kömpimistä. Romaani kertoo perfektionismista ja siitä, miten tarkkaa huolenpitoa aito puulattia vaatii. Tiedän tämän hyvin itsekin, sillä talomme vaalea koivuparketti hiottiin, sävytettiin ja lakattiin keväällä. Vaalean parketin naarmuttomana pitäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä.
Kirja on suoraan sanottuna hieman tylsä, eikä yhtään niin mukaansatempaava kuin Dan Brownin uusin romaani, jonka sain päätökseen muutama ilta sitten. Ehkä se on hyväkin, sillä luettuani puoli tuntia palaan sänkyyn ja nukahdan. Ennen nukahtamista muistan ajatelleeni, että nyt jokainen nukuttu minuutti on vain plussaa ja oikeastaan taitaa olla aivan sama nukunko tänä yönä ollenkaan.
Miten tässä sitten näin kävi? Kelataanpa takaisinpäin iltaan, jolloin päätin, että seuraavana yönä panostan tavallista enemmän nukkumiseen. Edellisten öiden unissa ei ollut sinänsä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Olin nukkunut jo pidempään yli kahdeksan tunnin yöunia ja saanut Beddit-sovellukselta kerta toisensa jälkeen vahvistukseksi parhaan mahdollisen pistemäärän, 115 unipistettä.
Tasan vuosi sitten kärsin unettomuudesta ja opiskelin silloin paljon unen laadun parantamiseen liittyvää tietoa. Ajattelin, että nyt voisinkin ottaa uniopit taas tietoiseen käyttöön ja varmistaa, että aivoni toimisivat skarpisti seuraavana päivänä. Hienoa. Tein illalle mentaalisen to-do-listan, joka oli suunnilleen tällainen:
Lopetan tietokoneen ja iLaitteiden käytön klo 21. Itse asiassa vältän kaikkia sinistä aallonpituutta sisältäviä valonlähteitä, sillä sininen valo tutkitusti estää pimeähormoni melatoniin eritystä. Normaalisti olen toki ruudun edessä pidempään.
Silitän seuraavan päivän vaatteet valmiiksi tuolin selkänojalle, että voisin säästää aamun toimissa ja nukkua mahdollisimman pitkään. Teen aamupalankin valmiiksi jääkaappiin samasta syystä. Normaalisti en tietenkään tee näin.
Alan hidastaa elämää tämän päivän osalta
Syön kevyen iltapalan, joka sisältää muun muassa kehon tryptofaanitasoja nostavia avokadoa ja baanaania. Tryptofaani toimii melatoniinin ja serotoniinin esiasteena ja auttaa siten nukahtamisessa.
Juon kupillisen teetä, jossa on mm. suomalaista luomuhunajaa, valeriaanaa ja kamomillaa. Kukapa aivojen GABA-välittäjäaineesta pitäisi huolta, ellen minä…
Luen ”Puulattian kunnossapito” -kirjaa ja menen sänkyyn vasta kun alkaa nukuttaa. Tiedän, että en voi mennä kovin aikaisin nukkumaan, koska lifestyle-yrittäjän unirytmini on säätynyt viime aikoina myöhäistä heräämistä kohti.
Hengästyttääkö? Niin minuakin, kun luen tätä listaa 🙂
Olin muutama viikko sitten Oslossa kuuntelemassa ruotsalaista menestysvalmentajaa Anders Haglundia. Anders kertoi tositarinan Michelin-tähtiravintolan johtajasta, joka antoi epäröimättä potkut sellaiselle kokille, joka kehtasi kysyä reseptejä hänen ravintolansa annoksiin. Huippuravintolassa ei voi luottaa resepteihin, sillä päivän raaka-aineiden koostumus ja tuoreus vaikuttaa aina lopputulokseen. Michelin-tähtiravintolan kokin täytyy pystyä toimimaan ammattitaitonsa ja intuitionsa varassa. Parhaat inhimilliset suoritukset eivät ole purettavissa yksiselitteisiksi ohjeiksi, joita seuraamalla voisi päästä aina toivottuun lopputulokseen.
Nukahdin kun lakkasin yrittämästä liikaa. Onnistuin kun hyväksyin tilanteen sellaisena kuin se on ja päästin irti tietynlaisen lopputuloksen tavoittelusta. Haluamani lopputulos ei ollut lopulta uni, vaan onnistuminen seuraavan päivän palaverissa. Mitä pidemmälle uneton yö eteni, sitä väsyneemmältä peilistä tuttu päähenkilö näytti päässäni etenevässä elokuvassa, jonka fiktiivinen juoni oli seuraava päivä. Itse asiassa onnistumista tärkeämpää taisikin olla epäonnistumisen välttäminen.
Tämä oli taas yksi niistä hetkistä, joissa vasta jälkikäteen huomasin sisäisen perfektionistini päässeen valloilleen. Olen nukkunut varsin onnistuneesti noin yksitoista ja puoli tuhatta yötä, joten eiköhän tätä ole jo harjoiteltu tarpeeksi. Yritin korjata jotain sellaista, joka ei ollut rikki. Se tuli automaationa. Sorruin yliyrittämiseen kun yritin kontrolloida untani ja halusin varmistaa haluamani lopputuloksen.
Uni on luonnollinen asia ja tapahtuu parhaiten itsestään, kun antaa sen tapahtua. Niin on monen muunkin asian laita elämässä. Menestys pakenee niin kauan kun yrität ottaa sitä kiinni. Keskity prosessiin, niin lopputulos pitää kyllä huolen itsestään.
Muista, että elämä toteutuu harvoin sellaisena kuin ajattelet sen toteutuvan. Päässäni pyörinyt yön pitkä elokuva ei toteutunut sellaisena kuin kuorensa mukana sängyssä pyörivät aivoni sen käsikirjoittivat. Tapaaminen meni nimittäin hyvin siitä huolimatta, että olin nukkunut alle pari tuntia. Opinpa taas luottamaan, että elämä kantaa. Ajaessani takaisin pääkaupunkiseudulta Tampereelle huomasin väsymyksen tulleen kylään. Kiittelin sitä, että malttoi odottaa näin pitkään, kurvasin rampista lähimmän huoltoaseman pihaan, laitoin pipon päähän ja nukahdin tyytyväisenä.
On ihan tavallinen päivä: vauva on valvottanut yöllä, jo vähän pidempään, ja päivällä väsyttää valtavasti. Tiedättehän ehkä millaista se on, kun väsyttää eikä saa nukkua. Tai kun uni ei tule. Univaje on yhtä kuin maailmanlopun fiilis.
Vuosia sitten kiireisen työelämän tuoksinassa havahduin siihen, että minä, joka olin aina nukkunut hyvin, sikeästi ja pitkään – ja nukahtanut helposti – en saanutkaan illalla unta. Pää papatti niin vietävästi, vanne kiristi nupin ympärillä ja keho ja mieli tuntuivat muurahaisten valtaamilta. Ajatusmörkö se siellä minua valvotti.
Mörkö ei pelkästään valvottanut minua, vaan se alkoi säikytellä päivisin: Väsyneenä se huuteli epätoivoisia ja voimattomia ajatuksia. Se sanoi: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen.
Jossain vaiheessa kun huomasin nukkumaan mennessäni itkeväni pelkkää väsymystäni ja epätoivoa, menin meditaatio-oppiin. Se oli käännekohta elämässäni.
Ensikosketuksestani meditaatioon on nyt seitsemän vuotta aikaa. Alun välttämättömyyden jälkeen meditaatiokerrat harvenivat. Yöllä valvottavien lasten myötä meditaatiot ovat vaihtuneet uniin – kun pitää valita. Mutta on jotain, mitä meditaatiokokemus olennaisesti muutti.
Tänään, kun olen väsynyt, ajatusmörkö sanoo BÖÖÖ. Se sanoo: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen. Ero vuosien takaiseen kokemukseen on se, että aiemmin olin täysin ajatusteni vietävissä. En pysty on totta. Maailma kaatuu päälle on totta. Työt kaatuu päälle on totta. Kun ajatusmörkö saa aikaan tällaista pelottelua, tunne on sen mukainen. Ja tunne vahvistaa epätoivoisia ajatuksia. Ja niin edelleen. Ja illalla uni ei tule. Nykyään kuulen edelleen väsyneenä sisäisen puheen, mutta ymmärrän koko ajan, että yksikään noista möröistä ei ole totta. En anna ajatusmörölleni valtaa niin paljon, että se nappaa mukaansa tunnereaktion.
Katselen ja kuuntelen kuinka mörkö sisälläni latelee pelotteluitaan ja solvauksiaan. Näen mielikuvan ajatus- ja tunnevirrasta, joka tulee oikealta puoleltani, pysähtyy silmieni kohdalle. Ja tässä kohtaa tulee apuun meditaation (itselleni) syvin oppi: Näen ja kuulen ajatuksen ja tunteen, mutta minun ei tarvitse tarttua siihen kiinni. Siinä se on silmieni edessä ja saan päättää otanko siitä kiinni ja laitanko myllyn pyörimään vai annanko sen hiljalleen lipua silmieni ohitse vasemmalle, kuin kaarnalaiva konsanaan. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee…
Usein käyn sellaisen sisäisen keskustelun, että ”ääh, taas tuo ajatusmörkö, lopetanpa ajattelun kokonaan”. Kun huomaan, että ajatukset eivät palvele minua, annan niiden olla. Mitäpä minä niillä päivääni pilaamaan.
Olen arjen tuoksinassa oppinut, että voin valita millaisia ajatuksia vien eteenpäin ja millaisia en. Väsyneenä nimittäin ajatuksiaan ei aina voi valita, sillä ne syntyvät fyysisen energian puutteesta, mikä saa kehossa aikaan ”minulla ei ole voimia” -reaktion, mikä taas vaikuttaa mieleemme samansisältöisenä heijastuksena. Jos en voi valita ajatusteni sisältöä, valitsen, mitä ajatuksistani kasvatan.
Kun aurinko taas nousee hyvin nukutun yön jälkeen, on helppo huomata, että synkkä ajatusmörkö ei vastannutkaan todellisuutta, se kertoi vain fyysisen energian puutteesta. Kun kehossa on taas virtaa ja voimaa, mielikin kiittää.
Hyvinvoinnin tuottaa olotila, joka rakennetaan mielen sisäisesti, jonka jälkeen se alkaa vaikuttamaan ja näkymään ulkoisessa elämässämme. Ihmisen sisäinen ja ulkoinen elämä asettuvat kohdilleen ja hän saavuttaa parhaiten tavoitteensa, pysyy terveenä ja hyvinvoivana.
Keino vaikuttaa olotilaansa on itsensä kuunteleminen ja oivaltaminen tietoisesti läsnäollen. Tietoisen läsnäolon vahvistaminen on kuin oman siihen mennessä muodostuneen itsensä personal trainerina tai mentorina toimimista.
Itsensä kehittämiseen tähtäävän itsetutkiskelun tarkoitus on ajatustensa, tunteidensa, suhtautumistapojensa ja kehonsa parempi sisäinen tiedostaminen kehollisesti läsnäolevaksi palautumalla, mielen toiminnan avautuminen, kehon suojaavien voimavarojen aktivoituminen ja sisäinen eheytyminen.
Kun itsetutkiskelusta ottaa tavan ja itseensä tutustuu, käsitys itsestä ja sisäinen olotila muuttuvat.
Sisäinen olotilamme ratkaisee kaiken, mitä valitsemme tehdä, miten toisiin suhtaudumme ja miten siten elämässämme etenemme ja miten tyytyväisiä siihen olemme.
On saatu tutkimustuloksia siitä, että mielentilojemme vaikutus kehoon on niin suuri, että ihminen voi uskomalla saada kehonsa sairaaksi tai päinvastoin. Mielentilat säätelevät muun muassa hormonitoimintaamme ja vaikuttavat kehomme fysiologisten järjestelmien tasapainoon erilaisten välittäjäaineiden välityksellä. Mieleemme luomillamme uskomuksilla ja ajattelutavoillamme joko ylläpidämme ja vahvistamme tai rappeutamme terveyttämme ja immuunipuolustuksemme mahdollisuutta toimia tehokkaasti sairauksia vastaan.
Tasapainoisen sisäisen olotilan rakentamiseksi on hyvä muodostaa eheä käsitys itsestään sisäisesti eikä määritellä sitä ainoastaan sen perusteella, mitä on ulkoisen toimintansa perusteella. Mitä minä todella olen, jos herään palmun alta saarella? Jotta voi muodostaa eheän käsityksen itsestään, täytyy ensin löytää ja kohdata myös pimeät ja tiedostamattomat puolet alitajunnastaan.
Sisäinen eheytyminen ja tiedostavan, tasapainoisen olotilan saavuttaminen on ihmiseen sisäänrakennettu kehityspolku, mutta se vaatii useimpien meistä kohdalla hetkellistä pysähtymistä, havahtumista alitajunnan kautta toimintaamme vaikuttaviin uskomuksiin ja estoihin, jotka ovat muodostuneet kasvuympäristön ja oppilaitosten välityksellä ympäristössä vallitsevan kulttuurin uskomuksista ja yhteiskuntajärjestelmistämme. Kuten moni toteaa, olemme kulttuurimme tuotteita. Tietoisuuden kasvattaminen on keino havahtua näkemään erilaisia mielessämme kulttuurimme kautta vaikuttavia asioita.
Ihmisen alitajuntaan menneisyydessä tiedostamatta rakentuneet suhtautumistavat saattavat vääristää paitsi sitä, miten hän näkee itsensä, myös sitä, miten hän näkee ja suhtautuu muihin. Sisällämme vallitseva olotila omaa olemistamme kohtaan on se, jolla suhtaudumme myös muihin ihmisiin.
Mitä rakkaudellisempi, selkeämpi ja eheämpi olotila meillä on itseämme kohtaan, sitä enemmän myötätuntoa ja rakkautta meillä on jakaa muille. Tällöin emme ole tarvitsevia muilta saadaksemme näitä tunteita toisilta ihmisiltä, vaan olemme enemmän tunnetta jakavia.
Kun olemme ensin kääntyneet sisäänpäin selvittämään sisäisen olotilamme, voimme jakaa kirkastuneesta olotilastamme muille. Omaa psyykeä ei pysty avaamaan ja sielua eheyttämään kukaan muu kuin ihminen itse.
Kun itseään alkaa kuuntelemaan, joutuu kohtaamaan ja antamaan anteeksi elämän varrella koetut asiat, jotka ovat joskus jättäneet mieleen ja kehoon vahvoja tunnemuistoja ja muodostaneet kielteisiä tulkintoja itsestä. Meillä kaikilla on näitä ja ne on mahdollista purkaa pois, jos asiaan alkaa kiinnittämään huomiota.
Tämän sisäisen prosessin läpikäyminen tuo mukanaan suojakuorten riisumisen, vapautumisen muihin kohdistuvista odotuksista ja sisäisen eheytymisen. Tästä sisäisestä olotilasta kumpuavat aidosti hyväksyvyys ja myötätunto itseä, elämää ja muita kohtaan.
Tiedostavuuden lisääntyminen ei vahvistu ja omat alitajunnan asiat eivät nouse pintaan ilman sisäänpäin kääntymistä, päivittäisen ajattelun pysäyttämistä ja itsensä kehollisesti läsnäolevaksi palauttamista.
Päivittäisen ajattelun takana mielessä olevat asiat eivät avaudu vauhdissa. Jos pyörii oravanpyörässä, mieli on liian kiireinen, jotta alitajunta alkaisi tuomaan esille vanhoja tunnemuistoja, havahduttamaan omaan ajattelutapaan ja keho rentoutuisi läsnäolevaksi.
Alitajuiset ja tiedostamattomat asiat eivät löydy sitkeästi ajattelemalla vaan ennemminkin uteliaisuudella ja rohkeudella antautua itsensä edessä ja kohdata, mitä on ajatusten takana, luovuttamalla valta sisäiselle prosessille ja päästämällä muusta tekemisestä, ulkoisista vaatimuksista ja sen hetkisen ajattelun tarpeesta hetkeksi irti.
Moni intuitiivisesti ymmärtää, että rauhoittamalla ulkoiset tilanteet ja omiin tuntemuksiin keskittymällä ratkaisut saattaisivat löytyä.
Usein kuitenkin tuntuu, että aika ei ole nyt, on liian paljon tekemistä tai asia epäilyttää. Asiaa ei pidetä tärkeänä tai siihen paneutumista pitkitetään, kun elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoista tehtävää, kunnes tulee jokin pakottava pysähdys, kuten onnettomuus tai sairastuminen, joka havahduttaa kääntymään löytämään ratkaisuja sisältään.
Tutkimusten mukaan ihmisiä pelottaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Se on kuitenkin ainoa tie oman psyyken ja sitä kautta muiden ihmisyyden ymmärtämiselle.
Elämä vuorella on joskus tavallisten sattumusten onnellisia sumia.
Usutan koiralaumani juoksemaan ylös metsäistä rinnettä, hymyilen, maasta nousee usvaa. Mies lampsii menemään, vanhempi tytöistämme kiljuu hyppiessään sammaleella. Silitän pienen pään pehmeää ihoa ja kuiskaan kolmikuiselleni: ”Ei ole kiirettä, mennään hissukseen, kasva isoksi kaikessa rauhassa”. Seuraan esikoistani, kun hän tanssii auringonläikässä, ja aika pysähtyy. Valo, puut ja lapsi leikkivät yhdessä.
Yksityiskohtia, hetkiä, arkipäiväisiä ihmeitä. Jokin minussa hyrisee.
Puhumme usein järki- ja tunneihmisistä erotellen ihmiset jompaankumpaan näistä lokeroista. Minä olen alkanut ajatella asiasta eri tavalla, vuosien varrella tapahtuneiden omien kokemusten ja oivallusten seurauksena. Me kaikki synnymme tunneihmisiksi, olemme siis pohjimmiltamme tunneihmisiä, mutta omassa evoluutioprosessissamme olemme eri vaiheissa.
Itse koen, että kuljemme eräänlaista tunne-evolutiivista polkua, jokainen omaamme. Tämän vuoksi emme voi vertailla toistemme polkuja, esimerkiksi kenen polku on parempi ja kenen huonompi. Pohjimmiltaan kyse on siitä, miksi olemme ylipäätään syntyneet tähän maailmaan – mikä on elämäntehtävämme ja mitä olemme tulleet oppimaan omalla elämänpolullamme.
Mistä sitten itse tiedän, missä vaiheessa olen omalla tunne-evoluutiopolullani? Se mitä seuraavaksi kuvaan, on tuttua sekä omasta elämästäni että kohtaamieni ihmisten ”prosesseista”, ja ehkä sinäkin voit huomata joitakin yhtäläisyyksiä omaan elämänpolkuusi.
Kun olimme pieniä lapsia (tai itse asiassa jopa sikiöajalta lähtien), elimme vain tätä hetkeä. Tunnetasolla tämä tarkoittaa sitä, että muutaman minuutin sisään lapsen hetkiin saattoi mahtua pelkoa, iloista naurua, haltioitumista, raivoa ja surua. Lapsi koki autenttiset tunteensa juuri siinä hetkessä.
Mutta jossakin vaiheessa lapselle opetettiin tietoisesti, ei-tietoisesti ja mallioppimisen kautta, miten kuuluu tuntea ja käyttäytyä. Mitkä tunteet ovat sallittuja, mitkä eivät. Tämä on pitkälti kulttuurisidonnaista, mutta esimerkiksi sukujen välillä on isojakin eroja, miten lapsia on totuttu kasvattamaan. Saavatko lapset elää tunteensa läpi aidosti silloin kun ne tulevat, vai oppivatko lapset jäädyttämään itsensä ja säilömään tunteet syvälle kehoonsa.
Ehkä tämä kaikki kuuluu tavalla tai toisella elämän evoluutioon. Saamme lapsuus- ja nuoruusiällä monenlaisia kokemuksia, jotka useimmiten vahvistavat niitä malleja ja uskomuksia, jotka olemme oppineet alle 5-vuotiaina, mitä ne sitten ovatkaan. Joka tapauksessa ne määrittelevät edelleen sitä, miten voimme antaa tunteemme näkyä itselle ja muille.
Jos olemme oppineet eristämään itsemme kielletyistä tunteista, mitä tapahtuu kehotietoisuudelle? Tunteet asuvat kehossa, joten tulemmeko tunnottomiksi kehon viesteille? Mielestäni tämä on ongelman ydin, joka lisää erityisesti sitä, että alamme elää elämämme ”päälähtöisesti”. Tarkoitan tällä sitä, että pyrimme hallitsemaan ja selittämään elämäämme järjellä ja jatkuvalla ajattelulla. Suurin osa tästä ajattelusta on kaiken lisäksi tiedostamatonta sisäistä puhetta. Keho kaikkine tunteineen on meille outo ja vieras, joten mitä muutakaan vaihtoehtoa siinä tilanteessa olisi?
Kun jokainen meistä kohtaa elämässään erilaisia stressejä ja kriisejä, miten elämme ne läpi? Sallimmeko itsemme tuntea kaikki tunteet puhtaasti, silloin kun ne haluavat tulla esiin, vai yritämmekö kaikin keinoin estää itseämme tuntemasta hankalia tunteita? Käykö joskus niin, että sisäinen kehon tunnesäiliö täyttyy lukuisista pidätetyistä tunteista, jonka seurauksena syttyy todellinen hallitsematon tunteenpurkaus (usein väärässä tilanteessa), joka olisi voitu välttää elämällä jokainen aito tilannekohtainen tunne silloin kun sen aika olisi ollut. Tällaisen tapahtuman jälkeen alamme yleensä pelätä tunteiden esille tulemista entistä voimakkaammin.
Mielestäni erilaiset ahdistusoireet ovat seurausta näiden aitojen tunteiden kohtaamattomuudesta, koska sillä hetkellä esiin tulevan tunteen kohtaaminen tuntuu aivan liian vaaralliselta ja hallitsemattomalta, tai tunteen näkyminen ulospäin aiheuttaisi valtavaa häpeää. Aivommekin oppivat tulkitsemaan ennen pitkää tietyt tunteet vaarallisiksi, jolloin vanhojen aivojen pelkokeskus menee hätätilaan ja tämä lisää entisestään stressiä. Syntyy epämääräistä ahdistusta, johon ei ole helppoa päästä kiinni, mistä se on alun perin saanut alkunsa.
Lisäksi opimme heijastamaan kohtaamattomia tunteitamme toisiin, eli huomaamme toisissa ihmisissä herkästi sellaisia asioita ja negatiivisuuksia, jotka ovat meissä itsessämme olevia varjoja. Kuinka usein esimerkiksi isä suuttuu omalle lapselle siitä, että lapsi vastustaa sitä minkä isä määrittelee oikeaksi ratkaisuksi – kun isä itsekin olisi lapsena halunnut vastustaa omaa isäänsä – mutta se oli ehdottoman kiellettyä – vastustamisesta saattoi saada pahimmillaan ”koivuniemen herraa”. Tai kuinka usein äiti suuttuu lapsille pikkuasioista, vaikka itse asiassa hän itse on ollut viime aikoina vihainen puolisolleen – mitä hän ei tunnista tai kykene ilmaisemaan – koska omaa vihan tunnetta ei saanut lapsena näyttää äidille – koska äiti loukkaantui siitä – ja äiti olisi pahimmillaan saattanut hylätä (lapsen tunne lapsen maailmankuvassa).
Tämä kaikki on osa tunneihmisen evoluutiota, pienin esimerkein kuvattuna. Koska kirjoitan juuri tästä teemasta, se kertoo siitä, että nämä asiat ja oivallukset ovat olleet itselleni tärkeitä viime vuosina. Sekä omaa sisintä tutkien että suhteessa vanhemmuuteen ja suvun malleihin. Jos sinä haluat, voit jatkaa omaa pohdintaasi esimerkiksi alla olevien kysymysten kautta. Teema jatkuu toisella osalla muutaman viikon kuluttua!
Mitä tunteita sinä sait lapsena näyttää vapaasti? Mitkä tunneilmaisut eivät olleet sallittuja?
Millä tavoin vanhempasi tai sukusi näyttivät tunteitaan, jos perheessä oli riitaa tai muita kriisejä? Tai positiivisia elämäntapahtumia? Mitä olet itse mallioppinut ja perinyt sukusi tunnemalleista?
Mikä tunne on sinulle vaikein kohdata ja elää läpi sellaisena kuin se haluaisi tulla? Tai oletko ylipäätään tietoinen tunteesta, oletko ehkä epävarma miksi nimeäisit kyseisen tilan tai olon? Jos olet joskus elänyt tämän tunnereaktion läpi alusta loppuun (kunnes se itsestään loppuu), muistele miltä se tuntui omassa kehossasi. Millainen olo kokemuksesta jäi jälkikäteen?
Mikä on sinun selviytymisstrategiasi, kun huomaat hankalan tunteen tai esimerkiksi ahdistavan olon itsessäsi? Tunnetko levottomuutta ja tarvetta tehdä jotakin; alatko esimerkiksi siivoamaan tai syömään, lähdetkö lenkille tai uppoudutko tv:n äärelle elämään jonkun toisen maailmaa? Vai voitko pysähtyä, hengittää syvään, kohdata ja elää tämä tunne läpi?
Mikä tunnetila on sinulle helppo kokea kehossa, ja voit sallia sen itsellesi? Kun seuraavan kerran koet tätä tunnetta, huomaa tarkasti, miltä se kehossasi tuntuu ja elä tunne täysillä läpi! Jos kehosi haluaa liikkua, anna sen liikkua! Jos olisit vielä lapsi, miten silloin liikkuisit? Jos haluaisit ilmaista tunnettasi jollakin äänellä, miten se tapahtuisi? Tulemalla entistä tietoisemmaksi kaikista kehoreaktioistasi, opit hiljalleen luottamaan omaan kehoosi ja alat uskaltaa elää kehossasi läpi myös ”kielletympiä” tai uhkaavilta tuntuvia tunteita.
Kirjoitin aiemmin defensseistä, eli puolustusmekanismeista joilla suojaamme itseämme todellisuudelta. Mikäli kirjoitus meni sinulta ohi, löydät sen täältä.
Halusin kirjoittaa sinulle yksityiskohtaisemmin joistain defensseistä ja valitsin ensimmäiseksi defenssin johon törmäämme arjessa jatkuvasti. Projektio, tai sijoittaminen, tarkoittaa sitä kun sijoitamme jonkin sisällämme epämiellyttävää jännitettä aiheuttavan asian itsemme ulkopuolelle. Säännöllisessä käytössä se vaikeuttaa elämää ja ennenkaikkea sosiaalisia suhteita merkittävästi.
Sijoittaminen on pääasiassa tiedostamaton tapahtuma.
Projektio/sijoittaminen
Sijoittaminen kuuluu ns. kypsymättömien defenssien joukkoon ja se tarkoittaa sitä, että sijoitamme johonkin toiseen ihmiseen, asiaan tai tapahtumaan jotain meissä olevaa. Useimmin nämä ulkoistetut asiat ovat tunteita, ajatuksia ja muita sisäisiä tapahtumiamme. Sijoitamme nämä asiat toisiin koska ne aiheuttavat/aiheuttaisivat epämiellyttävää jännitettä sisällä, eli epämiellyttävän olon.
Kuten muutkin defenssit, sijoittaminen on pääasiassa tiedostamatonta toimintaa.
Esimerkkejä sijoittamisesta:
haluaisit ottaa suhteessa omaa aikaa mutta koska tämä tunne/nämä ajatukset synnyttävät syyllisyyttä, sijoitat tunteet ja ajatukset toiseen. Tämän seurauksena saatat esimerkiksi alkaa syyttämään toista siitä, että hän ei anna sinulle aikaa tai vaihtoehtoisesti koet toisen haluavan omaa tilaa. ”Minusta tuntuu, että sinä et enää halua viettää kanssani niin paljon aikaa kuin ennen”.
tunnet vihaa toista ihmistä kohtaan mutta koska tunne ei ole sovinnainen ja aiheuttaisi tietoisuuteen tullessaan voimakasta arvostelua itseä kohtaan, heijastat tunteen toiseen ihmiseen. ”Hän vihaa minua”.
koet voimakasta epävarmuutta itsestäsi ja sijoittat tämän esimerkiksi puolisoosi. ”Olen sinun mielestäsi huono ihminen”.
sabotoit omat tavoitteesi koska et uskalla yrittää tai pelkäät muutosta jonka tavoitteen saavuttaminen toisi. Koska oman sabotoinnin myöntäminen aiheuttaisi sisäisiä ristiriitoja, heijastat vastuun ulkopuolellesi. ”Minua kaivattiin niin paljon kotona, etten voinut mennä työpaikkahaastatteluun”.
koet terapia/valmennus/ohjaus suhteen aikana voimakasta rakkautta itseäsi ja elämää kohtaan, mutta tunteen pelottavuuden vuoksi heijastat sen toiseen. ”Minä en ole koskaan kokenut, että kukaan rakastaa minua näin paljon” tai ”olen rakastunut sinuun”.
kritisoit ystävällesi erään yhteisen ystävänne itsekästä toimintaa. Todellisuudessa saatat tuntea kateutta häntä kohtaan tai koet syyllisyyttä omista itsenäisistä valinnoistasi ja heijastat tämän toiseen ihmiseen.
Olet varmasti törmännyt siihen sanontaan, että me ihmiset olemme peilejä toisillemme. Vaikka sanonnalla on sekin merkitys, että kokemuksemme toisista ihmisistä ovat pääasiassa omien tulkintojemme värittämiä, vailla defenssin luonnetta, on sanonnalla paljon tekemistä myös sijoittamisen kanssa.
Defenssinä sijoittaminen on yksi yleisimmistä. Oma näkemykseni asiasta on se, että me sijoitamme itsemme ulkopuolelle enemmän kuin ymmärrämmekään.
Kysymyksiä:
miten koet ympärilläsi olevat ihmiset ja voisiko jokin siitä olla todellisuudessa jotain sinussa tapahtuvaa?
miten koet elämän ja voisiko kokemuksesi elämästä ja olosuhteista olla jotain jonka sijoitat itsesi ulkopuolelle?
voisiko jokin sinuun kohdistettu tunne, palaute tai kiinnostus ollakin tämän toisen henkilön omaa? Jotain jonka hän sijoittaa sinuun koska hän ei ole valmis näkemään tätä osana itseään?
Aiheen merkitys sisäisen työn näkökulmasta
Olen viime aikana pohtinut sitä, kuinka suurelta osin niin kokemukseni todellisuudesta kuin toimintani nyt aikuisena ovat seurausta siitä, että sijoitan todellisuuteen ne osat lapsuudestani ja psyykestäni joita en kyennyt kohtaamaan silloin.
Onko esimerkiksi niin, että koska koin lapsuudessani, ettei ympäristö pidä minusta huolta, pyrin nyt kannattelemaan itseäni maailmassa joka ei pidä minusta huolta? Kohtaamatta kuitenkaan lapsen tunteita siitä, että siitä ei pidetä huolta.
Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
Kun haluat tutkia sinun tapaasi sijoittaa itseäsi toisiin, on usein helpointa harjoitella kiinnittämällä huomio voimakkaisiin reaktioihin. Jos prosessi tuntuu mielenkiintoiselta ja sinussa elää kaipuu todellisuudelle, voit alkaa alkaa lempeästi kyseenalaistamaan myös hienovaraisempia kokemuksiasi. Esimerkiksi persoonallisuutesi piirteitä ja maailmankuvaasi. Pidän tätä sisäistä työtä hyödyllisenä niin hengellisen elämän, oman uran kehittämisen, ihmissuhteiden kuin toimivan arjen kannalta.
Mitä tässä elämässä oikein pitäisi tehdä? Tässä 6 neuvoa, joiden avulla saatat päästä lähemmäs oman elämäsi tarkoituksen löytämistä.
1. Löydä viisaus itsestäsi
— Sinussa on koko universumin viisaus. Avaa keskustelu sisäisen viisautesi kanssa ja esitä sille kysymyksiä. Ole avoin kaikille niille reiteille, joiden kautta voit saada vastauksia: sisältä ja ulkoa, ystäviltä ja olosuhteilta.
2. Meditoi ja keskustele itsesi kanssa
— Keskustele itsesi kanssa meditoinnin ja itsetutkiskelun avulla. Selvennä sisäistä maailmaasi, niin saat eheämmän kuvan siitä, kuka oikeasti olet.
3. Muista sisäinen rajaton potentiaalisi
— Muistuta itseäsi päivittäin siitä, että pystyt vaikka mihin. Tee mahtavuudestasi vaikka muistilappuja peileihin ja autoon. Vähitellen pelokkaat ajatuksesi ja itse keksimäsi rajoituksesi katoavat, eivätkä ne enää estä sinua löytämästä elämäsi tarkoitusta.
4. Seuraa omaa sisäistä ääntäsi
— Löydä asiat, jotka innostavat sinua, ovat sinulle tärkeitä ja tekevät sinut onnelliseksi.
5. Kuuntele, millaisena muut näkevät sinut
— Kiinnitä huomiota siihen, mitä muut sanovat sinusta, taidoistasi ja lahjoistasi. Ole tarkkana erityisesti, jos kuulet saman asian useilta eri ihmisiltä.
6. Aseta tavoitteita ja huomaa, mitä sitten tapahtuu
— Aseta tavoitteita, jotka auttavat sinua tutustumaan itseesi paremmin. Kiinnitä myös huomiota siihen, mitä elämässäsi alkaa tapahtua, kun olet asettanut tavoitteesi. Tartu tilaisuuksiin, jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi.
— Päästä irti kivusta ja odotuksista. Olet kasvanut ihmisenä ja tilanne valmistaa sinut johonkin paljon suurempaan. Ole avoin tuntemattomalle. Se on täynnä taikaa ja ihmeitä!
2. Voit todella rakastaa työtäsi.
— Sinun ei tarvitse juuttua työhön, joka haittaa hyvinvointiasi. Voit aina irtisanoutua. Luota tuntemattomaan. Sinä todella voit tehdä työtä, josta pidät.
3. Elämässä ei ole päämäärää — elämä itsessään on palkinto
— Kun keskityt tulevaisuuteen, unohdat tämän hetken, unohdat elää. Päämääräsi on juuri tässä, tällä hetkellä.
4. Kukaan muu ei ole vastuussa onnellisuudestasi kuin sinä itse.
— Älä uskottele itsellesi, että elämä vain tapahtuu. Päästä irti uhrin asemasta. Sinä voit muuttaa elämäsi suunnan silloin kun todella haluat ja olet valmis.
5. Olet kaunis.
— Painosi ei määrittele sinua. Se ei tule koskaan olemaan mahtavuutesi tiellä. Älä kuluta aikaasi painon ja ruuan tarkkailuun.
6. Se, mitä ihmiset sanovat kertovat heistä — ei sinusta.
— Älä kuluta aikaasi muiden mielipiteiden kuuntelemiseen ja niiden uskomiseen. Muiden sanoilla ja teoilla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
7. Vaikeimmatkin asiat ovat jonakin päivänä menneisyyttä.
— Muutos on ainut pysyvä asia elämässä. Takertuminen johonkin aiheuttaa kärsimystä ja onnettomuutta. Sinä et ole ongelmasi. Muista, että huominen on uusi päivä ja se menee loppujen lopuksi ihan hyvin.
Suomessa viime viikonloppuna vieraillut luonnollisen hyvinvoinnin rokkistara, David ”avokado” Wolfe esitteli innokkaalle kuuntelija yleisölleen läjäpäin työkaluja omaan jaksamiseen liittyen. Tämä kirjoitus tiivistää fiiliksiä ja pistää muutamia muistiinpanoja niillekin, jotka eivät paikan päälle päässeet. Lähdetään kurkkaamaan mitä sinne muistoihin ja kokemuslokeroihin tarttui. Kirjoitus edustaa allekirjoittaneen näkymystä tapahtumasta, mikä eroaa aina muiden paikallaolleiden kokemuksista. Yritän kuitenkin pitää pääteemat kohtuullisen lähellä sitä, mitä päivä sisälsi.
David Wolfe
David on jo pitkään kiertänyt maailmaa, opastamassa ihmisiä ottamaan terveyttään omiin käsiinsä entistä rohkeammin. Päivä alkoi erittäin havainnollistavasti, sillä millä vuosituhannella elämme. Davidin kysyessä, kuinka moni käytti 70-luvulla tehtyä puhelinta. Kenenkään käden nousematta, hän jatkoi 80-luvulle, edelleen kenenkään käden nousematta. Tämä jatkui 90-2000 luvulle, aina 2010 vuoteen asti, ennen kuin ensimmäiset kädet nousivat. Olemme siis päivittäneet teknologiaamme jatkuvalla syötöllä, mutta kuinka on terveys ajattelumme suhteen? Elämmekö 70- luvulla vai 2014 vuodessa, jolloin ymmärrämme hyvin paljon enemmän terveydestä, kuin esimerkiksi kaksi tai neljä vuotta sitten, jolloin David viimeksi vieraili Suomessa. Päivitämmekö tietojamme, avautuen uusille löydöille ammattilaisten ja tieteenkin saralta, vai pidämmekö kiinni vanhoista rahistuneista oppikirjoista? Tästä oli hyvä lähteä liikenteeseen. Mitä olemme itse valmiita tekemään omalle hyvinvoinnillemme ja kuinka paljon olemme siihen valmiita panostamaan?
”Jos olet sitoutunut, aina on keino”
-Anthony Robbins-
Värit
David avasi kiehtovia yhteyksiä siihen, mitä erilaiset väripigmentit tekevät kehossamme ja kuinka voimme niitä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää. Kävimme erilaisia värejä läpi, avaten niiden fysiologisia toimia kehossa, sekä vaikutusta mm. mielen toimintaan. Henkilökohtaisesti arvostus nousi monta pykälää, Davidin myöntäessä pitkän linjan raakaruokailijana, että aina lämmitys ei ole pahasta. Joskus jopa hyödymme siitä, kohonneena imeytymisprosenttina. Tämä mielestäni osoitti sen, että päivän rokkistara pystyy ottamaan uuden tiedon vastaan, muuttaen omaa näkemystään, ennenkaikkea pohjaansa mistä toimia. Raakaruoka voi olla ravinteellisesti erittäin korkealla, mutta mitä sillä on väliä, mikäli emme pysty sitä imeyttämään kehossamme? Kun otetaan vielä huomioon meidän alueellinen sijainti, niin jokainen pystyy omalla intuitiollaan ymmärtämään, että kylmällä kaipaamme lämmintä sisällemme.
Kokonaan käsitteisiin täysin menemättä, voidaan kai asia tiivistää, että punaista, oranssia, keltaista, vihreää, sinistä (jota luonnosta löytyy vähän), purppuraa, ruskeaa, valkoista ja mustaa olisi hyvä löytyä ruokavaliosta. Monesti värit ollaan unohdettu ja pyritty tarkastelemaan ravinnon rakennetta, joka on vienyt luultavasti meitä kauemmas yksinkertaisuudesta. Täyttämällä lautasemme ja juomamme väreillä ruokimme omaa geenistöämme toimimaan täydellä teholla, joka pitää meidät elinvoimaisena vielä seuraavat 3000 vuotta. Näin ainakin David taisi mainita. Haaste löytyi sieltä, että emme pysty aina hyödyntämään kaikkia ihmeellisiä väriaineita. Tähän on monta tekijää, joista kiire, nopeasti syöminen, pureskelun unohtaminen, sekä suoliston toimintamme tuskin ovat pienimpiä tekijöitä.
David nosti myös rasvan tärkeyden esiin. Monet aineista ovat rasvaliukoisia, jotka tarvivat muun rasvan, kuin mitä kevyissä kasviksissa ja marjoissa esimerkiksi on. Onneksi maassamme rasvakammo on tästäkin syystä häviämään päin. Jos haluat hyötyä kasvisten hyödyllisistä aineista, David vinkkasi muutaman kikan;
– Syö enemmän, esim. marjoja
– Käytä rasvaa aina kasvisten, marjojen, yrttien ja juuresten kanssa
– Käytä lämmitystä apunasi, ainakin siihen pisteeseen asti, että kuumuus on ”lämpimän keiton luokkaa”
– Soseuta ruoka
Värikategoriassa Avokadon mainitessa villien marjojen merkityksen, luultavasti moni yleisössä (minä ainakin) hymähteli. Meidän metsien ollessa pullollaan edelleen omaa geenistöä ylläpitäviä villimarjoja, jotka tukevat meidän geenistöä ylläpitäviä järjestelmiä.
Syö värejä ja tunne onnellisuuden tunteen nousu kehon sisälläsi.
Hormonit
Yksiä suurimpia epigeneettisiä vaikuttajia ovat hormoneidemme toiminnot. Tässä kohtaa tulemme siihen pisteeseen, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Sen sijaan, että olisimme geeniemme uhreja, voimme tarkastella epi (yläpuolella) genetiikan vaikutuksia geeniemme toimintaan. Toisin sanoen meillä on sisäinen kaukosäädin, jolla pystymme säätelemään omien geeniemme ”päälle / sammumaan” ominaisuuksia. Ravinto näyttelee suurta roolia, ympäristön, ajatusten, tunteiden, myrkkyjen, liikkumisen, rentoutumisen, unen ja lisäravinteiden lisäksi. Monet ovat alkaneet keskittymään entistä enemmän hormoneihin ja niiden toiminnan tehostamiseen. Koska hormonit ovat kehomme sisäisiä kommunikoijia, eri tapahtumien kesken, tavallaan sisäisenä postilaitoksena toimien, kannattaa niiden toimintaan todellakin panostaa.
Äärimmäisen tärkeinä katsotaan olevan anabolisten (kasvattaja / uudistava) ja katabolisten (hajottava / energiaan käyttävä) hormoneiden tasapaino. Pääteemoina muutamia nostoja:
Hormoneita tukevat tekijät:
– Kolesteroli. Äärimmäisen tärkeä sukupuolihormoneiden muodostaja. Osa ihmisistä pystyy tuottamaan paremmin itse kolesterolia, osa huonommin. Sen takia ravinnosta saatava kolesteroli on äärimmäisen tärkeä, joista mm. lisääntymiseen, terveyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät hormonit muodostuvat. Yhtenä nostona voidaan ottaa Ghee (kirkastettu voi), josta saadaan eläinperäistä rasvaa ja kolesterolia, ilman että esimerkiksi asenteellisista syistä ei halua eläimiä syödä.
– Kookostuotteet
– Poron / Peuran sarviuute, joka sisältää monia kasvutekijöitä tukevia elementtejä. Jopa kiinalainen lääketiede tukee tätä suuntausta. Toki aina löytyy skeptisyyttä, yleensä ilman kokeilua ja testaamista omalla kehollaan.
– Nokkosen juuri, erityisesti miehille
– Jamssi / bataatti
– Tongkat Ali
– Kaakaovoi
Panosta myös merileviin, joissa on mm. runsaita määriä jodia, jota tarvitaan terveelle KILPIrauhastoiminnalle.
On myös hyvä muistaa progesteroonigeeli, bioidenttisenä muotona, joista moni voisi hyötyä hormoniongelmiinsa. Keskustele ammattilaisen kanssa tästä vaihtoehdosta, ennen kuin lähdet itse käyttämään tätä ”kehogeelinä”.
Hormoneiden häiritsijöitä ”xenoestrogeenejä, eli vierasperäisiä estrogeenin kaltaisia aineita:
– Muovi ja sisällä olevat materiaalit
– Petrokemikaalit
– Liiallinen sokerin käyttö
– Lisäaineet, torjunta-aineet, joita löytyy esim. syömämme ravinnosta
– Tehotuotetuista eläimistä (johtuen ruokinnasta, joka ei tue lajityypillistä ravintoa)
– Hygieniatuotteet, sekä kodin siivoukseen tarkoitetut tuotteet.
Koska jokainen altistuu näille jossain määrin, on hyvä miettiä, kuinka kuormitusta saisi vähemmäksi. Kurkkaa myös tämä kirjoitus. Davidia löyhästi lainaten ”tee se minkä tulet tekemään, älä sitä mitä et tule tekemään”
Sairaudet, oireet vai tilat?
Elämme ajassa, jossa vastavoimat erkanevat entisestään. Tietyt tahot estävät, jopa kieltävät parantavien kasvien käyttöä. Tämä herättää monia kysymyksiä, joista ensimmäinen voisi olla MIKSI? Miksi ihmiset eivät saa käsiinsä kasveja, jotka ovat kuuluneet ruokavalioon koko meidän olemassaolon ajan. On se sitten tieteellisestikin todistetut mäkikuisma tai ruusujuuri, jotka auttavat mm. masennuksen ensimmäisissä vaiheissa. Tai on se sitten ihan vaan lähituottajien tukeminen, joka on tehty äärimmäisen haasteelliseksi toteuttaa käytännössä. Onko kaikki säännöt ja määräykset todellakin meidän hyväksi? Vai onko niillä motiiveja ruokateollisuuden bisneksen tekemiseen? Meidän hyväksi vai markkinoiden parhaaksi? David poistaisi ”E(l)viran”, kuten hän suomeksi kohtuullisen hyvin väänsi, juurikin sen haasteiden lisäämisen takia. Jos kuuntelet virallista tiedotusta, niin olet varmasti huomannut, kuinka moni luonnonkasvi ja villinä oleva ruoka voi olla vaarallinen. Kuitenkin olemme viimeiset pari miljoonaa vuotta käyttäneet näitä kasveja ja kohtuullisen hyvin pärjänneet. Davidkin sanoi, ”en suosittelisi mitään käytettävän päivittäin” on kohtuullisen hyvä määritelmä, koska jos katsomme luonnonkansoja, kasvien kierrätys ja monipuolisuus ovat ne teemat, jotka pitävät kehon tasapainossa ja elinvoimasena.
Yksi teema mikä nousi oli myös mielen vaikutus terveyteemme. Placebon vaikutuksista monet tietävät ja olen itsekin niistä kirjoittanut. Mutta pienenä kertauksena, mielesi vaikuttaa siihen kuinka lääke vaikuttaa. Oli ”lääke” sokeripilleri tai kemiallinen tuote. Mielesi vaikuttaa suunnattomasti siihen, miten kehosi käyttäytyy sen jälkeen. Myös toiseen suuntaan, jolloin nosebo (placebon ilkeä serkku) voi heikentää terveytesi tilaa merkittäväsi. Tähänkin Mr. Avokado nosti hienoja esimerkkejä ja todisteita, jotka varmasti saivat tilassa olevat skeptisimmätkin miettimään, mikä onkaan terveydessä tärkeintä. Ruoka vai asenne millä sen syöt?
Asenne
Asenteesta puhuttiin myös paljon ja se onkin kiehtova teema, mitä enemmän ihmiset tutustuvat fyysisiin tekijöihin, tulee myös mentaaliset ja sielullisemmat teemat esiin. Kuten myös toisin päin. Molemmat vaikuttavat kumpaankin suuntaan, fyysinen mentaaliseen, mentaalinen fyysiseen. Näin myös päivän tähti totesi ”Pahin tapahtumasi on yleensä parasta mitä sinulle on tapahtunut”. Asenne vaikuttaa suunnattomasti siihen, teemmekö itsellemme hyvää vai hallaa.
Yksittäiset työkalut
Yksittäisistä työkaluista nostan vain muutamia, koska päivä tarjosi niitä kymmenittäin. Osa noista työkaluista oli hifistelijöille tuttuja, mutta isommalle yleisölle täysin tuntemattomia. Tutustu halutessasi näihin:
– TA 65 – DNA:n uudistaja / immuniteetti /parantaa telomeerien toimintaa
– Resveratroli – Auttaa kaikkia kehon soluja suojautumaan. Kurkkaa linkin lopusta ihan huvikseen liitteet! Havainnollistava siitä, kuinka ”vähän” ainetta on tutkittu.
– THC & CBD – Joilla on erittäin positiivisia vaikutuksia huomattu moneen oireeseen. Monet taitavat kuitenkin takertua yhdisteen ”laittomuuteen”.
– Humala uute (Hops extract) – Davidin mukaan Resveratrolin, hampun kanssa käytettynä erittäin suojeleva kolmikko
– Kapris – Itkumuuristakin kasvava maapallon nro.1 ”happiness food” (http://en.wikipedia.org/wiki/Quercetin)
– Punajuuri, joko mehuna tai fermentoituna. Auttaa mm. metylaatiossa.
– Sienet, kuten esim. Mividalta ilmestynyt uusintapainos Jaakko Halmetojan Pakurikääpä (Mividata 2014), voisi olla hyvä paikka aloittaa. Suositeltava ostos, tapahtumassakin iloisesti kirmanneelta Jaakolta ja biomedin porukalta.
– Suolavesi (muista puhdistamaton suola, jossa on kaikki hyvä kama edelleen tallella) perus sisäisenä hoitona
– Luuydin terapiahoidot. Maailmalla yleistyvä kantasolujen toimintaa tehostava, omasta luuytimestä otettuna kuulostaa varsin vahvalta tämän päivän kehon uudistajalta.
– Puna / keltaiset väripigmentit (betalain) yksi superruoka kategoria.
– Afrodisiakki dietti – Rokkaavin dietti tällä hetkellä?
Tavoitteet
Kuten moni valmentaja, myös Avokado puhuu tavoitteellisuuden tärkeydestä. Mikäli katsomme omaa elämäämme, jokainen tapahtuma, minkä olemme luoneet elämäämme on ollut ensin pelkkä ajatus. Niinpä olemme luomassa omaa elämäämme jatkuvasti, kiinnitimme siihen huomiota, tai emme. Koska kyseessä on kuitenkin meidän oma elämämme, niin aika järkevältä kuulostaisi luoda se omista näkökohdista ja tavoitteista käsin. Lämmin suositus jokaiselle, joka haluaa elää oman näköistä elämäänsä.
Tärkeintä?
Vaikkakin fyysisyys on äärimmäisen tärkeä asia, vieläkin tärkeämpää, myös päivän luenoitsijan mielestä, on yhteisöllisyys. Ei liene yllätys, että monet pitkäikäiset kansat ovat hyvin vahvasti liitoksissa omaan yhteisöönsä. Yhteisö ei tarkoita pelkästään omaa lähipiiriä, vaan kokonaisuutta, johon kuulumme. ”No farms, no food, no farms, no fun”- toteamus muistutti meitä siitä, kuinka tärkeää on tukea pienyrittäjiä, puhtaan ruuan kasvattajia, sekä pienviljelijöitä. Ruoka, joka monelle meille on tärkeää, ei vaan ilmesty itsestään. Se lisääntyy mihin keskitymme. Mikäli yksilöinä tuemme pientä, on sillä mahdollisuus elää osana tätä yhteisöä. Yhteisö ymmärtää myös luonnon tärkeyden ja pyrkii panostamaan sen toimintaan, sekä eheyttämiseen omilla toimillaan. Me olemme yhteydessä luontoon, joka tarjoaa kaikki lääkkeet meille mitä tarvitsemme. Usein kävelemme niiden ohi, matkalla patentoituihin ratkaisuihin. Yhteisö huolehtii toisistaan, pitäen terveyden tärkeämpänä, kuin pelkän rahan; ”jotku ovat niin köyhiä, ettei heillä ole muuta, kuin rahaa”.
Myös Hidasta Elämää heimoa oli paikan päällä mukavasti. Kuvassa vasemmalta Pequ Nieminen, Jani Wahlman, Tomi Parkkinen ja Teemu Syrjälä.
Säännöt ja määräykset kiristyvät kaiken aikaa ja näin tulee tapahtumaan jatkossakin, ellemme luo toisenlaisia tapoja olla ja toteuttaa terveyttämme. Me olemme niitä, jotka ovat muuttamassa maailmaa, juuri sinä ja minä. Kunhan muistamme hypätä sisäisen totuuden virtaamme, emme voi mennä metsään (tai ehkä juuri sinne menemme). Panosta omaan terveyteesi, jaa tietoa, anna takaisin yhteisöllesi ja nautitaan matkasta, ei tää niin vakavaa vissiin ollutkaan. Kiitos David, kiitos Raakapuoti järjestämisestä, kiitos Christoffer loistavasta visuaalisesta esityksestä, kiitos kaikki paikallaolijat, kollegat, näytteilleasettajat ja ihmiset, jotka panostatte tähän kasvavaan yhteisöön. Kasvua ja kehitystä meille kaikille.
, voisi olla hyvä paikka aloittaa. Suositeltava ostos, tapahtumassakin iloisesti kirmanneelta Jaakolta ja biomedin porukalta.
