Keskiviikkokolumni: Tää mamma on vihaan kyllästynyt

keskiviikkokolumnistit2015Että jaksan taas ihmetellä tätä elämää. Minulla on takanani tuskainen ja epäreilulta tuntunut päivä töissä. Hetken aikaa oli sellainen olo, että ”pitäkää tunkkinne” ja tekee mieli heittää ihan läskiksi. Yhtäkkiä voimat, joita oli ollut kuukausia vaikka kuinka paljon, tuntuivat valuneen ties minne. Kritiikki sai minut hetkeksi henkisesti polvilleni, tuntui kertakaikkisen epäreilulta.

Mitä on kärsimys? Olisiko se jonkinlaisen menetyksen aiheuttama tunne tai kimppu tunteita? Kärsimykseen liittyy toivottomuutta ja jonkinlaista epämääräisyyttä, tunteita, joita ei ehkä pysty kärsimyksen hetkellä erottamaan toisistaan. On paha olla ja tuntuu siltä, että kärsimys kestää ikuisesti. Monesti kärsimyksessä kysellään: miksi juuri minä joudun kärsimään? Tai miksi Jumala sallii tällaista tapahtuvan?

Ja muistin taas: kärsimystä on monenlaista, mutta minun tämänpäiväiseni oli sitä mallia kärsimystä, että sen voi valita tai sitten jättää valitsematta; pientä ja hetkellistä, jos oikein valitsisin. Mahdollisuuteni oli valita kärsimyskehon ruokkiminen tai rakkauden valitseminen (kiitos Eckhart Tolle ja Läsnäolon voima!). Valitsin jälkimmäisen ja johan alkoi helpottaa, mutta en silti ymmärtänyt, mikä valutti voimat.

Mietin voiman menetystä ja automatkalla kotiin avasin autoradion. Voi enkeleiden viisautta – minkä kanavan taas keksivät auttaakseen minua oivallukseen. Haloo Helsinki sanoitti sitä, mitä en itse osannut sanoittaa:

”Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo,

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo

Me ollaan samaa tuhkaa,

samaa kevyttä ilmaa,

Joten rauha nyt,

tää maailma on vihaan kyllästynyt”.

Mikä havainto ja taas aukesi uusi, tutkittava maailma: minä reagoin voimakkaasti vihaan. Ja koen valtavaa kyllästymisen tunnetta vihaa tai vihamielisyyttä kohtaan. Ei vaan jaksa. Vihan tunteen edessä menevät henkiset tumput joskus suoriksi. Viha saa minun voimani valumaan salaman nopeasti itsestäni pois ja tunnistan vanhan tutun masennuksen tuoksun. En osaa suojautua vihalta vaan annan sen luikerrella itsessäni olevista madonrei´istä sisään. Mitä tunteita viha herättää ja miksi, onkin sitten vähän laajempi tarina. Luulen, että tälle kolumnille syntyy jatko-osa.

Monessa paikassa on vihaa; kritiikkiä ja virheiden etsintää, tuomiopuhetta, negatiivista energiaa, pahan puhumista, narinaa ja ties mitä kaikenlaista niin, että ilmapiiri on raskas ja pysähtynyt. Tiedät varmaan, kun astut paikkaan, jossa on paljon vihaa, koko oma olemus jäykistyy ja asettuu puolustuskannalle. Kun oikein asiaa tunnustelin, tajusin, että sellaisia paikkoja on yllättävän paljon. Kun on tarkoitus jonkin asian tulla esiin, se tulee oman kokemukseni mukaan monesta tuutista, jotta varmasti tulee selväksi se, minkä on tarkoitus nousta tietoisuuteen. Tulipa aihe vastaan samaisena päivänä vähän muissakin yhteyksissä.

Ja kun rakastat sitä toista tuhkaläjää, rakastat myös itseäsi.

Olen kasvanut suvussa ja perheessä, jossa on paljon vihaa – sukupolvista toiseen siirrettyä katkeruutta. Syyllisyydessä, syyllistämisessä, vihassa ja kateudessa marinointi on tehnyt tehtävänsä tähän päivään asti. Ja tänään tuli tietty piste tällekin tarinalle. Itsen ulkopuolelta tulevaa vihaa oppii pitämään tuttuna ja turvallisena ja juuri siitä syystä sen seuraan on ollut luonnollista hakeutua. Vihatynnyrissä kasvanut pitää pimeää tynnyriä kotinaan. Ei oikein ymmärrä, että itsellekin tekisi hyvää kylpeä rakkaudessa eikä kritiikin ilmapiirissä. Mutta niinhän se on, ettei voi valita, jos ei tiedosta. Minä jätän yhden tynnyrin ja taidan siirtyä vähän valoisampiin tynnyreihin.

Me ollaan samaa tuhkaa. Me ollaan niin samaa tuhkaa. Jos kritisoit ja vihaat muita, kritisoit ja vihaat myös itseäsi. Ja kun rakastat sitä toista tuhkaläjää, rakastat myös itseäsi. Joten rauha nyt.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Tikapuut rakkauteen -kirja

    25,00  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin