Yksitoista vuotta sitten sain YT- neuvotteluissa vapautuksen silloisista työtehtävistäni. Edessä oli CV:n päivitys, jolla vakuuttaisin tulevan työnantajan taidoistani.
Edellisestä työnhausta oli kulunut jonkin aikaa, joten kuvaus oli syytä kirjoittaa puhtaalta pöydältä.
Istuin työpöydän ääreen ja aloitin. ”Olen…”
Ajatus pysähtyi ja kynä sen myötä. Olenko tutkintoni, ammattini vai mikä on oikea tapa määritellä itseään? Istuin pitkään hiljaa ja tajusin olevani olennaisen ääressä. Olin 39 ja ymmärsin seuraavalla työtehtävällä olevan oikeasti väliä sekä itselleni että ammatilliselle kehittymiselleni. Halusin antaa itsestäni mahdollisimman oikean kuvan päästäkseni mahdollisimman oikeaan tehtävään ja tuloksiin.
”Mikä minä olen ja miksi haluan tulla?”
Otin kynän käteen ja päätin antaa intuitiolle tilaa. ”Olen 39-vuotias perheenisä Vihdin Nummelasta.” Hätkähdin. Eihän noin voi kirjoittaa, vai voiko? Kyllä voi. Yksi asia johti toiseen ja pian löysin itseni juuri siihen hetkeen sopivasta työstä. Hieno juttu, muttei tämän tarinan pointti.
Tuosta lauseesta alkoi henkilökohtaisen muutoksen kausi, joka jatkuu edelleen, vaikkakin ehkä jo lyhenevin harppauksin. Isänä oleminen, sen merkitys ja siihen liittyvien odotusten ymmärtäminen on sen jälkeen ollut isona teemana polullani.
En ole koskaan ollut ”super” mitään. Isänäkään en maksimoi suorituksia enkä odotuksiani lasten tekemiselle tai menestykselle. Yhden selkeän kriteerin löysin kuitenkin omalle onnistumiselleni, kun sitä kerran kysyttiin. Katson onnistuneeni elämässä, jos lasteni edesottamuksia seuratessani tunnen ylpeyttä ja onnea. Checked. Olen ollut perillä jo pitkään.
Lapsista nauttimisen lisäksi isyyden oivalluksiin kuuluu oman isäsuhteen perkaaminen ja siitä oppiminen. Se on minulle ollut haastavampaa, mutta luulen päässeeni luokalta senkin osalta.
Muutama vuosi tuon cv-päivityksen jälkeen löysin aamulla kylpyhuoneen peilistä isäni kuvan. Omiin vaatteisiini puettuna. Oivalluksen innoittamana tajusin haluavani keskustella isäni kanssa. Keski-ikäisen aikuisen kriiseistä ja opeista. Miltä hänestä tuntui silloin ja miten minä sen silloin koin.
Keskustelumme jälkeen olin uusi ihminen. Aikuinen mies, joka ajeli kotiaan kohti iloiten keskustelusta toisen aikuisen kanssa. Isänsä. Ensi kertaa samalla viivalla ja samalla puolella. Elämän puolella.
Tänä isänpäivänä olin kiitollinen tuosta matkasta ja keskustelustamme aikuisten kesken. Isäni on nyt jatkanut matkaansa, mutta saimme onneksemme kokea tuon kohtaamisen. Hetken, joka samaan aikaan avasi ja sulki jotain. Eheytti sen, mikä oli rikki ja teki siitä paremman.
20-vuotias yrittäjä ja ilopilleri Maria Lönnqvist oli ensimmäisiä ihmisiä, joka tutustutti minut aikoinaan raakakakkujen maailmaan. Kävin Marian kakkukurssin ja ihastuin hänen aitoon ja maanläheiseen tapaan luoda herkkuja ilman vehnää, valkoista sokeria, maitoa tai munia. Marian uutiskirjeen pohjalta osasinkin jo odottaa jonkinlaista kakkukirjaa ja odotukset lunastettiin, kun sain kirjan käsiini: se pursuaa mutkattomia, helppoja ja herkullisen kuuloisia ohjeita.
Raakaleipurin parhaat kakut. Kuva: Maria Lönnqvist
Raakaleipurin parhaat kakut (Nemo 2014) kirjassa näkyy tekijän intohimo raakaleivontaa kohtaan. Ennen kaikkea se innostaa varmasti myös aiheeseen perehtymätöntä kokeilemaan raakaleivontaa ja siinä sivussa toteamaan, miten yksinkertaisesti lopulta terveellisempiä herkkuja voi valmistaa. Toki innostuksen kasvaessa tehokas blenderi ja monitoimikone helpottavat valmistusta ja tekevät siitä vieläkin vaivattomampaa. Kirjan alussa esitellään perinteiseen tapaan raaka-aineet ja kaikki niiden pohjalta tehtävät kakut, piiraat, leivokset ja pienet makeat sopivat hyvin erikoisruokavaliota noudattaville. Kakkuja ei kypsennetä uunissa, vaan ne syntyvät raaka-aineita liottamalla, sekoittamalla ja blendaamalla.
Jokaisen reseptin alussa on pieni tarina, joka taustoittaa, miten resepti on syntynyt, tai mistä Maria on saanut siihen inspiraation. Useissa ohjeissa on ilahduttavan vähän ainesosia ja monia raaka-aineita saa erikoiskauppojen lisäksi myös hyvin varusteluista supermarketeista. Olen samaa mieltä Marian kanssa siitä, että luomulaatuiset, laadukkaat ja mahdollisimman vähän käsitellyt raaka-aineet luovat usein parhaat makukokemukset. Itse tilaan lähes poikkeuksetta kaikki pähkinät, hiutaleet, öljyt ja jauheet netin kautta joko Fitnessfirstiltä tai Foodinilta.
Marian kirjan ohjeella syntyi seuraavanlainen taivaallinen mustikkapiirakka:
Jauha kookoshiutaleet monitoimikoneessa tai vahvalla tehosekoittimella jauhoksi. Lisää joukkoon taatelit ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jos taatelit ovat kovin kuivia, liota niitä hetki vedessä. Seos on sopivaa, kun voit pyörittää taikinasta pienen pallon, joka pysyy kasassa. Painele seos tiiviisti piirasvuoan pohjalle sekä noin 2 cm ylös reunoille.
Soseuta mustikat. Sekoita huolellisesti joukkoon psyllium-jauhe. Levitä täyte pohjan päälle.
Sekoita vaniljakuorrutteen ainekset vahvalla tehosekoittimella sileäksi seokseksi. Malta sekoittaa seosta tarpeeksi kauan, jotta cashewpähkinät liukenevat täysin. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Cashewpähkinöiden liottaminen vedessä etukäteen pehmentää niitä ja helpottaa sekoittamista. Levitä kuorrute piiraan päälle.
Koristele mustikkapiiras tuoreilla marjoilla. Näin se on heti valmis tarjoiltavaksi. Piiras säilyy jääkaapissa noin viisi päivää.
Kakku oli erittäin hyvän makuinen, eikä yhtään liian makea. Olen perinteisesti aina halunnut tehdä pieniä kokeiluja ja lisäyksiä valmiisiin resepteihin ja tässä tapauksessa laitoin sitruunan mehun lisäksi sitruunasta myös raastetun kuoren, lisäsin vaniljakuorrutteeseen muutaman tipan vanilja-steviaa ja koristelin kakun kotimaisilla vadelmilla mustikoiden sijaan. Kakku olisi varmasti säilynyt viisi päivää, mutta meidän perheessä se syötiin kahdessa päivässä.
Värittäminen mielletään lasten harrastukseksi, mutta tutkimusten mukaan värittäminen edistää myös aikuisten hyvinvointia – erityisesti sen stressiä vähentävän vaikutuksen vuoksi. Trendi on levinnyt erityisesti Euroopassa, Ranskassa ja Britanniassa, sekä Pohjois-Amerikassa.
Millä tavalla värittäminen vaikuttaa meihin?
Se stimuloi aivoalueita, jotka ovat yhteydessä hienomotoriikkaan, aisteihin ja luovuuteen
Kun väritämme, monet eri alueet isoilla aivopuoliskoillamme aktivoituvat samanaikaisesti, millä on rentouttava vaikutus
Värittäessämme keskitymme vain siihen, jolloin muut huolet unohtuvat. Tällä on välitön stressiä alentava vaikutus
Värivalintamme yhdistävät meidät tunteisiimme: Valitsemme usein värit mielentilamme mukaan
Värittäminen parantaa mielikuvitustamme ja vie meidät hetkeksi takaisin lapsuuteemme, joka oli vähiten stressaavinta aikaa
Ulkopuolelta katsottuna voi vaikuttaa siltä, että elämässään menestyvät ihmiset saavat tai ovat saaneet kaiken hyvän helposti. Usein tällaiset ihmiset eivät kuitenkaan ole mitään oman elämänsä hannuhanhia, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa ja jotka eivät koskaan epäonnistu.
Päin vastoin: he ovat saattaneet epäonnistua elämässään tai tavoitteidensa saavuttamisessa useastikin (emme välttämättä vain tiedä siitä). Kyse ei siis ole siitä, etteivätkö he koskaan epäonnistuisi – koska jokainen meistä epäonnistuu jossain joskus.
Kyse on pikemminkin siitä asenteesta, millä he suhtautuvat asioihin ja tilanteisiin, joissa ovat epäonnistuneet.
1. He eivät syytä epäonnistumisestaan ketään.
Syyttelemisen sijaan he ottavat selvää faktoista ja pohtivat, mitkä tekijät johtivat epäonnistumiseen ja miksi.
2. He eivät juutu menneeseen.
He oppivat virheistään ja ymmärtävät, että ne auttavat päämäärän tavoittelussa. He elävät tässä päivässä ja toimivat heti; Lukevat kirjoja, kysyvät kysymyksiä ja osallistuvat kursseille. Menestyvät ihmiset toimivat samantien.
3. Epäonnistuminen motivoi heidät toimimaan.
Kipu ja ”nyt riitti” -fiilis auttavat heitä pääsemään eroon rajoittavista uskomuksista ja kokemaan uudenlaisen olemisen. Kun kipua on tarpeeksi, löytyy motivaatio toimimiseen.
4. He määrittelevät, mitä menestyminen juuri heille tarkoittaa.
Miltä menestyminen näyttää, tuntuu, maistuu ja haisee juuri sinulle? Ota selvää yksityiskohdista ja usko, että niiden eläminen on mahdollista. Menestyminen ei ole asia — se on kokemus.
5. He ovat kiitollisia kokemuksesta.
He nauttivat päämääränsä tavoittelusta. He eivät ajattele: ”olen onnellinen sitten kun…” vaan he nauttivat matkasta ja siitä, mitä kaikkea se antaa heille tulevaisuutta varten.
Kiitollisuus tuo mukanaan menestyksen ja menestys tuo mukanaan lisää kiitollisuutta.
On aika mennä vessaan ja tehdä VIRE. Laadukkaan ruuan, riittävän unen ja liikunnan lisäksi vannon aivojumpan nimeen. En tarkoita tässä sudokujen tai ristikoiden tekemistä vaan tiettyjä liikkeitä, joita tekemällä aivoni toimivat paremmin ja valonpuutteesta johtuvat hormoniheittelyt eivät pääse niskan päälle.
Teen joka päivä aivojumppaa, tiettyjä liikkeitä, joita olen oppinut vuosien varrella käyttämään. Innostukseni asiaan on vienyt niin pitkälle, että suoritin tänä syksynä aivojumpan peruskurssin. Näin voin paremmin hyödyntää aivojumpan oppeja niin työssäni kuin perhe-elämässä. Aivojumppaan milloin vessassa, milloin hammaslääkärin vastaanotolla, lentokoneessa, bussissa tai missä tahansa, missä on sopivasti tilaa ja muutama minuutti luppoaikaa. Päivittäin teen vähintään VIRE-ohjelman, johon annan ohjeet tämän postauksen lopussa.
Aivojumppa (Brain Gym) on helppo, yksinkertainen ja nopea menetelmä, jossatiettyjen liikkeiden avulla saadaan aivot, mieli ja keho toimimaan tasapainoisesti. Aivojumppa rentouttaa ja rauhoittaa sekä poistaa toiminnan ja oppimisen esteitä. Aivojumppa sopii kaikille pienistä lapsista aikuisiin ja vanhuksiin. Tosi iso apu aivojumpasta on tämän päivän stressaantuneille monisuorittajille ja ruuhkavuosiaan eläville äideille ja isille, joilla aivot toimivat vajavaisesti jo pelkän univajeen tähden. Armollinen aivojumppa sopii sitä paitsi kaikenkuntoisille ihmisille. Pyörätuolissakin voi mainiosti tehdä aivojumpan liikkeitä.
Aivojumpan tuomia etuja hyödynnetään jo niin oppimisvaikeuksista kärsivien lapsien ja nuorten, dementiapotilaiden kuin aivan tavallisten työssäkäyvienkin parissa. Ja hyvä niin, tulokset puhuvat puolestaan.
26 helppoa liikettä
Liike on lääke moneen vaivaan. Ja liike on myös aivojumpan avain, jolla aktivoidaan hermoston toimintaa. Samalla keskittymis- ja oppimiskyky paranevat, äly välähtelee kirkkaammin, erilaiset taidot ja tunteet vahvistuvat. Aivojumpan liikkeet aktivoivat aivojen eri osia kolmiulotteisesti (vasen-oikea, ylä- ja alaosa ja etu- ja takaosa).
Aivojumpan erilaisista liikkeistä on apua monenlaisiin tilanteisiin. Aivojumpalla voi mm. laukaista esiintymisjännitystä ja muita jännityksiä, purkaa työ- ja tunnestressiä ja helpottaa lukemisen, kirjoittamisen ja puhumisen oppimista. Joku saa apua aivojumpasta myös luovaan toimintaan ja käsillä tekemiseen.
Parasta aivojumpassa on helppous. Yksinkertaisia liikkeitä jaksaa tehdä väsyneenäkin. Moderni elämänmeno stressaa, vaikka kuinka koettaisi hidastaa. Altistumme töissä ja kotona niin monille ärsykkeille ja sähkömagneettiselle kuormitukselle, että kehomme käy jatkuvasti puoliteholla pyrkien tasapainoon. Migreeni tekee tuloaan, suolisto purputtelee ja valonpuute vetää hormonitoimintaakin vinksalleen. Jo pelkkä istumisarki vie epätasapainoon.
Aivojumppaa kesken päivän vaikka vessassa
Istuminen ruudun ääressä saa pään, niskan ja hartiat kiristymään ja otsalle ilmaantuu syvät uurteet. Kun työpäivä päättyy, pää on raskas ja olo jähmeä. Kireyksien ja jännitysten lisäksi kehossamme katkeaa hermoratayhteyksiä, jotka yhdistävät aivojemme ja kehomme eri osia toisiinsa. Hermoratayhteyksien katkeaminen estää meitä työskentelemästä täydellä teholla, omaksumasta uutta tietoa ja käyttämästä sitä.
Aivojumpan avulla katkenneet hermoratayhteydet saadaan aktivoitua uudelleen ja työ sujuu taas paremmin. Jotta pystyisimme suoriutumaan työtehtävistämme tai vaikkapa omaksumaan palavereissa esitettävät asiat tehokkaasti, aivojen kaikkien osa-alueiden tulee olla yhteydessä toisiinsa.
Jokainen tietää miltä tuntuu kun nettiyhteys tai puhelinyhteys pätkii, kun kuulemme ja ymmärrämme vain osan, ja lopulta ärsyttää. Kun hermoratojen yhteydet katkeilevat, aivot eivät toimi ihanteellisesti. Tästä syystä minä käytän aivojumppaa, jotta saan piuhojani yhteyteen toistensa kanssa ja pysyn tasapainoisempana kiireenkin keskellä. Jos päivä on tiukka ja tauoton palaverista palaveriin aikatauluineen, vessassa saa olla rauhassa – hyvällä omallatunnolla – ja siellä voi oven takana, kenenkään häiritsemättä tehdä muutaman aivoja elvyttävän ja tasapainottavan liikkeen. Toimii ainakin minulla!
Kolmenlaisia harjoituksia
Aivojumppaharjoitukset jaetaan kolmeen ryhmään: keskilinjan liikkeisiin, pidentäviin liikkeisiin ja energiaharjoituksiin. Harjoitukset vaikuttavat aivojen lisäksi koko muuhunkin kehoon.
Keskilinjan liikkeet edistävät aivojen vasemman (loogis-verbaalinen) ja oikean (intuitiivis-kuvallinen) puolen yhteistyötä. Tämä yhteistyö vaikuttaa erityisesti kielen ymmärtämiseen. Kun aivolohkojen välinen yhteistyö on tasapainossa, pystymme ilmaisemaan itseämme ja ajatuksiamme paremmin. Tämä on hyväksi työyhteisöissä ja parisuhteessakin.
Pidentävät liikkeet edistävät puolestaan aivojen ja kehon etu- ja takaosien yhteistyötä. Jos näiden osien yhteistyö ei ole kunnossa, seurauksena voi olla ylivilkkautta tai keskittymisvaikeuksia. Tämä yhteistyö on edellytys sille, että asioista hahmotetaan sekä kokonaisuudet että yksityiskohdat. Kun etu- ja takaosat ovat tasapainossa, olemme tarkkaavaisia ja kykenemme keskittämään huomiomme olennaiseen.
Energiaharjoitukset kehittävät aivojen ja kehon ylä- ja alaosien välistä yhteistoimintaa. Tämä on tärkeää tunneälyn kehittymisen kannalta. Kun yhteys toimii hyvin, pystymme jäsentämään kokemuksiamme paremmin ja organisointikykymme paranee.
Aivojumpan avulla meistä jokainen voi tehdä tasapainottaa tunnetilojaan tai tehdä stressin pikapurun ennen vaativaan tilanteeseen joutumista tai työtehtävän aloittamista. VIRE-ohjelma vie vain muutaman minuutin päivässä.
Juo muutama kulaus vettä. (Vesi auttaa aivojen sähkömagneettis-kemiallista toimintaa)
Tee aivonapit. (Aivonapit sijaitsevat solisluiden alla pehmeässä kudoksessa. Hiero aivonappeja toisen käden etu- ja keskisormella noin puoli minuuttia ja pidä toinen käsi koko ajan navan päällä. )
Tee ristikäyntiä HITAASTI. (Ristikäynti on paikallaan kävelyä niin, että vastakkainen käsi koskettaa vastakkaista polvea. Toinen käsi liikkuu luontevasti vartalon taakse)
Tee energiakahdeksikkoosa 1 (liike on kaksiosainen) Seiso tai istu ja laita nilkat ristiin ja ojenna kädet eteen kämmenselät vastakkain. Nosta vasen käsi oikean yli ja risti sormet. Kiepauta kädet alakautta rinnalle. Rentoudu tässä asennossa pari minuuttia. Energiakahdeksikon osa 2 (Avaa kädet ja jalat. Pane sormenpäät vastakkain mahan päälle “mökkimäisesti” ja jalat vierekkäin. Ole tässä asennossa noin minuutin ajan.
Ja jos et kiireiden keskellä ehdi muuta, niin juo vettä ja tee energiakahdeksikko. Liike rauhoittaa ja rentouttaa, lisää energiaa, vähentää jännitystä kokeissa ja esiintymistilanteissa. Liikkeen voi tehdä seisten tai istuen vaihvihkaa vaikka palaverissa, ylioppilaskokeessa tai ennen inssiajoa. Toimii yt-neuvotteluissa, perhekriiseissä, surussa, stressissä tai jos pinna meinaa räjähtää. Kannattaa opettaa lapsillekin. Moni huuto jää huutamatta.
Olen vuosien varrella joskus miettinyt vanhaa elämääni kotikonnuilla, siellä mistä lähdin parikymppisenä ”maailmalle”. Olo on ollut kummallinen: en ole muistanut vanhasta juuri mitään, ihan kuin olisin muistellut jonkun toisen ihmisen elämää. Olen surrut sitä, että olen unohtanut niin paljon enkä ole tuntenut kuuluvani oikein mihinkään: en omaan sukuuni tai vanhaan paikkakuntaani. Enkä siltikään ole oikein osannut tehdä juurettomuuden tunteelle mitään. Olen kärsinyt koti-ikävää.
Tiedostin noin vuosi sitten, että jotain minussa lähti muuttumaan. Taisi se tapahtua jo paljon aiemmin, mutta tiedostaminen tapahtui vuosia myöhemmin. Olen saanut monta mahdollisuutta palata vanhoihin maisemiin. Minusta tuntuu siltä kuin olisin lempeän ohjauksen saattelemana saanut tutustua entiseen elämääni uudelleen. Lohdullista on ollut kuulla, että moni muukin on unohtanut, mistä oikeastaan on alun perin ollut kotoisin.
Tapasin ”vanhan” kaverini kouluajoilta ”sattumalta” joitakin viikkoja sitten. Olemme käyneet monta keskustelua ja muistelleet lapsuuden ja nuoruuden vaiheita, kouluajan opettajia ja kaikenlaisia hahmoja menneisyydestä ja naurettu niin, että oksat pois ja jotain hyvin merkityksellistä asettui kohdalleen. Muistin sittenkin asioita ja samalla muistin itseni; olen se sama, joka vauvakuvissa katsoo kuvaavaa suoraan silmiin niin, että sielu näkyy kilometrin päähän.
Ääneen olemme ystäväni sanoittaneet kokemusta siitä, että aivan kuin olisi tehnyt valtavan ketunlenkin siellä ja täällä ja tullut lopulta siihen, mitä oli silloin joskus. Nyt kun kirjoitan ketunlenkeistä, tunnen väsymystä. Ihan kuin sitä olisi juossut vuosia itsensä ihan uuvuksiin.
Kuluneet vuodet ovat olleet kokemusten keräämisen vuosia. Jossain määrin tuntuu siltä, että nuo vuodet ovat olleet niitä, joiden aikana on pitänyt kulkea myös iso kierros itsestä poispäin. Sitäkö se raju irtiotto kotoa nuorena tarkoittaa, että pitää katkaista napanuora ja saatella itsensä maailman tuuliin oppimaan ja ottamaan etäisyyttä itseensä?
Oikeasti on tainnut käydä niin, että jossain kohtaa olen huomaamattani jo kääntynyt takaisinpäin. Kun vaeltaa riittävän kauas, alkaa kotipesä kutsua takaisin. Riittävä määrä kärsimystä teki tärkeän tehtävänsä. Pakosti tämä on ollut se kohta, jossa sanoin itselleni muutama vuosi sitten, että ”kiitos, tämä määrä kärsimystä on minulle riittävästi”.
Siinä kohdassa taisin tehdä täyskäännöksen takaisin sinne, mistä joskus lähdin liikkeelle. Eväsreppuun on kertynyt matkan varrella kaikenlaista evästä. Laastaripaketti näyttää kyllä kovin tyhjältä – muutama haava matkalla on saattanut tulla ja arpia on sielussa sata ainakin. Vaan on repussa paljon hyvää ja herkullistakin evästä, viisauden siemeniäkin ehkä.
Tässä hetkessä olen suunnattoman kiitollinen. Uupumukseen sekoittuu valtava määrä iloa. Katselen palapeliäni ihmetyksellä: miten viisaasti se onkaan matkan varrella rakentunut. Kun menee kauas, voi nähdä lähelle. Kun on kaukana itsestään, voi lopulta nähdä itsensä kokonaan.
Kirjoittaja Kristian Ekström on tietokirjailija, luennoitsija, hyvinvointivalmentaja, yrittäjä ja kiropraktikko. Ekströmin intohimona on ihmisten innostaminen terveyttä ja elämänlaatua parantaviin elämäntapamuutoksiin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Teksti on aiemmin julkaistu kirjoittajan omilla nettisivuilla kristianekström.com
Olen usein miettinyt miten ihmeessä pystymme ajamaan itsemme hyytymisen partaalle huomaamatta sitä edeltävää kohtalokasta syöksykierrettä.
Työssäni kuulen melko usein seuraavanlaisen tarinan: ”En mää mitään stressaantunnu ole!” Ja tavallisesti se vielä jatkuu linjalla: ”Ei musta ainakaan tunnu siltä. Noh, onhan tuota työtä tietenkin ollu ja hiukan talonrakennuskuviota – mutku kummatkin on kivoja hommia. Niin ja onhan tuossa ollut kaikennäköistä kissanristiäistä eikä uni oikein ole tullu. Mut hei tällästähän tää on aina ollu. Hei oisko sulla jotain kovaa treenivinkkiä?”… ja niin stoori jatkuu.
Tuskin tätä kukaan tahallaan tekee. Moni ei vain huomaa olevansa liiallisen rasituksen alaisena ja kehon antamat vinkit rasituksesta jäävät huomaamatta. Miksi sitten emme aina tunne tai huomaa stressiä? Alta löydät neljä ajatustani miksi näin voi käydä.
1. Stressi on vain negatiivisia asioita.
Vai onko? Yksi syy on todennäköisesti se, että ajattelemme stressiä usein negatiivisten tapahtumien kautta. Jos emme koe negatiivisia tapahtumia, emme voi olla stressaantuneita. Kuitenkin liikaa mukaviakin asioita voi ajaa meidät burn outin partaalle. Esimerkiksi työ voi olla todella mukavaa ja mukaansatempaavaa. Voidaan puhua niin sanotusta työnimusta, joka kaikesta positiivisuudestaan huolimatta voi ajaa meidät loppuun jatkuvilla tavoitteilla, kiireellä ja heikolla levolla. Samalla tavalla voi käydä harrastusten kanssa. Niitä voi olla liian paljon suhteessa lepoon. On esimerkiksi melko yleistä kuulla monen kärsivän uniongelmista, vaikka elämässä kaiken pitäisi olla todella hyvin. Työ on kivaa ja on monta mahtavaa harrastusta. Joskus kivaakin on vain liian paljon ja uni kärsii.
2. ”Stressi on vain henkistä rasitusta.”
Miellämme stressin aiheuttajaksi usein vain henkiset rasitteet kuten ihmissuhdeongelmat, huono työilmapiiri tai rahahuolet. Kuitenkin fyysiset ja kemialliset rasitteet kuten jatkuva paikallaan olo, liiallinen liikunta, kipu, nestehukka, piristeet, tupakka, alkoholi tai puutteellinen ruokavalio ovat myös stressitekijöitä. Jos annat seuraaviin esimerkkikysymyksiin positiivisen vastauksen, voi vartalosi olla jo normaalia enemmän stressin vaikutuksen alaisena – tunsit stressiä tai et. Istutko päivittäin yhtäjaksoisesti yli 2 tuntia, onko virtsasi tummaa (nestevajetta) tai oletko väsynyt? Esimerkiksi univaje saa aikaa tulehdusreaktion, joka taas voi vaikuttaa negatiivisesti rasva-aineenvaihduntaan ja insuliiniherkkyyteen sekä aivojen toimintaan puhumattakaan mielialasta. Näistä kemiallisista ja fyysisistä rasitteista emme välttämättä saa samanlaista ahdistavaa stressin tunnetta kuten henkisistä rasitteista ja siksi ne voivat jäädä huomaamatta.
3. Stressi muuttaa aivojen toimintaa.
Kolmas stressintunteen huomaamattomaksi tekevä syy voi olla se, että stressaantuessamme silmien yläpuollella sijaitseva etuotsalohkon kuoren toiminta heikkenee. Traumaattisissa tilanteissa se voi fyysisesti jopa surkastua. Hyvin toimiessaan etuotsalohkon kuoren tehtävänä on mm. yhdistää vartalosta ja ympäristöstä tulevaa tietoa. Se säätelee ajatuksia, käyttäytymistä ja emootioita vanhojen kokemusten sekä ympäristöstä ja kehosta tulevan viestien pohjalta.
Samaan aikaan kun stressi heikentää taitavan ja reflektoivan etuaivolohkon toimintaa, siirtyy valta etuotsalohkon ohjaamasta toiminnasta liskoaivoksikin kutsutulle aivorungolle sekä limbiselle aivoalueelle. Samalla pelontunteeseen liittyvän mantelitumakkeen aktiivisuus kasvaa. Tällöin huomiomme kiinnittyy vartalon tuntemusten sijasta helpommin kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan, kuten esimerkiksi ääniin, väreihin, liikkeisiin tai ”minun on pakko tehdä” -tehtäviin. Aivorungon ja limbisen aivoalueen ”ylivalta” saa meidät juoksemaan kuin päättömät kanat tehtävästä tai asiasta toiseen huomaatta mitä kehossamme tapahtuu – usein väsymyksellä ja mitä mielenkiintoisimmilla mielialanvaihteluilla ryyditettynä.
Saatamme jäädä myös koukkuun jatkuvaan tekemiseen. On kiva tuntea pientä piristävää hermostuneisuutta. Jos lopettaa hopun ja on hetken ilman tietokonetta tai jatkuvaa sähköpostitulvaa, voi tuntua sille kuin elämä olisi tyhjää ja tylsää. Tälläisessa tilanteessa kiire voi yksinkertaisesti tuntua normaalimmalle kuin elämä ilman hoppua.
4. ”Ei mulla ole stressiä”
Neljäs syy on aika yksinkertainen. Emme osaa tunnistaa stressin oireita, koska ne voivat olla jotain muuta kuin perinteisesti ajateltu stressin tuoma ahdistunut olotila. Oireista löydät esimerkkejä alta.
Toisinaan taas vuosien pinnistelyn jälkeen emme enää tiedä miltä hyvä olo tuntuu. Univaje, kivut, jaksamattomuus tai vaikka vatsanturvotus ovat osa normaalia arkea, emmekä kiinnitä niihin enää mitään huomiota. Näin minullekin aikoinaan kävi. Kokemukseni mukaan joskus myös näyttää sille, että yhteisö, jossa elämme tai työskentelemme pitää stressiä ja sen tuomia oireita normaalina osana elämää. Kun jostain asiasta tulee yhteisössä normi saatamme myös itse päätyä pitämään asiaa täysin normaalina. Yhteisön normit vaikuttavat etenkin terveyskäyttäytymiseemme. Ajattelutapamme ja käyttäyminen voi muuttua sosiaalisen vaikutuksen alaisena aivan tiedostamatta ja täysin ilman, että kukaan tyrkyttää sinulle jotain tiettyä elintyyliä tai ajatusta siitä mitä sinun pitäisi tehdä tai olla.
Alla sinulle esimerkkejä stressin oireista. Niiden avulla voit oppia hidastamaan vauhtia viimeistään kun oireita alkaa ilmetä. Älä siis stressaannu alla olevasta oirelistasta vaan ajattele niitä vinkkeinä tai ystävinä, jotka ilmoittavat sinulle liiallisesta rasituksesta.
Fyysisiä oireita:
Jäykät lihakset etenkin niska- ja hartia-alueilla
Pääkivut
Nukkumisongelmat
Tärinä
Seksin kiinnostuksen väheneminen
Painon lisääntyminen tai vähentyminen
Levottomuus
Käytökselliset oireet:
Viivyttely
Hampaiden yhteenpureminen
Vaikeus lopettaa aloitettu työ
Muutokset alkoholin ja ruoan kulutuksessa
Tupakoinnin aloittaminen tai tupakoinnin lisääminen
Lisääntynyt tai vähentynyt tarve viettää aikaa muiden kanssa
Asioiden märehtiminen
Emotionaaliset oireet:
Itkuisuus
Paineen tunne
Vaikeus rentoutua
Hermostuneisuus
Äkkipikaisuus
Depressio
Vaikeus keskittyä
Vaikeus muistaa asioita
Huumorintajun menetys
Päätöksenteon kyvyttömyys
MUUTAMA VINKKI SINULLE:
Opettele kuuntelemaan kehon viestejä. Suosittelen kuuntelemaan 2–3 kertaa päivässä mitä keho kertoo sinulle. Voit ensin keskittyä tarkkailemaan esimerkiksi tuntemuksia lihaksissa – ovatko ne tiukat vai rennot jne.. Voit aloittaa tarkastelun varpaista ja siirtyä sieltä kohti päälakea. Kun tämä sujuu helposti, voit kuunnella seuraavia tuntemuksia: ärsyynnytkö helposti vai oletko rento, toimiiko muistisi hyvin tai nukutko levollisesti? Oli tuntemus mikä tahansa koeta asennoitua siihen neutraalisti. Kuuntelemalla kehoasi opit reagoimaan stressin tuomiin oireisiin (vinkkeihin) ajoissa.
Pidä pakollinen vapaapäivä. Joskus tarvitsemme pakollisen vapaapäivän huomataksemme kuinka väsyneitä olemme. Sisällytä päivään lepoisaa liikuntaa, hyvää seuraa ja ruokaa.
Kuuntele ystäviäsi. Jos ystäväsi kertovat sinun tarvitsevan lepoa sinä todennäkäisesti tarvitset sitä – siitä huolimatta vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan.
Toivottavasti sait kirjoituksesta ideoita ja vinkkejä, joilla voit helpottaa omaa elämääsi ja vähentää liiallista rasitusta. Lisää vinkkejä stressinhallintaan löydät Simply well -kirjastani.
Moni meistä kamppailee erilaisten pulmien, toiset isompien ja toiset pienempien, kanssa. Joku on menettänyt läheisensä, joku on tehnyt konkurssin, joku on eronnut, sairastunut, saanut potkut. Joku suree lähimpänsä puolesta. Jokaisella meistä on ne omat, ainutlaatuiset ja henkilökohtaiset vastoinkäymisensä kuin myös ilot ja juhlan aiheet. Ne eivät ole verrattavissa, eikä niitä tarvitsekaan verrata. Minun kokemukseni ovat erilaisia kuin sinun kokemuksesi. En voi tietää, miltä sinusta tuntuu, enkä niin edes väitäkään. Mutta voin kertoa, miltä minusta tuntui melkein seitsemän vuotta sitten ja miltä minusta tuntuu nyt. Se ehkä antaa toivoa sinullekin, joka olet sen tarpeessa.
Pari päivää sitten selailin Wayne W. Dyerin kirjaa Usko mahdollisuuksiisi, joka muuten on ensimmäinen elämäntaitogenren kirja, jonka aikanaan luin ja josta kaikki sitten lähti. Kirja on vuodelta 1990 eikä sitä liene enää kaupassa, kirjastossa varmaankin. Omanikin on jo sopivasti kulahtanut, sivut kellertyneet ja tekstiä alleviivattu – kyllä, alleviivattu. Usein merkitsen kirjoja tuolla tapaa, ja sitten myöhemmin palailen kohtiin, jotka olen lukuvaiheessa kokenut itselleni merkittäviksi. Pari päivää sitten silmiini pisti kohta nimeltä heräämisprosessi. Lainaan heräämisprosessista pätkiä tähän tekstiini, sillä tuo kolahti jo tuolloin kirjan lukiessani vuonna 2008, ja se on kolahtanut aina sen jälkeenkin, erityisesti kun olen huomannut oman edistymiseni ja eteenpäin menemiseni.
Ensimmäinen vaihe: Polkusi alku. Muistat, kun sydämesi oli särkynyt ja sinusta tuntui, ettet pääse koskaan sen yli? Mielesi tuntui toimivan sinua vastaan, koska ajattelit jatkuvasti sitä, kuinka onneton olit juuri sillä hetkellä ja kuinka kauhealta tulevaisuus tuntui. Se oli ehkä kriisi rakkaudessa, avioero, taloudellinen romahdus, jokin sairaus tai onnettomuus, mikä sinulle oli tapahtunut.
Kriisikokemus tekee meidät toimintakyvyttömiksi pitkäksi aikaa. Mielemme on keskittynyt tilanteen onnettomiin puoliin, emmekä pysty toimimaan tehokkaasti. Emme pysty nukkumaan, emme syömään. Emme tiedä, kuinka päästä noiden kauheiden olosuhteiden yli. Käytämme mieltämme keskittyäksemme siihen, mikä on väärin, kuinka tuskallista se on ja kuinka kauheaa se tulee olemaan. Läheistemme neuvot eivät tunnu koskettavan ongelmaamme ja aiheuttavat vihaa ja turhautumista. Emme pysty näkemään tietä ulos kurjuudesta.
Bingo! Omassa tilanteessani voin täysin samastua ihan jokaiseen yllä olevaan sanaan. Tuossa vaiheessa ei tullut pieneen mieleenikään, että ensinnäkään ikinä voisin olla onnellinen, jos nyt koko tilanteesta edes selviäisin. Toiseksi en voinut kuvitella, että kaikista tapahtuneista asioista seuraisi ikinä mitään hyvää. En pystynyt keskittymään muuhun kuin minulle tapahtuneeseen vääryyteen. En edes pyrkinyt etsimään ulostietä, vaan velloin ja mässäilin murheessa. Jälkeenpäin tuntuu jopa siltä, että vähän kuin tahallani ja ylidramaattisesti otin kaiken irti tuosta tilanteesta, negatiivisessa mielessä.
Haluamme vain kieriskellä tuskassa uskoen, että joku tai jokin meidän ulkopuolellamme luo tuon tuskan ja toivoen, että ne ulkoiset asiat muuttuisivat.
Juuri näin! Tuossa vaiheessa en ollut valmis näkemään, miten itse voisin tilanteeseen tai tunnetiloihini vaikuttaa. Toisaalta minulla ei edes ollut työkaluja muuhun kuin tuskassa kieriskelyyn. Hyvä kun tunsin itseäni. Koko ajan toivoin, että asiat palautuisivat ennalleen, vaikka silloin kun ne olivat olleet ennallaan, en muista olleeni erityisen onnellinen. Silti monen asian muuttuminen kertarysäyksellä oli liian pelottavaa, että mieluummin olisin paennut takaisin siihen tuttuun, vaikka sitten välillä vähän turvattomaankin.
Toinen vaihe: Keskikohta. Kun tietoisuus kehittyy, käytämme voimaa luodaksemme maailman ajatuksen avulla paljon korkeammalle tasolle. Katsoessamme taaksepäin, näemme lähes aina sen hyödyn, jonka vaikeudet meille antoivat. Avioero, jonka yli emme uskoneet koskaan pääsevämme, tuntuu olevan parasta, mitä meille on koskaan tapahtunut. Nuoruusiän kriisit, jotka tuntuivat tuolloin olevan elämän ja kuoleman kysymyksiä, tuntuvat nyt luonnolliselta osalta kehitystämme. Kamppailu irti alkoholismista, joka lähes tuhosi elämän, koetaan nyt elämän tärkeimmäksi asiaksi. Vararikon voi nähdä välttämättömänä katalysaattorina. Vakava sairaus voidaan nähdä viestinä tutkia omia arvoja ja hidastaa vauhtia. Jälkiviisaus tarjoaa meille uudet silmät, joilla näemme mahdollisuuden siinä, mitä tapahtui.
Aah, juuri näin, Wayne! Toki kesti muutama vuosi, ennen kuin aloin ymmärtää, että huolimatta kaikista tilanteen aiheuttamista ongelmista (joista tietyt kulkevat vielä tänä päivänä arjessani hankaloittamassa asioita hieman) oikeasti kaikki tapahtunut oli parasta, mitä minulle olisi voinut siinä kohdin käydä. Sen todella syvän vaiheen jälkeen aloin lopulta kiinnostua itsestäni ja tutustua itseeni ihan eri tavoin kuin koskaan aiemmin. En tiedä, olisiko niin tapahtunut ilman tuota rysäystä. Uskon kuitenkin, että ilman noita tapahtumia en olisi tässä juuri nyt, tällaisena kuin olen. Tuska ja kärsimys, joka tuntui silloin niin suurelta, ettei sitä pystynyt edes kohtaamaan, piti jo tuolloin sisällään jotain suurenmoista ja upeaa, jotain hyvin kaunista. Mutta että sen ymmärsin, siinä meni useampi vuosi. Enkä siihen olisi päässyt ikinä ilman tätä työtä, jonka itse olen itseni kanssa tehnyt.
Kolmas vaihe: Puhdas synkronisiteetti. Valaistuksen tien ensimmäinen vaihe on huomata, että jokainen este on mahdollisuus. Pystymme näkemään taivaanrannassa olevat esteet pelkästään ”tapahtumina”, joissa meillä on valinnan mahdollisuus. Tuossa vaiheessa meidän ei tarvitse luoda esteitä tai juuttua kiinni niihin kokeaksemme niiden opetuksen. Negatiiviselta kuulostava este korvautuu neutraalilla sanalla tapahtuma. Kun käytämme ajatusta hyväksi aineellisen maailmamme käsikirjoituksen kirjoittamiseen, olemme päässeet ihanaan vaiheeseen elämässä. Yhteydessä omaan sisäiseen itseen voimme kirjoittaa käsikirjoituksen ulkoiselle itsellemme parhaalla tavalla. Meidän ei tarvitse toistaa traumojamme, sillä olemme jo oppineet niiden kautta. Meillä on valta käyttää omaa mieltämme tehdäksemme nykyhetkestä onnellisen. Tietyn suhteen menetys on kestämätöntä, jos meillä ei ole mitään suhdetta sisäiseen itseemme. Traumat ja esteet ovat todella tapahtumia, joiden avulla voimme ymmärtää, tuntea sisäisen itsemme.
Tähän tekisi mieli jo ihan kirkua, että amen, vaikka valaistumisesta en halua omalla kohdallani puhua missään muodossa, vaan enemmänkin haluan puhua itsetuntemuksen lisääntymisestä ja omaan sisäiseen voimaan uskomaan alkamisesta. Juuri tuossa yllä olevassa vaiheessa koen olevani tällä hetkellä vuonna 2014, ja olen ollut tuossa vaiheessa jo tovin. Mutta koska olen ihminen, toki otan askelia taaksepäin ja minuakin ihan rehellisesti välillä vituttaa, jolloin en jaksa ajatella jälleen yhden epäkohdan arjessani olevan vain jokin neutraali tapahtuma, vaan rehellisesti ajattelen sen olevan hemmetin ärsyttävä takaisku, ja silloin myös usein kysyn, että mitä järkeä on hokea, että kaikki järjestyy, kun nurkan takaa tipahtelee epämiellyttäviä yllätyksiä kerta toisen jälkeen. Silti lopulta palaan siihen ajatukseen, että oikeasti jokainen este on mahdollisuus, ja minä voin valita asenteitani ja vaikuttaa omaan elämääni.
Miksi sitten halusin ottaa tämän teeman esiin? Halusin ottaa sen esiin siksi, että vuonna 2008 todella kuvittelin, että tätä nykyistä päivää ei ehkä näkyisi, koska en uskonut omaan voimaani selvitä eteenpäin kaikista niistä asioista, jotka yksi kerrallaan olivat romahtaneet edessäni ja joiden vuoksi elämäni muuttui niin monella tapaa niin lyhyessä ajassa. En tuolloin edes tiennyt, että minussa itsessäni olisi jokin sisäinen voima, jonka puoleen voisin kääntyä pulmatilanteissa. En osannut hidastaa, rauhoittua tai olla läsnä. Koko tilanne oli vienyt itseluottamukseni, aiheuttanut rutkasti niin aineellisia kuin aineettomiakin ongelmia, velloin kammottavassa surussa ja kärsimyksessä, mutta silti oli pakko jaksaa töissä ja kotona. Kun tilanne 2008 tuntui kestämättömältä, ja ongelmat liian suurilta päästäkseni niiden yli, niin näin vuonna 2014 olen todella kiitollinen kaikesta tapahtuneesta, myös niistä yhä paikoin arkea hankaloittavista epäkohdista, jotka yhä minua kulkevat muistuttamassa elämäni inhottavammasta vuodesta. Halusin ottaa tämän esiin, kun tiedän, että tänäkin päivänä moni tuntee noita yllämainittuja tunteita tai jotain niiden kaltaista, mistä Wayne Dyer kirjoittaa heräämisprosessin ensimmäisessä vaiheessa. Halusin kirjoittaa asiasta siksi, että sinäkin tiedät, ettet sinä ole yksin. Että lopulta elämästä voi tulla onnellista, mutta kukaan ei tule sohvalta hakemaan. Jossain vaiheessa on itse otettava vastuuta omasta hyvinvoinnista, omista ajatuksista, omista tunteista, omista asenteista. Tehdä päätös, että nyt riittää, haluan voida paremmin.
Eli: vaikka tilanne tuntuu kestämättömältä, sietämättömältä, väärältä ja epäreilulta, uskon, että aina lopulta on valoa. Yksin ei kannata jäädä ja ammattiavun peräänkin kannattaa kysellä. Silti on hyvä välillä nipistää itseä ja tunnustella, olisiko aika mennä jo eteenpäin, vai vieläkö jaksaa velloa. Kun se hetki tulee, ettei enää jaksa velloa, sen huomaa. Silloin sitä itse alkaa lopulta tehdä kaikkensa, jotta alkaisi voida paremmin ja kun sille itsetutkiskelun tielle lähtee, loppua ei ole näkyvissä. Ja hyvä niin, koska tämä on matka, ja minä olen kulkija.
Marimekon entinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila jakoi Twitterissä Armi Ratian ikivanhan liikkeenjohdon muistilistan, joka toimii osin hyvänä muistilistana muussakin elämässä.
Pari vuotta sitten menetin kaikki sanani. Oli turhauttavaa yrittää kirjoittaa tai puhua mistään, kun tuntui, että jokainen sana on niin rajallinen. Jokainen sana nimittäin kantaa ison määrän uskomuksia ja ennakkokäsityksiä sekä sanojen käyttäjälle että vastaanottajalle. Omien sanojen menetys liittyi siihen, että sanojen sisällöt ikään kuin valuivat pois. Oli turhauttaavaa olla vain hiljaa, kirjoittamatta. Oli sanoja mutta niillä ei ollut sisältöjä. Oli sisältöjä mutta niillä ei ollut sanoja.
Havahduin muutama päivä sitten taas samaan ilmiöön: On vaikea kirjoittaa, koska sanat ovat tyhjentyneet. Ne on taas ikään kuin imetty kuiviksi. Ei ole mitään, mutta silti on niin paljon.
Edellisellä kerralla jouduin paniikkiin, sillä olin epävarma, palautuvatko sanat vielä. Kyllä ne palautuivat. Ja jos voi jälkiviisaana analysoida, niin sanat palautuivat uudella täytteellä. Vanha lakaistiin mökistä ulos avoinaisesta ovesta, jotta uudelle oli tilaa.
Usein kun asiat toistuvat, on helpompi huomata taustalla vaikuttavat asiat. Nyt kun minusta tuntuu, että sanat ovat tyhjentyneet, ymmärrän, että uskomusten ja ennakkokäsitysten irtipäästämisessä on kyse siitä, että antaa egon vouhkaamisen hiljentyä. Juuri kun on oivaltanut jotain ja muodostanut siitä käsityksen, tai jonkinlaisen maailmankuvan, on päästettvä niistä irti. Annettava käsitysten mennä. On annettava uuden ymmärryksen tulla.
Egon vouhkaminen on sitä, että se haluaa lajitella asioita, kertoa totuuksia, rakentaa kokonaisuuksia, ymmärryksiä. Se haluaa, että kaikki on loogista vanhan ymmärryksen mukaan. Samalla sielu on hiljaa taustalla ja tarkkailee. Se katselee egon vouhkaamista, ehkä juo kupposen teetä (noin niin kuin kuvainnollisesti) ja on. Kun egosta päästää irti, sielu tulee näkyväksi. Se antaa kokemuksen, että kaiken voihkaamisen taustalla olemuksemme ON. Siinä on valtavasti viisautta, herkkyyttä, yhteistä. Sillä ei kuitenkaan ole tulevaisuutta tai menneisyyttä, ei uskomuksia eikä myöskään sanoja. Kun sielu muistuttaa syvimmästä olemuksestamme, kaikki konkreettisen maailman merkitykset katoavat.
Ja kuitenkin: ihmisinä elämme konkreettisessa maailmassa, kommunikoimme myös sanoilla, kiinnitymme sukumme historiaan, ihmiskunnan historiaan ja yhteiskuntaan. Olemme äitejä tai isiä, siskoja tai veljiä, työkavereita tai ystäviä. Tarvitsemme egoamme, jotta voimme elää ihmisinä ihmisten maailmassa, emmekä pelkkinä sieluina, henkinä.
Ymmärtämällä, että olemme kokonaisuuksia, jonka suhteet vaihtelevat eri elämänvaiheissamme, voimme myös tunnistaa ja tarkkailla egon kuolemia ja uudelleensyntymiä eli oivallusten konkretisoitumisia ja niistä irtipäästämisiä. Juuri kun olemme päässeet selvyyteen, kuka minä olen, mitä minä haluan tai mistä elämässä on kyse, on päästettävä noista käsityksestä irti. On hyvä löytää totuuksia, mutta totuuden voi löytää vain päästämällä irti pyrkimyksestä vangita totuus.
Voimme huomata, että välillä sielu tulee näkyvämmäksi ja muistuttaa olemuksestamme tai olemisestamme. Sielu ottaa sanattomia yhteyksiä ihmisiin, tuo egon kannalta kummallisella tavalla ihmisiä yhteen ja antaa kokemuksen, että sielu on tullut kotiin. Kuvainnollisesti: sielu hörppii teetä omassa lämpimässä pesässään kaikelta suojassa, katselee egon vouhkaamista kuin takkatulen rätinää ja kun hiilos sammuu, se hymyilee ja täyttää kaiken olevan. Antaakseen taas egon syttyä, palaa oman aikansa ja sitten muuttua hiillokseksi.
Tätä kirjoittaessani huomaan, että sanat ovat samat kuin aiemmin, mutta ne ovat saaneet sisälleen jotain uutta. Lukijalle ne tarkoittavat ehkä jotain eriä, vanhalle egolleni ne tarkoittivat jotain toista ja uusi egoni hakee käsitykselleni ankkuroitumispintaa totuudesta. Ja rivien välissä sielu hykertelee. Toivottavasti tavoitette sen!
1. Kunnioita kaikkea, mitä kohtaat. Antaudu sille. Hyväksy se, minkä joudut käymään läpi.
”Kaikki mitä vastustat heikentää sinua. Kaikki mitä kannatat voimaannuttaa sinua” — Wayne Dyer
2. Anna itsellesi aikaa. Aikaa levätä. Aikaa parantua. Aikaa toipua. Luota, että kaikki menee tarkoitetulla tavalla.
3. Päästä irti kontrolloimisen tarpeesta.
”On aikoja jolloin on edellä, aikoja jolloin on jäljessä, aikoja jolloin on liikkeessä, aikoja jolloin lepää, aikoja jolloin on tarmokas, aikoja jolloin on puhki, aikoja jolloin on turvassa, aikoja jolloin on vaarassa. Mestari näkee asiat niinkuin ne ovat, ilman yritystä kontrolloida niitä. Hän antaa niiden lipua omalla painollaan ja jää itse kaiken keskelle.” — Lao Tzu, Tao Te Ching
4. Kärsi tietoisesti. ”Tietoisesti kärsiminen on tunteiden, aistien ja kärsimyksen hyväksymistä. Se ei ole kärsimistä, vain kipua. Ollaksesi kärsivä, sinulla täytyy olla onneton-minä, jolla on tarina ja maailma, joka aiheuttaa sen sinulle.” — Eckhart Tolle
5. Rakasta kipu pois.
”Pimeydestä ei pääse pois pimeydellä, vaan valolla. Vihalla ei pääse pois vihasta, vaan rakkaudella.” — Martin Luther King
6. Aika, anna aikaa.
”Aika parantaa lähes kaiken. Anna aikaa, aika.” — Regina Brett
7. Vietä aikaa itsesi kanssa.
”Jos tietäisit, kuinka montaa ihmistä olet koskettanut, olisit ihmeissäsi. Jos tietäisit, kuinka monella ihmisellä on tunteita sinua kohtaan, olisit shokissa. Olet paljon mahtavampi kuin uskotkaan. Hyväksy se. Rentoudu. Ja rakasta itseäsi tänään.” — Neale Donald Walsch
8. Pyydä apua ja tukea.
”Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ihmisillä, jotka saavat sinut nauramaan, jotka auttavat sinua kun sitä eniten tarvitset. Ihmisillä, jotka aidosti välittävät. He ovat arvokkaita ja ansaitsevat jäädä elämääsi. Muut ovat vain läpikulkumatkalla.” — Karl Marx, säveltäjä
9. Anna luonnon parantaa ja lohduttaa.
”Ihmisen tulisi olla yksin taivaan alla ennen kuin kaikki romahtaa, ja hän löytää oman paikkansa kaiken romahtaneen alta. Meillä tulee olla nöyryys havahtua, että olemme kaikki osa luontoa.” — Thomas Merton
10. Älä vaadi omistaa mitään.
”Suurimmat ongelmamme johtuvat intohimoisesta halusta ja kiintymyksestä asioihin, joiden virheellisesti luulemme kestävän ikuisesti.” — Dalai Lama
11. Käytä haavojasi vahvuutenasi.
”Löydä yksinkertaisuus epäjärjestyksen keskeltä ja harmonia kaaoksen keskeltä. Vaikeuksien seasta löytyvät mahdollisuudet.” — Albert Einstein
12. Mikään tuska ei ole ikuista. Olet vielä elossa? Hengität? Sinulla on vielä hieno elämä elettävänä.
”Todelliset siunaukset ilmentyvät usein kivun, menetyksen ja pettymyksen muodoissa. Olkaamme kärsivällisiä ja pian näemme ne niiden oikeissa muodoissa.” — Joseph Addison
Viime postauksessa jo kerroin hieman Keltaista taloa ravistelleesta syysmyrskystä. Nyt on myrsky laantunut ja rauha laskeutunut taloon. Tekijöiltä on lupa saatu, että tulokset voi julkaista. Muutos oli suuri, mutta kannatti! Nyt kun olemme eläneet tätä myrskyn jälkeistä aikaa, olemme enemmän ja enemmän tyytyväisiä muutokseen. Tupa on nyt paljon suuremmalla käytöllä ja siitä nautimme. Kakluunissa räiskyvää tulta on rauhoittava katsoa nojatuolista, villasukat jalassa. Nautin suunnattomasti myös käsitöiden tekemisestä ja nyt niitäkin on mukava tehdä valoisassa tuvassa, välillä puita kakluuniin lisäten. Eli tässäpä tulee hieman kuvasatoa ennen ja jälkeen -tyylillä.
Tästä kaikki sai alkunsa! Eli tämä kaappi päätettiin siirtää tuvan puolella ja kun se ei oikein sopinut yhteen minkään kanssa, alkoi suurempi urakka. Olen saanut kaapin vuosia sitten joululahjaksi ja pidän siitä tosi paljon. Nyt se pääsi arvoiselleen paikalle ja saan ihailla sitä aitiopaikalla. Pallovalaisin on tyttären vuosia sitten käsityökoulussa tekemä ja vanha puuhevonen on talon ullakon kätköistä pelastettu. Toinen takajalka on hieman kärsinyt, joten yhtäläisyyttä talon emännän kanssa löytyy!
Aikaisemmin tupaa hallitsi Biedermeier-kalusto, joka on hankittu huutokaupasta ihan alkuvaiheessa kun taloon muutimme. Kalusto on kaunis, mutta tupa on jäänyt vähälle käytölle arkisin. Sitä on pariinkin otteeseen yritetty myydä, mutta tuloksetta. Muutoksen jälkeen olen oikein tyytyväinen, että kalusto jääkin Keltaiseen taloon.
Tupa ennenTupa jälkeen
Tupa uudessa asussaan. Sohva ja tuoli on siirretty yläkerrasta, toinen tuoli hankittiin nyt. Räsymattojen tilalle piti löytää uusi matto ja siinä meillä kävikin hyvä tuuri, Stockmannin sivuilta löytyi poistomyynnistä 2m x 3m, käsintehty villamatto poistohintaan! Ilahduttavaa oli myös se, että matto oli Care & Fair -matto, jonka valmistus auttaa vähentämään laittoman lapsityövoiman käyttöä valmistusmaassa Intiassa sekä tukee valmistajien perheitä ja yhteisöjä.
Sohvapöytä on löytynyt jostain varastosta ja se on talon isännän käsissä saanut siistimmän ulkoasun. Piironki ja seinäkello ovat olleet samalla paikalla vuosikymmeniä, joten mitäpä niitä siirtelemään. Pianon päällä on talon toisen isäntäpariskunnan kuva.
Alakerran toinen kamari, joka oli aikaisemmin meidän makuuhuone. Viime talvena, kun oli jalkani kanssa sairaalassa, Keltaisessa talossa pyörähti pienempi myräkkä, silloin meni kamarit vaihtoon ja tämä jäi hieman odottelemaan, että mitä sille tehdään. Onneksi ei kuitenkaan mennyt vaimot vaihtoon!
Nyt se toimii ns. kirjastona ja kalusto sai sieltä uuden paikan.
Sohvan yläpuolella on kuva talon ensimmäisestä isäntäpariskunnasta, jotka seuraavat talon elämää näköalapaikalta. Myös kattolamppu, joka kuvassa näkyy, on valaissut taloa jo pitkään ennen meidän tuloa.
Keltaisen talon vahtikoira Rasmus ei ollut muutoksesta oikein riemuissaan. Nyt kun harvemmin kukaan katsoo televisiota makuuhuoneessa, joutuu Rasmus makoilemaan sängyllä yksin. Uudesta kalustuksesta ei meinannut millään löytyä sopivaa paikkaa, vaikka yritimme tarjota houkuttelevia vaihtoehtoja. Parin viikon päästä Rasmus luovutti ja tyytyi muutokseen. Nyt lempipaikka onkin sohvan nurkassa!
-värityskirja
