Uskotko olevasi sitä mitä tunnet? Tällöin oma elämäsi todellakin on lähtöisin ajatuksistasi ja tunteistasi. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta positiivisten fraasien ja sanojen toistaminen saa ne vähitellen muuttumaan todeksi.
Tällaiset sanat liittyvät tutkitusti itsensä kehittämiseen, sillä ne ikään kuin uudelleen ohjelmoivat aivojamme ja siten omaavat kyvyn muuttaa elämää. Tavoitteiden saavuttamiseksi ne tulee pukea sanoiksi, jotta ne rekisteröityvät aivoihimme aikomuksina. Tässä muutamia hyväksi havaittuja fraaseja.
1. Voin saavuttaa suuruutta
Yksi vaikuttavimmista tavoista on kertoa itsellesi joka päivä, että voit saavuttaa mitä tahansa elämässä. Keskity visioosi ja unelmiisi ja liitä sitten tunne niihin. Kun kerrot tätä itsellesi säännöllisesti ja uskot mahdollisuuksiisi, niistä tulee lopulta todellisuutta.
2. Tänään olen täynnä energiaa ja pirskahtelen ilosta
On turhaa etsiä iloa ulkopuolelta, kun se on lähtöisin itsestäsi. Voit myös päättää olla iloinen joka aamu, kun heräät uuteen päivään. Ota silloin aamurutiiniksesi toistaa tätä itsellesi heti herättyäsi.
3. Rakastan itseäni ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen
Rakastamisen muodoista puhtainta on itsensä rakastaminen. Kun rakastat itseäsi, alat automaattisesti arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi. Itsensä näkeminen uudessa valossa on mahdollista silloin, kun sinulla on luottamusta ja ylpeyttä sitä kohtaan, mitä teet. Tästä seuraava vaikutus on, että rohkaistut ja inspiroidut tekemään yhä suurempia ja parempia asioita.
4. Kehoni on terve; mieleni on säteilevä; sieluni on tyyni
Terveyteen vaikuttavat kolme osaa: terve keho, mieli ja sielu, joista terve keho on lähtöisin terveestä mielestä ja sielusta. Johonkin näistä kolmesta vaikuttava negatiivisuus koskettaa myös muita. Muista, että terveyteen tai sairauteen suurin vaikuttaja olet sinä itse.
5. Uskon, että voin tehdä mitä vain
Kerro tätä itsellesi joka päivä ja pysy rohkeana! Vakuuttamalla itsesi tällä sanonnalla olet pystyvä mihin vain ja kaikkeen siihen, mikä juolahtaakaan mieleesi.
6. Kaikki, mitä tapahtuu nyt, tapahtuu minun parhaakseni
Ei ole uhreja, onnettomuuksia ja sattumia. Ne eivät yksinkertaisesti ole olemassa tässä todellisuudessa, vaan sinä ja muut ihmiset vaikuttavat vain siihen, missä sinulla ja muilla on osansa. Tiedä siis sydämesi syövereissä, että kaikki tapahtuu syystä ja synkronisesti. Voit olla rauhassa kaiken sen kanssa, mikä on tapahtunut, tapahtumassa ja tulee tapahtumaan. Älä turhaan pelkää huomista.
7. Olen oman elämäni arkkitehti; rakennan sen perustan ja valitsen sisällön
Jokaista uutta päivää voidaan pitää uutena alkuna. Voit tehdä tänä päivänä ihan mitä haluat, sillä olet oman elämäsi arkkitehti. Jos aloitat päiväsi positiivisilla ajatuksilla ja tunteilla, päivästäsi tulee positiivinen.
8. Annan anteeksi heille, jotka ovat satuttaneet minua menneisyydessä, ja irrottaudun heistä rauhaisasti
Tämä ei tarkoita, että unohtaisit heidän tekonsa. Sen sijaan olet rauhassa asian kanssa, ja ymmärrät ehkä sen tarjoaman opetuksen. Anteeksiantamisen voimasi on se, joka mahdollistaa siirtymisesi eteenpäin. Voit antaa tuhannelle ihmiselle anteeksi, ja vaikka kukaan heistä ei antaisi anteeksi sinulle, sinulla tulee aina olemaan rauhan ja vapauden tunne, jota heillä ei tule olemaan ennen anteeksiantoa. Voimasi antaa anteeksi koskettaa heti myös muita ja vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä.
9. Kykyni valloittaa haasteeni on rajaton, potentiaalini onnistua on ääretön
Yksinkertaisesti, sinulla ei ole rajoja. Paitsi ne, jotka itse asetat itsellesi. Millaisen elämän haluat? Mikä sinua estää? Millaisia muureja kuvittelet itsesi ympärille? Tämä pohdinta auttaa sinua löytämään ehkä tiedostamattasi muodostetut rajasi.
10. Tänään hylkään vanhat tapani ja korvaan ne uusilla, positiivisemmilla tavoilla
Loppujen lopuksi vaikeat ajat ovat vain (usein lyhyitä) ajanjaksoja elämässä. Myös vaikea aika väistyy, kun hylkäät vanhat tapasi ja omaksut uusia. Onnemme on olla täysin sopeutuva olento, ja lävitsemme kulkee luovaa energiaa, joka johdattaa meitä uusien innostavien ideoiden luo.
1. Oman elämän haltuun ottaminen Totuusonse, ettäkukaaneivoikontrolloidaelämääsi, silläkukaaneivoikontrolloidaajatuksiasi. Tiettyäajatustavoijokouskoataiollauskomatta. Kunymmärrätettäsinävoittehdätämänvalinnan, ymmärrätmyös, ettävoitvalitaerilaisetajatukset. Voitlakataelämästäsenmukaanmitenasiatovatjaalkaaelääsenmukaanmitenhaluatasioidenolevan. Hyväelämäalkaasiisuhrinroolinjättämiselläjaomanelämän haltuun ottamisella.
3. Anteeksiantamisenopettelu Anteeksiantaminentarkoittaarauhantekemistämenneisyytesikanssajasevapauttaasinuttuntemaanolosionnelliseksi. Kunannatjollenkinanteeksi, päästätikään kuinvanginulosvaintodetaksesiettävankiolitsinäitse. Anteeksiantoonvapautumista, sillä kielteinen tunne häviää ja tilalle tulee rauhan tunne.
Yhteiskunta arvostaa materiaa usein paljon enemmän kuin kokemuksia. Mainoksia satelee joka suunnasta, ja niiden viesti on: ”Osta! Osta!” Materialismi ei kuitenkaan ole vastaus hyvään elämään. Kokemukset sen sijaan voivat tehdä sinusta uskomattoman viisaan, ja niiden ansiosta sinulla on aina hyviä tarinoita kerrottavaksi. Miksi siis kannattaa hylätä materialismi?
1. Tavara ei kestä ikuisuuksiin.
Minkä tahansa hienon uuden jutun juuri ostitkin, se ei tule kestämään koko elämäsi ajan. Investoi mieluummin matkusteluun tai edes telttailuun lähialueellasi, ja tulet huomaamaan sen loppujen lopuksi paljon palkitsevammaksi. Kokemusten avulla seikkailet elämässäsi eteenpäin, ja villien ja hauskojen tarinoittesi myötä ystäväsi ovat pian jonossa lähdössä mukaasi.
2. Tavara ei määrittele intohimoa.
Ostamista ei voi tietenkään kokonaan välttää. Osta kuitenkin uusien vaatteiden tai puhelimen sijasta mieluummin asioita, jotka liittyvät intohimoosi. Itse löysin kesälomalla taulujen maalaamisen maailman, ja ostin hyvillä mielin siihen liittyviä tarvikkeita. Tarkoituksena on siis käyttää rahaa asioihin, joiden avulla pystyt muuttumaan paremmaksi itseksesi ja jopa herättämään uutta inspiraatiota sellaista kohtaan, josta et ole ennen niin välittänyt.
3. Tavaralla on kapea perspektiivi.
Ostamalla satunnaisia tavaroita mielesi toimii yhdensuuntaisesti, sillä se ei saa tavaroista mitään vastinetta. Sinä vain uskottelet tavaroiden tekevän sinut onnelliseksi. Panostaessasi matkailuun tulet kuitenkin huomaamaan, että koko maailma on täynnä erilaisia ajattelutapoja, ja sinä voit olla osana tätä kaikkea. Matkailu voi olla yksi palkitsevimmista kokemuksista, joita voit saada, paljastaen usein myös uusia puolia itsestäsi. Maapallon monimuotoisuuden luulisi olevan tarpeeksi motivoiva tekijä, kun teet valintaa ulkomaanmatkan ja uuden auton välillä.
4. Tavara ei pysty opettamaan sinua.
Muistatko kuulleesi tarinan, jossa joku oppi jonkin erittäin tärkeän asian elämästään ostamiensa uusien kenkien avulla? Jep, sitä minäkin. Matkusta mieluummin maailman eri kolkissa ja kerro sitten tarinoita sieltä oppimistasi asioista. Kuten sanottu, matkustamalla opit sekä itsestäsi että ympäröivästä maailmasta.
5. Tavara ei lisää kiitollisuutta.
Ihmiset vastaanottavat tai ostavat tavaroita koko ajan ja joka päivä. Tuntuuko tämä siltä, että he ovat kiitollisia asioista, joita heillä jo on? Ympäri maailmaa ihmiset harjoittavat erilaisia tapoja ilmaista kiitollisuuttaan maata kohtaan sen annettua elämän, joka heillä on. Osoita kiitollisuutta elämälle ja sen ihmeille, eikä niinkään materialle.
6. Tavara ei ole kehuskelun aihe.
Kokemuksiin panostavilla ihmisillä on merkitseviä muistoja ja tarinoita, joita he vaalivat tänäkin päivänä. Jokainen varmasti puhuu mieluummin edellisen seikkailunsa hauskuudesta ja tekemisistä kuin juuri ostamastaan puhelimesta. Ilon juuret ovat monissa hyvissä muistoissa. Mikä siis voisi estää sinua luomasta omat parhaat hetkesi ja muistosi?
7. Tavara ei haasta sinua.
Tavarat tulevat ja menevät, eivätkä ne koskaan haasta sinua tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Esimerkiksi vuorikiipeilyyn hurahtaneet venyttävät kiipeillessä rajojaan ja samalla käsitystään itsestään päästäkseen yli jokaisesta esteestä, joka heidän eteensä tulee. Nämä ihmiset inspiroituvat joka päivä, sillä heillä on halu muuttaa rajojaan ja haastaa itseään pystymään vielä enempään kuin ennen.
8. Loppujen lopuksi tavaralla ei ole arvoa.
Materia ei takaa sinulle elämänmittaista onnellisuutta, vaan onnellisuus löytyy pakottamatta jostakin matkan varrelta. Sen sijaan materia sumentaa mielesi ja saa sinut ajattelemaan, että ahneus on hyväksyttävää. Se ei kuitenkaan vie sinua minnekään elämässäsi. Tee kaikille palvelus, ja käytä käytettävissäsi oleva raha järkevästi. Monilla ihmisillä ei edes ole tätä valintaa tehtävänään. On aika inspiroitua miettimään omia pyrkimyksiään ja siten luomaan omaa onnellisuuttaan.
Vinkki turhan ostamisen hillintään: 30 päivän ostoslista
Kun haluaisit ostaa jotakin, laita se listalle päivämäärän kera. Odota sitten 30 päivää ennen kuin ostat kyseisen asian. Se voi olla vaikeaa, mutta pystyt siihen kyllä. Kun 30 päivää on kulunut, ja haluat tavaran edelleen, voit ostaa sen. Kokeile olla ostamatta mitään ylimääräistä ilman, että se on ollut listallasi vaaditun ajan. Usein ostohalumme katoavat odottamisen aikana. (zenhabits.net)
En ole oikein syvällisesti ymmärtänyt omantahtisuutta. Nyt kun ymmärsin, haluan jakaa oivallukseni myös sinun kanssasi. Ja kuinkas muutenkaan kuin kantapään kautta tuli tämäkin oppi. Kantapää tässä tarkoittaa uupumusta ja kovaa stressiä.
Olen ollut sellaisissa hommissa, joihin on kuulunut paljon pakkoa; pakko vastata sähköposteihin, pakko tuottaa, pakko suorittaa ja pakko sietää kritiikkiä. Ja muistaa sata pientä asiaa. Ja työpäivän jälkeen sama jatkuu. Tämä taitaa olla tuttua melkein meille kaikille. Osa tykkää tuosta ja osa ei. Siitä että joutuu olemaan omassa elämässä koko ajan jonkinlainen sihteeri. Eikä siinä mitään, tuo sopi minulle kyllä joskus ja pitkän aikaa sopikin. Valinta oli omani.
Itselleni kävi alkuvuodesta niin, että en enää pystynyt tekemään asioita, venytin viimeiseen asti työhön ryhtymistä, kaikki tuntui vastenmieliseltä ja väkinäiseltä. Olo alkoi olla hyvin tukala, hoidettavia asioita tuntui olevan ihan liikaa yhdelle ihmiselle ja tekemättömiä hommia kerääntyi. Elin melkein paniikkitunnelmassa. Minua ei auttanut se, että yritin kääntää sisäistä puhettani pakolla tekemisestä ilon kautta tekemiseen tai pyrkimällä olemaan läsnä kaikessa tekemisessä yksi asia kerrallaan. Pakotin itseni suhtautumaan asioihin aloittelijan mielellä uteliaasti ja innostuneesti. Yritin tykätä, todella yritin ihan älyttömän kovasti. Miten paljon pakkoa ja minun täytyytä. Yritin suorittaa samassa tahdissa muiden kanssa.
Miksi sitten yritin niin kovasti? Jäin itselleni kiinni sellaisista asioita kuin että olin töissä niin arvostetussa paikassa. Voisinko heittää hukkaan nuo tärkeät työvuodet ja sen, mihin olin jo niin pitkään haaveillut pääseväni? Olin haaveammatissani ja voin siinä huonosti. Olin hyvin pettynyt itseeni siinä, etten pärjännytkään, vaikka niin kovasti halusin pärjätä. Painava asia oli kuitenkin myös pelko. Miten pärjäisin lasteni kanssa yksin ilman säännöllistä palkkaa.
Sydämeni huusi keväällä, että päästä irti. Kävin valtavan sisäisen kamppailun itseni kanssa ja tajusin, että minun valintani on sisäinen vapaus. Olen niin monta kertaa aiemmin valinnut toisin ja saanut ankaria oppiläksyjä, joista toipuminen on kestänyt pitkään. Päätöksen tehtyäni vedin syvään henkeä ensimmäistä kertaa moniin kuukausiin. Ja aloin tehdä eroprosessia työstäni surun ja vihan kautta. Ja hiljenin, ihan oikeasti. Menin niin hiljaiseksi, etten tahtonut saada sanaa suustani. Miten ihminen voikin mennä sellaisiin syvyyksiin? Tästä kirjoitan joskus lisää, kokemus oli niin mykistävä.
Syvyydessä käymisessä oli jokin tarkoitus, jonka ymmärsin vasta, kun tulin ”takaisin”. Kyse oli lopulta siitä, että olin itse muuttunut. Arvoni olivat muuttuneet, minusta itsestäni oli tullut eri ihminen. Ihan kuin vanha vaate olisi jäänyt pieneksi. Ihan kuin olisin joutunut pienentämään itseni sopiakseni siihen, mitä tein. Tajusin pohdiskelun aikaan myös sen, miten paljon erityisherkkyyteni vaikuttaa jaksamiseeni. En enää voisi elää niin, etten kuuntelisi herkkyyteni ääntä.
Ja mikä oivallus syntyikään. Minä olen vapaa luomaan mitä tahansa. Luon siinä tahdissa uutta ja säilytän vanhaa kuin oma sisimpäni sallii. Olen hidas siksi, että otan vauhtia syvyyden kautta. Seuraan tarkasti jokaista askeltani niin, että pysyn omassa voimassani. Käytän paljon aikaa ollakseni hiljaisuudessa, jotta kuulen intuitioni ja sydämeni sanoman. En koe, että joutuisin luopumaan jostakin, päinvastoin; näin taidan saada osan itsestäni takaisin.
Tuomas Kytömäki on luontoa rakastava media-alan monitoimimies, joka luennoi ja juontaa hyvinvointitapahtumissa. Yhdessä Jaakko Halmetojan kanssa Tuomas juontas Inspiradio-podcast sarjaa, jossa kaverukset haastattelivat mielenkiintoisia suomalaisia Esko Valtaojasta Arman Alizadiin. Seuraava suurprojekti on Lappiin sijoittuva ensimmäinen suomalainen slow-tv -tuotanto, joka on nähtävissä Hidasta elämää -sivustolla.
Metsä. Niin pieni sana niin suurelle asialle. Tunnen vahvaa vetovoimaa luontoa kohtaan, sen puhtautta, vehreyttä ja rauhaa. Aurinko kimaltelee veden pinnassa puitten välissä. Tunnen männynneulaset ja puunjuuret paljaitten jalkojeni alla. Välillä heittelen käpyjä varpaillani ja pysähdyn halaamaan suurta mäntyä, jota valon puuksikin on kutsuttu. Suljen silmäni ja aistin koko olemuksellani luonnon kutsun.
Koen syvää kiitollisuutta että saan olla täällä.
Nyt loppukesästä ovat marjat ja sienet kypsyneet. Kun korini täyttyy mustista torvisienistä, tateista ja suppilovahveroista, mietin, miksi en useammin samoile täällä luonnon kirkon kaarevien oksistojen alla. Kiipeän suuren kiven päälle, suljen silmäni ja kuuntelen puiden huminaa ja monenlaisia ääniä, joita metsä pitää sisällään.
Palaan mökille, laitan savusaunan rannassa lämpiämään ja kastaudun järven vilvoittavaan veteen; hengitän syvään sisään ja pyydän, että veden puhdistavat voimat ottavat kaiken vanhan minusta pois – kaiken sen, mitä en enää tarvitse. Siristän silmiäni ja istahdan kalliolle katselemaan tiiran leikittelyä ilmassa. Tunnen olevani kotona ja oloni on rauhaisa ja kiitollinen. Jokainen suomalainen tietää, että jos arki meinaa ahdistaa, on metsässä tai veden äärellä helpompi hengittää. Jotkut näkevät metsänhenkiä, itse pyrin aina uimaan elävässä vedessä vuodenajasta riippumatta.
Metsäterapiaa
Monet tutkimukset osoittavat, kuinka luonnossa liikkuminen vähentää stressitasoja ja eheyttää ihmistä. Jo pelkästään luontokuvien katselu toimii monelle lääkkeenä tässä hektisessä maailmassa. Suomessa on myös saatu loistavia tuloksia ongelmanuorien kanssa, kun heitä on viety ulkoilemaan luonnon helmaan. Norjassa on hoidettu huumekierteessä olevia nuoria hyvin tuloksin erilaisilla eräilyaktiviteeteilla. Lasten ja nuorten silmät loistavat aivan eritavalla luonnossa vietetyn ajan jälkeen. Myös Japanissa on otettu metsäterapia käyttöön hyvin tuloksin.
Meillä suomalaisilla luontoyhteys on ollut selviö vielä vuosisadan vaihteessa, mutta teollistumisen ja kiireisen työelämän johdosta olemme pikkuhiljaa unohtaneet sen. Uskon, että tästä johtuen moni kokee elonsa niin irralliseksi. Emme muista olevamme osa suurempaa kokonaisuutta, jossa kaikki eläväinen on yhteydessä toisiinsa.
Metsän puut, sienirihmastot ja loistavat vedet muodostavat kokonaisuuden, joka vaihtaa jatkuvasti informaatiota monella eri tasolla. On hämmentävää miten sekä luonnon että eläinkunnan kohtelu on riistäytynyt käsistä. Itsekkäästä oman edun ja voitontavoittelusta on tullut arkipäivää myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Onneksi yhä useampi on alkanut kiinnittää huomiotaan tiedostavampiin ja eettisempiin valintoihin esimerkiksi ostoskäyttäytymisessään.
Anastasian harmoninen luontoyhteys
Luontoyhteydestä kertoo kauniisti myös kirjasarja Venäjän soivat seetripuut. Sarja on vaikuttanut vahvasti miljoonien ihmisten elämään, varsinkin Venäjällä, missä tuhannet ovat alkaneet viljellä itselleen lähiruokaa maata kunnioittaen.
Sarjan ensimmäisessä kirjassa, jota lueskelin taannoin tunturissa, tapaa venäläinen liikemies Anastasia nimisen neitokaisen, joka kantaa viisautta muinaisesta kulttuurista. Anastasia kertoo liikemies Vladimir Megrelle (kirjasarjan kirjoittaja) ihmisten, luonnon ja eläinten vahvasta yhteydestä, jonka muistamiseen alamme olemaan valmiita. Anastasia elelee yksin Siperian metsässä täysin harmoniassa luonnon kanssa. Hän kehottaakin meitä muistamaan, että olemme yhtä luonnon kanssa. Anastasia puhuu paljon luontoyhteydestä, ja sen tärkeydestä. Metsän rauhoittava humina voi antaa meille suunnattoman paljon, kun pysähdymme kuuntelemaan sitä.
Monet Anastasian vinkit resonoivat vahvasti, hän muun muassa kertoo, että meidän jokaisen kannattaisi laittaa edes pieni maapalsta tai vaikka kukkapenkki kasvamaan luonnonantimia. Omien istutusten kanssa puuhailu, ja käsien multaan upottaminen tuo meidät lähemmäksi luontoa ja tätä hetkeä, hoitaa ja rauhoittaa. Kun istutusvaiheessa vielä pitää kasvin siementä suussaan kymmenisen minuutin ajan, osaa kyseinen kasvi auttaa sinua valmistamalla juuri sinua hoivaavia yhdisteitä.
Anastasia kertoo paljon esimerkiksi lasten kasvatuksesta, ja siitä miten jokaisesta lapsesta tulisi oman kiinnostuksenalueensa Nobel-voittaja, mikäli kasvatus tapahtuisi lapsen omia intressejä kunnioittaen. Lisäksi Venäjän vuoristossa sijaitsee koulu, jonka pienet Anastasia-oppilaat ovat omin pikku kätösineen rakentaneet, ja oppilaat ovat nuoresta iästä huolimattaan äärimmäisen kehittyneitä ja oppineita.
Slow-tv:n kuvaukset käynnistyvät
Elämme historiallisia aikoja ja suurten muutosten keskellä. Uskon, että tänä syksynä tulee tapahtumaan paljon merkittäviä asioita. On tärkeää pitää itsensä positiivisena ja rauhallisena. Kun suuntaamme huomiomme positiiviseen muutokseen, sallimme sen tulla elämäämme helpommin. Tähän auttaa myös maadoitus (earthing, grounding), josta löytyy netistä paljon tietoa.
Nostan katseeni vasten vastarannan siluettia, jonka muodot tuovat mieleeni Lapin jylhät tunturit. Lapin, joka tuntuu kuin toiselta kodilta.
Sydämeni värisee innosta, sillä muutaman päivän päästä koittaa lähtö juuri pohjoisen upeisiin maisemiin. Lähdemme sinne kuvaamaan slow-tv -sarjaa, joka saa ensi-iltansa täällä Hidasta Elämää -sivuilla loppuvuodesta. Siitä tulee kaikkien aikojen seikkailu. On mahtavaa elää juuri nyt, tässä upeassa maassa, jossa luonto on aivan kulman takana. Kiitos.
Kirjoittaja on FT, YTM, työhyvinvoinnin ja johtamisen professori Marja-Liisa Manka. Kirjassaan Stressikirja – mistä virtaa? (Talentum 2015) hän tarkastelee niin stressin positiivisia kuin negatiivisia puolia. Työn voimavarojen avulla stressin voi selättää, mutta joskus on aika hyvästellä entinen. Kirjassa on tarinoita ja paljon käytännön ohjeita onnellisen elämän mahdollistamiseksi.
Mitä tekee työhyvinvoinnin professori, kun työterveyslääkäri toteaa: olet uupumuksen partaalla? Inttää vastaan, hän ei voi olla uupunut. Vaikka todellisuudessa sydän hakkaa villisti, verenpaine on korkealla ja aamuöiset heräämiset väsyttävät ja kutistavat mielen. Kalenteri on kasvanut umpeen kuin paritalon pihalta alkava puisto, joka on kaiken lisäksi pullollaan kaiken vihreän syöviä lehtokotiloita.
Miten tämä pääsi syntymään? Pitkän ajan kuluessa. Vuonna 2004 hän aloitti työhyvinvoinnin lahjoitusprofessorina, mikä oli todella kivaa ja mukaansa imevää. Lahjaraha loppui, mutta yhdessä tiiminsä kanssa he saivat hankituksi tarvittavan rahoituksen pitääkseen työpaikkansa.
Tulee yliopistouudistus, professuuria ei enää jatketa määräajan päätyttyä eikä myöskään vakinaisteta. Hänen on otettava vastaan uusi nimike määräaikaisena tutkimusjohtajana, jos haluaa jatkaa yliopistossa. Hän saa kuitenkin oikeuden käyttää professorin titteliä. Hänen on hankittava entistä enempi rahaa tiimilleen, koska hallintokuluprosentit kasvavat kasvamistaan. Tietoa oman tiimin rahan käytöstä, tuloksesta, ei kuitenkaan ole mahdollista saada yliopiston tavoitellessa entistä suurempia yksikköjä. Toki työssä on paljon ilonaiheitakin. Työhyvinvoinnin oppiaine syntyy, ja perusteita opiskelemaan pyrkii 700 opiskelijaa.
Mikä siis oli ongelma? Hallinnan tunne on mennyt omaan työhön. Hän kokee olevansa pieni nappula suuressa kuviossa. Hänestä tulee ikävä ihminen, ja se alkaa näkyä myös terveydentilassa. Mutta hänen täytyy vielä pudota kuoppaan ja rikkoa nivelsiteensä. Ja leikkauksen pitää venähdyttää jalkapöydän hermo ja tehdä hänet niin kipeäksi, ettei työhön ole menemistä. Hän pääsee ensimmäistä kertaa mökkinsä pihalle kivuiltaan: silmät osuvat pihan kiveen kasvaneeseen sydänsammaleen. Se ei ole tullut siihen varmaan kahdessa viikossa.
Nähdäkseen on siis havahduttava. Hän päättää pitää välivuoden yliopistotyöstä ja toimia yrittäjänä. Kaikki fyysiset sairauden oireet häviävät nopeasti ja työ alkaa taas maistua kivalta. Hän tietää, mistä rahat tulevat ja mihin ne kuluvat. Hän saa paljon ihanaa palautetta asiakkailtaan. Fyysinen kunto kohenee, harrastukset tulevat taas elämään ja ystävyyssuhteet elpyvät.
Innostuneena hän palaa vuoden kuluttua omaan työhönsä ja on päättänyt muuttaa asenteensa. Hän suhtautuu myönteisesti näkemäänsä, työhyvinvointia opiskelee jo 1000 opiskelijaa perustasolla, yritykset ovat innolla mukana tutkimusprojekteissa ja on taas kiva olla työyhteisössä.
Mutta jälleen hän on hetken päästä organisaation sisäisen maailman kielteisyyden imussa.
Vaikutusmahdollisuudet ovat entisestään vähentyneet. Hän ehdottaa, että professuuri edes puolittain vakinaistettaisiin ja saataisiin yliopiston varoista. Koska se ei ole mahdollista, on vain tunnustettava tosiasiat, asenteen muutos ei auttanut, työnteon tavoitetasoa en voi madaltaa, vapaa-aika on kutistunut olemattomiin, joten on tullut aika lähteä.
Mitä siis stressaavassa tilanteessa voit tehdä saadaksesi elämäsi rennommalle raiteelle?
Nosta kissa pöydälle ja yritä muuttaa olosuhteita. Tärkeitä työn voimavaroja ovat hallinnan tunne, työn sujuminen, hyvä johtaminen ja yhteisöllisyys.
Mieti, tulkitsenko tilannetta oikein? Voisinko muuttaa asenteitani? Voisinko lisätä myönteisiä tunteita, jotka kompensoisivat stressiä? Mistä voisin olla kiitollinen? Mikä on hyvin?
Tsekkaa tavoitetaso: Minkälaisilla tavoitteilla haluan tehdä työtäni? Voisinko laskea tavoitetasoani tässä tilanteessa tai muuttaa niitä?
Pohdi myös tärkeysjärjestystä: Voisinko jotenkin priorisoida ja jättää jotakin tekemättä? Voisinko hieman tuunata työtäni ja tehdä siitä miellyttävämpää? Voisinko tehdä enempi joidenkin mukavien työkavereiden kanssa?
Hanki voimien elvytystä työn ulkopuolelta: perheestä ja ystävistä, liikunnallisesta aktiivisuudesta, huomaamalla positiiviset poikkeamat, ottamalla uusia haasteita ja oppimalla uusia taitoja ja tekemällä hyvää.
Entinen professori on ollut muutaman kuukauden onnellisesti yrittäjänä ja dosenttina. Hän käy yliopistolla opettamassa. Nuori tyttö tarttuu hänen käteensä käytävällä.
”Sinut minä olen halunnutkin saada käsiini. Olen jättämässä näitä yliopiston seiniä taakseni. Haluan kiittää sinua, koska parasta, mitä minulle on täällä tapahtunut, ovat olleet sinun työhyvinvoinnin luentosi.”
Kiitän sydämellisestä palautteesta ja kysyn, onko hänellä työpaikkaa.
”Menen aluksi verotoimistoon, mutta haluan saada myöhemmin työtä työhyvinvoinnin alueelta.”
Liikutun ja toivotan hänelle onnea elämään ja halaan häntä lämpimästi. Jokaisessa työssä on puolensa, mutta itse kunkin on syytä pohtia, ovatko positiiviset puolet voitolla vai eivät.
Itsenäisyys ja toimeentuleminen ovat tänä päivänä kovin ihailtuja asioita. Eikä toisaalta turhaan.
On totta, että ei tee hyvää yhdellekään osapuolelle antaa vastuuta elämästään jollekin toiselle tai muille.
Vastuu itsestä siirretään muille usein hyvin tiedostamattomalla tasolla. (Näin ainakin joutuu hän tunnustamaan peiliin katsoessaan…)
On niin paljon helpompaa syyttää muita, kuin nähdä omaa osuuttaan. Tällä kuitenkin pitää itsensä jumissa ja odottamassa, että joku muu muuttuisi. Omasta elämästä ja valinnoista vastuunkantaminen on paperilla paljon helpompaa kuin käytännössä.
Opimme lapsesta alkaen erilaisia rooleja, joita toistamme hyvin alitajuisesti vanhempana. Sen lisäksi, että otamme itse näitä rooleja, laitamme mielessämme ympärillämme olevia ihmisiä erilaisiin rooleihin, täyttämään tiettyjä tehtäviä. Nämä roolit ovat tietynlaisia arkkityyppejä. Ole sinä se syyttäjä ja minä olen syyllinen! Ole sinä se paha poika ja minä olen kiltti tyttö. Ole sinä se äiti ja minä olen lapsi. Ole sinä se autettava ja minä olen auttaja!
Kovin kliseisiä, mutta silti niihin huomaa haksahtavansa. Kun näemme toisessa vain roolin ja tehtävän, jonka olemme hänelle antaneet, emme voi kohdata toista todella. Emmekä näe itseämmekään kovin suoraan.
Minä olen esimerkiksi ihmissuhteissa ottanut vuorotellen sekä auttajan, että avuttoman roolia.
Arvaapa, mitä auttaja tarvitsee? Jonkun autettavan tietysti. Ja niin minun roolillani on taas tehtävää. Tehtävää, joka alkuun vaikuttaa niin jalolta ja ihanalta: minä saan auttaa!
Kunnes käy niin, että en enää näe toista, vaan kaiken missä hän tarvitsee minun mielestäni apua.
Tästä seuraa sitten se, että en keskity enää itseeni; siihen ihmiseen, jonka tulisi olla minun elämäni päähenkilö, siihen ihmiseen kenen elämää minun on ensisijaisesti elettävä.
Auttaja minussa on lisäksi vähän marttyyri; hän tekee niin paljon, mutta ei koskaan saa kiitosta, jota odottaa. Auttaja on hieman ylväs; hän kyllä tietää miten maailman tulisi maata.
Avuton minussa taas tarvitsee jonkun, joka osaa ja jolla on kaikki hanskassa. (Kenelläkään ihan ihan ihan oikeasti ei ole.) Vedän puoleeni jonkun, joka mielellään leikkii tätä leikkiä, jossa saa pitää kaikkea ohjaksissaan. Lopulta tämä peli on molemmille vankila.
Kahleet voi murtaa.
Nykyään on paljon erilaisia metodeja itsetuntemuksen ja ihmisyyden saralla, joissa monille on yhtenäistä se, että pyritään ”pääsemään eroon jostain”. Mitä jos ainaisen eroon pyristelyn sijaan suostuisimme katsomaan, todella katsomaan, opittuja rooleja ja näkemään, mitä niiden takana ihan oikeasti on.
Miltä ne meitä suojaavat? En ole päässyt itse yhdestäkään roolista eroon ottamalla hirttoköyttä käteen tai nauramalla sille ylimielisesti.
Minulla on takuulla vielä työstettävää monien roolieni kanssa, luultavasti koko loppuelämäni. Jos jotain olen niistä oppinut, ne eivät vihaamalla katoa. Ne eivät kääntämällä katsetta katoa. Ne tulevat vastaan sitten seuraavalla kierroksella.
Vasta, kun olen itse alkanut kunnioittamaan jopa sitä kaikista nolointa ja hävettävintä roolia, voin alkaa oppia siltä jotain. Voin saada sen metkuista tarpeekseni niin, että sen nostaessa päätään, totean sille: ”Ei rakas enää, enää ei tarvitse.”
En olisi mitenkään voinut nähdä roolejani ja niihin kätkeytyviä kaavoja ilman peilejä. Joskus vähän radikaalimpia, suoremmin puhuvia ja joskus hellempiä ja rakastavampia. Joskus sydämen rikki repiviä ja joskus sellaisia, että tekisi mieli laittaa pää pussiin vähintään vuodeksi. Ja silti, ei voi irrottaa ennen kuin näkee mistä irrottaa. Tämänkin tiedostamisen jälkeen tarvitaan rohkeutta, aikaa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta lähteä toimimaan rakentavimmilla tavoilla.
On yhtä monta syytä rullata joogamatto auki ja alkaa tutkiskelemaan idän traditioista meille matkanneita asentoja, kuin on ihmisiäkin. Kuvittajana ja taidepedagogina minua kiinnostaa mitä pysähtymisellä oman hengityksen ääreen on annettavaa luovan mielen ja leikkimielisen innostuksen ylläpitämiselle. Opettajani Peter Clifford opettaa joogaa nuoruuden tieteenä. Sanontakin kuuluu “leikki pitää nuorena”. Luovuus taasen on leikkiä erilaisten mahdollisuuksien ja yhdistelmien kanssa. Myös joogaan voi suhtautua tosissaan, mutta ei vakavasti, jolloin sen vaikutukset ovat mieltä avartavia.
Joogaharjoitus on tietoinen hengitysharjoitus. Yleensä hengitys toimii nopealla autopilotilla. Etenkin stressaantuneena hengitys on pinnallista ja nopeaa. Kun pidennämme hengitystä, syke rauhoittuu ja jopa ruoansulatus paranee. Näin parasympaattinen hermojärjestelmä eli kehomme lepojärjestelmä aktivoituu. Kun hengitämme enemmän happea sisään, saa, koko kehomme lisää ravintoa. Jo lapsuudesta muistan kuinka äiti paimensi sisään nuupahtaneita lapsia ulos: “Happihyppely virkistää!”.
Kun hidastamme hengitystämme ja pysähdymme tarkastelemaan sisäisiä tuntemuksiamme, herätämme proprioseptisia aistejamme. Proprioseptinen aisti tunnetaan myös liikeasento-aistina. Se on sensorista informaatiota raajojen, vartalon ja pään asennosta ja liikkeestä eli antaa tietoa siitä missä asennossa kehomme on. Tasapainoharjoittelu herkistää aistejamme. Aistien kehittymisestä ei oikeastaan voi puhua, mutta aisteja voi harjaannuttaa. Kutsunkin proprioseptisten aistien herättelyä kehomme piirtämiseksi sisältä käsin. Näin aktivoimme aivoissa tilan, jossa voimme tuntea enemmän kehollamme ja tuoda tietoisuuteen sen miten monimutkainen ja täydellinen kokonaisuus olemme! Parhaimmillaan harjoitus itselleni on luovuuden tilaan tipahtamista. Tunne on samankaltainen kuin tekemisen flow, mutta se syntyy levollisessa, unenomaisessa, vastaanottavaisessa mielen tilassa, jossa alitajunta työstää ideoita.
Jotta luovuuden voi tuoda aktiiviseen tietoiseen käyttöön, tulee pystyä tekemään oikeita valintoja luovuuden tilan mahdollistamiseksi. Luominen on keskittymisen tila, jota meditatiivisessa joogassa harjoitellaan. Etenkin tasapainoharjoittelu tyhjentää mielen kaikesta turhasta ja fokus säilyy tässä hetkessä. Jos jooga on nopeatempoista, eikä sisällä meditatiivisia elementtejä, harjoitus on lähinnä kehoa muokkaavaa. Kukin löytänee kuitenkin monipuolisesta joogasta ja kirjavasta opettajakunnasta tarkoitusperiensä mukaisen lähestymistavan.
Välillä onkin hyvä kysyä itseltä, miksi joogaa tai meditoi? Minulle joogaharjoitus kaikkien terveysvaikutusten lisäksi on myös tapa koskettaa luovuuden virtaa, siis sitä ideoiden ikuista ehtymätöntä lähdettä. Jooga pitää myös mieleni tasapainoisena, jotta voin tunnistaa tarpeeni ja luoda elämääni mielekkäitä kokemuksia.
Tästä alkaa Hidasta Elämää-jooga! Annan helpon joogavinkin jokaisena perjantaina. Sarja alkaa seuraavassa artikkelissani rentouttavalla iltajoogalla. Sillä välin, tällä helpolla hengitysharjoituksella luot pohjan kaikille harjoituksille. Kokeile tehdä vaikka joka päivä, missä vain ja milloin vain!
HENGITYKSEN SEURAAMINEN
Seuraa hengitystäsi muutaman minuutin ajan. Voit helpottaa seuraamista tuomalla kädet vatsalle ja rintakehälle. Tunne miten sisäänhengitys matkaa sieraimista sisään ja nielun takaosasta syvälle keuhkoihin. Uloshengitys kulkeutuu hitaasti ulos nenän kautta vatsaa ja rintakehää rentouttaen. Kun huomaat hengityksen ehkä pitenevän, voit tarkkailla myös luonnollisia pikkupausseja hengitysten välistä.
Kati Sarvela on kuhmolainen emäntä, hammaslääkäri, hypnoterapeutti, NLP Trainer ja tietokirjalija. Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat olleet tietoisuustaidot; luovat transsi-, itsehypoosi ja meditaatiotilat. Sarvela on kirjoittanut vuonna 2013 viimeisen kirjansa luovasta peilaavasta kirjoittamisesta tietoisuustaitona (Sisäinen teatteri – Luova kirjoittaminen tietoisuustaitona). Sarvela on kirjoittanut useampaa blogia jo vuosia, joista aktiivisimmat tällä hetkellä ovat Anna ja hänen ystävänsä sekä Mielen monet puolet. Sarvela on myös kahden syövän jälkeen sairauden kokemusasiantuntija.
PINTARAAPAISUA HITAASEEN LÄÄKETIETEESEEN
Oma suhteeni hitaaseen lääketieteeseen
Kirjoitin jo kolme vuotta sitten blogissani hitaasta lääketieteestä, mutta silloin käsite oli vielä sen verran nuori, ettei teemasta löytynyt juurikaan nettiaineistoa. Nyt Michael Flinkenstein tuntuu kirjassaan Slow Medicine liikkuvan kanssani samassa henkisyyden, läsnäolon, meditaation ja luovuuden maaperässä. Tunnen mielihyvää sielunveljen kohtaamisesta, ja jatkan ajatuksieni ja oivalluksieni työstämistä hiljaisessa kammiossani Kuhmossa, seuranani vain tietokone, kirjat, mies, metsäpeurat, sudet, karhut, lakkasuot ja lukemattomat mielentilani.
Mitä hidas lääketiede on ja mitä se ei ole?
Hitaassa lääketieteessä on kysymys siitä, että teet töitä löytääksesi keskuksesi, eheyden tilan itsessäsi. Se on sitä, että omaat todellisen ja syvällisen ymmärtämyksen suhteestasi ruumiiseesi, mieleesi, muihin ihmisiin sekä luomakuntaan ympärilläsi. Saavutat hyvän suhteen ylipäätään kaikkeen maailmassa. Kysymys on itseesi linjaamisesta ja suuntaamisesta luontevaksi osaksi maailmankaikkeutta. Hidas lääketiede tarjoa apua taiten kuljettavaan tiehen kohti mielenrauhaa, sopusointua, onnellisuutta ja tervettä elämää.
Hidas lääketiede ei ole Flinkensteinin mukaan ”yhden koon” lääketiedettä. Se on sen sijaan yksilöllistä: Jokainen ihminen on ainutkertainen ja hänen polkunsa terveyteen erilainen. Koululääketiede ahtaa meitä normaalin pukuun, erilaisilla mittauksilla (verenpaine, sokeri, kolestroli, leukosyytit jne.). Tämä on tiettyyn pisteeseen ihan hyvä asia. Kuitenkin, jos kaikki huomio keskitetään vain tähän näkökulmaan, rakennamme kalliin järjestelmän, joka keskittyy ongelmien jälkien siivoamiseen ja oireiden halitaan, eikä itse terveyden vaalimiseen. Krooninen sairaus on pitkällinen prosessi, jonka osatekijöihin voimme puuttua jo ennen sairauden puhkeamista.
Yhtymäkohdat muihin holistisiin näkemyksiin
Flinkensteinin hitaassa lääketieteessä on paljon yhtymäkohtia funktionaaliseen lääketieteeseen ja Meta-Health ajatteluun. Ihmisen terveys ei ole irrallinen hänen historiastaan, tunteistaan, yhteisöstään ja elinympäristöstään. Meta-Healthin tavoin Flinkenstein yhdistää mm. erilaisia tunneongelmia ruumiin elinten ongelmiin. Esimerkiksi tukahdutettu viha voi ilmetä maksaongelmina ja suru keuhko-ongelmina jne. Meta-Health kielellä vahingolliset uskomuksemme ja käsittelemättömät tunteemme meissä aiheuttavat elinkudosstressiä.
Flinksensteinin mukaan ei ole ihme, että tällä hetkellä erilaiset itsehoidolliset menetelmät ovat leviämässä kaikkiin kansankerroksiin meteoriitin lailla. Ihmiset kaipaavat terveyden hoivaamiseen muuta kuin vain materialistisia ratkaisuja. Hidas lääketiede opastaa meitä terveyteen edistämällä mielenrauhaa ja sydämen viisautta. Suuri osa kansaa voi huonosti itse luomiensa draamojen keskellä, joista he voisivat valmennuksen opastamana käsikirjoittaa itsensä ulos, harjoittamalla hitaan lääketieteen erilaisia itsehoidollisia menetelmiä.
Kansalaiset opiskelevat nyt yhä enemmän terveellisempää elämäntapaa liikkumalla enemmän, noudattamalla erilaisia henkilökohtaisia ruokavalioita, harjoittamalla erilaisia stressin purkumenetelmiä, kuten meditaatiota sekä henkistymällä. Tässä lääketieteessä, lääkäri on parantajana myös opettaja tai valmentaja. Oma mielipiteeni on, että jos lääkärillä ei taitoja tähän ole, hankkii hän hyviä yhteistyökumppaneita itselleen täydentävien hoitomenetelmien osaajista. Potilaan hoitamiseen tulisi yhdistyä itsehoidollisten menetelmien opetus (joita minä kutsun kehomielimenetelmiksi ja tietoisuustaidoiksi). Flinkenstein kutsuu hitaan lääketieteen menetelmien soveltamista integratiiviseksi holistiseksi lääketieteeksi (IHL).
Hitaan lääketieteen ja koululääketieteen menetelmät täydentävät toinen toisiaan
Flinkensteinin mukaan perinteinen koululääketiede ja hitaan lääketieteen IHL menetelmät täydentävät toinen toisiaan. Ne eivät suinkaan sulje toisiaan pois. Terveytesi maksimoimiseen kannattaa ottaa ilo irti näistä molemmista suuntauksista. Hidas lääketiede hyödyntää erilaisia kokonaisvaltaisia viisausperinteitä. Flinkenstein nostaa idän ja alkuperäiskansojen parantavia kokonaisvaltaisia perinteitä kunniaan.
Hidas lääketiede on sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä kroonisten sairauksien hoitamisessa parhaimmillaan. Krooniset sairaudet ja henkinen pahoinvointi kuormittavat ennennäkemättömän paljon terveydenhuoltoa tänä päivänä. Länsimainen lääketiede ja hidas lääketiede täydentävät ja tarvitsevat toinen toisiaan. Uskon, että kustannustehokkuus paranee ja inhimillinen kärsimys vähenee kun ihmiset löytävät itselleen hitaan lääketieteen IHL menetelmiä.
Tarvitsemme paljon itsetuntemuskoulutusta ja itsehoidollisten menetelmien opetusta, jotta ihmiset kykenevät ottamaan vastuun omasta terveydestään ja terveyskäyttäytymisestään. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuolto kuormittuu ihmisistä, jotka eivät kykene käsittelemään tunteitaan, traumojaan ja stressejään.
Hitaassa lääketieteessä kannustetaan ihmistä tutustumaan itseensä, jotta terveiden elämäntapojen valinta ja taito harjoittaa niitä tulee helpommaksi. Kun opit hyödyntämään hidasta lääketiedettä, paranee olosi, olkoon terveysongelmasi sitten mikä tahansa, näin väittää Flinkenstein.
Flinkensteinin resepti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen on seuraava:
Kysy itseltäsi oikeat kysymykset.
Valitse oma polkusi.
Muuta vastoinkäymisesi mahdollisuuksiksi.
Kasva henkisesti jokaisessa elämän käänteessä.
Kirjassaan Flinkenstain kysyy lukijalta 77 kysymystä, jotka johdattelevat ihmistä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tässä joitakin niistä:
Koetko elämälläsi olevan tarkoitusta?
Millaisia ovat ihmissuhteesi?
Kuinka rytmität itsesi luomakunnan rytmiin?
Kuinka hoivaat yhteyttäsi menneeseen elämään ja tulevaan elämään?
Osaatko ilmaista vihan tunteitasi?
Osallistutko johonkin luovaan toimintaan työssäsi tai vapaa-aikanasi?
Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme ei tarvita Flinkensteinin mukaan akateemista viisautta eikä hienoja teorioita, vaan elinvoimaamme ylläpitäviä eläviä käytäntöjä. Hitaan lääketieteen ohjaama elämä, sellaisena kun Flinkenstein näkee sen, sisältää taitavan (skillful) elämisen. Tämän lähtökohtana on juuri se, että osaamme löytää itsellemme vastaukset tärkeisiin henkilökohtaisiin kysymyksiin:
Mitä hyvä terveys merkitsee minulle?
Miten juuri minun on mahdollista tavoittaa se?
Ihmiset löytävät poluillensa erilaisia vastauksia.
Kokonaisvaltainen paraneminen on eheytymistä
Hitaassa lääketieteessä ei ole kysymys vain fyysistä paranemisesta, vaan tervehdyttävien elämänkäytäntöjen kautta kokonaisemmaksi, eheämmäksi ihmiseksi kasvamisesta. Omaksumamme materialistinen yksipuolistava elämäntapamme traumoineen ja stresseineen on ollut ihmistä ja yhteisöjä pirstovaa. Joudumme tekemään sisäistä työtä, jotta saamme kudottua itsemme takaisin osaksi yhteisöämme ja kasvaaksemme kokonaiseksi, omiksi itseiksemme.
Millainen on hitaan lääketieteen harjoittaja?
Hitaan lääketieteen harjoittaja, esimerkiksi lääkäri, ei keskity vain jonkin ihmisen osan hoitamiseen. Hidasta hammaslääketiedettä harjoittava hammaslääkäri ei hoida vain hampaita, vaan vaikka hän keskittyykin toimenpiteissään hampaisiin: hän hoitaa aina kokonaista yhteisöllistä ihmistä. Tämäntyyppinen työtapa on elämäntavassamme tehty vaikeaksi. Yksipuolinen materialistinen lyhytnäköinen tehokkuusajattelu on vallannut joka paikan, myös terveydenhuollon. Olemme irrottaneet itsemme ruumiillisista kokemuksistamme ja perinteisistä yhteisöistämme.
Hitaan lääketieteen harjoittaja oivaltaa, että terveyttä mittaavat laboratorioarvot eivät välttämättä merkitse tervettä elämää. Sen sijaan hyvään ja kokonaisvaltaiseen terveeseen elämään, sisältyy mielenrauha, harmonia, onni ja elämänhallinta. Kun lääkäri auttaa potilastaan löytämään vastauksia kysymyksiinsä, löytää hän samalla yhteyden omaan sisäiseen viisauteensa. Potilas alkaa intuitiivisesti tuntemaan, mikä on hyväksi terveydelle. Potilas löytää oman ainutkertaisen polkunsa henkilökohtaiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa.
Luovuus on osa hyvää elämää
Parhaimmillaan elämä on silloin, kun ihminen saa tehdä asioita, joita hän rakastaa, kirjoittaa Flinkenstein. Kirjoittaminen, itsetutkiskelu, maalaaminen tai haitarinsoitto eivät ole tehneet minua aineellisesti rikkaiksi, mutta ne ovat rikastuttaneet elämääni valtavasti. Saan ja voin toteuttaa itseäni monipuolisesti. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, siksi että voin joka päivä tehdä elämässäni asioita, joita rakastan. Tavallisimmin aloitan päiväni kirjoittaen mietiskelemällä. Sen jälkeen kun aloin kuunnella ruumistani, on kliininenkin työni alkanut maistua jälleen. Kymmenkunta vuotta sitten olin henkisesti valmis jäämään sairauseläkkeelle.
Hidas lääketiede neuvoo sinua kohtaamaan kriisisi ja kuolevaisuutesi. Sairaus on aina kriisi. Kiinalaisilla merkeillä ilmaistuna kriisi tarkoittaa sanoja ”mahdollisuus ratsastaa vaarallisella tuulella.” Sairaus on mahdollisuus ratsastaa vaarallisella tuulella. Se on eheytymisen mahdollisuus, olkoonkin vaikka kysymys kuolemaan johdattavasta sairaudesta.
Kohtaa kuolevaisuutesi ja ratsasta tuulella!
Vanheneminen ja kuolema ovat Flinkensteinille luonnollisia asia. Sen sijaan kuolemanpelkomme kuin myös jatkuva nuoruuden tavoittelu – ”anti-aging”-kulttuuri – on luonnoton asia. Hyvä vanheneminen on asia erikseen.
On selvää, että mikäli meillä on kuoleman suhteen negatiivisia käsityksiä, tuottaa lähtömme ajattelu paniikkia. Kun löydämme hyväksyvän suhteen kuolemaamme, mahdollistuu todellinen eläminen, jatkuva kasvaminen ja sen mukaiset teot.
Vaikka kuolema on luonnollinen asia, elämänhaluamme täytyy jatkuvasti hoitaa. Se merkitsee Flinkensteinin mukaan sitä, että emme koskaan lakkaa parantamasta itseämme, suhdettamme muihin ihmisiin ja ympäristöömme. Niin kauan kuin ihmisellä on tietoisuutta, voi hän eheyttää suhdettansa omaan ruumiiseensa, lähimmäisiinsä ja koko luomakuntaan. Tämä tapahtuu kasvamalla, oppimalla ja tekemällä jatkuvasti uusia merkityksellisiä asioita elämässä. Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että pyrimme elämässämme pienine yksittäisine tekoinemme siihen, että maailma olisi kuolemamme jälkeen, oman jättämämme perintömme seurauksena, hieman parempi paikka kuin ennen syntymäämme.
Hidas lääketiede osana kohtuullista elämäntapaa
Tunnen jatkuvaa myönteistä syyllisyyttä siitä, että syömme koko ajan lastemme ruokapöydästä. Siksi pyrin kirjoituksillani kannustamaan ihmisiä onnellisempaan, terveempään ja kohtuullisempaan elämään. Kokonaisvaltainen terveyden hoito ja sen vaaliminen on se perintö, jonka haluan jättää jälkeläiselleni.
Pieni, vaatimaton elämä voi olla rikkaampi, kauniimpi, terveempi ja onnellisempi kuin äveriäs luksuselämä vaikkapa Portugalissa. Tämän kun oivaltaa, niin elämästä tulee pajon helpompaa ja kevyempää. Ainakin minulta itseltäni ovat tämän oivaltamisen jälkeen syyllisyyden taakka ja statusstressi vähentyneet.
LÄHDE:
Finkelstein, Michael (2015-01-27). Slow Medicine. HarperCollins. Kindle Edition.
Nykyään työelämässä työ ja vapaa-aika sekoittuvat helposti keskenään. Tämä voi olla voimavara tai rasite.
Hetkinen-vlogin elokuun innosteessa havainnoidaan kuukauden ajan mindfulness meiningillä, että mitä tarkoittaa työpäivän rajat ja riittävän hyvä työpäivä.
Ota innoste vastaan, innosta frendisi mukaan ja tsempataan toinen toisiamme!
Onko täysi ihmisyys sitä, että ihminen saa toisen ihmisen tunnistamaan ja ottamaan käyttöön ne vahvuudet, jotka meillä kaikilla ovat erilaisia? Onko tällöin jo kyse rakkaudesta?
Täyteen ihmisyyteen kasvanut ihminen rikastuu moninaisuudesta. Yksittäiset tiedot ovat jalostuneet viisaudeksi ja itsekkäät elämän päämäärät ovat korvautuneet uhrautuvalla yhteisen edun tavoittelulla. Väitän, että täyteen ihmisyyteen kasvettaessa säilyttäjästä kehkeytyy itsensäylittäjä.
Säilyttäjä vaalii ihmisten yhdenmukaisuutta ja yksimielisyyttä sekä ympäröivän todellisuuden pysyvyyttä. Se tuottaa hänelle turvallisuuden kokemuksia. Säilyttäjä pyrkii samanlaisuutta vaaliessaan hallitsemaan ja kontrolloimaan muita ihmisiä, sillä säilyttäjä ohjautuu itsensä ulkopuolelta. Hänen turvallisuuden tunteensa muodostuu muuttumattomuudesta ja samanlaisuudesta niin yhteiskunnan, ihmissuhteiden kuin yksilöidenkin tasoilla.
Valtavirtaistunut samanlaisuus kuitenkin turruttaa ja taannuttaa. Itsensäylittäjälle erilaisuus ei ole uhka vaan elinvoimaisuuden lähde. Rikastava moninaisuus tarjoaa hänelle virikkeitä, joita mielen ylevöittäminen edellyttää. Ilman toisin näkemistä ja toisin kokemista ei ole edistystä. Näitä toisinnäkijöitä ja toisintekijöitä olivat muun muassa Suomen yrityskulttuuria uudistaneet venäläinen Nikolai Sinebrychoff, norjalainen Hans Guzeit, skotlantilainen James Finlayson, sveitsiläinen Eduard Fazer sekä saksalaiset Gustav Paulig ja Georg Franz Stockmann.
Meissä kaikissa on sekä säilyttäjän että itsensäylittäjän piirteitä. Mutta täyttä ihmisyyttä tavoiteltaessa ihmisenä kasvamisen suunta on selvä. Itsensä ylittäminen perustuu ihmisten välisen loukkaamattomuuden ja luottamuksen vaalimiseen. Maailmaa havainnoidaan yhä aktiivisemmin erilaisten ihmisten ja ihmisyhteisöjen asemaan eläytymällä. Itsensäylittäjä tunnustaa itsestä poikkeavien ihmisten ainutlaatuisuuden ja arvon. Se on mahdollista moraalisen mielikuvituksen avulla.
Kuinka voisimme yhdessä olla luomassa ja vaalimassa sellaista yhteiskuntaa, joka houkuttelisi joka hetki ihmisten parhaita puolia esiin?
Joogaopettajani Shiv Charan Singh tapaa päivittäin, viikoittain, vuosittain käsittämättömän määrän ihmisiä, joita henkinen kasvu kiinnostaa. Lähes kuusikymppinen mies matkustaa parisataa päivää vuodessa opettamassa ympäri maailmaa ja kun hän on koti-ashramissaan, on siellä muitakin. Hänen kotonaan järjestetään jatkuvasti kursseja ja siellä asuu ihmisiä, jotka haluavat elää edes hetken joogin elämää.
Shiv Charan kuuntelee väsymättä oppilaidensa huolia, antaa neuvoja ja ohjaa oman itsen äärelle. Kun häneltä kysyy, miten hän jaksaa kaikkea tätä, saa vastaukseksi, ettei hän jaksakaan mutta ikuisuus jaksaa. Ikuisuus kannattelee häntä.
Jokainen (henkinen) opettaja on ihminen siinä missä muutkin. Hän tuntee nälkää, janoa, tunteita ja kehonsa rajallisuuden. Mutta hän ei identifioidu niihin. Tässä on joogan ydin.
*
Erilaisten henkisten polkujen päämäärä on yleensä sama: rajaton vapaus, yhteys ja oman todellisen olemuksen tiedostaminen; oman inhimillisyyden hyväksyminen ja kuitenkin sen oivaltaminen, että olemme kaikki yhtä. Tätä kutsutaan usein valaistumiseksi.
Valaistuminen on tietoisuutta siitä, ettei ole yhtä kuin tunteensa, kehonsa, ajatuksensa tai mielensä, vaan jotakin paljon suurempaa. Se on ykseyttä, suuremman voiman kokemista, jossa minä saa muodon me.
Valaistumisen voi löytää niin onnesta, kivusta, ilosta kuin masennuksesta. (Minulla on keho, minulla on tunteita, minulla on ajatuksia, mutta minä en ole vain keho, tämä tunne tai ajatus. Ne ovat kaikki ohimeneviä.)
Samalla olemme tietysti ihmisiä ja yksilöitä. Henkinen opettaja A.H. Almaas kirjoittaa, että valaistuminen on myös osittain ymmärrystä siitä, että on vastuussa omasta elämästään, täysin. ”Sinun on elettävä oma elämäsi, ja juuri sillä tavalla kuin tiedät että sinun kuuluisi. Se ei tapahdu itsestään.”
Yksilö ja yhteys eivät ole erillään, vaan saman kolikon kaksi puolta. Olemme yksilöitä, joita ikuisuus, elämä, elää.
*
Tiedostaminen ei välttämättä ole pysyvää, mutta kokemus siitä, ettei itseä ole, muuttaa elämää pysyvästi. Siitä tietoisuudesta käsin jokapäiväinen elämän peli (mitä muut minusta ajattelevat, miten minun kuuluisi valita) on vain epämääräistä, merkityksetöntä kohinaa.
Valaistumisen hetket voivat olla pieniä, mutta antautumalla ne kasvavat pikkuhiljaa. Maailmasta ja elämästä tulee kirkkaita, suunnasta selkeä.
Sufit sanovat, että ainoa este löytämiselle on etsiminen. Olemme kaikki aivan valaistumisen äärellä. Kyse on ennen kaikkea sallimisesta.
Keinoja yhteyteen on paljon, mutta valitettavasti ulkoapäin tulevat säännöt eivät voi ohjata perille. Ne voivat kyllä näyttää suunnan. Opettaminen onkin äärimmäisen tärkeää työtä. Polun löytäminen on helpompaa, kun kävelee sellaisen henkilön perässä, jolla on kokemus ikuisuudesta.
liikkuvan kanssani samassa henkisyyden, läsnäolon, meditaation ja luovuuden maaperässä. Tunnen mielihyvää sielunveljen kohtaamisesta, ja jatkan ajatuksieni ja oivalluksieni työstämistä hiljaisessa kammiossani Kuhmossa, seuranani vain tietokone, kirjat, mies, metsäpeurat, sudet, karhut, lakkasuot ja lukemattomat mielentilani.
