Lapsuuskotini oli aivan pienen kylän halki kulkevan maantien vieressä. Usein istuin portailla ja katselin ohi kulkevia autoja. Haaveilin matkustelusta, puhuinkin siitä, sillä muistan isäni mumisseen jotain kiertolaisuudesta. Jos silloin olisin tiennyt, että ajatuksilla on luova voima, olisin unelmoinut reissaamisesta enemmän. Aikuisena olen päässyt matkustelemaan jonkin verran. Maaseudulla asuvana ja luonnon hiljainen rauha aina ympärilläni menen mielelläni suuriin kaupunkeihin.
”En ole ollut vielä kaikkialla, mutta se on listallani.”(Susan Sontag)
Luonteessani on ainakin ripaus seikkailijaa, sillä teen mielelläni omatoimimatkoja yksin. Ei valmiita opaskierroksia eikä aikatauluja. Vain niin voin viivähtää mielenkiintoisissa paikoissa juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Yksin kulkiessa voin joutua joskus eksyksiin, kaupungeissa joudun useinkin. Se ei kuitenkaan pelota eikä estä lähtemästä. Kirkkaina päivinä suunnistaminen onnistuu auringon avulla myös kaupungissa; mitään naavaisia puunrunkoja ei kannata jäädä etsimään ilmansuuntia havainnoidakseen.
Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa Pariisissa. Majoituin pieneen, nuorten ylläpitämään vanhaan hotelliin Montparnassella. Huoneiden oviin oli käsin maalattu numero ja kukkakimppu. Hotelli tuntui ottavan vastaan lämpimin tuntein. Kiivetessäni kapeita portaita omaan kerrokseen, tunnustelin kuinka Hemingway (Nuoruuteni Pariisi) kenties oli kulkenut samoja portaita. Tunnelma oli intensiivinen, melkein näin kirjailijan harppovan portaita ylös, innoissaan jostakin uudesta, joka oli kypsymässä kirjoitettavaksi.
Illalla lähdin katselemaan lähiympäristöä. Oli kuin olisin tehnyt jo toisen aikahypyn menneisyyteen, kun näin erikoisesti pukeutuneen seurueen kadulla. Miten helppoa upota mielikuviin, kun on irti arjesta ja kaukana kotoa!
Iltaisin katselin hotellihuoneessa Pariisin opaskirjoja ja tutkin metroreittejä seuraavan päivän kohteisiin. Eräänä päivänä olin valinnut määränpääksi maailmankuulun Sacré Coeur -kirkon, sen kauniin valkoisen Montmartrella. Ajoin metrolla aivan Montmartren juurelle ja aloin nousta rinnettä valiten kapeita, rauhallisia kujia ja portaita. Välillä pysähtelin ihailemaan aamupäivän auringossa kylpevää kaupunkia. Tulin taiteilija-aukiolle. Siinä kuljeskelin katsellen taiteilijoita työssään ja heidän valmiita taulujaan. Viivyin aukiolla sen tunnelmasta nauttien. Ihmisiä oli paljon ja kansainvälisestä puheensorinasta erotin myös suomenkielistä puhetta.
Siinä kuljeskellessani olin kadottanut opasviitat Sacré Coeuriin. Huomasin sitten kirkon sisäänkäynnin ja menin kirkkoon. Hetken ihmettelin, miten niinkin kuuluisassa kirkossa on niin vähän turisteja. Uppouduin katselemaan taideteoksia, joita oli ympäriinsä, maalauksia ja patsaita, toinen toistaan kauniimpia. Kirkossa vallitseva rauha tuntui kutsuvan istumaan paikalleen. Niinpä istahdin ja vaivuin silmät ummessa melkein meditatiiviseen tilaan. Sitten aloin tuntea jotain, jota on vaikea kuvata. Aivan kuin pääni olisi suuren läpinäkyvän pallon sisällä, jossa tuhannet pienet tähdet pyörivät ja niiden liikkeestä syntynyt energia hoitaisi päätäni. Olin ihmeissäni samalla kun suunnattomasti nautin tuosta tunteesta.
En tiedä, kauanko siinä istuin. Mietin sitä, miksi tuo ihana energia tuntui vain pään aluella, olinko tukossa muilta osin? Illalla tutkiessani opaskirjoja ja seuraavan päivän ohjelmaa, huomasin että olin ollut ”väärässä” paikassa. Kirkko jossa olin ollut , oli Saint Pierre de Montmartre, joka oli aikoinaan PYHITETTY JÄRJEN ENERGIOILLE!
Nautitko elämästäsi? Vai ajatteletko, että se ei ole sinua varten? Tai että se on jotain, mikä pitää ansaita? Ehkä ajattelet, että nautit ”sitku”. Tässä 6 syytä nauttia elämästä – alkaen NYT.
1. Nauttiminen tuntuu kivemmalta kuin suorittaminen
Suorittaminen on meille ihmisille yleistä. Aivomme kääntyvät automaatille, kun teemme tuttuja asioita. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Automaatio auttaa tehostamisessa, ja usein tuppaamme kalenterimme täyteen. Kun tällä rumballa elämästä alkaa kadota värit, olemme suorittamiskehässä. Elämä ei tunnu hyvältä. Kun taas pystymme kytkemään automaation pois päältä, kokemaan elämää syvemmin, alamme nauttia elämästä. Ja voi pojat, se vasta TUNTUU elämältä!
2. Riittävä on loistava
Teet koko ajan parhaasi. Anna armoa itsellesi. Päästä irti. Ota hetki itsellesi. Olet riittävä sellaisena kuin olet. Sen ajan, jonka käyttäisit viilaamiseen, anna se itsellesi, nauti. Kun ymmärrät tämän, voit alkaa nauttia elämästä eri tavalla!
3. Kaikki muuttuu – koko ajan
Mikään ei ole elämässä pysyvää – paitsi muutos. Silloin kun elämä tarjoaa sinulle auringonlaskun, nauti siitä. Hetken päästä on jo yö. Kun sinulle tarjoillaan halaus, älä juokse ajatuksissasi toisaalle. Tilanteet vaihtelevat. Nauti siitä, mitä sinulla on – juuri nyt.
4. Tämä hetki ei palaa
Usein vasta jälkeenpäin ymmärrämme arkisten tilanteiden arvon, silloin, kun ne ovat jo muistoja. Jokainen hetki on arvokas, se ei koskaan palaa. Nauti jokaisesta hetkestä kuin se olisi maailman harvinaisinta viiniä – sillä tämä hetki sellaisenaan on vielä harvinaisempaa.
5. Aikasi on rajallinen
Emme tule usein ajatelleeksi rajallista aikaa ihmiskehossa, ennen kuin joku laittaa meidät ajattelemaan sitä, todella. Meillä on jokaisella oma aikamme ihmisenä, eikä se ole ääretön. Käytä päiväsi hyvin ja pyri tapaamaan niitä ihmisiä, joiden seurasta nautit, ja tekemään asioita, jotka saavat sinut tuntemaan olevasi elossa.
6. Olet ihminen
Sinun ei tarvitse ansaita iloa ja nautintoa elämässäsi. Ne kuuluvat jokaiselle ihmiselle ihan vain koska olemme ihmisiä. Uskonpa jopa, että elämän tarkoitus on löytää ilo ja nautinto oman olemisen kautta. Älä laita itseäsi niin tiukille, ettet osaa etkä pysty enää nauttimaan olostasi.
Suorittaminen tuntuu olevan nyky-yhteiskunnassa arvostettu normi: elämässä pitää olla kiire ja päällä samanaikaisesti useita eri ”projekteja”. Valtion kestävyysvajetta paikataan lisäämällä työaikaa – koska suomalainen sisuhan perustuu työntekoon, jotta sotakorvaukset saadaan maksettua viimeistä piirtoa myöten. Oikeaa sanastoa ovat aikataulut, kalenterit, multitaskaaminen, tehokkuus ja prosessit, joissa asiat kulkevat sukkelasti eteenpäin.
Oma suhteeni suorittamiseen on pitkä ja monipolvinen. Kasvoin perheessä, jossa arvostetaan kunnianhimoa, työntekoa ja toimeliaisuutta. Opin jo lapsena, että saamattomuus on pahinta mitä voi olla ja eniten hyväksyntää saa kantamalla kokeista kymppejä ja käymällä harrastuksissa ahkerasti. Ainakin näin lapsen mieleni asian tulkitsi.
Parikymppiseksi mennessä minusta kasvoi suorittaja, joka rakasti to do -listojen tekemistä ja loppuun saattamista. Parasta oli suunnitella uusia projekteja, täyttää kalenteria ja saada asiat etenemään juuri sillä tavalla kuin halusin. Työprojektit seurasivat toisiaan ja välillä piti juosta maratoneja. Sosiaalisista tapahtumistakin tuli suoritus: jos kissanristiäisistä jäi pois, oli vaara missata jotain tärkeää: uusi ihmissuhde, kontakti tai hauska ilta, josta puhuttaisiin pitkään.
Kävin useaan kertaan ”reunalla”: olin buukannut itselleni liikaa asioita ja keho protestoi esimerkiksi itkukohtauksilla. Onneksi siinä vaiheessa yleensä ymmärsin painaa jarrua ja levätä. Kunnes vauhti alkoi uudestaan.
Käännekohta
Jooga oli minulle fyysinen harjoitus ja siksi harrastin hot joogaa. Nautin saattaa itseni kuumassa salissa tilaan, jossa lähes huimasi. Silloin olin piiskannut itseäni tarpeeksi. Kunnes tuli elämäni muuttanut retriitti, jossa löysin joogan henkisen puolen ja ensimmäistä kertaa aidon yhteyden itseeni. Ihana joogaopettajani Kaisa tuntui puhuvan harjoituksen aikana suoraan minulle: älä yritä mennä äärimmillesi, ole itsellesi lempeä, rentoudu siihen kuka olet – olet hyvä juuri tuollaisena.
Aloin itkeä, koska ensimmäistä kertaa tunsin, että minulle annettiin lupa olla ja levätä. Huomasin piteleväni itse raippaa, joka sivalsi aina, jos en päässyt itseni ennalta asettaman riman yli. Tämä oivallus muutti elämäni.
Olin rakentanut suorittamisesta ja menestymisestä lankakerän minuuteni päälle. Uskoin saavani sillä hyväksyntää ja rakkautta. Rauhoittumisen, joogan ja meditaation myötä löysin langan pään ja aloin keriä vyyhtiä auki. Lanka oli pitkä ja sotkuinen. Se sisälsi vuosikausia tukahdutettuja tunteita, herkkyyttä ja sydämen viestejä. Se sisälsi monia itkemättömiä itkuja.
Kerin lankaa niin pitkälle, että aloin kyseenalaistaa koko minuuteni ja tein suorittamisesta kirosanan. Halusin opetella olemaan, antautumaan, päästämään kaikesta irti, kulkeutumaan elämän flowssa eteenpäin. Jos innostuin jostain työprojektista, tuomitsin sen egoni hömpötyksenä. Näin joka puolella suorittajia, jotka eivät olleet vielä ”heränneet”. Pakonomaisia työntekijöitä ja urheilijoita. Tuomitsin itsessäni suorittajapuolen enkä arvostanut sitä. Meinasin kulkeutua kohti toista ääripäätä.
Kuva: Maria Kärkkäinen
Usein pitää käydä ääripäissä, jotta osaa palata kultaiselle keskitielle. Viimein oivalsin, että minussa on kaksi eri puolta, molemmat yhtä tärkeitä: se, joka innostuu, tykkää saada aikaiseksi, ruksia to do -listojen kohtia ja mennä eteenpäin sekä se puoli, joka haluaa vain olla, levätä, rentoutua ja antaa asioiden tulla. Feminiininen ja maskuliininen puoli, yin ja yang, suorittaja ja rauhoittuja, tekeminen ja oleminen, molemmat yhtä tärkeitä ja arvokkaita.
Avainasia on pitää vastakkaiset puolet tasapainossa, yhteisessä tanssissa. Silloin suorittaja välillä hellästi ohjaa rauhoittujaa eteenpäin. Mutta koska suorittaja tuppaa taustani takia edelleen olla se hallitsevampi, vielä tärkeämpää on rauhoittujan muistuttaa suorittajalle, että puskemalla ei kovin usein tule hyvää lopputulosta. Menemällä kävelylle metsään saattaa päästä parempaan lopputulokseen kuin istumalla maanisesti tietokoneen edessä. Ja oikeastaan, tarvitaanko lopputulosta edes ollenkaan, matka on kuitenkin tärkeämpi.
Nykyisin haluan opettaa rauhoittumista ja läsnäoloa mindfulnessin keinoin ihmisille, joiden ”suorittajapuoli” on hallitsevampi. Mutta yhtä paljon haluan kannustaa ihmisiä, jotka tuntevat ajelehtivansa, löytämään oman voimansa ja sydämensä inspiraation ja menevän rohkeasti, askel askeleelta tavoitteitaan kohti.
Kuten fyysisessä kasvussa, myös henkisessä kasvussa on erilaisia vaiheita. Tässä kuvattuna kolme yleistä vaihetta.
Vaihe 1
Usein ennen kuin alamme siirtää huomiotamme myös sisäänpäin, sitä on edeltänyt vaihe, jossa olemme yrittäneet etsiä onnellisuutta ulkopuolellamme olevista asioista. Sisällä on vähän levoton olo, ja yritämme saada elämästämme hyvää tavoittelemalla asioita, joista on luvattu parempaa elämää.
Samalla kun olemme riippuvaisia ulkoapäin tulevista onnenlähettiläistä tai -kantamoisista, reagoimme ajatuksillamme ja tunteellamme voimakkaasti kaikkin tapahtumiin ja ihmisiin – ne saavat meidät pois tolaltamme.
Ennen havahtumista siihen, että rauha, levollisuus ja onni asuu minussa, elää ikään kuin kauhun tasapainossa ulkopuolisen maailman kanssa: olen vain reagoimassa siihen, mitä minulle tapahtuu.
Vaihe 2
Jossain vaiheessa havahdumme siihen, että minä olenkin oman elämäni ohjaksissa. Kaikki vastaukset ovat minussa. Kun huomaa, että ajatusten ja tunteiden takaa löytää itsensä, alkaa oppia itsestään paljon.
Tämä on usein se vaihe, jossa kaipaamme omaa aikaa ja rauhaa. Kun asioita alkaa nousta pintaan, koemme usein tarvitsevamme myös suojaa. Sisäinen prosessi vie valtavasti voimavaroja, ja juuri kun on päässyt käsiksi jonkin kipeän tunteen vapauttamiseen, ei ole valmis kokeilemaan, osuuko jonkun sanallinen sapeli juuri tuohon kohtaan.
Tässä vaiheessa myös tuntuu usein, että ihmispaljoudessa helposti ”hajoamme” kaikkialle. Samalla menettää oman sisäisen voimansa, johon juuri on päässyt käsiksi. Siksi suojaus tuntuu tarpeelliselta.
Vaihe 3
Kun sisäistä työtä on riittävästi takana, ja uusi minä ja oma voima on luonnollisesti kasvanut, alamme avaamaan omaa tilaa muille. Kun olemme yhteydessä itseemme, tunnemme rajamme ja tiedämme, mikä meille on hyväksi, pystymme olemaan yhteydessä muihin ihmisiin ja asioihin. Enää ei tunnu siltä, että kaadumme, kun joku puhaltaa.
Alamme tulla yhteen muiden energian ja olemisen kanssa. Tämä yhteisen tilan kokemus auttaa myös näkemään, kuinka samaa oikeastaan olemmekaan kaikkien näiden ihmisyyden kipujen, ajatusten, kehon ja tunteiden alla. Rajat alkavat kadota. Samalla saamme ympäristöstämme paljon enemmän tietoa kuin silloin, kun vain reagoimme tai silloin kun olimme sisäänpäin kääntyneinä.
Vaiheet 2 ja 3 usein vaihtelevat keskenään. Kun nousee erilaisia teemoja käsiteltäväksi, tarvitsemme taas ”suoja-aikaa”, kunnes taas saamme yhteyden ”ulkopuolellamme” oleviin asioihin. Kun mikään (pelko, uskomus, tunnelukko) ei sisällämme estä meitä, olemme yhtä kaiken muun kanssa.
Tule tutkailemaan sisintäsi ja omaa arkesi Hyvän elämän reseptit -verkkokurssille! Pääset heti tutkailemaan ennakkomateriaaleja. Lue lisää TÄSTÄ.
Kirjoittelin viimeksi unelmien uudesta kodistamme, sinisestä talosta, jonne olemme tämän kesän ajan asettuneet taloksi. Olin aikeissa kirjoittaa intuitiosta ja uudesta arjestamme käytännössä, mutta pieni, vilkas tytön ääni korvissani sanoo, että kirjoita minusta! Kirjoita työskentelystäsi henkimaailman kanssa käytännössä. Joten kerronpa teille Siiristä, ja siitä, kuinka uusi kotimme sai meidät tutustumaan toisiimme.
Olimme maalanneet ennen muuttoa kesäkuussa, makuuhuoneen katon. Kykötin rapsuttamassa maaliroiskeita lattiasta, kun tunsi kunnon tökkäyksen ristiselässäni. Käännyin ja ajattelin, että Nuppu koiramme oli kuonollaan tullut tökkäsemään minua. Vaan eipä näkynyt Nuppua missään! Samantien aloin kuulla eläväisen pikkutytön äänen korvissani. Ääni oli samanlainen, kuin yhdessä Harry Potter -elokuvassa olleen henkitytön ääni. Tyttö oleili Tylypahkan poikien vessassa ja loukkannuttuaan hän pisti vesihanat vuotamaan ja heitteli Harrya ystävineen kirjoilla.
Siiri
Tämä tyttö kuulosti onnellisen iloiselta, vain ääni oli sama kuin Potterissa. Tuntui että ”puhetta” pulppusi aivan taukoamatta. Jatkoin rapsuttelua ja kuuntelin häntä. Välillä sain esitettyä muutamia kysymyksiä itsekin vuodatuksensa keskellä. Kysyin kuka hän oli, ja hän kertoi olevansa jotakin, joka kuullosti sanalta ”Si Ri”, joten aloin kutsua häntä Siiriksi. Hän vaikutti noin 8-vuotiaalta, näin meidän ihmisten iässä ajateltuna. Jatkoin telepaattista keskustelua.
Hän kertoi olevansa hyvin iloinen, että pitkästä aikaa joku on kykenevä kuuntelemaan häntä, ja keskustelee hänen kanssaan. On kuulemma tärkeää, että osaan ottaa hänet myös vakavasti, siis ymmärtäen, että henkimaailmasta tullaan välillä lähelle meitä ihmisiä, auttamaan, seurustelemaan ja tuomaan viestejä. Kaikilla ihmisillä ei ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan, tai jos kuulevat, eivät usko kuulemaansa. Pitävät sitä mielikuvituksen tuotteena. Se on niin turhauttavaa, puhisi hän.
Hän kertoi tulevansa taloomme ja puutarhaan leikkimään, sekä autteleemaan meitä. Hän ei ole ns. maahan kiinni jäänyt henkiolento, vaan kulkee taajuuksien välillä sujuvasti kun haluaa. Hänellä kuului olevan myös mieluinen tehtävä leikkiensä ohella, olla ystävystyttämässä koiraamme Nuppua, taloon jäänelle alkuperäiselle asukkaalle Pertsa kissalle. Nuppu ei ole koskaan ollut kissojen kanssa tekemisissä, joten tämä kuullosti minusta hyvältä. Yllättävän nopeasti molemmat ovatkin tulleet tutuiksi ja vaikka Nuppu sai alkuun vähän kissan tassusta, ei Pertsa näyttänyt olevan kovinkaan äkäinen, lähinnä opetti omaa reviiriään ylivilkkaalle koiralle. Alkuun Pertsa kävi vain syömässä sisällä. Nykyään se viettää pitkiä aikoja sisällä ja nukkuu yötkin jo talossa Nupun kanssa. Kiitos tästä ystävystyttämisestä Siirille 🙂
Laajasti hän esitteli muita talossa ja puutarhassa eläviä henkiolentoja ja luonnonhenkiä. Meillä on kuulemma paljon väkeä hoitamassa taloa, pihapiiriä, kasveja ja lampea, ja kaikilla on omat tehtävät ja järjestys. Voisin kuulemma pyytää niitä pitämään huolta kasvimaasta, veden laadusta ja kaikesta tarpeellisesta talossa. Esimerkiksi jos jotain häviää, voin pyytää että näkymättämät auttajamme tuovat sen esiin. Olenkin sitten pyytänyt apuja milloin mihinkin arkiseen sisällä ja ulkona, kuten marjapensaan hoitoon tai takkatulen vartioimiseen.
Näkymättömät auttajat
Näiden apulaisten kanssa eläminen on turvallisen ja luottavaisen oloista. Tuntuu että talolla ja meillä sen asukkailla, on suojeluskunta paikalla ja kaikkea ei tarvitse kantaa itse. Henkimaailman kanssa kommunikointi ja avun pyytäminen tuo sydämeen harmoniaa ja turvallisuuden tunteen. Suosittelen kokeilemaan näkymättömiä apulaisia omassa arjessa.
Itse tein selväksi myös sen, että vaikka henkiolennot ovat lähellä, en halua että meitä häiritään liikaa, siis vaikkapa herättelyä keskellä yötä. Tämä voi nimittäin olla myös pelottavaa. Vaikka tietää, että nyt siellä joku edesmennyt mummu kolistellen jotain puhailee, voi tunne olla vähemmän mukava, jos siihen herää öiseen aikaan. Parina yönä alakerrassa kuului erikoisia kolinoita, mutta sen jälkeen ne loppuivat, kun nostin talon vanhan emännän tuolin olohuoneeseen, hänet näin huomioiden, ja sanoin, että meitä ei saa häiritä, varsinkaan yöllä. Hän tuli kuulluksi ja saattoi lopettaa ”viestittelynsä”.
Voimme kommunikoida henkien kanssa, mutta voimme myös määrätä omat rajat ja sen, milloin annamme aikaamme heille, tai miten haluamme heidän toimivan kanssamme.
Siiriltä tuli monenmoista tarinaa alueesta ja sen merkitykstä. Sitten yhtä äkkiä hän sanoi, että nyt minä lähden sillalle! Minä kysyin että mihin sillalle. Hän sanoi, että sillalla on paikka tai sellainen portti, jonka kautta hän kulkee tänne ja takaisin muihin maailmoihin. Niin hän lähti, sanoen kyllä tulevansa välillä aina ”käymään” meillä.
Jäi mukava tunne ja olin iloinen tästä ”sisäpiiritiedosta” jota hän oli kertonut uudesta talostamme. Alkuun olin tosin vähän herkkänä ja välillä pelottikin talomme voimakas energia lataus, ja se kuinka lähelle täällä henkiolennot tulevatkaan. Vaikka työkseni liikun näkyvän ja näkymättömän maailmoissa, en ihmisenä ole sen rohkeampi aina kaikkea vastaanottamaan.
Vahvistus henkisille kokemuksille tulee aina ajallaan
Meni muutama viikko, ja päädyimme mieheni kanssa hotelli Torniin, Tampereen uuteen maamerkkiin, ja sen ylimmän kerroksen baariin.
Paikka oli aivan täynnä ja missään ei ollut yhtään vapaata tuolia. Tungoksen keskellä näkyi yllättäen pöytä, jossa istui upeiden maisemien äärellä pariskunta ja pöydässä kaksi vapaata tuolia. Pääsimme heidän pöytäänsä ja pian juttelimme jo keskenämme. Keskustelun lomassa kävi ilmi, että he olivat asuneet parikymmentä vuotta sitten lähellä nykyistä kotiamme. Kuulumisia alueelta vaihdettiin puolin ja toisin, kunnes pariskunnan mies kysyi, että onkos siihen tullut se jalankulku tie, siihen teidän ohi menevän tien varteen? Kyllä siinä nyt on erillinen jalankulkuväylä me vastasimme.
Hän alkoi sitten kertoa, että aikoinaan siinä oli vain tuo kapeahko tie ilman kävelytietä, ja siinä tapahtui usein onnettomuuksia jalankulkijoille. Heidän siellä asuessaan oli eräskin pieni tyttö jäänyt bussin alle ja kuollut. Paikka jossa hän kuoli, on siinä kohtaa missä tiellä on SILTA. Silta on meiltä muutaman sadan metrin päässä.
Huuuh, tunsin kuinka kylmät väreet menivät pitkin kehoa saman tien, kun mies sanoin sanan silta. Kaikki hiukseni nousivat pystyyn, ainakin minusta tuntui siltä. Sain mahtavan vahvistuksen tuntemuksineen sille, kuka Siiri ystäväni oli! Oivalsin heti miksi hän lähti keskustelumme jälkeen sillalle. Siinä kohtaa on hänen poistumispaikkansa täältä 3D ihmisten maailmasta, muihin maailmoihin. Hän kulkee siltaporttinsa kautta halutessaan tulla tänne puolelle.
Siiri oli selvästi myös saatellut meidät tähän tapaamiseen, selittääkseen itseään. Minulla oli pidättelemistä, että en olisi heti alkanut selittää oivallusta miehelleni, ja heti kun pääsimme ulos pääsin purkamaan kaiken hänelle. Ihana mieheni on jo tottunut elämään noidan kanssa, kuten hän sitä itse leikillisesi kuvaa, ja otti asian iloisen ymmärtäväisesti.
Viesti Siiriltä
Miksi tähtilapsi Siiri palaa tälle puolelle, vaikka voisi elää tähtimaailmoissaan? Tämä kysymys on ollut mielessäni ja sainkin häneltä vastauksen. Siiri tulee tällepuolelle leikkimään, ja tervehtimään luonnon henkiä ja olentoja jotka asuvat vain tällä planeetalla. Hänellä on myös tarve löytää joku, joka voisi välittää hänen vanhemmilleen viestin. Hän haluaisi kertoa näille, että hänen kuului lähteä juuri tuolloin, kun hän lähti. Vaikkakin oli vielä lapsi kun kuoli, oli hänen tehtävänsä tullut valmiiksi tässä elämässä. Se ei ollut elämän ilkeyttä, vaan hänen sielunsa sopimuksen mukainen tapahtuma.
Hän haluaisi välittää viestin vanhemmilleen myös siitä, kuinka hyvin hän voi täällä enkeleiden ja tähtiolentojen rakkaus maailmassa, jossa on hänen todellinen kotinsa. Hän tuntee kuitenkin vieläkin vanhempiensa surun ja ikävän. Hän haluaisi lohduttaa näitä. Hän haluaisi, että joku ihminen menisin kertomaan heille, ihmisten kielellä hänen rakkausviestinsä.
Siiri haluaa välittää viestiä ja lohdutusta kaikille muillekin vanhemmille, jotka ovat menettäneet lapsensa. Kukaan ei poistu täältä ihmisten maailmasta vahingossa. Vaikka suru ja tuska oman lapsen kuoleman vuoksi on käsittämätön, on olemassa suuri sielun suunnitelma, jossa on myös valoisa puolensa. Toiset tulevat tänne vain hetkeksi, ja kokevat juuri sen, mitä heidän tehtävänsä tässä elämässä on kokea tai tehdä. He poistuvat juuri oikeaan aikaan. Heidän kuolemansa sisältää suuren opetuksen tänne puolelle jääville. He palaavat enkelikotiin, jossa vallitsee täydellinen rakkaus ja sopusointu. Myös niillä nuorilla, jotka ovat poistuneet oman käden kautta, on kaikki hyvin ja hekin palaavat tähtikotiin.
Vanhempi, joka on joutunut kohtaamaan lapsensa kuoleman, joutuu etsimään itsestään valtavat voimavarat selvitäkseen dramaattisesta ja kamalasta kokemuksesta. Tunne prosessi, jonka vanhempi joutuu käymään läpi, on jotain, mitä ei voi selittää ihmiselle, joka ei ole menettänyt lastaan. Sitä voi vain arvailla. Mutta tässä juuri on tuo, vaikkakin vaikeasti nähtävissä oleva, valoisa puolensa.
Selvittyään surusta ja läpikäytyään tunneprosessin, vanhempi on äärimmäisen vahva, viisas, tunneälykäs ja ymmärtäväinen elämän käsittämättömien mysteerien edessä. Vanhempi joka ei jää uhrina suruunsa, löytää itsestään selviytymiskeinot ja ymmärryksen sen jälkeen mihin tahansa elämän ratkaisemattomaan haasteeseen.
Lapsesi elää kanssasi, jakaa arkesi. Vaikka et voi nähdä tai tuntea häntä konkreettisesti, on hän lähelläsi. Toisinaan vain hyvin ohut ajan usvaisa verho, joka erottaa maailmat toisistaan, on välissänne. Voit tunnistaa hänet lähelläsi ja voit keskustella hänen kanssaan telepaattisesti. Tapaat häntä uniajassa ja pääset silloin jakamaan hänen maailmansa. Olette yhtä. Hän rakastaa sinua suurella lämmöllä. Aina kun haluat, voit kokea tähtilapsesi rakkauden virtaavan käyttöösi. Lohduttamaan tai ilahduttamaan. Olette aina yhtä. Vaikkakin nyt eri maailmoissa.
Siiri pääsi ääneen ja annoin hänelle luvan käyttää kanavaani. Kirjoittaessani hänen viestiään, kyynelet alkoivat virrata, ja syvä tunne kosketti sydäntäni. Tiedän, että hänen viestinsä tavoittaa juuri ne ihmiset, joille se on tarkoitettu. Jos koet tarpeelliseksi välittää tämän hänen viestinsä jollekin henkilölle, ole ystävällinen ja tee se.
Hyvä ystäväni haastoi minua somessa; ”Kerro haaveiletko juuri nyt jostain, suuresta tai pienestä asiasta, joka vaatii sinulta suunnitelmallista toimintaa?” Ja jatkoi vielä ”Kumpi sinulla on vahvempi tunne, haave vai tyytymättömyys nykytilaan?” Kuten niin usein nykyisin käy, minulla ei ollut valmista vastausta.
Piti käydä miettimään.
Haave on ollut minulle iso sana. Niin iso, etten aiemmin ole antanut sitä kuin yhdelle asialle. Niin isolle, että se täytti elämän. Ja kun näin tekee, saattaa tulla tilanteeseen, jossa muu elämä jää odottamaan löytäjää.
Mutta koska elämä ja universumi on kaukaa viisas, se antaa tilaisuuden nähdä ja oppia maailmasta muutakin. Siksi olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa opettelen haaveilemaan. Olen päättänyt opetella haaveilemaan asioista, jotka jättävät tilaa ja väljyyttä elämään. Ja samalla vapautta ja sisäistä vakautta.
Yhden haaveen elämä on oivallinen tapa tilata draamaa ja rajoitteita arkeensa. Silloin kun kaikki on yhden kortin varassa, on vaikea nähdä kokonaisuutta ja samalla tarttua mahdollisuuksiin, joita elämä uupumatta jokaisen tielle tuo. Niinkuin nytkin.
Eli opettelen siis tunnistamaan myös ihmisenkokoisia haaveita, ja sitten toteuttamaan niitä. Niinkuin vaikka lasten opintojen tukeminen tai ajokorttikoe. Tai viikonloppuloma armaan kanssa.
Tällä viikolla harjoittelin tätä toteuttamalla pienenpienen haaveeni. Palkitsin itseni sellaisilla kuulokkeilla, jotka hiljentävät ympäristön ja saavat sen iankaikkisen kasarisaksofoninkin soimaan kauniimmin kuin koskaan. Myyjä kätteli kaupan jälkeen ja itsekin hymyilin kadulla, sillä koin ansainneeni iloni. Aidosti.
Olen tätä pohtiessani viimein ymmärtänyt aktiivisen valmistelun olevan olennainen osa haavetta. Oli sitten isompi tai pienempi. Ehkä suurimmalle osalle teistä itsestäänselvä asia, mutta itselleni se tuntui tänään oivallukselta.
Entä se tyytymättömyys, josta ystäväni kysyi? Voiko haaveilla, ellei taustalla ole tyytymätön nykytilaan, tai sen johonkin yksityiskohtaan? Luulen että voi.
Ainakin itse haluan ajatella, että haaveella on erilainen energia kuin tarpeella tai addiktiolla. Tarvitsen vettä ja ruokaa elääkseni, mutta haaveilen illallisesta Aigeian auringonlaskussa tai ilontäytteisestä perjantaidinneristä perheen kanssa.
Tänään haave on odotuksen tuoma hyvänolontunne neljänruuhkassa ja joskus ilta excelin ääressä toteutusta tuumaillen. Tyytyväistä hyrinää kuitenkin. Haaveillen.
Usein meillä ihmisillä on tapana vouhkata kiireessä autopilotilla. Päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Oletusarvo on, että ne valinnat, joita teimme vuosia sitten pätevät edelleen. Tai että ne voimavarat, jotka meillä oli parhaimmillaan, ovat staattinen tila. Tekemistä suoritetaan maanantaista toiseen samanlaiseen maanantaihin, ja tiistaihin, joka muistuttaa maanantaita.
Mihin ikinä käytätkään aikasi, kannattaa kysyä itseltään nämä kolme kysymystä. Ja etenkin työn suhteen, sillä se on usein ajallisesti niin iso osa elämää.
Mitä teen?
Ihan ensimmäinen kysymys on: mitä teen? Kun maailma on täynnä erilaista tekemistä ja meitä eri suuntiin kiskovia aktiviteetteja, minun täytyy tehdä valinta: mihin todella haluan aikani käyttää? Onko työni sisältö oma valintani vai olenko vain ajatunut siihen? Se, mitä halusin 10 vuotta sitten, haluanko sitä edelleen?
Miksi teen sitä, mitä teen?
Toinen kysymys kuuluu: miksi teen sitä, mitä teen? Ennustukset tulevaisuudesta kertovat, että ihmiset kaipaavat työlleen yhä enemmän merkitystä. Omien arvojen toteuttaminen omassa työssä motivoi, sitouttaa ja saa innostumaan. Myös työssä halutaan toteuttaa omaa intohimoa – ja se on hyödyllistä kaikille.
Työssä saattaa olla ihan selvä missio tai arvo, joka on yhteneväinen oman mission tai arvojen kanssa. Tai se voi olla itse määritelty merkitys, esimerkiksi kokemus, ettei ole kassalla piippaamassa jugurttipurkkeja vaan kohtaamassa ihmisiä.
Jos ihminen haluaa voida henkisesti hyvin, on pohdiskeltava omaa kokemusta oman työn merkityksellisyydestä. Jos minulta kysytään, niin ihmiselämä menee hukkaan, jos 40–50 vuotta tekee työtä, jota ei koe merkitykselliseksi.
Miten teen sitä, mitä olen valinnut?
Kolmas, ja minulle itselleni kaikken vaikein kysymys on ollut: miten teen sitä, mitä olen valinnut? Kun jäin yrittäjäksi, kapsahdin tähän kohtaan, koska kukaan ei ollut kysynyt minulta tätä kysymystä.
Kun teemme sitä, mitä rakastamme ja mikä tuntuu omalta, sitoutuminen merkityksellisyyteen on usein niin kova, että tulee helposti tehtyä liikaa. Sama pätee palkkatyöhön ja yrittäjyyteen – vaikka palkkatyössä usein tekee kuten ”käsketään”. Mutta niin tekee yrittäjänäkin, jos ei romuta koko uskomusjärjestelmäänsä (ja sisäistä käskevää pomoaan) työn tekemisen tavasta.
Kun oppii tuntemaan itseään riittävästi, oppii myös sen, miten työtä tulee tehdä, jotta elämä pysyy tasapainossa. Minulle vapaa-ajalla valtavasti visiota saavana pitäisi palkkatyössä maksaa erityisesti vapaa-ajasta, sillä se on minulle tuottavinta aikaa. Ja koska olen levänneenä supertehokas ja innokas, minulle pitäisi näin ollen palkkatyössä maksaa 18 tunnista viikossa ihan normaali kuukausiliksa. Ymmärrette varmaan miksi olen yrittäjä.
Kukaan muu ei tiedä, ”miten” sinun tulisi tehdä työtä, jotta tekisit työsi ilolla, hyvävoimaisena, nauttisit työstäsi ja kokisit, että elämäsi on tasapainossa. Kukaan muu ei tiedä, kuinka sinä pysyt terveenä ja elinvoimaisena. Vain sinä voit ottaa siitä selvää!
Joskus tuntuu siltä, ettei millään pääse eteenpäin mieltä askarruttavista asioista. Etenkin stressaantuneena on epätoivoinen olo, ja oma maailma kutistuu ja murheet tuntuvat valtaavan koko elämän ja mielen.
Silloin on helpottavaa ottaa perspektiiviä ja laajuutta asioihin. Vaihtaa näkökulmaa. Päästää irti kontrollista. Tämä video voi auttaa keventämään murheiden taakkaa.
1.10.2015 Hidasta elämää vietti 5-vuotissynttäreitään. Jaoimme silloin 10 hyvän mielen kuvaa, ja haastoimme teidät jakamaan hyvää eteenpäin. Tässä hyvää mieltä vielä koostettuna.
Joko seuraat meitä Instagramissa? Löydät meidät sieltä tunnuksella @hidasta!
Voisiko kärsimys auttaa tarkoituksen löytämisessä? Ajatus kärsimyksestä tarkoituksen löytymisen lähettinä voi äkkinäisesti tuntua oudolta. Mitä tarkoitusta kärsimyksessä voisi olla? Kysymys on Logoterapiassa yksi keskeisempiä. Logoterapian isä, kolmella keskitysleirillä vankina ollut Viktor Frankl kirjoitti, että kärsimys ei sinänsä jalosta, mutta se voi tarjota mahdollisuuden uuden löytämiseen ja oman elämän arvojen kirkastumiseen.
Kärsimys on teemana tuttu kaikista uskonnosta ja se liittyy aina jollain tavoin ihmisenä olemiseen, luopumiseen ja kasvuun. Logoterapiassa uskotaan että kärsimyksestäkin voi löytää tarkoituksen elämälleen ja että ihmisen on mahdollista nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle tilanteissa, joissa ei ole muuta ulospääsyä.
Logoterapian mukaan ihminen on kolmijakoinen kokonaisuus. Meissä on fyysinen, psyykkis-sosiaalinen ja henkinen puoli, kärsimykseltä on suojassa vain henkinen, joka ei koskaan sairastu tai vahingoitu, vaaan on turvassa sisällämme. Logoterapia ei ota kantaa uskontoihin, joten henkinen ei ole tässä yhteydessä hengellistä.
Henkisyyteen liittyy kyky ajatella, käyttää huumoria, rakastaa, ylläpitää ihanteita ja käyttää luovuutta. Nämä säilyvät ihmisessä turvassa, vaikka ihminen sairastuisi fyysisesti tai psyykkisesti. Henkinen ei ole käytössämme myöskään huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Franklin tärkein oppilas Elisabet Lukas on sanonut: ”Mitä pienemmäksi fyysinen ja psyykkinen kutistuvat, sitä laajemmaksi henkinen tulee”. Ei ihme että logoterapeuttinen viitekehys on Suomessa nousussa vanhustenhoidon puolella.
Tarkoituksen kautta ihmisellä on mahdollisuus kestää suurta kärsimystä. Franklin suhteellisuusteoria kuuluu E = K – T, Epätoivo on Kärsimys miinus Tarkoitus. Ihminen kestää suuriakin menetyksiä ja kärsimyksiä, kun hän näkee niissä mielen. Jos mielekkyys puuttuu, pienikin vastoinkäyminen ajaa epätoivoon. Logoterapiassa on puhuttu tarkoituksesta pian sadan vuoden ajan, yhtä pitkään logoterapeutit ovat nähneet tarkoituksen puutteen yhtenä tärkeimmistä syistä masennukselle ja tyhjyyden kokemuksille, jotka johtavat helposti itsetuhoisuuteen ja passiivisuuteen.
Turhautuminen ja tarkoituksettomuus ei ole aikamme sairaus, se on yksi ihmisen osista, jos emme ota vastuuta omasta ja läheistemme hyvinvoinnista. Se vaatii että haluamme tutustua itseemme ja muihin paremmin. Aaro Hellaakoski on kirjoittanut: ”Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.”
Logoterapiassa kehotetaan antamaan maailmalla parhaintaan, suuntautumaan ulospäin. Antamaan anteeksi, olemaan kiitollinen. Kohtaamaan muut ja saamaan näin myös merkitystä omaan elämään. Logoterapian mukaan onni ei ole milloinkaan noukittavissa mukaan, vaan se on aina sivutuote joka tulee luoksemme, kun toimimme arvojemme mukaisesti omaan tarkoitustamme toteuttaen.
Joillekin herkille ihmisille myös muiden ihmisten ja olentojen kärsimys on miltei mahdotonta kestää. Kipuja ja vastoinkäymisiä vastaan voi toimia ottamalla aktiivisen roolin, ns. hengen uhmavoimat käyttöön ja joskus, mahdottoman edessä, ihan vain suostuminen ja antautuminen elämän koville kysymyksille voi kantaa vaikean paikan yli.Myös kivuntutkimuksissa on havaittu sama, läsnäolotaidot ja hetkessä eläminen auttavat kipupotilasta arjen ja kipujen keskellä. Kärsimyksen merkitystä on vaikeaa ymmärtää, mutta se voi kuitenkin johdattaa meitä lähemmäs tarkoitustamme sekä toimimaan oikein.
Ihollamme oleva syys on kyllä kerroksellisten kohopenkkien kulta-aikaa! Aikaa, jolloin jokainen puusta putoileva lehti tuntuu Kaikkeuden hiljaiselta hipaisulta. Niin se säde kultainen paistaa ja kaikki on todellakin kuin kultaa. Ajatella, että ”jätteestä” voi luoda taivaallisen hedelmällisiä puutarhoja ja vieläpä täysin maata kaivamatta- todellista kultaa! Toissailtana Herttatuvalle ajautui parisataa litraa hevosenlantaakin, niin enhän kerta kaikkiaan malta olla laajentamatta puutarhaa! Voihan hedelmällisyys ja löytöretket, jotta mitähän eläväistä materiaalia löydänkään puutarhasta! Lehtipuut varisuttavat lehtensä ottaakseen talven vastaan alastomana, oksat lentävät, tanssivat tuulessa tanssittaen kohopenkin luojaa.
Elämää tukevaan kerrokselliseen kohopenkkiin tarvitset näitä aarteita:
Pahvia tai paksulti sanomalehteä
Lantaa, kompostia tai muuta typpirikasta materiaalia, kuten vaikkapa ruohosilppua
Kuihtuneita kasvinosia, oksia, taivaitten kautta pudonneita kuihtuneita lehtiä, olkea tai muuta hiilipitoista materiaalia
hieman pintamaata / multaa / tuoretta kompostia
Voit halutessasi lisätä sekaan vaikka omatekoista (hiilillä valmistunutta) luujauhoa.
Havainnoi puutarhassasi, törötä rauhassa ja tunnustele mikä olisi hyvä paikka uudelle kasvatusalueelle. Tahtoisitko perustaa kasviryhmän vaikkapa vanhan omenapuun ympärille ? Jos tahdot kasvattaa päivittäin käyttämiäsi kasveja, suosittelen luomaan tämän penkin lähelle asumustasi. Aloita kastelemalla pahvit, jotta ne asettuvat tiiviisti nurmikon päälle. Pahvien tarkoituksen on estää nurmikon kasvu kerrokselliseen kohopenkkiin ja lopulta lahottaa koko nurmikko pahvien alta. Pahveilla on myös taipumus houkutella maan lierolaisia möyhimään tätä penkkiä. Asettele pahvit 20 cm. toistensa päälle lomittain, jotta alustasta tulee tiivis.
Minä laitoin pahvien päälle hieman kuivia oksia, niitä mitä puhaltava tuuli on puista alas ripotellut. Pienin niitä pienin käsin hieman. Näitä kohopenkkiohjeitahan on monenmoisia, eikä kaikissa oksia kerrokseksi laiteta lainkaan. Ne tuovat kuitenkin lisää hedelmällisyyttä ajan mittaan lahotessaan. Suoraan pahvien päälle voi myös laittaa pelkästään kerroksen eläväistä kompostia tai sitä hevosenlantaa. Jos tiedät jonkun jolla on hevosia, niin kannattaa ehdottomasti kysellä tätä kultaa heiltä! Myös tuore ruohosilppu tai muut tuoreet, vihreät kasvinosat, kuten naatit käyvät tähän n. 5 cm kerrokseen.
Kolmanneksi tasoksi laskin yltäkylläisesti hiilipitoista materiaalia. Rakkaat naapurit tuovat tosiaan kaiken haravoimansa aarteen minulle käytettäväksi. Olen aika suuremoisen onnekas puutarhurinna! Syksynlehdet ja muu tämän kerroksen hiilipitoinen materiaali lahoaa suhteellisen nopeasti iki-ihanaksi humukseksi. Tämän kerroksen paksuus saa olla vähintään 20 cm. Jos syystaivaitten sade ei kastele tätä elämää uhkuvaa penkkiä tässä vaiheessa, niin anna sinä sille talteen keräämääsi sadevettä. Kastele siis kerrokset.
Neljäntenä kerroksena penkki saa päällensä n. 5 sentin kerroksen kypsää kompostia, pintamaata tai ihanaa multaa. Minulla on pihamaalla hevosenlannalla lannoitettua, naapurikylän seulottua multaa, joten laitoin sitä. Tähän kerrokseen laskemme siis kasvimme joko taimena tai kaiken tiedon sisältävänä siemenenä. Juuret kasvavat läpi kerrosten virtauttaen kasvuvoimansa. Kaiken kukkuraksi peti kannattaa kattaa vielä syksyn kuihtuneilla lehdillä, jotta ravinteet eivät haihdu ilmaan. Kate estää myös ns. rikkakasvien kasvun. Sitten vain tulevan talven huomaan tekeytymään ja keväällä uutta elämää uhkumaan. Ai mikä onni ja iloa käyttää hyödyksi kaikki tämä kasvien varisuttama entinen elämä uudeksi muuttuvaksi. Niinhän elämä on tehty kiertäväksi, vanha uudeksi muuttuvaksi. Lähtevät linnut ovat lupaus paluusta ja keväästä, mutta nyt saa kylmyys ja loppusyys tulla. Kylvän viimeiset siemenet. Kiitos syys.
Entä jos antaisit itsesi olla?
lopettaisit yrittämästä olla enemmän,
parempi, jotain muuta
et jatkaisi sitä miten sinuun on suhtauduttu
odottaen, toivoen, vaatien, toruen, ehdollisesti
Entä jos antaisit itsesi vihdoin olla?
Putoaisit tähän hetkeen, syvemmälle itseesi
niin syvälle, että osuisit siihen siemeneen sisälläsi
joka ei koskaan saanut kasvaa
herättäisit sen ja antaisit sinun kasvaa siksi
miksi sinut oli tarkoitettu
Lapsuuskotini oli aivan pienen kylän halki kulkevan maantien vieressä. Usein istuin portailla ja katselin ohi kulkevia autoja. Haaveilin matkustelusta, puhuinkin siitä, sillä muistan isäni mumisseen jotain kiertolaisuudesta. Jos silloin olisin tiennyt, että ajatuksilla on luova voima, olisin unelmoinut reissaamisesta enemmän. Aikuisena olen päässyt matkustelemaan jonkin verran. Maaseudulla asuvana ja luonnon hiljainen rauha aina ympärilläni menen mielelläni suuriin kaupunkeihin.
