Herkän ihmisen, joka vetää empatian helposti yli, ihmissuhteita värittää usein antamisen ja saamisen epätasapaino, jossa molemminpuoleinen nähdyksi tuleminen jää toteutumatta. Epätasapainoisessa suhteessa herkkä ja yliempaattinen virittää itsensä äärimmilleen aistimaan toisen tunteita ja tarpeita ja kokee, että hänen on vastattava niihin jatkuvasti täyttääkseen odotukset.

”Kunhan vain näytän hänelle, miten paljon hänestä välitän, miten huomioiva olen ja miten hyvin voin vastata hänen tunteisiinsa ja tarpeisiinsa ilman, että hän sitä edes pyytää, pian tulee myös minun vuoroni saada häneltä huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä.”

”Kunhan vain luen tilanteita, esimiehiäni ja kollegoitani mahdollisimman hyvin, ylitän itseni projekteissa, autan toisia tekemään samoin, en aiheuta epämukavia tilanteita pyytämällä liikoja ja näytän, että haluan kehittyä, minut kyllä huomataan, pääsen etenemään ja saan lisää palkkaa.”

”Ystävälläni on (taas) vaikeaa. Minua ärsyttää välillä, että hän tuntuu soittavan minulle lähinnä silloin, kun hän tarvitsee kuuntelijaa ongelmilleen. Jos nyt kuitenkin autan häntä vielä tämän haasteen läpi, niin sitten hän varmasti pystyy vuorostaan kuuntelemaan myös minua.”

Olen kokenut jokaisen näistä tilanteista useaan kertaan. Kuten moni muukin herkkä ja voimakkaasti myötäelävä ihminen, minäkin kaipaan suhteissani vahvoja yhteyksiä, joissa molemmat osapuolet tulevat syvästi huomioiduiksi. Silti olen päätynyt yllä mainitsemieni, tiedostamattomien uskomusten ohjailemina useisiin suhteisiin, joissa molempiin suuntiin toimiva nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ei ole toteutunut ja toisen osapuolen tunteet ja tarpeet ovat ottaneet etusijan.

Romanttisissa kumppanuuksissa olen yrittänyt luoda läheisyyttä ihmisten kanssa, jotka ovat tunnetasolla etäisiä tai heilurimaisia. Kun suhteen toinen osapuoli on ollut saavuttamattomissa tai ailahteleva, olen ottanut käyttöön parhaiten tuntemani selviytymiskeinon: olen tehnyt kaikkeni kuroakseni umpeen itseni ja toisen välillä aistimani tunnekuilun lukemalla toista jatkuvasti rivien välistä ja yrittämällä sopeuttaa käytöstäni niin, että hän avautuisi kanssani syvempään yhteyteen.

Joissakin suhteissa olen kuunnellut toisten huolia jatkuvasti, vaikka omat energiavarastoni ovat olleet jo tyhjät. Sosiaaliseen verkostooni on kuulunut useita tyyppejä, jotka kamppailevat jatkuvissa henkilökohtaissa draamoissaan ja ovat hakeneet minusta itselleen väsymätöntä tukijaa. Auliisti olen siihen rooliin myös suostunut.

Muutaman kerran epätasapainoiset suhteet ovat kärjistyneet niin pitkälle, etten ole enää pystynyt erottamaan omia ja toisten olotiloja toisistaan. Olen uponnut niin syvälle toisen tunteisiin, että minun on ollut vaikea hahmottaa, mihin minä lopun ja mistä toinen alkaa. Kun tunne-energiat ovat sekoittuneet näin voimakkaasti, olen menettänyt kokonaan kosketuksen siihen, mitä itse missäkin tilanteessa tunnen ja tarvitsen.

Rakkaus ei edellytä itsesi piilottamista

Vaikka suhteet, joissa uppoudumme liian syvälle toisten tunteisiin ja tarpeisiin, ovat kuluttavia, ne ovat myös parasta maaperää tulla tietoiseksi siitä, miksi toimimme itsemme ja hyvinvointimme vastaisesti.

Kun koemme antamisen ja saamisen epätasapainoa, meillä on mahdollisuus tuntemamme turhautumisen ja väsymisen kautta tiedostaa, mitä itse asiassa ajattelemmekaan rakkauden suhteessa toisiin olevan. Minuun on ollut syvälle iskostuneena rajoittava uskomus, että ollakseni kelvollinen suhteisiin, minun on pidettävä itseni harmittomana, hyödyllisenä ja pienenä ja käytettävä herkkyyttäni ja empatiakykyjäni huolehtimaan aina ensisijaisesti toisista.

Toimimalla näin myös aikuisiän suhteissani olen hakenut epätoivoisesti ratkaisua varhaisiin kokemuksiini, joissa olen tuntenut tulleeni torjutuksi tai kokenut jääväni vaille kaipaamaani tukea ja rakkautta tunnetasolla haastavissa ihmissuhteissa. Kirjoittaja Jeff Brown kuvailee tätä pyrkimystä syväksi haluksi ”nähdä paras vaikeissa vanhemmissani. Halusin uskoa, että heissä oli sisimmässään jotain hyväntahtoista ja huolehtivaa”.

Olen alitajuisesti uskotellut itselleni, että mikäli saan puristettua tästä tunteiltaan etäisestä, ailahtelevasta tai jatkuvaa oman elämänsä saippuaoopperaa elävästä ihmisestä irti läheisyyttä ja nähdyksi ja kohdatuksi tulemista, rakkaudettomuuden haavani umpeutuu viimein. ”Kunhan vain saan tämän ihmisen tukemaan ja rakastamaan minua, olen ehjä ja parantunut.”

Kun keskitymme ylenpalttisesti toisen tunteisiin ja tarpeisiin, yritämme saada hänet elämään suhteessa meihin todeksi sen potentiaalin läheisyyteen, välittämiseen ja rakkauteen, jonka hänessä näemme. Samalla kuitenkin luovutamme ratkaisun rakastetuksi tulemisen tarpeeseemme liikaa toisen käsiin. Seurauksena on todennäköisesti jatkuva pettymysten ja uupumuksen kierre, kun emme saakaan takaisin juuri sitä, mitä haemme.

Miten voit estää lipsahduksen överiempatiaan

Eräs viisas nainen sanoi minulle kerran:

”Näe potentiaali, mutta kiinnitä huomiosi myös ihmiseen.”

Tätä neuvoa yritän soveltaa sekä muihin että itseeni. On hyvä muistaa, että vaikka näemmekin toisessa potentiaalin rakkauteen, läheisyyteen ja tukeen, ei ole itsestäänselvää, että toinen on valmis nyt tai ehkä koskaan osoittamaan niitä meille tavoilla, joita häneltä odotamme.

Samalla on hyvä tiedostaa, että kun yritämme saada överiempatialla toista puoliväkisin osoittamaan näitä tunteita meitä kohtaan, haemme toisesta sitä, mikä on jo olemassa meissä itsessämme myös meitä itseämme varten ja vain odottaa käyttöönottoaan. Kun annamme myötätuntoa, hyväksyntää ja huomiota itsellemme, näytämme esimerkkiä muillekin siitä, mitä tarvitsemme ja miten haluamme tulla kohdelluiksi. Samalla otamme enemmän tilaa omille tunteillemme ja vedämme luontevasti rajoja omien ja toisten tarpeiden välille.

Kun seuraavan kerran olet tilanteessa, jossa toisen tunteet vyöryvät sinua kohti kuin hyökyaalto ja ovat imaisemassa sinua mukaansa, tämän yksinkertaisen, mutta välillä niin vaikean asian muistaminen voi auttaa:

Vaikka tunnet herkästi muiden tunteita ja aistit toisten tarpeita, se ei tarkoita, että ne kuuluvat sinun vastuullesi tai kannettavaksesi tai että sinun täytyy ylipäänsä reagoida niihin millään tavalla. Sinun ei tarvitse lunastaa paikkaasi kyseisessä tilanteessa, tai yleensäkään maailmassa, laittamalla aina muut ensin.

Sen sijaan voit kääntää huomiosi rauhassa itseesi ja siihen, miltä sinusta tuntuu. Haluanko toimia jollain tavalla tai nouseeko minussa jotain, mitä haluan toiselle ilmaista? Miten teen sen? Tarvitsenko jotain, jotta voin tässä tilanteessa paremmin? Ehkä haluan istua hetkeksi? Ja niin edelleen.

Kun tiedän paremmin, mitä itse missäkin tilanteessa tunnen ja tarvitsen, voin kertoa siitä myös muille. Tämä vaatii rohkeutta erityisesti suhteissa, jotka ovat lähteneet liikkeelle epätasapainoisesta asetelmasta, jossa olen jatkuvasti sivuuttanut ja piilottanut olotilani.

Toisinaan olen joutunut kohtaamaan sen kipeän totuuden, että toinen ei halua muuttaa välistämme dynamiikkaa ja suhde on päättynyt ainakin toistaiseksi. Niin vaikeaa kuin itselle merkityksellisistä henkilöistä ja keskeneräiseltä tuntuvista tilanteista irtipäästäminen onkin, on energian vapauttaminen yhdestä suhteesta aina avannut tilaa seuraavalle, joka vie taas eteenpäin.

Joissakin suhteissa välisemme yhteys taas on avautunut kokonaan uudelle tasolle, kun olen avoimesti näyttänyt tunteeni ja tarpeeni. Olemme voineet yhdessä tutkia, mitä voimme toisillemme antaa ja toisiltamme saada, jotta molemmat voivat kasvaa suhteessa vapaasti ja voida siinä hyvin.

Nämä kokemukset ovat olleet niin liikuttavia ja eheyttäviä, että se ovat olleet moninkertaisesti sen menettämisen riskin arvoisia, jonka olen ottanut, kun olen uskaltanut tulla pois piilosta överiempatian takaa ja näyttää itseni rehellisesti semmoisena kuin olen.