Anteeksi on sana, jossa kotimainen kielemme ottaa vapauksia moneen muuhun verrattuna. Sekä englanninkielinen (forgive) että ruotsinkielinen (förlåt) viittaavat vahvasti unohtamiseen. Siihen, että jostain asiasta päästetään irti ja mennään eteenpäin. Suomen kielen “anteeksi” taas kuvaa etymologisen sanakirjan mukaan rikkomusta, jonka toinen jättäisi huomiotta tai olisi siitä pahastumatta.
Sanakikkailua, saatat ajatella.
Kun katsomme viime vuosien kovettamaa keskustelukulttuuria, alkavat sävyt erottumaan. Yksi leimallinen asia on ollut julkisten anteeksipyyntöjen vaade. Ihmisiä marssitetaan yksi toisensa perään epävirallisen julkisen tuomioistuimen eteen katumaan rikkomuksiaan ääneen.
Pyydä anteeksi!
Ei riitä!
Pyydä aidommin!
Useimmiten katumusta vaativat tahot, joita asia koskee vähiten. Anteeksipyynnöstä on tullut monin paikoin itsetarkoituksellista, jolloin sen merkitys on seitinohut.
Samaan aikaan uudet roviot syntyvät, vaikka vanhoja vielä sammutetaan.
Kun ihminen pyytää anteeksi, hän toivoo mahdollisuutta päästä eteenpäin asiasta, joka sitoo häntä. Kyseessä on lähtökohtaisesti vilpitön tilanne, joka on sidoksissa nöyryyteen. Pyytäessään anteeksi, ihminen polvistuu ja avaa haarniskansa pyytäen iskun sijaan lupaa nousta ylös ja jatkaa matkaansa.
Toisin kuin esimerkiksi alussa mainitsemani vieraskieliset käännökset, anteeksi antaminen ja asian unohtaminen ovat kaksi eri asiaa. Niiden ei tarvitse kulkea käsi kädessä. Ei kai ihminen voi päättää, ettei koskaan ajatuksissaan ja tunteissaan palaa johonkin häntä satuttaneeseen rikkomukseen?
Tunnetta emme voi valita, reaktion voimme.
Anteeksi antaminen on ennen kaikkea tietoinen valinta. Ei, koska siltä tuntuu, vaan koska valitsen niin. Valitsen antaa anteeksi.
Usein ankarin anteeksiannon panttaaja itseltäni olen minä itse. Omia töppäilyjä ja vajavaisuuksia on toisinaan perin tuskallista katsoa niistä aiheutuvan häpeän läpi. Saatamme rankaista itseämme, toisinaan jopa tiedostamatta sitä.
Kuinka monen riippuvuuden, työnarkomanian tai haitallisiin ihmissuhteisiin ajautumisen taustalla piilee se, ettei ole kyennyt antamaan itselleen anteeksi ja sen myötä rankaisee itseään, koska ei ansaitse parempaa?
Sitten on tietysti heitä, ketkä pyytävät anteeksi ilman todellista tarkoitusperää. Päästäkseen kuin koira veräjästä. He ovat asia erikseen.
Harri-Pekka Pietikäisen uutuuskirja Tunne pelkosi, vapaudu elämään tarjoaa vertaistukea sisimpien pelkojen tunnistamiseen ja siihen, miten peloista ja niiden aiheuttamasta häpeästä voi selviytyä. Katso kirja täältä.
Seksi ei tapahdu vain luonnostaan tai tietyllä tavalla, koska olemme tietynlaisia. Juuri mikään seksissä ei ole omaisuutta, vaan suurin osa siinä toteuttamastamme on opittua ja joko turvan rakentamaa tai sitten tekemistä määrittää se, miten itse suojaamme omaa nautintoamme.
Miten sitten seksistä voisi nauttia enemmän?
Millaisia taitoja siinä olisi tärkeää harjoitella, jotta se antaisi mahdollisimman paljon hyvää oloa?
Opetelkaa puhumaan ennen ja jälkeen seksin
Kertokaa siitä, mistä nautitte milloinkin. Kertokaa tunteista, joita kaipaatte toiselta ennen seksiä ja puhukaa siitä, miten ne välittyvät konkreettisesti. Puhukaa siitä, mitä seksi teissä aiheuttaa, miltä kehossanne tuntuu ja miten aistinne reagoivat. Avatkaa maailmaanne toisillenne uudelleen ja uudelleen yksityiskohtia myöten. Antakaa aina hyvää palautetta siitä, miten nautitte toisen toteuttamasta ihanuudesta.
Opetelkaa pyytämään seksin aikana
Kumpikaan ei lue ajatuksia eikä tunne sitä, mitä toinen kehossaan tuntee. Toisen nautinnon kasvattaminen on vähintäänkin arvailujen varassa, jos emme ohjaa, neuvo, pyydä ja auta kumppania oman nautintomme kanssa.
Keskittykää rentoutumaan ja vapautumaan ennen seksiä
Nauttikaa hengitysharjoituksista, mielen matkoista, pitkistä silityksistä, rauhallisesta hieronnasta. Antakaa kehon ja mielen tasaantua ja hermoston hengähtää ennen seksuaalista nautintoa, jotta kehomieli ottaa sitä vastaan.
Valjastakaa aistinne käyttöönne
Tietoista aistiharjoitusta voi tehdä pitkin arkea. Miltä kumppanisi tänään tuoksuu? Miltä ihon pinnalla tuntuu pehmeä kosketus? Maistatko huulilta, mitä kumppanisi on syönyt viimeksi? Miltä kuulostaa kumppanin nautinnollisen rauhallinen hengitys? Mitä kohtia rakastat kumppanissasi ihailla?
Olkaa terveesti itsekkäitä
Kun kumpikin keskittyy varmistamaan pyynnöin ja toivein omaa nautintoa ja huolehtii siitä, että kumppani tietää, mitä seksissä tarvitsee ja pitää kiinni omista rajoista, saavat molemmat vapauden nautinnolle
Unohtakaa oikeat kaavat, päämäärät ja sinne pyrkiminen
Jos jokainen seksikerta on molemmille mahdollisuus tarjoilla kumppanille jotain uutta ja erilaista, seksi pysyy mielenkiintoisena ja ennalta-arvaamattomana.
Löytäkää läsnäolo pysähtymisestä ja viipyilystä
Nautinto löytyy myös olemalla, ei vain tekemällä. Läsnäolo on tietoista pysähtymistä tutkimaan ja kiinnostumaan toisesta ja siitä hetkestä, kun olette yhdessä. Kehonne viestit ovat usein hienovaraisia ja niiden kuunteluun kannattaa varata aikaa.
Avatkaa seksuaalinen maailmanne toisillenne uudelleen ja uudelleen
Turvallisuus ja luottamus rakentuu nautinnon pohjaksi, kun olette auki toistenne edessä juuri sellaisena kuin olettekin. Mitään enempää tai vähempää ei tarvitse olla ja kaiken voitte löytää myös yhdessä kokeilemalla. Rohkeus olla auki toiselle on suurinta, mitä seksissä voi löytää ja erilaisuus on kiinnostavaa rikkautta.
Vahvistakaa tunneyhteyttänne seksillä ja arjessa
Yhteytenne on mahdollistuttava ennen seksiä avoimen tunnepuheen ja sen hyväksynnän kautta. Seksissä kokemanne yhteys taas vahvistaa sitä entisestään. Seksi rakkaudellista kosketusta antamista ja vastaanottamista kaiken aikaa.
Rehellisyys ja suoraan puhuminen eivät ole aivan sama asia, mutta ne voivat olla toisiinsa liittyviä käsitteitä ja liittyä toisiinsa monin tavoin. Useamman kerran, kun olen ollut haastateltavana Rohkeasti rehellinen -kirjaan liittyen, oletus on ollut, että kirjamme käsittelee nimenomaan suoraan puhumista. Kirjassamme rehellisyys on jotain ihmisen ytimestä kumpuavaa syvää omana itsenään olemisen tilaa ja sieltä käsin vuorovaikuttamista.
Milloin tunnistat puhuneesi suoraan ja milloin, että olet ollut rehellinen?
Suoraan puhuminen voi olla rehellisen viestinnän osa, mutta se ei välttämättä tarkoita, että viesti on aina täysin rehellinen. Ihmiset voivat puhua suoraan ja ilmaista mielipiteensä selkeästi, mutta he voivat myös valita olla paljastamatta kaikkia ajatuksiaan tai tunteitaan. Milloin tunnistat puhuneesi suoraan ja milloin, että olet ollut rehellinen?
Tekoäly pohtii näiden käsitteiden välistä suhdetta seuraavasti:
Rehellisyys: Rehellisyys on laajempi käsite, joka viittaa totuudenmukaiseen ja vilpittömään tapaan ilmaista itseään. Se kattaa kaikenlaisen kommunikoinnin, joka perustuu totuuteen ja vakaumuksiin. Rehellisyys voi sisältää totuuden kertomisen, mutta se voi myös tarkoittaa tunteiden ja ajatusten vilpitöntä ilmaisemista.
Suoraan puhuminen: Suoraan puhuminen puolestaan viittaa siihen, että ilmaiset ajatuksesi ja tunteesi selkeästi ja suoraan ilman liioittelua tai piilottelua. Suoraan puhuminen korostaa avointa ja suoraa kommunikointia, jossa viesti on suora ja helposti ymmärrettävissä.
Mausta rehellisyys suoraan puhumisella
Ei pöllömpi kuvaus ja hyvä muistaa tulevissa vuorovaikutushetkissä! Oivalsin tekoälyn kuvauksen kautta, että on myös erittäin tärkeää maustaa rehellisyys suoraan puhumisella. Erityisesti siksi, että rehellinen viestini olisi helposti ymmärrettävä. Erityisesti siksi, että rehellisyys saattaa usein avata vastaanottajassa jotain uutta, on tärkeää, että kommunikaationi ymmärretään, kuten olen ajatellut. Turhaa tulkinnan varaa kannattaa antaa niin vähän kuin mahdollista rehellisissä elämän hetkissä.
Rehellisyys ja suoraan puhuminen, ovat siis molemmat tärkeitä terveessä kommunikaatiossa. Ja sekin, että toisesta suunnasta ajateltuna, suoraan puhuminen voi edistää rehellisyyttä, koska se voi vähentää epäselvyyttä ja epävarmuutta keskusteluissa. Tärkeää olisikin pyrkiä yhdistämään nämä kaksi asiaa, jolloin luot ympärillesi luottamista, avoimuutta ja vilpittömän vuorovaikutuksen tilan.
Vinkki:
Jos tuntuu, että sanat takertuvat kurkkuun ja rehellinen ilmaisu on hankalaa, sano se ääneen. Tilanteen myötätunto kokoanisuutena lisääntyy ja saat tilaa rehelliselle ilmaisulle. Oman epävarmuuden ja pelon ääneen sanominen on ympärillä oleville luottamuksen osoitus siitä, että luotat saavasi olla epävarma heidän kanssaan. Tämän jälkeen voi olla, että rehellisyys alkaa pulputa sinusta luonnostaan helpommin. Ja saatat tulla samassa hetkessä avanneeksi myös muissa rehellisemmän olemisen. Usein rehellisyys lisää rehellisyyttä – hyvinvointia meille kaikille.
Lisää arkisia oppeja kohti rehellisempää elämää Rohkeasti rehellinen -kirjastani <3
Muistan elävästi omasta lapsuudestani, meidän perheessämme vanhempia ihmisiä opetettiin kunnioittamaan. Ei heille sanottu vastaan, heitä uskottiin. Kun kylään mentiin, ei kahvipöytään singonnut lapset ensimmäisenä, eikä keksejä saanut ottaa kuin yhden. Ei lapset popsineet herkkuja mahan täytteeksi, se oli yksi, korkeintaan kaksi, sitten kiitettiin ja mentiin takaisin leikkeihin.
Meidän perheessämme kauniit käytöstavat, kiitos, ole hyvä ja anteeksi, ovat kunnia-asioita. Ja vaikka kuinka koin, että saimme elää lapsina melko villeinä ja vapaina, me osasimme käyttäytyä ja sitä vaadittiin.
Nykyään työssäni ammattikasvattajana katselen lapsia suurella sydämellä ja ymmärryksellä.
On lapsia, jotka osaavat käyttäytyä
On lapsia, jotka osaavat käyttäytyä, mutta eivät pysty siihen
On lapsia, jotka eivät osaa käyttäytyä, koska heiltä ei ole koskaan vaadittu sitä.
Tämä aiheuttaa minussa valtavasti ristiriitaa. Olen kärsinyt koko elämäni kiltin tytön syndroomasta. Haluan miellyttää ja olla hyvä ihminen. Teenkö tätä siksi, että minulta on vaadittu aina hyvää käytöstä?
Pohdin tätä paljon, varsinkin silloin kuin lapsemme oli pieni. Halusin opettaa tyttärellemme hyvät käytöstavat, mutta en asettaa hänelle miellyttäjän roolia.
Tyttäremme on aina ollut hyvin paljon minun kaltaiseni. Hän on kiltti, ja hänellä on valtavasti energiaa. Muistan joskus, kun ojensin häntä, käskin käyttäytymään kauniisti.
-Mutta äiti, kun minä en vain voi. Minulla on niin levoton olo.
Ymmärsin häntä.
Ei lapsilta voi odottaa mahdottomia. Energiaa pitää päästä purkamaan ulos. Lasten pitää saada juosta, pitää ääntä, elää. Pitää purkautua, jotta voi rauhoittua. Se mitä lapset laittavat suuhunsa vaikuttaa myös paljon. Mitenkäs ne verensokerit aina menevätkään. Nopeat hiilihydraatit, namuset, herkut, sokeri tekee levottomaksi ja nälkä kiukku on monelle aikuisellekin tuttu ilmiö.
Limuja juovat ja älylaitteilla olevat lapset ovat täynnä energiaa, joka muuttuu levottomuudeksi, ja sitten tulee ylilyöntejä.
Uskon siihen, ettei lapsi luontaisesti, yleisesti halua olla paha tai ilkeä, tai huonosti käyttäytyvä.
Voisiko lapsi käyttäytyä huonosti siksi että aikuinen huomaisi hänet?
Joskus ainut keino saada vanhemman huomio, herättää vanhempi pois esimerkiksi somen maailmasta, on pistää ranttaliksi. Lapset janoavat aikuisen huomiota, voisiko hyvän huomioiminen, kehuminen olla yksi tie hyvään käytökseen?
Joskus sisäistä levottomuutta, joka muuttuu huonoksi käytökseksi, on mahdotonta kesyttää, varsinkin jos sitä ei saa ulos tai sen kesyttämiseen ei ole keinoja.
Tähän tarvitaan vanhempia, aikuisia. Antamaan keinoja ja mallia, miten kuuluu käyttäytyä hyvin yhteiskunnassa.
On vanhempien tehtävä asettaa rajat, kertoa, ettei kavereita kohdella huonosti, tai että tässä tilanteessa ei kuulu riehua tai huutaa.
On vanhempien tehtävä opettaa lapsia kohtaamaan pettymyksiä. Kaikkea ei voi saada ja se tuntuu pahalta, mutta sekin tunne kuuluu elämään.
On vanhempien tehtävä opettaa lasta käyttäytymään kauniisti, ei lapsi muuten tiedä syys-seuraussuhteesta.
Vanhemman tehtävä on olla aikuinen. Asettaa ne rajat, miten missäkin toimitaan ja pitää niistä kiinni. Se luo turvallisuutta.
Ei lapselle voi olla vihainen, jos hän käyttäytyy huonosti ja kukaan ei ole koskaan opettanut hänelle muuta, vaatinut häneltä mitään.
Tämä on meidän yhteiskuntamme uusi haaste.
Meillä on paljon lapsia, jotka voivat huonosti, sillä heiltä ei ole koskaan vaadittu mitään. Heille ei ole opetettu pettymysten sietämistä, eikä yhteiskunnan rajoja.
He ovat saaneet kasvaa villeinä ja vapaina, omassa turvattomuudessaan. Sillä aikuiset heidän ympärillänsä ovat ehkä pelänneet asettaa rajoja, tai sitten he eivät ole osanneet tehdä sitä, tai he ovat kasvaneet ristiriidassa, toisessa paikassa vaaditaan toista ja toisessa paikassa toista.
En missään nimessä kannata fyysistä kurittamista, nöyryyttämistä tai häpäisyä, mutta kyllä lapset tarvitsevat rajat. Rajat ovat rakkautta.
He tarvitsevat ympärilleen aikuisia, jotka käyttäytyvät kuin aikuiset, eivätkä kuin kaverit.
Kirjoitettuani jutun otsikon, mieleni valtasi absurdi olo. Kun aikaisemmat suhdekokemukset ovat olleet vaikeita, luottamuksen kokeminen uudessa tai olemassaolevassa suhteessa on kieltämättä suuri haaste ja melkoinen mysteeri. Luottamus kun ulottuu syvälle alitajuiselle tasolle. Vaikka periaatteessa kaikki näyttäisi olevan hyvin, piilossa kytevät pelot voivat elää omaa elämäänsä ja estää flown, jonka haluaisimme kokea.
Ja kumminkin, koska kysymys koskettaa meistä niin monia, en voi olla tarttumatta siihen ja tarkastelematta sitä parhaan kykyni mukaan. Sillä luottamuksen rakentaminen todella on mahdollista. Vaikeaa, mutta ylipäätään mahdollista.
Ja kaikki se, mikä on mahdollista, se on eräänlainen kutsu.
Luottamuskysymyksissä ihmisten välillä olen löytänyt kolme asiaa tai askelta, jotka tuntuvat kaikkein tärkeimmiltä:
1. Oikea seura
Aivan ensimmäisenä on tärkeä varmistaa, että seura on oikeanlaista. Luottamusta ei opetella arvaamattomien ihmisten kanssa. Jotkin ihmiset ovat kehityskelpoisia ja toiset eivät. Kuuntele intuitiotasi ja sitä, minkä näet. Pohjimmiltaan luottamattomuus on itsesuojelua eikä siitä kannata luopua heppoisin perustein.
Luota niihin, jotka tuntuvat luotettavilta. Anna itsesi heille. Älä toimi automaattisten hätäratkaisujen ohjaamana, vaan anna itsellesi aikaa kommunikoida aidosti. Hyväksy myös, mikäli havaitset, ettet tietyssä seurassa voi tehdä niin. Suo itsellesi päivittäin mietiskelyaikaa hahmottaaksesi tilannetta. Tarvittaessa hakeudu parempaan seuraan. Yksin on parempi olla kuin huonossa seurassa. (Mikäli jäät hetkellisesti ihan yksin, esim. poistuessasi lahkosta tai vaikeasta suhteesta niin tiesithän, että tarvittaessa on olemassa erilaisia auttavia puhelinnumeroita?)
2. Luota itseesi
Tämän kohdan olisi oikeasti tullut olla ykkösenä, mutta kun luottamuksessa on päällisin puolin kyseessä muut ihmiset, annoin heidän kiilata eteen. Kuitenkin tärkeintä, kaikkein merkityksillisintä, on opetella luottamaan omaan itseesi.
Kun opit luottamaan itseesi kuin vakaaseen kallioon, sisäinen turvantunteesi kasvaa. Tästä turvasta käsin sinun on yhä vaikeampi kiinnostua ihmisistä, jotka eivät säteile arvokkuutta ja arvostusta.
Kun olemme lapsia ja nuoria, on väistämätöntä, että olemme toisten ihmisten armoilla. On näistä toisista ihmisistä kiinni, välittävätkö he meille reilun vai epäreilun kokemuksen ns. elämän normaliteettina. Mikäli kokemus omasta vähäpätöisyydestä ja omien mielipiteiden huomioon ottamattomuudesta on vahva, tuo kokemus jää elämään. Joustamme rajoistamme liikaa, sillä luulemme että meidän täytyy. Se on ainut malli, jonka tunnemme. Haemme turvaa muista ihmisistä huomaamatta että itse jatkuvasti vavisutamme turvallisuuden kokemustamme uhraamalla rajojamme ja antamalla liikaa anteeksi. Tällainen kierre ei katkea itsestään, vaan se on purettava. Kuin vanha talo, jonka jokainen lauta tulee nähdä ja ymmärtää ennen pois heittämistä.
Itseen luottaminen on prosessi. Se sisältää tietoiseksi tulemista siitä, miten tapaat toimia ja ajatella ja sen kaiken korvaamista paremmilla, luotettavammilla vaihtoehdoilla.
Kun ymmärrämme ja todella uskomme, että meillä on oikeus…
Koskemattomuuteen
Tasa-arvoon
Vetäytymiseen
Kuulluksi tulemiseen
Mielipiteisiin
Sopimusten pitämiseen
Jne.
…ja vahdimme niiden toteutumista parhaamme mukaan, saamme elää lempeän turvattua kokemusta siitä huolimatta, ettemme voi koskaan tietää tarkalleen, mitä toiset ihmiset huomenna keksivät. Meidän on muututtava maailman luotettavimmaksi ihmiseksi itsellemme, suoranaiseksi isähahmoksi. Sillä vaarallisinta ei ole epäluotettava toinen ihminen, vaan sinä itse, joka voit päästää hänet sisään yhä uudestaan omaan elämääsi, ja mahdollisesti myös muiden.
3. Heittäytyminen
Onko vierelläsi nyt siis oikea ihminen, sellainen, johon haluat opetella luottamaan? Oletko tehnyt työtä osoittaaksesi itsellesi ihmisen, joka seisoo aina takanasi, tilanteessa kuin tilanteessa? (Jos se ei vielä tullut selväksi, se olet tietenkin sinä itse!)
Kolmas ja viimeinen askel on kenties vaikein, mutta myös antoisin:
Kun tunnet orastavaa halua voida jälleen luottaa. Niin silloin luota. Ota uskonloikkia. Usko näkymättömään. Anna mahdollisuus. Sinä itse tiedät, kun vastaan tulee tilanne, jossa voit antaa rakkauden lävistää suojakilpesi. Sen, jonka rakensit suojellaksesi itseäsi, mutta jonka läpi sitten mikään hyväkään ei oikein enää tunnu. Kukaan ei voi tietää lopputulosta, ja kaikki me joudumme elämään epävarmuusalueillamme aika ajoin. Kun jokin tuntuu tärkeältä, älä ohita sitä, vaan anna sille mahdollisuus.
Vaiheen 1 ja 2 kuntoon laittamisessa voi mennä – ja usein meneekin – vuosikausia. Kumminkin on aika varmaa, että myös vaihe 3 saapuu vielä joskus elämääsi. Tavalla tai toisella. Silloin on sen aika. Ei se tosin pakko ole, vain mahdollisuus. Se on kuin valinnainen kurssi, jonka suorittamisesta saattaisit olla kaikkein onnellisin, vaikka läpi pääsee ilmankin. Sinun on valittava, otettava tai jätettävä. Ymmärtäen, ettei kukaan voi taata lopputulosta.
Ja silti ymmärtäen, että nyt kun sinä suojelet itseäsi, vahdit rajojasi ja olet valmis elämään ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa, kenties mitään pahaa ei voikaan tapahtua. Silloinkaan, vaikka joku yrittäisi rikkoa rajojasi. Et suostu siihen enää. Ja mikä mielenkiintoisinta, kenties se joku ihminen, joka ei halua rikkoa rajojasi voi vihdoin tulla elämääsi. Kuin yllättävä raikas kevättuulahdus.
Sydän auki, luottamuksella,
Riikka
Minusta ja tarjoamistani palveluista voit lukea lisää tästä tai alta.
Have Yourself A Merry Little Christmas on yksi lempijoululauluistani, koska siinä on sellainen sydämen ympärille lämpimästi kehräytynyt viba.
Jos joulussa on ikävämpiä tunnelatauksia tai ahdistuksia, ehdotan: tee siitä salaisesti vähän omasi. Sydänrunttujen vastapainoksi kehitä itsellesi jotain luovasti kivaa. Konsepteja saa kyseenalaistaa, ja omia odotuksiaan. Jos hommelit just nyt on eri tavalla kuin toivoisit, ei välttämättä tarvitse murhemielin pyyhkiytyä aalloissa. Saat olla murhemielin tai juuri niin oloin kuin olet, mutta kenties vähän mukavammin?
Kuka on sanonut, ettei koko jouluaattoa voi viettää peiton alla nakertaen keksejä ja sarjamaratonilla, jos se olisi kaikkein houkuttavinta? Kuka on sanonut, että ensin pitää mennä sukuloimaan ja sitten vasta voi tehdä mitä huvittaa? Kyllä joulu tulee ilman muiden miellyttämistäkin.
Kysyy kasvua ja uskallusta – usein juuri miellyttämisellä peitettyjen tunteiden kohtaamista – ohjautua enemmän oman sydämen kuin toisten (oletettujen) mielipiteiden kautta. Kun tekee sitä mikä ihanuuttaa, esiin pukkaa usein syyllisyyttä. Ei se mitään. Ei syyllisyyden tunteista tarvitse eroon päästä, mutta ei niiden ohjaamanakaan tarvitse elää. Jatka vaan ihanuuttelua ja puhaltele tähtipölyä syyllisyyden tunteiden päälle. Syyllisyys alkaa helpottaa, kun alat ohjautua enemmän itsesi kautta – eli kypsyä, irtautua läheisriippuvuudesta.
Elämästä tulee sellaista, kuin siitä luo. Se ei tarkoita kontrollia vaan vastuullisuutta oman sydämen puolesta. Kontrolli on uskomusta siitä, että asioiden pitää mennä tietyllä tavalla (ja sitä kaikkea pitää itse mikromanageerata), jotta voi olla hyvä olla. Kontrolli on ihan valtava illuusio ihmisyydessä. Mitäs sitten, kun tulee kriisi, menettää jonkun rakkaan tai elämässä tapahtuu rajuja muutoksia? Todellisuutta on se, että kaikkea tapahtuu – ja todellisuuden kanssa voi elää ihan rauhassa kaikissa fiiliksissä, sydäntään supportaten.
Elämä on tällainen villi ihana hurja hommeli, ja sitä saa luoda omantuntuisekseen. Niin kuin vähän kaikki syvät asiat, koko homma on paradoksi. Sydämen rauha ja voimautuminen tulee usein sen tunnistamisen kautta, että elämälle voi vain suostua ja antautua vastaanottamaan ja rakastamaan sitä sellaisenaan – tunnistaa, ettei voi kontrolloida – ja kuitenkin ottaa vastuun siitä, kuinka tätä elämää laiffaa. Tehdä valintoja oman hyvinvoinnin hyväksi.
Usein löytöretki siihen tarkoittaa, että joutuu luopumaan ihan valtavan monista asioista, joista on luullut onnen tulevan löytääkseen sen yksinkertaisuuden, että kaikki on tässä nyt. Ja on omissa käsissä, kuinka asioihin suhtautuu. Joskus on surua ja ketutusta, ja niidenkin kanssa voi oppia olemaan rauhassa, itseään hylkäämättä.
(Joulu)rauha ei ole sitä, että pääsee eroon asioista jotka tuottavat rauhattomuutta vaan sitä, että oppii olemaan itsensä ja laiffin kanssa pehmeämmin. Toisia syyttämättä, omista tunteista vastuun ottaen, kasvun kohtiaan peiliin tsiigaillen. Ja kuten aina muistutan: siihen saa ottaa jeesausta vastaan, ei tarvitse yksin nurkassa murjottaa. Ja hommeli on prosessi: uhrifiilikset ja syyttämiset voivat kuulua tunteiden kuvaelmaan – mutta kasvaminen tarkoittaa myös niistä eteenpäin kukkimista, omasta sisäisyydestä vastuun ottamista.
Ja silloin, kun elämä tuntuu olevan kiireistä, täynnä kaikkea, ehkä väsyttävää tai ahdistavaa, se ei tarkoita että meissä on liian vähän. Joskus laiffissa vaan on tosi paljon. Kuinka voit sitoutua siihen, että annat itsellesi lempeyttä ja lepoa siellä missä on paljon sen sijaan, että puserrat mailaa kovemmin ja jäät elämän runttuun? Mitä tarvitsee ehkä vähän hienosäätää tai jättää sivummalle?
Riittämättömyyden ja huonouden fiiliksiin auttaa lempeys ja itsensä hoivaaminen – se, että antaa olla – eikä se, että puskee menemään. Kukaan ei ole sanonut, ettei tekemisten lomassa saisi hoivata itseään. Mennä työpaikan salapiilopaikkaan lukemaan kirjaa ja syömään suklaata hetkeksi. Lähteä itsekseen kävelylle, jos tunnelma kuusen ympärillä alkaa tiivistyä vähän liikaa.
Vietän itse joulua sekä omassa kodissani että rakkaiden kanssa. Jouluun liittyy myös minulla kaikenlaisia tunnelmia. En odota kenenkään tuovan ihanuusviboja (tai mitään muitakaan tunnelmia minään muunakaan ajankohtana) siinä mielessä, että jos haluan graavisiikaa, ostan sitä itse. Jos tahdon joulutunnelmoida, järjestän sitä itselleni. Kaikki toisten kanssa saatu ja koettu on elämän ihanuusbonaria.
Minulla on kuuset ja tsydeemit, ja jouluni kestää virallisesti vähintään kuukauden. Joulunalusviikolla aion katsoa Netflixistä jonain iltana Marie Antoinetten, siemailla lempikuplajuomaani ja syödä herkkuja. Olla hiljaisuudessa sydämeni kanssa, valon juhlan ytimissä, juuri niillä oloilla kuin olen. Se tuottaa ihan valtavasti nautintoa. Oleminen syvän, ajattoman, riippumattoman ytimen kanssa.
Joulu tulee ja menee, vaikka olisit sydänmuusseissa. Jeesaa ja hoivaa itseäsi. Ja joulu tulee ja menee, vaikka se olisi maailman ihaninta. Ja myös, vaikka söisit kaikki puuromantelit itse.
Kaikki tulee ja menee, mutta olemassaolon ydin pysyy.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Itsenäisen rehellisyyden harjoittaminen on tärkeää, koska se auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin. Jos huomaat, että välttelet sisäistä totuutta, peität itsestäsi ehkä puolia, joita ei pitäisi. On hyvä pysähtyä ajoittain miettimään, miksi haluaa piilottaa muilta jotain itsestään? Ketä siinä suojelee ja miksi?
Useimmilla ihmisillä itselleen rehellisenä oleminen ja toimiminen tuo elämään keveyttä ja iloa. Kun kaikissa tilanteissa on helppoa olla itsenä kanssa, sen ei voi olla huokumatta selittämättömänä valona ja levollisuutena myös ulospäin.
Mitä minä haluaisin?
Jos yrität peitellä tunteitasi tai pyrit elämään muiden odotusten mukaisesti, voit työskennellä itsesi rehellisyyden parantamiseksi. Joskus voi olla jopa hämmentävää pysähtyä miettimään, mitä itse missäkin tilanteessa haluaisi. Itsesi hyväksymistä ja tietoista pyrkimystä olla avoimempi ja aito itseäsi kohtaan voi harjoitella monin eri tavoin. Rehellisyydestä on oman kokemuksen mukaan valtavasti positiivisia vaikutuksia omaan olemiseen ja elämään ja siksi suosittelen sen vaalimista läpi elämän kaikin mahdollisin keinoin.
Kysyin tekoälyltä, mistä tunnistaa, että olet itsellesi rehellinen:
Tunnistat omat tunteesi:
Kun olet rehellinen itsellesi, tunnistat ja hyväksyt omat tunteesi. Et yritä peitellä niitä tai tukahduttaa niitä. Sen sijaan kohtaat ne avoimesti ja pyrit ymmärtämään, miksi tunnet niin.
Olet tietoinen vahvuuksistasi ja heikkouksistasi:
Rehellisyys itselleen tarkoittaa myös sitä, että olet tietoinen omista vahvuuksistasi ja heikkouksistasi. Et yritä esittää itseäsi parempana tai heikompana kuin todellisuudessa olet.
Kuuntelet omia tarpeitasi:
Rehellisyys itselleen tarkoittaa myös sitä, että kuuntelet omia tarpeitasi ja pyrit huolehtimaan itsestäsi. Et ohita omia tarpeitasi muiden odotusten tai vaatimusten vuoksi.
Kohtelet itseäsi myötätunnolla:
Itselleen rehellinen ihminen kohtelee itseään myötätunnolla ja armollisuudella. Et ole liian ankara itsellesi virheiden tai epäonnistumisten vuoksi, vaan ymmärrät, että ne kuuluvat osaksi ihmisen elämää.
Et pelkää itsesi haastamista:
Olet valmis haastamaan omia ajatuksiasi ja uskomuksiasi. Et pelkää tarkastella asioita kriittisesti ja muuttaa mielipiteitäsi, jos uudet tiedot tai kokemukset niin osoittavat.
Teet päätöksiä omien arvojesi mukaisesti:
Rehellinen itsellesi olemisen myötä teet päätöksiä ja valintoja elämässäsi omien arvojesi ja vakaumuksiesi perusteella, etkä anna muiden vaikuttaa liikaa päätöksiisi.
Elät autenttisesti:
Kun olet itsellesi rehellinen, elät autenttisesti ja olet oma itsesi. Et esitä olevasi jotain, mitä et ole, vaan ilmaiset itseäsi avoimesti ja aitona.
Uskallan väittää, että listan asiat tukevat vahvasti kenen tahansa yleistä hyvinvointia. Löysitkö asioita, joita kaipaisit juuri nyt omaan elämääsi? Jos, ei muuta kuin rohkeasti vaan omaa rehellisyyspäiväkirjaa kirjoittamaan!
Vinkki:
Aloita vuoropuhelusta itsesi kanssa. Jos olet havahtunut ajatukseen, että haluaisit olla rehellisempi itsellesi, helpoin tapa lähteä liikkeelle on kirjoittaa itsellesi muistiin hetkiä, joissa olisit halunnut olla rehellisempi. Samaan voi vaikka kirjoittaa, mikä olisi pahinta, mitä rehellisyydestä voisi tuossa tilanteessa tai tuosta asiasta seurata. Ulkoista toimintaa kannattaa alaa muuttamaan vasta sen jälkeen, kun on jonkun aikaa pohtinut itseään ihan vain itsensä kanssa.
Lisää arkisia oppeja kohti rehellisempää elämää Rohkeasti rehellinen -kirjastani <3
Tunnustan, olen elänyt elämäni suurelta osin päässäni peläten, suunnitellen ja tuntien hankalia tunteita liittyen ihmissuhteisiini. Huono selviytymismekanismini oli paeta ihmisiä ja vaikeita tunteita aiheuttavia tilanteita. Älä ymmärrä väärin, kyllä itseään saa ja täytyykin suojella, mutta jos turvautuu aina välttelyyn, alkaa oma elämä kaveta liikaa. Onnekseni minulle koitui hyvä psykoterapeutti ja pino mieltäni avartavaa kirjallisuutta. Hyvien ystävien kanssa käymien keskustelujen arvoa ei voi edes mitata. Nykyään ajattelen olevani entinen ahdistunut. Vaikka ahdistus yhä elämääni kuuluu, se vain on yksi tunne muiden joukossa. Koen että minulla on kiitollinen tehtävä saada opettaa oppimaani eteenpäin.
Ihminen on biososiaalinen olento. Meitä ohjaavat geenit ja kasvatus. Me kaikki olemme ainutlaatuisia ihmisiä ja elämäntehtävämme on tulla läheisemmäksi itsemme kanssa, jos vain haluamme ottaa haasteen vastaan. Olen tiedehippi. Uskon tutkimuksiin ja tuloksiin, mutta saan jatkavasti kokemusta myös siitä, että elämä on enemmän kuin vain se mitä voimme faktisesti huomata. Tämä tieto lohduttaa ja hoitaa mieltäni. Koen saavani johdatusta ja se antaa minulle turvan kokemusta.
Mieleeni tutustuminen on ollut koko elämän pituinen matka. Se ei ole ollut helppoa, mutta olen pyrkinyt ottamaan haasteet vastaan lahjoina. Välillä on ollut niin vaikeaa, että mieluiten olisin jättänyt kokemuksen väliin, mutta kärsimyksiämme emme voi valita ja kaikille meille niitä riittää. Joskus paras mitä voimme itsellemme antaa on todeta, että nyt on näin. Vaikka en ehkä olisi halunnut juuri tätä kokemusta, voin katsoa ja tutkia sitä, oppia itsestäni enemmän.
Yksi tärkeimmistä löydöistäni on ollut läsnäolotaitojen vahvistaminen. Kun mieli harhailee ja katastrofoi, kutsun sen takaisin nykyhetkeen muistuttamalla, että kun pidämme huolta nykyhetkestä, pitää tulevaisuus huolen itsestään. Välillä teen tätä useita kertoja päivässä. Nykyhetki on todella tärkein turvapaikkani. Houkuttelen sinuakin tutkimaan omaa mieltäsi ja haastamaan ajatuksiasi. Älä usko kaikkea, mitä mieli väittää vaan valitse mitä poimit mukaasi. Sinä et ole sama asia kuin ajatuksesi ja tunteesi, vaikka ne sinusta jotain kertovatkin.
Kun istuin katkaisuaseman aulassa 20 vuotta sitten odottaen, että promillemääräni laskisi sen verran, että minut voidaan ottaa hoitoon, olin siihenastisen elämäni raunioilla. Olin vuosia odottanut, että joku tai jokin itseni ulkopuolelta tulisi ja pelastaisi minut. Elämä oli jo pitkään ollut selviytymistä. Tein kaikkeni vältelläkseni pelkoja, ahdistusta ja häpeää, joita päihteidenkäyttöni ja läheisriippuvuuteni aiheuttivat.
Olin ollut tässä kohdassa jo aiemmin. Minulle oli annettu jo yksi mahdollisuus ja olin menettänyt sen. Pitkän hoitojakson seurauksena olin päättänyt, että koska olen nuori, akateemisesti koulutettu nainen, en voi olla alkoholisti.
Toiveikkuus herää
Nyt olin valmis tekemään mitä tahansa, jotta minun ei tarvitsisi enää juoda. Muistan sen, kun minulle alkoi tulla ensimmäisiä kokemuksia siitä, että myös minulla on mahdollisuus selvitä. Vähä vähältä vertaistuen ja radikaalin elämän- ja asenteenmuutoksen kautta aloin ymmärtää, etten ollut toivoton tapaus. Toiveikkuus alkoi hiipiä elämääni vaivihkaa sen kautta, että kuulin ihmisten selviytymistarinoita ja pysyin itse raittiina päivä päivän jälkeen.
Muistan, kun olin ollut kolmisen kuukautta raittiina, kävelin kadulla ja yhtäkkiä minut valtasi käsittämätön ilon ja rauhan tunne. Se ei tullut mistään itseni ulkopuolisesta asiasta, vaan se kumpusi sisältä, jostain ytimestä. Tämä yksittäinen kokemus antoi minulle toivoa siitä, että haastavat mielentilat eivät tule olemaan elämässäni pääroolissa ikuisesti.
Vähä vähältä aloin uskaltaa tuntea ja käsitellä myös haastavimpia tunteita. Näin ne alkoivat pikkuhiljaa hellittää. Aloin kokea ajoittain uudenlaista, toiveikasta vapautta.
Toipumisusko ja toivo kannattelevat toipumisessa
Kun on tutkittu sitä, mikä saa ihmiset irti riippuvuuksista ja pysymään toipumisen tiellä, niin yksi tärkeimmistä tekijöistä on usko toipumiseen. Toipumisuskoon on sisäänrakennettuna toiveikkuus. Se on ollut minulle se elämänlanka, johon olen voinut turvautua synkällä hetkellä.
”Asioilla on tapana selvitä”, minulle sanottiin, kun itkin elämäntuskaani muiden toipuvien olkapäitä vasten. Näin on käynyt. Edelleen tässä kohtaa elämää olen usein ihmetyksestä yllättynyt, kun asiat, jotka näyttävät aivan solmuun menneiltä, yhtäkkiä avautuvat ja selviävät.
Toivo auttaa minua selviämään elämän vastoinkäymisistä. Se antaa minulle sisäistä voimaa ja inspiraatiota. Kun työskentelen mielen luontaista kielteistä vinoumaa vastaan, toiveikkuus on yksi selkeimmistä keinoista vaimentaa mielen sisäisen ankeuttajan ääni.
Toivo ilmenee mielen joustavuutena niissä tilanteissa, kun toimin tavoilla, jotka ovat haitallisia itselleni. Jokainen päivä ja jokainen hetki on mahdollisuus aloittaa alusta. Jos en löydä toivoa sisältäni, saan sitä kanssakulkijoilta, kunhan va1n uskallan ja osaan pyytää apua.
Toivolla on ollut ja on edelleen toipumisessani hyvin keskeinen tehtävä. Tämän vuoksi haluan jakaa sitä toivoa, mitä olen itse kasvuprosessini ja vertaistuen kautta saanut myös sinulle lukijani. Siitä tämän blogin nimi.
Lapsena inhosin joulukortteja, joissa toivotettiin rauhallista joulua. Miksi toivoa muille ihmisille tylsää joulua? Joulupäivä oli jo muutenkin pitkäveteinen, kun ei mitään tapahtunut eikä saanut edes naapurissa käydä. Minusta kaikissa joulukorteissa olisi pitänyt lukea Iloista tai Hauskaa Joulua. Ja mieluiten sädehtivin kirjaimin.
Näin aikuisena ymmärrän hyvin joulurauhan toivotuksen. Sitä toivoo, että olisi edes muutama päivä vuodessa, jolloin kiire rauhoittuisi ja stressi jäisi taakse. Saisi vain olla ilman aikatauluja. Levätä ihan kaikessa rauhassa.
Mutta aikatauluttomuuttakin enemmän joulurauha on mielenrauhaa. Kun pysähtyy olemaan läsnä ja hyväksyy kaiken olevan hyvin juuri näin, mielen kovaääninen päällepäsmäri hiljenee. Silloin pystyy kuulemaan sisällään olevan hiljaisuuden.
Tuo hiljaisuus on täynnä syvää rauhaa ja rakkautta kaikkea kohtaan. Se on täynnä lumivalkoista puhtautta ja viattomuutta. Se on täynnä jotain käsittämättömän suurta ja kaunista. Jotain, mitä mielellä ei voi ymmärtää, mutta jonka sydämessään aistii. Jotain, joka syvästi hellii sieluamme.
Joulurauha tulee itselleni parhaiten todeksi jouluyönä. Kun mieli rauhoittuneena katselen kynttilöitä ja kuuntelen rakkaimpia joululauluja. Samalla aistin sen rajattoman avaruuden, joka avautuu hiljentyneessä mielessä. Aivan kuin kelluisin rakkaudessa ja kiitollisuudessa. Kaikkeudessa.
On hyvä ja rakkaudellinen olo. On joulu.
Rauhallista ja rakkaudellista joulua myös sinulle, rakas lukijani!
Hidasta elämää -puodista ja äänikirjapalveluista löytyvä Olet kaiken hyvän arvoinen -kirjani on juuri sopivaa luettavaa joulun aikaan
On hyvä tunnistaa, mitkä ajatukset muutoksen edessä heräävät pelon tunteesta käsin. Kun nämä ajatukset tunnistaa, voi niiden äärelle pysähtyä kuulostelemaan, miksi ne heräävät ja mitä ne yrittävät kertoa. Kun tiedostaa, että pelko ohjaa hallitsevasti ajattelua, on ajatukset mahdollista hyväksyä ja sitten antaa olla — pelkojen aiheuttamien tunteiden ei tarvitse muuttua toiminnaksi.
On luonnollista, että tuntematon pelottaa, vaikka tuo tuntematon olisikin pitkään toivottua ja tavoiteltua. Pelon ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että nämä tavoitellut asiat jäävät tekemättä ja toteuttamatta. Pelon hetkellä on hyvä jäsentää ajatukset tähän hetkeen ja tulevaan. Tulevat asiat pelottavat nyt, koska ne ovat uusia, kokemattomia ja mahdottomia ennustaa.
Pelon hetkellä mieleen juolahtavia kysymyksiä voi esimerkiksi olla: “Miten selviän? Onko tämä todella sitä, mitä haluan? Mitä, jos huomaankin, että tämä ei olekaan oikea ratkaisu? Mitä, jos huomaankin, että muutos tuokaan onnea?”
Näiden hetkien keskellä voi olla tarpeen miettiä, mitä mahdollisuuksia uusi muutos tuo mukanaan. On myös tärkeää pysähtyä ajattelemaan, miksi tämä nyt pelottavalta tuntuva asia on alun perin ollut toivottu — jokin tässä hetkessä ei tyydytä tarpeita niin, että olo olisi tyytyväinen.
Jotta asiat muuttuvat, on jotain muutettava. Tämä ajatus auttaa itseäni usein muutoksen hetkellä. Asiat eivät muutu, jos niitä ei aktiivisesti muuta. Siispä täytyy rohkeasti astua tutun sijaan tuntemattomaan ja todeta sitten, oliko muutos sellainen kuin oli haaveillut, vai oliko se opetus, polku seuraavaa muutosta kohti.
Välillä tuntuu, että elämme ajassa, joka kysyy meiltä kaikilta lähestulkoon huippu-urheilijan mentaliteettia.
Meidän tulisi olla tavoitteellisia uratykkejä ja sen lisäksi läsnäolevia puolisoita ja vanhempia, mitata herkeämättä elimistömme toimintaa ja stressitasoja älysormusten avulla ja optimoida ajankäyttömme niin, että saamme valjastettua jokaisen hetken sen täyteen potentiaaliinsa. Kasvuyritys- ja konsulttikieli onkin kuin varkain hiipinyt arkeemme median nostaessa valokeilaan toinen toistaan kovempia suorittajia.
Älkää ymmärtäkö väärin, minulla ei ole mitään supersuorittajia vastaan. Jos joku perustaa menestyvän kasvuyrityksen, siinä sivussa juoksee pari ultramaratonia ja iltaisin kokkailee lähiruoasta hymyilevälle perheelleen neljän ruokalajin illallisen – ei se ole minulta pois. Antaa mennä vaan, jos energiaa, intohimoa ja jaksamista riittää. Ongelmia tulee kuitenkin, jos ja kun poikkeusyksilöistä tehdään mittatikkuja meille arjen sankareille, joiden jaksamista ja hyvinvointia haastavat ihan tavallisetkin asiat.
Myös teknologiamurros on nostanut elämän kierroksia entisestään. Olemme jatkuvasti tavoitettavissa, saatavilla ja raportoimme elämämme tapahtumia reaaliajassa eri sosiaalisen median alustoille. Kun aamun uutinen on illalla jo muinaishistoriaa, on uutisvirtaan helppo hukkua. Myös työelämässä tahti ja kilpailu vain kovenevat ja moni joutuu tämän takia pinnistelemään äärirajoilla ja vetämään itselleen vierasta roolia.
Onneksi toisenlaisiakin, inhimillisempiä äänenpainoja on alkanut nousta esiin. Olisiko kuitenkin niin, että ihminen ei ole työtä varten, vaan työ on ihmistä varten? Entä voiko elämää ylipäätään optimoida tai onko siinä mitään järkeä? Kaiken hälinän, vaatimusten ja kilpailun alle uhkaa kadota se, mistä elämässä lopulta on kysymys. Minulle hyvä elämä on esimerkiksi kiireettömiä kohtaamisia läheisten kanssa, itselle tärkeistä asioista nauttimista, arjen pieniä suuria hetkiä, ajoittaista päämäärättömyyttä, hiljaisuuden kuuntelemista ja rakastamista.
Yksinkertaistetaan vähän. Koska ihminen ei ole kone, niin ehkä ihmistä ei myöskään ole tehty toimimaan kuin konetta? Ihmisyyden kauneus ja viehätys piilee juuri inhimillisyydessä, erehtyväisyydessä, haaveissa, outouksissa, haahuilussa ja kaikessa siinä, mitä on mahdotonta taulukoida tai mitata.
Ehkä voisimmekin tavoitella täydellisyyden sijaan täyttä elämää sen kaikkine puolineen.
